Kyrillos Jerusalemilainen kasvattajana
On ehkä tarpeen hetken vakuuttaa sitä tosiasiaa, että Kirkon isät olivat kutsutut toimimaan ensisijaisesti oman aikansa olosuhteissa, eivät menneiden päivien, eivätkä tulevien. Tämä on yksi puoli totuutta. Mutta jos olosuhteet muuttuvat nopeasti ja suuresti, ihmisluonto muuttuu hitaasti ja vähän. Aina, vaikkain sitä ylenkatsotaan ja joskus kielletään, kasvatuksen päätarkoitus on kykyjen kehittäminen. Kasvatus on vähemmän päämäärä kuin keino. Inhimillisistä kyvyistä terveen ajattelun kyky, joka johtaa terveeseen harkintakykyyn on arvokkain. Se riippuu tahdon harjaannuttamisesta ja sen oikeasta valmentamisesta, jota Locke kutsuu ymmärrykseksi. Tiedon esittäminen siten, että se harjaannuttaa oppilaan ajattelukykyä, niin että se pakottaa hänet rehelliseen älylliseen ponnistukseen, se oli opettajan tehtävä Kyrilloksen aikana niin kuin omanammekin.
Jos sallitaan, pyhän Kyrilloksen työ opettajana on hyväksyttävä kasvatuspyrkimysten piiriin: lyhyt katsasus hänen opetuspuheisiinsa osoittaa kyllin selvästi, että hän kannusti oppilaitaan ajattelemaan, ryhtymään älyllisiin ponnisteluihin, totuttamaan tahtoaan kuriin, pyrkimään terveeseen arvostelukykyyn.
Hän oli aikanaan hyväonninen, sillä hän asui ja toimi Jerusalemissa ensimmäisen virallisen kristityn keisarin, Konsatantinoksen, hallituskaudella. Hänen diakoniksivihkimisensä kuuluu luultavasti vuoteen 334 jKr., tai mahdollisesti alkuvuoteen 335. Vuonna 335 oli Jerusalemissa suuri juhla, kun kristityt kokoontuivat viettämään Konstantinoksen kirkon juhlaa Golgatan kukkulalle. Eusebios kommentoi kirjassaan ”Konstantinoksen elämä” (Life of Constantine, IV. 43), että ”Jerusalemista tuli kaikista maakunnista saapuneiden arvokkaiden kirkonmiesten kokoontumispaikka , ja koko kaupunki kuhisi Jumalan palvelijoiden valtavasta joukosta … koko Syyriasta ja Mesopotamiasta, Foinikiasta ja Arabiasta, Palestiinasta, Egyptistä ja Libyasta, mukaanlukien Thebaidin asukkaat, kaikki osaltaan vaikuttamassa korkea-arvoisten Jumalan palvelijoiden väenpaljoudessa, joita itse asiassa seurasi suuri väkimäärä kaikista maakunnista”.
Näin nuori diakoni Kyrillos ei ollut vain silminnäkijä suunnattomalle väenpaljoudelle, joka oli kokoontunut kunnioittamaan keisaria ja palvomaan Jumalaa, vaan hän myöskin todistaa Areioksen ja hänen kannattajiensa voittoa äsken kuolleesta Athanasioksesta, jonka Tyyroksen synodi oli tuominnut aiemmin samana vuonna 335 jKr. Pyhän Atnasioksen vuonna 341 kirjoitetun ”Kiertokirjeen” (Oxford Library of the Fathers, S.Athanasius: Historical Tracts, 13, p.3) katkelma, väittää, että kristillinen kirkko oli erittäin järjestäytynyt tuohon aikaan: ”Kanoneitamme ja kirkollisia muotojamme ei annettu nykyiselle kirkolle, vaan esi-isämme viisaasti ja turvallisesti jättivät ne perinnöksi meille. Uskomme ei myöskään alkanut nykyisenä aikana, vaan on tullut meille Herraltamme hänen opetuslastensa kautta. Sen vuoksi, että säännökset, jotka ovat säilytetyt kirkoissa vanhoista ajoista tähän päivään asti eivät katoaisi meidän aikanamme, ja usko, joka vaaditaan käsistämme, herättäisi teidät, veljet, Jumalan salaisuuksien palvelijoina ja nähdessänne niiden nyt hajoavan vihollisten käsissä”.
Kasvatustiteolijöiden ei tarvitse uppoutua areiolaiseen kiistaan; riittää,kun toteamme, kuinka hämmentäviä olivat ajat, jolloin pyhä Kyrillos esitti osaansa.
Hänen vihkimyksensä ajankohtaa ei tarkalleen tiedetä. Pappissättyyn hänet vihki Jerusalemin piispa Maximus.
Tohtori Gifford (Introduction to S.Cyril´s Catechetical Lectures, Chap. IX, p. XLIX) esittää väitteitä todistaakseen, että opetuspuheet pidettiin suuren paaston aikana vuonna 348 jKr. Hän jäljempänä huomauttaa:” Sozomenos on selvästi esittänyt, että ’jakso, jota kutsutaan Quadragesimaksi, on muodostettu Palestiinassa kuusiviikkoiseksi, kun taas Konstantinopolissa ja naapurimaakunnissa se käsittää seitsemän viikkoa”.
Kahdeksaatoista opetuspuhetta, jotka muodostivat kurssin, edelsi Procatechesikseksi kutsuttu saarna. Nähtävästi tämä pidettiin julkisesti katekumeeneille, koko seurakunnan ollessa läsnä, paastoa edeltävä sunnuntaina. Usemammin kuin kerran pyhä Kyrillos viittaa seikkaan, että paaston aikajakso oli neljäkymmentä päivää. Kaikella todennäköisyydellä ensimmäinen opetuspuhe pidettiin paaston ensimmäisenä päivänä, maanantaina, ja kahdeksastoista suuren perjantain yönä, ”suuren sapatin” aattona, lauantaina, joka vastaa nykyistä Pääsiäistä edeltävää lauantaita. Tämän viimeisen opetuspuheen alkuvirkkeet tässä kurssissa käsittelee pääsiäisen merkitystä (XVIII:1): ”Kaikkien hyvien tekojen juuri on ylösnousemuksen toivo”. Vielä opetuspuheen lopulla,”kehoituksissa”, pyhä Kyrillos pysyttelee kristillisen kirkkovuoden kruunausjuhlan välittömässä läheisyydessä (XVIII:32):” Ja niinpä, rakkaat veljet, opetuksen sana kehottaa teitä kaikkia valmistamaan sielujanne taivaallisten lahjojen vastaanottamiseen. Mitä tulee esitettyyn pyhään ja apostoliseen uskoon, jota tulee tunnustaa, olemme puhuneet Herran armon kautta niin monta opetuspuhetta kuin mahdollista näinä suuren paaston päivinä, ei niin, että tässä olisi kaikki, mitä olisi pitänyt sanoa, sillä on paljon poisjätettyä, ja ehkä paremmat opettajat opettavat ne paremmin. Mutta nyt on käsillä pääsiäisen suuri päivä, ja teidät Kristuksessa rakkaat, valaistaan uudestisyntymisen pesussa. … Ja pääsiäisen pyhän pelastuksen päivän jälkeen tulette jokaisena seuraavana päivänä, alkaen viikon toisesta päivästä, ylösnousemuksen paikalle kokoontumisen jälkeen (ts. alkuperäinen ”uusi hauta … kallioon hakattu, johon Joosef Arimatialainen hautasi Kristuksen), ja ” siellä, jos Jumala suo, tulette kuulemaan muut opetuspuheet, joissa teille uudelleen opetetaan syy kaikelle sille, mitä on tehty”.
