Origeneen teologiasta

 

Jos vertaa Origeneen ajatuksia Klemens Aleksandrialaisen ajatuksiin, näyttää ensiksi siltä, että hänellä ei ollut Klemensin korkeaa kunnioitusta kreikkalaista filosofiaa kohtaan. Hän ei koskaan toistanut Klemensin sanontaa, että kreikkalainen filosofia oli opas Kristukseen. Kirjeessään Gregorios Ihmeidentekijälle, joka piti palavan ”Jäähyväispuheensa” hänen kunniakseen, Origenes kehottaa aikaisempaa oppilastaan jatkamaan Pyhien kirjoitusten tutkimista ja pitää filosofiaa vain valmistavana aineena: ”Hartaasti pyydän sinua poimimaan kreikkalaisesta filosofiasta sellaisia asioita, jotka ovat omiaan valmistavina opintoina kristinuskoon, ja geometriasta ja tähtitieteestä sellaista, joka on hyödyllistä Pyhien kirjoitusten selittämiseksi, jotta se, mitä filosofien pojat sanovat geometriasta, musiikista ja kieliopista ja retoriikasta ja tähtitieteestä, että ne ovat filosofian apuvälineitä, sen me voimme sanoa filosofiasta itsestään suhteessa kristinuskoon”. Hän painottaa siksi Pyhien kirjoitusten tärkeyttä enemmän kuin Klemens. Justinuksen ja Klemensin tavoin Origenes hyökkää stoalaisten materialismia, panteismia ja maailmanjaksoja koskevia deterministisia oppeja vastaan. Hän erottaa kristillisen opin Jumalan kaitselmuksellisesta huolenpidosta stoalaisesta Jumala-ideasta aineellisena läsnä olevana voimana¹ . Origenes kuitenkin teki virheen antaessaan Platonin filosofian vaikuttaa teologiaansa enemmän kuin ajatteli tekevänsä. Tämä johti hänet hyvin vakaviin dogmaattisiin erehdyksiin, erityisesti oppiin sielujen ennalta olosta. Toinen salakuoppa hänen järjestelmässään oli hänen allegorinen esitystapansa. Ei ole totta, että tämä menetelmä oli hänelle vain keino Vanhan testamentin kumoamiseen, jota hän päinvastoin suuresti kunnioitti. Mutta on totta, että hän siten ujutti eksegeesiinsä vaarallista subjektivismia, joka johti mielivaltaisuuteen ja erehdyksiin. Niinpä hänen oppinsa pian asetettiin kysymyksenalaiseksi. Väittelyt, joita kutsutaan ”origenealaiseksi riidaksi”, raivosivat erityisesti vuosien 300, 400 ja 550 tienoilla. Ensimmäisessä Metodius Filippiläinen ja Pietari Aleksandrialainen olivat hänen vihollisiaan. Origenesta puolusti Pamfilus Kesarealainen. Riita jatkui kirjallisella alueella. Virallista kirkollista väliintuloa ei ollut tapahtunut. Vakavampi oli erimielisyys vuoden 400 paikkeilla, kun Epifanius Salamislainen ja Teofilus, Aleksandrian patriarkka, hyökkäsivät hänen oppiaan vastaan. Epifanius tuomitsi Origeneen Konstantinopolin lähellä pidetyssä synodissa ja paavi Anastasius Pääsiäiskirjeessään. Lopulta keisari Justinianus I Konstantinopolin kirkolliskokouksessa 543 sai aikaan sopimuksen, jonka tuloksena oli viisitoista anateemaa Origeneen joitakin oppeja kohtaan, ja jotka allekirjoitti paavi Vigilius (537 – 555) ja kaikki patriarkat.

Origenes ei pidä Klemens Aleksandrialaisen tavoin teologiansa perustana kaiken tiedon lähteenä oppia Logoksesta, vaan hän lähtee ylimmästä ja korkeimmasta kristillisestä käsitteestä, Jumalasta. Jumala on henki ja valo. Ainoastaan Jumala on syntymätön ja kaikista asioista vapaa. Tämä maailman absoluuttinen periaate on samanaikaisesti persoonallisesti toimiva sen luojana, ylläpitäjänä ja hallitsijana.

Jumala Isä on absoluuttisena olentona käsittämätön. Hän tulee käsitettäväksi Logoksen kautta, joka on Kristus. Hänet voi tunnistaa myös luotujensa kautta, niin kuin auringon säteistään. Origenes kaikessa pyrkii välttämään antamasta antropomorfisia piirteitä jumaluudelle.

Selityksissään Origenes etsii ennen kaikkea Raamatun korkeampaa eli hengellistä, pneumaattista merkitystä. Raamatun kirjaimellisen tulkinnan hän päättelee useimmiten johtavan epäonnistuneeseen, mahdottomaan tai loukkaavaan tulkintaan.

Inspiraation Origenes ymmärtää kaikkein ahtaimmassa mielessä, ei vain sanallisena vaan kirjaimellisesti. Origenes kunnioittaa kreikkalaista filosofiaa kuten Justinus, Athenagoras, Theofilos ja Klemens Aleksandrialainen. Mutta Origenes ei ole niinkään apologeettinen lähtökohdiltaan, vaan omistautuu filosofian kautta positiivisen kristillisen tieteen rakentamiseen. Klemensin tuloksettomien yritysten jälkeen, mikä jäi materiaalin kokoamiseen, Origenes ensimmäisenä loi filosofis- teologisen tieteellisen systeemin kirkon alueella.

