PYHÄ GREGORIOS TEOLOFI (NAZIANSILAINEN): PUHE VIII SISAR GORGONIASTA. HAUTAJAISPUHE HÄNEN SISARENSA GORGONIAN MUISTOLLE.

PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE VIII. SISAR GORGONIASTA. HAUTAJAISPUHE HÄNEN SISARENSA GORGONIAN MUISTOLLE.

Lähde:

A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers  of the Christian Church.

Second Series. Translated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.

Volume VII,

 S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;

S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.

Oxford

James Parker and Company. New York.

The Christian Literature Company

M DCCC XCIV

ss.238 – 245

Käännös:RS

Tämän puheen  tarkka päivämäärä on epävarma. Se on varmasti  myöhempi kuin Caesariuksen kuolema vuonna 369 jKr. ja edeltää heidän isänsä kuolemaa vuonna 374 jKr. Sen verran voimme päätellä itse Saarnauksesta, eivätkä joidenkin kirjoittajien viittaukset S. Gregorin runoon lisää mitään varmaa tietoomme (Poem. Hist. I. 1. v.v. 108, 227). Paikka, jossa se pidettiin, on lähes epäilemättä kaupunki, jossa hänen avioelämänsä oli vietetty. Tuon elämän julkiset yksityiskohdat ovat yleisölle tuttuja. Gorgonian vanhemmista ja puhujasta itsestään, vaikka he tunsivatkin hänet, ei puhuta sellaisilla läheisyyteen viittaavilla termeillä kuin Nasiansissa pidetyissä puheissa. Gorgonian hengellinen isä ja luottamusmies on läsnä, ja hän on varmasti arvovaltaisessa asemassa, luultavasti piispanistuimella istuen. Gorgonian aviomies (Epitaf. 24) oli nimeltään Alypius. Hänen kotipaikkansa oli, kuten Clemencet ja Benoit ovat Eliaksen valtuuttamina yhtä mieltä, Ikoniumissa, jonka piispana Faustinus tuolloin toimi. Gorgonian kahden pojan nimet ovat tuntemattomia. Elias toteaa, että heistä molemmista tuli piispoja. Pyhä  Gregorius mainitsee testamentissaan hänen kolme tytärtään, Alypiana, Eugenia ja Nonna. Puheelle on ominaista kaunopuheisuus, hurskaus ja hellät tunteet, jotka tekevät siitä Caesariuksesta kertovan puheen arvoisensa kumppanin.

 

HAUTAJAISPUHE HÄNEN SISARENSA GORGONIAN MUISTOLLE.

 

1.Kehuessani sisartani osoitan kunniaa yhdelle omaan sukuuni kuuluvalle; silti ylistykseni ei ole valheellinen, koska se annetaan sukulaiselle, vaan koska se on totta, se on kiitoksen arvoinen, ja sen totuus ei perustu ainoastaan oikeudenmukaisuuteensa vaan myös tunnettuihin tosiasioihin. Sillä vaikka haluaisinkin, en saisi olla puolueellinen; sillä jokainen, joka minua kuulee, seisoo taitavan kriitikon tavoin puheeni ja totuuden välissä, jotta hän ei liioittelisi, mutta jos hän on oikeudenmukaisuuden mies, vaatisi sitä, mikä todella kuuluu. Pelkään siis, etten pääse totuuden ohi, vaan päinvastoin, etten jää siitä jälkeen ja vähennä hänen oikeutettua mainettaan, koska ylistykseni on äärimmäisen riittämätön; sillä on vaikea tehtävä sovittaa hänen erinomaisuutensa sopiviin tekoihin ja sanoihin. Älkäämme siis olko niin epäoikeudenmukaisia, että ylistämme muiden ihmisten kaikkia ominaisuuksia ja vähättelemme todella arvokkaita ominaisuuksia, koska ne ovat meidän omamme, niin että jotkut ihmiset hyötyvät siitä, että he eivät ole sukua meille, kun taas toiset kärsivät sukulaisuudestaan. Sillä oikeudenmukaisuutta rikottaisiin yhtä lailla ylistämällä yhtä ja laiminlyömällä toista, kun taas jos teemme totuudesta mittapuumme ja sääntömme ja katsomme vain häneen ja jätämme huomiotta kaikki rahvaan ja keskivertojen kohteet, ylistämme tai jätämme huomiotta kaiken sen ansioiden mukaan.

2.Olisi kuitenkin kaikkein kohtuuttominta, jos samalla kun kieltäydymme pitämästä vanhurskaana asiana petosta, loukkausta, syytöksiä tai epäoikeudenmukaista kohtelua millään tavalla, suurella tai pienellä, niitä kohtaan, jotka ovat sukulaisiamme, ja pidämme pahimpana vääryyttä, joka on tehty meitä lähimpänä olevia kohtaan; kuvittelisimme kuitenkin, että olisi oikeudenmukaista riistää heiltä sellainen puheenvuoro, joka kuuluu ennen kaikkea hyville, ja käyttää enemmän sanoja niihin, jotka ovat pahoja ja anovat armollista kohtelua, kuin niihin, jotka ovat erinomaisia ja vain vaativat heille kuuluvaa. Sillä jos meitä ei estetä, mikä olisi paljon oikeudenmukaisempaa, ylistämästä miehiä, jotka ovat eläneet oman piirimme ulkopuolella, koska emme tunne heitä emmekä voi henkilökohtaisesti todistaa heidän ansioitaan, niin estetäänkö meitä sitten ylistämästä niitä, jotka tunnemme, ystävyytemme tai kansanjoukon kateuden vuoksi, ja erityisesti niitä, jotka ovat jo lähteneet pois, ja joiden kanssa on liian myöhäistä lähentyä, koska he ovat kaiken muun ohella päässeet kiitoksen tai moitteen ulottumattomiin.

