PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSIALAINEN): PUHE XXXIII. TEARIALAISIA* VASTAAN JA ITSESTÄÄN.
PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSIALAINEN): PUHE XXXIII. TEARIALAISIA* VASTAAN JA ITSESTÄÄN.
( Pidetty Konstantinopolissa noin vuoden 380 puolivälissä)
Lähde:
A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church.
Second Series. T
ranslated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.
Volume VII,
S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;
S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.
Oxford
James Parker and Company. New York.
The Christian Literature Company
M DCCC XCIV
ss.328- 334
Käännös RS
I. Keitä ovat ne, jotka moittivat meitä köyhyydestämme ja kerskuvat omilla rikkauksillaan, jotka määrittelevät kirkon lukumäärän mukaan ja halveksivat pientä laumaa, jotka mittaavat jumaluuden ja punnitsevat ihmiset vaa’assa, jotka kunnioittavat hiekkaa ja halveksivat taivaan valopilkkuja; jotka vaalivat kiviä ja jättävät huomiotta helmet; sillä eivätkö he tiedä, ettei hiekka ole suuremmassa määrin runsaampaa kuin tähdet ja kivet suuremmassa määrin kuin kiiltokivet – etteivätkö edelliset ole puhtaampia ja arvokkaampia kuin jälkimmäiset?”. Oletteko taas närkästynyt? Aseistatteko taas itsenne? Loukkaatteko meitä taas?” Onko tämä uusi usko? Hillitkää uhkailunne hetkeksi, jotta voin puhua. Me emme loukkaa teitä, vaan tuomitsemme teidät; me emme uhkaile, vaan moitimme teitä; me emme lyö, vaan parannamme. Tämäkin vaikuttaa loukkaukselta! Mikä ylpeys! Pidättekö tekin täällä tasa-arvoisianne orjananne? Jos ette, niin sallikaa minun puhua avoimesti, sillä jopa veli nuhtelee veljeään, jos tämä on pettänyt häntä.
*) ”Tearialaiset” on teologinen ryhmä, joka tunnetaan nimellä ”tearialaiset” tai ”tearianismi”. Tämä termi liittyy aikakauden kristillisiin kiistoihin, erityisesti 300- ja 400-luvun aikana, jolloin kirkon opit ja kristillinen doktriini olivat vielä kehitysvaiheessa. Käänt. huom.
II. Haluatteko, että lausun teille Jumalan sanat Israelille, joka on niskuroitunut ja paatunut? ”Oi minun kansani, mitä minä olen sinulle tehnyt, missä olen sinua loukannut tai missä olen sinua väsyttänyt?” Tämä kieli on tosiaankin sopivampaa minulta teille, jotka solvaat minua. On surullista, että me etsimme tilaisuuksia toisiamme vastaan, ja kun olemme hajottaneet henkisen yhteytemme mielipiteiden erilaisuudella, meistä on tullut melkein epäinhimillisempiä ja julmempia toisiamme kohtaan kuin jopa barbaarit, jotka nyt käyvät sotaa meitä vastaan ja jotka Kolminaisuus, jonka olemme erottaneet toisistaan, on liittänyt yhteen meitä vastaan; sillä erotuksella, että me emme ole ulkomaalaisia, jotka tekevät ryöstöretkiä ja ryöstöretkiä ulkomaalaisia vastaan, emmekä erikielisiä kansoja, mikä on pieni lohtu tässä onnettomuudessa, vaan me käymme sotaa toisiamme vastaan, ja melkeinpä saman perheen jäseniä vastaan; tai jos niin tahdotte, me saman ruumiin jäsenet syömme ja syömme toisiamme. Eikä tämä, vaikka se onkin huono, ole onnettomuutemme laajuus, sillä me pidämme jopa vähenemistämme voittona. Mutta koska olemme tällaisessa tilassa ja säätelemme uskoamme aikojen mukaan, verratkaamme aikoja toisiimme: sinä keisarisi, ja minä hallitsijani, sinä Ahab ja minä Joosias. Kertokaa minulle teidän maltillisuudestanne, ja minä julistan väkivaltaisuuttani. Mutta tosiaankin teidän väkivaltaisuuttanne julistavat monet kirjat ja kielet, ja uskon, että tulevat aikakaudet hyväksyvät sen kuolemattomaksi kaidaksi pylvääksi teidän teoillenne, ja minä julistan omani.
