Pyhä Gregorios Teologi (Naziansilainen) PUHE II: PUOLUSTUKSEKSI HÄNEN PAOLLEEN PONTUKSEEN JA HÄNEN PALUUSTAAN PAPPISVIHKIMYKSENSÄ JÄLKEEN SEKÄ PAPPISVIRAN LUONTEEN SELITYS.

29.1.2025 Raimo Sissonen

Pyhä Gregorios Teologi (Naziansilainen) PUHE II

PUOLUSTUKSEKSI HÄNEN PAOLLEEN PONTUKSEEN JA HÄNEN PALUUSTAAN PAPPISVIHKIMYKSENSÄ JÄLKEEN SEKÄ PAPPISVIRAN LUONTEEN SELITYS.

Lähde:

A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church.

Second Series. Translated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.

Volume VII,

S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;

S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.

Oxford

James Parker and Company. New York.

The Christian Literature Company

M DCCC XCIV

ss.204-227

Käännös: RS

JOHDANTO PUHEESEEN II.

Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että tätä puhetta ei ollut tarkoitettu suullisesti esitettäväksi. Sen tarkoituksena oli selittää ja puolustaa S. Gregorin viimeaikaista käytöstä, jota hänen ystävänsä Naziansissa olivat arvostelleet ankarasti. Hänen isänsä oli kutsunut hänet takaisin luultavasti vuoden 361 jKr. aikana Pontuksesta, jossa hän oli viettänyt useita vuosia luostarillisessa eristäytyneisyydessä ystävänsä pyhän Basileioksen kanssa. Hänen isänsä, joka ei tyytynyt siihen, että hänen poikansa oli kotona tukemassa hänen ikääntymistään, ja joka tunsi olevansa vakuuttunut hänen sopivuudestaan pyhään virkaan, oli Gregorin vastahakoisuudesta huolimatta seurakunnan äänekkäästi ilmaisemalla hyväksynnällä ryhtynyt vihkimään häntä papiksi joulupäivänä vuonna 361 jKr. pyhä Gregorius puhuu vielä vuosienkin kuluttua vihkimisestä tyrannian tekona, ja tuolloin hän, joka oli lähes hulluuteen asti pistetty kuin härkä kärpäsestä, riensi jälleen Pontukseen haudatakseen haavoittuneet tunteensa sen miellyttävään yksinäisyyteen läheisen ystävänsä syvän myötätunnon lohduttamana. Ennen pitkää velvollisuudentunto vahvistui jälleen, ja hän palasi virkaansa isänsä rinnalle ennen pääsiäistä vuonna 362 jKr. Pääsiäispäivänä hän piti ensimmäisen puheensa seurakunnan edessä, jonka niukkuus osoitti, miten tyytymättömänä Naziansin kansa oli suhtautunut hänen käytökseensä. Niinpä hän ryhtyi tässä puheessaan antamaan heille täydellisen selityksen motiiveista, jotka olivat johtaneet hänen vetäytymiseensä. Samalla hän antoi, kuten puheen toissijaisesta otsikosta käy ilmi, selityksen papinviran velvollisuuksista ja arvokkuudesta, johon kaikki myöhemmät aihetta käsittelevät kirjoittajat ovat tukeutuneet. Pyhä Krysostomos tunnetussa tutkielmassaan, pyhä Gregorius Suuri pastoraalihoidossaan ja Bossuet Paavalia käsittelevässä ylistyspuheessaan eivät ole tehneet juuri muuta kuin tiivistäneet yhteenvedon tämän kaunopuheisen ja perusteellisen tutkielman aineistosta tai kehittäneet sen sisältämiä näkökohtia.

PUHE II.

PUOLUSTUKSEKSI HÄNEN PAOLLEEN PONTUKSEEN JA HÄNEN PALUUSTAAN PAPPISVIHKIMYKSENSÄ JÄLKEEN SEKÄ PAPPISVIRAN LUONTEEN SELITYS.

1.Minut on lyöty, ja tunnustan tappioni. Minä alistuin Herralle ja rukoilin Häntä: Antakoon siunattu Daavid epäröintini anteeksi, tai pikemminkin Hän, joka puhui Daavidissa ja puhuu vielä nytkin hänen kauttaan. Sillä todellakin paras järjestys aloittaa jokainen puhe ja teko on aloittaa Jumalasta ja päätyä Jumalaan. Mitä tulee syyhyn, joko alkuperäiseen kapinaani ja pelkuruuteeni, jolla sain itseni kauas pois ja pysyin kaukana teistä jonkin aikaa, joka ehkä tuntui pitkältä niille, jotka minua kaipasivat, tai nykyiseen lempeyteen ja mielenmuutokseen, jolla olen jälleen antautunut teille, niin ihmiset voivat ajatella ja puhua eri tavoin sen mukaan, miten vihaavasti tai rakastavasti he suhtautuvat minuun, toisaalta kieltäytyen vapauttamasta minua väitetyistä syytteistä, toisaalta toivottaen minut sydämellisesti tervetulleeksi. Mikään ei nimittäin ole niin miellyttävää ihmisille kuin toisten asioista puhuminen, varsinkin kiintymyksen tai vihan vaikutuksesta, joka usein lähes kokonaan sokaisee meidät totuudelta. Aion kuitenkin itse häpeilemättä tuoda esiin totuuden ja sovitella oikeudenmukaisesti niiden kahden osapuolen välillä, jotka syyttävät tai puolustavat meitä urheasti, syyttämällä itseäni ja puolustamalla itseäni.

2.Jotta puheeni etenisi asianmukaisessa järjestyksessä, käsittelen siis ensin esiin noussutta kysymystä pelkuruudesta. En nimittäin voi sietää, että kukaan niistä, jotka mielenkiinnolla seuraavat ponnistusteni menestystä tai päinvastaista kehitystä, joutuisi minun takiani hämmennykseen; koska Jumala on tahtonut, että asioillamme olisi kristityille jonkinlaista merkitystä, niin aion puolustuksellani lievittää, jos sellaisia on, niitä, jotka ovat jo kärsineet; sillä on hyvä, niin pitkälle kuin mahdollista ja järki sallii, kavahtaa aiheuttamasta synneillämme tai epäilyksillämme yhteisölle loukkausta tai kompastuskiveä: sikäli kuin tiedämme, kuinka väistämättä jopa ne, jotka loukkaavat jotakuta pienistä joutuvat ankarimpaan rangaistukseen Hänen käsissään, joka ei voi valehdella.

3.Sillä nykyinen asemani, hyvät ystävät, ei johdu kokemattomuudesta ja tietämättömyydestä, ei toki siitä, että voisin hieman kerskua itselleni, eikä myöskään jumalallisten lakien ja asetusten halveksunnasta. Niin kuin ruumiissa on yksi jäsen, joka hallitsee ja niin sanoakseni johtaa, kun taas toinen on hallittu ja alistettu; niin myös seurakunnissa Jumala on määrännyt, joko tasa-arvon lain mukaan, joka sallii ansioiden järjestyksen, tai kaitselmuksen lain mukaan, jolla hän on sitonut kaikki yhteen, että ne, joille tällainen kohtelu on hyödyllistä, joutuvat pastoraalisen hoidon ja hallinnan alaisiksi ja että heitä ohjataan sanoin ja teoin velvollisuuksien tielle; kun taas toisten tulisi olla pastoreita ja opettajia seurakunnan täydellistämiseksi, tarkoitan niitä, jotka ylittävät enemmistön hyveellisyydessä ja Jumalan läheisyydessä, suorittaen sielun tehtäviä ruumiissa ja älyn tehtäviä sielussa, jotta molemmat olisivat niin yhdistyneet ja tiivistyneet yhteen, että vaikka toinen puuttuu ja toinen on ylivoimainen, ne, niin kuin ruumiimme jäsenet, yhdistyisivät ja nivoutuisivat yhteen Hengen sopusoinnussa niin, että ne muodostaisivat yhden ainoan täydellisen ruumiin, todella Kristuksen itsensä, meidän päämme, arvoinen .

4.Olen siis tietoinen siitä, että anarkia ja epäjärjestys eivät voi olla edullisempia kuin järjestys ja hallinto, ei muille luoduille eikä ihmisille; itse asiassa tämä pätee ihmisiin mitä suurimmassa määrin, koska heidän kohdallaan on kyse suuremmista eduista; sillä vaikka he eivät onnistuisikaan saavuttamaan korkeinta päämääräänsä – vapautua synnistä – heille on suuri asia saavuttaa ainakin se, mikä on toiseksi parasta, eli synnistä palautuminen. Koska tämä vaikuttaa oikealta ja oikeudenmukaiselta, on mielestäni yhtä väärin ja epäjärjestyksenmukaista, että kaikki haluaisivat hallita ja että kukaan ei hyväksyisi sitä. Sillä jos kaikki ihmiset väistäisivät tätä virkaa, olipa sitä sitten kutsuttava viraksi tai johtajuudeksi, kirkon oikeudenmukainen täyteys pysähtyisi mitä suurimmassa määrin ja lakkaisi itse asiassa olemasta oikeudenmukainen. Ja lisäksi, missä ja kenen toimesta Jumalaa palvottaisiin meidän keskuudessamme niissä mystisissä ja ylevissä riiteissä, jotka ovat suurin ja kallein etuoikeutemme, jos ei olisi kuningasta eikä maaherraa, ei pappeutta eikä uhria kaikkia niitä korkeimpia virka-asemia, joiden menettämiseen ihmiset ennen vanhaan suurten syntiensä tähden tuomittiin tottelemattomuutensa seurauksena?

5.Eikä tosiaankaan ole outoa tai epäjohdonmukaista, että suurin osa niistä, jotka ovat omistautuneet jumalallisten asioiden tutkimiselle, nousee hallitsijaksi hallittavana olemisen kautta, eikä se ylitä filosofian asettamia rajoja tai aiheuta häpeää; sen enempää kuin se, että erinomaisesta merimiehestä tulee tähystäjä ja että tähystäjälle, joka on menestyksekkäästi vahtinut tuulia, uskotaan ruori; tai, jos haluatte, että urheasta sotilaasta tehdään kapteeni ja hyvästä kapteenista tulee kenraali, jolle on uskottu koko sotaretken johtaminen. Enkä myöskään, kuten ehkä jotkut niistä järjettömistä ja rasittavista ihmisistä, jotka arvioivat toisten tunteita omiensa perusteella, saattavat olettaa, häpeillyt tätä arvoa sen vuoksi, että halusin ylempää arvoa. En ollut niin tietämätön sen jumalallisesta suuruudesta tai inhimillisestä alhaisuudesta, etten olisi pitänyt luodulle luonnolle mitenkään suurena asiana lähestyä Jumalaa, joka yksin on kaikkein loistavin ja kirkkain ja joka puhtaudessa ylittää kaiken luonnon, niin aineellisen kuin aineettomankin.

6.Millaisia tunteeni sitten olivat, ja mikä oli tottelemattomuuteni syy? Sillä useimpien ihmisten mielestä en tuolloin näyttänyt olevan itseni kanssa sopusoinnussa enkä sellaiselta, jollaisena he olivat minut tunteneet, vaan siltä, että olin kokenut jonkinlaista rappeutumista ja että osoitin suurempaa vastarintaa ja itsetarkoituksellisuutta kuin olisi ollut oikein. Ja tämän syitä te olette jo kauan halunneet kuulla. Ensinnäkin, ja mikä tärkeintä, olin hämmästynyt tapahtuneen odottamattomuudesta, niin kuin ihmiset säikähtävät äkillisiä ääniä, ja menetettyäni järkeilykykyni hallinnan itsekunnioitukseni, joka oli tähän asti hallinnut minua, antoi periksi. Seuraavaksi minua valtasi kiihkeä kaipuu rauhallisuuden ja vetäytymisen siunauksiin, joihin olin varmaan alusta asti ollut enemmän kuin kukaan muu kirjallisuuden opiskelija ihastunut ja jotka olin suurimpien ja uhkaavimpien vaarojen keskellä luvannut Jumalalle, ja josta minulla oli myös niin paljon kokemusta, että olin silloin sen kynnyksellä, ja kaipuuni oli sen seurauksena syttynyt suuresti, niin että en voinut suostua siihen, että minut työnnettäisiin mielivaltaisen sorron avulla myllerryksen keskelle ja että minut revittäisiin väkisin pois tämänkaltaisen elämän pyhästä pyhäköstä.

7.Sillä mikään ei tuntunut minusta niin toivottavalta kuin sulkea aistieni ovet ja, paetessani lihaa ja maailmaa, kerätä itseni sisälle, olla enää vain ehdottoman välttämättömässä yhteydessä inhimillisiin asioihin ja puhua itselleni ja Jumalalle elääkseni näkyviä asioita ylempänä, säilyttäen aina itsessäni jumalalliset vaikutelmat puhtaina ja sekoittumatta tämän alemman maailman eksyneisiin merkkeihin, ja sekä olemalla että jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän Jumalan ja jumalallisten asioiden todellinen, tahraton peili, sitä mukaa kuin valoa lisätään valoon ja se, mikä oli vielä pimeää, kirkastuu, nauttien jo nyt toivon kautta tulevan maailman siunauksista, vaeltaen enkelien kanssa, ollen jo nyt maan yläpuolella, koska olen hylännyt sen, ja asettuen korkeuksiin Hengen avulla. Jos joku teistä on ollut tämän kaipuun vallassa, hän tietää, mitä tarkoitan, ja ymmärtää tunteitani tuolloin. Sillä ehkä minun ei pitäisi odottaa, että saisin useimmat ihmiset vakuuttuneiksi sillä, mitä sanon, koska he ovat valitettavasti taipuvaisia nauramaan tällaisille asioille joko omasta ajattelemattomuudestaan tai sellaisten ihmisten vaikutuksesta, jotka eivät ole lupauksen arvoisia ja jotka ovat antaneet hyvälle pahaa nimeä ja kutsuvat filosofiaa hölynpölyksi, kateuden ja kansanjoukon pahojen taipumusten avustamina, jotka ovat aina taipuvaisia pahenemaan: niin että he ovat jatkuvasti tekemisissä jommankumman synnin kanssa, joko pahan tekemisen tai hyvän häpäisemisen kanssa.