Nämä opetuspuheet vastakastetuille ovat säilyneet: niitä on viisi. Ensimmäinen käsittelee kristillisiä mysteereitä korostaen voimakkaasti apostoli Pietarin ensimmäisen lähetyskirjeen viidennen luvun seitsemän viimeisen jakeen merkitystä. Toinen käsittelee kastetta, kolmas voitelua, neljäs Kristuksen Ruumista ja Verta, viides ja viimeinen kristillistä liturgiaa sisältäen Eukaristian sakramentin palvelumenot. Nämä viisi viimeostä opetuspuhetta ovat arvokkaat teologian opiskelijalle: tohtori Gifford nimittää niitä (Introduction, kpl. IX) kaikkein merkityksellismmäksi todistuskappaleeksi sakramenttien toimittamisesta ja idän kirkon opeista neljännellä vuosisadalla, kirkon historian kaikkein ratkaisevimmalla jaksolla.
Mutta kasvatuksen opiskelijalle kahdeksantoista ensimmäistä ovat arvokkaimmat, olemalla – lainataksemme tohtori Giffordin sanoja vielä kerran (Instruction, kpl. IX)- varhaisina vuosisatoina kanditaateille, jotka pyrkivät pääsemään kristillisen kirkon täydemmistä etuoikeuksissta osalliksi, annettu ensimmäinen ja ainoa täydellinen kasvatuskurssi.”
Ennekuin tarkastellaan näitä luentoja, näyttää tärkeältä lyhyt katasaus Jerusalemin kristilliseen seurakuntaan. Kaikki apostolien tekojen lukijat muistavat, että Jerusalemissa sai alkunsa riita, joka heräsi juutalaiskristittyjen, jotka kannattivat Mooseksen lakiin pitäytymistä kaikkinen seremonioineen, ja noiden muiden välillä, jotka hyväksyivät joukkoon ei-juutalaisia käännynnäisiä itsensä kaltaisina pakottamatta heitä Mooseksen lain noudattamiseen. Vaikka apostolien tekojen 15. luku näyttää kuvaavan pyhiä Pietaria ja Paavalia yhtä oikeudenmukaisesti samanlaisiksi, kuitenkin jälkimmäinen kirjoittaessaan galatalaislle kristityille antaa ymmärtää, että syntyi merkittävä erimielisyys, ennekuin yhteisö pääsi yksimielisyyteen.
Neander viittaa pyhän Paavalin pyrkimyksiin saada aikaan ja tehdä tunnetuksi (Gal. 2:11 s.) ”laajempi kuva kristillisyydestä” ja myöskin saadakseen sovitetuksi yhteen apostoli Johanneksen työn ainekset pyhän Paavalin kuoleman jälkeen. Neander huomauttaa, että tämä jakaantuneisuus kesti kauan jatkuen juutalaiskristittyjen piirissä toiselle vuosisadalle, kuten Justinus Martyyri todistaa Dialogissaan Tryphon kanssa (Dialogue with Trypho; kpl:t X, XI, XII ja XVIII samoin kuin monet muutkin todistavat skismasta toisen vuosisadan keskivaiheilla tai jälkimmäisellä puoliskolla). Eusebius ja Epifanius kuvaavat monin yksityiskohdin kristillisen yhteisön jäsenten vetäytymistä Jerusalmista. Ennen pääkaupungin piiritystä he vetäytyivät Galilean meren kaakkoispuoliselle alueelle, joka tunnetaan Dekapoliin nimellä, keskuksenaan Pella.
Neander pitää perimätietoa – että nämä vapaehtoisesti maanpakoon lähteneet juutalaiset myöhemmin palasivat – luultavasti totena. Hän huomautta, että Hadrianuksen hallitessa tämä yhteisö, joka muodostui siihen asti Mooseksen lakia noudattavista, muuttui. Tuo keisari kaupungissa syttyneen kapinan seurauksena palautti kaikki syntyperäiset juutalaiset (Neander,Vol. II, s.12), ”jotka eivät koko elämäntavallaan ulkonaisesti ilmaisseet kansallisuuttaan”, Jerusalemin ulkopuolelta.
Eusebius selostaa tämän lain seurauksia (Eccles. Hist. II, IV:VI): ”Juutalaisten kaupunkia, heidän mielestään näin muuntuneena luopumuksen tilaan ja kokonaan tyhjennettynä entisistä asukkaistaan ja muukalaisten asuttamana, roomalaista kaupunkia, joka sen seurauksena muodostui muuttaen nimensä, kutsuttiin Æliaksi, keisari Æliuksen kunniaksi; ja kun sinne muodostui seurakunta ei-juutalaisista, ensimmäinen piispa ympärileikattujen piispojen jälkeen oli Markus.
Päälinjat osoittavat uuden kirkon muuttuneen luonteen. Eusebios sanoo, että kapina tapahtui Hadrianuksen kahdensantenatoista (ja toisaalla hän sanoo, että kuudentenatoista) hallituvuotena, ts. 135 tai 133 jKr.). Neander kirjoittaessaan tästä muutoksesta sanoo: ”Jos jo houkutteleva kertomus alkuperäisen yhteisön paluusta Pellasta Jerusalemiin on oikea, tai jos heidän suuri enemmistönsä ei ainakaan jäänyt Pellan taakse, tuo äsken mainittu tapahtuma luonnollisesti viittaa heihin, jotka itsepintaisesti pitivät kiinni Mooseksen laista erottuakseen sekayhteisöstä ja parantuakseen vielä kerran palasivat Pellaan, missä tarkasti ottaen juutlaiskristillinen kirkko oli olemassa viidennelle vuosisadalle saakka.