III. Minkä myrskyisän joukon olen johtanut teitä vastaan? Mitä sotilaita olen aseistanut? Kuka raivosta kiehuva kenraali, joka on julmempi kuin työnantajansa, eikä edes kristitty, vaan sellainen, joka uhraa jumalattomuuttaan meitä vastaan yksityisenä palvontanaan omille jumalilleen?” Keitä olen piirittänyt, kun he ovat olleet mukana rukouksessa ja nostaneet kätensä Jumalan puoleen? Milloin olen lopettanut psalmimusiikin pasuunoilla tai sekoittanut sakramentaalisen veren verilöylyn vereen? Mitkä hengelliset huokaukset olen lopettanut kuolemanhuudoilla tai katumuksen kyyneleet tragedian kyynelillä? Minkä rukoushuoneen olen tehnyt hautapaikaksi? Mitkä liturgiset astiat, joihin kansa ei saa koskea, olen antanut jumalattomien käsiin, Nebuzaradanin, kokkien päällikön (2. Kun 25:8-12; Jer.52:12-16;Jer. 39: 9-10), tai Belshasarin (Dan. 5:1-4), joka käytti pyhiä astioita ilkeästi huvituksiinsa ja maksoi sitten hulluudestaan arvokkaan rangaistuksen? ”Rakkaat alttarit”, kuten Pyhä Raamattu sanoo, mutta ‘’nyt saastutetut.” Ja kuka siveetön nuorukainen on loukannut teitä meidän vuoksemme häpeällisillä kiemuroilla ja vääntelyillä? Oi kallisarvoinen valtaistuin, kallisarvoisten ihmisten istuin ja lepo, jota ovat miehittäneet hurskaat papit, jotka ovat muinaisista ajoista lähtien opettaneet jumalallisia salaisuuksia, kuka pakanallinen kansanpuhuja ja paha kieli on noussut sinun luoksesi solvaamaan kristittyjen uskoa vastaan? Oi neitsyiden vaatimattomuus ja majesteetti, joka et kestä edes hyveellisten miesten katseita, kuka meistä on häpäissyt sinut ja loukannut sinua paljastamalla sen, mitä ei saa nähdä, ja näyttänyt jumalattomien silmille säälittävän näyn, joka on Sodoman tulien arvoinen? En puhu kuolemista, jotka olivat siedettävämpiä kuin tämä häpeä.
IV. Mitä villejä petoja olemme päästäneet irti pyhimysten ruumiiden kimppuun – kuten jotkut, jotka ovat huoranneet ihmisluontoa – yhden ainoan syytöksen perusteella, nimittäin sen, että emme ole suostuneet heidän jumalattomuuteensa; tai saastuttaneet itsemme olemalla yhteydessä heidän kanssaan, jota vältämme kuin käärmeen myrkkyä, ei siksi, että se vahingoittaa ruumista, vaan siksi, että se mustaa sielun syvyyksiä? Ketä vastaan olemme nostaneet rikossyytteen siitä, että he hautasivat kuolleita, joita pedotkin kunnioittivat? Ja mikä syytös, joka on toisen teatterin ja muiden petojen arvoinen! Kenen piispan vanhaa lihaa olemme karstanneet koukuilla heidän opetuslastensa läsnä ollessa, jotka eivät kyenneet auttamaan heitä kuin kyynelillä, jotka olivat ripustettuina Kristuksen kanssa, jotka voittivat kärsimällä ja pirskottivat kansaa kallisarvoisella verellään, ja jotka viimein kannettiin kuolemaan, jotta heidät sekä ristiinnaulittaisiin että haudattaisiin ja kirkastettaisiin yhdessä Kristuksen kanssa; Kristuksen kanssa, joka valloitti maailman tällaisilla uhreilla ja uhrilahjoilla? Keitä pappeja ovat nuo vastakkaiset elementit tuli ja vesi jakaneet, nostaneet merelle oudon majakan ja sytyttäneet tuleen yhdessä laivan kanssa, jolla he ovat lähteneet merelle, joita (peittääkseen suruistamme lukuisamman osan vaikenemisen verholla) ovat syyttäneet epäinhimillisyydestä juuri ne tuomarit, jotka ovat myöntäneet heille tällaisen suosion? Sillä vaikka he tottelivatkin noiden miesten himoja, he joka tapauksessa vihasivat heidän tarkoituksensa julmuutta. Toinen oli opportunismia, toinen laskelmointia; toinen tuli keisarin laittomuudesta, toinen tietoisuudesta niistä laeista, joiden mukaan heidän oli tuomittava.
