PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXI ALEKSANDRIAN PAAVIN, SUUREN ATHANASIUKSEN KUNNIAKSI.

29.1.2025 Raimo Sissonen

PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXI ALEKSANDRIAN PAAVIN, SUUREN ATHANASIUKSEN KUNNIAKSI.

Lähde:

A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church.

Second Series. Translated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.

Volume VII,

S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;

S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.

Oxford

James Parker and Company. New York.

The Christian Literature Company

M DCCC XCIV

ss.269 -280

Käännös RS

JOHDANTO:ALEKSANDRIAN PIISPASTA, SUURESTA ATHANASIUKSESTA.

Kohdassa 22 oleva viittaus ”neuvostoon, joka kokoontui ensin Seleukiassa … ja sen jälkeen tässä mahtavassa kaupungissa”, ei jätä sijaa epäilykselle siitä, että puhe pidettiin Konstantinopolissa. Lisää paikallista väriä löytyy viittauksista 5. luvussa. Pyhän Cyprianuksen ylistyspuhe (Orat. xxiv. I) vakuuttaa meille, että Konstantinopolin kirkossa oli jo silloin tapana viettää vuotuisia juhlia pyhien kunniaksi, ja nykyään itäisessä kirkossa vietetään kahta päivää, nimittäin 18. tammikuuta pyhän Athanasiuksen varsinaisena kuolinpäivänä ja toukokuun 18. päivänä sen muistoksi, että hänen jäännöksensä siirrettiin Konstantinopolin Sofian kirkkoon. Todennäköisesti tämä puhe on siis pidetty edellisenä päivänä, jolloin Assemani katsoo pyhän Athanasiuksen kuolleen. Papebroke ja (hieman epäröiden) tohtori Bright puhuvat toukokuun 2. päivän puolesta. Tillemont olettaa, että se on pidetty vuonna 379 jKr., jolloin sen on täytynyt tapahtua hyvin pian sen jälkeen, kun pyhä Gregorius oli saapunut kaupunkiin. Koska tähän ei kuitenkaan viitata, vaikuttaa kaiken kaikkiaan todennäköisemmältä, että se olisi sijoitettava vuoteen 380 jKr. Puheella on korkea asema jopa pyhän Gregorin puheiden joukossa kirkollisen ylistyspuheiden mallina. Siitä puuttuu kuitenkin se henkilökohtaisen kiintymyksen ja sisäisen elämän läheisen tuntemuksen viehätys, joka on ominaista Gregorin omille sukulaisille ja ystäville suunnatuille puheille.

