PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXVII. ENSIMMÄINEN TEOLOGINEN PUHE. ALUSTAVA PUHE EUNOMIALAISIA VASTAAN.

PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXVII. ENSIMMÄINEN TEOLOGINEN PUHE. ALUSTAVA PUHE EUNOMIALAISIA VASTAAN.

A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers  of the Christian Church.

Second Series. T

ranslated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.

Volume VII,

 S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;

S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.

Oxford

James Parker and Company. New York.

The Christian Literature Company

M DCCC XCIV

ss.284 – 288

Käännös RS

I Minun on määrä puhua henkilöitä vastaan, jotka ylpeilevät kaunopuheisuudellaan; aloitan siis Raamatun tekstillä: ”Katso, minä olen sinua vastaan, sinä ylpeä”, en ainoastaan opetusjärjestelmästäsi, vaan myös kuulostasi ja mielen sävystäsi. On nimittäin eräitä henkilöitä, joilla ei ole ainoastaan korvat ja kieli, vaan jopa, kuten nyt havaitsen, myös kädet, jotka kutisevat meidän sanojemme perään; jotka nauttivat epäpyhistä höpötyksistä ja tieteen vastakkainasetteluista, joita väärin nimitetään tieteeksi ja sanoista käytävästä riidasta, joka ei johda mihinkään hyötyyn; sillä niin Paavali, ”lyhennetyn sanan” saarnaaja ja vakiinnuttaja, kalastajien opetuslapsi ja opettaja, kutsuu kaikkea, mikä puheessa on liiallista tai turhaa. Mutta mitä tulee niihin, joihin viittaamme, niin toivoisimme, että he, joiden kieli on niin runsas ja taitava soveltamaan itseään jaloon ja hyväksyttyyn kielenkäyttöön, kiinnittäisivät myös jonkin verran huomiota tekoihin. Sillä silloin heistä tulisi ehkä vähän ajan kuluttua vähemmän sofistisia ja vähemmän absurdeja ja outoja sanojen akrobaatteja, jos saan käyttää naurettavaa ilmaisua naurettavasta aiheesta.

II Mutta koska he laiminlyövät kaikki oikeamielisyyden polut ja katsovat vain tätä yhtä asiaa, nimittäin sitä, minkä heille esitetyistä ehdotuksista he sitovat tai löysäävät, (kuten ne henkilöt, jotka teattereissa esittävät painiotteluita julkisesti, mutta eivät sellaista painia, jossa voitto saavutetaan urheilun sääntöjen mukaan, vaan sellaista, jolla pyritään harhauttamaan niiden silmiä, jotka ovat tietämättömiä tällaisissa asioissa, ja saamaan suosionosoituksia), ja jokaisen torin täytyy kuhista heidän puheittensa kanssa; ja jokainen illalliskutsu pitää huolestuttaa kuoliaaksi typerällä puheella ja tylsyydellä; ja jokainen juhla pitää tehdä juhlattomaksi ja täynnä alakuloisuutta, ja jokainen surutilaisuus pitää lohduttaa suuremmalla onnettomuudella – heidän kysymyksensä – ja kaikki yksinkertaisuuteen tottuneet naisten asunnot pitää heittää sekaisin ja heidän sanojensa vyöry riistää vaatimattomuuden kukan. … koska, sanon, että näin on, paha on sietämätön eikä sitä voi sietää, ja Suuri Mysteerimme on vaarassa muuttua vähäpätöiseksi asiaksi. No niin, sietäkööt nämä vakoilijat meitä, jotka olemme isällisestä myötätunnosta liikuttuneita ja, kuten pyhä Jeremia sanoo, sydämessämme repaleisia; sietäkööt meitä sikäli, etteivät he ota rajusti vastaan tätä aihetta koskevaa puheitamme; ja jos he tosiaankin pystyvät, hillitkööt kielensä hetkeksi ja lainatkoon meille korvansa. Miten se sitten tapahtuukin, te ette ainakaan joudu kärsimään tappiota. Sillä joko olemme puhuneet niiden korviin, jotka haluavat kuulla, ja sanamme kantavat hedelmää, nimittäin hyötyä teille (sillä kylväjä kylvää sanan kaikenlaiseen mieleen, ja hyvä ja hedelmällinen kantaa hedelmää), tai sitten te lähdette pois halveksuen tätä puheitamme, niin kuin olette halveksineet muita, ja saatuanne siitä lisää ainesta meidän kiistämiseemme ja parjaamiseemme, josta voitte herkutella vielä enemmän.

