Ortodoksinen oppi Jumalasta

ORTODOKSINEN  OPPI  JUMALASTA

Jumalan ja jumaluuden suhteen maailman uskonnot voidaan jaotella esim. seuraavalla tavalla:

Varhaiskantaiset uskonnot, joita  kutsutaan myös  primitiivisiksi uskonnoiksi, luonnonuskonnoiksi ja kirjoituksettomien kulttuurien etnisiksi uskonnoiksi. Varhaiskantaisille uskonnoille on tunnusomaista läheinen riippuvuus luonnonoloista, uskonnollisten  rajojen samastuminen etnisten ryhmien välisiin kieli- ja kulttuurirajoihin ja suullisen perinteen keskeinen osuus. Näistä uskonnoista eroavat perustetut uskonnot ovat tavallisimmin kirjauskontoja. Varhaiskantaisten uskontojen kannattajia on nykysisin  varsinkin Afrikassa. Tällaisiin uskontoihin kuuluu mm. animismi.

Animismi (< lat.), sielu-usko, varhaiskantainen käsitys, jonka mukaan kaikilla olioilla on sielu. Animismin esivaiheena on luonnon elollistaminen, animatismi, jonka mukaan elottomat esineet ja luonnonilmiöt käsitetään tunteviksi ja tahtoviksi olennoiksi. Varsinainen animismi liittää esineisiin ja olioihin sielun, jota pidetään vaikuttavana elinvoimana tai itsenäisenä, kuolemassa ruumiista erkanevana henkiolentona; sielu elää ruumiin jätettyäänkin, minkä vuoksi siitä on huolehdittava. Animismiin pohjautuvat vainajien palvonta sekä usko kummituksiin ja demoneihin. Kyseessä on siis uskonto, jossa erilaiset voimat ja olennot voidaan ymmärtää jumaliksi. Kysymyksessä on tietyssä mielessä polyteismi, monijumalaisuus.

Panteistisissa uskonnoissa kaikkeus eli luonto on sama kuin jumala, joka siten olisi persoonaton ja ääretön; katsomus on lähellä mystiikkaa.

Polyteismi (< kreik.), monijumalaisuus on   uskontomuoto, jossa palvotaan monia jumalia. Polyteismissa on paikallisista pikkujumalista usein muodostunut suurempia jumalia, joilla on erilaisia tehtäviä. Usein heidän ajatellaan toimivan jumalperheenä, pantheonina.

Monoteismi taas  tarkoittaa yksijumalaisuutta, yhden ainoan jumalan palvonta ja toisten jumalien kieltäminen. Juutalaisuus ja islam ovat tällaisia uskontoja. Kristinusko on syntynyt juutalaisuuden pohjalta ja on siis monoteistinen pohjimmiltaan, mutta kristinuskon Jumala on Pyhä Kolminaisuus. Kristinusko on luonnoltaan panenteistinen uskonto, ts. kaikki on Jumalassa, vaikkakin Jumala on kaiken luotunsa ulkopuolella.

Yksi Jumala, kaikkivaltias Isä

Kristillisen kirkon perususko kohdistuu yhteen, totiseen ja elävään Jumalaan ja perustuu siihen, että  Israelin yksi Herra ja Jumala on ilmoittanut ihmiselle nimensä salaisuuden. Jumalan nimi Jahve, joka tarkoittaa MINA OLEN KUKA OLEN; tai MINÄ OLEN MITÄ OLEN; tai MINÄ TULEN OLEMAAN MITÄ MINÄ TULEN OLEMAAN; tai yksinkertaisesti MINÄ OLEN. Hän on totinen ja elävä Jumala, ainoa Jumala. Hän on uskollinen ja tosi kansalleen. Hän ilmoittaa heille jumalallisen ja pyhän sanansa. Hän antaa heille jumalallisen ja pyhän henkensä. Häntä kutsutaan nimellä Adonai, Herraksi. Hänen pyhää nimeänsä Jahve kansa ei koskaan mainitse sen kunnioitusta herättävän pyhyyden vuoksi. Ainoastaan ylimmäinen pappi ja hänkin vain kerran vuodessa ja Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä uskalsi lausua pyhän nimen Jahve. Kaikissa muissa yhteyksissä on Jahvea puhuteltu kaikkivaltiaana Herrana, korkeimpana Jumalana, sotajoukkojen Herrana ja Jumalana.

