Huolehtimisesta ja murehtimisesta
Evagrios
Demonit pääsevät varsin lähelle päämääräänsä, jos ne saavat meidät vihastumaan luonnonvastaisesti.* Tällainen viha on todella mitä soveliainta niiden ilkitöihin. Siksipä ne kaikki yötä päivää yrittävät herkeämättä saada meidät vihan vimmoihin. Mutta kun ne näkevät, että sävyisyys on kahlinnut vihan, ne pyrkivät heti oikeilta näyttävillä tekosyillä päästämään sen valloilleen, että se olisi entistä hurjempana hyödyksi niiden petomaisille aikeille. Sen tähden älkäämme koskaan antako valtaa vihalle sen enempää syystä kuin syyttäkään, ettemme antaisi vaarallista miekkaa petollisten kiihottajien käsiin. Tiedän, että monille on käynyt näin, kun he ovat tulistuneet tarpeettoman kiivaasti mitättömästä syystä. Sano minulle, miksi olisit heti valmis heittäytymään riitelyyn, jos kerran olet ylenkatsonut ruokaa, rahaa ja kunniaa? Miksi ruokit koiraa, jos kerran olet luvannut olla omistamatta mitään? Jos se haukkuu ja hyökkää ihmisten kimppuun, täytyy sillä olla jotakin varjeltavaa. Olen kuitenkin varma, että tuollainen vihaa ruokkiva ihminen on kaukana puhtaasta rukouksesta, sillä viha turmelee rukouksen. Ihmettelen myös kuinka hän on noin unohtanut pyhätkin – Daavidin, joka suureen ääneen kehottaa: »Herkeä vihasta ja heitä kiukku», (Ps.37:8) Saarnaajan, joka neuvoo: »Karkota viha sydämestäsi ja pahuus ruumiistasi» (Sananl.11:10 LXX) sekä apostolin, joka kehottaa »joka paikassa kohottamaan pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä»(1Tim.2:8). Olisiko meillä jotakin opittavaa ihmisten ikivanhasta arvoituksellisesta tavasta karkottaa koirat talosta rukouksen ajaksi? Se tahtoo vertauskuvallisesti muistuttaa, että rukoiltaessa mielen tulee olla vapaa vihasta. »Heidän viininsä on lohikäärmeitten kähyä» (5 Moos.32:33); siksi nasiirit pidättyivät viinistä.
Vaatteista ja ruoasta murehtimisesta ei liene enää tarpeen kirjoittaa, koska itse Vapahtaja on sen evankeliumeissa kieltänyt. Sanoohan Hän:»Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte.» (Mt.6:25) Tuollainen murehtiminenhan on selvästi ominaista pakanoille ja uskottomille, jotka eivät tunnusta Jumalan kaitselmuksellista huolenpitoa ja kieltävät Luojan. Mutta meille kristityille se on täysin vierasta – mehän uskomme, että kaksi varpustakin jotka myydään yhteen ropoon ovat pyhien enkelien suojeluksessa. (Mt.10:29) Sitä paitsi tässäkin on nähtävissä demonien tavanomainen toiminta: epäpuhtaiden ajatusten jälkeen ne täyttävät mielen ajatuksilla jokapäiväisistä tarpeista ja niistä huolehtimisesta, jotta Jeesus joutuisi poistumaan meidän mielemme majasta, jonka täyttää ajatusten roskaväki, (vrt. Joh.5:13) ja niin sana tulisi hedelmättömäksi tämän maailman huolen tukahduttaessa sen. (Mt.13:22) Sen tähden torjukaamme tällaiset ajatukset ja heittäkäämme huolemme Herran haltuun (Ps.55:23) tyytyen siihen mitä meillä on, (Hebr.13:5) niin että niukalla elannolla ja köyhällä vaatetuksella riisuisimme joka päivä yltämme nuo turhamaisuuden isät. Joka luulee, että köyhä vaatetus on hänelle häpeäksi, kääntäköön katseensa pyhään Paavaliin, joka vilua ja alastomuutta kärsien (2Kor.11:27) odotti vanhurskauden seppeltä.(2 Tim.4:8) Apostoli kutsuu tätä maailmaa näyttämöksi ja kilparadaksi. (1 Kor. 9:24) Katsokaamme siis, onko mahdollista huolten viittaan pukeutuneena rientää kohti »voittopalkintoa, johon Jumala on meidät taivaallisella kutsumisella kutsunut»(Fil.3:13) tai taistella »hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan». (Ef.6:12) Jo tämän vertauksen perusteella en voi sitä uskoa. Onhan selvää, että viitta haittaa juoksijaa koska se kietoutuu jalkoihin. Niin huoletkin estävät mieltä kohoamasta, jos kerran on tosi se sana, joka sanoo mielen kiinnittyvän lujasti omaan aarteeseensa. Sanotaanhan: »Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.» (Mt.6:21) (Munkki Evagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä I / 73 – 75. 5)
* Isien mukaan on olemassa luonnonmukaista ja luonnonvastaista vihaa. Luonnonmukainen viha kohdistuu saatanaan ja syntiin, luonnonvastainen taas toisiin ihmisiin.
