PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXIX. KOLMAS TEOLOGINEN PUHE. POJASTA.

PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXIX. KOLMAS TEOLOGINEN PUHE. POJASTA.

Lähde:

A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers  of the Christian Church.

Second Series.

Translated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.

Volume VII,

 S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;

S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.

Oxford

James Parker and Company. New York.

The Christian Literature Company

M DCCC XCIV

ss. 301- 309

Käännös RS

I.Näin voisi siis sanoa, että vastustajiemme valmius väittelyyn ja heidän hätäisyytensä ja siitä seuraava epävarmuus kaikissa asioissa, mutta ennen kaikkea niissä keskusteluissa, jotka koskevat Jumalaa, katkeaa. Mutta koska toisten moittiminen ei ole mitenkään vaikeata, vaan hyvin helppo asia, jonka kuka tahansa, joka haluaa, voi tehdä; kun taas omien uskomusten korvaaminen heidän uskomuksillaan on hurskaan ja älykkään ihmisen tehtävä, niin tuokaamme Pyhään Henkeen luottaen, jota heidän keskuudessaan häpäistään, mutta meidän keskuudessamme palvotaan, julki omat käsityksemme jumaluudesta, olivatpa ne mitä tahansa, kuin jokin jalo ja oikea-aikainen syntymä. Ei sillä, että olisin muulloin ollut hiljaa, sillä yksin tässä asiassa olen täynnä nuoruuden voimaa ja rohkeutta; mutta tosiasia on, että nykyisissä olosuhteissa olen vielä rohkeampi julistamaan totuuden, jotten (Raamatun sanoja käyttäen) vetäytymällä joutuisi tuomiolle siitä, että olen Jumalalle epämiellyttävä. Ja koska jokainen puhe on luonteeltaan kaksitahoinen: toinen osa perustelee oman kannan ja toinen kumoaa vastustajan kannan; sanokaamme ensin oma kantamme ja yrittäkäämme sitten kiistää vastustajamme kanta; –ja molemmat mahdollisimman lyhyesti, jotta argumenttimme voidaan omaksua yhdellä silmäyksellä (kuten alkeistutkielmissa, jotka on keksitty yksinkertaisten tai tyhmien ihmisten huijaamiseksi), ja jotta ajatuksemme eivät hajoaisi puheemme pituuden vuoksi, kuten vesi, jota ei pidetä kanavassa, vaan joka virtaa hukkaan avoimelle maalle.

II. Kolme vanhinta Jumalaa koskevaa mielipidettä ovat anarkia, polyarkia ja monarkia. Kaksi ensimmäistä ovat Hellaksen lasten laji, ja olkoot ne sitä jatkossakin. Sillä anarkia on asia, jossa ei ole järjestystä; ja monien hallitseminen on hajanaista ja siten anarkistista ja siten epäjärjestystä. Sillä nämä molemmat johtavat samaan asiaan, nimittäin epäjärjestykseen, ja tämä johtaa hajoamiseen, sillä epäjärjestys on ensimmäinen askel hajoamiseen.

Mutta monarkia on se, mitä me pidämme kunnia-asiana. Se on kuitenkin Monarkia, joka ei rajoitu yhteen Persoonaan, sillä jos Yksikkö on ristiriidassa itsensä kanssa, se voi joutua moninaisuuden tilaan; vaan Monarkia, joka muodostuu Luonnon yhtäläisyydestä ja mielen yhteydestä. ja liikkeen identtisyydestä ja sen elementtien lähentymisestä ykseyteen – asia, joka on luodulle luonnolle mahdoton – niin että vaikka se on numeerisesti erilainen, siinä ei ole mitään olemuseroa. Siksi ykseys, joka on iankaikkisuudesta lähtien liikkeen kautta saapunut kaksinaisuuteen, on löytänyt levon Kolminaisuudessa. Tätä tarkoitamme Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä. Isä on Alkuunpanija ja Lähettäjä; ilman intohimoa tietenkin ja ilman viittausta aikaan, eikä ruumiillisella tavalla. Poika on synnyttäjä ja Pyhä Henki on lähettäjä; sillä en tiedä, miten tämä voitaisiin ilmaista termein, jotka sulkevat kokonaan pois näkyvät asiat. Emme nimittäin uskalla puhua ”hyvyyden ylivuodosta”, kuten eräs kreikkalainen filosofi uskalsi sanoa, ikään kuin kyseessä olisi astian ylivuoto, ja tämä selvin sanoin hänen diskurssissaan ensimmäisestä ja toisesta syystä. Älkäämme ikinä katsoko tätä Syntymää tahattomaksi, jonkin luonnollisen ylivuodon kaltaiseksi, vaikeasti pidättyväksi, eikä missään nimessä sopivaksi käsityksellemme Jumaluudesta. Rajoittakaamme siis itsemme rajoihin ja puhukaamme Syntymättömästä ja Syntyneestä ja siitä, mikä lähtee Isästä, niin kuin jossain Jumala Sana itse sanoo.

III. Milloin nämä ovat syntyneet? Ne ovat ennen kaikkea ”milloin”. Mutta, jos puhun hieman rohkeammin, – milloin Isä syntyi. Ja milloin Isä syntyi. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin Hän ei olisi ollut. Ja sama pätee Poikaan ja Pyhään Henkeen. Kysykää minulta uudelleen, ja minä vastaan teille jälleen: Milloin Poika syntyi? Kun Isä ei ollut syntynyt. Ja milloin Pyhä Henki syntyi? Kun Poika ei ollut syntynyt, vaan syntynyt – yli ajan ja järjen käsityskyvyn; vaikka emme voikaan esittää sitä, mikä on ajan yläpuolella, jos vältämme halutessamme kaikkia ilmaisuja, joista välittyy ajallinen ajatus. Sillä sellaiset ilmaisut kuin ”kun” ja ”ennen” ja ”sen jälkeen” ja ”alusta alkaen” eivät ole ajattomia, vaikka kuinka pakottaisimme niitä; paitsi jos tosiaankin ottaisimme aikakauden, sen ajanjakson, joka on sama kuin ikuiset asiat ja jota ei jaeta eikä mitata millään liikkeellä tai auringon kiertokululla, kuten aikaa mitataan.

Miten ne sitten eivät ole yhtä lailla alkukantaisia, jos ne ovat yhtä ikuisia? Koska ne ovat hänestä, vaikkakaan eivät hänen jälkeensä. Sillä se, mikä ei ole alkuperäistä, on ikuista, mutta se, mikä on ikuista, ei välttämättä ole alkuperäistä, kunhan se voidaan viitata Isään sen alkuperänä. Siten ne eivät ole syyn osalta alkuperättömiä; mutta on ilmeistä, että syy ei välttämättä ole ennen sen vaikutuksia, kuten aurinko ei ole ennen sen valoa. Ja silti Ne ovat jossakin mielessä alkuperättömiä ajan suhteen, vaikka pelotatte yksinkertaisia mieliä kiistelyillänne, sillä Ajan Lähteet eivät ole ajan alaisia.

