Aisteista ja aistimaailmasta

6.2.2012 admin

Pyhä Hesykhios

Harkintakyvyn tehtävänä on aina yllyttää vihan voimat sisäiseen taisteluun ja oman itsemme moittimiseen. Viisauden tehtävänä taas on herättää sielun ajatuskyky ankaraan ja jatkuvaan sisäiseen valppauteen ja hengelliseen mietiskelyyn. Oikeudenmukaisuuden tehtävänä on suunnata sielun himokkaat voimat hyveeseen ja Jumalaan. Urheuden tehtävänä on vallita viittä aistiamme ja pitää ne kurissa, etteivät ne saastuttaisi sisäistä ihmistämme, so. sydäntä, eivätkä ulkonaista, so. ruumista.(Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, ss. 237 – 238, kohta 34)

Jos mieli ei laiminlyö sisäistä toimintaansa, suodaan sille sen kaiken muun hyvän lisäksi, mikä koituu jatkuvasta työstä mielen varjelemiseksi, vielä sekin, että kaikki viisi aistia vapautuvat kaikista pahoista ulkonaisista vaikutteista. Sillä se joka kiinnittää kaiken huomionsa hyveen hankkimiseen ja henkiseen raittiuteen ja haluaa aina elää hyvistä ajatuksista nauttien, ei siedä sitä, että aistien kautta tulevat aineelliset ja turhat ajatukset saavat hänet petetyksi. Hän tuntee aistien petollisuuden ja pyrkii voimakkaasti hillitsemään niitä sisimmässäänkin. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 242, kohta 53)

Voi sisäistä ulkonaisten tähden! Suuresti murehtii sisäinen minämme ulkonaisten aistiemme tähden, ja saatuaan näin kärsiä se käyttää ruoskaa niitä vastaan. Joka on käytännössä kokenut tämän, tietää, mitä tällä tarkoitetaan. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 269, kohta 172)

Autuas Diadokhos

Sielu ei halua erota ruumiista ellei se ensin menetä kiinnostustaan maanpäällisiin. Kaikki ruumiin aistit ovat uskon vastaisia koska ne pystyvät maistamaan vain ajallisia hyvyyksiä; usko taas julistaa tulevien hyvyyksien runsautta. Kilvoittelijan ei siis koskaan sovi muistella lehteviä ja varjoisia puita, pulppuavia lähteitä, kirjavia kukkaniittyjä, komeita taloja, ei yhdessäoloa sukulaisten kanssa eikä liioin juhlavia kunnianosoituksia jos sellaisia on hänen osakseen tullut. Kiitollisena hänen tulee tyytyä vain välttämättömään, ja tämä elämä on hänelle kuin tie, joka johtaa vieraan ja aution maan halki ja jolla ei ole mitään maallisia viehätyksiä. Ainoastaan tällä tavoin keskittämällä mielemme voimme palauttaa sen iankaikkisen elämän polulle.

Jo Eeva opettaa meille, että näkö, maku ja muut aistit haihduttavat sydämestä Jumalan muistamisen, mikäli käytämme niitä mielin määrin. Niin kauan kuin hän ei halukkaasti katsonut kiellettyyn puuhun, hän piti mielessään Jumalan käskyn. Hän ei myöskään huomannut alastomuuttaan, koska jumalallinen rakkaus siivillään verhosi hänet. Mutta kun hän oli katsonut nautinnonhaluisesti puuhun ja sitten halunsa valtaamana ensin koskettanut sitä ja lopulta maistellut sen hedelmää halukkaasti, hän joutui heti lihan himon valtaan ja alastomana antoi periksi himolleen. Kaikki hänen halunsa suuntautuivat nyt ajallisten hyvyyksien nauttimiseen ja hedelmän kauneudella hän sekoitti myös Aadamin lankeemukseensa. Siitä lähtien ihmismieli pystyy vain vaivoin muistamaan Jumalaa ja Hänen käskyjään. Sen tähden vaeltakaamme tässä petollisessa elämässä kuin sokein silmin katse aina sydämemme syvyyteen suunnattuna ja lakkaamatta Jumalaa muistaen. Hengellisen viisauden merkki on, että aina varjelemme silmiämme ja leikkaamme siivet halultamme nähdä kauniita kasvoja. Tästä puhuu myös paljon kokenut Job sanoessaan: “Jos minun sydämeni seurasi silmiäni…” (Job.31:7 LXX) (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 299, kohdat 55 – 56)

Teodoros Edessalainen

Koettakaamme saada aistimme – etenkin silmät, korvat ja kieli – järkemme ohjaukseen: älkäämme salliko niiden nähdä, kuulla tai puhua himokkaasti, vaan ainoastaan sen mukaan kuin meille on hyödyksi. Mikään ei näet niin helposti harhaudu syntiin kuin nämä elimet, jollei järki niitä ohjaa. Eikä niillä ole sen varmempaa turvaa kuin järki, joka hillitsee ja säätelee niitä sekä ohjaa niitä oikeaan. Kun silmät, korvat ja kieli niskuroivat, alkaa hajuaistikin herkistyä ja tuntoaisti tulla levottomaksi ja lukemattomat himot ryntäävät sieluun. Mutta kun aistit kuuntelevat tottelevaisesti järjen ääntä, koko olemuksessamme vallitsee syvä rauha ja tyyneys.

Kallisarvoinen mirha, vaikka onkin umpinaisessa astiassa, täyttää koko talon ihanalla tuoksullaan ja suo nautinnon niin lähellä kuin kaukanakin oleville. Samoin Jumalalle mieluisan, hyveellisen sielun tuoksu leviää ympäristön tietoon kaikkien aistien kautta ja ilmaisee niille jotka sen aistivat, sielussa piilevän hyveellisyyden. Kun siis kohtaamme kielen, joka ei lausu mitään pahaa eikä sopimatonta, vaan ainoastaan hyvää ja kuulijoille hyödyllistä, kun kohtaamme hillitysti alas luodut silmät ja korvat jotka ovat kuurot sopimattomille sävelmille ja puheille ja jalat jotka liikkuvat säädyllisesti ja kasvot jotka eivät ole naurunvirneessä, vaan ennemminkin kypsät kyyneliin ja murehtimiseen – kuka meistä ei silloin aistisi hyveiden läpitunkeman sielun tuoksua. Sen tähden Vapahtajakin sanoo: »Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.» (Mt. 5:16) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, ss. 37 – 38, kohdat 87 – 88)

