Origenes YHTEENVETO OPISTA KOSKIEN ISÄÄ POIKAA JA PYHÄÄ HENKEÄ SEKÄ MUITA EDELLÄ KÄSITELLYISTÄ AIHEISTA

Origenes

YHTEENVETO OPISTA KOSKIEN ISÄÄ POIKAA JA PYHÄÄ HENKEÄ SEKÄ MUITA EDELLÄ KÄSITELLYISTÄ AIHEISTA

DE PRINCIPIIS – Kirja IV

Lähde:

THE ANTE-NICENE FATHERS. TRANSLATIONS OF The Writings of the Fathers down to A.D. 325. THE REV. ALEXANDER ROBERTS, D.D. AND JAMES DONALDSON, LL.D., EDITORS. AMERICAN REPRINT OF THE EDINBURGH EDITION. REVISED AND CHRONOLOGICALLY ARRANGED, WITH BRIEF PREFACES AND OCCASIONAL NOTES,

BY A. CLEVELAND COXE, D.D.

VOLUME IV.

TERTULLIAN, PART FOURTH; MINUCIUS FELIX; COMMODIAN; ORIGEN, PARTS FIRST AND SECOND. AUTHORIZED EDITION.

NEW YORK:

CHARLES SCRIBNER’S SONS.

1 9 1 3

2.

Copyright, 1885,

by

THE CHRISTIAN LITERATURE PUBLISHING COMPANY

***

Teos:

Origen DE PRINCIPIIS

Käännös RS ja tekoäly Claude 3.5.Sonnet

YHTEENVETO (OPISTA) KOSKIEN ISÄÄ, POIKAA JA PYHÄÄ HENKEÄ SEKÄ MUITA EDELLISILLÄ SIVUILLA KÄSITELLYISTÄ AIHEISTA.

On nyt aika, sen jälkeen, kun olemme nopeasti tarkastelleet käsiteltyjä aiheita parhaan kykymme mukaan, kerrata yhteenvetona se, mitä olemme sanoneet eri paikoissa, yksittäiset kohdat, ja ennen kaikkea esittää uudelleen johtopäätöksemme koskien Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Koska näkymätön ja Pojasta erottamaton Jumala Isä ei ole synnyttänyt Poikaa “purkautumalla”, kuten jotkut olettavat. Sillä jos Poika on Isän “purkautuma” (käyttäen sanaa “purkautuma” tarkoittamaan sellaista synnyttämistä kuin eläinten tai ihmisten yleensä on), niin sekä Hän joka “purkautui” että Hän joka “purkautui” ovat välttämättä ruumiillisia. Sillä me emme sano, kuten kerettiläiset olettavat, että jokin osa Jumalan substanssista muuttui Pojaksi, tai että Isä synnytti Pojan olemattomista asioista oman substanssinsa ulkopuolelta, niin että oli aika, jolloin Häntä ei ollut, vaan karttaen kaikkia ruumiillisia käsitteitä sanomme, että Sana ja Viisaus sai alkunsa näkymättömästä ja ruumiittomasta ilman ruumiillista tuntemusta, ikään kuin tahdon tekona, joka lähtee ymmärryksestä. Eikä myöskään, koska Häntä kutsutaan rakkauden Pojaksi, näytä järjettömältä kutsua Häntä tällä tavoin tahdon Pojaksi. Niinpä Johanneskin ilmaisee, että “Jumala on valkeus”, ja Paavali myös julistaa Pojan olevan iankaikkisen valkeuden säteily. Niinpä kuten valo ei koskaan voi olla olemassa ilman säteilyä, niin ei Poikaa voida käsittää olevan ilman Isää, sillä Häntä kutsutaan Hänen persoonansa “kirkkaaksi kuvaksi” sekä Sanaksi ja Viisaudeksi. Kuinka siis voidaan väittää, että oli aika, jolloin Hän ei ollut Poika? Sillä se ei ole muuta kuin sanoa, että oli aika, jolloin Hän ei ollut Totuus, ei Viisaus eikä Elämä, vaikka näissä kaikissa Hänet katsotaan olevan Jumala Isän täydellinen olemus; sillä näitä ei voida erottaa Hänestä eikä edes erottaa Hänen olemuksestaan. Ja vaikka nämä ominaisuudet ymmärretään monina, niin luontonsa ja olemuksensa puolesta ne ovat yksi, ja niissä on koko jumaluuden täyteys. Tämä ilmaisu, jota käytämme: “että ei ollut aikaa, jolloin Hän ei olisi ollut olemassa”, on ymmärrettävä varauksella. Sillä nämä sanat “milloin” tai “ei koskaan” viittaavat aikaan, kun taas lausumat Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä on ymmärrettävä kaikkea aikaa, kaikkia aikoja ja kaikkea ikuisuutta ylittävinä. Sillä Kolminaisuus yksin ylittää ei ainoastaan ajallisen vaan myös ikuisen älyn käsityskyvyn, kun taas muut asiat, jotka eivät kuulu siihen, on mitattava ajoilla ja aikakausilla. Tätä Jumalan Poikaa ei siis Sanan ollessa Jumala, joka alussa oli Jumalan luona, kukaan järkevä voi olettaa sisältyvän mihinkään paikkaan; eikä myöskään Hänen Viisautensa, Totuutensa, Elämänsä, Vanhurskautensa, Pyhityksensä tai Lunastuksensa puolesta, sillä mikään näistä ominaisuuksista ei tarvitse tilaa voidakseen toimia tai vaikuttaa, vaan jokainen niistä on ymmärrettävä tarkoittavan niitä yksilöitä, jotka osallistuvat Hänen hyveisiinsä ja vaikutukseensa.

