Kristuksen toinen tuleminen

12.12.201612.11.2019 admin

Lähde: http://oode.info/english/esxata/deft_parous1.htm

Hierotheos Vlachos, Nafpaktoksen ja Vlassioksen Metropoliitta

Teoksesta:”Life after death”.

Suomennos: Raimo Sissonen

Kaikkia Kristuksen toiseen tekemiseen yhteydessä olevia tapahtumia nimitetään eskatologisiksi, lopunaikaa koskeviksi, koska ne viittaavat viimeiseen päivään, asioihin, jotka tapahtuvat tämän nykyisen maailman päättymisen jälkeen. Puhumme tavallisesti historian lopusta, mutta se ei täysin ilmaise todellisuutta, koska historia ei ole vain historiallisia tapahtumia, vaan viittaa myös pyhien elämiin. Pyhien elämät kuoleman jälkeen ja ihmisten elämät Kristuksen toisen tulemisen jälkeen eivät muodosta ”historian jälkeistä aikakautta”, vaan historiallisen ajanjakson: se on pyhien historia. Aivan kuten maailma ei tuhoudu, van uudistuu, aivan kuten ihminen ei joudu kadoksiin, vaan muuttuu, niin historiakaan ei koskaan pääty, vaan sen sisältö ja elämä muuttuu.

Sen vuoksi puhuessamme eskatologisista tapahtumista tarkoitamme oikeastaan kaikkia niitä asioita, jotka tapahtuvat Kristuksen toisessa tulemisessa, Hänen tullessaan tuomitsemaan ihmiset. Niinpä me odotamme noita eskatologisia tapahtumia, mutta voimme edelleen sanoa, että sikäli kun on kysymys elämän tavasta, viimeiset tapahtuvat ovat jo läsnä, koska pyhät jo nyt nauttivat Jumalan valtakunnasta. Kuten tulemme seuraavassa osoittamaan oikeaksi, pyhillä on nyt esimaku kaikesta siitä, mitä on ilmoitettu ”viimeisistä ajoista”. Ajan käsittein odotamme viimeisiä asioita; elämän tavan käsittein viimeiset asiat ovat tulossa ja pyhät jo kokevat niitä.

Tässä luvussa meitä kiinnostaa kolme erityistä aihetta, jotka ovat yhteydessä Kristuksen toiseen tulemiseen liittyviin tapahtumiin. Ensiksi koskettelemme yleisesti Kristuksen toista tulemista, toiseksi kehittelemme teologista totuutta ruumiin ylösnousemuksesta ja kolmanneksi tutkimme viimeistä tuomiota, joka liittyy Kristuksen tulemiseen ja ruumiin ylösnousemukseen.

1. Kristuksen tuleminen kirkkaudessa

Koko raamatullis – patristisessa traditiossa sanotaan, että Kristus tulee vielä maailmaan tuomitsemaan ihmisiä. Kristityt eivät voi epäillä tätä totuutta.

Kristus itse tekstikatkelmassa tulevasta tuomiosta sanoo tulemisestaan takaisin kirkkaudessaan: ” Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan” (Matt 25:31). ”Kun” ei ole olettava, vaan aikaa ilmaiseva, mikä tarkoittaa, että tulee oleman aika, jolloin Kristus tulee maailmaan ja suurella kirkkaudella. Ja toisessa kohtaa Kristus sanoi: ”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien keskellä” (Mk 13:26).

Apostolien tekojen kirjassa, jossa kuvataan Kristuksen taivaaseen nouseminen, kerrotaan enkeleiden sanoneen hämmästyneille opetuslapsille: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” (Ap.t. 1:11). Tapa, jolla Hän tulee takaisin maan päälle, on sama, jolla Hänet otettiin ylös.

Apostoli Paavali opettaa, että kaikki elävät Ihmisen Pojan tulemisen aikaan, ja varmasti kaikki, jotka ovat vanhurskaita, ”temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin” (1. Tess.4:17). Ja Johanneksen Ilmestyskirjassa on kirjoitettu: ”Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet”(Ilm. 1:7).

Nämä tekstikappaleet, jotka ovat tyypillisiä edustajia osoittavat, että uskovaiset luottavat ehdottomasti, että Kristus on tuleva maan päälle tuomitsemaan ihmisiä, jolloin tulee tämän maailman loppu ja uusi elämä alkaa. Sen vuoksi uskontunnustuksessa tunnustamme: ”ja Hän on kunniassa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka Valtakunnalla ei loppua ole”.

Pyhässä Raamatussa on monia ilmaisuja, jotka viittaavat Kristuksen tulemiseen. Esitämme näistä muutamia kaikkein ilmaisevimpia.

Ensiksikin Kristuksen toista tulemista kuvataan päivänä, ja erityisesti Herran päiväksi ja tuomiopäiväksi. Apostoli Pietari kirjoittaa: ” Herran päivä tulee” (2 Piet 3:10). Apostoli Paavali eräässä kohtaa kuvaa sitä ”Herramme Jeesuksen Kristuksen päiväksi” (1 Kor. 1:8), ja toisessa kohtaa, päiväksi, jolloin kaikki tulee ilmi (1 Kor. 3:13). Mutta evankelista Johannes kutsuu sitä tuomion päiväksi (1 Joh. 4:17). Sitä nimitetään päiväksi, koska verrattuna nykyiseen elämään, joka on pimeyttä, se ilmentää uutta todellisuutta. Tämä kuva päivästä liittyy kuvaan auringosta. Koska Kristus on vanhurskauden aurinko, Joka silloin ilmestyy, sitä sen vuoksi kutsutaan päiväksi.

Evankelista Johannes yhdistää tämän päivän viimeisiin tapahtumiin ja kuvailee niitä viimeisenä päivänä. Evankeliumissa Johanneksen mukaan Kristus itse puhuu viimeisestä päivästä. Eräässä kohdin Hän sanoo, että hän on herättävä ihmisen ”viimeisenä päivänä”(Joh. 6:40). Tässä sana ”päivä”, joka on yhteydessä viimeisiin tapahtumiin, viittaa enemmänkin viimeiseen päivään ennen Jumalan valtakunnan alkua, jolloin se liittyy enemmän nykyisen elämän päättymiseen. Herran päivä on erottamattomasti yhteydessä Kristuksen tulemiseen. Sillä juuri tästä syystä muita ilmaisuja käytetään viittaamaan tähän todellisuuteen. Sitä kuvataan Jumalan kirkkauden ilmestymisen päiväksi (Tiit 2:13). Myös se puhuu ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen” päivästä (1 Tim 6:14). Muina kertoina se liittyy sanaan ”tuleminen”, koska Herra tulee olemaan läsnä. Opetuslapset kysyvät Jeesukselta: ”Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?” (Matt 24:3).

Tuona päivänä Jumalan kirkkaus ilmestyy, ja kaikki ihmiset, nekin jotka eivät tienneet siitä aikaisemmin, tulevat näkemään sen. Apostoli Pietari puhuu Jumalan kirkkauden ilmestymisestä (1 Piet 4:13), ja apostoli Paavali puhuu Herran Jeesuksen Kristuksen ilmestymisestä ” väkevien enkeleittensä kanssa” (2. Tess. 1:7).

