Pyhä Johannes Krysostomos: Kirjoitus turhamaisuudesta ja vanhemmille oikeasta tavasta kasvattaa lapsiaan
Johdanto
Kirjoitus turhamaisuudesta ja vanhemmille oikeasta tavasta kasvattaa lapsiaan on säilynyt kahtena käsikirjoituksena, (Parisinus graecus 764, foll 314v-343 v, ja Lesbos 42, fool. 92v – 118r), mutta Lesvos codexia ei ole koskaan vertailtu. Molemmat käsikirjoitukset kopioitiin kymmenennen vuosisadan lopulla tai varhain yhdennellätoista vuosisadalla. Ensimmäinen painettu laitos pohjautuu Parisinuksen yksinomaiseen varmennukseen ja ilmestyi Pariisissa 1656. Se oli dominikaanitutkijan Francois Combefisin työ, joka lisäsi latinankielisen käännöksen. Kirjoitusta ei ollut kuitenkaan liitetty Krysostomoksen koottujen teosten laitokseen, koska sen alkuperäisyyttä pidettiin kyseenalaisena, ja niin oli aina vuoteen 1914 saakka, jolloin Franz Schulte teki uuden laitoksen kreikankileisestä tekstistä. Hän myöskin käytti ainoastaan Pariisissa olevaa käsikirjoitusta, mutta hän korjasi lukuisia käsikirjoituksen lukuja, jotka Combefines oli tarpeettomasti muuttanut. Huolimatta tästä pitkästä väliajasta alkuperäistekstin kahden laitoksen välillä, kirjoitus ei jäänyt täydellisesti unohduksiin, osaksi siksi, että Combefisin latinankielinen käännös painettiin uudelleen useita kertoja, osaksi siksi, että englanninkielinen versio toisesta ja pitempi osa julkaistiin nimettömänä 1659 arkistonhoitajan John Evelynin toimesta. Tuona vuonna tehdyt kopiot kahdesta painoksessta ovat nyt äärimmäisen harvinaisia keräiljöiden kappaleita: mutta tämä käännös yhdessä joidenkin muiden Evelynin kirjoitelmien kanssa juulkaistiin uudelleen 1825 William Upcottin toimesta. S. Haidacherin saksankielinen versio ilmestyi 1907. Hän lisäsi arvokkaan johdannon ja katkelmavalikoiman Krysostomoksen eri saarnoista, joissa keskusteltiin kasvatuksesta ja siihen liittyvistä aiheista. Eräs Haidacherin suurimmista palveluksista oli todistaa aukottomasti, että tutkielma oli aito ja benediktiinitoimittajan ja muiden epäilykset olivat olleet aiheettomat. Hänen kirjan on myös arvokas, koska hänen syvällinen perehtyneisyytensä Krysostomoksen kirjoituksiin teki hänet kykeneväksi viittaamaan moniin rinnakkaisuuksiin saarnoissa. Itse käännös, vaikkakin tyylikäs ja luettava, on toisinaan niin vapaa, että siitä tulee pelkkä mukaelma. Evelynin versio on epätäydellinen, koska hän hylkää avausjakson turhamaisuudesta. Tätä ei voi ymmärtää, kun hän teki käännöksen oman sisäisen surunsa vaikutuksesta. Voitaneen myöntää, että siirtyminen kirjoituksessa toisesta osasta toiseen on jyrkkä; mutta äkilliset poikkeamat hänen pääaiheestaan ovat hyvin luonteenomaisia Krysostomoksen puhetavassa. Hänen nerokkuutensa puhujana oli sellainen, hänen ajatuksensa ja otaksumansa niin runsaslukuisia, että heti kun uusi ajatus juolahti hänen mieleensä, hän ilmaisi sen välittömästi. Sellaiset “sivuhyppäykset” ovat luonnollisia ja aitoja, ja helposti hän palaa pääaiheeseensa. Siksi kun muistamme, että hän piti turhamaisuutta moraalisen ja sosiaalisen pahan juurena, jota hänen kasvatusjärjestelmänsä oli tarkoitettu parantamaan, voimme nähdä, että ajatusyhteys on hyvin lähellä, vaikkakin sanallinen siirtymä on äkillinen. Evelynin versiolle on ominaista arvokkuus ja kirjallinen taitavuus, jota ei voisi odottaa sen kirjaoittajalta, mutta se on kaukana täsmällisestä. Toisinaan hän liukuu vaikean kappaleen yli – voisi epäillä, että sellaisissa tapauksissa hän kiinnittää enemmän huomiota Combefisin latainakieliseen käännökseen kuin alkuperäiseen kreikkalaiseen – toisinaan hän tekee kouriintuntuvia virheitä. Huvittava esimerkki tästä on on pykälässä 53.
Kirjoitus on muotoiltu saarnan tyliin. On todella mahdollista, että se itse asiassa pidetty vanhempien ryhmän edessä. Krysostomos alinomaa käyttää toista persoonaa, toisinaan yksikössä, kun hän kohdistaa neuvonsa erilliselle vanhemmalle, toisinaan monikossa aivan kuin puhuisi seuraunnalle. Parhaimmalta on näyttänyt säilyttää ero englanninkielessä, vaikkakin toisen persoonan käyttö yksikössä saattaa tuntua hieman vanhahtavalta. Mutta toisin tehtynä olisi hävinnyt eräs kirjeen eloisin piirre. Tämän kirjoituksen ja muiden Krysostomoksen kirjoitusten välillä ajattelussa on monia rinnakkaisuuksia. Merkityksellisemmät on osoitettu viitteissä. Muutamat hänet lainauksensa Vanhasta testamentista eivät tarkalleen vastaa Septuagintan tekstiä, johon epäilemättä on syynä se, että hän lainaa muistinvaraisesti. Vaikkakin ilmiömäistä on täytynyt olla hänen tietonsa Raamatusta – on laskettu, että hänen töissään on ainakin kahdeksantoista tuhatta lainausta Vanhasta ja Uudesta testamentisrta – ei ole hämmästyttävää, että hän toisinaan erehtyy tarkassa sanallisessa tarkkuudessa.
Ei ole syytä olettaa, että hän tukeutui muihin kasvatusta koskeviin kirjoituksiin, sillä on virheellistä edellyttää hänen olevan kiitollisuudenvelassa väärin Plutarkoksen nimiin pannulle poikien kasvatusta käsittelevälle tutkimukselle. Aikaisemmilta kirjoittajilta Krysosotomoksella ei ole lainauksia, ja se tosiasia, että he lausuvat samanlaisia näkemyksiä tietyistä aiheista ei todista mitään. Sekä paheksuttava ruumiillinen rangaistus että viittaus tilapäiseen työstä helpottamiseen, molemmat painottavat sitä, että poikia pitäisi harjoittaa hyväntahtoisesti jopa orjiin, molemmat puhuvat varhaisen avioliiton puolesta moraalisin perustein. Mutta Kvintilianuksella, kirjailijalla, jonka kanssa Krysostomos, joka ei osannut latinaa, ei varmasti ollut tuttu, on samanlaisia mielipiteitä. Krysostomoksen tavoin hän pitää kiinni siitä, että isän pitäisi huolellisesti ajatella poikansa kasvatusta aivan alusta asti, ja mieltymys, jolla Kvintilianus tuomitsee ylellisyyden, naismaisuuden ja turmelevat vaikutteet Rooman yhteiskunnassa olisivat saaneet Krysostomoksen sydämellisen hyväksynnän. Kaksi kirjoittajaa, jotka ajattelevat samasta asiasta toisistaan riippumatta eivät ainoastaan päätyisi samanlaiseen näkemykseen, vaan jotkut näistä näkemyksistä olisivat tulleet osaksi ajattelevien ja sivistyneiden
Henkilöiden yleistä aatevarastoa paljon ennen neljättä vuosisataa. Ei voisi tehdä sitä, mikä oikeastaan on päivänselvää, ellei olisi niin, että “lähdetutkimuksen” (Quellenforschung) turmeleva väärinkäyttö yhä pysyy. Kirjasen loppupuolella Krysostomos hyväksyy Platonin käsityksen sielun jakaantumisesta kolmeen osaan. On voinut olla joitakin sivistyneelle yleisölle tutumpiakin Platonin filosofian piirteitä kuin tämä. Filosofisten koulujen vaikutus on ilmeinen myöskin sanastossa. Krysosotomos on mieltynyt verbiin kr. Rythmiksein merkityksessä “harjaannuttaa”. Se on jo Platonin, Ksenofonin ja stoalaisten käytössä. Vielä silmiinpistävämpi on hänen viittauksensa “sielun jännitteeseen”, sillä tämä käy ilmi alkuperältään puhtaasti stoalaisesta lauseesta.
Mikä on kirjoituksen ajankohta? Kysymyksestä on keskusteltu kauan ja muutamat arvostelijat ovat ajoittaneet sen Krysostomoksen viimeseen jaksoon, kun hän oli Konstantinopolissa. Toiset kuitenkin pitävät sitä varhaistyönä. Niinpä Haidacher väittää voimakkaasti, että kirjoitus laadittiin Antiokiassa, kun taas Schulte, vaikkakin hyväksyy Haidacherin väitteet pääosiltaan, on taipuvainen epäilemään ja päätyy pitämään onghelmaa ratkaisemattomana. Baur, keskustelematta todisteista, otaksuu, että kirjanen on varhainen tyä työ, lkirjoitettu suunnilleen samoihin aikoihin kuin saarnat munkkilaisuuden vihollisia vastaan. Max von Bonsdorff on yhtä mieltä Haidacherin kanssa siitä, että kirjoitus ajoittuu samalle jaksolle kuin kymmenes ja yhdestoista saarna efesolaisille. Mutta hän sijoittaisi nämä 396 – 397 j. Kr, siten määritellen “Turhamaisuudesta” kirjoitetuksi aivan Krysostomoksen Antiokian kauden lopussa. On kuitenkin vaarallista muodostaa perusteluja tiettyihin teoksen kappaleisiin. Ne, jotka väittävät Konstantinopolilaisen ajoituksen puolesta, luottavat vahvasti kuvaukseen rikkaasta miehestä (§4), jonka tuhlaavaisuus elämässä ja ihmisten hauskuttaminen pelein oli johtanut hänet ahdinkotilaan ystävittä, melkein täydellinen esimerkki klassisesta hybriksestä ja rangaistuksesta. On vätetty, että Krysostomos, kun hän piirsi tämän graafisen kuvan, viittasi Arcadiuksen ministerin Eutropiuksen nöyryytykseen ja tuhoon heinäkuussa 399. Todistelu on heikko, sillä on vain todella vähän vastaavuutta näiden kahden tapauksen välillä. Eutropiuksen häviö ei johtunut hänen tuhlaavaisuudestaan, vaan hänen turmeltuneesta hallinnostaan johon kytkeytyi Stilichon, Gainaksen ja keisaritar Eudoksian katkera vihamielisyys häntä kohtaan. Sitäpaitsi maallisen maailman hyvinvointi, turhamaisuus ja ylpeys, jotka käyvät lankeemuksen edellä, olivat tulleet kristittyjen saarnaajien jokapäiväisyydeksi, vaikka harvat, jos kukaan ovat Krysosotomoksen eloisan kaunopuheisuuden kaltaisia. Ja vielä vaikka Schulte pyyhkäisisikin tämän vastaväiteen sivuun, viittaus piispaan (§ 83) olisi viittaus itseensä Krysostomokseen, jos tutkielmä on tehty Konstantinopolissa. Tämä ei ole tyyliin sopiva, sillä jos hän haluaa kohdistaa huomiota itseensä laumansa johtajana, hän tekee sen varustautumattomana. Haidacher väittää, että kirjoitus ja kymmenes ja yhdestoista homilia efesolaisista laadittiin samoihin aikoihin, koska oletettu samankaltaisuus “Turhamaisuudesta” alkukappaleen ja kymmenennen saarnan kappaleen, joka kuvaa suurpaloa tuhoamassa suurta taloa, ja erään toisen kappaleen, yhdennessätoista homiliassa, joka viittaa suureen petoon raatelemassa Kirkon ruumista, välillä. Varmastikin erimielisyydet, josta Krysostomos puhuu homiliassa, ovat niitä, jotka piinasivat Antiokian kirkkoa Konstantinuksen ajoista asti. Mutta mitä virassapysymisoikeudesta Konsatantinopolin piispan istuimella? Sitäkin häiritsivät alituiseen ryhmäkunnat ja hajaannus Kirkon sisällä – riita Krysostomoksen ja Teofilus Aleksandrialaisen välillä, viraltapano Krysostomoksen määräyksistä, vaikka niiden laillisuus oli kyseenalaista, arvottomat prelaattien Vähä – Aasiassa, ja Severianus Gabalalaisen yritykset himmentää loistollaan Krysostomos saarnatuolissa.
