Ortodoksinen usko

Etiikan käsitteitä ja normeja

ETIIKAN KÄSITTEITÄ JA NORMEJA
Ortodoksisen opetuksen valossa on kolme yleistä tapaa lähestyä aihetta. Ne ovat 1. hyvä/paha, 2. oikea/väärä ja 3. sopiva/sopimaton. Yleisin suhtautumistapa etiikan perustana on ensin mainittu. Yritetään löytää yksinkertainen perusperiaate, joista muut eettiset arvostelmat johtuvat. Oikea/väärä- lähtökohta taas kohdistaa huomion toimintaan ja tekoihin. Se johtaa etiikan sääntöihin. Sopiva/sopimaton lähtökohtana on yleistä perinteisissä sosiaalisissa ryhmissä.

Sanat etiikka ja moraali tarkoittavat alun perin samaa. Moraali- sana tulee latinan sanasta mos, mores, joka merkitsee tapa, tavat. Etiikka tulee taas kreikan kielestä, jossa ethos, ta ethika tarkoittaa suunnilleen samaa.

Etiikka tarkastelee sitä, miten ihminen perustelee toimintaansa, sekä ihmisten tapojen oikeutusta tai niiden haitallisuutta. Yksilöetiikka tarkastelee yksilön moraalia, sitä minkä yksilö näkee eettisesti hyväksi: yksittäistä te¬koa, tiettyä tahdon ratkaisua tai kokonaista elämänasennetta. Sosiaalietiikka taas pohtii sitä, miten tietyn ihmisryhmän tai koko yhteiskunnan tulisi toimia tietyssä tilanteessa.

Arvot ovat etiikan keskeisiä tutkimuskohteita. Kysymys on asioista, joita arvostamme. Arvot voivat olla taloudelli¬sia, kansallisia, esteettisiä ja uskonnollisia. Perusarvoina, jotka luovat pohjan muille arvoille, on perinteisesti pidetty esimerkiksi, oikeudenmukaisuutta ja totuutta. Näitä arvoja on kuitenkin vaikea määritellä. Mikä on totuus? Mikä on oikeudenmukaisuus missäkin tapauksessa? Lisäksi ihmisen arvomaailmassa voi tapah-tua muutoksia silloin, kun ihmisen tietoisuus avartuu.

Jos ihmisellä on paljon rahaa, mut¬tei mitään mahdollisuutta käyttää sitä, ts. saada sillä mitään hyötyä itselle, sil¬loin voidaan sanoa, että rahalla on vain välinearvo, mutta itseisarvo on sillä hyödykkeellä, jota itse asiassa haluamme silloin, kun haluamme rahaa. Se, miten ihminen toimii pyrkiessään tavoitteeseen, perustuu ihmisen omaksumiin eettisiin arvoihin. Ainoastaan taloudellisten arvojen mukaan toimiminen aiheuttaa monelle kärsimystä. Yrityksen lakkauttaminen taloudellisesti kannattamattomana jättää useat ihmiset työttömiksi ja heidän elämänsä laatu muuttuu. Sekin on eettinen ratkaisu. Ilman ja vesien saastuminen on osaksi tulosta siitä, että tuotettu hyödyke saataisiin mahdollisimman hal¬valla. Tällöin taas taloudelliset arvot voittavat luonnonsuojelulliset arvot.

Etiikassa keskustellaan myös normeista eli niistä säännöis¬tä, jotka sanovat mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Normeihin voi liittyä sanktio eli seuraamusjärjestelmä. Seuraamukset ovat joko palkkiota tai ran¬gaistuksia. muodostaa kuitenkin se, että ihmisen omat tarpeet useimmiten tuntuvat tärkeimmiltä kuin hänen kaukaisen lähimmäisensä tarpeet.

