Ignatios Antiokialaisen teologiasta

 

Pelastus

Avain pyhän Ignatioksen ekklesiologian ymmärtämiseen on selvästi hänen pelastusta koskeva käsityksensä. Kuten seuraavassa ilmenee, pyhän Ignatioksen mukaan, Kirkko Kristuksen ruumiina on olemassa pelkästään pelastustarkoitusta varten Kristuksessa. Sen vuoksi hänen ekklesiologiansa tarkastelematta ainakin yleisessä mielessä hänen pelastusoppiaan olisi käsittämätön.

Pyhä Ignatios kirjoittaa, että “Marian neitseys ja hänen synnyttämisensä, samoin kuin Herran kuolema, kukisti tämän maailman ruhtinaan: kolme Jumalan hiljaisuudessa huutavaa pelottavaa salaisuutta … Tästä alkaen kaikki olit rauhattomassa liikkeessä sen tähden, että kuoleman tuho oli hankkeilla”. Kuoleman hävittäminen ei ole muuta kuin Saatanan vallan anastaminen ja toteutui näiden kolmen salaisuuden kautta. Tässä Saatana on läheisesti sukua kuolemalle. Kuoleman ja turmeluksen keinoin hallitsee vankina olevaa ihmiskuntaa.”Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki”. “Synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan”. Tyrannin vuoksi kuollut ihminen on kykenemätön elämään epäitsekkään rakkauden alkuperäisen päämäärän mukaan.

Niinpä häneen on nyt syntymästä asti lujasti juurtunut vaistomainen itsesäilytysvaisto. Koska hän alituiseen elää kuoleman pelon alaisena hän jatkuvasti etsii ruumiillista ja sielullista varmuutta, ja niin tulee yksilöllisesti alttiiksi ja asiantuntevaksi asenteeltaan. Synti on ihmisen epäonnistuminen elää alkuperäisen epäitsekkään rakkauden päämääränsä mukaan, joka ei etsi omaansa ja tämä epäonnistuminen on juurtunut kuoleman sairauteen. Koska Saatanan käsissä oleva kuolema on synnin syy, paholaisen valtakunta ja synti tulee hävitetyksi “kuoleman tuhoamisella”.

Ignatioksen mielestä kuolema ja turmelus ovat epänormaali tila, jonka Jumala tuli poistamaan Poikansa ihmiseksitulon kautta. Pyhän Ignatioksen kosmologia ei ole monofysiittinen eikä monoteleettinen. Jumalan tahdon ja hyvän ohella nyt on olemassa väliaikainen Saatanan valtakunta, joka hallitsee kuoleman ja turmeluksen avulla, ja ihminen paholaisen sortamana, mutta samanaikaisesti Jumalan tukemana ja vapaana ainakin tahtonsa mukaan seuraa toista tai toista. Maailmalla ja Jumalalla on kummallakin omat luonteensa – maailmalla kuolema ja Jumalalla elämä. Siitä huolimatta aineellinen maailma ei ole paha eikä lankeemuksen tulos. Se on nyt turmeluksen vallassa, mutta puhdistuu Kristuksessa. Herramme“syntyi ja kastettiin, jotta kärsimyksensä kautta puhdistaisi veden”. Elämä ja kuolemattomuus eivät kuulu ihmiselle, vaan Jumalalle. “Jos Hän näet menettelisi meidän tavallamme, meitä ei enää olisi olemassa.”. Jumala itse ilmestyi ihmishahmossa “saaden aikaan uuden, iankaikkisen elämän”. Kristus on elämän lähde ja “levittää Kirkkoonsa katoamattomuuden tuoksun” ja “ilman häntä meillä ei todellista elämää olekaan”.

Pyhän Ignatioksen kirjeissä ajatus luonnollisesta kuolemattomuudesta ihmissielun alkuperäisenä ominaisuutena puuttuu täysin. Sekä ennen Kristusta että Kristuksen jälkeen niiden elämän lähteenä on Kristuksen kuolema ja ylösnousemus. Kristus herätti profeetat, jotka “pelastuivat liittyen yhteen hänen kanssaan”. Hän on “ylimmäinen pappi …, jolle on uskottu kaikkein pyhin … Isän ovi, ja sen kautta käyvät sisään Aabraham ja Iisak ja Jaakob ja profeetat sekä apostolit ja kirkko”.

Jumalan kilvoittelijoille on “palkintona katoamattomuus ja iankaikkinen elämä”. “Evankeliumissa katoamattomuus on täydellisenä”. Kirkko nauttii nyt rauhaa lihan ja veren ja kärsimyksen kautta. Kristuksen kuolema “sai saaliikseen” paholaisen ja on sellaisena lähde, jonka kautta elämä uudistui, että “uskomalla hänen kuolemaansa välttyisitte kuolemalta”.“Kristuksen kärsimys … on meidän ylösnousemuksemme”. Ne, jotka kieltävät Kristuksen kuoleman ja lihallisen ylösnousemuksen, “tai pikemminkin Hän on kieltänyt heidät, he kun ovat pikemmin kuoleman kuin totuuden asianajajia”. Se, joka ei tunnusta häntä “lihaan tulleeksi … kieltää hänet täysin ja kuljettaa itse kuollutta ruumista mukanaan … mutta joutuvat tuomittavaksi, jos eivät usko Kristuksen vereen. “Ne, jotka torjuvat Jumalan lahjan, kuolevat kiistellessänsä”.

