Herran temppeliin tuomisen juhlana

Tsasounan suunnalta

WWW. TSASOUNA. NET

Herran temppeliin tuomisen juhlana

Lk.2: 22–39

Herran temppeliin tuomisen juhlaa vietetään 40 päivää Kristuksen syntymän jälkeen. ”Kohtaaminen”, kreikankielinen nimitys juhlalle, on yksi Herran suurista juhlista, vaikka sen sanoma ei kohdistu yksin Kristukseen. Juhlan veisut ovat sisällöltään lähellä Jumalansynnyttäjän juhlatekstien sanomaa, ja vanhaan aikaan se luettiinkin Jumalansynnyttäjän juhlaksi. Juhlaa alettiin viettää ensimmäisenä Syyriassa. Luostarin johtajatar Aegeria Espanjasta oli neljännellä vuosisadalla pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemissa ja luostarinsa nunnille opetukseksi selostaa hyvin yksityiskohtaisesti tämän juhlan viettoa saattokulkuein ja juhlallisuuksin. Juhlan vietto levisi 6. vuosisadalla Konstantinopoliin keisari Justinianuksen aikana ja seuraavalla vuosisadalla Roomaan, jossa sitä nimitettiin Pyhän Neitsyen puhdistaumisjuhlaksi. Lännen kirkossa korostetaan juutalaisen lain mukaista äidin puhdistautumista synnytyksen jälkeen, joten heillä se lasketaan nykyäänkin Jumalansynnyttäjän juhlaksi. Herran temppeliin tuomisen juhlan vakiinnuttamisella Rooman paavi, pyhä Gregorios Suuri, oletettavasti halusi lopettaa helmikuussa vietettävän pakanallisen juhlan. Roomaan levisi Jerusalemista 5. vuosisadalla tapa pitää aamupalveluksen aikana sytytettyjä kynttilöitä käsissä, ja siten kehittyi ns. ”kynttilämessu”, jolloin myös alettiin siunata kynttilöitä tässä juhlassa. Siitä johtuu nimitys ”kynttilänpäivä”.

Juhlan kreikankielinen nimitys on ”kohtaaminen”. Kristuksen vanhemmat osoittivat kuuliaisuutta iki-vanhalle perinteelle tuomalla jumalallisen lapsukaisen temppeliin. Juhlan tapahtumaa kuvaavassa ikonissa Jerusalemin temppelin Nikanor-portilla, äidin puhtaaksi julistamisen paikalla, seisoo ryhmä ihmisiä. Siinä ovat Maria ja Joosef sekä vanhus Simeon ja naisprofeetta Hanna. Ryhmän keskipiste on Jeesus- lapsi, johon kaikkien huomio on kääntynyt.

Juhlan evankeliumi (Lk. 2: 22–39), samoin kuin sitä vastaava ikonin kuvaus, paljastaa juutalaisten lakihenkisyyden ja uskonnolliset tavat. Kristus tuotiin temppeliin pyhitettäväksi Mooseksen Herralta saaman kehotuksen mukaan: ”Pyhitä minun omakseni jokainen esikoinen israelilaisten keskuudessa…” (2. Moos. 11:2).

Lapsen toivat pyhitettäväksi Joosef Kihlattu ja Jumalanäiti, joka itsekin tuli puhdistautumaan lain määräyksen mukaan: ”Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistautumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodostaan. ” (3. Moos.12:6-7) Ikonissa Jumalanäiti ”joka osoittautui kerubi-istuimeksi” kannattelee sylissään kunnian Kuningasta. Toisissa ikoneissa taas Kristus istuu vanhurskaan Simeonin ”sylissä, ikään kuin valtaistuimella”. Kristus kuvataan lyhyeen vaatteeseen puettuna Emmanuelina, ”joka on iältään vanha, mutta lapsukainen ruumiiltaan”. Virrelmästikiirat ilmaisevat saman: ”Sen, jonka Mooses edeltä näki lainsäätäjänä Siinain vuorella… on lapseksi tullut ja on laille kuuliainen. ”

Ortodoksisessa kirkossakin tunnetaan tätä juutalaista perinnettä vastaava ns. kirkottelu eli kirkottaminen Valitettavasti vain tämä raamatullinen perinne on unohtumassa. Kirkottaminen toimitetaan lapsen ollessa neljänkymmenen päivän ikäinen. Tavallisimmin liturgian alussa pappi ottaa syliinsä kirkon ulko-oven äärellä lapsukaisen, joka on ensimmäistä kertaa mukana kirkossa toimitettavassa pyhässä palveluksessa. Hänet esitellään Jumalan kansalle ja hän osallistuu seurakunnan kanssa pyhään ehtoolliseen, mikäli on jo kastettu ja voideltu.  Seurakunta rukoilee lapselle hengellistä ja ruumiillista terveyttä, ja mikäli lasta ei ole vielä kastettu, hänelle rukoillaan esteetöntä osallistumista kasteen ja Herran Pyhän Ehtoollisen sakramentteihin. Siunaten lasta pyhällä ristinmerkillä Kolmiyhteisen Jumalan nimeen pappi lukee vanhurskaan Simeonin rukouksen. Myös äidin puolesta rukoillaan.

Kirkkoon tuotu lapsi on myös elävä muistutus kaikille lapsenkaltaisuuteen pyrkimisestä. Lapsenkaltaisuus on nöyrää Jumalan lapseksi tunnustautumista. Jeesus Kristus, jota maailma ei tuntenut ja jota hänen omansa eivät ottaneet vastaan, antaa kaikille, jotka uskovat hänen nimeensä, voiman tulla Jumalan lapseksi. Jumalan lapset muodostavat Jumalan perheen, seurakunnan, joka yhdestä suusta ja yhdestä sydämestä ylistää ja kiittää Isää rakkaudesta, jolla Hän on meitä rakastanut. Jos luotamme siihen, että Jumala rakastaa meitä, rakastamme myös toinen toistamme. Siten osoitamme kuuliaisuutta Hänen tahdolleen, jonka lapsia olemme.

