Ortodoksisen kirkon juhlapäivät

Mitä ovat juhlapäivät?

Juhlapäivät ovat erityisiä Jumalan kunniaksi, pyhien ihmisten ylistykseksi ja eräiden merkittävimpien ja tärkeimpien tapahtumien muistoksi pyhitettyjä päiviä, joina sen vuoksi pidetään tavallista juhlallisempi jumalanpalvelus.

Juhlat, samoin kuin sunnuntaipäivätkin, on Kirkko asettanut siksi, että ihmiset, päästyään niinä päivinä vapaiksi tavallisista maallisista askareistaan, voisivat esteettömästi sekä kotona että Herran huoneessa rukoilla Jumalaa, lukea ja kuulla Jumalan sanaa ja hengellisiä kirjoja sekä tehdä lähimmäisilleen hyvää ja että he siten tottuisivat jumaliseen elämään.

Niinä päivinä sopii muistaa Vapahtajan neuvoa: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan (Matt. 6: 33). Huonosti menettelevät siis ne ihmiset, jotka täyttävät Jumalan käskyä lepopäivän pyhittämisestä ainoastaan siten, etteivät tee tavallisia jokapäiväisiä töitänsä, vaan viettävät näitä päiviä turhissa huvituksissa, ylensyömisessä ja juopottelussa. Tällä tavoin he rikkovat Herran käskyä. Ei sellaisissa menoissa voi suinkaan Jumalan valtakuntaa löytää.

Juhla – ja paastopäivien syntymisen historia.

Vanhin kristillisen Kirkon juhlista on sunnuntaipäivä, jota vietettiin Kristuksen ylösnousemisen muistoksi. Ensimmäiset kristityt nimittivät sitä» Herran päiväksi» (kiriaki imera; dies dominica) tai viikon» ensimmäiseksi päiväksi» (mia sabbaton) ja» auringon päiväksi». Siitä mainitaan jo apostolien kirjoituksissa (Ap. T. 20: 7; 1 Kor. 16: 2; Ilm. 1: 10).

Auringon päivä — dies solis — päivän latinalainen nimitys on pakanuuden ajoilta. Keisari Konstantinus Suuri, käännyttyään kristinuskoon, tähdensi sen päivän merkitystä, koska se oli sama, jota kristityt nimittivät Herran päiväksi ja pitivät pyhänä, ja julisti sen lepopäiväksi koko valtakunnassaan. Päivän suomalainen nimitys — sunnuntai — on otettu länsimaisilta kansoilta (ruotsiksi söndag, saksaksi Sonntag, englanniksi sunday y. m) ja merkitsee auringon päivää, — on siis myös pakanuuden aikuista perintöä.

Yhtä vanhoja kuin sunnuntaijuhla ovat paastot keskiviikkona ja perjantaina. Edellisenä päivänä muisteltiin Juudaken Kristuksen kavaltamista, jälkimmäisenä Kristuksen kärsimyksiä ja kuolemaa ristillä. Vuosijuhlista Herran kunniaksi ovat vanhimmat pääsiäinen ja helluntai. Nämä juhlat ovat saaneet alkunsa jo apostolien aikana.

Pääsiäistä vietettiin varsinaisesti 7 päivää (August. Ep. 55, n. 32; God. Theod., 1, 2 de feriis 2,8.) mutta kaikki seuraavatkin päivät aina helluntaihin asti olivat jonkinlaista yhtämittaista juhlaa, jolloin alkuaikoina ei paastottu eikä rukoillessa notkistettu polvia (Tertull. De coron. C. 3; Iren. Opp. Ed. Stieren 1 828 sq; I: sen yleisen kirkolliskokouksen sääntö 20.). Pääsiäisen edellä oli paasto, jolla kristityt valmistivat itseänsä suureen juhlaan. Paaston pituus oli alussa hyvin epämääräinen: toiset paastosivat ainoastaan yhden päivän, toiset kaksi, toiset taas, noudattaen Kristuksen esimerkkiä, paastosivat 40 päivää (Iren. Ap. Euseb. V. 24; Socrat. V. 22.). Viimeksi mainittu tapa voitti käytännössä ja 4: nnellä vuosisadalla oli kehittynyt jo yleiseksi säännöksi (Euseb. De. Pasch. C. 5.).

