Traditio

Varhaiskirkon näkemyksiä tuhatvuotisesta valtakunnasta ja viimeisistä tapahtumista

Kiliasmi. Oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta

Varhaisten vuosisatojen yleisistä uskonkäsityksistä voi vetää seuraavanlaisen  yhteenvedon. Kuollessa enkelit kuljettavat sielun oli Jumalan luo, joka väliaikaisella tuomiolla määrää sille paikan väliaikaiseen paikkaan riipuen sen tilasta. Useilla kirjailijoilla nämä välitilat olivat Haadeksen eri osia1 Mutta toinen näkemys voitti osittain Kristuksen Haadekseen  taskeutumisen tuloksena sielujen vapautumisen johdosta, mikä sai aikaan sen, että nyt vanhurskas sielut siirtyivät Taivaaseen tai taivaan  alueelle, jota kutsutaan paratiisiksi2 .

Tämä tieto löytyy jo Ignatiukselta  ja Jesajan taivaaseenastumisen kirjasta3 , ja Kyprianos näyttää olleen samaa mieltä4, samalla kun sillä  oli monia kannattajia, sillä Justinus,Irenaeus ja Tertullianus5 torjuivat sen  voimakkaasti. Tertullianus väitti, etteivät muut kuin marttyyrit päässeet heti  Paratiisiin 6, josta näkemyksestä ehkä olivat samaa mieltä Irenaeus7 ja Justinus8.

Lisäksi käsitys tulesta, jonka läpi kaikki kulkevat kuoleman  jälkeen tai tuomiolla (ks § 17), ajatus parannuksenteosta ja puhdistumisesta kuoleman jälkeen, jota tukevat  rukoukset  tai sakramentit, on löydettävissä satunnaisesti. Mutta mitään, joka lähenisi myöhempää kiirastulioppia ei löydy, lukuun ottamatta Augustinen oletusta, että jotkut uskolliset saattavat joutua puhdistumaan, ikään kuin  tulen avulla, syntisistä mieltymyksistään9, aina paavi Gregoriuksen aikaan saakka10.

Varhaiskirkossa vallitsi yleinen usko lähestyvään maailmanloppuun ja parousiaan. Tätä edeltäisivät suuret ongelmat ja Antikristuksen ilmetyminen11. Mutta Kristuksen tullessa  Antikristus ja jumalattomat tuhotaan.

Aikajärjestys, jonka suurin osa näistä, ja todellakin myöhempienkien  aikojen kirjoittajista hyväksyi, oli kuudesta tuhannen vuoden jaksosta ( = kuusi luomispäivää)12.Kristus tulisi viimeisenä tuhatvuotiskautena ja Hänen toinen tulemisensa olisi silloin lähellä; sen vuoksi tehtiin laskelmia tarkan ajan määrittämiseksi.

Hippolytuksen mukaan maailmalla oli vielä 250 vuotta aikaa jäljellä; Lactantiuksen mukaan 200. Toinen yleinen ajatus, joka perustui Rooman keisarikunnan odotettuun kestoon13, että maailmaloppu tulisi 195 jKr.14. 6000: n vuoden päättyminen ja toinen tulemus olisi alkuna seitsemännelle 1000– vuotis kaudelle, χίλιοι, josta voisivat nauttia vanhurskaat kuolleet, jotka  herätettäisiin15. Siitä tosiasiasta huolimatta, että paitsi Ilmestyskirjassa, Uusi Testamentti ei puhu tuhatvuotisesta valtakunnasta, χίλιοι, millenium, ja että Kristus  ei yhdistä parousiaa, toista tulemustaan, maallisen valtakunnan perustamiseen, millä uskolla oli poikkeuksellinen vaikutus kristittyjen mieliin

Epäilemättä Ilmestyskirjan väärin ymmärtäminen  antoi uskomukselle tietyn  auktoriteetin, mutta johtuu  pikemminkin sen juutalaisista edeltäjistä, että sen suosio ja sen yksityiskohtien laatiminen on selitettävä.

Niiden alustavasta tuomiosta ensimmäisessä ylösnousemuksessa, jotka Jumala tuntee,  on opettanut Lactantius16. Ne, joiden pahoja tekoja  on enemmän kuin heidän hyviä tekojaan, tuomitaan. Tuomio tulen kautta polttaa ne, joiden synnit ovat lukuisat ja painavat, mutta vanhurskaat eivät tunne sitä.  Ensimmäisillä olisi siten paikkansa jumalattomien kanssa, jotka eivät nuse tälle  tuomiolle (Ps 1:5). Tertullianus näyttää opettavan, että puhtaat nousevat heti, mutta ne, jotka oli olivat jotekin syyllisiä, nousisivat myöhemmin, tai ehkä ei ennen toista ylösnousemusta, jolloin jumalattomat nousevat17.

Yleiskuva tuhatvuotisesta valtakunnasta maan päällä “1000 vuoden illallisen päivänä”18, sisältää sellaisia ​​piirteitä kuin että  maa uudistettasiin ja Jerusalem rakennettaisiin uudelleen ja kirkastettaisiin. Ihmiset olisivat täysin vanhurskaita ja onnellisia, ja heillä olisi runsaasti jälkeläisiä. Ei olisi surua eikä vaivaa. Maapallo tuottaisi runsaasti, ja pöydät  olisivat  aina täynnä ruokaa.

