Origenes MAAILMANLOPUSTA

Origenes

MAAILMANLOPUSTA

DE PRINCIPIIS – Kirja III

Lähde:

THE ANTE-NICENE FATHERS. TRANSLATIONS OF The Writings of the Fathers down to A.D. 325. THE REV. ALEXANDER ROBERTS, D.D. AND JAMES DONALDSON, LL.D., EDITORS. AMERICAN REPRINT OF THE EDINBURGH EDITION. REVISED AND CHRONOLOGICALLY ARRANGED, WITH BRIEF PREFACES AND OCCASIONAL NOTES,

BY A. CLEVELAND COXE, D.D.

VOLUME IV.

TERTULLIAN, PART FOURTH; MINUCIUS FELIX; COMMODIAN; ORIGEN, PARTS FIRST AND SECOND. AUTHORIZED EDITION.

NEW YORK:

CHARLES SCRIBNER’S SONS.

1 9 1 3

2.

Copyright, 1885,

by

THE CHRISTIAN LITERATURE PUBLISHING COMPANY

***

Teos:

Origen DE PRINCIPIIS

Käännös RS ja tekoäly Claude 3.5.Sonnet

LUKU VI  MAAILMANLOPUSTA

Olemme aiemmissa luvuissa käsitelleet maailmanloppua ja kaiken täyttymystä parhaan kykymme mukaan, nojautuen Pyhän Raamatun auktoriteettiin. Lisäämme tässä vain muutamia huomautuksia, sillä tutkimuksen järjestys on tuonut meidät takaisin aiheeseen. Korkein hyvä, jota koko rationaalinen luonto tavoittelee ja jota kutsutaan kaikkien siunausten päämääräksi, määritellään monien filosofien toimesta seuraavasti: Korkein hyvä on tulla mahdollisimman Jumalan kaltaiseksi. Tämä määritelmä ei kuitenkaan ole niinkään heidän keksintönsä, vaan Pyhästä Raamatusta johdettu näkemys. Mooses osoittaa tämän ennen muita filosofeja kuvatessaan ihmisen luomista sanoin: “Ja Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme.” Hän lisää: “Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät ja siunasi heidät.”

Ilmaisu “Jumalan kuvaksi hän hänet loi” ilman mainintaa “kaltaisuudesta” tarkoittaa, että ihminen sai Jumalan kuvan arvokkuuden luomisessaan, mutta täydellinen kaltaisuus on varattu täyttymykseen. Ihminen voi saavuttaa sen omalla ahkeruudellaan jäljitellessään Jumalaa. Mahdollisuus täydellisyyden saavuttamiseen annettiin alussa jumalallisen kuvan arvokkuuden kautta, ja jumalallisen kaltaisuuden täydellinen toteutuminen saavutetaan lopussa tarvittavien tekojen täyttämisellä.

Apostoli Johannes osoittaa tämän selkeämmin sanoessaan: “Rakkaat lapset, emme vielä tiedä, mitä meistä tulee. Mutta kun se ilmestyy, meistä tulee hänen kaltaisiaan.” Tällä ilmaisulla hän osoittaa varmasti, että ei ainoastaan kaiken loppu on toivottavaa, vaan myös Jumalan kaltaisuus, joka annetaan ansioittemme täydellisyyden mukaan.

Herra itse julistaa evankeliumissa, että nämä tulokset ovat tulevia ja että ne saavutetaan hänen omalla esirukouksellaan. Hän itse suvaitsee pyytää niitä Isältä opetuslapsilleen sanoen: “Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani; että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.”

Tässä jumalallinen kaltaisuus näyttää jo edistyvän ja pelkästä samankaltaisuudesta tulevan sama, koska epäilemättä täyttymyksessä tai lopussa Jumala on “kaikki kaikessa”. Tähän liittyen jotkut kysyvät, eikö ruumiillisen aineen luonto, vaikka puhdistettu ja kokonaan hengelliseksi tehty, näytä estävän jumalallisen kaltaisuuden arvokkuuden tai ykseyden ominaisuuden saavuttamista. Ruumiillinen luonto ei näytä kykenevän muistuttamaan jumalallista luontoa, joka on varmasti aineeton, eikä sitä voi todella ja ansaitusti kutsua yhdeksi sen kanssa. Erityisesti koska uskontomme totuudet opettavat, että vain yksi, nimittäin Poika Isän kanssa, kuuluu jumalallisen luonnon erityispiirteisiin.