Totuus on, että ei ole tyydyttävää kriteeriä ajoittaa tätä kirjoitusta. Se koostuu monista kappaleista, joille on mahdollista löytää rinnakkaisuuksia ajattelussa ja jopa sanan valinnassa valtavan suuressa Krysostomoksen saarnojen kokoelmassa. Mutta jotkut niistä, jopa silloin kun ne voidaan suunnilleen ajoittaa, laadittiin Antiokiassa, muuta Konstantinopilissa. Hänen saarnojensa aikajärjestys kokonaisuutena ottaen ei ole varma, sillä kaikki Bonsdorffin johtopäätökset eivät ole oikeita. Hänen yrityksensä todistaa, että erityiset Uuden testamentin saarnojen sarjat pidettiin Antiokiassa tai Konstantinopolissa, on hyväksyttävä, mutta hänen yrityksensä sijoittaa ne tiettyyn vuoteen tai vuosiin ei aina ole vakuuttava. Hän on myös taipuvainen, niinkuin muutkin ennen häntä ovat olleet, olettamaan, että koska kahden muun erillisen saarnan kaksi kappaletta muistuttavat toisiaan ajatustavaltaan tai sanavalinnaltaan, niiden on kuuluttava samaan Krysostomoksen elämän jaksoon. Mutta näin väitettäessä jätetään huomioonottamatta selvä tosiasia, että kaikkine ehtymättömine ilmaisuvalikoimineen, metarforineen ja kuvaavine esimerkkeineen saarnaaja kertaa aina uudelleen ja eri elämänsä kausina samoja laajoja aiheita. Eräs niistä on kasvatus tai paremminkin nuorten moraalinen ohjaus: muut ovat rikkauden ja turhuuden vaarat ja niiden aikaansaama pahuus, aikojen moraalittomuus, mikä ilmenee sirkuksessa ja teatterissa, ja poikarakkauden torjumisesta. Himot kaikissa muodoissaan, mitkä olivat saarnaajan mielessä, joka tällä voimalla oli enemmän kiinnostunut korottamaan yleisen moraalin tasoa kuin opillisesta saivartelusta. Hanna ja viisaus, jota hän viljeli Samuel – pojan kanssa ei ollut vain aiheena viidn erityisen saarnan muodossa, vaan esitetään muuallakin, kun Krysostomos haluaa painottaa oikeaa luonteen harjaannuttamista kristillisen kasvatuksen pääperiaatteena. Kirjoituksen kohdassa 61 hän sanoo:” Antakaa hänen kuulla koko tarina Joosefista jatkuvasti”. Tämä on toinen Vanhasta testamentista otettu esimerkki, jota hänen alinomaa käyttää. Tarve nuorten kristittyjen avioliittoon, jotta vältettäisiin luvattomien liittojen vaara, on vielä eräs aihe, jossa hän mielellään pysyttelee, ja niiden yhteyttä pakanallisten avioliittotapojen tuomittavuuteen sopimattomine joutavuuksineen. Hän tarkastelee kysymystä myös siltä kannalta, että on löydettävä arvollinen puoliso tulevalle morsiamelle. Niinpä hän sanoo:” Älkää katsoko rahaan tai kuuluisiin sukujuuriin tai synnyinpaikkansa merkittävyyteen. Nämä kaikki ovat tarpeettomia. Katsokaa pikemminkin hurskauteen ja sielun hyvyyteen, todelliseen ymmärrykseen ja Herran pelkoon, jos haluatte tyttärenne elävän onnellisena”. Yhdeksännessä saarnassaan ensimmäisestä kirjesstä Timoteukselle Krysostomos antaa joiotakin yleisiä ohjeita lasten kasvattamisesta, jotka näyttävät olevan esimerkkinä sille, mitä hän on esittänyt täydellisemmin kirjoituksessa:” Kasvattakaa lapsianne Herran nuhteessa ja hoidossa (Ef. 6: 4) ojentamalla heitä useasti. Nuoruus on raisu juttu ja tarvitsee paljon hillitsemiseksi, opettajia, ohjaajia, kaitsijoita, hoitajia; sillä jopa niin monista turvakeinoista huolimatta saattaa olla pitelemistä. Nuoruus on kuin kesyttämätön ratsu tai villi eläin”. Läheinen samankaltaisuus mielipiteeseen, joka kirjoituksessa” Turhuudesta” on kahdessa kappaleessa lainattu, on ilmiselvä, kuitenkin toinen niistä oli laadittu Konstantinopolissa ja toinen Antiokiassa! Äänenpaino kasvatuksen eettistä puolta käsiteltäessä, mikä toistuu niin usein saarnoissa, on ilmennyt jo yhdessä hänen varhaisimmista töistään, tutkielmassa munkkien vihollisia vastaan. Myös siinä löydämme yhtäläisyyksiä kirjoituksemme kanssa:” Pojan sielu, jos sitä oikein kasvatetaan, tulee päivittäin kauniimmaksi kuten patsas muotoutuu taiteilijan käsissä”. Nuorukaisen oikeaa harjaannuttamista verrataan olympiavoittajien harjoittamiseen, esitetään Samuelin ja Hannan esimerkki, ja loppukehoituksessa isiä, jotka kasvattavat poikiaan sopivalla tavalla, kutsutaan” isiksi, jotka ovat rakentamassa temppeleitä, joissa Kristus ja taivaallisten voimamiesten vartijat asuvat”.
Olisi mahdollista tehdä laaja lista lainauksista saarnoista, jossa jokaisessa jotakin samankaltaista ajatusta esiintyy” Turhuudesta” – kirjoituksen sisältämiin ajatuksiin. Mutta on tyydyttävä kiinnitämään huomio kolmeen rinnakaisuuteen, jotka ovat enemmän kuin silminnähtävästi läheisiä. Lähellä kirjoituksen alkua (§3) on viittaus Kuolleen meren hedelmään tai” Sodoman omenoihin”. Tämä ilmiö selitetään täydellisemmin kahdeksannessa saarnassa ensimmäisestä tessalonikalaiskirjeestä. Saarnat tästä Paavalin kirjeestä varmatikin kirjoitettiin Konstantinopolissa, niin että jos joku olettaisi tämän esimerkin vaikutuksesta, että saarna ja kirjoitus olisivat laaditut samoihin aikoihin, jälkimmäinen olisi luokiteltava myöhäisteokseksi. Huolellinen nimien valinta lapsille on aihe, johon Krysostomos palaa useammin kuin kerran. Lähin rinnakkaisuus kirjoituksen §: ään 47 löytyy 21. Saarnassa Genesiksestä, jossa kirjoittaja huomauttaa:” Älkäämme siten havitelko pojillemme ensimmäistä nimeä, joka mieleen juolahtaa, älkäämme antako heille isoisiemme tai iso-isoisiemme tai syntyperältään arvostettujen n imiä, vaan pikemminkin pyhien miesten nimiä, jotka ovat maineikkaita hyveensä takia, miehien, jotka puhuivat vapaasti Jumalan kanssa”. Lopuksi pykälässä 88 Krysostomos käyttää silmiinpistävää vertausta ketjusta, jonka hänen samaistaa sarjaan kristittyjä perheitä, jossa jokainen sukupolvi jokainen on oikein kasvatettu edeltävän sukupolven toimesta. Tätä vertausta on käytetty myös saarnassa, joka toisella tavoin on lähellä kirjoituksen ajatuksia. Hän huomauttaa, että isät ovat huolissaan maallisen omaisuuden antamisesta pojilleen, mutta eivät huolehdi lainkaan heidän sieluistaan. Kuitenkin heidän pitäisi valvoa poikiensa tulemisia ja menemisiä tarkasti, ja heidän ajanviettoaan ja tovereitaan tietäen, että jos heitä laiminlyödään, Jumala ei anna anteeksi heille. Lapset ovat pehmeitä, niin että heitä voidaan muotoilla ja kasvattaa. Eeli (1 Sam. 2: 12 jj.) oli liian periksi antava pojilleen. Kehotus ei riitä. Isät haluttomina antamaan selkään tai ojentamaan sanoilla tai suututtamaan poikiaan, kun he ovat vallattomia tai tekevät luvatonta, voivat elämässään nähdä nuorien miehien tuhoutuvan, vietävän oikeuteen ja surmattavan. Isän tulee muistaa, että hänellä on kultaisia patsaita kotonaan, hänen lapsensa. Heitä pitäisi kasvattaa päivästä päivään ja tarkasti valvoa ja kaunistaa heidän sielujaan. Jos mies harjoittaa ruumistaan oikein ja poika harjoittaa poikaansa oikein ja niin edelleen, hyvien kristittyjen seuraanto on kuin ketju. Näyttää, että tämä saarna voidaan ajoittaa suurella todennäköisyydellä, se näyttää pidetyn Antiokiassa vuonna 388. Saarnat Genesiksestä kuuluvat myöskin Krysostomoksen Antiokian kauteen. Ja niinpä kolmesta kappaleesta viimeksi viitattu kuuluu vuosiin, jolloin Krysosotomos oli Konstantinopolin metropoliittana, kaksi muuta kirjoitettiin, kun hän vielä oli pappina Antiokiassa. Yhteenvetona voidaan sanoa, että mikään teoria, joka rakentuu sellaiselle sisäiselle todisteelle kirjoituksen” Turhuudesta” ajoittamiseksi, perustuu huteralle perustalle. Krysostomos säästää puheensa jumalaisen voiman loppuun. Hän perehtyneisyytensä raamattuun ja hänen valtava esimerkkien varastonsa ei koskaan hupene. Ei ole hämmästyttävää, että hän toistaa tärkeiden aiheiden ja elämänsä eri vaiheiden samoja ajatuksia ja jopa käsittelee aivan samoja tai hyvin samanlaisia lauseita ja kuvauksia. Ei jokainen hyvä puhuja ja saarnaaja tee samoin?
Kirjoitus turhamaisuudesta ja vanhemmille oikeasta tavasta kasvattaa lapsiaan
JOHANNES KRYSOSTOMOS
1. Onko kukaan tehnyt niin kuin olen pyytänyt? Onko hän rukoillut Jumalaa puolestamme ja koko Kirkon ruumiin puolesta sammuttaakseen turhamaisuuden synnyttämän palon, joka on viemässä perikatoon koko Kirkon ruumiin ja raatelemassa ainoan ruumiin hajalle moniksi erillisiksi jäseniksi ja lopettaakseen rakkauden? Villipedon tavoin syöksyen terveen, alttiin ja puolustuskyvyttömän ruumiin kimppuun turhamaisuus on iskenyt pahanhajuiset hampaansa uhriinsa ja ruiskuttanut myrkkyä ja täyttänyt sen inhottavalla löyhkällään. Se on katkaissut ja heittänyt pois joitakin jäseniä, toiset se on repinyt riekaleiksi, toiset pureskellut hienoksi. Niin, jos olisi mahdollista tarkastella turhamaisuutta ja Kirkkoa silmillämme, voisi nähdä säälittävän näyn, joka ylittää paljolti raakuudessaan sirkusesitykset – maahan lyötyä Kirkon ruumista ja turhamaisuutta seisomassa sen yläpuolella, silmäillä tarkasti ympärilleen ja estää niitä, jotka hyökkäävät sen kimppuun, koskaan antamatta periksi tai vetäytymättä. Kuka meistä säikäyttää pois tämän villipedon? Se on Hänen tehtävänsä, joka on asettanut kamppailun, kun pyydämme Häntä lähettämään enkelinsä, ja ne sulkien sen julkean ja häpeämättömän suun ikään kuin köydellä, komentavat sen pois. Hän, joka on asettanut kamppailun, on tekevä tämän milloin tahansa lakkaamme halajamasta sitä, kun se on karkotettu pois. Jos Hän määrää kauheaa petoa vetäytymään meistä ja karkottaa sen, mutta me päästyämme turvallisesti pakoon ja se ulosajettuna omiin suojiinsa, nousemme lukemattomine haavoinemme ja etsimme petoa taas uudelleen ja koskettelemme sitä ja kaadumme jälleen ajaessamme sitä pois, silloin Hän ei sääli meitä enää eikä säästä meitä.” Kuka säälii” sanoo joku (Siir. 12: 13),” käärmeenlumoojaa, jota käärme puree tai sitä, joka lähestyy petoeläintä?”
2. No hyvä! Kuinka voimme päästä tästä pahasta ja häijystä hengestä? Se todellakin on henki, jolla miellyttävät kasvot. Kuvitelkaamme jokin henki, joka olisi ottanut porton muodon ja koristellen itsensä monin kultaisin koristein ja pukemalla ylleen pehmeän puvun ja levittäen itseensä monia parfyymeja, hiipisi naisen hahmoon, mitä puhtaimpaan ja piiloutuneena mitä kauneimpaan hahmoon ja sitten näyttäisi olevan sen ikäinen, jolloin nuorten miesten sydämet kiivaimmin läpättäisivät, nuoruuden kukkeus yllään, ympäröitynä kultaisella vyöllä ja kiharapäisenä aistikkaasti kammattuna persialaiseen tyyliin, ja asettaisi otsarivan päähänsä lisäten peittämättömien kutriensa kauneutta ja näyttämällä kimaltelevat kulta – ja jalokivikorunsa kaulallaan, ja henki omaksuttuaan nuoren huoran hahmon seisoisi aivan yksin porttolan edustalla ja sitten näyttelisi vaatimattomuuden huippua. Ketäpä siellä olevista nuorukaisista se ei valloittaisi? Ja sitten henki johdattamalla taloon nuoren miehen riisuisi puhtaan kukkeutensa ja näyttäisi itsensä omanluoteisenaan, inhottavana, polttavana, villinä henkenä. Ja saattaisi saada ymmälle kelvottoman tungettelijan ja hyökkäämällä hänen kimppuunsa ja saaden hallintaansa hänen sielunsa saattaisi hänen järkensä kiihkoon. Jopa sellainen on katala turhamaisuuden henki. Voisiko mikään näyttää vilpittömämmältä kuin se, mikään rakastettavammalta? Mutta jos ymmärrämme, että se on kaikki valetodellisuutta kuten teatterissa, emme kietoudu sen verkkoihin tai tule napatuksi sen näyttämötemppuihin. Porton puhumat sanat (Sananl. 5: 3) voisi jotakuinkin ilmaista myöskin sellainen:” Hunajaa tiukkuvat vieraan naiset huulet”. Samoja sanoja todellakin voisi käyttää myös turhamaisuudesta.
3. Turhamaisuus on kuin Sodoman hedelmä, jolla hyvänlainen ulkonäkö ja katsoja sitä katsellessaan saa vaikutelman kelvollisesta hedelmästä. Mutta kun hän ottaa käteensä granaattiomenan tai omenan, heti se tuntuu pehmeältä hänen sormissaan ja kuori, joka peittää sitä ulkopuolelta, hajoaa ja saa sormet osumaan likaan ja tuhkaan. Sellainen on myös turhamaisuus. Kun katsomme sitä, se näyttää ihmeellisesltä ja suurenmoiselta, mutta kun pitää kiinni omin käsin heti se syöksee sielumme likaan. Monin esimerkein voi todistaa, että turhamaisuuden luonto on sellainen. Hyvä on, alkakaamme sitten kuten haluatte pakanamaailmasta ympärillämme.
