Origenes IHMISTEN KIUSAUKSISTA

Origenes

IHMISTEN KIUSAUKSISTA

DE PRINCIPIIS – Kirja III

Lähde:

THE ANTE-NICENE FATHERS. TRANSLATIONS OF The Writings of the Fathers down to A.D. 325. THE REV. ALEXANDER ROBERTS, D.D. AND JAMES DONALDSON, LL.D., EDITORS. AMERICAN REPRINT OF THE EDINBURGH EDITION. REVISED AND CHRONOLOGICALLY ARRANGED, WITH BRIEF PREFACES AND OCCASIONAL NOTES,

BY A. CLEVELAND COXE, D.D.

VOLUME IV.

TERTULLIAN, PART FOURTH; MINUCIUS FELIX; COMMODIAN; ORIGEN, PARTS FIRST AND SECOND. AUTHORIZED EDITION.

NEW YORK:

CHARLES SCRIBNER’S SONS.

1 9 1 3

2.

Copyright, 1885,

by

THE CHRISTIAN LITERATURE PUBLISHING COMPANY

***

Teos:

Origen DE PRINCIPIIS

Käännös RS ja tekoäly Claude 3.5.Sonnet

 

LUKU IV  IHMISTEN KIUSAUKSISTA

 

Mielestäni ihmisten kiusauksia ei pidä sivuuttaa vaieten, sillä ne saavat alkunsa joskus lihasta ja verestä tai lihan ja veren viisaudesta, jonka sanotaan olevan vihamielinen Jumalaa vastaan. Ja sen väitteen totuudesta, jonka jotkut esittävät, että kullakin yksilöllä on ikään kuin kaksi sielua, päätämme sen jälkeen, kun olemme selittäneet niiden kiusausten luonteen, joiden sanotaan olevan voimakkaampia kuin mitkään ihmisperäiset, ts. niitä, joita kestämme hallituksilta ja valloilta ja tämän maailman pimeyden hallitsijoilta ja hengellisiltä pahuuden voimilta korkeuksissa, tai joille altistumme pahojen henkien ja saastaisten demonien toimesta. Tämän aiheen tutkimisessa meidän on mielestäni loogisella menetelmällä selvitettävä, onko meissä ihmisissä, jotka koostumme sielusta ja ruumiista ja elinvoimasta, jotain muuta ainesta, jolla on oma houkutuksensa ja joka herättää liikkeen pahaan. Sillä tällaista kysymystä on nimittäin tapana käsitellä joidenkin taholta näin: ovatko meissä ikään kuin kaksi rinnakkaista sielua, joista toinen on jumalallisempi ja taivaallisempi ja toinen alempi, vai johtuuko siitä, että pysymme ruumiillisissa rakenteissa, jotka ovat oman luontonsa mukaan kuolleita ja aivan vailla elämää (sillä meistä, ts. sieluistamme, aineellinen ruumis saa elämänsä, koska se on hengelle vastakkainen ja vihamielinen), että meitä vedetään ja houkutellaan harjoittamaan niitä pahoja, jotka ovat ruumiille mieluisia; vai onko kolmanneksi (mikä oli joidenkin kreikkalaisten filosofien käsitys), vaikka sielumme on yhtä olemusta, siinä kuitenkin useita osia ja toinen niistä sanotaan järjelliseksi ja toinen järjettömäksi, ja se mikä sanotaan järjettömäksi osaksi, jaetaan edelleen kahteen mielenliikkeeseen – ahneuden ja intohimon. Nämä kolme käsitystä sielusta, jotka olemme edellä esittäneet, olemme havainneet joidenkin pitävän, mutta sitä yhtä niistä, jonka mainitsimme joidenkin kreikkalaisten filosofien omaksuneen, nimittäin että sielu on kolmijakoinen, en huomaa vahvistettavan suuresti pyhien kirjoitusten arvovallalla; mutta mitä tulee kahteen jäljelle jäävään, niille löytyy pyhissä kirjoituksissa huomattava määrä kohtia, jotka näyttävät soveltuvan niihin.