Jos nyt joku sanoisi, että niiden kautta, jotka osallistuvat Jumalan “Sanaan” tai Hänen “Viisauteensa” tai “Totuuteensa” tai “Elämäänsä”, itse Sana ja Viisaus näyttäisi olevan sisällytetty paikkaan, meidän olisi vastattava hänelle, ettei ole epäilystäkään, etteikö Kristus Sanan tai Viisauden tai kaikkien muiden ominaisuuksiensa puolesta olisi ollut Paavalissa, ja että hän sen vuoksi sanoi: “Etsittekö todistusta siitä, että Kristus puhuu minussa?” ja jälleen: “Elän, mutta en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” Koska Hän siis oli Paavalissa, kuka epäilee, ettei Hän samalla tavalla olisi ollut Pietarissa ja Johanneksessa ja jokaisessa pyhässä, eikä ainoastaan niissä, jotka ovat maan päällä, vaan myös niissä, jotka ovat taivaissa? Sillä on järjetöntä sanoa, että Kristus oli Pietarissa ja Paavalissa, mutta ei Mikael-arkkienkelissä eikä Gabrielissa. Ja tästä käy selvästi ilmi, ettei Jumalan Pojan jumaluus ollut suljettu mihinkään paikkaan, sillä muutoin se olisi ollut vain siinä eikä toisessa. Mutta koska se ruumiittoman luontonsa ylhäisyyden mukaisesti ei ole rajattu mihinkään paikkaan, niin ei myöskään voida käsittää, että se olisi missään puuttuva. Vaan tämän ymmärretään olevan ainoan eron, että vaikka Hän on, kuten olemme sanoneet, eri yksilöissä – kuten Pietarissa tai Paavalissa tai Mikaelissa tai Gabrielissa – –Hän ei ole samalla tavalla kaikissa olennoissa. Sillä Hän on täydellisemmin ja selvemmin ja ikään kuin avoimemmin arkkienkeleissä kuin muissa pyhissä miehistä. Ja tämä on ilmeistä lausumasta, että kun kaikki, jotka ovat pyhiä ovat saavuttaneet täydellisyyden huipun, heitä sanotaan tehdyiksi enkelien kaltaisiksi tai yhtäläisiksi, evankeliumien julistuksen mukaisesti. Mistä käy selväksi, että Kristus on kullakin yksilöllä siinä määrin kuin hänen ansionsa sallivat.

Kun siis olemme lyhyesti esittäneet nämä kohdat Kolminaisuuden luontoa koskien, seuraa, että lyhyesti huomaamme myös tämän lausuman, että “Pojan kautta” sanotaan luodun “kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä, näkyvät ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia tai hallituksia tai valtoja: kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen, ja Hän on ennen kaikkea, ja kaikki pysyy Hänessä, joka on Pää.” Tämän mukaisesti myös Johannes sanoo evankeliumissaan: “Kaikki on saanut Hänessä alkunsa, ja ilman Häntä ei ole luotu yhtäkään.” Ja Daavid vihjaten, että koko Kolminaisuuden salaisuus koski kaikkien olentojen luomista, sanoo: “Herran sanalla ovat taivaat tehdyt ja kaikki niiden joukot Hänen suunsa hengellä.”

