Ratkaiseva tapaaminen Kristuksen kanssa. Viimeisen tuomion hetki
Ratkaiseva tapaaminen Kristuksen kanssa
Viimeisen tuomion hetki
Igumeni HILARION (Alfejev)
Lähde:
Evankeliumi (Matt.25:31-46) puhuu siitä viimeisestä, ratkaisevasta kohtaamisesta Kristuksen kanssa, joka odottaa meitä jokaista, kun siirrymme maanpäällisestä elämästä seuraavan aikakauden elämään.
Kristuksen sanoista viimeisestä tuomiosta opimme, että ainoa kriteeri, jonka perusteella lampaat erotetaan vuohista, on ihmisen suhtautuminen lähimmäisiinsä. Herra ei kysy meiltä tuomiolla, olemmeko pitäneet paastoamme, olemmeko tehneet kumarruksia, olemmeko lukeneet rukousohjesääntöä – vaikka monet pitävätkin tätä kristillisen elämän päätavoitteena. Herra kysyy, miten osoitimme uskomme Häneen käytännössä, eli miten kohtelimme Häntä Hänen vähäisempien veljiensä – naapureidemme – persoonassa: teimmekö hyvää vai menimmekö ohi huomaamatta, että Kristus seisoi tiellämme?
Vuosisatojen ajan viimeistä tuomiota on pidetty suurena ja kauheana tapahtumana; kauheana ja anteeksiantamattomana tuomarina, joka laskee ihmisten synnit ja hyveet. Ihmisen mielikuvitus on kuvitellut syntisten tuskan, kun heidät lähetetään kadotuksen tuleen, jossa he saavat ikuisen rangaistuksen synneistään. Mutta evankeliumin sanoma ei kerro meille tällaista: se kertoo meille, että Jumala on Rakkaus. Vanhan testamentin ajatus rankaisevasta Jumalasta, joka rankaisee isien vääryyttä lapsissa kolmanteen ja neljänteen polveen asti (4.Moos.14:18), korvataan Uudessa testamentissa sanomalla Jumalasta, joka rakasti ihmistä, tuli itse ihmiseksi ja kuoli ristillä ihmisten pelastukseksi. Ja juuri Jumalan rakkauden, Kristuksen rakkauden, ristin rakkauden edessä me löydämme itsemme viimeisellä tuomiolla.
Tiedämme evankeliumista, että Jumala ei halua tuomita ihmisiä, vaan armahtaa ja pelastaa heidät. Isä ei tuomitse ketään, vaan on antanut kaiken tuomitsemisen Pojalle, todistaa Kristus Isästä (Joh.5:22). Itsestään hän sanoo: ”Minä en ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan maailmaa” (Joh.12:47). Näin ollen Isä eikä Poika halua tuomita ihmistä. Kuka tuomitsee ihmisen viimeisellä tuomiolla? Meidät tuomitaan sen ihmisen mukaan, joka koputti ovellemme emmekä päästäneet häntä sisään, joka pyysi meiltä ruokaa emmekä antaneet sitä hänelle, joka oli sairas emmekä käyneet hänen luonaan. Meidät tuomitaan lähimmäistemme perusteella, joita emme huomanneet, kun he seisoivat tiellämme nälkäisinä, janoisinä, ilman vaatteita tai kattoa päänsä päällä. Meidät tuomitaan Jumalan laupiaan rakkauden perusteella, jota kohtaan olemme olleet uskottomia. Lopulta tuomitsemme itsemme, kun huomaamme, ettei meillä ole sijaa siellä, missä Jumalan rakkaus välittyy Jumalan lapsille, jotka ovat tulleet Kristuksen kaltaisiksi rakkauden ja laupeuden kautta.