Pyhä Ignatius viittaa painokkaasti ja hellittämättömästi uskon ehdottomaan välttämättömyyteen Neitseestä lihaksitulleen Jumalan ja Jumalaihmisen kuolemaa ja lihallista ylösnousemusta koskevissa todellisissa historiallisissa tapahtumissa. “Tahdon teitä valvoa … ettette joutuisi harhan pyydykseen, vaan että olisitte täysin varmoja syntymästä ja kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta, joka on tapahtunut Pontius Pilatuksen maaherrakaudella”. Usko Kristuksen lihaan ja henkeen on koko Uuden Testamentin rakenteen ja varhaisen kristillisen etiikan todellinen perusta. Epäitsekäs rakkaudellinen elämä ja kamppailu kuoleman ja paholaisen voimia vastaan on mahdotonta ilman yhteyttä todellisen elämän antavaan ja Herran ylösnousseeseen lihaan. “Huomatkaa, kuinka räikeästi Jumalan tahtoa vastaan ovat ne, joilla on vieras oppi osaksemme tulleesta Jeesuksen Kristuksen armosta: he eivät välitä rakkaudesta, jne. …”. Luultavimmin pyhä Ignatius viittaa tässä harhaoppisiin dualistisine oppeineen, jotka kieltävät aineellisen luomisen todellisen luonteen ja sen seurauksena kuoleman ja turmion todellisen merkityksen. On oletettavissa, että Ignatius tässä liioittelee harhaoppisten puutteellista etiikkaa, joka hänellä on mielessä. Sellainen arvio erityisesti houkuttelee, kun tajuaa sen asian, että jotkut harhaoppiset, joita vastaan Ignatius hyökkää, ihailivat ja kunnioittivat ortodoksiaa, niin kuin nykyäänkin. “Sillä mitä hyötyä minulle on siitä, joka ehkä minua kiittää, mutta herjaa Herraani, kun ei tunnusta Häntä lihaan tulleeksi”?

Ajatus jumalallisesta “taloudenhoidosta” maailmankaikkeudessa on Ignatioksen teologian ydin. Jumala haluaa vapauttaa maailman ja ihmiskunnan tämän maailman ruhtinaan hirmuvallasta. Juutalaisuudessa Hän valmisti ihmiskuntaa välineinään profeetat. Heidän odotuksensa löysivät täyttymyksensä Kristuksessa. “Jeesus Kristus on ainoa opettaja, jonka opetuslapsia profeetatkin hengessä olivat ja odottivat häntä opettajakseen”.

 

Pelastuksen omaksuminen Kristuksessa

Sen ansiosta, että Kristus voitti kuoleman ja Saatanan, hän joka uskoo lihaksitulleeseen Kristukseen, saatetaan elämän ja Jumalan rakkauden yhteyteen yhteydessä lähimmäiseen ja “rakastamalla vain Jumalaa”. “Sen tähden on paikallaan, että kaikin tavoin kirkastatte Kristusta, joka on teidät kirkastanut, jotta te lujasti liittyen yksimieliseen kuuliaisuuteen piispan ja presbyteerien alaisina kaikin tavoin olisitte yksimielisiä ja samaa mielipidettä, ja voisitte kaikki puhua samoin samasta asiasta”. Pyhän Ignatioksen mielestä ensisijainen kristittyjen piirre on heidän yhteinen ja epäitsekäs rakkauden henkensä, ja heidän täydellinen yksimielisyytensä uskossa. Usko ja keskinäinen rakkaus on yksi ja sama identtinen todellisuus, samoin kuin Kristus-elämän alku ja loppu. Rakkauden yhteys toinen toisiinsa on “katoamattomuuden kuva ja todiste opetuksesta”. “Kaikki yhdessä on hyvä, jos vain rakkaudessa uskotte”. Usko on “yhdessä liittymistä Jumalaan”. “Siksi kaikuukin, kun keskuudessanne vallitsee yksimielisyys ja sopusointuinen rakkaus, laulu Jeesuksen Kristuksen kunniaksi”. Vain sellaisessa rakkaudessa voimme tuntea olevamme osalliset Jumalasta. Siksi pelastus ja pyhittyminen voivat toteutua vain olemalla rakkauden yhteydessä toinen toisiinsa Kristus-elämässä.

Pyhän Ignatioksen mielestä ihmisellä ei ole elämää itsessään. Vain Jumala on itse -elämä. Ihminen elää olemalla osallinen. Koska kuolema pitää ihmistä vallassaan, hänen yhteytensä Jumalaan on luonteeltaan vääristynyt ja päättyy hautaan. Pysyvän ja normaalin Jumalan ja ihmisen välisen yhteyden ennalleen saattaminen voi toteutua vain Jumalan itsensä toteuttamalla ihmisen todellisella ylösnousemuksella”. “Hän yksin onkuolematon”. Tämä Jumalan kuolemattomuus kuitenkaan ei tule olemaan eroa sen lahjasta luomakunnalle, Jumalan rakkauden energiasta. Sen vuoksi “Jumalan juoma, nimittäin Hänen verensä,… on katoamaton rakkaus ja iankaikkinen elämä”. Jumalan rakkaus ei ole salattujen todistelujen hallitsema suhde (to pros ti). Jos Jumala olisi onnellisuuden piirin sisäpuolella ja hallitsisi sen kautta, silloin kaikki Hänen suhteensa, jos sellaisia todella voisi olla, olisivat tarpeellisia.

Kuitenkin Jumala Isän elämä, joka olemuksellaan synnyttää Pojan ja lähettää Hengen, on persoonallista ja epäitsekästä rakkautta, joka armosta ja täydellisessä vapaudessa Pojan ja Hengen kautta luo tyhjästä, ylläpitää, pelastaa ja pyhittää luomakuntaa, ei luoduin keinoin, vaan Hänen omilla luomattomilla energioillaan. Pelastus ei ole vain pelkkä Jumalan ja ihmisen välisen asianmukaisen suhteen ennalleen saattamista. Päinvastoin ihminen pelastuu sen kautta, että hänet palautetaan elämään, jonka luoduille antaa vain Jumala. Siksi pelastava armo on todellinen Jumalan luomaton, elämänantava energia, joka elävöittää ja vanhurskauttaa ihmisen kukistamalla paholaisen.