PUHE

Ylistämällä Athanasiusta ylistän hyveellisyyttä. Hänestä puhuminen ja hyveen ylistäminen ovat identtisiä, koska hänellä oli, tai oikeammin sanottuna hän on omaksunut hyveen kokonaisuudessaan. Sillä kaikki, jotka ovat eläneet Jumalan mukaan, elävät edelleen Jumalalle, vaikka ovatkin lähteneet pois täältä. Tästä syystä Jumalaa kutsutaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi, sillä hän ei ole kuolleiden vaan elävien Jumala. Ylistämällä hyveellisyyttä ylistän taas Jumalaa, joka antaa hyveellisyyden ihmisille ja nostaa heidät tai nostaa heidät uudelleen itsensä luokse valaistumisen kautta, joka on sukua hänelle itselleen. Sillä niin monia ja suuria kuin siunauksiamme onkin – kukaan ei voi sanoa, kuinka monia ja kuinka suuria – joita meillä on ja joita saamme Jumalalta, tämä on kaikista suurin ja ystävällisin, taipumuksemme ja suhteemme Häneen. Sillä Jumala on älyllisille asioille sitä, mitä aurinko on aistittaville asioille. Toinen valaisee näkyvää, toinen näkymätöntä maailmaa. Toinen saa ruumiilliset silmämme näkemään auringon, toinen saa älyllisen luontomme näkemään Jumalan. Ja niin kuin se, joka antaa näkeville ja nähtäville asioille voiman nähdä ja tulla nähdyksi, on itse näkyvistä asioista kaunein; niin Jumala, joka luo ajatteleville ja ajateltaville voiman ajatella ja tulla ajatelluksi, on itse ajatuksen kohteista korkein, jossa jokainen halu löytää tiensä, jonka yli se ei voi enää mennä. Sillä ei edes kaikkein filosofisimmalla, läpitunkevimmalla ja uteliaimmalla älyllä ole tai voi koskaan olla korkeampaa kohdetta. Tämä on nimittäin toivottavista asioista kaikkein korkein, ja ne, jotka sen saavuttavat, löytävät täydellisen levon spekuloinnista.
Joka on saanut luvan päästä järjen ja mietiskelyn avulla irti aineesta ja tästä lihallisesta pilvestä tai verhosta (miksi sitä sitten kutsutaankin) ja olla yhteydessä Jumalaan ja liittyä, niin pitkälle kuin ihmisen luonto voi päästä, puhtaimpaan Valoon, se on siunattu sekä siitä, että hän on noussut sieltä ylös, että siitä, että hän on siellä jumalallistunut, minkä hänelle antaa todellinen filosofia ja että hän on noussut aineen dualismin yläpuolelle Kolminaisuudessa havaitun ykseyden kautta. Ja joka on turmeltunut, koska on sidottu lihaan, ja joka on niin pitkälle saven ahdistama, ettei hän pysty katsomaan totuuden säteitä eikä nousemaan alempana olevien asioiden yläpuolelle, vaikka hän on syntynyt ylhäältä ja kutsuttu ylhäällä oleviin asioihin, pidän häntä sokeudessaan surkeana, vaikka hänellä olisikin runsaasti tämän maailman asioita; ja vielä enemmän siksi, että hän on yltäkylläisyytensä leikinlaskija ja on sen avulla vakuuttunut siitä, että jokin muu on kaunista sen sijaan, mikä todella on kaunista, ja niittää huonon mielipiteensä huonona hedelmänä pimeyden tuomion tai näkee Hänet tuleksi, jota hän ei ole tunnistanut valoksi.
Sellainen on ollut harvojen filosofia, sekä nykyään että ennen vanhaan – sillä harvat ovat Jumalan miehiä, vaikka kaikki ovat hänen käsialaansa – lainsäätäjien, kenraalien, pappien, profeettojen, evankelistojen, apostolien, paimenten, opettajien ja koko hengellisen sotajoukon ja joukkion joukossa – ja heidän kaikkien joukossa sen, jota nyt ylistämme. Ja keitä minä tarkoitan näillä? Sellaisia miehiä kuin Henok, Nooa, Aabraham, Iisak, Jaakob, kaksitoista patriarkkaa, Mooses, Aaron, Joosua, tuomarit, Samuel, Daavid, jossain määrin myös Salomo, Elia, Elisa, profeetat ennen vankeutta, profeetat vankeuden jälkeen, ja vaikka he ovatkin järjestyksessä viimeisiä, totuudessa ensimmäisiä, ne, jotka liittyivät Kristuksen inkarnaatioon eli meidän luontomme omaksumiseen, lamppu ennen valoa, ääni ennen sanaa, välittäjä ennen välittäjää, välittäjä vanhan liiton ja uuden liiton välillä, kuuluisa Johannes, Kristuksen opetuslapset, ne Kristuksen jälkeen, jotka asetettiin kansan yläpuolelle, tai jotka olivat kuuluisat sanoissaan, tai jotka olivat silmiinpistäviä ihmetekojensa vuoksi, tai jotka tulivat täydellisiksi verensä kautta.
Joidenkin näistä kanssa Athanasius kilpaili, toiset ylittivät hänet hieman, ja toiset hän ylitti, jos ei ole rohkeaa sanoa niin: toisista hän teki esikuvansa henkisessä voimassa, toisista aktiivisuudessa, toisista nöyryydessä, toisista innokkuudessa, toisista vaarallisuudessa, toisista useimmissa asioissa, toisista kaikessa, keräten yhdestä ja toisesta erilaisia kauneuden muotoja (kuten miehet, jotka maalaavat ihanteellisen erinomaisuuden hahmoja) ja yhdistämällä ne yhteen sieluunsa hän teki kaikista yhden täydellisen hyveen muodon, ylittäen toiminnassaan älyllisesti kykenevät miehet, älyllisesti kykenevät miehet; tai, jos tahdotte, ylittäen älyllisyydessä älyllisyydestään tunnetut miehet, toiminnassa ne, joilla oli suurin aktiivinen voima; hän päihitti ne, joilla oli kohtalainen maine molemmissa suhteissa, hänen erinomaisuudellaan jommassakummassa, ja ne, jotka olivat korkeimmalla tasolla jommassakummassa, hänen voimallaan molemmissa; ja jos on suuri asia, että ne, jotka ovat saaneet esimerkin, käyttävät sitä niin, että kiinnittyvät hyveeseen, niin hänellä ei ole yhtään huonompaa mainetta, joka on meidän eduksemme antanut esimerkin niille, jotka tulevat hänen jälkeensä.” Tämä ei ole mikään huonompi asia.
Puhuakseni hänestä ja ihaillakseni häntä täydellisesti, se olisi ehkä liian pitkä tehtävä tämänhetkiseen tarkoitukseeni, ja se ottaisi pikemminkin historian kuin ylistyspuheen muodon: historian, jonka olen halunnut kirjoittaa jälkipolvien iloksi ja opiksi, kuten hän itse kirjoitti jumalallisen Antoniuksen elämän ja esitti kertomuksen muodossa luostarielämän lait. Näin ollen, kun olemme käsitelleet muutamia hänen historiansa monista yksityiskohdista, jotka muistini mukaan ovat tällä hetkellä kaikkein merkittävimpiä, tyydyttääkseni sekä omaa kaipuutani että täyttääkseni juhlille kuuluvan velvollisuuden, jätämme monet muut yksityiskohdat niille, jotka ne tuntevat. Ei nimittäin ole hurskasta eikä turvallista, kun jumalattomien elämää kunnioitetaan muistelemalla, ohittaa hiljaisuudessa ne, jotka ovat eläneet hurskaasti, varsinkaan kaupungissa, jota tuskin voisivat pelastaa monet hyveellisyyden esimerkit, sillä se harrastaa jumalallisista asioista yhtä paljon urheilua kuin hevoskilpailuista ja teatterista.
Hänet kasvatettiin alusta alkaen uskonnollisiin tapoihin ja käytäntöihin sen jälkeen, kun hän oli opiskellut lyhyesti kirjallisuutta ja filosofiaa, jotta hän ei olisi täysin taitamaton näissä asioissa tai tietämätön asioista, joita hän oli päättänyt halveksia. Sillä hänen antelias ja innokas sielunsa ei voinut sietää sitä, että hän joutuisi keskittymään turhuuksiin, kuten taitamattomat urheilijat, jotka lyövät ilmaa vastustajansa sijasta ja menettävät palkinnon. Mietiskelemällä jokaista Vanhan ja Uuden testamentin kirjaa sellaisella syvyydellä, jollaista kukaan muu ei ole soveltanut edes yhteen niistä, hän rikastui mietiskelyssä, rikastui elämän loistossa ja yhdisti ne ihmeellisellä tavalla sillä kultaisella sidoksella, jota vain harvat osaavat kutoa; hän käytti elämää mietiskelyn ohjenuorana, mietiskelyä elämän sinettinä. Sillä Herran pelko on viisauden alku ja niin sanoakseni sen ensimmäinen vannenauha; mutta kun viisaus on murtanut pelon siteet ja noussut rakkauteen, se tekee meistä Jumalan ystäviä ja orjuuden sijaan poikia.