Eikä teidän pidä hämmästyä, jos puhun kieltä, joka on teille vierasta ja vastoin tapojanne, jotka väitätte tietävänne kaiken ja opettavanne kaiken liian kiihkeästi ja anteliaasti. ettei teitä sattuisi sanomalla tietämättömiä ja hätiköityjä.

III. Ei kuulu jokaiselle, ystäväni, filosofoida Jumalasta; ei jokaiselle; aihe ei ole niin halpa ja alhainen; ja lisään vielä, ei jokaisen yleisön edessä, ei kaikkina aikoina eikä kaikissa asioissa, vaan tietyissä tilaisuuksissa ja tiettyjen henkilöiden edessä ja tietyissä rajoissa.

Ei kaikille ihmisille, koska se on sallittua vain niille, jotka on tutkittu ja jotka ovat läpäisseet mestareita meditaatiossa ja jotka ovat aiemmin puhdistuneet sielussa ja ruumiissa tai ainakin ovat puhdistumassa. Epäpuhtaan ei ole turvallista koskettaa puhdasta, voimme sanoa sen olevan turvallista, aivan kuten ei ole turvallista kiinnittää heikkoja silmiä auringon säteisiin. Ja mikä on sallittu tilaisuus? Se on silloin, kun olemme vapaita kaikesta ulkoisesta saastumisesta tai häiriöstä ja kun se, mikä hallitsee meitä, ei ole sekoittunut kiusallisiin tai harhaanjohtaviin mielikuviin; kuten ihmiset sekoittavat hyvän kirjoituksen pahaan tai lian ja voiteiden suloisen tuoksun keskenään. Sillä on välttämätöntä olla todella rauhassa Jumalan tuntemisessa, ja kun saamme sopivan ajan, voimme havaita jumalallisten asioiden suoran tien. Ja ketkä ovat sallittuja henkilöitä? Ne, joille aihe on todellinen huolenaihe, eivätkä ne, jotka tekevät siitä miellyttävän juoruilun aiheen, kuten mistä tahansa muusta asiasta kilpa-ajojen, teatterin, konsertin, päivällisen tai vielä vähäpätöisempien puuhien jälkeen. Tällaisille miehille tyhjänpäiväiset vitsit ja kauniit ristiriidat näistä aiheista ovat osa heidän huviaan.

IV Seuraavaksi, mistä aiheista ja missä määrin voimme filosofoida? Asioista, jotka ovat ulottuvillamme, ja niin pitkälle kuin yleisömme henkinen voima ja käsityskyky riittävät. Ei sen enempää, jotteivät, niin kuin liian kovaääniset äänet vahingoittaisi kuuloa tai liiallinen ruoka ruumista, tai, jos niin tahdotte, niin kuin liialliset taakat, jotka ylittävät voimat, vahingoittaisivat niiden kantajia, tai liiallinen sade maata; niin myös nämä, jotka ovat painuneet alaspäin ja ylipainottaneet perustelujen jäykkyyden, jos saan käyttää ilmaisua, vuoksi, kärsisivät tappiota jopa sen voiman suhteen, joka heillä alun perin oli