 

Pyhä Kolminaisuus

Hän on melko hyvin perehtynyt kolminaisuus– käsitteeseen. Origeneen mukaan Poika ei lähde Isästä jakaantumistapahtumana, vaan samalla tavoin kuin hän lähtee järjestä: ”Sillä jos Poika tekee kaikki nuo asiat, jotka Isä tekee, silloin sen nojalla, että Poika tekee kaikki asiat kuten Isä, muodostuu Isän kuva Pojassa, joka on syntynyt Hänestä Hänen tahtonsa toiminnan kaltaisena, joka on lähtöisin järjestä… Hän on todellinen valkeus, joka valaisee jokaisen ihmisen, joka tulee tähän maailmaan; mutta hänellä ei ole mitään yhteistä auringon valon kanssa. Siksi Vapahtajamme on näkymättömän Jumalan kuva, koska verrattuna Isään itseensä Hän on totuus, ja verrattuna meihin, joille Hän ilmoittaa Isän, Hän on kuva, jonka kautta pääsemme Isän tuntemiseen, jota kukaan muu ei tunne paitsi Poika, ja se jolle Hän tahtoo Hänet ilmoittaa”.

Jumalan kaikkivoipuus ja rakkaus vaativat, että Hän toimii iankaikkisesti. Keskeytymättömänä säteilynä lähtee Jumalasta Poika ja Pojasta Henki ja hänen maailmansa. Henkien maailma on ikuinen. Osa hengistä lankesi ennen näkyvän maailman luomista. Näihin kuuluivat myös ihmissielut. Aineellisen maailman Jumala loi voidakseen puhdistaa langenneet sielut. Samoin eroavuudet eri ihmisten välillä maan päällä ja armon määrä, jonka Jumala eri ihmisille antaa, heidän syyllisyydestään riippuen, on päätetty ennen maailman luomista

Poika lähtee Isästä, ei jakaantumalla, vaan hengellisenä toimintana. Koska lähteminen on ikuista Jumalassa, syntyminen on myös ikuista. Samasta syystä Pojalla ei ole alkua. Ei ole aikaa, jolloin Häntä ei olisi ollut. Pojan suhde isään on olemuksen yhteyttä.

Origeneen oppi Logoksesta edustaa huomattavaa edistystä teologian kehittymisessä ja sillä on kauas ulottuva vaikutus kirkon opetuksessa.

Kaksi ajatussarjaa kuitenkin käy ilmeiseksi hänen Logos-teologiastaan. Toinen painottaa Logoksen jumaluutta, kun taas toinen kutsuu häntä ”toiseksi Jumalaksi”. Ainoastaan Isä on alkuperäinen hyvyys, Poika on hyvyyden kuva. Origenes sanoo: ”Me, jotka sanomme, että näkyvä maailma on Hänen hallinnassaan, joka loi kaiken, selitämme sillä tavalla, että Poika ei ole mahtavampi Isää, vaan Häntä alempi”. Poika ja Pyhän Henki ovat Origeneen mielestä välittäjiä Isän ja luotujen välillä.

Tästä ja samankaltaisista lauselmista on helposti ymmärrettävissä, miksi Origenesta on syytetty subordinationismista² . On aivan selvää, että hän edellytti hierarkkista järjestystä Kolminaisuudessa ja pitää Pyhää Henkeä arvossaan vieläkin alempana kuin Poikaa.

 

Kristologia

Origenes yhdistää Logos- oppinsa evankeliumien oppiin ihmiseksi tulleesta Jeesuksesta ja esittää käsityksen Jeesuksen sielusta pitäen tätä ennalta ollutta sielua yhdistävänä siteenä äärettömän Logoksen ja äärellisen Kristuksen ruumiin välillä. Origenes ensimmäisenä käyttää nimitystä Jumalihminen,³ joka jäi pysyväksi kristilliseen teologiaan. Yhtymällä Logoksen kanssa Kristuksen sielu oli kykenemätön syntiin. Kahden luonnon yhteys Kristuksessa on äärimmäisen läheinen, ”sillä Jeesuksen sielusta ja ruumiista muodostui ekonomian mukaan yksi olemus Jumalan Logoksen kanssa”. Näin ollen Origenes opettaa itse asiassa olemuksen vaihdosta. Vaikka Kristusta nimitetäänkin nimellä, joka ilmaisee Hänen jumalallisuuttaan, Hänessä voi väittää olevan inhimillisiä ominaisuuksia ja päinvastoin. Sikäli kun Origenes yleensä määrittelee Jumalan Pojan iankaikkisuutta ja nimittää häntä ”homousios to patri”, hän opettaa kuitenkin subordinaation näkökulmasta. Jumalan Pojalla on paikka sen, mikä on luotu ja sen, mikä ei ole luotu, välillä. Siksi hänestä tuli Vapahtaja sekä johtaja, että hän saattaisi luodun luomattomaan. Hän otti todellisen ruumiin ja on Jumal- Ihminen (theantropos). Origenes on ensimmäisenä käyttänyt tätä käsitettä. Origeneen ansioksi on katsottava myös käsitteiden physis, hypostasis, ousia ja homousios jääminen kreikankieliseen kristologiaan. Molempien luontojen yhdistyminen Kristuksessa maan päällä oli heikko, ainoastaan moraalinen. Sen vuoksi Origenes myös opettaa, että Jeesuksen tieto maan päällä todellakin lisääntyi. Ylösnouesmuksen hetkellä hänen inhimillinen luontonsa jumalallisen kautta menetti merkityksensä, tuli sen kanssa yhdeksi olennoksi, muuttumattomaksi ja kaikkialla olevaksi.

 

Neitsyt Maria

Historioitsija Sozomenos kertoo, että Origenes käytti Neitsyt Mariasta nimitystä theotokos, Jumalansynnyttäjä. Samoin Sokrates historiassaan mainitsee Origeneen nimittäneen Mariaa ”Jumalansynnyttäjäksi”⁴. Nimitystä ei kuitenkaan löydy hänen teostensa jäännöksistä. Tätä nimikettä oli kuitenkin käytetty Aleksandrian koulussa pitkän aikaa ilmaisemaan Marian jumalallista äitiyttä, kun viidennen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla sitä vastaan hyökättiin nestorialaisriidassa ja joka määriteltiin Efesoksen kirkolliskokouksessa (431). Käsite Theotokos oli esimerkiksi Athanasiokselle hyvin tunnettu. Origenes opettaa myös Marian universaalista ja hengellistä äitiyttä.