3.Kun olen nyt puolustautunut riittävästi näiltä osin ja osoittanut, kuinka välttämätöntä on, että minä olen puhuja, tulkaa, jatkan ylistyspuheeni, hylkäämällä kaiken tyylin hienouden ja tyylikkyyden (sillä hän, jota ylistämme, oli koruton, ja koristeettomuus oli hänelle, kauneus), mutta suoritan kuitenkin välttämättömänä velkana kaikki ne hautajaisriitit, jotka hänelle kuuluvat, ja opastan lisäksi kaikkia innokkaasti jäljittelemään samaa hyveellisyyttä, sillä jokaisen sanani ja tekoni tavoitteena on edistää vastuulleni uskottujen täydellisyyttä. Tehtävän ylistää edesmenneen maata ja perhettä jätän toiselle, joka noudattaa tarkemmin muistopuheiden sääntöjä; häneltä ei myöskään puutu monia kauniita aiheita, jos hän haluaa koristella häntä ulkoisilla koristeilla, niin kuin ihmiset koristavat loistavan ja kauniin muodon kullalla ja jalokivillä ja käsityöläisen taiteellisilla keinoilla, jotka, vaikka ne kontrastillaan korostavat rumuutta, eivät voi lisätä vetovoimaa kauneudelle, joka ylittää ne. Omalta osaltani noudatan näitä sääntöjä vain siinä määrin, että viittaan yhteisiin vanhempiimme, sillä ei olisi kunnioitettavaa jättää huomiotta sitä suurta siunausta, että meillä on ollut tällaiset vanhemmat ja opettajat, ja sen jälkeen kiinnitän huomioni pikaisesti häneen itseensä rasittamatta enempää niiden kärsivällisyyttä, jotka haluavat tietää, millainen nainen hän oli.

4.Kuka ei tunne näiden meidän viimeisten päiviemme Aabrahamia ja Saaraa, Gregoria ja hänen vaimoaan Nonnaa? Sillä heidän nimensä mainitseminen ei ole hyvä jättää pois hyveellisyyteen yllyttämistä. Hän on vanhurskautettu uskon kautta, hän on asunut sen kanssa, joka on uskollinen; hän on yli kaiken toivon ollut monien kansojen isä, hän on hengellisesti vaivaantunut heidän synnyttämisessään; hän on paennut isänsä jumalien orjuudesta, hän on sekä vapaiden tytär että äiti; hän lähti pois sukulaisistaan ja kodistaan lupauksen maan tähden, hän oli hänen maanpakolaisuutensa syynä; sillä jo pelkästään tästä syystä rohkenen vaatia hänelle Saaraakin kunnianosoitusta suurempaa kunniaa; mies lähti niin jalolle pyhiinvaellukselle, ja nainen osallistui mielellään hänen kanssaan sen vaivoihin; mies antautui Herralle, nainen sekä kutsui miestään herraksi että piti häntä sellaisena, ja osittain hän tuli näin vanhurskaaksi; kenen lupaus oli, kenen lupauksesta, kenen lahjasta, sikäli kuin heissä oli, syntyi Iisak, ja kenen lahja oli.

5.Tämä hyvä paimen oli vaimonsa rukousten ja ohjauksen tulos, ja hän oppi vaimoltaan ihanteensa hyvän paimenen elämästä. Hän pakeni anteliaasti epäjumaliaan, ja sen jälkeen hän ajoi jopa demonit pakoon; hän ei koskaan suostunut syömään suolaa epäjumalanpalvojien kanssa: yhdistyneenä yhteen yhden kunnian, yhden mielen, yhden sielun siteellä, huolissaan yhtä paljon hyveestä ja yhteydestä Jumalan kanssa kuin lihasta; yhtä pitkät eliniät ja yhtä vanhat hiukset, yhtä järkevät ja yhtä kirkkaat, toistensa kilpailijat, jotka kohoavat korkeammalle kuin muut, jotka ovat muutamassa suhteessa lihan hallussa ja jotka on käännetty hengessä jo ennen hajoamistaan: jotka eivät omista maailmaa ja kuitenkin omistavat sen, koska he samanaikaisesti halveksivat sitä ja arvostavat sitä oikein; jotka hylkäävät rikkaudet ja ovat kuitenkin rikkaita jalojen pyrkimystensä ansiosta; jotka hylkäävät asiat täällä ja ostavat sen sijaan asioita tuolla: joilla on hallussaan vähäinen jäännös tästä elämästä, joka on jäänyt heidän hurskautensa jäljiltä, mutta joilla on yltäkylläinen ja pitkäkestoinen elämä, jonka eteen he ovat ponnistelleet. Sanon heistä vielä yhden sanan: heidät on oikein ja oikeudenmukaisesti osoitettu, kumpikin kummallekin sukupuolelle; mies on miesten kaunistus, nainen naisten, eikä vain koriste vaan myös hyveen malli.

6.Heistä Gorgonia sai sekä olemassaolonsa että maineensa; he kylvivät häneen hurskauden siemenet, he olivat hänen kauniin elämänsä ja hänen onnellisen lähtönsä lähde parempien toiveiden kanssa. Nämä ovat kauniita etuoikeuksia, ja sellaisia, joita monet niistä, jotka ylpeilevät jalolla syntyperällään ja ovat ylpeitä sukujuuristaan, eivät helposti saavuta. Mutta jos minun on käsiteltävä hänen tapaustaan filosofisemmin ja ylevämmin, Gorgonian kotimaa oli Jerusalem ylhäällä, kohde, ei näköalapaikka, vaan mietiskelykohde, jossa on meidän yhteiskuntamme, ja jonne me pyrimme: jonka kansalainen Kristus on, ja jonka kanssakansalaisia ovat esikoisten kokous ja seurakunta, jotka on kirjoitettu taivaaseen ja jotka juhlivat sen suuren perustajan ympärillä hänen kirkkautensa ihailussa ja osallistuvat loputtomaan juhlaan; Hänen jaloutensa muodostuu Kuvan säilyttämisestä ja täydellisestä samankaltaisuudesta Arkkityypin kanssa, jonka järki, hyve ja puhdas halu saavat aikaan, ja joka yhä enemmän ja enemmän vastaa Jumalaa koskevissa asioissa niitä, jotka on todella vihitty taivaallisiin salaisuuksiin; ja siitä, että hän tietää, mistä, minkä luonteisia ja mitä tarkoitusta varten hän on syntynyt.

