Opetuspuheita

Teofania Herran kaste

                                                   Tsasounan suunnalta
                                                     WWW. TSASOUNA. NET

Teofania Herran kaste

Mt. 3:13 – 17

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Herran kasteen päivä, loppiainen, jota tänään kunnioittaen vietämme ja jota myös epifaniaksi kutsutaan, on yksi Herran kahdestastoista suuresta juhlasta. Tätä juhlaa nimitetään myös Jumalan ilmestymiseksi, teofaniaksi, sen vuoksi, että Jeesusta kastettaessa ilmestyi Pyhä Kolminaisuus: Jumalan Isän ääni todisti Pojasta, Johannes kastoi Jumalan Pojan ja Pyhä Henki laskeutui Pojan päälle kyyhkysen muodossa.

Vanhin muoto viettää tätä juhlaa on viettää sitä Epifaniajuhlana. Tapa on alkuisin idästä, jossa sen ajankohdan muodostuminen kristilliseksi juhlaksi osittain tapahtuu vastapainoksi samoihin aikoihin Egyptissä ja Arabiassa vietetylle pakanalliselle juhlalle. Aivan ensimmäisenä sitä lienee vietetty basilidelaisten hereetikkojen keskuudessa, mutta jo hyvin varhain siitä tuli kristillisen kirkon suuri juhla. Aivan aluksi juhlaa vietettiin sekä Kristuksen kasteen että Hänen syntymänsä muistoksi.  Tätä juhlaa pidetään pääsiäisen ja helluntain jälkeen seuraavaksi tärkeimpänä.   Muistelemme tänään Johanneksen suorittamaa Herran kastetta Jordanin vesissä ja laajemmin ymmärrettynä lihaksi tulleen, ihmiseksi syntyneen, Sanan julkista ilmoitusta maailmalle. Jeesus ilmoitti olevansa Jumalan Poika.. Kreikkalaisessa maailmassa epifaniaa kutsutaan myös ”valojen juhlaksi”. Kirkko juhlii maailman valaisemista Kristuksen valon kautta.

Roomalaiskatolinen kirkko viettää tätä juhlaa kolmenlaisessa merkityksessä: tietäjien kautta tapahtuvana Jumalan Pojan ilmestymisenä pakanoille, Jordanin kasteen muistoksi, sekä Jeesuksen suorittaman ensimmäisen ihmeteon muistoksi, kun Jeesus muutti veden viiniksi Kaanan häissä.

Herran kasteen tapahtumapaikka on kreikkalaisen Prodromoksen luostarin 3. vuosisadalta peräisin olevan perimätiedon mukaan lähellä Hadjlan kahluupaikkaa Jordanissa. Alueen arabit kutsuvat paikkaa ”juutalaisten linnoitukseksi”, jossa israelilaiset ylittivät Jordanin Joosuan johdolla.

Johannes Damaskolaisen mukaan ensimmäinen kaste pelastushistoriassa oli vedenpaisumus. Sen tarkoitus oli synnin hävittäminen. Toinen kaste tapahtui meren ja pilven kautta. Meri tarkoitti kastevettä ja pilvi oli Hengen vertauskuva. Kolmas kaste oli Mooseksen lain mukainen (3 Moos 14:1-8). Johanneksen suorittamat kasteet ohjasivat kastettavia katumukseen, jotta ihmiset voisivat uskoa Kristukseen. Johanneksen kaste puhdisti ihmiset Pyhää Henkeä varten. Jeesus otti vastaan kasteen monien puhdistukseksi murskatakseen lohikäärmeiden päät vetten päällä. Kuudentena Damaskolainen mainitsee katumuksen ja kyynelten kasteen, joka on vaikea. Hän pitää myös marttyyriutta kasteena. Lisäksi hän puhuu Kristuksen tulemuksessa tapahtuvasta viimeisestä kasteesta, joka ei ole pelastava, mutta poistaa kylläkin pahuuden ja on lopulta rankaiseva.

Evankeliumin mukaan Jeesus otti vastaan kasteen ”täyttääkseen vanhurskauden”, jotta myös hänen seuraajansa saisivat sen. Jeesus itse pani alulle kastekäytännön ja hänen kasteensa on meidän kasteemme esikuva.