V En nyt sano, etteikö Jumalaa olisi tarpeen muistaa kaikkina aikoina; … Minua ei saa ymmärtää väärin, tai muuten nämä ketterät ja nopeat ihmiset tulevat taas kaatamaan minut päälleni. Meidän pitäisi nimittäin ajatella Jumalaa jopa useammin kuin vetää henkeä; ja jos ilmaisu on sallittu, meidän ei pitäisi tehdä mitään muuta. Kyllä, minä kuulun niihin, jotka täysin hyväksyvät sen sanan, joka kehottaa meitä mietiskelemään yötä päivää, ja kertomaan iltapäivällä ja aamulla ja keskipäivällä, ja ylistämään Herraa jokaisella kymmenyksellä; tai, Mooseksen sanoja käyttäen, riippumatta siitä, onko ihminen makaamassa tai nousemassa tai kulkemassa tiellä tai mitä muuta hän tekee – ja tämän muistelun avulla meidän on muovattava itsemme puhtaiksi. En siis halua estää Jumalan jatkuvaa muistamista, vaan ainoastaan Jumalasta puhumista; enkä sitäkään sinänsä vääränä, vaan ainoastaan silloin, kun se on sopimatonta; en myöskään kaikkea opetusta, vaan ainoastaan kohtuuden puutetta. Niin kuin jopa hunajasta yltäkylläisyys ja kylläisyys, vaikka se olisikin hunajaa, aiheuttavat oksentelua; ja, kuten Salomo sanoo ja kuten minä ajattelen, jokaiselle asialle on aikansa, ja se, mikä on hyvää, lakkaa olemasta hyvää, jos sitä ei tehdä hyvällä tavalla; niin kuin kukka on talvella aivan sopimaton, ja niin kuin miehen puku ei sovi naiselle eikä naisen puku miehelle, ja niin kuin geometria on sopimatonta surussa tai kyyneleet karusellissa, niin pitäisikö meidän vain tässä tapauksessa jättää huomiotta oikea aika, asiassa, jossa ennen kaikkea pitäisi noudattaa oikeaa aikaa?”. Ei todellakaan, ystäväni ja veljeni (sillä kutsun teitä edelleen veljiksi, vaikka ette käyttäydy kuin veljet). Älkäämme ajatelko niin, emmekä vielä, kuin kiivasluonteiset ja kovakuriset hevoset, heittäen pois ratsastajamme Järjen ja heittäen pois Kunnioituksen, joka pitää meidät oikeissa rajoissa, juoskaamme kauas pois käännekohdasta? vaan filosofoimme oikeissa rajoissamme, emmekä tempautuisi Egyptiin, emmekä joutuisi Assyriaan, emmekä laulaisi Herran laulua vieraalla maalla, millä tarkoitan kaikenlaisen yleisön edessä, vieraiden tai sukulaisten, vihamielisten tai ystävällisten, ystävällisten tai päinvastoin, jotka tarkkailevat tekojamme liiankin tarkoin ja jotka haluaisivat, että väärän kipinä meissä muuttuisi liekiksi ja sytyttäisivät ja tuulettaisivat sitä salaa ja nostaisivat sen henkäyksellään taivaaseen ja tekisivät siitä korkeamman kuin Babylonian liekki, joka poltti kaiken ympärillään olevan. Sillä koska heidän voimansa ei ole heidän omissa dogmeissaan, he metsästävät sitä meidän heikoista kohdistamme. Ja siksi he tarttuvat meidän – sanoisinko ”onnettomuuksiimme” tai ”vikoihimme” – kuin kärpäset haavoihin. Mutta älkäämme ainakaan enää olko tietämättömiä itsestämme tai kiinnittäkäämme liian vähän huomiota asianmukaiseen järjestykseen näissä asioissa. Ja jos on mahdotonta lopettaa nykyistä vihamielisyyttä, niin sopikaamme ainakin tästä, että lausumme salaisuudet hengityksemme alla ja pyhät asiat pyhällä tavalla, emmekä heitä korville epäpyhää, mitä ei saa lausua, emmekä anna todistusta siitä, että meillä on vähemmän vakavuutta kuin niillä, jotka palvovat riivaajia ja palvelevat häpeällisiä taruja ja tekoja; sillä he antaisivat mieluummin verensä perehtymättömille kuin tietyt sanat. Mutta tunnustakaamme, että kuten pukeutumisessa ja ruokavaliossa, naurussa ja käytöksessä on tiettyä säädyllisyyttä, niin on myös puheessa ja vaikenemisessa; sillä niin monista Jumalan arvonimistä ja voimista me osoitamme korkeinta kunnioitusta Sanalle. Pysykööt siis myös kiistamme rajoissa.

