Halvaantuneen sunnuntaina

Tsasounan suunnalta
WWW. TSASOUNA. NET

Halvaantuneen sunnuntaina

Joh.5:1–15

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Eräillä päivällisillä emäntää pyydettiin kolme kertaa ruokailun aikana puhelimeen. Ärtyneenä hän kääntyi päivällisvieraiden puoleen sanoen: “Ei ole pahempaa kuin jatkuva keskeyttäminen”.  Eräs hänen vieraistaan sanoi hiljaa: ”On yksi pahempikin asia, jos kukaan ei keskeytä koskaan.”         

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus tulee Bedestan lammikon luo. Hän huomaa suuren joukon erilaisia sairaita odottamassa siirtymistä parantavaan veteen. Yhtäkkiä hän huomaa köyhän olennon, joka näyttää tarvitsevan apua enemmän kuin muut ja kysyy häneltä: “Haluatko tulla terveeksi?” Avuton halvaantunut katsoo ylös ja vastaa: “Herra, minulla ei ole ketään, joka nostaisi minut altaaseen, kun vesi on kuohutettu. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta olen odottanut.”               

Kolmekymmentäkahdeksan pitkää, tuskallista vuotta, odottaen jotakuta, joka auttaisi hänet lammikkoon. Voimme kuvitella mikä epätoivo noihin sanoihin kätkeytyi. ”Herra, minulla ei ole ketään”. Hän tunsi hyvin yksinäisyyden tuskan.                

Eräältä kuuluisalta lääkäriltä kysyttiin tuhoisimman sairauden nimeä. Hänen vastauksensa oli: ”Yksinäisyys.”

Yksinäisyys saa ihmiset tekemään epätoivoisia asioita. Tutkimukset osoittavat yksinäisyyden olevan, pääsyyn itsemurhiin. Se on myös yksi suurimmista syistä alkoholismissa.

Yksinäisyys ei katso ikää. On pieniä lapsia, joiden yksinäisyys johtuu siitä, että vanhemmilla on liian vähän aikaa heille. On murrosikäisten yksinäisyys, jossa tuntuu, että vanhemmat eivät ymmärrä ja ovat vastaan. On avioliiton yksinäisyys, jossa kaksi ihmistä voi elää yhdessä läheisessä suhteessa, ja kuitenkin tuntea vierautta. On myös iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä, jotka usein tuntevat itsensä ei-toivotuiksi ja tarpeettomiksi. On myös yksinäisyyttä, joka johtuu rakastetun menettämisestä tai siitä, että pelkää omaa kuolemaansa.

Tässä meidän ongelmamme: ”Herra, minulla ei ole ketään”. Missä on tähän ratkaisu? Tässä meillä on ihmisen suurin sairaus.  Mikä siihen hoidoksi?

On olemassa hoitokeinoja, väärää hoitoa tai oikeaa hoitoa. Yksinäisyyden vääriä hoitokeinoja on monia. Niiden joukossa ovat baarit ja ravintolat. Niissä ihminen yrittää hukuttaa yksinäisyytensä huvitteluun. Hän yrittää ostaa tai juoda itsensä ulos vankeudestaan, herätäkseen seuraavana aamuna suurempaan yksinäisyyteen kuin milloinkaan aikaisemmin.

Toiset raatavat ylettömästi tai ovat lakkaamatta menossa. He suunnittelevat ohjelmansa niin, ettei jäisi koskaan yksinäistä hetkeä.

Ensimmäinen asia, jota meidän tulisi kysyä itseltämme on, onko yksinäisyytemme oma vikamme. Eräs kirjailija sanoi: ”Ihminen, joka elää vain itselleen, ei vihaa mitään muuta niin paljoa kuin olla yksin itsensä kanssa.”  Jos olemme sulkeneet itsemme muilta, ihmisiltä odottaen sääliä sen sijaan, että tarjoaisimme apuamme toisille, haluten rakkautta unohtaen, että ainoa keino saada rakkautta on rakastaa, silloin meidän on tehtävä jotain. Meidän on alettava rakentaa siltoja toisiin saariin, toisiin yksinäisiin ihmisiin. Puhumalla heille ensin, odottamatta, että he puhuvat meille ensin, osoittamalla heitä kohtaan kiinnostusta, osoittamalla aitoa huolenpitoa.

1. Mooseksen kirjasta luemme: ”Herra Jumala sanoi: Ihmisen ei ole hyvä olla yksiksensä”.                

Hän loi inhimillisen kumppanuuden yksinäisyyden hoitamiseksi. Myönteinen vastauksemme vetoomukseen: ”Herra, minulla ei ole ketään” ei ainoastaan tuo ratkaisua yksinäisyyden ongelmaan, vaan myös antaa elämällemme tarkoituksen.

Toinen yksinäisyyden hoitotapa on antaa itsensä toisten palvelemiseen.