Markus Askeetti
Tämän tietäen Herra kehottaa meitä:” Älkää murehtiko huomisesta päivästä.” (Mt.6:34). Ja todella: jos joku ei ole vapautunut aineellisista asioista ja niiden aiheuttamista huolista, kuinka hän voisi vapautua pahoista ajatuksista? Ja, kuinka hän taas ajatusten piirittämänä voisi nähdä niiden taakse kätkeytyneen synnin? Synti on sielun pimeys ja usva ja saa alkunsa pahoista mielijohteista ja teoista, kun saatana kiusaa meitä houkutuksillaan. Saatanan houkutukset eivät kuitenkaan voi meitä pakottaa, vaan se heittää meille syötin, johon me sitten nautinnonrakkaudesta ja turhamaisuudesta tartumme. Näin käytännössä miellyimme saatanan ehdotuksiin ja hyväksyimme ne, vaikkemme ehkä tietoisesti sitä tahtoneetkaan. Mutta jos emme näe tätä syvintä syntiä, kuinka voimme rukoilla siitä puhdistumista? Ja jollemme ole puhdistuneet, kuinka voimme löytää luonnollisen puhtautemme? Mutta jos emme sitä löydä, kuinka voisimme nähdä Kristuksen asuinsijan sisimmässämme – olemmehan me profeettain, evankelistain ja apostolien sanojen mukaan »Jumalan huone»? (Sak.2:10; Joh.14:23; 1 Kor.3:16) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 207. 224)
Johannes Karpathoslainen
Älkäämme missään nimessä antautuko huolehtimaan ruumiin tarpeista. Uskokaamme Jumalaan koko sielustamme – kuten muuan isistä on sanonut: »Uskokaa Herraan ja Hän uskoo teille lahjojaan. » Autuas apostoli Pietari kirjoittaa: »Olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan (1 Piet.4:7) ja heittäkää kaikki murheenne Jumalan päälle ja hän pitää teistä huolen.» (1 Piet.5:7)
Jos vielä epäröit etkä usko, että Jumala huolehtii sinusta, katso hämähäkkiä ja ajattele, kuinka paljon sitä arvokkaampi on ihminen. Ei ole hämähäkkiä heiveröisempää ja voimattomampaa. Ilman rikkauksia ja kauppamatkoja, käymättä oikeutta ja vihastumatta, sekä omistamatta varmuusvarastoja se viettää elämänsä kaikessa sävyisyydessä ja raittiudessa sekä äärimmäisessä hiljaisuudessa. Se ahertaa omissa askareissaan eikä mene sorkkimaan toisten asioita. Näin se pysyy aina rauhallisena ja hämmentymättömänä. Kielettömänäkin se julistaa: »Kuka ei tahdo työtä tehdä, hänen ei syömänkään pidä.» (kts.2 Tess.3:10) Vaikenemisessa se kirkkaasti voittaa Pythagoraankin, jota kreikkalaiset ihailevat enemmän kuin ketään muuta filosofia siksi että hän piti kielensä kurissa. Kuitenkin Pythagoras, vaikkei puhunutkaan kaikille, aika ajoin keskusteli muilta salaa lähimpien ystäviensä kanssa. Ja usein hän puheli härille ja kotkille päästellen merkityksettömiä äännähdyksiä. Viinistä Pythagoras pidättyi täysin ja nautti vain vettä. Mutta Pythagoraankin kielenhillintä jää auttamatta toiseksi hämähäkin täydellisen puhumattomuuden rinnalla. Viinin lisäksi tämä eläin vieroo vettäkin. Näin hiljaisesti elää voimaton ja vaatimaton hämähäkki; ei se ollenkaan tahdo kuljeskella kauempana eikä mielikuvituksessaankaan harhailla sinne tänne; ei se liioin pysty näkemään vaivaaja uurastamaan ylen määrin. Kuitenkin Herra, joka korkealla asuu ja katsoo alhaiseen (Ps.113:5 LXX) – onko mitään alhaisempaa kuin hämähäkki! – ulottaa siihenkin huolenpitonsa! Hän lähettää sille jokapäiväisen ravinnon huolehtimalla, että sen verkkoihin tarttuu riittävästi hyönteisiä. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 348 – 349. 47)