Näin kasvatettuna ja koulutettuna, niin kuin nytkin pitäisi olla niiden, joiden on määrä johtaa kansaa ja ottaa ohjat käsiinsä Kristuksen mahtava ruumis, Jumalan tahdon ja ennakkotiedon mukaan, joka jo kauan ennen loi perustan suurille teoille, hänelle annettiin tämä tärkeä virka, ja hänestä tehtiin yksi niistä, jotka lähestyvät Jumalaa, joka lähestyy meitä, ja hänet katsottiin pyhän viran ja arvon arvoiseksi, ja kun hän oli läpäissyt koko järjestyssarjan, hänelle uskottiin (lyhentääkseni kertomustani) ihmisten ylimmäinen hallinto, toisin sanoen koko maailman johtaminen: enkä voi sanoa, saiko hän pappeuden hyveellisyyden palkkioksi vai ollakseen kirkon lähde ja elämä. Sillä hän tarvitsi Ismaelin tavoin totuuden janosta pyörtyessään juotavaa, tai Elian tavoin virvoitusta purosta, kun maa oli kuivuuden kuivattama; ja, kun hän oli vain heikosti hengittämässä, hänet oli palautettava elämään ja jätettävä siemeneksi Israelille, jottei meistä tulisi Sodoman ja Gomorran kaltaisia, joiden tuhoaminen tuli- ja tulikivisateella on vain vielä paheksuttavampaa kuin heidän jumalattomuutensa. Sen tähden, kun meidät oli heitetty maahan, meille nostettiin pelastuksen sarvi ja asetettiin aikanaan pääkulmakivi, joka sitoi meidät itseensä ja toisiimme, tai tuli puhdistamaan alhaista ja pahaa ainettamme, tai maanviljelijän viuhka siivilöimään kevyttä opissa painavasta, tai miekka katkomaan pahuuden juuret; ja niin Sana löytää hänet omaksi liittolaisekseen, ja Henki ottaa haltuunsa sellaisen, joka hengittää hänen puolestaan.
Näin ja näistä syistä hänet johdatetaan koko kansan äänestyksellä, ei sillä pahalla tavalla, joka on sittemmin vallinnut, eikä verenvuodatuksella ja sorrolla, vaan apostolisella ja hengellisellä tavalla, pyhän Markuksen valtaistuimelle seuraamaan häntä niin hurskaudessa kuin virassakin; jälkimmäisessä tosin suurella etäisyydellä hänestä, edellisessä, joka on perimysoikeuden aito oikeus, tiiviisti hänen jälkeensä. Sillä yhtenäisyys opissa ansaitsee yhtenäisyyden virassa; ja kilpaileva opettaja asettaa kilpailevan valtaistuimen; toinen on seuraaja todellisuudessa, toinen vain nimellisesti. Sillä ei tunkeutuja, vaan se, jonka oikeuksiin tunkeudutaan, on seuraaja, ei lainrikkoja, vaan laillisesti nimitetty, ei vastakkaisten mielipiteiden mies, vaan saman uskon mies; jos emme tarkoita tätä seuraajalla, hän seuraa samassa mielessä kuin sairaus terveyttä, pimeys valoa, myrsky tyyntä ja hulluus tervettä järkeä.
Hän hoiti virkatehtävänsä samassa hengessä kuin siinä hengessä, jossa hänet oli siihen valittu. Hän ei nimittäin heti valtaistuimensa haltuun saatuaan ruvennut päihtymyksen vuoksi röyhkeäksi, kuten miehet, jotka ovat yllättäen saaneet haltuunsa jonkin valta- tai perintöoikeuden. Näin käyttäytyvät aviottomat ja tunkeilevat papit, jotka eivät ole kutsumuksensa arvoisia; joiden valmistautuminen pappeuteen ei ole maksanut heille mitään, jotka eivät ole kestäneet mitään vaivaa hyveen vuoksi, jotka alkavat opiskella uskontoa vasta, kun heidät on nimitetty opettamaan sitä, ja jotka ryhtyvät puhdistamaan muita ennen kuin ovat itse puhdistuneet; eilen häväistyjä, tänään pappeja; eilen pyhäkön ulkopuolelle suljettuja, tänään sen viranhaltijoita; siveellisyydessä taitavia, hurskaudessa noviiseja; ihmisen suosion, ei Hengen armon tuotetta; jotka, käytyään läpi koko väkivallan skaalan, lopulta tyrannisoivat jopa hurskauden; jotka sen sijaan, että he saisivat luonteensa kautta kunniaa virkaansa, tarvitsevat luonteensa kautta virkaansa kunniaa, ja näin horjuttavat niiden välistä asianmukaista suhdetta; joiden pitäisi uhrata enemmän itselleen kuin kansan tietämättömyydelle; jotka väistämättä lankeavat jompaankumpaan kahdesta virheestä: joko he ovat omasta hemmottelun tarpeestaan liiallisen sallivia ja siten jopa opettavat paheita sen sijaan, että hillitsisivät niitä, tai he peittävät omat syntinsä hallintonsa ankaruuden alle. Hän vältti näitä molempia äärimmäisyyksiä; hän oli toiminnassa ylevä, mieleltään nöyrä; hyveissä saavuttamaton, mutta kanssakäymisessä mitä helpoimmin lähestyttävä; lempeä, vihasta vapaa, myötätuntoinen, suloinen sanoissa, vielä suloisempi luonteessa; enkelimäinen ulkonäöltään, vielä enkelimäisempi mieleltään; rauhallinen nuhtelussa, vakuuttava ylistyksessä, ei pilannut kummankaan hyvää vaikutusta liioittelulla, vaan nuhteli isän lempeydellä, ylisti hallitsijan arvokkuudella, hänen lempeytensä ei haihtunut, eikä hänen ankaruutensa hapuillut; sillä toinen oli järkevä, toinen viisas ja molemmat todella viisaita; hänen mielensä riitti henkisten lastensa kasvatukseen, eikä hän tarvinnut juuri lainkaan sanoja; hänen sanansa tarvitsivat hyvin vähän keppiä, ja hänen maltillinen kepin käyttönsä vielä vähemmän veistä.
Mutta miksi minun pitäisi maalata teille muotokuva miehestä? Pyhä Paavali on luonnostellut hänet ennakoiden. Näin hän tekee, kun hän ylistää suurta ylipappia, joka on kulkenut taivaiden läpi (sillä uskallan sanoa jopa näin, koska Raamattu voi kutsua Kristuksen mukaan eläviä Kristuksen nimellä): ja taas, kun hän Timoteukselle lähettämässään kirjeessä antaa sääntöjen avulla mallin tuleville piispoille; sillä jos te sovellatte lakia koetuksena siihen, joka ansaitsee nämä ylistykset, havaitsette selvästi hänen täydellisen tarkkuutensa. Tulkaa siis auttamaan minua ylistyspuheissani, sillä puheeni on vaivalloista, ja vaikka haluan käydä läpi kohdan toisensa jälkeen, ne tarttuvat minuun yksi toisensa jälkeen, enkä löydä mitään ylitsepääsemätöntä erinomaisuutta muodosta, joka on kaikin puolin sopusuhtainen ja kaunis; sillä kukin, kun se tulee mieleeni, tuntuu kauniimmalta kuin muut, ja niin se valtaa puheeni myrskyn voimalla. Tulkaa siis, rukoilen teitä, jotka olette olleet hänen ihailijoitaan ja todistajiaan, jakakaa keskenänne hänen erinomaisuutensa, riitelkää rohkeasti keskenänne, miehet ja naiset, nuoret miehet ja neidot, vanhukset ja lapset, papit ja kansa, yksinäiset ja kenobiitit, yksinkertaisen tai tarkan elämän miehet, mietiskelevät tai käytännöllisesti ajattelevat. Ylistäköön yksi häntä paastoissaan ja rukouksissaan ikään kuin hän olisi ollut ruumiiton ja aineeton, toinen hänen väsymättömyyttään ja innokkuuttaan valvomisissa ja psalmimusiikissa, toinen hänen suojelustaan hädänalaisia kohtaan, kolmas hänen pelottomuuttaan voimakkaita kohtaan tai hänen alentumistaan nöyriä kohtaan. Neitsyet juhlivat Sulhasen ystävää, ikeen alla olevat heidän hillitsijäänsä, erakot häntä, joka lainasi siivet heidän kululleen, kenobiitit heidän lainsäätäjäänsä, yksinkertaiset heidän oppaansa, mietiskelijät jumalallista, riemukkaat heidän talutushihnaansa, onnettomat heidän lohdutustaan, harmaapäiset heidän sauvaansa, nuorukaiset heidän ohjaajansa, köyhät heidän voimavaraansa, rikkaat heidän taloudenhoitajansa. Jopa lesket ylistävät, luulisin, suojelijaansa, jopa orvot heidän isäänsä, jopa köyhät heidän hyväntekijäänsä, muukalaiset heidän viihdyttäjään, veljet veljesrakkauden miestä, sairaat heidän lääkäriään, missä sairaudessa tai hoidossa tahansa, terveet terveyden vartijoita, ja kaikki ihmiset häntä, joka teki itsestään kaikille kaiken, jotta hän voisi voittaa melkein, ellei peräti kaiken.
Näillä perusteilla, kuten olen sanonut, jätän muiden, joilla on aikaa ihailla hänen luonteensa pieniä yksityiskohtia, ihailla ja ylistää häntä. Kutsun niitä vähäisiksi yksityiskohdiksi vain vertaillessani häntä ja hänen luonnettaan hänen omaan mittapuuhunsa, sillä se, mikä on tehty kunniakkaaksi, ei ole tehty kunniakkaaksi, vaikka se olisikin ylenpalttisen loistava sen kirkkauden vuoksi, joka ylittää, kuten meille sanotaan; sillä hänen erinomaisuutensa vähäiset seikat riittäisivät todellakin voittamaan kuuluisuuden muille. Mutta koska minun olisi sietämätöntä jättää sana ja palvella vähemmän tärkeitä yksityiskohtia, minun on käännyttävä sen puoleen, mikä on hänen pääominaisuutensa; ja Jumala yksin, jonka puolesta puhun, voi antaa minulle mahdollisuuden sanoa jotakin, mikä on niin jalon ja sanassa niin mahtavan sielun arvoista.
Kirkon kukoistavina aikoina, jolloin kaikki oli hyvin, nykyinen teologian monimutkainen, kaukaa haettu ja keinotekoinen käsittely ei ollut päässyt jumaluusoppiin, vaan leikkimistä kivillä, jotka harhauttavat silmää muutostensa nopeudella, tai tanssimista yleisön edessä vaihtelevin ja naismaisin vääntelyin, pidettiin yhtä kuin Jumalan puhumista tai kuulemista epätavallisella tai kevytmielisellä tavalla. Mutta sen jälkeen, kun sekstukset ja Pyrrhos ja antiteettinen tyyli ovat kuin kauhea ja pahanlaatuinen tauti tarttuneet kirkkoihimme, ja höpöttelyä pidetään sivistyksenä, ja kuten Apostolien teot kertoo ateenalaisista, emme käytä aikaamme mihinkään muuhun kuin joko jonkin uuden asian kertomiseen tai kuulemiseen. Oi mitä Jeremia valittaa sekavuuttamme ja sokeaa hulluuttamme; vain hän voisi lausua onnettomuuksiimme sopivia valituksia.