8.Lisäksi minuun vaikutti toinenkin tunne, en tiedä, oliko se alhainen vai jalo, mutta puhun teille kaikki salaisuuteni julki. Häpesin kaikkia niitä muita, jotka, olematta parempia kuin tavalliset ihmiset, ei, se on suuri asia, elleivät he ole huonompia, pesemättömillä käsillä, kuten sanonta kuuluu, ja vihkiytymättömillä sieluilla tunkeutuvat kaikkein pyhimpiin virkoihin; ja ennen kuin he ovat tulleet kelvollisiksi lähestymään temppeleitä, he vaativat itselleen pyhäkköä, ja he työntävät ja tönivät pyhän pöydän ympärillä, ikään kuin he pitäisivät tätä järjestystä toimeentulovälineenä eikä hyveellisyyden esikuvana, tai ehdottomana auktoriteettina eikä virantoimituksena, josta meidän on annettava tili. Itse asiassa heitä on melkein enemmän kuin niitä, joita he hallitsevat; he ovat säälittäviä hurskauden suhteen ja onnettomia arvokkuutensa suhteen; niin, että minusta näyttää siltä, että heillä ei ajan ja tämän pahan edetessä ole enää ketään jäljellä, joka hallitsisi, kun kaikki ovat opettajia, sen sijaan että, kuten lupaus sanoo, Jumalan opettamia, ja kaikki profetoivat, niin että jopa ”Saul on profeettojen joukossa”, muinaisen historian ja vanhan sananlaskun mukaan. Sillä missään vaiheessa, ei nyt eikä aikaisemmin, erilaisten kehityskulkujen nousun ja laskun keskellä, ei ole koskaan ollut tällaista häpeää ja väärinkäytöksiä niin runsaasti kuin nyt kristittyjen keskuudessa. Ja jos tämän virran pysäyttäminen ei ole voimiemme ulottumattomissa, niin joka tapauksessa ei ole uskonnon vähiten tärkeä velvollisuus todistaa sitä kohtaan tuntemamme viha ja häpeä.

9.Lopuksi on vielä yksi asia, joka on vakavampi kuin mikään mainitsemani asia, sillä olen nyt tulossa kysymyksen finaaliin: enkä aio pettää teitä, sillä se ei olisi laillista näin tärkeiden aiheiden kohdalla. En pitänyt enkä pidä itseäni nytkään pätevänä hallitsemaan laumaa tai laumaa tai olemaan vallankäyttäjä ihmisten sielujen suhteen. Sillä niiden tapauksessa riittää, että lauma tai lauma tehdään mahdollisimman tukevaksi ja lihavaksi; ja tässä tarkoituksessa paimen ja paimen etsii hyvin kastellut ja runsaat laitumet ja ajaa suojattinsa laitumelta toiselle ja antaa niiden levätä tai herättää tai kutsuu ne takaisin, joskus sauvallaan, useimmiten piipullaan; ja lukuun ottamatta satunnaisia kamppailuja susien kanssa tai sairaiden hoitamista, suurin osa hänen ajastaan kuluu tammen ja varjon ja piippunsa parissa, samalla kun hän makaa kauniilla ruoholla ja viileän veden äärellä, ravistelee sohvansa tuuliselle paikalle ja laulaa aina silloin tällöin rakkauslauluja kuppi vierellään ja puhuu härilleen tai laumalleen, joista lihavimmat toimittavat hänen ateriansa tai palkkansa. Mutta kukaan ei ole koskaan miettinyt laumojen tai karjojen hyveellisyyttä; sillä mihin hyveellisyyteen ne itse asiassa kykenevät? Tai kuka on pitänyt niiden hyötyä tärkeämpänä kuin omaa mielihyväänsä?

10.Mutta ihmisen kohdalla, niin vaikeaa kuin hänen onkin oppia alistumaan hallintaan, näyttää vielä paljon vaikeammalta osata hallita ihmisiä, ja kaikkein vaikeinta näyttää olevan tämä meidän kiväärimme, joka johdattaa heitä jumalallisen lain mukaan ja Jumalan luo, sillä sen vaara on ajattelevan ihmisen silmissä oikeassa suhteessa sen korkeuteen ja arvokkuuteen. Sillä ensinnäkin hänen ei pidä, kuten hopean tai kullan, vaikka se on yleisessä liikkeessä kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa asioissa, koskaan soida vääränlaisena tai seostettuna eikä antaa merkkiä mistään huonommasta aineesta, joka tarvitsisi vielä lisää hienostelua tulessa, tai muuten, mitä laajempi hänen valtansa on, sitä suurempi paha hänestä tulee. Koska vahinko, joka ulottuu moniin, on suurempi kuin se, joka rajoittuu yhteen yksilöön.

11. Sillä ei ole niin helppoa värjätä syvälle kangasta tai kyllästää hajuilla, saastaisilla tai päinvastaisilla, kaikkea, mikä tulee lähelle; eikä ole niin helppoa, että tappava höyry, jota oikeutetusti kutsutaan rutoksi, tartuttaa ilmaa ja päästä ilman kautta elävään olentoon, kuin että esimiehen pahe ottaa mitä nopeimmin haltuunsa alamaisensa, ja vieläpä paljon helpommin kuin hyve sen vastakohta. Sillä juuri tässä pahuus on erityisesti etulyöntiasemassa hyvyyteen nähden, ja kaikkein huolestuttavinta minulle on havaita, että pahe on jotakin houkuttelevaa ja valmiina käsillä ja että mistään ei ole niin helppoa tulla pahaksi, jopa ilman, että kukaan johdattaa meitä siihen; kun taas hyveen saavuttaminen on harvinaista ja vaikeaa, vaikka siellä, missä on paljon houkuttelevaa ja rohkaisevaa. Ja juuri tämä on mielestäni se, mitä kaikkein siunatuin Haggai piti silmiensä edessä ihmeellisessä ja totisimmassa kuvassaan: ”Kysykää papeilta laista ja sanokaa: Jos pyhä liha, jota kannetaan vaatteessa, koskettaa ruokaa tai juomaa tai astiaa, pyhittääkö se sen, mikä on sen kanssa kosketuksissa?”. Ja kun he vastasivat ei, kysykää vielä kerran, jos jokin näistä koskettaa sitä, mikä on epäpuhdasta, eikö se saa heti osansa saastumisesta?”. Sillä he varmasti sanovat teille, että se kyllä ottaa siitä osaa, eikä pysy puhtaana kosketuksesta huolimatta.””

12.Mitä hän tarkoittaa tällä? Minun käsittääkseni sitä, että hyvyys voi vaikeuksitta saada otteen ihmisluonnosta kuin tuli vihreästä puusta, kun taas useimmat ihmiset ovat valmiita ja halukkaita liittymään pahaan kuin olki, tarkoitan, valmiita kipinään ja tuuleen, joka syttyy helposti ja kuluu kuivuudestaan. Sillä nopeammin joku osallistuu pahaan, johon on vain vähäinen houkutus, sen täydessä laajuudessa kuin hyvään, joka on täysin hänen eteensä asetettu vähäisessä määrin. Pieni koiruoho nimittäin antaa karvaan makunsa hunajaan kaikkein nopeimmin, kun taas kaksinkertainen määrä hunajaa ei voi antaa makeuttaan koiruoholle; ja pienen kiven vetäminen vetäisi koko joen päähän, vaikka vahvimmankin padon olisi vaikea hillitä tai pysäyttää sen virtausta.

13.Tämä on siis ensimmäinen kohta siinä, mitä olemme sanoneet, jota meidän on oikein varoa, nimittäin sitä, että meidät huomataan huonoiksi hyveen viehätyksen maalareiksi ja vielä enemmän, jos ei ehkä huonojen maalareiden malleiksi, niin huonoiksi malleiksi ihmisille, tai että juuri ja juuri vältämme sananlaskun, että ryhdymme parantamaan muita, kun itse olemme täynnä haavoja.

14.Toiseksi, vaikka ihminen on pitänyt itsensä puhtaana synnistä, jopa hyvin korkeassa määrin, en tiedä, että edes tämä riittää sellaiselle, jonka on määrä opettaa muita hyveessä. Sillä hänen, joka on saanut tämän tehtävän, ei tarvitse olla ainoastaan vapaa pahasta, sillä paha on useimpien hänen huostassaan olevien silmissä mitä häpeällisintä, vaan hänen on myös oltava huomattava hyvässä, käskyn mukaan: ”Poistu pahasta ja tee hyvää.” Eikä hänen pidä ainoastaan pyyhkiä sielustaan pois paheiden jälkiä, vaan myös piirtää parempia, niin että hän päihittää ihmiset hyveellisyydessään pidemmälle kuin hän on heitä arvossaan parempi. Hänen ei pitäisi tuntea mitään rajoja hyvyydessä tai hengellisessä edistymisessä, ja hänen pitäisi pikemminkin miettiä sen menettämistä, mikä on vielä hänen takanaan, kuin sen voittamista, minkä hän on saavuttanut, ja pitää sitä, mikä on hänen jalkojensa alla, askeleena siihen, mikä tulee seuraavaksi, eikä pitää suurena voittona sitä, että ylittää tavalliset ihmiset, vaan menetyksenä sitä, että jäämme jälkeen siitä, mitä meidän pitäisi olla: ja mitata menestyksensä käskyn mukaan eikä lähimmäisten mukaan, olivatpa he pahoja tai jossain määrin hyveitä; ja punnita hyvyyttä ei pienessä vaakakupissa, koska se kuuluu Korkeimmalle, ”josta kaikki on lähtöisin ja jolle kaikki kuuluu”.

15.Hänen ei myöskään pidä olettaa, että samat asiat sopivat kaikille, aivan kuten kaikilla ei ole samanlainen ruumiinrakenne, eivätkä kasvonpiirteet, eläinten luonne, maaperän ominaisuudet tai tähtien kauneus ja koko ole kaikissa tapauksissa samanlaisia: mutta hänen on pidettävä alhaista käytöstä yksityishenkilön virheenä, joka ansaitsee rangaistuksen lain ankaran säännön nojalla; kun taas hallitsijan tai johtajan tapauksessa on virhe, jos hän ei saavuta korkeinta mahdollista erinomaisuutta ja etene aina hyvyydessä, jos hän tosiaankin korkealla hyveellisyydellään vetää kansaansa tavalliselle asteelle, ei auktoriteetin voimalla vaan suostuttelun vaikutuksella. Sillä se, mikä on tahatonta lukuun ottamatta sitä, että se on seurausta sorrosta, ei ole ansiokasta eikä pysyvää. Sillä se, mikä on pakotettu, kuten kasvi, jonka kädet vetävät väkivaltaisesti syrjään, palaa vapaaksi päästyään takaisin siihen, mitä se oli ennen, mutta se, mikä on valinnan tulos, on sekä oikeutetuinta että pysyvintä, sillä se säilyy hyvän tahdon siteen avulla. Niinpä lakimme ja lainsäätäjämme määräävät meitä mitä tiukimmin, että meidän ”ei pidä hoitaa laumaa pakolla vaan vapaaehtoisesti.”

16.Mutta olettaen, että ihminen on vapaa paheista ja on saavuttanut hyveellisyyden korkeimmat korkeudet: en näe, mikä tieto tai voima oikeuttaisi hänet uskaltautumaan tähän virkaan. Sillä ihmisen, luoduista vaihtelevimman ja moninaisimman, ohjaaminen näyttää minusta itse asiassa olevan taiteiden taidetta ja tieteiden tiedettä. Kuka tahansa voi tunnistaa tämän vertaamalla sielulääkärin työtä ruumiin hoitoon ja huomaamalla, että vaikka jälkimmäinen onkin työlästä, meidän työmme on työläämpää ja merkittävämpää sen kohteen luonteen, tieteen voiman ja harjoituksen kohteen vuoksi. Toinen tekee työtä ruumiiden parissa, ja katoavan ja pilaantuvan aineen parissa, jonka on ehdottomasti hajotettava ja läpikäytävä kohtalonsa, vaikka se tässä yhteydessä taiteen avulla voikin voittaa häiriön itsessään, kun se hajoaa sairauden tai ajan vaikutuksesta alistuessaan luonnonlakiin, sillä se ei voi nousta omien rajoitustensa yläpuolelle.

17.Toinen koskee sielua, joka tulee Jumalasta ja on jumalallinen ja joka on osallinen taivaallisesta jaloudesta ja painaa sitä, vaikka se olisikin sidottu alempiarvoiseen luontoon. Ehkäpä tähän on tosiaan muitakin syitä, jotka vain Jumala, joka sitoi ne yhteen, ja ne, joita Jumala opettaa tällaisissa salaisuuksissa, voivat tietää, mutta sikäli kuin minä ja kaltaiseni ihmiset pystymme havaitsemaan, niitä on kaksi: Yksi, että se voi periä ylhäällä olevan kirkkauden kamppailun ja painin kautta alhaalla olevien asioiden kanssa, kun sitä koetellaan kuin kultaa tulessa täällä olevien asioiden toimesta, ja että se voi saada toivomme kohteet hyveen palkintona eikä pelkästään Jumalan lahjana. Tämä oli nimittäin Korkeimman Hyvän tahto tehdä hyvästä jopa omaamme, ei ainoastaan siksi, että se on kylvetty luontoomme, vaan myös siksi, että sitä viljellään omasta valinnastamme ja tahtomme liikkeillä, jotka ovat vapaita toimimaan kumpaankin suuntaan tahansa. Toinen syy on se, että se voi vetää puoleensa ja nostaa taivaaseen alemman luonnon vapauttamalla sen vähitellen karkeudestaan, jotta sielu voisi olla ruumiille se, mikä Jumala on sielulle, itse johtaen sitä ainetta, joka palvelee sitä, ja yhdistäen sen kanssapalvelijana Jumalaan.