IV. Mutta miten tämä sukupolvi voi olla intohimoton? Koska se on ruumiitonta. Sillä jos ruumiilliseen sukupolveen sisältyy intohimoa, ruumiiton sukupolvi sulkee sen pois. Ja kysyn teiltä vuorostaan: Miten hän on Jumala, jos hän on luotu? Sillä se, mikä on luotu, ei ole Jumala. Pidättäydyn muistuttamasta teitä siitä, että tässäkin on intohimoa, jos otamme luomisen ruumiillisessa mielessä, kuten aika, halu, mielikuvitus, ajatus, toivo, kipu, riski, epäonnistuminen, menestys, jotka kaikki ja enemmän kuin kaikki löytävät paikkansa luodussa, kuten jokaiselle on selvää. Ei, ihmettelen, ettette uskaltaudu niin pitkälle, että kuvittelette avioliittoja ja raskauden aikoja ja keskenmenon vaaroja, ikään kuin Isä ei olisi voinut synnyttää lainkaan, jos Hän ei olisi synnyttänyt näin; tai taas, ettette laskenut yhteen lintujen, eläinten ja kalojen syntytapoja ja tuonut jonkin niistä jonkin alle jumalallisen ja sanomattoman syntytavan tai jopa poistanut Poikaa uudesta hypoteesistanne. Etkä näe edes sitä, että niin kuin Hänen syntymänsä lihan mukaan eroaa kaikista muista (sillä missä ihmisistä sinä tiedät Neitsytäidin?), niin eroaa Hän myös hengellisessä syntymässään; tai pikemminkin Hän, jonka olemassaolo ei ole sama kuin meidän, eroaa meistä myös syntymässään.

V. Kuka sitten on se Isä, jolla ei ollut alkua? Se, jonka olemassaololla ei ollut alkua; sillä sen, jonka olemassaololla oli alku, on täytynyt myös alkaa olla Isä. Hänestä ei siis tullut Isää sen jälkeen, kun hän alkoi olla, sillä hänen olemuksellaan ei ollut alkua. Ja Hän on Isä absoluuttisessa mielessä, sillä Hän ei ole myös Poika; aivan kuten Poika on Poika absoluuttisessa mielessä, sillä Hän ei ole myös Isä. Nämä nimet eivät kuulu meille absoluuttisessa merkityksessä, koska olemme molemmat, emmekä toinen enemmän kuin toinen; ja olemme molemmista, emmekä vain toisesta; ja niinpä me jakaannumme ja tulemme vähitellen ihmisiksi, ja ehkä emme edes ihmisiksi, ja sellaisiksi, joita emme halunneetkaan, lähdemme ja tulemme jätetyiksi, niin että jäljelle jäävät vain suhteet ilman taustalla olevia tosiseikkoja.”

Mutta, sanoo vastaväittäjä, jo ilmaisun ”Hän synnytti” ja ”Hänet synnytettiin” muoto tuo mukaan ajatuksen sukupolven alusta. Mutta entä jos ei käytetä tätä ilmaisua, vaan sanotaan: ”Hän oli syntynyt alusta alkaen”, jotta voidaan helposti kiertää kaukaa haetut ja aikaa rakastavat vastaväitteet? Tuotteko Raamatun meitä vastaan, ikään kuin me väärentäisimme jotakin Raamatun ja totuuden vastaista? Miksi, jokainen tietää, että käytännössä me hyvin usein löydämme aikamuotojen vaihtuvan, kun puhutaan ajasta; ja erityisesti tämä on tapana Pyhässä Kirjoituksessa, ei ainoastaan menneen ajan ja nykyhetken osalta, vaan jopa tulevan ajan osalta, kuten esimerkiksi: ”Miksi pakanat raivostuivat?” kun he eivät vielä olleet raivostuneet, ja ”he ylittävät joen jalan”, kun merkitys on, että he ylittivät joen. Olisi pitkä tehtävä laskea yhteen kaikki tämäntyyppiset ilmaukset, jotka opiskelijat ovat huomanneet.

VI.Se tästä kohdasta. Mikä on heidän seuraava vastaväitteensä, kuinka täynnä riitaisuutta ja röyhkeyttä? He sanovat, että hän joko synnytti Pojan vapaaehtoisesti tai tahattomasti. Seuraavaksi, kuten he luulevat, he sitovat meidät molemmin puolin köysillä; nämä eivät kuitenkaan ole vahvoja, vaan hyvin heikkoja. Sillä, sanovat he, jos se tapahtui tahattomasti, hän oli jonkun vallan alla, ja kuka tätä valtaa käytti? Ja miten Hän, jota se hallitsi, on Jumala? Mutta jos vapaaehtoisesti, niin Poika on Tahdon Poika; miten hän sitten on Isästä? – ja he keksivät näin ollen hänelle uudenlaisen Äidin, Tahdon, Isän tilalle. On yksi hyvä seikka, jota he voivat väittää tästä argumentistaan; nimittäin se, että he hylkäävät Passion ja turvautuvat Tahtoon. Sillä Tahto ei ole Intohimoa.

Toiseksi, tarkastellaanpa heidän argumenttinsa vahvuutta. Ja olisi parasta painia heidän kanssaan aluksi lähietäisyydeltä. Sinä itse, joka niin holtittomasti väität mitä tahansa, mikä mieleesi juolahtaa: onko isäsi synnyttänyt sinut vapaaehtoisesti vai tahattomasti? Jos tahattomasti, niin silloin hän oli jonkun tyrannin vallassa (oi kauhea väkivalta!), ja kuka oli tyranni? Tuskin sanotte, että se oli luonto, – sillä luonto sietää siveyttä. Jos se tapahtui vapaaehtoisesti, silloin isäsi on muutamalla sanalla hävitetty, sillä sinun osoitetaan olevan tahdon poika, et isäsi. Mutta siirryn Jumalan ja luodun väliseen suhteeseen, ja asetan oman kysymyksesi oman viisautesi ratkaistavaksi. Luotiko Jumala kaikki luodut vapaaehtoisesti vai pakosta? Jos pakosta, tässä on myös tyrannia ja yksi, joka esitti tyrannia; jos vapaaehtoisesti, luodut ovat myös riistäneet Jumalansa, ja te ennen muita, jotka keksitte tällaisia argumentteja ja logiikan temppuja. Sillä Luojan ja luotujen välille on asetettu väliseinä tahdon muodossa. Silti olen sitä mieltä, että tahdonantaja eroaa tahdon tekemisestä; hän, joka synnyttää, synnyttämisen teosta; puhuja puheesta, tai muuten me kaikki olemme hyvin tyhmiä. Toisella puolella meillä on liikkuja ja toisella puolella se, joka on niin sanoakseni liike. Niinpä se, mitä halutaan, ei ole tahdon lapsi, sillä se ei aina johdu tahdosta; eikä se, mitä synnytetään, ole sukupolven lapsi, eikä se, mitä kuullaan, ole puheen lapsi, vaan sen Henkilön, joka halusi, synnytti tai puhui. Mutta Jumalan asiat ovat kaiken tämän yläpuolella, sillä hänen kohdallaan ehkäpä tahto synnyttää on sukupolvea, eikä ole mitään välivaiheen toimintaa (jos voimme hyväksyä tämän kokonaan, emmekä pikemminkin pitää sukupolvea tahdon yläpuolella olevana).

