Isien opetuksia

Pyhä Efraim Syyrialainen Rukouksesta

Pyhä Efraim Syyrialainen

Rukouksesta

Азбука веры  Православная библиотека  преподобный Ефрем Сирин  Слова о молитве

https://azbyka.ru/otechnik/Efrem_Sirin/o-molitve/

1.

On totisesti autuas asia olla tekemättä syntiä; ja niiden, jotka tekevät syntiä, ei pidä epätoivoisesti itkeä, vaan itkeä sitä, mitä he ovat tehneet, jotta he kyynelten kautta saisivat jälleen autuuden. Siksi on ihanaa ”aina rukoilla älkääkä kylmätkö”, kuten Herra sanoo (Lk.18:1). Ja myös apostoli sanoo: ‘Rukoilkaa lakkaamatta’ (1.Tess.5:17), siis yötä päivää ja joka hetki. Ei ainoastaan silloin, kun astutte kirkkoon, vaan myös muina aikoina älkää hylätkö tätä huolenpitoa; päinvastoin, olittepa sitten töissä, nukkumassa, matkoilla, syömässä, juomassa tai makaamassa, älkää keskeyttäkö rukoustanne, sillä ette tiedä, milloin se, joka vaatii sieluanne, tulee. Älkää odottako sunnuntaita tai juhlapäivää, älkää tehkö eroa paikkojen välillä, vaan rukoilkaa, kuten profeetta Daavid sanoi, ”jokaisessa hallitsemassanne paikassa” (Ps. 102:22). Älä siis hylkää rukousta, olitpa sitten kirkossa, kotonasi tai pellolla, paimensitpa sitten lampaita, rakensitpa sitten tai olit juhlissa; ja kun se on mahdollista, polvistu, ja kun se on mahdotonta, rukoile mielellä; ja illalla ja aamulla ja keskipäivällä. Jos rukous edeltää työasioita ja jos sängystä noustessasi omistat ensimmäiset liikkeesi rukoukselle, synti ei pääse sieluusi. Rukous on lääke siveyden, sydämen harjaannuttamiseen, ylimielisyyden kesyttämiseen, armottomuuden puhdistamiseen, vihan hävittämiseen, pahuuden korjaamiseen. Rukous – voimaa ruumiille, vaurautta talolle, lohtua kaupungille, voimaa valtakunnalle, voiton merkki taistelussa, rauhan voima. Rukous – neitsyyden sinetti, uskollisuus avioliitossa, matkalaisten ase, lepäävien vartija, valveilla olevien luotettavuus, maanviljelijöiden hedelmällisyys, uivien pelastus. Rukous – tuomittujen esirukous, vangittujen lohdutus, surevien lohdutus, iloitsevien piristys, itkevien rohkaisu, syntymäpäivien juhla, puolisoiden kruunu, kuolleiden hautaus. Rukous on keskustelua Jumalan kanssa, tasavertaisuutta enkelien kanssa, erinomaisuutta hyvissä asioissa, kääntymistä pois pahasta, korjausta niille, jotka tekevät syntiä. Rukous teki Joonasta ja valaasta kodin, Hiskia kuoleman porteista palasi elämään ja Babylonin nuoret miehet muuttivat liekin ”kastehengeksi” (Dan.3:50). Elian rukous sitoi taivaan, ‘eikä se tuonut sadetta maan päälle kolme kesää ja kuusi kuukautta’ (Jaak.5:17). Näette, veljet, kuinka voimakas rukous on. Koko ihmisen elämässä ei ole mitään arvokkaampaa omaisuutta kuin rukous. Älkää koskaan jättäytykö siitä pois, älkää koskaan jättäkö sitä, vaan, kuten Herramme sanoi, rukoilkaamme, ettei työmme menisi hukkaan (Mt.6:6). ‘Ja kun seisotte rukoilemassa, päästäkää irti, jos teillä on jotakin kenenkään päällä, että teidän taivaallinen Isänne … antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne’ (Mk.11:25). Katsokaa, rakkaat, että meidän ei pidä vaivautua rukouksessa, jos meillä on vihamielisyyttä jotakuta vastaan. Herra sanoo vielä: ”Mutta jos tuot lahjasi alttarille ja muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, jätä lahjasi alttarin eteen ja mene ensin nöyrtyen veljesi kanssa ja tule sitten tuomaan lahjasi” (Mt.5:23-24). Nyt on siis selvää, että jos et tee tätä ennen, mitä ikinä tuotkaan, sitä ei hyväksytä. Mutta jos täytätte Herran käskyn, niin rukoilkaa sitten rohkeasti Herraa sanoen: ‘Herra, jätä minulle velkani, niin kuin minä jätän veljeni, kun olen täyttänyt sinun käskysi. Vaikka minä olen heikko, olen kuitenkin jättänyt sen. Ja Laupias vastaa: ‘Jos sinä olet hylännyt, niin minäkin hylkään; jos olet antanut anteeksi, niin minäkin annan anteeksi velkasi; sillä minulla on valta antaa syntejä anteeksi maan päällä. Päästä se, niin se annetaan sinulle anteeksi. Näe Jumalan verraton inhimillisyys. Näette Jumalan mittaamattoman armon. Kuulkaa lyhyt tie sielunne pelastukseen.