 

Kirkko

Kirkosta Origenes käyttää määritelmää ”kristityn kansan yhteys”, ”kaikkien pyhien yhteys” tai ”uskova kansa”, mutta se on samalla Kristuksen mystinen ruumis. Kuten sielu asuu ruumiissa, niin Logoskin asuu Kirkossa kuin ruumiissaan. Hän on sen elämän perusta. Origenes on ensimmäinen, joka selittää Kirkon olevan Jumalan kaupunki maan päällä ollen toistaiseksi rinta rinnan maallisen valtion kanssa. Sellaisena se on luonteeltaan ekumeeninen ja sen lait ovat ”sopusoinnussa kaikkien maiden perustuslakien kanssa”. Kirkko on tällä hetkellä valtio valtion sisällä, mutta Logoksen voima toimiessaan siinä saa aikaan voiton siitä. Logoksen valaisemana Kirkosta tulee maailma maailmassa. Ilman Kirkkoa ei voi olla pelastusta. Opit ja lait, jotka Kristus välitti ihmiskunnalle, ovat löydettävissä vain Kirkossa, kuten Hänen pelastukseksemme vuodattama verensä. Tämän vuoksi uskoa ei voi olla Kirkon ulkopuolella. Harhaoppisten usko ei ole uskoa, vaan mielivaltaista ”herkkäuskoisuutta”.

 

Kaste ja perisynti

Origenes todistaa selvästi perisynnistä ja lapsikasteesta. Jokainen sielu, joka syntyy ruumiissa, on tämän synnin tahraama. Tästä syystä on apostolinen perinne kastaa vastasyntyneet: ”Kirkko on saanut apostoleilta tavan suorittaa kaste myös lapsille. Sillä he, jotka olivat varustetut jumalallisten sakramenttien salaisuuksilla, tiesivät oikein hyvin, että kaikki ovat saastuneet perisynnin tahralla, joka tulee pestä pois vedellä ja hengellä.”

 

Katumus ja syntien anteeksiantaminen

Origenes opettaa, että tarkasti puhuen on vain yksi syntien anteeksiantaminen, kasteessa saatu, koska kristinusko antaa voiman ja armon voittaa synnilliset himot. On kuitenkin useita keinoja saada anteeksianto jopa kasteen jälkeisistä lankeemuksista. Origenes luettelee niitä seitsemän: marttyyrius, almujen antaminen ja armeliaisuus, anteeksiantaminen niille, jotka rikkovat meitä vastaan, tunnustettujen rikosten unohtaminen, syntisen käännyttäminen⁵, hyväntekeväisyys⁶ ja lopuksi katumus, ts. syntien anteeksisaaminen katumuksen kautta ja tunnustamalla ne papin edessä. Pappi päättää, tuleeko synnit tunnustaa julkisesti vai ei. Ilmeisesti Origenes piti kuolemansyntejä anteeksiantamattomina, tarkoittaen, ettei niitä voi saada anteeksi yksinomaan rukouksella, ilman julkista kirkonkirous-rangaistuksen pitkään kestävää, edeltävää valmistautumista syntisen taholta. Origenes tuntee myös niin sanotun salaripin, jota voi seurata papin harkinnan mukaan julkinen syntien tunnustaminen. Kirkon oikeudessa rangaista suuria synnintekijöitä alussa vaati suurta ankaruutta. Myöhemmin hän osoitti suurempaa lempeyttä.

Syntien anteeksisaamiseen liittyen Origeneksella on myös maininta pyhällä öljyllä voitelemisesta eräässä homiliassaan 3. Mooseksen kirjasta. Samoin hän myös homilioissaan puhuu Kristuksen kautta tapahtuvasta puhdistumisesta tulevassa elämässä.

 

Eukaristia

Origenes nimittää eukaristian leipää pyhäksi ruumiiksi ja toisaalla hän ehdottomasti puhuu Eukaristiasta Herran ruumiina. Hän on vakuuttunut Eukaristian pyhittävästä ja sovitusluonteesta ja mainitsee todellisen alttarin: ”Näette, kuinka alttareita ei enää pirskoteta härkien verellä, vaan pyhitetään Kristuksen kalliilla verellä”. Origeneen kirjoituksissa on myös kappaleita, joissa ”Herran ruumis ja veri” Eukaristiassa selitetään allegorisesti Kristuksen opetuksena, jolla sielujamme ravitaan.

Eukaristian Ruumiin ja Veren Origenes selittää siten, että luonnollisiin elementteihin vaikuttavat Jumalan Logos ja ihmisen ”epiklesis”⁷. Eukaristisesta Ruumiista hän käyttää nimitystä ”pyhitetty uhrilahja”⁸. Siitä ei ole soveliasta hukata mitään. Hän uskoo lisäksi pyhityksen todellisuuden olevan siinä riippumatta vastaanottamisesta tai vastaanottajasta. Mutta Origeneksen mukaan on olemassa tietty ero eukaristisen Ruumiin ja Logoksen välillä. Kristuksen Ruumista hän nimittää kuvaannolliseksi ja symboliseksi Kristuksen Ruumiiksi, josta voivat saada ravinnon hyvät ja pahat, kun taas persoonallisesta Logoksesta saavat ravintoa vain hyvät. Erityisesti Origenes korostaa eukaristian toimittamisen rukouksellista luonnetta. Irenaeuksen tavoin Origenes näkee Kristuksen uhrautumisen liturgian eukaristiassa ikään kuin Isän palvontana jumalallisen veren ja ruumiin kautta.