Nämä mainitsemamme tekstikohdat osoittavat Kirkon uskon, joka lepää yhtä järkähtämättä Kristuksen itsensä sanojen ilmaisun kuin apostolien vakuutuksen varassa, että tuo päivä on tuleva, jona tämä maailma loppuu ja Kristus tulee tuomitsemaan ihmisiä, jotka tullaan herättämään, kun heidän sielunsa yhtyvät heidän ruumiisiinsa vielä kerran ja ilmestyvät pelottavan tuomioistuimen eteen.

Vaikka on varmaa, että Kristus on tuleva tuomitsemaan ihmisiä, siitä huolimatta, niin kuin näyttää Pyhän Raamatun mukaan, emme tiedä, milloin tuo suuri ja ainutlaatuinen päivä on. Kristus itse sanoi opetuslapsilleen: ”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä”(Mk 13:32). Ja kun opetuslapset Hänen ylösnousemuksensa jälkeen ajattelivat, että tuo päivä oli jo tullut, Kristus vapautti heidät vääristä käsityksistä ja sanoi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut” (Ap.t 1:7).

Tietenkään Kristus sanoessaan, että tuosta hetkestä ei tiedä kukaan muu kuin Isä, Hän ei tarkoita, etteikö Hän Jumalana tietäisi sitä. Tosia asia on, että ihmiset eivätkä enkelit eivät tiedä sitä. Mutta mitä Isä tietää, sen Poikakin tietää. Pyhä Simeon Uusi Teologi selittää tätä sanoen: ”Kukaan ei tiedä, paitsi Pyhä Kolminaisuus, yksi ja jakamaton jumaluus”. Kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, joilla on yhteinen olemus ja luonto, tuntee hetken, jolloin maailma tulee loppumaan ja Kristus tulee. Kristuksen sanat, että Poika ei tiedä tätä hetkeä ”on sanonut hänen ihmisluontonsa, ei hänen jumaluutensa”. Toisin sanoen tässä Kristus viittaa ihmisluontoonsa, ei jumalalliseen luontoonsa, ja selvästi Hän halusi osoittaa, että luotu ei voi tietää maailmanlopun eikä Hänen tulemisensa päivää eikä hetkeä.

Kristuksen toisen tulemisen päivä ja hetki eivät ole vain tuntemattomia, vaan se tulee äkisti. Kristus paljastaen tämän totuuden sanoo, että se tulee tapahtumaan salaman tavoin. Aivan kuten salama leimahtaa taivaan äärestä taivaan ääreen, ”niin on Ihmisen Poika päivänänsä oleva” (Lk. 17:24).

Apostoli Paavali käyttää toista kuvaa osoittamaan Kristuksen tulemisen äkillisyyttä. Aivan kuin varas ei etukäteen ilmoita tulostaan, vaan tunkeutuu taloon aivan odottamatta, niin on tuonkin päivän kanssa: ” Sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niin kuin varas yöllä”(1. Tess. 5: 1- 2). Aikanansa ”autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra” (1 Tim 6:15) ilmaisee tulemisensa päivän.

Tuon päivän äkillisyys ilmenee muistakin Raamatun kohdista. Kristus opettaen ilmestymisensä tuntemattomasta suuresta päivästä sanoo, että kaksi miestä tulee oleman pellolla ja toinen otetaan ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa myllyssä: toinen otetaan ja toinen jätetään (Mt. 24: 40 -41). Apostoli Paavali viitaten tähän sanoo, että kaikki, jotka ovat elossa tuona päivänä eivätkä ole kuolleita, muuttuvat sillä hetkellä. ”Emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa” (1 Kor. 15:51 – 52).

Sen lisäksi, että tuo päivä on tuntematon ja äkillinen, on useita merkkejä, jotka ovat merkkinä sen tulosta. Kukaan ei voi tietää tätä asiaa varmasti, mutta kukin voi valmistautumisensa, valppautensa mukaisesti ymmärtää, kuinka ratkaisevia ajat ovat ulkonaisista merkeistä. Kristus itse on niitä kuvaillut (Matt 24).

Perusmerkkejä ovat, kuten Kristus kuvaili niitä, että evankeliumi tulee julistetuksi koko luomakunnalle, tulee olemaan suuri ihmisten kapina maailmankaikkeudessa, ja monia vääriä profeettoja ilmestyy. Antikristus monine ihmeineen ja merkkeineen, joita hän esittää, yrittää johtaa harhaan jopa valitutkin. Esiintyy sotia, nälänhätää, vainoja, maanjäristyksiä, ja niin edelleen.

Meidän on kuitenkin sanottava, että jopa näistä asioista on vaikea käsittää maailman loppua ja Kristuksen tulemista. Kirkko harjoittaa lopunaikaa koskevaa saarnaamista, mutta samaan aikaan se julistaa, ettei ole helppo asia tulkita jokaisen sukupolven todellisuutta. Vain, ne jotka ovat valaistuneet ja joilla on ilmoitus Jumalalta tietävät hämärästi, että on kysymys tapahtumista, jotka edeltävät Kristuksen saapumista, joiden ainoana tarkoituksena on johtaa ihmisiä katumukseen ja palata Jumalan luo.

Niinpä Kirkon vakaumus, että Kristus on tuleva uudelleen tuomitseman ihmisiä, mutta että päivä ja hetki ovat tuntematon. Vain ne, joilla on valaistunut mieli, voivat hämärästi tajuta erinäisistä tapahtumista, että päivät lähestyvät, mutta jälleen he eivät tiedä tuon päivän tulemista sen mukaan, mitä Kristus sanoi. Siksi ortodoksisessa kirkossa vältämme määrittelemästä aikoja ja kausia, jolloin luulemme näiden eskatologisten tapahtumien tapahtuvan.

Pyhät isätkin ymmärtävät nämä asiat tällä tavoin. Seuraavassa viittaamme useisiin merkitseviin kohtiin patristisessa opetuksessa.

Ensiksi. Se, mitä on sanottu ihmisten tuomitsemisesta, joka seuraa Kristuksen tulemista, on ”vaikea selittää”, koska pyhän Simeon Uusi Teologin mukaan ei ole kysymys nykyisistä ja näkyvistä tapahtumista, vaan tulevista ja näkymättömistä. Näin ollen tarvitaan niiden osalta, jotka puhuvat ja niiltä, jotka kuulevat, paljon rukousta, paljon intoa ja paljon hengen puhtautta. Tämä on välttämätöntä, niin että puhujat voisivat tuntea hyvin ja kuulijat kykenisivät kuuntelemaan älykkäästi.