V. Ja puhuakseni vanhemmista asioista, sillä nekin kuuluvat samaan veljeskuntaan; kenen elävät tai kuolleet kädet minä olen katkaissut – tuodakseni valheellisen syytöksen pyhiä vastaan ja voittaakseni uskon räyhäämällä? Kenen maanpakolaisia olen laskenut hyödyiksi enkä ole kunnioittanut edes pyhien filosofien pyhiä kollegioita, joista olen etsinyt heidän anojiaan? Ei, päinvastoin; olen laskenut marttyyreiksi ne, jotka ovat saaneet vihaa osakseen totuuden puolesta. Kenen päälle minä, jota te syytätte kielenkäytön siveettömyydestä, olen tuonut porttoja, kun he olivat lähes lihattomia ja verettömiä? Keitä uskovia olen karkottanut maastaan ja antanut lainsuojattomien käsiin, jotta heitä pidettäisiin kuin villieläimiä valottomissa huoneissa ja (sillä tämä on tragedian surullisin osa) jätettäisiin erillään toisistaan kärsimään nälän ja janon aiheuttamia kärsimyksiä, ja heille annosteltaisiin ruokaa, jota heidän täytyi ottaa vastaan ahtaiden aukkojen kautta, jotta he eivät saisi edes nähdä kurjuuttaan kärsiviä tovereitaan. Ja mitä he olivat, jotka näin kärsivät? Miehiä, joiden arvoinen maailma ei ollut.” Tälläkö tavalla te kunnioitatte uskoa? Näinkö kohtelette sitä ystävällisesti? Te ette tiedä suurinta osaa näistä asioista, ja se on perusteltua, koska näitä seikkoja on paljon ja koska toiminta on mieluisaa. Mutta sillä, joka kärsii, on parempi muisti. On ollut jopa julmempia kuin itse ajat, kuin villisikoja, jotka on heitetty aitaa vasten. Vaadin eilistä uhrianne, vanhaa miestä, Aabrahamin kaltaista isää, jota palatessaan maanpaosta tervehditte kivillä keskellä päivää ja keskellä kaupunkia. Mutta me, jos ei ole epäkohteliasta sanoa niin, kerjäsimme jopa murhaajamme pois vaarasta. Jumala sanoo jossakin kohtaa Raamattua: ”Miten minä armahdan sinut tästä?” Mitä näistä minä kiitän, tai paremminkin minkä vuoksi minä sidon sinuun seppeleen?
VI. Nyt, kun sinun esi-isäsi ovat tällaiset, olisin iloinen, jos sinäkin kertoisit minulle rikoksistani, jotta voisin joko korjata elämäni tai joutua häpeään. Suurin toiveeni on, että minut löydettäisiin kokonaan vapaaksi vääryydestä; mutta jos näin ei käy, niin ainakin että kääntyisin rikoksestani; sillä se on viisaan toiseksi paras osa. Sillä jos en oikeudenmukaisen miehen tavoin tule ensinnäkin omaksi syyttäjäkseni, niin otan joka tapauksessa mielelläni vastaan parannuksen toiselta. ”Sinun kaupunkisi, sanot minulle, on pieni, tai pikemminkin se ei ole lainkaan kaupunki, vaan vain kylä, kuivahko, kaunistelematon ja vähäväkinen”. Mutta, hyvä ystäväni, tämä on pikemminkin minun onnettomuuteni kuin minun vikani; – jos se tosiaankin on onnettomuus, ja jos se on vastoin tahtoani, minua on sääli huonon onneni tähden, jos niin saan sanoa; mutta jos se on tahtoani, olen filosofi. Kumpi näistä on rikos? Pahoittelisiko joku delfiiniä, koska se ei ole maaeläin, tai härkää, koska se ei ole vesieläin, tai lampaita, koska ne ovat sammakkoeläimiä? Mutta meillä, jatkatte, on muureja ja teattereita ja kilparatoja ja palatseja ja kauniita suuria pylväikköjä ja tuo ihmeellinen teos, maanalainen ja yläpuolinen joki, ja upea ja ihailtu pylväs, ja täpötäysi tori ja levoton kansa ja kuuluisa ylhäisten miesten senaatti.