Näistä käsityksistä käsitelkäämme ensin sitä, jota jotkut kannattavat, että meissä on hyvä ja taivaallinen sielu ja toinen maallinen ja alempi, ja että parempi sielu on istutettu meihin taivaasta, sellainen kuin se, joka jo Jaakobin ollessa äitinsä kohdussa sai hänelle voiton etusijan hänen veljensä Eesaun syrjäyttämisessä, ja joka Jeremiassa pyhitettiin syntymästään ja Johanneksessa täytettiin Pyhällä Hengellä äitinsä kohdusta lähtien. Mutta sen, jonka he sanovat alemmaksi sieluksi, he väittävät syntyvän yhdessä ruumiin itsensä kanssa ruumiin siemenestä, mistä syystä he sanovat sen myös usein kutsuttavan lihaksi. Sillä ilmaisun “liha himoitsee henkeä vastaan” he katsovat soveltuvan, ei lihaan, vaan tähän sieluun, joka on varsinaisesti lihan sielu. Näistä sanoista he myös pyrkivät huolimatta todistamaan 3. Mooseksen kirjan lauseen: “Sillä lihan sielu on sen veressä.” Sillä siitä seikasta, että veren leviäminen kautta koko lihan tuottaa elämän lihaan, he väittävät tämän sielun, jonka sanotaan olevan kaiken lihan elämä, olevan veressä. Tämä lausuma, että liha himoitsee henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan, ja tuo toinen lausuma, että “lihan sielu on sen veressä”, on näiden kirjoittajien mukaan vain toinen nimitys lihan viisaudelle, koska se on eräänlainen aineellinen henki, joka ei ole Jumalan lain alainen eikä voi ollakaan, koska sillä on maallisia himoja ja ruumiillisia haluja. Ja juuri tätä koskien he katsovat apostolin lausuneen sanat: “Huomaan toisen lain jäsenissäni sotivan minun mieleni lakia vastaan ja vangitsevan minut synnin lain alaiseksi, joka on minun jäsenissäni.” Ja jos joku vastaisi heille, että nämä sanat puhuttiin ruumiin luonnosta, joka tosin on ominaisen luontonsa mukaisesti kuollut, mutta sanotaan olevan aistillinen tai viisas, joka on vihamielinen Jumalaa vastaan tai sotii henkeä vastaan; tai jos joku sanoisi, että lihalla itselläänkin on eräänlaisessa määrin ääni, joka huutaisi vastaan nälän, janon, kylmän tai minkä tahansa puutteen tai yltäkylläisyyden aiheuttaman epämukavuuden kestämistä vastaan – he pyrkisivät heikentämään ja mitätöimään tällaisten (väitteiden) painon osoittamalla, että on monia muita mielenhäiriöitä, jotka eivät missään suhteessa johdu lihasta, ja joita vastaan henki kuitenkin taistelee, kuten kunnianhimo, ahneus, mustasukkaisuus, kateus, ylpeys ja muut sellaiset; ja koska ihmismieli eli henki käy jonkinlaista taistelua näitä vastaan, he asettavat kaikkien näiden pahuuksien aiheuttajaksi ei muuta kuin tuon edellä mainitun ikään kuin ruumiillisen sielun, joka on sukupolvilta toisille periytyvä. He ovat myös tottuneet tuekseen esittämään apostolin lausuman: “Lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, velhojen meno, vihamielisyys, riita, kiivailu, juonet, eriseurat, kateus, juomingit, myöhäiset pitomaljat ja muut senkaltaiset” väittäen, etteivät kaikki nämä johdu lihan tavoista tai himoista, niin että kaikki tällaiset liikkeet olisi katsottava sisältyväksi tuohon sieluttomaan olemukseen, ts. lihaan. Myös lausuma “Sillä te näette, veljet, kutsumuksenne: ei monta lihan puolesta viisasta ole kutsuttu” näyttäisi edellyttävän ymmärrettäväksi, että on yksi lajilihan ja aineen mukaista viisautta ja toinen hengen mukaista, joista edellinen ei tosin voi olla viisautta, ellei ole lihan sielua, joka on viisas siinä, mitä sanotaan lihalliseksi viisaudeksi. Ja näiden kohtien lisäksi he esittävät seuraavan: “Sillä liha himoitsee henkeä vastaan, ja henki lihaa vastaan, niin ettette voi tehdä, mitä tahdotte.” Mitä nämä ovat, joista hän sanoo: “ettette voi tehdä, mitä tahdotte”? On varmaa, he vastaavat, ettei henki voi olla tarkoitettu, sillä hengen tahto ei kärsi estettä. Mutta ei myöskään liha voi olla tarkoitettu, sillä jos sillä ei ole omaa sielua, ei sillä varmastikaan voi olla tahtoakaan. Jää siis jäljelle, että tarkoitetaan tämän sielun tahtoa, jolla voi olla oma tahtonsa ja joka varmasti on hengen tahdon vastainen. Ja jos näin on, on vahvistettu, että sielun tahto on jotain välimuotoista lihan ja hengen välillä, totellen epäilemättä ja palvellen sitä kahta, jota se on valinnut totella. Ja jos se antautuu lihan himoille, se tekee ihmiset lihallisiksi, mutta kun se yhdistyy henkeen, se tuottaa hengelliset ihmiset, ja tästä syystä heitä sanotaan hengellisiksi. Ja tämä näyttää olevan apostolin tarkoitus sanoissa: “Mutta te ette ole lihassa, vaan Hengessä.”