18.Paikka ja aika ja ikä ja vuodenaika ja muut vastaavat ovat lääkärin tarkkailun kohteena; hän määrää lääkkeitä ja ruokavaliota ja varoo haitallisilta asioilta, jotta sairaan toiveet eivät olisi esteenä hänen taidolleen. Joskus ja tietyissä tapauksissa hän käyttää syövereihin tai veitseen tai ankarampiin lääkkeisiin; mutta mikään näistä, niin työläältä ja vaikealta kuin ne tuntuvatkin, ei ole niin vaikeaa kuin tapojemme, intohimojemme, elämiemme, tahtoihimme ja kaikkeen muuhun meissä olevaan kohdistuva diagnoosi ja hoito karkottamalla yhdistetystä luonnostamme kaiken raa’an ja kiihkeän ja ottamalla sen sijaan käyttöön ja vakiinnuttamalla sen, mikä on lempeää ja Jumalalle rakasta, ja sovittelemalla oikeudenmukaisesti sielun ja ruumiin välillä; emme anna alemman voittaa ylempiarvoista, mikä olisi suurin vääryys, vaan alistamme hallitsevan ja johtavan voiman alaisuuteen sen, mikä luonnostaan on toiseksi tärkein: kuten jumalallinen laki todellakin määrää, joka on mitä erinomaisimmin määrätty koko Hänen luomakunnalleen, olipa se sitten näkyvä tai näkymättömissä tai ulottumattomissa.

19.Minulta ei jää huomaamatta tämäkään seikka, että kaikkien näiden lääkärin tarkkaavaisuuden kohteiden luonne pysyy samana, eikä se kehitä itsestään mitään ovelaa vastarintaa tai keksintöä, joka olisi vihamielinen hänen taiteensa välineitä kohtaan, vaan pikemminkin hoito muuttaa sen kohdetta, paitsi silloin, kun potilaan taholta ilmenee pientä niskoittelua, jota ei ole vaikea estää tai hillitä. Mutta meidän tapauksessamme inhimillinen varovaisuus ja itsekkyys sekä koulutuksen puute ja taipumuksen puute antaa valmis alistuminen ovat hyvin suuri este hyveellisyydessä etenemiselle, ja se on melkeinpä aseellista vastarintaa niitä kohtaan, jotka haluaisivat auttaa meitä. Ja juuri sen innokkuuden, jolla meidän pitäisi paljastaa sairautemme kaurahenkisille lääkäreille, käytämme tämän hoidon välttämiseen, ja osoitamme rohkeuttamme taistelemalla sitä vastaan, mikä on omaksi eduksemme, taitavuuttamme välttelemällä sitä, mikä on terveytemme hyväksi.

20.Sillä me joko kätkemme syntimme pois, peitämme sen sielumme syvyyksiin kuin jonkin märkivän ja pahanlaatuisen taudin, ikään kuin välttämällä ihmisten huomion voisimme paeta Jumalan ja oikeuden mahtavaa silmää. Tai sitten me väitämme synneillemme tekosyitä, keksimällä puolustuspuheita lankeamiemme puolustukseksi, tai suljemme tiukasti korvamme, niin kuin kuuro kyy, joka tukkii korvansa, kieltäydymme itsepintaisesti kuulemasta loitsijan ääntä ja tulemasta hoidetuksi viisauden lääkkeillä…, joilla hengellinen sairaus paranee. Tai lopuksi, ne meistä, jotka ovat kaikkein rohkeimpia ja omapäisimpiä, häpeilemättömästi paljastavat syntimme niiden edessä, jotka haluaisivat parantaa sen, marssimalla paljain päin, kuten sanonta kuuluu, kaikenlaisiin rikkomuksiin. Oi mikä hulluus, jos ei ole sopivampaa termiä tälle mielentilalle! Niitä, joita meidän pitäisi rakastaa hyväntekijöinä, me pidättelemme, ikään kuin he olisivat vihollisiamme, vihaamme niitä, jotka moittivat porteilla, ja kammoksumme vanhurskaan sanaa; ja luulemme menestyvämme sodassa, jota käymme meitä hyväntekijöitä vastaan, tekemällä itsellemme kaiken mahdollisen vahingon, kuten ihmiset, jotka kuvittelevat syövänsä toisten lihaa, vaikka todellisuudessa syövätkin omaansa.

21.Näistä syistä väitän, että lääkärin virkaamme ylittää vaivalloisuudeltaan ja siten myös arvoltaan huomattavasti sen, joka rajoittuu ruumiiseen; ja lisäksi siksi, että jälkimmäinen käsittelee pääasiassa pintaa ja tutkii vain vähäisessä määrin syitä, jotka ovat syvällä piilossa. Mutta koko hoitomme ja ponnistuksemme kohdistuu sydämen kätkettyyn ihmiseen ja sodankäyntimme kohdistuu sitä sisällämme olevaa vastustajaa ja vihollista vastaan, joka käyttää meitä itseämme aseinaan itseämme vastaan ja, mikä kaikkein pelottavinta, luovuttaa meidät synnin kuoleman käsiin. Näitä vihollisia vastaan tarvitsemme siis suurta ja täydellistä uskoa ja vielä suurempaa yhteistyötä Jumalan taholta ja, kuten olen vakuuttunut, ei vähäistäkään omalta osaltamme tapahtuvaa vastavoimaa, joka ilmenee sekä sanoissa että teoissa, jos haluamme, että meitä itseämme, kalleinta omaisuuttamme, hoidetaan ja puhdistetaan asianmukaisesti ja että meistä tehdään mahdollisimman arvokkaita.

22.Käännyn kuitenkin kummassakin näistä parantamismuodoista tavoiteltaviin päämääriin, sillä tämä kohta on vielä harkitsematta: toinen säilyttää, jos se on jo olemassa, lihan terveyden ja hyvän tavan, tai jos se puuttuu, palauttaa sen mieleen; vaikka ei ole vielä selvää, ovatko nämä niiden haltijoiden eduksi vai eivät, sillä niiden vastakohdat antavat hyvin usein suuremman hyödyn niille, joilla ne ovat, aivan kuten köyhyys ja rikkaus, maine tai häpeä, matala tai loistava asema ja kaikki muut olosuhteet, jotka ovat luonnostaan välinpitämättömiä eivätkä kallista yhteen suuntaan enemmän kuin toiseen, saavat aikaan hyvän tai huonon vaikutuksen sen mukaan, miten tahto ja tapa, jolla ne kokevat ne käyttävänsä. Mutta meidän taitoomme kuuluu antaa sielulle siivet, pelastaa se maailmasta ja antaa se Jumalalle, valvoa sitä, mikä on hänen kuvassaan, jos se pysyy, ottaa sitä kädestä kiinni, jos se on vaarassa, tai palauttaa se, jos se on tuhoutunut, saada Kristus asumaan sydämeen. Hengen kautta, lyhyesti sanottuna jumalallistaa ja antaa taivaallista autuutta sellaiselle, joka kuuluu taivaalliseen joukkoon.

23.Tämä on meidän koulumestarimme lain, Kristuksen ja lain välissä olleiden profeettojen, Kristuksen, joka on hengellisen lain täyttäjä ja lopputoive; tyhjennetystä jumaluudesta, omaksutusta lihasta, Jumalan ja ihmisen uudesta liitosta, joka koostuu kahdesta ja molemmat yhdessä. Siksi Jumala yhdistyi lihaan sielun kautta, ja niin erilliset luonnot liitettiin toisiinsa niiden välillä välittävän elementin sukulaisuuden kautta: Niinpä kaikki tulivat yhdeksi kaikkien tähden ja yhden, meidän kantaisämme, tähden, sielu sen sielun tähden, joka oli tottelematon, liha sen lihan tähden, joka teki yhteistyötä sen kanssa ja oli osallisena sen tuomiossa, Kristus, joka oli synnin yläpuolella ja sen ulottumattomissa, Aadamin tähden, joka tuli synnin alaiseksi.

24.Siksi uusi korvattiin vanhalla, miksi Hän, joka kärsi, oli kärsimyksen tähden palautettu elämään, miksi jokainen Hänen omaisuutensa, joka oli meidän yläpuolellamme, vaihdettiin jokaiseen meidän omaisuuteemme, miksi uusi mysteeri tuli dispensaation tilalle, johtuen rakkaudellisesta ystävällisyydestä, joka käsittelee sitä, joka on langennut tottelemattomuuden kautta. Tämä on syy sukupolvelle ja neitsyelle, seimelle ja Betlehemille; sukupolvi luomakunnan puolesta, neitsyt naisen puolesta, Betlehem,Eedenin vuoksi, seimi puutarhan vuoksi, pienet ja näkyvät asiat suurten ja kätkettyjen asioiden puolesta. Siksi enkelit ylistivät ensin taivaallista, sitten maallista, siksi paimenet näkivät Karitsan ja Paimenen yli kirkkauden, siksi tähti johdatti tietäjät palvomaan ja uhraamaan lahjoja, jotta epäjumalanpalvelus tuhottaisiin. Siksi Jeesus kastettiin, ja hän sai todistuksen ylhäältä, ja hän paastosi, ja häntä kiusattiin, ja hän voitti sen, joka oli voittanut. Siksi paholaisia ajettiin ulos ja sairauksia parannettiin, ja mahtava saarnaaminen uskottiin matalassa asemassa oleville miehille, jotka julistivat sitä menestyksekkäästi.

25.Siksi pakanat raivoavat ja kansat kuvittelevat turhia asioita, siksi puu asetetaan puuta vastaan, kädet kättä vastaan, toinen ojentautuu omahyväisyydessä, toinen anteliaisuudessa; toinen sitomatta, toinen nauloilla kiinnitettynä, toinen karkottaen Aatamin, toinen sovittaen maan ääret. Tämä on syynä nostamiseen syntiinlankeemuksen sovittamiseksi, ja sappeen maistamisen vuoksi, ja piikkikruunuun pahan hallitsemisen vuoksi, ja kuolemaan kuoleman vuoksi, ja pimeyteen valon vuoksi, ja hautaamiseen maahan palaamisen vuoksi, ja ylösnousemukseen ylösnousemuksen vuoksi. Kaikki nämä ovat meille Jumalalta tuleva koulutus ja parannus heikkouteemme, jotka palauttavat vanhan Aatamin siihen paikkaan, josta hän putosi, ja johdattavat meidät elämän puuhun, josta tiedon puu vieraannutti meidät, kun sitä nautittiin sopimattomasti ja väärin.

26.Tämän parantamisen palvelijoita ja työtovereita olemme me, jotka olemme asetetut toisten yläpuolelle, joille on suuri asia tunnistaa ja parantaa omat intohimonsa ja sairautensa; tai oikeastaan ei oikeastaan suuri asia, vain useimpien tähän järjestykseen kuuluvien ilkeys on saanut minut sanomaan niin; mutta paljon suurempi asia on voima parantaa ja taitavasti puhdistaa toisten sairaudet, mikä on eduksi sekä niille, jotka tarvitsevat parantamista, että niille, joiden tehtävänä on parantaa.

27.Kehomme parantajilla on taas työnsä, valvomisensa ja huolensa, joista olemme tietoisia, ja he korjaavat itselleen kivun satoa toisten hädästä, kuten eräs heidän viisaistaan sanoi, ja he toimittavat heitä tarvitsevien käyttöön sekä oman työnsä ja tutkimustensa tulokset että sen, mitä he ovat voineet lainata muilta: ja he katsovat, että pienimmätkin yksityiskohdat, jotka he löytävät tai jotka eivät ole heidän tutkimustensa kohteena, vaikuttavat terveyteen tai vaaraan. Ja mikä on tämän kaiken tarkoitus? Se, että ihminen voi elää vielä joitakin päiviä maan päällä, vaikka hän ei ehkä olekaan hyvä ihminen, vaan yksi turmeltuneimmista, jolle olisi ehkä ollut parempi, että hän olisi huonoutensa vuoksi kuollut jo kauan sitten, jotta hän olisi päässyt eroon paheesta, vakavimmasta sairaudesta. Mutta jos hän on hyvä ihminen, kuinka kauan hän voi elää? Ikuisesti? Vai mitä hän hyötyy elämästä täällä, josta on suurin siunaus, jos ihminen on tervejärkinen ja järkevä, pyrkiä vapautumaan?

28.Mutta me, joiden ponnistelujen varassa on sielun, siunatun ja kuolemattoman olennon, jonka kohtalona on ikuinen rangaistus tai ylistys, sen pahe tai hyve, pelastus, – millainen taistelu meidän pitäisi olla, ja kuinka suurta taitoa meiltä vaaditaan, jotta voisimme kohdella tai saada kohdeltua ihmisiä oikein, muuttaa heidän elämänsä ja luovuttaa savi hengelle. Sillä miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät, sielukkaat ja lannistuneet, sairaat ja terveet, hallitsijat ja hallittavat, viisaat ja tietämättömät, pelkurit ja rohkeat, vihaiset ja nöyrät, menestyjät ja epäonnistujat, eivät vaadi samaa opetusta ja rohkaisua.