VII. Sallikaa minun sitten leikkiä hieman tällä sanalla Isä, sillä teidän esimerkkinne rohkaisee minua olemaan niin rohkea. Isä on Jumala joko tahtoen tai tahtomattaan; ja miten te pakenette omaa liiallista terävyyttänne? Jos tahdonvoimaisesti, milloin Hän alkoi tahtoa? Se ei voinut tapahtua ennen kuin hän alkoi olla, sillä ennen häntä ei ollut mitään. Vai onko yksi osa Hänestä Tahto ja toinen osa Tahdon kohde? Jos näin on, Hän on jaettavissa. Niinpä väitteesi tuloksena herää kysymys, eikö Hän itse ole tahdon lapsi. Ja jos tahtomatta, mikä pakotti Hänet olemassaoloon, ja miten Hän on Jumala, jos Hänet pakotettiin – ja vieläpä ei vähempään kuin olemaan Jumala? Miten Hän sitten syntyi, sanoo vastustajani. Miten Hänet luotiin, jos Hänet, kuten te sanotte, luotiin? Sillä tämä on osa samaa vaikeutta. Ehkä te sanoisitte: tahdon ja sanan kautta. Ette ole vielä ratkaissut koko vaikeutta, sillä teidän on vielä osoitettava, miten Tahto ja Sana saivat toiminnan voiman. Sillä ihmistä ei luotu tällä tavoin.

VIII. Miten hän sitten syntyi? Tämä sukupolvi ei olisi ollut mikään suuri asia, jos te, joilla ei ole todellista tietoa edes omasta sukupolvestanne, olisitte kyenneet ymmärtämään sen, tai ainakin te, jotka ymmärrätte siitä hyvin vähän, ja siitä vähästä te häpeätte puhua; ja sitten te luulette tietävänne koko asian? Teidän on tehtävä paljon työtä, ennen kuin saatte selville koostumuksen, muodostumisen, ilmenemisen lait ja sen siteen, jonka avulla sielu yhdistyy ruumiiseen – mieli sieluun ja järki mieleen – sekä liikkeen, lisääntymisen, ravinnon omaksumisen, aistien, muistin, muistin, muistin ja kaikkien muiden osien, joista te muodostutte, lainalaisuudet ja sen, mikä niistä kuuluu sielulle ja ruumiille yhdessä ja mikä kummallekin toisistaan riippumatta ja mikä saadaan toisiltaan. Sillä ne osat, joiden kypsyminen tapahtuu myöhemmin, saivat kuitenkin lainalaisuutensa jo hedelmöityksen aikaan. Kertokaa minulle, mitä nämä lait ovat? Älkääkä edes silloin uskaltautuko spekuloimaan Jumalan sukupolvella, sillä se olisi vaarallista. Sillä vaikka tietäisitte kaiken omastanne, ette kuitenkaan missään nimessä tiedä Jumalan omasta. Ja jos ette ymmärrä omaa, miten voitte tietää Jumalan sukupolvesta? Sillä siinä määrin kuin Jumalaa on vaikeampi jäljittää kuin ihmistä, niin myös taivaallista sukupolvea on vaikeampi ymmärtää kuin teidän omaanne. Mutta jos väitätte, että koska ette voi käsittää sitä, niin siksi Häntä ei ole voitu synnyttää, on teidän aika lyödä lukkoon monia olemassa olevia asioita, joita ette voi käsittää; ja ennen kaikkea Jumalaa itseään. Sillä te ette voi sanoa, mikä Hän on, vaikka olisitte hyvin uhkarohkeita ja liiallisen ylpeitä älykkyydestänne. Heittäkää ensin pois käsityksenne virtauksesta ja jakautumisesta ja osista sekä käsityksenne aineettomasta ikään kuin aineellisesta syntymästä, ja silloin voitte ehkä arvokkaasti käsittää Jumalallisen Syntymän. Miten Hänet synnytettiin? -Toistan kysymyksen närkästyneenä. Jumalan synnyttämistä on kunnioitettava vaikenemalla. Teille on suuri asia oppia, että Hänet synnytettiin. Mutta sitä, miten Hän syntyi, emme myönnä, että edes enkelit voivat käsittää, saati sitten te. Kerronko teille, miten se tapahtui? Se tapahtui tavalla, jonka tiesi Isä, joka synnytti, ja Poika, joka syntyi. Kaikki muu on pilven peitossa, ja se ei ole teidän hämärässä näkymässänne.

IX. No, mutta Isä synnytti Pojan, joka joko oli tai ei ollut olemassa Mitä täyttä hölynpölyä! Tämä kysymys koskee sinua tai minua, jotka toisaalta olivat olemassa, kuten esimerkiksi Leevi Aabrahamin kupeessa, ja toisaalta tulivat olemassa oleviksi; ja niinpä me olemme jossakin mielessä osittain siitä, mikä oli olemassa, ja osittain siitä, mikä oli olematonta; kun taas päinvastoin on kyse alkuperäisestä aineesta, joka varmasti luotiin siitä, mikä oli olematonta, huolimatta siitä, että jotkut teeskentelevät, että se on syntymätön. Mutta tässä tapauksessa ”syntyneeksi tuleminen”, jopa alusta alkaen, on yhtäpitävää ”olemisen” kanssa. Mihin sitten perustatte tämän kapinallisen kysymyksenne? Sillä mikä on vanhempaa kuin se, mikä on alusta alkaen, jos voimme sijoittaa siihen Pojan aikaisemman olemassaolon tai olemattomuuden? Kummassakin tapauksessa tuhoamme sen väitteen olla Alku. Tai ehkä te sanotte, jos kysyisimme teiltä, onko Isä olemassa olevasta vai ei-olemassa olevasta aineesta, että hän on kaksijakoinen, osittain ennen olemassa oleva, osittain olemassa oleva; tai että hänen tapauksensa on sama kuin Pojan, eli että hänet luotiin ei-olemassa olevasta aineesta, koska teidän naurettavat kysymyksenne ja hiekkatalonne eivät kestä pienintäkään aaltoilua.