VI Miksi ihminen, joka on vihamielinen kuulija tällaisille sanoille, saisi kuulla Jumalan sukupolvesta tai hänen luomisestaan tai siitä, miten Jumala on luotu asioista, joilla ei ole olemassaoloa, tai osituksesta, analyysistä ja jakamisesta. Miksi me teemme syyttäjistämme tuomareita? Miksi annamme miekat kauravihollisten käsiin? Miten, luuletko, tai millä mielellä tällaisia aiheita koskevat väitteet ottaa vastaan sellainen, joka hyväksyy aviorikokset ja lasten turmeltumisen ja joka palvoo intohimoja eikä voi kuvitella mitään ruumista korkeampaa … joka vielä aivan viime aikoihin asti asetti itselleen jumalia, ja vieläpä jumalia, jotka olivat tunnettuja mitä ilkeimmistä teoista? Eikö se tapahdu ensin aineellisesta näkökulmasta, häpeällisesti ja tietämättömästi ja siinä mielessä, johon hän on tottunut? Eikö hän tee teologiastasi omien jumaliensa ja intohimojensa puolustuksen? Sillä jos me itse käytämme näitä sanoja tahattomasti väärin, kestää kauan ennen kuin saamme heidät suostuteltua hyväksymään filosofiamme. Ja jos he itse ovat pahojen asioiden keksijöitä, miten he voisivat pidättäytyä tarttumasta niihin, kun niitä heille tarjotaan? Tällaisia tuloksia saamme keskinäisestä kilpailusta. Tällaisia seurauksia seuraa niille, jotka taistelevat Sanan puolesta yli sen, mitä Sana hyväksyy; he käyttäytyvät kuin hullut, jotka sytyttävät oman talonsa tuleen tai repivät omia lapsiaan tai hylkäävät omat vanhempansa pitäen heitä muukalaisina.

VII. Mutta kun olemme karkottaneet keskustelusta ne, jotka ovat sille vieraita, ja lähettäneet suuren legioonan matkalleen kuiluun sikalaan, on seuraavaksi katsottava itseemme ja kiillotettava teologinen minämme kauneudeksi kuin patsas. Ensimmäinen pohdittava seikka on: – Mitä on tämä suuri puheen ja loputtoman puhumisen kilpailu? Mikä on tämä kyltymättömyyden uusi sairaus? Miksi olemme sitoneet kätemme ja aseistaneet kielemme? Emme ylistä vieraanvaraisuutta, veljesrakkautta, aviollista kiintymystä tai neitsyyttä; emme myöskään ihaile vapaamielisyyttä köyhiä kohtaan, psalmien veisuuta, yöllisiä valvomisia(<a204>) tai kyyneleitä. Me emme pidä ruumistamme aisoissa paastoamalla emmekä lähde Jumalan luo rukoilemalla; emme myöskään alista huonompaa paremmalle – tarkoitan tomua hengelle – niin kuin tekisivät ne, jotka muodostavat oikeudenmukaisen arvion yhdistetystä luonnostamme; emme tee elämästämme valmistautumista kuolemaan; emmekä tee itsestämme intohimojemme hallitsijoita taivaallista jalouttamme muistaen; emmekä taltuta vihamme, kun se paisuu ja raivoaa, emmekä ylpeytemme, joka johtaa lankeemukseen, emmekä kohtuutonta surua, emmekä hillitsemätöntä mielihyvää, emmekä iloista naurua, emmekä kurittomia silmiä, emmekä kyltymättömiä korvia, emmekä ylenpalttisia puheita, emmekä järjettömiä ajatuksia, emmekä mitään niistä tilaisuuksista, joita Paha saa meitä vastaan sisäisistä lähteistämme, ja jotka tuovat päällemme kuoleman, joka tulee ikkunoiden kautta, kuten Pyhä Raamattu sanoo, eli aistien kautta. Ei, me teemme aivan päinvastoin ja olemme antaneet vapauden toisten intohimoille, niin kuin kuninkaat antavat vapautuksen palveluksesta voiton kunniaksi, vain sillä ehdolla, että he kallistuvat meidän puolellemme ja hyökkäävät Jumalaa vastaan rohkeammin tai jumalattomammin. Ja me annamme heille pahan palkkion siitä, mikä ei ole hyvä, kieliluvan heidän jumalattomuudestaan.