Tämän hulluuden alku oli Areios (jonka nimi on johdettu hulluudesta, joka maksoi rangaistuksen hillittömästä kielestään kuolemalla epäpyhällä paikalla, jonka aiheutti rukous eikä sairaus, kun hän Juudaksen tavoin puhkesi hajalle samanlaisen Sanan petoksensa vuoksi. Sitten toiset tartunnan tarttuessaan organisoivat jumalattomuuden taidon ja, rajoittamalla Jumaluuden syntymättömään, karkottivat Jumaluudesta paitsi Syntyneen myös Esiintyvän ja kunnioittivat Kolminaisuutta vain nimellä tapahtuvalla yhteydellä tai jopa kieltäytyivät säilyttämästä sitä sille. Ei niin tuo autuas, joka oli todellakin Jumalan mies ja totuuden mahtava pasuuna: mutta oli tietoinen siitä, että Kolmen Persoonan supistaminen numeeriseksi ykseydeksi on harhaoppista ja Sabelliuksen keksintöä, joka ensimmäisenä keksi Jumaluuden supistamisen; ja että Kolmen Persoonan erottaminen toisistaan luonnollisella erottelulla on Jumaluuden luonnotonta silpomista; hän sekä säilytti onnellisesti ykseyden, joka kuuluu Jumaluuteen, että opetti uskonnollisesti kolminaisuutta, joka viittaa persoonallisuuteen, eikä sekoittanut kolmea persoonaa ykseyteen eikä jakanut substanssia kolmen persoonan kesken, vaan pysyi hurskauden rajoissa välttäen liiallista taipumusta tai vastakkainasettelua jommallekummalle puolelle.
Ja siksi hän pysäytti taudin ensin pyhässä Nikean synodissa, kolmensadankahdeksantoista Pyhän Hengen yhdistämän valitun miehen kokoontumisessa, sikäli kuin hänessä oli mahdollista. Vaikka hän ei vielä kuulunut piispojen joukkoon, hänellä oli ensimmäinen asema neuvoston jäsenten joukossa, sillä hyveelle annettiin etusija yhtä lailla kuin viralle. Myöhemmin, kun liekki oli paholaisen puhallusten vaikutuksesta kiihtynyt ja levinnyt hyvin laajalle (tästä johtuivat tragediat, joista lähes koko maa ja meri ovat täynnä), taistelu raivosi kiivaasti hänen ympärillään, joka oli Sanan jalo mestari. Sillä hyökkäys on kuumimmillaan vastarinnan kynnyksellä, samalla kun sitä ympäröivät moninaiset vaarat joka puolelta; sillä jumalattomuus on taitava suunnittelemaan pahoja asioita ja ylen rohkea tarttumaan niihin; ja kuinka he säästäisivätkään ihmisiä, jotka eivät olisi säästäneet Jumaluutta. Yksi hyökkäyksistä oli kuitenkin kaikista vaarallisin, ja minä itse osallistuin jonkin verran tähän kohtaukseen; ja sallikaa minun puolustella rakkaan isänmaani syyttömyyttä, sillä pahuus ei johtunut siitä maasta, joka sen synnytti, vaan niistä miehistä, jotka siihen ryhtyivät. Sillä pyhä se maa tosiaan on ja kaikkialla tunnettu hurskaudestaan, mutta nämä miehet ovat kelvottomia kirkolle, joka heidät synnytti, ja te olette kuulleet viiniköynnöksen seassa kasvavasta tuomiosta; ja petturi oli Juudas, yksi opetuslapsista.
On joitakin, jotka eivät vapauta edes nimismiestä syyllisyydestä; joka asui tuolloin Aleksandriassa sivistyksen vuoksi, vaikka hän oli saanut häneltä mitä ystävällisimmän kohtelun, ikään kuin olisi ollut hänen rakkain lapsistaan, ja saanut hänen erityistä luottamustaan, mutta liittyi kuitenkin vallankumoukselliseen juoneen isäänsä ja suojelijaansa vastaan; sillä vaikka muut ottivat siihen aktiivisen osuuden, Absalomin käsi oli heidän mukanaan, kuten sanonta kuuluu. Jos joku teistä oli kuullut kädestä, joka tuotettiin petoksella pyhimystä vastaan, ja elävän miehen ruumiista ja epäoikeudenmukaisesta karkotuksesta, hän tietää, mitä tarkoitan. Mutta tämän unohdan mielelläni. Sillä epäselvissä asioissa olen taipuvainen ajattelemaan, että meidän pitäisi kallistua hyväntahtoiselle puolelle ja mieluummin vapauttaa kuin tuomita syytetyt. Sillä paha ihminen tuomitsisi nopeasti hyvänkin ihmisen, kun taas hyvä ihminen ei olisi valmis tuomitsemaan edes pahaa ihmistä. Sillä se, joka ei ole valmis tekemään pahaa, ei ole taipuvainen edes epäilemään sitä. Siirryn nyt siihen, mikä on tosiasia, ei kertomus, mikä on todennettu totuudeksi vahvistamattomien epäilyjen sijaan.
Oli eräs hirviö Kappadokiasta, joka oli syntynyt kaukaisimmilla rajoillamme, oli alhaisen syntyperän ja alhaisen mielen omaava, jonka veri ei ollut täysin vapaata, vaan sekarotuista, kuten me tiedämme muulien veren olevan; aluksi riippuvainen toisten pöydästä, jonka hinta oli ohrakakku, joka oli oppinut sanomaan ja tekemään kaiken vatsaa silmällä pitäen, ja lopulta hiipien julkiseen elämään ja täytettyään sen alhaisimmat virat, kuten sotilaiden annosten sianlihan toimittajan viran, ja sitten, kun hän oli ahneutensa vuoksi osoittautunut roistoksi tässä julkisessa luottamustoimessa ja riisuttu ihoa myöten, onnistui pakenemaan ja kuljettuaan maanpakolaisten tapaan maasta maahan ja kaupungista kaupunkiin, viimeiseksi, kristityn yhteisön kannalta pahana hetkenä, kuin yksi Egyptin vitsauksista, hän saapui Aleksandriaan. Siellä hänen vaelluksensa oli päättynyt, ja hän aloitti villitystyönsä. Muilta osin hän ei kelvannut mihinkään, hänellä ei ollut sivistystä, hän ei osannut keskustella sujuvasti, hänellä ei ollut edes kunnioituksen muotoa ja teeskentelyä, mutta hänen taitonsa kyläilyn ja hämmennyksen aikaansaamisessa oli vertaansa vailla.
Hänen röyhkeät tekonsa pyhää kohtaan tunnette kaikki yksityiskohtaisesti. Usein vanhurskaat annettiin jumalattomien käsiin, ei siksi, että jälkimmäisiä kunnioitettaisiin, vaan siksi, että edellisiä koeteltaisiin; ja vaikka jumalattomat joutuvat, kuten kirjoitettu on, hirvittävään kuolemaan, niin silti hurskaat ovat toistaiseksi naurunalaisina, kun taas Jumalan hyvyys ja suuret aarteet siitä, mitä kullekin heistä on vastaisuudessa varattu, jäävät piiloon. Silloin todellakin sana, teko ja ajatus punnitaan Jumalan oikeudenmukaisessa vaakakupissa, kun hän nousee tuomitsemaan maata, kooten yhteen neuvot ja teot ja paljastaen sen, mitä hän oli pitänyt salassa. Tästä vakuuttakoot sinut Jobin sanat ja kärsimykset, joka oli totuudellinen, nuhteeton, oikeudenmukainen, jumalaapelkäävä mies kaikkine muine ominaisuuksineen, joita hänestä on todistettu, ja jota kuitenkin lyötiin niin monilla huomattavilla vierailuilla sen käsissä, joka aneli valtaa häneen, että vaikka moni on kärsinyt usein koko aikojen kuluessa, ja jotkut ovat jopa, kuten on todennäköistä, joutuneet raskaasti kärsimään, ei kukaan kuitenkaan voi verrata häneen onnettomuuksissansa. Sillä hän ei ainoastaan kärsinyt, ilman että hänelle annettiin aikaa surra nopeasti peräkkäin tulleita menetyksiä, hän menetti rahansa, omaisuutensa, suuren ja kauniin perheensä, siunaukset, joista kaikki ihmiset pitävät huolta, vaan häntä iski lopulta parantumaton sairaus, joka oli kammottavaa katsottavaa, ja onnettomuutensa kruunasi vaimo, jonka ainoa lohtu oli paha neuvo. Sillä hänen ylitsepääsemättömät murheensa olivat ruumiin murheiden lisäksi sielun murheita ja hänellä oli myös ystäviensä joukossa todella surkeita lohduttajia, kuten hän heitä kutsuu, jotka eivät kyenneet auttamaan häntä. Sillä kun he näkivät hänen kärsimyksensä, tietämättöminä sen kätketystä merkityksestä, he luulivat hänen onnettomuutensa olevan paheiden rangaistus eikä hyveen koetinkivi. Eivätkä he ainoastaan ajatelleet näin, vaan eivät edes häpeilleet moittia häntä hänen kohtalostaan, aikana, jolloin heidän olisi pitänyt suhtautua hänen suruunsa lohdutuksen sanoilla, vaikka hän olisi kärsinyt paheesta.