Kristuksen liha on elämän ja vanhurskauden lähde, ei lihana sellaisenaan, per se, vaan koska se on Jumalan liha. Tästä syystä pyhä Ignatios voi sanoa: “Tahdon Jumalan juomaa, nimittäin Hänen Vertansa”.

Moraaliset opit sovituksesta, joiden mukaan ihmisellä jo on kuolematon sielu siten, että pelastus on Jumalan asenteen muuttumista ihmistä kohtaan ja ihmisen Jumalaa kohtaan, saattamalla tasapainoon jokaisen ihmisen hankkeet, puuttuu kokonaan Ignatioksen ajattelusta. Sovitus ei ole vain pelkkää jumalallisten ja inhimillisten ajatustapojen mukauttamista ja uudelleen järjestämistä. Eikä myöskään inhimillisten käsitteiden samaistamisen älyllinen ongelma Jumalan olemuksen muuttumattomien alkukuvien kanssa, jotka kaikki yhdessä sisältävät totuuden. Se ei ole sopivaa kahden kuolemattomuuden suhteelle, Jumalan ja ihmisen, joka on panoksena, vaan paremminkin nyt kuoleman kanssa sidoksissa olevan kadotetun kuolemattomuuden, ja sen seurauksena moraalisesti turmeltuneen, ennalleen saattaminen,

Vain osallistumalla jumalallisesta elämästä ja Jumalan rakkaudesta Kristuksessa lähimmäisen rakastamisen kautta voi saavuttaa kuolemattomuuden, vanhurskautua ja välttää kuoleman. Täsmälleen tästä syystä ne, jotka elävät Kristuksessa epäitsekkäästi rakastaen toinen toistaan ovat “Isän temppelin kiviä, valmistetut Isän Jumalan rakennusta varten, ja Jeesuksen Kristuksen nostolaite, risti, nostaa teitä korkeuksiin, köytenä Pyhä Henki… te siis olette kaikki matkakumppaneita, Jumalan kantajia ja temppelin kantajia, Kristuksen kantajia, pyhän kantajia, joka suhteessa Jeesuksen Kristuksen käskyjen kaunistamia”. Kristityt tekevät kaiken yhdessä “Pojassa ja Isässä ja Pyhässä hengessä”.

 

Kristus

Ignatioksen opetus Kristuksesta on erinomaisen selkeä sekä koskien jumalallisuutta että inhimillisyyttä: “Yksi on lääkäri, lihallinen ja hengellinen, syntynyt ja syntymätön, lihaan tullut Jumala, kuolemaan tullut todellinen elämä, sekä Mariasta että Jumalasta syntynyt, ensin kärsimyksen alainen, sitten sen ulkopuolella, Jeesus Kristus, meidän Herramme. Hän on todella syntynyt Daavidin suvusta lihan puolelta, Jumalan Poika Jumalan tahdosta ja voimasta, todella syntynyt neitsyestä, Johanneksen kastama, jotta hän täyttäisi kaiken vanhurskauden”.

Kristus on ajaton ja näkymätön: “Odota häntä, joka on ajan yläpuolella, ajatonta, näkymätöntä, joka meidän tähtemme on tullut näkyväiseksi, häntä, joka ei ole kosketeltavissa, joka on kärsimyksen yläpuolella, mutta meidän tähtemme on alistunut   kärsimykseen ja joka on kestänyt kaikkea mahdollista meidän tähtemme”.

Samalla hän hyökkää doketismiksi kutsutun harhaopin muotoa vastaan, joka kielsi Kristuksen inhimillisen luonnon ja erityisesti Kristuksen kärsimykset: “Mutta jos asia on sillä tavoin, kuin jotkut jumalattomat, toisin sanoen epäuskoiset, väittävät, että hän nimittäin on kärsinyt vain näennäisesti (vaikka näennäistä on juuri heidän oma   olemassaolonsa), niin miksi minä sitten olen kahleissa ja miksi toivotan itselleni taistelua petoja vastaan? Kuolenhan minä ihan ilmaiseksi. Valheitahan minä olen esittämässä, vastoin Herraa. Karttakaa siis pahoja versoja, jotka tuottavat kuolettavaa hedelmää: se, joka sitä maistaa, kuolee paikalla”. – He pysyttelevät poissa Ehtoolliselta ja rukouksesta, koska eivät tunnusta, että Ehtoollinen on meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen olemus, joka on kärsinyt meidän syntiemme sovitukseksi ja jonka Isä hyvyydessään on herättänyt kuolleista. Mutta ne, jotka torjuvat Jumalan lahjan, kuolevat kiistellessänsä. Heille olisi hyötyä rakkauden aterian viettämisestä, jotta he myös nousisivat ylös. On siis oikein pysyä erillään tuollaisista ja olla puhumatta heistä yksityisesti ja julkisesti, mutta sen sijaan pitäytyä profeettoihin ja varsinkin evankeliumiin, jossa kärsimys on meille selvästi esitettynä ja ylösnousemus toteen käyneenä”.

Kaiken kaikkiaan Ignatioksen Kristus-oppi perustuu Paavalin oppiin, mutta siihen on vaikuttanut ja sitä rikastuttanut apostoli Johanneksen teologia.