Tämä pyhän Simeon Uusi teologin sanoma – johon palaamme myöhemmin puhuttaessa Kristuksen tuloon perustuvasta tuomiosta – on melkoisen kiinnostava, koska se on monien erehdysten syy. On ihmisiä, jotka puhuvat lopunajan tapahtumista melko ihmiskeskeisesti, monella tapaa väärentäen Raamatun ja isien kohdat, siteen johtaen ihmisiä virheisiin ja mielenmasennukseen. Samoin on muita, jotka ymmärtävät Raamatun ja isien sanat omien käsitystensä mukaan. Näin ollen tarvitaan hengellistä harkitsevuutta ja arvostelukykyä, jotta sanoma ymmärrettäisiin ja johtaisi katumukseen. Sillä se, mikä johtaa psykologiseen pelkoon ja ihmisten epätoivoon ei ole ortodoksista. Sen sijaan se, mikä on aitoa ja ortodoksista, johtaa ihmisen hengellisen pelon kautta panemaan toivonsa Jumalaan, katumukseen ja rukoukseen.

Toiseksi. Pyhä Simeon Uusi Teologi sanoo, että Kristuksen tulemuksen päivää nimitetään Herran päiväksi, ei siksi, että se on viimeinen maan päällisistä päivistä eikä siksi, että Kristuksen odotetaan tulevan tuona päivänä, eikä siksi, että ihmiset tuomitaan tuona päivänä, ”vaan koska maailmankaikkeuden todellinen Jumala ja Herra tulee loistamaan tuolloin jumaluutensa kirkkaudessa”. Ja lisäksi tätä päivää kutsutaan Herran päiväksi jumaluuden kirkkauden loiston vuoksi, ei pelkästään päivän tulemisen takia. Aivan kuin auringonvalo sammuttaa päivän aikana kaikki tähdet, samoin tapahtuu tuona päivänä. Kaikki näkyvät asiat antavat teitä ja tilaa taivaan ja maan Luojalle. Ja kaikille silmille näkymätön on silloin ainoastaan oleva sekä ”päivä että Jumala”. Ja siten pyhille se päivä tulee olemaan iankaikkisen ilon päivä. Syntiset, jotka eivät ole nähneet tätä valoa elämässään puhdistumisen kautta, eivät pääse Kristuksen luo tulevaisuudessa.

Kolmanneksi. Raamatussa puhuttaessa Kristuksen tulemisesta mainitaan salamat, pilvet, pasuuna, valtaistuin ja muita kuvia. Pyhä Gregorios Palamas sanoo, että sanoma Kristuksen toisesta tulemisesta on nöyrä. Nämä kaikki tapahtumat ylittävät ihmismielen, ihmisjärjen ja tajun. Kristus tuntee tarkalleen kaiken, mitä tulee tapahtumaan, mutta ”Hän laskeutuu niiden kykyjen tasolle, joita on opetettu”. Ihmisluonto on tottunut näihin inhimillisiin ja aistillisiin asioihin, ja se voi ymmärtää lopunaikaa koskevat tapahtumatkin tällä tavoin. Tämän vuoksi Kristus nöyryydestä käyttää sellaisia kuvia ja kuvauksia.

Tuomio todellakin tulee olemaan, vanhurskaiden riemua ja syntisten tuskaa, helvetti ja paratiisi, mutta ne eivät ole aistein koettavia, koska tiedämme hyvin patristisesta traditiosta, että kysymys ei ole luoduista asioista. Kuitenkaan edes helvetin tuli ei ole luotu eikä aistein koettava, vaan luomaton. Lukijan tulee olla kärsivällinen siihen asti, kunnes hän tarkastelee tämän kirjan lukua, joka on otsikoitu ”Paratiisi ja helvetti”, vakuuttuakseen siitä, kuinka nämä asiat on ymmärrettävä.

Siksi meidän ei pitäisi pysähtyä aistillisiin esimerkkeihin eikä menettää ydintä siitä, mitä sanotaan. Eikä meidän tulisi katsoa yksinomaan näiden asioiden olemusta väheksyen esimerkkejä. Sillä koska Kristus käytti niitä, meidänkin pitäisi käyttää ja selittää niiden syvempi tarkoitus, johdattaen ihmisiä katumukseen eikä pelottomuuteen.

Neljänneksi. Kristuksen toista tulemusta verrataan Hänen ihmiseksi tulemiseensa. Puhuessamme ensimmäisestä tulemisesta tarkoitamme Kristuksen tuloa ihmiseksi ja puhuessamme toisesta tulemisesta tarkoitamme Kristuksen tuloa tuomitsemaan ihmisiä. Ensimmäisen ja toisen tulemisen välillä on selvä ero. Pyhä Gregorios Palamas esittää näiden kahden tulemisen välisen eron. Hän sanoo, että ensimmäisessä tulemisessa Hänen jumalallisuutensa kirkkaus oli kätketty lihaan, jonka Hän omaksui meiltä ja meidän pelastumiseksemme. Ja vielä nytkin Hänen jumaluutensa kirkkaus on kätkettynä Isässä lihassaan, joka yhtäpitävästi Jumala. Mutta sitten toisessa tulemisessaan ”Hänen koko kirkkautensa tulee ilmi”. Silloin on ilmestyvä kirkkaus, joka loistaa kaikkialle maailman ääriin Hänen jumaluutensa säteinä. Ja selittäessään Kristuksen sanoja ”kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikkien pyhien enkeliensä kanssa”, hän sanoo, että ensimmäisessä tulemisessaan Hän toi enkelit tullessaan ja enkelien luokat ympäröivät Häntä, mutta näkymättömästi, ja hän rajoitti heidän intoaan harhaoppisia vastan. Mutta toisessa tulemisessa Hän tulee julkisesti enkeleineen kaikessa kirkkaudessaan ja mahtavuudessaan.

Viidenneksi. Pyhän Simeon Uusi Teologin teoksissa löytyy toinenkin toiseen tulemiseen ja samoin ihmisten tuomioon liittyvä totuus. Pyhä Simeon tekee laajan tutkimuksen sanoen, että Kristuksen toinen tulemus ja tuleva tuomio koskevat pääasiassa syntisiä, jotka elävät himoissaan ja synnissä, mutta ei pyhiä, jotka kokevat jo Kristuksen paratiisin. Niitä, jotka ovat valon lapsia ja tulevan päivän poikia, ”heille Herran päivää ei koskaan tule”. Tietenkin Kristus tulee tuomitsemaan ihmisiä, mutta nämä on tuomittu tässä elämässä eivätkä joudu tuomiolle. Kristuksen läsnäolo on lupauksena ilosta ja mielihyvästä. Kun kristitty pelossa ja vavistuksella noudattaa Kristuksen käskyjä ja elää katumuksessa, hän yhdistyy tuohon valoon, ja siten todellisuudessa hän käy läpi tuomion tässä elämässä. Jumalallistuneen on kastanut jumalallinen tuli ja Pyhä Henki ”ja hänestä tulee täysin puhdas, tahraton, valon ja päivän poika, eikä enää kuolevaisen ihmisen”.