On totta, että Origeneen kirjoituksissa on kappaleita, joissa ”Herran ruumis ja veri” Eukaristiassa selitetään allegorisesti Kristuksen opetuksena, jolla sielujamme ravitaan: ”Leipä, jonka Jumala Sana tunnustaa Ruumiikseen, on Sana, joka ravitsee sielun, Sana, joka lähtee Jumalasta Sanasta, ja tuo leipä taivaallisesta leivästä, joka asetetaan pöydälle, ja josta on kirjoitettu: Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen (Ps. 22: 5). Ja tuo juoma, jonka Jumala sana tunnustaa omaksi Verekseen, on Sana, joka täyttää ja ilahduttaa niiden sydämet, jotka sitä juovat, juomaa tuosta maljasta, josta on sanottu: Sinun maljasi on ylitsevuotavainen. (Ps.22)… Ei tuota näkyväistä leipää, jota Hän piti käsissään, Taivaallinen Logos nimittänyt ruumiikseen, vaan sanaa, jonka salaisuudessa leipä murrettaisiin. Eikä Hän nimittänyt tuota näkyväistä juomaa verekseen, vaan sanaa, jonka salaisuudessa tätä juomaa vuodatettaisiin. Sillä mitä muuta Taivaallisen Logoksen ruumis ja Hänen verensä voisivat olla kuin sana, joka ravitsee ja sana, joka ilahduttaa sydämet?”

 

Eskatologia

Origeneen teologiassa tyypillinen on hänen apokatastasis –oppinsa eli kaikkien asioiden universaalinen ennalleen saattaminen niiden alkuperäiseen, puhtaasti hengelliseen tilaan. Sen mukaan niiden sielut, jotka ovat langenneet synteihin täällä maan päällä, alistetaan kuoleman jälkeen puhdistavaan tuleen, kun taas hyvät pääsevät paratiisiin, ts. tuli on eräänlainen koulu, jossa Jumala ratkaisee kaikki maailman ongelmat. Origenes ei puhu mitään ikuisesta tulesta tai helvetin rangaistuksesta. Kaikki syntiset tulevat pelastumaan, Logos on puhdistava jopa demonit ja itse Saatanan. Kun tämä on saatu loppuun, seuraa Kristuksen toinen tuleminen ja kaikkien ihmisten, ei aineellisten, vaan hengellisten, eteeristen, ruumiiden, ylösnousemus tapahtuu. Ruumiit ovat nykyiseen olemukseen verrattuna samankaltaisia vain muodoltaan, mutta epäidenttisiä materiaan nähden. Jumala on oleva kaikkena kaikessa. Tämä

Tämä universaalinen uudelleen ennallistaminen⁹ ei kuitenkaan ole maailman loppu, vaan ohimenevä vaihe. Platonin vaikutuksesta Origenes ajatteli, että ennen kuin tämä maailma tuli olemassa olevaksi, oli olemassa muita maailmoita ja sitten kun tämä maailma loppuu, on oleva muita maailmoita perättäin äärettömästi. Jumalasta luopuminen ja paluu takaisin Jumalan luo tulevat tapahtumaan yhä uudelleen toinen toisensa jälkeen: ”Mutta tämä on vastaväite, jonka he yleensä nostattavat: he sanovat: ”Jos maailmalla on ajassa alku, mitä Jumala teki ennen maailman alkua? Sillä on samalla kertaa jumalatonta ja mieletöntä sanoa, että Jumalan luonto on toimimaton ja liikkumaton, tai olettaa, että hyvyydellä ei johonkin aikaan ollut voimaansa”. Sellainen on vastaväite, jota he ovat tottuneet esittämään lausumaamme vastaan, että tällä maailmalla on alku tiettynä aikana, ja että Raamattuun perustuvan uskomme mukaisesti voimme arvioida vuosien määrää, kuinka kauan se on ollut olemassa. Näistä ehdotuksista ajattelen, ettei yksikään harhaoppisista saata helposti antaa vastausta, joka olisi yhdenmukainen heidän mielipiteensä kanssa. Mutta me voimme antaa Logoksen vastauksen, joka on sopusoinnussa uskonnon normien kanssa, sanoessamme ettei Jumala aloittanut silloin ensimmäisinä aikoina työtään, kun Hän loi tämän näkyvän maailman, vaan kun sen tuhon jälkeen tulee olemaan toinen maailma, niin uskomme myös muiden, nykyistä ennen olleiden, tulevan olevaisiksi… Oli aikakausia ennen omaa aikaamme ja niitä tulee olemaan sen jälkeenkin. Ei kuitenkaan pidä olettaa, että useita maailmoja olisi samanaikaisesti, vaan että tämän nykyisen ajan lopulla, toiset saavat alkunsa¹⁰ . Origenes siis vastusti oppia ikuisista rangaistuksista niin ihmisille kuin Saatanallekin.

 

Sielujen ennaltaolo

Origenes opettaa, että sielut eivät ole syntymättömiä ja ikuisia¹¹, vaan Jumalan luomia, joka ylenpalttisesta hyvyydestään loi järjelliset, ruumiittomat olennot. Sielut ovat ovat ennalta olemassa. Origenes jakaa Platonin mukaisesti ihmissielun kahteen osaan: psykhe ja nous. Sielut laiminlöivät Jumalan rakastamisen, ja ’kyllästys’ valtasi ne, ja ne lankesivat, jotkut vain lyhyen matkan jälkeen, tullen enkeleiksi, jotkut pitemmän matkan tullen pahoiksi hengiksi, ja jotkut keskimatkan verran, ja heistä tuli ihmisiä. Aineellinen maailma ei ollut, kuten gnostikot selittivät, syntiinlankeemuksen satunnainen seuraamus, vaan Jumalan hyvyydestä aikaansaatu – ei kuitenkaan tarkoituksella, että kukaan pitäisi sitä liian mukavana, vaan tarkoituksenaan kasvattaa ihmiskuntaa olemassaolon epävarmuudella ja katoavaisuudella palaamaan Jumalan luo. Niinpä jumalallisessa suunnitelmassa jotkut sielut lähetetään alas ruumiisiin heidän laiminlyöntiensä takia, toiset taas voivat nousta ruumiisiin, koska osoittavat parantumista.

