Jeesuksesta opettajana ja esikuvana

Jesaja Erakko

Opettajamme Jeesus Kristus, joka tunsi pahojen henkien äärimmäisen armottomuuden ja sääli ihmissukua, on antanut meille ankaran käskyn: »Olkaa valmiit joka hetki, sillä ette tiedä, millä hetkellä varas tulee, ettei hän tullessaan löytäisi teitä nukkumasta.» (vrt. Mt24:42 – 43) Hän on myös varoittanut: » Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se hetki yllättää teidät äkkiarvaamatta. » (Lk.21:34) Varjele siis sydäntäsi ja tarkkaa aistejasi. Jos rauhaisa Jumalan muistaminen viipyy sydämessäsi, voit helposti kukistaa rosvot, jotka pyrkivät ryöväämään sydämesi. Joka on tottunut huolellisesti tarkkaamaan ajatuksiaan, pystyy erottamaan sisätiepyrkijöistä ne joiden tarkoituksena on saastuttaa hänet. Sellaiset nimittäin saavat mielen hämmennyksiin, niin että siitä tulee ailahteleva ja joutilas. Kuitenkin ne jotka tuntevat pahojen henkien kavaluuden, pysyvät rauhallisina ja rukoilevat Herraa. (Pyhä Jesaja Erakko: Mielen varjelemisesta I / 53. 12)

Tarkkaa sydäntäsi, veljeni, ja vartioi valppaasti vihollisiasi, sillä niiden pahuus on rajaton. Pidä mielessäsi, että ihminen ei voi tehdä sekä pahaa että hyvää. Siksi Vapahtajamme kehottaakin meitä valvomaan sanoessaan: »Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.» (Mt.7:14) (Pyhä Jesaja Erakko: Mielen varjelemisesta I/56. 21)

 

Evagrios

Haluatko siis, rakas veljeni, ryhtyä elämään todellisena erakkomunkkina ja niin tavoitella noita mielen vaikenemisen hedelmiä? Jätä taaksesi kaikki tämän maailman huolet, kaikki sen hallitukset ja esivallat, toisin sanoen ole aineeton, himoton, vapaa kaikista haluista, jotta niitä tuntematta voisit keskittyä vaikenemiseen. Sillä jos joku ei pääse näiden kaikkien yläpuolelle, ei hän voi menestyä vaikenemiskilvoituksessaan. Syö vähän ja yksinkertaisesti äläkä herkuttele. Ja vaikka mieleesi tulisi ajatus, että vieraanvaraisuuden osoittamiseksi sinun on hankittava jotain kalliimpaa ja herkullisempaa, älä kallista sille korvaasi äläkä anna sille yhtään periksi. Sillä siinä väijyy vihollinen ja koettaa saada sinut lyömään laimin vaikenemiskilvoituksesi. Tiedät, että Herra Jeesus moittii tällaisten parissa puuhailevaa sielua niin kuin Marttaa: »moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa” – kuulla Jumalan sanaa ja sen jälkeen tyytyä siihen mitä käsillä on. sen tähden Hän jatkaakin: “Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.» (Lk.10: 41- 42) Voit pitää esikuvanasi myös Sarpatin leskeä ja muistaa, millä ruoilla hän kestitsi profeettaa. (1 Kun.17:10)Vaikka sinulla olisi vain leipää, suolaa ja vettä, voit niidenkin avulla saada palkan vieraanvaraisuudesta. Ja vaikkei sinulla olisi niitäkään, niin jos vain otat vieraan ystävällisesti vastaan ja sanot hänelle jotain hyödyllistä, voit silläkin tavoin saada vieraanvaraisuuden palkan. Sanotaanhan: »Eikö sana ole enemmän kuin hyvä anti.» (Siir.18:16)

Armeliaisuudesta sinun on siis ajateltava seuraavasti. Varo, ettet halua rikkautta jakaaksesi sen köyhille. Tämäkin on paholaisen petos, joka usein johtaa turhamaisuuteen ja antaa mielelle aiheen paljoon touhuamiseen. Sinulla on evankeliumissa Herran Jeesuksen todistus leskestä, joka vaivaisella kahdella rovolla ylitti rikkaiden runsaat lahjat. »Sillä he», sanoo Herra, »panivat uhriarkkuun liiastaan, mutta tämä pani koko elämisensä.» (Mk.12:42 – 44) Vaatteissa taas varo mielimästä tarpeettomia. Pukeudu vain sitä mukaa, että se riittää ruumiin tarpeisiin. Heitä ennemminkin murheesi Herran huomaan, Hän pitää sinusta huolen. “‘ Jos tarvitset ruokaa tai vaatteita älä häpeile ottaa vastaan sitä mitä muut tarjoavat, sillä kieltäytyminen on yksi ylpeyden laji. Mutta jos sinulla itselläsikin on jo yllin kyllin, anna puutteenalaisille. Näin Jumala tahtoo lastensa hoitavan jokapäiväiset asiansa. Niinpä apostolikin kirjoittaa korinttolaisille puutteenalaisista: »Tulkoon teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus, niin kuin kirjoitettu on: ‘Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut.» (2Kor.8:13 – 15) Kun siis sinulla on nyt kaikkea mitä tarvitset, älä huolehdi tulevaisuudesta, älä seuraavasta päivästä, viikosta tai kuukausista. Huominen päivä tuo tullessaan sen, mikä on silloin tarpeen, etenkin kun sinä ennen muuta etsit taivasten valtakuntaa ja Jumalan vanhurskautta. Sillä Herra sanoo: »Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä teille annetaan.» (Mt.6:33)

Älä ota luoksesi oppilasta palvelemaan itseäsi, ettei vastustaja saisi tämän kautta mitään pahaa aikaan ja houkuttelisi ajatuksiasi huolehtimaan ylellisistä ruoista, sillä silloin et voi keskittyä tarkkailemaan sisintäsi. Ja jos mielit ruumiillista lepoa, ajattele parempaa – tarkoitan hengellistä lepoa. Sillä hengellinen lepo on todellakin ruumiillista parempi. Jos taas oppilaan hyödyn ajatteleminen saa sinut myötämieliseksi, älä kuitenkaan taivu. Sillä tämä* ei ole meidän erakkojen tehtävä vaan muiden, nimittäin luostarien** isien. Huolehdi sinä vain omasta hyödystäsi ja säilytä vaikeneva elämäntapasi.

Älä asetu asumaan aineellisiin kiintyneiden ja monitouhuisten ihmisten kanssa; asu joko yksin tai aineellisista vapaiden samanmielisten veljien kanssa. Se näet joka asuu aineellisiin kiintyneiden monitouhuisten ihmisten kanssa, tulee itsekin samanlaiseksi ja joutuu tapojen orjaksi, turhiin puheisiin ja kaikkiin muihin kauheuksiin, vihaan, murheeseen, mammonan haalimisvimmaan ja pahennusten pelkoon. Ala kanna huolta vanhempiesi toimeentulosta äläkä sukulaisistasi. Vältä tiheitä tapaamisia heidän kanssaan, etteivät he riistäisi sinulta keljasi rauhaa eivätkä sotkisi sinua omiin asioihinsa. Herra sanoo: »Anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa sinä minua.» (Mt.8:22) Jos keljasi on helppopääsyisessä paikassa, lähde pois sieltä ilman sääliä ja kaipausta. Tee ja toimita kaikki siinä tarkoituksessa että voisit vaieta ja mietiskellä, keskittyä Jumalan tahdon tutkisteluun ja taisteluun näkymättömiä voimia vastaan.

*Tarkoittaa hengellistä ohjausta.

** kts. Luostari, luostarielämä.

Jos sinulla on ystäviä, älä tapaa heitä usein. Voit nimittäin olla heille hyödyksi, vaikka tapaisitkin heitä harvoin. Mutta jos näet heistä koituvan sinulle vahinkoa, älä ollenkaan lähesty heitä. Ystävinäsi sinun tulee pitää niitä, jotka ovat sinulle hyödyksi ja auttavat sinua kulkemaan valitsemaasi tietä. Vältä pahoja ja riidanhaluisia ihmisiä, äläkä asetu asumaan kenenkään sellaisen kanssa. Hylkää myös heidän väärät neuvonsa, sillä he eivät ole Jumalan omia eivätkä pysy uskollisina. Rauhan miehet olkoot ystäviäsi, hengelliset veljet, pyhät isät. Sillä niin Herrakin kutsuu sellaisia sanoessaan: »Sillä jokainen joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.» (Mt.12:50)

Älä erehdy monitouhuisten seuraan äläkä käy heidän kesteissään, etteivät he viettelisi sinuakin omiin eksytyksiinsä ja siten vieroittaisi vaikenemisen tieteestä.* Sillä sitä he himoitsevat. Älä kallista korvaasi heidän sanoilleen äläkä kuuntele heidän sydämensä kuiskutuksia. Nämä ihmiset ovat nimittäin todella vahingollisia. Ikävöi ja kaipaa sydämessäsi maan uskollisia, että innokkaasti ottaisit oppia heidän murehtimisestaan. Sanotaanhan: »Maan uskollisia minun silmäni etsivät, että he asuisivat minua lähellä». (Ps.101:6) Jos joku Jumalan rakkaudessa vaeltava tulee luoksesi ja kutsuu sinut aterioimaan ja haluat mennä, mene – mutta palaa pian keljaasi. Mikäli mahdollista, älä koskaan yövy muualla kuin keljassasi, jotta vaikenemisen armo pysyisi aina lähelläsi ja voisit vapaasti harjoittaa kutsumukseesi kuuluvaa hartautta. (Munkki Euagrios: Munkkielämän pääpiirteet I / 62 – 65. 3 – 5, 7)

* Mielen vaikenemisen harjoitus, hesykhia, on isien mukaan todella tieteiden tiede.

Paastoa voimiesi mukaan Herran edessä. Paasto puhdistaa rikkomuksista ja synneistä, vakavoittaa sielun, pyhittää mielen, karkottaa pahat henget ja valmistaa Jumalan läheisyyteen. Syö kerran päivässä äläkä himoitse toista ateriaa, ettei sinulla olisi paljon kuluja ja ettet tekisi mieltäsi levottomaksi. Kun elät näin, sinulta liikenee varoja hyväntekeväisyyteen ja voit kuolettaa ruumiisi himot. Mutta jos luoksesi tulee veljiä ja sinun on vieraanvaraisuuden tähden syötävä toinen tai kolmaskin kerta, älä ole siitä nyreissäsi äläkä murheissasi. Päinvastoin: täytä iloiten velvollisuutesi ja toisen tai kolmannen kerran syödessäsi kiitä Jumalaa, että olet täyttänyt rakkauden lain, sillä tiedäthän, että tästä lähtien itse Jumala huolehtii aineellisista tarpeistasi. Saattaa käydä niinkin, että ruumiisi sairastuu, ja joudut syömään kahdesti ja kolmesti, jopa useamminkin. Tästä älköön mielesi olko murheellinen. Sairauden sattuessa ei ole syytä jatkaa kutsumukseemme kuuluvia ruumiillisia kilvoituksia vaan joissakin niistä on annettava vähän periksi, että pikemmin parantuisit ja voisit aloittaa ne uudelleen.

Pari sanaa vielä eri ruoka-aineista pidättymisestä. Jumalan sana ei estä syömästä kaikkea: »Katso, minä olen antanut teille kaiken, syökää kaikkea niin kuin viheriäisiä kasveja (1 Moos.9:3) mitään kyselemättä»; (1Kor.10:25) »Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään». (Mt.15:11) Ruoka-aineista pidättyminen olkoon siis aina meidän omasta asenteestamme riippuvaista vapaaehtoista kilvoittelua. (Munkki Euagrios: Munkkielämän pääpiirteet I / 68.10)

Järkeämme, meidän perämiestämme, haluaa Herrakin kasvattaa, kun Hän evankeliumissaan sanoo: »Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.» (Mt.6:1) Samoin Hän sanoo: »Kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. (Mt.6:5) – – Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niin kuin ulkokullatut, sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa!» (Mt.6:16) Tarkatkaamme siis mitä sielujen Parantaja sanoo ja miten Hän armeliaisuudella poistaa vihan, rukouksella puhdistaa mielen ja paastolla kuihduttaa intohimon. Näin syntyy uusi Aadam, joka uudistuu Luojansa kuvan mukaan. (Kol.3:10) Himottomuuden ansiosta ei hänessä enää ole miestä eikä naista, uskon ykseyden ansiosta ei kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa eikä vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus. (Kol.3:11) (Munkki Euagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä I / 72.3)

Vaatteista ja ruoasta murehtimisesta ei liene enää tarpeen kirjoittaa, koska itse Vapahtaja on sen evankeliumeissa kieltänyt. Sanoohan Hän: »Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte.» (Mt.6:25)Tuollainen murehtiminenhan on selvästi ominaista pakanoille ja uskottomille, jotka eivät tunnusta Jumalan kaitsetmuksellista huolenpitoa ja kieltävät Luojan. Mutta meille kristityille se on täysin vierasta—mehän uskomme, että kaksi varpustakin jotka myydään yhteen ropoon ovat pyhien enkelien suojeluksessa. (Mt.10:29) Sitä paitsi tässäkin on nähtävissä demonien tavanomainen toiminta: epäpuhtaiden ajatusten jälkeen ne täyttävät mielen ajatuksilla jokapäiväisistä tarpeista ja niistä huolehtimisesta, jotta Jeesus joutuisi poistumaan meidän mielemme majasta, jonka täyttää ajatusten roskaväki, (vrt. Joh.5:13) ja niin sana tulisi hedelmättömäksi tämän maailman huolen tukahduttaessa sen. (Mt.13:22) Sen tähden torjukaamme tällaiset ajatukset ja heittäkäämme huolemme Herran haltuun, tyytyen siihen mitä meillä on, (Hebr.13:5) niin että niukalla elannolla ja köyhällä vaatetuksella riisuisimme joka päivä yltämme nuo turhamaisuuden isät. (Munkki Euagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä I / 74. 5)

Entä sitten se demoni, joka saattaa sielun tunteettomuuden tilaan? Pelkään siitä kirjoittaakin. Sen saapuessa sielu näet lankeaa luonnollisesta tilastaan sekä luopuu Herran pelosta ja hartaudesta. Syntiä se ei lue synniksi, laittomuutta ei pidä laittomuutena, helvettiä ja iankaikkista tuomiota se pitää joutavana höpinänä, maata järisyttävälle tulelle se nauraa pilkaten? Ja vaikka se tunnustaakin Jumalan, niin Hänen säädöksiään se ei halua tuntea. Hakkaat sydäntäsi sielusi johdattaessa sinua syntiin, mutta se ei sitä tunne. Koetat taivuttaa sitä Raamatun kirjoituksilla, mutta se on täysin paatunut eikä kuule. Kuvailet sille ihmisten pilkkaa, mutta se ei välitä siitä, häpeästä se ei tajua mitään—se on kuin sika, joka silmät sidottuina murtaa aitauksensa.

Tämän demonin tuovat mukanaan turhamaiset ajatukset, jos ne saavat asettua meihin. Sen tähden sanotaankin: »Ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi». (Mt.24:22)Tämä demoni hyökkää harvoin luostariyhteisössä eläviä veljiä vastaan. Syykin on selvä: toisten onnettomuuksien edessä—olipa kyseessä sitten sairaus, vankeus tai äkkikuolema -sielu vähä vähältä liikuttuu ja alkaa tuntea myötätuntoa, jolloin pahan hengen aiheuttama paatunut tunnottomuus hälvenee. Tällainen apu puuttuu meiltä erakoilta, jotka elämme autiomaassa ja kohtaamme harvoin sairastavia.

Tämän demonin karkottamiseksi on Herra antanut käskyn käydä katsomassa sairaita ja vierailla vankeudessa olevien luona. Hän sanoo: »Minä sairastin ja te kävitte minua katsomassa.» (Mt.25:36)

Mutta muistettakoon myös tämä: Jos erakko tämän demonin vaikutuksessa ollessaan ei ole taipunut haureellisiin ajatuksiin eikä masennuksen vallassa ole lähtenyt asumuksestaan, se on osoituksena siitä, että hänellä on jumalallista kärsivällisyyttä ja siveyttä ja että hän on autuas suuren himottomuutensa tähden. Ne jotka ovat lupautuneet Jumalan palvelemiseen mutta antavat etusijan seurustelulle maailman ihmisten kanssa, varokoot tätä demonia. – Häpeän puhua tai kirjoittaa siitä mitään enempää. (Munkki Euagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä I / 78 – 79. 10)

Joka on voittanut vihan, on voittanut demonit. Mutta vihan orjalle ovat munkkeuselämä ja meidän Herramme tiet vieraat, sillä kuten on kirjoitettu, itse Herra opettaa sävyisille tiensä.* Vaikea on näet pahan pyydystää erakon mieltä, kun se pakenee sävyisyyden laaksoon. Sillä tuskin on hyvettä, jota demonit pelkäävät niin paljon kuin sävyisyyttä. Tämä hyve oli Mooseksella, jota kutsutaan kaikkia ihmisiä sävyisämmäksi. (4Moos.12:3) Jumalallinen Daavid taas osoitti, että tämän hyveen tähden Jumala muistaa ihmistä: »Muista, Herra, Daavidia ja hänen sävyisyyttään.» (Ps.132:1 LXX) Itse Vapahtajamme on kehottanut meitä ottamaan oppia Hänen sävyisyydestään: »Oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.» (Mt.11:29) Sellainen, joka tosin pidättyy ruoasta ja juomasta, mutta lietsoo itseään vihaan pahoilla ajatuksilla, on kuin merta kyntävä laiva, jonka kapteenina on demoni. Siksi meidän on kaikin voimin tarkoin vartioitava koiraamme. Meidän on kasvatettava se sävyisäksi kaikkia ihmisiä kohtaan ja opetettava se tuhoamaan vain susia, mutta jättämään lampaat rauhaan. (Munkki Euagrios: Himojen ja ajatusten erittelemisestä I / 80.12)

*Ps. 29:9: UT:ssa ja Septuaginta-käännöksessä kreikk. sana praos ilmaisee nöyrää, hiljaista lempeyttä. Se on suom. Raamatussa käännetty joko nöyrä tai hiljainen tässä käytetään sanaa sävyisä (suom.)

