PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): NELJÄS TEOLOGINEN PUHE (JOKA ON TOINEN POIKAA KOSKEVA PUHE).

PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): NELJÄS TEOLOGINEN PUHE (JOKA ON TOINEN POIKAA KOSKEVA PUHE).

Lähde:

A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers  of the Christian Church.

Second Series.

Translated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.

Volume VII,

 S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;

S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.

Oxford

James Parker and Company. New York.

The Christian Literature Company

M DCCC XCIV

ss. 309- 318
Käännös RS

I. Koska olen Hengen voimalla riittävästi kukistanut argumenttien hienoudet ja juonenkäänteet ja jo ratkaissut massassa ne Pyhästä Kirjoituksesta johdetut vastaväitteet ja vastalauseet, joilla nämä pyhäinhäväistävät Raamatun ryöstäjät ja sen sisällön tarkoituksen varkaat vetävät väkijoukon puolelleen ja sekoittavat totuuden tien; ja se ei ole epäselvää, kuten uskon kaikkien rehellisten ihmisten sanovan; he liittävät Jumaluudelle korkeammat ja jumalallisemmat ilmaisut ja alemmat ja inhimillisemmät Hänelle, joka oli meille ihmisille toinen Aadam ja joka oli Jumala, joka tehtiin kykeneväksi kärsimään taistellakseen syntiä vastaan; silti emme ole vielä käyneet läpi kohtia yksityiskohtaisesti, koska olemme kiirehtineet väitteidemme esittämistä. Mutta koska te vaaditte meiltä lyhyttä selitystä jokaisesta niistä, jotta ette joutuisi niiden perustelujen uskottavuuden vietäväksi, me esitämme sen vuoksi selitykset lyhyesti ja jaamme ne numeroihin, jotta niitä olisi helpompi kantaa mielessä.

II. Heidän silmissään seuraava on vain liiankin valmiina: ”Herra loi minut töittensä alussa tekojaan silmällä pitäen.” Miten me vastaamme tähän? Esitämmekö syytöksen Salomoa vastaan tai hylkäämmekö hänen entiset sanansa hänen lankeemuksensa vuoksi jälkielämässä? Sanommeko, että nämä sanat ovat itse Viisauden sanoja, ikään kuin Tiedon ja Luoja-sanan sanoja, joiden mukaan kaikki on luotu? Sillä Raamattu personoi usein monia jopa elottomia esineitä; kuten esimerkiksi: ”Meri sanoi” niin ja näin; ja: ”Syvyys sanoo: Ei se ole minussa; ” ja ”Taivaat julistavat Jumalan kirkkautta;” ja taas annetaan käsky miekalle; ja vuorilta ja kukkuloilta kysytään niiden hyppimisen syytä. Me emme väitä mitään näistä, vaikka jotkut edeltäjämme käyttivät niitä voimakkaina argumentteina. Mutta myöntäkäämme, että ilmaisua käytetään Vapahtajastamme itsestään, todellisesta Viisaudesta. Pohtikaamme yhdessä yhtä pientä seikkaa. Mikä kaikista olemassa olevista asioista on alkuperätöntä? Jumaluus. Sillä kukaan ei voi kertoa Jumalan alkuperää, joka muuten olisi Jumalaa vanhempi. Mutta mikä on sen ihmisyyden syy, jonka Jumala meidän vuoksemme omaksui? Se oli varmasti meidän pelastuksemme. Mikä muu se voisi olla? Koska me siis löydämme tässä selvästi sekä Luotu että Alkoi Minusta, argumentti on yksinkertainen. Kaikki, minkä löydämme yhdistettynä syyhyn, meidän on viitattava Miehuuteen, mutta kaikki, mikä on absoluuttista ja alkuperää vailla olevaa, meidän on luettava Hänen Jumaluutensa tiliin. No eikö sitten tämä ”luotu” sanota syyhyn liittyen? Hän loi minut, niin sanotaan, töittensä alkuna, tekojaan silmällä pitäen. Nyt, Hänen käsiensä teot ovat totuus ja tuomio, joiden tähden Hänet voideltiin jumaluudella, sillä tämä voitelu on ihmisyydestä; mutta ”Hän synnytti Minut” ei liity syyhyn, tai on sinun tehtäväsi osoittaa lisäys. Mikä argumentti sitten kumoaa sen, että Viisautta kutsutaan luoduksi alemman sukupolven yhteydessä, mutta Syntyneeksi ensimmäisen ja käsittämättömämmän osalta?

III. Seuraavana on se tosiasia, että Häntä kutsutaan Palvelijaksi ja että Hän palvelee monia hyvin, ja että on suuri asia, että Häntä kutsutaan Jumalan lapseksi. Sillä totuudessa Hän oli palveluksessa lihassa ja syntymässä ja meidän elämämme ehdoissa tarkoituksenaan meidän vapautumisemme ja kaikkien niiden vapautuminen, jotka Hän on pelastanut ja jotka olivat orjuudessa synnin alla. Mikä suurempi kohtalo voi kohdata ihmisen nöyryyttä kuin se, että hän sekoittuisi Jumalan kanssa ja tämän sekoittumisen kautta jumalallistuisi, ja että meihin kävisi niin käsiksi Korkeudesta tuleva Päivänlähde, että jopa sitä syntyvää Pyhää Olentoa nimitettäisiin Korkeimman Pojaksi, ja että hänelle annettaisiin nimi, joka on kaikkia nimiä korkeampi? Ja mikä muu tämä voi olla kuin Jumala?” Ja että jokainen polvi kumartuisi Häntä, joka oli tehty meidän puolestamme maineettomaksi ja joka sekoitti Jumalan muodon palvelijan muotoon, ja että koko Israelin heimo tietäisi, että Jumala on tehnyt Hänet sekä Herraksi että Kristukseksi, sillä kaikki tämä tapahtui Syntyneen toimesta ja Hänen, joka Hänet on synnyttänyt, hyvästä tahdosta.