Näiden kohtien jälkeen muistutamme asianmukaisesti ainokaisen Jumalan Pojan ruumiillisesta tulemisesta ja lihaksi tulemisesta, jonka jumaluuden koko majesteettisuuden emme saa olettaa olevan suljetun Hänen hentoon ruumiiseensa, niin että koko Jumalan “sana” ja Hänen “viisautensa” ja “oleellinen totuutensa” ja “elämänsä” olisi joko revitty irti Isästä tai rajoitettu ja suljettu Hänen ruumiillisen persoonansa ahtauteen eikä sitä pidä katsoa toimineen missään muualla, vaan hurskaan miehen varovaisen tunnustuksen tulee olla kahden välillä, niin ettei pidä uskoa, että mitään jumaluutta puuttui Kristukselta, eikä että mitään eroa lainkaan tehtiin kaikkialla läsnä olevasta Isän olemuksesta. Sillä tällainen merkitys näyttää olevan Johannes Kastajan sanoissa joukolle Jeesuksen ruumiillisessa poissaolossa: “Teidän keskellänne seisoo Hän, jota te ette tunne, Hän, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengännauhaa en ole kelvollinen avaamaan.” Sillä Hänestä, joka oli poissa ruumiillisesti, ei varmasti voitu sanoa, että Hän seisoi niiden keskellä, joiden joukossa Jumalan Poika ei ollut ruumiillisesti läsnä.

Älköön kuitenkaan kukaan luulko, että tällä väitämme, että jokin osa Jumalan Pojan jumaluudesta oli Kristuksessa ja että jäljelle jäänyt osa oli muualla tai kaikkialla, mikä voi olla niiden mielipide, jotka eivät tunne ruumiiton ja näkymättömän olemuksen luontoa. Sillä on mahdotonta puhua ruumiittoman olennon osista tai tehdä niistä mitään jakoa, vaan Hän on kaikessa ja kaiken läpi ja kaiken ylitse sillä tavalla kuin olemme edellä puhuneet, nimittäin sillä tavalla, jolla Hänen ymmärretään olevan joko “viisaus” tai “sana” tai “elämä” tai “totuus”, millä käsittämistavalla kaikki paikallinen rajoittaminen epäilemättä suljetaan pois. Jumalan Poika siis, haluten ihmissuvun pelastukseksi ilmestyä ihmisille ja asua heidän keskuudessaan, otti itselleen ei ainoastaan ihmisruumiin, kuten jotkut otaksuvat, vaan myös sielun, joka tosin oli luonteeltaan samanlainen kuin meidän sielumme, mutta tahdoltaan ja voimaltaan Hänen kaltaisensa ja sellainen, joka epäilemättä saattoi toteuttaa kaiken “sanan” ja “viisauden” halut ja järjestelyt. Että Hänellä siis oli sielu, osoittaa Vapahtaja evankeliumeissa selvästi sanoessaan: “Ei kukaan ota minulta elämääni, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen.” Ja jälleen: “Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti.” Ja jälleen: “Nyt minun sieluni on järkytetty.” Sillä ei ole ymmärrettävä, että Jumalan “sana” on “murheellinen ja järkytetty sielu”, koska Hän jumaluuden vallalla sanoo: “Minulla on valta antaa elämäni.” Emme myöskään väitä, että Jumalan Poika oli siinä sielussa, kuten Hän oli Paavalin tai Pietarin tai muiden pyhien sielussa, joissa Kristuksen uskotaan puhuvan niin kuin Paavalissa. Vaan kaikkia näitä koskien on pidettävä, kuten Raamattu julistaa, että “ei kukaan ole puhdas saastasta, vaikka hänen elämänsä kestäisi vain päivän.” Mutta tämä sielu, joka oli Jeesuksessa, valitsi ennen kuin tunsi pahan, hyvän ja koska Hän rakasti vanhurskautta ja vihasi laittomuutta, niin Jumala “voiteli Hänet ilon öljyllä enemmän kuin Hänen kumppaninsa.” Hän siis voidellaan ilon öljyllä, kun Hän yhdistyy Jumalan “sanaan” tahrattomassa yhteydessä, ja tämän yhden keinon kautta kaikista sieluista Hän oli kykenemätön syntiin, koska Hän oli kykenevä hyvin ja täydellisesti vastaanottamaan Jumalan Pojan, ja sen tähden se on myös yksi Hänen kanssaan ja saa Hänen nimensä ja kutsutaan Jeesukseksi Kristukseksi, jonka kautta kaikkien sanotaan tulleen luoduiksi. Tästä sielusta, joka oli ottanut itseensä koko Jumalan viisauden ja totuuden ja elämän, luulen apostolin myös sanoneen tämän: “Meidän elämämme on kätkettynä Kristuksessa, Jumalassa, mutta kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte kirkkauden kanssa.”