En hyväksy kumpaakaan ratkaisua, ja julistan, että kysymyksenne sisältää järjettömyyttä eikä vaikeutta vastata siihen. Jos kuitenkin ajattelette dialektisten olettamustenne mukaisesti, että jommankumman näistä vaihtoehdoista on välttämättä oltava totta joka tapauksessa, niin sallikaa minun esittää teille yksi pieni kysymys: Onko aika ajassa vai eikö se ole ajassa? Jos se sisältyy aikaan, niin mihin aikaan, ja mitä muuta se on kuin tuo aika, ja miten se sisältää sen? Mutta jos se ei sisälly aikaan, mikä on se ylivertainen viisaus, joka voi kuvitella ajan, joka on ajaton? Mitä nyt tulee tähän ilmaisuun: ”Nyt minä valehtelen”, myöntäkää yksi näistä vaihtoehdoista, joko se on totta tai se on valhetta, varauksetta (sillä emme voi myöntää, että se on molempia). Mutta näin ei voi olla. Sillä väistämättä hän joko valehtelee ja siten puhuu totta, tai sitten hän puhuu totta ja siten valehtelee. Mitä ihmeellistä siinä sitten on, että koska tässä tapauksessa vastakohdat ovat tosia, niin siinä tapauksessa niiden molempien pitäisi olla epätosia, ja näin nokkela arvoituksesi osoittautuu pelkäksi typeryydeksi? Ratkaise minulle vielä yksi arvoitus. Olitteko läsnä omassa sukupolvessanne ja oletteko nyt läsnä itsellenne, vai eikö kumpikaan ole totta? Jos olit ja olet läsnä, kuka olit ja kenen kanssa olet läsnä? Ja miten yksittäisestä itsestäsi tuli näin sekä subjekti että objekti? Mutta jos kumpikaan edellä mainituista ei pidä paikkaansa, miten sinä erosit itsestäsi, ja mikä on tämän irtautumisen syy? Mutta, sanotte varmaan, on typerää hössöttää siitä kysymyksestä, onko yksittäinen yksilö läsnä itselleen vai ei; sillä ilmaisua ei käytetä itsestä vaan muista. No, voitte olla varmoja, että on vielä typerämpää keskustella siitä, oliko Se, joka oli alusta alkaen syntynyt, olemassa ennen sen syntymistä vai ei. Sillä tällainen kysymys nousee esiin vain ajallisesti jaettavissa olevan aineen osalta.

X. Mutta he sanovat: Syntymättömät ja Syntyneet eivät ole sama; ja jos näin on, ei myöskään Poika ole sama kuin Isä. Sanomatta sitä, on selvää, että tämä argumenttilinja sulkee selvästi joko Pojan tai Isän pois jumaluudesta. Sillä jos syntymättömyys on Jumalan olemusta, syntymättömyys ei ole tätä olemusta; jos asia on päinvastoin, syntymättömyys suljetaan pois. Mikä argumentti voi olla ristiriidassa tämän kanssa? Valitse siis, minkä jumalanpilkan haluat, hyvä uuden teologian keksijäni, jos todellakin kaikin keinoin haluat omaksua jumalanpilkan. Seuraavaksi, missä mielessä te väitätte, etteivät Syntymätön ja Syntynyt ole sama? Jos tarkoitatte, että Syntymätön ja luotu eivät ole samaa, olen kanssanne samaa mieltä; sillä totisesti Syntymätön ja luotu eivät ole luonteeltaan samanlaisia. Mutta jos sanot, että Hän, joka on synnyttänyt, ja Se, joka on syntynyt, eivät ole sama asia, väite on epätarkka. Sillä itse asiassa on välttämätön totuus, että ne ovat sama asia. Sillä Isän ja lapsen välisen suhteen luonne on sellainen, että jälkeläinen on samaa luonnetta kuin vanhempi. Tai voimme väittää taas näin. Mitä te tarkoitatte syntymättömällä ja syntyneellä, sillä jos te tarkoitatte pelkkää syntymättömyyttä tai syntyneisyyttä, nämä eivät ole sama asia; mutta jos te tarkoitatte niitä, joihin näitä termejä sovelletaan, miten ne eivät ole sama asia? Esimerkiksi Viisaus ja Viattomuus eivät ole sinänsä samoja, mutta silti molemmat ovat ihmisen ominaisuuksia, joka on sama; ja ne eivät merkitse olemuksen eroa, vaan olemuksen ulkopuolista eroa. (a) Ovatko kuolemattomuus ja viattomuus ja muuttumattomuus myös Jumalan olemusta? Jos näin on, Jumalalla on monta olemusta eikä yhtä; tai jumaluus on näiden yhdistelmä. Sillä hän ei voi olla kaikki nämä ilman koostumusta, jos ne ovat olemuksia.

XI. He eivät kuitenkaan väitä näin, sillä nämä ominaisuudet ovat yhteisiä myös muille olennoille. Mutta Jumalan olemus on se, mikä kuuluu yksin Jumalalle ja on hänelle ominaista. Mutta he, jotka pitävät ainetta ja muotoa syntymättöminä, eivät sallisi, että syntymättömyys on yksin Jumalan omaisuutta (sillä meidän on vielä kauemmaksi heitettävä manikealaisten pimeys. Mutta olettakaamme, että se on yksin Jumalan omaisuutta. Entä sitten Aadam? Eikö hän ollut yksin Jumalan välitön luomus? Kyllä, sanotte te. Oliko hän sitten ainoa ihminen? Ei suinkaan. Ja miksi, vaan koska ihmisyys ei koostu suorasta luomisesta? Sillä se, joka on syntynyt, on myös ihminen. Juuri niin ei myöskään se, joka on syntymätön, ole yksin Jumala, vaikka hän yksin on Isä. Mutta myönnettäköön, että Hän, joka on syntynyt, on Jumala, sillä Hän on Jumalasta, kuten teidän on myönnettävä, vaikka pidätte kiinni syntymättömyydestänne. Miten sitten kuvaatte Jumalan olemusta? Ei julistamalla, mitä se on, vaan hylkäämällä sen, mitä se ei ole. Sillä teidän sananne merkitsee, että Hän ei ole syntymätön; se ei esitä teille, mikä on sen todellinen luonne tai tila, jolla ei ole syntymää. Mikä sitten on Jumalan olemus? Tämän määritteleminen on teidän ihastuksenne asia, koska olette niin huolissanne myös Hänen Sukupolvestaan; mutta meille on hyvin suuri asia, jos joskus, edes tulevaisuudessa, saamme tietää tämän, kun tämä pimeys ja tylsyys on poistunut meiltä, niin kuin Hän on luvannut, joka ei voi valehdella. Tämä voi siis olla niiden ajatus ja toivo, jotka puhdistavat itseään tätä silmällä pitäen. Sen verran me puolestamme rohkenemme sanoa, että jos on suuri asia, että Isä on Alkuperätön, niin ei ole yhtä suuri asia, että Poika on syntynyt sellaisesta Isästä. Sillä sen lisäksi, että Hän jakaisi syntymättömän kirkkauden, koska hän on syntymättömästä, hänellä on lisäksi hänen sukupolvensa kirkkaus, asia, joka on niin suuri ja ylevä kaikkien niiden silmissä, jotka eivät ole täysin nöyristeleviä ja aineellisia mieleltään.