2.

Rukous on suuri ase, koskaan pettämätön aarre, koskaan ehtymätön rikkaus, tyyni turvapaikka, hiljaisuuden perusta; rukous on tuhansien siunausten juuri, lähde ja äiti. Se on voimakkaampi kuin itse valtakunta. Siksi on usein käynyt niin, että diademia kantava kärsii kuumeesta, makaa tulen polttamana vuoteella, hänen edessään on lääkäreitä, henkivartijoita, palvelijoita, sotilasjohtajia: eikä lääkärien taito, ystävien läsnäolo, kotiväen suosio, lääkkeiden runsaus, välineiden runsaus, rikkaudet tai mikään muukaan inhimillinen apu voi lievittää hänen vaivaansa; mutta jos joku, jolla on rohkeutta Jumalaan, tulee ja koskettaa vain ruumista ja rukoilee puhtaasti sen puolesta, koko ruumiillinen vaiva häviää. Ja mitä rikkaus, palvelijoiden paljous, kokemusperäinen tieto ja valtakunnan suuruus eivät kyenneet tekemään, sen pystyy usein tekemään yhden köyhän ja kerjäläisen rukous.

Mutta en tarkoita rukousta, joka on kylmää ja huoletonta, vaan rukousta, joka on pitkäkestoista, sielua särkevää ja mieltä kiihkeästi liikuttavaa. Sillä sellainen rukous nousee taivaaseen. Niin kuin vesi, niin kauan kuin se virtaa tasaisella paikalla ja nauttii suuresta laajuudesta, ei nouse korkeuksiin, vaan kun putkimiesten kädet, estettyään sen kulun alhaalla, taivuttavat sitä, niin se, pakotettuna, pyrkii pikemminkin kuin jokin nuoli ylöspäin; niin myös ihmismieli valuu ja hajoaa, niin kauan kuin se nauttii suurta vapautta; mutta kun olosuhteet pakottavat sitä, niin se tässä kauniissa ahdingossa lähettää korkeuksiin puhtaita ja ponnekkaita rukouksia. Ja ymmärtääksenne te, miksi erityisesti näitä, murheellisia rukouksia voidaan kuulla, kuunnelkaa, mitä profeetta sanoo Herralle: ”Kun minä olen murheellinen, minä huudan, ja hän kuulee minua” (Ps.119:1). Lämmittäkäämme siis omaatuntoa, herättäkäämme sielussa murhetta syntien muistelemisesta, herättäkäämme murhetta, ei niin, että se pakottaisi sielua, vaan niin, että se olisi kuulemisen arvoinen, raitis, hereillä ja koskettaisi taivaisiin asti. Mikään ei karkota meistä laiskuutta ja huolimattomuutta niin kuin tuskallinen tunne ja suru, joka kokoaa mielen yhteen ja tuo sen takaisin itseensä. Se, joka näin murehtii ja rukoilee, pystyy rukouksen jälkeen luomaan sieluunsa suuren mielihyvän. Niin kuin pilvivirta tekee ensin ilman synkäksi, ja kun niistä sataa ja pilvet menettävät yksi toisensa jälkeen niihin kertyneet lumihiutaleet, niin tekevät sitten taas koko ilman hiljaiseksi ja kirkkaaksi. Niin myös henkinen murhe: niin kauan kuin se on suljettuna sisälle, se synkistää ajatuksemme, ja kun se uuvuttaa itsensä rukouksen sanoissa kyynelten kanssa ja tulee ulos, silloin se saa sielussa aikaan suuren kirkkauden, tuo rukoilijan mieleen tietyn säteen tavoin ajatuksen Jumalan avusta. Mutta kuinka kylmä onkaan monien järki? He sanovat: ”Minulla ei ole rohkeutta, minua peittää häpeä, enkä voi avata suutani”. Tämä on saatanan pelkoa, tämä on laiskuuden peittelyä; paholainen tahtoo tukkia oven, jonka kautta voimme astua sisään Jumalaan. Eikö sinulla ole rohkeutta? Mutta se on suurta rohkeutta, ja juuri tämä, pitää itseään sellaisena, ettei hänellä ole rohkeutta, sillä on äärimmäistä häpeää ja tuomitsemista pitää itseään