Tällainen oli Jobin kohtalo: tällainen oli ensi silmäyksellä hänen historiansa. Todellisuudessa se oli hyveen ja kateuden välinen kamppailu: toinen ponnistaa kaikin voimin voittaakseen hyvän, toinen kestää kaiken, jotta se pysyisi alistumatta; toinen pyrkii tasoittamaan paheiden tietä rankaisemalla oikeamielisiä, toinen säilyttämään otteensa hyvistä, vaikka nämä ylittäisivätkin toiset onnettomuuksissa. Entä sitten Hän, joka vastasi Jobille pyörremyrskystä ja pilvistä: Hän, joka on hidas rankaisemaan ja nopea auttamaan, joka ei salli jumalattomien keppiä joutua kokonaan vanhurskaan kohtaloon, jotteivät vanhurskaat oppisi vääryyttä? Kilpailujen päätteeksi Hän julistaa urheilijan voiton loistavalla julistuksella ja paljastaa hänen onnettomuuksiensa salaisuuden sanoen: ”Luuletko, että olen käsitellyt sinua muussa tarkoituksessa kuin vanhurskautesi osoittamiseksi?” Tämä on balsamia hänen haavoilleen, tämä on kisaamisen kruunu, tämä palkinto hänen kärsivällisyydestään. Sillä ehkäpä hänen myöhempi vaurautensa oli pieni, niin suuri kuin se joidenkin mielestä tuntuukin, ja määrätty pienten mielien vuoksi, vaikka hän saikin takaisin kaksi kertaa niin paljon kuin oli menettänyt.
Tässä tapauksessa ei siis ole ihmeellistä, jos Gregorios sai Athanasiuksen edun; ei, se olisi vielä ihmeellisempää, jos vanhurskaita ei koeteltaisi halveksunnan tulessa; eikä tämä ole kovin ihmeellistä, kuten se olisi ollut, jos liekit olisivat hyödyttäneet enemmän. Silloin hän vetäytyi eläkkeelle ja järjesti maanpakolaisuutensa mitä erinomaisimmin, sillä hän hakeutui Egyptissä sijaitseviin pyhiin ja jumalallisiin mietiskelykoteihin, joissa eristäytyneinä maailmasta ja autiomaahan tervetulleina ihmiset elävät Jumalalle enemmän kuin kaikki, jotka ovat olemassa ruumiissa. Jotkut ponnistelevat täysin luostarillisessa ja yksinäisessä elämässä, puhuvat vain itselleen ja Jumalalle, ja kaikki maailma, jonka he tuntevat, on se, mitä heidän silmänsä kohtaavat autiomaassa. Toiset, jotka vaalivat rakkauden lakia yhteisössä, ovat yhtä aikaa yksinäisiä ja koenobiitteja, kuolleita kaikille muille ihmisille ja julkisten asioiden pyörteille, jotka pyörivät meitä ja pyörivät itsensä ympärillä ja pilkkaavat meitä äkillisissä muutoksissaan, ollen toisilleen maailma ja kiillottaen rakkautensa särmää jäljittelyssä. Suuri Athanasios, joka oli aina kaikkien muiden ihmisten välittäjä ja sovittaja, kuten Hän, joka teki veren kautta rauhan keskenään ristiriidassa olevien asioiden välillä, sovitti heidän kanssaan ollessaan kanssakäymisessä yksinäisen ja yhteisöllisen elämän: osoittamalla, että pappeus kykenee mietiskelyyn ja että mietiskely tarvitsee hengellistä ohjaajaa.
Näin hän yhdisti nämä kaksi ja yhdisti niin sekä rauhallisen toiminnan että aktiivisen rauhallisuuden kannattajat vakuuttamalla heidät siitä, että luostarielämälle on ominaista pikemminkin mielen vakaus kuin ruumiillinen vetäytyminen. Näin ollen suuri Daavid oli yhtä aikaa aktiivisimman ja yksinäisimmän elämän mies, jos joku pitää jakeen: ”Minä olen yksinäisyydessä, kunnes menen pois” arvokkaana ja arvovaltaisena tämän aiheen selittämisessä. Vaikka he siis ylittivät kaikki muut hyveellisyydessä, he jäivät kauemmas hänen mielestään kuin muut jäivät omastaan, ja vaikka he edistivät vain vähän hänen pappeutensa täydellisyyttä, he saivat vastineeksi suurempaa apua mietiskelyssä. Kaikki, mitä hän ajatteli, oli heille laki, ja mitä hän päinvastoin paheksui, he hylkäsivät: hänen päätöksensä olivat heille Mooseksen tauluja ja he osoittivat hänelle enemmän kunnioitusta kuin mitä ihmisiltä pyhille kuuluu. Niin, ja kun ihmiset tulivat metsästämään pyhimystä kuin villipetoa ja, etsittyään häntä kaikkialta, eivät löytäneet häntä, he eivät antaneet näille lähettiläille sanaakaan, vaan uhrasivat kaulansa miekalle, koska he vaaransivat henkensä Kristuksen tähden ja pitivät mitä julmimpia kärsimyksiä Athanasiuksen puolesta tärkeänä askeleena kohti mietiskelyä ja paljon jumalallisempana ja ylevämpänä kuin pitkiä paastoja ja kovia valehteluja ja siveyssärkyjä, joissa he jatkuvasti iloitsevat.
Tällainen oli hänen ympäristönsä, kun hän hyväksyi Salomon viisaan neuvon, jonka mukaan jokaiselle asialle on aikansa: Niinpä hän piiloutui hetkeksi, pakeni sodan aikana ja näyttäytyi, kun rauhan aika koitti, kuten pian sen jälkeen tapahtui. Sillä välin Yrjö valloitti Egyptin ja hävitti Syyrian jumalattomuuden voimalla, koska kukaan ei voinut vastustaa häntä. Hän tarttui myös itään niin pitkälle kuin pystyi, vetäen puoleensa heikkoja, niin kuin virrat vyöryvät alas kohteita, ja hyökäten epävakaiden ja heikkohermoisten kimppuun. Hän voitti myös keisarin yksinkertaisuuden, sillä näin minun on kutsuttava hänen epävakauttaan, vaikka kunnioitankin hänen hurskaita motiivejaan. Totta puhuakseni hänellä oli intoa, mutta ei tiedon mukaan. Hän osti ne vallankäyttäjät, jotka olivat pikemminkin rahan kuin Kristuksen rakastajia – sillä hänellä oli runsaasti varoja köyhille, jotka hän kavalsi-, erityisesti neitseelliset ja epämiehekkäät miehet, jotka olivat epäilyttävää sukupuolta, mutta ilmeisen jumalattomia; en tiedä, miten tai miksi roomalaiset keisarit uskottivat näille miehiä koskevan vallan, vaikka heidän varsinainen tehtävänsä oli huolehtia naisista. Tässä piili tuon pahan palvelijan, tuon rikkaruohon kylväjän, tuon Antikristuksen edelläkävijän valta; hän oli aikansa puhujista eturivin piispojen joukossa; jos joku haluaa kutsua häntä puhujaksi, joka ei ollut niinkään jumalaton kuin vihamielinen ja riitaisa järkeilijä, – hänen nimensä ohitan mielelläni: hän oli puolueensa käsi, joka vääristeli totuutta hurskaaseen käyttöön merkityllä kullalla, jonka jumalattomat tekivät jumalattomuutensa välineeksi.
Tämän ryhmittymän kruununa oli neuvosto, joka kokoontui ensin Seleukiassa, pyhän ja maineikkaan neitsyt Theklan kaupungissa, ja sen jälkeen tässä mahtavassa kaupungissa, ja yhdisti näin heidän nimensä, ei enää jaloihin yhdistyksiin, vaan niihin, jotka ovat syvimmän häpeän aiheuttajia; pitääkö meidän kutsua tuota neuvostoa, joka mullisti ja häiritsi kaikkea, Kalaanin torniksi, joka ansiokkaasti sekoitti kielet – olisipa heidän kielensä sekoitettu niiden sopusoinnusta pahassa ! -tai Kaifaksen Sanhedrim, jossa Kristus tuomittiin, tai jokin muu vastaava nimi. Muinainen ja hurskas oppi, joka puolusti Kolminaisuutta, lakkautettiin pystyttämällä palatsia ja murskaamalla konsubstantiaali: avaamalla ovi jumalattomuudelle sen avulla, mitä on kirjoitettu, käyttäen tekosyynä kunnioitusta Raamattua ja hyväksyttyjen termien käyttöä, mutta todellisuudessa ottamalla käyttöön epäuskonnollisen areiolaisuuden. Sillä ilmaus ”niin kuin kirjoitusten mukaan” oli yksinkertaisille syötti, joka kätki sisäänsä jumalattomuuden koukun, hahmo, joka näytti katsovan kaikkien ohikulkijoiden suuntaan, saapas, joka sopi kumpaankin jalkaan, joka kyntää joka tuulella, saaden auktoriteetin äsken kirjoitetusta ilkivallasta ja juonesta totuutta vastaan. Sillä he olivat viisaita tekemään pahaa, mutta tekemään hyvää heillä ei ollut tietoa.
Siitä johtui heidän teeskennelty tuomionsa harhaoppisia kohtaan, jotka he sanoin sanoutuivat irti saadakseen uskottavuutta ponnisteluilleen, mutta todellisuudessa edistivät niitä; he eivät syyttäneet heitä rajattomasta jumalattomuudesta, vaan liioittelivat. Siitä tulivat pyhien profaanit tuomarit ja uusi yhdistyminen, salaperäisten kysymysten julkinen tarkastelu ja keskustelu, elämäntoimien laiton tutkiminen, palkatut ilmiantajat ja ostetut tuomiot. Joitakin erotettiin epäoikeudenmukaisesti istuimiltaan, toisia pakotettiin paikoilleen, ja muiden välttämättömien pätevyyksien ohella heidät pantiin allekirjoittamaan vääryyden velkakirjat: muste oli valmiina, ilmiantaja käden ulottuvilla. Tämän joutui kestämään suurin osa meistäkin, joita ei voitettu, sillä he eivät joutuneet lankeamaan mieleensä, vaikka heitä taivuteltiin allekirjoittamaan ja näin he yhdistyivät miesten kanssa, jotka olivat molemmissa suhteissa pahoja, ja sotkeutuivat savuun, jos eivät liekkiin. Olen usein itkenyt tätä ajatellessani, kun olen miettinyt jumalattomuuden myöntymistä tuohon aikaan ja ortodoksisen opetuksen vainoa, joka nyt nousi esiin Sanan suojelijoiden käsissä.