4. Teatteri täyttyy ja kaikki ihmiset istuvat korkealla ollen hieno näkymä muodostuen lukemattomista kasvoista, niin että monta kertaa kattoparrut ja katto yläpuolella jäävät ihmiskehojen peittämiksi. Ette voi nähdä tiilejä ettekä kiviä, vaan kaikki on ihmiskehoja ja kasvoja. Sitten kun kunnianhimoinen mies, joka on saattanut heidät yhteen tulee kaikkien näkyviin, he nousevat ylös ja huutavat kuin yhdestä suusta. Kaikki yksiäänisesti nimittävät häntä tavallisen kaupunkinsa suojelijaksi ja hallitsijaksi ja ojentavat käsiään tervehdykseen. Sitten toisinaan he vertaavat häntä joista suurimpaan verraten hänen komeuttaan ja ylenpalttista anteliaisuuttaan Niilin vesien runsauteen, ja he kutsuvat häntä lahjojen Niiliksi. Toiset liehitellen häntä vielä enemmän ajatellen vertausta Niilistä liian kehnoksi, hylkäävät joet ja järvet, ja he ottavat esimerkiksi valtameren ja sanovat, että hän on ylenpalttisine lahjoineen kuin valtameri vesien joukossa, eivätkä he jätä yhtäkään ylistyssanaa sanomatta. Turhamaisuuden kasvot ovat loistavat, mutta te palautatteko mieleenne, pyydän teitä hartaasti, tytön ulkonäön, johon sijoitimme pahan hengen, pukemalla sen kultaan ja antamalla sille nuoren ilotytön hahmon? Ja tulette näkemään, että se mitä on sisällä, on arvotonta.
5. Mitä sitten seuraavaksi? Suuri mies kumartaa väkijoukolle ja tällä tavoin osoittaa kunnioitusta. Sitten hän istuutuu kaikkien ihailijoidensa ylistysten keskelle, joista jokainen anoo, että hän itse voisi saavuttaa saman korkean arvon ennen kuolemaansa. Mutta suunnattoman kullan, hopean, hevosten, pukujen, orjien ja kaikkien muiden kustannusten ja monien omaisuuksien kuluttamisen jälkeen he tervehtivät hänen lähtöään samoin ylistyspuhein, vaikka väkijoukossa ei enää olekaan niin paljoa ihmisiä, sillä kun teatteri on päättynyt, jokainen kiiruhtaa omaan kotiinsa. Sitten hänen kotonaan on kalliita lounaita ja aamunkoittoon kestäviä juhlimisia ja kimallusta. Iltapäivällä aamun tapahtumat toistetaan ja tätä jatkuu pari kolme päivää. Ja niin sitten kun on törsännyt kaiken, jopa kymmenentuhannen kultatalentin arvosta, nämä ylistyssanat ymmärretään tyhjänpäiväiseksi, ainoastaan kekäleiksi, tuhkaksi ja tomuksi.
6. Yhtä usein kuin hän tarkastelee taloutensa tilejä ja pohtii ylettömiä kustannuksia, hän valittaa. Sydämensä halusta nauttiessaan hän on eräänlaisen turhamaisuuden myrkytyksen vallassa ja tuhoaisi itsensä yhtä lailla, eikä hän voi hahmottaa pienintäkään käsitystä menetyksistään. Mutta kun hän on palannut kotiin – tämän pahan hengen asumuksen sisäpuolelle – ja näkee, että hänen kunnian hetkensä on häipynyt kun väkijoukko on hajonnut, ja hän katsoo teatteria ja huomaa sen tyhjäksi yleisöstä eikä yksikään ihminen sano sanaakaan, ja nämä hänen menetyksensä eivät ole kuviteltu asia, vaan ovat jo hankitut käteisrahoina, jotka sitten tajuaa tuhkaksi.
7. Ja jos hän sitten on tuhlattuaan kaiken omaisuutensa ja jaloillaan seisoen puutteessa anelee torin keskellä, eikä yksikään noista, jotka aikaisemmin tervehtivät häntä suojelijanaan huomioi häntä tai ojenna kättään, ja, mikä on enemmän, mahdollisesti he iloitsevat siitä, mitä on tapahtunut – sillä siihen aikaan, kun he tervehtivät häntä, heitä jäyti kateus ja he ajattelivat, että heille on lohdutusta omissa tutuissa huolissaan, että mies, joka oli ollut niin maineikas, oli todennäköisesti kaikista epäkunnioitettavin – kun kukaan ei huomioi häntä tai ojenna kättään, voiko kukaan olla säälittävämpi kuin hän? Eikö hän jopa pikemminkin ole ansainnut kyyneliä? Voiko enää kukaan olla julmempi?
8. Olettekohan koskaan kuulleetkaan niin epäonnisesta miehestä? Melkein toivoisi, etteivät ihmiset olisi ojennelleet käsiään hänen puoleensa, mutta päinvastoin on tapahtunut: useimpien häntä ylistäneiden ihmisten syytökset vaivaavat häntä. Joku sanoo:” Miksi hän riehaantui Miksi hän rakasti loistoa? Mistä syystä hän hauskuutti ilotyttöjä ja näyttelijöitä?” Voi miestä, joka ei ansaitse sääliä! Etkö sinä pitänyt häntä esikuvana? Etkö sinä laulanut hänen ylistystään? Etkö sinä ollut vetämässä häntä nykyiseen tilaansa suosionosoituksillasi ja liehittelylläsi? Etkö sinä nimittänyt häntä Niiliksi ja valtamereksi? Etkö sinä kuluttanut koko päivän laulaen hänen ylistystään? Mistä äkillinen sydämen muutos? Ja kun sääliä pyydetään, syytätkö sinä katkerimmin niitä, joille aikaisemmin osoitit suosiotasi? Jos nähdessämme rangaistun miehen niiden syyttämiemme miesten joukossa, emme ole niin kivisydämisiä ettemme liikutu, eikö meidän tulisi liikuttua osoittamaan myötätuntoa siten, kun katsomme noita epäonnisia, joita ylistimme? Kun hän huvitti sinua näytöksin, kun kulutit koko päivän laiminlyömällä tehtäviäsi, miksi et silloin syyttänyt häntä?
9. Näetkö, minkälaisia ovat Paholaisen teot? Minkälaisia turhamaisuuden hedelmät? Kutsuin niitä tomuksi ja tuhkaksi. Ei, ymmärrän, etteivät ne ole vain tomua ja tuhkaa, vaan myöskin tulta ja savua, sillä pahanteko ei lopu sillä hetkellä, kun hauskanpito päättyy, vaan kestää sinne asti kunnes onnettomuus kukistaa. Se on tomua ja tuhkaa niille, jotka tuhlasivat paljon eivätkä leikanneet talteen mitään, mutta ei ole sen vähempää niilläkään, jotka kärsivät onnettomuutta, jota juuri olen kuvaillut.
10.” Kuinka sitten”, joku sanoo,” kun antajia kunnioitetaan julkisista palveluksista ja saavat osakseen väkijoukon ihailun, onko se pieni palkkio?” Hyvin pieni, sillä kuvaamani kunnia ei ole suuri – tarkoitan verrattuna pilkkaan ja syytöksiin ja herjauksiin.” Mutta entä ne, jotka saavat kunnioitusta? Heihinkin pätee sama, sillä ei heitä kunnioiteta näytöksien takia, vaan koska heidän odotetaan kuluttavan lisää summia väkijoukon hyväksi. Jos heitä kunnioitettaisiin saaduista palveluksista, miksi ihmiset syyttäisivät heitä silloin, kun heillä ei ole mitään? Miksi ihmiset eivät edes mene heidän lähelleen, vaan pikemminkin pilkkaavat heitä ja nimittävät heitä tuhlareiksi ja irstailijoiksi? Etkö ole ymmärtänyt, että turhamaisuus on hulluuden kaltainen?
11. Mutta jättäkäämme tämä turhuuden piirre, joka löytyy vain yhdestä tai kahdesta ihmisestä, ja mennään toiseen. Olettakaamme jonkun sanovan:” Mitä on sanottava noista, jotka käyttävät kohtuullisesti kaupunkien ajanvietteitä?” Pyydän, sanokaa minulle: Mitä se hyödyttää? Sillä heillekin kunnia ja suosionosoitukset kuuluvat päivään. Ja sen todistamiseksi, että näin on: Olettakaa, että joku antaisi heille vaihtoehdon saada takaisin kaikki tuhlattu raha tai kolmas osa tai vieläkin pienempi osa tai muuta kuulluista suosionhuudoista siihen, ettei olisi suosionhuutoja, ajatteletteko, etteivät he pitäisi niitä tuhat kertaa parempina? Sillä jos he tekevät kymmenentuhatta häpeällistä ja piittaamatonta tekoa yhdestä obolista (=muin. kreikkal. Raha), mitäpä he eivät olisi tehneet kaikista umpimähkään syydetyistä rahoista?
12. Tässä kohdin osoitan neuvoni niille uskoville keskuudessamme, jotka kieltäytyvät antamasta vähäpätöistä summaa Kristukselle, kun Hän on köyhä ja jolta puuttuu yksinkertaisinkaan toimeentulo, ja mitä pakanat tuhlaavat ilotyttöihin ja pantomiimiin ja tanssijoihin palkkiona yhdestä ainoasta suosionhuudosta, tätä kristittymme eivät annan ikuisen valtakunnankaan tähden.
13. Mutta siirtykäämme toiseen turhamaisuuden muotoon. Mitä tarkoitan? Sitä, joka aiheuttaa monta, eikä vain yhtä tai kahta. Meitä miellyttää, kun ihmiset milloin tahansa kehuvat meitä jopa koskien asioita, joihin emme ole osallisia vähäisimmässäkään määrin. Niinpä köyhä mies tekee kaikkensa voidakseen pukeutua hienoon asuun vain siitä syystä, jotta väkijoukko kunnioittaisi häntä. Ja usein, vaikka hän kykeneekin tekemään itse asioita, hän ostaa orjan, ei siksi, että tarvitsee häntä, vaan siksi, ettei hän näyttäisi halveksittavalta tekemällä omia töitään. Kerro minulle, mistä syystä haluat nyt, luotettuasi niin kauan omien kättesi töihin, palveltavan sinua muiden käsien kautta? Ja vielä, jos mies saa lisäksi kultaa ja omistaa hopealautasia ja hienon talon? Hän ei tarvitse mitään tästä omaisuudesta, sillä jos niitä tarvittaisiin, suurin osa ihmisrodusta olisi joutunut perikatoon ja tuhoutunut, kuten osoitan sinulle. On välttämättömyyksiä, joita ilman elämä on mahdotonta, esimerkiksi maan hedelmät ovat välttämättömiä, ja jos maa ei tuota, elämä on mahdotonta. Vaatetus suojaamiseksi, katot ja seinät, kengät – nämä kuuluvat välttämättömyyksiin, mutta kaikki muu omaisuus on tarpeetonta. Jos nämäkin olisivat välttämättömiä ja ihminen ei voisi elää ilman palvelijaa, kuten hän ei voi elää ilman noita todella välttämättömiä, ihmiskunnan enemmistö olisi tuhoutunut siinä mielessä, että enemmistöllä ei ole palvelijoita. Jos olisi välttämätöntä käyttää hopealautasia ja elämä ilman niitä olisi mahdotonta, taaskin ihmiskunnan enemmistö olisi tuhoutunut, koska monet eivät omista hopealautasiakaan. Kuvitellaan jonkun sanovan hopeaa omistaville: “Mitä tämä lautanen merkitsee sinulle?” Omistaja kykenisi sanomaan syyksi vain sen arvonannon, jota väkijoukko hänelle osoittaa. “No hyvä, olen hankkinut lautasen jotta ihailtaisiin eikä osoitettaisi halveksuntaa,, mutta panen sen jälleen piiloon, jotta ihmiset eivät kadehtisi ja uhkaisi minua”. Mikä voisi olla pahempaa kuin tällainen älyttömyys? Jos omistat sen, jotta väki kunnioittaisi sinua, aseta se silloin kaikkien nähtäväksi, mutta jos pelkäät heidän kateuttaan, ei ole hyvä omistaa sitä lainkaan.
14. Kerronko teille lisää älyttömyyksiä? Monta kertaa ihmiset, jotka ovat jääneet osattomaksi välttämättömyyksistä ja kuihtuvat nälästä, kuitenkin huolehtivat perheen omistuksesta. Ja jos kysytte häneltä miksi, he vastaavat: “Minun on säilytettävä sijani”. Voi, ihminen, mikä sija? Sija ei muodosta ihmisen luonnetta. Vanhurskas Elia suorastaan halveksi arvoasemaa ja samoin Elisa ja Johannes. Ensimmäinen ei omistanut mitään muuta kuin lampaannahan ja pyysi almua leskivaimolta, vaikka tämä itsekin oli köyhä, ja häne vietti kerjäläisen elämää tullen köyhän leskivaimon ovelle ja lausuen sellaisia sanoja kuin kerjäläinen puhuu (1 Kun. 17: 10 ss). Elisakin halveksi arvoasemaa, kun hänellä oli tapana olla köyhän vaimon vieraana (2. Kun. 4: 8). Johannes ylenkatsoi arvoasemaa, koska hänellä ei ollut pukineita eikä leipäpalaakaan (Mt. 3: 4; Mk 1: 6). On vain yksi asema, joka on häpeällinen, tarkoitan suuren varallisuuden tilaa, ja se on todella häpeällinen. Se saattaa ihmisen säälimättömän, velton, laiskan koppavan, turhamaisen ja raakalaisen maineeseen. Asema ei muodostu hyvien vaatteiden pitämisestä, vaan pukeutumisesta hyviin tekoihin.