Kirjeesi oli Jumalan mielen mukainen ja saapui sopivaan aikaan, sillä sen kosketuksella sait minut toipumaan epäpuhtaiden himojen kuumeesta. Näin autuaasti seuraten Ohjaajaa ja Opettajaa olet lohduttanut mieltäni, joka sairastaa mitä häpeällisimpien himojen vallassa. Eikä siinä ole mitään ihmettelemistä, sillä sinun osaksesi on aina tullut se mikä on erinomaista. Sinä olet kuin tuo siunattu Jaakob. Palveltuasi hyvin Raakelin tähden sinä Lean saatuasi jatkat edelleen tuon kaivatun tavoittelemista, kunnes hänenkin tähtensä olet saanut täyteen seitsemän vuotta. (1 Moos.29:25) En kiellä että olen tehnyt työtä koko yön saamatta kuitenkaan mitään. Mutta sinun käskystäsi heitin verkot ja sain suuren määrän kaloja, en tosin isoja, mutta kuitenkin lukumäärältään l53. (vrt. Lk.5:6; Joh.21:11) Kun nyt lähetän ne sinulle rakkauden korissa yhtä monena luvun kohtana, olenkin täyttänyt määräyksesi. Ihailen ja arvostan suuresti, että haluat nimenomaan rukousta käsittelevää kirjoitusta. (Munkki Euagrios:Rukouksesta I / 91)

Mene, myy mitä sinulla on, ja anna köyhille (Mt.19:21) ja ota ristisi ja kiellä itsesi (Mt.16:24), jotta voisit rukoilla ilman mielen hajaannusta. (Munkki Euagrios:Rukouksesta I / 93 – 94.17)

Raamattu sanoo: “Jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa.” (Mt.5:24) Sitten rukoile häiriintymättä. Kauna pimentää rukoilijan järjen ja heittää varjon hänen rukouksensa ylle. (Munkki Euagrios: Rukouksesta I / 94.21)

Älä rukoile toiveittesi toteutumista. Ne eivät aina ole sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Rukoile kuten sinua on opetettu: »Tapahtukoon sinun tahtosi minussa.”(vrt. Lk.22:42) Joka asiassa tulee rukoilla, että tapahtuisi Hänen tahtonsa. Hän tahtoo sitä, mikä on hyvää ja hyödyllistä sielullesi, kun taas sinä et aina sitä tavoittele.(Munkki Euagrios: Rukouksesta I / 95.31)

Etsi rukouksessasi ainoastaan “Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan”, (Mt.6:33) so. hyvettä ja tietoa, niin kaikki muu annetaan sinulle. (Munkki Euagrios: Rukouksesta I /96.39)

Jos haluat rukoilla tarvitset Jumalaa, joka antaa rukouksen rukoilevalle. Kutsu häntä avuksesi sanoen: “Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi”, (Mt 6:9) so. Pyhä Henki ja ainosyntyinen Poikasi. Näin opetti meitä itse Herra sanoessaan, että Isää tulee rukoilla hengessä ja totuudessa. (Joh.4:24) (Munkki Euagrios: Rukouksesta I /98.59)

“Hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä». (Lk.18:1-8) Älä siis väsy äläkä masennu, vaikka et vielä ole saanut rukouksen lahjaa, sillä saat sen myöhemmin. Muista, mitä Herra lisäsi vertaukseen: »Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa. Eikö sitten Jumala toimittaisi pian oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat.» Ole siis rohkealla mielellä ja pysy vaivoja pelkäämättä pyhässä rukouksessa. (Munkki Euagrios: Rukouksesta I / 102 – 103. 88)

Hän, joka ei tarvitse mitään eikä ole lahjottavissa, ei ottanut vastaan lahjan kera uhrialttarille tulevaa ennen kuin tämä oli sopinut lähimmäisensä kanssa, joka oli pahoilla mielin hänen vuokseen. (Mt. 5:23 – 24) Kuinka suurta varovaisuutta ja harkintakykyä siis tarvitaankaan, jotta voisimme tuoda Jumalalle otollisen suitsukkeen mielemme uhrialttarille. (Munkki Euagrios: Rukouksesta I /110. 147)

Rukouksen ylistettävyys ei riipu ainoastaan määrästä vaan myös laadusta. Siitä osoituksena ovat nuo kaksi miestä jotka menivät temppeliin rukoilemaan. 8(lk.18:10) Siitä muistuttavat myös Herran sanat: “Kun rukoilette, älkää turhia hokeko.” (Mt.6:7) (Munkki Euagrios: Rukouksesta I/ 111.151)

 

Kassianus Roomalainen

Sillä Herran sanojen mukaan “sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet…” (Mt 15:19) (Pyhä Cassianus Roomalainen: Haureuden hengestä… I / 115 r 6 alh)

Tehtävänämme on Herran sanan mukaan puhdistaa “ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi”. (Mt.23:26) (Pyhä Cassianus Roomalainen: Haureuden hengestä… I/ 116. r 4)

Sen tähden myös sielujemme Parantaja lääkitsi sielun sisintä, missä hän tiesi sairauden syiden piilevän, sanoessaan: »Jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.» (Mt.5:28) Tällä hän ei niinkään pyri ojentamaan uteliaita ja haureellisia silmiä kuin sielua, joka on pantu ihmisen sisimpään ja joka käyttää väärin Jumalan hyvään tarkoitukseen antamia silmiä. Ei viisas sananlaskujen sepittäjäkään sano: »Yli kaiken varottavan varjele silmiäsi», vaan » yli kaiken varottavan varjele sydämesi». (sanaanl.4:23) Näin hän sijoittaa ehkäisevän varjelun juuri siihen, mikä käyttää silmiä oman tahtonsa mukaisesti.

Varjelkaamme siis sydäntämme seuraavasti: kun mieleemme paholaisen juonien vaikutuksesta nousee muistikuva naisesta, vaikkapa vain äidistä tai sisaresta tai muista hurskaista naisista, karkottakaamme se heti sydämestämme, ettei viettelijä tällaisten muistikuvien myötä saisi näistä henkilöistä kimmoketta ja syöksisi mieltämme häpeällisiin ja vahingollisiin muistoihin. Tätä samaa tarkoittaa myös Jumalan ensimmäisille ihmisille antama käsky käärmeen pään rikkipolkemisesta, (1 Moos.3:15)ts. on tuhottava turmiolliset ajatukset jo silloin kun ne vasta kohottavat päätään, sillä niiden kautta koko käärme pyrkii luikertelemaan sieluumme. Jos näet päästämme sisään pään, so. vastaanotamme ajatuksen, otamme sitten helposti vastaan käärmeen muunkin ruumiin eli suostumme nautintoon. Nautinnosta taas mieli helposti johtuu laittomaan tekoon. Tulee siis, kuten on kirjoitettu, »joka aamu hukuttaa kaikki jumalattomat maasta» (Ps.101:8), ts. tiedon valossa eritellä ja tuhota syntiset ajatukset sydämemme maaperästä. (Pyhä Cassianus Roomalainen: Haureuden hengestä… I/ 117)

Jotkut tulkitsevat väärin pyhän Raamatun sanan »autuaampi on antaa kuin ottaa» (Apt.20:35) ja koettavat vääristellen soveltaa sitä omaan petolliseen rahanhimoonsa. Samoin he vääristävät Herran opetuksen »jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua».( Mt.19:21) Näin he selittävät, että autuaampaa kuin köyhyys on hallita omaisuuttaan ja antaa siitä tarvitseville. Tällaiset tietäkööt, etteivät he ole vielä luopuneet maailmasta eivätkä astuneet munkkeuselämän täydellisyyteen, koska häpeävät ottaa Kristuksen tähden kantaakseen apostolisen köyhyyden sekä käsiensä työllä hankkia, mitä he ja heidän seuralaisensa tarvitsevat. (Apt.20:34) (Pyhä Cassianus Roomalainen: Rahanhimosta I/ 123. r 7)

Pitäkäämme mielessä Ananiaan ja Safiiran saama tuomio ja kavahtakaamme jättämästä itsellemme mitään omaisuudestamme. Samoin muistakaamme varoittavana esimerkkinä Geehasia, joka rahanhimonsa palkaksi sai ikuisen pitaalin, ja varjelkaamme itseämme, ettemme ryhtyisi haalimaan rahaa, jota meillä ei ollut edes maailmassa eläessämmekään. Muistakaamme myös Juudaksen loppua hirsipuussa ja kavahtakaamme ottamasta mitään siitä, minkä maailmasta luopuessamme hylkäsimme. Tämän lisäksi pitäkäämme aina mielessämme kuolemaa, ettei Herramme vain tulisi sinä hetkenä, jona emme luule, (Mt.24:44) ja löytäessään omantuntomme rahanhimon tahraamana sanoisi meille kuten evankeliumin kertomuksen rikkaalle miehelle: »Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä olet hankkinut?» (Lk.12:20) (Pyhä Cassianus Roomalainen: Vihasta I/ 125 )

Sille, joka haluaa päästä täydellisyyteen ja tahtoo kilvoitella oikean hengellisen kilvoituksen, olkoon vihan ja kiivastuksen heikkous vierasta. Hän kuulkoon, mitä tuo Jumalan valittu ase kehottaa: »Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.» (Ef.4:31) Sanoessaan »kaikki» hän ei ole jättänyt meille ainoatakaan perusteltua tai järkevää vihastumisen aihetta. Joka siis tahtoo oikaista hairahtuvaa veljeään, pyrkiköön varjelemaan itsensä hämmentymättömänä, ettei hän halutessaan parantaa toisen tartuttaisi tautia omaan itseensä niin että häneen sopisivat evankeliumin sanat: »parantaja, paranna itsesi» (Lk.4:23) ja »kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi’?» (Mt.7:3) (Pyhä Cassianus Roomalainen: Vihasta I/ 126. r 17)

On näet kartettava sekä teoissa ilmenevää vihaa että mielessä esiintyvää, ettei mieli pitkävihaisuuden pimeyden synkistämänä lankeaisi pois tiedon ja arvostelukyvyn valosta ja jäisi ilman Pyhää Henkeä. Siksi Herrakin käskee evankeliumissa jättämään lahjan alttarille ja sopimaan veljen kanssa, (Mt.5:23 – 24) koska lahja ei voi olla otollinen, jos viha ja kaunaisuus asustavat meissä. (Pyhä Cassianus Roomalainen: Vihasta I/ 127.r 8 alh)

Herrakin opettaa evankeliumissaan meitä panemaan pois kaiken vihan ja sanoo: »Joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion.» (Mt.5:22) Näin luetaan parhaissa käsikirjoituksissa. Itse Raamatun tarkoituksesta käy selville että joissakin käsikirjoituksissa esiintyvä »ilman syytä» on lisäys.

Herran tarkoitus on kaikin keinoin poistaa meistä vihan juuri ja kipinä. Hän kieltää meiltä jok’ainoan vihastumisen syyn, ettemme näennäisesti aiheellisesta alusta pääsisi lankeamaan vihan mielettömään raivoon. (Pyhä Cassianus Roomalainen: Murehtimisesta I / 130. r 7 alh)

Tämän tietäen pelätkäämme ja yli kaiken varjelkaamme sydäntämme kuolettavalta ylpeyden hengeltä. Jos jonkin hyveen onnistummekin toteuttamaan, toistelkaamme itseksemme apostolin sanoja: » En kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.» ( 1Kor. 15:10) Sanoohan itse Herra: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä.» (Joh.15:5) (Pyhä Cassianus Roomalainen: Ylpeydestä I /139. r 15)

Toiset sanoivat, että täydellinen hyve on köyhyys ja kaiken oman hylkääminen, koska mieli näin vapautuneena maallisten huolten sekavasta vyyhdestä pystyy helpommin lähestymään Jumalaa. Toiset taas pitivät hyveistä parhaana armeliaisuutta, koska Herra on evankeliumissa sanonut: “Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minun syödä jne.” (Mt. 25:34 – 35) (Pyhä Cassianus Roomalainen: Skiitan pyhistä isistä I / 147. r.21)

Mistä siis johtuu, että he ovat menneet harhaan oikealta tieltä? Minun mielestäni ei mistään muusta kuin siitä, ettei heillä ole ollut arvostelukyvyn armolahjaa. Se näet opettaa ihmistä luopumaan liioittelusta puoleen tai toiseen; ja se opettaa vaeltamaan kultaista keskitietä: ei anna ylenmääräisen pidättyvyyden houkutella petollisesti oikealle, eikä liioin välinpitämättömyyden ja velttouden vietellä mukaansa vasemmalle. Arvostelukyky on kuin sielun silmä tai lamppu evankeliumin sanan mukaan: “Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on vilpitön, on koko ruumiisi valaistu. Mutta jos silmäsi on paha, on koko ruumiisi pimeä.” (Mt.6:22) Niin todellakin arvostelukyky tutkii kaikki ihmisen ajatukset ja teot sekä erittelee ne poistaen niistä kaiken pahan ja Jumalalle vastenmielisen ja karkottaen eksytyksen kauas ihmisestä. (Pyhä Cassianus Roomalainen: Skiitan pyhistä isistä I /148. r 15)

Et myöskään ajatellut Vapahtajamme vertausta: ei tule musertaa särjettyä ruokoa eikä sammuttaa suitsevaa kynttilänsydäntä. (Mt.12:20) Kukaan ei näet voisi kestää vihollisen hyökkäyksiä eikä edes sammuttaa luonnon tulista kuohuntaa, ellei Jumalan armo vahvistaisi häntä heikkoa. (Pyhä Cassianus Roomalainen: Skiitan pyhistä isistä I / 156. r6 alh)

 

Markus Askeetti

Joka tekee hyvää, muistakoon Häntä, joka on sanonut: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh.15:5) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 165. 41)

Herra sanoo:” Joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Lk.14:33; (Mt.10,37)) Tämä on ymmärrettävä niin, että se ei tarkoita vain rahaa, vaan pahuuden kaikkia ilmenemismuotoja. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/171. 109)

Joka ottaa vastaan totuuden sanoja, ottaa vastaan Jumalan Sanan. Sillä hän sanoo:” Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut.” ( Mt.10:40) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 173. 130)

Jos kiitokset saavat sinut pöyhistymään, odota nöyryytystä. Sillä Raamattu sanoo: “Joka itsensä ylentää, se alennetaan.” ( Mt.23:12) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 174. 137)

Rukoile, ettet joutuisi kiusaukseen. (Mt. 6:13) Mutta kun se tulee, ota se vastaan kuin se olisi jotain sinulle kuuluvaa eikä mitään vierasta. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista I/ 177. 164)

»Kun olette tehneet kaiken mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ‘Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet ainoastaan sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.» (Lk.17:10) Näillä sanoilla Herra tahtoo osoittaa, että käskyjen täyttäminen on velvollisuus, kun taas lapseus on lahjoitettu ihmisille Hänen verensä kautta. Näin siis taivasten valtakunta ei ole tekojen palkka, vaan Jumalan armon lahja, jonka Hän on valmistanut uskollisille palvelijoilleen.