Origeneen mytologinen kuva olentojen hierarkiasta moninaisuutena, tuloksena vapaista valinnoista, seuraus, jonka kanssa uusplatonistit eivät voisi päästä sopimukseen, on selitettävissä gnostilaista taustaa vasten. Origeneen halu on puolustaa Jumalaa vääryyden ja mielivallan rasitukselta. Sieluopissa hän joutui valitsemaan kolmen mahdollisen opin välillä: (a) kreationistisen näkemyksen, että Jumala luo jokaisen sielun jokaista sikiävää ja syntyvää lasta varten; (b) tradusianistisen kannan, että sielu on lähtöisin ruumiin tavoin vanhemmista; (c) platonilaisen ennaltaoloteorian, jonka mukaan kuolemattomat ja ennakolta olemassa olevat sielut väliaikaisesti asuvat ruumiissa. Kreationismi näytti kietovan Jumalan loputtomaan kiipeliin; tradusionismi näytti vaarantavan sielun tuonpuoleisuuden suhteessa ruumiiseen tekemällä siitä jotakin ruumiillista. Ennalta ololla oli etuna mahdollistaa teodikea, mikä vastasi gnostikkojen valitusten aihetta Luojan oikeudenmukaisuutta ja hyvyyttä kohtaan. Mutta lopputuloksena oli luomisen myyttinen teoria, joka oli ainakin pintapuolinen jäljennös teoriasta, jonka sen oli tarkoitus kumota; ja ortodoksisia kirkonmiehiä häiritsi oppi ilmeisesti enemmän platonisesti kuin raamatullisesti ja voimakkaasti vihjaten tuloksena olevaan sielunvaellukseen. Useissa tapauksissa Origenes sanoutuu irti sielunvaelluksen myytistä vääränä¹².

Origeneen oppi sielujen ennalta olemisesta on läheisesti yhteydessä hänen ajatukseensa universaalisesta ennalleen asettamisesta. Nykyistä näkyvää maailmaa edelsi jokin toinen. Ennalta olevat ihmissielut ovat henkiä, jotka lankesivat pois Jumalasta edeltävässä maailmassa ja siksi ne ovat nyt suljetut aineellisiin ruumiisiin. Sielun tekemät synnit edeltävässä maailmassa selittävät erilaisen armon määrän, jonka Jumala suo jokaiselle ja ihmisten erilaisuuden täällä maan päällä.

”Meidän tulee sen tähden ymmärtää, vaikkakin ehkä, kuten sanoimme, se selittyy nimellä itsellään, sitä kutsutaan ψυχή´ksi, toisin sanoen animaksi, koska se oli kylmennyt palavasta innosta rehellisiin asioihin ja osallistumasta taivaallisesta tulesta ja kuitenkaan ei ollut menettänyt voimaansa parantua tuohon palavan innon tilaan, jossa se aluksi oli. Mistä asiasta profeettakin näyttää viittaavan sanoillaan sellaiseen asiain tilaan: ”Palaja, oi sieluni, leposijaasi” (Ps. 114:7). Tästä kaikesta näyttää olevan nähtävissä, että ymmärrys¹³ langettuaan asemastaan ja arvostaan tehtiin tai nimettiin sieluksi; ja että se parannuttuna ja korjattuna palaisi ymmärryksen¹⁴ tilaan. Niinpä mikäli näin olisi, minusta näyttää, että tämä itse lankeaminen ja sortuminen ymmärryksen tilasta ei ole samanlainen kaikilla, vaan että tämä muuttuminen sielussa tapahtuu suuremmassa ja pienemmässä määrin eri tapauksissa, ja että määrätyt ymmärrykset säilyttävät jotakin aikaisemmasta voimastaan ja toiset taas joko ei mitään tai hyvin vähäisiä määriä. Tästä johtuen joidenkin voi huomata heidän elämänsä todistuksen perusteella olevan aktiivisempia älyltään, toisten taas hitaampia mieleltään, ja jotkut syntyvät täysin hidasjärkisinä ja kokonaan kykenemättöminä ohjeisiin¹⁵.

Eikö ole järkeen käyvempää, että jokainen sielu jostain tietyistä salaperäisistä syistä asetetaan ruumiiseen sen ansioiden ja aikaisempien tekojen perusteella?”¹⁶.

 

Oppi hengellisistä merkityksistä

Raamattu ei ollut Origeneelle vain dogmaattinen ja moraalinen kertomus, vaan jotakin paljon elinvoimaisempaa, paljon elähdyttävämpää, heijastusta näkymättömästä maailmasta. Hänen ensimmäinen lähtökohtansa on, että Raamattu on Jumalan Sana, ei menneisyyden vangitsema kuollut sana, vaan välittömästi tämän päivän ihmiselle osoitettu elävä sana. Hänen toinen lähtökohtansa on, että Uusi testamentti valaisee Vanhaa testamenttia, aivan kuten Uusi ainoastaan paljastaa sen syvällisyyden, jonka kerran Vanha testamentti on paljastanut. Näiden kahden välisen siteen ratkaisee vertauskuvallisuus. Origenes on vakuuttunut, että Raamatun ymmärtäminen on armoa: ”Sitten on oppi, että Raamattu on kirjoitettu Jumalan Hengellä ja että sillä ei ole vain sitä merkitystä, mikä on ilmeinen, vaan myös toinen merkitys, joka on kätketty lukijoiden enemmistöltä. Sillä Raamatun sisältö on tiettyjen salaisuuksien ulkonainen muoto ja jumalallisten asioiden kuvia. Tästä näkökulmasta koko Kirkko on yksimielinen, että koko lain ollessa hengellinen, elähdyttävää tarkoitusta eivät kaikki käsitä, vaan ainoastaan ne, joilla on Pyhän Hengen lahja viisauden sanan ja tiedon ymmärtämiseen¹⁷.

Toisessa tapauksessa hän erottaa kolme Raamatun merkitystä, historiallisen, mystisen ja moraalisen, jotka vastaavat ihmisen kolmea osaa, ruumista, sielua ja henkeä, ja kolmea täydellisyyden astetta. Mystinen tarjoaa salaisuuden kollektiivisen ja universaalisen merkityksen; moraalinen tarjoaa sen sisäisen ja yksilöllisen merkityksen.