15. Kuitenkin kuulen monista, joita ihaillaan tämän takia. “Niin ja niin”, joku sanoo, “luulee ajatus hänen asemastaan. Hänen sohvansa on suuri ja hänellä on runsaasti pronssisia astioita, hän on oman kotinsa johtaja”. “Ja miksi”, sanoo toinen, “syytät meitä, jotka omistamme nämä esineet, kun sinun tulisi syyttää noita, joilla suurempi omaisuus?” Teidän kauttanne paheksun heitä jopa enemmän, sillä jos en pidättäydy rasittamasta noita, joilla on vähän, kuinka paljon rasitan varakasta. Asema ei muodostu hyvin kalustetusta talosta eikä kallisarvoisista seinävaatteista eikä hyvin aukeavasta vuoteesta eikä koristellusta sohvasta eikä joukosta palvelijoita. Nämä kaikki ovat ulkonaista eivätkä koske meitä, mutta ne asiat, jotka koskevat meitä ovat rehellinen kaupankäynti, rahan ja maineen halveksunta, sen pohdiskelu, mitä monet ajattelevat kunniasta, inhimillisten arvojen laiminlyömisestä, ympärillä vallitsevasta köyhyydestä ja luontomme voittamisesta elämämme hyveiden avulla. Nämä ovat ne, jotka muodostavat hyvän aseman ja maineen ja kunnian. Mutta mikä saa aikaan kaiken tämän pahan alusta asti ja sen lajit, siitä kerron seuraavaksi.
16. Ihmislapsi on äskettäin syntynyt. Hänen isänsä ajattelee kaikkia keinoja, ei joilla hän voisi ohjata lapsen elämää viisaasti, vaan minkä avulla hän voi kaunistaa sitä ja pukee sen hienoihin pukuihin ja kultaisiin koristeisiin. Miksi teet tämän, oi ihminen? Olkoon niin, että sinä itse pidät niitä ylläsi, miksi sinä kasvatat tähän ylellisyyteen poikasi, joka on toistaiseksi vielä tietämätön tästä älyttömyydestä? Mitä varten panet kaulaketjun hänen kaulansa ympärille? Tarvitaan tiukkaa kasvattajaa ohjaamaan poikaa, eikä kultaa. Ja sinä sallit hänen tukkansa riippua pitkänä hänen takanaan, saaden heti hänet näyttämään naismaiselta ja tytön näköiseltä ja pehmentäen hänen sukupuolensa lujapiirteisyyden. Istuttaen häneen aivan alusta asti ylettömän rakkauden rikkauksiin ja opettamalla häntä olemaan innostunut asioista, jotka eivät hyödytä, miksi suunnittelet vielä suurempaa petosta häntä kohtaan? Miksi kiihotat häntä ruumiin nautintoihin? “Pitkä tukka on miehelle häpeäksi”, sanoo Paavali (1 Kor. 11: 14). Luonto hylkää sen, Jumala ei hyväksy sitä, asia on kielletty. Se pakanallisen taikauskon teko. Monet myös pitävät kultaisia korvarenkaita lapsillaan. Jos on niin, että edes tytöt eivät mielellään pidä niitä,, niin sinä määräät tämän häväistyksen pojille.
17. Monet saattavat nauraa sille mitä sanon sillä perusteella, että nämä asiat ovat pikkuseikkoja. Ne eivät ole pikkuseikkoja, vaan mitä tärkeimpiä. Tyttö, jota on kasvatettu äitinsä kotona kiintymään naisellisiin koristuksiin, hän lähtiessään isänsä kodista tulee olemaan kipeä vaiva sulhaselleen ja suurempi kuorma hänelle kuin veronkerääjät. Olen jo kertonut teille, että pahe on vaikeaa karsia tästä syystä, että kukaan ei ajattele lapsiaan, kukaan ei puhu heille neitseellisyydestä ja pidättyväisyydestä tai varallisuuden ja maineen pohdiskelusta, tai raamatun antamista ohjeista.
18. Mitä tuleekaan pojista, kun he jo varhaisimmasta nuoruudestaan ovat ilman opettajia? Jos aikuiset miehet, kohdusta saakka kasvatettuina ja jatkamalla kasvatustaan vanhuuteen asti, eivät vieläkään elä oikein, mihin väärään lapset, jotka elämän kynnyksellä totutetaan tyhjään maailmaan, joutuvatkaan? Omana aikanamme jokainen mies näkee mitä suurinta vaivaa harjoittaakseen poikaansa taiteisiin ja kirjallisuuteen ja puhetaitoon. Mutta lapsen sielun harjaannuttamiseen hyveeseen, siihen ei kukaan mies kiinnitä huomiota.
19. En lakkaa kehottamasta ja pyytämästä ja anomasta teiltä, että ennen kaikkea muuta pidätte poikanne kurissa alusta alkaen. Jos pidät huolta pojastasi, se osoittaa tällä ja muillakin tavoin, että tulet saamaan palkkiosi. Kuuntele Paavalin sanoja,” jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää” (1 Tim. 2: 15). Ja jopa ollessasi tietoinen lukemattomasta määrästä paheita sisimmässäsi, siitä huolimatta kehittele jotakin vastiketta paheillesi. Kasvata Kristuksen atleetti! En tarkoita tällä, että estäisit hänet avioliitosta ja lähettäisit hänet erämaaseudulle ja valmistaisit häntä munkkilaisuuteen. En tarkoita tätä. Toivon tätä ja minulla on tapana rukoilla, että kaikki voisivat omaksua sen, mutta kun se näyttää myös olevan liian raskas ies, en vaadi sitä. Kasvata atleetti Kristukselle ja opeta häntä, vaikkakin hän elääkin maailmassa, ollakseen hurskas nuoruudestaan asti.
20. Jos hyvät ohjeet painetaan sieluun sen ollessa vielä herkkä, kukaan ihminen ei kykene hävittämään niitä, kun ne ovat vahvistuneet, kuten vahasinetti. Lapsi vielä vapisee ja on peloissaan katsellessaan, puhuessaan ja kaikessa muussa. Pane täytäntöön hänen elämänsä alusta asti se mitä sinun pitää. Tulet hyötymään ensimmäisenä, jos sinulla on hyvä poika, ja sitten Jumala. Toimit itsesi hyväksi
21. Sanotaan, että kun helmet ennen kuin ne kerätään, ovat vain pelkkää vettä. Mutta jos ne löytävä on taitava ammatissaan, hän asettaa helmen kämmenelleen ja liikuttamalla sitä kevyesti pyörivällä liikkeellä, kun se on hänen ylöspäin kupertuneella kämmenellään, ja muotoilee sen taitavasti ja tekee täysin pyöreäksi. Sitten kun hän on saanut sen muotoonsa, hän ei voi enää muovata sitä, sillä se, mikä on pehmeää eikä vielä kovettunut, on joka tapauksessa joustava ja helposti sopiva jokaiseen tarkoitukseen. Mutta siltä, mikä on kovaa ja on muotoiltu tiettyyn aineellisen hahmoon, voidaan vain suurin vaikeuksin muuttaa sen kovuus eikä sitä voi muuttaa toiseen muotoon.
22. Kullekin teistä, isät ja äidit, sanon, että aivan kuten näemme taiteilijan muotoilevan maalauksiaan ja patsaitaan suurella tarkkuudella, niin meidänkin tulee huolehtia näistä ihmeellisistä omistamme. Maalarit asetettuaan kankaan maalaustelineeseen maalaavat sille päivittäin toteuttaakseen tarkoituksensa. Kuvanveistäjätkin työstäessään marmoria menettelevät samalla tavoin, he poistavat sen mikä on liikaa ja lisäävät sen, mikä puuttuu. Niin teidänkin on meneteltävä. Kuten kuvapatsaiden luojat tekin antakaa koko joutoaikanne näiden ihmeellisten kuvapatsaiden muotoilemiseen Jumalalle. Ja kun poistatte sen, mikä on liikaa ja lisäätte, mitä puuttuu, tarkastakaa päivä päivältä nähdäksenne, mitä hyviä ominaisuuksia luonto on antanut, niin että voisitte lisätä niitä, ja mitä vikoja, jotta voisitte tehdä niistä lopun. Ja ennen kaikkea pitäkää tarkimmin huolta karsiaksenne säädyttömät puheet, sillä sellaisen rakastaminen ennen kaikkea syöpyy nuoren sieluun. Ennen kuin hän on iässä yrittämään sitä, opeta poikaasi olemaan hillitty ja tarkkaavainen ja vähentämään unta rukoilemisen takia, ja joka sanalla ja teolla kiinnittämään itseensä uskon sinetin.
23. Pidä itseäsi kuninkaana hallitsemassa kaupunkia, joka on poikasi sielu, sillä sielu on todellisuudessa kaupunki. Ja aivan kuin kaupungissa jotkut ovat varkaita ja jotkut rehellisiä miehiä, muutamat työskentelevät tasaisesti ja muutamat hoitavat asioitaan puuskittain, niin on myöskin ajattelun ja pohdiskelun suhteen sielussa. Jotkut sotivat väärintekijöitä vastaan aivan kuin sotilaat kaupungissa, muutamat ajattelevat kaikkea, sekä kehon että kodin hyvinvointia kaupungin hallinnosta vastuun kantavien tavoin, Jotkut antavat määräyksiä tuomarien tavoin, jotkut taas neuvovat siveettömiä kuten irstailijoita, jotkut osoittavat kunnioitusta hyveellisten tavoin. Ja jotkut ovat naismaisia niin kuin naiset keskuudessamme, toiset puhuvat älyttömyyksiä lasten tavoin. Ja jotkut taas ottavat vastaan käskyjä orjina niin kuin palvelijat kaupungissa, kun taas toiset ovat hyvästä perheestä, vapaiden miesten kaltaisia.
24. Niin ollen tarvitsemme lakeja karkottaaksemme pahantekijät ja salliessamme hyvää ja estääksemme pahantekijöitä nousemasta hyvää vastaan. Ja niin kuin kaupungissa, jos lakia kierretään, se antaa varkaille suuret valtuudet, yleisen hyvinvoinnin alta kaivetaan perustuksia, ja jos sotilaat eivät suuntaa intoaan sen järkevään käyttöön, he murtavat poliittisen rakenteen, ja jos kukin kansalainen luopuu oman taloutensa hoidosta ja askartelee muiden asioissa, hän tuhoaa hyvän järjestyksen ahneudellaan ja kunnianhimollaan – niin on myöskin lapsen kanssa asian laita.
25. Niinpä lapsen sielu on kuin kaupunki, mutta äsken perustettu ja rakennettu, kaupunki, joka koostuu kansalaisista, jotka ovat muukalaisia, joilla ei ole toistaiseksi kokemusta, joita on hyvin helppo ohjata, sillä ihmisiä, jotka ovat kasvaneet ja ikääntyneet huonoissa olosuhteissa, olisi vaikea korjata, vaikka ei mahdotonta. Niin heitä voidaan uudistaa, jos he ovat halukkaita. Mutta, jotka ovat lähes kokemattomia, hyväksyvät nopeasti antamanne lait.
26. Niinpä laadi lakeja tälle kaupungille ja sen asukkaille, lakeja, jotka istuttavat pelkoa ja ovat ankaria, ja pidä niitä yllä, jos niitä rikotaan, sillä on hyödytöntä laatia lakeja, jos niitä ei panna täytäntöön.
27. Laadi lakeja ja kiinnitä niihin tarkkaa huomiota, sillä lainsäädäntömme on maailmaa varten ja tänään olemme perustamassa kaupunkia. Ajatelkaa, että rakennetaan ulkomuureja ja neljää porttia, aisteja. Koko ruumis on ikään kuin muuri, portit ovat silmät, kieli, kuuloaisti, hajuaisti, ja jos haluat kosketusaisti. Näiden porttien kautta kaupungin asukkaat käyvät sisään ja ulos, nimittäin näiden porttien kautta ajatukset turmeltuvat tai ohjataan oikein.
28. No hyvä, lähestytäänpä nyt aivan ensiksi kielen porttia ymmärtäen, että se on kaikista työteliäin, ja varustakaamme se, alumpana ja yhdessä toisten porttien kanssa, ovilla ja salvoilla, ei puisilla tai rautaisilla vaan kultaisilla. Totisesti näin varustettu kaupunki on kultainen, sillä ei mikään kuolevainen, vaan maailmankaikkeuden Kuningas aikoo asua tässä kaupungissa, jos se on hyvin rakennettu. Ja esityksemme edetessä olette ymmärtävä, minne pystyttämme Hänen palatsinsa. Niinpä rakentakaamme kaupungin portit ja salvat kullasta, ts. Jumalan sanalla, kuten profeetta sanoo: (Ps. 118 [119]: 103; 18 [19}: 10)” Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta, ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta ja kallisarvoiset kivet”. Opettakaamme lapsiamme niin, että sanat pyörivät hänen huulillaan kaiken aikaa jopa hänen kävellessään, ei kevyesti tai sivumennen tai harvajaksoisesti, vaan lakkaamatta. Ei riitä, että vain kadut peitetään kultalevyin. Ne tulee muodostella paksusta ja lujasta kullasta kauttaaltaan, ja niissä on oltava kallisarvoisia kiviä sisälle hyvin asetettuina sen sijaan, että niitä on pantu vain pelkästään pintaan. Näiden porttien salpana on oltava kauttaaltaan kallisarvoisista kivistä tehty Herran Risti poikittain asetettuna porttien keskelle. Mutta kun olemme muotoilleet kultaiset ja tukevat portit ja kiinnittäneet salvan, meidän on hahmoteltava myös kaupungin arvolle sopivat asukkaat. Minkä luonteisia näiden asukkaiden tulisi olla? Meidän täytyy kasvattaa lasta lausumaan vakavia ja kunnioittavia sanoja. Meidän on ajettava monia muukalaisia pois, ettei ketkään turmeltuneet ihmiset löytäisi tietään sekoittumaan näiden kaupungin asukkaiden kanssa. Sanat, jotka ovat julkeita ja loukkaavia, tyhmiä, häpeällisiä, joutavanpäiväisiä ja arvottomia, ne kaikki tulee karkottaa. Eikä kukaan paitsi Kuningas saa kulkea näiden porttien läpi (kts. Hes. 44: 2). Hänelle ja kaikille Hänen omilleen tämä portti on oleva avoinna, jotta siitä voidaan sanoa (Ps. 117 [118]: 20):” Tämä on Herran portti, josta vanhurskaat saavat käydä”, ja kuten autuas Paavali sanoo (Ef. 4: 29)” puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi”. Olkoot heidän sanansa kiittämistä, juhlallisia hymnejä, olkoot heidän puheensa aina Jumalasta, taivaallisesta filosofiasta.