 

Ignatioksen näkemys Kirkosta

Pyhän Ignatioksen mystinen käsitys Kirkosta Kristuksen Ruumiina ei ole tulosta henkilökohtaisesta innostuksesta mystiseen yhteyteen Jumalan kanssa, niin kuin tiettyjen filosofisten tyyppien kohdalla, jotka yksilöllisesti etsivät yhä selvempiä näkyjä ikuisista totuuksista, jotka sisältyvät Ainoan olemukseen, sielun siirtymisellä ja tunkeutumisella aineellisiin ilmiöihin ja yhdistymällä todellisuuteen. Ignatioksen mystiikalla ei ole mitään tekemistä filosofisen tai luonnon mystiikan kanssa, jotka toimivat niiden otaksumien mukaan, että todellisuus muodostuu aineellisen ylitettyään siten, että kaksi luonnollista kuolematonta, Jumala ja ihminen, voivat jälleen tulla yhdeksi.

Ignatioksen mielestä tämä maailma on itse todellisuus, koska Jumala loi sen todelliseksi ja todisteena tästä on Kristuksen ylösnousemus historiassa, historian ja ajan pelastukseksi, ei pelastukseksi historiasta ja ajasta. Terävänä vastakohtana hengellisiin vastustajiinsa Ignatios esittää täysin Kristus-keskeisen ja todella Ruumis-keskeisen – vain ylösnousseen Jumalaihmisen liha ja veri ovat kaikkien aikojen kaikkien ihmisten elämän ja ylösnousemuksen lähde. Jumalan inhimillinen luonto on juuri itse pelastus – nimittäin 1) kuolemattomuuden palauttaminen niille, jotka osallistuvat ruumiillisesti epäitsekkäästi rakastaen, 2) ihmisen vanhurskauttaminen tuhoamalla kuolema ja ihmisen syyttäjä ja vangitsija, paholainen, ja 3) voiman antaminen paholaista vastaan taistelemiseen kilvoittelemalla epäitsekkään rakkauden saamiseksi Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan Kristuksen lihan kautta. Kristus-keskeinen ja liha-keskeinen Ignatioksen mystiikka ei ole vain innostuneemmin yltäkylläisyyteen taipuvaista, vaan päinvastoin pelastukselle ehdotonta välttämättömyyttä, ja muodostaa hänen ekklesiologiansa todellisen perustan, joka on todellakin Uuden Testamentin ja varhaiskirkon perusta.

Koska Ignatiokselle Eukaristia on keskinäisen rakkauden luova ja ilmeinen keskus kuolemattomuuteen, ja samalla ase, joka varmistaa jatkuvan taistelun paholaista vastaan, on melko selvää, että hyvin tärkeä näkökohta toimivasta uskosta on yhteinen liturgia, josta osallistuminen on ainoa varma merkki jatkuvasta yhteydestä Jumalaan ja lähimmäiseen pelastukseen saakka. Tämä epäitsekkään rakkauden yhteys Kristuksessa toinen toisiinsa ja pyhiin on itsessään päätös – eikä keino toiseen loppuun. Jonkin muun hyöty- ja nautintokeskeisen tekijän olemassaolo kuin epäitsekkään rakkauden Jumalaan ja lähimmäisiin Kristuksessa tarkoittaa yksinkertaisesti orjuuttaa Saatanan voimille. ” … ettei rakasta mitään muuta kuin yksin Jumalaa”.

Epäitsekäs, rakkaudellinen, eukaristinen elämä on siten ymmärrettävissä itsessään päämääränä ja ainoana ehtona Kirkon jäsenyydelle, josta on seurauksena, että toisen yhteisön suhde toiseen ei voi olla vähempiarvoinen tai arvokkaampi. Eikä yhteisöä voi ymmärtää osaksi toista yhteisöä, koska Kristuksen täyteys on Eukaristiassa, mikä itsessään on ylin ja ainoa mahdollinen yhteyden ja rakkauden elämän keskus ja täyttymys. “…katolinen kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on”. Ignatios on ensimmäinen, joka käyttää nimitystä “katolinen kirkko”, tarkoittaen sillä kaikkia uskovia yhtenä kokonaisuutena: “Minne piispa ilmaantuu, siellä olkoon lauma, samoin kuin katolinen kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on”.

Sitä paitsi paholaista ei voi tuhota yhteyden ja rakkauden käsitteellisellä ymmärtämisellä. Hänet voi voittaa vain paikallisesti todellisten ihmisten uskon ja rakkauden yhteydessä elämällä elämäänsä Kristuksessa. Käsitteellinen yhteisöjen liittymä, jossa jokainen jäsen on yleisemmän ruumiin jäsen, saa aikaan sen, että Eukaristia joutuu toisarvoiseen asemaan ja mahdollistaa harhaoppisen käsityksen, että jäsenyys Kristuksen ruumiissa on ylempää ja hurskaampaa kuin paikallinen keskinäinen rakkaudellinen elämä todellisia ihmisiä kohtaan, ja siten koko Jumalan lihaksitulon tarkoitus ja Saatanan tuhoaminen tietyssä paikassa tiettyyn aikaan historiassa romuttuu.

Jokaisesta yksilöstä tulee Kristuksen ruumiin jäsen hengellisesti ja ruumiillisesti erityisenä ajankohtana ja tietyssä paikassa niiden läsnä ollessa, joihin on liittymässä. Ne, jotka osallistuvat yhdestä leivästä ovat yksi ruumis. Tämä yhden leivän jakaminen ei voi tapahtua yleisesti, vaan ainoastaan paikallisesti. On kuitenkin monia liturgiasia keskuksia, joissa kussakin murretaan yhtä leipää, mutta yhdessä kaikkien monien leipien kanssa.   Kuitenkaan ei ole monia Kristuksen ruumiita, vaan ainoastaan yksi. Siksi jokainen yhteisö eukaristisen elämän täyteydessään on yhteydessä toisiin yhteisöihin, ei yhteisesti osallistumalla johonkin suurempaan kuin paikallinen elämä Eukaristiassa, vaan olemassaolon yhtäläisyydellä Kristuksessa. “… katolinen kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on”.