Sillä todellisuudessa, kuten Raamattu sanoo, paimenet raakalaismaisiksi tulivat, ja monet paimenet tuhosivat viinitarhani ja saastuttivat miellyttävän osuuteni, tarkoitan Jumalan seurakuntaa, joka on koottu monien raatajien ja uhrien hiellä ja verellä sekä ennen Kristusta että sen jälkeen, kyllä, jopa Jumalan suurilla kärsimyksillä meidän puolestamme. Sillä hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ja nämä joko miehiä, jotka merkityksettömyydestään jätettiin huomiotta tai jotka hyveellisyydestään vastustivat miehekkäästi, on jätetty Israelille, niin kuin oli määrätty, siemeneksi ja juureksi, jotta se kukoistaisi ja heräisi henkiin uudelleen Hengen virtausten keskellä, kaikki antautuivat ajan vaikutuksille, erotuksena vain se, että toiset tekivät niin aikaisemmin, toiset myöhemmin, että toisista tuli jumalattomuuden mestareita ja johtajia, kun taas toisille annettiin alempi asema, koska he olivat pelon horjuttamia, hädän orjuuttamia, imartelun kiehtomia tai tietämättömyydessään viettelemiä; Viimeiset olivat vähiten syyllisiä, jos edes tämä voidaan hyväksyä päteväksi tekosyyksi miehille, joille oli uskottu kansan johtaminen. Sillä aivan kuten leijonien ja muiden eläinten tai miesten ja naisten tai vanhojen ja nuorten miesten voima ei ole sama, vaan siinä on huomattavia iästä tai lajista johtuvia eroja – niin on myös hallitsijoiden ja heidän alamaisensa kohdalla. Sillä vaikka voisimme antaa tällaisessa tapauksessa anteeksi maallikoille, ja usein he pääsevätkin pakoon, koska heitä ei ole asetettu koetukselle, miten voisimme kuitenkaan antaa anteeksi opettajalle, jonka velvollisuus on, ellei häntä ole väärin kutsuttu, korjata muiden tietämättömyyttä. Sillä eikö ole järjetöntä, vaikka kenenkään ei sallita olla tietämätön roomalaisesta laista, vaikka hänen moukkamaisuutensa ja sivistymättömyytensä olisi kuinka suuri tahansa, ja vaikka mikään laki ei suosi tietämättömyyden syntejä, että pelastuksen salaisuuksien opettajat olisivat tietämättömiä pelastuksen ensimmäisistä periaatteista, vaikka heidän mielensä olisi kuinka yksinkertainen ja pinnallinen muiden aiheiden suhteen. Mutta vaikka niille, jotka erehtyivät tietämättömyydestä, myönnettäisiinkin armahdus, mitä voidaan sanoa niistä muista, jotka väittivät olevansa älyllisesti hienovaraisia, mutta jotka kuitenkin antoivat periksi hovipuolelle mainitsemistani syistä ja jotka, näyteltyään pitkään hurskauden roolia, epäonnistuivat koettelemuksen hetkellä.
”Vielä kerran” kuulen Raamatun sanovan, että taivas ja maa järkkyvät, koska näin on tapahtunut ennenkin, mikä merkitsee, kuten oletan, kaikkien asioiden ilmeistä uudistumista. Ja meidän on uskottava S. Paavalia, kun hän sanoo, että tämä viimeinen järistys ei ole mitään muuta kuin Kristuksen toinen tuleminen ja maailmankaikkeuden muuttuminen ja muuttuminen vakauden tilaan, jota ei voi horjuttaa. Ja kuvittelen, että tämä nykyinen järistys, jossa mietiskelijät ja Jumalan rakastajat, jotka ennen aikojaan harjoittavat taivaallista kansalaisuuttaan, järkkyvät meistä, ei ole yhtään vähäisempi kuin mikään aikaisempien aikojen järistys. Sillä niin rauhallisia ja maltillisia kuin nämä ihmiset muilta osin ovatkin, he eivät kuitenkaan kestä viedä kohtuullisuuttaan niin pitkälle, että he olisivat rauhallisuuden vuoksi Jumalan asian pettureita: tässä asiassa he ovat liiankin sotaisia ja jämäköitä taisteluissa; heidän kiihkonsa on niin kiihkeää, että he mieluummin menevät liiallisuuksiin levottomuuksissa kuin jättävät huomaamatta, että jokin on pielessä. Eikä pieni osa kansasta ole irtautumassa heidän mukanaan, lentää pois, niin kuin lintuparvi lentää, niiden mukana, jotka johtavat lentoa, eikä nytkään lakkaa lentämästä heidän mukanaan.
Sellainen oli meille Athanasius, kun hän oli läsnä, kirkon tukipylväs, ja sellainen hän oli myös silloin, kun hän vetäytyi jumalattomien loukkausten edessä. Sillä ne, jotka ovat suunnitelleet jonkin vahvan linnoituksen valtaamista, kun he eivät näe muuta helppoa keinoa sen lähestymiseksi tai valtaamiseksi, ryhtyvät taiteilemaan, ja sitten, vieteltyään komentajan rahalla tai kavaluudella, ottavat linnoituksen haltuunsa ilman mitään ponnistuksia, tai, jos tahdotte, niin kuin ne, jotka juonittelivat Simsonia vastaan, leikkasivat ensin hänen hiuksensa, jossa hänen voimansa oli, ja tarttuivat sen jälkeen tuomariin ja pilkkasivat häntä mielensä mukaan, kostaakseen hänelle entisen voimansa: Niin myös vieraat vihamiehemme, päästyään eroon voimamme lähteestä ja leikattuaan pois kirkon kunnian, iloitsivat samalla tavalla jumalattomilla puheilla ja teoilla. Sitten vihamielisen paimenen kannattaja ja suojelija kuoli kruunaten valtakautensa, joka ei ollut ollut paha, pahalla lopulla ja katumalla, kuten sanotaan, hyödyttömästi viimeisellä henkäyksellään, kun kukin ihminen korkeampaa tuomarin-meriitin istuinta silmälläpitäen on oman käytöksensä viisas tuomari. Sillä näistä kolmesta pahasta, jotka olivat hänen valtakautensa arvottomia, hän sanoi olevansa tietoinen: sukulaistensa murhasta, luopion julistamisesta ja uskon uudistamisesta; ja näillä sanoilla hänen sanotaan lähteneen pois. Näin oli jälleen kerran auktoriteetti opettaa totuuden sanaa, ja niillä, jotka olivat kärsineet väkivaltaa, oli nyt häiriintymätön sananvapaus, samalla kun kateus teroitti vihansa aseita. Näin kävi Aleksandrian kansalle, joka tavanomaisen kärsimättömyytensä vuoksi ei voinut sietää tämän miehen ylilyöntejä, ja siksi se merkitsi hänen pahuuttaan epätavallisella kuolemalla ja hänen kuolemaansa epätavallisella häpeällä. Sillä te tunnette tuon kamelin ja sen oudon taakan, ja uudenlaisen korotuksen, ja ensimmäisen ja mielestäni ainoan kulkueen, jolla röyhkeät vielä tänäkin päivänä uhataan.
Mutta kun tältä vääryyden hurrikaanilta, tältä jumalisuuden turmeltujalta, tältä pahan esiasteelta oli vaadittu tällainen hyvitys, tavalla, jota en voi ylistää, sillä meidän ei pidä ajatella sitä, mitä hänen olisi pitänyt kärsiä, vaan sitä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä: vaadittu kuitenkin yleisen vihan ja kiihtymyksen tuloksena: Sen jälkeen mestarimme palautettiin kunniakkaasta karkotuksestaan, sillä niin kutsun hänen karkotustaan Kolminaisuuden puolesta ja sen siunauksella, kaupungin ja melkein koko Egyptin asukkaiden niin suuren ilon saattelemana, että he juoksivat yhteen joka puolelta, maan kaukaisimmilta rajoilta, vain kuullakseen Athanasiuksen äänen tai herkutellakseen silmillään hänen näkemisellään, jopa, kuten meille kerrotaan apostoleista, pyhittääkseen itsensä hänen ruumiinsa varjoilla ja aineettomalla kuvalla: niin että vaikka kunnianosoituksia ja tervetulotoivotuksia, joita on aikojen kuluessa useaan otteeseen annettu eri henkilöille, ei ainoastaan julkisille hallitsijoille ja piispoille, vaan myös maineikkaimmille yksityishenkilöille, on paljon, ei ole kirjattu yhtäkään, johon olisi osallistunut enemmän ihmisiä tai joka olisi ollut loistavampi kuin tämä. Ja vain yksi Athanasius itse voi verrata siihen kunnianosoitukseen, joka hänelle oli myönnetty hänen tullessaan kaupunkiin aiemmin, kun hän palasi samasta maanpaosta samoista syistä.
Tähän kunniaan liittyen oli myös tällä hetkellä jonkinlainen kertomus, kuten seuraava; sallinette minun mainita sen, vaikkakin se on tarpeeton, eräänlaisena mausteena puheelleni tai kukkasena, joka on ripoteltu hänen sisääntulonsa kunniaksi. Tuon maahantulon jälkeen eräs upseeri, joka oli ollut kaksi kertaa konsuli, ratsasti kaupunkiin; hän oli yksi meistä, kappadokialaisista tunnetuimpia. Tiedätte varmasti, että tarkoitan Filagriusta, joka oli saavuttanut kiintymyksemme paljon enemmän kuin kukaan muu ja jota kunnioitettiin yhtä paljon kuin rakastettiinkin, jos saan näin lyhyesti esittää kaikki hänen ansioitumisensa: hänelle oli kansalaisten pyynnöstä ja keisarin päätöksellä uskottu toistamiseen kaupungin hallinto. Silloin eräs paikalla olleista tavallisista ihmisistä, joka piti väkijoukkoa valtavana, kuin valtamerta, jonka rajoja ei silmä näe, sanoi tiettävästi eräälle toverilleen ja ystävälleen – kuten tällaisissa tapauksissa usein tapahtuu – ”Sano minulle, hyvä ystäväni, oletko koskaan ennen nähnyt kansan tulvivan niin suurella joukolla ja niin innokkaasti osoittamaan kunniaa jollekin ihmiselle?” Tämä on ollut hänen ensimmäinen sanansa. ”En!” sanoi nuori mies, ‘enkä usko, että edes Konstantiusta itseään kohdeltaisiin näin’, ja osoitti keisarin mainitsemisella mahdollisen kunnian huipentuman. ”Puhutko sinä siitä”, sanoi toinen suloisesti ja iloisesti nauraen, ”kuin jostakin ihmeen suuresta? Tuskin voin uskoa, että jopa suuri Athanasius otettaisiin näin vastaan”, ja lisäsi samalla yhden kotoperäisistä valoista vahvistukseksi sanoilleen. Nyt hänen sanojensa ydin on, kuten tekin varmaan selvästi ymmärrätte, se, että hän asetti ylistyspuheemme aiheen itse keisarin eteen.