29.Ja jos tarkastelet tarkemmin, kuinka suuri ero on naimisissa olevien ja naimattomien välillä, ja jälkimmäisten keskuudessa erakkojen ja niiden välillä, jotka elävät yhdessä yhteisössä, niiden välillä, jotka ovat taitavia ja edistyneet mietiskelyssä, ja niiden välillä, jotka hädin tuskin pysyttelevät suoralla tiellä, taas kaupunkilaisten ja maalaisten välillä, yksinkertaisten ja suunnittelevien välillä, liikemiesten ja vapaa-ajan miesten välillä, niiden välillä, jotka ovat kohdanneet vastoinkäymisiä, ja niiden välillä, jotka ovat hyvinvoivia ja jotka ovat tietämättömiä epäonnesta. Sillä nämä luokat eroavat toisistaan toisinaan enemmän halujensa ja intohimojensa kuin fyysisten ominaisuuksiensa suhteen, tai jos niin halutaan, niiden elementtien sekoitusten ja sekoittumien suhteen, joista me koostumme, ja siksi niiden säätely ei ole helppo tehtävä.

30.Niin kuin siis samaa lääkettä ja samaa ruokaa ei kaikissa tapauksissa anneta ihmisten ruumiille, vaan ne eroavat toisistaan heidän terveytensä tai heikkoutensa asteen mukaan, niin myös sieluja hoidetaan vaihtelevalla opastuksella ja ohjauksella. Tästä kohtelusta todistavat ne, jotka ovat saaneet siitä kokemusta. Joitakin johdatetaan opilla, toisia kasvatetaan esimerkillä; toiset tarvitsevat kannusta, toiset hillintää; jotkut ovat velttoja ja vaikeasti herätettävissä hyvään, ja heitä on herätettävä lyömällä heitä sanalla; toiset ovat hillittömän kiihkeitä hengeltään, ja heillä on vaikeasti hillittäviä impulsseja, kuten täysverisillä varsoilla, jotka juoksevat kauas kääntöpaalusta, ja heidän parantamiseksi sanalla on oltava hillitsevä ja hillitsevä vaikutus.

31.Joitakin hyödyttää kehuminen, toisia moittiminen, molempia käytetään ajallaan; kun taas jos ne ovat sopimattomia tai kohtuuttomia, ne ovat vahingollisia; toisia korjataan oikealle rohkaisemalla, toisia nuhteella; toisia, kun heitä arvostellaan julkisesti, toisia, kun heitä korjataan yksityisesti. Sillä joillakin on tapana halveksia yksityisiä kehotuksia, mutta useiden ihmisten tuomitseminen palauttaa heidät järkiinsä, kun taas toiset, jotka muuttuisivat holtittomiksi avoimesti annetun nuhteen edessä, hyväksyvät nuhteen, koska se tapahtuu salassa, ja osoittavat kuuliaisuutta myötätunnon vastineeksi.

32.Joidenkin kohdalla on tarpeen pitää tarkkaa silmällä jopa pienimpiä yksityiskohtia, sillä jos he luulevat jäävänsä huomaamatta (kuten he pyrkivät tekemään), he paisuvat ajatukseen omasta viisaudestaan: Toisista on parempi olla huomaamatta, mutta ei nähdä eikä kuulla, kuten sananlasku sanoo, jotta emme ajaisi heitä epätoivoon toistuvien moitteiden masentavan vaikutuksen alaisena ja lopulta täydelliseen holtittomuuteen, kun he ovat menettäneet itsekunnioituksen tunteen, joka on vakuuttavuuden lähde. Joissakin tapauksissa meidän on jopa oltava vihaisia tuntematta itseämme vihaisiksi tai kohdeltava heitä halveksivasti, jota emme tunne, tai osoitettava epätoivoa, vaikkemme todellisuudessa ole epätoivoisia heidän luonteensa tarpeiden mukaan. Toisia taas meidän on kohdeltava alentuvasti ja nöyrästi, auttaen heitä helposti hahmottamaan toivoa paremmasta. Joitakin on usein edullisempaa valloittaa – toisia taas voittaa, ja ylistää tai paheksua, yhdessä tapauksessa rikkautta ja valtaa, toisessa köyhyyttä ja epäonnistumista.

33.Hoitomme ei nimittäin vastaa hyveellisyyttä ja paheellisuutta, joista toinen on aina ja kaikissa tapauksissa erinomaisin ja hyödyllisin, toinen taas pahin ja haitallisin; ja sen sijaan, että yksi ja sama lääkkeemme osoittautuisi samoissa tapauksissa poikkeuksetta joko kaikkein terveellisimmäksi tai vaarallisimmaksi – olipa se sitten ankaruutta tai lempeyttä tai jotakin muuta mainitsemistamme -, joissakin tapauksissa se osoittautuu hyväksi ja hyödylliseksi, toisissa taas vaikuttaa päinvastoin, sen mukaan kuin aika ja olosuhteet ja potilaan taipumus sallivat. Nyt kaikkien näiden asioiden erottaminen toisistaan ja niiden täydellisen tarkan kuvan antaminen teille, jotta voisitte lyhyesti käsittää lääketieteellisen taiteen, on aivan mahdotonta edes sellaiselle, joka on korkeimmassa määrin pätevä huolellisuuden ja taidon ansiosta: mutta todellinen kokemus ja käytäntö ovat välttämättömiä, jotta voidaan muodostaa lääketieteellinen järjestelmä ja lääkäri.

34.Tämän kuitenkin pidän yleisesti myönnettynä – että aivan kuten ei ole turvallista niille, jotka kulkevat korkealla tiukalla köydellä, nojata jommallekummalle puolelle, sillä vaikka kallistus näyttääkin vähäiseltä, sillä ei ole vähäisiä seurauksia, vaan heidän turvallisuutensa riippuu heidän täydellisestä tasapainostaan: niin myös meidän kohdallamme, jos joku meistä nojaa jommallekummalle puolelle, olipa kyse sitten paheesta tai tietämättömyydestä johtuvasta kallistuksesta, ei ole vähäistäkään vaaraa, että hän lankeaa syntiin, sekä hänelle itselleen että niille, joita hän johtaa. Mutta meidän on todella vaellettava kuninkaan tiellä, ja varottava kääntymästä siitä oikealle tai vasemmalle, kuten sananlaskut sanovat. Sillä näin on intohimojemme laita, ja tällainen on tässä asiassa hyvän paimenen tehtävä, jos hänen on määrä tuntea laumansa sielut oikein ja ohjata niitä taistelevan ja oikeudenmukaisen ja todellisen Paimenen arvoisen paimenen menetelmien mukaisesti.

35.Mitä tulee sanan levittämiseen, mainiten viimeiseksi ensimmäisenä tehtävistämme, tuosta jumalallisesta ja ylevästä sanasta, josta jokainen on nyt valmis puhumaan; jos joku muu uskaltaa ryhtyä siihen ja olettaa sen olevan jokaisen ihmisen järjen voimissa, hämmästyn hänen älykkyyttään, sanoakseni hänen hulluuttaan. Minusta ei tosiaan vaikuta vähäiseltä tehtävältä, joka ei vaadi vähäistäkään henkistä voimaa, antaa aikanaan kullekin oma osuutensa sanasta ja säädellä arvostelukyvyllä niiden mielipiteidemme totuutta, jotka koskevat sellaisia aiheita kuin maailma tai maailmat, materiaa, sielua, mieltä, älyllisiä luontoja, parempia tai huonompia, kaitselmusta, joka pitää maailmankaikkeutta koossa ja ohjaa sitä, ja joka kokemuksemme mukaan näyttää ohjautuvan jonkin periaatteen mukaan, mutta joka on ristiriidassa maan ja ihmisten periaatteiden kanssa.

36.Jälleen ne käsittelevät alkuperäistä perustuslakiamme ja lopullista palautumista, totuuden tyyppejä, liittoja, Kristuksen ensimmäistä ja toista tulemista, hänen inkarnaatiotaan, kärsimyksiään ja hajoamistaan, ylösnousemusta, viimeistä päivää, tuomiota ja korvausta, olipa se sitten surullinen tai loistelias; minä kaiken kruunuksi sitä, mitä meidän on ajateltava alkuperäisestä ja siunatusta Kolminaisuudesta. Tähän sisältyy nyt hyvin suuri vaara niille, joiden tehtävänä on valaista muita, jos he välttävät monijumalaisuuden pelossa supistamasta oppiaan yhteen ainoaan Persoonaan ja jättävät siten meille tyhjiä termejä, jos oletamme Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen olevan vain yksi ja sama Persoona: tai toisaalta pilkkomalla sen kolmeksi, joko vieraaksi ja erilaiseksi tai epäjärjestykseksi ja periaatteiden vastaiseksi ja niin sanoakseni vastakkaisiksi jumaluudeksi, jolloin he putoavat vastakkaiselta puolelta yhtä vaaralliseen erehdykseen: kuin jokin vääristynyt kasvi, jos se taipuu kauas taaksepäin vastakkaiseen suuntaan.

37.Sillä keskellä kolmea teologiaan liittyvää heikkoutta, ateismia, juutalaisuutta ja monijumalaisuutta, joista yhtä suojelevat Sabellius Libyalainen, toista Aleksandrialaisen Arius ja kolmatta eräät meidän keskuudessamme olevat ääriortodoksit, mikä on minun asemani, voinko välttää kaikkea, mikä näissä kolmessa on haitallista, ja pysyä hurskauden rajoissa; enkä ole uuden analyysin ja synteesin johdattamana harhautunut Sabelliuksen ateismiin väittämään, ei niinkään, että kaikki ovat yhtä, vaan että kukin ei ole mitään, sillä asiat, jotka siirtyvät ja kulkevat toisiinsa, lakkaavat olemasta sitä, mitä kukin niistä on, siitä meillä on luonnottoman monimutkainen jumaluus, kuten nuo myyttiset olennot, jotka ovat maalauksellisen mielikuvituksen kohteena: emmekä myöskään väittämällä erillisten luontojen moninaisuutta Areioksen hyvin nimetyn hulluuden mukaisesti, joutumalla juutalaiseen köyhyyteen ja tuomalla kateuden jumalalliseen luontoon rajoittamalla jumaluus vain syntymättömään, ikään kuin peläten, että meidän Jumalamme hukkuisi, jos hän olisi saman luontoisen todellisen Jumalan Isä; emmekä myöskään asettamalla kolme periaatetta vastakkain tai liittoutumaan toistensa kanssa, tuomalla sisään pakanallisen periaatteiden moninaisuuden, josta olemme paenneet?

38.Ei ole tarpeen olla niin omistautunut Isälle, että riistetään Häneltä Hänen Isyytensä, sillä kenen Isä Hän olisi, jos Poika olisi erotettu ja vieraantunut Hänestä asettumalla luomakunnan rinnalle (sillä vieras olento tai olento, joka yhdistetään ja sekoitetaan isäänsä ja, koska merkitys on sama, heittää hänet hämmennykseen, ei ole poika); eikä myöskään olla niin omistautunut Kristukselle, että laiminlyödään sekä Hänen Poikuutensa säilyttäminen (sillä kenen Poika Hän olisi, jos Hänen alkuperäänsä ei viitattaisi Isään? ) kuin myös Isän asemaa alkuperänä, sikäli kuin Hän on Isä ja Tuottaja; sillä Hän olisi mitättömien ja arvottomien olentojen alkuperä, tai pikemminkin termiä käytettäisiin mitättömässä ja arvottomassa merkityksessä, ellei Hän olisi Jumaluuden ja hyvyyden alkuperä, joita tarkastellaan Pojassa ja Hengessä: edellinen on Poika ja Sana, jälkimmäinen on etenevä ja erottamaton Henki. Sillä molempien on säilytettävä jumaluuden ykseys ja tunnustettava persoonien kolminaisuus, jolla kullakin on oma ominaisuutensa.

39.Tämän aiheen sopiva ja arvokas ymmärtäminen ja esittäminen edellyttää pitempää keskustelua kuin tämä tilaisuus tai edes elämämme, kuten oletan, sallii, ja lisäksi sekä nyt että kaikkina aikoina Hengen apua, jonka avulla yksin kykenemme havaitsemaan, selittämään tai omaksumaan totuuden Jumalasta. Sillä vain puhdas voi käsittää. Hänet, joka on puhdas ja samanhenkinen kuin hän itse; ja olen nyt lyhyesti käsitellyt aihetta osoittaakseni, kuinka vaikeaa on keskustella näin tärkeistä kysymyksistä, varsinkin suuren yleisön edessä, joka koostuu kaikenikäisistä ja -tilaisista ja joka tarvitsee kuin soitin, jossa on monta jousisoittoa, joita voi soittaa eri tavoin, tai löytää sanoja, jotka voisivat rakentaa heitä kaikkia ja valaista heitä tiedon valolla. Sillä ei ole kyse ainoastaan siitä, että on kolme lähdettä, joista vaara kumpuaa: ymmärrys, puhe ja kuulo, niin että epäonnistuminen yhdessä, jos ei kaikissa, on erehtymättömän varmaa; sillä joko mieli ei ole valaistu, tai kieli on heikko, tai kuulo, jota ei ole puhdistettu, ei ymmärrä, ja näin ollen totuuden on jossakin tai kaikissa suhteissa oltava silvottu; mutta lisäksi se, mikä tekee niiden opettamisen, jotka väittävät opettavansa mitä tahansa muuta oppiainetta, niin helpoksi ja hyväksyttäväksi – nimittäin. kuulijoiden hurskaus- tässä asiassa sisältää vaikeuksia ja vaaroja.