Raamatun mukaan Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden (1Kor.15:3) ja suo vapauden niille, jotka Häntä hyvin palvelevat. Sillä Hän sanoo: »Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.» ( Mt.25:23) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 181. 2, 4)

Raamattu sanoo: »Hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.» (Mt.16:27)Tätä ei pidä ymmärtää niin, että teot sellaisenaan olisivat enempää taivasten valtakunnan kuin helvetinkään arvoisia. Nämä sanat tarkoittavat, että Kristus maksaa meille jokaiselle sen mukaan kuin tekomme todistavat: uskommeko vai emmekö usko Häneen. Hän ei harjoita vaihtokauppaa, vaan maksaa meille Jumalana, Luojanamme ja Vapauttajanamme. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I /183. 22)

Käskyjä on yksityiskohtaisia ja yleisluonteisia. Yksityiskohtainen on esim: “Anna sille, joka on ilman” (Lk.3:11); yleisluontoisesti taas käsketään luopua koko omaisuudesta. (Lk.14:33)

Olet kuullut sanottavan, että monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja monet ensimmäiset viimeisiksi. (Mt.19:30) Tällä tarkoitetaan toisaalta niitä joilla on hyveitä, ja toisaalta niitä joilla on rakkautta. Rakkaus on hyveistä viimeinen, mutta arvoltaan ensimmäinen: se jättää jälkeensä kaikki sitä edeltäneet. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I /184 – 185: 27, 37)

On suuri hyve kestää kärsivällisesti kaikki mikä meitä kohtaa, ja Herran sanojen mukaan rakastaa vihollisiamme. (Mt.5:44) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 187.47)

Toisinaan taas armo piilee lähimmäisen antamassa neuvossa. Joskus se seuraa ajatusta lukemisen aikana ja opettaa luonnollisen päättelyn avulla ymmärrykselle oman totuutensa. Jos emme kätke saamaamme leiviskää, pääsemme todella Herramme iloon. ( Mt.25: 14 – 30) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 188. 63)

Joka on kärsinyt vääryyttä eikä vaadi väärintekijältä hyvitystä, luottaa siinä asiassa Kristukseen, saa satakertaisesti takaisin tässä ajassa ja tulevassa maailmassa iankaikkisen elämän. (Mk 10:30) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 195.130)

Joka tajuaa syvällisesti apostoli Paavalin sanat »meillä on taistelu pahuuden henkiolentoja vastaan», (Ef.6:12) ymmärtää myös sen Herran vertauksen, jossa hän sanoo, että tulee aina rukoilla eikä väsyä. (Lk.18:1)

Laki käskee vertauskuvallisesti tehdä kuusi päivää työtä ja seitsemäntenä levätä. (2 Moos.20:11) Sielun työtä on rahan tai muun omaisuuden avulla tapahtuva hyväntekeminen. Se saa levon ja rauhan myymällä kaikki ja antamalla köyhille, kuten Herra on sanonut. (Mt.19:21) Vapaana kaikesta omaisuudesta se lakkaa työstä ja viettää lepoa sisäisessä toivossa. Tähän lepoon Paavalikin kehottaa meitä pyrkimään: »Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon.» (Hebr.4:11)

Tällä emme tarkoita, että kaikki palkittaisiin jo tässä elämässä eikä tulevan elämän osalle jäisi palkitsemista. Olemme vain halunneet korostaa, että sydämessä tulee ensin olla Pyhän Hengen armo, jotta voisimme päästä taivasten valtakuntaan. Herra tahtoi tehdä tämän meille selväksi sanoessaan: »Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.» (Lk.17:21) Samaa tarkoittaa apostoli sanoessaan: »Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan» (Hebr.11:1) ja toisaalla: »Juoskaa, että sen saavuttaisitte» (1 Kor.9:24) ja vielä: »Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa. Vai ettekö tunne itsessänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.» (2 Kor.13:5) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 197- 198. 147 – 149)

Hyvä on pitäytyä käskyistä tärkeimpään ja etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan (Mt.6:33) eikä huolehtia mistään erityisesti tai rukoilla mitään erityistä. Mutta jos vielä hätäilemme yksittäisistä tarpeistamme, on kutakin myös erikseen rukoiltava. Sillä jos joku tekee jotain tai huolehtii jostakin ilman rukousta, ei hänen asiansa pääty onnellisesti. Tätä tarkoittaa Herrakin sanoessaan: »Ilman minua ette voi mitään tehdä.” (Joh.15:5) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 200. 166)

Kun tehtäväksesi on tullut antaa määräyksiä veljille, toimi sen mukaan, älä vastaväitteiden pelosta jätä sanomatta, mikä kulloinkin on sanottava. Jos he tottelevat sinua heidän hyveensä palkitaan sinulle, mutta jos he eivät tottele, anna heille anteeksi, ja Hän, joka on sanonut: »Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan» (Lk.6:37) tekee samoin sinulle. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I / 206.211)

Jokaisessa Kristuksen sanassa näkyy Jumalan armo vanhurskaus ja viisaus ja Hänen sanojensa voima painautuu niiden sisimpään, jotka halajavat kuulla Hänen opetuksiaan Tämän tähden Häntä vastenmielisesti kuunnelleet armottomat ja väärintekijät eivät voineet oppia tuntemaan Jumalan viisautta, vaan jopa ristiinnaulitsivat sitä opettavan. Tutkiskelkaamme siis mekin, halajammeko kuunnella Häntä mielellämme. (Mk.12:37) Sillä Hän on sanonut: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.» (Joh.14:21) Huomaa, kuinka hän on kätkenyt ilmestymisensä käskyihinsä. Käskyyn Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta sisältyvät kaikki muutkin käskyt. Tämä rakkaus syntyy, kun kaikki aineellinen hylätään ajatusten syvässä hiljaisuudessa.

Tämän tietäen Herra kehottaa meitä: »Älkää murehtiko huomisesta päivästä.» (Mt.6:34) Ja todella: jos joku ei ole vapautunut aineellisista asioista ja niiden aiheuttamista huolista, kuinka hän voisi vapautua pahoista ajatuksista? Ja kuinka hän taas ajatusten piirittämänä voisi nähdä niiden taakse kätkeytyneen synnin? Synti on sielun pimeys ja usva ja saa alkunsa pahoista mielijohteista ja teoista, kun saatana kiusaa meitä houkutuksillaan. Saatanan houkutukset eivät kuitenkaan voi meitä pakottaa, vaan se heittää meille syötin, johon me sitten nautinnonrakkaudesta ja turhamaisuudesta tartumme. Näin käytännössä miellyimme saatanan ehdotuksiin ja hyväksyimme ne, vaikkemme ehkä tietoisesti sitä tahtoneetkaan. Mutta jos emme näe tätä syvintä syntiä, kuinka voimme rukoilla siitä puhdistumista? Ja jollemme ole puhdistuneet kuinka voimme löytää luonnollisen puhtautemme? Mutta jos emme sitä löydä, kuinka voisimme nähdä Kristuksen asuinsijan sisimmässämme – olemmehan me profeettain, evankelistain ja apostolien sanojen mukaan »Jumalan huone»? (Sak.2:10; Joh.14:23; 1 Kor.3:16) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… I /207 – 208.223 – 224)

Käsitelkäämme nyt myös hieman tuota järjetöntä vihan intohimoa, joka autioittaa, hämmentää ja pimentää jokaisen valtaansa joutuneen sielun ja tekee ihmisen petojen kaltaiseksi – erityisesti sellaisen, joka on äkkipikainen. Tämä himo pohjautuu ennen kaikkea ylpeyteen ja ylpeys voimistaa sitä, niin ettei lopulta mikään pysty hävittämään sitä. Niin kauan kuin tätä katkeruuden, vihan ja kiivastuksen puuta kastellaan ylpeyden turmiollisella vedellä, se kasvaa ja kukoistaa sekä tuottaa runsaasti laittomuuden hedelmää. Näin tämä pahan rakennelma sielussa ei enää voi sortua, koska sen tukipilareina ja perustuksena on ylpeys. Muista aina Herran nöyrtymistä, jos haluat, että laittomuuden puu sielussasi – tarkoitan katkeruuden, vihan ja kiivastuksen himoa – kuivettuu, ja lakkaa tuottamasta hedelmää, niin että Hengen kirves hakkaisi sen poikki ja se heitettäisiin evankeliumin sanojen mukaisesti tuleen (Mt.3:10), ja sen myötä häviäisi kaikki paha. Herran nöyrtymistä muistelemalla hävität ja hajotat maahan myös tuon laittomuuden rakennelman, jota paha henki rakentaa sieluun turmion tuottajaksi. Sen rakennuskiviksi se kokoaa aina ajatuksiin hyviä tai huonoja tekosyitä, kun vain muiden teot tai sanat antavat siihen pienimmänkin aiheen, ja pönkittää sitten koko rakennuksen ylpeillä ajatuksilla. Ajattele, kuka Herra oli ja miksi Hän tuli meidän tähtemme! Miten korkeasta jumaluuden kirkkaudesta Hän sanomattomassa hyvyydessään laskeutui meidän ihmisten syvään alhaisuuteen. Taivaassa Hänen kirkkauttaan katselivat – kukin kykynsä mukaan – ja ylistivät kaikki henkiolennot: enkelit, ylienkelit, hallitukset, herraudet, vallat, voimat, kerubit ja serafit ja kaikki muut henkivoimat, joiden nimitykset eivät ole tiedossamme, kuten apostoli sanoo. (Ef.1:21) Kuitenkin Hän tuli kaikessa meidän kaltaiseksemme, jotka asumme kuoleman varjon maassa, (Jes.9:1) sen jälkeen kun Aadam joutui rikkomuksensa takia pahan valtaan ja vihollinen pääsi vallitsemaan meitä himojen välityksellä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Kirje munkki Nikolaokselle I/ 220 – 221.16)

Lopulta sitten liha – varsinkin jos se on hyvinvoipa, nuori ja verevä – kiihottuu tällaisista muistoista helposti hekumaan. Toisinaan unessa, toisinaan valveilla se yltyy saastaisiin tekoihin, vaikkei munkki todellisuudessa olekaan yhteydessä naiseen. Monet pitävät häntä siveänä, neitseellisenä ja puhtaana, saattaapa hän olla jopa pyhän maineessa. Mutta Hän, joka näkee salaisuudet, tuomitsee tällaisen ihmisen saastaisena, irstaana ja haureellisena. Ja oikeudenmukainen on tuomio, joka kohtaa häntä viimeisenä päivänä, ellei hän sitä ennen ole valittanut ja murehtinut sekä paastoin, valvomisin ja lakkaamattomin rukouksin kuihduttanut lihaansa, tehnyt parannusta ja ohjannut mieltään oikeaan muistelemalla ja mietiskelemällä Jumalan pyhää sanaa. Tällainen katumus on otollinen Jumalalle, jonka edessä ihminen on ajatellut tai tehnyt pahaa. Jumala ei valehtele, kun Hän sanoo: »Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.» (Mt.5:28) Sen tähden onkin erityisesti nuorten hyödyllistä pysytellä mikäli mahdollista kokonaan erossa naisista – jopa pyhinäkin pidetyistä – ja mahdollisuuksien mukaan elää yksinään, erossa ihmisistä. Näin taistelu on nuorelle helpompaa ja hän huomaa selvemmin oman edistymisensä, varsinkin jos pitää tarkan vaarin itsestään sekä elää niukalla ruoalla ja juomalla, valvoo rukouksessa ja taistelee sekä pyrkii keskus telemaan kokeneiden hengellisten isien kanssa ja saamaan heiltä ohjausta. Mitä vaarallisinta on näet elää yksin ja oma-valtaisesti ilman ketään todistajaa; samoin on vaarallista elää hengellisesti kokemattomien kanssa. Sillä pahuuden keinot ja salaiset väijytykset ovat monet, ja monenlaisia ansoja vihollinen virittää joka taholta. Sen tähden onkin nuoren pyrittävä elämään yhdessä tai ainakin keskustelemaan usein hengellisesti viisaiden kanssa. Vaikka hänellä ei itsellään olekaan todellisen tiedon valoa, koska hän on vielä hengellisesti keskenkasvuinen, ei hän vaella pimeydessä eikä ole vaarassa takertua pahuuden verkkoihin ja pauloihin ja joutua näkymättömien vihollisten saaliiksi, jos hän kulkee samaa matkaa sellaisen ihmisen kanssa, jolla tätä valoa on. Pahuuden henget nimittäin väijyvät pimeässä sieppaamassa ja tuhoamassa kulkijoita, joiden vaellusta ei valaise sisäinen valo. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Kirje munkki Nikolaokselle I/ 224. 21)

 

Hesykhios

Henkinen raittius on hengellinen menetelmä, joka – jo sitä uutterasti ja innokkaasti harjoitellaan – vapauttaa Jumalan avulla ihmisen täysin himokkaista ajatuksista ja sanoista sekä pahoista teoista. Tämä tie suo sitä vaeltavalle varman tiedon käsittämättömästä Jumalasta – sikäli kuin tämä tieto on ihmisen saavutettavissa – ja auttaa häntä pääsemään selville jumalallisista salaisuuksista. Se saa meidät täyttämään kaikki Jumalan niin Uudessa kuin Vanhassakin testamentissa antamat käskyt ja tuo ulottuvillemme tulevaiset hyvyydet. Juuri tätä henkistä raittiutta tarkoittaa pääasiassa sydämen puhtaus, tuo hyve, joka suuruudessaan ja kauneudessaan on nykyisin munkkien keskuudessa kovin harvinainen – olemme näet käyneet välinpitämättömiksi. Tätä hyvettä Kristus ylisti autuuttavaksi sanoessaan »Autuaat ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.» (Mt.5:8) Koska tämä hyve on näin arvokas, on se myös kalliisti ostettava. Mutta kun ihminen on saavuttanut henkisen raittiuden, se ohjaa häntä oikeaan ja Jumalalle mieluisaan elämään. Se on myös perustana hengelliselle tutkistelulle, opettaa, kuinka meidän tulee panna sielumme kolme osaa toimimaan oikein ja vartioida aistejamme. Sen yhteydessä kasvavat päivittäin neljä perushyvettä. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 228 – 229.1 )

»Ei jokainen, joka sanoo minulle ‘Herra, Herra!’ pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon», (Mt.7:21) sanoo Herra. Hänen Isänsä tahto on, että te jotka rakastatte Herraa, vihaatte pahaan Liittäkäämme siis Jeesuksen rukoukseen viha pahoja ajatuksia kohtaan ja niin täytämme Jumalan tahdon. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 231. 11)

Kuinka hyvä, suloinen, valoisa, nautinnollinen, erinomainen, loistava ja kaunis hyve onkaan henkinen raittius kun Sinä, Kristus Jumala, sitä ohjaat ja ihmismieli valppaana ja nöyränä siinä vaeltaa. Se levittää versonsa hengellisen mietiskelyn meren syvyyksiin ja vesansa aina iloa tuottaviin jumalallisten salaisuuksien virtoihin. (vrt. Ps.80:12) se virvoittaa mielen joka on pitkään näivettynyt pahojen ajatusten, pahojen henkien ja lihan inhottavan mielen jumalattomassa suolavedessä. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 241. 50)

Pyrkikäämme siis, veljeni, innokkaasti pääsemään osallisiksi henkisestä raittiudesta! Kun sitten puhtain mielin kohoamme sen avaamien näkyjen korkeuksiin, palauttakaamme mieleemme kuva synneistämme ja entisestä elämästämme, jotta meillä syntiemme muiston murtamina ja nöyryyttäminä olisi herkeämättä Jeesuksen Kristuksen, meidän Jumalamme, apu näkymättömässä taistelussamme. Sillä kun ylpeyden, turhamaisuuden tai itserakkauden tähden jäämme ilman Jeesuksen apua, jäämme myös ilman sydämen puhtautta, joka on tie Jumalan tuntemiseen. Sillä kuten Vapahtaja vakuuttaa, sydämen puhtaus on Jumalan näkemisen edellytys. (Mt.5:8) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 241. 52)

Kokemuksesta olemme oppineet tietämään, että sen joka haluaa puhdistaa sydämensä, on hyvin tärkeätä kutsua lakkaamatta avuksi Herraa Jeesusta henkisiä vihollisia vastaan. Tämä kokemuksesta lausumani sana pitää yhtä Raamatun todistuksen kanssa. Profeetta sanoo »Valmistaudu, Israel, kutsumaan avuksesi Herran, sinun Jumalasi nimeä» (Aam. 4:12 LXX) ja apostoli »Rukoilkaa lakkaamatta». (1Tess.5:17) Ja meidän Herramme sanoo: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää»; ja edelleen: »Jos joku ei pysy minussa, hänet heitetään pois niin kuin oksa.» (Joh.15:5-6) Rukous on suuri Jumalan lahja, ja siihen sisältyy kaikki muu hyvä, sillä se puhdistaa sydämen ja puhtaassa sydämessä Jumala näyttäytyy uskoville. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 243. 62)

Muuan toinen jumalallisia asioita ymmärtävä* on sanonut: »Kukka on hedelmien alku ja pidättyväisyys** käytännön kilvoittelua.» Siispä harjoittakaamme pidättyväisyyttä, mutta kohtuullisesti ja harkiten kuten isät opettavat, sekä viettäkäämme päivän kaikki kaksitoista tuntia mieltämme varjellen. Sillä kun näin menettelemme, voimme tavallaan väkisin tukahduttaa pahuuden ja Jumalan avulla saada sen vähenemään itsessämme. Hyveellinen elämänvaellus on näet saavutettavissa myös väkivalloin, sillä väkivalloin hyökätessämme meille annetaan taivasten valtakunta. (Mt.11:12) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 245. 66)

* Nilos Siinailainen

** Tarkoittaa tässä pidättyväisyyttä ravinnossa, paastoa.

Nöyryys ja ruumiillinen vaivannäkö vapauttavat ihmisen kaikesta synnistä, sillä toinen tekee lopun sielun, toinen ruumiin himoista. Sen tähden Herra sanookin: »Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. » (Mt.5:8) Tällaiset ihmiset jotka puhdistavat itsensä rakkauden ja pidättyväisyyden avulla, näkevät Jumalan ja Hänessä piilevät aarteet ja näkevät sitä suuremmassa määrin mitä pidemmälle edistyvät puhdistumisessaan. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 246. 75)

*»Kun olette tehneet kaiken mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ‘Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet ainoastaan sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.» Näillä sanoilla Herra tahtoo osoittaa, että käskyjen täyttäminen on velvollisuus, kun taas lapseus on lahjoitettu ihmisille Hänen verensä kautta. Näin siis taivasten valtakunta ei ole tekojen palkka, vaan Jumalan armon lahja, jonka Hän on valmistanut uskollisille palvelijoilleen.

Raamatun mukaan Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden ja suo vapauden niille, jotka Häntä hyvin palvelevat. Sillä Hän sanoo: »Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.» (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 247. 79 – 80)

* Kohdat 79- 82 ovat samat kuin kohdat 2, 4, 6 ja 8 Markus Askeetin kirjoituksessa Niille, jotka arvelevat tulevansa teoista vanhurskaiksi.