VII. Miksi ette mainitse myös paikan mukavuutta ja sitä, mitä voin kutsua maan ja meren väliseksi kilpailuksi siitä, kumpi omistaa kaupungin ja kumpi koristaa kuninkaallista kaupunkiamme kaikella hyvyydellään? Tämäkö on siis meidän rikoksemme, että vaikka te olette suuria ja loistavia, me olemme pieniä ja tulemme pienestä paikasta? Monet muut tekevät teille tämän vääryyden, kaikki ne, joita te päihitätte; ja pitääkö meidän kuolla, koska me emme ole kasvattaneet kaupunkia emmekä rakentaneet muureja sen ympärille, emmekä voi kerskua kilparadoillamme, stadionillamme, koiralaumallamme ja kaikilla niihin liittyvillä hullutuksilla, emmekä voi kerskua kylpylöidemme kauneudella ja loistokkuudella, niiden marmorien, taulujen ja kultaisten kirjailujen kalleudella, jotka ovat melkeinpä luonnolle verrattavissa? Emmekä ole vielä pyöristäneet merta itsellemme tai sekoittaneet vuodenaikoja, kuten te, uudet Luojat, olette tietysti tehneet, jotta voisimme elää tavalla, joka on samalla kertaa miellyttävin ja turvallisin. Lisää, jos haluatte, muita syytöksiä, te, jotka sanotte: ”Hopea on minun ja kulta on minun”, nuo Jumalan sanat. Me emme ajattele paljon rikkauksia, joihin, jos ne lisääntyvät, lakimme kieltää meitä panemasta sydäntämme, emmekä laske vuosittaisia ja päivittäisiä tuloja, emmekä kilpaile keskenämme kuormittaessamme pöytäämme lumouksilla järjettömälle vatsallemme. Sillä emme myöskään arvosta suuresti niitä asioita, jotka sen jälkeen, kun olemme nielleet ne, ovat kaikki samanarvoisia, tai pikemminkin sanoisin arvottomia, ja jotka hylätään. Mutta me elämme niin yksinkertaisesti ja kädestä suuhun, että eroamme vain vähän eläimistä, joiden ravinto on laitonta ja keinotekoista.
VIII. Löydätkö sinäkin vikaa vaatetukseni rähjäisyydestä ja kasvojeni tyylikkyyden puutteesta? sillä näillä seikoilla näen joidenkin hyvin vähäpätöisten ihmisten ylpeilevän. Jättäisittekö pääni rauhaan ettekä pilkkaisi sitä, kuten lapset tekivät Elisalle (2. Kun. 23-24.)? En mainitse, mitä sen jälkeen tapahtui. Ja jätättekö väitteenne huomiotta koulutukseni puutteen ja puheeni karkeuden ja maalaismaisuuden, mikä vaikuttaa teistä karkealta ja maalaismaiselta? Ja mihin laitatte sen tosiasian, etten ole täynnä jutustelua, en ole seurapiirien suosima narri, en suuri torin metsästäjä, en ole altis rupattelemaan ja juoruilemaan kaikenlaisista asioista satunnaisten ihmisten kanssa niin, että jopa keskustelu olisi vaivalloista, enkä käy Zeuxippuksessa, uudessa Jerusalemissa; eikä myöskään sellainen, joka kulkee talosta taloon imartelemassa ja täyttämässä itseään; vaan enimmäkseen pysyttelen kotona, alakuloisena ja alakuloisen näköisenä, hiljaa seurustellen itseni kanssa, tekojeni todellisen arvostelijan kanssa, ja ehkäpä vankilaan tuomitsemisen arvoinen hyödyttömyyteni vuoksi?”. Miten on mahdollista, että annatte minulle anteeksi kaiken tämän ettekä syytä minua siitä? Kuinka suloinen ja ystävällinen te olettekaan.
IX. Mutta minä olen niin vanhanaikainen ja niin filosofinen, että uskon yhden taivaan olevan kaikille yhteinen; ja että niin on myös auringon ja kuun kierto ja tähtien järjestys ja järjestely; ja että kaikilla on yhteinen ja yhtäläinen osuus ja hyöty päivästä ja yöstä, samoin kuin vuodenaikojen vaihteluista, sateista, hedelmistä ja ilman elävöittävästä voimasta; ja että virtaavat joet ovat kaikkien yhteinen ja runsas rikkaus; ja että yksi ja sama on Maa, äiti ja hauta, josta meidät on otettu ja johon me palaamme, eikä kenelläkään ole toista suurempaa osuutta. Ja lisäksi, tämän lisäksi, meillä on yhteinen järki, laki, profeetat, itse Kristuksen kärsimykset, joiden kautta meidät kaikki poikkeuksetta luotiin uudestaan, jotka olemme osallisia samasta Aatamista ja jotka käärme johti harhaan ja jotka synti tappoi, ja jotka taivaallinen Aatami pelastaa ja jotka häpeän puun kautta tuodaan takaisin elämän puuhun, josta olimme pudonneet.