IV ”No, mikä on heidän toinen suurista vastustamattomista kohdistaan? ’Hänen täytyy hallita’ tiettyyn aikaan asti… ja ’tulla otetuksi taivaaseen, kunnes palautuksen aika koittaa, sekä ’istua oikealla puolella, kunnes Hänen vihollisensa kukistetaan’. Mutta mitä tämän jälkeen? Pitääkö Hänen lakata olemasta kuningas tai hävitä taivaasta?” Miksi, kuka saa Hänet lakkaamaan, tai mistä syystä? Kuinka rohkea ja hyvin anarkistinen tulkitsija sinä oletkaan; ja kuitenkin olet kuullut, että Hänen valtakunnalleen ei tule loppua.” Virheesi johtuu siitä, ettet ymmärrä, että kunnes hän ei aina sulje pois sitä, mikä tulee sen jälkeen, vaan se väittää siihen asti kieltämättä sitä, mikä tulee sen jälkeen. Otetaan yksi esimerkki – miten muuten ymmärtäisit: ”Katso, minä olen teidän kanssanne aina, maailman loppuun asti.” Tarkoittaako se, että Hän ei enää sen jälkeen ole niin. Ja mistä syystä? Mutta tämä ei ole ainoa syy erehdykseenne; ette myöskään erota merkityksien välisiä asioita toisistaan. Hänen sanotaan hallitsevan yhdessä merkityksessä kaikkivaltiaana kuninkaana, sekä halukkaiden että haluttomien, mutta toisessa merkityksessä tuottavan meissä alistumista ja asettavan meidät hänen kuninkuutensa alaisuuteen, koska tunnustamme vapaaehtoisesti hänen suvereniteettinsa. Hänen valtakunnalleen ei ole loppua, kun sitä tarkastellaan edellisessä merkityksessä. Mutta toisessa merkityksessä, mikä loppu tulee olemaan? Hän ottaa meidät palvelijoikseen, kun astumme pelastuksen tilaan. Sillä mitä tarvetta on työskennellä alistumista meissä, kun olemme jo alistuneet? Sen jälkeen Hän nousee tuomitsemaan maan ja erottamaan pelastuneet kadotetuista. Sen jälkeen Hän seisoo Jumalana jumalien, eli pelastuneiden keskellä, erottaen ja päättäen, minkä kunnian ja minkä kartanon kukin on ansainnut.

V. Ottakaa seuraavaksi huomioon alistaminen, jolla alistatte Pojan Isälle. Mitä, sanotte, eikö hän nyt ole alistettu, vai pitääkö hänen, jos hän on Jumala, olla alistettu Jumalalle?” Muotoilette argumenttinne ikään kuin se koskisi jotain rosvoa tai jotain vihamielistä jumaluutta. Mutta katsokaa asiaa näin: niin kuin minun tähteni Häntä kutsuttiin kiroukseksi, joka hävitti minun kiroukseni, ja synniksi, joka otti pois maailman synnin, ja hänestä tuli uusi Aadam vanhan tilalle, niin Hän tekee minun tottelemattomuuteni omakseen koko ruumiin päänä. Niin kauan siis kuin minä olen tottelematon ja kapinallinen sekä Jumalan kieltämisen että intohimojeni kautta, niin kauan myös Kristusta kutsutaan minun takiani tottelemattomaksi. Mutta kun kaikki on alistettu hänelle yhtäältä hänen tunnustamisensa ja toisaalta parannuksen kautta, silloin myös hän itse on täyttänyt alistumisensa ja tuonut minut, jonka hän on pelastanut, Jumalan luo. Sillä tämä on minun näkemykseni mukaan Kristuksen alistuminen, nimittäin Isän tahdon täyttäminen. Mutta niin kuin Poika alistaa kaiken Isälle, niin myös Isä alistaa Pojan; toinen teoillaan, toinen hyvällä tahdollaan, kuten olemme jo sanoneet. Ja näin Hän, joka alistaa, esittää Jumalalle sen, minkä hän on alistanut, tehden meidän tilamme omakseen. Samantyyppinen, minusta näyttää siltä, on ilmaus: ”Jumalani, Jumalani, miksi olet hyljännyt minut?” Häntä ei hylännyt sen enempää Isä kuin hänen oma jumaluutensakaan, kuten jotkut ovat ajatelleet, ikään kuin se pelkäisi kärsimystä ja vetäytyisi siksi Hänestä kärsimyksissään (sillä kuka pakotti Hänet joko syntymään ylipäätään maan päälle tai kohoamaan ristille?). Mutta kuten sanoin, Hän edusti meitä omassa persoonassaan. Sillä me olimme ennen hylätyt ja halveksitut, mutta nyt Hänen kärsimyksistään, joka ei voinut kärsiä, meidät otettiin ylös ja pelastettiin. Samoin Hän tekee omakseen meidän hulluutemme ja rikkomuksemme ja sanoo, mitä psalmissa seuraa, sillä on hyvin ilmeistä, että kahdeskymmenesensimmäinen psalmi viittaa Kristukseen.