Ei liioin tiedon hankkiminen onnistu ilman vaivannäköä. Samoin tarvitaan runsain mitoin ponnistelua ja aikaa, ennen kuin sielumme tottuu hellittämättä tähyämään ja tavoittelemaan taivaallisia asioita. Mieleltä vaaditaan suurta valppautta ja lujuutta, että se pystyisi vastustamaan aisteja, jotka viettelevät sitä alas. Tämä voimanmittelö ja taistelu ruumista vastaan jatkuu taukoamatta kuolemaan saakka, vaikka se näyttääkin vaimenevan, kun viha ja intohimo vähitellen laantuu ja aistit alistuvat tiedon valistaman ymmärryksen hallintaan. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II, s. 45, kohta 7)

Ensimmäinen ihminen kykeni vaikeuksitta ymmärtämään henkisiä asioita ja nauttimaan niistä yhtä vaivattomasti kuin hän otti vastaan vaikutelmia aistimaailmasta ja nautti niistä. Hänen olisi kuitenkin pitänyt keskittyä enemmän yleviin asioihin ja jättää alhaiset vähemmälle. Molemmat olivat hänen ulottuvillaan: ymmärryksensä avulla hän saattoi olla yhteydessä hengen maailmaan ja aistiensa avulla aineelliseen maailmaan. En halua väittää, että Aadam ei olisi saanut käyttää aistejaan – ei häntä turhaan ollut puettu ruumiiseen. – Mutta ei häntä myöskään ollut luotu aistinautintoihin. Luotujen kauneuden olisi pitänyt kohottaa hänen mielensä niiden Luojan puoleen, niin että hän olisi ihmetellen nauttinut Jumalan suloisuudesta – näin hänellä olisi ollut kaksinkertainen syy ihailla Luojaansa. Tarkoitus ei suinkaan ollut, että hän kiintyy aistimaailman asioihin, niin että alkaa Luojan sijasta ihailla niitä ja unohtaa kokonaan henkisen kauneuden.

Mutta Aadam käytti aistejaan väärin ja lumoutui aistittavaan kauneuteen, sillä hedelmä oli hänestä ihana katsella ja näytti maukkaalta. (kts. Moos.3:6) Niinpä hän maistoi sitä ja unohti henkiset nautinnot. Sen tähden vanhurskas Tuomari tuomitsi Aadamin arvottomaksi siihen, mitä tämä itse oli halveksinut: Jumalan ja luodun tutkiskelemiseen. Jumala karkotti hänet luotaan ja asetti pimeyden Itsensä ja ruumiittomien voimien verhoksi (Ps.18:12;2 Sam.22:12) – pyhää ei näet sovi antaa saastaisille. Mutta sen nautinnon jota Aadam rakasti, Jumala salli hänelle: Hän antoi Aadamin elää aistihalujensa mukaan ja jätti häneen vain vähäisiä hengen elämän rippeitä. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II, ss. 52 – 53, kohdat 24 – 25)

Tällainen on siis tavoitteemme. Mutta kuinka voimme sen saavuttaa? Kuten jo oli puhe, ruumis tahtoo aistien välityksellä nauttia siitä, mikä on sille ominaista. Näin se vastustaa sielun pyrkimyksiä, ja mitä voimakkaampi se on, sitä väkevämmäksi tulevat myös sen halut. Sielun tuleekin kaikin tavoin hillitä aisteja, jottemme antautuisi nautiskelemaan aistimaailman asioista. Ruumis pyrkii tavoitteeseensa sitä voimakkaammin, mitä vahvempi se on; ja mitä kiihkeämmäksi sen pyrkimys kasvaa, sitä vaikeammin se on hillittävissä. Sen tähden sielun on kuoletettava ruumis paaston, valvomisen, rukouksessa seisomisen, paljaalla permannolla nukkumisen, peseytymättömyyden ja muiden kilvoitusvaivojen avulla. Näin sielu saa ruumiista tottelevaisen ja nöyrän palvelijan henkisiin toimintoihinsa. Tämä on tavoite. Sitä on helppo suositella, mutta sen toteuttaminen käytännössä on jo paljon vaikeampaa. Lisäksi epäonnistuminen on monin verroin tavallisempaa kuin onnistuminen, sillä olimmepa kuinka tarkkaavaisia tahansa, pääsevät aistit usein pettämään meidät. Sen tähden on kolmanneksi parannuskeinoksi säädetty rukous ja kyyneleet. Rukouksessa kiitämme saamistamme hyvyyksistä, anomme rikkomustemme anteeksiantoa ja voimaa edessä olevaan kilvoitukseen. Ilman Jumalan apua ei sielu näet kykene tekemään mitään, kuten olemme todenneet. Rukous myös yhdistää meidät Häneen, jota kaipaamme, suo meidän nauttia Hänestä ja suuntaa koko tahdonvoimamme Häneen. Tärkein tavoitteemme onkin saada tahtomme kokonaan suunnatuksi juuri näihin asioihin. Myös kyynelillä on suuri voima: Ne lepyttävät Valtiaan antamaan anteeksi hairahduksemme, puhdistavat meistä aistinautintojen tahrat ja siivittävät pyrkimyksemme korkeuksiin. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II, ss. 54 – 55, kohta. 28)

Millaista sitten on luonteeltaan kilvoituksemme tässä maailmassa?