Paastoamistapa ei ylimalkaan ollut alussa kaikkialla sama, kuin se nyt on. Toiset paastosivat siten, etteivät nauttineet mitään ruokaa auringonlaskuun tai ainakin kello 15 asti, toiset taas siten, että kielsivät itseltään eräitä ruoka – ja juomalajeja (Const. Apost. V. 19; Tertuli. Icium. C. 13; August. De mor. Eccl. Cath c. 33.). Jälkimmäinen tapa, yhdistettynä usein edelliseen, tuli sittemmin yleiseksi. Paastoruokia ovat kaikki kasvisruoat ja osaksi kala.

Pääsiäistä edeltävää viikkoa sanottiin suureksi eli piinaviikoksi. Tämän viikon ensimmäinen päivä (sunnuntai) oli 4: nnellä vuosisadalla, ellei ennemmin, pyhitetty Kristuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistolle (Epiph. Opp. Ed. Diudorf. IV, II, 1 sq., 59 sq.), torstai Herran Ehtoollisen asettamisen muistolle ja perjantai Kristuksen kärsimyksien muistolle. Perjantai – ja lauantaipäivät tällä viikolla olivat erittäin ankaria paastopäiviä (Coiist. Apost. V. c. 18 et 19.).

Helluntaijuhla kesti myös 8 päivää. Neljänneltä vuosisadalta mainitaan että kahdeksas näistä päivistä oli pyhitetty kaikkien marttyyrien muistolle (Krysost. Hom. In sanct. Mart. Opp. II, 711 sq.).

Neljännellä vuosisadalla mainitaan Kristuksen taivaaseen menemisen eli helatorstain juhla pääsiäisen ja helluntain välillä (Const. Apost. V. c. 19; VIII, c. 33. Krysost. Opp. II, 447 sq; Aug. Serm. 261.).

Muita vanhimpia juhlia on itämailla epifania– eli Jumalan ilmestymisen juhla, jona muisteltiin Kristuksen ryhtymistä messiaaniseen palvelukseen. Tärkeimpänä muistona oli epifaniajuhlana Kristuksen kaste Jordanissa (Ciem. Alex. Strom. 1. C. 21, ed. Potter 407.), sillä siinä Kristus ilmoitettiin ihmisille Jumalan ainokaisena Poikana, ja juuri sen jälkeen Jeesus alkoi julkisen vaikutuksensa. Kristuksen kasteessa ilmestyi myös Jumala pyhänä Kolminaisuutenaa, sillä Jumalan Isän ääni kuului taivaasta, ihmiseksi tullut Jumalan Poika kastettiin Jordanissa ja Jumala Pyhä Henki ilmestyi kyyhkysen muodossa. Lännessä tämä juhla mainitaan vasta 4: nnellä vuosisadalla, ja siellä, paitsi Herran kastetta, muisteltiin myös Kristuksen ilmestymistä pakanoille (itämaisten tietäjien käyntiä Kristusta kumartamassa) ja useissa paikoin myös Kristuksen syntymää (Joh. Cass. Collat. X, c. 1; Cosm. Indicopleust. Christ. Topog. Ap. Migne Patrol. S. gr. LXXXVIII, 198.). Mutta Kristuksen syntymäpäivä mainitaan neljännellä vuosisadalla myös erityisenä juhlana niin lännessä kuin idässä (Ambros. De virgin. III, c. 1; Krysost. Opp. II, 354 — 366.)

Joulupaastosta, samoin kuin apostolien ja Neitsyt Marian paastoista, ovat vanhimmat tiedot 5: nneltä ja 6: nnelta vuosisadalta.