Tohtori Bigg muistuttaa meitä suunnattomasta rotujen,yhteiskuntaluokkien ja ammattien erilaisuudesta, joita keisarikunnassa myöhemipnä vuosina oli: ”Historioitsijat toistuvasti kertovat kreikkalais-roomalalaisesta kulttuurista ikään kuin olisi ollut vain yksi tietty nimeä vastaava seikka. Mutta se mitä oikeastaan huomaamme, on mitä hämmästyttävin erilaisuus. Keisarin korkeimpien ja alhaisimpien alamaisten välillä oli vähemmän eroa kuin nykyisin englantilaisen tai kafferin. Myöhemmin kuitenkin miehet kaikista roduista, kaiken väriset ja sivistystason kaikilta asteilta, eivät oleskelleet vain samassa keisarikunnassa vaan samojen seinien sisällä. Barbaarit, skyyttalaiset, orjat ja vapaat, tönivät toisiaan Rooman kaduilla. Kreikkalaiset, jalosyntyiset, oppineet tutkijat, kokeneet liikemiehet, erinomaiset taiteilijat, taitavat käsityöläiset asuivat samassa kaupungissa saman katon alla Marokon vuorilta tai Britannian erämaista lähtöisin olevien hurjien ja tietämättömien villien kanssa”. Tohtori Bigg kirjoittaa koskien Roomaa; mutta se mikä piti paikkansa keisarikunnan pääkaupunkiin nähden soveltui vähemmässä määrin Jerusalemiin, joka oli asutettu roomalaisella nimellä.
Pyhä Jerome teoksessaan ”Maineikkaiden miehien elämänkertoja” (Lives of Illustrious Men) ei anna valoa kirkon rakenteesta Jerusalemissa pyhän Kyrilloksen aikana, mutta kirjeessään pyhälle paulinus Nolalaiselle (kirjoitettu luultavasti noin 395 jKr) hän maalaa seuraavanlaisen kuvan Jerusalemista (The Epistle of Jerome, LVIII): ”Täällä tulvii ihmisiä maailman kaikilta kulmilta. Kaupunki on täynnään kaikenrotuisia ihmisiä, ja niin suuri on naisten ja miesten tungos, että sinun täytyy yrittää kestää sitä enimmillään kuin pahaa, jota haluat paeta silloin kun se on muualla kehittynyt osaksikin siitä”. Pyhä Kyrillos puhui kasteoppilailleen kaksisataakymmenen vuotta sen jälkeen kun Jerusalemista tuli Rooman siirtokunta Ǽlia, ja lähes viisikymmentä vuotta ennen sitä hetkeä, kun Jerome kirjoitti sen runsasväkisestä tilanteesta. Voimme sen vuoksi vetää johtopäätöksen, että hänen aikansa kirkko eli keskellä äärettömän erilaisen väestön keskellä.
Varhain viidennellä vuosisadalla pyhä Jerome kirjoittaessaan ”Vigilantiusta vastaan” (Against Vigilantius) kuvaa köyhää Jerusalemia sanoilla, jotka korostavat kipeästi vastakohtaisuutta apostolien kuvaukseen varhaiskirkosta siellä, jolloin ”kristityillä kaikki oli yhteistä” (Against Vigilantius, s. 422): ”Te totta tosiaan olitte niin avokätisiä koko yhteisöä kohtaan, että jos ette olisi tulleet Jerusalemiin ja tuhlanneet omia rahojanne tai isäntienne rahoja, olisimme kaikki olleet nälkäkuoleman partaalla”. Pyhä Jerome näyttää pyrkivän osoittamaan, että apostolinen tapa koota kaikissa kirkoissa Jerusalemin köyhille kumoaa Vigilantiuksen väittämän vääränä, mutta hän ei kiellä uskovien köyhyyttä. Hän myöntää almujen tarpeellisuuden ” köyhien ruumiiden vahvistamiseksi ja suojaamaan kylmältä ja nälältä”.
Siksi oli ilmeistä väkirikkaassa kaupungissa, jota asutti ihmiset monista roduista, että pyhällä Kyrilloksella oli edessään työtä haasteenaan. Sen opetuksen luonne, jota hän antoi heille, on kkootuna hänen katekeettisissa opetuspuheissaan.
Procatechesis tai näiden opetuspuheiden Alkusanat, on täynnä osoituksia pyhän Kyrilloksen opetusmenetelmästä, ja niin ollen viitteeksi nykypäivän opettajille.
Jokainen, joka on koskaan opettanut todella ja jatkuvasti tietää, kuinka vaikeaa on saada hevonen juomaan, kun se on viety veden äärelle, tai kun vettä tuodaan sen juotavaksi. koska tämä vaikeus on yleinen, vaikkakaan ei yleimaailmallinen, on todellisten opettajien välillä syntynyt koulukuntia: jotku pitävät parempana iloista oppilaiden kanssa toimimista – polkua, jolta taitava ja huolellisesti toimiva opettaja on poistanut kaikki kivet ja jokaisen hankaluuden, kaiken epätasaisuuden, kaikki vastukset. Toiset taas puolustavat kaikkein olennaisimpana luonnollista tapaa, niin että vaarat ja vaikeudet kohdistuvat lapseen ja houkutukset vetävät puoleensa , kun ne mitä suurimmalla varmuudella piirittävät häntä myöhemmin, kuitenkin lempeästi, kunnes lapsuuden vuodet ovat kuluneet.
Harvat pyhän Kyrilloksen tavoin valitsevat keskitien (via media). Hänen puheensa avaussanoissa katekumeenien kuulijajoukolle (kuulijakunnalle, joka oli eri roduista koostuva, käsityskyvyltään ja ympäristötään erilainen) kiinnittää huomiota selvästi erottuva kannustuksen ääni. Hänen kehotuksissaan ei ole mitään yksitoikkoista, vaikeaa, pitkäveteistä ja torjuvaa: ne on höystetty toivolla, valoisuudella ja lämmöllä. Ei edes käännökissä se katoa tai häviä (Procat. I): ”Yllänne on jo siunauksen tuoksu, teillää, jotka pian valaistaan: olette jo keräämässä hengellisiä kukkia punoaksenne taivaalliset kruunut; Pyhän Hengen tuoksu on jo puhallettu yllenne; olette jo kokoontuneet yhteen Kuninkaan palatsin eteishalliin”.