XII. Mutta he sanovat, että jos Poika on olemukseltaan sama kuin Isä, niin jos Isä on syntymätön, niin Pojan on oltava sitä myös. Aivan niin – jos Jumalan olemus koostuu siitä, että hän on syntymätön; ja näin ollen Hän olisi outo sekoitus, syntymätön syntyessään syntymätön. Jos ero on kuitenkin olemuksen ulkopuolella, miten voitte olla niin varma puhuessanne tästä? Oletko sinäkin isäsi isä, niin ettet missään suhteessa jää jälkeen isästäsi, koska olet olemukseltaan sama hänen kanssaan? Eikö ole ilmeistä, että tutkimuksemme Jumalan olemuksen luonteesta, jos teemme sen, jättää persoonallisuuden täysin koskemattomaksi? Mutta se, että syntymätön ei ole Jumalan synonyymi, todistetaan näin. Jos näin olisi, olisi välttämätöntä, että koska Jumala on suhteellinen termi, syntymättömyys olisi sitä myös; tai että koska syntymättömyys on absoluuttinen termi, niin myös Jumalan täytyy olla. … Jumala ei ole kenenkään. Sillä sanat, jotka ovat absoluuttisesti identtisiä, ovat samalla tavalla sovellettavissa. Mutta sanaa Syntymätön ei käytetä suhteellisesti. Sillä mihin nähden se on suhteellinen? Ja minkä asioiden Jumala on Jumala? Kaikkien asioiden Jumala. Miten sitten Jumala ja syntymätön voivat olla identtisiä termejä? Ja taas, koska Syntynyt ja Syntymätön ovat ristiriitaisia, kuten omistaminen ja riistäminen, siitä seuraisi, että ristiriitaiset olemukset olisivat olemassa rinnakkain, mikä on mahdotonta. Tai taas, koska omistaminen edeltää riistämistä ja jälkimmäinen tuhoaa edellisen, ei ainoastaan Pojan olemuksen tarvitse olla Isän olemusta edeltävä, vaan sen täytyy sinun hypoteesisi mukaan olla Isän tuhoama.

XIII. Mitä nyt on jäljellä heidän voittamattomista argumenteistaan? Ehkä viimeinen, johon he turvautuvat, on tämä. Jos Jumala ei ole koskaan lakannut synnyttämästä, sukupolvi on epätäydellinen; ja milloin Hän lakkaa? Mutta jos Hän on lakannut, Hänen on täytynyt aloittaa. Näin nämä lihalliset mielet tuovat jälleen esiin lihallisia argumentteja. Sitä, onko Hän ikuisesti synnyttänyt vai ei, en vielä sano, ennen kuin olen tutkinut tarkemmin lausumaa: ”Ennen kaikkia kukkuloita Hän on synnyttänyt minut”. Mutta en näe heidän johtopäätöksensä välttämättömyyttä. Sillä jos, kuten he sanovat, kaikella, mikä on päättymässä, oli myös alku, niin silloin varmasti sillä, jolla ei ole loppua, ei ollut alkua. Mitä he sitten päättävät sielusta tai enkeliluonnosta? Jos sillä on ollut alku, sillä on myös loppu; ja jos sillä ei ole loppua, on selvää, ettei sillä heidän mukaansa ole ollut alkua. Mutta totuus on, että sillä oli alku, eikä sillä tule koskaan olemaan loppua. Heidän väitteensä siitä, että sillä, jolla on loppu, oli myös alku, ei siis pidä paikkaansa. Meidän kantamme on kuitenkin se, että kuten hevosen, härän tai ihmisen kohdalla sama määritelmä pätee kaikkiin saman lajin yksilöihin, ja sillä, mikä jakaa määritelmän, on myös oikeus nimeen; aivan samalla tavalla on olemassa yksi Jumalan olemus, yksi luonto ja yksi nimi; vaikka käytämme ajatuksissamme olevan eron mukaisesti eri nimiä, ja se, mitä oikealla tavalla kutsutaan tällä nimellä, on todella Jumala; ja se, mitä Hän on luonnossa, sitä Häntä todella kutsutaan – jos ainakin pidämme kiinni siitä, että Totuus ei ole nimien vaan todellisuuksien asia. Mutta vastustajamme, ikään kuin he pelkäisivät jättävänsä kiven kääntämättä Totuuden kumoamiseksi, myöntävät kyllä, että Poika on Jumala, kun heidät pakotetaan siihen argumenttien ja todisteiden avulla; mutta he tarkoittavat vain, että Hän on Jumala epäselvässä merkityksessä ja että Hänellä on vain yhteinen Nimi.