Sillä mitä muuta Kristusta täällä voidaan käsittää, joka sanotaan olevan kätkettynä Jumalassa ja joka sittemmin on ilmestyvä, kuin Häntä, jonka kerrotaan tulleen voidelluksi ilon öljyllä, toisin sanoen tulleen olennaisesti täytetyksi Jumalalla, jossa Hänen nyt sanotaan olevan kätkettynä? Sillä tästä syystä Kristus esitetään esikuvana kaikille uskoville, koska samoin kuin Hän aina, jo ennen kuin tunsi pahaa lainkaan, valitsi hyvän ja rakasti vanhurskautta ja vihasi laittomuutta, ja sen tähden Jumala voiteli Hänet ilon öljyllä, niin myös jokaisen tulee lankeemuksen tai synnin jälkeen puhdistaa itsensä tahroistaan, ottaen Hänet esikuvakseen ja ottaen Hänet matkan oppaakseen, astua avaran hyveen tielle, että näin kenties tällä keinolla voisimme mahdollisimman pitkälle jäljittelemällä Häntä tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta, Raamatun sanojen mukaan: “Joka sanoo uskovansa Kristukseen, on vaeltava, niin kuin Hän itse vaelsi.”

Tämä “sana” siis ja tämä “viisaus”, jonka jäljittelemisestä meidän sanotaan olevan joko viisaita tai järkeviä olentoja, tulee “kaikki kaikille, että se voittaisi muutamia”, ja koska se on tehty heikoksi, siitä sen tähden sanotaan: “Vaikka Hänet ristiinnaulittiin heikkoudesta, Hän kuitenkin elää Jumalan voimasta.” Lopuksi heikoille korinttolaisille Paavali julistaa: “En tahtonut tietää muuta kuin Jeesuksen Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna.”

Jotkut tosin tahtoisivat soveltaa seuraavat apostolin sanat itse sieluun, heti kun se oli ottanut lihan Mariasta, nimittäin: “Hän, joka oli Jumalan muodossa, ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan otti orjan muodon”, koska Hän epäilemättä palautti sen Jumalan muotoon parempien esimerkkien ja kasvatuksen avulla ja kutsui sen takaisin siihen täyteyteen, josta Hän oli sen riisunut.

Niin kuin nyt osallisuudesta Jumalan Poikaan joku otetaan lapseksi, ja osallisuudesta siihen viisauteen, joka on Jumalassa, joku tehdään viisaaksi, niin myös osallisuudesta Pyhään Henkeen joku tehdään pyhäksi ja hengelliseksi. Sillä on yksi ja sama asia olla osallinen Pyhästä Hengestä, joka on Isän ja Pojan (Henki), koska Kolminaisuuden luonto on yksi ja ruumiiton. Ja mitä olemme sanoneet sielun osallisuudesta, on ymmärrettävä samalla tavalla enkeleitä ja taivaallisia voimia koskevaksi kuin sielujakin, koska jokainen järkiolento tarvitsee osallisuutta Kolminaisuudesta.

Mitä tulee myös tämän näkyväisen maailman suunnitelmaan – kun yksi tärkeimmistä yleensä esitetyistä kysymyksistä koskee sen olemassaolon tapaa – olemme edeltävillä sivuilla puhuneet siitä parhaan kykymme mukaan niiden hyväksi, jotka ovat tottuneet etsimään uskontonsa uskomuksilleen perusteita, ja myös niiden hyväksi, jotka nostavat meitä vastaan kerettiläisiä kysymyksiä ja jotka ovat tottuneet viskailemaan “materian” sanaa, jota he eivät vielä ole kyenneet ymmärtämään, mistä aiheestakin nyt katson tarpeelliseksi lyhyesti muistuttaa (lukijaa).