Kirjoitusten ja sekä Vanhan että Uuden testamentin pyhien ihmisten kokemusten mukaan Jahve on ehdottomasti pyhä. Kirjaimellisesti tämä tarkoittaa, että hän ei ole minkään tai kenenkään olemassa olevan kaltainen.

Raamatullis-ortodoksisen perinteen mukaan jopa sanontaa ”Jumala on olemassa” pitää täsmentää vakuuttamalla, että hän on niin ainutlaatuinen ja niin täydellinen, ettei hänen olemassaoloaan voi verrata mihinkään muuhun. Tässä merkityksessä Jumala on yläpuolella olemassaolon ja olemisen. Täten olisi perin vaikeata sanoa ortodoksisen opin mukaan, että Jumala ”on” kuten kaikki muu ”on”, tai että Jumala on vain ”korkein olento” samassa ”olemisen” ketjussa, missä kaikki muukin on.

Tässä samassa merkityksessä ortodoksinen oppi tarkoittaa, ettei Jumalan ykseys ja ainutlaatuisuus ole myös pelkästään sama kuin matemaattinen tai filosofinen ykseyden käsite; ei myöskään hänen elämänsä, hyvyytensä, viisautensa, valtansa eikä hyvyytensä ole pelkästään samaa kuin ihmisen suurimmatkaan ajatukset kaikesta vastaavasta.

Varoittaen liian selittelevästä ja aistein havaittavissa olevia piirteitä korostavasta Jumala-käsitteestä tai Jumala-ajatuksesta ortodoksinen kirkko – pyhien elävän Jumalan kokemisen perusteella kuitenkin esittää seuraavan vakuutuksen: Jumalan voidaan varmasti sanoa olevan olemassa täydellisesti ja ehdottomasti kuten sen, joka on täydellinen ja ehdoton elämä, hyvyys, totuus, rakkaus, viisaus, tieto, ykseys, puhtaus, ilo, yksinkertaisuus; kaiken sen täydellisyys ja korkein täydellisyys, minkä ihminen tietää  pyhäksi, todeksi ja hyväksi. Juuri tämä on se Jumala, jonka tunnustamme juhlavasti pyhän Johannes Krysostomoksen liturgiassa seuraavasti: ”… Jumala, sanomaton, tutkimaton, näkymätön, käsittämätön, aina oleva ja muuttumaton.”

Juuri tämän Jumalan – Israelin Jahven – Jeesus Kristus ilmoittaa olevan Isänsä. Kaikkivaltias Jumala tunnetaan Isänä Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus opetti kutsumaan kaikkivaltiasta Herraa, sotajoukkojen Jumalaa, nimellä Isä. Kukaan  ei uskaltanut ennen Jeesusta rukoilla Jumalaa läheisyyttä osoittavalla nimellä Isä. Juuri Jeesus sanoi, ”Rukoilkaa siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa… ”

Jeesus saattoi kutsua Jumalaa Isäksi, koska hän on Jumalan ainosyntyinen Poika. Kristityt voivat kutsua Jumalaa Isäksi, koska he saavat Kristuksen kautta Pyhän Hengen ja tulevat Jumalan lapsiksi.

PYHÄ  KOLMINAISUUS

Oppi Pyhästä Kolminaisuudesta ei ole ainoastaan ”uskonkappale”, johon ihmisten tulee ”uskoa”. Se ei ole vain dogmi, jonka ”hyväksymistä uskossa” kirkko vaatii kunnon jäseniltään. Oppi Pyhästä Kolminaisuudesta ei myöskään ole oppineitten ja akateemikkojen keksintö eikä järkiperäisen spekuloinnin ja filosofisen ajattelun tulosta.

Oppi Pyhästä Kolminaisuudesta saa alkunsa ihmisen syvimmistä Jumalaa koskevista kokemuksista. Se on Jumalan uskossa tunteneitten aitoa elävää tietoa.

Kolminaisuusopin sanojen ja käsitteiden ymmärtäminen on yksi asia, mutta itse Jumalan elävän todellisuuden tunteminen näiden takana on jotain muuta. Meidän pitää tehdä työtä ja rukoilla niin, että pääsisimme ohi ja yli jokaisen Jumalaa kuvaavan sanan ja käsitteen ja oppisimme tuntemaan hänet omassa elävässä yhteydessämme häneen: ”Isä Pojan kautta Pyhässä Hengessä” (Ef 2:18-22).