XIV. Ja kun esitämme heille tämän vastaväitteen: ”Mitä te sitten tarkoitatte sanoa? Että Poika ei ole varsinaisesti Jumala, aivan kuten eläimen kuva ei ole varsinaisesti eläin? Ja jos hän ei ole varsinaisesti Jumala, missä mielessä hän on ylipäätään Jumala?” He vastaavat: ”Mikseivät nämä termit voisi olla moniselitteisiä, ja molemmissa tapauksissa niitä pitäisi käyttää oikeassa merkityksessä. Ja he antavat meille sellaisia esimerkkejä kuin maatiaiskoira ja koirakala; joissa sana Koira on moniselitteinen, ja kuitenkin molemmissa tapauksissa sitä käytetään oikein, sillä moniselitteisesti nimettyjen joukossa on tällainen laji, tai mikä tahansa muu tapaus, jossa samaa nimitystä käytetään kahdesta eri luonnetta olevasta asiasta, Mutta, hyvä ystäväni, tässä tapauksessa, kun kaksi luonnetta sisällytetään saman nimen alle, et väitä, että jompikumpi on toista parempi tai että toinen on edeltävä ja toinen jälkijättöinen tai että toinen on suuremmassa määrin ja toinen pienemmässä määrin sitä, mitä molemmista ennustetaan, sillä ei ole mitään yhdistävää linkkiä, joka pakottaisi ne tähän välttämättömyyteen. Toinen ei ole koira enemmän kuin toinen ja toinen vähemmän; joko koirakala on enemmän kuin maakoira tai maakoira enemmän kuin koirakala. Miksi niiden pitäisi olla, tai millä periaatteella? Mutta nimien yhteisyys on tässä tapauksessa samanarvoisten, vaikkakin luonteeltaan erilaisten asioiden välillä. Mutta siinä tapauksessa, josta me puhumme, te yhdistätte Jumalan nimen ihailtavaan Majesteettiin ja teette siitä kaiken olemuksen ja luonteen ylittävän (mikä on yksin Jumalan ominaisuus), ja sitten te omistatte tämän nimen Isälle, kun taas te riistätte sen Pojalta ja teette Hänestä Isän alaisen ja annatte Hänelle vain toissijaisen kunnian ja palvonnan; ja vaikka sanoissa annatte Hänelle nimen, joka on yhtäläinen, käytännössä kuitenkin katkaisette Hänen jumaluutensa ja siirrytte ilkeästi saman nimen käytöstä, joka merkitsee täsmällistä yhtäläisyyttä, nimeen, joka yhdistää asioita, jotka eivät ole yhtäläisiä. Ja niinpä kuvattu ja elävä ihminen ovat teidän suussanne sopivampi kuva Jumaluuden suhteista kuin koirat, joita mainitsin. Tai sitten sinun on myönnettävä molemmille yhtäläinen luonnonarvo sekä yhteinen nimi – vaikka otitkin nämä luonnot argumenttiisi mukaan erilaisina; ja näin tuhoat koiriesi analogian, jonka keksit esimerkkinä epätasa-arvoisuudesta. Sillä mitä voimaa on epäselvyysesimerkilläsi, jos ne, jotka erotat toisistaan, eivät ole samanarvoisia kunniassa? Ette nimittäin turvautunut koiriinne todistaaksenne tasa-arvoa vaan eriarvoisuutta. Kuinka joku voisi olla selvemmin tuomittu siitä, että hän taistelee sekä omia argumenttejaan että jumaluutta vastaan?

XV. Ja jos he, kun myönnämme, että Isä on syyllisyyden suhteen suurempi kuin Poika, olettavat, että hän on syyllinen luonnostaan, ja sitten päättelevät, että hän on suurempi myös luonnostaan, on vaikea sanoa, johtavatko he harhaan eniten itseään vai niitä, joiden kanssa he väittelevät. Nimittäin siitä ei ehdottomasti seuraa, että kaikki se, mitä sanotaan luokasta, voidaan sanoa myös kaikista luokan muodostavista yksilöistä; sillä eri yksityiskohdat voivat kuulua eri yksilöille. Sillä mikä estää minua, jos oletan saman lähtökohdan, nimittäin että Isä on luonnostaan suurempi, ja sitten lisään tämän toisen: ”Mutta ei kuitenkaan luonnostaan kaikin puolin suurempi eikä kuitenkaan Isä”, päättelemästä: ”Siksi Suurempi ei ole kaikin puolin suurempi eikä Isä kaikin puolin Isä”?”. Tai jos haluatte, niin sanokaamme se näin: Jumala on olemus: Mutta olemus ei ole joka tapauksessa Jumala; ja tehkää johtopäätös itsellenne – siis Jumala ei ole joka tapauksessa Jumala. Mielestäni harhaluulo tässä on argumentointi ehdollisesta termin ehdottomaan käyttöön, (<kreikaksi>a</kreikaksi>) käyttääksemme logiikanoppineiden teknistä ilmaisua. Sillä kun me osoitamme tämän sanan Suurempi Hänen Luontonsa syyksi katsottuna, he päättelevät sen Hänen Luontonsa syyksi sinänsä katsottuna. Se on aivan kuin jos sanoessamme, että tuollainen oli kuollut mies, he päättelisivät yksinkertaisesti, että hän oli ihminen.

XVI. Miten ohitamme seuraavan kohdan, joka on yhtä hämmästyttävä kuin muutkin? Isä, sanotaan, on joko olemuksen tai toiminnan nimi, ja he ajattelevat sitovansa meidät molemmin puolin. Jos sanomme, että se on olemuksen nimi, he sanovat, että olemme heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että Poika on toista olemusta, koska Jumalalla on vain yksi olemus, ja heidän mukaansa Isä on sen vallassa. Toisaalta, jos sanomme, että se on toiminnan nimi, meidän oletetaan selvästi tunnustavan, että Poika on luotu eikä syntynyt. Sillä missä on Toimija, siellä täytyy olla myös Vaikutus. Ja he sanovat ihmettelevänsä, miten se, mikä on luotu, voi olla identtinen sen kanssa, joka sen on luonut. Olisin itsekin pelästynyt teidän erotteluanne, jos olisi ollut tarpeen hyväksyä jompikumpi vaihtoehdoista eikä mieluummin jättää molempia syrjään ja todeta kolmas ja totuudenmukaisempi, nimittäin se, että Isä ei ole olemuksen eikä toiminnan nimi, mitä fiksuimmat herrat. Vaan se on sen suhteen nimi, jossa Isä on suhteessa Poikaan ja Poika suhteessa Isään. Sillä niin kuin meillä nämä nimet tekevät tunnetuksi aidon ja läheisen suhteen, niin myös käsiteltävänämme olevassa tapauksessa ne ilmaisevat luonteen identtisyyttä sen välillä, joka on syntynyt, ja sen välillä, joka synnyttää. Mutta myöntäkäämme teille, että Isä on olemuksen nimi, niin se tuo silti mukaan Pojan ajatuksen eikä tee siitä erilaista luonnetta, yhteisten käsitysten ja näiden nimien voiman mukaan. Olkoon se, jos teille niin sopii, toiminnan nimi; ette myöskään tällä tavoin päihitä meitä. Homoousion olisi todellakin tämän toiminnan tulos, tai muuten käsitys toiminnasta tässä asiassa olisi järjetön. Näette siis, kuinka, vaikka yritätte taistella epäreilusti, me vältämme sofistikointinne. Mutta nyt, kun olemme todenneet, miten voittamattomia olette argumenteissanne ja sofistikoissanne, katsokaamme, mikä on voimanne Jumalan oraakkelissa, jos kenties haluatte suostutella meidät pois niistä.