SEURAUSETIIKKA
Seurausetiikassa arvioidaan teon tuloksia. Teko nähdään oikeaksi vain, jos sen seuraamukset ovat hyviä. Ongelmatilanteissa, jossa on useita ristiriitaisia ratkaisuvaihtoehtoja, on pyrittävä menettelytapaan, josta seuraa eniten hyvää tai vähiten pahaa. Seurausetiikkaan kuuluu hyötymoraali eli utilitarismi, jossa ajatellaan, että ihmisten tarpeet ovat enimmäkseen samat ja se, mikä on hyödyllistä minulle, on hyödyllistä myös toisille. Utilitarismi on vaikuttanut erityisesti taloushistoriassa. Myös altruismi eli lähimmäisenrakkaus lasketaan kuuluvaksi utilitarismiin. Kuitenkin ihmisen omat tarpeet useimmiten tuntuvat tärkeimmiltä kuin hänen kaukaisen lähimmäisensä tarpeet, mikä muodostaa ongelman.  Utilitarismin muotoja ovat myös egoismi eli itsekkyys, jossa ihmisen omaa pidetään kaiken muun edelle menevänä itseisarvona. Hedonismissa taas ajatellaan nautinnon olevan ainoa tavoiteltava arvo.

Täysin kristinuskolle vastakkainen ajattelutapa on nihilismi, joka sai alkunsa viime vuosisadan Venäjällä. Sen mukaan mitkään arvot eivät ole tärkeitä. Jos Jumalaa ei ole, on aivan sama, mitä ihminen täällä maan päällä ollessaan tekee.

VELVOLLISUUSETIIKKA
Velvollisuusetiikka opettaa: Aina ja kaikissa olosuhteissa on oikein tehdä oikein. Oikein on tehtävä, vaikkei väärin tekemisestä seuraisikaan rangaistusta. On väärin rikkoa lupauksensa, valehdella tai varastaa, olivat seuraukset sitten millaisia tahansa. Toimi niin, että voisit toivoa toimintaasi ohjaavan periaatteen tulevan ylei¬seksi laiksi. Näin opetti filosofi Immanuel Kant. Kantin etiikan tarkoituksena on kertoa, mitä tulee tehdä päämääristä riippumatta. Tällaista toimintaa sanotaan kategoriseksi imperatiiviksi, ehdottomaksi käskyksi. Kantin etiikan tarkoituksena on kertoa, mitä tulee tehdä päämääristä riippumatta. Hypoteettinen imperatiivi eli ehdollinen käsky tarkoittaa toimintaa, johon liittyy ehto. Ehtoa noudattamalla päästään päämäärään, esimerkiksi noudattamalla lääkärin määräyksiä potilas paranee. Velvollisuusetiikan heikkous on se, että ihmisen edellytetään olevan eet¬tisesti vahva ja johdonmukainen, mitä hän ei yleensä aina ole.

Eräs etiikan muoto on liberaalietiikka, jonka ajattelutavan mukaan ihmisellä on oikeus päättää itse omista arvoistaan. Se kunnioittaa ihmistä yksilönä, joka parhaiten tietää, mikä on hänelle hyväksi

KRISTILLINEN ETIIKKA
Kristillinen elämä saa voimansa Kristus-uskosta ja osallisuudesta Kirkon elämään: kasteesta, Eukaristiasta, yleensä sakramentaalisesta elämästä, rukouksesta ja kristillisestä rakkaudesta. Kristinusko on aina ollut luonteeltaan ja opetukseltaan eettistä. Nykyajan kielessä moraali-käsitteellä tarkoitetaan lähinnä yksilöllisen luonteen ja käyttäytymisen arviointia ja mittaamista ja on ajattelussa liitetty hyvän ja pahan sosiaaliseen ilmenemiseen, “moraalisiin velvoitteisiin ja erityisiin hyveisiin”.

Moraalisuus ilmentää, mitä ihminen periaatteessa on Jumalan kuvana, persoonana, ja mitä hänestä tulee vapauden kautta, toisin sanoen Jumalan kaltainen. Ortodoksisessa teologiassa lankeemus merkitsee vapaan valinnan kautta tapahtunutta mahdollisuuden menettämistä todellisen elämän osallisuudesta. Ihmisen vapaa valinta Jumalan yhteydestä kieltäytymällä ja rajoittuminen itsetyytyväisyyteen ja riippumattomuuteen ovat lankeemuksen olennainen piirre. Lankeemus merkitsee erottautumista Kolminaisuuden elämästä. Tämä lankeemus on synti, hamartia, mikä merkitsee epäonnistumista, harhaan menemistä.

Kristinuskossa on ominaista rakkaus ja armo, kun taas filosofiassa korostetaan oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä. Kristillisen etiikan arvovalta ja juuret löytyvät Jumalasta. Ensisijainen perusta ortodoksiselle etiikalle on Raamattu, erityisesti Uusi testamentti, samoin yhtäläisesti Pyhä Traditio Kirkon tietoisuutena. Etiikka on riippuvainen Kirkon opeista ja teologisesta opetuksesta ja dogmeista.