Muistakaamme aina vertausta väärästä tuomarista (Lk.18:1). Sen Herra kertoi osoittaakseen että meidän tulisi aina rukoilla eikä väsyä ja niin tulemme hyötymään ja saamaan oikeutemme. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 253. 107)

Mutta nekin, jotka pakottavat itsensä pidättymään varsinaisista synninteoista, ovat autuaita Jumalan, enkelien ja ihmisten edessä, sillä “hyökkääjät tempaavat taivasten valtakunnan itselleen.” (Mt.11:12) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 254. 110)

Kuten laaksoissa kasvaa runsaasti viljaa, niin myös sisäinen viisaus kasvattaa sydämessä kaikkea hyvää tai oikeammin tämän kasvun suo meidän Herramme Jeesus Kristus, sillä ilman Häntä emme voi mitään tehdä. (Joh.15:5) Sisäinen viisaus on aluksi kuin portaat, sitten kuin kirja jota voit lukea. Pitemmälle päästyäsi havaitset sen olevan taivaallinen Jerusalem ja saat nähdä sielusi silmillä Israelin sotajoukkojen Kuninkaan Kristuksen yhdessä Hänen yksiolennollisen Isänsä ja kumarrettavan Pyhän Hengen kanssa. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 256.117)

Kaiken muun hyvän lisäksi Herra, herättäessään Lasaruksen kuolleista, osoitti meille, että meidän tulee syvän liikutuksen (Joh.11:33) voimalla karkottaa sielustamme kaikki naismaisuus ja epävakaisuus ja pyrkiä saavuttamaan luja luonne, jonka avulla pystymme – jos soimaamme itseämme – pääsemään vapaiksi itserakkaudesta, turhamaisuudesta ja ylpeydestä.

Mahdotonta on valtameren ylittäminen ilman suurta laivaa. Yhtä lailla mahdotonta on torjua pahan ajatuksen hyökkäys kutsumatta avuksi Jeesusta Kristusta. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 261. 141 – 142)

Kun sielu kuoleman jälkeen on kohonnut korkeuksiin ja Kristus puolustaa sitä taivaan porteilla, ei sen sielläkään tarvitse pelätä vihollisiaan, vaan se voi rohkeasti, kuten nyt niin silloinkin, puhutella niitä. Sielun tulee vain aina lähtöönsä saakka väsymättä päivin ja öin huutaa avukseen Herran Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan nimeä ja Hän toimittaa sille pian oikeuden sen pettämättömän jumalallisen lupauksen mukaan, jonka Hän lausui vertauksessaan väärästä tuomarista. (Lk.18:1-8) Vakuutan teille: Hän toimittaa sen sekä tässä nykyisessä elämässä että sielun ruumiista lähdön jälkeen.

Henkistä merta purjehtiessasi turvaa Jeesukseen. Sillä Hän huutaa salaisesti sydämesi sisällä: »Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua.» (Jes.41:13 – 14) Jos Jumala on meidän puolellamme, mikä paha voi olla meitä vastaan? (kts. Room.8:31) Sillä Hän on ylistänyt autuaiksi puhdassydämisiä (Mt.5:8) ja säätänyt, että suloisin Jeesus, ainoa puhdas, tahtoo jumaluudessaan astua puhtaisiin sydämiin ja asua niissä. Sen tähden älkäämme lakatko pyhän Paavalin tavoin harjoittamasta mieltämme jumalisuuteen. (1Tim.4:7) Oikein on näet sanottu hurskaudesta, että se kitkee pahan siemenet juurineen.

Suuresta rauhasta saa Daavidin mukaan iloita se, joka ei katso henkilöön eikä tuomitse vääryyttä sydämessään, (kts. Ps.37:11) ts. joka ei ota vastaan pahojen henkien tarjoilemia kuvia eikä niiden myötä päästä ajatuksiinsa syntiä, niin että tuomitsee väärin sydämensä maassa ja asettuu synnin puolelle. Suuret ja viisaat isät ovat joissakin kirjoituksissaan kutsuneet demoneita ihmisiksi, koska niilläkin on järki. Niinhän Herrakin tekee sanoessaan, että “vihamies on sen tehnyt” ja sekoittanut lustetta viljaan. ( Mt.13:28) Niiltä, jotka tekevät pahaa, puuttuu voimaa vastustaa pahoja ajatuksia. Sen tähden ajatukset sitten kuluttavat ja tuhoavat heidät. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 263 – 264. 149 – 151)

Nähdessään pahojen ajatustensa syöverit ja BabyIonin pikkulasten paljouden munkki joutuu jälleen epäilysten valtaan. Mutta tähänkin epävarmuuteen tuo ratkaisun Kristus, kun teemme Hänestä mielemme perustan. Kaikki Babylonin pienet lapset lyömme maahan ja murskaamme ne tähän Kallioon. (Ps.137:9) Näin saamme toteen sen mitä haluammekin niille tehdä. Sillä on sanottu: »Joka käskyn pitää, ei tiedä pahasta asiasta.» (Saarn.8:5) Ja itse Herra on sanonut: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä.» (Joh.15:5) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 266. 158)

Kuoleman hetki lähestyy meitä vääjäämättömästi. Kunpa tämän ilmavallan valtias (Joh.14:30; Ef.2:2), saatana, silloin havaitsisi rikkomuksemme vähäisiksi ja mitättömiksi, niin ettei se voisi totuudenmukaisesti meitä niistä syyttää, sillä silloin itkustamme ei enää olisi hyötyä. Onhan sanottu: »Sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.» (Lk.12:47)

Todellakin ihmisen tulee omasta viisaasta päätöksestään ikään kuin jakautua kahtia, kuten olen sanonut. Hänen tulee todella olla itsensä leppymätön vihollinen. Hänen on suhtauduttava itseensä kuin ihmiseen, joka on usein loukannut häntä raskaasti ja tehnyt hänelle vääryyttä, tai vielä paljon ankarammin. Näin on meneteltävä, jos tahdomme täyttää tuon suuren ja ensimmäisen käskyn – tarkoitan Kristuksen elämän kaltaista elämää, autuaallista nöyryyttä, lihaksi tulleen Jumalan elämää. Sen tähden apostolikin sanoo: »Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista (Room.7:24)? Sillä se ei alistu Jumalan lain alle. (Room. 8:7) Osoittaakseen että ruumiimme alistaminen Jumalan tahdolle on meidän vallassamme hän sanoo: »Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta.» (1Kor.11:31 – 32) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 266 – 267. 161, 164)

Tämän kaiken Hän ilmaisee salatusti mielelle, joka uskollisesti täyttää Hänen käskyjään. Onhan Hän sanonut: “Ympärileikatkaa sen tähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita.» (5 Moos.10:16) Ja kuten on sanottu, vakaa hengellisen raittiuden harjoitus opettaa ihmiselle yleviä ja ihmeellisiä ajatuksia, sillä Jumala ei katso henkilöön. (Room.2:11) Sen tähden Herra sanoo:» Kuulkaa ja ymmärtäkää; sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan.» (Lk.8:18; Mt.13:12) Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. (Room.8:28) Eivätkö siis myös hyveet yhdessä vaikuttaisi meidän parhaaksemme! (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 268. 167)

Puhun ja kirjoitan siitä, minkä tiedän ja mitä olen matkatessani nähnyt. Todistan sitä niille, jotka haluavat kuunnella. Sillä Herra on sanonut: “Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen ja ne palavat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää.» (vrt.Joh.15:5-6) Kuten aurinko ei voi loistaa ilman valoa, niin ei sydänkään voi puhdistua turmiollisten ajatusten liasta ilman Jeesuksen nimen rukousta. Kun kerran näin on, huoatkaamme sitä joka henkäyksellämme. Sillä tuo nimi on Valkeus, mutta pahat ajatukset ovat pimeyttä. Jeesus on Jumala ja Herra, mutta pahat ajatukset ovat demonien käskyläisiä. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 268 – 269.170)

Jatkuva rukous kirkastaa ymmärryksen synkistä pilvistä ja tyynnyttää sen pahojen henkien tuulista. Mutta kun sydän seestyy, alkaa siinä luonnostaan loistaa Jeesuksen jumalallinen valo. Meidän on vain varottava, ettemme paisu turhamaisuudesta, pöyhkeydestä ja mahtailunhalusta tai kevytmielisesti tavoittele saavuttamattomia. Silloin näet jäämme vaille Jeesuksen apua, sillä Kristus, nöyryyden esikuva, vihaa kaikkea pöyhkeilyä. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 270. 175)

Joka siis vartioi käärmeen päätä (1Moos.3:15) ja nousee kiivaaseen vastarintaan sekä iskee sitä vihaisin sanoin kuin nyrkillä, se on estänyt taistelun leviämisen. Kun hän murskaa käärmeen pään, hän välttyy monilta pahoilta ajatuksilta ja turmiollisilta teoilta. Ja niin mieli pysyy tyynenä ja valvoo ajatuksia Jumalan mielen mukaan. Vastalahjaksi se saa tietää, kuinka viholliset on kukistettava ja kuinka vähitellen voimme puhdistaa sydämemme ajatuksista, jotka saastuttavat sisäisen minämme. Sanoohan Herra Jeesus: »Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet ja nämä ihmisen saastuttavat. » (Mt.15:19 – 20) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 271. 178)

Sillä, joka innokkaasti varjelee sydämensä puhtautta, on opettajanaan tämän puhtauden säätäjä Kristus, joka salaisesti ilmaisee hänelle tahtonsa. »Minä tahdon kuulla, mitä Jumala, Herra, minussa puhuu», (Ps.85:9 LXX) sanoo Daavid tätä tarkoittaen. Hän myös osoittaa, kuinka mieli kääntyy näkymättömän taistelun aikana tutkimaan itseään ja kuinka Jumala sitä auttaa: »Ihminen sanoo: onko vanhurskaalla hedelmä?» (Ps.58:2LXX) Vielä hän esittää tämän ongelman ratkaisun: »Totisesti on Jumala, joka tuomitsee heidät», (Ps.58:2LXX) so. pahat henget meidän sydämemme maassa. Toisaalla hän vielä sanoo: »Tulee ihminen, syvä on hänen sydämensä, ja Jumala nousee.» (Ps.64:7LXX) Silloin niiden haavat ovat meistä pikkulasten nuolia. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 273. 186)

Herra on sanonut: Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä. » (Mt.11:29)

Herra on sanonut: »Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, ylennetään, mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan. (Mt.18:4;23:12) Oppikaa minusta», Hän sanoo. Huomasitko, että opittava asia on nöyryys? Sillä Hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. (Joh.12:50) Mutta käsky on taaskin nöyryys. Joka ei ole nöyrä, se on langennut elämän ulkopuolelle ja on kaiketi kuoleman vallassa. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä I/ 274. 190 – 191)

 

Diadokhos Fotikealainen

Luonnostaan hyvä on vain Jumala. Hän on todellinen hyvä, ja Hänen avullaan myös ihmisestä tulee hyvä kun hän vain tarkoin huolehtii vaelluksestaan. Ihminen muuttuu hyväksi jollainen hän ei luonnostaan ole, silloin kun sielu hyvää harrastamalla pääsee sitä lähemmäksi Jumalaa mitä enemmän sen toimiva voima sitä tahtoo. On sanottu: »Olkaa armahtavaiset, niin kuin teidän Isänne on armahtavainen. (Lk.6:36) (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 279. 2)

Kuuliaisuus on tunnetusti suurin aloittelijan hyveistä. Se on pöyhkeyden karkottaja ja nöyryyden äiti. sen tähden siitä tulee ovi Kristuksen rakkauteen niille, jotka mieluusti ottavat sen ikeen kantaakseen. Tämän hyveen Aadam hylkäsi ja lankesi tuonelan syvyyteen. Tätä hyvettä taas Herra rakasti ja oli pelastuksemme tähden kuuliainen Isälleen aina ristin kuolemaan asti (Fil.2:8) Tämän Hän teki ilman että Hänen suuruutensa mitenkään väheni tehdäkseen omalla kuuliaisuudellaan tyhjäksi ihmisen tottelemattomuuden ja johtaakseen kuuliaisuudessa elävät ikuiseen autuaalliseen elämään. Niiden, jotka ovat ryhtynet taisteluun saatanallista pöyhkeyttä vastaan, tulee ensin harjoitella juuri kuuliaisuutta. Edelläkävijänä se ohjaa meidät kaikkien muiden hyveiden poluille. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 294.41)

Kun olemme Jumalan muistamisella sulkeneet mieleltämme kaikki pakotiet, se vaatii tehtävää, joka tyydyttäisi sen liikkumistarpeen. Antakaamme sille Herran Jeesuksen nimi, niin se pääsee täydellisesti päämääräänsä. Apostoli sanoo: »Kukaan ei voi sanoa: ‘Jeesus olkoon Herra’ paitsi Pyhässä Hengessä. » (1Kor.12:3) Meidän tulee kuitenkin aina hyvin hartaasti tutkiskella noita sanoja sydämemme kammioissa muihin ajatuksiin eksymättä ja karttaa kaikkinaisia kuvitelmia. Nimittäin ne, jotka lakkaamatta mietiskelevät tuota pyhää ja kunniallista nimeä sydämensä syvyydessä, voivat nähdä myös mielensä valon. Sitä paitsi tämä nimi, kun ymmärryksemme on keskittynyt sitä muistelemaan, kuluttaa kaiken saastan sielustamme niin että me selvästi tunnemme sen. Raamattu sanoo, että Jumalamme on »kuluttava tuli», (5 Moos.4:24) joka kuluttaa kaiken pahuuden. Näin puhdistuneen sielun Herra sytyttää halajamaan ja rakastamaan Hänen kunniaansa. Sillä kun tämä kunniakas ja kaivattu nimi muistin myötä viipyy sydämen lämmössä, me alamme luonnostamme ja minkään sitä enää estämättä rakastaa Hänen hyvyyttään. Tämä on se kallisarvoinen helmi, jonka kaiken omaisuutensa myynyt voi saada omakseen. (Mt.13:45,46) Jo sen löytäminen tuottaa tavatonta iloa. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 300 – 301. 59)

Viha saa tavallisesti sielussa aikaan hämmennystä ja sekasortoa enemmän kuin kaikki muut himot. Kuitenkin joskus viha saattaa suuresti hyödyttää sielua. Hyödyllistä viha on silloin kun sisäisesti rauhallisina käytämme sitä pilkkaajia tai mitä tahansa hillittömyyttä harjoittavia vastaan ohjataksemme heitä pelastukseen tai saattaaksemme heidät häpeään. Tällainen viha vain lisää sielumme lempeyttä, ja näin edistämme Jumalan oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden toteutumista. Usein saamme myös heikon sielumme rohkaistumaan, kun suutumme kovasti syntiin. Varmaa on sekin, että kun vihastumme itse turmeluksen henkeen, saamme siitä rohkeutta silloin, kun syvän masennuksen vallassa ajattelemme kuoleman julkeutta, kuinka se kerskaa saavansa meidät saaliikseen. Herra nuhteli tuonelaa sekä joutui kahdesti hengessään liikutuksen valtaan ja siten toi Lasaruksen sielun takaisin hänen ruumiiseensa (Joh.11:33, 38-) Näin hän teki meitä opettaakseen, sillä järkkymättömällä tahdollaankin Hän olisi voinut saada aikaan kaiken mitä vain halusi. Niinpä minusta näyttääkin, että meidän Luojamme ja Jumalamme on pannut vihan luontoomme vanhurskauden aseeksi. Jos Eeva olisi käyttänyt sitä käärmettä vastaan, ei himollinen nautinnonhalu olisi saanut häntä valtaansa. Vaikuttaa siis siltä, että se, joka raittiisti kiivailee hurskauden puolesta saa silloin kun ansiomme punnitaan suuremman palkan kuin se, joka hitaasti syttyvänä ei koskaan vihastu. Hitaasti syttyvä on näet tottumaton mielen vaunujen ajaja, mutta oikein vihastuva ohjastaa taitavasti hyveen oriita ja kiitää paholaisen sotajoukkojen keskellä kannustaen Jumalan pelon ja itsehillinnän nelivaljakkoa. Kertoessaan jumalallisen Elian taivaaseen ottamisesta Raamattu puhuu »Israelin sotavaunuista». (2Kun.2:12) Ymmärrän tämän näin: Jumala puhui ensiksi israelilaisille eri tavoin noista neljästä päähyveestä. Elia, tuo suuri ja mahtava viisauden kasvatti, otettiin taivaaseen tulisella nelivaljakolla ja hevosinaan hänellä oli omat hyveensä, kun Henki tempasi hänet pois tuulispäässä. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 302 – 303. 62)

Olen kuullut joidenkin jumalaapelkääväisten opettavan, ettei tule antaa toisten ryövättäväksi sitä, minkä tarvitsemme elämiseemme tai minkä köyhien hoivaamiseen. He perustelevat tätä sanomalla, että meidän kärsimämme paha voisi tulla synnin aiheeksi niille, jotka tekevät meille vääryyttä etenkin jos he ovat kristittyjä. Tämä on kuitenkin vain järjetön tekosyy, jonka nojalla haluamme pelastaa ennemmin omaisuutemme kuin sielumme. Jos näet rukoilemisen ja oman sydämeni tarkkaamisen asemesta alan käräjöidä niitä vastaan, jotka tekevät minulle vääryyttä, ja alan istuskella käräjätupien käytävillä on selvää, että pidän enemmän kiinni tavaroistani kuin omasta pelastuksestani, toisin sanoen: en noudata evankeliumin pelastavaista käskyä. Sillä kuinka voisin vähänkään välittää tuosta käskystä »Älä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa” (Lk.6:30), jollen apostolin sanojen mukaan » ilolla pidä hyvänäni omaisuuteni ryöstöä» (Hebr.10:34) Ei kukaan, joka lakituvan kautta saa omansa takaisin, kuitenkaan voi vapauttaa ahnasta ryöstäjäänsä synnistä. Ajalliset tuomioistuimet eivät näet voi muuttaa Jumalan ikuisia tuomioita. Lakituvassa syyllinen saa rangaistuksensa vain syytteen ja lakipykälien perusteella. Näin ollen on parempi kestää väkivaltaa ja rukoilla väärintekijäin puolesta, niin että he – rötöksensä pakkosovituksen asemesta – katumuksen kautta vapautuisivat ahneudestaan. Jumalan oikeudenmukaisuus tahtoo, että otamme vastaan itse ahnehtijan, kun hän on katumuksen kautta vapautunut synnistä, emmekä sitä minkä hän on meiltä ahneuksissaan vienyt. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I /304. 64)