Ilmoitettu Pyhä Kolminaisuus

Vanhasta testamentista löydämme Jahven, ainoan Herran ja Jumalan, joka toimii maailmassa Sanansa ja Henkensä kautta. Uudessa testamentissa ”Sana tuli lihaksi” (Joh 1:14). Jeesus Nasaretilaisena Jumalan ainosyntyinen Poika tulee ihmiseksi. Pyhä Henki, joka on Jeesuksessa tehden hänet Kristukseksi, vuodatetaan Jumalasta kaiken lihan päälle (Apt 2:17).

Raamattua tai kirkon historiaa on mahdotonta lukea kohtaamatta lukuisia viitteitä Isä Jumalaan, Jumalan Poikaan (Sanaan) ja Pyhään Henkeen. Uuden testamentin sisältö ja ortodoksisen kirkon elämä on täysin käsittämätöntä ja tarkoituksetonta ilman jatkuvaa tunnustusta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen olemassaolosta, keskinäisestä suhteesta ja keskinäisestä vuorovaikutuksesta, joka myös koskee ihmistä ja maailmaa.

Väärät opit Kolminaisuudesta.

Olennaisin kysymys Jumalasta, johon kirkko joutuu vastaamaan, koskee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välistä suhdetta. Ortodoksisen tradition mukaan tässä suhteessa on olemassa joukko vääriä oppeja, jotka on hylättävä.

Eräs väärä oppi esittää, että Isä yksin on Jumala ja että Poika ja Pyhä Henki ovat luotuja olentoja, tyhjästä tehtyjä kuten enkelit, ihmiset ja maailma. Kirkko opettaa, että Poika ja Pyhä Henki eivät ole luotuja olentoja, vaan he ovat luomattomia ja jumalallisia kuten Isä, ja he toimivat yhdessä Isän kanssa kaiken olevaisen jumalallisessa luomistyössä. (Tätä harhaoppia alkuvuosisatoina kutsuttiin areiolaisuudeksi. Nykyaikana sitä edustaa ”uudelleen lämmitetyssä muodossa” Jehovan todistajien opetus ).

Toinen väärä oppi väittää, että Jumala itsessään on yksi Jumala, joka ainoastaan ilmestyy erilaisissa muodoissa maailmalle: nyt Isänä, sitten Poikana ja kolmannen kerran Pyhänä Henkenä. Kirkko vastaa jälleen kerran, että Poika ja Sana ”Alussa …. oli Jumalan tykönä…” (Joh 1:1-2), kuten Pyhä Henkikin, ja että nämä kolme ovat iankaikkisesti erillisiä. Poika on ”Jumalasta” ja Henki on ”Jumalasta”. Poika ja Henki eivät ole vain Jumalan ilmenemismuotoja, ilman omaa elämää ja olemassaoloa. Olisi outoa ajatella, että kun Poika tulee ihmiseksi ja rukoilee Isäänsä sekä toimii hänelle kuuliaisena, se olisikin kokonaan harhakuva ilman vastaavan todellisuutta, eräänlainen jumalallinen esitys, joka esitettäisiin maailman edessä ilman asiallista syytä tai totuutta.

Kolmas väärä oppi sanoo, että Jumala on yksi ja että Poika ja Henki ovat ainoastaan nimiä (niille) suhteille, joita Jumalalla on itsensä kanssa. Täten Jumalan ajatusta ja puhetta nimitetään Pojaksi, kun taas Jumalan elämää  ja toimintaa nimitetään Hengeksi; mutta tosiasiassa – varsinaisessa todellisuudessa – ei tämän mukaan ole sellaisia ”todellisuuksia” kuin Jumalan Poika ja Jumalan Henki. Kummatkin olisivat vain kielikuvia Jumalan pelkille ilmenemismuodoille. Tällaisen opin mukaan Pojalla ja Hengellä ei ole omaa olemassaoloa eikä elämää. He eivät ole todellisia vaan pelkkiä harhakuvia.