Lainaan hämmästyttävän kohdan pyhältä Simeon Uusi Teologilta, koska en voi ohittaa sitä huomautuksetta, mutta jota ei ole mahdollista sanoa omin sanoin: ”Sellaista ihmistä ei tuomitse viimeinen tuomio eikä tuleva oikeudenmukaisuus, sillä hänet on tuomittu etukäteen, eikä tuo valo häntä nuhtele, sillä hänet on valaistu etukäteen, eikä häntä ole testattu ja poltettu tuohon tuleen käymällä, hänen mielestään, tuona Herran ilmestymisen päivänä, sillä se on tullut kokonaan yhdeksi kirkkaaksi ja loistavaksi päiväksi Jumalan kanssa keskustelun ja seurustelun ansiosta”.

Se, mitä pyhä Simeon sanoo, on hämmästyttävää. Haluan kiinnittää huomion siihen, että viimeinen tuomio tapahtuu pääasiallisesti tässä elämässä. Ihminen, joka näkee valon, on kastettu Pyhällä Hengellä, eikä ota huomioon Herran päivää, koska yhteydellään Jumalaan hän on kerta kaikkiaan kirkas ja loistava päivänvalo. Meidän on huomattava sana ”yhteys”, joka viittaa ihmisen yhteyteen Jumalan kanssa. Oikeastaan koska ihminen on kokonaan kirkas ja loistava päivä, koska hän on kokonaan valoa, hän ei voi erottaa päivän tuloa. Tämä päivä on hänen oma olemassa oleva tosiasiansa.

Joten tällä tavalla toinen tuleminen ilmestyy etenkin syntisille, jotka ovat eläneet himoineen tämän elämänsä eivät ole noudattaneet Jumalan käskyjä. Sillä pyhille se on luonnollinen tila, jota he kokevat jo nyt. Varmasti pyhät odottavat Kristuksen toista tulemista, jotta heidän ruumiinsa, jota nyt elävät rappeutumisen tilassa voisivat nousta jälleen ylös, jotta koko ihminen voisi maistaa suuren päivän runsaita lahjoja ja Herran Jeesuksen Kristuksen ilmestymisestä kirkkaudessa.

Siksi Kristuksen toinen tuleminen on kiistaton tosiasia, koska siitä todistavat kaikki Jumalan tuhoa ennustavat sanat, apostolien ja pyhien kokemuksien varmentamana, jotka jo elävät Jumalan valtakuntaa.

2. Kuolleiden ylösnousemus

Kristuksen toiseen tulemukseen liittyy läheisesti myös kuolleiden ylösnousemus, mikä on Kirkon vakaa usko, ja siksi uskontunnustuksessa tunnustamme: ”Uskon kuolleiden ylösnousemukseen ja tulevan maailman elämään”.

Puhuessamme kuolleiden ylösnousemuksesta tarkoitamme heidän ruumiidensa ylösnousemusta, että heidän sielunsa todella liittyvät kuolleisiin ruumiisiin ja ne tehdään eläviksi, ja niin koko ihminen tulee jälleen kokoon. Tämä on hyvin luonnollista ja perusteltua, koska sielut eivät koskaan kuole ontologisesti, koska sielujen kuolemattomuus on Jumalan antama lahja alusta asti. Ruumiit kuolevat, ja niin sanoessamme kuolleiden ylösnousemus aina tarkoitamme ruumiiden ylösnousemusta.

Myös tässä kohdin voimme havaita filosofian ja ortodoksisuuden eron asennoitumisessa ruumiiden ylösnousemukseen. Klassinen filosofia ei voi koskaan hyväksyä näkemystä, että ruumiit tulevat nousemaan ylös, yksinkertaisesti siksi, että se uskoon luonnostaan kuolemattomaan sieluun ja luonnostaan kuolevaiseen ruumiiseen. Muinaisen filosofisen näkemyksen mukaan luonnostaan kuolematon sielu, joka aiemmin oli ideain maailmassa, suljettiin ruumiiseen kuin vankilaan, ja sen vuoksi sielun pelastuminen ja lunastaminen tarkoittaa sen vapauttamista ruumiista. Tässä mielessä ruumis on paha ja sielun vankeus siinä muodostaa ja ilmaisee sen lankeemuksen.

Tämä selittää sen, että ateenalaiset reagoivat, kun apostoli Paavali puhui Mars – kukkulalla kuolleiden ylösnousemuksesta. Apostoli Paavali puhui Kristuksesta, joka tulisi tuomitseman maailman. Hän sanoi muun muassa: ”Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.” Tässä kohtaa ateenalaiset keskeyttivät hänet, kuten Apostolien teot toteavat:” Kun kuulivat hänen puhuvan kuolleiden ylösnousemuksesta, jotkut ivailivat, toiset taas sanoivat: “Kenties saamme kuulla sinulta tästä vielä toistekin.” (Ap.t. 17:31 -32). Tämä reaktio johtui heille käsittämättömästä ajatuksesta, kuolleiden ruumiiden ylösnousemuksesta.

Kuitenkin koko raamatullis- patristisessa traditiossa käy silti selvästi ilmi, että tulee olemaan ruumiillinen ylösnousemus koko ihmisen kokoon saattamiseksi. Sillä ei edes hänen sielunsa ruumiista eroaminen saa ihmistä menettämään hypostaasiaan, persoonallisuuttaan.

Seuraavassa yritämme tarkastella hyvin lyhyesti, mitä Raamattu ja patristinen traditio sanovat ruumiiden ylösnousemuksesta, mutta myös siitä, minkälaisia ruumiit tulevat olemaan Kristuksen toisen tulemuksen jälkeen. Nähdään, että tämä muodostaa ortodoksisen tradition lujan uskon ja perusmerkin. Lisäksi se, että Kristus omaksui ihmisluonnon ja sen jumalallistaminen, todellisuus, että Kristuksen Kaikkein pyhimmältä Äidiltään omaksuma liha on identtisesti Jumala, kuin myös se, että Kristuksessa jumalallinen on aina yhdistynyt ihmisluontoon, osoittaa ruumiin arvon. Ruumis ei ollut alkuisin paha, eikä se ole sielun vankila, se on Jumalan oikea luomus.

Ensimmäiseksi meidän on tukeuduttava joihinkin Raamatun kohtiin, jotka puhuvat ruumiin ylösnousemuksesta.

Profeetta Jesaja myöntää: ”Kuolleet heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää, riemuitkaa” (Jes.26:16). Profeetta Hesekielin kirja esittää ruumiiden ylösnousemuksen hämmästyttävän tapahtuman, josta käy ilmi, että Jumalan sanalla kuivat luut saavat suonet, lihan ja ihon, ja sitten hengen, toisin sanoen annetaan sielu (Hes. 37: 1-14). Tämä äärimmäisen ihmeellinen tapahtuma osoittaa, kuinka ruumiiden ylösnousemus tulee olemaan Kristuksen toisessa tulemuksessa, ja siksi Kirkko lukee tämän kohdan Kristuksen hautauspalveluksessa Suurena lauantaina, mennessämme takaisin kirkkoon ristisaaton jälkeen. Kristuksen ylösnousemus on alkusoittona omalle ylösnousemuksellemme, koska Kristus kuolemallaan ja Ylösnousemuksellaan kukisti kuoleman vallan ja antoi kaikille ihmisille tulevan ylösnousemuksen lahjan.