Jeesus – lapsukaisen tuomista temppeliin muistellaan erityisenä juhlana helmikuun 2 päivänä. Se mainitaan idässä jo 4: nnellä vuosisadalla (on säilynyt Nyssan piispan Gregorioksen saarna tänä juhlana). Keisari Justinus I määräsi tämän juhlan v. 542 yleisesti vietettäväksi. Länsimainen Kirkko nimittää tätä juhlaa kynttilänpäiväksi eli kynttilämessuksi sen johdosta, että katolisessa Kirkossa vihittiin siinä juhlassa kirkolliseen käytäntöön määrätyt kynttilät koko vuotta varten. Luterilainen Kirkko siirtää juhlan, jos se ei satu sunnuntaina, seuraavaan sunnuntaihin, mutta jos se sattuu laskiaissunnuntaina tai sen alusviikolla, niin juhla siirretään sen edelliseen sunnuntaihin.

Herran ristin löytämisen ja ylentämisen juhla vuodesta 326 oli alussa paikallisjuhlana Jerusalemissa, mutta vähitellen tuli se yleiseksi. Konstantinopolissa sitä alettiin pitää suurena juhlana 6: nnella vuosisadalla (Act. S. Eutychii ap. Bolland. Apr. 1, c. 7.).

Kristuksen kirkastuksen juhla on saanut alkunsa luultavasti 6: nnella vuosisadalla.

Sangen varhain mainitaan juhlia erityisten marttyyrien muistoksi. Niinpä niihin viittaa jo Smyrnan seurakunnan kirje pyhän Polykarpoksen marttyyrikuoleman (v. 167) johdosta. Tertullianus (s.. V. 160 paikkeilla ja kuollut korkeassa iässä) mainitsee» oblationes pro defunctis pro natalitiis annua die» (nimittäin Herran Ehtoollislahjoja vainajien edestä vuotuisena syntymäpäivänä) ja Cyprianus (k. V. 258) todistaa, että kristityt viettivät juhlia marttyyrien kärsimysten muistoksi ja heidän vuotuisina muistopäivinään (» m a r t y r u m     p a s s i o n e s e t   d i e s    a n n o v e r s a r i a     c o m m e m o r a t i o n e»). Marttyyrien kuolinpäiviä nimitettiin heidän syntymäpäivikseen.

Juhlat apostolien Pietarin ja Paavalin, Johannes Kastajan, Stefanuksen ja monen muun pyhän ihmisen kunniaksi olivat yleisiä jo 4: nnellä vuosisadalla.

Vanhin juhla Herran Äidin kunniaksi on pyhän Neitsyt Marian ilmestyspäivä (Bolland. BibI. Patr. IX, 614.). Tämä juhla sai erittäin suuren merkityksen 5: nnellä vuosisadalla sen johdosta, että oli voitettu ja hylätty Nestorioksen harhaoppi, joka ei tunnustanut oikeaksi Neitsyt Marian nimitystä Jumalan Äidiksi. Juhlan Neitsyt Marian kuolinpäivän muistoksi perusti idässä 6: nnella vuosisadalla keisari Maurikios (Nikephor. Hist. Eccl. Lib. XVII, c. 2.) Länsimailla se sai alkunsa vuodesta 813.

Neitsyt Marian syntymäpäivästä ovat vanhimmat tiedot 7: nneltä vuosisadalta. Lapsukaisen Marian pyhittäminen Jumalalle ja temppeliin tuominen antoi myös aiheen juhlan perustamiseen pyhän Neitseen kunniaksi. Tästä juhlasta ovat vanhimmat tiedot idässä 8: nnelta vuosisadalta ja lännessä vasta l4: nneltä vuosisadalta.

Ylimalkaan juhlapäivien synnystä on hyvin harvoin säilynyt tarkempia tietoja. Enimmät juhlista olivat alussa vain satunnaisia, paikallisia, pieniä, mutta vähitellen ne tulivat yleisiksi, suuriksi juhliksi. Voi ylimalkaan sanoa, milloin toinen tai toinen juhlapäivä ensi kerran mainitaan meille tunnetuissa historiallisissa lähteissä, mutta harvoin on mahdollista sanoa, milloin se on todellisesti saanut alkunsa.

Juhlapäivien jako.

Juhlapäivät voidaan jakaa muisteltavien tapahtumien tärkeyden mukaan ja juhlien viettämisen paikan ja ajan mukaan.