VI. Sama näkökohta koskee toista kohtaa: ”Hän oppi kuuliaisuutta siitä, mitä hän kärsi” ja hänen ”voimakasta itkuaan ja kyyneleitään” ja ”anomuksiaan” ja ”kuulluksi tulemistaan” ja ”kunnioitustaan”, jotka kaikki hän ihmeellisesti toteutti kuin draaman, jonka juoni oli laadittu meidän puolestamme. Sillä Sanan luonteessaan Hän ei ollut kuuliainen eikä tottelematon. Sillä tällaiset ilmaisut kuuluvat palvelijoille ja alempiarvoisille, ja toinen koskee parempia heistä, kun taas toinen kuuluu niille, jotka ansaitsevat rangaistuksen. Mutta Palvelijan muodon luonteessa Hän alentuu kanssapalvelijoihinsa, ei, vaan palvelijoihinsa, ja ottaa päälleen oudon muodon, kantaen itsessään kaiken minun ja minunlaiseni, jotta Hän voisi itsessään uuvuttaa huonon, niin kuin tuli tekee vahan tai niin kuin aurinko tekee maan sumut, ja jotta minä saisin sekoittumisen kautta osallisuuden Hänen olemuksestaan. Näin Hän kunnioittaa kuuliaisuutta toiminnallaan ja todistaa sen kokeellisesti kärsimyksellään. Sillä dispositio ei riitä, aivan kuten ei riittäisi meillekään, ellemme myös todistaisi sitä teoillamme; sillä teko on disposition todiste.

Eikä ehkä olisi väärin olettaa myös tätä, että ihmisrakkautensa taidolla Hän mittaa kuuliaisuuttamme ja mittaa kaiken vertaamalla sitä omaan Kärsimykseensä, jotta Hän voisi omansa perusteella tietää tilamme ja sen, kuinka paljon meiltä vaaditaan ja kuinka paljon me antaudumme, ottaen huomioon ympäristön ohella myös heikkoutemme. Sillä jos valkeus, joka loistaa verhon läpi pimeyden eli tämän elämän päälle, joutui toisen pimeyden (tarkoitan Pahan ja kiusaaja) vainoksi, kuinka paljon enemmän pimeys joutuu vainon kohteeksi, koska se on sitä heikompi? Ja mitä ihmeellistä siinä on, että vaikka Hän pääsi kokonaan pakoon, me olemme ainakin osittain jääneet kiinni? Sillä onhan se ihmeellisempi asia, että Häntä on ajettu takaa kuin se, että me olemme jääneet kiinni; – ainakin kaikkien niiden mielestä, jotka ajattelevat asiaa oikein. Lisään vielä toisen kohdan mainitsemiini, koska se mielestäni selvästi viittaa samaan tarkoitukseen. Tarkoitan: ”Koska hän on kärsinyt kiusatuksi tulemisen, voi hän auttaa niitä, jotka kiusattuina ovat. ” Mutta Jumala tulee olemaan kaikki kaikessa palautuksen aikana; ei siinä mielessä, että Isä yksin on, ja Poika on kokonaan ratkaistu Häneen, niin kuin soihtu suureen roihuun, josta se otettiin pois pieneksi ajaksi ja pantiin sitten takaisin (sillä en haluaisi, että edes sabelliaanit loukkaantuisivat tällaisella ilmaisulla); vaan koko Jumaluus, kun me emme enää ole jakautuneet (kuten nyt liikkeiden ja intohimojen vuoksi) ja kun me emme sisällä mitään Jumalasta tai vain hyvin vähän, vaan olemme täysin samankaltaisia.

VII. Kolmanneksi kohdaksi laskette sanan Suurempi; ja neljänneksi: Minun Jumalalleni ja sinun Jumalallesi Ja todellakin, jos Häntä olisi kutsuttu suuremmaksi eikä sanaa yhtäläinen olisi esiintynyt, tämä olisi ehkä voinut olla heidän edukseen puhuva seikka. Mutta jos löydämme molemmat sanat selvästi käytetyiksi, mitä sanottavaa näillä herroilla on? Miten se vahvistaa heidän argumenttiaan? Miten he sovittavat yhteen sovittamattomat asiat? Sillä se, että sama asia olisi yhtä aikaa suurempi kuin sama asia ja yhtä suuri kuin sama asia, on mahdottomuus; ja ilmeinen ratkaisu on se, että Suurempi viittaa syntyyn, kun taas Yhtäläinen kuuluu Luontoon; ja tämän me tunnustamme hyvällä tahdollamme. Mutta ehkä joku muu tukee hyökkäystämme argumenttianne vastaan ja väittää, että se, mikä on peräisin tällaisesta Syystä, ei ole alempi kuin se, jolla ei ole syytä; sillä se jakaisi Alkuperättömän kunnian, koska se on peräisin Alkuperättömästä. Ja lisäksi on olemassa Sukupolvi, joka on kaikille ihmisille niin ihmeellinen ja majesteettisen suuri asia. Sillä jos sanotaan, että hän on suurempi kuin Poika ihmisenä tarkasteltuna, se on kyllä totta, mutta se ei ole mikään suuri asia. Sillä mitä ihmeellistä on, jos Jumala on suurempi kuin ihminen? Varmasti se riittää vastaukseksi heidän puheeseensa Suuremmasta.

