Kolmas käsky

Kolmas käsky

”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.”

Evankeliumi vakuuttaa, että ihmisen pelastukseen tarvitaan uskon ohella myös hyviä tekoja siksi, että usko ilman tekoja on kuollut, niin kuin apostoli Jaakob opettaa (Jaak. 2:26). Jumalan meille antamissa Kymmenessä käskyssä meille on osoitettu, mikä on ero hyvien ja pahojen tekojen välillä. Jumala antoi ne Siinain vuorella profeetta Mooseksen välityksellä viidentenäkymmenentenä päivä siitä, kun heprean kansa oli poistunut Egyptistä. Nämä käskyt olivat kirjoitetut kahteen kivitauluun. Se tarkoittaa sitä, ne sisältävät lain kahdenlaisesta rakkaudesta, nimittäin rakkaudesta jumalaan ja rakkaudesta lähimmäisiin. Siksi ne määräävät ihmiselle kahdenlaisia velvollisuuksia. ” ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mt. 22:37–39; Mk. 12:30–31)

Neljä ensimmäistä käskyä määräävät velvollisuutemme Jumalaa kohtaan ja kuusi viimeistä käskyä velvollisuutemme lähimmäistämme kohtaan. Ja on hyvä muistaa, että erotuksetta jokainen ihminen on meidän lähimmäisemme.

Kolmas käsky kuuluu niihin, joka määrittelee meidän velvollisuuksiamme Jumalaa kohtaan.

Tämä käsky selvästi kieltää meitä lausumasta Jumalan nimeä ilman kunnioitusta sekä kieltää Jumalan nimen turhan mainitsemisen pinnallisessa keskustelussa.

Kolmas käsky suojelee rukousta, mikä on Jumala-yhteytemme perusta. Jumala loi maailman sanallaan. Sitten Jumalan Sana tuli maailmaan pelastaakseen maailman. Siksi omilla sanoillamme rukoillessamme (siinä määrin kuin olemme Jumalan kuvia) on suuri voima. Meidän tulee lausua jokainen sana huolellisesti, erityisesti Jumalan nimi, jonka Jumala itse on meille ilmoittanut. Voimme käyttää sitä vain rukoukseen, siunaamiseen ja totuuden opettamiseen. Sanomalla Jumalan nimen turhaan totuttaudumme käyttämään sitä epäsopivalla tavalla, ja heikennämme kykeneväisyyttämme yhteyteen Jumalan kanssa.

Kolmas käsky liittyy myöskin valan vannomiseen. Jeesus Kristus varoittaa meitä vannomasta valaa: ”Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke…” (Mt.  5: 34 -35)

Jotkut lahkot viittaavat näihin Kristuksen sanoihin väittäen hänen kieltäneen kokonaan valan vannomisen. Mutta tiedämme esimerkkejä Vanhasta ja Uudesta testamentista, joissa vannotaan valoja. Niinpä Paavalin kirjeessä heprealaisille voimme lukea: ” Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu. ”(Hepr. 6:17)

Ilmestyskirjasta luemme, että enkeli vannoi hänen kauttaan, joka elää ikuisesti (Ilm. 10:6). Apostoli Paavali useamman kerran sanoi: ” Jumala on todistajani, että minä kaipaan teitä kaikkia ja rakastan teitä hellästi, niin kuin Kristus Jeesus teitä rakastaa.” (Fil. 1:8)

Saattaa herätä kysymys: Millä perusteella ja missä mielessä Jeesus kielsi vannomasta minkäänlaista valaa? Matteuksen evankeliumin viides luku – jossa Jeesus kieltää vannomasta valaa – on yhteydessä siihen, kun Vapahtaja suurenmoisesti tulkitsee uudelleen Siinailla annettuja kymmentä käskyä. Hän tekee sarjan vertailuja muinaisten lain ankarien sovellutusten ja oman lempeän selityksensä välillä. Herra vertaa murhaa ja epäoikeutettua vihaa, aviorikosta ja himoitsevaa katselemista, väärää valaa kaikkien valojen hylkäämiseen. Koko Hänen huolensa koski ihmissielun tilaa hänen henkilökohtaisissa hankkeissaan. Tässä aikaisemmin esitetyt valat olivat persoonattomia ja yhteydessä ihmiskunnan yleisiin asioihin, Jumalan totuuden päämäärään, ja Jumalan Sanan täyttämiseen – asioihin, jotka ovat tärkeitä koko ihmisrodulle.