7.Tämän tiedän näistä seikoista, ja siksi sekä tiedän että väitän, että hänen sielunsa oli jalompi kuin idän sielut, paremman kuin tavanomaisen aatelisen tai epäjalon syntyperän säännön mukaan, jonka erotukset eivät riipu verestä vaan luonteesta; eikä se myöskään luokittele niitä, joita se ylistää tai moittii, sukujensa mukaan, vaan yksilöinä. Mutta kun puhun hänen erinomaisuuksistaan niiden keskuudessa, jotka tuntevat hänet, kukin liittyköön mukaan ja auttakoon minua puheessani; sillä yhden ihmisen on mahdotonta ottaa huomioon kaikkia seikkoja, vaikka hän olisi kuinka tarkkaavainen ja älykäs.

8.Vaatimattomuudessa hän ylitti ja ylitti niin paljon oman aikansa ihmiset, puhumattakaan niistä vanhan ajan ihmisistä, jotka ovat kunnostautuneet vaatimattomuudestaan, että hän kykeni välttämään molempien haittoja, mitä tulee kaikkien elämän kahteen osa-alueeseen, naimisissa olevaan ja naimattomaan, joista jälkimmäinen on korkeampi ja jumalallisempi, vaikkakin vaikeampi ja vaarallisempi, kun taas edellinen on nöyrempi ja turvallisempi, ja valita ja yhdistää kaiken sen, mikä molemmissa on parasta, nimittäin toisen kohotuksen ja toisen turvallisuuden, ja tulla näin vaatimattomaksi ilman ylpeyttä, sekoittaa avio- ja aviottoman tilan erinomaisuuden ja osoittaa, ettei kumpikaan niistä ehdottomasti sido meitä Jumalaan tai maailmaan eikä erota meitä siitä (niin että toista on luonnostaan vältettävä ja toista ylistettävä täysin): vaan että mieli on se, joka jalosti hallitsee avio- ja tyttökuntaa ja järjestää ja työstää niitä hyveen raaka-aineeksi järjen mestarikäden alaisuudessa. Sillä vaikka hän oli solminut lihallisen liiton, hän ei sen vuoksi eronnut hengestä, eikä hän, koska hänen miehensä oli hänen päänsä, jättänyt huomiotta ensimmäistä Päähänsä; vaan suorittaen ne harvat palvelut, jotka kuuluvat maailmalle ja luonnolle, lihan lain tahdon mukaan, tai pikemminkin sen tahdon mukaan, joka antoi lihalle nämä lait, hän pyhitti itsensä kokonaan Jumalalle. Mutta mikä on kaikkein hienointa ja kunniakkainta, hän sai myös miehensä puolelleen ja teki hänestä hyvän palvelijatoverin järjettömän isännän sijasta. Eikä ainoastaan näin, vaan hän teki myös ruumiinsa hedelmistä, lapsistaan ja lastensa lapsista, henkensä hedelmiä, omisti Jumalalle ei vain sielunsa vaan koko perheensä ja taloutensa ja teki avioliitosta kunniakkaan oman avioliittokelpoisuutensa ja sen kauniin sadon kautta, jonka hän oli siitä korjannut; hän esiintyi niin kauan kuin eli, esimerkkinä jälkeläisilleen kaikesta hyvästä, ja kun hänet kutsuttiin pois, hän jätti testamenttinsa jälkeensä hiljaiseksi kehotukseksi perheelleen.

9.Jumalallinen Salomo ylistää opettavaisessa viisaudessaan, tarkoitan sananlaskuissaan, naista, joka huolehtii kotitaloudestaan ja rakastaa miestään, ja asettaa hänet vastakohdaksi sellaisen, joka vaeltaa ympäriinsä, on hillitön ja häpeämätön ja metsästää kallisarvoisia sieluja irstailla sanoillaan ja tavoillaan, kun taas kotona hän pärjää hyvin ja hoitaa rohkeasti naisen velvollisuudet, kun hänen kätensä pitävät kiinni tikusta, hän valmistaa miehelleen kaksi takkia, ostaa pellon ajallaan, huolehtii palvelijoidensa ruokahuollosta ja toivottaa ystävänsä tervetulleiksi runsaaseen pöytään; ja kaikki muut yksityiskohdat, joissa hän ylistää vaatimatonta ja työteliästä naista. Sisareni ylistäminen näiltä osin olisi kuin ylistettäisi patsasta sen varjosta tai leijonaa sen kynsistä ilman viittausta sen suurimpiin täydellisyyksiin. Kuka olisi ansainnut enemmän mainetta, ja kuka kuitenkin vältteli sitä niin paljon ja teki itsensä saavuttamattomaksi ihmisten silmille? Kuka tiesi paremmin raittiuden ja iloisuuden oikeat mittasuhteet, niin ettei hänen raittiutensa tuntuisi epäinhimilliseltä eikä hänen hellyytensä vaatimattomalta, vaan hänen harkintakykynsä oli toisessa varovainen, toisessa lempeä, hänen harkintakykynsä leimasi myötätunnon ja arvokkuuden yhdistelmä? Kuunnelkaa, te naiset, jotka olette riippuvaisia helppoudesta ja näyttävyydestä ja jotka halveksitte häpeän verhoa. Kuka on koskaan pitänyt silmänsä niin kurissa? Kuka pilkkasi naurua niin, että hymyn aaltoilu tuntui hänestä suurelta asialta? Kuka sulki tiukemmin korvansa? Ja kuka avasi ne enemmän jumalallisille sanoille, tai pikemminkin kuka asetti mielen kielen hallitsijaksi Jumalan tuomioita lausuessaan? Kuka, kuten hän, säätelisi huuliaan?