Ei ole tarkoitus väittää, että Kyrillos puhuu uskonnosta, mutta että nykyopettaja käsittelee enimmäkseen maallisia asioita. Meidän on tiedettävä, että hyvä opetus menee perille, ja huono opetus ei. Siitä ei seuraa, että pyhän Kyrilloksen päämäärä oli tietynlainen ja meidän taas toisenlainen. Mielenkiintoinen kysymys on saavuttaako hyväksytty menetelmä annetun päämäärän? Kasteoppilaat kokoontuivat Kyrilloksen ympärille kuullakseen uudesta uskosta, ei kuunnellakseen esitelmiä pakanallisista kirjailijoista tai saadakseen tietää jotakin uutta totuutta koskien taiteita. Näin ollen rohkaisun sävy on tarkalleen sopiva. He ikävöivät tietää, tuntea, mitä muut heidän tapaamansa naiset ja miehet ilmeisesti tiesivät ja tunsivat; he olivat koolla tiettyä tarkoitusta varten. Ei ole luultavaa, että he olisivat olleet kaikki yhtä innokkaita, yhtä hyvin asioista perillä, yhtä älykkäitä. Kuitenkin kun siellä kaikkein innokkaimpien korviin samoin kuin hänen korviinsa, joka juuri ja juuri oli saatu taivutelluksi olemaan läsnä, lankesivat sovituksen tai rohkaisun sanat, niin kuin asianlaita lienee ollut, on ”jo” saanut jotakin käsiisi, ”jo” osan, joskin äärettömän pienen osan asiasta,johon on pyrkimässä. Jokainen opettaja tietää vaikeuden pidätellä liian innostunutta, kannustaa hidasta samalla kertaa ja samassa paikassa. Kuinka tarkasti pyhä Kyrillos sovittakaan sanansa kuulijoilleen: kuinka hienotunteisesti hän pyrkii kosketukseen heidän kanssaan tapaamisen ensi hetkestä asti. Hän kuitenkin tuohon rohkaisuun liittää heti varoituksen, aivan ensimmäisessä lauseessa, jota lainattiin edellä ilman loppusanoja – ”ohjatkoon myös Kuningas teidät sisälle”. Toinen lause yhdistää rohkaisun ja varoituksen ensimmäisen tavoin: jotakin on jo voitettu, mutta kokonaisuuden tavoittaminen on työlästä ( Procat.: I): ”Sillä kukat ovat jo ilmestyneet puihin, löydettäköön myös hedelmät täysin kehittyneinä”
Kannattaa hetkeksi kiinnittää huomiota siihen, että Kyrillos ei vain ajattele sitä, mitä voitaisiin kutsua tahdon ja tunteiden vaikeuksiksi, vaan myös älyn vaikeuksia. Hän muistuttaa myös siitä osasta, johon tarkkaavaisuus, muisti ja ajattelu kuuluvat (Prolog.: I): ”Sinulta perätään rehellisiä tarkoitusperiä: sillä jos kehosi on paikalla, mutta mielesi ei, siitä ei ole sinulle mitään hyötyä”. Myöhemmin tässä puhessa on paljon selvemmin kehotetaan ponnistelemaan (Procat.: VI): ”Varo, ettei sinulla ole uskovaisen nimeä, mutta uskottoman tahto. Olet ryhtynyt kilpailuun, ahertamaan kilpailemalla: toista sellaista mahdollisuutta sinulle ei tule”.
Pyhä Kyrillos varoittaa edelleen oppilaitaan kahdesta vaarasta, jotka kuuntelijoita piirittää. Ensimmäinen on se, että puuttuu vakavasti otettava määrätietoisuus, toinen, jota taloustieteilijä kutsuisi teholliseksi kysynnäksi. Useimmat opettajat ovat kohdanneet niitä, jotka vaativat ponnistuksen hedelmiä, mutta eivät ole uhranneet olennaista aikaa ja vaivaa. Eräs yleisin kokemus on kuulla jonkun sanovan: ”toivon, että olisin saanut tietää sitä tai tätä”, ja sitten osoittavan ponnistelujen puutetta, ajan tuhlausta, ettei ole halunnut tehdä erityisempää vakavasti päämäärän hyväksi, ei ole itse asiassa ollut ”tehokas”.
Kuvalla hengellisistä asioista pyhä Kyrillos osoittaa meille tuloksettomasta vaatimuksen mahdollisuuden, joka vallitsee kaikkialla, yhtä lailla maallisissa kuin pyhissä asioissa(Prolog.: II): ”Kerra jopa Simon Magus tuli kastealtaalle: hänet kastettiin, muttä hän ei valistunut. Ja vaikka hänen ruumiinsa upotettiin veteen, hän ei valaissut sydäntään Pyhällä Hengellä”. Jos joku aikakausi tarvitsi enemmän tätä varoitusta kuin Kyrilloksen aika, ehkä sellainen oma aikamme, tätä varoitusta lopun halajamisen täydellisestä hullutuksesta ja kieltäytymisestä tai laiminlyömisestä luonnollisista keinoista siihen.
Toinen vaara, johon hän viittaa, on aivan toisenlainen: nyt haluaminen on ajankohtainen , mutta pyrkimystä lykätään. Mutta loppuna on turhuus, koska haluamien turmeltiin. Se ei ole todellista tiedon halua, vaan turhaa uteliaisuuta (Procat..:II): ”Älköön kukaan teistä käykö sisälle sanoen: Katsotaanpa, mitä uskovaiset tekevät, annapas kun menen sisälle katsomaan, jotta saisin tietää, mitä on tekeillä”.
Kaikkein kiinnostavin viittaus yleiseen menetelmään esiintyy yhä uudelleen tässä opetuspuheiden johdannossa. Nykyisen kasvatusopin kulunut arkipäiväinen sanonta on, että opetusta pitäisi valaista ja kuvata esimerkein, jotka jatkuvasti vetoavat asioihin, jotka ovat sopivia oppilaan kokemuksiin. On vaikea sanoa, milloin viisauden ohje hämärtyi ensiksi ihmis älyssä. Kukaan vertauksien lukija ei voi epäillä hetkeäkään, että Opettaja, joka itsessään oli niin suuri, niin suuri kasvattamistavoiltaan, tuskin oli huonompi kasvatusmenetelmässäkään. Ehkäpä pyhä Kyrillos oppi vetoamaan alinomaa hyvin tunnettuun, selventääkseen sitä, mitä ei tunnettu, kristittyjen suuren Mestarin esimerkin mukaan. Monia esimerkkejä ilmenee tästä jodannosta, joka koostuu seitsemästätoista lyhyestä kappaleesta. Ajankohta oli suuri paasto keväällä. Pyhä Kyrillos aloittaa kuvalla uudesta elämästä, joka nousee maan päältä ihmisen, eläinten ja lintujen ja hyönteisten ja kasvien olemukseen:”olette jo keränneet hengellisiä kukkia”; ” kukat ovat jo ilmestyneet puihin”.
