Jumala ja Jumalan valtakunta

JUMALA

OPPI JUMALASTA

Jumala on yksi
Jo vanhan testamentin aikana Jumala ilmoitti Moosekselle, että Jumala yksi (5 Moos. 6:4). Myös Jeesus opetti samoin. (Mk.12:29) Jumalan tunteminen ja usko Häneen ovat ihmisen tärkein asia. Mahdollisuudet tuntea Hänet ovat rajalliset, sillä Jumala on sekä maailmassa oleva että tuonpuoleinen. Jumalan olemus pysyy ihmiselle tuntemattomana, mutta ihminen voi kokea Jumalan armovoimaa ja Hänen energioitaan, jotka täyttävät koko maailmankaikkeuden.

Jumalan ominaisuudet
Ominaisuuksiltaan Jumala on iankaikkinen ja ääretön. Hän on myös kaikkitietävä. Pohjimmaltaan Hän mysteerio, salaisuus. Iankaikkisena Hänellä ei ole alkua eikä loppua, ja Hän pysyy samana iankaikkisesta iankaikkiseen. Jumala on ”joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, hyvyyden lähde ja Elämänantaja”, kuten rukouksessa Pyhälle Hengelle sanotaan. Hän tulee asumaan jokaisen sisimpään, joka haluaa ottaa Hänet vastaan. Kaikkitietävänä Hän tuntee menneen, nykyisen sekä tulevan, samoin todellisen ja mahdollisen. Hän tuntee kaiken näkyväisen sekä näkymättömän, jopa ihmisten ajatukset. Kaikkitietävyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jumala olisi ennalta määrännyt ihmisen, luomakunnan ja koko maailman kohtalon. Ortodoksinen kirkko ei ole hyväksynyt ennaltamääräämisoppia eli predestinaatiota, koska Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmiselle vapaan tahdon. Sen mukaan jokainen ihminen joutuu aina valitsemaan hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän välillä. Siihen kuuluu myös vastuunkantaminen valinnoistaan.

PYHÄ KOLMINAISUUS
Vanhassa testamentissa ei ole vielä suoranaisesti ilmoitusta Pyhästä Kolminaisuudesta, mutta monet kohdat tuntuvat todistavan siitä. Tällaisia ovat mm. luomiskertomus, joka sisältää viittauksia Kolminaisuuteen. Myös Jumalan ilmestyminen Aabrahamille kolmen miehen muodossa on ymmärretty tarkoittavan Kolminaisuutta. Uudessa testamentissa on selviä viittauksia kolminaisuusoppiin, mm. erityisesti teofanian eli Herran kasteen tapahtuma, jossa Kolminaisuuden persoonat ovat esillä samanaikaisesti. Selvin todiste Kolminaisuudesta on Jeesuksen kastekäsky, jossa kehotetaan kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Uskontunnustuksen ja Raamatun opetuksen mukaan Jumala on yksiolemuksellinen ja kolmepersoonainen, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Poika syntyy Isästä ja Pyhä Henki lähtee Isästä. Rakkaus yhdistää persoonat toisiinsa ja ne muodostavat yksiolennollisen Jumalan. Kaikki persoonat ovat tasa-arvoisia. Kukaan persoonista ei ole Jumala enemmän kuin toiset eikä vähemmän kuin toiset. Sanoessamme ”Isä meidän” tai kun käännymme Jeesuksen puoleen tai kutsuessamme Pyhää Henkeä avuksemme, emme osoita kunnioitusta ja palvontaa vain osalle Jumaluutta, vaan rukoilemme kolmiyhteistä Jumalaa.

Jumaluuden persoonat eroavat toisistaan persoonallisten ominaisuuksien suhteen. Jumalan Isän persoonallinen ominaisuus on, ettei Hän synny eikä lähde mistään muusta alusta. Hän on kahden muun persoonan syy ja alkuperä, sekä yhdysside noiden kahden välillä. Kolminaisuuden muut persoonat määräytyvät sen mukaan, mikä niiden suhde on Isään. Poika syntyy Isästä ja Pyhä Henki lähtee Isästä. Tämä syntyminen ja lähteminen tapahtuvat iankaikkisuudessa, sillä Jumala on muuttumaton. Ei siis ole olemassa sellaista aikaa, jolloin ne eivät olisi syntyneet eivätkä lähteneet tai jolloin ne lakkaisivat lähtemästä ja tapahtumasta. On vaikea ymmärtää syntymisen ja lähtemisen välistä eroa. Kirkon opettaja Gregorios Naziansilainen on sanonut: ”Isälle on ominaista syntymättömyys, Pojalle syntyminen ja Hengelle lähteminen”.