Niin suuri oli kaikkien kunnioitus tätä miestä kohtaan, ja niin hämmästyttävältä näyttää vielä nytkin kuvaamani vastaanotto. Sillä jos heidät jaetaan syntymän, iän ja ammatin mukaan (ja kaupunki on tavallisimmin järjestäytynyt näin, kun jollekin annetaan julkinen kunnia), miten voisin sanoin kuvailla tuota mahtavaa näytelmää? He muodostivat yhden joen, ja olisi todellakin runoilijan tehtävä kuvata tuota Niiliä, joka on todella kultainen ja satoisa, ja joka virtaa takaisin kaupungista Khaereumiin, minusta päivän matkan ja enemmänkin. Sallikaa minun vielä hetki lekotella kuvauksessani, sillä olen menossa sinne, eikä ole helppoa tuoda edes sanojani takaisin tuosta seremoniasta. Hän ratsasti varsan selässä, melkein, älkää syyttäkö minua hulluudesta, niin kuin minun Jeesukseni ratsasti tuon toisen varsan selässä, oliko kyseessä pakanakansa, jonka hän nousee kiltteydessään, vapauttamalla sen tietämättömyyden kahleista, vai jotakin muuta, minkä Raamattu esittää. Hänet otettiin vastaan puiden oksilla, ja vaatteet, joissa oli monia Bowereita ja erilaisia sävyjä, revittiin pois ja siroteltiin hänen eteensä ja hänen jalkojensa alle; ainoastaan siellä kaikkea, mikä oli loistavaa ja kallista ja vertaansa vailla, kohdeltiin häpeällisesti. Kristuksen sisääntulon kaltaisia olivat jälleen kerran ne, jotka kulkivat edellä huudellen ja seurasivat tanssien; vain se väkijoukko, joka lauloi hänen ylistystään, ei koostunut vain lapsista, vaan kaikki kielet olivat sopusoinnussa, sillä miehet kilpailivat vain siitä, miten päihittävät toisensa. Ohitan yleiset hurraahuudot ja voiteluaineiden vuodattamisen ja koko yön kestäneet juhlallisuudet ja koko kaupungin loistavan valon, sekä juhlat julkisesti ja kotona ja kaikki ne keinot, joilla osoitettiin kaupungin iloa, jotka silloin annettiin hänelle ylenpalttisena ja uskomattoman runsaana. Näin tämä ihmeellinen mies, joka oli niin täynnä ihmisiä, sai takaisin oman kaupunkinsa.
Hän eli silloin niin kuin tällaisen kansan hallitsijoille sopii, mutta eikö hän epäonnistunut opettamaan niin kuin hän eli? Olivatko hänen kilpailunsa ristiriidassa hänen opetuksensa kanssa? Oliko hänen vaaransa pienemmät kuin niiden miesten, jotka ovat taistelleet minkä tahansa totuuden puolesta? Oliko hänen kunnianosoituksensa huonompi kuin ne tavoitteet, joiden puolesta hän taisteli? Häpäisikö hän vastaanottonsa jälkeen millään tavoin vastaanottonsa? Ei missään nimessä. Kaikki oli harmonista, kuin ilmaa yhdellä lyyralla ja samassa sävellajissa: hänen elämänsä, hänen opetuksensa, hänen kamppailunsa, hänen vaaransa, hänen paluunsa ja hänen käyttäytymisensä paluunsa jälkeen. Sillä heti palattuaan takaisin kirkkoonsa hän ei ollut kuin ne, jotka hillittömän intohimon sokaisemina, vihansa vallassa työntävät tai lyövät heti pois tai iskevät kaikkea, mikä tulee heidän tielleen, vaikka se olisi hyvinkin säästettävissä. Mutta koska hän ajatteli, että tämä oli hänelle erityinen hetki neuvotella maineensa kanssa, koska se, jota pahoinpidellään, on tavallisesti hillitty, ja se, jolla on valta hyvittää vääryys, on hallitsematon, hän kohteli häntä loukanneita niin lempeästi ja lempeästi, etteivät hekään itse, jos saan sanoa, pitäneet hänen palauttamistaan vastenmielisenä.
Hän puhdisti temppelin niistä, jotka tekivät Jumalasta kauppatavaraa ja kaupustelivat Kristuksen asioilla, jäljitellen Kristusta tässäkin; vain että tämä tapahtui suostuttelevilla sanoilla, ei vääntyneellä ruoskalla. Hän sovitti myös ne, jotka olivat riidoissa keskenään ja hänen kanssaan, ilman apulaisen apua. Hän vapautti ne, joita oli loukattu, sorrosta, eikä tehnyt eroa sen mukaan, kuuluivatko he hänen omaan vai vastapuolen puolueeseen. Hän palautti myös kumotun opetuksen: Kolminaisuudesta puhuttiin jälleen kerran rohkeasti, ja se asetettiin lampunjalkaan, josta välähti yhden jumaluuden loistava valo kaikkien sieluihin. Hän antoi jälleen lakeja koko maailmalle ja toi kaikki mielet vaikutusvaltansa piiriin kirjeitse joillekin, kutsumalla toisia, opastamalla joitakin, jotka kävivät hänen luonaan kutsumatta, ja ehdottamalla kaikille ainoaksi laiksi – hyvää tahtoa ,sillä se yksin kykeni johdattamaan heidät oikeaan päämäärään. Lyhyesti sanottuna hän oli esimerkki kahden kuuluisan kiven hyvistä puolista – sillä niille, jotka häntä vastaan hyökkäsivät, hän oli järkkymätön ja niille, jotka olivat eri mieltä, magneetti, joka jollakin salaisella luonnonvoimalla vetää rautaa puoleensa ja vaikuttaa kovimpiinkin aineisiin.
Mutta silti oli epätodennäköistä, että kateus voisi sietää kaikkea tätä tai nähdä kirkon palautuvan jälleen samaan loistoon ja terveyteen kuin ennen, kun eron aiheuttamat haavat paranisivat nopeasti, niin kuin ruumiissa. Sen vuoksi hän nosti Athanasiuksen keisaria vastaan, joka oli hänen kaltaisensa kapinallinen ja hänen veroisensa ilkivallassa, joka oli häntä huonompi vain ajan puutteen vuoksi, ensimmäisenä kristityistä keisareista raivoamaan Kristusta vastaan, tuoden kerralla esiin jumalattomuuden basiliskin, jonka parissa hän oli jo pitkään ponnistellut, kun hän sai tilaisuuden, ja osoittaen itsensä keisariksi julistautuessaan keisarin petturiksi keisaria kohtaan, joka oli uskonut hänelle valtakunnan, ja kaksinkertaiseksi petturiksi Jumalaa kohtaan, joka oli pelastanut hänet. Hän suunnitteli kaikista vainoista epäinhimillisimmän sekoittamalla kateudessaan marttyyrien taistelussaan saamaa kunniaa kohtaan erikoisuuden ja julmuuden; ja niin hän kyseenalaisti heidän rohkeutensa maineensa tekemällä verbaalisista kieroilusta ja riitelystä osan luonnettaan, tai puhuakseni totta, omistautumalla niille luonnollisesta luonteestaan johtuvalla innokkuudella ja jäljittelemällä moninaisissa kavaluuksissaan sitä pahaa, joka hänessä asui. Koko kristittyjen rodun alistamista hän piti yksinkertaisena tehtävänä, mutta hän piti suurena tehtävänä voittaa Athanasius ja hänen opetuksensa valta meihin. Sillä hän näki, ettei hän voinut onnistua meitä vastaan suunnatussa juonessa tämän miehen vastarinnan ja vastarinnan vuoksi; hävitettyjen kristittyjen paikat täytettiin heti, vaikka se tuntuikin yllättävältä, pakanoiden liittymisellä ja Athanasiuksen varovaisuudella. Kun tämä oli siis täysin selvillä, ovela väärentäjä ja vainoaja, joka ei enää pitänyt kiinni epäliberaalin sofistiikan verhostaan, paljasti pahuutensa ja karkotti avoimesti piispan kaupungista. Sillä laatan maineikkaan soturin on voitettava kolmessa kamppailussa ja siten lunastettava täydellinen kunniansa.