VIII. Mitä tulee muihin kohtiin, niin minun Jumalaani käytettäisiin suhteessa, ei Sanaan, vaan Näkyvään Sanaan. Sillä miten voisi olla Jumala Hänestä, joka on varsinaisesti Jumala? Samoin Hän on Isä, ei Näkyvän, vaan Sanan Isä; sillä Herramme oli kahdesta Luonnosta, joten toista ilmaisua käytetään oikein, toista väärin kummassakin tapauksessa; mutta täsmälleen päinvastoin kuin niiden käyttöä meidän suhteessamme. Sillä meidän suhteessamme Jumala on oikein meidän Jumalamme, mutta ei oikein meidän Isämme. Ja tämä on syy harhaoppisten erehdykseen, nimittäin näiden kahden nimen yhdistämiseen, jotka on vaihdettu keskenään luontojen yhteyden vuoksi. Ja osoitus tästä löytyy siitä, että siellä, missä Luonteet erotetaan ajatuksissamme toisistaan, erotetaan myös Nimet; kuten kuulette Paavalin sanoissa: ”Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä.” Kristuksen Jumala, mutta kirkkauden Isä. Sillä vaikka nämä kaksi termiä ilmaisevatkin vain yhtä persoonaa, niin tämä ei kuitenkaan tapahdu luonteen ykseyden, vaan näiden kahden yhdistymisen kautta. Mikä voisi olla selvempää?

IX. Viidenneksi väitetään, että hänestä sanotaan, että hän saa elämän, tuomion, pakanoiden perinnön, tai vallan kaiken lihan yli, tai kirkkauden, tai opetuslapset tai mitä tahansa muuta mainitaan. Tämäkin kuuluu ihmisyyteen; ja jos kuitenkin liittäisitte sen Jumaluuteen, se ei olisi järjetöntä. Ette nimittäin liittäisi sitä niin kuin se olisi vasta hankittu, vaan niin kuin se olisi kuulunut hänelle alusta alkaen luonnostaan, eikä suopeuden tekona.

X. Kuudenneksi väitetään, että on kirjoitettu: ”Poika ei voi tehdä itsestään mitään muuta kuin sen, minkä hän näkee Isän tekevän.” Ratkaisu tähän on seuraavanlainen: – Pystyy ja Ei voi eivät ole sanoja, joilla on vain yksi merkitys, vaan niillä on monta merkitystä. Yhtäältä niitä käytetään joskus voiman puutteen osalta, joskus ajan osalta ja joskus suhteessa tiettyyn kohteeseen; kuten esimerkiksi: Lapsi ei voi olla urheilija, tai: Pentu ei voi nähdä tai taistella sen ja sen kanssa. Ehkä jonain päivänä lapsesta tulee urheilija, pentu näkee, taistelee tuon ja tuon kanssa, vaikka se ei ehkä vielä kykene taistelemaan kenenkään muun kanssa. Tai taas, niitä voidaan käyttää siitä, mikä on yleisesti totta. Esimerkiksi: – Kaupunkia, joka on asetettu kukkulalle, ei voi piilottaa,  vaikka se saattaa kuitenkin mahdollisesti olla piilossa toisen korkeamman kukkulan ollessa samassa linjassa sen kanssa. Tai toisessa merkityksessä niitä käytetään asiasta, joka ei ole järkevää; kuten: Voivatko morsiuskammion lapset paastota, kun sulhanen on heidän kanssaan; riippumatta siitä, pidetäänkö Häntä näkyvänä ruumiillisessa muodossa (sillä aika, jolloin Hän oleskeli keskuudessamme, ei ollut surun vaan ilon aikaa), vai Sanana. Sillä miksi heidän pitäisi pitää ruumiillista paastoa, jotka Sana puhdistaa?”  Tai taas, niitä käytetään siitä, mikä on vastoin tahtoa; kuten: ‘Hän ei voinut tehdä siellä voimallisia tekoja heidän epäuskonsa tähden’ – siis niiden, joiden pitäisi ottaa ne vastaan. Sillä koska parantumiseen tarvitaan sekä uskoa potilaassa että voimaa parantajassa, kun toinen näistä kahdesta epäonnistui, toinen oli mahdoton. Mutta luultavasti tämäkin merkitys on viitattava järjettömien päähän. Sillä parantuminen ei ole järkevää niiden kohdalla, joita epäusko jälkeenpäin vahingoittaisi. Lause Maailma ei voi vihata teitä, kuuluu samaan päähän, samoin kuin myöskin Miten te, jotka olette pahoja, voitte puhua hyvää? Sillä missä mielessä kumpikaan on mahdoton, paitsi että se on vastoin tahtoa? Hieman samanlainen merkitys on ilmauksilla, jotka tarkoittavat, että luonnostaan mahdoton asia on Jumalalle mahdollinen, jos hän niin tahtoo; kuten se, että ihminen ei voi syntyä toista kertaa, tai se, että neula ei päästä kamelia lävitseen. Sillä mikä voisi estää kumpaakaan näistä tapahtumasta, jos Jumala niin tahtoo?

