Halvaantuneen sunnuntaina
| Tsasounan suunnalta |
| WWW. TSASOUNA. NET |
Halvaantuneen sunnuntaina
Joh. 5:1–15
Kristus nousi kuolleista!
Pyhä pääsiäisaika jatkuu ja tämän sunnuntain nimi on liturgisessa mielessä halvaantuneen sunnuntai, sillä evankeliumi kertoo meille tänään miehestä, joka oli sairastanut melkein koko elämänsä ajan.
Erään juutalaisten juhlan aikana Jeesus meni Jerusalemiin ja kohtasi halvaantuneen, joka oli maannut 38 vuotta Bedestan lammikolla, jota myös kutsuttiin Lammasportin altaaksi, paikalla, jossa lampaat pestiin ennen niiden uhraamista. Kerran vuodessa tuli enkeli kuohuttamaan veden, ja se, joka ensimmäisenä ehti menemään veteen, parani sairaudestaan, olipa sairaus mikä tahansa. Halvaantuneen sunnuntain aamupalveluksen kanonissa mainitaan, että tuo enkeli oli arkkienkeli Mikael ja palveluksen aikana hänen esirukouksiaan pyydetään useaan kertaan. Vedellä itsessään ei ollut mitään erityisiä ominaisuuksia. Jumalan voima antoi vedelle parantavan voiman ja enkeli toteutti ainoastaan Jumalan tahtoa kuohuttaessaan veden.
Halvaantunut odotti parantumista, vaikka hänellä ei ollut ketään, joka auttaisi häntä pääsemään veteen. Jeesus parantaa hänet, käskee miestä ottamaan vuoteensa ja kävelemään. Hän paransi sapattina, ja juutalaiset johtomiehet kuulustelivat parantunutta ja olivat hyvin vihoissaan. Jeesus tapaa myöhemmin miehen temppelissä, ilmeisestikin kiittämässä Jumalaa parantumisestaan, ja varoittaa miestä enää tekemästä syntiä, ettei hänelle tapahtuisi pahempaa.
Tähän lyhyeen kertomukseen sisältyy paljon merkittävää. Voimme ymmärtää sen viittauksena suureen kristinuskon salaisuuteen ja siihen, että Jeesus on ainoa, jolla on parannus meidän heikkouksiimme. Juutalaisten kateus ilmentää myös suunnatonta ihmisten epäinhimillisyyttä, ehkä pitäisi sanoa jumalattomuutta, sillä ihminenhän on Jumalan kuva. Juutalaiset johtomiehet olivat suuttuneita nähdessään Jeesuksen parantavan sapattina, johtuen kateudesta ja sydämensä kovuudesta.
Miehen parantaminen Bedestan lammikolla on esikuva kasteen sakramentista. Kuten kaikki esikuvat, jotka viittaavat kristinuskon maailmaan ja sakramentteihin, tämäkin on puutteellinen. Vain yksi mies parannettiin Lammasportin altaalla ja hän tarvitsi auttajaa päästäkseen ensiksi altaaseen. Pyhän kasteen kautta kaikki ihmiset voivat parantua ja
Kristus itse auttaa jokaista saamaan kaiken tarvitsemansa. On tärkeää ymmärtää, että kaste ei ole vain Kirkkoon liittyminen eikä vain puhdistuminen, vaan se on tapa tehdä ihmisestä kokonainen ja ehjä ja parantaa hänet horjuvuudestaan. Ruumiillisista heikkouksista parantaminen lammikolla viittaa täydelliseen parantumiseen, jonka Jumala tarjoaa kasteen ja sitä seuraavan kristillisen elämän kautta.
Halvaantunut kertoo, että hänellä ei ole ketään, joka auttaisi häntä. Pappi, jonka temppeli oli lähellä, ei auttanut, eikä leviittakaan tullut apuun. Ainoastaan Jumalihminen auttoi häntä. Tarkalleen sama merkitys on Jeesuksen vertauksessa laupiaasta samarialaisesta. Ryövärien haavoittama mies edustaa koko ihmiskuntaa tien vierelle puolikuolleena heitettynä. Pappi ja leeviläinen kulkevat ohi, koska he eivät voi auttaa. Jotkut pitävät tätä evankeliumin kohtaa osoituksena papin ja leeviläisen kovasydämisyydestä ja siitä, että he eivät välitä, mutta Kirkon hengelliset isät näkevät tässä syvällisemmän merkityksen. Eivät laki ja profeetatkaan, eikä kukaan ihminen tai mikään opetus voi meitä pelastaa.