X. Minua petti myös Samuelin Rama, tuo suuren miehen pieni isänmaa, joka ei ollut häpeäksi profeetalle, sillä se ei saanut kunniaansa niinkään itsestään kuin hänestä; eikä se estänyt häntä sen vuoksi tulemasta Jumalalle uskotuksi ennen syntymäänsä tai lausumasta oraakkeleita ja ennustamasta tulevaisuutta; eikä ainoastaan sitä, vaan myös voitelemasta kuninkaita ja pappeja ja tuomitsemasta maineikkaiden kaupunkien miehiä. Kuulin myös Saulista, kuinka hän isänsä aaseja etsiessään löysi valtakunnan. Ja jopa Daavid itse otettiin lammastarhoista Israelin paimeneksi. Entä Aamos? Eikö hänelle uskottu profetian lahja, kun hän oli vuohipaimen ja kookospuun hedelmien raapija? Miten on mahdollista, että olen jättänyt huomiotta Joosefin, joka oli sekä orja että Egyptin viljan antaja ja monien myriadien isä, jotka oli luvattu jo Aabrahamille? Kyllä, ja minut on pettänyt Eliaksen Karmel, joka sai tulisen auton, ja Elissaeuksen lampaannahka, jolla oli enemmän voimaa kuin silkkiverkolla tai kuin vaatteiksi pakotetulla kullalla. Minua petti Johanneksen erämaa, joka piti hallussaan suurinta niistä, jotka ovat syntyneet naisista, sillä vaatteella, ruualla ja vyötäröllä, jonka me tunnemme. Ja uskaltauduin vielä näidenkin tuolle puolen ja löysin itse Jumalan maalaisuuteni suojelijana. Asetun Betlehemin rinnalle ja jaan seimen häpeän; sillä koska kieltäydytte tästä syystä kunnioittamasta Jumalaa, ei ole mikään ihme, että halveksitte samasta syystä myös hänen sanansaattajaansa. Ja minä tuon teidän luoksenne kalastajat ja köyhät, joille evankeliumi julistetaan, jotka ovat rikkaiden etusijalla. Voisitteko koskaan lakata ylpeilemästä kaupungeillanne? Aiotteko koskaan kunnioittaa sitä erämaata, jota te inhoatte ja halveksitte? En vielä sano, että kulta on syntynyt hiekassa, enkä sitä, että läpikuultavat kivet ovat kallioiden tuotetta ja lahjaa, sillä jos vastustaisin kaikkea sitä, mikä kaupungeissa on häpeällistä, niin ehkäpä sananvapauteni käyttäminen olisi turhaa.
XI. Mutta ehkä joku hyvin rajoittunut ja lihallisesti ajatteleva sanoo: ”Mutta meidän sanansaattajamme on muukalainen ja vieras”. Entä apostolit? Eivätkö he olleet muukalaisia niissä monissa kansoissa ja kaupungeissa, joiden keskuuteen heidät oli jaettu, jotta evankeliumilla olisi vapaa kulku kaikkialla, jotta mikään ei jäisi paitsi kolminkertaisen valon valaistuksesta tai jäisi totuuden valaisematta, vaan jotta tietämättömyyden yö hälvenisi niiden osalta, jotka istuivat pimeydessä ja kuoleman varjossa? Olette kuulleet Paavalin sanat: ”että me menisimme pakanoiden luo ja he ympärileikkauksen luo.” Olkoon Juudea Pietarin koti; mitä yhteistä on Paavalilla pakanoiden kanssa, Luukaksella Akaian kanssa, Andreaksella Epeirosin kanssa, Johanneksella Efesoksen kanssa, Tuomaksella Intian kanssa, Markuksella Italian kanssa tai muilla, puhumatta nyt yksityiskohdista, niiden kanssa, joiden luokse he menivät? Teidän on siis joko syytettävä heitä tai annettava minulle anteeksi, tai sitten todistettava, että teitä, oikean evankeliumin lähettiläitä, loukataan pikkumaisuudella. Mutta koska olen väittänyt kanssanne näistä asioista pikkumaisesti, siirryn nyt ottamaan niistä laajemman ja filosofisemman näkökulman.