XI. Kaiken tämän lisäksi on olemassa myös täysin mahdoton ja mahdoton, kuten se, mitä nyt tarkastelemme. Sillä niin kuin me väitämme, että on mahdotonta, että Jumala olisi paha tai että häntä ei olisi olemassa – sillä se viittaisi pikemminkin Jumalan heikkouteen kuin voimaan – tai että olemattomuus olisi olemassa tai että kaksi ja kaksi tekisi sekä neljä että kymmenen, niin on mahdotonta ja käsittämätöntä, että Poika tekisi jotakin sellaista, mitä Isä ei tee. Sillä kaikki, mitä Isällä on, on Pojan, ja toisaalta kaikki, mikä kuuluu Pojalle, on Isän. Mikään ei siis ole erityistä, koska kaikki on yhteistä. Sillä niiden Oleminen itsessään on yhteistä ja yhtäläistä, vaikka Poika saakin sen Isältä. Tämän vuoksi sanotaan, että minä elän Isän kautta; yhdessä, vaan siksi, että hänellä on olemuksensa häneltä kaiken ajan ja kaiken syyn ulkopuolella. Mutta miten Hän näkee Isän tekevän ja tekee samoin? Onko se niin kuin ne, jotka kopioivat kuvia ja kirjeitä, koska he eivät voi saavuttaa totuutta muuten kuin katsomalla alkuperäistä ja tulemalla sen johdattamiksi kädestä pitäen? Mutta miten Viisaus seisoo opettajan tarpeessa tai on kykenemätön toimimaan, ellei sitä opeteta? Ja missä mielessä Isä ”tekee” nykyisyydessä tai menneisyydessä? Tekikö Hän toisen maailman ennen tätä vai aikooko Hän tehdä tulevan maailman? Ja katsooko Poika sitä ja tekeekö hän tämän? Vai katsooko Hän toista ja tekee samanlaisen? Tämän väitteen mukaan on oltava neljä maailmaa, kaksi Isän tekemää ja kaksi Pojan tekemää. Mikä järjettömyys! Hän puhdistaa spitaalisia ja vapauttaa ihmisiä pahoista hengistä ja taudeista, herättää kuolleita henkiin, kävelee merellä ja tekee kaikkia muita tekojaan; mutta missä tapauksessa tai milloin Isä teki nämä teot ennen Häntä? Eikö olekin selvää, että Isä painoi mieleen näiden samojen tekojen ideat, ja Sana toteuttaa ne, mutta ei orjallisesti tai taitamattomasti, vaan täydessä tietämyksessä ja mestarillisesti, tai oikeammin sanottuna Isän tavoin? Sillä tässä mielessä minä ymmärrän sanat, että mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika; ei siis tekojen samankaltaisuuden vuoksi, vaan auktoriteetin suhteen. Tämä voisi hyvin olla myös sen kohdan merkitys, jossa sanotaan, että Isä tekee tähän asti ja Poika myös; eikä ainoastaan näin, vaan se viittaa myös niiden asioiden hallintaan ja säilyttämiseen, jotka Hän on luonut; kuten käy ilmi kohdasta, jossa sanotaan, että Hän tekee enkelinsä hengiksi, ja että maa perustetaan sen pysyvyyteen (vaikka nämä asiat olivat kerran lopullisesti kiinnitettyinä ja luotuina), ja että ukkonen on tehty pysyväksi ja tuuli luotu. Kaikista näistä asioista Sana annettiin kerran, mutta toiminta on jatkuvaa vielä nytkin.

XII. Siteerattakoon seitsemännessä kohdassa, että Poika laskeutui taivaasta, ei tekemään omaa tahtoaan, vaan sen tahdon, joka lähetti Hänet. No, jos tätä ei olisi sanonut Hän, joka tuli alas, meidän pitäisi sanoa, että lause on mallinnettu lähteväksi Inhimillisestä Luonnosta, ei Hänestä, joka ajatellaan Hänen luonteensa mukaan Vapahtajaksi, sillä Hänen Inhimillistä Tahtoaan ei voi vastustaa Jumala, koska se on kokonaan otettu Jumalaan; vaan se on ajateltu yksinkertaisesti meidän luonnossamme, sikäli kuin inhimillinen Tahto ei täysin noudata jumalallista, vaan suurimmaksi osaksi kamppailee sitä vastaan ja vastustaa sitä. Sillä samalla tavalla me ymmärrämme sanat: ”Isä, jos se on mahdollista, niin anna tämän maljan mennä minulta pois; ei kuitenkaan vallitse se, mitä minä tahdon, vaan sinun tahtosi.” Sillä ei ole todennäköistä, ettei hän tiennyt, oliko se mahdollista vai ei, tai että hän olisi vastustanut tahtoa vastaan. Mutta koska tämä on sen kieltä, joka omaksui meidän luontomme (sillä hän oli se, joka tuli alas), eikä sen luonteen kieltä, jonka hän omaksui, meidän on vastattava vastaväitteeseen siten, että kohta ei tarkoita, että Pojalla olisi Isän tahdon lisäksi erityinen oma tahto, vaan että hänellä ei ole; joten merkitys olisi: ”ei tehdä omaa tahtoani, sillä ei ole mitään minun tahtoani, joka olisi erillinen, vaan se, joka on yhteinen minulle ja sinulle; sillä niin kuin meillä on yksi jumaluus, niin meillä on myös yksi tahto”. Sillä monet tällaiset ilmaisut liittyvät tähän yhteisöön, eikä niitä ilmaista positiivisesti vaan negatiivisesti; kuten esim., Jumala ei anna Henkeä mittojen mukaan, sillä itse asiassa Hän ei anna Henkeä Pojalle, eikä Hän mittaa sitä, sillä Jumalaa ei mitata Jumalalla; tai taas: ”Ei minun rikkomustani eikä syntiäni. ”Sanoja ei käytetä siksi, että Hänellä on näitä asioita, vaan siksi, että Hänellä ei ole niitä. Ja taas: Ei meidän vanhurskautemme tähden, jonka me olemme tehneet, sillä me emme ole mitään tehneet. Ja tämä merkitys on ilmeinen myös seuraavissa lausekkeissa. Sillä mikä, sanoo hän, on minun Isäni tahto? Että jokainen, joka uskoo Poikaan, pelastuisi ja saisi lopullisen ylösnousemuksen. Onko tämä nyt Isän tahto, mutta ei Pojan? Vai saarnaa hän evankeliumia ja ottaa vastaan ihmisten uskon vastoin tahtoaan? Kuka voisi uskoa sellaista? Lisäksi myös sillä kohdalla, jossa sanotaan, että sana, joka kuullaan, ei ole Pojan, vaan Isän, on sama voima. En nimittäin ymmärrä, miten sen, mikä on yhteistä kahdelle, voidaan sanoa kuuluvan vain yhdelle, vaikka kuinka pohdin asiaa, enkä usko, että kukaan muukaan voi. Jos siis olette tätä mieltä tahdosta, olette oikeassa ja kunnioitettavassa mielipiteessänne, niin kuin minä ajattelen ja niin kuin jokainen oikeamielinen ajattelee.