Ainoastaan Jumal-ihminen, Jeesus Kristus, joka on vertauksen laupias samarialainen, voi auttaa puolikuollutta miestä ja saada aikaan täydellisen parantumisen.
Evankeliumin mies tuo eteemme sairauden, joka tekee liikuntakyvyttömäksi. Mies oli sidottu omaan vuoteeseensa, mutta hän kuitenkin eli parantumisen toivossa. Hän uskoi, että kerran tulisi joku, joka auttaisi hänet parantavaan veteen. Hän ei siis henkisesti ollut halvaantunut, vaikka olikin sitä ruumiillisesti. Hänessä oli elävä usko. Elävä, odottava usko sai myös sitten aikaan elävöittävän vastauksen.
Voimme yrittää eläytyä tuon halvaantuneen miehen osaan. Parhaimmat nuoruusvuotensa hän oli viettänyt lammikolla odottaen veden kuohuttamista. Hän oli aivan yksin uskossaan ja toivossaan. Hänellä ei ollut vanhempia, ei sukulaisia eikä ystäviä, jotka olisivat auttaneet häntä. Jokainen Bedestan lammikolla keskittyi vain omiin ongelmiinsa, jokainen oli itsekäs. Vuodesta toiseen kävi samoin. Aina kun vesi oli kuohutettu, joku toinen ehti sinne ensiksi ja parantui.
38 pitkää vuotta ilman ystäviä, ilman iloa, tietoisena omasta lähestyvästä lopustaan. Voisi ajatella, että joku parantuneista olisi pysähtynyt hetkeksi auttaakseen tuota miestä. Mutta kukaan ei pysähtynyt. Kukaan ei välittänyt.
Maailma ei ole muuttunut paljoakaan 2000 vuodessa, varsinkaan ihmiset eivät ole muuttuneet. Monella tapaa maailma on nykyään paljon yksinäisempi paikka kuin tuolloin Kristuksen aikana. Hyvin monet ihmiset huokaavat tänä päivänä: ”Minulla ei ole ketään, ei ketään”.
Kuitenkin meillä paljon sellaista, mitä ei ollut Jeesuksen aikoihin: sairaaloita, huippukoulutettuja spesialisteja, huoltohenkilökuntaa, yhteiskunnan laatimia sosiaaliohjelmia jne. Mutta inhimilliseen yksinäisyyteen ei näytä olevan hoitokeinoa. Me ihmiset emme vaivaa itseämme toisten ongelmilla. Olemme taipuvaisia unohtamaan epämiellyttävän. Olemme kiusaantuneita kärsivistä ihmisistä, me, jotka ortodoksikristittyinä olemme kutsutut Kristuksen seuraajiksi. Kirkon tehtävä ja meidänkin tehtävämme ja velvollisuutemme on etsiä tällaisia yksinäisiä ja kärsiviä ihmisiä, tuoda heidän elämäänsä Kristuksen rakkautta ja myös omaa rakkauttamme. Ei niinkään sääliämme, vaan huolehtivaa rakkautta. On aina olemassa jokin tapa, jolla jokainen meistä voi auttaa.
Tämän hetken ja tämän päivän evankeliumin hyvä sanoma on se, että meillä jokaisella on Joku, joka meistä välittää. Herramme Jeesus Kristus kuoli ja ylösnousi meidän tähtemme. Hän rakastaa meitä rakkaudella, jonka suuruutta emme saata ymmärtää. Tämä olkoon uskomme, tunnustuksemme ja lohdutuksen sanomamme. Tätä sanomaa meidät on lähetetty viemään kaikkeen maailmaan. Jumala auttakoon meitä niin tekemään.
KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!