Hän puolustaa Raamatun ehdotonta sanallista inspiraatiota. Toisinaan hän käyttää vertauskuvallista esitystapaa helppona pakotienä asianmukaisen kirjaimellisen merkityksen aiheuttamasta hämmennyksestä. Hän menee niinkin pitkälle, että myöntää Raamatussa ”kaikella olevan hengellisen merkityksen, mutta että kaikella ei ole kirjaimellista merkityst䔹⁸. Tämä on lähtökohtana kaikelle keskiaikaisen vertauskuvallisuuden liioittelemiselle. Filonin vaikutuksesta Origenes aika ajoin kieltää kirjaimen todellisuuden anteeksiantamattomalla tavalla ja näkee hengellisen merkityksen jokaisessa ja kaikissa Raamatun kappaleissa.

 

 Origeneen mystiikka

 

Käsitys täydellisyydestä

Origeneen käsityksessä täydellisyydestä on kiinnostavaa huomata, mitä hän sanoo De princip.3,6,1:ssä: ”Sanoessaan ”Jumalan kuvaksi Hän loi heidät” ja jättämällä mainitsematta ”kaltaisuuden”, hän viittaa ainoastaan siihen, että ihminen sai ”kuvan” arvon luomisessaan, mutta ”kaltaisuuden” täydellisyys varattiin hänen täydellistymiseensä, toisin sanoen, että hän saavuttaisi sen henkilökohtaisilla pyrkimyksillään Jumalaa jäljittelemällä, niin että vaikka hänelle alussa annettiin mahdollisuus saavuttaa täydellisyys ”kuvan” aseman perusteella hän voisi lopussa” suorittamalla itse tekoja saavuttaa ”kaltaisuuden” arvon.”

Origeneelle korkein hyvä on ”tulla Jumalan kaltaiseksi siinä määrin kuin mahdollista”. Tämän päämäärän saavuttamiseksi tarvitsemme Jumalan armoa yhtä lailla kuin omia ponnistelujamme. Paras tapa täydellisyyden ihanteeseen pääsemiseksi on Kristuksen jäljittely. Mutta kuten kaikkia hänen opetuslapsistaan ei ollut kutsuttu apostoleiksi, niin ei kaikkia ihmisiäkään ole kutsuttu ryhtymään Häntä jäljittelemään: ”Sopivassa mielessä on totta, että kaikki Kristukseen uskovat ovat Kristuksen veljiä. Oikeammin sanoen kuitenkin vain ne ovat Hänen veljiään, jotka ovat täydellisiä, ja jotka jäljittelevät Häntä hänen tavallaan, joka sanoi, ”Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta” (1 Kor. 11:1)¹⁹.

Tässä ilmenee jälleen ero tavallisten uskovaisten ja valittujen sielujen välillä, valistuneiden, joista Klemens Aleksandrialainen, Origeneen opettaja, puhuu. Muissa tapauksissa hän vertaa niitä, joilla on tämä erityinen kutsumus, Kristuksen opetuslapsiin ja muita ihmisiä väenpaljouteen, joka kuunteli Häntä: ”Evankelistojen tarkoitus oli kuvata evankeliumin kertomuksella niiden eroavuuksia, jotka tulivat Jeesuksen luo. Muutamat heistä ovat väkijoukkoa eikä heitä sanota opetuslapsiksi; toiset ovat opetuslapsia ja ylempänä väkijoukkoa… Siksipä on kirjoitettu, että väen paljouden ollessa alhaalla opetuslasten pystyessään tulemaan Jeesuksen luo, joka oli mennyt ylös vuorelle, jonne väkijoukko ei voinut tulla, että nähdessään väenpaljouden Hän meni ylös vuorelle: ja istuuduttuaan Hänen opetuslapsensa tulivat Hänen luokseen: ja Hän avasi suunsa ja opetti heitä sanoen, ”Autuaita ovat hengessään köyhät,” ja niin edelleen (Matt. 5: 1-3). Ja sitten eräässä toisessa paikassa väenpaljouden tarvitessa parannusta sanotaan: ” Hänen perässään kulki paljon väkeä, ja hän paransi kaikki sairaat”(Matt. 12: 15). Mutta emme löydä yhtään mainintaa parantamisista opetuslasten yhteydessä, sillä koska jos ihminen jo on Jeesuksen opetuslapsi, hän on täysin terve, ja terveenä hän ei tarvitse Jeesusta lääkärinä, vaan Hänen muita palveluksiaan … Siten niiden joukossa, jotka tulivat Jeesuksen nimeen, niitä jotka tunsivat taivasten valtakunnan salaisuudet tulisi kutsua opetuslapsiksi, ja niitä joille sellaista tietoa²⁰ ei ollut annettu, tulisi kutsua väkijoukoksi, jotka katsottaisiin vähäisemmiksi kuin opetuslapset. Huomatkaa tarkoin, että juuri opetuslapsille Hän sanoi: Te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta (koskien väkijoukkoa) he eivät. (Matt. 13:11)²¹.

 

Itsetuntemuksesta

Ensimmäinen askel niille, jotka ovat valitut seuraamaan Kristusta ja pääsemään täydellisyyteen, on saavuttaa itsetuntemus. Itsetutkistelu tarkastelu johtavat huomaamaan, että on aseistauduttava syntiä vastaan, joka saavuttamasta täydellisyyttä: ”Huomioitamme on pidettävä tarkoitettuna Jumalan Sanalta kehityksen tilassa olevalle sielullemme, joka ei vielä ole kiivennyt täydellisyyden korkeuksiin. Siinä edistymisen hyve esitetään kauniina, mutta täydellisyyden saavuttamisen varmistamiseen tarvitaan sille varoitus. Sillä ellei se saavuta itsetuntemusta tavalla, jota yksityiskohtaisesti kuvattiin edellä, ja harjaannuta itseään Jumalan Sanassa ja jumalallisessa laissa, sen osa on oleva koota näissä suhteissa erilaisten opettajien mielipiteitä ja seurata miehiä, joiden sanat eivät ole erinomaisia eivätkä Pyhän Hengen kuiskaamia… On niin, että Hän (Jumala) ikään kuin puhuu sielulle jo sisällä, jo sen paikalla salaisuuksien joukossa. Kuitenkin koska se on huolimaton itsetuntemuksen suhteen ja laiminlyö tutkia, mitä se itse on, mitä sen pitäisi tehdä ja mitä olla, ja mitä jättää tekemättä, tällaiselle sielulle sanotaan: Kulje tietäsi eteenpäin niin kuin isännän lähettämä laiskuutensa takia. Niin suuri vaara on sielulle laiminlyödä tietoa ja ymmärrys itsestä.”²²