Yksinkertaisessa lauseessa pyhä Kyrillos yrittää todistaa heille, että uusi ja tuntematon ei kokonaan tule olemaan vierasta verrattuna vanhaan ja tuttuun. Jällen meidän on muistettava, kuinka sekalainen hänen kuulijakuntansa oli: orja mahdollisesti istui sotilaan tai nuoren maailman miehen vierellä, tai kosketusetäisyydellä jostakin yleisön palvelijasta. Ennen kuin kappaletta lainataan, on sanottava, että suuren paaston alussa oli annettu yleinen kutsu, jota seurasi vastanneiden nimien muistiinkirjoittaminen. Ja näyttää siltä, että heistä ennen katekumeeneiksi kutsumista on muodostettu kulkue, joka kantoi kynttilöitä. Pyhä Kyrilloksen selostaessaan heidän uutta tilaansa on otaksuttu vedonneen kaikkiin kotimaisiin, sotilas- ja siviili palvelukseen tutustuneisiin kuten myöskin tavallisen yhteiskunnan ahkeriin kävijiin: ”Toistaiseksi on ollut nimienne luetteloon merkitseminen ja kutsu palvelukseen, ja hääseurueen soihdut ja kaipaus taivaan kansalaisuuteen”. Kuinka hän olisi voinut paremmin yhdistää uuden ja ennenkokemattoman arkipäiväisen elämän kokemukseen?
Edellä mainittu lainaus (Procat. VI): ”Olet ryhtynyt kilpailuun, kilpailemalla tapahtuvaan työhön”, otaksuttiin saavan vakuuttuneeksi urheilijan. Esimerkki jatkuu (Procat. IX): ”Kuvittele, että sinulla on työstämätöntä ja huonoa kultaa, johon on sekoittuneena eri aineita, kuparia ja tinaa ja rautaa ja lyijyä. Yritämme saada pelkästään kultaa. Voidaanko kulta puhdistaa vieraista aineista tuletta?” vetoaa sulattajan ja puhdistajan kokemukseen, joka saattaa olla kuuntelemassa yhtä lailla katekumeenina. Mahdollisuus, että siellä oli sellaisia pyhän Kyrilloksen edessä vahvistuu, kun hän palaa uudelleen tähän kielikuvaan (Procat. XV): ”Puhdistukoon teidän mielenne kunnioitukseen kuin tulessa; taottakoon sieluanne kuin metallia; taottakoon pois epäuskon uppiniskaisuus; tippukoot raudan tarpeettomat suomut pois ja jäljelle jääköön puhdas aine; pyyhittäköön pois raudan ruoste ja jääköön jäljelle puhdas metalli”.
Toinen esimerkki otetaan taloudenhoidosta (Procat. XI): ”Kuvittele,että on puiden istuttamisen aika. Ellemme kaiva, ja kaiva syvältä, missä muualla se voidaan istuttaa oikealla tavalla, jos se kerran istutetaan huonosti?”
Ja sitten vielä viimeisenä ponnistuksena saada kuulijat ymmärtämään heidän edessään olevan työn luonne, hän käyttää esimerkkiä, joka vetoaisi hänen kuulijoihinsa olivatpa he talon suunnittelijoita, tekijöitä tai asukkaita (Procat.XI): ”Kuvitelkaa,olkaa niin hyvät , että opettaminen on eräänlaista rakentamista: Jos emme tue rakennusta yhteen tavanomaisilla rakenteilla, jottei mitään reikiä olisi ja ettei rakennuksesta tulisi epäkelpo, ei edes edeltävällä työllämme ole merkitystä. Mutta kivi asetetaan kiven perään suunnitelman mukaan, ja nurkka sopii toisen nurkan kanssa yhteen, ja hiomalla pois epätasaisuudet rakennus tulee kohoamaan sillä tavoin tasaisesti. Samalla tavoin tuomme sinulle ikään kuin tiedon kiviä rakennukseksi. Sinun tulee kuulla elävästä Jumalasta, sinun tulee kuulla viimeisestä tuomiosta, Kristuksesta ja ylösnousemuksesta. Ja myöhemmin keskustellaan monista asioista peräjälkeen , joista nyt mainitaan yksitellen, myöhemmin ne esitetään sopivina kokonaisuuksina. Mutta ellette sovita niitä yhteen kokonaisuudeksi ja muista, mikä on ensiksi ja mikä vasta sitten, rakennuksen kyllä voi pystyttää, mutta tulet huomaamaan rakennuksen epäkelvoksi.
Jos meille ei olisi jäänyt mitään muuta pyhän Kyrilloksen opetuspuheista kuin Protpocatechesis, se riittäisi tyydyttäväksi todisteeksi siitä, että hän oli taitava ja ymmärtäväinen opettaja.
Se, kuinka hyvin hän ymmärsi opetuksen, jota hän teroitti kuvalla viisaasta rakentajasta, on nähtävissä siitä, kuinka hän itse käsitteli tätä asiaa. Hänen opetuspuheidensa otsikot viittaavat opetusmenetelmän mukaiseen ajatteluun. Alun varmistamisen tarpeellisuus on se kohta, jota kaikki arvostetut kasvatustieteelliset kirjailijat ovat painottaneet. Mutta järjestystä, miten edetään alusta eteenpäin, ei ole selvästi selitetty eikä esitetty todennäköisesti ennen Herbartia, joka ryhtyi kehittelemään Pestalozzin kokeiluluontoisia pyrkimyksiä täsmällisestä kehityskulusta. Kyrilloksen opetuspuheista emme voi odotaa löytävämme kuuluisia ”viittä askelta”. Kuitenkin ne edellyttäisivät vähemmän nerokkuutta ja erityistä asiaan paneutumista kuin monet muut opetusta koskevat esimerkit ennenkuin ne vääristeltiin Herbartin menetelmän kelvolliseen esimerkkiin.