VIII. Ja kuitenkin, oi puhelias dialektikko, kysyn sinulta yhden pienen kysymyksen, ja vastaa minulle, niin kuin Hän sanoo Jobille, joka pyörremyrskyn ja pilvien kautta antaa jumalallisia kehotuksia: Onko Jumalan huoneessa monta asumusta, niin kuin olet kuullut, vai vain yksi? Myönnät tietysti, että niitä on monta eikä vain yksi. Mutta täytetäänkö ne kaikki, vai täytetäänkö vain jotkut ja toiset eivät, niin että jotkut jäävät tyhjiksi ja että niitä on valmisteltu turhaan? Tietenkin kaikki täytetään, sillä mikään ei voi olla turhaa, mitä Jumala on tehnyt. Ja voitteko kertoa minulle, mikä tämä kartano teidän mielestänne on? Onko se sitä lepoa ja kunniaa, joka siellä on varattu autuaille, vai jotain muuta? -Ei, ei mitään muuta. Koska olemme siis tästä asiasta yhtä mieltä, tarkastellaanpa vielä toista. Onko olemassa jokin asia, joka hankkii nämä kartanot, kuten minä luulen, vai eikö ole mitään? – Varmasti on – mikä se on? Eikö ole niin, että on olemassa erilaisia käyttäytymistapoja ja erilaisia tarkoituksia, joista toinen johtaa yhtä tietä, toinen toista tietä, uskon osuuden mukaan, ja näitä me kutsumme teiksi? Onko meidän siis kuljettava kaikkia tai joitakin näistä Teitä … saman yksilön kuljettava niitä kaikkia, jos se on mahdollista; tai jos ei, niin mahdollisimman monia; tai sitten joitakin niistä? Ja vaikka näin ei ehkä olisikaan, olisi silti suuri asia, ainakin minun mielestäni, kulkea erinomaisesti edes yhtä tietä pitkin.” -‘Olette oikeassa käsityksessänne.’ – Mitä sitten, kun kuulette, että on vain yksi tie, ja se on kapea, sana näyttää teistä kertovan? Että on vain yksi, koska se on erinomainen. Sillä se on vain yksi, vaikka se olisikin jakautunut moneen osaan. Ja kapea sen vaikeuksien vuoksi ja siksi, että sitä kulkevat vain harvat verrattuna vastustajien ja pahuuden tietä kulkevien moninaisiin kauppoihin. ”Niin minäkin ajattelen.” No niin, hyvä ystäväni, koska näin on, miksi sitten, ikään kuin tuomitsisit oppimme tietyn köyhyyden vuoksi, ryntäät pää edellä sitä tietä, joka johtaa väitteiden ja spekulaatioiden kautta, joita sinä kutsut argumenteiksi ja spekulaatioiksi, mutta minä kevytmielisyyksiksi ja puoskareiksi? Anna Paavalin moittia sinua niillä katkerilla moitteilla, joissa hän armolahjojen luettelon jälkeen sanoo: ”Ovatko kaikki apostoleja?”. Ovatko kaikki profeettoja?” jne.