Juutalaisilla oli järkkymätön usko tulevaan kuolleiden ylösnousemukseen. Kuvaavaa on, että Kristuksen kohdatessa Lasaruksen sisaret Martan Lasaruksen kuoleman jälkeen, Kristus vakuutti hänelle, että hänen veljensä nousisi vielä ylös. Silloin Martta vastasi: ”Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”(Joh. 11: 24).

Kolme kuolleista herättämistä, jotka Kristus suoritti, Jairuksen tyttären, Nainin lesken pojan ja Lasaruksen, samoin kuin Hänen oma ylösnousemuksensa, jotka tapahtuivat Hänen jumaluudellaan, ovat takeita ja esinäytöksiä kaikkien ihmisten ylösnousemukselle Kristuksen toisessa tulemuksessa.

Kristuksen opetuksesta löytyy monia kohtia, jotka viittaavat kuolleiden ylösnousemukseen. Eräässä puheessaan Kristus sanoi: ”Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä”(Joh. 5:28). Toisen kerran Hän sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25).

Pyhät apostolit ottivat vastaan tämän opetuksen, ja se levisi laajalle heidän kirjeissään. Varsinkin apostoli Paavali puhui monta kertaa ruumiin ylösnousemuksesta kirjeissään, joita hän lähetti perustamilleen seurakunnille. Koska ne olivat epäjumalia palvovissa ympäristöissä, joissa oli laajalle levinneenä käsitys, että ruumis on paha, Kirkko oli tuntenut tuon vaikutuksen. Lainaamme joitakin tyypillisiä kohtia.

Roomalaisille hän viittaa ruumiin ylösnousemukseen selvästi sivuten aihetta ruumiin ylösnousemuksesta: ”Huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista” (Room. 8:23). Tessalonikalaisille hän sanoo, että ylösnousemus tapahtuu Kristuksen voimasta Hänen toisessa tulemuksessaan: ”Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina” (1 Tess.4:16).

Raamatun teksteistä ei näy vain Kirkon usko kuolleiden ylösnousemukseen Kristuksen toisessa tulemuksessa, vaan myös siihen, millaisia nämä ruumiit ovat. Tiedämme koko ortodoksisesta traditiosta, että ruumiit ovat hengellisiä.

Kristus selittää, että tulevassa elämässä ihmisillä ei ole lihallisuuden aineksia. Tiedetään, että ihmisen lankeemuksen jälkeen ihminen puettiin turmelukseen ja kuolevaisuuteen, ja siitä johtuen hänen sikiämisensä, raskausaikansa, imeväisaikansa kuuluvat langenneeseen elämään, jonka tosin Jumala siunasi ihmiskunnan lisäämiseksi. Mutta ylösnousemuksen jälkeen kaikki nämä tilat jäävät pois ja ihmiset tulevat elämään kuin enkelit. Kristus sanoo: ”Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia”(Lk. 20:35 -36).

Pyhien ruumiiden saadessa esimakua Jumalan kirkkaudesta, koska heillä on Kristuksen luomaton armo, he tuolloin muuttuvat ja saavat kirkkauden ruumiin. Apostoli Paavali sanoo, että Kristus ”muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi…” (Fil. 3:21). Niin kuin Kristuksen ruumis loistaa jumaluuttaan, vanhurskaiden ruumiitkin loistavat taivaassa. Tulee tietysti olemaan suuri ero Kristuksen ruumiin pyhien ruumiiden välillä. Sillä jumal-inhimillinen ruumis oli Jumalan luomattoman armon alkuperä, kun taas pyhien ruumiit ovat Jumalan armosta pyhiä. Lisäksi tiedämme oikein hyvin perinteestämme, että ihminen vastaanottaa theosiksen, kun taas Kristus saa aikaan theosiksen.

Paikka, jossa apostoli Paavali kehittelee opetusta kuolleiden ylösnousemuksesta, on hänen ensimmäinen kirjeensä korinttilaisille. Ilmeisesti joihinkin korinttilaisiin olivat vaikuttaneet filosofiset ajatukset ihmisruumiista. Apostoli Paavali kirjoittaa, että ellei ruumiiden ylösnousemusta olisi, silloin Kristuskaan ei olisi noussut ylös kuolleista (1 Kor. 12 -16).

Sitten Hän vastaa kysymykseen, luultavasti korinttilaisten esittämään, siitä, kuinka kuolleet nousevat ylös ja mitkä ruumiit heillä tulee olemaan (1 Kor. 15:35 -41). Vastatessaan tähän kysymykseen Hän ottaa esimerkin aistien maailmasta. Ihminen kylvää pienen jyvän ja Jumala antaa tälle jyvälle erilaisen ruumiin. Perustelu on se, että ihminen ei kylvä vehnää, vaan siemenen, ja itsestään siemenestä tulee erilainen kokonaisuus sen alkuperän mukaan. Näin tapahtuu myös kuolleiden ylösnousemuksessa. Tulee olemaan ruumiin ylösnousemus Kristuksen voimasta, ja luonnollisesti ruumiilla niiden ollessa itsensä tulee olemaan erilainen toimintatapa. Kuolleet nousevat turmeltumattomina, koska hän sanoo kuvaavasti, ”tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen” (1 Kor. 15:53).

On erittäin merkittävää, että apostoli Paavali esittää enimmissä yksityiskohdissaan ruumiin tilan kuolleiden ylösnousemuksessa. Hän kirjoittaa korinttilaisille: ”Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis” (1 Kor. 15: 43 – 44). Tässä näemme ihmisruumiin eron ennen kuolemaa ja kuoleman jälkeen sekä ruumiin ylösnousemuksen jälkeen Kristuksen toisessa tulemuksessa.

Tässä apostolin tekstikohdassa käy ilmi neljä tyypillistä piirrettä, jotka ruumiilla on ylösnousemuksen jälkeen. Yksi piirre on, että se on oleva häviämätön vastakohta biologisen elämän katoavaiselle ruumiille. Toinen piirre on, että se on kirkastettu vastakohtana vähäpätöisyydelle. Kolmanneksi se tulee olemaan täynnä voimaa vastakohtana heikkoudelle, ja neljäs piirre, että se on hengellinen edellisen tilan vastakohtana, joka oli ajallinen. Tämä tarkoittaa sitä, että biologisen elämän ruumiin ollessa katoavainen, vähäpätöinen, heikko ja luonnollinen, toisin sanoen, jota hallitsevat luonnolliset toiminnat, ylösnousemusruumis on häviämätön, kirkastunut, täynnä voimaa ja hengellinen.