10.Tässä, jos tahdotte, on toinenkin kohta hänen erinomaisuudestaan: sellainen, josta ei hän eikä yksikään todella vaatimaton ja säädyllinen nainen ajattele mitään, mutta jonka ovat saaneet meidät ajattelemaan paljon ne, jotka ovat liian ihastuneita koristeellisuuteen ja näyttävyyteen ja kieltäytyvät kuuntelemasta opetusta tällaisissa asioissa. Häntä ei koskaan koristanut kulta, joka oli taitavasti työstetty ylitsepääsemättömän kauniiksi muodoiksi, eikä pellavatukat, jotka olivat kokonaan tai osittain esillä, eikä kierrekiharat, eikä miesten häpeälliset mallit, jotka rakentavat pystytyksiä kunniakkaaseen päähän, eikä virtaavien ja läpinäkyvien kaapujen kalliit laskokset, eikä loistavista kivistä tehdyt koristeet, jotka värjäävät ympäröivää ilmaa ja hehkuvat hänen muotoaan; eivät myöskään taidemaalarin taidot ja noituudet, eivät myöskään se helvetillisen luojan halpamainen kauneus, joka toimii jumalallista vastaan, peittää petollisilla pigmenttinsä avulla Jumalan luomuksen ja häpäisee sen kunniansa kanssa ja asettaa innokkaiden silmien eteen Jumalan muodon sijasta porton jäljitelmän, niin että tämä äpäräkauneus varastaa sen kuvan, joka pitäisi säilyttää Jumalalle ja tulevalle maailmalle. Mutta vaikka hän oli tietoinen naisten monista ja erilaisista ulkoisista koristeista, mikään niistä ei kuitenkaan ollut hänelle arvokkaampi kuin hänen oma luonteensa ja hänen sisimpäänsä kätketty loisto. Yksi punainen sävy oli hänelle rakas, vaatimattomuuden punoitus, yksi valkoinen, maltillisuuden merkki; mutta pigmentit ja lyijykynät, elävät kuvat ja virtaavat kauneuslinjat hän jätti näyttämön ja katujen naisille ja kaikille niille, joiden mielestä häpeä on häpeä ja häpeä.

11.Riittää jo tällaisista aiheista. Hänen varovaisuudestaan ja hurskaudestaan ei voida antaa riittävää selontekoa eikä löytää monia esimerkkejä paitsi hänen luonnollisilta ja hengellisiltä vanhemmiltaan, jotka olivat hänen ainoat esikuvansa ja joiden hyveellisyydestä hän ei missään tapauksessa jäänyt jälkeen, lukuun ottamatta sitä ainoaa poikkeusta, jonka hän helpoimmin myönsi, että he, kuten hän sekä tiesi että tunnusti, olivat hänen hyvyytensä lähde ja hänen oman valaistumisensa juuret. Mikä voisi olla terävämpää kuin hänen älykkyytensä, jonka tunnustivat yhteiseksi neuvonantajakseen paitsi hänen perheensä, saman kansan ja saman lauman jäsenet, myös kaikki ihmiset ympärillä, jotka pitivät hänen neuvojaan ja neuvojaan lakina, jota ei saanut rikkoa? Mikä olisi viisaampaa kuin hänen sanansa? Mikä olisi hänen hiljaisuuttaan viisaampi? Kun olen maininnut vaikenemisen, siirryn siihen, mikä oli hänelle tyypillisintä, naisille sopivinta ja näinä aikoina hyödyllisintä. Kenellä oli täydellisempi tieto Jumalan asioista, sekä jumalallisten oraakkelien että hänen oman ymmärryksensä perusteella? Mutta kuka oli vähemmän valmis puhumaan ja rajoittamaan itsensä naisille kuuluviin rajoihin? Lisäksi, niin kuin se oli todellisen hurskauden oppineen naisen sitova velvollisuus ja se, mikä on ainoa kunniallinen kohde tyydyttämättömälle halulle, kuka, kuten hän, koristeli temppeleitä uhrilahjoilla, sekä muita että tätä, jota tuskin enää, nyt kun hän on poissa, tullaan niin koristamaan? Tai pikemminkin, kuka esitti itsensä Jumalalle elävänä temppelinä? Kuka taas osoitti niin suurta kunnioitusta papeille, erityisesti sille, joka oli hänen sotilastoverinsa ja hurskauden opettaja, jonka hyviä siemeniä ja Jumalalle vihittyjä lapsipareja ovat.

