Ihmisen hengellinen tila

HENGELLISEN ELÄMÄN KEHITYSVAIHEET
Ihmisen elämässä on eri ikäkausia. Samoin ihmisen hengellisessä kehityksessä voidaan erottaa ikäkausia. Hengellisen lapsuuden aikana ihminen kokee syntien anteeksisaamisen, mutta hänen voimiaan ei ole vielä koeteltu. Ihminen kokee Jumalan rakkauden elävästi ja turvaa Häneen. Hengellisen nuoruuden kauteen kuuluvat sisäiset taistelut. Ihmisen joutuu omakohtaisesti ratkaisemaan suhteensa Jumalaan, syntiin ja ikuiseen elämään. Hengellisen aikuisuuden aikana sisäiset taistelut ja horjumiset heikkenevät, ja usko muuttuu vakaumukseksi, joka ei enää horju kaikissa maailman tuulissa. Hengellisen vanhuuden kauteen kuuluvat himottomuus ja Jumalaan yhtyminen. Se on hengellisen kehityksen korkein aste. Hengellisen elämän ikäkaudet eivät suinkaan aina käy yksiin ruumiillisen elämän ikäkausien kanssa. Joskus aikuisiässä elävät ihmiset voivat hengellisessä elämässään olla lapsen asteella, ja päinvastoin nuoretkin ihmiset ovat voineet hengellisessä kehityksessään päästä pitkälle.
Ihmisen hengellinen kehitysvaihe on nähtävissä seikoista, jotka määräävät hänen suhtautumisensa Jumalan käskyihin. Toiset ovat kuuliaisia Jumalalle rangaistuksen pelosta, eräät taas palkkion toivossa, Korkein vaikutin on rakkaus. Näitä vaikutteita sopivasti vastaavat Uuden Testamentin käsitteet orjuus, palkollisuus ja lapseus. Tavallisesti ihmisen hengellinen elämä kehittyy rauhallisesti ilman harppauksia joko hyvään tai pahaan suuntaan.

KIUSAUKSET JA NIIDEN TORJUMINEN
Kasteessa ihmisestä tulee Kristuksen oma, ja synti menettää hänessä ylivallan muuttuen kiusaavaksi voimaksi. Kamppailu kiusauksia vastaan on ihmiselle välttämätöntä. Niissä hänet koetellaan, ja hänen on mahdollista saada elämän kruunu (Ilm. 2: 10). Sitä synnillistä tilaa, jonka lapsi perii vanhemmiltaan, nimitetään esi-isiltä perityksi synniksi. Kastettu puhdistuu siitä kasteessa, mutta sen jälkeenkin jää ihmiseen taipumus syntiin.
Jokainen ihminen joutuu elämässään usein taistelemaan kiusauksia vastaan. Siksi rukoilemme Isä meidän-rukouksessa: “Älä saata meitä kiusaukseen”.

Viettelykset ja kiusaukset tulevat maailmasta, joka on pahan vallassa (1 Joh.5:19), pahasta hengestä (1.Piet.5:8) sekä ihmisestä itsestään, hänen synnillisistä taipumuksistaan (Jaak.1:14 -15). Maailman houkutukset, sen pettävä loisto ja kauneus usein johtavat ihmisiä syntiin. Myös ympäristön ja toveripiirin vaikutus on suuri. Jos se vetää paheisiin, se on erittäin vaarallista. Pahat henget tavallisesti toimivat ihmisessä salaten itsensä. Raamatun mukaan on ihmisellä olemassa kolme perushimoa, jotka viettelevät häntä paheisiin, ne ovat lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus (1 Joh. 2: 16).

AJATUKSISTA TEOIKSI – SYNNIN KEHITTYMINEN
Kirkon pyhät isät, jotka ovat hengellisesti kokeneita, ovat selittäneet yksityiskohtaisesti, kuinka synti kehittyy ihmisessä.
1. Ensimmäisenä herää mielikuva. Sitä ei vielä voida lukea meidän viaksemme. 2. Seuraavaksi herää ihmisen mielenkiinto, ja jos sitä kehitetään ja suositaan, ihminen on jo osallisena synnissä. 3. Seuraava kehitysvaihe on synnin aiheuttaman mielihyvän ja nautinnon tajuaminen, joka kiihottaa ja saa aikaan synnillisen halun. 4. Kun ihmisen tahto kallistuu synnin puolelle, seuraa päätös synnintekoon. Kaikki nämä vaiheet ihminen läpikäy mielessään. 5. Vasta näiden vaiheiden jälkeen seuraa varsinainen ulkonainen synninteko.
Voi havaita, että jokaisessa synninteossa saastuu koko ihmisen olemus, ja jokaisen synninteon jälkeen ihmisen tila muuttuu pahemmaksi. Ainoastaan katumuksen ja parannuksenteon kautta hän saa puhdistusta ja anteeksiantoa.