Koska on luvattu, että lopussa Jumala on kaikki kaikessa, emme voi olettaa, että eläimet, lampaat tai muu karja, saavuttaisivat tämän päämäärän, ettei vaikuttaisi siltä, että Jumala asuisi eläimissä. Sama pätee puunkappaleisiin tai kiviin, ettei sanottaisi Jumalan olevan niissäkin. Myöskään mikään paha ei voi saavuttaa tätä päämäärää, ettei Jumalan, jonka sanotaan olevan kaikessa, sanottaisi olevan myös pahuuden astiassa. Vaikka nyt sanomme Jumalan olevan kaikkialla ja kaikessa, koska mikään ei voi olla tyhjä Jumalasta, emme kuitenkaan sano hänen olevan nyt “kaikki” niissä, joissa hän on. Siksi meidän on tarkasteltava huolellisemmin, mikä on se, joka osoittaa autuuden täydellisyyden ja kaiken lopun, josta ei ainoastaan sanota Jumalan olevan kaikessa, vaan myös “kaikki kaikessa”. Tutkikaamme siis, mitä ovat ne kaikki asiat, joiksi Jumala on tuleva kaikessa.

Olen sitä mieltä, että ilmaisu “Jumala on kaikki kaikessa” tarkoittaa, että hän on “kaikki” jokaisessa yksilössä. Hän on “kaikki” jokaisessa yksilössä seuraavalla tavalla: kun kaikki, mitä mikä tahansa rationaalinen ymmärrys, puhdistettuna kaikenlaisista paheista ja kaikki pahuuden pilvet täysin pyyhkäistynä pois, voi tuntea, ymmärtää tai ajatella, on kokonaan Jumala. Kun se ei enää näe tai pidä mitään muuta kuin Jumalaa, vaan Jumala on kaikkien sen liikkeiden mitta ja standardi. Näin Jumala on “kaikki”, sillä hyvän ja pahan erottelua ei enää ole, koska pahaa ei ole missään. Jumala on kaikki, eikä hänelle mikään paha ole lähellä. Ei ole enää halua syödä hyvän ja pahan tiedon puusta sillä, joka on aina hyvän omistuksessa ja jolle Jumala on kaikki.

Kun loppu on palautettu alkuun ja asioiden päätepiste verrattu niiden alkuun, se asioiden tila palautetaan, jossa rationaalinen luonto oli, kun sen ei tarvinnut syödä hyvän ja pahan tiedon puusta. Kun kaikki pahuuden tunne on poistettu ja yksilö puhdistettu, hän, joka yksin on yksi hyvä Jumala, tulee hänelle “kaikeksi”. Tämä ei koske vain muutamia yksilöitä tai huomattavaa määrää, vaan hän itse on “kaikki kaikessa”. Kun kuolemaa ei enää ole missään, eikä kuoleman pistintä tai mitään pahaa, silloin todella Jumala on “kaikki kaikessa”.

Jotkut ovat sitä mieltä, että rationaalisten olentojen tai luontojen täydellisyys ja autuus voi säilyä vain samassa tilassa, josta olemme puhuneet yllä. Toisin sanoen, että kaikki omistaisi Jumalan ja Jumala olisi heille kaikki, jos mikään ruumiillinen luonto ei estä heitä. Muuten he ajattelevat, että korkeimman autuuden kunniaa estää mikä tahansa aineellisen substanssin sekoittuminen. Mutta tätä aihetta olemme käsitelleet laajemmin, kuten voidaan nähdä edellisiltä sivuilta.