12.Kuka avasi talonsa niille, jotka elävät Jumalan mukaan, armollisemmalla ja runsaammalla vastaanotolla? Ja, mikä on suurempaa, kuka toivotti heidät tervetulleeksi niin vaatimattomasti ja jumalallisesti tervehtien? Edelleen, kuka osoitti mielensä järkkymättömämpänä kärsimyksissä? Kenen sielu oli myötätuntoisempi hädässä olevia kohtaan? Kenen käsi oli avokätisempi niitä kohtaan, jotka olivat puutteessa? En epäröisi kunnioittaa häntä Jobin sanoilla: Hänen ovensa oli avoinna kaikille tulijoille; muukalainen ei jäänyt kadulle. Hän oli sokeiden silmät, rampojen jalat, orpojen äiti.” Miksi sanoisin hänen laupeudestaan leskiä kohtaan enempää kuin sen hedelmän, jonka hän saavutti, että häntä itseään ei koskaan kutsuttu leskeksi? Hänen talonsa oli kaikkien hänen perheensä tarvitsevien yhteinen asuinpaikka, eivätkä hänen tavaransa olleet yhtään vähemmän yhteiset kaikille tarvitseville kuin heidän omat tavaransa kuuluivat jokaiselle. Hän on hajottanut ja antanut köyhille, ja evankeliumin erehtymättömän totuuden mukaan hän keräsi paljon varoja yllä oleviin viinipuristimiin ja usein viihdytti Kristusta niiden henkilöiden persoonassa, joiden hyväntekijä hän oli. Ja mikä parasta, hänessä ei ollut mitään epäaitoa ammatinharjoittamista, vaan hän harjoitti hurskautta salassa Hänen edessään, joka näkee salaiset asiat. Kaiken hän pelasti tämän maailman hallitsijalta, kaiken hän siirsi turvallisiin koristeisiin. Mitään hän ei jättänyt maan päälle, paitsi ruumiinsa. Hän vaihtoi kaiken tuonpuoleisiin toiveisiin: ainoa rikkaus, jonka hän jätti lapsilleen, oli hänen esimerkkinsä matkiminen ja hänen ansioidensa jäljittely.

13.Mutta näiden uskomattoman suurenmielisyyden merkkien keskellä hän ei luovuttanut ruumistaan ylellisyydelle ja ruokahalun, tuon raivoavan ja repivän koiran, hillittömille nautinnoille, ikään kuin olettaen tekevänsä hyväntekeväisyystekojaan, kuten useimmat ihmiset tekevät, jotka lunastavat ylellisyytensä säälillä köyhiä kohtaan ja sen sijaan, että parantaisivat pahaa hyvällä, saavat pahaa hyvien tekojensa vastapainoksi. Eikä hän, kun hän paastollaan kukisti tomunsa, jättänyt toiselle kovan makaamisen lääkettä; eikä hän, kun hän löysi siitä henkisen palvelun, ollut vähemmän hillitty nukkumaan kuin kukaan muu; eikä hän, kun hän sääteli elämäänsä tässä suhteessa ikään kuin ruumiista vapautuneena, maannut maassa, kun muut viettivät yönsä pystyasennossa, niin kuin kaikkein nöyrimmät miehet ponnistelevat. Ei, tässä suhteessa hänen nähtiin päihittävän paitsi naiset, myös kaikkein hartaimmat miehet, sillä hän lauloi älykkäästi psalttaria, keskusteli jumalallisten oraakkelien kanssa, avasi niitä ja muisteli niitä osuvasti, taivutti polviaan, jotka olivat kasvaneet koviksi ja melkein juurtuneet maahan, kyynelehti puhdistaakseen tahrojaan myötätuntoisella sydämellä ja nöyryyden hengellä, rukoili taivaaseen ja vapautti mielensä harhailemasta hurmoksessa; voiko kukaan mies tai nainen kehua ylittäneensä hänet kaikissa näissä tai yhdessäkään niistä? Sitä paitsi on suuri asia sanoa, mutta on totta, että vaikka hän pyrki innokkaasti joihinkin erinomaisuuksiin, toisissa hän oli esikuvana: toisissa hän oli löytäjänä, toisissa hän oli ylivertainen. Ja jos hän oli jossakin yksittäisessä asiassa kilpaileva, hänen ylivoimansa johtui siitä, että hän hallitsi kaiken. Hän menestyi kaikissa asioissa niin hyvin, ettei kukaan muu saavuttanut yhdessäkään edes kohtalaista menestystä: hän saavutti jokaisessa asiassa sellaisen täydellisyyden, että mikä tahansa niistä olisi yksinään voinut korvata kaikki.

14.Oi hoitamaton ruumis ja rähjäiset vaatteet, joiden ainoa kukka on hyveellisyys! Oi sielu, joka takertuu ruumiiseen, kun se on ravinnon puutteen vuoksi vajonnut lähes aineettomaan tilaan; tai pikemminkin, kun ruumis oli jo ennen hajoamista tehty siveäksi väkisin, jotta sielu pääsisi vapauteen ja pääsisi pois aistien kahleista! Oi yövalvojaiset ja psalmimusiikin yöt ja seisominen, joka kestää päivästä toiseen! Oi Daavid, jonka virret eivät koskaan tunnu uskollisille sieluille tylsiltä! Oi hellät raajat, jotka heitetään maan päälle ja jotka vastoin luontoa kovettuvat! Oi kyynelten lähteet, jotka kylvävät ahdistuksessa, jotta he voisivat niittää ilossa. Oi huuto yössä, joka lävistää pilvet ja ulottuu Häneen, joka asuu taivaissa! Oi sielun kiihko, joka rohkeasti kasvaa rukoilevassa kaipauksessa yön koiria, pakkasta ja sadetta, ukkosta, raekuuroja ja pimeyttä vastaan! Oi naisen luonto, joka voittaa miehen luonteen yhteisessä taistelussa pelastuksen puolesta ja osoittaa, että ero miehen ja naisen välillä on ruumiin eikä sielun ero! Oi kasteen puhtaus, oi sielu, ruumiisi, Kristuksen morsiamen, puhtaassa kammiossa! Oi katkera syöminen! Oi Eeva, rotumme ja syntimme äiti! Oi ovela käärme ja kuolema, jonka hänen itsekurinsa voittaa! Oi Kristuksen itsensä tyhjentäminen ja palvelijan muoto ja kärsimykset, joita hänen murehtimisensa siveydestä kunnioittaa!