Vielä on eräs väärä oppi, jonka mukaan Isä on yksi Jumala, Poika on toinen Jumala ja Henki on kolmas Jumala. Ei voi olla ”kolmea jumalaa”, sanoo kirkko, eikä varmastikaan ”jumalia”, jotka on luotu tai tehty. Vielä vähemmän voi olla ”kolmea jumalaa”, joista Isä on ”korkein” ja toiset ”alempia”. Sillä useamman kuin yhden Jumalan olemassaolo tai ”jumaluuden asteet” ovat molemmat sisällöltään ristiriitaisia väitteitä, joita ei voida puolustaa sen enempää jumalallisella ilmoituksella kuin loogisella ajattelullakaan. (mormonit)

Täten kirkko opettaa, että samalla kun on vain yksi Jumala, niin kuitenkin on kolme, jotka ovat Jumala – Isä, Poika ja Pyhä Henki ja jotka ovat täydellisesti yhdistyneet ja aina jakaantumattomat, eivätkä kuitenkaan yhteen sulautuneet ilman asianmukaista keskinäistä eroa. Kuinka sitten kirkko puolustaa oppiaan, että Jumala on samanaikaisesti yksi ja kuitenkin k o 1 m e?

Yksi Jumala, yksi Isä

Ensiksikin kirkon opetus ja sen syvin kokemus on, että on vain yksi Jumala, koska on vain yksi Isä.

Raamatussa ”Jumala” –  nimitystä käytetään ensisijaisesti Isän nimenä, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Täten Poika on ”Jumalan Poika” ja Henki on ”Jumalan Henki”. Poika syntyy Isästä ja Henki lähtee Isästä – molemmat Isän oman olemisen ajattomassa ja iankaikkisessa toiminnassa.

Näin ollen Poika ja Henki ovat molemmat yhtä Jumalan karissa eivätkä millään tavalla erotettuja hänestä. Täten jumalallinen ykseys koostuu Isästä, hänen Poikansa ja Henkensä kanssa, jotka ovat hänestä itsestään erillisiä ja kuitenkin samalla kertaa täydellisesti yhdistyneet hänessä.

Yksi Jumala: Yksi jumalallinen luonto ja olemus

Misä Isä on, siinä ovat Poika ja Henkikin. Tämä on kirkon opetus. Poika, Isästä syntynyt, ja Henki, Isästä lähtevä, ovat osalliset jumalallisesta luonnosta Jumalan kanssa ja ovat ”yhtä olemusta” hänen kanssaan.

Täten, koska Isä on ”sanomaton, tutkimaton, näkymätön, käsittämätön, aina oleva ja muuttumaton” (pyhän Johannes Krysostomoksen juinalallinen liturgia), samoin joka suhteessa myös Poika ja Henki. Jokainen jumaluuden määre, joka kuuluu Jumala Isän  elämään- , rakkaus, viisaus, totuus, autuus, pyhyys, voima, puhtaus, ilo – kuuluu yhtäläisesti myöskin Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen olento, luonto, olemus, olemassaolo ja elämä ovat ehdottomasti ja samankaltaisesti yksi ja sama.

Yksi Jumala: Yksi jumalallinen toiminta ja tahto

Koska Pyän Kolminaisuuden olemassaolo on yksi, niin mitä hyvänsä Isä haluaa, myös Poika ja Pyhä Henki haluavat samaa. Mitä Isä tekee, Poika ja Pyhä Henki tekevät myös samaa. Ei ole Jumala Isän tahtoa ja toimintaa, joka ei olisi samalla kertaa Pojan ja PyMn Hengen tahto ja toiminta.

Kolminaisuudessa itsessään niin iankaikkisuudessa kuin maailman luomisessa, ilmestymisessä, lihaksitulemisessa, lunastuksessa, pyhityksessä ja kunniaan korottamisessa – tahto ja toiminta ovat yksi: jumalalliselta Isältä  jumalallisen Pojan kautta, jumalallisessa Pyhässä Hengessä. Jumalan jokainen toiminta  on kolmen toimintaa. Ei yksikään Kolminaisuuden persoona toimi itsenäisesti tai erossa muista. Kunkin toiminta on kaikkien toiminta; ja kaikkien toiminta on kunkin toiminta. Ja jumalallinen toiminta on olennaisesti yksi.

Yksi Jumala: Yksi jumalallinen tieto ja rakkaus

Koska kukin Kolminaisuuden persoona on yhtä toisten kanssa, niin kukin tietää saman totuuden ja harjoittaa samaa rakkautta. Kunkin tieto on kaikkien tieto ja kunkin rakkaus on kaikkien rakkaus.