Järjellinen sielu on pantu järjettömään ruumiiseen, joka on maasta lähtöisin ja luonnostaan pyrkii maahan päin. Sielu on liitetty ruumiiseen siten, että näistä kahdesta, jotka ovat toistensa täysiä vastakohtia, on tullut yksi kokonaisuus. Kumpikin toimii muuttumatta ja sekoittumatta, ja niin ne oman luontonsa mukaisesti muodostavat yhden persoonan yhden olemuksen, jolla on kaksi täydellistä luontoa. Tämä kaksiluontoinen olento, ihminen, on luontaisesti taipuvainen tekemään sitä, mikä on ominaista hänen kummallekin luonnolleen. Ruumis kaipaa aistillisia asioita. Tämä itsensä kaltaisen kaipuu on ominaista kaikille luoduille, sillä niiden olemassaolon edellytys on yhteys toisiin samankaltaisiin ja aineellisen maailman tarjoama aistinautinto. Edelleen, aineellinen ruumis kaipaa lepoa. Kaikki tämä on ominaista järjettömälle luonnollemme, tällaista se kaipaa. Sen sijaan järjelliselle sielulle, joka on olemukseltaan henkinen, on luonnollista kaivata hengen maailmaa ja nauttia siitä sille ominaisella tavalla. Mutta ennen kaikkea ja yli kaiken muun on sieluun luonnostaan juurtunut rakkaus Jumalaan. Se haluaa nauttia Hänestä ja hengen maailmasta, mutta näiden halujen toteutumisen tiellä on esteitä. Ensimmäinen ihminen kykeni vaikeuksitta ymmärtämään henkisiä asioita ja nauttimaan niistä yhtä vaivattomasti kuin hän otti vastaan vaikutelmia aistimaailmasta ja nautti niistä. Hänen olisi kuitenkin pitänyt keskittyä enemmän yleviin asioihin ja jättää alhaiset vähemmälle. Molemmat olivat hänen ulottuvillaan: ymmärryksensä avulla hän saattoi olla yhteydessä hengen maailmaan ja aistiensa avulla aineelliseen maailmaan. En halua väittää, että Aadam ei olisi saanut käyttää aistejaan – ei häntä turhaan ollut puettu ruumiiseen. — Mutta ei häntä myöskään ollut luotu aistinautintoihin. Luotujen kauneuden olisi pitänyt kohottaa hänen mielensä niiden Luojan puoleen, niin että hän olisi ihmetellen nauttinut Jumalan suloisuudesta – näin hänellä olisi ollut kaksinkertainen syy ihailla Luojaansa. Tarkoitus ei suinkaan ollut, että hän kiintyy aistimaailman asioihin, niin että alkaa Luojan sijasta ihailla niitä ja unohtaa kokonaan henkisen kauneuden.

Mutta Aadam käytti aistejaan väärin ja lumoutui aistittavaan kauneuteen, sillä hedelmä oli hänestä ihana katsella ja näytti maukkaalta. (kts.1 Moos. 3:6) Niinpä hän maistoi sitä ja unohti henkiset nautinnot. Sen tähden vanhurskas Tuomari tuomitsi Aadamin arvottomaksi siihen, mitä tämä itse oli halveksinut: Jumalan ja luodun tutkiskelemiseen. Jumala karkotti hänet luotaan ja asetti pimeyden Itsensä ja ruumiittomien voimien verhoksi (Ps.18: 12; 2 Sam. 22:12)—pyhää ei näet sovi antaa saastaisille. Mutta sen nautinnon jota Aadam rakasti, Jumala salli hänelle: Hän antoi Aadamin elää aistihalujensa mukaan ja jätti häneen vain vähäisiä hengen elämän rippeitä. Siitä lähtien taistelu tämän maailman asioita vastaan on käynyt meille yhä vaikeammaksi, sillä meidän vallassamme – vaikka saamme suurta apua pyhästä kasteesta, joka puhdistaa ja jalostaa meitä – ei enää ole nauttia hengen maailmasta samalla tavoin kuin aistien välityksellä voimme nauttia aistimaailmasta. Meidän tulee kuitenkin harrastaa mahdollisimman paljon henkisiä asioita, ihailla ja tavoitella niitä ja jättää aistimaailma vähemmälle huomiolle. Emme saa ihailla aistein havaittavia asioita niiden itsensä tähden emmekä nauttia mistään sellaisesta. Ne ovat täysin arvottomia henkisiin asioihin verrattuna, sillä niin kuin henkisten asioiden olemus on aistittavien asioiden olemusta monin verroin ihmeellisempi, samoin on hengen maailman kauneuskin aistimaailman kauneutta verrattomasti häikäisevämpi. Eikö ole sulaa hulluutta rakastaa rumaa kauniin sijasta ja arvotonta kallisarvoisen asemesta? Jos tämä pätee näkyväisiin ja näkymättömiin luotuihin, mitä onkaan sanottava siitä, että arvostamme ainetta, joka on vailla muotoa ja kauneutta, enemmän kuin itse Jumalaa, joka on kaiken yläpuolella?

Meidän kilvoituksemme on siis valvoa tarkoin itseämme, että etsisimme tyydytystä henkisistä asioista ja suuntaisimme mielemme ja pyrkimyksemme niihin emmekä sortuisi aistimaailman houkutusten petettäväksi, niin että alkaisimme ihailla aineellisia asioita niiden itsensä tähden. Jos on tarpeen käyttää aisteja, se on tehtävä siten, että luotujen kautta näkisimme Luojan, joka kuvastuu niistä kuin auringonsäteet vedenkalvosta. Sillä luodut kantavat itsessään – kukin kykyjensä mukaan – kuvaa kaiken Alkulähteestä.

Rukouksessa kiitämme saamistamme hyvyyksistä, anomme rikkomustemme anteeksiantoa ja voimaa edessä olevaan kilvoitukseen. Ilman Jumalan apua ei sielu näet kykene tekemään mitään, kuten olemme todenneet. Rukous myös yhdistää meidät Häneen, jota kaipaamme, suo meidän nauttia Hänestä ja suuntaa koko tahdonvoimamme Häneen. Tärkein tavoitteemme onkin saada tahtomme kokonaan suunnatuksi juuri näihin asioihin. Myös kyynelillä on suuri voima: Ne lepyttävät Valtiaan antamaan anteeksi hairahduksemme, puhdistavat meistä aistinautintojen tahrat ja siivittävät pyrkimyksemme korkeuksiin.(Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II, ss. 52 – 54, kohdat 23 -28)

Maksimos Tunnustaja

Opetuslapset istuivat yläsalissa Galileassa lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta. (Joh. 20:19 ym.) Tämä voidaan vertauskuvallisesti tulkita siten, että ne jotka ovat turvallisesti edenneet ilmestyksien maassa jumalallisten tutkiskelujen korkeuteen, ovat pahojen henkien pelosta sulkeneet ovien tavoin aistinsa ja saavat ottaa vastaan Jumalan Sanan, joka ilmestyy heille käsittämättömällä tavalla aistien sitä tajuamatta. Toivotuksellaan »Rauha teille!» Hän lahjoittaa heille himottomuuden ja puhaltamalla heidän päälleen suo heille osallisuuden Pyhään Henkeen sekä antaa heille vallan pahoja henkiä vastaan ja näyttää heille salaisuuksiensa tunnusmerkit. (II: 46) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta ja Jumalan Pojan lihaksitulemisesta, Filokalia II, s. 155, kohta 49)