Papiaksen kertomus, jota Irenaus muokkasi19, antaa kuvauksen tästä hedelmällisyydestä ja sen olevan itse Kristukselta, vaikka se tiedetään nyt kopioidun asiakirjasta 20. Kuulla olisi auringon loisto ja aurinko olisi seitsemän kertaa kirkkaampi kuin kuu. Jotkut jumalattomat jäisivät maan päälle ja joutuisivat ikuiseen orjuuteen. Tämä aisteihin vetoava näkökohta valtakunnasta on otettu suoraan juutalaisuudesta. Tertullianus yritti henkistää sitä, mutta hän edelleen käytti monia aistillisia vertaukuvia sen kuvaamisessa; ja on todennäköistä, että heidän kanssaan suurin osa niistä, jotka opettivat sitä, aistillisempi  käsitys  voitti, koska uskottiin  että pyhät hallitsivat lihassa. Oppi löytyy selvästi esitettynä Barnabaan kirjeessä21, Hermaalla, Didachessa22, Justinuksella23, Irenaeuksella24, Tertullianuksella25,Hippolytuksella26,Lactantiuksella27,Methodiuksella28, Commodianuksella29 .

Tietysti se oli  toisenlainen kuin gnostilainen eskatologinen järjestelmä, ja sellaisenaan sitä ylläpiti heitä vastaan esimerkiksi Ireneus30; mutta Cerinthuksen, joka hyväksyi Kristuksen todellisen ihmisyyden ja ylösnousemuksen, on arveltu opettaneen, että Kristuksen ylönoussemuksen jälkeen, Kristuksen valtakunta tulisi  olemaan  maan päällä erittäin aistillisena ja lihallisena.31.

Ebionilaiset32 ja montanistit vaalivat myös epähenkistä tuhatvuotista näkymystä. Montanistien mukaan  Kristus tulisi nopeasti ja muodostaisi maanpäällien pyhien valtakunnan Uuten Jerusalemiin, joka laskeutuisi näkyvästi  taivaasta ja perustettaisiin Pepuzaan  Frygiassa. Tämä tulisi olemaan merkki Kristuksen tulemuksesta. Montanus halusi erottaa uskovat kaikki maallisista touhuistaan, ja niin valmistella heitä valtakuntaa varten, kokoamalla heidät yhteen alueelle, missä Kristuksella tulisi  olemaan valtaistuimensa 33(kts. Eus. HE v. 16; Tert. adv. Marc. iii. 24; Epiph. xlix. 1; Orac. Prisc.).

Oli kuitenkin vahvaa vastustusta tätä uskomusta kohtaan verrattain varhaisista ajoista alkaen: Justinus (Dial. 80) sanoo että monet, muutoin ortodokseja, vastustivat sitä: ja tämä lausuntoa näyttää tukeneen Irenaeus (v. 31. 1).

leemens, Ignatius ja  Polykarpos tai monet apologeeteista  eivät mainitse oppia; mutta tuskin voimme väittää heidän hiljaisuutensa perusteella,  että he eivät uskoneet siihen, kun taas  tapauksessa apologieettien tapauksessa  politiikka on voinut saada aikaan hiljaisuuden.

Alogi hyökkäsi myös oppia vastaan, kieltäessään Johanneksen kirjoittaneen Ilmestyskirjan ja nimetessään sen  se Cerinthuksen nimiin (Epiph. xxxii., xxxiii., li.). Montanismin ylilyöntejä edesauttoi myö se,  että idässä halveksittiin  oppia ja se leimattiin juutalaiseksi pikemminkin kuin kristilliseksi.

Caius Roomalainen vastusti montanisti Proclusta, ja väitti, että Cerinthus oli keksinyt kiliasmi-opin.

Mutta Aleksandrian filosofisilla  ajatuksilla ja erityisesti Klemensin ja Origeneen  ajatuksilla  oli lajemmat vaikutukset34, mikä antoi kuoliniskun kiliastisille  näkemyksille  idässä.Dionysius Aleksandrialainen tutki  tätä opetusta, joka on jättänyt meille mielenkiintoisen kuvan menestyksestään taistelussa lyödä egyptiläisten  kristittyjen  kiliastiset näkemykset, todennäköisesti maaseudun piireissä, joilla  oli paljon vaikuttaneet Nepos Arsinoelaisen kirjoitukset, joka opetti tuhatvuotisesta valtakunnassta ruumiillisena nautintona. Egyptin kirkkoa uhkasi  skisma, mutta Dionysiss, viisailla perusteluillaan  ja ohjeillaan  esti sen, ja hänen vastustajansa, johtajanaan Coracion, luopuivat näkemyksistään35.

Kiliasmia edelleen puolusti  Methodius Tyroslainen36 ja Apollinarius 37, ja Egyptin munkit hyväksyivät 38.

Lännessä  kiliastiset näkemykset olivat  voitolla aina Augustinuksen aikaan asti, joka itse oli kerran elätellyt  niitä hengellisessä pikemminkin kuin aistillisessa muodossa, mutta joka nyt hyökäsi niitä vastaan ja muotoiltu tulkinnan Ilm. 20:4:sta,  minkä kirkko hyväksyi moniksi vuosisadoiksi.

Oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta muuttui  nyt harhaopiksi. Augustinus katsoo, että 1000 vuotta = Kirkon aika maan  päällä; Pyhien hallitusaika = taivasten valtakunnan hallitusaika; ensimmäinen ylösnousemus = hengellinen osuus, joka kastetuilla on Kristuksen ylösnousemukseen39. Hänen teoriansa kirkon ajasta kirjaimellisesti tulkittuna johti näkemykseen, että loppu tulisi  1000 jKr.