Muisteltavien tapahtumien tärkeyden mukaan jaetaan juhlapäivät suuriin, keskiarvoisiin ja pieniin. Suurin juhlista on pääsiäinen, jota seuraa kaksitoista muuta suurta juhlaa. Niinä päivinä toimitetaan jumalanpalvelus muisteltavien tapahtumien ylistämiseksi. Niiden aattoiltana tai itse juhlapäivän aamuna toimitetaan niin kutsuttu vigilia eli öinen juhlapalvelus.

Näillä juhlapäivillä on myös juhlan edellisiä eli valmistuspäiviä — esijuhla — sekä juhlan jälkeisiä eli jatkopäiviä — jälkijuhla, jonka viimeinen päivä, loppujuhla, on tavallista juhlallisempi. Keskiarvoisten juhlapäivien aattona ei aina ole vigiliaa, mutta aamukirkossa toimitetaan polyeleo (katso tuonnempana). Sellaisia juhlapäiviä ovat esim. Neitsyt Marian suojelusjuhla (lokakuun 1 päivänä), pyhän apostolin ja evankelistan Johannes Teologin päivät (toukokuun 8 ja syyskuun 26 päivinä), pyhän Nikolaoksen päivät (toukokuun 9 ja joulukuun 6 päivinä) y. m.

Pieninä juhlapäivinä aamukirkossa ei ole polyeleota, ja ne eroavat arkipäivistä joko siinä, että silloin lauletaan muisteltavan tapahtuman tahi pyhän kunniaksi, tai siinä, että niinä päivinä lauletaan aamupalveluksen loppupuolella, kuninkaan oven avoinna ollessa, suuri ylistysveisu, joka arkipäivinä luetaan kuninkaan ovea avaamatta. Sellaisia juhlia ovat esim. Joulun ja loppiaisen jälkijuhlan ensimmäinen päivä y. m.

Juhlan viettämisen paikan suhteen juhlat jaetaan yleisiin ja paikallisiin. Edellisiä viettää koko Kirkko, ja sellaisia ovat edellä mainitut suuret, keskiarvoiset ja pienet juhlapäivät. Jälkimmäisiä ovat enimmäkseen temppelien nimijuhlat.

Ajan suhteen juhlat jaetaan pysyväisiin, jotka aina ovat samoina kuukauden päivinä, ja liikkuviin, jotka eri vuosina ovat eri kuukauden päivinä.

Mutta koska Kirkko viettää kaikki juhlat yleensä joko Jumalan kunniaksi tahi Jumalan Äidin ylistykseksi tahi pyhien ihmisten muistoksi, niin voi ne jakaa vieläkin eri tavalla kolmeen luokkaan: Herran, Jumalan Äidin ja pyhien ihmisten juhliin.

 

Herran juhlat.

Suuria Herran juhlia ovat seuraavat:

1) Jeesuksen Kristuksen syntymäpäivä (joulu, rastava) 1) joulukuun 25 päivänä. Ortodoksiset karjalaiset nimittävät joulujuhlaa rastavaksi (venäläisestä sanasta roshsdestvo — syntymä) ja loppiaista vieristäksi. Viimeksimainittu nimitys on luultavasti syntynyt sanasta vesiristi ja osoittaa sitä kirkonmenoa, kun papisto juhlallisesti ristisaatossa käy Kristuksen kasteen muistoksi jollekin lähteelle, joelle tai järvelle vettä vihkimässä, jota kirkonmenoa sanotaan» Jordanilla käymiseksi». Tänä juhlapäivänä käy papisto ristin kanssa myös yksityisten koteja siunaamassa, vihmoen vihkivettä, jota juhlamenoa karjalankielinen juhlan nimitys myös osoittanee.

2) Herran temppeliintuomisen päivä (kynttiläinpäivä) helmikuun 2. Päivänä.

3) Jumalan ilmestymisen eli Herran kasteen juhla (loppiainen, vieristä) 1) tammikuun 6. Päivänä.

4) Herran kirkastuksen päivä elokuun 6. Päivänä.