Kun järki hallitsee himoja, se tekee aistit hyveen palvelijoiksi – ja päinvastoin: kun himot hallitsevat järkeä, ne valjastavat aistit synnin palvelukseen. Onkin syytä tarkkaan tutkia ja miettiä, kuinka sielu voisi tehdä täyskäännöksen ja käyttää hyveiden hankkimiseen ja säilyttämiseen samoja aisteja, joita se on ennen käyttänyt syntien tekemiseen. (III:58) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 175, kohta 109)

Jos ihminen arvioi asioita aistillisesti, vain sen mukaan tuottavatko ne ruumiille tuskaa vai nautintoa, hän rikkoo Jumalan käskyn ja syö hyvän ja pahan tiedon puusta, toisin sanoen hän alkaa totella järjettömiä aistejaan. Hän osaa erottaa hyvän vain ruumiinsa tuntemusten perusteella, ja niin hän pitää hyvänä kaikkea mikä tuntuu miellyttävältä – epämiellyttäviä asioita hän karttaa ja pitää pahana. Mutta jos ihminen arvioi asioita hengellisesti ja erottaa ajallisen hyvän iankaikkisista hyvyyksistä, hän pitää Jumalan käskyn ja syö elämän puusta, so. hänen mielensä täyttyy sisäisestä viisaudesta. Silloin hän arvioi asioita vain sen perusteella, missä määrin ne hyödyttävät sielua: hän pitää ylimpänä hyvänään iankaikkista kunniaa, mutta hylkää katoavan ajallisen hyvän. (IV: 34) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 185, kohta 137)

Mielen todellinen hyvä on himoton tila, jolloin se tavoittelee hengellisiä; mielen todellinen paha taas on himollinen kiintymys aistilliseen. Aistit sen sijaan pitävät hyvänä himokasta nautintoa lihallisista asioista, pahana taas nautinnon puuttumista (IV:35). (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 18, kohta 138)

Mieli ja aistit toimivat luonnostaan toisiaan vastaan, koska niiden kohteet ovat täysin erilaisia ja yhteen sovittamattomia. Mieli suuntautuu henkisiin ja aineettomiin asioihin, joita se luonnostaan kykenee käsittämään. Aistit taas suuntautuvat aistittaviin ja aineellisiin asioihin, joiden havaitsemiseen ne puolestaan ovat luonnostaan soveliaita. (VI: 2) Heti kun mieli alkaa pitää aisteja omana luonnollisena voimanaan, se sotkeutuu aistimaailman kuvitteluun ja alkaa miettiä lihallisia nautintoja. Se ei voi enää kohota ulkonaisen yläpuolelle, koska sillä on riippanaan himollinen viehtymys aisteihin. (VI: 5) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 206, kohdat 210 – 211)

Jokaisen himon alkuna on yleensä jokin siihen liittyvä aistimaailman asia. Sillä ellei olisi kohdetta, joka jonkin aistin välityksellä vetää puoleensa sielun voimia, ei koskaan syntyisi himoa. Ei näet ole himoa ilman aistittavaa kohdetta: jollei olisi naista – ei olisi haureuttakaan ja jollei olisi ruokaa – ei olisi vatsanpalvontaakaan, eikä ilman rahaa olisi rahanhimoa. Näin siis joka ikisen luonnollisten voimiemme himollisen toiminnan alkuna on jokin aistittava kohde tai oikeammin paha henki, joka tuon kohteen välityksellä kiihottaa sielua syntiin. (V: 3) Jumalan ja ihmisten välissä on aistimaailma ja henkinen maailma. Edetessään Jumalaa kohti ihmismieli kohoaa niiden kummankin yläpuolelle: aistimaailma ei enää orjuuta mieltä, kun se kilvoittelee käytännön hyveissä, eivätkä henkiset asiat kahlehdi sitä hengellisen näkemisen korkeuksissa. (V: 5) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 192, kohdat 164 – 165)

Heti kun mieli alkaa pitää aisteja omana luonnollisena voimanaan, se sotkeutuu aistimaailman kuvitteluun ja alkaa miettiä lihallisia nautintoja. Se ei voi enää kohota ulkonaisen yläpuolelle, koska sillä on riippanaan himollinen viehtymys aisteihin. (VI: 5) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 206, kohta 211)

Thalassios Afrikkalainen

Varjele aistisi harjoittelemalla vaikenemista ja tuomitse tarkkaan sydäntäsi vastaan hyökkäävät ajatukset. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 215, kohta 22)

Pidä aistimaailman asioita ponnahduslautana hengellisiin tutkisteluihin; niin kohotat aistisi maallisten yläpuolelle. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 224, kohta 26)

Mielen on mahdotonta pysytellä henkisissä asioissa, jollei se katkaise yhteyttä aisteihin ja aistimaailmaan. Aistit ovat luonnostaan kiintyneitä aistimaailmaan. Mutta askaroidessaan ajallisissa ne samalla hajottavat mielen. Suuntaa aistisi palvelemaan mieltä äläkä anna niille tilaisuutta hajottaa sitä. Kun mielesi jättäytyy miettimään maallisia aistimaailman asioita, irrota aistisi niistä ja käytä aistittavia asioita virikkeinä hengelliseen tutkiskeluun. Mielen keskittyminen hengellisiin asioihin näkyy siitä, että se halveksii kaikkea mikä miellyttää aisteja. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 225, kohdat 41 – 45)

Kun mieli on saanut omakseen tiedon Ainoasta, se on täysin alistanut aistit itselleen. Mieli vieraantuu maallisista vasta kun se katkaisee kokonaan yhteyden aisteihin. Yhteys aisteihin tekee mielestä ruumiillisten nautintojen orjan. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 226, kohdat 47, 51, 55)

Pahaa ajatusta edeltää himo; himon puolestaan herättävät aistit, joita mieli on käyttänyt väärin. Sulje aistisi ulkomaailmalta, taistele synnin houkutuksia vastaan ja käskyt aseinasi tuhoa himosi. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s.23, kohdat 5 – 6)