Ja ensinnäkin on huomattava, että emme tähän asti ole missään kanonisissa kirjoituksissa löytäneet sanaa “materia” käytettynä siitä aineesta, jonka sanotaan olevan ruumiiden perustana. Sillä Jesajan lauseessa “ja hän on kuluttava ‘ulhin‘”, ts. materian, “niin kuin heinän”, puhuttaessa niistä, jotka oli määrätty kärsimään rangaistuksensa, sanaa “materia” käytettiin “syntien” asemesta. Ja jos tämä sana “materia” sattuu esiintymään jossakin muussa kohdassa, sitä ei koskaan, minun käsitykseni mukaan, tulla löytämään siinä merkityksessä, jota nyt etsimme, ellei kenties kirjassa, jota kutsutaan Salomon viisaudeksi, teoksessa, jota eivät kaikki tosin pidä arvovaltaisena. Siinä kirjassa kuitenkin löydämme kirjoitettuna näin: “Sillä Sinun kaikki-valtias kätesi, joka loi maailman muodottomasta materiasta, ei ollut voimaton lähettämään heidän keskuuteensa karhulaumaa ja julmia leijonia.” Hyvin monet tosin ovat sitä mieltä, että Mooseksen Genesiksen alkulauseissa käyttämillä sanoilla: “Alussa Jumala loi taivaan ja maan; ja maa oli kasvoton ja kehittymätön”, Mooses näyttäisi tarkoittavan muodottomalla ja kehittymättömällä materialla juuri sitä ainetta, josta oliot on tehty. Mutta jos tämä todella on materia, on selvää, että ruumiiden alkuaineet eivät ole muuttumattomia. Sillä ne, jotka asettivat “atomit” – joko ne hiukkaset, jotka ovat jakamattomia, tai ne, jotka ovat jaetut yhtäläisiin osiin – tai jonkin yhden alkuaineen ruumiillisten olioiden periaatteiksi, eivät voineet asettaa sanaa “materia” sen varsinaisessa merkityksessä olioiden ensimmäisten periaatteiden joukkoon. Sillä jos he tahtovat, että jokaisen ruumiin perustana on materia – muuntuva tai muutettavissa oleva tai kaikissa osissa jaettavissa oleva aine – he eivät, kuten sopivaa on, väitä sen olevan olemassa ilman laatuja. Ja me olemme heidän kanssaan samaa mieltä, sillä me kiistämme kokonaan, että materiasta pitäisi puhua “synnyttämättömänä” tai “luomattomana”, aikaisempien lausuntojemme mukaisesti, kun osoitimme, että vedestä ja maasta ja ilmasta tai lämmöstä eri puulajit tuottivat erilaisia hedelmiä, tai kun osoitimme, että tuli ja ilma ja vesi ja maa vuorotellen muuttuivat toisikseen ja että yksi alkuaine eräänlaisen sukulaisuuden kautta hajosi toiseksi, ja myös kun todistimme, että ihmisten tai eläinten ravinnosta lihan aine johtui tai että luonnollisen siemenen neste muuttui kiinteäksi lihaksi ja luiksi – kaikki nämä todistavat, että ruumiin aine on muutettavissa ja voi siirtyä yhdestä laadusta kaikkiin muihin.