15.Voi, kuinka voisin laskea kaikki hänen piirteensä tai ohittaa useimmat niistä loukkaamatta niitä, jotka eivät niitä tunne? Tähän on kuitenkin oikein liittää hänen hurskautensa palkinnot, sillä otaksun todellakin, että te, jotka tunsitte hyvin hänen elämänsä, olette jo kauan olleet innokkaita ja halukkaita löytämään puheestani paitsi nykyisiä asioita tai hänen tuollaisia ilojaan, jotka ovat ihmisen käsityksen, kuulon ja silmän ulottumattomissa, myös niitä, jotka vanhurskas palkitsija on hänelle täällä lahjoittanut: asia, joka usein on omiaan rakentamaan uskottomia, jotka pienistä asioista pääsevät uskoon suuriin ja näkyvistä asioista niihin, joita ei ole nähty. Mainitsen sitten joitakin tosiasioita, jotka ovat yleisesti tunnettuja, ja toisia, jotka on useimmilta ihmisiltä pidetty salassa; ja tämä siksi, että hänen kristillinen periaatteensa piti huolen siitä, että hän ei esittänyt [jumalallisia] suosionosoituksiaan julkisesti. Tiedätte, kuinka hänen raivostuneet muulinsa karkasivat hänen vaunujensa kanssa ja valitettavasti kaatoivat ne, kuinka kauheasti häntä raahattiin ja kuinka hän loukkaantui vakavasti, uskottomien skandaaliksi siitä, että tällaiset onnettomuudet sallittiin vanhurskaille, ja kuinka nopeasti heidän epäuskonsa korjattiin: Sillä niin murskattu ja ruhjoutunut kuin hän olikin, niin luissa kuin raajoissa, sekä niissä, jotka olivat näkyvillä, että niissä, jotka olivat näkymättömissä, hän ei halunnut lääkäriä, paitsi Häntä, joka oli sen sallinut; sekä siksi, että hän karttoi ihmisten tarkastusta ja käsiä, säilyttäen kärsimyksessäkin vaatimattomuutensa, että myös odottaen oikeutusta Häneltä, joka salli tämän tapahtua, niin että hän ei ollut velkaa pelastumisestaan kenellekään muulle kuin Hänelle: Sen seurauksena ihmiset olivat yhtä hämmästyneitä hänen toivottomasta toipumisestaan kuin hänen onnettomuudestaan ja päättelivät, että tragedia oli tapahtunut hänen kirkastamisekseen kärsimysten kautta, kärsimys oli inhimillistä, toipuminen yli-inhimillistä ja antoi opetuksen niille, jotka tulevat hänen jälkeensä, osoittaen suuressa määrin uskoa kärsimyksen keskellä ja kärsivällisyyttä onnettomuuden alla, mutta vielä suuremmassa määrin Jumalan ystävällisyyttä niitä kohtaan, jotka ovat hänen kaltaisiaan. Sillä vanhurskaille annettuun kauniiseen lupaukseen ”vaikka hän kaatuisi, hän ei kokonaan murtuisi” on lisätty vielä yksi tuoreempi: ”vaikka hän kokonaan murtuisi, hän nousee pian ylös ja kirkastuu.” Sillä jos hänen onnettomuutensa olikin kohtuuton, niin hänen toipumisensa oli poikkeuksellinen, niin että terveys varasti pian vamman pois, ja parantumisesta tuli iskun jälkeen juhlallisempi kuin iskusta.

16.Oi merkillinen ja ihmeellinen onnettomuus! Oi vahinko, joka on turvaa jalompi! Oi profetia: ”Hän on lyönyt ja sitoo meidät ja herättää meidät henkiin, ja kolmen päivän kuluttua hän herättää meidät henkiin”, joka tosin ennusti, niin kuin se ennusti, suurempaa ja ylevämpää tapahtumaa, mutta joka ei kuitenkaan soveltunut vähemmän Gorgonian kärsimyksiin! Tämä siis oli kaikille, jopa kaukana asuville, tunnettua, sillä ihme levisi kaikkiin, ja opetus tallentui kaikkien kieliin ja korviin yhdessä muiden Jumalan ihmeellisten tekojen ja voimien kanssa. ”Mutta seuraava tapaus, tähän asti tuntematon ja piilotettu kuolleilta ihmisiltä sen kristillisen periaatteen vuoksi, josta puhuin, sekä hänen hurskas haluttomuutensa turhamaisuutta ja näyttelyä kohtaan, käsketkö minun kertoa.” ”Oi parhain ja täydellisin paimenista, tämän pyhän lauman paimen, ja annatko sinä lisäksi suostumuksesi tähän, koska tämä salaisuus on uskottu vain meille, ja olimme molemmat todistajina ihmeelle, vai pitäisikö meidän edelleen pitää uskollisuutemme hänelle, joka on poissa? Kuitenkin luulen, että kuten silloin oli aika olla hiljaa, nyt on aika ilmaista se, ei vain Jumalan kunniaksi, vaan myös lohdutukseksi niille, jotka ovat ahdingossa.”

 

17.Hän oli ruumiinsa puolesta sairas ja vaarallisesti sairastunut erikoiseen ja pahanlaatuiseen tautiin, hänen koko ruumiinsa oli lakkaamatta kuumeessa, hänen verensä oli milloin kiihtynyt ja kiehuva, milloin hyytynyt koomaan, uskomattomaan kalpeuteen ja mielen ja raajojen halvaantumiseen; ja tämä ei tapahtunut pitkin väliajoin, vaan toisinaan hyvin usein. Tauti tuntui olevan niin raju, ettei siihen ollut inhimillistä apua; lääkärit, jotka tutkivat tapauksen huolellisesti sekä yksin että yhdessä, eivät auttaneet, eivät myöskään hänen vanhempiensa kyyneleet, joilla on usein suuri voima, eivätkä julkiset anomukset ja esirukoukset, joihin koko kansa yhtyi yhtä vilpittömästi kuin omiensa puolesta: sillä hänen turvallisuutensa oli kaikkien turvallisuus, sillä päinvastoin hänen kärsimyksensä ja sairautensa oli yhteinen onnettomuus.