Sana “ekklesia”, “kirkko,” tarkoittaa Ignatioksella paikallista yhteisöä63. Käsitteellä “katolinen kirkko “on sama tarkoitus kuin käsitteellä “to katholikon”, jota käytetään määrittelemään ortodoksisten munkkiyhteisöjen kirkkorakennusta. Luostarikäytössä se tarkoittaa kokoontumispaikkaa, jossa usko kaikkien mukaan ((kath’ holous) ilmenee ja säilyy liturgisessa jumalanpalveluksessa ja yhteydessä.

 

Kirkko ja Eukaristia

Ihminen pelastuu jumalallisen elämän yhteydessä Kristuksen inhimillisen luonnon kautta rakastamalla lähimmäistä, mutta “missä eriseuraisuus ja viha ovat vallalla, siellä ei Jumala asu”. “Hän, joka ei rakasta veljeään, pysyy kuolemassa… Tämä on hänen käskynsä: Meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut”. Sen vuoksi “hajaannuksia välttäkää niin kuin kaiken pahan alkua”. “Älkää eksykö, veljeni. Jos joku seuraa hajaannuksen aiheuttajaa, hän ei ole perivä Jumalan valtakuntaa”.

Ihmisen välinpitämättömyys Saatanan teistä voi heikentää ja jopa hävittää ihmisen osallistumisen Jumalan rakkauteen yhteydessä toinen toisiinsa, joka on todella jumalallisen elämän yhteyttä. “Paetkaa siis tämän maailmanajan hallitsijan pahoja juonia ja väijytyksiä, jottette hänen suunnitelmiensa toteutuessa joutuisi ahdinkoon ja näin rakkautenne heikkenisi”. “Älkää siis voidelko itseänne tämän maailman hallitsijan opin pahanhajuisella voiteella, ettei hän johdattaisi teitä vankeuteen, pois elämästä, joka on teidän edessänne”. “Liikkeellä on näet monia susia ja tekeytyen uskottaviksi ne vangitsevat petollista mielihyvää herättäen saaliikseen Jumalan tien juoksijoita. Mutta jos pysytte yhdessä, ne eivät tule saamaan sijaa”. Kristuksen rakkauden vuoksi vallitsevaa yhteyttä toinen toisiinsa ei Saatana voi kumota, koska rakkaus on Kristuksen veri ja iankaikkinen elämä, joilla paholainen tuhotaan. “Pyrkikää mahdollisimman usein kokoontumaan viettääksenne Jumalan eukaristiaa ja ylistääksenne häntä. Kun näet usein tulette koolle samaan paikkaan, kukistuvat Saatanan vallat ja hänen taholtaan uhkaava turmio raukenee teidän uskonne yksimielisyyden vaikutuksesta”. “Älköön kukaan eksykö. Jos joku ei ole alttarin piirissä, hän jää osattomaksi Jumalan leivästä… Siksi se, joka ei tule koolle, osoittaa jo sillä ylpeyttä ja on tuominnut itsensä”.“Se, joka on alttarin piirissä, on puhdas, mutta se, joka on alttarin ulkopuolella, ei ole puhdas”.

Niinpä näkyvä Kirkko muodostuu niistä kastetuista uskovista, jotka käyvät hellittämätöntä sotaa Saatanaa vastaan ja hänen voimansa vaikutuksia vastaan, jotka ovat juurtuneita kuolemaan, rakkauden yhteydellään toinen toisiinsa Kristuksen elämää tuottavassa inhimillisessä luonnossa, ja ilmentävät tätä yhteyttä ja rakkautta yhteisessä Eukaristiassa, johon heidän todellinen elämänsä ja pelastuksensa on juurtunut. Toisin sanoen Kirkolla on kaksi puolta, positiivinen – rakkaus, ykseys ja kuolemattomuuden yhteys toistensa kanssa ja pyhien kanssa Kristuksessa, ja negatiivinen – sota Saatanaa ja hänen voimiaan vastaan, jonka ovat jo voittaneet Kristuksen lihassa ne, jotka elävät Kristuksessa kuoleman saavuttamattomissa odottaen yleistä (eli toista) ylösnousemusta – lopullista ja täydellistä Jumalan voittoa Saatanasta. Kristologia on Kirkon positiivinen puoli, mutta sitä ehdollistaa Raamatun oppi pahoista hengistä, jotka negatiivinen avaintekijä, joka määrää sekä kristologiaa että ekklesiologiaa, joista molemmat ovat käsittämättömiä ilman asian vaatimaa Saatanan menetelmien ja tekojen ymmärtämistä. “Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot”.

Tästä Kirkon kahdesta puolesta johtuen on ilmeistä, että kaste ei ole maaginen takuu mahdollisuudelle, ettei tulisi uudelleen paholaisen orjaksi ja siten suljetuksi Kristuksen ruumiin ulkopuolelle. Epäitsekäs rakkaus pelastuksen ehtona ei ole jotakin, jonka voi saavuttaa pelkällä älyllisellä päätöksellä tai tunnepitoisella asenteella hyvän ideaa yleensä kohtaan, tai psykologisella vakaumuksella, että on saanut osakseen pakottavan armon ja niin tullut ennakolta määrätyksi. Päinvastoin todellinen hyötyä tavoittelematon ja epäitsekäs rakkaus muotoutuu uskovassa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen voimalla ankaran itsekieltäymyksen taistelun kautta hengellisin harjoituksin ja sotimalla ilman ehtoja Saatanaa vastaan. Tältä kuoleman puolelta Kristuksen ruumis on pääsiäisen kirkko jatkuvasti ylittämässä Punaista merta vastassaan faraon joukot (paholainen), osallistuen samalla Herran kuolemaan ja ylösnousemukseen. Eukaristiassa valittu kansa, Uusi Siion, kokoontuu yhteen riemuitsevana Punaisen meren rannoille vastapäätä faaraon joukkoja ja ylistää Jumalaa jo saavutetusta pelastuksesta samanaikaisesti odottaen lopullista voittoa. Vaikealla ja vaarallisella tiellä Luvattuun maahan, sunnuntaista sunnuntaihin, ja päivästä toiseen, voi langeta Saatanan käsiin ja joutua eroon Kristuksesta. Jokaisessa kokoontumisessa “samassa paikassa” Eukaristian, Kristuksen Ruumiin, välinein Kirkko kuoleman tällä puolen on muotoutumisen prosessissa – lihaksitullut Sana muotoutuu uskovissa Pyhässä Hengessä, ja siten Kirkko, vaikka jo onkin Kristuksen ruumis, tulee jatkuvasti siksi, mitä se on.