29. Kuinka tähän voisi päästä? Ja millä tavoin kasvattaisimme heitä? Olemme innokkaita arvostelemaan heitä, joita kasvatamme. Poikaa voi aivan helposti ohjata. Hän ei taistele rikkauksista tai kunniasta – hän on vielä pieni poika – eikä vaimon tai lapsien tai kodin puolesta. Mitä syitä meillä olisi herjaukseen tai pahaan puheeseen? Hän on tyytyväinen vain oman ikäistensä seuraan.
30. Laatikaa tehokas laki, ettei hän kohtelisi ketään halveksuvasti, ettei hän puhu pahaa kenestäkään ihmisestä, ettei hän vanno, ettei hän ole itsepäinen. Jos satut näkemään hänen rikkovan tätä lakia, rankaise häntä, toisinaan tuiman näköisenä, toisinaan terävästi, toisinaan syytävästi, sanoin; muulloin voita hänet lempeydellä ja lupauksilla. Älä turvaudu lyönteihin jatkuvasti ja totuta häntä vitsalla kasvattamiseen, sillä jos hän jatkuvasti tuntee, että häntä kasvatetaan, hän oppii väheksymään sitä. Ja kun hän on oppinut väheksymään sitä, hän on saattanut järjestelmäsi tehottomaksi. Antakaa hänen pikemminkin koko ajan pelätä räjähdystä, mutta älä anna hänen saada sitä osakseen. Uhkaa häntä piiskalla, mutta älä piiskaa häntä äläkä pane uhkaustasi täytäntöön. Älä anna käydä ilmi, että et toteuta sanojasi uhkauksesi mukaan, sillä uhkausta käytetään vain siinä uskossa, että se pannaan täytäntöön. Jos lainrikkoja saa kuulla aikomuksesi, hän jättää sen huomiotta. Siksi odottakoon hän kuritusta, mutta älköön saako sitä, niin että hänen pelkonsa ei sammuisi, vaan pysyisi, niinkuin raivoava tuli vetäää puoleensa piikkisiä pensaspuita joka puolelta tai niin kuin terävä ja läpitunkeva nokka, kaivaen hyvin syvältä. Kuitenkin kun näet, että pelko hyödyttää häntä, pidättäydy ymmärtäen, että inhimillinen luontomme tarvitsee jonkin verran pidättyväisyyttä.
31. Opeta häntä olemaan rehellinen ja huomaavainen. Jos näet hänen kohtelevan huonosti palvelijaa, älä ole huomaamatta sitä, vaan rankaise häntä, joka on vapaa, sillä jos hän tietää, että hän ei saa kohdella huonosti edes orjaa, hän pidättäytyy siten julkeudelta ja panettelulta hänet, joka on vapaa ja hänen arvoluokkaansa. Sulje hänen suunsa puhumasta pahaa. Jos näet hänen panettelevan toista, estä häntä, suuntaa hänen kielensä hänen omiin vikoihinsa.
32. Kehota hänen äitiänsäkin keskustelemaan lapsen kanssa tällä lailla, ja hänen ohjaajaansa ja hänen palvelijaansa, niin että he kaikki yhdessä voisivat olla hänen vartijoitaan ja valvoa, että yksikään noista pahoista ajatuksista nousisi esiin pojasta ja tuosta suusta ja kultaisista porteista.
33. Ja ajattele, pyydän, että tämä vie pitkän ajan. Jos aivan alusta lujasti annat määräyksen ja uhkaat ja asetat niin monta vartijaa, kaksi kuukautta riittää, ja kaikki on hyvässä järjestyksessä ja tapa on muodostunut vakaaksi kuin hänen toiseksi luonnokseen.
34. Niinpä tämä portti on tehty Herran arvoiseksi, kun ei sanota yhtäkään sanaa, joka olisi häpeällinen tai pelleilevä tai älytön tai sen kaltainen, vaan kaikki rukoilevat Mestaria. Jos sotilaallista kasvatusta antavat opettavat poikiaan alusta alkaen sotilaiksi ja ampumaan ja pukeutumaan sotilaspukuun ja ratsastamaan ja heidän rauhalliset vuotensa eivät ole este, kuinka paljon enemmän niiden, jotka ovat Jumalan sotilaita omaksua kaikki tämä kuninkaallinen kuri. Annettakoon hänen siis veisata hymnejä Jumalalle, ettei hän tuhlaisi vapaa-aikaansa häpeällisiin lauluihin ja sopimattomaan aikaan sattuviin tarinoihin.
35. Tehtäköön siis tästä portista luja ja merkittäköön kirjoihin asukkaat. Mutta muut kaupungin sisällä tappakaamme niin kuin mehiläiset tappavat kuhnurit ja älkäämme salliko niiden vitsailla tai surista.
36. Ja nyt siirtykäämme toiselle portille. Mikä se on? Se, joka on lähellä ensimmäistä ja muistuttaa sitä suuresti, tarkoitan kuuloaistia. Ensimmäisellä portilla on asukkaita, jotka tulevat esiin sisältä päin, eikä yhtäkään, joka käy siitä sisään, mutta tällä toisella portilla on vain niitä, jotka menevät siitä sisään ulkoapäin, eikä yhtään niitä, jotka tulevat ulos sen kautta. Niinpä toinen muistuttaa paljon ensimmäistä. Jos ollaan yhtä mieltä, että mikään, mikä on turmiollista ja moraalitonsta voi mennä sen kynnyksen, suun, yli, kokee vain vähän vaivaa, sillä hän joka ei kuuule häpeällisiä tai törkeitä sanoja ei myöskään sano häpeällisiä sanoja. Mutta jos tämä portti on aivan avoinna kaikille, toinen kärsii vahingon ja kaikki nuo sisällä olijat joutuvat sekasortoon. Ja oli tarpeen puhua yksityiskohtaisesti edellisestä ja ensiksi tukkia sen sisäänkäynti.
37. Älköön siis lasten sallittako kuulla mitään vahingollista palvelijoilta tai ohjaajilta tai hoitajilta. Mutta kuten kasvit tarvitsevat mitä suurimman määrän huolenpitoa, kun ne ovat hentoja taimia, niin myös lapset, ja siksi ottakaamme harkiten hyviä hoitajia, jotta luotaisiin kunnollinen maaperusta nuorelle ja että he alusta asti eivät ottaisi vastaan mitään pahaa.
38. Siksi älkää antako heidän kuulla kaksimielisiä ja vanhojen naisten juttuja:” Tämä nuorukainen suuteli neitoa. Kuninkaan poika ja nuorempi tytär olivat tehneet niin”. Älkää antako heidän kuulla näitä tarinoita, mutta kuulkoot muita yksinkertaisesti kerrottuja ilman monimutkaisuuksia. He voivat kuulla niitä orjilta mutta ei kaikilta. Heidän ei saa antaa liittoutua kaikkien palvelijoiden kanssa, vaan paremminkin antakaa niiden, jotka osallistuvat kanssamme kasvatukseen pysytellä selvästi erossa, aivan kuin he olisivat lähestymässä pyhää kuvapatsasta. Jos olisimme rakentajia ja rakentamassa taloa hallitsijalle, emme sallisi kenenkään eikä yhdenkään palvelijoista lähestyä rakennusta. Eikö silloin olisi järjenvastaista, kun olemme perustamassa kaupunkia ja asukkaita taivaalliseen valtakuntaan uskoa tehtävä erottelematta kaikille? Osallistukoot vain ne palvelijat, jotka ovat sopivia. Jos sellaisia ei ole, silloin palkatkaa joku vapaa, hyveellinen mies, ja uskokaa tehtävä erityisesti hänelle, jotta hän saattaisi täysin olla mukana yrityksessä.
39. Älkää antako heidän kuulla sellaisia tarinoita. Mutta kun pojalla on vapaata opinnoistaan – sillä sielu ilahtuu oleskelusta vanhojen aikojen tarinoiden parissa – puhukaa hänelle, vetäkää hänet pois lapsellisista älyttömyyksistä, sillä sinä olet kasvattamassa filosofia ja atleettia ja taivaan kansalaista. Puhu hänelle ja kerro hänelle tämä tarina:” Olipa kerran eräällä isällä kaksi poikaa, peräti veljeksiä. Sitten tauon jälkeen jatka:” Ja he olivat saman äidin lapsia, joista toinen vanhempi ja toinen nuorempi poika. Vanhempi oli maanviljelijä, nuorempi paimen, ja hän paimensi laumaansa metsiin ja järvelle. Muokkaa tarinoita mieluisiksi, jotta ne voisivat miellyttää lasta eikä hänen sielunsa väsyisi.” Toinen poika kylvi ja istutti. Ja tapahtui, että kumpikin halusi kunnioittaa Jumalaa. Ja paimen otti esikoiset laumastaan ja uhrasi ne Jumalalle”. Eikö ole parempi kertoa tämä kuin satuja kultaturkkisista lampaista? Sitten motivoi häntä – sillä paljon riippuu siitä, miten tarinan kertoo – kertomalla, ei mitään epätodellista, vaan ainoastaan sellaista, mikä on kerrottu raamatussa:” Kun hän nyt uhrasi esikoiset Jumalalle, tuli heti laskeutui taivaasta ja vei ne alttarilta ylös. Mutta vanhempi veli ei tehnyt niin, vaan meni pois ja kooten itselleen työnsä, toi ensihedelmät, toi toiseksi parhaat Jumalalle. Ja Jumala ei kiinnittänyt niihin juomiota vaan kääntyi pois ja jätti ne lojumaan maahan. Mutta toisen uhrin hän otti vastaan taivaassa. Juuri samoin tapahtuu maallisten hallitsijoiden kanssa. Mestari kunnioittaa häntä, joka tuo lahjoja ja ottaa hänet vastaan talossaan, toisen hän pakottaa seisomaan ulkopuolella.. Juuri niin oli tässäkin kertomuksessa. Ja mitä sitten tapahtui? Vanhempi veli oli hyvin vihainen, kun häntä ei kunnioitettu ja meni toisen luo, ja hänen kasvonsa vääntyivät. Jumala sanoi hänelle:” Miksi olet vihainen? Etkö tiennyt, että uhrasit Jumalalle? Miksi syytit minua? Mitä valituksen aihetta sinulla on? Miksi uhrasit minulle toiseksi parasta?” Jos näyttää tarpeelliselta käyttää yksinkertaisempaa kieltä, sinä voit sanoa:” Vanhin veli ei voinut sanoa mitään ja pysytteli ääneti”, tai paremmin,” oli hiljaa”. Ja sen jälkeen nähdessään nuoremman veljensä sanoi hänelle’Menkäämme kedolle’. Ja vanhempi kävi pahaa-aavistamattoman nuoremman kimppuun ja surmasi hänet. Ja hän ajatteli, että Jumala ei nähnyt häntä. Mutta jumala tyuli hänen luokseen ja sanoi hänelle:” Missä on veljesi? Hän vastasi:” En tiedä. Olenko minä veljeni vartija? Ja Jumala sanoi hänelle:’Katso, veljesi veri huutaa minulle maasta’”.
Ja istukoon lapsen äiti vierellä, kun lapsen sielua muokataan sellaisilla kertomuksilla, niin että hänkin ottaa osaa ja kehuu kertomusta:” Mitä sitten tapahtui? Jumala otti nuoremman pojan taivaaseen; kuoltuaan hän on ylhäällä”. Lapsi oppii myös kertomuksen kuollesta ylösnousemisesta. Jos pakanallisessa muinaistarussa kerrotaan sellainen ihme, joku sanoo:’Hän teki sielusta sankarin sielun’. Ja lapsi uskoo, ja kun hän ei tiedä, mikä sankari on, hän tietää, että se on jotakin suurempaa kuin ihminen. Ja heti kun hän kuulee, hän ihmettelee. Vielä enemmän hän tekee niin kuullessaan kuolleista ylösnousemisesta ja että nuoremman veljen sielu meni ylös taivaaseen.” Ja Jumala otti vastaan toisen heti, mutta toinen, surmaaja, eli monia vuosia yhtenään vastoinkäymisissä, peläten ja vapisten kuten hänen kumppaninsakin, ja kokivat kymmenen tuhatta pahaa ja heitä rangaistiin joka päivä”. Ja kerro rangaistus hyvin voimakkaasti eikä vain kuullakseen Jumalan sanovan:’Voihkien ja vavisten olet elävä maan päällä’, sillä lapset eivät vielä ymmärrä tätä. Mutta sano:” Niin kuin sinäkin seisoessasi opettajasi edessä ja ollessasi epätietoisuuden tuskassa, saatko selkäsaunan, sinä vapiset ja olet peloissasi, niin hän eli koko elämänsä, koska hän oli loukannut Jumalaa”
40. Tähänastinen on kylliksi lapselle. Kerro hänelle kertomus jonakin iltana illallisella. Hänen äitinsä toistakoon saman kertomuksen, sitten kun hän on kuullut sen usein, kysy häneltä sanoen:” Kerro minulle kertomus”, niin että hän voi innokkaasti jäljitellä sinua. Ja kun hän on oppinut sen ulkoa, sinun tulee kertoa, mitä hyötyä siitä on hänelle. Sielu otettuaan vastaan kertomuksen sisälle itseensä ennen kuin olet muovannut sitä, on jopa tietoinen, että se hyödyttää. Sano kuitenkin tämän jälkeen:” Näet kuinka suuri synti on ahneus, kuinka suuri synti on kadehtia veljeään. Sinä näet, kuinka suuri synti on ajatella, että voit kätkeä mitään Jumalalta, sillä Hän näkee kaikki asiat, jopa salassa tehdytkin”. Jos vain kylvät tämän opetuksen siemenen lapseen, hän ei tarvitse ohjaajaansa, koska tämä pelko, joka tulee Jumalalta, tämä täydellinen pelko on vallanut pojan sen sijaan ja ravistelee hänen sieluaan.
41. Ei tässä kaikki. Mene kirkkoon pitäen häntä kädestä ja kiinnitä huomiota erityisesti, kun tätä kertomusta luetaan ääneen. Näet hänen iloitsevan ja pomppivan mielihyvästä, koska hän tietää, mitä toiset lapset eivät tiedä, kun hän etukäteen ennakoi kertomuksen, tunnistaa sen ja saa siitä suuren hyödyn. Ja tämän jälkeen tapahtuma pysyy hänen muistissaan.