XVII. Sillä olemme oppineet uskomaan Pojan Jumaluuteen ja opettamaan sitä niiden suurista ja ylevistä lausunnoista. Ja mitä lausumia nämä lausumat ovat? Nämä: Hän, joka oli alussa ja alussa ja alussa ja alussa. ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” ja ‘Sinun kanssasi on Alku.’  ja ‘Hän, joka kutsuu häntä Aluksi sukupolvesta polveen.’ Silloin Poika on Ainosyntyinen: Ainoa ”synnynnäinen Poika, joka on Isän helmassa, sanotaan: Hän on julistanut Hänet.” Tie, Totuus, Elämä, Valkeus. ”Minä olen tie, totuus ja elämä” ja ‘minä olen maailman valo.’ Viisaus ja voima: ‘Kristus, Jumalan viisaus ja Jumalan voima’. ” Hehkuva, vaikutelma, kuva, sinetti; ”Joka on hänen kirkkautensa hohto ja hänen olemuksensa vaikutelma”, ja ”hänen hyvyytensä kuva”, ja ”Hänet on Isä Jumala sinetöinyt.” Herra, Kuningas, Hän, joka on, Kaikkivaltias. ”Herra satoi tulta Herralta” ja ‘Vanhurskauden valtikka on Sinun valtakuntasi valtikka.’ ” ja ”Joka on ja oli ja on tuleva, Kaikkivaltias” – kaikki nämä sanat puhuvat selvästi Pojasta, samoin kuin kaikki muutkin samansisältöiset kohdat, joista yksikään ei ole jälkikäteinen tai myöhemmin lisätty Pojalle tai Hengelle sen enempää kuin Isälle itselleen. Sillä heidän täydellisyyteensä eivät lisäykset vaikuta. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin Hän ei olisi ollut ilman Sanaa tai jolloin Hän ei olisi ollut Isä tai jolloin Hän ei olisi ollut tosi tai viisas tai voimaton tai vailla elämää tai loistoa tai hyvyyttä.

XVIII. Mutta kaikkien näiden vastakohdaksi lasketteko minulle ilmauksia, jotka tekevät tietämättömästä ylimielisyydestänne, kuten ”minun Jumalani ja sinun Jumalasi” tai suurempi tai luotu tai tehty tai pyhitetty; Lisää, jos haluat, Palvelija ja Kuuliainen ja Antanut ja Oppinut, ja Käsketty, Lähetetty, ei voi tehdä mitään omasta itsestään, ei sanoa, eikä tuomita, eikä antaa, eikä tahtoa. Ja edelleen nämä, –tietämättömyytensä, rukouksensa, pyytämisensä, lisääntymisensä, täydelliseksi tulemisensa. Ja jos haluatte vielä nöyrempiä kuin nämä; sellaisia, jotka puhuvat Hänen nukkumisestaan, nälkäisyydestään, tuskasta, ja pelosta; tai ehkä te tekisitte jopa Hänen rististään ja kuolemastaan Häntä moittivan. Hänen ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa voitte varmaan jättää minun huolekseni, sillä niissä on jotain, mikä tukee kantaamme. Monia muitakin asioita voitte poimia, jos haluatte koota yhteen tuon epäselvän ja tunkeilevan jumalanne, joka meille on tosi Jumala ja Isän vertainen. Sillä jokainen näistä kohdista erikseen tarkasteltuna voidaan hyvin helposti, jos käymme ne yksi kerrallaan läpi, selittää teille mitä kunnioitettavimmassa mielessä ja poistaa kirjeen kompastuskivi – siis jos kompastumisenne siihen on rehellistä eikä tahallisesti pahantahtoista. Annan teille selityksen yhdessä lauseessa. Kaikki, mikä on ylevää, teidän tulee soveltaa Jumaluuteen ja siihen olemukseen Hänessä, joka on korkeampi kuin kärsimykset ja ruumiiton; mutta kaikki, mikä on alhaista, Hänen yhdistettyyn tilaansa, joka teidän tähtenne teki itsensä maineettomaksi ja tuli ruumiillistuneeksi – kyllä, sillä ei ole pahempaa sanoa, tuli ihmiseksi, ja sen jälkeen myös korotettiin. Seurauksena on, että hylkäätte nämä lihalliset ja nöyristelevät opit ja opitte olemaan ylevämpiä ja nousemaan Hänen Jumaluutensa kanssa ylöspäin, ettekä jää pysyvästi näkyväisten asioiden joukkoon, vaan nousette Hänen kanssaan ylöspäin ajatuksen maailmaan ja tulette tietämään, mitkä kohdat viittaavat Hänen Luontoonsa ja mitkä Hänen ihmisluonnon omaksumiseensa.

XIX. Sillä Hän, jota te nyt halveksivasti kohtelette, oli kerran teidän yläpuolellanne. Hän, joka nyt on Ihminen, oli kerran Yhdentymätön. Se, mitä Hän oli, Hän jatkoi olemista; se, mitä Hän ei ollut, Hän otti itselleen.” Alussa Hän oli, syyttömänä; sillä mikä on Jumalan syy? Mutta sen jälkeen syystä Hän syntyi. Ja se syntyi, jotta te pelastuisitte, jotka solvaatte Häntä ja halveksitte Hänen jumaluuttaan, sen vuoksi, että Hän otti päälleen teidän tiheämmän luontonne, keskustellen Lihan kanssa Mielen avulla. Kun taas Hänen alempi luontonsa, ihmisyys, tuli Jumalaksi, koska se yhdistyi Jumalaan, ja tuli yhdeksi persoonaksi, koska korkeampi luonto voitti, jotta minäkin tulisin Tavoitteeksi, sikäli kuin Hän on tullut ihmiseksi.  Hän syntyi–mutta Hän oli syntynyt: Hän syntyi naisesta–mutta hän oli Neitsyt. Ensimmäinen on inhimillinen toinen jumalallinen. Inhimillisessä olemuksessaan Hänellä ei ollut Isää, mutta ei myöskään Jumalallisessa olemuksessaan Äitiä.  Molemmat kuuluvat Jumaluuteen. Hän asui kohdussa–mutta Hänet tunnisti profeetta, itse vielä kohdussa, hyppien Sanan edessä, jonka tähden Hän syntyi. Hänet oli kääritty vaippavaatteisiin -mutta Hän riisui haudan vaippanauhat nousemalla ylös. Hänet pantiin seimeen – mutta enkelit kirkastivat Hänet, tähti julisti Hänestä ja tietäjät kumarsivat Häntä. Miksi loukkaannutte siitä, mikä esitetään silmillenne, koska ette halua katsoa sitä, mikä esitetään mielellenne? Hänet ajettiin maanpakoon Egyptiin – mutta Hän ajoi pois egyptiläiset epäjumalat. Hänellä ei ollut muotoa eikä komeutta juutalaisten silmissä – mutta Daavidille Hän on kauniimpi kuin ihmislapset. Ja vuorella Hän oli kirkas kuin salama ja tuli kirkkaammaksi kuin aurinko, vihki meidät tulevan salaisuuteen.