18.Mitä sitten teki tämä suuri sielu, suurimman arvoinen jälkeläinen, ja mikä oli lääke hänen sairauteensa, sillä nyt olemme tulleet suuren salaisuuden äärelle? Kaiken muun avun epätoivoisena hän kääntyi kaikkien Lääkärin puoleen, ja yön hiljaisia tunteja odotellessaan, sairauden lievän tauon aikana, hän lähestyi uskossa alttaria ja, huutaen Häntä, jota siellä kunnioitetaan, voimakkaalla huudolla ja kaikenlaisilla vetoomuksilla, tuoden mieleen kaikki Hänen aikaisemmat voimatekonsa, ja hän tunsi hyvin sekä muinaiset että myöhemmät, hän uskaltautui lopulta hurskaaseen ja loistavaan röyhkeyteen: Hän jäljitteli sitä naista, jonka verilähde kuivui Kristuksen vaatteen helmaan. Mitä hän teki? Levittäen päänsä toisen huudon saattelemana alttarille ja runsain kyynelein, kuten hän, joka kerran kasteli Kristuksen jalat, ja ilmoittaen, ettei hän löysäisi otettaan, ennen kuin hänet oli tehty terveeksi, hän levitti sitten lääkkeensä koko kehoonsa, nimittäin: sellaisen annoksen Arvokkaan Ruumiin ja Veren vastakappaleita, jonka hän säilytti kädessään, sekoittaen siihen kyyneleitään, ja, oi ihme, hän lähti pois tuntien heti olevansa pelastettu ja ruumiin, sielun ja mielen keveydessä, saatuaan toivonsa palkaksi sen, mitä hän toivoi, ja saatuaan henkisen voiman avulla ruumiillisen voiman. Vaikka nämä asiat ovatkin suuria, ne eivät ole valheellisia. Uskokaa niihin kaikki, olittepa sairaita tai terveitä, jotta voisitte joko säilyttää tai palauttaa terveytenne. Ja että kertomukseni ei ole pelkkää kerskailua, käy ilmi siitä hiljaisuudesta, jolla hän elossa ollessaan säilytti sen, mitä olen paljastanut. Voitte olla varmoja, etten olisi nytkään julkaissut sitä, ellen olisi pelännyt, että niin suuri ihme olisi jäänyt täysin piiloon näiden ja myöhempien aikojen uskovilta ja epäuskoisilta.

19.Tällainen oli hänen elämänsä. Suurimman osan sen yksityiskohdista olen jättänyt kertomatta, jottei puheeni kasvaisi kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jotten näyttäisi siltä, että olen liian ahne hänen kauniin maineensa suhteen; mutta ehkä tekisimme väärin hänen pyhää ja maineikasta kuolemaansa kohtaan, jos emme mainitsisi joitain sen erinomaisuuksia, varsinkin kun hän niin kovasti kaipasi ja toivoi sitä. Siksi teen sen niin lyhyesti kuin voin. Hän kaipasi poismenoaan, sillä hänellä oli todellakin suuri rohkeus häntä kohtaan, joka kutsui hänet, ja hän halusi mieluummin olla Kristuksen luona kuin mitään muuta maanpäällistä. Eikä ole ketään rakastavinta ja hillittömintä, jolla olisi niin paljon rakkautta ruumiiseensa kuin hänellä oli halutessaan heittää pois nämä kahleet ja paeta siitä suosta, jossa vietämme elämämme, ja seurustella puhtaudessa Hänen kanssaan, joka on Kaunis, ja pitää kokonaan kiinni Rakkaastaan, joka on, sanonpa jopa, hänen Rakastajansa, jonka säteiden, vaikka ne nyt ovatkin heikot, kautta me olemme valaistuneet ja jonka, vaikka olemme erossa Hänestä, me voimme tuntea. Hän ei jättänyt täyttämättä edes tätä jumalallista ja ylevää toivettaan, ja mikä vielä tärkeämpää, hän sai esimakua Hänen Kauneudestaan ennusteidensa ja jatkuvan tarkkailunsa kautta. Hänen ainoa unensa siirsi hänet ylenpalttisiin iloihin, ja hänen ainoa näkynsä käsitti hänen lähtönsä ennalta sovittuna ajankohtana, kun hänelle oli ilmoitettu tästä päivästä, jotta hän olisi Jumalan päätöksen mukaisesti valmistautunut, mutta ei kuitenkaan häiriintynyt.

20.Hän oli hiljattain saanut puhdistuksen ja täydellisyyden siunauksen, jonka me kaikki olemme saaneet Jumalalta uuden elämämme yhteisenä lahjana ja perustana. Tai pikemminkin koko hänen elämänsä oli puhdistautumista ja täydellistymistä; ja vaikka hän sai uudistumisen Pyhältä Hengeltä, sen varmuus oli hänen omansa aikaisemman elämänsä perusteella. Ja hänen tapauksessaan lähes yksin, rohkenen sanoa, salaisuus oli pikemminkin sinetti kuin armolahja. Ja kun hänen miehensä täydellisyys oli hänen ainoa jäljellä oleva toiveensa (ja jos haluatte, että kuvailen miestä lyhyesti, en tiedä, mitä muuta voisin sanoa hänestä kuin sen, että hän oli hänen miehensä), jotta hän olisi vihitty Jumalalle koko ruumiissaan eikä lähtisi pois puoliksi täydellisenä tai jättäisi jälkeensä epätäydellistä mitään, mikä oli hänen omaansa, hän ei jättänyt täyttämättä edes tätä anomusta Häneltä, joka täyttää niiden toiveen, jotka pelkäävät Häntä ja toteuttaa heidän pyyntönsä.

