Ihminen

IHMISEN LUOMINEN JUMALAN KUVAKSI JA KALTAISEKSI

Jumala Pyhänä Kolminaisuutena sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme”(1. Moos.1:26). Ja Jumala loi ensimmäisen ihmisen, Aadamin, maasta, puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen; asetti hänet paratiisiin, antoi hänelle ruuaksi paratiisin muiden hedelmien ohella elämän puun hedelmän. Elämän puun hedelmiä syömällä ihmisellä ei ruumiillisena olentona olisi ollut sairauksia eikä kuolemaa.

Ja lopuksi otettuaan Aadamin nukkuessa tältä kylkiluun, teki siitä ensimmäisen naisen, Eevan (1. Moos.2:22). Jumalan tarkoituksena oli, että ihmiskunta alusta asti olisi luonnostaan sopeutettu rakastamaan ja puolustamaan toisiaan. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuva ihmisessä on apostoli Paavalin mukaan ”on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää”(Ef. 4:23).

Elämän hengellä, joka puhallettiin Aadamin sieraimiin, tarkoitetaan sielua, ihmisen hengellistä ja kuolematonta olemusta.

Paratiisi tarkoittaa kaunista ja onnellista paikkaa, jota Raamattu kuvaa puutarhaksi. Sinne ensimmäiset ihmiset asetettiin asumaan. Se oli ruumista varten aineellinen, näkyvä ja onnellinen asuinpaikka, mutta sielulle se oli hengellinen, Jumalan armon yhteyden tila sekä luotujen hengellisen mietiskelyn tila. Ihminen on Jumalan erityinen luomus. Hänet luotiin Jumalan ”kuvaksi ja kaltaiseksi” (1. Moos. 1:26), maan tomusta. Hänet luotiin hengittämään elämän henkeä (1. Moos.2:7), tuntemaan Jumalaa ja hallitsemaan kaikkea Jumalan luomaa. Jumalan aikomus oli ihmistä luodessaan, että ihminen tuntisi Jumalan, rakastaisi ja kunnioittaisi häntä, ja niin olisi iankaikkisesti onnellinen. Teologiassa tätä ihmisen ennaltamääräämistä ikuiseen onnellisuuteen kutsutaan Jumalan ennaltamääräämiseksi. Tämä iankaikkiseen onnellisuuteen ennaltamäärääminen säilyy ennallaan, koska Jumala edeltä tietäen ja äärettömästä armostaan oli edeltä määrännyt avata ihmiselle, hänen onnellisuuden tieltä poikettuaankin, uuden onnen tien ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina” (Ef. 1:4). Jumala on edeltä päättänyt antaa kaikille ihmisille, ja on itse asiassa antanut heille, edeltävän armonsa ja riittävät keinot onnen saavuttamiseen. Raamattu sanoo tästä: ” Ne, jotka hän edeltä käsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa” (Room.8:29).

Ortodoksinen kirkko opettaa tässä asiassa, kuten ”Idän Patriarkkojen uskonesityksessä” on sanottu: ”Kun hän edeltä näki, että jotkut käyttävät oikein vapaata tahtoaan, mutta toiset ei, hän sen mukaisesti määräsi edelliset kirkkauteen, kun taas jälkimmäiset hän tuomitsi”. (kpl.3)

JUMALAN KUVA

Jumalan kuva ihmisessä tarkoittaa, että ihmisen olemukseen kuuluu järki ja vapaus. Siinä mielessä ihminen on Jumalan ”kanssaluoja”, hän voi jatkaa Jumalan luomistekoja. Ihminen voi valita hyvän ja pahan ja hän ymmärtää vastuun merkityksen. Ihmisessä on jotakin Jumalasta. Apostolien mukaan ihminen on ”Jumalan sukua” (Ap.t.17:29). Syntiinlankeemus ei hävittänyt kokonaan Jumalan kuvaa ihmisessä. Ortodoksisen teologian mukaan Jumalan kuvan itsessään kantaminen merkitsee olemista Kristuksen kaltainen, joka on Jumalan luomaton kuva, sekä jumaluuden kaikkien hengellisten ominaisuuksien omaamista. Pyhien isien sanojen mukaan se on tulemista jumalallisesta armosta kaikeksi siksi, mitä Jumala itse on luonnoltaan. Jos Jumala on vapaa, hengellinen, persoonallinen Olento, niin ihmisolentojenkin, miesten sekä naisten, on oltava samoin. Jos Jumala on voimallinen ja luova, joka hallitsee koko luomakuntaa, niin ihmisluotujenkin Hänen kuvikseen ja kaltaisikseen luotuina on hallittava maailmassa. Jos Jumala hallitsee ja ohjaa, ei hirmuvallalla ja sortamalla, vaan rakastavalla hyväntahtoisuudella, samoin on Hänen luotujensa tehtävä. Jos Jumala itse on rakkaus, armo ja sääli ja pitää huolta kaikista asioista, niin on Hänen luotujensakin, Hänen kaltaisikseen luotuina, oltava samanlaisia. Ja lopuksi, jos Jumala elää ikuisesti iankaikkisessa elämässä koskaan kuolematta vaan ollen ainaisesti täydellisen riemukkaassa ja sopusointuisessa kauneuden ja onnellisuuden yhteydessä kaikkien luotujen kanssa, niin myös ihmisolennot luotiin iankaikkista elämää varten, riemulliseen ja sopusointuiseen yhteyteen Jumalan ja koko luomakunnan kanssa