Jos tulkitsemme apostoli Paavalin opetusta patristisen opetuksen pohjalta, voimme sanoa, että ihmisten ruumiit ylösnousemuksen jälkeen ovat häviämättömiä, ne eivät tarvitse ravintoa eivätkä unta, ne ovat muuttumattomia. Isät sanovat, että ne tulevat olemaan Kristuksen ruumiin kaltaisia, joka tuli ulos haudasta, kenenkään sitä havaitsematta, kävi sisään ja ulos yläsalissa ovien ollessa suljettuna, eikä tuntenut ruuan tarvetta, joka oli katettu pitkän matkan päähän, ja niin edelleen. On totta, että Kristus söi ylösnousemuksensa jälkeen, mutta ei siksi, että oli nälkäinen, vaan saadakseen opetuslapset ymmärtämään, ettei ollut aave. Että Hänen jumaluutensa oli kuluttanut loppuun ruuan, koska ei ollut enää ruuansulatusjärjestelmää eikä muita toimintoja, jotka ovat katoavaisuuden ja kuolevaisuuden piirteitä.

Myös syntisten ruumiit vapautuvat katoavaisuudesta ja kuolevaisuudesta, mutta ne eivät tule hengellisiksi ja kirkastetuiksi, niin kuin pyhien. Ja luonnollisesti pyhien ruumiit saavat heidän sielujensa tilaa vastaavan kirkkauden. Apostoli Paavali sanoi: ”Toinen tähti loistaa toista kirkkaammin”(1 Kor. 15:41). Aivan kuin auringon valo eroaa kuun valosta, sama pitää paikkansa pyhiin nähden. Saavuttamansa puhtauden, valaistumisen ja jumalallistumisen mukaisesti tässä elämässä ihmisen kirkkaus tulee olemaan iankaikkisessa elämässä. Ei ole kysymys mistään puolueellisuudesta Jumalan puolelta, vaan ihminen saa armoa kykynsä mukaisesti. Jumala antaa armonsa kaikille, ja jokainen loistaa ja on säteilevä hengellisen tilansa mukaisesti.

Näissä puitteissa meidän on ymmärrettävä myös, että kaikki ihmiset saavuttavat kypsän ihmisen iän. Jopa sylivauva, joka kuoli pienenä, mutta myös korkeassa iässä oleva tulevat olemaan saman ikäisiä, kuten sanotaan, Kristuksen ikäisiä. Joka tapauksessa on luonnollista, että he saavuttavat kypsän ihmisen iän, joka on noin kolmekymmentä vuotta.

Eräässä runoistaan pyhä Simeon Uusi Teologi kirjoittaa, että ihmisten sielut, jota uudelleen yhdistyvät ruumiisiinsa, ”kukin ansionsa mukaan tulevat saamaan asuntonsa täynnä valoa tai pimeyttä”. Ne, jotka ovat sytyttäneet lamppunsa tässä elämässä, ovat valossa, joka ei koskaan laske, ja kaikki, jotka ovat epäpuhtaita ja joiden sydämien silmät olivat sokeita, eivät tule näkemään jumalallista valoa. Ja pyhien ruumiit tulevat olemaan Pyhän Hengen pyhiä seuraajia. Kuten he olivat puhtaita täällä, niin myös he nousevat kirkastettuina ”loistaen, leimahdellen kuin jumalallinen valo”.

Haluaisin esittää monien pyhien opetuksen sekä heidän varmuudestaan ruumiin ylösnousemuksesta, että iankaikkisesta elämästä, samoin kuin siitä, kuinka ylösnousemus tapahtuu. Tyydyn kuitenkin selittämään pyhän Gregorios Nyssalaisen opetusta ruumiiden ylösnousemuksesta. Tarkastelemme joitakin näkökohtia hänen opetuksestaan. Uskon, että ne ovat riittävän valaisevia ja kuvaavia.

Aluksi pyhä Gregorios Nyssalainen opettaa, että puhuessamme ylösnousemuksesta tai takaisin elämään palaamisesta tai maailman uudistamisesta, ja käyttäessämme monia muita nimiä, puhumme ruumiista, joka on lahoamisen kohde, emmekä sielusta, joka häviämättömänä, rikkoontumattomana ja kuolemattomana ei nouse ylös, koska se ei kuole. Ruumiin ylösnousemus sisältää myös kaikkien jäsenten ylösnousemisen, jotka eri syistä ovat tuhoutuneet. Ylösnousemuksen päivänä jopa ihmisruumiin osat, joita lihansyöjälinnut söivät tuhansia vuosia sitten löytyvät ”ilman, että mitään olisi hävinnyt”. Mutta jopa jäsenet, joita valaat ja hait söivät, nousevat ihmisen kanssa ylös. Ruumiit, jotka tuli poltti ja madot söivät haudoissa, ja yleensä kaikki ruumiit, jotka lahoaminen tuhosi, ”maa antaa kokonaisina ja täydellisinä”. Siten kaikki puuttuvat jäsenet lisätään ja ihminen tulee esiin kokonaisena. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme oman ruumiimme, joka kuitenkaan ei tule olemaan tuhoutumisen eikä kuoleman kohde.

Näin tulee tapahtumaan joka tapauksessa, koska se liittyy Jumalan ihmisen luomiseen. Jumala ei muotoillut ihmistä kuolemaa varten, vaan kuolema on synnin hedelmä ja tulos. Ja jos paimen haluaa laumansa olevan terve ja melkein kuolematon, jos karjapaimen haluaa käyttää erilaisia parannuskeinoja lisätäkseen härkiään, jos vuohipaimen rukoilee, että kutut synnyttäisivät kaksosia, ja kaikki tähtäisi johonkin hyötyyn, Jumalakin haluaa samaa. Näistä esimerkeistä selviää, että Jumala haluaa uudistaa ”turmeltuneen luomakunnan”.

Tässä saarnassaan, jonka hän piti pääsiäispäivänä viitaten Kristuksen ylösnousemukseen ja ruumiiden ylösnousemukseen Kristuksen toisessa tulemuksessa pyhä Gregorios Nyssalainen vakuuttaa, että ainakin ruumiiden ylösnousemus on oleva, että se ei ole Jumalalle mahdoton, ja lisäksi hän erittelee tapaa, jolla se tapahtuu. Pyhän Gregorioksen kertomat asiat ovat hyvin tärkeitä, ja selvennämme niitä lyhyesti.

Ruumiiden ylösnousemus ei ole mahdottomuus. Monesta syystä.

Ensiksi. Jumala, joka herättää ruumiit, on sama, Joka loi ihmisen maan tomusta. Pidämme luomista määrättynä, sanoo pyhä Gregorios, mutta jos ajattelemme paremmin, ymmärrämme, että se on jotakin ihmeellistä. Kuinka todella hieno tomu tiivistyi ja tuli lihaksi, ja samasta aineksesta luut, iho, rasva ja hiukset saivat alkunsa, toisin sanoen, kuinka, vaikka onkin yhtä lihaa, siihen ilmestyi eri jäseniä. Hän kuvailee ruumiin jokaisen jäsenen erilaista rakennetta, lähtien siitä, että keuhkot ovat pehmeä, maksa karkea ja punainen, sydän kiinteä elin ja niin edelleen.