PAHEET ELI HIMOT
Voimakasta halua saada jokin esine tai asia haltuunsa, tai sitten sitä tilaa, jolloin sokaiseva murheen, vihan tai ylpeyden tunne saa ihmisen valtaansa, ortodoksinen kirkko nimittää himoksi. Kirkon isien luokittelun mukaan himoja ovat vatsanpalvonta, haureus, ahneus, viha, yletön murehtiminen, lamaannus, turhamaisuus ja ylpeys. Roomalaiskatolisessa kirkossa näitä kutsutaan myös kuolemansyn¬neiksi (1. Joh. 5:16 17), sillä katumattomina ne johtavat hengelliseen kuolemaan. Seitsemänä kuolemansyntinä katolinen kirkko pitää vatsanpalvontaa, haureutta, ahneutta, vihaa, laiskuutta, kateutta ja ylpeyttä.

Vatsanpalvonnaksi nimitetään jatkuvaa hyvänolon tunteen etsimistä syömisen avulla. Ruokaa jokainen tarvitsee, mutta ei jatkuvaa herkuttelua, joka on perin yleistä. Kirkko on säätänyt aseeksi vatsanpalvontaa vastaan paastokaudet, jolloin opetellaan olemaan ilman herkkuja ja tyytymään niukkaan ja yksinker¬taiseen ruokaan.

Haureus tarkoittaa epäpuhtaiden ajatusten ja tapojen valtaan antautumista. Ihminen on kuitenkin enemmän kuin eläin. Hänet on tarkoitettu muutakin kuin halujen tyydyttämistä varten, elämään ikuisuudessa Jumalan rakkaudessa. Haureus loitontaa ihmistä Jumalasta ja saa hänet käpertymään oman ruumiinsa hellimiseen.

Ahneus on rahan tai tavaran himoa, joka valtaa meidät niin, että se säätelee kaikkea tekemistämme. Omien tavaroiden pois antaminen vaimentaa tätä himoa.

Viha on myös himo. Vihan vallassa oleva ihminen haluaa heijastaa pahaa takaisin siihen ihmiseen, joka on aiheuttanut pahaa hänelle. Katkerista ajatuksista pitää pyrkiä vapautumaan. Tämä onnistuu parhaiten, jos ryhdymme rukoilemaan häpäisijämme puolesta. Tähän meitä kehotti myös Jeesus: “Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalatto¬mille” (Mt. 5: 44 45). Alussa rukoukseemme voi olla vaikeaa, mutta jos jatkamme, alkaa viha vähitellen lauhtua.

Paheisiin kuuluu myös murehtiminen. Se saattaa johtua monesta eri syystä, esimerkiksi ihmisistä, jotka loukkaavat meitä. Samoin vastoinkäymiset murehduttavat meitä. Murheen valtaan ei kuitenkaan saisi antautua. vaan Tulee hyväksyä tapahtuneet asiat uskoen siihen, että Jumala näkee kai¬ken ja ettei meille tapahdu mitään vastoin hänen tahtoaan. Jumala lähettää kai¬ken meille tapahtuvan sielujemme avuksi ja pelastukseksi.
Menneisyytemme synnit saavat myös aikaan murehtimista, joka auttaa meitä tuntemaan syvempää katumusta. Murehtimisen perustana on toivo, että Jumala armossaan antaisi anteeksi katuville.

Lamaannus liittyy usein murehtimiseen, ja ilmenee houkutuksena epätoivoon ja uskomaan, ettei Jumalan armoa ole olemassa. Lamaannuksen tilassa ajattelee, ettei tehtyjä syntejä koskaan an¬neta anteeksi ja että helvetti odottaa ja olemme ikuisen kadotuksen omat. Täl¬laisessa tilassa on hyödyllistä katsoa taaksepäin ja muistaa niitä hetkiä, jolloin Jumalan läsnäolo on selvästi tuntunut elämässämme.
Jos taas alamme etsiä enemmän ihmisten kuin Jumalan suosiota, olemme lankea¬massa turhamaisuuteen. Siihen meidät johdattaa itserakkaus ja ihmisten kii¬tokset.

Ylpeys on himo, joka johdattaa kaikkein kauimmaksi Jumalasta. Hurskaitakin ihmisiä vaivaavat usein ylpeät ajatukset siitä, miten hyveellistä heidän elämän¬sä on. Kuitenkin kaikki, mitä meillä on, on Jumalan lahjaa. Jos ylpeitä ajatuksia ilmaantuu mieleen, mutta ne eivät saa valtaansa, ei Jumala tuomitse ihmistä, sillä tahattomasti ilmaantuvat houkutukset ole vielä syntiä. Mutta jos alamme pitää itseämme erinomaisina, olemme jo tiellä, jonka päässä on Jumalan kiel¬täminen, ja oman tuhomme siemen.