Kärsimykset tuottavat tuskaa aisteille ja murhe hävittää nautinnon. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 232, kohta 18)

On kolme seikkaa, jotka herättävät himot liikkeelle: muisti, ruumiintila ja aistit. Mieli, joka on sulkenut aistinsa ulkomaailmalta ja rauhoittanut ruumiinsa, joutuu taistelemaan ainoastaan muistia vastaan. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 233, kohdat 32 – 33)

Sulje ensin aistisi ulkomaailmalta elämällä vaieten ja ala sitten taistella hyveiden asein muistikuviasi vastaan. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 234, kohta 38)

Pahe on pahojen ajatusten äiti. Paheet puolestaan syntyvät tottelemattomuudesta, johon aistimme meitä houkuttelevat. Aistit taas pääsevät pettämään meitä, kun mieli on välinpitämätön eikä valvo niitä. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 237, kohta 83)

Niin kuin aistit ja aistimaailma kuuluvat lihan piiriin, niin mieli ja ajatusmaailma ovat sielun aluetta. Henkiset asiat, jotka vain henki voi tajuta, ovat Jumalan hallinnassa. Aistit ja aistimaailma taas on luotu hengen palvelijoiksi. Käytä aistejasi ja aistimaailmaa hyödyksi hengellisissä tutkiskeluissa, mutta varo ruokkimasta aistejasi lihallisten himojen aiheilla. Anna Jumalan olla elämäsi valtias, mutta sinä itse ole aistiesi herra äläkä salli sinua alhaisemman hallita itseäsi. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 240, kohdat 3, 5 – 6, 8)

Aistit ja aistimaailma ovat hyviä, sillä hyvä Jumala on ne luonut. Niitä ei kuitenkaan voi missään tapauksessa edes verrata henkeen ja henkisiin asioihin. Valtias Herra on luonut järjelliset, ajattelevat olennot kykeneviksi ottamaan vastaan Hengen ja tuntemaan Luojansa. Aistit ja aistimaailman Hän on asettanut heidän käyttöönsä. Kun mieli ei valvo aisteja, nämä viettelevät sen pahaan. Aistinautintojen pettämä mieli turmeltuu. Kun valvot aistejasi, tarkkaile koko ajan myös muistiasi, sillä aistien esiin nostamat houkutukset herättävät himot. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 241, kohdat 12 – 13, 15 -16)

Mielen on mahdotonta pysytellä henkisissä asioissa, jollei se katkaise yhteyttä aisteihin ja aistimaailmaan. Aistit ovat luonnostaan kiintyneitä aistimaailmaan. Mutta askaroidessaan ajallisissa ne samalla hajottavat mielen. Kun mielesi jättäytyy miettimään maallisia aistimaailman asioita, irrota aistisi niistä ja käytä aistittavia asioita virikkeinä hengelliseen tutkisteluun.(Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 225, kohdat 41 – 42, 44)

Estä mieltäsi harhailemasta aistimaailmassa, ettei se harharetkiensä hedelmänä poimisi hekumallisia nautintoja ja murheita. Mieli ei voi askaroida aistimaailman asioissa, ellei se tunne niihin jonkinlaista himollista viehtymystä. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 226, kohdat 48, 53)

Niin kuin aistit ja aistimaailma kuuluvat lihan piiriin, niin mieli ja ajatusmaailma ovat sielun aluetta. Pidä sielusi erossa aistimaailman asioista, niin mielesi kiintyy Jumalaan ja hengelliseen mietiskelyyn. Henkiset asiat, jotka vain henki voi tajuta, ovat Jumalan hallinnassa. Aistit ja aistimaailma taas on luotu hengen palvelijoiksi. Käytä aistejasi ja aistimaailmaa hyödyksi hengellisissä tutkisteluissa., mutta varo ruokkimasta aistejasi lihallisten himojen aiheilla. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s./240, kohdat 3 – 6)

Filoteos Siinailainen

Vaeltakaamme tietämme valppain sydämin ja valveutunein sieluin. Sillä jos joka päivä liitämme yhteen tarkkaavaisuuden ja rukouksen, rakennamme niistä itsellemme Elian tuliset vaunut, jotka kohottavat meidät keveästi taivaan korkeuksiin. Todellakin! Sisäisesti raittiin – tai tätä raittiutta kohti pyrkivän – puhdas sydän on jo sinänsä henkinen taivas, jolla säteilevät aurinko, kuu ja tähdet. Tällaiseen sydämeen tekee sijansa sijoittumaton Jumala sen sisäisten tutkiskelujen ja ylentymisen aikana. Sen joka rakastaa jumalallista hyvettä, pitää Herraan turvaten pyrkiä vilpittömästi toteuttamaan sanansa teoissa. Kun vaikka väkipakolla hillitään aistit, jotka niin usein vahingoittavat sielua, tulee tämä sydämessä käytävä kilvoittelu ja taistelu mielelle keveämmäksi. Sulje siis suunnitelmallisesti mielestäsi kaikki ulkonainen ja käy sisimmässäsi taisteluun ulkonaisten vaikutteiden herättämiä ajatuksia vastaan ruumiittomilla jumalallisilla aseilla! Valvomisen vaivalla hätistä pois nautinnon houkutukset; syö ja juo pidättyvästi; riuduta ruumistasi, että näin keventäisit sydämessäsi käytävää taistelua. Tämä kaikki koituu vain omaksi hyödyksesi. Piinaa sieluasi kuoleman ajatuksella ja keskitä harhaileva mielesi muistelemalla Jeesusta Kristusta. Tee näin erityisesti öisin, sillä silloin mieli on otollisempi kohoamaan Jumalan ja jumalallisten asioiden valoisiin tutkiskeluihin (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 24 – 25, kohta 27)