IX Mutta olkoon niin. Ylhäinen sinä olet, jopa ylhäinen, jopa pilvien yläpuolella, jos tahdot, näkymättömien asioiden katsoja, sanomattomien asioiden kuulija; yksi, joka olet noussut ylös Eliaan jälkeen ja joka Mooseksen jälkeen on katsottu Jumalan näyn arvoiseksi ja joka Paavalin jälkeen on otettu taivaaseen, miksi muokkaat loputkin kaltaisistasi yhdessä päivässä pyhimyksiksi ja määräät heidät teologeiksi ja ikään kuin puhallat heihin opetusta ja teet heistä monia tietämättömien oraakkelien neuvostoja?” Miksi? Miksi kiedot heikompia hämähäkkiverkkoosi, jos se olisi jotain suurta ja viisasta? Miksi nostat ampiaispesiä uskoa vastaan? Miksi sinä yhtäkkiä hyökkäät meidän päällemme dialektiikan tulvalla, niin kuin tarut ennen vanhaan tekivät jättiläisille? Miksi olet kerännyt kaiken sen, mikä on ihmisten keskuudessa kevytmielistä ja epäinhimillistä, kuin väkijoukon yhteen virtaan, ja kun olet imartelulla tehnyt heistä entistä naisellisempia, muotoillut uuden työpajan ja tehnyt ovelasti satoa itsellesi heidän ymmärtämättömyydestään? Kiistätkö, että näin on, ja ovatko muut asiat sinulle yhdentekeviä? Pitääkö kielesi hallita hinnalla millä hyvänsä, etkä voi hillitä puheesi synnyttämää pauketta? Löydät ehkä monia muitakin kunniallisia aiheita keskusteltavaksi. Käännä tämä sairautesi niihin jonkin verran eduksesi. Hyökkää Pythagoraan vaikenemista ja orfisia papuja vastaan, ja romaani kehuskelee ”Mestari sanoi”. Hyökkää Platonin ajatuksia vastaan, ja sielumme siirtymiä ja kulkua vastaan, ja muistoja vastaan, ja sielun rakkaudettomia rakkauksia ihaniin ruumiisiin vastaan. Hyökätkää Epikuroksen ateismia ja hänen atomejaan ja epäfilosofista mielihyväänsä vastaan; tai Aristoteleen pikkumaista kaitselmusta ja hänen keinotekoista järjestelmäänsä vastaan ja hänen puheitaan sielun kuolevaisuudesta ja hänen oppinsa humanitäärisyyttä vastaan. Hyökätkää Stoan ylimielisyyttä vastaan tai kyynikon ahneutta ja rahvaanomaisuutta vastaan. Hyökätkää ”Tyhjää ja täyttä” vastaan (mitä hölynpölyä) ja kaikkia yksityiskohtia jumalista ja uhreista ja epäjumalista ja demoneista, olivatpa ne sitten hyväntahtoisia tai pahantahtoisia, ja kaikkia temppuja, joita ihmiset tekevät ennustamisen, jumalten tai sielujen herättämisen ja tähtien voiman kanssa. Ja jos nämä asiat tuntuvat sinusta vähäpätöisiltä ja jo usein kumotuilta, mutta sinä pysyt linjassasi ja etsit siinä kunnianhimosi tyydytystä, niin tässäkin asiassa minä tarjoan sinulle leveät polut. Filosofoi maailmasta tai maailmoista, aineesta, sielusta, järjellä varustetuista luonnoista, hyvistä tai pahoista, ylösnousemuksesta, tuomiosta, palkkiosta tai Kristuksen kärsimyksistä. Sillä näissä asioissa ei ole turhaa osua maaliin eikä vaarallista ampua ohi. Mutta Jumalan kanssa me saamme keskustella, tässä elämässä vain vähäisessä määrin; mutta hieman myöhemmin, ehkä täydellisemmin, samassa, meidän Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, jolle kunnia on iankaikkisesti. Aamen.