Kirkkoa nimitetään”uhrin paikaksi”. Näyttää siltä, että käsitys eukaristiasta Kirkon uhrina vaikutti tähän nimitykseen, sillä Didakhessa Eukaristiaa nimitetään “thysiaksi” (=uhri, uhrieläin). Ignatios kutsuu Eukaristiaa “kuolemattomuuden lääkkeeksi, vastamyrkyksi kuolemaa vastaan, ja ikuiseksi elämäksi Jeesuksessa Kristuksessa”. Myös käytetään nimitystä ”kärsineen Kristuksen liha.” Eukaristian mystillisinä nimityksinä Ignatios käyttää ”usko ja rakkaus” sekä ”Herran kärsimys”. Hän kehottaa: “Pyrkikää siihen, että teillä olisi käytössä yksi ainoa ehtoollinen. Onhan Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis yksi ainoa, samoin malja yksi ainoa yhdistymiseksi hänen vereensä, ja alttari on yksi ainoa samoin kuin piispa on yksi, yhdessä presbyteerien ja diakonien, palvelustovereitteni kanssa. Selkeä ja kiistaton on seuraava lainaus: ” … Ehtoollinen on meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen olemus, joka on kärsinyt meidän syntiemme sovitukseksi ja jonka Isä hyvyydessään on herättänyt”.

 

Papisto

Ignatioksen kirjeistä saa värikkään kuvan hierarkkisesta arvokkuudesta ja piispalle osoitetusta kunnioituksesta laumansa keskellä. Pyhä Ignatios ei mainitse sanaakaan profeetoista, jotka Pyhän Hengen liikkeelle saattamina liikkuivat yhä kirkosta toiseen, kuten Didakhe kertoo. Seurakuntayhteisöä hallitsee yksinvaltainen, monarkkinen piispa. Mutta kaikessa näemme piispan pappien ja diakonien ympäröimänä. Piispa toimii Jumalan edustajana, papit muodostavat apostolien neuvoston ja diakonit toimittavat Kristuksen palvelusta: “Näin ollen minä kehotan teitä: Pyrkikää Jumalan tahdon mukaan tekemään kaikki siten, että piispa Jumalan sijassa ja presbyteerit apostolien neuvoston sijassa johtavat toimia ja minulle niin rakkaille diakoneille on uskottu Jeesuksen Kristuksen palvelusvirka”.

Ajatus, että piispa edustaa Kristusta varustaa hänen palvelutehtävänsä sellaisella arvovallalla ja yliluonnollisella kunnioituksella, niin ettei nuorenkaan piispan arvovaltaa aseteta kyseenalaiseksi: “Teille on myös sopivaa, ettette pyri käyttämään hyväksenne piispanne nuorta ikää. Päinvastoin ottaen huomioon Isän Jumalan voiman osoittakaa hänelle kaikkea arvonantoa. Niinhän olen saanut todetakin, etteivät pyhät presbyteerit ole yrittäneet hyötyä hänen kaikkien silmille nuoresta olemuksestaan, vaan taipuvat älykkäinä Jumalassa hänen tahtoonsa – ja näin tehdessään itse asiassa Jeesuksen Kristuksen Isän, kaikkien piispan, tahtoon”.

Piispa on ennen muuta vastuussa uskovaisten opettamisesta, ja häneen yhteydessä oleminen on varmin tae erehdyksiä ja harhaoppeja vastaan. Tästä johtuen piispa alituiseen kehottaa laumaansa rauhaan ja yhteyteen, joka voidaan saavuttaa vain yhteenkuuluvuudessa piispan kanssa: “Näin ollen teidän sopii juosta yksimielisinä piispanne kanssa niin kuin teettekin. Ovathan kunnianarvoiset, Jumalan arvon mukaiset presbyteerinnekin liitettyinä piispaan kuin kielet kitaraan. Siksi kaikuukin, kun keskuudessanne vallitsee yksimielisyys ja sopusointuinen rakkaus, laulu Jeesuksen Kristuksen kunniaksi. Mutta yksilöinä teidän tulee ottaa paikkanne kuorossa, jotta äänenne yksimielisyydessä sointuisivat yhteen ja ykseydessä virittäisitte Jumalan sävelmän ja laulaisitte yhteen ääneen Jeesuksen Kristuksen kautta Isälle, jotta Hän kuulisi teitä ja niin myös tuntisi teidät hyvistä teoistanne Poikansa jäseniksi. On siis hyödyllistä, että te elätte moitteettomassa yhteydessä, jotta te myös jatkuvasti olisitte osalliset Jumalasta”.

Ignatioksen mukaan piispa on myös liturgian ylimmäinen pappi ja Jumalan salaisuuksien toimittaja. Ilman piispaa ei voi toimittaa kastetta eikä rakkauden ateriaakaan: “Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta eikä rakkaudenateriaa. Mutta minkä hän hyväksi näkee, on Jumalallekin otollista, jotta kaikki, mitä teette, olisi turvallista ja pätevää.   Älköön kukaan ilman piispaa toimittako mitään seurakunnallista toimintaa. Sellaista ehtoollista pidettäköön pätevänä, joka tapahtuu piispan tai hänen valtuuttamansa henkilön toimesta”.