sellaisena, että hänellä on rohkeutta. Sillä jos sinulla on paljon ansioita, etkä tiedä itsessäsi mitään väärää, mutta pidät itseäsi rohkeutta vailla olevana, olet menettänyt kaikki rukouksen hedelmät. Ja jos kannat omallatunnollasi lukemattomia syntien taakkoja ja vakuutat itsellesi vain sen, että olet viimeinen kaikista, sinulla on suuri rohkeus Jumalan edessä. Ei ole nöyryyttä, että syntinen pitää itseään syntisenä, sillä nöyryys koostuu siitä, että hän, vaikka hän on tietoinen monista ja suurista asioista itsessään, ei kuvittele itsessään mitään suurta; nöyrä on se, joka on Paavalin kaltainen ja voi sanoa (1.Kor.4:4): ”En tiedä itsestäni mitään” (minä tiedän), ja hän sanoo myös: ”Kristus Jeesus tuli maailmaan pelastamaan syntisiä, heistä minä olen ensimmäinen” (1.Tim. 1:15). Tässä on nöyryyttä – olla ansioituneena korkea ja nöyrtyä mielessään. Jumala kuitenkin sanomattoman hyvyytensä mukaisesti ottaa luokseen ja hyväksyy paitsi ne, jotka nöyrtyvät, myös ne, jotka hyvällä uskolla ilmaisevat syntinsä; ja hän on armollinen ja suopea sellaisille.

Ja jotta tietäisit, kuinka hyvä on olla kuvittelematta itsestään suuria asioita, vedä kaksi vaunua sanalla. Sitoudu vanhurskauteen ja ylhäisyyteen ja myös syntiin nöyryydellä – ja tulet näkemään, että synnin vaunut ohittavat vanhurskauden, ei sen oman synnin voiman vuoksi, vaan siihen liittyvän nöyryyden voiman vuoksi, ja myös ensimmäiset vaunut jäävät taakse, ei vanhurskauden heikkouden vuoksi, vaan ylhäisyyteen liittyvän raskauden ja löyhyyden vuoksi. Sillä niin kuin nöyryys korkeutensa erinomaisuuden vuoksi voittaa synnin painon ja edeltää sitä sen nousussa Jumalan luo, niin ylhäisyys suuren painonsa ja löyhyytensä vuoksi kykenee valloittamaan vanhurskauden ilman mitään rasitusta ja vie sen helposti mukanaan. Ja todisteeksi siitä, että yksi vaunu on nopeampi kuin toinen, muistakaa fariseus ja publikaani. Fariseus valjasti vanhurskauden ja ylhäisyyden sanoen: ”Minä kiitän sinua, sillä minä en ole niin kuin muut ihmiset, saalistajat”, ahneet, ”enkä niin kuin tämä veronkantaja” (Luuk.18:11). Hänen korkeamielisyytensä ei tyydyttänyt koko ihmiskuntaa, vaan suuressa hulluudessaan hän hyökkäsi veronkantajan kimppuun, joka seisoi hänen lähellään. Mitä veronkantaja teki? Hän ei torjunut moitteita, ei rajoittunut syytöksiin, vaan otti kiitollisena vastaan, mitä sanottiin, ja vihollisen nuoli muuttui hänelle parannukseksi ja parannukseksi, moitteet ylistykseksi ja syytökset kruunuksi. Niin ihmeellistä on nöyryys! Niin monia etuja – ei loukkaannu toisten ilkkumisesta, ei raivostu lähimmäisen loukkauksista! Sillä niistäkin voi saada suurta ja erinomaista hyötyä, kuten publikaaneille kävi. Hän otti moitteen vastaan, pyyhki pois syntinsä ja sanoi: ”Ole armollinen minulle, syntiselle…, joka on tullut alas…. vanhurskaaksi… enemmän kuin hän” (Luuk.18:13-14). Sanoista tuli tekoja korkeampia, sana meni tekojen edelle. Toinen heistä pröystäili vanhurskaudella, paastoilla ja kymmenyksillä ja toinen lausui yhden sanan ja pyyhki pois kaikki synnit, koska Jumala ei kuullut vain sanoja, vaan näki ajatuksen, jolla ne lausuttiin, ja kun hän löysi nöyryyden ja murtuneen sydämen, hän armahti ja osoitti ihmisyyttä.