Viiden ensimmäisen opetuspuheen otsikot ovat:
1. Valistukseen tuleville, luettavaksi Jes. 1:16
2. Katumuksesta ja syntien anteeksiantamisesta, ja sielunvihollisesta
3. Kasteesta
4. Uskonopin kymmenestä kohdasta
5. Uskosta
Nyt lukija voi nähdä, että on ajateltu menetelmällistä järjestystä. Kaikkein ensimmäiseksi valmistellaan oppilaan mieltä uuteen opetukseen. Pyhä Kyrillos pitää kiinni kahdesta opetuksen perusperiaatteesta: ensimmäinen on tehdä selväksi , mitä seuraa, toiseksi saada toteutetuksi tarkoituksella toistaen opetuspuheen sisältö. Tiedotus niille kasteelle pyrkijille käy selvästi ilmi: tekstin sanat opetuspuheen alussa tuovat esille esitelmän pääajatuksen – Peseytykää, puhdistautukaa. Odotuksia täynnä olevia kasteoppilaat, jotka ovat innokkaina saamaan selville uuden opin, houkutellaan lyhyesti tiedolla, että heiltä vaaditaan jotakin, heti ja kaikilta.Yhä uudelleen pyhä Kyrillos tähdentää heille vaivannäön, puhdistaumisen ja itsekurin läksyä (Opetuspuhe I:1): ”Te, jotka olette pukeutuneet rikkomustenne karkeaan asuun … peseytykää, puhdistautkaa”
”Jos joku täällä on synnin orja, valmistautukoon viipymättä uskon kautta syntymään uudelleen vapauteen ja lapseksiottamiseen” (Opetuspuhe I: 2).
”Herra merkiten luetteloon sielut tutkii niiden aikomukset, ja jos joku on salaisesti tekopyhä, Hän torjuu ihmisen sopimattomana palvelukseensa. Muta jos Hän huomaa jonkun arvolliseksi, sille Hän heti antaa armonsa” (Opetuspuhe I:3).
”Heittäkää mielestänne pois kaikki maalliset huolet, sillä olet liikkeellä sielusi tähden” (Opetuspuhe I : 5).
”Kamppaile sielusi tähden, erityisesti sellaisina aikoina kuin nyt” (Opetuspuhe I : 6)
Koko tämä ensimmäinen opetuspuhe sisältää kuusi lyhyttä tekstin kappaletta. Ei ole liiottelua sanoa, että pyhä Kyrillos on tässä esittänyt yhden aiheen niin selvästi, sellaisella harkitulla toistolla ja yksityiskohtaisuudella, että kukaan kuulija, älyltään erityisen vajavainenkaan ei joutuisi lähtemään saamatta tietää haluttua opetusta. Ja se on hyvän opetuksen mittapuu. Sillä ei ole väliä, että opetustapa on erilainen, eikä sillä ole merkitystä, mitä pyhä Kyrillos halusi opettaa. Kasvatuksen opiskelijalle kysymys kuuluu, opettiko hän? oliko hänen menetelmänsä sopivan suuntainen tavoitteen saavuttamiseen? Ennakkoluuloton lukija voi tuskin vastata muuta kuin myöntävästi.Se ensimmäisestä opetuspuheesta. Kasteoppilaat voisivat lähteä pois sen vaikutelman saaneina, että heiltä vaaditaan vaivannäköä, ja se tieto mukanaan he voisivat tulla kuulemaan toista opetuspuhetta.
Pyhästä Kyrilloksesta näyttää tuntuneen siltä, että toistaiseksi heille olisi esitetty itse kysymys, ”Mitä vastaan vaivannäkö olisi suunnattava?” ja tuon kysymyksen hän asettaa itselleen vastattavaksi seuraavassa opetuspuheessa: ensimmäinen luento oli harkittu valmistautuminen toiseen.
”Peljättävä asia on synti”. Nämä ovat puheen avaussanat. Pyhä Kyrillos ilmiselvästi oli oppinut viisauden kiinnittää huomio avaukseen. Opettaja, joka aloittaa sekavasti tai pitkästyttää oppilaansa pitkähköllä johdannolla ilman selkeää päämäärää, huomaa vaikeaksi tehtäväksi myöhemmin opetuksessa herättää tylsistyneitä, nuutuneita taitoja uudelleen henkiin. Niinpä tämä taitava opettaja vastaa kysymykseen, mikä pitäisi saada liikkeelle noiden hänen edessään olevien mielissä yllättävällä lauseella(Opetuspuhe II:1): ”Peljättävä asia on synti”. Tätä pelottavaa asiaa kohtaan on ponnistus suunnattava. Mutta pyhä Kyrilos ei halua olla kohuaherättävä. Hän lausuu heti, että on (Opetuspuhe II:1), että ”se on pelottava paha, mutta ei parantumaton”. Hän jatkaa erittelemällä sen luonnetta, sen alkuperää (Opetuspuhe II:2):Se ei ole vihollinen, oi ihminen, vaan paha kasvain, joka versoo sinusta itsestäsi”. ”Kuitenkaan sinä et ole ainoa pahan alulle panija, vaan on toinenkin , kaikkein ilkein aiheuttaja, paholainen” (Opetuspuhe II:3). Sitten hän ilmoittaa parannuskeinon, syntien tunnustamisen, jotta Jumala voisi suoda anteeksiannon.
Kuvien paljous, niiden esimerkkien moninkertaistaminen, jotka tunnustettuaan olivat saaneet anteeksiantamuksen, on toinen esimerkki pyhän Kyrilloksen opetusken erinomaisuudesta. Hän ei koskaan ole ”ilmassa”. Hän toistuvasti palauttaa kasteoppilaiden mieliin kaikkien tuntemat ja lukemat kuvaannolliset tosiasiat.
Kolmas opetuspuhe, Kasteesta, (On Baptism), on jatkoa aiheelle edellisen esitelmän lopussa. Kuinka syntien anteeksisaaminen on saatavissa? oli kysymys, joka oli vielä herännyt kasteoppilaiden mielissä pyhän Kyrilloksen huolellisen kuvauksen jälkeen synnillisestä tilasta.
Kasteen kautta, on vastauksena kolmannessa opetuspuheessa. Mutta isä kehittelee opetustaan.Kasteoppilaiden ei pidä tarkastella kasteen puhdistavaa vaikutusta eräänlaisena maagisena taikavoimana. Pyhä Kyrillos vihjaa, että pesty sielu ei ole pysyvän turvallisuuden tilassa, taistelu alkaa uudelleen ja sitä voidaan jatkaa menestyksekkäästi ainoastaan kasteen salaisen (ei maagisen) ”armon” avulla: ”Kun sinut on katsottu armon arvoiseksi, Hän antaa sinulle sitten voiman kamppailla vihollisvoimia vastaan. Sillä mitä tulee Hänen kasteeseensa, Häntä kiusattiin neljäkymmentä päivää, … niin sinunkin samoin, vaikka et uskaltanutkaan ennen kastettasi taistella vihollisvomien kanssa, kuitenkin vastaanotettuasi armon ja sen vuoksi olet luottavainen vanhurskauden haarniskassa, täytyy sitten taistella ja saarnata evankeliumia, jos haluat”.
Lyhyesti läpikäyden nämä kolme ensimmäistä opetuspuhetta osoittivat kasteoppilaille kolme pääasiaa:
1. että uusi elämä oli taistelua, jossa heiltä vaadittiin vaivannäköä.
