Jumala ja ihminen

Jokaisen ihmisen on jossakin elämänsä vaiheessa henkilökohtaisesti ratkaistava suhteensa Jumalaan. Se tarkoittaa sitä hetkeä, jolloin hän joko alkaa pyrkiä lähemmäksi Jumalaa tai vieraantua kauemmaksi Hänestä. Vastauksen siihen, miten syntinen ihminen voi päästä Jumalan luo ja kuinka syntinen ihminen ja pyhä Jumala voivat yhtyä, antaa Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta (Lk. 15: 11- 24).

Herääminen

Isän kodista lähdettyään tuhlaajapoika kulutti kaiken saamansa omaisuuden synnissä ja irstaassa elämässä. Sen jälkeen tuli hänelle kaukaisessa maassa ollessaan suuri puute ja nälkä. Hän ryhtyy sikopaimeneksi saadakseen ruokaa ja joutuu syömään sikojen ruokaa. Tällaiseksi Kristus kuvaa ihmisen elämää, joka on tuhlattu synnissä. Nälkä, nöyryytykset ja hyvän kodin muistot panivat tuhlaajapojan menemään itseensä.

Tuhlaajapoika näkee ainoana pelastuksenaan sen, että hän nousee ja menee isän tykö ja katuen tunnustaa hänelle erehdyksensä. Vertauksessa ei mainita, kuinka kauan hän taisteli, ennen kuin hän teki päätöksensä, sitä vertaus ei kerro. Tätä tuhlaajapojassa tapahtunutta suurta muutosta voimme nimittää hengelliseksi heräämiseksi.

Näin voi tapahtua myös jokaisen ihmisen elämässä. Joskus herääminen saattaa tapahtua äkillisesti ja voimakkaasti, niin että sen huomaa suurena muutoksena ihmisen elämäntavoissa ja koko olemuksessa. Usein kuitenkin herääminen tapahtuu hiljaisesti, aivan kuin huomaamatta. Kokematta suurempia mullistuksia ihminen vain kasvaa kiinni rakastamaansa Jumalaan ja oppii elämään Hänen läheisyydessään.

Kääntymys

Tuhlaajapoika tajuttuaan tiensä turmiollisuuden ryhtyi arvioimaan sitä, mistä hän oli luopunut ja mitä hän oli tilalle saanut. Hän muisti isänsä kodin ja ymmärsi, että elämä siellä oli halvimmalla palvelijallakin onnellisempaa kuin synnin maalla iloissa ja hekumassa. Hän päättää palata isän kotiin ja tekee elämän tiellään kääntymisen, valitsemalla uuden suunnan, joka ei vie häntä enää pois kotoa, vaan takaisin sinne.

Tätä elämänvaihetta voimme nimittää kääntymiseksi, jollaisen ihmiset saattavat joutua tekemään joskus montakin kertaa elämässään matkallaan synnin ja paheitten keskellä.

Parannuksenteko

Raamattu ei kerro, millainen tuhlaajapojan matka oli, lankesiko ja kompastuiko hän mahdollisesti välillä, vai eksyikö hän suunnasta. Joka tapauksessa hän oli valinnut uuden suunnan. Sitä kohden hän nöyrästi ja katuvana kulki. Näin jättäen taakseen synnin maan ja omat synnilliset tapansa hän lähestyi isäänsä. Tällaista kilvoitusta ja taistelua syntiä vastaan voidaankin nimittää parannuksenteoksi. Se ei ole hetkellinen asia, vaan jatkuva ja koko ihmisen elämän kestävä kilvoitus synneistä irrottautumiseen ja hyveissä kehittymiseen. Tällaista kilvoitusta myös Raamattu tarkoittaa kehottaessaan: “Tehkää parannus”.

Uudestisyntyminen

Pojan saavuttua takaisin isä rientää häntä vastaan ja sulkee hänet syliinsä, järjestää juhlat, antaa teurastaa juottovasikan ja käskee pitämään iloa, koska hänen poikansa, joka oli kuollut, virkosi eloon.

Näin tapahtuu jokaisen ihmisen uudestisyntyminen ja pelastuminen. Kukaan ei sitä saavuta, ellei kilvoittele ja ponnistele, mutta kukaan ei voi sanoa, että hän olisi omilla ansioillaan pelastuksen saavuttanut. Uudestisyntymisen ihminen usein saa kokea pyhissä sakramenteissa, joissa Jumalan armo erikoisella voimalla vaikuttaa hänen sieluunsa puhdistaen ja pyhittäen. Tällä tavoin monien vaiheitten kautta Jumalan armo tekee työtään ihmissydämessä valmistaen sitä kelvolliseksi osallistumaan Jumalan valtakuntaan ja yhdistymään Jumalan kanssa.