Apostolin mainitessa hengellisen ruumiin, tutkikaamme parhaan kykymme mukaan, millainen käsitys meidän tulisi muodostaa sellaisesta. Ymmärryksemme mukaan hengellisen ruumiin tulisi olla luonteeltaan sellainen, että siinä voivat asua paitsi kaikki pyhät ja täydelliset sielut, myös kaikki ne luodut, jotka vapautetaan katoavaisuuden orjuudesta. Ruumiista apostoli on sanonut: “Meillä on taivaissa ikuinen asunto, joka ei ole käsin tehty.” Tästä voimme päätellä, kuinka puhtaita, jaloja ja kirkkaita ovat tuon ruumiin ominaisuudet, jos vertaamme sitä niihin, jotka vaikka ovatkin taivaallisia ruumiita ja loistavia, ovat kuitenkin käsin tehtyjä ja silmin nähtäviä. Mutta tuosta ruumiista sanotaan, että se on asunto, jota ei ole tehty käsin, vaan on ikuinen taivaissa. Koska “näkyvät ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia”, kaikki ne ruumiit, jotka näemme maan päällä tai taivaassa ja jotka voidaan nähdä ja on tehty käsin, mutta eivät ole ikuisia, jäävät kauas sen kunniasta, joka ei ole näkyvä eikä käsin tehty, vaan on ikuinen. Tästä vertailusta voidaan käsittää, kuinka suuri on hengellisen ruumiin kauneus, loisto ja kirkkaus, ja kuinka totta on, että “silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, eikä ihmisen sydämeen ole noussut, mitä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”

Emme kuitenkaan saa epäillä, etteikö nykyisen ruumiimme luonto voisi Jumalan tahdosta, joka teki sen sellaiseksi kuin se on, kohota noihin jalostuneisuuden, puhtauden ja loiston ominaisuuksiin (jotka luonnehtivat mainittua ruumista) olosuhteiden vaatimusten ja rationaalisen luontomme ansioiden mukaan. Lopulta, kun maailma vaati moninaisuutta ja erilaisuutta, aine mukautui kuuliaisesti Luojalle, Herralleen ja Tekijälleen, läpi asioiden erilaisten ilmenemismuotojen ja lajien, jotta Hän voisi tuottaa siitä taivaallisten ja maallisten olentojen erilaiset muodot. Mutta kun asiat alkavat kiirehtiä kohti sitä täyttymystä, että kaikki olisivat yhtä, kuten Isä on yhtä Pojan kanssa, voidaan järkevästi päätellä, että missä kaikki ovat yhtä, ei enää ole moninaisuutta.

Viimeisen vihollisen, jota kutsutaan kuolemaksi, sanotaan tuhoutuvan siksi, ettei jäisi mitään surun kaltaista, kun kuolemaa ei ole, eikä mitään vihamielistä, kun ei ole vihollista. Viimeisen vihollisen tuhoutuminen on ymmärrettävä, ei niin että sen Jumalan luoma substanssi häviäisi, vaan että sen mieli ja vihamielinen tahto, jotka eivät tulleet Jumalalta vaan siitä itsestään, tuhoutuvat. Sen tuhoutuminen ei siis ole sen olemattomuus, vaan sen lakkaaminen olemasta vihollinen ja kuolema. Sillä Kaikkivaltiaalle mikään ei ole mahdotonta, eikä mikään ole kykenemätön palautumaan Luojalleen: Hän teki kaikki olemaan olemassa, eivätkä ne asiat, jotka tehtiin olemassaoloa varten, voi lakata olemasta. Tästä syystä ne voivat myös muuttua ja vaihdella, jotta ne voidaan asettaa ansioittensa mukaan joko parempaan tai huonompaan asemaan; mutta mitään substanssin tuhoutumista ei voi tapahtua niille asioille, jotka Jumala loi pysyvää olemassaoloa varten.

Niiden asioiden, joiden yleisen käsityksen mukaan uskotaan tuhoutuvan, luonto ei salli meidän olettaa tuhoutuvan joko uskomme tai totuuden mukaan. Lopulta, tietämättömät ihmiset ja epäuskoiset olettavat lihaamme tuhoutuvaksi kuoleman jälkeen siinä määrin, ettei siitä jäisi mitään jäljelle sen aiemmasta substanssista. Me kuitenkin, jotka uskomme sen ylösnousemukseen, ymmärrämme, että kuolema on tuottanut vain muutoksen, mutta sen substanssi varmasti säilyy; ja että Luojansa tahdosta ja määrättynä aikana se palautetaan elämään; ja että siinä tapahtuu toinen muutos, niin että se, mikä aluksi oli lihaa (muodostettu) maallisesta maaperästä ja sittemmin kuoleman hajottama ja jälleen tomuksi ja tuhkaksi muuttunut (“Sillä tomua sinä olet”, sanotaan, “ja tomuksi sinun on jälleen tultava”), nousee jälleen maasta ja tämän jälkeen, sielussa asuvan ansion mukaan, etenee hengellisen ruumiin kunniaan.