Herra vaatii meidät tilille armeliaisuudesta »sen mukaan kuin meillä on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole». (2 Kor.8:12) Jos näet Jumalan pelosta jaan hetkessä sen, mistä olisi riittänyt jaettavaa moniksi vuosiksi, ja näin intoa hehkuen auliisti tottelen Jumalan käskyä, mistä minua enää voidaan soimata? Jotkut saattavat sanoa tähän: »Kuka sitten auttaa köyhiä, jotka nyt saavat säännöllisesti kohtuullisen ravinnon meidän anneistamme?» Tällaiset viisastelijat varokoot pilkkaamasta Jumalaa, sillä tämän tapaisin verukkein he verhoavat oman ahneutensa. Jumala ei jätä omaa luotuaan puutteeseen, vaan huolehtii hänen toimeentulostaan, sillä eivät köyhät tähänkään asti, ennen kuin tämä tai tuo havahtui armeliaaksi, ole olleet ilman ruokaa tai vaatteita. Silloin sen, joka on tajunnut tämän ja joka vihaa omia halujaan – so. omaa elämäänsä (Lk.14:26) – on hyvä antaa kaikki köyhille ja niin riisua itsensä aivan paljaaksi rikkauden mielettömästä pöyhkeilystä. Silloin emme enää tunne mielihyvää rahojen jakelusta, vaan opimme vilpittömästi vähättelemään itseämme kuin ainakin ihmisiä, jotka eivät tee mitään hyvää. Sillä niin kauan kuin olemme varoissamme, nautimme suuresti rahojen jakelemisesta – mikäli näet meissä on jotain hyvää – ja kernaasti tottelemme Jumalan käskyä. Mutta kun olemme ammentaneet kaikki varamme tyhjiin, meidät valtaa ääretön murhe ja häpeän tunne, koska meistä näyttää siltä, että emme enää tee mitään pelastavaista. Näissä tunnoissaan sielu syvästi nöyrtyneenä palaa omaan itseensä voittaakseen uutteralla rukouksella, kärsivällisyydellä ja nöyryydellä omakseen sen, mitä ei enää voi saada jokapäiväisellä armeliaisuudella. On sanottu: “Kurja ja köyhä saakoot ylistää Sinun nimeäsi, Herra.» (Ps.74:21) Jumala ei myöskään suo kenellekään teologian*, jumalallisten asioiden ymmärtämisen armolahjaa, jollei saaja ole ensin kypsynyt siihen luopumalla Jumalan evankeliumin kunniaksi kaikesta omaisuudestaan. Silloin hän nimittäin voi jumalallisessa köyhyydessään julistaa sanomaa Jumalan valtakunnan rikkaudesta. Tätä tarkoittavat psalmin sanat »Hyvyydessäsi, Jumala, sinä sen kurjille valmistit» ja »Herra antaa sanat niille, jotka suurella voimalla hyvää sanomaa julistavat». ( Ps.68:11 –12 LXX) (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 305 – 306. 66)

Kasteessa armo siis astuu sieluumme ja asettuu asumaan sen syvyyksiin, kuitenkin niin, ettei edes mieli itse havaitse sen läsnäoloa. Kun sitten ihminen pyrkii kaikin voimin rakastamaan Jumalaa, alkaa armo sanomattomin sanoin tuntomme kautta raottaa sielulle aarrearkkuaan. Jos sielu silloin tahtoo lujasti säilyttää löytämänsä, se haluaa luopua iloiten kaikista ajallisista hyvyyksistä saadakseen todella omakseen tuon pellon, jonka poveen on kätketty elämän aarre. (Mt.13:44) Sillä kun ihminen luopuu kaikesta tämän elämän rikkaudesta, silloin hän löytää Jumalan armon aarrekätkön. Sitä mukaa kuin sielu edistyy hyveissä avautuvat myös armon salaisuudet. Samalla Jumala sallii pahojen henkien entistä ankarammin ahdistaa sielua: näin Hän haluaa opettaa sitä erottamaan hyvän pahasta ja tehdä sen nöyremmäksi. Puhtauteen pyrkiessään se näet suuresti häpeää niitä häpeällisiä ajatuksia, joita saatana sille tyrkyttää. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 312. 77)

Herramme opettaa evankeliumeissa, että kun paha henki palatessaan löytää talonsa lakaistuna ja tyhjänä, ts. löytää hedelmättömän sydämen, silloin se ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja pesiytyy siihen, jolloin sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset (Lk.11:25) Tästä näemme, että niin kauan kuin Pyhä Henki on meissä, saatana ei voi päästä sielumme syvyyteen ja viipyä siellä. Samasta asiasta opettaa myös pyhä apostoli Paavali, joka tarkastelee sitä kilvoittelevan kannalta: »Sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.» (Room.7:22 – 23) Tarkastellessaan asiaa täydellisyyden saavuttaneiden kannalta Paavali sanoo: »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut minut synnin ja kuoleman laista.(Room.8:1-2) Toisaalla hän sanoo – jälleen meitä opettaakseen -, että saatana hankkiutuu ruumiin kautta taisteluun sielua vastaan, joka on osallinen Pyhästä Hengestä: »Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.» (Ef.6:14 – 17) Toista on näet vangiksi joutuminen, toista taistelu; edellinen merkitsee väkivaltaista vieraalle maalle viemistä, jälkimmäinen taas tasa-vertaista vastarintaa. Juuri tämän tähden apostoli sanoo pahan hengen hyökkäävän palavine nuolineen niitä vastaan, jotka kantavat Kristusta sielussaan. Sillä se, joka ei voi käydä vastustajaansa käsiksi, käyttää häntä vastaan nuolia, jotta niitä sinkoamalla saisi saaliikseen sen, joka jo kaukaa käy taisteluun hyökkääjää vastaan. Niin saatanakin jouduttuaan väistymään armon tieltä kilvoittelijan sydämestä kaivautuu hänen ruumiiseensa ja kiiruhtaa käyttämään hyväkseen sen nesteitä saadakseen ruumiin viehtymyksellä sielun ansaansa. Sen tähden ruumista tulee kohtuullisesti kuihduttaa, jottei sen kosteus vetäisi mieltä hiveleviin nautintoihin. Apostolikin vakuuttaa, että kilvoittelijoiden mielessä vaikuttaa jumalallinen valo, ja siksi mieli myös palvelee Jumalan lakia ja ilolla yhtyy siihen. (Room.7:25) Liha taas nautinnollisten taipumustensa tähden kallistuu pahojen henkien puoleen ja tuntee houkutusta palvella niiden pahuutta.

Näin on käynyt selvästi ilmi, ettei sydän voi olla samanaikaisesti Jumalan ja saatanan asuntona. Kuinka minä »mielellä palvelen Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia», (Room.7:25) jollei mieleni olisi vapautensa koko voimalla noussut taisteluun pahoja henkiä vastaan ja käynyt iloiten palvelemaan armon hyvyyttä, mutta ruumiini viihtyisi järjettömien himojen imelässä lemussa? Pahoille hengille, kuten jo sanoin, on jätetty mahdollisuus asettua ruumiiseen. »Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää» sanoo apostolikin. (Room.7:18) Näin siis ne, jotka kilvoitellen taistelevat syntiä vastaan – apostoli ei nimittäin puhu henkilökohtaisesti itsestään -, saavat kokea kuinka pahat henget hyökkäävät mieltä vastaan pyrkimällä niljakkailla houkutuksillaan viettelemään lihan hekumalliseen nautintoon. Sillä Jumala on vanhurskaudessaan säätänyt, että pahat henget saavat pesiytyä niidenkin lihaan, jotka kiihkeästi taistelevat syntiä vastaan, jotta ihmisen vapaa tahto olisi aina koetuksella. Mutta jos ihminen pystyy jo eläessään kilvoitusvaivoillaan kuolettamaan lihansa, silloin hänestä tulee kokonaan Pyhän Hengen asumus. Sellainen ihminen on noussut kuolleista jo ennen kuin on kuollutkaan. Tällainen oli autuas Paavali itse sekä kaikki ne, jotka ovat täydellisesti kilvoitelleet tai kilvoittelevat syntiä vastaan. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 316 – 317. 82)

On totta, että sydän synnyttää omasta itsestäänkin sekä hyviä että pahoja ajatuksia. (vrt. Lk.6:45) Pahat ajatukset eivät kuitenkaan ole sydämen luontaisia hedelmiä, vaan pikemminkin ensimmäisen lankeemuksen heijastumia: pahan muistaminen on tullut tavaksi. Valtaosa pahoista ajatuksista on kuitenkin pahojen henkien hyökkäysten tulosta. Meistä itsestämme kuitenkin tuntuu, että ne kaikki tulevat sydämestä, ja siksi jotkut ovatkin alkaneet ajatella, että mielessä asuu armon ohella myös synti. Tämän vuoksi he sanovat Herrankin lausuneen: »Mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet jne.” (Mt.15:18 – 19) He eivät tiedä, että mielemme on äärimmäisen herkkä ja pitää ominaan niitäkin ajatuksia, jotka pahat henget ruumiin toimintojen kautta herättävät. Ruumiin ja sielun yhteyden vuoksi ruumiin viehtymys aina heikentää sielua, vaikka emme ymmärräkään, kuinka se sen tekee. Liha mielii määrättömästi petollista imartelua ja siksi siis myös pahojen henkien alulle panemat ajatukset näyttävät tulevan sydämestä. Ja niistä todellakin tulee meidän ajatuksiamme, jos ilomielin niihin yhdymme. Tästä Herra moitti edellä lainatussa kohdassa, kuten itse lainauksestakin käy ilmi. Sillä onhan selvää, että se joka mielihyvin yhtyy ajatuksiin, jotka kavala saatana on hänen mieleensä ujuttanut, ja siten ikään kuin kaivertaa niiden muiston sydämeensä, alkaa ennen pitkää esittää niitä oman ajattelunsa hedelminä.

Herra sanoo evankeliumissa, ettei väkevää voida karkottaa omasta talostaan, jollei vielä väkevämpi sido häntä, ryövää hänen tavaroitaan ja heitä häntä ulos. (Mt.12:29) Kuinka tämä väkevä voisi tuollaisen häpeällisen kohtelun koettuaan tulla takaisin ja elää loisena entisessä talossaan, jossa uusi isäntä nyt elää mielensä mukaan? Ei kukaan valtaistuimelta syösty kuningaskaan kuvittele, että hänen kukistajansa ottaisi hänet asumaan palatsiinsa. Eikö tämä ennemminkin heti teloita tuota kukistettua tai luovuta sidottuna sotajoukoilleen pitkällisiin kidutuksiin tai kurjaan kuolemaan? (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 318. 83-84)

Herra itse sanoo saatanan langenneen taivaasta (vrt. Lk.10:18), jottei se – inhottava kun on – edes näkisi pyhien enkelten asumuksia. Kuinka siis se, joka ei ollut arvollinen Jumalan todellisten palvelijain seuraan, voisi asua ihmismielessä yhdessä itsensä Jumalan kanssa. Jotkut selittävät kuitenkin, että Jumala väistyy sivummalle ja suo siten sijaa saatanalle. Tämä selitys ei pidä paikkaansa. Jumala tosin voi sielua kasvattaakseen jättäytyä sivuun, mutta Hän ei suinkaan ota pois sielulta armon valoa, vaan armo, kuten jo sanoin, vain kätkeytyy mieleltä. Tarkoituksenahan on, että pahojen henkien häijyys olisi johtamassa sielua edistykseen, sillä oppiessaan vähitellen tuntemaan vihollisen viekkauden se pelokkaana ja aivan nöyrtyneenä kiiruhtaa turvautumaan Jumalan apuun. Armo toimii tässä kuin äiti, joka heittää syödessään kiukuttelevan pienokaisen hetkeksi sylistään, jotta se outoja eläimiä tai ihmisiä säikähdettyään palaisi itkien hänen helmaansa. Mutta on myös toisenlaista vetäytymistä: sellaisen sielun, joka ei halua Häntä majaansa, Jumala jättää kokonaan oman onnensa nojaan; niin sielu joutuu pahojen henkien valtaan. Mutta me emme ole niitä, jotka “vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen” (Hebr.10:39) – pois se! Me uskomme olevamme Jumalan armon todellisia sylilapsia, joita armo hoivaa »hylkäämällä» hetkeksi ilmaantuakseen sitten runsaana ja ravitsevana, niin että sen hyvyyden hoivissa »pääsisimme täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään». (Ef.4:13) (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 320. 86)

Hyveen tie näyttää niistä, jotka ovat vastikään alkaneet rakastaa hurskautta, kapealta ja kivikkoiselta. Näin meistä näyttää – ei siksi, että hyveen tie todella olisi sellainen, vaan siksi että ihmisluonto on syntymästään saakka tottunut nautintojen laveisiin teihin. Niistä taas jotka ovat päässeet hyveen tiellä jo puolimatkaan, tämä tie näyttääkin tasaiselta ja helppokulkuiselta. Kun armo on alistanut pahat tottumukset hyville tottumuksille, häviävät pahat tottumukset, ja niiden myötä haihtuu järjettömien nautintojen muistokin. Siitä lähtien sielu vaeltaa iloiten hyveen teitä. Herra itse sanoo pelastuksen tien alusta: »Se portti on ahdas ja tie kaita joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.» (Mt.7:14) Mutta niille, jotka ovat vakaasti päättäneet vaeltaa Hänen käskyissään, Hän sanoo: »Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä.» (Mt.11:30) Kilvoittelutien alussa meidän tulee siis pakottaa tahtomme toteuttamaan Jumalan pyhät käskyt, jotta laupias Herra näkisi meidän pyrkimyksemme ja vaivannäkömme sekä soisi meille vastedes alttiutta vapaasta tahdostamme iloiten alistua Hänen kunniakkaaseen tahtoonsa. Herra muovaa silloin tahtomme sellaiseksi, että suuresti iloiten teemme lakkaamatta sitä mikä on hyvää. Silloin todella tunnemme, että »Jumala on se, joka meissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi”. (Fil.2:13) (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä I / 326. 93)

 

Johannes Karpathoslainen

Kasvava ja jälleen pienenevä kuu kuvaa ihmisen tilaa: toisinaan hän tekee hyvää, toisinaan syntiä ja toisinaan taas katumuksen kautta palaa jälleen hyveellisen elämän tielle. Hairahtuneen mieli ei ole joutunut turmioon niin kuin jotkut teistäkin ajattelevat – eihän kuukaan itse asiassa pienene, vaan ainoastaan sen valo vähenee. Katumuksen kautta ihminen saa jälleen takaisin luontaisen kirkkautensa kuten kuu pienenemisensä jälkeen saa jälleen entisen valonsa. Sillä Jeesus sanoo: “joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” (Joh.11:25) “Minä, Herra, Herra, olen puhunut, ja minä sen teen.” ( Hes.17:24) (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 335. 4)

Raamattu todistaa, että himojen vallassa vaeltavakin, jos hän nöyrtyy ja uskoo koko sydämestään, saa himottomuuden armolahjan. Sanotaanhan: »Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa». (Lk.23:43) Ja edelleen: »sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan» (Lk.7:50) – rauhaan joka on autuaallista himottomuutta. On monta muutakin vastaavanlaista kohtaa, esim. »tapahtukoon teille uskonne mukaan». (Mt.9:29) (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 339. 15)

Iisak halusi siunata Eesaun ja Eesau riensi saamaan haluamaansa siunausta, mutta heidän aikeensa ei onnistunut. Sillä Jumala armahtaa, siunaa ja voitelee Hengellään ei suinkaan aina niitä, joita me olisimme halunneet, vaan ne, jotka Hän on jo ennen heidän luomistaan määrännyt palvelukseensa. Älkäämme siis mitenkään kiihtykö tai kadehtiko, jos nä-emme joidenkin kurjien ja vähäisten veljien edistyvän hyveessä. Olethan kuullut Herran sanovan: »Anna tälle sija, että hän asettuisi ylemmäksi.» (vrt. Lk.14:9 – 10) Ennemminkin ihailkaamme Tuomaria, joka on tutkimattomassa viisaudessaan säätänyt, että tuon vähäisen ja viimeisen tulee olla ensimmäisenä ja meidän edellämme, kun taas meidän, jotka olemme kilvoitelleet kauemmin kuin hän, tulee olla viimeisiä. »Vaeltakoon vain kukin sen mukaan, kuin Herra on hänelle hänen osansa antanut.» (1Kor.7:17) »Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme», (Gal.5:25) kuten on kirjoitettu. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 344. 31)

Entä jos Herra sanoo sinulle: »Olen ottanut sinulta pois ne ja ne armolahjat, jotka täysin tyydyttivät mielesi ja joiden varaan olit rakentanut. Niiden sijaan olen antanut sinulle sen ja sen yhtä arvokkaan armolahjan. Mutta sinä ajattelet vain noita menettämiäsi etkä huomaa, että uudet ovat arvokkaampia. Sen tähden olet synkkä ja tuskailet ja murhe jäytää sinua. Kuitenkin sinä saat minut iloiseksi, koska sinun murheesi on minusta (vrt.2 Kor.2:2) ja minä murehdutan sinua omaksi hyödyksesi. En minä tahdo sinun tuhoasi, vaan tahdon pelastaa sinut, sillä sinä olet minun poikani. » (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 346. 38)