Meidän on siis selvitettävä, mikä tämä sielu ja henki välinen tahto on, tuo tahto, joka saa erillisen nimen, sen lisäksi mikä sanotaan lihan tai hengen tahdoksi. Sillä pidetään varmana, että kaikki mikä sanotaan hengen työksi, on hengen tahdon (tuotetta), ja kaikki mikä sanotaan lihan työksi, (lähtee) lihan tahdosta. Mikä muu siis on tuo sielun tahto, joka saa erillisen nimen ja jota vastaan apostoli sanoo meidän emme voi tehdä sitä, mitä tahtoisimme? Tällä näyttäisi tarkoitettavan, ettei sen pitäisi liittyä kumpaankaan näistä kahdesta, ts. ei lihaan eikä henkeen. Mutta joku sanoo, että samoin kuin sielun on parempi toteuttaa oma tahtonsa kuin lihan, niin toisaalta on parempi tehdä hengen tahto kuin oma tahtonsa. Kuinka siis apostoli sanoo: “ettette voi tehdä sitä, mitä tahtoisitte”? Koska siinä taistelussa, jota käydään lihan ja hengen välillä, henki ei suinkaan ole varma voitosta, kun on ilmeistä, että hyvin monissa yksilöissä liha on voitolla.

Mutta koska tämä keskustelunaihe, johon olemme syventyneet, on hyvin syvällinen ja sitä on tarpeen tarkastella kaikilta puolilta, katsokaamme voisiko jotain seuraavan kaltaista määrittää: samoin kuin on parempi sielun seurata henkeä, kun tämä on voittanut lihan, niin myös jos näyttäisikin pahemmalta, että edellinen seuraa lihaa sen taistelussa henkeä vastaan, kun jälkimmäinen pyrkisi kutsumaan sielun takaisin vaikutuspiiriinsä, saattaisi silti näyttää edullisemmalta menettelyltä, että sielu on lihan herruuden alainen kuin että se pysyy oman tahtonsa vallassa. Sillä koska sen sanotaan olevan ei kuuma eikä kylmä, vaan pysyvän eräänlaisessa haaleassa tilassa, se tulee huomaamaan kääntymisen hitaaksi ja jossain määrin vaikeaksi yritykseksi. Jos se tosin pysyttelisi lihan vaikutuspiirissä, niin lopulta kyllääntyneenä ja täytettyinä niistä paheista, joita se kärsii lihan paheista, ja ikään kuin uupuneena ylellisyyden ja himon raskaisiin kuormiin, se voisi joskus kääntyä suuremmalla helppoudella ja nopeudella aineen saastaisuudesta taivaallisten asioiden kaipuuseen ja hengellisiin armoihin. Ja apostolin on täytynyt tarkoittaa sanoessaan: “Henki himoitsee lihaa vastaan ja liha henkeä vastaan, niin ettette voi tehdä sitä, mitä tahtoisitte” (niitä asioita, jotka epäilemättä ovat sekä hengen tahdon että lihan tahdon tuolla puolen), ikään kuin toisin sanoin ilmaistuna, että on parempi ihmisen olla joko hyveellisessä tai pahassa tilassa kuin kummassakaan näistä; mutta että sielu ennen kääntymistään henkeen ja yhdistymistään siihen näyttää ruumiiseen kiinnittyneenä ja lihallisia asioita mietiskellessään olevan ei hyvässä eikä ilmeisen pahassa tilassa, vaan muistuttavan ikään kuin eläintä. On kuitenkin parempi, jos mahdollista, että se tulee hengelliseksi liittyessään henkeen; mutta jos sitä ei voi tehdä, on sille edullisempaa seurata jopa lihan pahuutta kuin pysyä oman tahtonsa vaikutuksen alaisena järjettömän eläimen asemassa.

Olemme nyt käsitelleet näitä näkökohtia pidemmälti kuin aioimme, halutessamme tarkastella jokaista yksittäistä käsitystä, jottei näyttäisi siltä, että olisimme jättäneet huomiotta ne näkemykset, joita yleensä esittävät ne, jotka tutkivat, onko meissä joku muu sielu kuin tämä taivaallinen ja järjellinen sielu, joka luonnostaan on vastakkainen jälkimmäiselle ja jota kutsutaan joko lihaksi tai lihan viisaudeksi tai lihan sieluksi.

Katsokaamme nyt, minkä vastauksen nämä väitteet yleensä saavat niiltä, jotka kannattavat käsitystä, että meissä on yksi liike ja yksi elämä, joka lähtee yhdestä ja samasta sielusta, jonka sekä pelastus että turmelus luetaan sen omien tekojen tulokseksi. Ja ennen kaikkea pankaamme merkille, minkä luontoisia ne sielun kuohunnat ovat, joita kärsimme, kun tunnemme itsemme sisäisesti vedettävän eri suuntiin; kun ajatuksissamme syntyy eräänlainen kilpaluminen ja meille esitetään tiettyjä todennäköisyyksiä, joiden mukaisesti kallistumme milloin tälle milloin tuolle puolelle ja joiden kautta meitä milloin syytetään erehdyksestä, milloin hyväksytään tekomme. Ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä sanoa pahoista hengistä, että niillä on vaihteleva ja ristiriitainen arvostelma, joka on itsensä kanssa epäsointuinen, koska sellainen havaitaan olevan laita kaikissa ihmisissä, milloin tahansa epävarmaa tapahtumaa harkittaessa neuvoa pidetään ja miehet pohtivat ja neuvottelevat, mikä on valittava parempana ja hyödyllisempänä menettelytapana. Ei siis ole yllättävää, että jos kaksi todennäköisyyttä kohtaavat ja ehdottavat vastakkaisia näkemyksiä, ne repivät mieltä vastakkaisiin suuntiin. Esimerkiksi jos joku johdatetaan mietiskelemään uskomaan ja pelkäämään Jumalaa, ei silloin voida sanoa, että liha sotii henkeä vastaan, vaan sen epävarmuudessa, mikä voi olla totta ja edullista, mieltä vedetään vastakkaisiin suuntiin. Samoin kun oletetaan, että liha houkuttelee himon tyydyttämiseen, mutta paremmat neuvot vastustavat sellaisia viettelyksiä, meidän ei pidä olettaa, että on yksi elämä, joka vastustaa toista, vaan että se on ruumiin luonnon taipumus, joka on halukas tyhjentämään ja puhdistamaan siemennesteellä täyttyneet paikat; samoin kuin ei myöskään pidä olettaa, että olisi jokin vastustava voima tai toisen sielun elämä, joka herättää meissä janon himon ja ajaa meitä juomaan, tai aiheuttaa meille nälän tunteen ja ajaa tyydyttämään sen. Vaan samoin kuin ruumiin luonnollisista liikkeistä ruoka ja juoma joko halutaan tai hylätään, niin myös luonnollinen, ajan mittaan eri astioihin kerääntynyt siemen on innokas tullakseen ulos ja pois heitetyksi, ja niin kaukana siitä, ettei se koskaan poistuisi muuten kuin jonkin kiihottavan syyn vaikutuksesta, että se joskus tulee ulos itsestäänkin. Kun siis sanotaan, että “liha himoitsee henkeä vastaan”, nämä ihmiset ymmärtävät ilmauksen tarkoittavan sitä tapaa tai välttämättömyyttä tai lihan hekumia, joka herättää miehen ja vetää hänet pois jumalallisista ja hengellisistä asioista. Sillä ruumiin vetovoiman välttämättömyyden takia meille ei anneta tilaisuutta jumalisiin asioihin, jotka ovat ikuisesti edullisia. Samoin sielu, joka omistautuu jumalallisille ja hengellisille pyrinnöille ja yhdistyy henkeen, sanotaan sotivan lihaa vastaan, kun se ei salli sen höllentyvän hekumassa ja tulla horjuvaksi niiden nautintojen vaikutuksesta, joihin se luonnostaan tuntee mielihyvää. Tällä tavoin he myös väittävät ymmärtävänsä sanat “lihan viisaus on vihollisuutta Jumalaa vastaan”, ei siten että lihalla todella olisi sielu tai oma viisautensa. Vaan samoin kuin olemme tottuneet kielen väärinkäytöllä sanomaan, että maa on janoinen ja haluaa juoda vettä – tämä “haluaa” sanan käyttö ei ole asianmukaista vaan katakrestista – samoin kuin jos sanoisimme, että “tämä talo haluaa tulla korjatuksi” ja monia muita samankaltaisia ilmaisuja; niin on myös lihan viisaus ymmärrettävä, tai ilmaus, että “liha himoitsee henkeä vastaan”. He yleensä yhdistävät näihin ilmauksen: “Veljes veren ääni huutaa minulle maasta.” Sillä se, mikä huutaa Herralle, ei oikeastaan ole vuodatettu veri, vaan veri sanotaan epäasiallisesti huutavan, kun kostoa vaaditaan siltä, joka sen vuodatti. Myös apostolin lausuman “Näen toisen lain jäsenissäni sotivan minun mieleni lakia vastaan”, he ymmärtävät ikään kuin hän olisi sanonut, että se, joka tahtoo omistautua Jumalan sanalle, on ruumiillisten välttämättömyyksiensä ja tapojensa takia, jotka ikään kuin jonkinlaisena lakina ovat juurtuneina ruumiiseen, hajotettu ja jaettu ja estetty, ettei hän, antautuessaan tarmokkaasti viisauden opiskeluun, kykenisi katselemaan jumalallisia salaisuuksia.