Pyhän Hengen suhteen ortodoksinen kirkko näkee selkeän eron siinä, että Pyhä Henki lähtee iankaikkisesti Isästä, mutta toisaalta Vapahtaja lähettää väliaikaisesti Pyhän Hengen maailmaan. Näin tapahtui helluntaina, jolloin toteutui evankeliumin lupaus: ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta”. (Joh 15:26) Näin tapahtuu jatkuvasti myös kaikissa sakramenteissa, joissa toimittava pappi kutsuu Pyhää Henkeä vaikuttamaan sakramentin kautta muuttumisen.

Katolinen kirkko teki kuudennella vuosisadalla muutoksen nikealais- konstantinopolilaiseen uskontunnustukseen lisäämällä Pyhää Henkeä koskevaan kohtaan sanan ”filoque” (lat. =Pojasta) eli Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Protestanttiset kirkot myöhemmin erotessaan Rooman kirkosta säilyttivät uskontunnustuksessa sanan ”filioque”.

Pyhän Kolminaisuuden persoonat toimivat aina yhdessä ja niillä on yksi tahto ja yksi voima. Poikaa ja Pyhää Henkeä on kuvattu Isän ”kahdeksi kädeksi”. Samoin Isän vertauskuvana on käytetty aurinkoa, jonka valo ja lämpö, Poika ja Pyhä Henki, vaikuttavat luomakunnassa.
Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset, sakramentit ja rukoukset rakentuvat kolmiyhteisen Jumalan ylistyksen ja palvonnan pohjalle. Kaikki anomukset ja rukoukset päättyvät Pyhälle Kolminaisuudelle kohdistettuun ylistyslauselmaan.

JUMALAN OLEMASSAOLON TODISTAMISTAPOJA
Kausaalisen Jumala-todistuksen mukaan ajatellaan, että tapahtuman aiheuttaa aina joku toinen tapahtuma syyn ja seurauksen lain mukaan. Ensimmäisen tapahtuman takana täytyy ensimmäinen syy. Ja tuo ensimmäinen syy on Jumala.
Kosmologinen todistusketju päättelee, että olemassa olevat oliot eivät ole olemassa välttämättä. Olemassaolo on riippuvainen muista asioista. Täytyy olla olemassa jokin, joka on riippumaton ja välttämätön. Sellainen on Jumala.
Ontologinen todistus pohjautuu näkemykseen, että ihmisillä on mielikuva täydellisestä olennosta. Täydelliseen olentoon kuuluu välttämättä olemassaolo. Jumala on täydellinen. Jumala siis on olemassa,
Teleologinen todistelu perustuu tarkoituksenmukaisuuteen. Olemassaolo on tarkoituksenmukaista. Täytyy olla olemassa joku, joka on luonut tarkoitukset ja päämäärät. Tuo päämäärien asettaja on Jumala.
Moraalinen todistus lähtee siitä, että hyvän ja pahan on oltava ihmisistä riippumattomia tosiasioita. Moraalinen järjestys on Jumalan luoma.

JUMALAN OLEMASSAOLON KIELTÄMINEN
On myös ihmisiä, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon. Heidän katsomustaan nimitetään ateismiksi. Nykyajan ateismi ilmenee eri muotoina. Marxilaisen ateismin mukaan usko Jumalaan on kurjuuden vuoksi syntynyttä ajattelua paremmasta. Se lamaannuttaa ihmisen toimeliaisuutta ja estää epäkohtien korjaamista. Marxilaisen ateismin mukaan ”uskonto on kansan oopiumia”.
Freudilainen ateismi väittää, että usko on ihmisen neuroottista takertumista lapsuuteen. On mahdollista takertua ”kaikkivaltiaisiin” vanhempiin ja turvautua heihin. Ihminen projisoi lapsuusajan tunnekokemukset ja samaistaa Jumalaan.
Naturalistisen ateismin mukaan ei ole mitään Luojaa, kaitselmusta tai tarkoitusta. Kaikki on syntynyt sattumalta ja etenee luonnonlakien mukaan. Kehitys kulkee elollisessa luonnossa luonnonvalinnan ja mutaatioiden kautta elinkelpoisimpien säilyessä.
Eksintentiaalinen ateismi lähtee suoraan siitä toteamuksesta, ettei ole olemassa Jumalaa. Koska ei ole Jumalaa, elämällä ei ole tarkoitusta. Elämä ilman tarkoitusta on mieletöntä. Ihmisten asettamat tavoitteet ovat perimmältään arvottomia. Jonkin arvokkaaksi kokeminen on ihmisen subjektiivinen tietoisuustila. Ihminen on vapaa tekemään mitä tahansa. Hänet on heitetty olemassaoloon ilman tarkoitusta.
Käytännöllinen ateismi taas on elämäntapa tai – asenne, johon mahdollinen Jumalaan uskominen ei vaikuta. Tämä ateismin muoto suuntautuu yksinomaan aineellisen hyvinvoinnin ja vaurauden hankkimiseen ja sen itsekkääseen käyttämiseen.