Herra sanoo sinulle kuten Matteukselle: » Seuraa minua». (Mt.9:9) Kiiruhda siis rakkaudesta hehkuen kulkemaan Herrasi jäljessä. Ja jos elämän tiellä loukkaatkin jalkasi himon kiveen (vrt. Ps.91:12) ja yllättäen lankeat syntiin tai, kuten usein sattuu, liukastut liejuun ja kaadut, niin kuinka usein kompastutkin ja kolhit itseäsi, yhtä usein myös nouse entisellä innolla tavoittelemaan Herraasi, kunnes saavutat Hänet. »Niin minä katselen sinua pyhäkössä nähdäkseni Sinun voimasi ja kunniasi», (Ps.63:3), joka minut pelastaa; »Sinun nimeesi minä nostan käteni» (Ps.63:5) ja tunnen, kuinka »tulen ravituksi kuin lihavuudella ja rasvalla, ja minun suuni ylistää Sinua». (Ps.63:6) Kuinka suuriarvoista onkaan, että minua kutsutaan kristityksi! Herra sanoo sen minulle profeetta Jesajan kautta: »Suurta on sinulle tulla kutsutuksi minun palvelijaksesi.» (Jes.49:6LXX)

On kirjoitettu: »Isä antaa sitä mikä hyvää on, niille jotka sitä häneltä anovat.» (Mt.7:11) Toisessa kohdassa sanotaan: »Hän antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat.» (Lk.11:13) Tästä opimme, että ei vain rikkomusten anteeksianto vaan myös taivaalliset armolahjat tulevat niiden osaksi, jotka rukoilevat Jumalaa luottaen lujasti siihen, että Herra on luvannut hyvyytensä – ei vanhurskaille vaan syntisille. Hän sanoo: »Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin taivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat.» (Lk.11:13) Ano siis hellittämättä ilman epäröintiä, vaikka kilvoittelusi olisikin puutteellista ja itse olisit kuinka heikko ja kelvoton tahansa – ja sinä saat suuria lahjoja. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 347 – 348. 44 – 45)

Jos kerran Kristus »on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi», (1 Kor.1:30) on selvää että Hän on tullut myös levoksi. Hän sanoo: »Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon». (Mt.11:28) Oikein on siis sanottu, että sapatti, so. lepo, on asetettu ihmistä varten. (Mk.2:27) Sillä ainoastaan Kristuksessa ihmissuku saa maistaa lepoa. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 351.53)

Veljien kokoontuessa saattaa tapahtua, että jonkun mieleen nousee turhamainen ajatus, joka herättää hänessä halun puhua sopimattomalla ajalla. Enkelit lähettävät vasta-ajatuksia, jotka pyrkivät hävittämään tuon liikaan puheliaisuuteen yllyttävän ajatuksen. Ellet kuitenkaan tuhoa sitä visusti vaikenemalla, vaan päästät sen pöyhistyneenä julki, saat varautua vastaamaan seurauksista: rangaistuksesi voi olla jokin vielä suurempi lankeemus, kovat ruumiilliset vaivat tai ikävät yhteenotot veljien kanssa tai se voi kohdata sinua vasta tulevassa elämässä. Joudumme tekemään tiliä jokaisesta turhasta sanasta, jonka kuriton kielemme turhamaisuuden houkutuksesta lausuu. (Mt.12:36)Sen tähden meidän tulee tarkoin vartioida kieltämme. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 352. 59)

»Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.» (Joh.20:29) Autuaita ovat myös ne, jotka armon väistyttyä eivät lankea toivottomuuteen. Sillä vaikka he eivät tunnekaan lohdutusta sydämessään, vaan moninaiset murheet ja synkät ajatukset ahdistavat sitä, he kuitenkin uskon silmin näkevät Hänet joka on näkymätön ja niin kestävät lannistumatta.

Kun saatana lähti pois Herran luota, tulivat enkelit Häntä palvelemaan. Evankeliumi ei kerro, että enkelit olisivat olleet läsnä silloin kun saatana kiusasi Häntä. Tietäkäämme siis että myös silloin, kun meitä kiusataan, Jumalan enkelit väistyvät viereltämme. Kiusaajien poistuttua he palaavat palvelukseensa ja tuovat meille jumalallisia ajatuksia, vahvistusta, valaistusta, hartaan liikutuksen, lohdutusta, kärsivällisyyttä, suloista iloa ja muuta sellaista, mikä vahvistaa ja virkistää taistelun vaivoissa väsynyttä sielua ja on sille pelastukseksi. Natanaelille sanottiin: »Sinä saat nähdä enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle», (Joh.1:51) so. enkelien palvelus ja apu tulee runsaana ihmissuvun osaksi. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 357. 71,73)

Sielu joka on menettänyt toivonsa lukemattomien kiusausten ja syntiensä paljouden tähden, sanoo: »Toivoni on mennyttä; olen hukassa.» (kts. Hes.37:11) Herra ei kuitenkaan menetä toivoaan meidän pelastuksestamme, vaan vastaa: »Te tulette eläviksi ja tulette tietämään, että minä olen Herra.» (kts. Hes.37:6) Sielulle, joka epäuskoisena ihmettelee, kuinka se koskaan voisi suurien hyveiden avulla synnyttää Kristuksen, kuuluvat sanat: »Pyhä Henki tulee sinun päällesi.» (vrt. Lk.1:35) Missä näet Pyhä Henki on läsnä, siellä rikkoutuvat luonnonlait ja tavanomainen asiain tila ja järjestys järkkyy. Sillä tuo kumarrettava, pyhä ja kaikkivoimallinen Henki saa sinussa aikaan ennennäkemättömiä asioita, niin että hämmästyt. Hän nostaa tuon ennestään voitetun mielen vuorostaan voittajaksi, sillä Lohduttaja, joka Jumalan armosta annetaan meille ylhäältä, on yli kaikkien. ( kts. Joh.3:31) (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta… I / 359. 81)

 

Teodoros Edessalainen

Niin kuin hyvä teko, joka suoritetaan ilman oikeaa uskoa, on täysin kuollut ja merkityksetön, niin ei myöskään pelkkä usko ilman vanhurskauden tekoja riitä vapauttamaan meitä iankaikkisesta rangaistuksesta. Sillä Herra sanoo: “Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani.» (Joh.14:15 ja 23) Jos siis rakastamme Herraa ja uskomme Häneen, nähkäämme vaivaa täyttääksemme Hänen käskynsä, että saisimme iankaikkisen elämän. Kuinka voimme kutsua itseämme uskoviksi, jos laiminlyömme Hänen säädöksensä, joihin koko luomakunta alistuu? Meidät on jopa korotettu muiden luotujen yläpuolelle, mutta silti ainoina kaikista luoduista emme tottele Luojaamme ja olemme kiittämättömiä Hyväntekijäämme kohtaan.

Meidän tulee inhota ja vihata jokaista, joka estää meitä täyttämästä Jumalan käskyjä, olipa hän kuka tahansa, vaikka oma isämme tai äitimme. Muutoin joudumme kuulemaan Herran sanat: »Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä taikka ketä muuta tahansa enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias. » (vrt. Mt.10:37)

Meidän on kaikin voimin pakotettava itsemme täyttämään Herran käskyt, ettemme joutuisi pahojen halujen ja sielua vahingoittavien nautintojen kahleisiin, joista on vaikea vapautua. Varokaamme vain ettei meillekin kuuluisi hedelmättömän viikunapuun tuomio: »Hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa?» (Lk.13:7), sillä Herran sanojen mukaan »Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen» (Mt.3:10). (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 12 – 13. 2, 4-5)

Köyhyys ja vaikeneminen ovat se aarre, joka on kätketty munkkielämän peltoon. Sen tähden “mene ja myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille” (Mt.19:21), niin saat omaksesi tuon pellon. Ja kun olet kaivanut aarteen esiin, varjele sitä huolellisesti, että voisit koota ehtymättömiä rikkauksia. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 21.39)

Sinun joka elät hengelliselle isällesi kuuliaisena, tulee olla tarkkaan selvillä vihollisten ja vastustajien oveluudesta. Älä unohda munkinvalaasi ja Jumalalle antamaasi lupausta. Älä anna loukkausten haavoittaa itseäsi, älä pelkää nuhteita, pilkkaa tai halveksuntaa. Älä anna periksi pahojen ajatusten paljoudelle äläkä pakene isällistä kuritusta. Älä häpäise röyhkeällä omapäisyydellä ja julkeudella nöyryyden autuasta iestä, vaan säilytä sydämessäsi Herran sanat: »Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu». (Mt.10:22) Niin siis juokse kestävänä edessäsi olevassa kilvoituksessa »silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen». (Hebr.12:1,2) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 23. 45)

Munkin tulee siis olla vapaa aineen kahleista, himoista ja kaikista pahoista haluista. Hän ei saa olla itsensä hemmottelija, ei juomari, ei veltto, ei välinpitämätön, ei rahanahne, ei nautintoa rakastava eikä myöskään kunnianhimoinen. Ellei hän kohoa kaikkien näiden himojen yläpuolelle, hän ei yllä enkelielämään. Sen sijaan niille jotka enkelielämän korkeuteen kohoavat, sen ies on sovelias ja kuorma keveä (vrt. Mt.11:30), sillä jumalallinen toivo vahvistaa heitä kaikessa. Ihanaa ja suloista on tällainen elämä. Sielu, joka sen on valinnut, on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta siltä pois. (Lk.10:42)

Sinä joka olet heittänyt pois tämän elämän huolet ja olet astunut munkin kilvoitustielle, älä toivo omaisuutta jakaaksesi siitä köyhille. Sekin on vain paholaisen juoni, joka hivelee turhamaisuuttasi ja eksyttää mielen huolten myllerrykseen. Sillä vaikka sinulla ei olisi muuta kuin vettä ja leipää, voit niitäkin jakamalla päästä osalliseksi vieraanvaraisuuden siunauksesta. Ja vaikkei sinulla olisi niitäkään, mutta otat vieraan ystävällisesti vastaan ja ruokit häntä lohdutuksen tai rohkaisun sanoilla, olet niilläkin saava vieraanvaraisille kuuluvan palkan. Sinulla on evankeliumissa Herran todistus leskestä, jonka vaivaiset kaksi ropoa olivat rikkaiden runsaita lahjoja arvokkaammat. (kts. Mk 12:42 – 44) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 24. 49 – 50)

Ystävinäsi sinun tulee pitää niitä, jotka ovat sinulle hyödyksi ja auttavat sinua kulkemaan valitsemaasi tietä. On sanottu: Rauhan miehet olkoot ystäviäsi, hengelliset veljet, pyhät isät. Heistä myös Herra puhuu sanoessaan: »Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini. » (Mt.15:20) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 26. 54)

Kun olet keljassasi, älä käytä aikaasi mielettömyyksiin tai joutilaisuuteen. On sanottu: »Turhaa on sen vaivannäkö, joka päämäärättä vaeltaa.» Siispä harjoita määrätietoista hengellistä toimintaa: Keskity ja pidä aina silmiesi edessä viimeinen hetkesi, ajattele maailman turhuutta ja muista kuinka pettävää, sairasta ja arvotonta se on. Ajattele kauhistuttavaa tilinteon hetkeä, kun ilkeät syyttäjämme – pahat henget – paljastavat joka ainoan tekomme, sanamme ja ajatuksemme, joihin ne itse ovat meitä yllyttäneet ja joihin me olemme suostuneet. Muistele myös helvetin rangaistuksia ja niiden sielujen tilaa, jotka on suljettu sinne. Ajattele sitä suurta ja peljättävää päivää, jona kuolleet nousevat ylös ja meidän on astuttava Jumalan eteen. Ajattele erehtymättömän Tuomarin lopullista päätöstä. Palauta mieleesi rangaistus, joka kohtaa syntisiä: heidän osakseen tulee häväistys ja omantunnon syytökset, Jumala karkottaa heidät luotaan, heidät heitetään kuoleman madon kaluttaviksi, sammumattomaan tuleen (vrt. Mk.9:48) ja synkkään pimeyteen missä on itku ja hammasten kiristys. (vrt. Mt.8:12) Pidä mielessäsi myös kaikki muut rangaistukset ja anna ehtymättömien kyynelten kostuttaa poskesi, vaatteesi ja istuinsijasikin. Tiedän monia, jotka näitä ajatellessaan ovat puhjenneet vuolaihin kyynelvirtoihin ja siten ihmeellisesti kaikin puolin puhdistaneet sielunsa. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 26 – 27. 57)

Himottomuus on järkevän, maallisista nautinnoista eroon päässeen sielun hääpuku. Tällainen sielu on hylännyt kaikki sopimattomat halut ja ahkeroi Jumalalle otollisissa ajatuksissa ja puhtaassa mietiskelyssä. Mutta jos sielu antautuu häpeällisiin himoihin, se riisuu yltään tämän siveyden puvun ja panee päälleen rikkinäiset, yltä päältä ryvettyneet ryysyt. Tällaisten ajatusten ja tekojen puvussa tuli se evankeliumin kertomuksen häävieras, jonka kädet ja jalat sidottiin ja joka heitettiin ulos pimeyteen. Niinpä Sana julistikin hänet arvottomaksi osallistumaan katoamattomiin jumalallisiin hääpitoihin. (Mt.22:11 – 13) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 29. 64)

Saastaisen sielun on helpompi puhdistua ja tervehtyä kuin sellaisen, joka kerran parannuttuaan on haavoittunut uudelleen. Niiden jotka ovat äskettäin eronneet maailman hälinästä, on helpompi saavuttaa himottomuus – olivatpa heidän aikaisemmat hairahduksensa millaisia tahansa – kuin niiden jotka ovat maistaneet Jumalan hyviä sanoja ja vaeltaneet pelastuksen tietä, mutta ovat uudelleen sitten taipuneet syntiin. Näille himottomuuden saavuttaminen on vaikeaa: esteenä ovat toisaalta tottumuksen voima ja toisaalta masennuksen demoni, joka yhtenään vilauttelee synnin kuvaa heidän silmiensä edessä. Mutta uuttera ja vaivannäköön valmis sielu onnistuu Jumalan armon turvin helposti tässäkin vaikeassa tehtävässä. Pitkämielinen ja rakastava Jumalan armo näet kutsuu alati meitä katumukseen ja ottaa sanomattoman hellästi vastaan kääntyvät, kuten evankeliumin vertaus tuhlaajapojasta meille osoittaa. (Lk.15:11 – 32) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 30. 67)

Krysostomos jatkaa: »Jumala ei tahdo, että me jäisimme laiskoina lekottelemaan; sen tähden Hän ei itse tee kaikkea. Hän ei myöskään halua meistä omahyväisiä ja siksi Hän ei ole jättänyt kaikkea meidän varaamme. Kummastakin vaihtoehdosta Hän on karsinut pois vahingollisen ja jättänyt kumpaankin sen, mikä on meille hyväksi.» * Sattuvasti sanoo psalminkirjoittajakin: »Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.» (Ps.127:1) Sillä mahdotonta on sinun kulkea leijonan ja kyykäärmeen ylitse ja tallata nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä (Ps.91:13), jollet ensin puhdistaudu niin hyvin kuin se on ihmiselle mahdollista ja jollet ole saanut voimaa Häneltä, joka sanoi apostoleille: »Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa.» (Lk.10:19) Siksi meitä onkin kehotettu anomaan Valtiaalta, ettei Hän saattaisi meitä kiusaukseen vaan päästäisi meidät pahasta. (Mt.6:13) Sillä jollemme Kristuksen voimalla ja avulla pääse eroon pahan palavista nuolista ja tule otollisiksi himottomuuteen, näemme turhaan vaivaa kuvitellessamme, että pystymme omin voimin tai ponnistuksin saamaan jotakin aikaan. Sen joka tahtoo »kestää perkeleen kavalat juonet» (Ef.6:11) ja tehdä ne tyhjiksi sekä päästä osalliseksi jumalallisesta kunniasta, tulee kyynelin ja huokauksin, täynnä kyltymätöntä kaipausta ja palavin sydämin anoa yötä päivää Jumalalta apua ja vahvistusta. Joka tahtoo saavuttaa tämän kunnian puhdistakoon sielunsa kaikesta tämän maailman hekumasta ja vihollisen herättämistä himoista ja haluista. Tällaisista sieluista Jumala sanoo: »Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään.» (2 Kor.6:16) Kristus on sanonut opetuslapsilleen: »Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.» (Joh.14:23) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 31 – 32. 69)

*Johannes Krysostomos: Saarna 82 Matteuksen evankeliumista, kohta 4.

Karkota kauas itsestäsi turhanpuhumisen henki, sillä sen suojissa väijyvät mitä turmiollisimmat himot: valhe ja röyhkeys, rienaus ja rivoudet sekä typerä juoruilu. Tästä onkin sanottu: »Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu» (Sanal.10: 19), sen sijaan »vaikeneva mies on ymmärtäväisyyden valtaistuin (Sanal.12:23LXX). Herra itse on sanonut, että joudumme tekemään tiliä jokaisesta turhasta sanasta. (Mt.12:36) Vaikeneminen on siis välttämätöntä ja siitä on suurta hyötyä.