Joka on päästänyt pahat ajatukset valloilleen, ei voi ulkoisestikaan olla puhdas synnistä. Ja jos sydämestä ei ole hävitetty juurineen pahoja ajatuksia, tuottavat ne väistämättä pahoja tekoja. Katsomme haureellisesti, koska sisäiset silmämme katsovat haureellisesti ja pimentyvät. Kaikenlaiset iljettävyydet taas kiehtovat korvaamme, koska sisimpämme kuuntelee mieluusti häpeämättömien pahojen henkien kuiskutuksia. Niinpä meidän on siis Herran avulla puhdistettava itsemme sekä ulkoa että sisältä. Meidän täytyy itse kunkin varjella aistejamme ja puhdistaa joka päivä itsemme himojen houkutuksista ja synnin saastasta. Kun ennen vaelsimme maailman teitä tietämättömyydessä ja turhuudessa, valjastimme kaikki ajatuksemme ja aistimme synnin nautintojen tavoitteluun. Niinpä nyt kun olemme alkaneet elää Jumalan tahdon mukaan, meidän tulee vastaavasti palvella kaikilla ajatuksillamme ja aisteillamme elävää ja todellista Jumalaa, Hänen vanhurskauttaan ja Hänen tahtoaan. (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 2, kohta 33)

Elia Presbyteeri

Sielu tekee syntiä kolmessa muodossa: teoin, sanoin ja ajatuksin. Synnittömyyden hyvä puolestaan ilmenee kuudella tapaa: viiden aistin ja puheen puhtaudessa. Joka ei hairahdu näissä, on täydellinen: hänellä on voimaa hillitä myös sielunsa muut puolet. Paitsi järkeä sielu jakaantuu viiteen aistiin ja puhuttuun sanaan. Vaikka puhuttu sana onkin luonnostaan himoton, se on kuitenkin erottamatta liittynyt sielun himolliseen puoleen. Mutta kun se imee itseensä himollisten sielunvoimien pahuuden, se muuttuu itsekin himolliseksi. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia III, s. 34, kohta 19 – 20)

On erotettava toisistaan asian ydin sekä se miten se mielletään ja mitä siitä aistein havaitaan. Asian ydin on sen olemus, mielle osoittaa sen ilmenemismuodon ja aistihavainto on subjektiivinen kuva siitä.(Elia Presbyteeri: Hengellisestä tiedosta, Filokalia III, s. 49, kohta 5)

Auringon säteet eivät pääse taloon, jonka ikkunaluukut ovat kiinni. Hengen Aurinko suo valoaan toisin: Hän ei lähetä suloisia säteitään odottavaan sieluun, ellei se ole sulkenut aistejaan kaikelta näkyväiseltä. (Elia Presbyteeri: Hengellisestä tiedosta, Filokalia III, s. 53, kohta 20)

Näkyväisessä maailmassa ihminen on kuin oma maailmansa. Hengen maailmassa taas toisen maailman muodostaa ajatus. Ihminen julistaa kaikkea sitä mikä on taivaassa ja maassa ja niiden välillä. Ajatus taas tulkitsee mieltä ja aisteja sekä kaikkea niihin liittyvää. Ilman ihmistä ja ajatusta sekä näkyväinen että hengen maailma olisivat mykkiä.(Elia Presbyteeri: Käytännön kilvoittelusta ja… Filokalia III, 69. 112

Aistien kanssa on oltava yhtä varovainen kuin kaupungin portteja avattaessa. Kun portit joudutaan tarvittaessa avaamaan, ei pidä päästää sisään “kansoja, jotka rakastavat sotia” (Ps .68: 31) ja etsivät aiheita taisteluun. (Elia Presbyteeri: Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä, Filokalia III, s. 72, kohta 126)

Helmensukeltaja joka laskeutuu syvyyksiin vaatteitaan riisumatta, ei voi löytää helmeä. Samoin ei etsimäänsä saavuta sekään, joka sukeltaa ymmärryksensä syvyydestä hengen helmeä, ellei hän ensin riisu mieltään kaikista aistimaailman asioista. (Elia Presbyteeri: Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä, Filokalia III, s. 61, kohta 66)

Niketas Stithatoslainen

Jos päästämme korkeampien aistiemme suitset höltymään, nostavat himot heti päätään ja alhaisemmat aistimme heräävät. Kun itsehillinnän siteet ovat kirvonneet, kirmaavat alemmat aistimme yleensä heti himojen aiheiden pariin. Siellä ne laiduntavat syöden kuolemaa tuottavaa ruohoa – sitä ahnaammin mitä pitempään ne saavat vapaasti temmeltää. Kun suitset eivät pidättele aistejamme, niiden on mahdotonta pysyä erossa siitä, mihin ne tuntevat luonnostaan vetoa. Aisteista toiset – nimittäin näkö ja kuulo – kuuluvat järjelliseen luontoomme: ne ovat jalompia ja tottelevat järkeä paremmin kuin muut aistit. Muut kolme, maku-, haju- ja tuntoaisti taas ovat järjettömiä ja eläimellisiä ja ne on tarkoitettu noiden järjellisten palvelijoiksi. Ensin näemme ja kuulemme jotakin ja sitten – mikäli järki siihen kehottaa – kosketamme, haistamme tai maistamme sitä. Maku, haju ja tunto ovat näköä ja kuuloa eläimellisempiä ja alhaisempia, vaikuttavathan ne myös niissä koti- ja villieläimissä, joilla on suurin syömisvietti ja jotka ovat kiimaisimpia: nehän eivät öin ja päivin muuta teekään kuin ahnehtivat ravintoa tai parittelevat. Enkelten elämää elää jo täällä maan päällä se, joka on korvannut ulkoisten aistiensa toiminnan sisäisillä aisteilla – näkönsä mielellä joka näkee elämän valkeuden, kuulonsa sielun harkitsevuudella, makuaistinsa järjen arvostelukyvyllä, hajuaistinsa mielensä ymmärryksellä ja kosketusaistinsa sydämen valppaudella. Ihmisten silmissä hän tosin on ihminen ja näyttää ihmiseltä, mutta hän elää enkelinä enkelten joukossa ja häntä on pidettävä heidän vertaisenaan. (Niketas Stithatoslainen:Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 133, kohdat 6 – 8)

Ihmisellä on viisi aistia: näkö, kuulo, maku, haju ja tuntoaisti. Vastaavasti myös sielun aisteja on viisi: mieli, järki, sisäinen tunto, viisaus ja tieto. Ne liittyvät kolmeksi sielun energiaksi: mieleksi, järjeksi ja tunnoksi. Mielen avulla otamme vastaan jumalallisen tiedon ja viisauden aivoitukset, järjen avulla tulkitsemme tätä tietoa ja viisautta ja tunnon kautta sen kuvat piirtyvät mieleemme.(Niketas Stithatolainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 134, kohta 10)