JUMALAN KALTAISUUS

Ortodoksisen opetuksen mukaan ihmisolento ja -elämä eivät koskaan tule täydelliseksi ja pääty kehityksessään ja kasvussaan, koska se on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen. Jumalan oleminen ja elämä on ehtymätön ja määrätön. Ihmisellä ole rajoja ihmisyydelleen, johon hän voi kasvaa Luojansa armosta. Jumala loi siksi ihmisluonnon kasvamaan ja kehittymään jumalallisesta luonnosta osallistumisen kautta iankaikkisesti. Ihminen on luotu tulemaan yhä enemmän Jumalankaltaiseksi ikuisesti, vieläpä Jumalan valtakunnassa tämän aikakauden lopussa, kun Kristus tulee takaisin kunniassaan herättämään kuolleet ja antamaan elämän Häntä rakastaneille.

Jumalan kaltaisuus tarkoittaa luomisessa ihmiselle annettua päämäärää. Päämäärän toteutuminen edellyttää Jumalan kuvaan kuuluvien ominaisuuksien, Jumalan tahdon mukaista ja myönteistä käyttöä. ”Kaltaisuus” on aluksi vain mahdollisuus. Kehittyminen ja kasvu ovat riippuvaisia ihmisen kilvoittelusta. Synti vaikuttaa tuhoavasti ja kielteisesti kaltaisuuteen.

JUMALOITUMINEN ELI TEOSIS

Jumalan kaltaisuudessa vahvistumista ortodoksinen kirkko kutsuu jumaloitumiseksi eli teosikseksi. Ihminen eettisessä mielessä tulee yhä enemmän jumalallisen luonnon pyhittämäksi ja Jumalan tahdon välikappaleeksi. Tämä edellyttää, että ihmisen tahto kasvavassa määrin alistuu Jumalan tahtoon. Jumaloituminen on Kirkon yhteydessä tapahtuvaa yhdistymistä Pyhän Kolminaisuuden elämään. Jumalan armo kutsuu aina ihmistä, mutta ei pakota ketään. Pyhät isät opettivat, että minkä tahansa kypsyys- tai kehitystason ihminen saavuttaakaan, tai minkä tahansa voiman, viisauden, armon, tiedon ja rakkauden, hänellä on jatkuvasti edessään loppumaton mahdollisuus osallistua aina vain suuremmasta Kolminaisuuden elämän täyteydestä. Se tosiasia, että ihmisluonto kehittyy ikuisesti täydellisyyttä kohti Jumalan luonnon yhteydessä, antaa ihmiselle elämän tarkoituksen, ja pysyy ikuisesti hänen ilonsa lähteenä iankaikkisesti

Jumalan kuvana ihmisellä on erityinen arvo. Ihmisen arvon kieltäminen on Jumalan luomistyön väheksymistä ja Luojan pilkkaa.

Ihmissuku muodostaa ykseyden olemuksellisesti ja rakenteellisesti. Oikeastaan ei ole olemassa erillisiä, toisistaan kokonaan riippumattomia yksilöitä, vaan yksilöt ovat osatekijöitä ihmiskunnan kokonaisuudessa.

MIEHEKSI JA NAISEKSI

Ihminen luotiin sukupuoleltaan kaksinaiseksi – ”mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät (1Moos.1:27; 2:21), ”olemaan hedelmällisiä ja lisääntymään” (1 Moos.1:28). Ortodoksisen opin mukaan seksuaalisuus kuuluu luomakuntaan, jota Jumala sanoo ”hyväksi” (1 Moos.1:31), eikä se itsessään ole millään tavoin synnillistä tai kieroutunutta. Se kuuluu inhimillisyyden perimmäiseen luonteeseen suoranaisesti Jumalan tahdosta.