Mutta minä sanon nämä asiat, ei siksi, että me tekisimme syntiä, vaan siksi, että me olisimme kiitollisia. Sillä publikaani, mies, joka seisoi äärimmäisessä vahinkoasteessa, ei nöyryydellä, vaan ainoastaan kiitollisuudella, puhumalla syntinsä julki, tunnustamalla, mikä hän oli, houkutteli itselleen niin suurta Jumalan suosiota; ja sellaista apua saavat Jumalalta myös ne, jotka, vaikka ovat onnistuneet suurissa hyvissä teoissa, eivät kuitenkaan ajattele itseään korkealle. Siksi kehotan, pyydän ja rukoilen teitä tunnustamaan useammin Jumalan edessä. En saata teitä häpeään kaltaistenne orjien edessä enkä pakota teitä paljastamaan syntejänne ihmisille. Avatkaa omatuntonne Jumalan edessä, näyttäkää hänelle haavanne, pyytäkää häneltä parannuskeinoja, älkää näyttäytykö hänelle, joka moittii teitä, vaan hänelle, joka parantaa teidät. Sillä vaikka vaikenisitkin, Hän tietää kaiken. Puhukaa siis, jotta voitte pysyä voiton kanssa; puhukaa, jotta voitte mennä sinne puhtaana, kun olette laskeneet syntinne täällä, ja vapautua tulevasta sietämättömästä häpeästä.

Kolme nuorta miestä olivat pätsissä ja antoivat sielunsa Herran tunnustuksen tähden, mutta niin suurten ansioidensa vuoksi he kuitenkin sanoivat: ”Emme voi avata suutamme, olemme olleet palvelijoillesi rangaistukseksi” (Dan.3:33). Minkä vuoksi he siis avaavat suunsa? Sen tähden, – sanovat he, – että he sanoisivat meille juuri tämän: ’emme voi avata suutamme’, – ja siten houkuttelisivat Herraa puoleemme.

Rukouksen voima on sammuttanut tulen voiman, hillinnyt leijonien raivoa, ratkaissut sotia, pysäyttänyt taisteluita, kesyttänyt myrskyjä, karkottanut riivaajia, avannut taivaan portit, purkanut kuoleman siteet, torjunut sairauksia, torjunut hyökkäyksiä, palauttanut järkkyneitä kaupunkeja, pysäyttänyt sekä ylhäältä tulevia iskuja että ihmisten syytöksiä; sanalla sanoen, kaikenlaisia onnettomuuksia. Ymmärrän jälleen rukouksen, joka ei vain makaa huulilla, vaan nousee mielen syvyyksistä. Niin kuin puut, jotka ovat juurtuneet syvälle, jos ne saavat tuhansia tuulten hyökkäyksiä, eivät katkea eivätkä voi repeytyä, koska juuret ovat lujasti kiinni maan syvyyksissä, niin myös rukoukset, jotka lähetetään aivan mielen syvyyksistä, ulottuvat lujasti juurtuneina korkeuksiin, eikä mikään ajatusten hyökkäys voi turmella niitä. Siksi profeetta sanoo: ”Syvyyksistä minä huudan sinua, Herra” (Ps.129:1). Hänelle kunnia ikuisesti ja iankaikkisesti! Aamen.