40.Sillä kun olemme ryhtyneet väittelemään Jumalan, Korkeimman Olennon, ja pelastuksen ja meidän kaikkien ensisijaisen toivon puolesta, mitä kiihkeämpiä he ovat uskossa, sitä vihamielisemmin he suhtautuvat siihen, mitä sanotaan, olettaen, että alistuva henki ei osoita hurskautta vaan totuuden petturuutta, ja siksi he uhraisivat mieluummin mitä tahansa kuin yksityisen vakaumuksensa ja ne totutut opit, joihin heidät on kasvatettu. Tarkoitan nyt niitä, jotka ovat maltillisia eivätkä täysin turmeltuneita luonteeltaan, jotka, jos he ovat erehtyneet totuuden suhteen, ovat erehtyneet hurskaudesta, joilla on intoa, vaikkakaan ei tiedon mukaan, >) jotka mahdollisesti kuuluvat niiden joukkoon, joita ei ole tuomittu liikaa ja joita ei ole lyöty monilla raidoilla, koska he eivät ole jättäneet täyttämättä Herransa tahtoa paheellisuudesta tai turmeltuneisuudesta johtuen; ja nämä kenties vakuuttuisivat ja hylkäisivät sen hurskaan mielipiteen, joka on heidän vihamielisyytensä syy, jos jokin syy joko heidän omasta tai muiden mielestä saisi heihin otteen ja kriittisellä hetkellä, kuin rauta piikiveen, sytyttäisi tulen mielestä, joka on raskaana ja valon arvoinen, sillä näin pieni kipinä sytyttäisi nopeasti totuuden soihdun sen sisällä.

41.Mutta mitä on sanottava niistä, jotka turhasta kunniasta tai ylimielisyydestä puhuvat vääryyttä Korkeinta vastaan, varustautuen Jannesin ja Jambresin röyhkeydellä, ei Moosesta vaan totuutta vastaan, ja nousevat tervettä oppia vastaan? Tai kolmannen luokan jäseniä, jotka tietämättömyydestä ja siitä johtuvasta julkeudesta ryntäävät suin päin jokaista oppimuotoa vastaan sikamaisesti ja tallovat jalkoihinsa totuuden kauniit helmet?

42.Entä taas ne, jotka tulevat ilman mitään yksityistä käsitystä tai sanamuotoa, parempaa tai huonompaa, Jumalasta, vaan kuuntelevat kaikenlaisia oppeja ja opettajia tarkoituksenaan valita kaikista se, mikä on parasta ja turvallisinta, luottaen siihen, ettei ole parempia totuuden tuomareita kuin he itse? Sen seurauksena heitä kuljetetaan ja käännetään sinne ja tänne yhden uskottavan ajatuksen perään, ja kun he ovat joutuneet kaikenlaisten oppien hukuttamiksi ja tallomiksi, ja kun he ovat soittaneet vaihtelua pitkien peräkkäisten opettajien ja formuloiden kanssa, jotka he heittävät tuuleen yhtä helposti kuin pölyn, heidän korvansa ja mielensä väsyvät viimein, ja, oi mikä hulluus! he alkavat yhtä lailla inhota kaikkia oppimuotoja ja ottavat surkean luonteen pilkata ja halveksia uskoamme epävakaana ja epäterveenä; he siirtyvät tietämättömyydessään opettajista oppiin: ikään kuin joku, jonka silmät ovat sairaat tai jonka korvat ovat vahingoittuneet, valittaisi auringon olevan himmeä eikä loista, tai äänien olevan epäharmonisia ja heikosti kuuluvia.

43.Näin ollen totuuden iskostaminen sieluun silloin, kun se on vielä tuore, kuin vaha, jota ei ole vielä sinetöity, on helpompi tehtävä kuin hurskaan opin kirjoittaminen kirjoitusten päälle – tarkoitan vääriä oppeja ja dogmeja- jälkimmäisten takia epäjärjestykseen. On tosiaan parempi kulkea tasaista ja hyvin tallattua tietä kuin kulkematonta ja epätasaista tietä tai kyntää maata, jota kyntö on usein halkonut ja hajottanut; mutta sieluun, johon kirjoitetaan, ei pitäisi olla kirjoitettu haitallisia oppeja eikä synnin syvään viiltämiä jälkiä: muuten hurskaalla kirjoittajalla olisi kaksinainen tehtävä, pyyhkiä pois entiset vaikutteet ja korvata ne toisilla, jotka ovat erinomaisempia ja jotka ovat arvokkaampia pysymään. Niin paljon on niitä, joiden pahuus ilmenee paitsi intohimoilleen antautumisessa myös jopa puheissaan, ja niin lukuisia ovat pahuuden muodot ja luonteenpiirteet, ja niin suuri on sen tehtävä, jolle on uskottu tämä sielujen kasvatuksen ja sielunhoidon tehtävä. Olen tosiaankin jättänyt pois suurimman osan yksityiskohdista, jottei puheeni olisi tarpeettoman raskas.

44.Jos joku ryhtyisi kesyttämään ja kouluttamaan monen muotoista ja -muotoista eläintä, joka koostuu monista erikokoisista ja -asteisista sekä kesyistä että villeistä eläimistä, hänen päätehtävänsä, joka vaatisi huomattavaa taistelua, olisi niin erikoisen ja heterogeenisen luonteen hallitseminen, koska jokainen niistä eläimistä, joista se on koostettu, vaikuttaisi luonteensa tai tottumuksensa mukaan eri tavoin iloa, mielihyvää tai vastenmielisyyttä tuottavasti samoihin sanoihin tai ruokaan tai kädellä silittämiseen tai viheltämiseen tai muuhun kohteluun. Ja mitä tällaisen eläimen isännän on tehtävä, paitsi osoitettava, että hänen tietämyksensä on moninaista ja erilaista, ja sovellettava kuhunkin eläimeen sille sopivaa hoitoa, jotta eläintä voitaisiin johtaa ja säilyttää menestyksekkäästi? Ja koska kirkon yhteinen ruumis koostuu monista erilaisista luonteenpiirteistä ja mielistä, kuten yksi eläin, joka on koostunut epäsointuisista osista, on ehdottoman välttämätöntä, että sen hallitsija on samanaikaisesti yksinkertainen kaikissa suhteissa suoraselkäisyydessään ja mahdollisimman moninainen ja monipuolinen yksilöiden kohtelussaan ja että hän kohtelee kaikkia sopivalla ja sopivalla tavalla.

45.Sillä jotkut tarvitsevat ravintoa yksinkertaisimpien ja alkeellisimpien oppien maidolla, nimittäin, ne, jotka ovat tapansa mukaan vauvoja ja niin sanoakseni uudestisyntyneitä, eivätkä kykene kestämään sanan miehistä ravintoa; itse asiassa, jos se esitettäisiin heille yli heidän voimiensa, he todennäköisesti hukkuisivat ja alistuisivat, koska heidän mielensä ei kykene, kuten aineellisen ruumiimme tapauksessa, sulattamaan ja omaksumaan sitä, mitä sille tarjotaan, ja menettäisivät näin jopa alkuperäisen voimansa. Toiset taas vaativat viisautta, jota puhutaan täydellisten keskuudessa, sekä korkeampaa ja kiinteämpää ravintoa, koska heidän aistinsa ovat jo riittävän harjaantuneet erottamaan totuuden ja valheen, ja jos heidät pakotettaisiin juomaan maitoa ja ruokailtaisiin invalidien kasvisruokavaliolla, he ärsyyntyisivät. Ja hyvästä syystä, sillä he eivät vahvistuisi Kristuksen mukaan eivätkä saisi sitä kiitettävää kasvua, jonka Sana saa aikaan siinä, joka oikein aistii, tekemällä hänestä täydellisen ihmisen ja saattamalla hänet hengellisen koon mittoihin.

46.Ja kuka on riittävä näihin asioihin? Sillä me emme ole kuin monet, jotka kykenevät turmelemaan totuuden sanan ja sekoittamaan viiniä, joka ilahduttaa ihmisen sydämen, veteen, sekoittamaan, toisin sanoen, meidän oppimme siihen, mikä on tavallista ja halpaa ja halpamaista ja turmeltunutta ja ummehtunutta ja mautonta, jotta voisimme kääntää väärennöksen omaksi hyödyksemme ja sopeutua niihin, jotka kohtaavat meidät, ja hankkimaan kaikkien suosiota, tulemalla vatsastapuhujiksi ja höpöttäjiksi, jotka palvelevat omia nautintojaan sanoilla, jotka lausutaan maasta ja vajoavat maahan, ja saadaksemme kansanjoukon erityisen hyväntahtoisuuden vahingoitamme korkeimmassa määrin, ei, tuhoamme itsemme ja vuodatamme yksinkertaisempien sielujen viatonta verta, jota meidän kädessämme tullaan vaatimaan.

47.Sitä paitsi olemme tietoisia siitä, että on parempi antaa omat ohjaksemme muiden, itseämme taitavampien käsiin kuin kokemattomina ohjata toisten kulkua, ja mieluummin antaa ystävällisesti kuulla kuin herättää harjaantumatonta kieltä; ja keskusteltuamme näistä seikoista neuvonantajien kanssa, jotka ovat, uskoakseni, varsin arvokkaita ja jotka joka tapauksessa toivovat meille hyvää, mieluummin opimme ne puhe- ja toimintakäytännöt, joita emme tunteneet, kuin ryhdyimme opettamaan niitä tietämättömyyttämme. On nimittäin ihastuttavaa, kun vanhusten järki tulee ihmisen luo jopa vanhuuden syvyyksiin asti, ja se kykenee auttamaan sielua, joka on vasta aloittanut hurskauden. Näin ollen toisten kouluttamiseen ryhtyminen ennen kuin on itse riittävästi kouluttautunut ja, kuten sanotaan, savenvalajan taidon oppiminen viinipurkin päällä, toisin sanoen itsemme harjoittaminen hurskaudessa toisten sielujen kustannuksella, vaikuttaa minusta liialliselta hulluudelta tai liialliselta hätäisyydeltä – hulluudelta, jos emme ole edes tietoisia omasta tietämättömyydestämme; hätäisyydeltä, jos tästä tietoisuudesta huolimatta uskaltaudumme tehtävään.

48.Ei, heprealaisista viisaammat kertovat meille, että heprealaisten keskuudessa oli ennen vanhaan mitä erinomaisin ja kiitettävin laki, että jokaiselle aikakaudelle ei uskottu koko Raamattua, sikäli kuin se ei olisi hyödyllisempi menettelytapa, koska koko Raamattu ei ole heti kaikkien ymmärrettävissä, ja sen salaperäisemmät osat tekisivät näennäisen merkityksensä vuoksi useimmille ihmisille hyvin suurta vahinkoa. Eräät osat, joiden ulkomuoto on poikkeamaton, ovat siis alusta alkaen sallittuja ja kaikille yhteisiä, kun taas toiset on uskottu vain niille, jotka ovat täyttäneet kaksikymmentäviidennen ikävuotensa, nimittäin, sellaiset, jotka kätkevät mystisen kauneutensa keskinkertaisen näköisen viitan alle, ahkeruuden ja maineikkaan elämän palkinnoksi; ne vilkkuvat esiin ja näyttäytyvät vain niille, joiden mieli on puhdistunut, sillä perusteella, että vain tämä ikä voi olla ruumista korkeampi ja nousta asianmukaisesti kirjaimesta henkeen.

49.Meidän keskuudessamme ei kuitenkaan ole mitään rajalinjaa opetuksen antamisen ja vastaanottamisen välillä, kuten muinaiset kivet Jordanin sisä- ja ulkopuolella olevien heimojen välillä: ei myöskään ole uskottu tietty osa toisille, toinen toisille; ei myöskään mitään sääntöä kokemuksen asteista; vaan asia on niin sekaisin ja sekaisin, että useimmat meistä, sanoisinko kaikki, melkein ennen kuin olemme menettäneet lapselliset kiharamme ja lörpöttelymme, ennen kuin olemme astuneet Jumalan huoneeseen, ennen kuin tunnemme edes pyhien kirjojen nimet, ennen kuin olemme oppineet Vanhan ja Uuden testamentin luonteen ja kirjoittajat: (sillä nyt ei ole kyse siitä, että emme ole vielä puhdistuneet niistä hengellisen häpeän mätäpaiseista ja merkeistä, joita ilkeytemme on aiheuttanut), jos, sanon minä, olemme varustaneet itsemme kahdella tai kolmella hurskaiden kirjoittajien ilmaisulla, ja vieläpä kuulopuheiden, ei opiskelun perusteella; jos olemme saaneet lyhyen kokemuksen Daavidista tai pukeutuneet kunnolla viittaamme, tai jos yllämme on ainakin filosofin vyö, tai jos olemme vyötelleet ympärillemme jonkunlaisen hurskauden muodon ja ulkonäön, – huh! kuinka me otammekaan tuolin ja osoitamme henkeämme! Samuel oli pyhä jopa vaippavaatteissaan: me olemme heti viisaita opettajia, jumalallisissa asioissa korkealle arvostettuja, kirjanoppineiden ja lakimiesten ensimmäisiä; me nimitämme itsemme taivaan miehiksi ja pyrimme siihen, että ihmiset kutsuisivat meitä rabbiksi; kirjain ei ole missään, kaikki on ymmärrettävä hengellisesti, ja unelmamme ovat pelkkää hölynpölyä, ja meitä pitäisi ärsyttää, jos meitä ei ylenpalttisesti kehuttaisi. Näin on meidän parempien ja yksinkertaisempien kohdalla: entä ne, jotka ovat hengellisempiä ja jalompia, tuomittuaan meidät usein merkityksettöminä miehinä he ovat hylänneet meidät ja kammoksuvat yhteyttä sellaisten jumalattomien ihmisten kanssa, jollaisia me olemme.