Ne jotka ovat katkoneet koko maailman vallassaan pitävän aistillisuuden siteet, ovat vapautuneet kaikesta aistien orjuudesta. He elävät ainoastaan Hengelle, seurustelevat vain Hänen kanssaan ja toimivat Hänen vaikutuksestaan: Hengen kautta he myös tavallaan liittyvät Isään ja Sanaan – Hengen kanssa yksiolennollisiin – ja muodostavat Paavalin mukaan yhden hengen heidän kanssaan. (Ef.4:4) Aistien orjuudesta vapautuneet eivät ole vain pahojen henkien saavuttamattomissa: pahat henget suorastaan kammoavat heitä, koska he ovat osallisia jumalallisesta tulesta ja itsekin ovat tulta. Tuntoaisti ei rajoitu tiettyyn ruumiinosaan kuten muut aistit, vaan on yleinen ja toimii koko kehossa. Kun ihminen, joka tuntee vielä kiintymystä siloiseen, koskettelee jotakin ilman tarvetta, tuntoaisti saa mielen järkkymään himollisista ajatuksista. Mutta kun kilvoittelija, joka on jättänyt taakseen kiintymyksen pehmeään ja on kohonnut aistimusten yläpuolelle, luonnollisen tarpeen niin vaatiessa koskee johonkin ei tuntoaisti saa sielua hämmennyksiin. Aistit jotka ovat luonnonmukaisessa tilassa, voivat himottomasti kohdata himojen aiheet silloin kun mieli askaroi yliluonnollisten asioiden parissa. Tällöin aistit tarkkailevat vain himojen olemusta* ja luonnetta ja arvioivat erehtymättömästi niiden toimintoja sekä laatua, mutta eivät tunne kiintymystä tai luonnotonta vetoa niitä kohtaan. Hengelliset kilvoitukset ja vaivat synnyttävät sieluun ilon, jota edeltää himojen rauhoittuminen. Se mikä aistien vallassa oleville on hankalaa, on helppoa ja tuottaa suurta mielihyvää vaivaa näkevälle sielulle, joka on pyhien hikihelmien kautta alkanut kaivata Jumalaa ja rakastaa syvästi jumalallista tietoa. Aistien vallassa elävät ovat antautuneet ruumiillisiin mukavuuksiin ja nautintoihin. He eivät ole harkinneetkaan, että ryhtyisivät pesemään pois nautintojen suolaisuutta kyynelvirroin: sen vuoksi kilvoitukset ja vaivat hyveiden tähden näyttävät heistä sangen hankalilta ja raskailta. Sellainen sielu taas, joka inhoaa nautintoja – tuskan tuottajia – ja on karistanut yltään yhtä lailla mukavuudenhalun kuin ruumiiseensa kohdistuvan rakkaudenkin, kaipaa vaivoja ja kilvoituksia ja antautuu niihin mielihyvin. Vain yksi tuottaa tällaiselle sielulle murhetta: lepo vaivoista ja kilvoitusten puuttuminen. Se mikä aistien vallassa oleville tuottaa ruumiillista iloa, on murheenaihe sielulle, joka on suunnannut kaiken kaipauksensa jumalallisiin asioihin. Se taas mikä tällaiselle sielulle tuottaa hengellistä iloa, saa aistien vallassa olevat huokailemaan ja tuskailemaan. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, ss. 138. – 139, kohdat 20 – 23)

Herjaamisen himo on kauhistuttava ja taistelu sitä vastaan on vaikea. Tämän himon aiheet ovat peräisin saatanan ylpeästä mielestä, ja se kiusaa kaikkia, jotka viettävät hyveellistä elämää Jumalan tahdon mukaisesti. Erityisesti se kiusaa niitä, jotka edistyvät rukouksessa ja jumalallisten asioiden näkemisessä. Sen tähden tulee yli kaiken varottavan varjella aisteja ja suhtautua hartaan kunnioittavasti kaikkiin Jumalan peljättäviin salaisuuksiin, pyhiin tapoihin ja sanoihin. Joka hetki on oltava valppaana herjaamisen hengen hyökkäysten varalta. Tämä henki näet väijyy meitä silloin, kun rukoilemme ja veisaamme: jos tarkkaavaisuutemme herpaantuu, se kiroaa meidät itsemme oman kielemme kautta ja herjaa hirveästi Jumalaa, Korkeinta. Nämä kiroukset ja herjaukset se sekoittaa psalmien jakeisiin ja rukouksen sanoihin. Aina kun tuo herjauksen henki nostaa huulillemme tai kylvää mieleemme jotain pahaa, meidän on tähdättävä sitä vastaan Kristuksen sanat: »Mene pois minun edestäni, saatana.» (Mt. 5: 6) Sanokaamme sille: sinä ikuiseen tuleen tuomittu löyhkän pesä, kääntykööt herjaukset itseäsi vastaan. Sitten suunnatkaamme heti mielemme johonkin toiseen asiaan, mikä vain mieleemme johtuu – olipa se sitten jumalallinen tai inhimillinen – tai kohottakaamme ajatuksemme kyynelin taivaaseen, Jumalan puoleen. Näin vapaudumme Jumalan avulla herjauksen ahdingosta. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, ss. 152 – 153, kohta 59)

Myös kilvoituksella on tavallaan viisi aistia: valvominen, hengellinen mietiskely, rukous, itsehillintä ja hiljaisuus. Joka yhdistää näihin kilvoituksen aisteihin ruumiilliset aistinsa – näön valvomiseen, kuulon mietiskelyyn, hajuaistin rukoukseen, makuaistin itsehillintään ja tuntoaistin hiljaisuuteen -, puhdistaa nopeasti mielensä. Herkistettyään näin mielensä, hän saa sen himottomaksi ja selvänäköiseksi. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 166, kohta 91)

Hengen salaisten aarteiden vartioiminen merkitsee kaiken inhimillisen huolehtimisen hylkäämistä. Tätä pääasiallisesti tarkoitetaan myös vaikenemiskilvoituksella. Vaikeneminen puhdistaa sydämen ja suo hartaan liikutuksen nautinnon: näin se lietsoo rakkautta Jumalaan entistä palavammaksi, se vapauttaa sielun aistien kahleista ja suo sille vapauden, jota muotoseikat eivät kahlitse. Vaikeneminen auttaa myös kokoamaan sielun voimat ja palauttamaan ne alkuperäiseen luonnolliseen tilaansa niin ettei Jumalan kuvan vääristyminen ja luisuminen pahuuteen anna aihetta syyttää kaiken hyvän Luojaa pahan luojaksi. (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 223 – 224, kohta 24)