Pyhä Efraim Syyrialainen 3.:lla vuosisadalla ihmettelee ja ylistää epifaniahymneissäänn Kristuksen kastetta: ”Se on ihme, joka ylittää kaiken! Hän laskeutui alas veteen ja kastettiin…  Siunattu olkoon Hän, joka kastettiin, että Hän voisi kastaa teidät, vapauttaakseen teidät rikkomuksista.  Hän, joka tekee kaikki rikkaiksi, astui alas ja pukeutui köyhyyteen, että Hän voisi jakaa köyhille kätketyt varastot veden aarretalosta. Jumala armossaan alensi itsensä ja laskeutui alas, yhdistääkseen myötätuntonsa veteen.”                        

Jeesuksen kaste on ihmisten kannalta välttämätön. Aadamin lankeemuksen kautta koko maailma tuli syylliseksi. Ilman Jeesuksen kastetta ei ihminen eikä luomakunta voi tulla ennalleen.  Pyhä Efraim selittää hymneissään edelleen: ”Aadam teki syntiä ja ansaitsi kaikki murheet, samalla tavoin koko maailma hänen esimerkkinsä mukaan koko syyllisyyden. Ja sen sijaan, että harkitaan, kuinka se pitäisi saattaa ennalleen, pitäisi miettiä, kuinka sen lankeemus olisi sille mieluisa.  Kunnia Hänelle, joka tuli ja asetti sen ennalleen. Tämä syy vaati Häntä, joka on puhdas, tulemaan kastettavaksi, jopa saastaisten kanssa. Taivas Hänen kunniakseen avautui, jotta kaikkien puhdistaja voitaisiin kastaa kaikkien kanssa, Hän tuli alas ja pyhitti vedet kastettamme varten.”                              

Jeesuksen kaste tapahtui kaikkien ihmisten ja koko kosmisen järjestyksen takia. Jeesus samaisti itsensä syntiseen tilaamme, vaikka Hän itse olikin synnitön. Jeesuksen kaste on yhteydessä myös hänen syntymäänsä ja kuolemaansa. Syntymä jatkuu kasteessa ja kaste liittyy kuolemaan, joka johtaa ylösnousemukseen. Ilman ylösnousemusta kukaan ei voi päästä sisälle valtakuntaan. Koska Kristus itsekin kastettiin, kaste on myös ihmisille välttämätön. Jeesuksen kaste on alkuna rauhalle, joka on leviävä koko maailmaan. Jeesuksen kaste samoin kuin meidän oma kasteemme on Pyhän Kolminaisuuden teko.  ”Isä sinetöi kasteen korottaakseen sen; ja Poika omaksui sen, kirkastaakseen sen.  Ja Henki kolminkertaisella sinetillä leimasi sen”, niin kuin Efraim Syyrialainen kuvaa tapahtumaa.

Johannes Damaskolaisen mukaan Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen muodossa Herran päälle ilmoituksena meidän kasteemme alkamisesta, sillä tavoin kunnioittaen ruumista, joka sekin jumaloitumisen kautta tulee osalliseksi Jumalasta. Pyhä Henki Jeesuksen päällä viittasi myös tulevaan aikaan, Kirkon kauteen.

Kaste antaa voiman voittaa itsessä oleva paha. Voima annetaan jumalallistumista, Jumalan kaltaisuuteen kasvamista, varten. Jumalallistuminen tapahtuu kirkon ja ihmiskunnan jäsenenä, ei toisista erillään olevana yksilönä. Kullakin on erityinen osansa koko ihmiskunnan kehityksessä. Kirkon ja maailman tulevaisuus on kristittyjen käsissä. Siksi on oltava valmis taistelemaan pahaa vastaan.