XIII. Kahdeksas kohta on: ”Että he tuntisivat Sinut, ainoan totisen Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka Sinä olet lähettänyt” ja ”Ei ole muuta hyvää kuin yksi, nimittäin Jumala” Tämän ratkaisu näyttää minusta hyvin helpolta. Sillä jos omistat tämän vain Isälle, mihin sijoitat Aivan Totuuden? Sillä jos käsitätte tällä tavoin merkityksen Ainoa viisas Jumala, tai Joka yksin on kuolematon, Asuu valkeudessa, jota kukaan ei voi lähestyä, tai Aikojen kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymätön ja ainoa viisas Jumala, niin Poika on kadonnut kuoleman tai pimeyden tuomion alle tai joka tapauksessa tuomittu olemaan ei viisas eikä kuningas, ei näkymätön eikä Jumala ollenkaan, mikä tiivistää kaikki nämä kohdat. Ja miten aiotte estää Hänen hyvyytensä, joka erityisesti kuuluu yksin Jumalalle, katoamasta muiden mukana? Minä kuitenkin luulen, että kohta Että he tuntisivat Sinut ainoaksi totiseksi Jumalaksi, on sanottu kukistamaan ne jumalat, joita väärin niin kutsutaan, sillä Hän ei olisi lisännyt ja Jeesus Kristus, jonka Sinä olet lähettänyt, jos Ainoa Totinen Jumala olisi asetettu vastakkain Hänen kanssaan, eikä tuomio olisi lähtenyt liikkeelle yhteisestä jumaluudesta. ”Kukaan ei ole hyvä” kohtaa kiusaavan lakimiehen, joka todisti Hänen hyvyyttään ihmisenä nähtynä. Sillä täydellinen hyvyys, sanoo Hän, kuuluu yksin Jumalalle, vaikka ihmistä kutsutaankin täydellisen hyväksi. Kuten esimerkiksi: ”Hyvä ihminen sydämensä hyvästä aarteesta saa aikaan hyvää.” Ja: ”Minä annan valtakunnan yhdelle, joka on parempi kuin sinä.” …”. Jumalan sanat, jotka hän puhui Saulille Daavidista. Tai taas: ”Tee hyvää, Herra, hyvälle…”  ja kaikki muut samankaltaiset ilmaisut, jotka koskevat niitä meistä, joita ylistetään, joiden kohdalla se on eräänlainen Korkeimman Hyvän vuoto ja on tullut heille toissijaisesti. On parasta kaikesta, jos voimme vakuuttaa teidät tästä. Mutta jos ei, niin mitä sanotte siihen toisen puolen ehdotukseen, että teidän hypoteesinne mukaan Poikaa on kutsuttu ainoaksi Jumalaksi. Missä kohdassa? Miksi, tässä: – Tämä on teidän Jumalanne, eikä ketään muuta saa ottaa huomioon hänen rinnallaan, ja vähän myöhemmin, tämän jälkeen hän näyttäytyi maan päällä ja keskusteli ihmisten kanssa.” Tämä lisäys todistaa selvästi, että sanoja ei käytetä Isästä vaan Pojasta; sillä hän oli se, joka ruumiillisessa muodossa seurusteli kanssamme ja oli tässä alemmassa maailmassa. Jos nyt päätämme ottaa nämä sanat sanottuina vastakohtana Isälle eikä kuvitteellisille jumalille, menetämme Isän juuri niillä termeillä, joita painostimme Poikaa vastaan. Ja mikä voisi olla tuhoisampaa kuin tällainen voitto?

XIV. Yhdeksänneksi he väittävät, että Hän elää aina rukoillakseen meidän puolestamme Oi, kuinka kaunista ja mystistä ja ystävällistä. Sillä esirukoileminen ei tarkoita koston tavoittelua, kuten useimpien ihmisten tapa on (sillä siinä olisi jotakin nöyryytystä), vaan se on meidän puolestamme anomista hänen välittäjyytensä vuoksi, aivan kuten Hengenkin sanotaan rukoilevan puolestamme, sillä on yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä, ihminen Kristus Jeesus. Sillä Hän anoo vielä nytkin ihmisenä minun pelastukseni puolesta; sillä Hän jatkaa edelleen sen ruumiin kantamista, jonka Hän otti päälleen, kunnes Hän lihaksi tulemisensa voimalla tekee minusta Jumalan, vaikka Hän ei enää ole lihan- tarkoitan lihan intohimoja, samoja, syntiä lukuun ottamatta, kuin meidänkin. Niinpä meillä on myös Puolustaja, Jeesus Kristus, joka ei tosin kumarru meidän puolestamme Isän eteen ja lankea Hänen eteensä orjallisesti … Pois epäily, joka on niin todella orjallinen ja Hengen kelvoton! Sillä ei ole sopivaa, että Isä vaatisi tätä, eikä Pojan, että hän alistuisi siihen, eikä ole oikeudenmukaista pitää sitä Jumalasta. Mutta sillä, mitä Hän kärsi ihmisenä, Hän Sanana ja Neuvonantajana taivuttaa Hänet kärsivällisyyteen. Luulen, että tämä on Hänen Edunvalvontansa merkitys.