Suhteellinen helppous, jolla oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta  katosi, osoittaa, että yleisesti ottaen se ei ollut koskaan häirinnyt kristinuskon eettistä ja hengellistä elämää tai elämää kristittyinä kansalaisina. Ihmiset tyytyivät odottamaan, ja siten käsitys katosi  heidän mielistään, koska sen perusteettomuus ja joidenkin tuhlaavaisuus, jotka uskoivat siihen, kävi ilmeiseksi.

Syyriassa ja Pontuksessa oli joitain, jotka Montanuksen tavoin luulivat, että heidän tulisi vapauttaa  itsensä kaikista siteistä ja mennä edeltä tapaamaan Herraa tai myydä kaikki heidän tekemänsä, koska Hän oli lähellä40.

Mystiset lahkot elvyttivät tuhatvuotisen valtakunnan odotukset keskiajalla vaihteessa; ja uskonpuhdistuksen jälkeen pääasiassa anabaptistien keskuudessa. Tuhatvuotisen valtakunnan näkymät vaihdellen odotuksissaan aistillisemmasta tai hengellisestä valtakunnasta, ovat elpyneet aika ajoin siitä saakka, ja ovat velassa niiden  nykyaikaisesta kehityksestä Bengelille. Monilla arvostetuilla teologeilla on ollut millenaristisia näkemyksiä, mutta lähinnä Amerikassa oppi on synnyttänyt nousta eri lahkoja (seitsemännen päivän adventistit, Toiset adventistit jne.). Nämä, samoin kuin varhaisen kirkon kiliastit uskovat, 1000 vuoden lopussa Saatana vapautetaan, ja että hän käy sotaan pyhiä vastaan, joutuen vain tuhottaviksi.

Sekä tuhatvuotisen valtakunnan kannattajat  että ei-kannattajat kuvaavat maailma-draaman loppua samankaltaisin  käsittein ja luultavasti monet kristityt edelleen vaalivat kuvausta kirjaimellisesti mielessä -roomalaiskatoliset, anglikaanit ja protestantit. Tärkeimmät ominaisuudet ovat Kristuksen toinen tuleminen majesteettina koko ihmiskunnan tuomarina, kaikkien ylösnousemus, (tai jumalattomien ihmisten) toinen ylösnousemus kiliastien mukaan, viimeinen tuomio, (joka tapahtuu, kuten jotkut ajattelevat Joosafatin laaksossa), tuomion julistaminen – ikuinen rangaistus helvetissä jumalattomille tai  ikuinen autuus vanhurskaille taivaassa tai uudessa taivaassa ja maassa.  Yhdistyneenä näihin näkemyksiin olivat taivaan ja maan tuhoaminen tai muuttuminen, ja uuden universumin ilmestyminen, jonka keskuksen olisi Taivaallinen Jerusalem.

Kleemens Aleksandrialainen41 opetti koeajasta, joka päättyisi viimeiseen tuomioon. Origeneella42  tuomio, josta hän ei sano mitään sen tämänpuoleisuudesta, on tuskin lopullinen tnäytös; pikemminkin onko se “hetki“ aikakausien pituisessa prosessissa, jossa syntiset, mukaan lukien demonit, kuitenkin palautetaan parantavan  rangaistuksen keinoin, vaikka autuuden tiloja on useita eikä syntisen sielu ei voi enää koskaan olla sellainen kuin se oli. Tämä on apokatastasis– oppi,  jossa häntä myötäilevät monet kreikkalaiset isät, erityisesti Gregorios Nyssalainen, Theodoross Mopsuestialainen ja – vähmmän painokkaasti Gregorios Naziansilainen.  Egyptin ja Palestiinan luostarit tukivat myös  tätä oppia kauan sen jälkeen, ja monet modernit teologit ovat myötäilleet sitä enemmän tai vähemmän.

Opin ehdollisesta kuolemattomuudesta ja jumalattomien tuhoutumisesta tuomion jälkeen, joka löytyy Arnobiukselta, totesivat Hobbes ja Locke, ja Whiten Life in Christ 1846) opetusten jälkeen  on saanut suuresti kannattajia.

Gnostisissa järjestelmissä käsite lopullinen täydellistymisestä ei sisällä ajatusta Jumalallisesta tuomiosta. Viimeinen tuomio on automaattinen seuraamus sielujen luontaisen luonnon  mukaan– ehdollisen kuolemattomuuden lajeja. Ne, jotka eivät ole pneumatikoi eikä  psykhikoi yksinkertaisesti kuolisivat, ja kun aieon Kristus siirtyisi Pleromaan, ei voisi olla toista tulemista. Täydellistyminen on tulosta kaikkien valon kipinöiden ennallenpalauttamisesta sille korkealle alueelle, josta ne tulivat. Luotu maailmankaikkeus, niistä osattomaksi jäänyt, vanhenee ja rappeutuu, ja se tuhoutuu tulen kautta.(§ 16)

Viimeisestä tuomiosta ja helvetin piinasta  opetetaan Pistis Sofiassa – epätavallinen näkökohta gnostilaisuudessa. Markionin järjestelmässä hyvä Jumala ei tuomitse tai rankaise, paitsi siinä määrin  kuin Hän  pitää pahaa itsestään loitolla.

Jumalattomia rangaistaan Demiurgin tulessa. On vain kaksi asiaa, hyvän Jumalan taivas, ja Demiurgin helvetti. Joko Markion otaksui Paavalin kanssa,  ettei kukaan voi noudattaa lakia, tai hän vaikeni “vanhurskaiden” lopusta, koska se ei kiinnostanut häntä.43

Uusi taivas ja uusi maa.