Emme kuitenkaan saa unohtaa, että ainetta ei koskaan ole olemassa ilman laatua, ja että vasta ymmärryksen toiminnalla tämä ruumiiden perustana oleva ja laadun kestävä aine havaitaan materiaksi. Jotkut tosin pyrkiessään tutkimaan näitä asioita syvällisemmin ovat uskaltaneet väittää, että ruumiillinen luonto ei ole mitään muuta kuin laatuja. Sillä jos kovuus ja pehmeys, kuumuus ja kylmyys, kosteus ja kuivuus ovat laatuja, ja jos, kun nämä tai muut tämänkaltaiset (laadut) poistetaan, ei ymmärretä mitään muuta jäävän jäljelle, niin kaikki näyttäisi olevan “laatuja”. Ja sen tähden myös ne, jotka esittävät näitä väitteitä, ovat pyrkineet osoittamaan, että koska kaikki, jotka sanovat materian olleen luomaton, myöntävät Jumalan luoneen laadut, voidaan siten osoittaa, että heidänkin mukaansa materia ei ollut luomaton, koska laadut muodostavat kaiken ja ne kaikki kiistatta tunnustavat Jumalan tehneen. Taas ne, jotka tahtoisivat väittää, että laadut ovat ulkoapäin lisättyjä eräänlaiseen perustana olevaan materiaan, käyttävät tämänkaltaisia kuvauksia: esimerkiksi Paavali epäilemättä joko vaikenee tai puhuu tai valvoo tai nukkuu tai pysyttelee jossakin ruumiinasennossa, sillä hän on joko istuvassa tai seisovassa tai makaavassa asennossa. Sillä nämä ovat ihmisille “sattumuksia”, joitta heitä tuskin koskaan tavataan. Ja kuitenkaan miehen käsitteemme ei sisällä mitään näistä määritelmänä hänelle, vaan me ymmärrämme ja käsitämme hänet niiden avulla, niin ettemme lainkaan ota huomioon hänen (erityisen) tilansa syytä joko valvottaessa tai nukuttaessa tai puhuttaessa tai vaiettaessa tai missään muussa toiminnassa, joka välttämättä täytyy ihmisille tapahtua. Jos siis joku voi käsittää Paavalin ilman kaikkia näitä hänelle sattuvia asioita, hän voi samalla tavalla myös käsittää tuon perustana olevan (aineen) ilman laatuja. Kun siis mielemme poistaa käsitteestään kaikki laadut ja ikään kuin tuijottaa yksinomaan perustana olevaa ainetta ja pitää tarkkaavaisuutensa tiukasti siinä kiinni viittaamatta aineen pehmeyteen tai kovuuteen, kuumuuteen tai kylmyyteen, kosteuteen tai kuivuuteen, niin tämän eräänlaisen ajatusprosessin avulla se näyttää katselevansa materiaa vapaana kaikenlaisista laaduista.

Mutta joku saattaa kenties kysyä, voidaanko Raamatusta saada perusteita tälle asian käsittämiselle. Nyt minusta tällainen näkemys näyttää olevan viitattuna psalmeissa, kun profeetta sanoo: “Silmäni ovat nähneet sinun epätäydellisyytesi”; millä sanoilla profeetan mieli, tarkemmin tarkastellessaan olioiden ensimmäisiä periaatteita ja erottaessaan ajatuksessa ja kuvitelmassa vain aineen ja sen laatujen välillä, havaitsi Jumalan epätäydellisyyden, jonka epäilemättä ymmärretään täydelliseksi laatujen lisäämisen kautta. Myös Eenok puhuu kirjassaan näin: “Minä olen kulkenut aina epätäydellisyyteen asti”; jonka lauseen käsitän voitavan ymmärtää samalla tavalla, nimittäin että profeetan mieli eteni tutkimuksessaan ja tarkasteluissaan kaikkia näkyviä olioita, kunnes se saavutti sen ensimmäisen alun, jossa se näki epätäydellisen aineen (olevan) ilman “laatuja”. Sillä samassa Eenokin kirjassa on kirjoitettu: “Minä katselin koko ainetta”; mikä on niin ymmärrettävä kuin hän olisi sanonut: “Minä olen selvästi nähnyt kaikki aineen lajit, jotka ovat hajotetut yhdestä kullekin yksityiselle lajille, olipa se ihmisten tai eläinten tai taivaan tai auringon tai kaikkien muiden olioiden tässä maailmassa.” Näiden seikkojen jälkeen me nyt edellisillä sivuilla parhaan kykymme mukaan todistimme, että kaikki olevaiset ovat Jumalan tekemiä eikä mitään ole, mikä ei olisi tehty, paitsi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen luonto, ja että Jumala, joka luonnostaan on hyvä, haluten saada niitä, joille voisi suoda hyvää ja jotka iloitsisivat saadessaan Hänen hyväänsä, loi arvollisia olentoja, ts. sellaisia, jotka kykenivät arvollisella tavalla ottamaan Hänet vastaan ja jotka Hän, Hän sanoo, myös synnytti lapsikseen. Hän teki myös kaikki luvun ja mitan mukaan. Sillä ei ole mitään Jumalan edessä ilman rajaa tai mittaa. Sillä voimallaan Hän käsittää kaikki, eikä mikään luotu ole niin voimakas, että se voisi käsittää Hänet, koska se luonto on tunnettu ainoastaan itselleen. Sillä ainoastaan Isä tuntee Pojan ja ainoastaan Poika tuntee Isän, ja Pyhä Henki yksin tutkii Jumalan syvyydetkin. Kaikki siis luodut oliot, so. joko järkiolentojen luku tai ruumiillisen aineen mitta, ovat Hänelle erotettuina määrätyn luvun tai mitan sisälle, sillä koska oli välttämätöntä, että järkiolemus käyttää ruumiita, ja tämä olemus osoitetaan muuttuvaksi ja muunnettavaksi juuri luoduksi tulemisensa ehdon kautta (sillä sitä, mikä ei ollut olemassa vaan alkoi olla, sanotaan juuri tästä seikasta muuttuvaksi luonnoksi), ei se voi omistaa hyvyyttä tai pahuutta olennaisena vaan ainoastaan olemisensa satunnaisena ominaisuutena. Kun siis, niin kuin olemme sanoneet, järkiolemus oli muuttuva ja vaihdettavissa, niin että se käytti tämän tai tuon laatuista ruumiillista verhoa ansionsa mukaan, oli välttämätöntä, koska Jumala edeltä ymmärsi sieluissa tai hengissä olevan erilaisuuksia, että Hän loi myös ruumiillisen luonnon, jonka laatuja voitiin Luojan tahdosta muuttaa kaikeksi mikä oli tarpeen. Ja tämän ruumiillisen luonnon täytyy kestää niin kauan kuin niitä olioita, jotka tarvitsevat sitä verhoksi, sillä tulee aina olemaan järkiolentoja, jotka tarvitsevat ruumiillista verhoa, ja tulee siis aina olemaan ruumiillinen luonto, jonka verhoja järkiolentojen välttämättä täytyy käyttää, ellei kukaan kykene todistamaan järkiolemusten voivan elää ilman ruumista. Mutta kuinka vaikea – ei, kuinka miltei mahdoton – tämä on ymmärtää, olemme osoittaneet edellisillä sivuilla käsitellessämme yksityisiä aihepiirejä.