XII. Ystäväni, jokaisella, jolla on korkea mieli, on yksi maa, taivaallinen Jerusalem, jossa me säilytämme kansalaisuutemme. Kaikilla on yksi suku – jos katsot sitä, mikä on täällä pölyn alla – tai jos katsot korkeammalle, se Sisähengitys, josta olemme osallisia ja jota meitä kehotettiin pitämään ja jonka kanssa minun on seisottava Tuomarini edessä antaakseni tiliä taivaallisesta aatelisuudestani ja jumalallisesta kuvastani. Jokainen on siis jalo, joka on varjellut tätä hyveellä ja suostumuksella Arkkityyppiinsä. Toisaalta jokainen, joka on sekaantunut pahuuteen ja pukenut päälleen toisen, käärmeen muodon, on jalo. Ja nämä maalliset maat ja perheet ovat tämän meidän väliaikaisen elämämme ja näyttämömme leikkikaluja. Sillä maamme on se, mitä kukin on ensin vallannut, joko tyrannina tai onnettomuudessa; ja siinä me kaikki olemme yhtä lailla muukalaisia ja pyhiinvaeltajia, vaikka kuinka leikittelisimme nimillä. Ja jaloksi katsotaan se suku, joka on joko vanhastaan rikas tai hiljattain kasvanut, ja jaloksi se, joka on syntynyt köyhistä vanhemmista, joko epäonnen tai kunnianhimon puutteen vuoksi. Sillä miten voidaan ylhäältä antaa aatelia, joka on milloin alkamassa ja milloin päättymässä ja jota ei anneta joillekin, vaan annetaan toisille patenttikirjeillä? Tällainen on minun mielipiteeni tästä asiasta. Sen vuoksi jätän teidän tehtäväksenne ylpeillä haudoilla tai myyteillä, ja minä pyrin mahdollisuuksieni mukaan puhdistamaan itseni petoksista, jotta voisin mahdollisuuksien mukaan säilyttää aatelisuuteni tai muuten saada sen takaisin.
XIII. Näin siis ja näistä syistä minä, joka olen pieni ja maineettomasta maasta, olen tullut luoksenne, enkä omasta tahdostani enkä itsekseni, kuten monet niistä, jotka nyt valtaavat pääpaikat, vaan siksi, että minut kutsuttiin ja pakotettiin, ja olen noudattanut omantuntoni tunnontuskia ja Hengen kutsua. Jos asia on toisin, jatkanpa turhaan taistelua täällä enkä pelasta ketään hänen erehdyksestään, vaan saavuttavat halunsa ne, jotka etsivät sieluni hedelmättömyyttä, jos valehtelen. Mutta kun kerran olen tullut, ja kenties ilman halveksittavaa voimaa (jos saan vähän ylpeillä hulluudellani), niin mitä kyltymättömistä olen kopioinut, mitä olen matkinut opportunismista, vaikka minulla on sellaisia esimerkkejä, joita lukuun ottamatta on vaikeaa ja harvinaista olla olematta paha? Mistä kirkosta tai omaisuudesta olen kiistellyt kanssanne, vaikka teillä on molempia enemmän kuin tarpeeksi ja muilla liian vähän? Minkä keisarillisen määräyksen me olemme hylänneet ja jäljitelleet? Mitä hallitsijoita olemme mielistelleet teitä vastaan? Kenen rohkeuden olemme tuominneet? Ja mitä on tehty toisella puolella minua vastaan? ”Herra, älä syytä heitä tästä synnistä”, sanoin jo silloin, sillä muistin aikanaan Stefanuksen sanat, ja niin rukoilen nytkin. Kun meitä halveksitaan, me siunaamme; kun meitä pilkataan, me vetäydymme.