Tästä johtuen avioliitotkin on solmittava hänen edessään: “Niiden, jotka naivat ja jotka menevät miehelle, sopii liittyä yhteen piispan mielen mukaan, jotta solmittu liitto noudattaisi Herran mieltä eikä himoa”.

Ignatioksen tulkinnassa aviosäädystä ja neitseellisestä elämästä näkyy apostoli Paavalin vaikutus. Neitsyyttä hän kuvaa “pysymiseksi puhtaudessa Herran kunniaksi”. Avioliitto esittää vertauskuvallisesti Kristuksen ja Hänen morsiamensa, Kirkon, välistä ikuista sidettä: “Kehottele sisariani rakastamaan Herraa ja tyytymään puolisoihinsa ruumiin ja hengen puolesta. Samalla tavoin käske myös veljiäni Jeesuksen Kristuksen nimessä rakastamaan vaimojansa niin kuin Kristus seurakuntaa”. Mutta hän neuvoo myös neitsyitä: “Jos joku voi pysyä puhtaudessa kunnioittaakseen Herran elämänvaellusta, tehköön sen kerskailematta”.

 

Ignatioksen mystiikka

Aivan kuten Ignatioksen oppi Kristuksesta yhdistää apostolien Paavalin ja Johanneksen opin, myös hänen mystiikkaansa vaikuttavat molemmat: apostoli Paavalin ajatus “yhteydestä Kristuksen kanssa” liittyy yhteen apostoli Johanneksen ajatukseen “elämästä Kristuksessa”. Niiden pohjalta nousee Ignatioksen suosima ihanne – Kristuksen seuraaminen.

1.Kristuksen seuraaminen

Tuskin kukaan varhaiskristillinen kirjoittaja kuvaa “Kristuksen seuraamista” niin kaunopuheisesti kuin Ignatios. Jos haluamme elää Kristuksen ja Jumalan elämää, meidän on hyväksyttävä Jumalan ja Kristuksen periaatteet ja hyveet: “Lihalliset ihmiset eivät voi tehdä hengellisiä tekoja eivätkä hengelliset lihallisia, niin kuin ei myöskään usko epäuskon tekoja eikä epäusko uskon tekoja. Mutta myös se, minkä te teette lihan mukaan, on hengellistä, sillä te teette kaiken Kristuksessa”.

Kuten Kristus teki niin kuin hänen Isänsä, niin meidänkin tulee seurata Kristusta: “Olkaa Jeesuksen Kristuksen seuraajia niin kuin hän on Isän seuraaja”. Mutta Kristuksen seuraaminen ei ole vain moraalilain huomioon ottamista, eikä vain Kristuksen opetuksen mukaista elämää, vaan erityisesti osallistumista hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Siksi hän hartaasti pyytää roomalaisilta: “Sallikaa minun olla Jumalani kärsimyksen seuraaja”.

 

2. Marttyyrius

Hänen samanlaisesta Herraa koskevasta käsityksestään on peräisin myös antaumus ja innostus marttyyriuteen. Hän ymmärtää marttyyriuden Kristuksen täydellisenä seuraamisena, koska vain se on täydellinen opetuslapsi, joka on valmis uhraamaan elämänsä hänen puolestaan: “En minä silti ole tullut täydelliseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Sillä minä olen opetuslapsena nyt vasta päässyt alkuun ja puhun teille kuten ainakin kanssani samassa opissa oleville ” . ”Osoittakaa minulle ymmärtämystä. Itse olen selvillä siitä, mikä minulle on hyödyksi. Nyt alan olla opetuslapsi. Älköön mikään näkyväisistä tai näkymättömistä yrittäkö saada minua valtoihinsa, jotta pääsisin osalliseksi Jeesuksesta Kristuksesta. Tuli, risti, petojen parvet, luiden hajoaminen, Perkeleen pahat iskut – kaikki tämä tulkoon osakseni, kunhan vain pääsen osalliseksi Jeesuksesta Kristuksesta. Minua ei vähääkään hyödytä maan ääret eivätkä tämän maailman valtakunnat. Mieluummin minä kuolen ja pääsen näin Jeesuksen Kristuksen yhteyteen kuin hallitsen maan ääriä. Häntä minä etsin, häntä joka on puolestani kuollut. Häneen kohdistuu haluni, meidän tähtemme ylösnousseeseen. Tunnen synnytystuskien lähestyvän. Ymmärtäkää asemani, veljet: Älkää estäkö minua elämästä, älkääkä tahtoko minun kuolemaani, älkää lahjoittako maailmalle miestä, joka tahtoo kuulua Jumalalle, älkää liioin harhauttako aineellisuuteen. Antakaa minun päästä puhtaaseen valoon. Sinne saavuttuani vasta alan olla ihminen”. – Miksikä minä siis ollenkaan olen antautunut alttiiksi kuolemalle, tuleen, miekkaan, petojen eteen? Kuitenkin: lähellä miekkaa olen lähellä Jumalaa, petojen tuntumassa olen Jumalan tuntumassa, kunhan vain se tapahtuu Jeesuksen Kristuksen nimeen. Kaiken minä kestän kärsiäkseni yhdessä hänen kanssaan, ja hän, täydellinen ihminen, vahvistaa minua”.