Tähän tilaan meidän on oletettava, että koko tämä ruumiillinen substanssimme tuodaan, kun kaikki asiat palautetaan ykseyden tilaan ja kun Jumala on kaikki kaikessa. Ja tämän tuloksen on ymmärrettävä tapahtuvan, ei äkillisesti, vaan hitaasti ja asteittain, sillä korjauksen ja oikaisun prosessi tapahtuu huomaamattomasti yksittäisissä tapauksissa lukemattomien ja mittaamattomien aikakausien kuluessa. Jotkut ohittavat toiset ja pyrkivät nopeammin kohti täydellisyyttä, kun taas toiset seuraavat lähellä ja jotkut taas kaukana takana; ja näin lukuisten ja laskemattomien edistyvien olentojen järjestysten kautta, jotka sovitetaan Jumalaan vihollisuuden tilasta, saavutetaan lopulta viimeinen vihollinen, jota kutsutaan kuolemaksi, jotta sekin tuhoutuisi eikä olisi enää vihollinen.

Kun siis kaikki rationaaliset sielut on palautettu tällaiseen tilaan, silloin tämän ruumiimme luonto muuttuu hengellisen ruumiin kunniaan. Sillä kuten näemme rationaalisten luontojen kohdalla, etteivät jotkut niistä ole eläneet alennustilassa syntiensä vuoksi, kun taas toiset on kutsuttu onnellisuuden tilaan ansioidensa vuoksi; vaan kuten näemme samojen sielujen, jotka aiemmin olivat syntisiä, saavan apua kääntymyksensä ja Jumalaan sovituksensa jälkeen onnellisuuden tilaan; niin meidän on myös ajateltava ruumiin luonnon suhteen, että se, jota nyt käytämme alhaisuuden, turmeluksen ja heikkouden tilassa, ei ole eri ruumis kuin se, jonka saamme katoamattomuudessa, voimassa ja kunniassa; vaan sama ruumis, kun se on heittänyt pois heikkoudet, joihin se nyt on kietoutunut, muuttuu kunnian tilaan, tullen hengelliseksi, niin että se, mikä oli häpeän astia, voi puhdistettuna tulla kunnian astiaksi ja autuuden asuinsijaksi.

Ja tässä tilassa meidän on uskottava, että Luojan tahdosta se pysyy ikuisesti ilman muutosta, kuten apostoli vahvistaa sanoessaan: “Meillä on taivaissa ikuinen asunto, joka ei ole käsin tehty.” Sillä kirkon usko ei hyväksy tiettyjen kreikkalaisten filosofien näkemystä, että neljästä elementistä koostuvan ruumiin lisäksi olisi olemassa viides ruumis, joka on kaikilta osiltaan erilainen ja poikkeaa tästä nykyisestä ruumiistamme; koska Pyhästä Raamatusta ei voi tuottaa pienintäkään todistetta tällaiselle mielipiteelle, eikä mikään järkevä päättely asioista salli sen hyväksymistä, varsinkin kun pyhä apostoli selvästi julistaa, ettei ylösnousseille anneta uusia ruumiita, vaan he saavat ne samat, jotka heillä oli eläessään, muutettuna alemmasta parempaan tilaan.

Sillä hänen sanansa ovat: “Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa. Kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa. Kylvetään häpeässä, nousee kunniassa.” Kuten siis ihmisessä on tietynlaista edistystä, niin että hän on ensin eläimellinen olento eikä ymmärrä Jumalan Hengen asioita, mutta saavuttaa opetuksen kautta hengellisen olennon aseman ja arvostelee kaikkea, vaikka häntä itseään ei kukaan arvostele; niin myös ruumiin tilan suhteen meidän on pidettävä, että tämä sama ruumis, jota nyt sielun palvelun vuoksi kutsutaan eläimelliseksi ruumiiksi, saavuttaa tietyn edistyksen kautta, kun sielu, yhdistyneenä Jumalaan, on tehty yhdeksi hengeksi Hänen kanssaan (ruumiin silloinkin palvellessa ikään kuin henkeä), hengellisen tilan ja laadun. Erityisesti koska, kuten olemme usein osoittaneet, Luoja muovasi ruumiillisen luonnon niin, että se voi helposti siirtyä mihin tahansa tilaan, jonka Hän haluaa tai tilanteen luonne vaatii.