Tämä valan vannomisen perusteiden merkittävä arvo johti valan käyttöönottoon kristillisessä yhteisössä, kuten Jumalan nimeen vannomisen lupauksen ja todistamisen vahvistamiseksi aineellisissa, lakia koskevissa ja hallinnollisissa asioissa. Valat armeijassa liittyivät jokaisen sotilaan uskollisuuteen, joka oli kaikille yhtäläinen ja perustui Jumala-uskoon. Todistajan vala oikeudessa ilmaisi, että hänen todistuksensa ei ole totuuden kanssa ristiriidassa.

Toisaalta Jumalan parjaaminen, napina Jumalaa vastaan, Jumalan pilkka ja vannominen ovat vahingollisia. Jokainen väärä ja paha sana on turmiollinen. Sellaiset sanat voivat vahingoittaa ystävyyttä, perhettä ja kansaa.

Koskien kielen hillitsemisen tarpeellisuutta apostoli Jaakob kirjoittaa kirjeensä kolmannessa luvussa erityisen voimakkaasti (Jaak. 3: 2-12):

”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.  Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta.  Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!  Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.  Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.  Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!  Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä.  Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

             Jos Jumala ja Hänen Sanansa on itse Totuus ja Elämä, silloin paholainen ja hänen sanansa ovat vääryys ja kuoleman lähde. Apostoli Johannes kertoo Jeesuksen sanoneen: ”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.” (Joh. 8:44)

Kahdeksannellatoista vuosisadalla pyhä Tiihon Sadonskilainen kirjoitti: “Lausu Jumalan nimi ja mainitse Hänet täydellisellä kunnioituksella, pelolla ja kumarruksella ja vain silloin ja niissä paikoin, kun se on välttämätöntä, sillä Jumalan nimi on  pyhä ja pelättävä ja jokainen sen mainitseminen vailla kunnioitusta aiheuttaa vakavan rikkomuksen. Niin ollen kunnioita Jumalan nimeä kuin Jumalaa itseään.”

Soveliasta on mainita tai lausua Jumalan nimi rukouksessa, ylistämisessä, kiittämisessä, hengellisissä ylistysveisuissa ja kristitylle sopivissa pohdiskeluissa ja keskusteluissa, ts. kun keskustelu koskee Jumalan pyhää sanaa, lakia ja evankeliumia, Kristuksen maailmaantulon odotusta, Hänen kärsimyksiään ja kuolemaansa, jotka tapahtuivat meidän takiamme, kuolemaa ja ikuista vaivaa ja ikuista elämää ja niin edelleen.

Muunlaisissa keskusteluissa ei pidä mainita Jumalan nimeä ilman äärimmäistä tarvetta, ja jos on tarpeen mainita se, tulee niin tehdä kaikella tarkkavaisuudella ja asiaan kuuluvalla kunnioituksella.

Vannomisesta on tullut tapa – kristitylle jotakin aivan äärimmäisen sopimatonta. Ihmiset käyttävät myös usein sellaisia ilmaisuja kuin ”Jumalan nimeen”, ”Jumala on todistajani” ja ”Jumala tietää”. Sellainen johonkin nimeen vannominen on pahasta hengestä peräisin oleva keksintö loukata Jumalan nimeä ja tuottaa itselleen kirousta. On vältettävän vannomasta käyttäen tämänlaatuisia ilmaisuja. Jos on tarpeen vahvistaa totuutta, palvelkoot Kristuksen sanat meitä: ”Kun myönnätte, sanokaa vain: ’Kyllä’, kun kiellätte, sanokaa: ’Ei.’ Enempi on pahasta” (Mt.  5:37)

Kaikille ihmisille on ominaista onnettomuuksien ja sairauksien kohdatessa valitella ja napista. Näin tehdessämme halveksimme Jumalan kaitselmusta ja Hänen hyvää tahtoaan. Meillä ei tahdo riittää kärsivällisyyttä kestää nurkumatta murheita ja ahdistuksia. Jotkut saattavat tällaisissa tilanteissa väittää tai ajatella avoimesti, ettei Jumalaa ole olemassa, ainakin ajattelevat niin hiljaa mielessään.

Joskus joku saattaa rohjeta syyttää Jumalaa siitä, että Hän antaa ihmisten tehdä syntiä. Tai hän saattaa sanoa: Onko se minun syyni, että minulla on tällainen luonne, olen ollut tällainen syntymästäni saakka? Tahi: Jos Jumala olisi todella olemassa, hän ei varmaankaan sallisi sotia, murhia eikä ryöstöjä. Ei Hän antaisi lasten ja nuorten kuolla jne.