XV. Heidän kymmenes vastaväitteensä on tietämättömyys ja toteamus, että viimeisestä päivästä ja viimeisestä hetkestä ei tiedä kukaan, ei edes Poika itse, vaan Isä. Ja kuitenkin, miten Viisaus voisi olla tietämätön mistään – siis Viisaus, joka on luonut maailmat, joka täydellistää ne, joka muokkaa niitä, joka on kaiken luodun Raja, joka tuntee Jumalan asiat niin kuin ihmisen henki tuntee ne asiat, jotka hänessä ovat, sillä mikä voisi olla täydellisempää kuin tämä tieto? Kuinka siis voitte sanoa, että Hän tietää tarkasti kaiken, mitä ennen tuota hetkeä tapahtuu, ja kaiken, mitä on tapahtuva lopun ajan tienoilla, mutta itse hetkestä Hän ei tiedä mitään? Sillä sellainen olisi kuin arvoitus; aivan kuin joku sanoisi, että hän tietäisi tarkasti kaiken, mikä on muurin edessä, mutta ei tiedä itse muuria; tai että hän tietäisi päivän lopun, mutta ei tietäisi yön alkua – kun yhden tietäminen tuo välttämättä mukanaan toisen. Niinpä jokaisen on nähtävä, että Hän tietää Jumalana eikä tiedä ihmisenä; –jos voidaan erottaa näkyvä siitä, mikä havaitaan pelkästään ajatuksen avulla. Sillä nimen ”Poika” ehdoton ja ehdoton käyttö tässä kohdassa ilman lisäystä ”kenen Poika” antaa meille tämän ajatuksen, että meidän on ymmärrettävä tietämättömyys kaikkein kunnioitettavimmassa merkityksessä liittämällä se ihmisyyteen eikä jumaluuteen.

XVI. Jos siis tämä perustelu on riittävä, niin pysähtykäämme tähän, emmekä kysele enempää. Mutta jos ei, toinen argumenttimme on seuraava: – Aivan kuten teemme kaikissa muissakin tapauksissa, niin viitatkaamme Hänen tietämyksensä suurimmista tapahtumista Isän kunniaksi Syyhyn. Ja luulen, että kuka tahansa, vaikkei hän lukisikaan sitä sillä tavalla kuin eräs oppilaistamme, huomaisi pian, ettei edes Poika tiedä päivää tai tuntia toisin kuin Isä. Sillä mitä voimme päätellä tästä? Että koska Isä tietää, niin tietää myös Poika, koska on ilmeistä, että tätä ei voi tietää tai käsittää kukaan muu kuin Ensimmäinen Luonto. Jäljelle jää tulkita kohta siitä, että Hän on saanut käskyn, ja että Hän on pitänyt Hänen käskynsä ja tehnyt aina sitä, mikä Hänelle on mieleen, ja edelleen siitä, että Hän on tullut täydelliseksi,  ja että Hänet on korotettu, ja että Hän on oppinut kuuliaisuutta niiden asioiden kautta, joita Hän on kärsinyt; ja myös Hänen ylimmäisestä pappeudestaan ja Hänen alistumisestaan ja Hänen petoksestaan ja Hänen rukouksestaan Hänelle, joka saattoi pelastaa Hänet kuolemasta, ja Hänen tuskastaan ja verihikoilustaan ja rukouksestaan ja sen kaltaisista asioista; ellei jokaiselle olisi ilmeistä, että tällaiset sanat eivät koske sitä Luontoa, joka on muuttumaton ja kaiken kärsimyksen kyvyn yläpuolella, vaan ohimenevää Ihmisyyttä. Tämä on siis näitä vastaväitteitä koskeva argumentti, sikäli kuin se on eräänlainen perusta ja muistio niiden käyttöön, jotka pystyvät paremmin johtamaan tutkimuksen täydellisempään selvitykseen. Sen sijaan, että ohitamme huomautuksetta Pojan varsinaiset arvonimet (niitä on monia, ja ne liittyvät moniin hänen ominaisuuksiinsa), voi kuitenkin olla hyödyllistä ja johdonmukaista sen kanssa, mitä on jo sanottu, esittää teille kunkin arvonimen merkitys ja tuoda esiin nimien mystinen merkitys.

XVII. Aloitamme näin. Jumaluutta ei voi ilmaista sanoin. Ja tämän meille todistavat paitsi argumentit myös heprealaisten viisaimmat ja vanhimmat, sikäli kuin he ovat antaneet meille aihetta arvailuihin. He nimittäin omistivat tietyt kirjaimet Jumaluuden kunniaksi eivätkä edes sallineet, että jonkin Jumalaa alempiarvoisen henkilön nimeä kirjoitettaisiin samoilla kirjaimilla kuin Jumalan nimeä, koska heidän mielestään oli sopimatonta, että Jumaluus edes siinä määrin sallisi jonkun luodun olevan osallisena itsensä kanssa. Miten he sitten olisivat voineet myöntää, että näkymätön ja erillinen Luonto voidaan selittää jaettavissa olevilla sanoilla? Sillä kukaan ei ole vielä hengittänyt koko ilmaa, eikä yksikään mieli ole täysin käsittänyt tai puhe tyhjentävästi sisältänyt Jumalan olemusta. Mutta me hahmotamme Häntä Hänen Ominaisuuksiensa avulla ja saamme siten tietyn heikon ja heikon ja osittaisen käsityksen Hänestä, ja paras teologimme on se, joka ei tosin ole löytänyt koko asiaa, sillä nykyinen ketjumme ei salli meidän nähdä koko asiaa, mutta joka on käsittänyt Hänet laajemmin kuin joku toinen ja kerännyt itseensä enemmän Totuuden kaltaisuutta tai häivähdystä, tai miksi sitä sitten kutsummekin.