Meidän ei ole käsketty panetella tai solvata niitä jotka meitä panettelevat, herjaavat tai loukkaavat, vaan ennemminkin puhua heistä hyvää ja siunata heitä. (vrt. Mt.5:44) Sillä niin kauan kuin elämme rauhassa ihmisten kanssa, käymme taistelua pahoja henkiä vastaan. Mutta silloin kun olemme riidoissa ja taistelemme veljiämme vastaan, elämme vastaavasti sovussa pahojen henkien kanssa. Kuitenkin juuri pahoja henkiä meidän tulisi vihata »kaikella vihalla» (Ps.139:22) ja taistella säälimättömästi niitä vastaan. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 35. 79 – 80)

Rakkautta kutsutaan syystä hyveiden linnoitukseksi, lain ja profeettojen täyttymykseksikö Ponnistelkaamme siis kaikin voimin, jotta saavuttaisimme sen. Pyhän rakkauden avulla ravistamme yltämme himojen hirmuvallan, kohoamme hyveiden siivillä taivaisiin ja saamme nähdä Jumalan, sikäli kuin se on ihmisluonnolle mahdollista. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 36. 82)

Vieraanvaraisella patriarkalla oli tapanaan istua telttansa edessä ja kutsua luokseen kaikki ohikulkijat. Hän kattoi pöytänsä ketään syrjimättä kaikille, myös jumalattomille ja muukalaisille. Sen tähden juuri hänet katsottiin arvolliseksi pitämään vierainaan enkeleitä ja kaikkien Valtiasta. Ahkeroikaamme siis mekin innokkaasti vieraanvaraisuuden harjoittamista, että saisimme ottaa vastaan ei vain enkeleitä vaan itsensä Jumalan. Sillä Herra sanoo: »Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. » (Mt.25:40) On hyvä olla antelias kaikille, mutta varsinkin niille, jotka eivät pysty maksamaan takaisin.

Se jonka sydän ei syytä häntä (vrt.1Joh.3:21) Jumalan käskyn hylkäämisestä tai laiminlyömisestä tai vihollisesta lähtöisin olevan ajatuksen vastaanottamisesta, on puhdas sydämeltään ja arvollinen kuulemaan Herran sanat »autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan». (Mt.5:8) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 37. 85 -86)

Kallisarvoinen mirha, vaikka onkin umpinaisessa astiassa, täyttää koko talon ihanalla tuoksullaan ja suo nautinnon niin lähellä kuin kaukanakin oleville. Samoin Jumalalle mieluisan, hyveellisen sielun tuoksu leviää ympäristön tietoon kaikkien aistien kautta ja ilmaisee niille jotka sen aistivat, sielussa piilevän hyveellisyyden. Kun siis kohtaamme kielen, joka ei lausu mitään pahaa eikä sopimatonta, vaan ainoastaan hyvää ja kuulijoille hyödyllistä, kun kohtaamme hillitysti alas luodut silmät ja korvat jotka ovat kuurot sopimattomille sävelmille ja puheille ja jalat jotka liikkuvat säädyllisesti ja kasvot jotka eivät ole naurunvirneessä, vaan ennemminkin kypsät kyyneliin ja murehtimiseen – kuka meistä ei silloin aistisi hyveiden läpitunkeman sielun tuoksua. Sen tähden Vapahtajakin sanoo: »Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.» (Mt.5:16)

Kristus, Jumalamme, kutsui »kaidaksi tieksi» (Mt.7:14) sitä mitä Hän nimitti myös »soveliaaksi ikeeksi» ja »keveäksi kuormaksi». (Mt.11:30) Kuinka nämä nimitykset sopivat yhteen, näyttäväthän ne toisilleen vastakkaisilta? Luonnollemme tämä tie on todellakin vaikea ja raskas, mutta niille jotka ovat sen vapaaehtoisesti valinneet ja toiveikkaina sitä vaeltavat, se on rakas ja suloinen. Se tuottaa näille hyvettä rakastaville sieluille ennemminkin iloa kuin murhetta. Niinpä he vaeltavat sitä tietä innokkaammin kuin avaran ja lavean tien kulkijat omaansa. Pyhä evankelista Luukas kertoo piestyjen apostolien lähteneen iloiten pois neuvostosta (Apt.5:40,41), vaikka ruoskaniskut eivät semmoisenaan herätäkään iloa – nehän saavat tavallisesti aikaan vain kipua ja murhetta. Jos siis ruoskaniskut Kristuksen tähden synnyttivät iloa, mitä ihmeteltävää on siinä että muutkin ruumiilliset vaivat ja ahdingot vaikuttavat samalla tavoin, silloin kun ne kestetään Hänen tähtensä? (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II / 38. 88 – 89)

»Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa», sanoo Herra.( Lk.12:35) Se hyvä vyö kupeillamme, joka tekee meidät jänteviksi ja keveiksi, on itsehillintä yhdessä sydämen nöyryyden kanssa. Itsehillinnällä tarkoitan pidättymistä kaikista himoista. Hengellisen lamppumme sytyttävät puhdas rukous ja täydellinen rakkaus. Jotka tällä tavoin ovat valmistautuneet, ovat todella niiden kaltaisia, jotka odottavat Herraansa ja Hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaavat Hänelle. Ja Hän astuu sisään yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa ja jää asumaan heidän luokseen. (vrt. Joh.14:23) »Autuaat ne palvelijat, jotka heidän Herransa tullessaan tapaa valvomasta.» (Lk.12:37)

Munkin tulee pojan tavoin rakastaa Jumalaa Isää kaikesta sydämestään ja kaikesta mielestään (vrt.5 Moos.6:5; Mk.12:30) ja palvelijan tavoin hartaasti kunnioittaa ja totella Häntä sekä täyttää Hänen käskynsä »pelolla ja vavistuksella».(Filipp.2:12) Hänen tulee olla »hengessä palava” Room.12:11) ja pukeutua Jumalan sota-asuun.”‘ Tavoitelkoon hän iankaikkisen elämän nautintoa ja täyttäköön mitään laiminlyömättä kaiken mitä on säädetty. Hänen tulee olla sisäisesti raitis sekä varjella sydämensä pahoilta ajatuksilta ja suunnata hyvät ajatuksensa lakkaamatta jumalalliseen mietiskelyyn. Hänen on päivittäin tutkisteltava itseään, pahoja ajatuksiaan ja tekojaan ja korjattava kaikki puutteensa. Älköön hän kerskailko saavutuksillaan, vaan kutsukoon itseään ansiottomaksi palvelijaksi, joka ei ole tehnyt läheskään kaikkea sitä minkä hän on velvollinen tekemään. (vrt. Lk.17:10) Kaikista aikaansaannoksistaan hänen tulee kiittää pyhää Jumalaa ja antaa kunnia Hänelle. Munkki ei saa koskaan tehdä mitään turhamaisuudesta tai ihmisten suosiota kalastellakseen, vaan hän tehköön kaiken salassa ja etsiköön kiitosta yksin Jumalalta. Ennen kaikkea ja kaikissa asioissa hänen tulee vahvistaa sieluaan pyhän Kirkon opin mukaisella oikealla uskolla niin kuin Jumalasta saarnanneet apostolit ja pyhät isät ovat opettaneet. Näin vaeltavia odottaa suuri palkka: loppumaton elämä, katoamattomat asuinsijat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, yksiolennollisen ja kolmipersoonaisen Jumalan luona. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia II /41. 98 – 99)

Tämän puhdistumisen ja sielun häpeällisten viettien kuolettamisen tai parantamisen lisäksi on ehdottomasti tarpeen hengellinen kohoaminen ja jumaloituminen, sillä sen joka on luopunut pahasta, on harjaannuttava hyvään. (kts. Ps.34:15)Sen tähden sanotaankin, että ensin tulee kieltää itsensä ja sitten ottaa ristinsä ja seurata Herraa jumaloitumisen täydellisyyteen saakka. (kts. Mt.16:24) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua II / 45. 4)

Herra sanoo: “Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. (Joh.14:23) Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut. (Joh.15:12) Joka ei rakasta lähimmäistään, ei siis pidä käskyä. Mutta joka ei pidä käskyä, hän ei voi rakastaa itse Herraakaan. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua II / 62.16)

 

Maksimos Tunnustaja

Jos et halua eksyä Jumalan rakkauden tieltä, älä salli veljesi käydä levolle sinun vuoksesi pahastuneena äläkä itse mene vihassa vuoteeseen. Sovi ensin veljesi kanssa ja sitten omatunto puhtaana tule ja tuo harras rukouksesi rakkauden lahjaksi Kristukselle (vrt. Mt.5:23 – 24) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 67. 53)

Herra sanoo: »Rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.» (Lk.6:27- 28) Miksi hän on antanut nämä kehotukset? Siksi että Hän saisi vapauttaa sinut vihasta, murheesta, suuttumuksesta ja pitkävihaisuudesta, ja siksi että tulisit otolliseksi saamaan tuon kallisarvoisen aarteen: täydellisen rakkauden. Sen voi näet saada omakseen vain se, joka Jumalaa esikuvanaan pitäen rakastaa yhtäläisesti kaikkia ihmisiä. Sillä Jumala rakastaa yhtä lailla kaikkia ihmisiä ja tahtoo, että kaikki “pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden».(1 Tim.2:4)

»Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.» (Mt.5:39 – 41) Miksi Herra antaa nämä käskyt? Siksi että Hän varjelisi sinua vihasta, hämmennyksestä ja murheesta ja samalla tuo toinenkin saisi hyvän esikuvan sinun lempeydestäsi. Näin Herra tahtoo hyvän isän tavoin johdattaa teidät molemmat rakkauden ikeen alle. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 68. 61 – 62)

Yleensä himot vaikuttavat vain yhteen sielun kolmesta osasta: tunteisiin, tahtoon tai järkeen. Näin on esimerkiksi unohtamisen ja tietämättömyyden laita. Mutta alakuloisuus poikkeaa kaikista muista himoista siinä, että se vaikuttaa samalla kertaa kaikkiin sielun ulottuvuuksiin ja herättää kerralla lähes kaikki himot. Siksi alakuloisuus onkin kaikkia muita himoja raskaampi kestää. Mutta Herra osoittaa siihen hyvän lääkkeen sanoessaan: »Kestävyydellänne te voitatte omaksenne elämän.» (Lk.21:19) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 69. 67)

Herra sanoo: “Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä”. (Mt.11:29) Sydämen hiljaisuus varjelee sielun kiihottumiselta, nöyryys taas pitää mielen vapaana pöyhkeydestä ja turhamaisuudesta. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 72. 80)

Pahat henget käyttävät hyväkseen sielussamme piileviä himoja, joiden avulla ne herättävät meissä himokkaita ajatuksia. Himokkaat ajatukset aseinaan ne sitten käyvät mielemme kimppuun ja koettavat suostutella sen syntiin. Murrettuaan mielen vastarinnan pahat henget johdattavat mielen ensin syntiin ajatuksissa. Sen jälkeen mieli onkin jo pahojen henkien tahdoton vanki ja ne johtavat sen toteuttamaan synnin itse tekona. Päästyään näin päämääräänsä pahat henget vetäytyvät pois ja vievät himokkaat ajatukset mennessään. Mieleen jää jäljelle vain synnin iljetys, josta Herra sanoo: »Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen seisovan pyhässä paikassa – joka tämän lukee – se tarkatkoon – -.» (Mt.24:15) Sillä pyhä paikka, Jumalan huone, on ihmismieli, jonne pahat henget pystyttävät synnin iljetyksen, kun ovat ensin kärventäneet sitä autioksi himokkaiden ajatusten tulella. – Nämä Herran sanat viittaavat epäilemättä myös historialliseen tapahtumaan, niin kuin Joosef Flaviuksen historiasta tiedämme. Jotkut tosin sanovat, että näin on käyvä myös antikristuksen päivinä..

On kolme seikkaa, jotka kannustavat meitä hyvään: luontaiset hyvät vaistomme, pyhät enkelvoimat ja hyvään suuntautunut tahtomme. Luontaisten vaistojemme vaikutuksesta teemme toisille sitä, mitä tahdomme heidän tekevän meille (vrt. Lk.6:31) ja tunnemme myötätuntoa kun näemme jonkun olevan ahdistuksessa tai puutteessa. Pyhät enkelvoimat puolestaan auttavat meitä viemään hyvät hankkeemme onnelliseen päätökseen. Hyvään suuntautunut tahtomme taas saa meidät erottamaan pahan hyvästä ja valitsemaan hyvän. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 84 – 85. 31 – 32)

Ylpeyden henki punoo kahdenlaisia juonia. Ensiksikin se houkuttaa munkkia lukemaan edistymisensä omaksi saavutuksekseen eikä Jumalan ansioksi, vaikka Jumala on kaiken hyvän Antaja ja vain Hänen avullaan kykenemme tekemään hyvää. Mutta jos tämä ei onnistu, ylpeyden henki viettelee munkin ylenkatsomaan veljiä, jotka eivät ole yltäneet yhtä suuriin saavutuksiin kuin hän itse. Munkki ei tällöin tajua, että näittenkin ajatusten avulla kiusaaja itse asiassa yllyttää häntä kieltämään Jumalan avun. Sillä jos kilvoittelija väheksyy niitä, jotka eivät ole pystyneet samaan kuin hän itse, on ilmeistä, että hän silloin uskoo omin avuin saaneensa jotakin hyvää aikaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sanoohan itse Herra: »llman minua te ette voi mitään tehdä.»(Joh.15:5) Meidän heikkoutemme on näet niin suuri, että vaikka voimmekin pyrkiä hyvään, emme kuitenkaan ilman kaiken hyvän Antajaa kykene viemään sitä päätökseen. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 86. 38)

Kun huomaat mielesi viihtyvän aineellisten asioiden parissa ja muistelevan niitä mieluusti, voit olla varma, että rakastat aineellisia asioita enemmän kuin Jumalaa. Herra sanoo: »Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.» (Mt.6:21) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 89. 51)

Jos tahdot löytää tien elämään, etsi sitä Hänestä, joka itse on Tie ja on sanonut: »Minä olen tie, ovi, totuus ja elämä» (Joh.10:7,9 ja 14:6). Näin olet sen löytävä. Mutta etsi sinnikkäästi ja vaivoja pelkäämättä, sillä »harvat ovat ne, jotka sen löytävät». (Mt.7:14) Pyri noiden harvojen joukkoon, ettet monien myötä ajautuisi lavean tien portille. (Mt.7:13) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II /95. 80)

Kolmella tapaa koettelee Jumalan kaitselmus niitä, joita se tässä elämässä kasvattaa vanhurskauteen. Ensiksikin, suomalla hyviä lahjoja – terveyttä, kauneutta, hyviä lapsia, rikkautta ja kunniaa. Toiseksi, erilaisilla onnettomuuksilla kuten lasten, omaisuuden tai kunnian menetyksellä. Kolmanneksi, ruumiillisilla kärsimyksillä: sairaudella, kidutuksella jne. – Ensimmäisen ryhmän koeteltaville Herra sanoo: »Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.»Lk.14:33) Toisen ja kolmannen ryhmän koeteltaville taas kuuluvat nämä Herran sanat: »Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän». (Lk.21:19) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 98. 91)

»Isä ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle.»(Joh.5:22) Poika puolestaan julistaa suurella äänellä: »Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.» (Mt.7:1) »Älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta.» (Lk.6:37) Samoin sanoo apostolikin: »Älkää sen tähden lausuko mitään tuomiota, ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee.» (1 Kor.4:5) Ja edelleen: »Mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset.» (Room.2:1) Eikö siis ole syytä kauhistua hämmästyä ja järkyttyä, kun ihmiset ovat lakanneet itkemästä omien syntiensä tähden ja ottaneet tuomiovallan Pojalta ja tuomitsevat ja lausuvat kadotustuomioita toisilleen, ikään kuin olisivat itse synnittömiä? Taivas hämmästelee ja maa kauhistuu, mutta itse he eivät tunnottomuudessaan edes häpeä. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 111. 54)

»Pitkämielisellä on paljon ymmärrystä». (Sananl.15:29 LXX) Kaikessa mitä hänelle tapahtuu, hän tarkkaa aina loppua ja sen odotuksessa kestää ahdistukset. Tuo loppu on apostolin mukaan iankaikkinen elämä. (Room.6:22) »Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.» (Joh.17:3) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 126. 24)

Järjellinen sielu ei voi elää rauhassa Jumalan, käskyjen antajan kanssa, jos se ruokkii vihaa lähimmäistään kohtaan. Onhan Herra sanonut: »Jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Mt.6:15) Mutta jos veljesi ei halua sopua, varjele sinä joka tapauksessa itsesi vihalta: rukoile vilpittömäsi hänen puolestaan äläkä puhu hänestä pahaa kenellekään.

Pyhien enkelien rikkumatonta rauhaa kannattaa kaksi vankkumatonta tukipilaria: rakkaus Jumalaan ja rakkaus toinen toiseensa. Näin on ollut myös kaikkien pyhien laita kaikkina aikoina. Todella sattuvasti onkin sanottu, että »näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat». (Mt.22:40) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 128. 35 – 36)

Joka rakastaa Kristusta, koettaa ilman muuta kaikin tavoin myös seurata Häntä. Kristus ei koskaan lakannut tekemästä hyvää ihmisille. Saadessaan kokea kiittämättömyyttä ja herjausta Hän oli pitkämielinen. Ja kun ihmiset löivät Häntä ja tappoivat Hänet, Hän kesti kaiken kärsivällisesti eikä syyttänyt ketään kärsimyksistään. Nämä ovat todellisia lähimmäisrakkauden tekoja. Jos joku ilman niitä kuvittelee rakastavansa Kristusta tai pääsevänsä Hänen valtakuntaansa, hän pettää itseänsä. Herra sanoo: »Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra. Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.”,(Mt.7:21) Vielä Hän sanoo: »Jos joku minua rakastaa, niin hän pitää minun käskyni. » (Joh.14:15,23)

Vapahtajan käskyjen perimmäinen tarkoitus on vapauttaa meidän mielemme hillittömyydestä ja vihasta sekä johdattaa se rakastamaan Häntä ja lähimmäistämme. Tästä rakkaudesta syntyy sitten toimivan tiedon valo. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 131. 55 – 56)

Tämä on se aarre, joka on kätketty sydämesi peltoon (vrt. Mt.13:44) ja jota et vielä laiskuutesi tähden ole löytänyt. Sillä jos olisit löytänyt sen, olisit myynyt kaiken ja hankkinut omaksesi tämän pellon. Mutta nyt olet hylännyt koko pellon ja aherrat pientareilla, missä kasvaa vain orjantappuroita ja ohdakkeita.