Uskoa katastrofaalinen maailmanloppuun ja maailman ja maailmankaikkeuden uudistumiseen löytyy meksikolaisten, viikinkien, hindujen, buddhalaisten, parsien, stoalaisten ja muhammedilaisten parista.Jäljitämme nyt  tätä uskoa sellaisena  kuin se kehittyi juutalaisten keskuudessa  ja kristillisessä eskatologiassa. Profeetallisissa  kirjoissa tavalla valmistelivat tietä sellaiselle  opille kertomukset myllerryksistä luonnossa liittyvinä Herran Päivän tuomioihin, samalla kun maa palaa jopa takaisin entiseen  kaaoksen tilaansa (Jer 4:23); ja jälkeenpäin  taivaan ylenpalttinen hedelmällisyys ja kauneus (Hab 3:5; , Aam 9:5; Miika 1:4;  Jes  51:8;  34:4). Samalla maan vakauteen toisinaan viitataan että (Ps 93.1;  104:5) “). Oppi uudesta taivaasta ja maasta, lopullinen vastaavuus entiseen tilaan – tulee esille ensimmäistä kerrtaa  aika sisään Jes 65:17:ssa; 66:12:ssa”, vrt. 51:16; mutta on vaikea että päättää,  onko siinä asiayhteydessä sekaantuminen vai ei (vrt. 66:22. ja 65:20). Samankaltainen ajatus löytyy sisään Ps 102:25 ss., joka on ehkä peräisin makkabealaisten ajoilta.

Vanhan Testamentin rajojen ulkopuolelta seuraavaksi tämä oppi löytyy Eenok. 45:4 ss: ssa, missä opetetaan taivaan ja maan muuttuumisesta. Uusi maa tulee Messiaanisen Kuningaskunnan näyttämöksi, ja syntisille ei ole siinä tilaa. Jakeessa 91:14 maanpäällisen valtakunnan päättymisen jälkeen maailma on ‘kirjoitettu tuhoon tuomituksi’, ja taivaan sijalle tulee uusi taivas  tuomion jälkeen. Tänne  vanhurskaat siirtyvät  (104:2), mutta uudesta maasta  ei sanota mitään. Vrt.  72:1:  ‘kunnes uusi luominen on päättynyt, joka kestää ikuisuuteen’ Juhlien kirjassa (4:26) taivaat ja maa uudistuvat, ja Jerusalemiin tehdään pyhäkkö. Maapallo ja kaikki siinä pyhitetään, ja ihmiset elävät 1000 vuotta. Tällainen uudistuminen on jo tapahtunut kahdesti – vedenpaisumuksessa (5:12) ja Jaakobin ja hänen siemenensä uudistaminen (19:25). Baarukin apokalypsissa maailma palaa aikaisempaan tilaansa (3:7), uusitaan Viimeisellä Tuomiolla, ja siitä tulee ikuinen, katoamaton, ja näkymätön (32:6;  44:12;  “48:50; 51:8;  57:2). Neljännessä Esran kirjassa  7:30 s.   maailma palaa ‘vanhaan hiljaisuuteen’ seitsemäksi päiväksi, ja sitten ‘nousee ylös.’

Samanlainen opetus löytyy rabbinistisista ja Talmudin  kirjoituksista. Uusi taivas ja maa ovat vanhurskaiden asuinpaikka ja heiltä kaikki kipu, suru, synti, ja pahat olennot karkotetaan44.

Uudessa Testamentista löytyy samanlainen käsitys. Tulee olemaan palinggenesia (Mt 19:28) tai apokatastasis panton (Ap.t.3: 21). Taivas ja maa ravistellaan tai poistetaan, mutta se, mikä on pysyvää, jää  (Hes  12:26 s.), (vrt. 1:10). Toisessa Pietarin kirjeessä (3:5 s.) viitataan maailman tuhoon menneisyydessä veden kautta– ja ennustetaan tuleva taivaan ja maan tuho tulen kautta, (ainoa viite sellaiseen tuhoon Uudessa Testamentissa45 ([vesi,tuli]). Tämä oppi löytyy jo babylonialaisten uskonnossa46. Sitten uusi taivas ja maa, joissa vanhurskaat asuvat, ilmestyy.

Tämä muistuttaa stoalaista  ekpirosis -oppia, ja saattaa olla lainaus siitä. Mutta jo Vanhassa Testamentissa löytyy ajatus  tulen kautta tapahtuvasta maapallon tuhosta (5.Moos 32:22), joka on yhteydessä Jumalan tuomioon,  ja polttaa jumalattomat (Ps 97:3; Sak. 13:9; Jer.15:14; Sef. 1:18; Mal. 4:1; vrt. Ps 50:3; Hab 3:5). Kohdassa 5. Moos. 5:10 tulinen virta virtaa valtaistuimen alle ; niin myös Eenok 14:19; 71:2. Neljännessä Esran kirjassa (13:2 s.) tulinen virta lähtee “merestä nousseen miehen suusta”, ja polttaa hänen vihollisensa, (vrt. Juhlien kirja (36:10), Jesajan taivaaseeen astuminen (4:18)).Ajatus tulen kautta tapahtuvasta  ilmenee Uudessa Testamentissa myös muualla (Mt 3:12; Hepr.10:27; 12:29; 1.Kor. 3:13; 2.Tess.1:8).

Lisäksi  maailmanlopussa viimeisellä tuomiolla  maa ja taivas pakenevat pois (vrt. Mk 13:31), tai he häviävät yhdessä meren kanssa ja antavat paikkansa uudelle taivaalle ja maalle, autuaan  valtaistuimen (Ilm 20: 11;21:1 b; vrt.6:14  ja §14). Roomalaiskirjeessä (8:19)  viitataan uuteen luomakuntaan; vrt. 1 Kor. 7:31.

Näistä lähteistä idea siirtyi patristiseen teologiaan. Nykyinen maailmankaikkeus tulee tuhoutumaan, tai sen ulkoinen järjestys tulee muuttumaan ja antamaan  paikkansa  loistavammalle rakenteelle.  Myötäillen 2 .Piet. 3:5 s., Justinus (Apolog. ii. 7), Tatianus (kpl. 25), ja Minucius Felix (luku 34) opettavat koko maailman tuhoutumisesta tulen kautta. Hippolytus kuvaa tulista jokea, joka tulee tuhoamaan maa, kun taivas taivas kääritään yhteen kuin käärö. Tämän jälkeen on uusi taivas ja maa 47. Origenes myös viittaa tähän48, mutta muualla hän puhuu aineellisen maailman muutoksesta ja uudistumisesta49. Hän puhuu myös siunatuista, jotka kulkevat planeettasfäärien taakse todelliseen taivaaseen ja maahan50. Methodius puhuu myös maailman uudistumisesta  tulen kautta, ja Lactantius puhuu tulesta, joka polttaa maailman ja jumalattomat. Samaana  aikaan vanhurskaat kätkeytyvät luoliin ja tulevat sitten esiin. Taivaat kääritään kokoon, ja maa muuttuu51. Nämä ajatukset ovat vallalla Sibyllan  Oraakkeleissa. Viimeisellä tuomiolla tulivirta tai -putos virtaavat  taivaasta ja kuluttavat maan, meren ja taivaan; mutta kaikki asiat ilmestyvät puhdistettuina tai Jumala ottaa pois ne, jotka pyrkivät puhtauteen. Tämä (tai toinen) virta kulkee Jumalan valtaistuimen pylväästä ja kaikki kulkevat kautta se ylösnousemuksen jälkeen52. Koko mielikuva Sibyllan Oraakkeleissa, olipa sitten juutalainen tai kristitty, muistuttaa voimakkaasti parsilaista eskatologiaa53 .

Irenaeus54, vastustaen Valentinusta, ei usko maailman tuhoutumiseen tulen kautta, vaan muuttumlla. Augustinus opetti, että se mikä on katoavaista maailmassa tuhoutuu tulen kautta, sitten ilmestyy uusi maailma, sopiva uudistetun ihmiskunnan asumineen55.

Valentinuksen opin mukaan tuli on kätkettynä  maailmassa, ja lopussa liekehtii ja tuhoaa kaiken aineen sammuen itse yhdessä sen kanssa56. Tämä on luultavasti lainaa stoalaisilta. Simonialaiset opettivat maailman hajoamisesta57ja siihen vihjataan myös Peratia– järjestelmässä – ‘muodollinen maailma’ on katoavainen58. Tässä ei tietenkään tapahdu uusiutumista. Pistis Sophiassa esiintyy  myös oppi Viimeisestä Tuomiosta ja maailmapalosta59. Manikealaisessa järjestelmässä tuli, joka kestää 1468 vuoden ajan, polttaa maailman -oppi  epäilemättä lainattu parsilaisuudesta. Gnostilaisella opilla toisaalta on melko herakleiolaista ja stoilaista hengenheimoaissuutta.

Viimeinen  tuli

Patristisisitaa kirjoituksista ennen oppia  kiirastulesta löytyi täysin vakiintuneina erilaisia ​​ideoita. Pannen sivuun “tämän ajatuksen tulesta-–  aineellinenko vai vertauskuvallinen kirjoittajan näkökulmasta– se toimi tiettyjä ihmisiä puhdistavana kuoleman ja  ja tuomion välisenä aikana”-60, “on siitä olemassa kaksi muuta yleistä  käsitystä.

1.Kuolemassa sielut kulkevat tulijoen tai -meren läpi. Se ei vahingoitta, ainoastaan puhdistaa vanhurskaat ja katuvat. Kaikki muut kärsivät siitä.61

Abrahamin Testamentissa (§12), alustavalla tuomiolla kuoleman jälkeen, enkeli Puriel koettelee sieluja tulella. Jos heidän tekonsa ovat loppuun palaneet, heidät viedään syntisten paikalle ; mutta jos tuli hyväksyy heidän teokonsa, he siirtyvät vanhurskaiden paikkaan. Tulinen joki on älykäs, niin ettei se  satutta vanhurskaita, vaan  vain syntisiä. 62

2. Sama käsitys tulivirrasta on tuotu Viimeisen Tuomion yhteyteen kuten parsilaisten opissa ( § 8). Tämä löytyy Sibyllan Oraakkeleista (katso edellä). Origenes satunnaisesti pitää puhdistavaa tulta samana, joka kuluttaa koko maailman. Kaikkien täytyy vastaanottaa se osakseen, mutta se ei aiheuta kipua puhtaille. Lactantius (vii. 20) opettaa siitä, että  Kristuksen tulemusta edeltävänä tuhatvuotiskautena on olemassa tulen kautta tapahtuva tuomio, joka polttaa ne, joiden synnit ylittävät lukumäärältään tai raskaudeltaan, mutta vanhurskaita se ei koske.

Ambrosius63 opetti, että tuo tuli  todistaisi sieluista viimeisellä  tuomiolla puhdistaen ja virvoittaen vanhurskaita, mutta ikuisesti kiduttaen jumalattomia. Puhdistava tuli   syntisiä varten Viimeisen Tuomion jälkeen löytyy ambrosiuslaisten opetuksista.64.

Ajatus puhdistavasta tulesta, jonka  kautta kaikki kulkevat, on useimmilla näistä  kirjoittajista, tarkoittaen 1. Kor. 3:13: n tulta, mutta on monia kohtia sekä VT:ssa että UT:ssa,  joissatu  tulesta Viimeisellä  Tuomiolla  puhutaan (kts. edellä). Todennäköisesti klassinen käsitys pyriphlegethonista, egyptiläinen ajatus tulisesta järvestä Amentissa65, ja parsilainen myytti maailmanpalosta, mikä vanhurskaille on  kuin lämmin maito, mutta  syntisille kuin  sula metalli- (§ 8) ovat olleet muodostamassa  tätä patristista käsitystä.

Psykostasia.

Psykostasialla tarkoitettiin henkien tai sielujen punnitsemista Osiriksen tuomiolla Uuden valtakunnan aikana Egyptissä.

Yhteydessä ajatukseen Viimeisestä Tuomiosta on ajatus psykostasiasta, sielujen ja niiden tekojen punnitsemisesta,joka löytyy monista eskatologioista, lopunaikaa koskevista näkemyksistä. Olemme jo kohdanneet sen egyptiläisessä, intialaisessa66, persialaisessa  ja muhamettilaisissa eskatologioissa. Se löytyy myös mandealaisilta  lainana  parsilaisilta67. Heprealaisilla ajatus punnitsemisesta vaa´alla Jumala rajoittuu aluksi tähän elämään (Job 31:6; Snl.  16:2; 21:2;  24:12;  Ps 62:8, 5. Moos. 5:27, 4 Esr. 3:34, Ps. Salom.. 5:4)   ja se on yleisesti hengellistetty. Apokalyptisessä kirjallisuudessa ajatus on siirretty tulevaan tuomioon, jolloin ihmisten teot punnitaan vaa´alla Valitun mukaan (Eenok. 41:1;  45: 3; 61:8 .;  vrt. Apoc. Bar.. 41:6) –  ajatus löytyy hyvin materialistisessa  muodossa Talmudista68. Ensimmäinen viittaus tähän ajatukseen kristillisessä kirjallisuudessa löytyy testistä. Abrahamin Testamentista ( §12), missä alustavalla tuomiolla kuoleman jälkeen enkeli Dokiel punnitsee sielut. Niiden kohtalo tämän ja muiden  testien mukainen, mutta sielut, joilla on yhtäläiset synnit, ja vanhurskaat, asetetaan erilleen odottamaan  Lopullista Tuomiota. Tästä ajatuksesta Mikaelin sielujen  punnitsijana, joka tehtävä  on ajateltu samaksi kuin Hermeksellä, ihmisten kohtaloiden vaakana, tuli suosittu varhaisella  ja myöhemmältä keskiajalta Näkyjä toisesta maailmasta-teoksen myötä; ja kuvitusmaailmassa usein Saatana tai demonit yrittävät että painaa alas vaakaa  sielun voittamiseksi. 69.

Henkilöön pantu merkki tai leima  erottaa hänet  tuomioon tai pelastaa hänet pelätystä tuomiosta (Hes. 9:4; Ps. Solom. 15:8, 10:8), “vanhurskailla on Herran merkki heidän pelastuksekseen”,”tuhon merkki on heidän otsassaan” ; Gal 6:17; Ilm. 7:3, 9:4, 14:1; tämä  voi viitata 2. Moos. 12:13 ja 1.Moos 4:16). Rabbiinisessa kirjallisuudessa ympärileikkaus on merkki, joka pelastaa Gehennasta70. Nämä ajatukset tulevat esille  gnostilaisessa vanhassa käsityksessä sielun noususta sfäärien läpi ja sen vapaasta kulusta, koska sillä on tietyt merkit tai koska kastettu tai sinetöity tai tuntee maagiset tunnkset. Samanlaisia ​​käsityksiä on jo tavattu  alkuperäiskansojen eskatologiassa (§ 1). Vrt. myös ajatus kasteesta testinä tai merkkinä. Syntit jättävät jälkiä syntiseen, ja tämän perusteella hänet tunnetaan toisessa maailmassa71.

Elämän kirja  ja tuomio.

Babylonialaisten  uskonnossa Mardukilla oli kirjuri, joka kirjoitti muistiin hänen sanelunsa perusteella elävien  kohtalot ja kirjoitti myös Hadeksen hallitsijan tutkinnot72. Vanhassa Testamentissa Elämän kirja tai Muisto sisältää Jahven  kansaan kuuluvien nimet, ja heidän nimensä voidaan poistaa  siitä. (2. Moos. 32:32, Ps 69:28, Jes 4:3,  Hes. 13:2, Mal.  3:14,; vrt. Ps 139:16, Jer 22:39, Jes. 48:10). Niin tästä tulee siten niiden kirja, jotka ovat hyväksytyt ‘tulevaisuuden autuuteen´ (Dan 12:1) ajatus, joka löytyy täydellisenä Uudessa Testamentissa  (Lk.10:26, Fil. 4:3, Hepr. 12:23 , Ilm. 3:5,  13:4,  17:8,  20:12,16;  21:27). Kirjaan, johon hyvät ja pahat teot on kirjattu, on myös viitattu (Mal. 3:14, Jes 65:4), ja ne avataan Viimeisellä Tuomiolla (Dan.7:10; Ilm.20:12. Nämä ideat toistuvat apokalyptisessä kirjallisuudessa.

Elämän kirjat ovat olemassa (Juhlien kirja. 36:10, 30 :22), ja ne avataan tuomiolla (Eenok. 47:3; vrt. 104:1 ). On myös kirjoja, joissa ihmisten teot kirjataan, ja näitäkin käytetään tuomiolla (Eenok..8l:4, 90:20, 98:7,8; 104:7,, Juhlien kirja30: 20s.; 36:18, 4. Esra 6:20 , Bar. Apoc. 24:1). Eenokin sanotaan olleen kirjuri, joka kirjaa teot (Juhlien kirja 4:23, 10:17; vrt. Eenokin salaisuudet, 40:13, 53:2;  64:6) ; muualla se on arkkienkeli (Eenok.. 89:61, Mikael, Jes. Taiv. ast. 9:21).

Aabrahamin Testamentissa (§ 12) kaksi enkeliä tai Eenok kirjaavat  teot ja sieluille annetut tuomiot. Samankaltaisia ajatuksia löytyy varhaiskristillisestä kirjallisuudesta73, ja ne ovat yleisesen uskon asia. Muistiinmerkitsijät ovat hyvin usein enkeleitä – käsitys löytyy jo kreikkalaisesta uskosta demoneihin74 tai varjoihin75.

Samanlaisia ​​ideoita kirjoista tai rekistereistä, jotka päättävät ihmisten tulevista kohtaloista joistakin joistakin korkeammista etnisistä uskonnoista hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta, ja islamista (§§ 6, 7,9 ; vrt. § 2, kirjuri Thoth).76

YHTEENVETO.

Maailmanloppua koskevat ideoita maailmassa, jotka löytvät useimmista eskatologiosita voidaan pitää myyttisinä pohdiskeluina luonnon todellisten katastrofien ja sen ilmiöitä luonnossa perusteella. Maailmalla, kuten tiede opettaa, ja ihmisten pohdiskelut viittaavat, täytyy olla loppu; mutta he kuvailevat tuota loppua on karmein värein, mutta yleensä odottavat sen jälkeen uutta järjestystä. Mutta vain harvoissa eskatologioissa löytyy yhteys suureen lopulliseen tuomioon (parsilaisuus, juutalainen, kristinusko, islam); ja tämä liittyy oppiin maailmanlopusta, lopulliseen katastrofiin, joka  on alkusoittoa tai jopa osa sitä, tuomion toimeenpanoa. Moraaliset ja luonnolliset tapahtumat olisivat siten kytköksissä, koska näyttää ihmisistä sopivalta, että aika jolloin  heidän lopulliset kohtalonsa tulisi päättää, pitäisi synkronisoida maailmanjärjestyksen loppuun. Kristinusko, ja jos hyväksymme Kristuksen eskatologinen opetuksen kirjaimellisesti (tosin kuten on nähty, sitä ei tarvitse tehdä), Kristus itse opetti tämän näkemyksen; mutta taipumus on nyt yhä enemmän etsiä hengellisempää käsitystä tuomiosta ja ihmisistä huolehtimassa itsestään vähemmän ja vähemmän maailmanjärjestyksen loppuun liittyvänä tapahtumana, enemmän tai vähemmän mekaanisesti, ideana  Viimeisestä Tuomiosta. Jumalan tuomio ilmentymisen merkitystä  ihmisen sielussa pidetään tärkeämpänä kuin karmeita ilmiöitä, joiden on niin kauan uskottu seuraavan  Viimeistä  Tuomiota, ja mikä voi ei ole missään yhteydessä sieluun tai organismiin, johon pukeutu tulevassa olomuodossa.

Kirjallisuutta:

Wallis Budge, Egyptian  Heaven and Hell, 1906.The Egyptian Heaven and Hell : E. A. Wallis Budge : Free Download, Borrow, and Streaming : Internet Archive

Wallis Budge, Book of the Dead,1898.E.A. Wallis Budge – Egyptian Book Of The Dead.pdf (the-eye.eu)

A.Jeremias, Babylonisch -Assyrische Vorstellung vom Leben nach dem Tode,Leipzig, 1887

Milton S. Terry The Sibylline Oracles Translated from the Greek into English Blank Verse,Elfinspell: Online Intro, Sibylline Oracles, Milton S. Terry English translation, online text, Early Christianity, Apocalyptic Literature, Ancient Greek and Rome Religion,

W.O. E. Oesterley, Doctrine of the Last Things, London, 1908.Doctrine of Last Things, by W.O.E. Oesterley (futurerevealed.com)

M. Landau, Hölle und Fegfeuer, Heidelberg, 1909;

J. A. MacCulloch, Early Chr. Visions of the Other– World, Edinburgh, 1912

Landes, Richard,  Heaven on Earth: The Varieties of the Millennial Experience, (Oxford University Press 2011)Virtanen, Hannu V,  Jumalien synty: Dna:n, kulttuurievoluution ja uskonnon kolmiyhteinen historianselitys, VS-Kustannus, 2014


1 Tertullianus, Irenaeus

2 Tämä on joskus maan päällä, Aadamin paratiisi.

3 ix. 7s.

4 Vrt. Adv. Demetr. ; de Mortal, passim.

5 Dial. 80, 93

6 de An. 55; de Res. Carn. 43

7 iv. 38. 9

8 Luku. Mar. of the Holy Martyrs

9 de Civ. Dei, xxi. 26 ; Enchir. 69

10 Kts. Dial. iv. 30), ja passim- ja puhdistava tuli kevyemmille synneille). de Civ. Dei, xxi. 26 ; Enchir. 69

11 Didache, xvi. 4; Ep. Barn. 15 ; Iren. jae 25f. ; Hipp, de Christo et Antichristo;Lactant.vii. 17 f.

12 [Ep, Barn. 15, jota myötäilevät Irenaeus, Hippolytus, Lactantius jne.]

13 Ρώμη= 948

14 Sib. Or. viii. 148

15 Ensimmäinen ylösnousemus

16 vii. 20

17 Kts. de An. 35, 55, 58; adv. Marc. iii 24

18 ‘Bohairic Death of Joseph’ [TS  iv. 2. 142

19 adv.Haer.v.33

20 Ehkä midrasta  1.Moos. 27: 28;  (Harris, Exp., 1895, s.448) ; AJTh, 1900, s. 499]), käytetty  myös Apoc. Bar. 29:5f.:ssa ja En.10:19:ssa, “(ks Charles, Apoc.  Bar., 54)

21 4, 15

22 10, 16

23 Dial. 80, 81

24 v. 32 s.

25 adv. Marcion. iii. 24

26 Overbeck, Quaest. Hipp. 70

27 vii. 20 ss.

28 Conviv. ix. 1. 5

29 Carm. Apol. v. 979 ss

30 v. 33

31 Caius, ap. Eus. HE iii. 28

32 Jerome, Com. Is. 66:20

33 Eus. HE ii. 25; Eus.HE vii. 25; f. Gwynn,Hermathema, vi. 397s.)

34Strom, vii. 12. 74; de Princ. ii. 11 f.;  c. Cels. viii. 30

35 225 jKr.; Eus. HE vii. 24

36 Conviv. IX. i. 5

37 Basil, Ep. cclxiii. 4, cclxv. 2 ; Greg. Naz. Ep. cii. 4

38 Harnack, Hist, of Dogma, ii. 300,viite

39 de Civ. Dei, xx. 6 f.

40 Kts.  Bratke  Das entdeckte vierte Buch des Daniei-Comm. von Hippolylus, Bonn, 1891, s. 15 ; Conybeare, op. öljy. 21 s.

41 Strom, vii. 2. 12

42 Evankeliumin ennustuksia ei tule ottaa niiden kirjaimellisessa merkityksessä [Matt. Com, jakso , 49]

43 Harnack,i. 273,viite

44 Gfrörer, ii. 273 f. ; Wünsche, Der bab. Talmud, 1889, ii. 3. 194

45 Vrt. Josefus, Ant. I. ii. 3

46 Kts. Ages of the World [Bab.], Vol. I. s. 183b

47 Discourse,§ 37 ; vrt. Tertull. De An.. 55, de Spect. 30

48 c. Cels. jae 15

49 de Princ. i. 6. 4; vrt. ii. 1.3

50 ii. 3. 7; iii. 6. 8

51 vii. 26

52 ii. 196 ss.; vrt. iii. 79 ss., iv. 161 ss. , vii:28 s., viii. 217 ss.

53 Kts. Bousset, Der Antichrist, 163. s.

54 v.36.1

55de Civ. Dei, xx. 16

56 Iren. i. 7. 1

57 Iren. i. 23. 3 ; vrt. Basilideksen järjestelmä [Hipp. x. 10])

58 Hipp. v. 7

59 Schmidt, Kopt. Gnost. Schr., 1905, s. 48

60 Kts. Origenes, de Princ. ii. 10. 6; Kyprianus, Ep. 60; Greg. Nyssa, Orat. Catech. 26, 35,kyr katharsion; August. Enchir. 69, de Civ. Dei, xxi. 26)

61 Coptic documents, TS iv.2;  vrt. Hist. Of  Joseph, Acts of John

62 Vrt.Test. of  Isaac [TS ii. 2. 146 f.)

63 Serm. iii. 14; xx.12; Ps.:sta xxxvi. 26

64 Ep. i. ad Cor. xv. 53; kirjeessä roomalaisille (v. 14)

65 Budge, Book of the Dead, 288 1.

66 Vrt. Sat. Brah. xi. 7; Weber, Ind. Streifen, Berliini, 1868, s. 21. 2

67 Brandt, Die mand. Rel., Leipzig, 1889, s. 76, 195

68 Weber, 269 s.

69 Kts. Manry, RA, 1844, i., ii.; Wiegand, Der Erzengel Michael, Stuttgart, 1886, s. 38 ss.; Landau, Hölle und Fegfeuer, s. 11s..

70 JE iv.93

71 Platon, Gorgias 523 ; Luciaus, Katapl. 23; vrt. Origenes, Serm. on Jer.. 16. 19.

72 Jastrow, Rel. of  Bab., Boston, 1898, s. 587

73 Elämän tai vanhurskaan kirja [Pietarin Ilmestyskirja; Hermas, Näky. i. 3; Mand. viii. 6; Sim. ii. 9; vrt. PG xxviii. 589]), ja teoksessa Näkyjä toisesta maailmasta, varhaisesta ja myöhemmästä (Apoc. Petri; Apoc. Pauli ; Bede, Eccl. Hist. v. 13

74 Hes. Op. 251 s.

75 Lucian, Menip. 13

76 Kts. Scherman, Materialien zur Gesch. der indisch. Visionslitt., Leipzig, 1892, s. 89 ; Landau, Hölle und Fegfeuer, 114 ss.