5. Herran ratsastus Jerusalemiin eli palmusunnuntai, jota vietetään pääsiäisen edellisenä sunnuntaina. Palmusunnuntaiksi sanotaan tätä juhlaa sen tähden, että etelämaissa kristityt pitävät sinä päivänä aamupalveluksessa kädessään palmunoksia, muistellen siten Vapahtajan juhlallista ratsastamista Jerusalemiin, jolloin opetuslasten joukko ja kansa riemuiten ottivat käteensä palmunoksia ja levittivät niitä tielle, jota Jeesuksen tuli ajaa. Me pidämme kädessämme palmunoksien sijaan pajunvesoja eli niin kutsuttuja» virpovitsoja». Tästä tavastamme johtuu, että tätä juhlaa kutsutaan myös virposunnuntaiksi.

Nämä vitsat, jotka siihen aikaan virkoavat talven jälkeen uuteen keväiseen elämäänsä, hyvinkin soveltuvat kuvaamaan Kristuksen voittoa kuolemasta.

6) Pääsiäinen (karjalaksi äijäpäivä, s. o — monta päivää) on juhla Jeesuksen Kristuksen kunniallisen kuolleista ylösnousemisen muistoksi. Tämä juhla on tullut kristilliseen Kirkkoon perintönä Vanhan Testamentin seurakunnalta. Sen hebrealainen nimi on p a s s a h, s. o.» meni ohitse». Vanhan liiton pääsiäinen oli määrätty pidettäväksi sen muistoksi, että Israelin kansa vapautui Egyptin orjuudesta ja erikoisesti sen muistoksi, että egyptiläisten esikoisia surmaava enkeli meni israelilaisten talojen ohitse, joiden ovien pihtipielet ja päälliset olivat sivellyt pääsiäiskaritsan verellä.

Uuden Testamentin pääsiäisenä ylistetään kuolleista ylösnoussutta Jumalan Karitsaa — Kristusta, joka on vuodattamallaan verellä pelastanut ihmiset synnin ja iankaikkisen kuoleman orjuudesta.

7) Herran taivaaseen menemistä, helatorstaita, vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisen jälkeen.

8) Viideskymmenes päivä eli helluntai, viidentenäkymmenentenä päivänä pääsiäisen jälkeen. Helluntai on myöskin Vanhasta liitosta peritty juhla. Vanhassa Testamentissa juhlana muisteltiin lain antamista Siinain vuorella.

Tänä juhlana muistellaan Pyhän Hengen vuodattamista Kristuksen opetuslapsiin. Varsinaiseen juhlaan kuuluu kaksi päivää, nimittäin sunnuntai ja maanantai. Koska Pyhän Hengen on taivaallinen Isä antanut uskovaisille Jeesuksen Kristuksen välityksen kautta, niin juhlan ensimmäisen päivän on Kirkko pyhittänyt etupäässä Pyhän Kolminaisuuden ylistämiseksi; ja siitä syystä tätä päivää nimitetäänkin Kolminaisuuden päiväksi. Toinen päivä on taas pyhitetty nimenomaan Pyhän Hengen ylistämiseksi, ja sen vuoksi sitä sanotaankin Pyhän Hengen päiväksi.

9) Herran ristin löytämisen ja ylentämisen juhlaa vietetään syyskuun 14. Päivänä kahden tapahtuman muistoksi Herran ristin historiassa, nimittäin ristin löytämisen muistoksi neljännellä vuosisadalla ja sen palauttamisen muistoksi persialaisilta seitsemännellä vuosisadalla. Juutalaiset hautasivat maahan sekä Herran ristin että kaksi ryövärien ristiä, ja sille paikalle, johon ne olivat kätketyt, myöhemmin rakennettiin pakanallinen temppeli.

V. 326 pyhä keisarinna Helena, Konstantinus Suuren äiti, ahkerasti etsittyään löysi sekä Kristuksen että ryövärien ristit. Kristuksen risti tunnettiin siitä, että eräs kuollut, jonka päälle risti pantiin, heräsi kuolleista. Silloin uskovaiset rupesivat hartaasti kumartamaan ja suutelemaan Herran eläväksi tekevää ristiä. Mutta kansaa oli niin paljon, etteivät kaikki voineet lähestyäkään pyhää puuta. Useat eivät voineet nähdäkään sitä. Jerusalemin patriarkka Makarios nousi silloin korkealle paikalle ja kohotti pyhän ristin useita kertoja kansan nähtäväksi, ja kansa suurella riemulla ja hartaudella huusi: Herra, armahda!  Vuonna 614 Persian kuninkaan Kosroes II: n (590 — 628) hallitessa persialaiset valloittivat Jerusalemin ja muiden kalleuksien joukossa veivät Herran ristin. Pyhä risti oli pakanain vallassa 14 vuotta, mutta v. 628 Kreikan keisarin Heraklioksen hallitessa se tuotiin takaisin Jerusalemiin.