En katso olevan vastoin yrityksemme luonnetta, jos lyhyesti esitämme uudelleen käsityksemme järkiolentojen kuolemattomuudesta. Jokainen, joka osallistuu johonkin, on epäilemättä yhtä olemusta ja luontoa hänen kanssaan, joka on saman asian osakas. Esimerkiksi, samoin kuin kaikki silmät osallistuvat valoon, niin myös kaikki silmät, jotka ottavat osaa valosta, ovat yhtä luontoa; mutta vaikka jokainen silmä osallistuu valoon, kuitenkin, koska toinen näkee selvemmin ja toinen hämärämmin, jokainen silmä ei yhtä täydellisesti saa osaa valosta. Ja taas, kaikki kuulo ottaa vastaan äänen tai sävelen, ja sen tähden kaikki kuulo on yhtä luontoa; mutta kukin kuulee nopeammin tai hitaammin sen mukaan kuin hänen kuulonsa laatu on selvä ja terve. Siirtykäämme nyt näistä aistillisista esimerkeistä henkisten asioiden tarkasteluun. Jokaisen mielen, joka osallistuu henkiseen valoon, tulee epäilemättä olla yhtä luontoa jokaisen mielen kanssa, joka samalla tavalla osallistuu henkiseen valoon. Jos siis taivaalliset voimat osallistuvat henkiseen valoon, ts. jumalalliseen luontoon, koska ne osallistuvat viisauteen ja pyhyyteen, ja jos ihmissielut ovat osallistuneet samaan valoon ja viisauteen, niin ne ovat keskenään yhtä luontoa ja yhtä olemusta – niin, koska taivaalliset voimat ovat katoamattomia ja kuolemattomia, myös ihmissielun olemus on kuolematon ja katoamaton. Ja ei ainoastaan sitä, vaan koska Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen luonto, jonka henkisestä valosta yksin kaikki luodut saavat osansa, on katoamaton ja iankaikkinen, on aivan johdonmukaista ja välttämätöntä, että jokainen olemus, joka osallistuu tuohon iankaikkiseen luontoon, kestää iäti ja on katoamaton ja iankaikkinen, niin että Jumalan hyvyyden iankaikkisuus ymmärretään myös tässä suhteessa, että ne, jotka saavat sen hyvyyden osakseen, ovat myös iankaikkisia. Mutta samoin kuin viitatuissa esimerkeissä havaittiin erilaisuutta valon osallisuudessa, kun katseen sanottiin olevan tylsemmän tai terävimmän, samoin on huomattava erilaisuutta osallisuudessa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, vaihdellen mielen innon tai kyvyn asteen mukaan. Ellei näin olisi, meidän on pohdittava, eikö näyttäisi jumalanpilkalta sanoa, että Jumalan käsittämiseen kykenevä mieli voisi kokea olemuksensa tuhoutumisen, ikään kuin pelkkä se seikka, että se kykenee tuntemaan ja ymmärtämään Jumalan, ei riittäisi sen ikuiseen olemassaoloon, varsinkin kun, vaikka mieli laiminlyönnistä putoaisikin pois Jumalan puhtaasta ja täydellisestä vastaanotosta, se kuitenkin sisältää itsessään eräänlaisia siemeniä palautumiseen ja uudistumiseen parempaan ymmärrykseen, koska “sisäinen”, jota myös sanotaan “järjelliseksi” ihmiseksi, “uudistuu Jumalan muodon kaltaiseksi, joka on hänet luonut”. Ja sen tähden profeetta sanoo: “Kaikki maan ääret ovat muistavan ja kääntyvät Herran puoleen, ja kaikki kansain sukukunnat kumartavat sinun kasvojesi edessä”.