Evankeliumi kertoo Simeonin olleen vanhurskaan ja Jumalaa pelkääväisen miehen. Liturgiset tekstit kuvaavat Simeonia Moosesta suuremmaksi. Hän, jonka ”Mooses näki Siinain vuorella synkässä pilvessä”, on lihaksi tulleena Simeonin käsivarsilla. Kuka tämä Simeon oikeastaan oli, on suuri mysteeri. Jotkut ovat arvelleet Simeonin olleen eräs temppelin papeista, mutta se tuskin pitää paikkaansa, koska varhaisessakaan ikonografiassa ei hänellä ole papillista pukua. Muutamat arvelevat hänen olleen eräs Israelin suurista teologeista. Mahdollisesti hän oli yksi kirjanoppineista, Hillelin poika ja apostoli Paavalin opettajan, Gamalielin isä. Otettuaan käsivarsilleen Vapahtajan hän lausui joka ehtoopalveluksessa luettavan rukouksen: ”Herra nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä… Kirkko opettaa, että hän paremminkin kuin Mooses ansaitsee kunnianimen ”Theoptis”, Jumalannäkijä, sillä Mooses näki Jumalan vain takaapäin pimeyden läpi. Simeon myös ensimmäisenä ennusti rististä, lausuessaan Marialle: ”ja sinunkin sydämesi läpi on miekka käyvä”.

Ikonissa Simeonilla on toinen jalka korokkeella ja toinen jo ottamassa askelta, ikään kuin kuvaamassa hänen valmiuttaan lähteä tästä elämästä nyt kun hänen suuri kaipauksensa on täyttynyt. Hän oli elänyt nähdäkseen Messiaan, ja nyt hän voisi lähteä rauhassa.

Hengellisessä mielessä voidaan kysyä, minne Simeon oli nyt lähdössä? Juutalaisen näkemyksen mukaan Haadekseen, jossa hän nyt kykenisi kertomaan jo kauan siellä kuolleina olleille, että heillä on toivo, sillä Jumala on ilmestynyt maailmaan pelastamaan ja lunastamaan ihmiskunnan.

Vanhurskaan Simeonin mukaan Jeesus on määrätty henkilöksi, joka panee kaikki ratkaisun eteen. Hän on toisille lankeemukseksi ja toisille lankeemuksista nousemiseksi. Ne, jotka hylkäävät Hänet ja hänessä tarjotun pelastuksen, tuomitaan. Ne, jotka ottavat Hänet ja Hänen sanansa vastaan, nostetaan lankeemuksesta. Heille avautuu Jumalan lapsen tie, Jumalan valtakuntaan johtava tie.

Juhlan ikonissa Joosef Kihlattu kantaa Vanhassa testamentissa köyhälle naiselle puhdistautumisuhriksi määrättyjä kyyhkysiä: ”Jos naisella ei ole varaa lampaaseen, hän tuokoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä, toisen polttouhriksi ja toisen syntiuhriksi, ja pappi toimittakoon sovitusmenot. Tämän jälkeen nainen on puhdas.” Virrelmästikiiran mukaan ”metsäkyyhkyspari kuvasi saastatonta seurakuntaa ja pakanoiden joukosta valittua kansaa, kun taas kaksi kyyhkysen poikaa kuvasivat Kristusta, vanhan ja uuden liiton päämiestä.”

Neljäntenä hahmona ikonissa kuvataan vielä vanha leski, naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluva Penuelin tytär. Hänet on kuvattu nunnan asuun pitäen kädessään kirjakääröä, johon on kirjoitettu Nikean kirkolliskokouksen ensimmäinen kanoni ja ikään kuin ennustaen tapahtumasta kolme vuosisataa myöhemmin.  Ikonografiassa hänet kuvataan yllättyneenä, riemuitsevana ja Jumalaa ylistävänä, joka ”puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta”. (Lk. 2:38) Hanna osoittaa profetointinsa kohdetta sormellaan ja kädessä olevassa kirjakäärössä on teksti: ”Tämä lapsukainen on luonut taivaan ja maan”.

Kohtaamisen ikonissa on kaksijakoinen sisäinen lataus. Toisaalta läsnä on suunnaton ilo, mikä välittyy Simeonista ja Hannasta – odotettu Messias on syntynyt. Toisaalta tuleva inhimillinen suru ja kärsimys, joka välittyy Jumalanäidin kasvoista hänen ottaessaan käsi kohotettuna vastaan Simeonilta siunausta: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä”.(Lk. 2; 34 -35) Simeonin profeetalliset sanat sisältävät eskatologisen ajatuksen koko Kristuksen toiminta-ajasta aina Kristuksen toiseen tulemiseen, kahdeksanteen päivään saakka.

Simeon kohtasi Vapahtajan. Mekin voimme. Simeon piti sylissään Jeesusta. Niin voimme mekin. Kohtaamme Hänet rukouksessa joka päivä. Kohtaamme Hänet jokaisessa liturgiassa. Kohtaamme Hänet kasvoista kasvoihin jokaisessa ihmisessä, joka tarvitsee apua. Pidämme Häntä mielessämme lukiessamme Hänen sanojaan evankeliumissa. Saamme Hänet sydämiimme Pyhässä Ehtoollisessa.

Näin tapahtuessa mekin voimme sanoa Simeonin tavoin: Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä. Nyt olen nähnyt kaiken. Nyt voin elää ja kuolla tyytyväisenä, sillä olen nähnyt Pelastajan. Aamen.