Mutta ehkä joku vatsanpalveluun vajonnut sanoo: »Minä syön erittäin runsaasti, ja koska minulla siis on paljon menoja, on minun pakko puuhata ja nähdä vaivaa elantoni eteen.» (Vrt. 2 Tim.2:4) Tällainen tarkastelkoon suuria valaita, jotka asustavat Atlantin valtameressä ja jotka Jumala runsaasti ruokkii, niin etteivät ne milloinkaan joudu näkemään nälkää. Jokainen näistä jättiläisistä syö päivittäin enemmän kuin kokonaisen suurkaupungin asukkaat. On sanottu: »Ne kaikki odottavat sinua, että antaisit heille ruuan ajallansa.» (Ps.104:27) Näin Jumala elättää sekä suursyömärin että pieniruokaisen. Tämän kuultuasi usko sinäkin, jonka vatsa on suureksi venynyt, itsesi kokonaan Jumalan haltuun ja heitä mielestäsi kaikki häiritsevä maailmallinen puuhailu ja monet huolet »äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen». (vrt. Joh.20:27) (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 349 – 350. 48)
Munkit Kallistos ja Ignatios
Mitä armo on ja kuinka pääsemme siitä osallisiksi? Mikä himmentää sen ja mikä kirkastaa jälleen? Näihin kysymyksiin antaa selvityksen mies, jonka sekä sielu että kieli ovat kaikkea kultaa kirkkaammat*. Hän sanoo: »Mitä apostoli tarkoittaa sanoessaan, että ’me kaikki, jotka katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi’? (2 Kor.3:18) Tämä oli selvempää silloin kun ihmeiden armolahjat vaikuttivat, mutta nytkään sitä ei ole vaikea nähdä, jos vain omistaa uskon silmät. Kasteen jälkeen sielumme loistaa Hengen puhdistamana aurinkoakin kirkkaammin. Emme ainoastaan katsele Jumalan kirkkautta, vaan meihinkin tarttuu jotakin sen hohteesta. Puhdistettu hopea heijastaa auringonpaisteessa ei vain omaa hohdettaan vaan myös auringon kirkkautta. Samoin kasteessa puhdistunut sielukin, josta on tullut hopeaakin kirkkaampi, saa oman kirkkautensa vahvistukseksi säteen Hengen kirkkautta – sellaista kirkkautta, jonka suo Herra joka on Henki. (vrt. 2 Kor.3:18)»
Vähän myöhemmin pyhä Johannes Krysostomos jatkaa: »Jos tahdot, osoitan tämän sinulle vielä kouraantuntuvammin apostoleista. Ajattele Paavalia jonka vaatteet tekivät ihmeitä (Apt.19:12) ja Pietaria, jonka varjossa oli ihmeitä tekevä voima. (Apt.5:15) Jollei heissä olisi ollut Kuninkaan kuvaa eikä heidän säteilynsä olisi ollut jotakin sellaista mitä me emme voi saavuttaa, eivät heidän vaatteensa ja varjonsa olisi vaikuttaneet niin voimakkaasti. Pelkät kuninkaan vaatteetkin ovat rosvoille kauhistus.
Haluatko nähdä, kuinka armo säteilee myös ruumiissa? On kirjoitettu: he loivat katseensa Stefanuksen kasvoihin, ja hänen kasvonsa olivat heistä kuin enkelin kasvot. (Apt.6:15) Tämä ei kuitenkaan ollut vielä mitään verrattuna siihen kirkkauteen, joka säteili hänen sisimmässään. Sillä sitä mikä aikoinaan näkyi Mooseksen kasvoilla (2 Moos.34:30), apostolit ja heidän työtoverinsa kantoivat sielussaan, tai oikeastaan vielä paljon sitä enemmän. Mooseksen yhteydessä oli kyse ilmiöstä joka ennemminkin kuului aistimaailmaan, apostolien kohdalla taas tilasta joka ei kuulu ruumiin piiriin.