XIV. Ja jos teen väärin siinä, että kun minua tyrannisoidaan, niin siedän sen, niin antakaa minulle tämä vääryys anteeksi; olen sietänyt muidenkin tyrannisointia, ja olen kiitollinen siitä, että maltillisuuteni on tuonut päälleni syytteen hulluudesta. Sillä minä lasken näin, käyttäen aivan korkeampia näkökohtia kuin teillä on; kuinka pieni osa nämä koettelemukset ovatkaan niistä sylkemisistä ja iskuista, jotka Kristus, jonka puolesta ja jonka avulla me kohtaamme nämä vaarat, kesti. En laske niitä kokonaisuudessaan sen yhden orjantappurakruunun arvoisiksi, joka vei voittajaltamme hänen kruununsa, jonka vuoksi myös minä opin, että minut on kruunattu elämän kovuuden vuoksi. En laske niitä sen ainoan ruovikon arvoisiksi, jonka avulla mätä valtakunta tuhoutui; yksin sappea, yksin etikkaa, jonka avulla meidät parannettiin katkerasta mausta; yksin lempeyttä, jota hän osoitti kärsimyksessään. Petettiinkö Hänet suudelmalla? Hän nuhtelee suudelmalla, mutta ei lyö. Pidätetäänkö Hänet yhtäkkiä? Hän tosiaan moittii, mutta seuraa; ja jos sinä kiihkeydestäsi leikkaat miekalla Malchuksen korvan irti, Hän suuttuu ja palauttaa sen. Ja jos joku pakenee liinavaatteessa, hän puolustaa häntä. Ja jos pyydät Sodoman tulta vangitsijoidensa päälle, hän ei vuodata sitä; ja jos hän ottaa ristillä roikkuvan varkaan rikoksensa tähden, hän vie hänet hyvyytensä kautta paratiisiin. Olkoot kaikki ihmistä rakastavan teot rakastavia, kuten olivat kaikki Kristuksen kärsimykset, joihin emme voisi lisätä mitään suurempaa kuin sen, että kun Jumala jopa kuoli puolestamme, kieltäydymme omalta osaltamme antamasta anteeksi lähimmäistemme pienintäkään vääryyttä.
XV. Sitä paitsi tämänkin minä laskin ja lasken yhä itselleni; ja huomaattehan, jos se ei ole aivan oikein. Olen usein keskustellut siitä teidän kanssanne ennenkin. Näillä miehillä on talot, mutta me olemme asukas talossa; he ovat temppeleitä, me olemme Jumala; ja sitä paitsi on meidän tehtävämme olla elävän Jumalan eläviä temppeleitä, eläviä uhreja, kohtuullisia polttouhrilahjoja, täydellisiä uhrilahjoja, kyllä, jumalia Kolminaisuuden palvonnan kautta. Heillä on kansa, meillä enkelit; heillä on hätiköity rohkeus, meillä usko; heillä uhkaukset, meillä rukous; heillä lyöminen, meillä kestävyys; heillä kulta ja hopea, meillä puhdas sana. ”Sinä olet rakentanut itsellesi laajan talon ja suuret kammiot (tunnista Raamatun sanat), talon, joka on koteloitu ja lävistetty ikkunoilla.” Mutta tämä ei ole vielä korkeampi kuin minun uskoni ja kuin ne taivaat, joihin minua viedään eteenpäin. Onko minun laumani pieni lauma? Mutta sitä ei kanneta jyrkänteen yli. Onko minun laumani kapea? Mutta sudet eivät pääse sitä lähestymään; ryöstäjä ei voi siihen mennä, eivätkä varkaat ja muukalaiset voi siihen kiivetä. Minä näen sen vielä, tiedän hyvin, laajemmaksi. Ja monet niistä, jotka nyt ovat susia, minun on laskettava lampaideni joukkoon ja ehkä jopa paimenten joukkoon. Tämän ilosanoman minulle on tuonut Hyvä Paimen, jonka tähden annan henkeni lampaiden puolesta. En pelkää pienen lauman puolesta, sillä se nähdään yhdellä silmäyksellä. Minä tunnen lampaani, ja minun lampaani tuntevat minut. Sellaisia ovat ne, jotka tuntevat Jumalan ja jotka Jumala tuntee. Minun lampaani kuulevat minun ääneni, jonka olen kuullut Jumalan oraakkelista, jonka pyhät isät ovat opettaneet minulle, jota olen opettanut yhtä lailla kaikissa tilanteissa, mukautumatta omaisuuteen, ja jota en koskaan lakkaa opettamasta; siinä olen syntynyt ja siinä tulen lähtemään.