42. Hän voi hyötyä kertomuksesta muullakin tavoin. Anna hänen oppia sinusta:” Ei ole mitään syytä huoleen vastoinkäymisten kohdatessa. Jumala osoittaa tämän aivan alusta asti tämän pojan esimerkillä nähdessään, että hän otti vastaan hänet, joka oli vanhurskas, kuoleman kautta taivaaseen”.
43. Kun kertomus on lujasti istutettu lapsen ymmärrykseen, kerro toinen, jälleen kahdesta veljeksestä ja kerro näin:” Oli taaskin kaksi veljestä, vanhempi ja nuorempi. Vanhempi oli metsästäjä, nuorempi asuskeli kotona”. Nyt tämä kertomus, sikäli että onnen kääntyminen on suurempi ja veljekset vanhempia iältään, miellyttää enemmän kuin aikaisempi.” No niin, nämäkin veljekset olivat kaksosia. Ja heidän syntymänsä jälkeen äiti rakasti nuorempaa, isä vanhempaa poikaa. Oli niin, että vanhempi vietti paljon ajastaan ulkoilmassa niityillä, mutta nuorempi sisäoloissa. Ja tuli tilanne, kun hänen isänsä oli vanha, että tämä sanoi rakastamalleen pojalle:” Poikani, olen vanha. Mene sinä ja valmista minulle jotakin riistaruokaa, pyydystä kauris tai jänis ja tuo ja valmista se, että saan syödä ja siunata sinut’. Mutta nuoremmalle hän ei puhunut niin. Mutta hänen äitinsä kuuli, mitä siä sanoi ja kutsui nuoremman poikansa ja sanoi hänelle:” Lapseni, isäsi on pyytänyt veljeäsi tuomaan hänelle riistaa että hän voisi syödä sitä ja siunata hänet. Kuuntele minua ja mene laumaan ja hae minulle kunnollisia ja mureita vohlia, ja minä valmistan ne siten kuin isäsi niistä pitää, ja sinä saat viedä ne hänelle syötäväksi ja saadaksesi häneltä siunauksen’. Hänen isänsä silmät olivat vanhuuden takia samentuneet. Ja niinpä kun nuorempi poika toi vohlat, hänen äitinsä keitti ne ja pani ruokatavarat vadille antaen sen pojalleen, ja hän vei ne sisään. Ja äiti kääri vuohien nahkaa hänen päälleen, ettei isä tunnistaisi, koska nuoremman pojan iho oli sileä, mutta veljensä oli karvainen, niin että nuorempi voisi välttää ilmitulon eikä hänen isänsä saisi sitä selville. Ja niin äiti lähetti hänet sisään. Mutta isä ajatellen tämän todellisuudessa olevan hänen vanhemman poikansa, söi ja antoi hänelle siunauksensa. Mutta sitten, heti kun isä oli siunannut, vanhempi poika tuli tuoden riistaa, ja kun hän näki, mitä oli tapahtunut, hän korotti äänensä ja itki”.
44. Katsokaa, kuinka monta selkeää opetusta tämä kertomus saa aikaan, äläkä vie sitä aivan loppuun asti, vaan paremminkin katso, kuinka monta opetusta tämä osa aikaansaa. Ensinnäkin, lapset oppivat kunnioittamaan ja arvostamaan vanhempiaan, kun he ymmärtävät kiihkeästi kilpailtavan isän siunauksesta. Ja he pikemminkin kärsivät lukemattomia raipaniskuja kuin kuulevat vanhempiensa kiroavan heidät. Jos kertomus voi niin ohjata lasten sielua, että se on ajateltu uskon arvoiseksi, oikeaksi totuudeksi, se varmasti ihastuttaa heitä ja täyttää heidät suurella pelolla. Ja vielä, heidän pitää oppia syrjimään vatsaansa, sillä kertomuksen on soitettava heille myös, että hän ei saavuttanut mitään sillä, että oli esikoinen ja vanhempi. Isänsä vatsan ahneuden vuoksi hän voitti itselleen syntymäoikeuden etulyöntiaseman
45. Sitten kun poika on käsittänyt tämän täysin, sinä sanot hänelle jälleen toisena iltana:” Kerro minulle kertomus noista kahdesta veljeksestä”. Ja jos hän aloittaa kertoa kertomusta Kainista ja Aabelista, keskeytä hänet ja sano:” En halua sitä, vaan sitä toisista veljeksistä, jossa isä antoi siunauksensa”. Anna hänelle vihjeitä, mutta älä vielä kerro hänelle heidän nimiään. Kun hän on kertonut sinulle kaiken, muotoile jutun jatko ja sano:
46.” Kuulehan, mitä tapahtui jälkeenpäin. Jälleen kerran vanhempi veli, aikaisemman kertomuksen veljen tavoin, aikoi surmata veljensä ja hän odotteli isänsä kuolemaa. Mutta heidän äitinsä kuunneltuaan häntä ja peloissaan lähetti nuoremman maanpakoon.” Sitten kun sisäinen tunto voittaa lapsen älykkyyden, kertomus voidaan yksinkertaistaa hänen ymmärryksen tasolleen ja istuttaa tähän herkkään lapselliseen älyyn, jos hyväksymme kertomuksen. Ja puhumme hänelle näin:” Tämä veli lähti pois ja tuli erääseen paikkaan. Eikä hänellä ollut ketään mukanaan, ei orjaa eikä hoitajaa tai ohjaajaa tai ketään muutakaan. Ja tultuaan erääseen paikaan hän rukoili sanoen:’Herra, anna minulle leipää ja vaatteet ja varjele minua’. Ja sitten tämän sanottuaan hän suruissaan vaipui uneen. Ja unessa hän näki maasta taivaaseen ulottuvat tikapuut ja Jumalan enkelit nousemassa ja laskeutumassa niitä pitkin ja Jumalan seisovan tikapuiden yläpäässä, ja hän sanoi:’Anna minulle siunauksesi’. Ja Hän siunasi hänet ja antoi hänelle nimen Israel”.
47. Mustinkin sopivasti, ja nimi saa toisen ajatuksen mieleeni. Mitä tämä on? Tuottakaamme lapsillemme alusta asti kannustin hyvyyteen siitä nimestä, jonka olemme heille antaneet. Älköön meistä kukaan kiirehtikö nimittämään lastaan esi-isien, isänsä ja äitinsä ja pojanpoikansa tai – tyttärensä ja lapsenlapsenlapsen mukaan, vaan pikemminkin vanhurskaiden – martyyrien, piispojen, apostolien. Olkoon tämä lapsille kannustuksena. Kutsuttakoon toista Pietariksi, toista Johannekseksi, toinen kantakoon jonkun pyhän nimeä.
48. Ja pyydän, älkää tehkö kreikkalaisten tapojen mukaan. On suuri häväistys ja naurettavaa. Jos kristillisessä kodissa huomioidaan joitakin kreikkalaisia, pakanallisia tapoja, ja he sytyttävät lamppuja istuvat katselemassa nähdäkseen, mikä sammuu ja palaa loppuun ensimmäisenä, ja muita samankaltaisia tapoja, jotka tietyllä tavalla tärvelevät niiden harjoittahan. Älä pidä niin tekemistä merkityksettömänä ja jonninjoutavana.
49. Ja niinpä patistan sinullekin tätä, että kutsut lapsiasi vanhurskaan nimellä. Varhaisina aikoina nämä muuta tavat olivat järkeviä, ja ihmisillä oli tapana kutsua lapsiaan esi-isiensä nimen mukaan. Se lohdutti kuolemassa, että poisnukkunut näytti elävän nimensä kautta. Mutta enää ei ole näin. Näemme ainakin, että vanhurskaat eivät nimenneet lapsiaan tällä tavalla. Aabrahamille syntyi Iisak. Jaakobia ja Moosesta ei nimetty esi-isiensä mukaan, emmekä löydä ainoatakaan vanhurskasta, joka olisi saanut nimensä siten. Kuinka suuri etu onkaan, josta tämä on ennakkomerkkinä, tämä nimeäminen ja nimeltä kutsuminen, ymmärtää, että emme löydä muuta syyrä nimrn muuttamiselle se, että se tuottaa etua järjelle. “Nimesi on oleva Keefas”, sanoo Kristus (Joh. 1: 42), “– se merkitsee kallio”. Miksi? Koska et tunnusta minua? Ja sinun nimesi on Aabrahan. Miksi? Koska sinä olet oleva kansojen isä (1 Moos. 17: 4). Ja Israel, koska hän näki Jumalan (cf. 1; oos. 35: 9-10) Ja niin aloittatakaamme huolehtia ja kasvattaa lapsiamme tästä näkökohdasta lähtien.
50. Mutta olin kertomassa: “Hän näki tikapuiden ulottuvan ylös taivaaseen.” Tulkoot pyhien nimet koteihinne lasten nimeämisen kautta, ei vain kasvattamaan lasta, vaan isääkin, kun hän puntaroi, että hän on Johanneksen tai Elia tai Jaakobin isä, sillä jos nimi annetaan etukäteen harkiten kunnioittamaan niitä, jotka ovat kuolleet ja me ymmärrämme sukulaisuutemme vanhurskaisiin pikemminkin kuin esi-isiimme, tämäkin suuresti auttaa meitä ja lapsiamme. Älä tee niin koska se on pikkuasia, jos sitä katsotaan pikkuasiana, sen tarkoitus on tuottaa meille hyötyä.
51. Mutta kuten olin sanomassa, palatkaamme kertomuksemme jatkoon: “Hän näki tukevasti pystytetyt tikapuut. Hän havitteli siunausta. Jumala siunasi häntä. Hän meni pois sukulaistensa luokse. Hän oli paimen”. Kerro edelleen kertomus hänen morsiamestaan ja hänen kotiin paluustaan, ja pojalle on siitä paljon hyötyä. Mieti, kuinka monta asiaa hän oppii. Häntä kasvatetaan luottamaan Jumalaan, ja vaikka olisikin hyvästä kodista syntyisin, olemaan väheksymättä ketään, olemaan häpeämättä pikkuasioita, kantamaan jalosti vastoinkäymisiä, ja kaikkea muuta.
52. Seuraavaksi, kun hän on kasvanut vanhemmaksi, kerro hänelle myös pelottavampia kertomuksia, sillä et saisi panna niin suurta taakkaa hänen ymmärtämiskyvylleen, kun hän on vielä herkkä, jotta et kauhistuta häntä. Mutta kun hän on viisitoista tai enemmän, kerro hänelle helvetistä. Jopa hänen ollessaan kymmenvuotias tai kahdeksan tai vieläkin nuorempi, kerro hänelle yksityiskohtaisesti vedenpaisumuskertomus, Sodoman hävitys, pako Egyptiin – mikä tahansa kertomus. Joka on täynnä jumalallista rangaistusta. Hänen ollessaan vanhempi anna hänen kuulla myös Uuden testamentin tapahtumista – armon teoista ja helvetin teoista. Näillä kertomuksilla ja kymmenillä tuhansilla muilla lujita hänen kuulemiskykyään, samoin kuin esittämällä hänelle myös hänen kodistaan otettuja esimerkkejä.
53. Mutta jos joku ihminen osoittautuisi sellaiseksi, mikä on ala-arvoista, älkäämme sietäkö, kuten sanoin, hänen pojan lähelle tuloaan. Jos näet orjan hänen läheisyydessään puhumassa siivottomia, rankaise häntä heti ja ota selvää tarkasti ja lyhyesti tapahtuneesta rikkomuksesta. Jos näet tytön – mutta paljon parempi, ettei nainen, paitsi joskus vanha nainen, jolla ei ole enää vetovoimaa nuorukaiseen, mene hänen lähelleen ja ettei himon liekki syttyisi. Mutta nuorelta naiselta suojaa häntä kuin tulelta. Tällä tavoin hän ei silloin puhu yhtään typerää sanaa, jos hän ei kuule mitään typerää, vaan johdatetaan niihin kertomuksiin, joista olemme puhuneet.
54. Siirtykäämme, jos haluat, toiseen porttiin, hajuaistiin. Tämäkin portti päästää sisään paljon turmiollista, jos sen edessä ei pidetä estettä – tarkoitan hyväntuoksuisia hajuvesiä ja yrttejä. Mikään ei heikennä, mikään ei herpaannutta sielun oikeata jännitettä niin kuin suloisten tuoksujen nautinto.” Kuinka sitten”, sanoo joku,” voi saada nautintoa siivottomuudesta?” En tarkoita tätä, vaan ettei tule hankkia mielihyvää ei toisesta eikä toisestakaan. Älköön kukaan tuoko hänelle parfyymia, sillä niin pian kuin se tunkeutuu aivoihin, koko ruumis herpaantuu. Sitä paitsi mielihyvä leviää liekiksi ja siihen liittyviksi suuriksi suunnitelmiksi. Niinpä telkeä tämä portti, sillä sen tarkoitus on hengittää ilmaa, ei ottaa vastaan ihania tuoksuja. Saattaa olla, että joku nauraa meille, kun huolehdimme pikkuseikoista, jos puhumme sellaisesta yhteisestä hyvästä. Ei ole olemassa pikkuseikkoja; ja luulenpa, jos palaamme suunnitelmaamme, että meidän huolemme on alkuperäinen suunnitelmamme ja maailman jaksottainen kasvattaminen.
55. Sitten on vielä eräs portti, parempi kuin kuin muut, mutta vaikea vartioitavaksi, silmien portti, vaikea siitä syystä, että se sijaitse ylhäällä ja on avoinna ja on kaunis. Sillä on monia pieniä sivuportteja eikä niillä vain nähdä, vaan ne myös nähdään, jos ne on muodin mukaan laitettu.
56. Tässä tarvitaan tarkkoja lakeja, joista ensimmäinen on: Älä koskaan lähetä poikaasi teatteriin, ettei hän joutuisi perinpohjaiseen turmioon korviensa ja silmiensä kautta. Ja kun hän on ulkona avoimilla toreilla, hänen seuralaisensa on oltava erityisen tarkkaavainen, kun hän kulkee läpi kujien, ja hänen on varoitettava poikaa tästä, niin ettei hän koskaan joutuisi turmioon.