Jos joku tosin rohkenee omistaa olennaisen turmeluksen Hänelle, joka luotiin Jumalan muodon ja kaltaisuuden mukaan, niin minun käsitykseni mukaan tämä jumalaton syytös ulottuu aina Jumalan Poikaan itseen saakka, sillä Häntä sanotaan Raamatussa Jumalan kuvaksi. Tai se, joka on tällä kannalla, epäilemättä riistäisi arvovallan Raamatulta, joka sanoo ihmisen luodun Jumalan muotoon; ja hänessä on ilmeisesti havaittavissa jumalalisen muodon jälkiä, ei missään ruumiillisen muodon ilmenemisessä, joka on katoavainen, vaan henkisessä viisaudessa, vanhurskaudessa, siveydessä, hyveessä, viisaudessa, kurissa – lyhyesti koko hyvejoukossa, jotka ovat sisäänrakennettuina Jumalan olemukseen ja jotka voivat tulla ihmiseenkin ahkeruuden ja Jumalan jäljittelyn kautta, niin kuin Herra myös evankeliumissa viittaa sanoessaan: “Olkaa siis laupiaat, niin kuin Isännekin on laupias”, ja: “Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” Mistä selvästi osoitetaan, että kaikki nämä hyveet ovat alati Jumalassa eikä mikään niistä voi lähestyä tai luopua Hänestä, kun taas ihmisille ne karttuvat vähitellen yksi kerrallaan. Ja näin he myös näyttävät olevan eräänlaisessa sukulaisuudessa Jumalan kanssa; ja koska Jumala tietää kaikki eikä mikään järjellinen voi piiloutua Hänen huomiotansa (sillä Jumala Isä ainoastaan, ja Hänen ainosyntyinen Poikansa ja Pyhä Henki eivät ainoastaan omista tietoa niistä asioista, jotka ovat luoneet, vaan myös itsestään), voi myös järjellinen ymmärrys, edeten pienistä suurempiin ja näkyvistä näkymättömiin, päästä täydellisempään tietoon. Sillä se on asetettu ruumiiseen ja etenee itse aistittavista, ruumiillisista asioista henkisiin. Mutta ettemme näyttäisi sopimattomilta väittäessämme, että henkiset eivät ole aistien tiedettävissä, käytämme esimerkkinä Salomoa, joka sanoo: “Löydät myös jumalallisen tajun”; millä sanoilla hän osoittaa, että henkiset eivät ole etsittävissä ruumiillisen aistin vaan eräänlaisen toisen, jonka hän sanoo “jumalalliseksi”, avulla. Ja tällä tajulla on katseltava kullakin niistä järkiolennoista, jotka olemme luetelleet yllä; ja tällä tajulla on ymmärrettävä ne sanat, joita puhumme, ja ne lausunnot, jotka kirjoitamme muistiin. Sillä jumalallinen luonto tietää nekin ajatukset, joita hiljaa pyörittelemme mielessämme. Ja näistä asioista, joista olemme puhuneet, tai niistä, jotka seuraavat niistä, on mielipiteemme muodostettava ylläolevaa sääntöä noudattaen.