Kuitenkin on outoa, että Eeva muodostui Aadamin kylkiluun pienestä palasta. Kuinka kylkiluusta tuli pää, jalat, kädet ja niin edelleen? Jumalalla, joka loi ihmisen tällä tavoin, on voima luoda hänet uudelleen ja korjata lahonneen ruumiin jäsen. Lisäksi Jumala Itse on sekä ensimmäisen luomuksensa että toisen uudelleen järjestetyn luoja. Siten on kiitollisen ja viisaan merkki luottaa asioihin, joita Jumala sanoo eikä tutkia tapoja ja syitä, jotka ylittävät heidän kykynsä.

Toiseksi. Eri esimerkit luonnossa osoittavat, että Jumala on kaikki voimallinen ja ettei mikään ole Hänelle mahdotonta ja kummastuttavaa. Jumalan kaikkivoipaisuus ilmenee luonnon moninaisuudessa ja monimutkaisuudessa. Koko luonto voimakkaasti julistaa Jumalan suuruutta ja Hänen voimaansa. Kuolleista herättämiset, jotka Kristus toteutti, kuten Lasaruksen neljän päivän kuluttua, Nainin lesken pojan ja Jairuksen tyttären, soittavat, että kaikkien ihmisten on myös mahdollista herätä kulleista samalla tavalla, silloin kun Hän niin tahtoo. Kuvanveistäjä, joka muotoilee patsaan, voi muotoilla myös muita. Kristuskin, joka herätti kolme ihmistä, voi tehdä sen monille muille. Sen vuoksi kysymykseen, kuinka kuolleet herätetään elämään, voidaan vastata kysymyksellä: ”Kuinka Lasarus herätettiin neljän päivän kuluttua”?

Ei vain ensimmäinen luomus, vaan myös mitä seurasi, kaikki mitä tapahtuu luonnossa, osoittavat Jumalan voimaa ja kaikkivaltiutta. Tiedämme, että ihmisen syntyminen on Jumalan toiminnan tulosta. Jumalan armolla ihminen on siinnyt, kehittyy kohdussa, syntyy ja kasvaa. Pyhä Gregorios Nyssalainen sanoo, että kuolleista ylösnouseminen voi tapahtua tavalla, jolla ihminen syntyy. On tarpeeksi outoa ihmisen logiikan mukaan, kuinka siittiö, joka on ensiksi muodoton, saa sitten muodon, ja ihmisruumiin jäsenet luodaan vähitellen. Jos ihminen syntyy muodottomasta siemennesteestä, se ei ollenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä on haudassa, ja jolla on muoto uudistuakseen vielä kerran vanhaan muotoon ja maaksi tullakseen toistamiseen ihmiseksi, niin kuin tapahtui luomisessa.

Jotkut ihmiset pitävät uskomattomana, että ruumiit nousisivat ylös ja että ihminen muodostettaisiin uudelleen kuoleman jälkeen, ja he pitävät hyvin luonnollisena alkion kehittymistä ja ihmisen kehitystä luonnollisen syntymän kautta. Mutta jos toinen voi tapahtua, niin voi ensimmäinenkin, koska Sama Jumala loi ne kummatkin.

Hän ottaa myös esimerkiksi savenvalajan tapauksen, kun hän oli tehnyt kauniita esineitä savesta, tilaisuuden jälkeen joku tulee hänen työpajaansa ja tuhoaa sen. Mutta jos hyvä savenvalaja haluaa, hän voi korjata tapahtuneen tekemällä saman esineen uudelleen, yhtä hyvän kuin aikaisemman. On typerää uskoa, että savenvalaja, joka on sellainen Jumalan voiman pieni luomus, voi tehdä sellaista, eikä uskoa, että Jumala voi herättää henkiin kuolleen.

Apostoli Paavali käyttää kuvaa vehnän jyvästä, joka putoaa maahan ja kuolee ja siitä tulee esiin suurenmoinen vehnäkasvi. Pyhä Gregorioskin soveltaa tätä kuvaa hienosti. Perusteellisen analyysin jälkeen siitä, mitä tästä pienestä vehnänjyvästä tulee ja kuinka monia salaisuuksia siihen kätkeytyy, hän sanoo, että on ihmeellistä, kuinka kuivunut vehnänjyvä mädätessään saa aikaan ihmeen, koska se putoaa maahan yksistään ja tuottaa ituja suuren määrän. Ihmisen uudistuminen on helpompaa kuin vehnän uudistuminen. Ylösnousemuksensa kautta ihminen ei saa mitään muuta kuin mitä hänellä oli.

Pyhät iät käyttävät monia kuvia luonnosta ja esittävät niitä laumoilleen. Tämä ilmenee heidän monista opetuspuheistaan, sekä pyhän Gregorioksen saarnasta, jota olemme tässä kohdin tarkastelleet. Osoittaakseen, että on mahdollista nousta kuolleista, hän erittelee hyvin kauniisti, realistisesti ja kuvaavasti elävin värein ja kirjallisesti lahjakkaasti, kuinka läpi talven puut pysyvät kuivina ja kevään alussa ne puhkeavat kukaan ja niistä tulee paikka, joihin linnut kokoontuvat ja ihmiset nauttivat niistä. Ja matelijat ja käärmeetkin kätkeytyvät maahan talvihorroksen ajaksi, ja heti kun sopiva aika tulee ja kuullaan liikettä elämän merkkinä, ne hypähtävät ylös ja alkavat toimintansa. Aivan kuten käärmeet heräävät talvihorroksestaan kuulleessaan elämän liikehdintää, niin myös ihmisten ruumiit saavat takaisin sielunsa ja nousevat ylös Jumalan torven kaikuessa.

Hän kuvaa ihmeellisesti ihmistä syntymästä kuolemaan. Hän huomauttaa, että ihmisen elämä on eläinten elämän kaltaista, se muuttuu ja vaihtelee. Ihminen syntymänsä jälkeen etenevästi kehittyy, hankkii erilaisia toimintoja, ja varttuessaan ja saavuttaessaan elämänsä lopun hän tulee jälleen lapseksi, joka sammaltaa, on ymmärtämätön ja ryömii käsillään ja polvillaan, kuten elämänsä alussakin. Kaikki nämä seikat osoittavat, että myös ennen kuolemaa ihminen kokee muutoksia muutoksien jälkeen, himmenemistä ja uusintaa. Näin tapahtuu luonnollisesti ylösnousemuksen aikanakin. Koska katoavainen häviää rappeutumisen lain vuoksi, paljon enemmän se uusitaan Jumalan voimalla ja toimesta.

Mutta unikin, joka on välttämätön päivittäiselle virkistymisellemme, samoin unesta heräämisemme, viittaavat kuolleista ylösnousemisen salaisuuteen. Sen lisäksi uni kuoleman kuva ja hereillä olo on ylösnousemuksen kuva. Monet ovat luonnehtineet unta kuoleman veljeksi, sillä unessa ihminen on kuin kuollut, tiedoton. Hän ei tunnista ystäviä eikä vihollisia, hän ei havaitse ympärillään olevia, ja sen vuoksi on helppoa vahingoittaa uneen tuuditettuja. Kun ihminen herää, hän vähitellen saa takaisin voimansa ja näyttää ikään kuin hän alkaa uudelleen elää. Jos ihmisessä on muutoksia ja iloa päivän ja yön aikana, on järjetöntä ja riitaisaa meille olla uskomatta Jumalaan, joka lupaa ”lopullisen palkkion”.