Muuan pappi meni kerran mielisairaalaan. Hän puhui potilaille, jotka eivät voineet tehdä mitään. Heidän työnsä oli vain olla. Hän tunsi, että potilaille voisi olla hyväksi, jos heillä olisi puuhaa ja voisivat auttaa muita. Hänen hämmästyksekseen yksikään ei tarjoutunut vapaa-ehtoiseksi. ”Meillä on omat ongelmamme huolenamme”, sanoi eräs nainen. Tämän nähtyään pappi sanoi itsekseen: ”Silloin ymmärsin miksi he olivat siellä”.   Yksin oleminen oli myrkyttänyt jokaisen mielen. Elämän yksinäisyydestä voimme päästä yksinkertaisesti liittymällä johonkin kerhoon tai tekemällä työtä palvelevissa yhteisöissä.                

Eräs syvimmistä syistä yksinäisyyteen on Jumalan nälkä. Yksinäisyys pohjimmiltaan on epätäydellisyyden tuntemista, joka vetää meitä kohti Häntä, Ainoaa, joka voi tehdä meidät täydelliseksi. Se on sellaista nälkää, että väin suhde Jumalaan voi tyydyttää. Saattaa olla niin, että Jumala sallii meille yksinäisyyden, jotta ymmärtäisimme elämämme tyhjyyden ilman Häntä. Niinpä yksinäisyys onkin sisäistä tyhjyyttä, joka halajaa täyttymyksekseen yhtä Ainoaa, joka voi sen tyhjyyden tyydyttää, Herraa Jeesusta. Hän antoi meille tietoisuuden elämän arvosta ja tärkeydestä, tiedon voiman lähteestä ja suunnasta, joka ei vie koskaan harhaan. Vain Hän voi antaa elämälle tarkoituksen, oka poistaa syvän yksinäisyyden.                

Jos synti on suurin ihmisen tuhoaja, se on sitä juuri siksi, että se saattaa ihmisen yksinäiseksi erottamalla Hänet Jumalasta, todellisesta itsestään ja kanssaihmisistä. Jeesus tuli pelastajaksemme hävittämään synnin vauriot, yhdistämään meidät jälleen Jumalaan, todelliseen itseemme ja kanssaihmisiimme.                

Yksinäisyyttä on sattuvasti sanottu kaukaiseksi kaiuksi, jossa Luojamme ääni kuiskaa meille: “Olen tehnyt sinut itseäni varten, etkä sinä voi koskaan olla täydellinen ilman minua.”

Herramme itse osoitti ongelman ja yksinäisyyden ratkaisun, kun Hän sanoi: “Hetki on tullut, se on todella jo tullut, kun teidät kaikki hajotetaan ja te jätätte minut yksin. En tosin ole yksin, koska Isä on minun kanssani.”   Kun Hänen vihollisensa kääntyivät Häntä vastaan, kun Hänen ystävänsä Hänet hylkäsivät, kun risti kohosi julmana todellisuutena Hän sanoi: ”Olen yksinäinen, en kuitenkaan yksin, sillä Isä on minun kanssani” Toisin sanoen nuo yksinäiset hetket, joita ei voittaa inhimillisin keinoin, muuttuvat vain Jumalan avulla. Usein Jeesus kääntyi Isän puoleen. Hän kääntyi Hänen puoleensa yksinäisyydessä. Hän nousi varhain aamulla ja meni vuorille ollakseen Häntä lähellä, puhuen Hänelle ja ollakseen Hänen yhteydessään. Koska Hän oli niin usein yksin Jumalan kanssa rukouksessa, Hän ei ollutkaan todella yksin. Vieläpä silloinkin, kun Hän oli kasvotusten lopullisen eron ja yksinäisyyden, kuoleman kanssa, Hän ei kohdannut sitä yksin: “Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.”

Eräs Raamatun suurimmista lupauksista ilmoittaa meille, että meillä on Jumala, joka pysyy meidän kansamme: “He antavat Hänelle nimen… Jumala meidän kanssamme”. Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. ”Katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti”.

”Herra, minulla ei ole ketään”, sanoi halvaantunut Jeesukselle. Mutta Hänellä oli Ihminen, Jumal-ihminen, itse Jeesus. Meilläkin on Jeesus ystävänämme ja kumppaninamme elämässämme vahvistamassa meitä, kun omassa itsessämme olemme tulossa heikoiksi, antamassa meille rohkeutta, kun sydämissämme olemme tulossa heikoiksi, täydentämässä meissä lupauksensa Hänen läsnäolostaan, kun olemme eksymässä yksinäisyyteen. “En ole yksin… sillä Isä on minun kanssani.”

Näin uskoen meillä on edelleenkin ongelmia, mutta Hän on myös kanssamme ja rohkaisee meitä voittamaan yksinäisyytemme. Aamen.