Kun hehkuvat kappaleet lähestyvät kirkkaita esineitä, ne heijastavat niihin hohdettaan. Samoin tapahtuu uskovillekin. Siksi ne jotka kokevat jotakin tällaista, irrottautuvat maallisista ja uneksivat vain taivaallisista. Mutta voi! – tässä voisi huoata katkerasti -, vaikka meidät on kohotettu näin korkeaan arvoon, emme edes ymmärrä mistä on kyse, koska kadotamme nopeasti kaiken mistä edellä on ollut puhe ja innostumme aineellisiin asioihin. Tämä sanoin kuvaamaton pelottava kirkkaus säilyy meissä näet vain päivän pari kasteen jälkeen. Sitten tukahdutamme sen päästämällä sisään maallisten huolten myrskyn ja niiden sankoilla pilvillä peitämme kirkkauden säteiden loiston.»
Toisaalla Krysostomos sanoo vielä: »Niiden ruumiit jotka ovat eläneet Jumalalle otollisesti, pukeutuvat niin suureen kirkkauteen, ettei näillä silmillä ole mahdollista edes nähdä sitä. Vain joitakin merkkejä ja hämäriä muistumia tällaisesta kirkkaudesta on Jumala tuonut silmiemme eteen Vanhassa ja Uudessa testamentissa. Vanhan liiton aikana Mooseksen kasvoja valaisi sellainen kirkkaus, etteivät israelilaisten silmät kestäneet sitä nähdä.(2 Moos.34:30) Uuden liiton aikana Kristuksen kasvot loistivat vielä paljon kirkkaammin. (Mt.17:2)»
Kuulitko, mitä Henki puhuu? Oletko käsittänyt salaisuuden voiman? Oletko tajunnut, millaisia tuskia tietää hengellinen uudistumisemme, kun synnymme täysin uudestaan pyhässä kasteessa? Millaiset ovat sen hedelmät, mikä sen täyteys ja mitkä palkinnot siitä seuraavat? Näetkö kuinka meidän vallassamme on joko lisätä tai vähentää tätä yliluonnollista armoa, joko kirkastaa tai himmentää sitä siinä määrin kuin se meistä riippuu.
Armon himmentää elatushuolten pyörremyrsky ja sen kintereillä hiipivä pilkkopimeä himojen yö. Maalliset huolet hyökkäävät näet kimppuumme myrskyn tai tulvavirran tavoin. Ne hautaavat sielun alleen eivätkä salli sen vetää henkeä tai nostaa silmiään kohti todella hyvää ja autuaallista, jota varten se on luotu. Kun nautintojen kuohu ja niiden huurut ovat ensin järisyttäneet ja ärsyttäneet sielua, maalliset huolet pimentävät ja hukuttavat sen.
Armon taas kirkastaa kaikki mikä on äskeisille vastakkaista, ts. kaikki mikä syntyy jumalalliseksi tekevien käskyjen noudattamisesta niissä jotka eivät vaella lihan vaan hengen mukaan. Apostoli sanoo: »vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.» (Gsl.5:16) Se kaikki on hyödyllistä ja pelastavaista ja johtaa portaiden tavoin huipulle, askelmista ylimmälle: rakkauteen, joka on Jumala. (1 Joh.4:8) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka IV / 125 – 127. 5)
*Tarkoittaa Johannes Krysostomosta, jonka lisänimi merkitsee »kultasuuta».
E. Viidenteen kohtaan eli huolista ja hätäilystä vapaana elämiseen – olipa huoliin ja hätäilyyn sitten aihetta tai ei – antaa itse Herra opetusta evankeliumissa: »Sen tähden minä sanon teille: älkää kantako huolta* hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi hätäilemisellään lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te kannatte huolta vaatteista? – Älkää siis huolehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’
Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis kantako huolta huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” (Mt.6:25 – 28)
Pyhä Iisak puolestaan muistuttaa: »Ellet ole vapaa huolista älä odota löytäväsi valoa sielustasi, älä liioin tyyneyttä ja hiljaisuutta, silloin kun aistisi ovat valtoiminaan.» – Portaiden kirjoittaja puolestaan opettaa:»Pienikin haiven kaikertaa silmää ja huolen häiväkin riittää hävittämään vaikenemisen. Vaikenemiskilvoitus nimittäin on ajatusten sivuun sysäämistä ja sinänsä hyväksyttävien huolien hylkäämistä. Joka on kohonnut todelliseen vaikenemiseen, ei huolehdi edes omasta ruumiistaan. Sillä Hän joka on luvannut huolehtia siitä, ei petä.» (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka IV / 151 – 152. 16 E)
* kantaa huolta tai huolehtia sopii mielestäni tässä ja muuallakin paremmin alkutekstin merimnao-verbin vastineeksi kuin UT:n entisen käännöksen murehtia. (suom.)