Ortodoksisen uskon opetuksen mukaan ihmisten luominen mieheksi ja naiseksi tapahtui suoranaisesta Jumalan tahdosta ja se on olennaista oikealle ihmiselämälle ja -toiminnalle Jumalan heijastajana. Ihmisen sukupuolisuus on välttämätön osa Jumalan kuvaksi luodun ihmisenä olemisessa ja elämässä. Tämä ei tarkoita, että Jumalassa olisi jonkinlaista sukupuolisuutta, vaan sitä, että ihmiselämään kuuluu seksuaalisuus – miehinen ja naisellinen – mikäli elämä on sellaista kuin Jumala tarkoitti sen olevan.

Miehen ja naisen Jumala loi elämään yhdessä, olemisen, elämän ja rakkauden liitossa. Inhimillisessä toiminnassa miehen on oltava johtaja, joka kuvaa Kristusta uutena ja täydellisenä Aadamina. Naisen suhteen mieheen on oltava kuin Marian ja Kirkon, Uuden Eevan, suhde Kristukseen, Uuteen Aadamiin, miehen elämän innoittaja ja hänen olemisensa täydentäjä, ei miehen välikappale tai työväline. Nainen on persoona omine oikeuksineen, osallinen jumalallisesta luonnosta, välttämätön miehen täydentäjä. Miestä ei voi olla ilman naista- ei Aadamia ilman Eevaa -, aivan kuin ei voilla olla naistakaan ilman miestä. Nämä kaksi ovat olemassa yhdessä täydellisessä yhteydessä ja sopusoinnussa ihmisluonnon ja elämän toteuttamiseksi.

Mies ja nainen on tarkoitettu yhtä lailla ruumiilliseen kuin hengelliseen liittoon. Niiden on yhdessä ilmennettävä, yhdessä ja samassa Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen luodussa ihmisyydessä, ihmisluontoon kuuluvat kaikki hyveet ja voimat. Ei ole hyveitä ja voimia, jotka kuuluvat miehelle, mutta ei naiselle, tai sellaisia, jotka kuuluvat naiselle, mutta ei miehelle. Kaikki ovat kutsutut hengelliseen täyteyteen totuudessa ja rakkaudessa ja kaikissa Jumalan luoduilleen antamissa jumalallisissa hyveissä.

IHMINEN ON JUMALAN ERITYINEN LUOMUS, MIKROKOSMOS

Ihminen on Jumalan erityinen luomus. Hän on ainoa, joka luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. (1. Moos. 1:26). Jumala loi hänet erityisestä tahdostaan maan tomusta luomistapahtuman lopussa, ”kuudentena päivänä”.  Hänet luotiin hengittämään ”elämän henkeä” (1 Moos.2: 7), Jumalan tuntemiseen ja vallitsemaan kaikkea Jumalan luomaa.

Jumalan kuvana, luodun hallitsijana, Luomattomana Luojan kanssaluojana, ihmisen tehtävänä on ”heijastaa” Jumalaa luomakunnassa, ulottaa Hänen läsnäolonsa, tahtonsa ja voimansa kautta maailmankaikkeuden, muuttaa kaikki olemassa oleva Jumalan paratiisiksi. Tässä mielessä ihminen luotiin suorastaan korkeampaa elämänkohtaloa varten kuin enkelit, taivaan ruumiittomat voimat. Ortodoksisuus vahvistaa tämän vakaumuksen.

Ihminen on luotu ylempään elämään kuin mikään muu luotu, jopa ylemmäksi enkeleitäkin, jotka julistavat Jumalan kunniaa ja palvelevat ihmisen pelastukseksi. Juuri tämän vakaumuksen Kirkko vahvistaa ylistäessään Mariaa, Kristuksen Äitiä ”kerubeja kunnioitettavammaksi ja serafeja verrattomasti jalommaksi”. Sillä se mitä kunnioitetaan jo ihmis -Mariassa todellistuneena, on juuri samaa, mitä jokainen ihminen, ”joka kuulee Jumalan sanan ja noudattaa sitä ” (Lk.11:28), odottaa ja toivoo.

Ihminen on mikrokosmos. Kahden maailman välillä, aineellisen ja henkisen, hän on välittäjän asemassa. Hänen tehtävänään on hengellistää aineellinen ja paljastaa kaikki luomisjärjestykseen sisältyvät mahdollisuudet. Joku isistä on sanonut, että ihminen on koko maailman yhteenveto. Välittäjän tehtävässään hän ikään kuin palauttaa maailman uhrina Jumalalle. Luomakunnan hengellistäminen tapahtuu ennen kaikkea siten, että ihminen hengellistää oman ruumiinsa ja tuo sen uhriksi Jumalalle. Ihmisen kutsumuksena on todellistaa hengellinen aineellisessa ja aineellisen maailman kautta.