 

Taistelu syntiä vastaan

Tämä edellyttää taistelua himoja ja maailmaa vastaan synnin aiheuttajina. Päämääränä on täydellinen vapaus himoista²³, täydellinen himojen kukistaminen. Siihen päästään jatkuvalla lihan kuolettamista. Tämä johtaa avioliitosta luopumiseen, ei siksi, että Origenes hylkäisi sen, vaan siksi että hän suositteli naimattomuutta ja siveyslupausta todellisille Kristuksen seuraajille: ”Ja jos uhraamme Hänelle siveytemme, toisin sanoen ruumiimme siveyden, saamme Häneltä hengen puhtauden… Näin on Nasarealainen luvannut, kaikkia muita ylemmän. Sillä kun uhraamme pojan tai tyttären, linnan tai kartanon, kaikki tämä on meille ulkoista. Itsensä Jumalalle uhraaminen ja olemalla Hänelle mieleinen, ei muiden ansiosta vaan omalla teollaan, se on kaikkein ja merkittävin kaikista lupauksista; ja näin tekevä on Kristuksen seuraaja”.²⁴

Origenes ylistää Kristusta ainoana, joka toi neitseellisyyden maailmaan. Hän näkee sen täydellisyyden mallina, jonka muodostaa ”siveys, kunniallisuus ja neitsyys”. Kristuksen seuraajan kuitenkin täytyy myös toteuttaa irrottautumista sukulaisistaan, kaikesta maallisesta kunnianhimosta ja omistamisesta. Ainoastaan tämä tekee hänet kykeneväksi ”olemaan tyhjänä Jumalaa varten”, tekemään tilaa sydämessään Jumalalle, jota ilman sisäinen edistyminen ei ole mahdollista.

 

Askeettiset harjoitukset

Täydellinen irrottautuminen maailmasta voidaan saavuttaa vain koko elämän kestävällä askeesin harjoittamisella. Toistuvat valvomiset murtavat ruumiin, ankara paasto painaa sen alas²⁵, jatkuva öin ja päivin tapahtuva Raamatun tutkiminen auttaa taivaallisiin asioihin keskittymisessä. Origenes on tässä suhteessa munkkilaisuuden edelläkävijä. Tämä pitää paikkansa myös hänen korostaessaan nöyryyden hyvettä. Hän vaatii saarnoissaan, että sen, joka toivoo olevansa täydellinen, pitää tuntea olevansa kaikista viimeisin ja selittää, että ylpeys on kaiken synnin ja pahan juuri, Lusiferin lankeemuksen syy.

 

Mystinen nousu

Origenes piirtää mielenkiintoisen kuvan sisäiseen, hengelliseen kehitykseen johtavista askelmista. Matka alkaa maailmasta ja sen sekasorrosta ja syntisyydestä eroamisella. Ensimmäinen edistysaskel saavutetaan niin pian kuin ymmärretään, että ihminen on maan päällä vain läpikulkumatkalla. Tämän valmistautumisen jälkeen hänen on taisteltava pahoja henkiä ja demoneja vastaan hyveellisyyden saavuttamiseksi. Kehityksen aika on aina vaaran aikaa, ja siten saavuttaessa Punaiselle merelle sisäiset kiusaukset alkavat. Ne menestyksekkäästi läpäistyään sielu ei vieläkään ole vapaa, koska uusia koettelemuksia on edessä. Ne ovat sielun sisäiset kärsimykset, jotka seuraavat jokaista askelta ylemmäksi. Origenes tästä syystä viittaa monissa kohdin sellaisten kiusauksien tarpeellisuuteen.

Kuitenkin mitä enemmän ristiriidat ja taistelut enentyvät, sitä enemmän sielulle suodaan lohdutusta. Syvä kaipaus taivaallisiin asioihin ja Kristukseen tulee sieluun ja tekee sen kykeneväksi kulkemaan läpi kaikkien koettelemusten. Lisäksi se saa näkyjen lahjan, josta Origenes puhuu sellaisella selkeydellä, että hänen on täytynyt ymmärtää niiden tarkoitus ja arvo omasta kokemuksestaan. Ne koostuvat valaistumisista rukouksissa ja Raamattua lukiessa, ja paljastavat jumalallisia salaisuuksia. Sellaisten hengellisten suosionosoitusten määrä lisääntyy jatkuvasti, mitä korkeammalle henki nousee, kunnes se saavuttaa Taaborin vuoren.

”Kristus ei valaise kuitenkaan kaikkia, joilla on näkö, samassa määrin. Kullakin on valaistuminen suhteessa hänen valon voiman vastaanottokykyynsä. Ruumiimme silmät eivät ota vastaan auringon valoa samassa määrin, mutta mitä korkeammalle tasolle kiipeää, sitä uljaampi näköala paikka, mistä katsella auringonnousun näköalaa, sitä voimakkaammin tuntee auringon valon ja kuumuden voiman. Niin on myös henkemme suhteen, mitä korkeammalle ja mitä pitemmälle se etenee lähestyessään Kristusta, sitä lähemmin sitä itseään valaisee Hänen valonsa kunnia, sitä tarkemmin ja ihmeellisemmin sitä valaisee Hänen kirkkautensa… Ja jos ihminen olisi niin edistynyt että kykenisi menemään Hänen kanssaan vuorelle Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen tavoin, hänellä ei olisi vain Kristuksen valon valaistusta, vaan vieläpä itse Isän ääni”.²⁶

Näkyjen tarkoitus on vahvistaa sielua tulevia koettelemuksia vastaan. Ne ovat keitaita kärsimyksen ja kiusauksen erämaassa. Tärkeää on varoa kiinnittämästä liian paljon huomiota sellaisiin suloisuuden kokemuksiin. Paholainen voi käyttää jopa niitäkin.