Näistä kaikista esimerkeistä ilmenee, että ruumiin ylösnousemus on hyvin luonnollinen tapahtuma, Aivan samoin kuin pidämme luonnollisena ihmisen syntymää, vuorotteluja luonnossa, kasvien kasvamista, ja yleensäkin samoin kuin me pidämme luonnollisena kaikkia luonnossa tapahtuvia asioita, meidän tulisi pitää yhtä luonnollisena ihmistä uudistavana ja uudelleen luovana asiana ruumiiden ylösnousemista.

Kolmanneksi. Ruumis tuhoutuu täysin sielun erottua siitä. Se muuttuu ”niiksi, joista se koottiin”, sillä se muodostuu neljästä aineksesta, vedestä, ilmasta, tulesta ja maasta, mutta se ei katoa. Toisessa luvussa tapasimme pyhän Gregorios Nyssalaisen näkemyksen, että vaikka sielu on eronnut ruumiista, se muistaa kaikki ruumiinsa ainekset ja jäsenet, on kosketuksissa niihin ja otolliseen aikaan Jumalan voimasta saattaa ne yhteen ja muodostuu hengellinen ruumis. Tämä osoittaa, että huolimatta sielun eroamisesta ruumiista ihminen ei lakkaa olemasta.

Tässä tutkimassamme opetuspuheessa pyhä Gregorios Nyssalainen sanoo, että ruumis ei häviä täysin, vaan hajoaa aineksiksi, joista se muodostui ”ja on vedessä ja ilmassa ja maassa ja tulessa”. Se, että alkuperäiset ainekset säilyvät ja liittyvät niihin, jotka muodostuvat niistä ruumiin hajoamisen jälkeen, osoittaa että asiat, jotka ovat osittaisia, pysyvät myös yleisessä. Ja kun nämä neljä ainesta, joista ihminen koostuu, lähenevät prototyyppiään myös uudelleen, prototyyppien säilyessä, yksityiskohdat, osaset säilyvät.

Tiedämme oikein hyvin, että koko maailma luotiin tyhjästä, olemassa- olemattomasta aineesta. Jos Jumalan on helppoa luoda jotakin olemattomasta, on helpompaa luoda jo olevista aineksista. Siten, koska nämä prototyypit ovat jo elemassa, on Jumalan mahdollista muotoilla ihminen uudelleen

Neljänneksi. Pyhä Gregorios Nyssalainen ottaa esimerkkejä ruumiin ylösnousemukseen oman aikansa ihmisten näkemyksistä. Monet ihmiset ajattelivat ja ajattelevat edelleen olevan hyvin luonnollista, että kehon luonteenomaisten piirteet, jotka muuttuvat vähitellen, siirtyvät jälkeläisiin ja niillä, jotka eivät ole sukulaisia, kehon piirteiden kulkeutuvan muihin ruumiisiin, mutta he eivät usko olevan mahdollista, että samat piirteet, jotka jo kerran kuuluivat heille uudistuisivat heissä. Lainaan, mitä pyhä Gregorios Nyssalainen sanoi, koska se on huomionarvoista. Hän sanoo, että on uskomatonta ”…olla tunnustamatta, että samat ja epätavalliset asiat niistä asioista, joita kerran piti hallussaan, uusitaan ja saatetaan henkiin”.

Tarkastelemalla tätä kohtaa voimme varmistaa, että ruumiin ylösnousemuksessa ihmiset saavat oman ruumiinsa erityisine piirteineen, mutta silti muuttuneena. Koska ruumis tulee nousemaan ”voimassa ja turmeltumattomuudessa” se tarkoittaa, ettei siinä enää ole rappion, kuolevaisuuden ja sairauden merkkejä. Luonnollisesti emme tiedä enempiä yksityiskohtia tästä asiasta, mutta luulen, että lainaamamme on hyvin ilmaisevaa.

Viidenneksi. Pyhä Gregorios Nyssalainen kuitenkin väittää kivenkovaa, että ruumiiden ylösnousemus on myös välttämätön ihmisille elääkseen hyvää elämää. Sillä jos kuolema on elämän loppu, silloin murhaajat, aviorikkojat, valapatot ja valehtelijat kartuttaisivat pahuuttaan. Jos ylösnousemusta ei olisi, ei olisi myöskään viimeistä tuomiota. Jos tuomiota ei ole, silloin myös Jumalan pelko katoaa ja luonnollisestikin siellä, missä pelko ei ojenna, ”siellä paholainen tanssii syntisten kanssa”.

Siten Kirkon puhuessa tulevasta elämästä ja tuomioistuimesta, se lisää Jumalan pelkoa ihmisissä. Tällä pelolla on inhimillistävä vaikutus elämään. Siten opetus kuolemasta ja ruumiiden ylösnousemuksesta auttaa ihmistä sosiaaliseen kanssakymiseen. Jokaisesta, joka karkottaa pelon, tulee pahojen henkien alainen, kaikkien himojen saalis.

Loppupäätelmä on, että kuolleiden ylösnousemus on oleva. Jumalan sana todistaa tästä, Jumala on ilmoittanut sen meille, pyhät vahvistavat sen elämällään ja opetuksillaan ja inhimillinen kokemus todistaa sittä. Tämän vuoksi seisomme kunnioituksella ihmisruumiin edessä. Kunnioitamme sitä, rakastamme sitä, kilvoittelemme puhdistautuaksemme synnistä, jotta se myös kirkastuisi. On hyvin kuvaavaa, että niin sanottujen neptikko-isien hesykasmi nojautui ruumiiseen, jota kunnioitamme suuresti. Huomaamme tämän pyhän Gregorios Palamaksen teoksista.

Kunnioitus ihmisruumista kohtaan ilmenee myös hautajaisissa. Ortodoksisessa kirkossa ruumiiden polttamista tai tuhkaamista ei hyväksytä, vaan ne haudataan. Niin kuin edellä sanottiin, varmoina pyhän Gregorios Nyssalaisen opetuksesta, poltetutkin ruumiit nousevat ylös, mutta jos henkilö omasta tahdostaan haluaa ruumiinsa poltettavan, hän osoittaa sillä, ettei usko ylösnousemukseensa. Ei ole lainkaan outoa, että siellä missä ruumiin polttaminen on vallalla, on vallalla käsitys, että ruumis on sielun vankila, joka tulee panna pois, jotta sielu vapautuisi. Me kunnioitamme ruumista, me hautaamme sen ja me odotamme ylösnousemusta. Pyhät nukkuvat odottaen kaihoten ylösnousemusta. He tunnustavat ”uskovansa kuolleiden ylösnousemukseen ja tulevan maailman elämään”.