XVI. Näitä minä kutsun nimeltä (sillä he eivät ole nimettömiä niin kuin tähdet, jotka ovat numeroituja ja joilla on nimet), ja he seuraavat minua, sillä minä kasvatan heidät lepoveden äärellä; ja he seuraavat jokaista sellaista paimenta, jonka ääntä he rakastavat kuulla, kuten näette; mutta muukalaista he eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, sillä heillä on tapana erottaa omiensa ääni muukalaisten äänestä. He pakenevat Valentinusta ja hänen jakoaan yhdestä kahteen, koska he kieltäytyvät uskomasta, että Luoja on muu kuin Hyvä. He pakenevat Syvyyttä ja Hiljaisuutta sekä myyttisiä Aeoneja, jotka ovat totisesti Syvyyden ja Hiljaisuuden arvoisia. He pakenevat Markionin jumalaa, joka koostuu alkuaineista ja luvuista; Montanuksen pahaa ja naisellista henkeä; Manesin materiaa ja pimeyttä; Novatuksen kerskailua ja sanahelinää ja puhtauden oletusta; Sabelliuksen analyysistä ja sekavuudesta, ja, jos saan käyttää ilmaisua, hänen absorptiostaan, joka supisti Kolme yhdeksi sen sijaan, että olisi määritellyt Yhden kolmeksi persoonallisuudeksi; Areioksen ja hänen seuraajiensa opettamasta luontojen erilaisuudesta ja heidän uudesta juutalaisuudestaan, joka rajoitti jumaluuden syntymättömään; Fotinuksen maanpäällisestä Kristuksesta, joka sai alkunsa Mariasta. Mutta he palvovat Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä, yhtä jumaluutta; Isä Jumala, Poika Jumala ja (älkää suuttuko) Pyhä Henki Jumala, yksi luonto kolmessa persoonallisuudessa, älylliset, täydelliset, itsestään olemassa olevat, lukumääräisesti erilliset, mutta eivät erilliset jumaluudessa.
XVII. Nämä sanat myöntäköön jokainen, joka minua tänään uhkaa, minulle; loput vaatikoon kuka tahtoo. Isä ei kestä sitä, että häneltä riistetään Poika, eikä Poika Pyhää Henkeä. Kuitenkin niin on tapahduttava, jos He rajoittuvat aikaan ja ovat luotuja Olentoja … sillä se, mikä on luotu, ei ole Jumala. En myöskään kestä, että minulta riistetään vihkimykseni: yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Jos tämä peruutetaan, keneltä saan toisen? Mitä sanotte te, jotka tuhoatte kasteen tai toistatte sen? Voiko ihminen olla hengellinen ilman Henkeä? Onko hänellä osuutta Hengessä, joka ei kunnioita Henkeä? Voiko hän kunnioittaa Häntä, joka on kastettu luoduksi ja kanssapalvelijaksi? Näin ei ole; näin ei ole; kaikesta puheestanne huolimatta. En aio pettää Sinua, oi Alkuperätön Isä, enkä Sinua, oi Ainoasyntyinen Sana, enkä Sinua, oi Pyhä Henki. Minä tiedän, Kenet olen tunnustanut ja Kenestä olen luopunut ja Kenelle olen liittynyt. En anna itseni, sen jälkeen, kun olen oppinut uskovien sanat, oppia myös uskottomien sanoja; tunnustaa totuutta ja sitten valita itseäni valheella; tulla alas vihkimään ja palata takaisin vielä vähemmän pyhitettynä; kun minut on kastettu, jotta voisin elää, kuolisin veteen, kuten pikkulapset, jotka kuolevat jo syntymässä ja saavat kuoleman samanaikaisesti syntymän kanssa. Miksi tehdä minusta yhtä aikaa siunattu ja kurja, vastavalistunut ja valaisematon, jumalallinen ja jumalaton, niin että teen haaksirikon jopa uudestisyntymisen toivosta? Muutama sana riittää. Muistakaa tunnustuksenne. Mihin teidät kastettiin? Isän nimeen? Hyvä, mutta silti juutalainen. Poika? …hyvä … mutta ei vielä täydellinen. Pyhä Henki? Erittäin hyvä … tämä on täydellinen. Oliko se nyt vain näitä vai jokin yhteinen nimi? Jälkimmäinen. Ja mikä oli se yhteinen nimi? Jumala. Uskokaa tähän yhteiseen Nimeen, ratsastakaa menestyksekkäästi ja hallitkaa, ja siirtykää tästä eteenpäin Taivaan autuuteen. Ja se on, kuten luulen, selvempi käsitys näistä; siihen me kaikki voimme tulla, samassa Kristuksessa, meidän Jumalassamme, jolle olkoon kunnia ja voima, yhdessä Alkuperättömän Isän ja Elämän antavan Hengen kanssa, nyt ja aina ja iankaikkisesti ja iankaikkisten aikojen loppuun asti. Aamen.