XVIII. Niin pitkälle kuin voimme siis päästä, Hän, joka on, ja Jumala ovat Hänen olemuksensa erityiset nimet; ja näistä erityisesti Hän, joka on, ei ainoastaan siksi, että kun Hän puhui Moosekselle vuorella ja Mooses kysyi, mikä Hänen nimensä oli, Hän kutsui itseään tällä nimellä, kehottaen häntä sanomaan kansalle: ”Minä olen lähettänyt minut”, vaan myös siksi, että huomaamme tämän nimen olevan tiukemmin sopiva. Sillä Nimi (Jumala), vaikka se, kuten näissä asioissa taitavat sanovat, johdettaisiinkin sanasta (juosta) tai sanasta (leimahtaa), jatkuvasta liikkeestä, ja koska Hän kuluttaa asioiden pahat olot (minkä vuoksi Häntä kutsutaan myös Kuluttavaksi Tuleksi), olisi silti yksi suhteellisista nimistä eikä absoluuttinen nimi; kuten taas on asianlaita Herran kanssa, jota myös kutsutaan Jumalan nimeksi. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, sanoo Hän, se on minun nimeni, ja Herra on Hänen nimensä. Mutta me tiedustelemme Luonnosta, jonka Oleminen on absoluuttista, emmekä Olemista, joka on sidottu johonkin muuhun. Oleminen on kuitenkin varsinaisessa merkityksessään ominaista Jumalalle, ja se kuuluu kokonaan hänelle, eikä sitä rajoita tai katkaise mikään Ennen tai Jälkeen, sillä hänessä ei todellakaan ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta.

XIX. Muista nimityksistä jotkut ovat ilmeisesti Hänen auktoriteettinsa nimiä, toiset Hänen maailmanhallintonsa nimiä, ja tätä tarkastellaan kaksinaisnäkökulmasta, toinen ennen toista inkarnaatiossa. Esimerkiksi Kaikkivaltias, Kirkkauden Kuningas, tai Aikojen Kuningas, tai Voimien Kuningas, tai Rakastetun Kuningas, tai Kuninkaiden Kuningas. Tai taas Sabaotin Herra, eli sotajoukkojen, tai voimien, tai herrojen Herra; nämä ovat selvästi Hänen auktoriteettiinsa kuuluvia arvonimiä. Mutta joko pelastuksen tai koston, rauhan tai vanhurskauden Jumala tai Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja koko hengellisen Israelin, joka näkee Jumalan, Jumala – nämä kuuluvat Hänen hallintoonsa. Sillä koska meitä hallitsevat nämä kolme asiaa, rangaistuksen pelko, toivo pelastuksesta ja sen ohella kirkkaudesta sekä niiden hyveiden harjoittaminen, joiden avulla nämä saavutetaan, Koston Jumalan nimi hallitsee pelkoa, Pelastuksen Jumalan nimi toivoa ja Hyveiden Jumalan nimi harjoittamista, niin että jokainen, joka saavuttaa jonkin näistä, voi, kantaen Jumalaa itsessään, painaa vielä enemmän kohti täydellisyyttä ja sitä sukulaisuutta, joka syntyy hyveistä. Nämä ovat Jumaluudelle yhteisiä nimiä, mutta Alkuperättömän oikea nimi on Isä, ja Alkuperättömän Synnynnäisen nimi on Poika, ja Alkuperättömän Etenevän tai lähtevän nimi on Pyhä Henki. Siirrymme siis Pojan Nimiin, jotka olivat lähtökohtamme tässä osassa argumenttiamme.

XX. Mielestäni Häntä kutsutaan Pojaksi, koska Hän on olemukseltaan identtinen Isän kanssa; eikä ainoastaan tästä syystä, vaan myös siksi, että Hän on Isästä. Ja Häntä kutsutaan Ainosyntyiseksi, ei siksi, että Hän on ainoa Poika ja ainoastaan Isästä ja vain Poika; vaan myös siksi, että Hänen Poikuutensa tapa on ominainen Hänelle itselleen eikä jaettu ruumiiden kanssa. Ja Häntä kutsutaan Sanaksi, koska Hän on suhteessa Isään niin kuin Sana on suhteessa Mieleen; ei ainoastaan Hänen intohimottoman Sukupolvensa vuoksi, vaan myös Liiton ja Hänen julistavan tehtävänsä vuoksi. Ehkä myös tätä suhdetta voisi verrata määritelmän ja määritellyn asian väliseen suhteeseen, sillä myös tätä kutsutaan Logokseksi, Sillä, sanotaan, että se, jolla on Pojan henkinen havaitseminen (sillä on tämä ”on nähnyt” merkitys), on myös havainnut Isän; ja Poika on Isän Luonnon ytimekäs osoitus ja helppo esittäminen. Sillä jokainen asia, joka on syntynyt, on hiljainen sana siitä, joka sen on synnyttänyt.