 

3.Kristuksen asumus

Paavalin ajatus Jumalan asumisesta ihmisen sielussa on Igantioksen mieliaihe. Kristuksen jumaluus asuu kristittyjen sielussa kuin temppelissä:”Tehkäämme siis kaikki ajatellen, että hän asuu meissä, jotta me olisimme hänen temppeleitään ja hän meissä Jumalamme. Niinhän asia onkin ja on myös tuleva ilmeiseksi meidän nähtemme siinä, että me osoitamme hänelle rakkautta niin kuin kuuluu”. Ignatios on niin täysin tämän tietoisuuden läpitunkema ja innostama että hän keksii uusia sanoja oman aikansa kehityskulkuun. Hän kutsuu kristittyjä nimellä theoforoi (=jumalankantaja), khristoforoi (=kristuksenkantaja) ja naoforoi (=temppelinkantaja). Hän esittää itsensä Kristuksenkantajana, theoforos. Kaikki hänen kirjeensä alkavat sanoilla: Ignatios, jota myös kutsutaan Theoforokseksi.

 

4. Oleminen Kristuksessa

Mutta Kristus ei vain asu meissä, mekin olemme yhtä Kristuksen kanssa, koska kaikki kristityt ovat yhteydessä jumalallisen yhteyden kautta. Yhä uudestaan ja uudestaan Ignatios toistaa Paavalin ilmaisun: “olla Kristuksessa”. Hän ikävöi sitä, “että hänet havaittaisiin olevan Kristuksessa”. Yhteys Kristukseen on side, joka yhdistää kaikki kristityt”. Ja sen vuoksi hän pyytää efosolaisia olemaan Kristuksen seuraajia, “että pysyisitte ruumiillisesti ja hengellisesti Jeesuksessa Kristuksessa”. Kirjeessään magnesialaisille hän kirjoittaa, että hän rukoilee kirkkojen puolesta: “Samalla minä rukoilen niille yhteyttä Jeesuksen Kristuksen lihaan ja henkeen, hänen joka on meidän elämämme joka aika, sekä uskon ja rakkauden yhteyttä, mikä eniten merkitsee: yhteyttä Jeesukseen ja Isään”.

Luonteenomaista Ignatiokselle on, että hän toistuvasti painottaa kristittyjen olevan yhteydessä Kristukseen vain silloin, jos he ovat yhtä piispansa kanssa, uskon, kuuliaisuuden ja erityisesti jumalalliseen palvelukseen osallistumisen kautta. Hän ei hyväksy yksilöllistä riippumattomuutta koskien hengellistä elämää tai mystistä yhteyttä

Kristuksen kanssa, vaan tuntee ainoastaan jumalallisen yhteyden Vapahtajaan, nimittäin yhteyden, joka toteutuu liturgisen palveluksen kautta. Hänen mystiikkansa saa alkunsa jumalallisesta palvonnasta, mikä tarkoittaa sitä, ettei hän niinkään keskity yksilölliseen sieluun vaan uskovien yhteisöön liturgisena ruumiina. Tämä myös selittää sen, miksi hänen mystiset käsitteensä ja hengellisyytensä, jotka ilmenevät kaikkialla hänen tyylissään, ovat osaksi myös liturgiaan ja palvontaan liittyvinä symboleina ja ilmaisuina

Yhteenvetona lyhyt kertaus pyhän Ignatioksen kristillisestä opetuksesta:

Lähtökohtana Ignatioksen kirkkokäsityksessä on ehtoollisen sakramentin keskeisen merkityksen korostaminen. Ignatios nojautui apostoli Paavalin opetukseen ehtoollisesta: “Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset…”.

Tältä pohjalta lähtien Ignatios ymmärtää kirkon ennen kaikkea eukaristisena yhteisönä. Herran ehtoollisen ja kirkon välillä on elimellinen yhteys: koska me syömme yhdestä leivästä, me muodostamme yhden ruumiin, yhden jakamattoman kokonaisuuden. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kaikki tietyn alueen uskovat kuuluvat samaan paikalliseen seurakuntaan. “Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa”, kuten apostoli Paavali todistaa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kirkkoa ei voi jakaa hallinnollisiin yksikköihin esimerkiksi kielen tai kansallisuuden perusteella, vaan vain alueellisesti.     Tähän näkemykseen ortodoksisessa kanonisessa oikeudessa perustuu nk.territoriaalinen hallintoperiaate.

Kirkon ykseyden rakentajana ja vaalijana piispalla on keskeinen merkitys. Ignatioksen ajattelussa piispa edustaa Isää Jumalaa, papit ovat apostolinen neuvosto ja diakonit toimittavat Kristuksen palvelusvirkaa. Kuten Kristus on yhtä Isän kanssa, uskovien pitää olla yhtä piispansa ja papistonsa kanssa. Tällä tavalla voidaan varjeltua lahkoutumiselta ja muulta hajaannukselta.

Ignatioksen huolen aiheena siis erityisesti oli kristittyjen ykseyden varjeleminen. Hänen mielestään ykseys kuuluu kirkon syvimpään olemukseen. Kirkko on Pyhän Kolminaisuuden kuva: samalla tavalla kuin Jumalassa kolme persoonaa muodostaa ykseyden, samalla tavalla kristittyjen tulee kirkossa liittyä toinen toisiinsa elimelliseksi kokonaisuudeksi.

Piispan viran keskeistä merkitystä korostaessaan Ignatios kuitenkin muistuttaa, että piispa ei ole kirkon yläpuolella, vaan kirkon sisällä. Vain yhteydessä uskovaan kansaan piispa voi oikealla tavalla toteuttaa tehtäväänsä kirkon ykseyden vaalijana.

Nämä ja monet muut Ignatioksen ajatukset kirkon luonteesta ja tehtävästä ovat ajankohtaisia vielä nykypäivienkin kirkollista elämää ajatellen. Ignatioksen opetuksista voimme löytää virikkeitä ja ratkaisumalleja yrittäessämme löytää vastauksia nykymaailman kirkolle asettamiin haasteisiin.