ERI USKONTOJEN JUMALA-KÄSITYKSIÄ
Juutalainen käsitys Jumalasta
Juutalainen jumalakäsitys on ehdottoman monoteistinen. Jumala on yksi (5. Moos 6:4), jakamaton, rajaton, vailla fyysistä ruumista, alkua tai loppua, ja hänestä ei voi eikä saa tehdä kuvaa.
Jumalan katsotaan ilmoittaneen tahtonsa Israelin kansalle suorana ilmoituksena Moosekselle Siinain vuorella sekä profeettojen kautta.

Islamin käsitys Jumalasta
Islam on monimuotoinen, monoteistinen uskonto, eikä se ole organisoitunut samalla tavoin hierarkkisesti kuin kristinusko. Islamilaisuudessa ei ole seurakuntia, kirkkolaitosta eikä kaiken ylittävää korkeinta auktoriteettia tai elintä, jonka vallassa olisi tulkita uskontoa tai antaa säädöksiä.
Sana ”islam” tarkoittaa ”Jumalalle antautumista”. Uskovan nimitys ”muslimi” tarkoittaa ”Jumalalle antautunutta”, ”sielunsa Jumalalle luovuttanutta”
Jumalan nimi on Allah, ”Jumala”. Hän on ainoa Jumala.

Hindulaisuuden Jumala-käsitys
Hindulaista uskontoa luonnehditaan usein polyteistiseksi, koska voidaan palvoa monia jumalolentoja. Kuitenkin useimmat hindut ajattelevat jumaluuden olevan perimmiltään ykseys, joko persoonaton brahman tai hindumytologian persoonallinen jumalolento. Siinä mielessä hindulaisuus on monoteistinen uskonto. Perimmäisen jumaluuden ajatellaan kykenevän ilmentävän itseään monenlaisissa hahmoissa ja niminä. Muiden jumalien palvominen sallitaan. Jumaluuden ajatellaan olevan hyvän ja pahan tuolla puolen. Siksi jumaluutta lähestytään sisäisen mystisen oivalluksen kautta, ei niinkään ymmärryksen ja ajattelun kautta.

Buddhalainen käsitys Jumalasta
Buddhalaisuus ei edellytä uskoa yliluonnollisiin jumaliin eikä palvontamenoja, ja poikkeaa siinä useimmista muista uskonnoista. Buddha itse opetti olevansa tavallinen ihminen, ei jumala tai profeetta. Kuitenkin useimmissa Aasian buddhalaisissa suuntauksissa Buddhaa pidetään jumalankaltaisessa asemassa. Buddhalaisuuden keskeinen opetus on tehdä hyvää, välttää pahaa ja puhdistaa mielensä.
Lopullisena päämääränä on nirvana eli valaistuminen, jolloin valaistunut ihminen vapautuu samsarasta eli elämän kiertokulusta. Tämä on saavutettavissa ainoastaan mietiskelyn, eli meditaation, henkisen kasvun ja itsensä syvimmän olemuksen oivaltamisen kautta.

Shintolainen käsitys Jumalasta
Käsitys Jumalasta on polyteistis–panteistinen. Jumalia sanotaan vertauskuvallisena lukuna olevan 8 miljoonaa. Mitään ylijumalaa tai luojaa ei ole. Varsinkin luolissa asuvia henkiä ja jumalia nimitetään nimellä kami. Merkittävin kami on auringonjumalatar Amaterasu Omikami.
Shintolaisen käsityksen mukaan myös ihmisistä tulee kuolemansa jälkeen kameja.
Jos henkiä palvotan oikeilla rituaaleilla, henget pysyvät hyväntahtoisina.

Sikhiläisyyden oppi Jumalasta
Sikhiläisyyden oppi on monoteistinen. Päivittäisen, rukouksena käytetyn määritelmän mukaan: ”Jumala on yksi, ja hänen nimensä on ikuinen totuus. Hän on kaiken luoja, kaikkialla läsnä oleva henki. Peloton ja vailla vihaa, ajaton ja hahmoton. Hän ei synny eikä kuole, hän on itse itsessään valaistunut. Hänet tunnetaan gurun armosta.”

