Kirkkotaide

KIRKKOTAIDE
Kristillinen taide on ensimmäisistä vuosisadoista lähtien syvästi symbolista, koska hengellinen todellisuus ei ole ilmennettävissä muutoin kuin vertauskuvin. Eri vertauskuvat, kuten lammas, hyvä paimen, kala jne. ovat peräisin paitsi Vanhasta ja Uudesta testamentista myös pakanallisesta mytologiasta. Kristinusko palauttaa myyttien todellisen, syvän merkityksen ja täyttää ne uudella sisällöllä, ts. kristinusko valikoi pakanamaailmasta kaiken, mikä oli olemukseltaan “kristillisyytenä ennen Kristusta” jo kristinuskon omaa. Ei ole siis kysymyksessä kirkollisen taiteen pakanallistuminen, vaan pakanallisen taiteen kirkollistuminen.

Ortodoksisella kirkolla on rikas perinne ikonimaalauksen ja kirkkotaiteen muitten ilmausten, kuten esimerkiksi musiikin, arkkitehtuurin, kuvanveiston, kirkollisen käsityön ja runouden alalla. Tämän taideperinteen perustana on ortodoksinen oppi siitä ihmisen luovasta toiminnasta, joka on lähtöisin Jumalan luomistyössä ihmistä ja maailmaa kohtaan osoittamasta rakkaudesta.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja hänen kaltaisekseen, ja Jumala rakasti ihmistä ja maailmaa niin, että hän loi, pelasti ja kirkasti ne ilmestymällä itse Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä. Tämän takia ihmisen taiteelliset ilmaukset ja Jumalan antama siunaus ja innoitus yhtyvät pyhäksi luovaksi taiteelliseksi toiminnaksi, joka aidosti ilmaisee kristillisen näkemyksen syvimmät totuudet Jumalasta, ihmisestä ja luonnosta.

IKONIMAALAUS
Ikoni on ortodoksisen perinteen korkein taiteellinen saavutus. Se on evankeliumin julistusta, uskon opetusta ja hengellistä innoitusta värien ja viivojen välityksellä.

Perinteellinen ortodoksinen ikoni ei ole pyhä kuva sanan tavanomaisessa mielessä. Se ei esitä pyhää ihmistä tai tapahtumaa valokuvanomaisesti, vaan pikemminkin se ilmaisee tietyn henkilön tai tapahtuman iankaikkista ja jumalallista todellisuutta, merkitystä aa tarkoitusta. Jumalallisen innoituksen vapauden puitteissa ikoni esittää kuvatun aiheen samalla kertaa inhimillisenä ja kuitenkin Jumalan täyttämänä, maallisena ja kuitenkin taivaallisena, ruumiillisena ja kuitenkin hengellisenä, ristiä kantavana ja kuitenkin armon, valon, rauhan ja ilon täyttämänä. Täten ikoni ilmaisee todellisuutta, joka on syvempi kuin se, mikä tulee näkyviin, kun kuvataan pelkästään historiallisen henkilön tai tapahtuman ulkonaiset piirteet. Erityyppiset ortodoksiset ikonit ovat täten omalla ainutlaatuisella tavallaan muotonsa, tyylinsä, kuvaamistapansa sekä itse sisältönsä ja kirkollisen käyttönsä välityksellä ortodoksisen opin ja uskon ilmentämisen ehtymätön lähde.

KIRKKOMUSIIKKI
Musiikki-ilmaisu liittyy ikonin yhteyteen ortodoksisen maailmankatsomuksen ilmentäjänä. Tämä on kuitenkin vaikeampaa kirkkomusiikin liturgisen ja hengellisen merkityksen menneinä vuosikymmeninä tapahtuneen vähentymisen takia. Perinteellisen ortodoksisen ikonin teologinen merkitys on jälleen löytymässä. Samoin on käymässä myös ortodoksisen musiikin perinteellisen opillisen merkityksen suhteen. Jälkimmäinen prosessi on kuitenkin paljon hitaampi ja vaikeampi eikä tavallinen ihminen yhtä helposti sitä huomaa.

KIRKKOARKKITEHTUURI
Myös ortodoksisen rakennustaiteen perinne kuvastaa kirkon oppia, erityisesti korostaessaan “Jumala on kanssamme” -ajatusta ja ihmisten ja koko maailman täydellistä yhteyttä Jumalan kanssa Kristuksessa. Esimerkiksi kupukatot, rakennusten muoto ja pohjapiirustus, ikonien sijainti ja muun muassa liturgisten vaatteiden käyttö ilmentävät kaikki kirkon opetuksia. Perinteellinen ortodoksinen kirkkoarkkitehtuuri ja muu taide ilmentävät ortodoksista oppia luomisesta, pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä.