Sokeana syntyneen sunnuntai
Tsasounan suunnalta |
WWW. TSASOUNA. NET |
Sokeana syntyneen sunnuntai
Joh. 9: 1- 38
Tänään, sokeana syntyneen sunnuntaina pyhä evankeliumi kertoo sokeudesta ja näkemisestä, pimeydestä ja valkeudesta. Sokeus tai näkövamma on aina vakava asia: se rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia kokea tämä elämä koko sen kauneudessaan ja rikkaudessaan. Sokeus itse asiassa merkitsee sitä, että ei ole mahdollista nähdä valoa. Elämä on kulkemista pimeydessä tai ainakin varjossa. Evankeliumin sokeana syntynyt mies ei voinut tietää, mitä valkeus merkitsee ennen kuin Kristus kulki siitä ohitse ja havaitsi hänet. Tämä kohtaaminen tuli käännepaikaksi sokean elämässä, niin että hän saattoi kertoa toisille: “Se mies, jota kutsutaan Jeesukseksi, teki tahtaan ja voiteli minun silmäni ja sanoi minulle: ‘Mene ja peseydy Siiloaan lammikossa; niin minä menin ja peseydyin ja sain näköni” (Joh. 9: 11).
Päivän evankeliumissa tapaamme myös toisia ja toisenlaisia sokeita. Nämä olivat fariseuksia ja muita juutalaisia, jotka eivät uskoneet, vaikka näkivät. “Se mies ei ole Jumalasta, koska hän ei pidä sapattia”, “Me tiedämme, että se mies on syntinen”, sanoivat he Vapahtajasta. Nämä ihmiset luulivat tietävänsä, he uskoivat näkevänsä, vaikka he eivät tienneet eivätkä nähneet. Sokeana syntynyt tunsi rajoituksensa, mutta omien käsitystensä oikeuteen ja erehtymättömyyteen luottavat Jeesuksen aikalaiset eivät tajunneet olevansa sokeita, hengellisesti sokeita. Hengellinen sokeus on vielä vaarallisempi, vielä pelottavampi kuin fyysinen sokeus. Mooseksen opetuslapsiksi itseänsä ylistäneet epäilijät eivät voineet käsittää, mistä oli tämä ihmeellinen parantaja, kun taas näkönsä saanut mies ymmärsi, että “jos hän ei olisi Jumalasta, ei hän voisi mitään tehdä”(Joh. 9:33)Hengellisen näkökyvyn puuttuminen on vaarallista nimenomaan siksi, että sen vallassa ihminen ei tunne Jumalaa, ei toisia ihmisiä, eikä oikeastaan itseäänkään. Esineellinen, näkyvä maailma sokaisee helposti. Aikamme ihminen luottaa kernaasti vain omiin silmunsa, vain omiin saavutuksiinsa — tieteen, tekniikan ja edistyksen voittokulkuun. Ja mitä me oikeastaan tiedämme? Keitä olemme ja minne olemme matkalla? Hengellinen todellisuus, Jumalan ja hänen pyhiensä läsnäolo jää helposti havaitsematta ja kokematta. On olemassa vaara joutua pimeyteen ja eksyksiin. Ilman Jumalaa ihminen on todella sokea ja hän harhailee eksyksissä. “Minä olen maailman vaikeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus”, sanoo Kristus (Joh. 8:12).
Hengellisesti sokeita olemme unohtaessamme Jumalan ja hänen pyhät käskynsä-. Hengellistä sokeutta osoitamme ennakkoluuloisella, ylimielisellä suhtautumisellamme toisiin ihmisiin, tuomitsemisella ja vihastumisella. Hengellinen näkökykymme on pahasti vialla, ellemme pidä huolta kuolemattomasta sielustamme. Mitä sitten on tehtävä, jotta myös hengellisesti näkisimme? Näkönsä saanut sokeana syntynyt antaa meille esikuvan, kun hän tunnustaa: “Herra, minä uskon”, ja uskonsa hän osoittaa käytännössä kumartaen rukoilemalla Kristusta (Joh. 9: 38). Uskoessamme Kristukseen Jumalan Poikana me tulemme pimeydestä valoon. Kristus on “ihana valkeus”, “totinen Valkeus”, joka valistaa ja pyhittää jokaisen maailmaan tulevan ihmisen. Usko auttaa meitä pysymään oikealla tiellä. Jumalan näkeminen on luvattu puhdassydämisille (Mt. 5: 8). Kilvoittelijaisät puhuvat sydämestä hngel1isen näkemisen paikkana. Meidän on säännöllisesti tapahtuvalla rukouskilvoittelulla koetettava puhdistaa sydämemme kaikesta liasta ja saastasta, mikä sinne on keräytynyt. “Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset” (Mt. 15: 19). Nämä kaikki saastuttavat ihmisen ja estävät häntä näkemästä Jumalaa. Sydämemme puhdistaminen ja sen tekeminen Jumalan kohtaamisen paikaksi on tehtävä, joka meille tänä sokeana syntyneen sunnuntaina annetaan. Tämä kilvoituksen noudattaminen ja jatkuva harrastaminen johtavat meidät vähitellen hengellisestä sokeudesta Jumalan näkemiseen ja synnin pimeydestä Kristuksen käskyjen valkeuteen. Aamen.