50.Jos nyt puhuisimme lempeästi yhdelle heistä, etenemme, kuten seuraavassa, askel askeleelta argumentoiden: ”Kertokaa, hyvä herra, kutsutteko te tanssimista miksikään ja huilunsoittoa?”. ”Totta kai”, he vastaisivat. ”Entä sitten viisaus ja viisaana oleminen, jonka uskallamme määritellä jumalallisten ja inhimillisten asioiden tuntemukseksi?” Tämänkin he myöntävät. ”Ovatko nämä saavutukset sitten parempia ja parempia kuin viisaus, vai onko viisaus näitä paljon parempi?” ”Parempi jopa kuin kaikki”, tiedän hyvin, että he sanovat. Tähän asti he ovat järkeviä. ”No, tanssi ja huilunsoitto vaativat opettamista ja opettelua, mikä vie aikaa ja paljon työtä otsan hiessä, ja joskus maksuja, pyyntöjä vihkimisestä, pitkiä poissaoloja kotoa ja kaikkea muuta, mitä on tehtävä ja kestettävä kokemuksen hankkimiseksi: Mutta mitä tulee viisauteen, joka on kaikkien asioiden ylin ja joka pitää syleilyssään kaikkea hyvää, niin että jopa Jumala itse suosii tätä arvonimeä kaikkien niiden nimien sijasta, joilla häntä kutsutaan; oletammeko, että se on niin vähämerkityksinen ja helposti saavutettavissa oleva asia, että meidän tarvitsee vain toivoa sitä, niin meistä tulee viisaita? ” ”Olisi täyttä hulluutta tehdä niin.” Jos me tai kuka tahansa oppinut ja viisas mies sanoisi tämän heille ja yrittäisi asteittain puhdistaa heitä heidän erehdyksestään, se olisi kylvämistä kiville, ja puhumista ihmisten korviin, jotka eivät kuule: niin kaukana he ovat siitä, että he olisivat edes tarpeeksi viisaita havaitakseen oman tietämättömyytensä. Ja voimme mielestäni oikeutetusti soveltaa heihin Salomon sanontaa: ”On paha, jonka olen nähnyt auringon alla, että ihminen on viisas omassa omahyväisyydessään; ja vielä suurempi paha on se, että veloitetaan muiden opettamisesta ihmistä, joka ei ole edes tietoinen omasta tietämättömyydestään”.

51.Tämä on mielentila, joka vaatii erityisessä määrin kyyneleitämme ja huokauksiamme, ja se on usein herättänyt minussa sääliä, koska olen vakuuttunut siitä, että mielikuvitus ryöstää meiltä suuressa määrin todellisuuden ja että turha kunnia on suuri este ihmisten hyveellisyyden saavuttamiselle. Tämän taudin parantamiseen ja pysäyttämiseen tarvitaan Pietari tai Paavali, nuo suuret Kristuksen opetuslapset, jotka sanojen ja tekojen opastuksen lisäksi saivat armonsa, ja tulivat kaikille ihmisille kaikeksi, jotta he saisivat kaikki. Mutta muille kaltaisillemme ihmisille on suuri asia, että meitä oikein opastavat ja johtavat ne, joille on annettu tehtäväksi tällaisten asioiden oikaiseminen ja oikaiseminen.

52.Koska olen kuitenkin maininnut Paavalin ja hänen kaltaisensa miehet, ohitan, jos sallitte, kaikki muut, jotka ovat olleet eturivissä lainsäätäjinä, profeettoina tai johtajina tai jossakin vastaavassa virassa – esimerkiksi Mooses, Aaron, Joosua, Elia, Elisa, tuomarit, Samuel, Daavid, profeettojen joukko, Johannes, kaksitoista apostolia ja heidän seuraajansa, jotka monien vaivojen ja työnteon kautta käyttivät auktoriteettiaan kukin aikanaan; ohitan nämä kaikki, jotta voisin osoittaa Paavalin todistajaksi väitteilleni ja jotta voisimme hänen esimerkkinsä avulla pohtia, kuinka tärkeä asia sielujen hoitaminen on ja vaatiiko se vähäistä huomiota ja vähäistä harkintaa. Mutta jotta voisimme tunnistaa ja havaita tämän, kuunnelkaamme, mitä Paavali itse sanoo Paavalista.

53.En sano mitään hänen vaivannäöstään, hänen valvomisestaan, hänen kärsimyksistään nälässä ja janossa, kylmässä ja alastomuudessa, hänen hyökkääjistään ulkoa, hänen vastustajistaan sisältä. En puhu vainoista, neuvostoista, vankiloista, kahleista, syyttäjistä, oikeudenkäynneistä, päivittäisistä ja tuntikausittaisista kuolemista, korista, kivityksistä, sauvoilla lyömisestä, matkustelusta, vaaroista maalla ja merellä, syvyyksistä, haaksirikoista, jokien vaaroista, rosvojen vaaroista, maanmiestensä taholta tulevista vaaroista, vääränlaisten veljien keskellä olevista vaaroista, omilla käsillään eläminen, evankeliumin julistaminen ilman maksua, näyttämönä oleminen sekä enkeleille että ihmisille, asettuminen Jumalan ja ihmisten väliin puolustamaan hänen asioitaan, ja liittämään heidät häneen ja tekemään heistä omanlaisensa kansan, niiden asioiden ohella, jotka ovat ulkopuolella. Sillä kuka voisi arvokkaasti eritellä näitä asioita, päivittäistä painostusta, yksilöllistä huolenpitoa, kaikkien seurakuntien huolenpitoa, yleismaailmallista myötätuntoa ja veljesrakkautta? Jos joku kompastui, Paavalikin oli heikko; jos joku muu kärsi skandaalista, Paavali oli tulessa.

54.Entä hänen opetuksensa työläys? Hänen palvelutyönsä moninaisesta luonteesta? Hänen rakastava ystävällisyytensä? Entä toisaalta hänen ankaruutensa? Entä näiden kahden yhdistäminen ja sekoittaminen siten, että hänen lempeytensä ei saisi uuvuttaa eikä hänen ankaruutensa raivostuttaa? Hän antaa lakeja orjille ja isännille, hallitsijoille ja hallituille, aviomiehille ja vaimoille, vanhemmille ja lapsille, avioliitolle ja selibaatille, itsekuria ja hemmottelua, viisautta ja tietämättömyyttä, ympärileikkausta ja ympärileikkaamattomuutta, Kristusta ja maailmaa, lihaa ja henkeä. Toisten puolesta hän kiittää, toisia hän nuhtelee. Joitakin hän nimittää ilokseen ja kruunuksensa, toisia hän syyttää hulluudesta. Joitakin, jotka pitävät suoraa kurssia, hän seuraa, jakamalla heidän innokkuutensa; toisia hän tarkastaa, jotka kulkevat väärään suuntaan. Yhtenä aikana hän erottaa, toisena hän vahvistaa rakkautensa; yhtenä aikana hän suree, toisena iloitsee; yhtenä aikana hän ruokkii maidolla, toisena käsittelee salaisuuksia; milloin hän alentuu, milloin hän nousee omalle tasolleen; milloin hän uhkaa sauvalla, milloin hän tarjoaa lempeyden henkeä; milloin hän on ylimielinen ylhäisiä kohtaan, milloin nöyrä alhaisia kohtaan. Nyt hän on apostoleista vähäisin, nyt hän tarjoaa todisteen siitä, että Kristus puhuu hänessä; nyt hän kaipaa lähtöä ja hänet vuodatetaan uhrilahjaksi, nyt hän pitää tarpeellisempana heidän tähtensä pysyä lihassa. Sillä hän ei tavoittele omaa etuaan, vaan lastensa etua, joita hän on Kristuksessa evankeliumin kautta synnyttänyt. Tähän tähtää koko hänen hengellinen valtansa, kaikessa laiminlyödä omaansa muiden etuun nähden.

55.Hän kerskailee heikkouksistaan ja ahdistuksistaan. Hän iloitsee Jeesuksen kuolemasta, ikään kuin se olisi jonkinlainen koriste. Hän on ylväs lihallisissa asioissa, hän iloitsee hengellisissä asioissa; hän ei ole tyly tietämyksessä, ja väittää näkevänsä peiliin, pimeään. Hän on rohkea hengessä ja hallitsee ruumiinsa, heittäen sen vastustajaksi. Mikä on se opetus ja ohje, jonka hän haluaisi näin antaa meille? Älkää olko ylpeitä maallisista asioista, älkää paisutelko tietämyksellä tai kiihottako lihaa henkeä vastaan. Hän taistelee kaikkien puolesta, rukoilee kaikkien puolesta, on kateellinen kaikkien puolesta, syttyy kaikkien puolesta, olivatpa he ilman lakia tai lain alaisia; hän on pakanoiden saarnaaja, juutalaisten suojelija. Hän oli jopa äärimmäisen rohkea lihallisten veljiensä puolesta, jos saan itse rohkeasti sanoa niin, rukoillessaan rakkaudella, että he hänen sijastaan saataisiin Kristuksen luo. Mikä suurisydämisyys! mikä hengen kiihkeys! Hän jäljittelee Kristusta, joka tuli kiroukseksi meidän edestämme, joka otti vastaan meidän heikkoutemme ja kantoi meidän sairautemme, tai, käyttääkseni maltillisempia termejä, hän on Kristuksen rinnalla valmis kärsimään mitä tahansa, jopa jumalattomien joukossa, heidän hyväkseen, jos he vain pelastuisivat.

56.Miksi minun pitäisi mennä yksityiskohtiin? Hän ei elänyt itselleen vaan Kristukselle ja hänen julistukselleen. Hän ristiinnaulitsi maailman itselleen, ja koska hän oli ristiinnaulittu maailmalle ja sille, mikä on nähtävissä, hän piti kaikkea vähäisenä ja liian pienenä haluttavaksi; vaikka hän Jerusalemista ja ympäriinsä Illyricumiin asti oli julistanut evankeliumia täydellisesti, vaikka hänet oli ennenaikaisesti temmattu kolmanteen taivaaseen ja hänellä oli näky paratiisista ja hän oli kuullut sanomattomia sanoja. Sellainen oli Paavali ja kaikki hänen kanssaan samanhenkiset. Mutta me pelkäämme, että me olemme heihin verrattuna typeriä Zoanin ruhtinaita tai kiristäjiä, jotka vaativat maan hedelmiä tai siunaavat kansaa valheellisesti: ja edelleen ilahduttavat itseään ja hämmentävät teidän jalkojenne tietä, tai pilkkaajia, jotka hallitsevat teitä, tai vallanpitäjinä olevia lapsia, mieleltään epäkypsiä, joilla ei ole edes leipää ja vaatteita tarpeeksi, jotta he voisivat olla kenenkään hallitsijoina; tai profeettoja, jotka opettavat valheita, tai kapinallisia ruhtinaita, jotka ansaitsevat jakaa vanhimpiensa häpeän nälänhädän ahdingosta tai pappeja, jotka ovat hyvin kaukana siitä, että he puhuisivat Jerusalemissa mukavasti , sen moitteen ja vastalauseen mukaan, jota Jesaja, jonka serafit puhdistivat elävällä hiilellä, kehotti.

57.Onko yritys sitten niin vakava ja työläs herkälle ja surulliselle sydämelle – hyvin mätänevää järkevän miehen luihin o, kun taas vaara on vähäinen, eikä putoaminen ole harkitsemisen arvoinen? Ei, siunattu Hoosea herättää minussa vakavaa huolestuneisuutta, kun hän sanoo, että meitä pappeja ja hallitsijoita koskee tuomio, koska olemme olleet ansaksi vartijalle; ja kuin Taborin päälle levitetty verkko, jonka ihmisten sielujen metsästäjät ovat lujasti kiinnittäneet, ja hän uhkaa katkaista jumalattomat profeetat ja niellä heidän tuomarinsa tulella ja lopettaa hetkeksi kuninkaan ja ruhtinaiden voitelun, koska he hallitsivat itsensä vuoksi eivätkä Hänen kauttaan.

58.Niinpä taas jumalallinen Miika, joka ei voi sietää Siionin rakentamista verellä, miten tahansa sanontaa tulkitaankin, ja Jerusalemin rakentamista vääryydellä, samalla kun sen päämiehet tuomitsevat palkasta, papit opettavat palkasta ja profeetat ennustavat rahasta – mitä hän sanoo, mikä on tämän seuraus? Siion on kynnettävä kuin pelto ja Jerusalem on kuin luhta puutarhassa, ja temppelivuori on luettava kuin aukea tiheikössä.” Hän valittaa myös pystyssä olevien niukkuutta, sillä tuskin on enää jäljellä varsi tai korjattava viinirypäle, koska sekä ruhtinas pyytää että tuomari kiroilee suosiota, niin että hänen kielensä on melkein samaa kuin mahtavan Daavidin: ja sanoo, että siksi heidän siunauksensa jäävät heiltä saamatta, kuin koi hukuttaisi heidät.

59.Joel kehottaa meitä jälleen itkemään, ja hän saa alttarin palvelijat valittamaan nälänhädän alla: niin kaukana hän on siitä, että hän antaisi meidän iloita toisten onnettomuuksista: ja sen jälkeen, kun olemme pyhittäneet paaston, kutsuneet juhlallisen kokouksen koolle ja keränneet vanhukset, lapset ja nuoret,meidän on itse edelleen kuljettava temppelissä säkissä ja tuhkassa, kumartuneina oikein nöyrästi maahan, koska pelto on tuhoutunut ja ruoka- ja juomauhrit ovat hävinneet Herran temppelistä, kunnes nöyryytyksellämme vedämme alas armoa.

60.Entä Habakuk? Hän lausuu kiihkeämpiä sanoja ja on kärsimätön itse Jumalaa kohtaan ja huutaa ikään kuin meidän hyvää Herraamme alas tuomareiden epäoikeudenmukaisuuden tähden. Herra, kuinka kauan minä huudan, etkä sinä kuule? Pitääkö minun huutaa Sinulle väkivaltaa, etkä Sinä pelasta? Miksi Sinä näytät minulle vaivaa ja vaivaa ja saatat minut katsomaan vääryyttä ja jumalattomuutta? Tuomio on annettu minua vastaan, ja tuomari on ryöstäjä. Siksi laki on löysä, eikä tuomio koskaan mene eteenpäin. Sitten tulee ilmianto ja mitä siitä seuraa. Katsokaa, te halveksijat, ja katsokaa, ja ihmetelkää ihmeissänne ja katsokaa, sillä minä teen työtä.” Mutta miksi minun tarvitsee lainata koko ilmianto? Hieman edempänä kuitenkin, sillä mielestäni on parasta lisätä tämä siihen, mitä on sanottu, sen jälkeen, kun hän on paheksunut ja valittanut monia niitä, jotka ovat jossakin suhteessa epäoikeudenmukaisia tai turmeltuneita, hän paheksuu jumalattomuuden johtajia ja opettajia leimaamalla siveettömyyden pahaksi häiriöksi ja mielen päihtymykseksi ja eksymykseksi; hän syyttää heitä siitä, että he antavat lähimmäisilleen juotavaa, jotta he katsoisivat sielunsa pimeyttä ja matelijoiden ja villieläinten luolia, eli : pahojen ajatusten asuinpaikkoja. Tällaisia he todellakin ovat, ja tällaisista opetuksista he keskustelevat kanssamme.