Jumalan Äidin juhlapäivät.

Tärkeimmät juhlat Jumalan Äidin kunniaksi ovat seuraavat:

A.Suuret juhlapäivät.

1) Jumalan Äidin syntymäpäivä syyskuun 8. Päivänä.

2) Pyhän Neitsyt Marian temppeliintuominen marraskuun 21. Päivänä.

Pyhän Marian vanhemmat, Joakim ja Anna, täyttäen ennen lapsukaisen syntymistä annetun lupauksensa, toivat kolmivuotisen tyttärensä Jerusalemin temppeliin, pyhittääksensä Hänet Jumalalle ja jättääksensä Hänet sinne kasvatettavaksi. Ylimmäinen pappi Sakarias Jumalan johdatuksesta otti Hänet vastaan temppelin portailla ja vei temppelin pyhimpään osaan, jonne ei itsekään saanut käydä useammin kuin kerran vuodessa.

3) Neitsyt Marian ilmestys päivä. Silloin muistellaan sitä, kuinka ylimmäinen enkeli Gabriel ilmestyi pyhälle Neitseelle ja ilmoitti Hänelle, että Hänestä oli syntyvä Jeesus (Luuk. I: 25 — 38). Tätä juhlaa vietetään maaliskuun 25 päivänä.

4) Neitsyt Marian kuolinpäivä. Jeesuksen Kristuksen taivaaseen menemisen jälkeen Hänen puhtain Äitinsä jäi elämään Jerusalemiin, pyhän apostolin ja evankelistan Johannes Teologin kotiin (Joh. 19: 26 — 27). Mutta maan päällä eläessään Hän lakkaamatta rukoili Herraa, että Hän ottaisi Hänet taivaallisiin majoihin, ja Herra kuulikin Hänen rukouksensa. Hänen poislähtönsä edellä kokoontuivat Jerusalemiin pyhät apostolit, jotka olivat ympäri maailman evankeliumia saarnaamassa. Hänen kuoltuaan apostolit veivät Hänen puhtaimman ruumiinsa Getsemaneen haudattavaksi uskovaisten joukon Häntä saattaessa. Kolmantena päivänä hautaamisen jälkeen tuli Jerusalemiin apostoli Tuomas, joka ei ollut pyhää Neitsyttä hautaamassa. Hän suri suuresti sitä, ettei hän tavannut Herran Äitiä elossa eikä nähnyt Hänen autuaallista kuolemaansa. Lohduttaakseen häntä apostolit avasivat haudan, mutta eivät löytäneetkään siitä Herran Äidin ruumista. Herra, joka itse oli kolmantena päivänä noussut kuolleista, herätti myös Äitinsä kolmantena päivänä ja otti Hänet ruumiissaan taivaaseen. Tätä juhlaa vietetään elokuun 15. Päivänä, ja asianmukaiseen juhlan viettoon valmistetaan uskovaisia kaksiviikkoisella paastolla, joka alkaa elokuun 1. Päivänä.