Koko tämä päättely siis johtaa siihen, että Jumala loi kaksi yleistä luontoa – näkyvän eli ruumiillisen luonnon ja näkymättömän, joka on aineeton. Nämä kaksi luontoa sallivat kaksi erilaista muutosta. Tuo näkymätön ja järjellinen luonto muuttuu mielessä ja tarkoituksessa, koska sille on annettu vapaa tahto, ja tästä syystä se havaitaan joskus harjoittavan hyvää ja joskus sen vastakohtaa. Mutta tämä ruumiillinen luonto sallii muutoksen substanssissa; mistä syystä Jumalalla, kaiken järjestäjällä, on tämän aineen palvelu käytössään muovatessaan, valmistaessaan tai korjatessaan mitä tahansa Hän haluaa, niin että ruumiillinen luonto voi muuttua ja muuntua mihin tahansa muotoihin tai lajeihin, asioiden ansioiden vaatimusten mukaan; mihin profeetta selvästi viittaa sanoessaan: “Jumala on se, joka tekee ja muuttaa kaiken.”

Ja nyt tutkittava kohta on, koostuuko koko ruumiillinen luonto, kun Jumala on kaikki kaikessa, yhdestä lajista kaiken täyttymyksessä, ja onko ruumiin ainoa ominaisuus se, joka loistaa kuvaamattomassa kirkkaudessa, jota on pidettävä hengellisen ruumiin tulevana omaisuutena. Jos ymmärrämme asian oikein, tämä on Mooseksen lausunto kirjansa alussa, kun hän sanoo: “Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Sillä tämä on kaiken luomisen alku: tähän alkuun on kaiken lopun ja täyttymyksen palattava, ts. jotta tuo taivas ja tuo maa olisivat hurskaiden asuinpaikka ja leposija; niin että kaikki pyhät ja nöyrät saisivat ensin perinnön tuossa maassa, sillä tämä on lain, profeettojen ja evankeliumin opetus. Uskon, että tuossa maassa on olemassa sen palvonnan todelliset ja elävät muodot, jotka Mooses välitti lain varjon alla; josta sanotaan, että “ne palvelevat taivaallisten esikuvana ja varjona” – ne nimittäin, jotka olivat lain alaisuudessa. Moosekselle itselleen annettiin myös käsky: “Katso, että teet ne sen mallin ja kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin.” Tästä minusta näyttää, että kuten tällä maapallolla laki oli eräänlainen opettaja niille, jotka sen kautta oli määrä johdattaa Kristuksen luo, jotta he lain opetuksen ja koulutuksen jälkeen voisivat helpommin vastaanottaa Kristuksen täydellisemmät periaatteet; niin myös toinen maa, joka ottaa vastaan kaikki pyhät, voi ensin kyllästää ja muovata heitä todellisen ja ikuisen lain instituutioilla, jotta he voisivat helpommin saada haltuunsa nuo täydelliset taivaan instituutiot, joihin ei voi mitään lisätä; jossa on totisesti se evankeliumi, jota kutsutaan iankaikkiseksi, ja se testamentti, aina uusi, joka ei koskaan vanhene.

Tällä tavoin meidän on oletettava, että kaiken täyttymyksessä ja ennallistamisessa ne, jotka edistyvät asteittain ja nousevat (kehityksen asteikolla), saapuvat asianmukaisessa mitassa ja järjestyksessä tuohon maahan ja siihen koulutukseen, joka siinä sisältyy, missä he voivat valmistautua niihin parempiin instituutioihin, joihin ei voi mitään lisätä. Sillä edustajiensa ja palvelijoidensa jälkeen Herra Kristus, joka on kaiken Kuningas, ottaa itse valtakunnan haltuunsa; ts. pyhien hyveiden opetuksen jälkeen Hän itse opettaa niitä, jotka kykenevät vastaanottamaan Hänet viisautena, halliten heissä, kunnes Hän on alistanut heidät Isälle, joka on alistanut kaiken itselleen, ts. että kun heistä on tehty kykeneviä vastaanottamaan Jumalan, Jumala olisi heille kaikki kaikessa. Silloin vastaavasti, välttämättömänä seurauksena, ruumiillinen luonto saavuttaa sen korkeimman tilan, johon ei voi mitään lisätä. Käsiteltyämme tähän asti ruumiillisen luonnon tai hengellisen ruumiin laatua, jätämme lukijan valittavaksi, mitä hän pitää parhaana. Ja tähän voimme päättää kolmannen kirjan.