61.Kuinka voi olla oikein ohittaa Malakia, joka yhdellä kertaa esittää katkeria syytöksiä pappeja vastaan ja moittii heitä Herran nimen halveksimisesta ja selittää, mistä syystä he tekivät sen, kun he uhrasivat saastunutta leipää alttarille ja lihaa, joka ei ollut ensimäistä, jota he eivät olisi uhranneet kenellekään maaherralleen, tai jos he olisivat uhranneet, he olisivat joutuneet häpeään; uhraamalla näitä kuitenkin maailmankaikkeuden kuninkaalle vannotun lupauksen täyttämiseksi, nimittäin rampoja, sairaita ja epämuodostuneita, jotka ovat täysin epäpyhiä ja vastenmielisiä. >) Jälleen hän muistuttaa heitä Jumalan liitosta, elämän ja rauhan liitosta, Leevin poikien kanssa, ja siitä, että heidän tulisi palvella häntä pelossa ja seistä kunnioittavasti hänen nimensä ilmestymistä kohtaan. Totuuden laki, hän sanoo, oli hänen suussaan, eikä vääryyttä löytynyt hänen huuliltaan; hän vaelsi minun kanssani rehellisesti rauhassa ja käänsi monet pois vääryydestä; sillä papin huulet säilyttävät tiedon, ja he etsivät lakia hänen suustaan. Ja kuinka kunniallinen ja samalla pelottava onkaan asia, sillä hän on Kaikkivaltiaan Herran sanansaattaja.” Vaikka ohitan seuraavat kiroukset, jotka ovat vahvasti sanottuja, pelkään kuitenkin niiden totuutta. Tämä voidaan kuitenkin siteerata loukkaamatta, meidän hyödyksemme. Onko oikein, hän sanoo, että hän suhtautuu uhriinne ja ottaa sen hyvällä tahdolla vastaan käsissänne, ikään kuin hän olisi erittäin vihastunut ja hylkäisi heidän palveluksensa heidän jumalattomuutensa vuoksi.

62.Aina kun muistan Sakarjan, vapisen niittokoukusta ja samoin hänen todistuksestaan pappeja vastaan, hänen vihjauksistaan, jotka koskevat juhlittua Joosuaa, ylipappia, jonka hän esittää riisuttuna likaisista ja sopimattomista vaatteista ja sitten puettuna rikkaisiin papinvaatteisiin. Mitä tulee Joosualle osoitettuihin sanoihin ja syytöksiin, jotka hän antaa enkelin suuhun, suhtautukoon niihin hiljaisella kunnioituksella, koska ne viittaavat ehkä suurempaan ja korkeampaan kohteeseen kuin ne, jotka ovat monia pappeja: mutta jopa hänen oikealla puolellaan seisoi paholainen, vastustaakseen häntä. Tosiasia, jolla ei minun silmissäni ole vähäistä merkitystä ja joka vaatii vähäistä pelkoa ja valppautta.

63.Joka on sielultaan niin rohkea ja järkähtämätön, ettei hän vapise ja häpeä niitä syytöksiä ja moitteita, joita tarkoituksellisesti esitetään muita paimenia vastaan. Äänenä, hän sanoo, paimenten ulvominen, sillä heidän kunniansa on pilattu. Leijonien karjunnan ääni, sillä näin on käynyt heille. Eikö hän kaikki vaan kuule itkua ikään kuin läheltä ja itke itse yhdessä kärsivien kanssa. Hieman kauempana on vaikuttavampi ja kiihkeämpi kanta. Ruokkikaa, hän sanoo, teurastuslaumaa, jonka omistajat tappavat ne katumatta, ja ne, jotka myyvät ne, sanovat: ”Kiitetty olkoon Herra, sillä me olemme rikkaita”, ja heidän omat paimenensa ovat vailla tunteita heitä kohtaan. Sen tähden minä en enää sääli maan asukkaita, sanoo Herra, Kaikkivaltias ja taas: Herää, miekka, paimenia vastaan ja lyö paimenia ja hajota lampaat, ja minä käännän käteni paimenia vastaan, ja, minun vihani on syttynyt paimenia vastaan, ja minä käyn karitsojen kimppuun, ja lisään uhkaan ne, jotka hallitsevat kansaa. Hän paneutuu tehtäväänsä niin ahkerasti, ettei hän voi helposti vapautua ilmiannoista, ja pelkään, että jos viittaisin koko sarjaan, uuvuttaisin kärsivällisyytenne. Tämän täytyy siis riittää Sakarjan osalta.

64.Danielin kirjan vanhimpien ohittaminen; sillä on parempi ohittaa heidät yhdessä Herran heitä koskevan oikeudenmukaisen tuomion ja julistuksen kanssa, että pahuus tuli Babyloniasta muinaisilta tuomareilta, jotka näyttivät hallitsevan kansaa; miten meitä koskettaa Hesekiel, mahtavien salaisuuksien ja näkyjen katsoja ja selittäjä? Hänen kehotuksensa vartijoille olla vaikenematta paheesta ja sen yllä uhkaavasta miekasta, mikä ei hyödyttäisi heitä itseään eikä syntisiä, vaan pikemminkin valvoa ja ennakoida ja siten hyödyttää ainakin niitä, jotka varoittivat, ellei peräti sekä niitä, jotka puhuivat, että niitä, jotka kuulivat?

65.Entäpä hänen lisäviittauksensa paimenia vastaan: ”Voi suru tulee surun päälle ja huhu huhun päälle, silloin he etsivät näkyä profeetalta, mutta laki katoaa papilta ja neuvo muinaisilta, ja taas näillä termeillä: Ihmisen Poika, sano hänelle: Sinä olet maa, jota ei kasteta, eikä sade tule sinun päällesi vihapäivänä”: jonka ruhtinaat hänen keskellään ovat kuin karjuvat leijonat, jotka saalista raatelevat, sieluja voimallaan ahmivat. Ja hieman kauempana: He eivät tehneet eroa pyhän ja epäpyhän välille, vaan kaikki oli heille samanlaista, ja he kätkivät silmänsä minun sapateiltani, ja minä häpäistiin heidän keskuudessaan. Hän uhkaa, että hän tuhoaa sekä muurin että ne, jotka sen tahrivat, eli ne, jotka tekevät syntiä, ja ne, jotka heittävät sen päälle verhon, niin kuin pahat hallitsijat ja papit ovat tehneet, jotka ovat saaneet Israelin heimon eksymään oman sydämensä mukaan, joka on vieraantunut heidän himoissaan.

66.Minä pidättäydyn myös menemästä hänen keskusteluunsa niistä, jotka ruokkivat itseään, syövät maitoa, vaatettavat itsensä villalla, tappavat lihavat, mutta eivät ruoki laumaa, eivät vahvista sairaita, eivät sido sitä, mikä on murtunut, eivät tuo takaisin sitä, mikä on karkotettu, eivät etsi sitä, mikä on kadonnut, eivätkä vahdi sitä, mikä on vahva, vaan sortavat heitä ankaruudella ja tuhoavat heidät painostuksellaan; niin että, koska ei ollut paimenta, lampaat hajosivat kaikkialle tasangoille ja vuorille ja tulivat kaikkien lintujen ja petojen ravinnoksi, koska ei ollut ketään, joka olisi etsinyt niitä ja tuonut takaisin. Mikä on seuraus? Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, koska näin on käynyt ja minun laumani on joutunut saaliiksi, katso, minä olen paimenia vastaan, ja minä vaadin laumani heidän käsiinsä ja kokoan ne ja teen ne omikseni; mutta paimenet saavat kärsiä sellaista ja sellaista, niin kuin huonojen paimenten kuuluu.

67.Välttääkseni kuitenkin pidentämästä kohtuuttomasti puheitani luettelemalla kaikkia profeettoja ja heidän kaikkien sanojaan, mainitsen vain yhden, joka tunnettiin jo ennen kuin hänet luotiin ja joka pyhitettiin kohdusta lähtien, Jeremian, ja jätän muut huomiotta. Hän kaipaa vettä päänsä päälle ja kyynelten lähdettä silmiinsä, jotta hän voisi riittävästi itkeä Israelin puolesta, ja ei vähempää hän valittaa sen hallitsijoiden turmelusta.

68.Jumala puhuu hänelle nuhdellen pappeja: Papit eivät sanoneet: ”Missä on Herra?”, ja ne, jotka käsittelivät lakia, eivät tunteneet minua; myös paimenet rikkoivat minua vastaan. Jälleen Hän sanoo hänelle: Jälleen: Monet paimenet ovat tuhonneet viinitarhani ja saastuttaneet miellyttävän osuuteni, kunnes se on muuttunut raitaa pienemmäksi erämaaksi. Edelleen hän paheksuu jälleen paimenia: Voi niitä paimenia, jotka tuhoavat ja hajottavat minun laitumeni lampaat! Sen tähden näin sanoo Herra niitä vastaan, jotka minun kansaani laiduntavat: Lisäksi hän kehottaa paimenia ulvomaan ja lauman pässejä valittamaan, sillä heidän teurastuspäivänsä ovat täyttyneet.

69.Miksi minun tarvitsee puhua muinaisista asioista? Kuka voi koetella itseään Paavalin piispoille ja presbyteereille asettamien sääntöjen ja normien mukaan, joiden mukaan heidän tulee olla maltillisia, raittiita, ei viinin ystäviä, ei lakkolaisia, opettamaan kykeneviä, nuhteettomia kaikessa ja jumalattomien ulottumattomissa, löytämättä huomattavaa poikkeamaa sääntöjen suorasta linjasta? Entä Jeesuksen opetuslapsilleen antamat määräykset, kun hän lähettää heidät saarnaamaan?” Niiden päätavoite on – yksityiskohtiin menemättä – se, että heidän tulisi olla niin hyveellisiä, niin yksinkertaisia ja vaatimattomia, sanalla sanoen niin taivaallisia, että evankeliumi pääsisi tiensä läpi, ei vähemmän heidän luonteensa kuin heidän saarnaamisensa kautta.

70.Minua huolestuttavat fariseusten moitteet, kirjanoppineiden vakaumus. Sillä on häpeällistä, että meidät, joiden pitäisi suuresti ylittää heidät, niin kuin meitä kehotetaan, jos haluamme taivasten valtakuntaa, löydetään syvemmälle vajonneina paheisiin; niin että ansaitsemme tulla kutsutuiksi käärmeiksi, kyykäärmeiden sukukunnaksi ja sokeiksi opastajiksi, jotka kitkevät hyttysen ulos ja nielevät kamelin, tai sisältä saastaisiksi hautaholveiksi ulkoisesta komeudestamme huolimatta, tai ulkoisesti puhtaiksi lautasiksi ja kaikeksi muuksi, mitä he ovat tai mitä heidän syykseen on pantu.

71.Nämä ajatukset työllistävät minua yötä päivää; ne tuhlaavat luuydintäni ja syövät lihaani, eivätkä anna minun luottaa tai katsoa ylöspäin. Ne masentavat sieluani, nöyryyttävät mieltäni ja kahlitsevat kieltäni ja saavat minut pohtimaan, en prelaatin asemaa tai muiden ohjaamista ja johtamista, mikä on kaukana voimieni yläpuolella, vaan sitä, miten minä itse välttäisin tulevan vihan ja kuinka voisin raapia itsestäni pois jonkin verran paheiden ruostetta. Ihmisen on itse puhdistuttava, ennen kuin hän voi puhdistaa muita: tulla itse viisaaksi, jotta hän voi tehdä muita viisaiksi; tulla valkeudeksi ja sitten antaa valoa; lähestyä Jumalaa ja siten tuoda muita lähelle; tulla pyhitetyksi, sitten pyhittää heitä; olla omistettu kädet, jotta voi johdattaa muita kädestä pitäen, viisaus, jotta voi antaa neuvoja.

72.Milloin tämä tapahtuu, sanovat ne, jotka ovat nopeita, mutta eivät varmoja kaikessa, helposti rakentavat, helposti heittävät alas. Milloin lamppu on jalustallaan, ja missä on lahja, sillä niin he kutsuvat armoa. Ne, jotka puhuvat näin, ovat kiihkeämpiä ystävyydessä kuin kunnioituksessa. Te kysytte minulta, te erittäin rohkeat miehet, milloin nämä asiat tapahtuvat ja mitä minä niistä tilitän? Edes äärimmäinen vanhuus ei olisi liian pitkä raja määriteltäväksi. Sillä vanhat hiukset yhdistettynä viisauteen ovat parempia kuin kokematon nuoruus, harkittu epäröinti on parempi kuin harkitsematon kiire, ja lyhyt valtakausi on parempi kuin pitkä tyrannia; aivan kuten pieni kunnialla saavutettu osa on parempi kuin huomattava omaisuus, joka on häpeällistä ja epävarmaa, vähän kultaa kuin suuri paino lyijyä, vähän valoa kuin paljon pimeyttä.