LITURGINEN OLENTO

Ihminen on pohjimmiltaan myös liturginen olento. Ihmisen aidoimpaan olemukseen kuuluu Jumalan kunnioittaminen ja palvominen. Rukouksessa Jumalan edessä ihminen on erityisellä tavalla aidoimmin ihminen. Liturgisuus ei rajoitu vain jumalanpalvelukseen, vaan sen tulee ulottua myös elämään yleensä. Saada vapaasti palvoa ja palvella Jumalaa on ihmiselle Jumalan kuvana oleellisen tärkeää.

ERI USKONTOJEN KÄSITYKSIÄ IHMISESTÄ

Juutalaisuus

1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen mukaan ihminen on Jumalan luomistyön kruunu, jolle on uskottu vastuullinen asema maanpäällisen luomakunnan hallitsijana.

Ihminen ei ole luonnostaan vain hyvä tai paha, vaan hänellä on Jumalan luoma taipumus hyvään ja pahaan. Ihmisen sielu on kuolematon ja fyysisen ruumiin elämän päättyessä se palaa takaisin Jumalan luo.

Juutalaisuus ei usko hyvään ja pahaan maailmassa vallitsevina vastakkaisina voimina, vaan molemmat kuuluvat olennaisina elementteinä luomistyöhön (5. Moos. 30:19). Siten Saatanan ymmärretään olevan Jumalan luoma olento, jonka tehtävänä on koetella ihmistä (vrt. Job 1:6 -12).

Jokainen juutalaisesta äidistä syntynyt tai juutalaisuuteen kääntynyt henkilö on Talmudin mukaan juutalainen. Uskova ei siis ole automaattisesti juutalainen; seurakuntaan ja yhteisöön joko synnytään tai liitytään kääntymällä. Talmudin mukaan koko ihmiskuntaa sitoo Nooan Liitto ja se on Israelin liiton edelläkävijä.

Islam

Ihminen on Jumalan luoma, pohjimmiltaan hyvä ja vastuussa teoistaan. Ihmisen tekee muslimiksi hänen uskonsa Jumalaan, minkä heijastumaa on ihmisen päivittäinen toiminta.

Aadam lankesi ja karkotettiin paratiisista. Islamin opin mukaan Aadamin olemuksessa ei tapahtunut mitään muutosta lankeemuksen seurauksena, vaan hänen ja kaikkien ihmisten on edelleenkin mahdollista totella Jumalaa yhtä täydellisesti, kuin ennen lankeemusta.

Islamin mukaan ihminen ei ole luonnoltaan syntinen, vaan ainoastaan heikko ja tietämätön. Tämän takia hän ei tarvitsisi pelastajaa vaan ainoastaan opettajia, kannustajia ja oppaita.

Islamin näkemys pelastumisesta on seuraava: ”Usko Jumalaan ja hänen sanansaattajaansa Muhammediin ja tee mitä Jumala vaatii tekemään. Jos Jumala niin tahtoo, hän ottaa sinut luokseen”. Islam ei tunne pelastajaa. Muhammedin sanotaan tuoneen ihmisille Jumalalta lain, jota noudattamalla voi voittaa Jumalan suosion. Kuitenkin hyviä tekojakaan tehnyt muslimi ei voi olla varma paratiisiin pääsystään, vaan Allah voi lähettää myös hänet helvetin tuleen, jos hän niin tahtoo. Näin muslimi ei voi olla ennen kuolemaansa varma pelastuksestaan.

Koraani korostaa Jumalan mielessä pitämisen tärkeyttä. Kun muslimi päättää rukouksensa, hän ei sulje pois yhteyttään Jumalaan. Ihmisen tulisi toimia kuin näkisi Jumalan tietäen että Jumala näkee hänet.

Muslimin ihanteena on toteuttaa uskoaan kaikessa toiminnassaan. Näin hän jatkuvasti kamppailee itsensä kanssa ollakseen parempi ihminen ja samalla parempi muslimi.

Hindulaisuus

Ihmiskäsitys on dualistinen. Arvokkainta ihmisessä on sielu, kun taas ruumis on arvoton, harhaa. Sielu on sidoksissa sielunvalellukseen, jota ohjaa syyn ja seurauksen laki eli karma. Kun ihminen oivaltaa olevansa samaa olemusta kuin maailmansielu, hän pelastuu, jolloin sielunvaellus päätyy, ja sielu sulautuu maailmasieluun, Brahmaniin.