Lyhyt oli se väli, ennen kuin oikeus langetti tuomion ja luovutti rikoksentekijän persialaisille: lähetti hänet kunnianhimoisen hallitsijan matkaan – ja toi hänet takaisin ruumiin, jota kukaan ei edes säälinyt; jonka, kuten olen kuullut, ei annettu levätä haudassa, vaan hänet ravisteltiin ulos ja heiteltiin ylös maasta, jota hän oli ravistellut: alkusoitto – oletan sen olevan – hänen tulevaan rangaistukseensa. Sitten nousi toinen kuningas, joka ei ollut häpeilemätön kasvoiltaan niin kuin edellinen eikä Israelin sortaja julmilla tehtävillä ja työnjohtajilla, vaan mitä hurskain ja lempein. Luodakseen valtakunnalleen parhaan mahdollisen perustan ja aloittaakseen, kuten oikein on, oikeudenmukaisuuden teolla, hän kutsui maanpaosta takaisin kaikki piispat, mutta ennen kaikkea sen, joka oli ollut hyveellisyydessä ensimmäinen ja joka oli näkyvästi puolustanut hurskauden asiaa. Lisäksi hän tutki uskomme totuutta, jonka monet olivat hajottaneet, sekoittaneet ja pilkkoneet eri mielipiteisiin ja osiin; tarkoituksenaan oli, jos se olisi mahdollista, saada koko maailma sopusointuun ja yhteyteen Hengen yhteistyön avulla; ja jos hän ei siinä onnistuisi, hän liittyisi parhaaseen osapuoleen auttaakseen sitä ja saadakseen siltä apua ja antaakseen näin merkin ajatustensa ylenpalttisesta ylevyydestä ja mahtavuudesta tärkeimmissä kysymyksissä. Tässäkin osoitettiin erittäin selvästi Athanasiuksen yksinkertaisuus ja hänen Kristukseen kohdistuvan uskonsa lujuus. Sillä kun kaikki muut, jotka tunsivat myötätuntoa meitä kohtaan, olivat jakautuneet kolmeen puolueeseen, ja monet horjuivat käsityksessään Pojasta ja vielä enemmän Pyhästä Hengestä (asia, jossa vain vähäinenkin erehtyminen merkitsi ortodoksisuutta), ja vain harvat olivat tervejärkisiä molemmissa asioissa, hän oli ensimmäinen ja ainoa, tai vain harvojen kanssa yhtä mieltä, uskaltautui tunnustamaan kirjallisesti, täydellä selvyydellä ja selväpiirteisyydellä, jumaluuden ykseyden ja kolmen persoonan olemuksen, ja näin hän saavutti myöhempinä päivinä inspiraation vaikutuksesta saman uskon Pyhän Hengen suhteen, joka oli aiemmin suotu useimmille isille Pojan suhteen. Tämän tunnustuksen. todella kuninkaallisen ja suurenmoisen lahjan, hän esitti keisarille, vastustaen kirjoittamatonta uudistusta, kirjallisen selostuksen ortodoksisesta uskosta, jotta keisari voittaisi keisarin, järki järjen perään, traktaatti traktaatin perään.
Näyttää siltä, että kaikki sekä lännessä että idässä ottivat tämän tunnustuksen vastaan kunnioituksella, jotka olivat elinkykyisiä; jotkut vaalivat hurskautta omassa povessaan, jos voimme uskoa sitä, mitä he sanovat, mutta eivät edenneet pidemmälle, niin kuin kuolleena syntynyt lapsi, joka kuolee äitinsä kohdussa; toiset taas sytyttivät ikään kuin kipinöitä, niin pitkälle, että he välttyivät ajan vaikeuksilta, jotka johtuivat joko ortodoksien kiihkeämmistä tahoista tai kansan hartaudesta; kun taas toiset puhuivat totuutta rohkeasti, kenen puolella minä olisin, sillä en uskalla enää kerskua; en enää ota huomioon omaa pelottavuuttani – toisin sanoen itseäni epäkelpoisempien ihmisten näkemyksiä (sillä sitä olemme tehneet tarpeeksi ja säästeliäästi, saamatta mitään muilta tai varjelematta vahingoittumiselta sitä, mikä oli omaamme, aivan kuten huonot taloudenhoitajat tekevät), vaan tuon jälkeläiseni päivänvaloon, ruokin sitä innokkaasti ja asetan sen jatkuvassa kasvussaan kaikkien silmien alttiiksi.
Tämä on kuitenkin vähemmän ihailtavaa kuin hänen käytöksensä. Mitä ihmeellistä siinä on, että hän, joka oli jo tehnyt todellisia yrityksiä totuuden puolesta, tunnustaa sen kirjallisesti? Lisään kuitenkin tämän seikan jo sanottuun, koska se vaikuttaa minusta erityisen ihmeelliseltä, eikä sitä voi rankaisematta ohittaa tällaisena erimielisyyksille niin hedelmällisenä aikana kuin tämä. Sillä hänen toimintansa, jos otamme sen huomioon, antaa opetusta jopa tämän saven miehille. Sillä niin kuin yhdestä ja samasta vesimäärästä erotetaan toisistaan paitsi se jäännös, jonka hän jättää jälkeensä sitä vetäessään, myös ne pisarat, jotka ovat kerran kädessä ja jotka valuvat sormien kautta ulos, niin myös meidän anti on erotettu toisistaan, ei ainoastaan niiden, jotka pysyvät kaukana jumalattomuudestaan, vaan myös niiden, jotka ovat kaikkein hurskaimpia, ja se. sekä sellaisten oppien osalta, joilla on vähäistä merkitystä (asia, jolla on vähemmän merkitystä), että myös niiden ilmausten osalta, joilla on tarkoitus olla sama merkitys. Me käytämme ortodoksisessa merkityksessä termejä yksi Olento ja kolme Hypostaasia, joista toinen tarkoittaa Jumaluuden olemusta ja toinen Kolmen ominaisuuksia.Italialaiset tarkoittavat samaa, mutta sanastonsa niukkuuden ja termien köyhyyden vuoksi he eivät pysty erottamaan Olentoa ja Hypostaasia toisistaan, ja siksi he ottavat käyttöön termin Persoonat, jottei heidän ymmärrettäisi väittävän, että heillä on kolme Olentoa. Tulos, ellei se olisi säälittävä, olisi naurettava. Tämän vähäisen äänne-eron katsottiin osoittavan uskoneroa. Silloin sabellianismia epäiltiin kolmen persoonan opissa ja areiolaisuutta kolmen hypostaasin opissa, sillä molemmat olivat riitaisan hengen jälkeläisiä. Ja sitten oli olemassa vaara, että koko maailma repeytyisi hajalle tavuista käytävässä kiistassa, koska ärsytys kasvoi vähitellen mutta jatkuvasti (mikä on kiistelyn pettämätön seuraus). Tämän nähdessään ja kuullessaan autuaamme, todellinen Jumalan mies ja suuri sielujen taloudenhoitaja, niin kuin hän olikin, katsoi, ettei ollut velvollisuutensa mukaista jättää huomiotta niin järjetöntä ja kohtuutonta sanan repimistä, ja käytti lääkettään tautiin. Millä tavalla? Hän neuvotteli lempeällä ja myötätuntoisella tavallaan molempien osapuolten kanssa, ja sen jälkeen, kun hän oli punninnut huolellisesti heidän ilmaisujensa merkityksen ja todennut, että niillä oli sama merkitys ja että ne eivät missään tapauksessa eronneet toisistaan opillisesti, hän salli kummankin osapuolen käyttää omia termejään ja sitoi ne yhteen toiminnan yhtenäisyyteen.
Tämä oli sinänsä hyödyllisempää kuin se pitkä työ- ja opetuskurssi, johon kaikki kirjoittajat laajentavat, sillä siihen sekoittui jonkin verran kunnianhimoa ja siten ehkä myös jonkin verran ilmaisujen uutuutta. Tämä taas oli arvokkaampaa kuin hänen lukuisat valvomisensa ja kurinpitotoimensa, joiden hyöty rajoittuu niihin, jotka ne suorittavat. Tämä oli sankarimme kuuluisien karkotusten ja pakenemisten arvoinen; sillä päämäärää, jonka vuoksi hän päätti kärsiä tällaisia kärsimyksiä, hän ajoi edelleen, kun kärsimykset olivat ohi. Hän ei myöskään lakannut vaalimasta samaa kiihkoa toisissa, ylistämällä toisia, moittimalla toisia lempeästi; herättämällä näiden velttoutta, hillitsemällä niiden intohimoa; toisissa tapauksissa innokkaasti estääkseen lankeamisen, toisissa keksiessään keinoja toipua lankeamisen jälkeen; yksinkertainen luonteeltaan, monipuolinen hallintotaidoissaan; älykäs argumenteissa, vielä älykkäämpi mielessään; alentuvainen alhaisempia kohtaan, ylhäisempiä päihittävä; vieraanvarainen, anojien suojelija, pahojen asioiden torjuja, todella yhdistellen yksin itsessään kaikki ominaisuudet, jotka Kreikan pojat jakoivat jumaliensa kesken. Lisäksi hän oli sekä naimisissa olevien että neitsyiden suojelija, sekä rauhanomainen että rauhantekijä, ja hän seurasi niitä, jotka olivat lähdössä pois täältä. Voi, kuinka monta titteliä hänen hyveensä tarjoaakaan minulle, jos haluaisin eritellä sen monipuolista erinomaisuutta.
Sellaisen opettamisen ja opettajana toimimisen jälkeen, että hänen elämänsä ja tapansa muodostavat episkopaatin ihanteen ja hänen opetuksensa ortodoksisuuden lain, minkä palkinnon hän saa hurskaudestaan? Tätä ei todellakaan ole oikein ohittaa. Hyvällä iällä hän sulki elämänsä, ja hänet koottiin isiensä, patriarkkojen ja profeettojen ja apostolien ja marttyyrien luokse, jotka taistelivat totuuden puolesta. Ollakseni lyhyt epitafiini, hänen lähtönsä kunnianosoitukset ylittivät jopa ne, joita hän sai palatessaan maanpaosta; monien kyynelten kohteena, hänen kunniansa, joka on tallentunut kaikkien mieleen, varjostaa kaikki sen näkyvät merkit. Silti, oi sinä, rakas ja pyhä, joka kaikessa kauniissa maineessasi niin erityisen hyvin osoitit puheen ja vaikenemisen oikeat mittasuhteet, jätä tähän sanani, jotka jäävät vaille todellista ylistysosuuttasi, vaikka ovatkin vaatineet kaikkien voimieni täyden käytön. Ja heitä meille ylhäältäpäin suotuisa katse ja johdata tätä kansaa sen täydellisessä palvonnassa täydelliselle Kolminaisuudelle, jota me Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä katselemme ja palvomme. Ja jos kohtaloni on rauhallinen, anna minulle armoa ja apua pastoraalitehtävässäni, tai jos se käy läpi taisteluita, tue minua tai ota minut luoksesi ja aseta minut luoksesi ja kaltaistesi joukkoon (vaikka olen pyytänyt suurta asiaa) itse Kristukseen, meidän Herraamme, jolle olkoon kaikki kirkkaus, kunnia ja voima iankaikkisesti. Aamen.