Läntisen kristillisen mukainen näkemys lankeemuksen seuraamuksista, jotka on sovitettava, toisin sanoen juridinen suhtautuminen, on johtanut ihmisen minuuden pirstoutumiseen tilaan, jossa nähdään, mitä ihminen on ja mitä hänen tulisi olla. Se johtaa ihmisen pyrkimykseen vapautua hyvän ja pahan suhteellisuudesta.

Synnin tajuaminen ja tiedostaminen johtaa katumukseen, metanoiaan eli mielenmuutokseen. Se merkitsee ihmisen koko elämänasenteen muutosta ja johtaa etsimään persoonallista Jumala- suhdetta, janoamaan yhteyttä Häneen, mikä toteutuu osallistumalla Kristuksen, Jumalihmisen, Ruumiiseen. Katumus ei ole vain inhimillisen käyttäytymisen parantamista, vaan koko olemisen muutos. Kirkon yhteydessä ihmisestä tulee rakastava ja rakastettu. Katumuksen suhteen meidän tulee etsiä opetusta Kirkosta ja sen hengellisiltä opettajilta. Kirkon elämässä synti ei ole juridinen, vaan olemassa oleva tosiasia. Ihminen kieltäytyy olemasta persoona suhteessa persoonalliseen Jumalaan ja kanssaihmisiinsä.

Raamatulla on keskeinen sija Kirkon elämässä. Jumalanpalvelus, askeesi, elämä ja hurskauselämä perustuvat siihen. Tämä tapahtuu kuitenkin Kirkon kokemuksen kautta. Uudesta testamentista ei löydy sanaa “etiikka”, ainoastaan sanat “jumalisuus” ja “hurskaus”. Kristuksen persoonassa tapahtunut jumalallisen ja inhimillisen luonnon yhdistyminen muuttaa lopullisesti ihmisen olemassa olevat mahdollisuudet. Evankeliumin moraali on vastakkainen yksilöllisen etiikan laille, koska se edellyttää yksilöllisyyden muuntamista yhteydeksi ja suhteeksi toisiin.

Ortodoksisessa teologiassa “hyvä” on identtinen Jumalan kanssa. Kolmiyhteinen Jumala ei ole vain hyvä, vaan hyvyys. Tämä käy ilmi sekä Uudesta testamentista että Vanhasta. Kirkon isille suurin hyvä on Jumala. Koska inhimilliset olennot ovat todella inhimillisiä vain, jos he tulevat Jumalan kaltaisiksi, jumalallista hyvää ei voida rajoittaa inhimillisiin luokituksiin.

Ortodoksisessa etiikassa on keskeisenä kuva Jumalan valtakunnasta. Valtakunta annetaan Isän pelastustekona Jeesuksen Kristuksen työn kautta Pyhän Hengen voimalla. Eettiseltä kannalta valtakunnan osallisuus vaatii määrätyn laista käyttäytymistä, sisäistä asennoitumista. Valtakunnan idea on sidoksissa myös Kirkon sosiaalieettiseen ajatteluun. Jumalan valtakunta toteutuu sekä nyt että tulevaisuudessa. Eukaristia tekee sen todeksi nyt, tällä hetkellä, mutta on myös totta, ettei valtakunta ole vielä täydellisesti toteutunut. Tällä on vaikutuksensa myös etiikkaan. Kasteen julistaman uuden tilan ja sen valtakunnassa tapahtuvan täydellisen toteutumisen välillä on hengellisen ja moraalisen kasvun prosessi, johon meidät velvoitetaan. Kuva ja kaltaisuus antavat sille alun ja perustan, teosis antaa päämäärän ja Kolmiyhteinen Jumala ohjaa sitä objektiivisesti persoonien välillä tapahtuvina suhteina.

Teosis vaatii toteutuakseen askeesia. Ihmiset ovat kykeneviä eettisesti määräämään itsestään. Omatunto on moraalisen elämän keskus ja voidaan käsittää prosessina tai kykynä erottaa ja arvioida moraalisia realiteetteja sekä sitä, mikä on todellisuudessa pahaa tai hyvää.