Kungfutselainen käsitys Jumalasta
Kungfutsella ei ollut tarkoitus perustaa uutta uskontoa, vaan ainoastaan säilyttää ja varjella vanhoja tapoja ja perinteitä.
Siksi kungfutselaisuudessa ei ole selvää jumaluusoppia. Se ei myönnä tai kyseenalaista jumaluuden olemassaoloa, koska Kungfutse ei puhunut jumaluudesta, vaan viittasi persoonattomaan ”Taivaaseen” (Tian), jonka ajatellaan ohjaavan maailmaa. Vanhoissa kungfutselaisissa teksteissä ”Taivaalla” tarkoitetaan hallitsijasuvun esi-isien asuinsijoja, ja vallassa oleva hallitsija nautti Taivaan mandaattia eli hallitsijan valtaoikeutta.

Taolainen Jumala-käsitys
Taolaisuus etsii ratkaisua ihmisen ongelmiin sulautumisesta luontoon, eikä filosofinen taolaisuus puhu jumalista mitään. Keskeinen käsite on ”Dao”, ”Tie”, jolla tarkoitetaan sanoin kuvaamatonta, absoluuttista luonnonlakia, muodotonta ja täydellistä absoluuttia, joka ilmenee kaikissa luonnollisissa tapahtumissa. ”Dao” on ei-oleva, joka on kaiken tuolla puolen. ”Daon” sisäinen voima on ”de”, ”ilmeneminen”, joka on ”daon” toimintaa. Kaiken takana oleva lopullinen totuus on ”wu”, ”ei-oleva”.

JUMALAN VALTAKUNTA
Uskontunnustuksessa sanotaan Jumalan valtakunnasta: ”Ja jonka valtakunnalle ei loppua tule”.
Kristus tuli maan päälle tuomaan ihmisille Jumalan valtakunnan. Hän käytti ensimmäisessä julkisessa puheessaan täsmälleen edelläkävijänsä Johannes Kastajan sanoja: ”Ja hän sanoi, tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Mt 3:2, 4:17).
Jeesus puhui taivasten valtakunnasta koko maan päällisen elämänsä ajan.. Saarnatessaan, esimerkiksi vuorisaarnassa, sekä vertauksissaan hän kertoi iankaikkisesta valtakunnasta:
”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta…”
”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta…”
”…Joka niitä noudattaa ja niin opettaa, hän on sanottava suureksi taivasten valtakunnassa”.
”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin annetaan teille sen ohessa kaikki tämäkin”.
”Ei jokainen, joka sanoo minulle ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon” (Mt. 5-7).
Sinapinsiemen, hapatus, kallisarvoinen helmi, kadonnut raha, peltoon kätketty aarre, kalastusverkko, hääjuhla, juhla-ateria, Isän talo, viinitarha jne. ovat vertauskuvia siitä valtakunnasta, jota Jeesus tuli tuomaan. Viimeisellä ehtoollisella opetuslasten kanssa Jeesus kertoo avoimesti apostoleille: ”Mutta te olette ne, jotka olette pysyneet minun kanssani kiusauksissani; ja minä säädän teille, niin kuin Isäni on säätänyt minulle, kuninkaallisen vallan, niin että saatte syödä ja juoda pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa (Lk. 22: 28 -30.
Kristuksen kuninkuus ei ole tästä maailmasta (Joh 18:31) Tämän hän sanoo Pontius Pilatukselle, kun häntä pilkataan kuninkaana, ja paljastaa tässä nöyryytyksessään aidon jumalallisen kuninkuutensa. Kristuksen hallitsema Jumalan valtakunta osoittaa mahtinsa aikojen lopussa. Silloin Herra täyttää kaikki luodut ja ”kaikki ja kaikessa on Kristus” (Kol 3:11). Kirkolle, jota ortodoksisen opin mukaan yleisesti kutsutaan Jumalan valtakunnaksi maan päällä, tämä kokemus on jo salaisuutena annettu. Kirkko tunnustaa jo Kristuksen ainoaksi kuninkaaksi ja Herraksi, ylistää ja palvoo häntä. Ja hänen Pyhä Henkensä, jonka kirkon pyhät ovat samaistaneet Jumalan valtakuntaan, on jo annettu maailmalle kirkossa, jossa Henki vaikuttaa kaikella armolla ja voimalla.