2. Taistelun luonne ja syy, ja parannuslääkken olemassaolo.
3. Parannuslääkkeen luonne ja toiminta ja vaikutus.
Neljännen opetuspuheen aihe on enemmänkin puhtaasti älyllinen. Pyhä Kyrillos asettaa ne tietyksi taustaksi kristillisen elämän ymmäärtämiseksi: nyt hän näyttää pysähtyvän ja uudelleen muistuttavan heitä, että tämä yhteisö, johon he ovat liittymässä rakentuu perustalle, jota voisi melkein kutsua älylliseksi perustaksi. Kristillinen elämä ei ole tarkoitettu pelkästään tunneasia tai innostuksen kohde. Se on ajattelua vapaana kaavoista. Luultavasti melkein yhtä totta oli pyhän Kyrilloksen aikaan kuin pyhän Paavalinkin, että kutsuttujen joukossa ” ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista” (1 Kor. 1:26), ja kuitenkin samanaikaisesti kristillinen ajatustapa, vaikkain yksinkertaiset käsittivätkin sitä kylliksi omaksi varmuudekseen, houkutteli viisaita ja oppineita (Opetuspuhe IV: 2): ”Jumalisuuden järjestys muodostuu näistä kahdesta asiasta, hurskaasta Jumalan hyväksymästä opista ja hyveen harjoittamisesta; eikä Jumala hyväksy oppeja erillisinä hyvistä töistä eikä Jumala hyväksy tekoja, joita hurskaat opit eivät tee täydellisiksi”.
Pyhällä Kyrilloksella oli sekalainen kuulijakunta edessään. Tämä ei ole otaksuma, vaan hänen oman lausumansa mukainen. Kolmannessa tekstikappaleessa hän viittaa ”joukossanne yksinkertaisempiin” ja ”niihin läsnäolijoihin joiden mielenlaatu on kehittynyt”. Ongelmana on esittää tarpeelliset opit kyllin yksinkertaisella tavalla tietämättömille eikä taas liian pitkäveteisesti oppineille. Hänellä ei ole aikomustakaan välttää vaikeutta: ”kaikkien kallisarvoisin omaisuus on sen vuoksi tietämys opeista” (Opetuspuhe IV:2). Yksinkertaisimman on pakko ponnistella mielessään. Uudessa uskossa on älyllinen aines, jota kaikkien tulee ainakin yrittää käsittää. Kuitenkin samaan hengenvetoon pyhä Kyrillos varoittaa oppineempia heille erityisestä vaarasta: jos lukutaidoton saattaa käsittää väärin totuuden sivistyksen puutteessa, sivistynyt saattaa hämärtää sitä hiustenhalkomisellaan (Opetuspuhe IV:2): ”Tarvitaan myöskin valpasta sielua, koska on monia, jotka tekevät vahinkoa filosofialla ja turhalla vilpillä”.
Tämä neljäs opetuspuhe on todellakin ihailtava esimerkki isän taidosta pitää kaikki heterogeeniset ryhmät voimiensa äärirajoilla; taito, jota monet nykyajan opettajat saattavat kadehtia, kun hän silmäilee laajaa epätäydellisesti luokiteltavien älyjen ryhmää. Pyhä Kyrillos jatkaa esittämistä ”lyhyellä yhteenvedolla tarpeellisista opeista” tavalla, joka ”sopii … lapsille”. Tosiasiassa hän käsittelee kymmentä kohtaa – Jumala, Kristusta, Hänen syntymistään Neitseestä, ristiä, Hänen hautaamistaan, ylsönousemusta, taivaaseenastumista, tulevaa viimeistä tuomiota, Pyhää Henkeä, sielua. Ja hän käsittelee näitä vaikeita aiheita harvinaisella tavalla, joka ollen ylsnkertaisten käsitettävissä ei tunnu vastenmieliseltä oppineista sisällöttömänä ja epäkypsänä.
Pyhä Kyrillos lisää joitakin tekstikappaleita koskien ”ruumista”. Hän esittää sääntöjä, joilla voi hallita itseään, niin ettei sielu joudu kiusaukseen.
Viiden opetuspuhe on uskosta. Sen paikka kurssissa on hyvin harkittu. Edellisen opetuspuheen kymmenenstä opin kohdatsa on täytynyt tehdä sen tarpeelliseksi. Ja tuo tarpeellisuus vahvistuu jäljelläolevissa kolmessatoista opetuspuheessa apostolisen uskontunnustuksen pääkohdista.
Edelläoleva lyhyt yleiskatsaus lienee osoittanut pyhän Kyrilloksen luentosuunnitelman. Menetelmät muistuttvata hänen Protocatechesiksessaan käyttämiä. Huomaamme niissä samaa kuvauksen selkeyttä, samanlaista rohkaisun ja varoituksen sekittumista, samanlaista älyyn, tahtoon ja tunteeseen vetoamista, vasyaavanlaista kuvauksen osuvuutta, samaa huolellista tuntemattoman valaisemista tunnetulla. Hänen luentojensa aineisto on tietenkin täysin teologista. Kuitenkaan kasvatustieteiden opiskelijaa ei kiinnosta niinkään aineisto kuin muoto. Yksikään oppimaton ja harjaantumaton opettaja ei ikinä haveilisi sellaisesta jaksottaisesta järjestelmällisyydestä esityksessä, harjaantumaton äly ei yhdistäisi totuutta totuuteen ja vetäisi perusteista johtopäätöstä niin johdonmukaisesti, kenelläkäänm harjoittamattomalla , vähän lukeneella puhujalla ei olisi sormenpäissään sellaista kuvauksen rikkautta, sellaista ilmaisutavan osuvuutta. Jos pyhä kyrillos olisi ollut tietämätön tai huolimaton maallisesta oppimisesta, hänen uskonnollinen opetuksensa ei olisi ilemntänyt sellaista ytimekkyyttä, arvokkuutta ja tarkkanäköisyyttä.
Näytti paremmalta asettaa Klemens Aleksandrialainen ja pyhä Kyrillos Jerusalemilainen enemmän tai vähemmän rinnakkain, koska he ovat melko huomattavalla tavalla esimerkkejä miehistä, jotka oppineina käyttivät oppineisuuttaan ikään kuin tiedostamattaan edistämään kristinuskoa. He kiinnittivät huomionsa tarkemmin kristillisen kasvatuksen puhtaasti uskonnolliseen puoleen. Jos Klemensin Paedagogue näyttää käsittelevän pääasiassa moraalista kasvatusta, pyhän Kyrilloksen Opetuspuheet näyttävät meille kristillisen kasvatuksen älyllistä puolta, huolehtimista järjestä, järkeen vetoamista, tahdon kannustusta.