 

Mystinen yhtyminen Logoksen kanssa

Seuraava askel on sielun mystinen yhtyminen Logoksen kanssa. Tästä tilasta Origenes käyttää kahta vertauskuvaa. Ensiksi hän puhuu Kristuksen syntymisestä ihmissydämessä ja Hänen kasvuaan vanhurskaan sielussa. Mutta hän pitää parempana ilmaista sielun ja Logoksen välillä olevaa suhdetta mystisenä avioliittona: ”Käykäämme sisälle sieluun, joka täydestä halustaan halajaa liittyä Jumalan Sanan toveruuteen ja astukaamme Hänen viisautensa ja tietonsa salaisuuksiin ikään kuin taivaallisen häähuoneen kammioon. Hänen lahjansa tälle sielulle on jo annettu myötäjäisten tavoin. Sillä niin kuin Kirkon myötäjäiset olivat laki- ja profeettojen kirjat, niin sielulle luonnon lakia, järkevää mieltä, tahdon vapautta tulee pitää häälahjoina. Arvostakaa sille tulevaa Kirkon varhaisimman kasvatuksen pelkistettyä opetusta ohjaajilta ja opettajilta antaen nämä lahjat sille myötäjäisiksi. Mutta koska se ei saa niistä täyttä ja täydellistä tyydytystä kaipaukselleen ja rakkaudelleen, se rukoilee, että sen kirkas ja neitseellinen mieli voisi saada valaistumisen valon ja totisen Jumalan Sanan yhteyden. Sillä kun mieli täyttyy jumalallisella tiedolla ja ymmärryksellä ilman ihmisen tai enkelin väliintuloa, silloin mieli saattaa uskoa saavansa ihan Jumalan Sanan suudelmia. Sillä nämä ja samankaltaiset suudelmat edellyttävät sielun sanovan rukouksessa Jumalalle: Suudelkoon Hän minua suunsa suudelmilla. Sillä niin kauan kuin sielu oli kykenemätön vastaanottamaan Itse Jumalan Sanan täydellistä ja todellista opetusta, sillä oli ystäviensä suudelmat, tieto, ts. opettajien huulilta. Mutta kun se omasta halustaan alkaa nähdä salatuttuja asioita, päästä irti monimutkaisuudesta, ratkaista monimutkaisuuksia, selittää vertauksia ja arvoituksia ja viisaiden sanoja, silloin voi sielu uskoa vastaanottaneensa rakastettunsa tosi suudelmia. ts. Jumalan Sanan. Kirjoittaja sanoo ”suudelmia” monikossa, jota ymmärtäisimme, että jokaisen erityisen kätketyn merkityksen esiintuominen valoon on Jumalan Sanan täydelliselle sielulle suoma suudelma… Mahdollisesti tästä periaatteesta profeetallisilla ja täydellisillä sieluilla oli tapana sanoa: ”Minä huohotan suu auki, minä janoan sinun käskyjäsi” (Ps. 119:131). Rakastetun suulla ymmärrämme tarkoitettavan voimaa, jolla Hän valaisee mielen. Ikään kuin jotkin rakkauden sanat sille (sielulle), edellyttäen sen olevan arvollinen vastaanottamaan sellaisen Korkea-arvoisen vierailun. Hän selittää sille kaikki tuntemattomat ja kätketyt asiat. Tämä on aidoin, läheisin, pyhin suudelma, minkä rakastetun, Jumalan Sanan, sanotaan antavan rakkaalleen, puhtaalle ja täydelliselle sielulle²⁷.

Origenes mainitsee ”hengellinen syleilyn” ja ”rakkauden haavat” näissä Logoksen ja sielun häissä. Hänen Logos- mystiikkansa on kietoutunut yhteen ristin ja Ristiinnaulitun syvän mystiikan kanssa. Täydellisen tulee seurata Kristusta jopa Hänen kärsimyksiinsä ja ristilleen. Todellinen Vapahtajan opetuslapsi on marttyyri. Niille, jotka haluavat seurata Kristusta eivätkä voi läpikäydä marttyyriutta, jää itsenöyryytys, ja kieltäymys. Sekä marttyyrilla ja askeetilla on yksi ja sama ihanne, Kristuksen täydellisyys. Varhaiset munkkikirjailijat hyväksyivät monet Origeneen mielipiteistä ja hänen vaikutuksensa oli suuri ja merkitykseltään pysyvä myöhemmän munkkilaiselämän kehitykseen.

 

Viitteet:

 

1Orig. Contra Celsum VI :71.

2 Että Poika ja Pyhä Henki ovat alempia kuin Isä.

3 θεάνθσοπος

4 Sokr. Hist.Ecc. VII. 32, 14

5 Jaak. 5: 20 mukaan

6 Luuk. 7: 47 mukaan

7 rukous Pyhälle Hengelle

8 munus consecratum

9 apokatastasis

10 Orig. De princ. 5, 3. ANF. IV.s. 341.

11 Orig. De princ. 3, 3. ANF.IV. s.335.

12Orig. Contra Celsum   29; Comm. in Mat. XIII 1

13 νούς

14 ibid.

15 Orig. De princ. 2, 9, 3-4 . ANF.IV. s.289.

16 Orig. Contra Cels. 1, 32.ANF. IV. s.410.

17 Orig. De princip., praef. 8.

18 Orig. De princip. 4,3,5. ANF. IV. s.498.

19 Orig. Matth. comm. ser. 73.

20 gnosis

21 Orig. Matth. comm. 11, 4.

22 In Cant. 2, 143-145.

23 apathia

24 Orig. In Num. hom. 24,2.

25 Ps. 34:13

26 Orig. In Gen. hom. 1,7.

27 Orig. In Cant. 1.