73.Mutta tämä nopeus on epäluotettavuudessaan ja liiallisessa kiireessään vaarassa olla kuin siemenet, jotka putosivat kallioon ja, koska niillä ei ollut syvyyttä maassa, versoivat heti, mutta eivät kestäneet edes auringon ensimmäistäkään kuumuutta; tai kuin hiekalle laskettu perustus, joka ei kyennyt edes vähänkään vastustamaan sadetta ja tuulia. Voi sinua, kaupunki, jonka kuningas on lapsi, sanoo Salomo. Älä hätäile puheessa, sanoo Salomo jälleen väittäen, että puheen hätäily on vähemmän vakavaa kuin kiihkeä toiminta. Ja kuka kaikesta tästä huolimatta vaatii kiirehtimistä ennemmin kuin turvallisuutta ja hyödyllisyyttä? Kuka voi muovata, niin kuin savihahmoja muovaillaan yhdessä päivässä, totuuden puolustajan, jonka on määrä asettua enkelien rinnalle ja antaa kunniaa arkkienkelien rinnalla ja saada uhri nousemaan korkealle alttarille, jakaa Kristuksen pappeuden, uudistaa luodun, tuoda esiin kuvan ja luoda asukkaita tuonpuoleiseen maailmaan, ja kyllä, ja mikä tärkeintä, olla Jumala ja tehdä muutkin Jumalaksi?

74.Minä tiedän, kenen palvelijoita me olemme ja mihin meidät on sijoitettu ja minne meitä johdatetaan. Minä tiedän Jumalan korkeuden ja ihmisen heikkouden ja päinvastoin hänen voimansa. Taivas on korkea ja maa syvä, ja kuka niistä, jotka synti on heittänyt alas, nousee ylös? Kuka niistä, jotka ovat vielä täällä alhaalla synkkyyden ja lihan karkeuden ympäröimänä, voi puhtaasti katsoa koko mielellään tuohon koko mieleen ja epävakaiden ja näkymättömien seikkojen keskellä olla tekemisissä vakaan ja näkymättömän kanssa? Sillä tuskin kukaan niistä, jotka ovat kaikkein erityisemmin puhdistuneet, voi nähdä täällä edes Hyvän kuvan, niin kuin ihmiset näkevät auringon vedessä. Kuka on mitannut veden kädellään ja taivaan mitalla ja koko maan mitalla?” Kuka on mitannut veden kädellään ja taivaan mitalla ja koko maan mitalla? Kuka on punninnut vuoret vaa’alla ja kukkulat vaa’alla? Mikä on hänen leposijansa? ja keneen hän on verrattava?

75.Kuka on se, joka on tehnyt kaiken sanallaan ja muovannut ihmisen viisaudellaan ja koonnut yhdeksi hajallaan olevat asiat ja sekoittanut tomun henkeen ja yhdistänyt näkyvän ja näkymättömän, ajallisen ja kuolemattoman, maallisen ja taivaallisen eläimen, joka kykenee tavoittamaan Jumalan, mutta ei käsittämään häntä, joka lähestyy ja on kuitenkin kaukana. Minä sanoin: ”Minä tahdon tulla viisaaksi”, sanoo Salomo, mutta hän (ts. Viisaus) oli kaukana minusta yli sen, mikä on: ja: ”Totisesti, joka lisää tietoa, lisää murhetta. Sillä ilo siitä, mitä olemme saaneet selville, ei ole suurempi kuin tuska siitä, mitä meiltä karkaa; tuska, kuvittelen, samanlainen kuin se, jota tuntevat ne, jotka vielä janoisena raahataan vedestä, tai jotka eivät kykene säilyttämään sitä, mitä luulevat hallussaan pitävänsä, tai jotka jäävät yhtäkkiä pimeyteen salaman välähdyksen seurauksena.

76.Tämä masensi ja piti minut nöyränä ja sai minut vakuuttuneeksi siitä, että oli parempi kuulla ylistyksen ääni kuin olla voimani ylittävien totuuksien selittäjänä; majesteettisuus, korkeus, arvokkuus ja puhtaat luontokappaleet tuskin kykenevät pitämään sisällään Jumalan kirkkautta, jonka syvyys peittää, jonka salainen paikka on pimeys, koska hän on puhtain valo, jota useimmat ihmiset eivät voi lähestyä; Joka on kaikessa tässä maailmankaikkeudessa ja taas on maailmankaikkeuden tuolla puolen; Joka on kaikki hyvyys, ja kaiken hyvyyden tuolla puolen; Joka valaisee mielen ja pakenee mielen nopeutta ja korkeutta, vetäytyen aina niin paljon kuin Hänet käsittää, ja pakenemalla ja varastamalla pois, kun Häneen tartutaan, vetäytyen ylempänä oleviin asioihin sen, joka on Häneen ihastunut.

77.Sellainen ja niin suuri on kaipaavan kiihkomme kohde, ja sellainen ihmisen tulisi olla, joka valmistelee ja johdattaa sieluja niiden esiinnousuun. Itse pelkäsin, että minut heitettäisiin kädestä ja jalasta sidottuna morsiuskammiosta, koska minulla ei ollut hääpukua ja koska olin tunkeutunut hätiköidysti niiden joukkoon, jotka siellä istuvat ruokailemassa. Ja kuitenkin minut oli kutsuttu nuoruudestani lähtien, jos saan puhua siitä, mistä useimmat eivät tiedä, ja minut oli heitetty Hänen luokseen kohdusta lähtien ja esitelty äitini lupauksella, joka myöhemmin vahvistettiin vaaran hetkellä: ja kaipuuni kasvoi sen myötä, ja järkeni suostui siihen, ja annoin uhriksi kaiken hänelle, joka oli voittanut minut ja pelastanut minut, omaisuuteni, maineeni, terveyteni, itse sanani, joista sain vain sen edun, että pystyin halveksimaan niitä ja että minulla oli jotakin, johon verrattuna suosin Kristusta. Ja Jumalan sanat tulivat minulle suloisiksi kuin hunaja, ja minä huusin tiedon perään ja korotin ääneni viisauden perään, ja lisäksi tuli vihan kohtuullistaminen, kielen hillitseminen, silmien hillitseminen, vatsan kurittaminen ja maahan takertuvan loiston tallominen jalkoihin. Puhun typerästi, mutta sanottakoon, että näissä pyrkimyksissä en ehkä ollut monia huonompi.

78.Yksi filosofian haara on kuitenkin liian korkea minulle, toimeksianto ohjata ja hallita sieluja – ja ennen kuin olen oikein oppinut alistumaan paimenen alaisuuteen tai saanut sieluni asianmukaisesti puhdistettua, vastuun huolehtia laumasta: varsinkin tällaisina aikoina, kun ihminen, nähdessään kaikkien muiden ryntäävän sekaisin sinne ja tänne, tyytyy pakenemaan suojaisaan vetäytymispaikkaan pahan myrskyä ja synkkyyttä vastaan: kun jäsenet sotivat keskenään, ja rakkauden vähäisetkin jäänteet, jotka kerran olivat olemassa, ovat kadonneet, ja pappi on pelkkä tyhjä nimi, koska, kuten sanotaan, halveksuntaa on vuodatettu ruhtinaiden päälle.

79.Olisipa se vain tyhjä! Ja nyt heidän pilkkansa putoaisi jumalattomien päähän! Kaikki pelko on karkotettu sieluista, häpeämättömyys on ottanut sen paikan, ja tieto ja Hengen syvälliset asiat ovat kaikkien halukkaiden käytettävissä; ja meistä kaikista tulee hurskaita yksinkertaisesti tuomitsemalla toisten jumalattomuus; ja me vaadimme jumalattomien tuomareiden palveluksia ja heitämme pyhän koirille ja heitämme helmiä sikojen eteen julkaisemalla jumalallisia asioita epäpyhien sielujen kuullen, ja, kurjat, joita me olemme, täytämme huolellisesti vihamiehemme rukoukset emmekä häpeile lähteä huoraamaan omilla keksinnöillämme. Mooabilaiset ja ammonilaiset, jotka eivät saaneet edes astua Herran kirkkoon, käyvät usein pyhimmissä rituaaleissamme. Me emme ole avanneet kaikille vanhurskauden portteja, vaan kiusaamisen ja puolueellisen ylimielisyyden ovia; ja ensimmäinen paikka meidän keskuudessamme ei ole annettu sille, joka Jumalan pelossa pidättäytyy tyhjänpäiväisestä sanastakin, vaan sille, joka osaa herjata lähimmäistään sujuvimmin, joko suoraan tai peitellysti vihjaillen; joka käärii kielensä alla pahuutta ja vääryyttä, tai oikeammin sanottuna haavan myrkkyä.

80.Me tarkkailemme toistemme syntejä, emme valittaaksemme niitä, vaan tehdäksemme niistä häpeän aiheita, emme parantaaksemme niitä, vaan pahentaaksemme niitä ja puolustellaksemme omia pahoja tekojamme lähimmäistemme haavoilla. Pahoja ja hyviä ihmisiä ei eroteta toisistaan henkilökohtaisen luonteen perusteella, vaan sen perusteella, ovatko he eri mieltä vai ystävystyneet kanssamme. Ylistämme yhtenä päivänä sitä, mitä seuraavana päivänä parjaamme, toisten tekemä ilmianto on passi ihailuumme; olemme niin suurisydämisiä ilkeydessämme, että kaikki annetaan suoraan anteeksi jumalattomuudelle.

81.Kaikki on palannut asioiden alkuperäiseen tilaan ennen kuin maailma, nykyisessä oikeudenmukaisessa järjestyksessään ja muodossaan, syntyi. Yleinen sekasorto ja epäsäännöllisyys huutavat jonkin järjestävän käden ja voiman perään. Tai, jos haluatte, se on kuin taistelu yöllä kuun hämärässä valossa, kun kukaan ei erota ystävien eikä vihollisten kasvoja; tai kuin meritaistelu aallokossa, kun tuuli ja kiehuva vaahto, ryöppyävät aallot ja rysähtävät alukset, kun keppien iskut, venevetureiden putket, kaatuneiden huokaukset kuuluvat, kun me saamme äänemme kuuluviin metelin yläpuolella, emmekä tiedä, mitä tehdä, ja kun meillä on, valitettavasti! tilaisuutta näyttää urheutemme, hyökkäämme toisiamme vastaan ja kaadumme toistemme käsien kautta.

88.Eikä tosiaankaan ole mitään eroa kansan ja papiston tilan välillä, vaan minusta näyttää siltä, että kyseessä on yksinkertaisesti muinaisen kirouksen täyttymys: ”Niin kuin kansan kohdalla, niin myös papin kohdalla. ”Eivätkä myöskään suuret ja huomattavat miehet vaikuta toisin kuin enemmistö, vaan he ovat avoimesti sodassa pappien kanssa, ja heidän hurskautensa on apuna heidän suostuttelukyvylleen. Ja tosiaankin, mikäli kyse on uskon puolesta ja korkeimmista ja tärkeimmistä kysymyksistä, olkoot he näin asennoituneita, enkä minä heitä moiti; itse asiassa menen jopa niin pitkälle, että ylistän ja onnittelen heitä. Kyllä, olisinpa minäkin yksi niistä, jotka taistelevat ja joutuvat vihatuiksi totuuden tähden; tai pikemminkin voin ylpeillä olevani yksi heistä. Sillä parempi on kiitettävä sota kuin rauha, joka erottaa ihmisen Jumalasta; ja siksi Henki aseistaa lempeän soturin niin kuin sellaisen, joka kykenee käymään sotaa hyvän asian puolesta.

89.Mutta nykyään on joitakin, jotka käyvät sotaa pienistäkin asioista ja turhaan, ja suurella tietämättömyydellä ja röyhkeydellä hyväksyvät osalliseksi pahantekoonsa kenet tahansa, olipa hän kuka tahansa. Silloin jokainen tekee uskosta tekosyynsä, ja tämä kunnioitettava nimi vedetään mukaan heidän yksityisiin riitoihinsa. Tämän seurauksena meitä vihataan, kuten oli todennäköistä, jopa pakanoiden keskuudessa, ja mikä vielä vaikeampaa, emme voi sanoa, että siihen ei olisi mitään perusteita. Ei, jopa parhaita omasta kansastamme häpäistään, kun taas tämä tulos ei ole yllättävä kansanjoukoissa, jotka ovat haluttomia hyväksymään kaikkea hyvää.

90.Syntiset suunnittelevat selkämme takana, ja mitä me suunnittelemme toisiamme vastaan, he kääntävät sen meitä kaikkia vastaan: ja meistä on tullut uusi näky, ei enkeleille ja ihmisille, kuten Paavali, tuo urhein urheilijoista, sanoo kilvoittelussaan ruhtinaskuntia ja voimia vastaan, vaan melkein kaikille pahoille ihmisille, ja joka paikassa ja joka ajassa, julkisilla toreilla, karuselleissa, juhlissa ja surun aikoina. Ei, me olemme jo – tuskin voin puhua siitä kyynelehtimättä – saaneet näyttämöllä, keskellä riettaimpien naurua, ja suosituin kaikista dialogeista ja kohtauksista on kristityn karikatyyri.

91.Nämä ovat suolistosotiemme ja äärimmäisen valmiutemme ponnistella hyvyydestä ja lempeydestä sekä epäsopivan liiallisen Jumalanrakkautemme seurauksia. Paini tai mikä tahansa muu urheilukilpailu on sallittu vain määrättyjen lakien mukaan, ja se mies, joka rikkoo painin lakeja tai toimii epäoikeudenmukaisesti missä tahansa muussa kilpailussa vastoin kilpailua varten vahvistettuja sääntöjä, joutuu huudetuksi ja häpäistyksi ja menettää voiton, olipa hän kuinka taitava ja taitava tahansa; ja saako kukaan taistella Kristuksen puolesta epäkristillisellä tavalla ja silti olla rauhaa miellyttävä siitä, että on laittomasti kamppaillut hänen nimessään.