Mutta kun roomalainen kasvatus kehittyi Kristuksen syntymää seuraavina vuosisatoina, kun koulut pulpahtivat esiin sen armeijoiden vanavedessä heidän liittäessäänn maakuntia toisiinsa ja perustivat siirtokuntia toisensa jälkeen, silloin kristityt johtajat, jotka pääsivät keisarikunnan syrjäisille kulmille luopumatta työstään valtakunnan suurkaupungeissa, huomaisvat joutuvansa jatkuvasti tekemisiin maallisen kasvatuksen kanssa. He eivät voineet irrottautua kaikkeen kokonaan ja omistivat energiansa kysymyksen uskonnolliseen puoleen kuten Klemens toisella ja pyhä Kyrillos neljännellä vuosisadalla näyttävät kyenneen tekemään. Näin kristittyjen joukosta erottuvina, jotka tulivat kosketuksiin maallisen kasvatuksen kanssa olivat Tertullianus toisen vuosisadan lopussa ja kolmannen alussa ja Jerome neljännellä. Ennen kuin siirrymme näistä ensimmäiseen, Tertullianukseen, lainattakoon pyhän Kyrilloksen luennosta pari hänen kirjallista kyvykkyyttään ilmentävää tekstikappaletta, kyvykkyyttä, joka todistaa hänen oman opetuksensa virheettömyydestä ja hänen todellisesta halustaan harjaannuttaa oppilaidensa makua. Käännöksessä luonnollisesti jää puuttumaan paljon viehättävyydestä ja alkuperäisestä kauneudesta.. Kuitenkin ehkä jää tarpeeksi osoittamaan, että pyhä oli taitava kirjoittaja. Eräs kaikkein maalauksellisimmista ja myöskin eräs parhaiten tunnetuista tekstikappaleista pyhän Kyrilloksen opetuspuheista on kuudennessatoista (Pyhästä Hengestä, Lohduttajasta) (Opetuspuhe XIII: 12): ”Sillä yksi lähde lkasteli koko paratiisin, ja yksi ja sama sade tulee alasa koko maan päälle. Kuitenkin se muuttuu liljan valkoisuudeksi ja ruusunpunaksi ja orvokkien ja hyasinttien violetiksi ja erilaisuudeksi ja vaihtelevuudeksi eri lajeissa. Niinpä se yhtä palmupuussa ja toista viinissä ja kaikkea kaikissa asioissa. Ja kuitenkin se on luonnoltaan yksi, ei itsestään erilainen. Sillä sade ei muuta itseään ja tule alas ensin toisenlaisena ja sitten toisenlaisena, vaan sovittautuen kaikkien asioiden mukaan, jotka sen vastaanottavat, siitä tulee jokaiseen sopiva. Niin myöskin Pyhä Henki, yksi ja yhtä luontoa oleva ja jakamaton, jakaa jokaiselle armonsa, tahtonsa mukaan. ”
Aikaisemmin viitattiin pyhän Kyrilloksen kykyyn sovittaa merkitystä ja neuvoja täynnä oleva erillinen lause erilaisen ymmärryksen omaavien mukaisesti. Seuraava on hyvä esimerkki tästä (Opetuspuhe XVII: 13): ”Helluntaipäivänä, sanon, he olivat istumassa, ja Lohduttaja tuli alas taivaasta, Kirkon pyhittäjä ja suojelija, sielujen hallitsija , myrskyn heittelemien ohjaaja, joka johdattaa kulkijat valoon ja ohjaa taistelijoita ja kruunaa voittajat”
Jokainen opettaja tuntee käytännössä vaikeuden houkutella ja saada herätettyä kerralla monien mielenkiinto, varsinkin kun, kuten oli pyhän Kyrilloksen kuulijoiden tapauksesa, mielenlaatu on hyvin erilainen saavutuksiltaan ja vastaanottokyvyltään, ja arvostaaa taitoa, jolla kristitty opettaja saa aikaan niin monipuolista vetoa niin vähin sanoin. Jälleen kerran taitava opettaja, jolla on myöskin kirjallista lahjakkuutta erottuu ilmaisukyvyllään, ja nuo haluamansa totuudet tulevat jäämaan oppilaan mieleen, samalla kertaa havainnollisina ja ytimekkäinä. Tästä esimerkkinä on se, kun pyhä Kyrillos Pyhää Henkeä koskevan opetuksensa lopulla haluaa jättää lähtemättömän merkin kuulijoidensa muistiin (Opetuspuhe XVII: 37): ”Koko elämäsi ajan on suojelijasi Lohduttaja asuva kanssasi. Hän pitää sinusta huolen kuin omasta sotilaastaan, sinun käymisestäsi sisään ja ulos ja sinun vehkeilevistä vihollisistasi”.
Kirjallisuus:
Kirkkoisä Kyrillos. Jerusalemin uskontunnustus.Kyrillos jerusalemilaisen katekeesit. Kreikasta suomentanut Johannes Seppälä. Johdantoartikkelin kirjoittanut Pekka Metso.
Cyril of Jerusalem ,Christian Classic Ethereal Library
Cyril of Jerusalem, Works, Vol. 1. Fathers of the Church, Vol. 61. Leo P. McCaulkey & Anthony A. Stephenson, trans. Washington, D.C.: Catholic University of America Press. Hbk. ISBN: 081320061X.
Cyril of Jerusalem, Works, Vol. 2. Fathers of the Church, Vol. 64. Leo P. McCaulkey & Anthony A. Stephenson, trans. Washington, D.C.: Catholic University of America Press. Hbk. ISBN: 0813210267. Amazon.com
E.H. Gifford, trans., Nicene & Post-Nicene Fathers, 2nd series, Vol 7. Edinburgh: T & T Clark, 1894.
Alexis James Doval, Cyril of Jerusalem, Mystagogue: The Authorship of the ”Mystagogic Catecheses.” Patristic Monograph Series. Washington, DC: Catholic University of America Press, 2001. Hbk. ISBN: 0813210798.
J.H. Greenlee, The Gospel Text of Cyril of Jerusalem. Texts and Studies, 17 (1955). Peter W.L. Walker, Holy City, Holy Places? Christian Attitudes to Jerusalem and the Holy Land in the Fourth Century. Oxford: Early Christian Studies, 1990. Hbk. ISBN: 0198144679.
E. Yarold, ”The Authorship of the Mystagogic Catachesis Attributed to Cyril of Jerusalem,” Heythrop Journal, Vol. 19 (1978):