21.Kun hänellä oli kaikki mielessä eikä mikään puuttunut hänen toiveistaan, ja kun määrätty aika lähestyi ja hän oli näin valmistautunut kuolemaan ja lähtöön, hän täytti lain, joka tällaisissa asioissa vallitsee, ja meni vuoteeseensa. Kun hän oli antanut miehelleen, lapsilleen ja ystävilleen monia kehotuksia, kuten oli odotettavissa sellaiselta, joka oli täynnä avioliitto-, äitiys- ja veljesrakkautta, ja tehtyään viimeisestä päivästä juhlallisen juhlapäivän, jolloin hän oli pitänyt loistavia puheita tuonpuoleisista asioista, hän nukkui, eikä ollut täynnä ihmispäiviä, joita hän ei halunnut, sillä hän tiesi niiden olevan hänelle pahoja, ja ne olivat pääasiassa meidän tomumme ja vaelluksemme, vaan hän oli enemmän täynnä Jumalan päiviä kuin kukaan niistä, jotka ovat lähteneet pois runsain hiuksin ja jotka ovat laskeneet monta vuotta. Niinpä hän pääsi vapaaksi tai, parempi sanoa, hänet vietiin Jumalan luo, tai hän lensi pois, tai hän muutti asuinpaikkaansa, tai hän ennakoi hieman ruumiinsa lähtöä.

22.Mitä olin kuitenkin jättämässä pois? Mutta ehkäpä sinä, joka olet hänen hengellinen isänsä, et olisi sallinut sitä, vaan olet huolellisesti salannut tämän ihmeen ja tehnyt sen minulle tiettäväksi. Se on suuri seikka hänen erottautumisessaan ja hänen hyveellisyytensä muistossa ja hänen poismenonsa johdosta tuntemassamme pahoittelussa. Mutta vapina ja kyyneleet ovat tarttuneet minuun, kun muistin tämän ihmeen. Hän oli juuri menehtymässä, ja hänen viimeisen hengenvetonsa aikana, sukulaisten ja ystävien joukon ympäröimänä, joka suoritti viimeisiä ystävällisiä palveluksia, samalla kun hänen iäkäs äitinsä kumartui hänen ylleen, sielunsa kateudesta kouristuneena hänen poismenostaan, ahdistus ja kiintymys olivat sekoittuneet kaikkien mielessä. Jotkut kaipasivat kuulla jonkin polttavan sanan, joka olisi leimautunut heidän muistoihinsa; toiset halusivat innokkaasti puhua, mutta kukaan ei uskaltanut, sillä kyyneleet olivat mykkiä ja surun tuskat lohduttomia, koska tuntui pyhäinhäväistykseltä ajatella, että suru voisi olla kunnia sille, joka oli näin menehtymässä. Niinpä vallitsi juhlallinen hiljaisuus, aivan kuin hänen kuolemansa olisi ollut uskonnollinen seremonia. Siinä hän makasi, kaikesta päätellen hengettömänä, liikkumattomana, sanattomana; hänen ruumiinsa hiljaisuus näytti halvaantuneelta, aivan kuin puhe-elimet olisivat kuolleet sen jälkeen, kun se, mikä saattoi niitä liikuttaa, oli kadonnut. Mutta kun hänen pastorinsa, joka tässä ihmeellisessä kohtauksessa tarkkaili häntä tarkoin, huomasi, että hänen huulensa liikahtivat varovasti, ja asetti korvansa niiden ääreen, mihin hänen taipumuksensa ja myötätuntonsa rohkaisivat häntä, – mutta selitä sinä tämän salaperäisen hiljaisuuden merkitys, sillä kukaan ei voi sanoillasi sitä epäillä! Hän toisti hengityksensä alla psalmia – psalmin viimeisiä sanoja – totuuden sanoakseni, todisteena siitä rohkeudesta, jolla hän oli lähdössä, ja siunattu on se, joka voi nukahtaa näihin sanoihin: ”Minä lasken itseni rauhaan ja lepoon.” Tämä oli hänen viimeinen sanansa. ” Näin sinä lauloit, kaunein naisista, ja näin se sinulle lankesi; ja laulu muuttui todeksi, ja se seurasi lähtöäsi muistona sinusta, joka olet päässyt suloiseen rauhaan kärsimyksen jälkeen ja saanut (kaikille tulevan levon lisäksi) sen unen, joka kuuluu rakastetulle, niin kuin kuuluu sellaiselle, joka on elänyt ja kuollut hurskauden sanojen keskellä.

23.Parempi, tiedän hyvin, ja paljon kallisarvoisempi kuin silmä voi nähdä, on sinun nykyinen kohtalosi, niiden laulu, jotka pitävät pyhää päivää, enkelten joukko, taivaallinen sotajoukko, kirkkauden näky ja se loisto, joka on puhtaampi ja täydellisempi kuin kaikki muu, Korkeimman Kolminaisuuden kirkkaus, joka ei enää ole vangitun mielen ulottumattomissa, jonka aistit ovat haihduttaneet, vaan jonka jakamaton mieli täysin tarkastelee ja omistaa ja joka välkkyy sieluillemme koko jumaluuden valossa: Nauttikoon täydellisesti kaikista niistä asioista, joiden murusia sinä vielä maan päällä ollessasi sait haltuusi sitä kautta, että sinulla oli todellista taipumusta niitä kohtaan. Ja jos otat huomioon asioitamme ja pyhät sielut saavat Jumalalta tämän etuoikeuden, ota vastaan nämä minun sanani monien ylistyspuheiden sijasta ja niiden sijaan, joita olen antanut Caesariukselle ennen sinua ja sinulle hänen jälkeensä – koska minulla on ollut mahdollisuus lausua ylistyspuheita veljilleni.” Tämä ei ole totta. En osaa sanoa, tekeekö joku sinun jälkeesi minulle samanlaista kunniaa. Olkoon kuitenkin ainoa kunniani se, joka on Jumalassa, ja olkoon pyhiinvaellukseni ja kotini Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jolle Isän ja Pyhän Hengen kanssa kunnia on iankaikkisesti. Aamen.