Kun viisi aistiamme alistuvat neljälle päähyveelle ja tottelevat niitä, alkaa neljästä perusaineesta luotu ruumiimme kiertää häiriintymättä elämän kehää: kolme päävoimaamme eivät enää ole kapinassa keskenään, vaan sielun himollinen puoli -tahto ja tunteet, – on yhteydessä järjelliseen. Näin mieli ottaa vallan, joka sille luonnostaan kuuluu ja tekee neljästä päähyveestä valjakon ja panee istuimekseen aistien palvelijaviisikon. Kun mieli on taistellut voitokkaasti hirmuvaltiasta – lihaa -vastaan, se temmataan tällä nelivaljakolla taivaisiin ja se saa voitonseppeleen iankaikkisen Kuninkaan edessä. Jumalassa mieli saa myös levon vaelluksestaan. (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s.259, kohta 95)

Gregorios Siinailainen

Aistit, etenkin terveet aistit, toimivat vastaavalla, etten sanoisi samalla tavalla kuin sielunvoimat. Sielunvoimat näet elävät ja toimivat aistien välityksellä ja elävöittävä Henki on yhtynyt sekä sieluun että aisteihin. Todella sairas ihminen on silloin, kun himot tekevät hänet heikoksi ja hän vain makaa velttouden sairaalassa. Aistit näkevät selvästi aistimaailman ja sielunvoimat tarkastelevat henkisiä asioita. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun niiden välillä ei ole mitään saatanan synnyttämää taistelua, joka sotii mielen ja hengen lakia vastaan (Vrt. Room. 7: 23). Mutta kun Henki liittää aistit ja sielunvoimat toisiinsa ja ne yhtyvät, silloin ne tuntevat välittömästi kaikki jumalalliset ja inhimilliset asiat niiden olemuksen pohjia myöten sellaisina kuin ne luonnostaan ovat. Ne näkevät selvästi niiden sisäiset perusteet ja tarkastelevat Kolminaisuutta, kaiken ja kaikkien Alkusyytä, niin selkeästi kuin vain on mahdollista. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 292, kohta 98)

Teoleptos

Aistien valloilleen päästäminen tietää kahleita sielulle, kun taas aistien kahlehtiminen antaa sielulle palkaksi vapauden. Niin kuin auringon laskua seuraa yö, niin myös sielun valtaa Kristuksen poistuttua himojen pimeys ja henkiset pedot repivät sen kappaleiksi. Kun aurinko nousee, pedot vetäytyvät luoliinsa. Vastaavasti kun rukoilijan ymmärryksen taivaalle nousee Kristus-aurinko, kaikki halu maailmallisiin asioihin katoaa, kiintymys lihaan häviää ja mieli ryhtyy työhönsä, tutkiskelemaan jumalallisia asioita, ja askaroitsee siinä iltaan asti (Vrt. Ps.104: 23). Tämä ei tarkoita, että mieli rajoittaisi työskentelynsä hengellisen lain parissa tiettyyn ajanjaksoon tai määrään vaan se ulottaa sen aina ajallisen elämän loppuun saakka, kunnes sielu jättää ruumiin. Tätä tarkoittaa profeettakin sanoessaan: »Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkiskelen.» (vrt. Ps.119:97) Päiväksi hän kutsuu ihmisen koko elämänkaarta. Luovu siis ulkonaisista tapaamisista ja käy taistoon sisimmässäsi piileviä ajatuksia vastaan, kunnes löydät sijan puhtaalle rukoukselle ja asumuksen Kristukselle. Hän valaisee ja ilahduttaa sinua ilmaisemalla itsensä sinulle ja vierailemalla luonasi. Hän saa sinut pitämään ilona ahdistuksia, jotka kohtaavat sinua Hänen tähtensä, ja karttamaan maailmallisia nautintoja kuin katkeraa koiruohoa. (Teoleptos, Fialdelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely Kristuksessa ja mistä koostuu munkin kilvoittelu? Filokalia IV, s. 1, kohta 9)

Maailmasta vetäytyminen suo maailman hylänneelle turvapaikan Kristuksen luona. Maailmalla tarkoitan rakkautta aistimaailman asioihin ja lihallisuuteen. Totuuden tuntemisen myötä maailmasta vieraantunut pääsee lähelle Kristusta ja voittaa omakseen Hänen rakkautensa. Tämän rakkauden tähden hän on luopunut kaikesta maailmaan kuuluvasta ia siten ostanut omakseen kallisarvoisen helmen, Kristuksen. ( Mt. 13: 46) (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely Kristuksessa ja mistä koostuu munkin kilvoittelu? Filokalia IV, s. 10, kohta 2)

Patriarkka Kallistos

Ellemme sulje ruumiillisia aistimiamme, ei meistä kumpua se vesi, jota Herra lahjoitti samarialaiselle naiselle. Tämä pyysi näkyvää vettä, mutta löysikin sisimmästään kumpuavan elämän veden. (Joh.4:14) Sillä niin kuin maassa luonnostaan on vesisuonia ja lähteitä, niin myös sydämen maasta luonnostaan kumpuaa ja pulppuilee elämän vesi. Se on kuin Isän valo, jonka Aadam tottelemattomuuttaan kadotti. (Patriarkka Kallistos: Rukouksesta, Filokalia IV, s. 28, kohta 4)

Mieli joka on puhdistunut ulkonaisista ja on käytännön kilvoituksin alistanut aistit valtaansa pysyy liikkumattomana kuin taivaan napa ja suuntaa katseensa sydämen syvyyksiin aivan kuin johonkin keskipisteeseen. Se hallitsee päätä ja katselee sydämeen valonvälähdyksinään ymmärryksen säteet, jotka ammentavat sydämestä jumalallisia ajatuksia, ja kaikki ruumiin aistit tottelevat sitä. (Patriarkka Kallistos: Rukouksesta, Filokalia IV, s. 285, kohta 7)