XX. Hänet kastettiin ihmisenä – mutta Hän antoi anteeksi syntejä Jumalana- ei siksi, että Hän itse tarvitsi puhdistusriittejä, vaan siksi, että Hän pyhittäisi veden elementin. Häntä kiusattiin ihmisenä, mutta Hän voitti Jumalana; kyllä, Hän kehottaa meitä olemaan hyvillä mielin, sillä Hän on voittanut maailman. Hän nälkäsi–mutta Hän ruokki tuhansia; kyllä, Hän on se leipä, joka antaa elämän, ja joka on taivaasta. Hän janosi–mutta Hän huusi: ”Jos jotakuta janottaa, tulkoon minun luokseni ja juokoon.” Kyllä, Hän lupasi, että lähteet virtaavat niistä, jotka uskovat. Hän oli uupunut, mutta Hän on niiden Lepo, jotka ovat väsyneitä ja raskautettuja; Hän oli raskas unesta, mutta Hän käveli kevyesti meren yli; Hän nuhteli tuulia, Hän kevensi Pietaria, kun tämä alkoi upota; Hän maksaa veroa, mutta se on kalasta; kyllä, Hän on niiden kuningas, jotka sitä vaativat. Häntä sanotaan samarialaiseksi ja riivaajaksi; – mutta Hän pelastaa sen, joka tuli Jerusalemista ja lankesi varkaiden sekaan; riivaajat tunnustavat Hänet, ja Hän ajaa ulos riivaajia ja upottaa mereen pahojen henkien legioonat, ja näkee riivaajien ruhtinaan putoavan kuin salama. Hänet kivitetään, mutta häntä ei oteta kiinni. Hän rukoilee, mutta Hän kuulee rukouksen. Hän itkee, mutta Hän saa kyyneleet loppumaan. Hän kysyy, minne Lasarus oli pantu, sillä Hän oli ihminen, mutta Hän herättää Lasaruksen, sillä Hän oli Jumala. Hänet myydään, ja hyvin halvalla, sillä vain kolmestakymmenestä hopearahasta, mutta Hän lunastaa maailman, ja vieläpä kalliilla hinnalla, sillä hinta oli Hänen oma verensä. Lampaana Hänet viedään teurastettavaksi, mutta Hän on Israelin paimen, ja nyt myös koko maailman paimen. Karitsana Hän on vaiti, mutta Hän on Sana, ja Häntä julistetaan erämaassa itkevän äänellä. Hän on ruhjoutunut ja haavoittunut, mutta Hän parantaa kaikki sairaudet ja kaikki vaivat. Hänet on nostettu ylös ja naulittu puuhun, mutta Elämän puun kautta Hän palauttaa meidät; kyllä, Hän pelastaa jopa Hänen kanssaan ristiinnaulitun ryöstäjän; kyllä, Hän kietoi näkyvän maailman pimeyteen. Hänelle annetaan etikkaa juotavaksi sappeen sekoitettuna. Kuka? Hän, joka muutti veden viiniksi, joka on katkeran maun hävittäjä, joka on Makeus ja kaikin puolin himo, Hän antaa henkensä, mutta Hänellä on valta ottaa se takaisin, ja esirippu repeää, sillä Taivaan salaperäiset ovet avautuvat, kalliot halkeavat, kuolleet nousevat ylös, Hän kuolee, mutta Hän antaa elämän, ja kuolemallaan hän hävittää kuoleman. Hänet haudataan, mutta hän nousee jälleen ylös; hän laskeutuu helvettiin, mutta hän nostaa sielut ylös; hän nousee taivaaseen ja tulee jälleen tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja panemaan koetukselle sellaiset sanat kuin sinun sanasi. Jos yksi antaa sinulle lähtökohdan erehdyksellesi, lopetetaan se muilla.

XXI. Tämä on siis vastauksemme niille, jotka haluavat hämmentää meitä; emme tosin anna sitä vapaaehtoisesti (sillä kevyt puhe ja sanojen ristiriitaisuus eivät sovi uskon täyteydelle, ja yksi Vastustaja riittää meille), vaan pakosta, hyökkääjiemme vuoksi (sillä lääkkeitä on olemassa sairauksien vuoksi), jotta he saisivat huomata, etteivät he ole kaikkitietäviä eivätkä voittamattomia niissä turhissa väitteissä, jotka tekevät evankeliumin tyhjäksi. Sillä kun me jätämme uskomisen pois ja suojelemme itseämme pelkällä argumenttien voimalla ja tuhoamme sen vaatimuksen, jonka Henki on asettanut uskomme varaan, kyseenalaistamalla sen, ja silloin argumenttimme ei ole tarpeeksi vahva asian tärkeyteen nähden (ja näin täytyy väistämättä olla, koska sen panee liikkeelle niinkin vähäisen voiman omaava elin kuin mielemme), mikä on lopputulos? Argumentin heikkous näyttää kuuluvan mysteeriin, ja näin kielen eleganssi tekee ristin tyhjäksi, kuten Paavalikin ajatteli, sillä usko on se, joka täydentää argumenttimme. Mutta hän, joka julistaa liitot ja vapauttaa sidotut, ja joka panee mieliimme ratkaista heidän luonnottomien dogmiensa solmut, jos se on mahdollista, muuttakoon nämä miehet ja tehköön heistä uskovia retoorikkojen sijasta, kristittyjä sen sijasta, miksi heitä nyt kutsutaan. Tätä me tosiaankin pyydämme ja anelemme Kristuksen tähden. Olkaa sovitetut Jumalan kanssa, älkääkä sammuttako Henkeä, tai pikemminkin: Kristus olkoon sovitettu teidän kanssanne ja Henki valistakoon teitä, vaikka niin myöhään. Mutta jos te olette liian innostuneita riidastanne, niin me joka tapauksessa pidämme kiinni Kolminaisuudesta, ja Kolminaisuuden kautta me pelastumme, pysymällä puhtaina ja loukkaamattomina, kunnes se, mitä me haluamme, tulee täydellisemmin julki Hänessä, Kristuksessa, meidän Herrassamme, jolle kunnia on iankaikkisesti. Aamen.