Joka päivä kohtaamme Kristuksen, joka huutaa meitä apuun. Kaduilla, metrossa, maanalaisissa käytävissä, kirkkojen ovien lähellä – kaikkialla näemme kerjäläisiä, joiden kasvoilla Kristus puhuu meille. Kerjäläiselle antaminen merkitsee Kristuksen itsensä palvelemista, jakamista hänen kanssaan, joka tarvitsee meidän osallistumistamme. Päinvastoin, kerjäläisen ohittaminen merkitsee Kristuksen ohittamista, tilaisuutemme menettää mahdollisuus tehdä hyvää Herralle. Emme tietenkään pysty antamaan almuja kaikille kohtaamillemme kerjäläisille, koska heitä on nykyään liian paljon, mutta meidän on autettava ainakin joitakin heistä. Ja niiden puolesta, joille meillä ei ole tarpeeksi rahaa, meidän pitäisi rukoilla myötätuntoisesti ja pyytää Herraa auttamaan heitä itse. Pahinta on ohittaa kerjäläinen huomaamatta häntä. Eikö rikkaan miehen tuomio johtunut siitä, että kun hänet kannettiin paareilla ulos talosta ja tuotiin takaisin, hän ei huomannut portilla makaavaa kerjäläistä Lasarusta? Kunnianarvoisa Simeon uusi teologi sanoo: ”Joka antoi kullekin yhden obolin yhdeksällekymmenelleyhdeksälle köyhälle, ja yhden köyhän solvasi tai löi tai heitti ulos tyhjin käsin – kenelle hän teki sen, jos ei tietenkään Hänelle, joka sanoi ja aina sanoo ja tulee sanomaan: Mitä te teitte yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te teitte minulle (Matt.25:40)? Hän, joka antoi almuja sadalle köyhälle, mutta kun hänellä oli tilaisuus antaa muille, antaa heille juotavaa ja ruokaa, hän kieltäytyi monista, jotka kerjäsivät ja huusivat hänen puoleensa, hänet tuomitaan siitä, että hän ei ole ruokkinut Kristusta, koska Hän on kaikissa heissä, ja jokaisessa ”vähäisimmässä” me ruokimme Häntä. Se, joka on antanut kaikille tänään sen, mitä he tarvitsevat, mutta kun hänellä on mahdollisuus tehdä sama huomenna, hän laiminlyö yhden veljistään ja jättää hänet kuolemaan nälkään, janoon ja kylmyyteen, hän on jättänyt hänet kuolemaan ja halveksinut itseään, joka on sanonut: ”Sen, minkä te teitte yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te teitte minulle.” Hän on tehnyt sen, mitä hän ei ole tehnyt.
Toistan vielä kerran: emme voi ruokkia kaikkia nälkäisiä, vaatettaa kaikkia alastomia, käydä kaikkien sairaiden ja vangittujen luona. Mutta voimme tehdä hyvää ainakin joillekin ihmisille, erityisesti niille hädänalaisille, nälkäisille, janoisille ja sairaille, jotka Herra lähettää suoraan luoksemme. Jokaisella meistä on tällaisia ihmisiä – perheessämme, työpaikallamme, temppelissä: tiedämme heidän hädästään, ja voimme auttaa heitä tai olla auttamatta heitä. Jos ystäväsi on sairaalassa, käy hänen luonaan. Jos sukulaisesi, asuinkumppanisi, työtoverisi on hädässä, anna heille rahaa. Jos et voi auttaa rahalla, jaa ruokaa, vaatteita. ”Eikö sinulla ole mitään? Lohduttakaa kyynelillä”, sanoo pyhä Gregorius Teologi. Lohduta lähimmäistäsi lämpimällä sanalla, myötätunnolla ja myötätunnolla, jaa jotain hänen kanssaan, mutta älä ole välinpitämätön hänen surulleen, älä mene ohi.
Viimeinen tuomio, jossa lampaat erotetaan vuohista, alkaa täällä maan päällä. Se tapahtuu aina, kun olemme yksin köyhien, hädänalaisten ja kärsivien kanssa. Meidät tuomitaan paitsi silloin, kun emme vastaa avunpyyntöön, myös silloin, kun emme huomaa ympärillämme olevaa inhimillistä surua ja hätää, koska olemme uppoutuneet itseemme ja huoliimme. Meidän ei pitäisi odottaa, että meiltä pyydetään apua. Jos lähistöllä asuu vanha mies, jolla ei ole ketään huolehtimassa hänestä, mene itse hänen luokseen ja tarjoa apua. Jos tiedät, että työtoveri on hädässä, tarjoa hänelle rahaa odottamatta, että hän pyytää. Jos saat tietää, että joku tuttavasi on koditon tai varaton, tule hänen avukseen ennen kuin hän soittaa sinulle.
Jonkun tarvitsevan tai hädässä olevan kohtaaminen on kohtaaminen Kristuksen kanssa, viimeinen tuomio, jonka me koemme ennen kuin se tapahtuu koko ihmiskunnalle ja jokaiselle meistä. Kohtalomme ikuisuudessa riippuu siitä, mitä teemme tai emme tee hädänalaisten hyväksi. Jos läpäisemme täällä myötätunnon ja rakkauden kokeen, emme pelkää siellä astua Kristuksen eteen. Jos olemme uskollisia Kristuksen rakkaudelle elämässä, tämän rakkauden tuomio ei ole meille katastrofi. Jos olemme auttaneet jotakuta maallisessa elämässämme, tämä henkilö seisoo kanssamme tuomiolla ja rukoilee puolestamme Jumalan edessä. Jos olemme ruokkinut ja ravinneet Kristusta hädänalaisen ja kärsivän persoonassa, tunnistamme hänet ilmestyessämme tuomiolle, sillä olemme tavanneet hänet monta kertaa aiemmin maallisessa elämässämme. Silloin hän myös tunnistaa meidät ja kutsuu meitä omikseen: Tulkaa, te Isäni siunatut, perikää valtakunta, joka on valmistettu teille maailman perustamisesta asti (Matt. 25:34).