Erikseen otettuna Kolminaisuuden jokainen persoona tuntee toiset ja rakastaa niitä sellaisella ehdottomalla täydellisyydellä, tiedolla ja rakkaudella, ettei kenelläkään ole mitään tuntematonta eikä rakastamatonta toisissa, ja niin on vastaavasti kokonaisuuden kannalta. Näin ollen jos ihmisten luomisessa saama tieto voi yhdistää mielet täyteen yksimielisyyteen ja jos ihmisten luomisessa saama rakkaus voi saattaa erillään olevat yhteen, yhdeksi sydämeksi ja yhdeksi sieluksi ja vieläpä yhdeksi ruumiiksi, kuinka suunnattomasti täydellisemmin ja ehdottomammin yhdistyvän täytyy ykseyden olla silloin, kun ne, jotka tietävät ja rakastavat, ovat iankaikkiset ja jumalalliset.

Kolme jumalallista persoonaa

Ortodoksisessa jumaluusopillisessa kielenkäytössä Isää, Poikaa ja Pyhää  Henkeä kutsutaan kolmeksi jumalalliseksi persoonaksi. Persoona on tässä määritelty yksinkertaisesti tekijänä, joka on olemassa ja määritelmä  vastaa perinteellistä kirkkokielen hypostasis- käsitettä.

Niin kuin todellisuuden olento, olemus tai luonto vastaavat kysymykseen ”mitä?”, niin todellisuuden persoona vastaa kysymykseen ”kumpi” tai ”kuka?”. Täten, kun kysymme ”mitä Jumala on?”, vastanmme, että Jumala on jumalallinen, täydellinen, iankaikkinen, joka suhteessa korkein, kun kysymme ”kuka Jumala on?”, vastaamme, että Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Kirkon pyhät ovat selittäneet tätä Jumalan kolmiyhteyttä käyttämällä seuraavanlaista elämästä  otettua esimerkkiä. Näemme kolme miestä. Kysymme ”Mitä he ovat?”. Vastaamme ”He ovat ihmisolentoja”. Kukin on ihminen, jolla on sama ihmisyys ja ihmisluonto, mikä on määiriteltävissä  näin: luotu, ajallinen, fyysinen, järjellinen jne. Nämä kolme miestä ovat yksi sen suhteen, mitä he ovat. Mutta sen suhteen keitä he ovat, he ovat kolme, itse kukin ehdottoman ainutlaatuinen ja toisista erillinen. Kukin heistä on omalla ainutlaatuisella tavallaan yksilöllisessä mielessä  ihminen. Yksi ei ole toinen, vaikka kukin onkin ihminen, jolla on yksi ja sama inhimillinen luonto ja muoto.

Jumalasta puhuttaessa voimme kysyä samalla tavalla: ”Mitä  hän on?” Vastaukseksi voimme sanoa, että Jumala määritellään ehdottomana täydellisyytenä: ”Sanomaton, tutkimaton, näkymätön, käsittämätön, aina oleva ja muuttumaton”. Sitten voimme kysyä: ”Kuka hän on?” ja vastaamme, että  hän on Kolminaisuus: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Jumalan koskeva ”kuka”- kysymys sisältää sen, että hänessä on kolme persoonaa, joista kukin on ehdottoman ainutlaatuinen ja erillinen. Yksikään ei ole toinen, vaikkaa kukin onkin jumalallinen ja omaa saman jumalallisen luonnon ja muodon. Vaikka Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi sen suhteen, mitä he ovat, niin kuitenkin he ovat kolme sen suhteen, ketkä he ovat – nimittdin luomattomat, jumalalliset persoonat – he ovat jakaantumattomat ja täydellisesti yhdistyneet ajattomassa, tilattomassa, koottomassa, hahmottomassa, kaikkea olevaista korkeammassa olemassaolossaan, samoin kuin yhdessä jumalallisessa elämässään, tiedossan, rakkaudessaan, hyvyydessään, voimassaan, tahdossaan, toiminnassaan jne.

Täten ortodoksisen tradition mukann Jumalan salaisuuteen kuuluu, että on kolme, jotka ovat jumnlallisia; kolme, jotka elävä t ja toimivat yhdellä ja samalla jumalallisella täydellisyydellä, kuitenkin kukin oman persoonallisen erilaisuutensa ja ainutlaatuisuutensa mukaan. Siksi sanomme, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kukin jumalallisia,samaa jumaluutta, mutta kukin omalla jumalallisella tavallaan. Ja niin kuin luomattomalla jumaluudella on kolme jumalallista nimeä, vastaavasti jokaisessa  jumalallisessa toiminnassa on kolme jumalallista toimivaa tekijää; jokaisessa Jumalan toiminnassa on niin ollen kolme jumalallista puolta, mutta itse toiminta pysyy yhtenä ja samana.