Karman lain mukaan teko on kuin mieleen kylvetty siemen, joka vähitellen kypsyy ja kantaa hedelmää, tuottaen tekijälleen joko palkkion tai rangaistuksen: hyvän ja pahan karman tase kuoleman hetkellä määrää sielun seuraavasta olomuodosta.

Ihmiset ovat eriarvoisia johtuen itse kunkin aikaisemmissa elämissään suorittamista teoista. Ihminen on kaikissa olomuodoissa etuoikeutetussa asemassa. Jälleen syntymien kiertokulusta on mahdollista vapautua vain silloin kuin sielu on syntynyt ihmiseksi. Ihmistä ylemmissä olomuodoissa sielu saa nauttia palkkiota hyvistä teoistaan, alemmissa taas kärsii rangaistusta pahoista teoistaan.

Buddhalaisuus

Buddhalaisen ihmiskäsityksen mukaan sielua ei ole olemassa, koska kaikki muuttuu lakkaamatta. Siten sielu ei ole pysyväinen, minkä vuoksi kuoleman jälkeen ihmisen irrallisista ominaisuuksista syntyy uusi yksilö. Jälleensyntymässä ei siis ole kyse sielunvaelluksesta, jonka aiheuttaa karman laki, syyn ja seurauksen laki.

Buddhalaiset uskovat siis jälleensyntymiseen. Elävät olennot syntyvät kuolemansa jälkeen uudelleen ainutkertaisina. Siksi buddhalaiset kunnioittavat kaikkia eläviä olentoja. Elämä käsitetään kärsimykseksi, joka on yleismaailmallinen ilmiö, ja johtuu elämänjanosta ja takertumista elämään. Se sitoo ihmisen jälleensyntymisen kiertoon. Kärsimys lakkaa, kun ihminen lakkaa takertumasta elämään. Siten pelastus on sitä, että elämänjanon sammuttamalla vapautuu uudesta jälleensyntymisestä.

Shintolaisuus

Shintolaisuudessa ei ole sielun eikä synnin käsitteitä. Ihminen on pohjimmaltaan hyvä, vaikkei kukaan ole täydellinen. Paha ja pahuus johtuvat ilkeistä hengistä, joita pidetään loitolla rituaalien avulla.

Shintolaisuus korostaa tämänpuoleisen elämän onnistumista.

Sikhiläisyys

Sikhiläisyys on hyväksynyt hindulaisuudesta ajatuksen jälleensyntymisestä sekä karmasta. Ihmisen päämääränä on hengellinen vapautuminen, joka saavutetaan Jumalan armosta, vaikka inhimillisillä ponnisteluillakin on sijansa. Vapautuminen tapahtuu, kun ”itsekeskeisyys” muuttuu ”jumalakeskeisyydeksi”. Näin voi käydä jo tämän elämän aikana, jolloin tietämättömyyden harso vedetään syrjään ja ihminen tulee Jumalan täyttämäksi.

Jumalaa ei voida tuntea ajattelemalla, sillä Jumala on inhimillisen käsityskyvyn yläpuolella, vaikka onkin persoonallinen. Se tapahtuu ainoastaan Jumalan omasta tahdosta ja ilmoituksen välityksellä. Jumalan tahtoon ei kuitenkaan voida vaikuttaa uhreilla, askeesilla, lahjoituksilla tai suuria temppeleitä rakennuttamalla.

Kungfutselaisuus

Kungfutselaisuudessa ihmisyys määräytyy ihmistä ympäröivien suhteiden kautta. ”Jos ei ole vähintään kahta ihmistä, ei Kungfutsen mielestä ole yhtään ihmistä”. Ihminen on rooliensa summa.

Kungfutselaisuuden perusta on ”xiao”, perheen kunnioittaminen, joka määrittelee henkilöä vanhempien kuoleman jälkeenkin

Taolaisuus

Maailmankaikkeuden alkulähde on ikuinen, nimeämätön ”tao”, jonka ehdoilla kaikki olemassa oleva toimii. Tao ei ole käsitettävissä aistien tai järjen avulla, vaan intuitiivisena oivalluksena.

Taolaisen käsityksen mukaan useimmat ihmiset elävät elämäänsä tiedostamatta todellisuuden perimmäistä luonnetta. Sen vuoksi heidän elämänsä ei noudata todellisuudessa vallitsevia periaatteita, eivätkä heidän pyrintönsä johda toivottuun tulokseen. Moraalisen, hengellisen ja tiedollisen kasvun ja kehittymisen tien päätepisteenä uskotaan olevan tila, joka ei katoa vaikka fyysinen olomuoto lakkaisi olemasta.