Kirkkoisät

KIRKKOISÄT
Kirkkoon kuuluu joukko pyhiä, teologeja ja hengellisiä opettajia, jotka puolustivat ja selittivät kristillistä uskoa. Näitä pyhiä kutsutaan kirkon pyhiksi isiksi ja heidän opetuksiaan patristisiksi opetuksiksi. Patristinen tulee kreikan ”isää” tarkoittavasta sanasta. Muutamia kirkon pyhiä isiä kutsutaan apologeetoiksi, koska he puolustivat kristillistä oppia niitä kirkkoon kuulumattomia vastaan, jotka pilkkasivat uskoa. Heidän kirjoituksistaan käytetään nimitystä apologiat eli vastaukset tai puolustukset,

Toiset kirkon isistä puolustivat kristinuskoa niitä kirkon jäseniä vastaan, jotka vääristivät kristillistä totuutta ja elämää valikoimalla tiettyjä kristillisen ilmoituksen ja opetuksen osia ja kieltämällä toisia. Niitä, jotka tällä tavalla muunsivat kristinuskoa ja siten tuhosivat kristillisen kirkon eheyttä, sanotaan harhaoppisiksi ja heidän oppejaan harhoiksi eli heresioiksi. Heresia merkitsee itse asiassa valitsemista, ja harhaoppinen valikoi omien ajatustensa ja mielipiteidensä mukaan tiettyjä kristillisen perinteen kohtia ja hylkää toisia. Näin toimimalla harhaoppinen rikkoo kristillisen totuuden täyteyden ja aiheuttaa hajaannusta kirkon elämässä ja eripuraisuutta yhteisössä.

Yleensä ortodoksinen traditio ei pidä harhaopin levittämistä vain erehdyksenä vaan myös syntinä. Harhaan joutunut katsotaan muodollisesti harhaoppiseksi vasta kun kirkko on hänen erheensä tuominnut. Eräiden kirkon pyhien isien opetuksiin on saattanut sisältyä aineksia, jotka myöhemmin on todettu vääriksi. Tämä ei tietenkään ole tehnyt heistä harhaoppisia.

Kaikki kirkon pyhät isät eivät toimineet ensisijaisesti epäaitouden tai harhaopin vastustajina. Eräät olivat yksinkertaisesti kristillisen uskon eteviä opettajia selittäen sen merkitystä yhä syvemmin ja monipuolisemmin. Toiset olivat hengellisen elämän opettajia, jotka antoivat uskoville ohjeita jumalayhteyden saavuttamisesta rukouksella ja kristillisellä elämäntavalla. Hengellisen elämän kilvoitukseen keskittyviä opettajia sanotaan kilvoittelija-isiksi tai askeeteiksi (eli ”harjoittelijoiksi”), sillä askeettisuus oli ”hengellisten kilpailijoiden” harjoittelua. Niitä, jotka ennen kaikkea keskittyivät hengelliseen jumalayhteyteen, sanotaan mystikko-isiksi. Mystiikka määritellään tällöin aidoksi, kokemusperäiseksi yhteydeksi Jumalaan.
Kaikki pyhät isät, olivatpa he teologeja, sielunpaimenia, kilvoittelija-isiä tai mystikko-isiä, opettivat oman elävän kristillisen kokemuksensa pohjalta. He puolustivat, esittivät ja selittivät teologisia oppeja ja hengellisen elämän muotoja sen elävän tiedon pohjalta, joka heillä näistä tosiasioista itsellään oli. Heissä yhtyi loistava äly sielun puhtauteen ja vanhurskaaseen elämään. Tämä tekee heidät todella kirkon pyhiksi isiksi.

Eräiden kirkon pyhien isien kirjoitukset, jotka ovat kautta aikojen saaneet yleismaailmallisen hyväksymisen ja tunnustuksen, ovat erityisen tärkeitä. Näihin kirjoittajiin kuuluvat muiden muassa Ignatios Antiokialainen, Irenaeus Lyonilainen, Athanasios Aleksandrialainen, Basileios Suuri, Gregorios Nyssalainen, Gregorios Nasiansilainen, Johannes Krysostomos, Kyrillos Aleksandrialainen, Kyrillos Jerusalemilainen, Maksimos Tunnustaja, Johannes Damaskolainen, Fotios Konstantinopolilainen ja Gregorios Palamas; kilvoittelijoista ja hengellisistä isistä muiden muassa Antonius Suuri, Makarios Egyptiläinen, Johannes Siinailainen, Iisak Syyrialainen, Efraim Syyrialainen, Simeon Uusteologi ja muut.