Miten ortodoksinen kirkko suhtautuu Raamattuun?

K:Miten ortodoksinen kirkko suhtautuu Raamattuun?

V:Ortodoksinen lähestymistapa Raamattuun on ainutlaatuinen nykypäivän kristikunnassa. Siinä missä fundamentalistisemmilla ryhmillä on taipumus rajoittaa eksegetiikka pelkkiin yksityiskohtiin ja aineksiin,  ja liberaalimmilla seurakunnilla on taipumus pelkistää Raamattu viehättäviin kertomuksiin ja moralismiin, ortodoksinen kirkko pitää kiinni Raamatun käytöstä sen tarkoituksenmukaisessa ympäristössä, kirkon liturgisessa elämässä. Kun otetaan huomioon, että Pyhä Raamattu, sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan, kanonisoitiin vasta vuonna 318 jKr. paikallisen Karthagon konsiilin 33. kaanonissa, kuinka  pyhien kirjoitusten yhteenkuuluminen säilyi  sitä ennen 300 vuoden ajan? Toisin sanoen, mitkä olivat ne puitteet, joka antoi aihetta koota valtakunnassa liikkuneet erilaiset kirjoitukset, joista osa oli aitoja ja osa ei, siihen muotoon, jossa ne ovat nykyään? Vastaus tähän kysymykseen on, että kirkko synnytti kirjoitukset Pyhän Hengen innoittamana. Kirkko on Raamatun konteksti.

Raamatun ylin merkitys ortodokseille näkyy nykyään siinä, miten Raamattua käytetään liturgisesti. Evankeliumikirja on ainoa kirja, joka asetetaan pysyvästi pyhälle alttarille. Jumalanpalvelusten toimittajien on kunnioitettava sitä heti alttariin astuessaan. Kirkon ohjeiden mukaan pyhiä kirjoituksia ei koskaan vain lueta, vaan ne resitoidaan tai veisataan, koska ne ovat aina julistusta. Kirkossa käytettäväksi säädetty raamatun tekstien lukemisjärjestys vie lukijan joka vuosi läpi Uuden testamentin (lukuun ottamatta Ilmestyskirjaa, jota ei lueta liturgisesti) ja monet Vanhan testamentin kirjat. Psalmeja lauletaan monin eri tavoin ortodoksisessa aamupalveluksessa, ehtoopalveluksessa ja puoliyöpalveluksessa. Olisi itse asiassa epätäydellistä vain viitata siihen, että ortodoksit sisällyttävät liturgioihinsa paljon pyhiä kirjoituksia. Kuten  isä Gerorge Florovsky kirjoittaa, kirkko “puhuu pyhien kirjoitusten kieltä”. Kirjoitusten eksegetiikka ortodoksisessa kirkossa tapahtuu  “kirkon mielen mukaan”. Vaikka siis uskotaan vakaasti, että Raamattua tulee lukea aktiivisesti, rukoillen ja odottaen kuulevansa Jumalan äänen, ymmärretään, että Jumala ei ole ristiriidassa itsensä kanssa eikä johda uskovia toimimaan tavalla, joka on vastoin kirkon pyhää perinnettä. Tämä on tärkeä seikka. Protestanttiset reformaattorit ottivat kannan, jonka mukaan he arvostivat ainoastaan Raamattua Jumalan ihmiskunnalle antaman ilmoituksen tallenteena, ja tämä kanta tuli tunnetuksi nimellä “sola scriptura”. Ortodokseille Raamattu on osa – vaikkakin tärkein osa – mutta kuitenkin osa kirkon pyhää perinnettä. Perinne ymmärretään nimenomaan Pyhän Hengen läsnäolona kirkon elämässä. Perinteeseen kuuluu Raamattu sekä uskontunnustus, kirkolliskokoukset, kaanonit, patristiset kirjoitukset, pyhät ja marttyyrit, joita kaikkia pidetään elintärkeinä Jumalan tuntemisen kannalta. Jumalaa ei millään tavoin rajata minkään näiden perinteen elementtien ulkopuolelle. “Jumala on Herra ja Hän ilmestyi meille” on kirkon rukous jokaisessa aamupalveluksessa, ja juuri tämä Jumalan rakastava ilmoitus ihmiselle Poikansa Jeesuksen Kristuksen persoonassa on keskeistä jokaisen uskovan kokemuksessa. Jumala ilmoittaa itsensä meille hyvin henkilökohtaisella ja välittömällä tavalla pyhien kirjoitusten lukemisessa. Jokainen lukeminen on kohtaaminen elävän Jumalan kanssa.