Jotkut saattavat kiusata Jumalaa julkeasti sanomalla: ”Jos sinä Herra, olet todella olemassa, täytä minun toivomukseni. Ellei toivomukseni toteudu, sinä et ole olemassa”.

Jotkut toistelevat Jumalan nimeä alinomaa tai vetoavat pimeyden voimiin. Sanoja käytetään ikään kuin täytesanoina. Näin teemme myös puhuessamme Jumalanäidistä, enkeleistä tai pyhistä ihmisistä ilman kunnioitusta ja hartautta.

Joku kerkeäkielinen saattaa omissa pilapuheissaan käyttää rukousten, pyhän evankeliumin ja apostolien sanoja, samoin seisottaessa jumalanpalveluksissa joskus jokin pieni väärin luettu tai veisattu sana saattaa vääristää kaiken niin, että ylistyksen sijasta herjaamme Jumalaa palveluksen aikana, vaikkakin tahattomasti, mutta kuitenkin jopa ääneen.

Tarkkaamaton rukoileminen on myös vastoin tätä käskyä. Voimme osallistua kirkossa kaikkiin päivittäisiin jumalanpalveluksiin, voimme lukea jokaisen aamu- ja iltarukouksen kotona ja kuitenkaan emme itse asiassa rukoile, vaan teemme syntiä lausumalla Jumalan nimeä turhaan. Pyhiinvaelluksella luostareihin monet osallistuvat palveluksiin, mutta oikeastaan eivät tee muuta kuin seisovat kirkossa pitkään kuvitellen olevansa aivan erinomaisia rukoilijoita.

Synnintunnustuksella olemme luvanneet hylätä synnilliset tapamme, mutta jatkamme entisellä tavalla. Jumala tosin on armollinen, mutta me rikomme lupauksemme Hänelle monin tavoin ja monta kertaa.

Pappeuteen vihityt ovat vannoneet Herralle toimittavansa papillisia palveluksia Jumalan sanan ja kirkon sääntöjen sekä kirkollisen esivallan määräysten mukaan. Mutta luontomme heikkouden tähden rikomme tämän Jumalalle antamamme valan.

On myös lukemattomia lupauksia, joita emme ole täyttäneet. Lupaamme Herralle tehdä jotakin, mutta kun Hän täyttää meidän toiveemme, olemme jo unohtaneet antaneemme Hänelle lupauksen tai hidastelemme sen toteuttamisessa. Parempi olisikin olla lupaamatta mitään. Ja jos on luvannut, lupaus tulee täyttää viivyttelemättä.

Entä emmekö ole hävenneet näyttää maailmallisille ihmisille, että olemme uskovaisia ja yleensäkin kristittyjä ihmisiä. Jotkut saattavat jopa mennä niin pitkälle, että käyttäytyvät hyvin epäystävällisesti hurskaita uskovia kohtaan ja ivaavatkin heitä.

Kaikilla näillä ja monilla muillakin tavoin rikomme, ajattelematta syvemmin asiaa, tätä kolmatta käskyä vastaan.

Lopuksi lyhyenä yhteenvetona kolmanteen käskyyn liittyvää:

Jumala kieltää tässä käskyssä Hänen nimensä kevytmielisen lausumisen. Emme riko tätä käskyä vastaan silloin, kun lausumme Jumalan nimen Hänen kunniakseen ja omaksi pelastukseksemme, kun rukoilemme tai lausumme nimen uskonnon opetuksen aikana, hurskaassa keskustelussa tai yleensäkin hengellisissä tilaisuuksissa.

Vannominen esivallan vaatimuksesta tärkeissä asioissa, esimerkiksi oikeudessa, valan tekeminen eli vannominen on välttämätöntä. Silloin se ei millään tavoin ole tätä käskyä vastaan, mutta se on kuitenkin suoritettava vakaumuksella ja hartaasti sekä vakaalla aikomuksella pysyä uskollisena valalle.

Tätä käskyä vastaan on Jumalan pilkkaaminen eli sopimattomat, röyhkeät puheet Jumalaa vastaan, nuriseminen eli tyytymättömyyden ilmaiseminen Jumalalle, pyhyyden pilkkaaminen tai ivallinen puhe pyhistä esineistä, Jumalalle annettujen lupausten rikkominen, kevytmielinen vannominen, väärä vala ja valan rikkominen.