57. Meidän on ajateltava tarkasti, ettei hän kärsisi oman ulkonäkönsä takia. Meidän on poistettava suurin osa hänen fyysistä viehätysvoimaansa leikkaamalla päästä hänen kiharansa kauttaaltaan, jotta ulkonäkö olisi joka suhteessa yksinkertainen. Jos poika valittaa, koska häneltä otetaan pois viehätysvoima, anna hänen oppia ennen kaikkea, että suurin viehätysvoima on yksinkertaisuudessa.
58. Jotta hän välttyisi näkemästä sitä, mitä ei pitäisi, nuo kertomukset ovat riittävä suoja, jotka kertovat” Jumalan pojista, jotka lankesivat yhtymällä ihmisten tyttäriin” (1. Moos 6: 4), ja Sodoman, ja Gomorran ihmisistä, ja muista.
59. Tässä asiassa ohjaajaa ja seuralaista on valmennettava mitä suurimmalla huolella. Esittele pojalle muita kunnollisia nähtävyyksiä, ja niin sinä ohjaat hänen silmänsä pois muista. Näytä hänelle taivas, aurinko ja maan kukat, niityt ja kunnollisia kirjoja. Antakoot ne mielihyvää hänen silmilleen, ja on monia muita, jotka ovat vaarattomia.
60. Tätä porttia on vaikea vartioida, koska sisällä palaa tuli, tavallaan tarve. Oppikoon hän hymnejä. Jos hän ei ole sisäisesti kiihottunut, hän ei toivo näkevänsä ulkoisesti. Älä salli hänen kylpeä naisten kanssa – sellainen tuttavallisuus on pahasta – äläkä lähetä häntä naisjoukkoon.
61. Anna hänen kuulla kertomus Joosefista jatkuvasti. Lisäksi annan hänen kuulla taivasten valtakunnasta ja suuresta palkinnosta, joka odottaa niitä, jotka elävät rauhallista elämää. Lupaa hänelle myös, että sinä etsit kunnollisen neidon ja kerro hänelle, että teit hänestä omaisuutesi perijäksi. Älä säästele uhkauksiasi, jos näet hänessä vastakkaisen asenteen ja sano hänelle:” Poikani, emme sorru puhtaaseen naiseen, ellet ole osoittanut suurta valppautta ja antautumista hyveeseen. Ja että voisit pysyä vakaana, tulen pian saattamaan sinut avioliittoon”.
62. Ennen kaikkea, jos häntä kasvatetaan olemaan puhumatta häpeällisiä sanoja, hänellä on ylhäältä alkunsa saava kunnioituksen vakaa perusta. Puhu hänelle sielun kauneudesta, istuta häneen päättäväinen henki naissukupuolta kohtaan. Sano, että orjavaimon halveksunta on sopivaa vain orjalle, ja että nuorella miehellä on suurin antaumuksen tarve. Se, joka puhuu, on oleva ratkaisevaa, se joka näkee, ei ole merkittävää, sillä tämä aisti on vikkelä ja istuessaan monien joukossa hän voi valita nopealla silmäyksellä haluamansa neidon nopealla silmäyksellä. Älkää salliko hänen keskustella kenenkään muun naisen kanssa paitsi äitinsä. Älkää antako hänen nähdä ketään naista. Älkää antako hänelle rahaa, älköön mitään häpeällistä tulko hänen tielleen. Välttäköön hän ylellisyyttä ja kaikkea sen kaltaista.
63. On vielä porttikäytävä, toisenlainen kuin muut, koska se laajenee koko ruumiiseen. Kutsumme sitä kosketukseksi. Se näyttää olevan suljettu, kuitenkin se on tavallaan auki ja vie sisälle kaiken mikä tulee. Älkäämme salliko sille mitään tavaraa pehmeine asuineen tai tarvikkeineen. Tehkäämme se pidättyväiseksi. Olemme kasvattamassa atleettia, keskittäkäämme ajatuksemme siihen. Ja siksi älkäämme antako hänen käyttää pehmeitä makuusijoja tai asuja. Olkoot nämä käskymme.
64. Ihan totta! Kun olemme käyneet sisälle tähän kaupunkiin, merkitkäämme muistiin ja määrätkäämme säännöt, katsoen, että porttijärjestelymme ovat selkeät. Ensiksi tehkäämme itsellemme täysin selkeäksi asukkaiden huoneet ja kammiot, jotta tietäisimme, missä asustaa kiihkoileva ja missä loppuunkulunut.
65. Sanotaan, että hengen istuin ja asunto on rinta ja sydän rinnan sisällä, sielun himoitseva osa maksa, järjellinen osa aivot. Henki saa aikaan sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia, hyvää on pidättyväisyys ja yhdenmukaisuus, pahaa uhkarohkeus ja paha sisu. Niin myöskin himoitseva osa: hyöty, jota se saa aikaan on maltillisuus, synti, hillittömyys. Ja järjellisen osan aikaansaama hyvä on ymmärrys, paha taas typeryys. Pitäkäämme siis huoli, että hyvät ominaisuudet saavat alkunsa näissä paikoissa ja ne johtavat asukkaat vastaaviin luonteenpiirteisiin eikä pahoihin. Nämä sielun ominaisuudet ovat asetetut järjelliseen ajatteluumme nähden äidin asemaan.
66. Siirtykäämme sielun itsevaltaiseen osaan. Meidän ei pidä kitkeä sitä kokonaan pois nuorukaisesta eikä sallia hänen käyttävän sitä alinomaa. Kasvattakaamme poikia varhaisesta lapsuudesta olemaan kärsivällisiä, kun he kokevat itse vääryyksiä, mutta jos he näkevät muiden olevan väärässä, jatkaa matkaa rohkeasti ja auttaa kärsijää sopivassa määrin.
67. Kuinka tähän päästään? Jos he harjoittavat itseään omien orjiensa joukossa ja ovat kärsivällisiä laiminlyöntien suhteen ja pidättyvät vihasta heidän ollessaan tottelemattomia, mutta perusteellisesti tutkivat hairahduksia, joihin itse ovat langenneet muita kohtaan. Isä on koko ajan välittäjä sellaisissa asioissa. Jos määräyksiä rikotaan, hän on luja ja peräänantamaton; jos niitä noudatetaan, hän on hyväntahtoinen ja ystävällinen ja palkitsee poikaa monin tavoin. Niin Jumalakin hallitsee maailmaa helvetin pelolla ja lupauksella valtakunnastaan. Niin meidänkin on hallittava lapsiamme.
68. Ja monet kaikilla suunnilla kannustakoot poikaa, niin että hän harjaantuisi ja saisi kokemusta himojensa hallinnassa perhekunnan jäsenten joukossa. Ja niin kuin urheilijat painikoulussa harjoittelevat ystäviensä kanssa ennen kilpailua, jotta onnistuttuaan heitä vastaan voisivat olla ylivoimaisia vastustajiinsa nähden, niin poikaakin täytyy harjoittaa kotona. Olkoon hänen isänsä tai veljensä usein pääosassa käsiteltäessä häntä kiusalla. Ja he kaikki yrittäkööt äärimmilleen hänen voittamisekseen. Tai nouskoon joku painiottelussa seisomaan häntä vastaan ja puolustamaan itseään niin, että poika voisi kokeilla voimaansa häntä vastaan. Samoin ärsyttäkööt orjat häntä usein oikein tai väärin, jotta hän voisi oppia joka tilanteessa hallitsemaan kiihkoaan. Jos hänen isänsä ärsyttää häntä, se ei ole suurikaan koetus, sillä isän nimi, ollen ensimmäisellä sijalla hänen sielussaan, ei salli hänen kapinoida. Mutta tehköön tämän joku ikätoveri, orja tai vapaa, jotta hän voisi oppia yhdenmukaisuutta heitä vastaan.
69. On toinenkin menetelmä. Mikä sitten? Kun hän vihastuu, muistuta häntä opetuksesta, jonka on saanut kotona. Kun hän on vihastunut orjaansa eikä itsessä ole vikaa, muistuta häntä, että hänen pitäisi käyttäytyä kuten olisi menetellyt aikaisemmissakin tilanteissa. Jos näet hänen iskevän orjaa, vaadi tästä hyvitystä, ja tee samoin nähdessäsi hänen kohtelevan huonosti orjaa. Älä anna hänen olla hölläkätinen eikä kova, jotta hän voisi olla sekä ihminen että samanlainen. Monta kertaa hän tarvitsee sitä apua, jota sisäinen olemus voi antaa, sellaisissa tapauksissa, että hänellä on itsellään lapsia tai hän on orjien isäntä. Kaiken aikaa henkiset voimavarat ovat hyödyllisiä, ei ole mitään hyötyä siitä, että puolustamme itseämme. Tästä syystä Paavalikaan ei koskaan tehnyt niin itsensä suhteen, vaan ainoastaan niitä puolesta, jotka olivat kärsineet vääryyttä. Ja Mooses vihastui nähdessään kohdeltavan väärin veljeään, mikä on hyvin jaloa, vaikka hän olikin “ihmisistä nöyrin” (2. Moos 2: 11 ss.). Mutta kun häntä kohdeltiin ylimielisesti, hän ei enää puolustanut itseään, vaan pakeni. Antakaa pojan kuulla näitä kertomuksia. Kun vieläkin olemme portteja järjestämässä, tarvitsemme yksinkertaisempia kertomuksia, kun olemme käyneet sisään ja kasvatamme asukkaita, silloin on ylevämpien kertomusten aika. Ja niinpä olkoon tämä hänen ensimmäinen määräyksensä, ettei hän koskaan puolusta itseään joutuessaan väärin kohdelluksi tai kokiessaan epäonnea, älköönkä koskaan salliko toisenkaan tehdä sitä.
70. Isä, jos hän elää itsekin kurinalaisesti, on huomattavasti parempi opettamaan näitä asioita pojalle, ellei muusta syystä niin kehittääkseen itseään, ettei pilaisi antamaansa esimerkkiä. Opetettakoon poikaa kestämään harmeja ja loukkauksia. Älköön hän vaatiko palvelijoilta sellaisia palveluksia kuin vapaa mies vaatii, vaan suurimmaksi osaksi huolehtikoon omista tarpeistaan. Orjat ainoastaan tehkööt sellaisia palveluksia, joita hän ei voi itse itselleen tehdä. Vapaa mies esimerkiksi ei voi itse laittaa ruokaansa; sillä hänen pidä antautua itse sellaisiin askareisiin vapaalle miehelle sopivien töiden kustannuksella. Jos poika kuitenkin haluaisi pestä jalkansa, älköön orja tehkö sitä koskaan, vaan tehköön hän sen itse. Näin sinä osoittaudut vapaana miehenä ihmisystävälliseksi orjiaan kohtaan ja heidän suuresti rakastamaksi. Älä salli orjan ojentaa hänelle hänen viittaansa, älköönkä hän odottako jonkun palvelevan häntä kylvyssä, vaan annan hänen tehdä tämä kaikki itse. Tämä tekee hänestä voimakkaan ja luontevan ja hienotunteisen.
71. Opeta hänelle luonnollisen kanssakäymisen tosiasiat ja orjan ja vapaan miehen välinen ero. Sano hänelle:” Poikani, esi-isiemme aikaan ei ollut entuudestaan orjia, vaan synti sai sen käytännön aikaan; sillä kun eräs häpäisi isänsä, hän maksoi tämän rangaistuksen tullen veljiensä orjaksi (1. Moos 9: 21 – 25). Varo, ettei sinusta tule orjien orjaa. Sillä jos olet vihastunut ja menettelet samoin kuin he, etkä ole paljon nuhteettomampi kuin he, et ansaitse suurempaa kunnioitusta kuin he. Pyri sen vuoksi olemaan heidän isäntänsä ja tulemaan sellaiseksi, ettet tekisi heidän tavallaan, vaan sinun tavoillasi, jotta olemalla vapaa mies et koskaan ole näiden orja. Etkö näe, kuinka monet isät ovat luopuneet pojistaan ja tuoneet orjia heidän sijaansa? Katsokin, ettei sellaista tapahdu sinulle. Enkä todellakaan toivo enkä halua sitä, mutta valinta on sinun käsissäsi”.
72. Tällä tavoin taivuttele hänen henkensä ystävällisyyteen ja käske hänen kohdella palvelijoitaan kuin veljiään, ja opeta hänelle luonnollisen kanssakäymisen tosiasiat, lainaamalla Jobin sanoja (Job 31: 13 – 15):” Olenko loukannut palvelijani oikeuksia, kun hänellä on olut riita-asia minua vastaan? Jos niin olen tehnyt, miten voisin puolustautua, kun Jumala nousee tuomitsemaan, mitä vastaisin, kun hän panee minut tilille. Luoja, joka äitini kohdussa antoi minulle muodon, muovasi myös minun palvelijani. Me olemme saman käden tekoa.” Ja vielä:” Tokkopa palvelijani sanoisivat usein,’kuka antaisi meille lihansa meidät ravitakseen’, koska olen liian suosiollinen.”
73. Tai ajatteletko Paavalin olevan hölmö sanoessaan, että se, joka ei tiedä miten hallita omaa taloaan ei osaa myöskään valvoa kirkkoa (1 Tim. 3: 5). Niinpä sano pojalle:” Jos näet, että palvelijasi on tärvellyt yhden kynistäsi tai katkaissut kynän, älä ole vihainen tai kiroileva, vaan anteeksiantava ja lempeä. Siten opetat pikkuvahinkojen avulla kestämään suurempia. Tai sitten se saattaa olla pala kirjoitustaulustasi tai katkennut pronssiketju”. Sellaisten tavaroiden menettäminen saa lapset kiukkuisiksi ja viekottelee heitä menettämään sielunsa kuin rikollista pääsemään rankaisematta. Niinpä pitääkin laimentaa hänen vihansa ankaruutta. Uskokaa minua, poika joka on välinpitämätön sellaisille asioille ja sovinnollinen kestää kaikki menetykset, kun hänestä tulee mies. Niinpä jos pojalla on hienosta puusta tehdyt kirjoitusalustat, puhtaat ja tahrattomat, pronssiketjulla yhteen liitetyt, ja hopeakynät ja muuta pojille ominaista omaisuutta, ja hänen palvelijansa kadottaa tai rikkoo niitä, ja sitten poika pidättäytyy vihasta, hän on jo osoittanut kaikki merkit filosofisesta ymmärryksestä. Älä hetimiten osta hänelle muita, jotta et lieventäisi hänen murhettaan; vaan kun näet, että hän ei enää kaipaile menettämänsä perään eikä ole murheissaan siitä, silloin korjaa hänen vahinkonsa.