Mutta mitä tulee siihen, että harhaoppisuus, kademielisyys ja riidat tai muut (paheet) luetaan lihan tekoihin, tuo kohta ymmärretään niin, että mieli, tultuaan karkeammaksi tunteissaan antautuessaan ruumiin himoille ja painuneena paheidensa massan alle eikä omaa hienovaraisia tai hengellisiä tunteita, sanotaan tulleen lihaksi ja saaneen nimensä siitä, missä se osoittaa enemmän voimaa ja tahdonlujuutta. He tekevät myös tämän lisäkysymyksen: “Kuka löydetään tai kuka sanotaan olevan tämän pahan, lihan aistiksi sanotun aistin luoja?” Koska he puolustavat sitä käsitystä, ettei sielulla ja lihalla ole muuta luojaa kuin Jumala. Ja jos väittäisimme, että hyvä Jumala loi omassa luomakunnassaan jotakin, mikä on hänelle itselleen vihamielistä, näyttäisi se olevan ilmeinen järjettömyys. Jos siis on kirjoitettu, että “lihallinen viisaus on vihollisuutta Jumalaa vastaan”, ja jos tämä julistetaan luomisen tulokseksi, Jumala itse näyttäisi muodostaneen luontonsa, joka on hänelle itselleen vihamielinen eikä voi olla hänelle eikä hänen lailleen alamainen, ikään kuin se olisi (oletettu) eläin, jolle tällaiset ominaisuudet väitetään. Ja jos tämä näkemys hyväksytään, missä suhteessa se näyttäisi eroavan niiden käsityksestä, jotka pitävät puoltaan, että eri luontoisia sieluja luodaan, jotka luontonsa mukaan on määrätty joko hukkumaan tai pelastumaan? Mutta tämä on ainoastaan harhaoppisten käsitys, jotka eivät kykene hurskaudella puolustamaan Jumalan vanhurskautta, vaan sepittävät tällaisia jumalattomia keksintöjä. Ja nyt olemme esittäneet parhaan kykymme mukaisesti kunkin osapuolen suulla, mitä voitaisiin esittää argumenttina eri näkemysten puolesta, ja lukija voi itse valita niistä sen, minkä hän katsoo ansaitsevan etusijan.