B. Keskiarvoinen juhla.

5) Pyhän Neitsyt Marian suojelusjuhla lokakuun 1. Päivänä. Juhla on perustettu Venäjällä XII: n vuosisadan alkupuolella. mKreikkalaisessa kirkonkalenterissa ei ole tätä juhlaa merkitty eikä Menaion’issakaan ole jumalanpalvelusta sen kunniaksi. Tapahtumasta, joka on aiheuttanut juhlan perustamisen, on kerrottu seuraavaa: Kun Konstantinopolissa noin v. 930 Blahernain temppelissä, jossa olivat säilytettävinä Herran Äidin vaate, pään peite (omaforian) ja osa vyötä, toimitettiin eräänä sunnuntaina vigiliapalvelusta, annettiin 4: nnellä tunnilla aamuyötä eräälle pyhälle miehelle, nimeltä Andreas, ja hänen opetuslapselleen Epifaniokselle suurenmoinen, ihmeellinen näky. He näkivät nimittäin yhtäkkiä ilmassa pyhän Neitsyt Marian valkopukuisten pyhien ihmisten ympäröimänä lähenevän heitä pyhältä ovelta päin. Pyhän Neitseen molemmin puolin olivat Johannes Kastaja ja Jeesuksen rakkain opetuslapsi Johannes. Koko taivaallinen joukko lauloi ihanaa ylistystä Jumalalle. Neitsyt Maria kyyneliä vuodattaen rukoili kansan puolesta. Sitten hän otti päänsä päältä peitteen ja levitti sen rukoilijain yli.» Näetkö maailman Valtiattaren?» kysyi Andreas Epifaniokselta, lähestyen tätä.» Näen, rippi-isäni», vastasi Epifanios. Molemmat pyhät miehet kauan ihastuksissaan ja hämmästyneinä katselivat tätä näkyä, kunnes se hävisi heidän silmistään. Konstantinopolin keisarikunnan ja kirkonkin tila oli silloin sangen surkuteltava. Koko vuosisadan kuluessa hallitsija toisensa perästä sortui jonkun kunnianhimoisen vallantavoittelijan vehkeilyn uhrina, ja kirkossakin oli useita väärinkäytöksiä ja paljon epäjärjestystä. Saraseenit eli arabialaiset samalla yhä enemmän ja enemmän ahdistivat keisarikuntaa ja olivat jo hyökänneet siihen, uhaten itse Konstantinopolia. Kristityt hartaasti rukoilivat kirkoissaan taivaallista apua. Ihmeellinen näky Andreakselle ja Epifaniokselle tuotti suurta rohkaisua ja lohdutusta surevalle kansalle.

Juhlapäivät pyhien enkelien ja ihmisten kunniaksi

Juhlia Jumalan Äidin kunniaksi seuraavat juhlat enkelien ja pyhien ihmisten ylistämiseksi. Neljästä juhlapäivästä enkelien kunniaksi yleisimmin vietetään juhlaa marraskuun 8 päivänä (ylimmäisen enkelin Mikaelin ynnä muiden enkelien päivä). Pyhien ihmisten kunniaksi Kirkko viettää tavallista juhlallisemmin pyhän profeetta Elian päivää heinäkuun 20. Päivänä ja Johannes Kastajan päiviä kesäkuun 24. Päivänä hänen syntymänsä muistoksi ja elokuun 29. Päivänä hänen päänsä leikkaamisen muistoksi. Viimeksi mainittuna päivänä paastotaan. Apostolien päivistä vietetään Johannes Teologin päiviä toukokuun 8. Ja syyskuun 26. Päivinä ja erittäinkin Pietarin ja Paavalin päivää kesäkuun 29. Päivänä. Viimeksi mainitun päivän edellä on paasto, joka alkaa ensimmäisestä sunnuntaista helluntain jälkeen. Pyhien piispojen päivistä vietetään pyhän Nikolaoksen päiviä toukokuun 9. Ja joulukuun 6. Päivinä. Toukok. 9 p: nä muistellaan p. Nikolaoksen jäännösten viemistä v. 1087 Lykian Myrrasta, Vähästä-Aasiasta, Barin kaupunkiin Italiaan, jossa ne nytkin ovat. Kreikkalaisen Kirkon kalenteriin tätä juhlaa ei ole merkitty

Marttyyrien päivistä pyhän Georgioksen (Yrjön, Jyrin) päivää vietetään huhtikuun 23.

Kirkollis-kansalliset juhlat.

Paitsi nimenomaan kirkollisia juhlia, on vielä kirkollis-kansallisia juhlia, nimittäin:

1) Uuden vuoden päivä tammikuun 1. Päivänä.

2) Suomen tasavallan itsenäisyyspäivä joulukuun 6. päivänä.

3) Neljä kiitos-, katumus – ja rukouspäivää, jotka hallitus joka vuosi erikseen määrää.