74. En puhu pikkuasioista, käsittelemme maailman hallitsemista. Kasvata poikaa myöskin antamaan, jos hänellä on nuorempi veli, hänelle etusija, tai jos ei ole, palvelijalleen; sillä tämäkin tuo mukanaan filosofista asennoitumista.
75. Muokkaa hänen henkeään niin, että se synnyttää järkeviä ajatuksia, jotka ovat meitä kohtaan ystävällisiä. Kun hän on kenestäkään riippumaton, kun hän sietää menetyksiä, kun hän ei tarvitse palveluksia, kun hän ei pane pahakseen muille osoitetusta kunnioituksesta, mitä vihan lähdettä olisi enää jäljellä?
76. Nyt on aika siirtyä himoihin. Sekä itsehillintä että aiheutunut vahinko ovat kaksinaiset, niin ettei hän itse siedä väkisinmakuuta eikä itse väkisin makaa tyttöjä. Lääkärikunta sanoo, että tämä himo herää voimakkaana viisitoistavuotiaana. Kuinka voimme sitoa tämän villipedon? Mitä keksisimme? Kuinka panisimme sille suitset? En tiedä yhtäkään, paitsi vain helvetin tulen pidäkkeen.
77. Niinpä ohjatkaamme se (himo) ensiksi pois häpeällisistä esityksistä ja lauluista. Älkää koskaan salliko vapaaksisyntyneen pojan mennnä teatteriin. Jos hän halajaa sinne saadakseen nautintoa, viitatkaamme johonkin hänen kumppaneistaan, joka pidättäytyy tästä, jotta häntä voisi pitää kiinni toiminnan jäljittelyn otteessa. Toimikaamme näin jokaisessa tapauksessa, varsinkin hänen ollessa kilpailunhaluinen, sillä tämä on tehokkaampi väline kuin pelko tai lupaukset tai mikään muu.
78. Seuraavaksi kehitelkäämme hänelle muita vaarattomia nautintoja. Ohjatkaamme häntä pyhien ihmisten pariin, antakaamme hänelle mielenvirkistystä, osoittakaamme hänelle arvonantoamme monin lahjoin, niin että hänen sielunsa saattaisi kestää kärsivällisesti teatterikieltomme. Noiden näytäntöjen sijaan esitelkäämme miellyttäviä kertomuksia, kukkivia niittyjä ja kauniita rakennuksia. Ja sen jälkeen tehkäämme loppu noista näytöksistä perusteluillamme sanomalla:” Lapseni, tuon kaltaiset näytännöt, alastomien naisten näkeminen näiden puhuessa häpeällisiä sanoja, ovat orjia varten. Lupaa minulle, ettet kuuntele tai puhu yhtään sopimatonta sanaa ja kulje ohi. Siellä on mahdotonta olla kuulematta sellaista, mikä on häpeällistä, se, mitä siellä esitetään, on sopimatonta silmillesi”. Kun puhumme hänelle, suudelkaamme häntä ja syleilkäämme häntä, ja painakaamme hänet itseämme vasten osoittaaksemme kiintymystämme. Kaikilla näillä keinoilla muovatkaamme häntä.
79. Ja sitten, kuten aiemmin sanoin, älkää antako kenenkään neidon lähestyä häntä tai palvella häntä, paitsi sopivassa iässä olevan orjan, vanhan naisen. Ja ohjatkaamme keskustelu taivasten valtakuntaan ja noihin vanhan ajan miehiin, pakanoihin tai kristittyihin, jotka olivat maineikkaita itsehillinnästään. Virratkoon alati heidän korviinsa puheemme heistä. Jos meillä sattuu olemaan vakavamielisesti käyttäytyviä palvelijoita, tehkäämme vertailuja myös heihin vapaan miehen ollessa arvottomampi käyttäytymisen suhteen. On vielä muukin parannuskeino. Mikähän se olisi? Opettakaamme häntä myös paastoamaan, eikä todellakaan alituiseen, vaan kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Antakaa hänen käydä kirkossa. Ja ottakoon isä pojan illalla teatterin päättymisen jälkeen ja viitatkoon ulostuleviin näyttelijöihin ja pilailkoon vanhojen miehien kustannuksella, koska heillä on heillä on vähemmän järkeä kuin nuorella ja nuorilla miehillä, koska he ovat himon sytyttämiä. Ja kysköön hän pojalta:” Mitä nämä kaikki ihmiset saivat? Eivät mitään muuta kuin häpeää, häväistystä ja kadotuksen”. Kieltäytyminen kaikista näistä näytöksistä ja lauluista edistää melkoisesti hyveen saavuttamisessa.
80. Edelleen, oppikoon hän rukoilemaan suurella innolla ja katumuksella, ja älkää sanoko minulle, että nuorukainen ei koskaan mukaudu näihin harjoituksiin. Varmasti nuorukainen mukautuu niihin, jos hän on tarkkasilmäinen ja valveutunut. Näemme monia esimerkkejä siitä muinaisten aikojen miehistä, esimerkiksi Danielista ja Joosefista. Älkääkä puhuko minulle Joosefin seitsemästätoista vuodesta ja miettikää ensiksi, miksi hän sai osakseen isänsä rakkauden, ja joka oli suurempi kuin vanhempia poikia kohtaan. Eikö Jaakob ollut nuorempi kuin hän? Tai Jeremias? Eikö Daniel ollut iältään kaksitoistavuotias? Eikö itse Salomon ollut vain kaksitoista, kun hän rukoili tuon ihmeellisen rukouksen (1. Kun 3: 6-9)? Eikö Samuel ollessaan vielä nuori neuvonut omaa opettajaansa (1. Sam 3: 17)? Älkäämme siis vaipuko epätoivoon, sillä hän joka on liian kypsymätön sielultaan mukaudu, vaikka olisi aikuinenkin. Kasvatettakoon poikaa rukoilemaan suuressa synnintunnossa ja valvomaan rukouksessa niin paljon kuin hän kykenee, ja painettakoon pyhien miesten leima poikaan kaikin tavoin. Jos hän kieltäytyy vihasta ja loukkauksista, kun häntä loukataan, ja herjauksista ja vihamielisyydestä, ja jos hän paastoaa ja rukoilee, tämä kaikki on riittävä opas hyveeseen.
81. Jos kasvatat häntä maalliseen elämään, etsi hänelle heti morsian äläkä odota hänen sotilaaksi tuloaan tai sitoutumista poliittiseen elämään ennen kuin sinä teet niin. Ensisijaisesti harjoita hänen sieluaan ja sitten ajattele hänen mainettaan maailmassa. Vai ajatteletko, että neitseellisen nuorukaisen ja neitseellisen neidon, jotka on saatettu yhteen, asia on tyhjänpäiväinen apu heidän avioliitolleen? Se ei ole pikkuasia, ei vain nuorukaisen hyveellisyydelle vaan myöskään neidon. Eikö silloin heidän rakkautensa suloisuus ole täysin puhdasta? Ennen kaikkea, eikö Jumala silloin olisi armollisempi ja täyttäisi avioliittoa lukemattomilla siunauksillaan, kun he liittyvät yhteen Hänen asetustensa mukaan. Ja Hän saa nuorukaisen muistamaan aina rakkautensa. Ja jos hän pitää lujasti kiinni tästä kiintymyksestä, hän torjuu luotaan kaikki muut naiset.
82. Jos veisaat neidon ylistystä hänen kauneutensa ja hänen miellyttävyytensä ja kaiken muun vuoksi lisäten, että” hän ei jaksa olla kumppanisi, jos hän saa tietää, että sinä olet laiska”, hän pohtii syvällisesti ymmärtäen, että hänen perimmäisin onnensa on vaarassa. Jos kihlatun rakkaus sai aikaan sen, että pyhä patriarkka, sen jälkeen kun oli petkutettu palvelemaan toisen seitsemän vuoden jakson, kaiken kaikkiaan palveli neljätoista vuotta (1. Moos 29: 20 – 30), kuinka paljon enemmän tulee meidän. Sanokaa hänelle:” Kaikki jotka tuntevat morsiamesi – hänen isänsä ja äitinsä, hänen palvelijansa ja naapurinsa ja ystävänsä – ovat syvästi huolissaan sinusta ja elämän tavasta, ja kaikesta kerrotaan hänelle”. Kiedo hänet sitten tällä kahleella, kahleella, joka varmistaa hyveellisyyden. Sitten, vaikkei hän voisikaan saada vaimoa varhaisesta miehuudestaan asti, olkoon hänellä kihlattu alusta asti ja pyrkiköön osoittautumaan hyväksi mieheksi. Tämä on suojakeinona torjumaan kaiken pahan.
83. On vielä eräs hyveellisyyden turva. Anna hänen usein nähdä kirkkonsa johtaja ja suo hänen kuulla monia kehuja piispan huulilta, ja kuulkoon hän isänsä kehuvan tästä kaikkien kuulijoiden edessä. Olkoot neidot hänet nähdessään täynnä kunnioitusta; ja niin hänen isänsä kertomukset ja isän pelko ja hänen lupauksensa, ja niiden kanssa Jumalalta häneltä tuleva palkkio, jopa lukemattomat siunaukset, joita hyveellinen tule saamaan – kaikki tämä tuottaa hänelle suuren turvan.
84. Viittaa myös armeijasta ja poliittisesta elämästä otettuihin erityispiirteisiin, ja lisäksi koko ajan ilmaise halveksivasi irstautta ja kehu runsaasti itsehillintää. Kaikki nämä seikat palvelevat pojan sielun kurissapitämistä, ja niin huomamme niiden saavan aikaan merkittäviä pohdiskeluja.
85. On vieläkin muuta. Menkäämme pääperiaatteeseen, joka pitää kaiken hallinnassa. Mihin tällä viittaan? Tarkoitan viisautta. Tässä tarvitaan paljon työtä hänen tekemisekseen viisaaksi ja typeryyden karkoittamiseksi. Tämä on filosofian suuri ja ihmeellinen tehtävä, että hän tuntisi Jumalan ja kaikki taivaaseen varatut aarteet, ja helvetin ja muun maailman valtakunnan.” Herran pelko on tiedon perusta” (Sananl. 1: 7).
86 Istuttakaamme sitten häneen tämä viisaus ja harjaannuttakaamme häntä siinä, jotta hän tuntisi inhimillisten halujen, hyvinvoinnin, maineen, voiman tarkoituksen ja voisi ylenkatsoisi näitä ja pyrkiä tavoittelemaan kaikkein korkeinta. Ja saattakaamme kehoitusen sana hänen mieleensä:” Lapseni, pelkää Jumalaa ja vain yksin Häntä”.
87. Näillä keinoilla hänestä tulee mies, jolla on hyvä ymmärrys ja vaikutusvoima, sillä mikään ei ole yhtä tuottelias saamaan aikaan tyhmyyttä kuin nuo himot. Jumalan pelko ja voima muokata sellaista inhimillisten hankkeiden tarkastelua kuin meillä kuuluukin olla, riittävät viisauteen. Viisauden huippu on kieltäytyä kiihtymästä lapsellisista asioista. Niinpä häntä opetettakoon häntä ajattelemaan tyhjänpäiväisenä varallisuutta tai maallista mainetta tai valtaa tai kuolemaa tai kuluvaa elämää maan päällä. Sillä tavoin hän olkoon viisas. Jos johdamme hänet morsiuskammioon opettamalla hänelle tämänkaltaista, ajatelkaa kuinka suuri lahja hän on oleva morsiamelleen.
88. Viettäkäämme avioliittojuhlaa ilman huiluja ja harppuja tai tanssimista, sillä meidän sulhomme kaltaiselle on häpeällistä sellaiset mielettömät tavat. Ei, kutsukaamme sinne Kristus, sillä sulhanen on Hänen arvoisensa. Kutsukaamme Hänen opetuslapsensa, kaiken pitää olla sulholle kaikkein parasta. Jä hän itse oppi kasvattamaan omia poikiaan tällä tavalla, ja he puolestaan omiaan, ja tuloksena on kultainen punos.
89. Opettakaamme häntä pitämään huolta yhteiskunnallisista asioista, sellaisista, mitkä ovat sopivia hänen kyvyilleen ja vapaita synnistä. Jos hän palvelee sotilaana, oppikoon välttämään häpeällistä voittoa, ja samoin jos hän on asianajajana niiden oikeusjutussa, jotka ovat kärsineet vääryyttä, tai missä tahansa muissa toimissa.
90. Oppikoon hänen äitinsä kasvattamaan tytärtään näillä ohjeilla, ohjaamaan hänet pois ylellisyydestä ja itsensä koristelemisesta ja muista sellaisista turhuuksista, jotka ovat porttojen merkkejä. Toimikoon äiti näiden ohjeiden mukaisesti joka aika ja ohjatkoon nuorukaista ja neitoa pois ylellisyydestä ja päihtymyksestä. Tämä suuresti edesauttaa myöskin hyveellisyydessä. Himo vaivaa nuoria miehiä, naisia rihkaman ja jännityksen rakkaus. Siksi hillitkäämme kaikkia näitä pyrkimyksiä. Näin kykenemme miellyttämään Jumalaa kasvattamalla Hänelle sellaisia urheilijoita, että me ja lapsemme voisimme loistaa niitä siunauksia, jotka ovat luvatut Häntä rakastaville (kts. 1 Kor. 2: 9), Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta ja laupeudesta, jolle olkoon yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa valta, voima ja kunnia, nyt ja iankaikkisesti. Amen.