Kirkon kastekäytäntö on Jeesuksen asettaman kasteen jatkoa. Samalla kasteella, jolla Kristus kastettiin, kastetaan Häneen uskovat. Sen kautta osallistumme Hänen kärsimyksistänsä ja kuolemastansa, jotta saisimme myös elää Hänen kanssaan. Tuo tie merkitsee jatkuvaa kuolemista synnille ja uudestisyntymistä vanhurskauteen ja luopumista entisestä. Jeesuksen kaste tapahtui ennen kiusausta ja kirkastumista ja viitoitti Jumalan Pojan tehtävän palvelijana. Hänen kasteensa merkitys avautui vähitellen Hänen elämänsä kuluessa, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Jeesuksen kaste ei merkinnyt vain Hänen oman kuolemansa hyväksymistä, vaan oli alkuna uudelle luomakunnalle, lupaus uudesta elämästä ja kuolemasta vapautumisesta.  Kristus oli synnitön, mutta Hän samaisti itsensä ihmiskunnan synteihin, ja Hänessä maailman synnit pestiin pois. Samaistamalla itsensä Häneen uskon kautta voi päästä osalliseksi Hänen kasteensa hedelmistä.  Kuolema on ihmiskunnan ja maailman lankeemuksen äärimmäinen tuntomerkki. Ortodoksisessa ajattelussa kaste ymmärretään Kristuksen kuoleman ikonina. Se on ylösnousemuksemme alku, tie ulos kuoleman labyrintista.

Kirkon kaste on symbolinen kuolema Kristuksen kanssa, mutta ylösnousemus Hänessä on todellista. Kastettu tulee kirkon yhteyteen, Hänen voitollisen Ruumiinsa uuteen elämään ja sen jäseneksi.  Historiallisesti ja konkreettisesti tuo Ruumis on maan päällä, mutta sen Pää on taivaassa, iankaikkisuudessa, Pyhän Kolminaisuuden salaisuudessa.  Samalla kun kaste liittää kastetun Kristuksen ruumiiseen, hän liittyy jälleen Jumalaan ja luopuu synnin tiestä, ja saa voiman kasvaa Jumalan avulla Hänen kuvansa kaltaisuuteen, täydelliseksi ihmiseksi, siksi, mitä hänen tulisi olla. Lapseuden hengessä hänet kutsutaan kasvamaan Kristuksen kuvan täyteyteen.

Pyhä Efraim näkee kasteveden Eedeniin johtavana polkuna. Kasteen ulkoinen pesu samalla puhdistaa sisäisistä synneistä. Vesi sakramentin aineena edustaa kaikkea aineellista, ja on maailman perusaine. Ilman sitä ei ole elämää eikä puhtautta. Veden siunaaminen kastetoimituksessa, niin kuin myös tämän liturgian jälkeen toimitettavassa suuressa veden pyhityksessä, muistuttaa meitä juuri aineen palauttamisesta alkuperäiseen tarkoitukseensa ja päämäärästä: koko luomakunnan pyhittymisestä ja uudeksisyntymisestä.

Ortodoksisessa ajattelussa tuo uudestisyntyminen ymmärretään Jumalan sanan kuulemiseksi ja Kristuksen seuraamiseksi.  Kysymys on Kristusta ja Hänen kirkkoaan koskevasta päätöksen teosta. Päämääränä on kirkon uskon omaksuminen ja päivittäinen kasteen yhteydessä annetun uskon lupauksen todeksi eläminen. Emme saa antaa kasteessa saamamme lahjan peittyä syntiin ja tämän maailman asioiden alle. Meiltä odotetaan jatkuvaa kasvamista Kristuksessa.

Teofanian viettoon kuuluu olennaisena osana vedenpyhitys, johon saamme mekin osallistua tämän liturgiapalveluksen jälkeen. Mieluiten sen tulee tapahtua luonnon vesistön äärellä. Vedenvihkimisen tulisi tapahtua myös mieluummin juhlan aattona sen muistoksi, että muinaisina aikoina veden vihkiminen tapahtui kirkossa, Herran kasteen päivän aattona, opetettavien, katekumeenien, kastamista varten. Tapa toimittaa veden pyhitys on yhtä vanha kuin juhlan viettokin. Jo Apostolisissa säännöissä on rukouksia, joita luettiin vihkimisen aikana.

Joka vuosi uudestaan toistuva loppiaisen vedenpyhitys muistuttaa meitä siitä, kuinka meidän tulee elää valvovalla mielellä. Maailmassa elävinä ja helposti lankeavina tarvitsemme aina uudestaan ja uudestaan puhdistusta ja palaamista Jumalan yhteyteen.

”Sinä, itse ihmisiä rakastava Kuningas ole nytkin läsnä Pyhän Henkesi laskeutumisen kautta, siunaa meitä kaikkia, jotka vietämme tänään kasteesi juhlaa ja tee meidät otollisiksi täyttymään pyhitykselläsi. ”Aamen