Sen tähden Vapahtaja sanookin: »Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.» (Mt.5:8) He saavat nähdä Hänet ja Hänessä olevat aarteet, kun puhdistavat itsensä rakkauden ja itsehillinnän avulla. Ja mitä enemmän he puhdistuvat, sitä selvemmin he saavat nähdä.

Sen tähden Vapahtaja vielä toisaalla sanoo: »Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja» (Lk.12:33); »katso, silloin kaikki on teille puhdasta» (Lk.11:41). Silloin emme näet enää kuluta aikaamme huolehtimalla ruumiillisesta hyvinvoinnista, vaan kiiruhdamme puhdistamaan mielemme – Herra nimittää sitä sydämeksi – vihasta ja hillittömyydestä. Nämä kaksi nimittäin tahraavat mielen eivätkä suo sen nähdä Kristusta, joka asuu siinä pyhän kasteen armon kautta.

Rakkaus Jumalaan torjuu intohimon, sillä se saa mielen pidättymään aistillisista nautinnoista. Rakkaus lähimmäiseen taas torjuu vihan, sillä se saa ylenkatsomaan kunniaa ja rikkautta. Nämä ovat ne kaksi denaria, jotka Vapahtaja antoi majatalon isännälle, että hän huolehtisi sinusta. (vrt. Lk.10:35) Älä sinä puolestasi ole kiittämätön: älä liity ryövärien joukkoon, etteivät he löisi sinua uudestaan, niin että sinua ei tällä kertaa löydettäisi enää henkihieverissä vaan täysin hengettömänä. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta II / 134 – 135. 71 – 73, 75)

Ihmisen velvollisuus on jakaa auliisti muillekin niistä hyvyyksistä, joita hän on Jumalan armosta saanut. Herra sanoo: »Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.» (Mt.10:8) Joka kätkee lahjansa maahan, syyttää lahjan antajaa ankaraksi ja säästääkseen ruumistaan kieltäytyy hyveen harjoittamisesta. Se taas joka myytyään totuuden vihollisille jää teostaan kiinni, ei kunnianhimossaan kestä häpeää, vaan hirttäytyy. (1:29) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta… II / 145. 19)

Evankeliumin mukaan se joka vain uskoo, voi hyvien tekojen avulla siirtää pois syntiensä vuorena ja hylätä kiintymyksensä pettäviin aistillisiin asioihin. Mutta se, joka on kelvollinen opetuslapseksi, saa ottaa Sanan käsistä hengellisen tiedon leipää ja ruokkii sillä tuhansia. Näin hän osoittaa käytännössä, kuinka Sanan voima on enentynyt ja moninkertaistunut. (vrt. Mt.14:19 – 21) Se taas jolla on ollut kylliksi voimaa tulla apostoliksi, »parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta» sekä ajaa ulos saastaisia henkiä. (Mt.10:1) »Hän ajaa ulos saastaisia henkiä», ts. tekee lopun himojen toiminnasta; »parantaa tauteja» – johtaa langenneet takaisin hurskaaseen elämään antamalla heille uutta toivoa; »parantaa kaikkinaista raihnautta” – ruoskii hereille laiskoja ja velttoja muistuttamalla heille tuomioista. Sillä koska hänen on käsketty “tallata käärmeitä ja skorpioneja” (Lk.10:19), hän tuhoaa sekä synnin alun että sen lopun.(I:33) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta… II / 146. 22)

Kun se mikä ajassa ja ajallaan syntyy ja kasvaa, on kasvanut täyteen mittaansa, se pysähtyy kehityksessään, sillä sen luonnollinen kasvu lakkaa. Mutta se mikä syntyy Jumalan armosta hyveiden harjoittamisen myötä, lähtee täyteen mittaan tultuaan uuteen kasvuun; tässä näet yhden asian loppu on toisen alkuna. Joka on hyveitä harjoittaen hävittänyt turmiollisten himojen aiheet itsestään, on samalla pannut alun jumalallisemmille asioille. Jumalan hyvillä teoilla ei näet ole loppua niin kuin ei alkuakaan: niin kuin valolle on ominaista valaista, samoin on Jumalalle ominaista tehdä hyvää. Sen tähden lain mukaan – laki koskee ajassa syntyviä ja kasvavia, jotka aikanaan myös tuhoutuvat – esimerkiksi sapattia kunnioitettiin lopettamalla työnteko: kun evankeliumin mukaan taas – evankeliumi johtaa meidät hengellisten asioiden ilmapiiriin – sapatti kirkastetaan hyvillä teoilla; tästä tosin närkästyvät ne jotka eivät käsitä, että »sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten» ja että »Ihmisen Poika on sapatinkin herra». (Mk.2:27 – 28) (I:35)

Himojen nujertaminen ei vielä yksin takaa sielulle hengellistä iloa, vaan sen on hankittava itselleen myös hyveitä täyttämällä käskyt. Herra sanoo: »Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset» – so. himot ovat hallinnassanne – »vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.» (Lk.10:20) Näin Hän kehottaa meitä iloitsemaan siitä, että olemme hyveiden kautta tulleet Jumalan lapsiksi, ja sen myötä meidät on merkitty himottomuuden maan kirjoihin. (I:77) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta… II /147. 24 – 25)

Jotkut tiedonhaluiset koettavat tutkailla, millä tavoin ikuiset asuinsijat ja muut meille luvatut tulevaiset hyvyydet eroavat toisistaan: ovatko ne eri paikoissa vai onko kullakin hengellisen asuinsijan oma täydellisyysasteensa ja -määränsä? Toiset pitävät todennäköisempänä edellistä, toiset taas jälkimmäistä vaihtoehtoa. Joka ymmärtää, mitä tarkoittavat Herran sanat »Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä» (Lk.17:21) ja »minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa», (Joh.14:2) asettuu jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. (II:89) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta… II / 163. 70)

Sillä, joka on pystynyt hyveitä harjoittamalla »kuolettamaan maalliset jäsenensä» (Kol.3:5) ja käskyt pitämällä voittamaan itsessään piilevän himojen maailman, ei enää ole mitään ahdistusta. Hän on jo jättänyt tämän maailman ja on alkanut elää Kristuksessa – Hänessä, joka on kukistanut himojen vallan ja on kaikkinaisen rauhan Antaja. Sillä taas, joka ei ole hylännyt kiintymystään aineelliseen, on jatkuvasti ahdistus, koska hänen mielentilansa muuttuu luonnostaan muuttuvaisten asioiden myötä. Mutta siihen, joka on Kristuksessa, eivät vaikuta aineelliset muutokset, olivatpa ne millaisia tahansa. Sen tähden Herra sanookin: »Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.» (Joh.16:33) Toisin sanoen: minussa, Hyvän Sanassa, teillä on rauha ja te olette vapaat aineellisten himojen ja huolien myllerryksestä ja sekasorrosta; mutta maailmassa – so. ollessanne kiintyneitä aineelliseen—teillä on ahdistus, jonka aiheuttaa aineellisten asioiden jatkuva muuttuminen. Ahdistus on sekä hyveitä harjoittavien että maailmaa rakastavien osana – edellisten, koska hyveet vaativat vaivannäköä, ja jälkimmäisten, koska he ovat alttiina aineellisille menetyksille ja tappioille. Ensin mainittu ahdistus on kuitenkin pelastavaista, jälkimmäinen taas turmiollista ja tuhoisaa. Molemmat saavat levon Herrassa: hyveitä harjoittavalle Hän antaa hengellisissä tutkiskeluissa levon itsessään suoden hänelle himottomuuden; maailmaa rakastavan Hän vapauttaa katumuksen kautta kiintymyksestään katoavaiseen. (11:95) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II/ 163. 72)

Ei mikään paljasta sielun tilaa niin kuin kärsivän lihan kapinayritykset: antaessaan niille periksi sielu osoittaa rakastavansa lihaa enemmän kuin Jumalaa; mutta jos nämä hyökkäykset eivät saa sielua horjumaan, on se merkkinä siitä, että hyve on sielulle rakkaampi kuin liha. Hyveen myötä tulee sielun asukkaaksi Jumala, joka on sielun tähden suostunut kärsimään meidän ihmisten tavoin ja huutaa nyt meille kuten aikoinaan opetuslapsilleen: »Olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.» (Joh.16:33) (III:21) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II/ 168. 86)

Jumala, joka isoaa kaikkien ihmisten pelastusta ja janoaa heidän jumaloitumistaan, tekee lopun ihmisten omahyväisyydestä – niin kuin Hän aikoinaan kuivetti hedelmättömän viikunapuun (Mt.21:19 – 21) -, niin etteivät he enää huolehtisi hurskaasta ulkokuoresta, vaan pyrkisivät todelliseen hurskauteen. Jumala tahtoo heidän luopuvan tekopyhästä näyttelemisestä ja viettävän vilpittömästi hyveellistä elämää Jumalan sanan mukaisesti. Heidän tulee ennemminkin pyrkiä siihen, että voisivat paljastaa sielunsa hyvän tilan Jumalalle, kuin siihen että voivat näytellä hurskasta ihmisten edessä. (111:74) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II/ 179. 121)

Koska ihmisellä on sielu ja ruumis, hän on jatkuvasti kahden lain – so. lihan ja Hengen lain – alainen. Lihan laki toimii aistien kautta, Hengen laki taas mielen välityksellä. Lihan laki vaikuttaa aisteihin ja kiinnittää ihmisen aineeseen; Hengen laki taas vaikuttaa mieleen ja yhdistää ihmisen välittömästi Jumalaan. Siksi on aivan luonnollista, että se joka »ei epäile sydämessään» (Mk.11:23) – toisin sanoen ei puntaroi mielessään ja siten katkaise uskon välitöntä yhteyttä Jumalaan -»sanoo tälle vuorelle: ‘Siirry täältä tuonne’ ja se siirtyy» (Mt.17:20); hän on näet himoton tai paremminkin on jo tullut jumalaksi, koska on uskossa yhdistynyt itse Jumalaan. »Vuorella» tarkoitetaan tässä lihallista ajattelutapaa ja lihan lakia. Jo nimitys »vuori» osoittaa, kuinka todella raskaista ja vaikeasti liikuteltavista asioista on kysymys – omin voimin emme saisi niitä hievahtamaankaan. (IV:9)

Herra sanoi: »Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa.» (Mt.6:33) Tämä tarkoittaa: pyrkikää ennen kaikkea totuuden tuntemiseen ja totuudessa elämiseen. Näillä sanoilla Herra on selvästi osoittanut, että uskovien tulee tavoitella ainoastaan jumalallista tietoa ja hyvettä, joka kruunaa tiedon teoilla. (IV:16) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II/182 – 183. 130, 132)

Joka on itsehillinnällä oikaissut himojen mutkat – tarkoitan nautinnonhimon liikkeitä – ja kestämällä kärsivällisesti ankaria ja tuskallisia koettelemuksia on tehnyt koleikot tasaisiksi teiksi, saa todella nähdä Jumalan pelastusteot, sillä hänen sydämensä on puhdistunut. Puhtaalla sydämellään hän kilvoitustensa päätteeksi saa hyveiden ja hurskaiden tutkiskelujen turvin nähdä Jumalan – Vapahtajan lupauksen mukaan: »Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.» (Mt.5:8) Tällainen kilvoittelija saa hyveiden tähden kestämiensä vaivojen palkaksi himottomuuden armon, ja himottomuus on varmin tie Jumalan näkemiseen. (IV:58) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II/ 187. 148)

Neuvoessaan opetuslapsiaan rukoilemaan meidän Herramme ja Jumalamme opetti anomaan: »- äläkä saata meitä kiusaukseen. » (Mt.6:13) Näillä sanoilla Hän nähdäkseni kehotti anomaan vapautusta niistä kiusauksista, joihin oma tahtomme on osallisena – toisin sanoen: on rukoiltava, ettei Jumala hylkäisi meitä kokemaan sellaisia kiusauksia, joihin tahtomme mieluusti yhtyy ja jotka johtavat himollisiin nautintoihin. Suuri Jaakob, jota kutsutaan Herran veljeksi, taas opettaa, ettei totuuden soturien pidä lannistua niissä kiusauksissa, joihin he joutuvat vastoin tahtoaan: »Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin.» (Jaak.1:2) Näin apostoli puhuu kiusauksista, joihin ei tahtomme viettele ja jotka tuottavat kärsimystä ja vaivaa. — Tässä esittämääni tulkintaa tukee kummassakin opetuksessa sen jatko: Herra opetti anomaan »vaan päästä meidät pahasta»; suuri Jaakob taas jatkaa: »tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.» (Jaak.1:3-4) (V:92) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… II/ 205. 208)

 

Thalassios Afrikkalainen

Vaikka itse Jeesus on sanonut, ettei kukaan voi palvella kahta herraa, (Mt.6:24) emme silti halua uskoa sitä. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… II / 227. 65)

Teognostos

Älä salli kenenkään eksyttää itseäsi väittämällä, että Jumalan näkeminen olisi mahdollista ilman pyhitystä. Kirjoittaahan apostolikin, että se on mahdotonta (Hebr.12:14) Sillä Herra, jonka pyhyys ja puhtaus on ääretön, ei halua ilmestyä epäpuhtaalle. Niin kuin se, joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä, tytärtään tai poikaansa enemmän kuin Häntä, ei ole Hänelle sovelias (vrt. Mt.10:37), niin ei sekään, joka rakastaa jotakin aineellista tai ajallista. Mitä sanoisimmekaan ihmisestä, joka arvostaa löyhkäävää ja saastaista syntiä enemmän kuin Herran rakkautta! Jumala karkottaa luotaan jokaisen, joka ei käänny pois saastaisuudesta, sillä Katoavaisuus ei peri katoamattomuutta.» (1Kor.15:50) (Pyhittäjä Teognostos: Hyveiden harrastamisesta… II / 281. 38)

 

Filoteos Siinailainen

Meidän pitää joka päivä kilvoitella, että olisimme valmiita astumaan Jumalan kasvojen eteen. Profeetta Hoosea sanoo: »Ja sinä – käänny Jumalasi tykö, noudata laupeutta ja oikeutta.» (Hoos.12:7) Ja Malakias puhuu Jumalan nimissä: »Poika tuo kunniaa isälleen ja palvelija herralleen. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunniani? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra Sebaot.»(Mal.1:6 LXX) Apostoli taas sanoo: »Puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta Viisas Salomo puolestaan kehottaa: »Yli kaiken varottavan varjele sydäntäsi, sillä sieltä elämä lähtee.» (Sananl.4:23) Ja itse Herra Jeesus Kristus on sanonut: »Puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!»(Mt.23:26) (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta III / 14.9)

Koska meillä on näin paljon esimerkkejä tästä sielua hyödyttävästä hyveestä, nöyryydestä, nöyrtykäämme siis mekin aina kaikin tavoin ja käyttäkäämme voimiemme mukaan noita edellä esiteltyjä lääkkeitä. Nöyrtykäämme sielultamme ja ruumiiltamme, mieleltämme ja tahdoltamme, nöyrtykäämme sanoissamme ja ajatuksissamme, pukeutumisessamme ja esiintymisessämme, sekä ulkonaisesti että sisäisesti. Tehkäämme näin erityisesti siksi, ettei Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja Jumala, joka on puolellamme, kääntyisi meitä vastaan, sillä: »Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.» (Jaak.4:6) »Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus.» (Sananl.16:5) »Ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.» (Mt.23:12) »Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.»(Mt.11:29) – Ottakaamme siis vaarin.

Vapahtaja sanoo: »Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet.» (Lk.21:34) Ja apostoli kehottaa: »Jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa.» (1Kor.9:25) Kun siis tiedämme pyhän kirjan opetukset, eläkäämme aina itsehillintää harjoittaen. Ennen kaikkea pidättykäämme runsaasta ruoasta ja totuttakaamme ruumiimme hyveellisiin elämäntapoihin suomalla sille ravintoa vain kohtuullisesti. Silloin sen himonpuuskat talttuvat helposti ja alistuvat järjen johtoon. Sama ohje, kuten voimme vakuuttaa, käy myös vihanpuuskille. Näin on helpompaa välttää muitakin hairahduksia. Nimittäin ne jotka tuntevat hyveet kokemuksesta, pitävät varsinaisena hyveenä juuri sitä, että harjoitamme kaikessa itsehillintää – eli kartamme kaikkea pahaa. (vrt.1 Tess.5:22) Puhtauden suo meille ennen kaikkea Jumala, joka on kaiken hyvän syy ja antaja, mutta muista puhtauden lähteistä tärkein on säännöllinen ja kohtuullisen niukka ruokavalio.

Saatana vastustaa Jumalaa ja haluaa, ettei Jumalan tahto, jonka Hän on käskyissään ilmaissut, pääsisi toteutumaan. Niinpä se taistelee meidän kauttamme Jumalaa vastaan ja koettaa kaikin keinoin estää meitä täyttämästä Jumalan käskyjä. Vastaavasti myös Jumala haluaa, että me täyttäisimme Hänen pyhän tahtonsa ts. Hänen jumalalliset ja eläväksi tekevät käskynsä. Niin siis Jumala meidän kauttamme ja meitä tukien tahtoo tehdä tyhjiksi pahan hengen turmiolliset aikeet. Vihollinen arvelee nousevansa Jumalaa vastaan yllyttämällä rikkomaan Hänen käskyjään. Jumala puolestaan käyttää heikkoa ihmistä tuhotakseen tuon mielettömän aikeen. Katsotaanpa, eikö asia olekin näin! Kaikki pyhän evankeliumin käskyt näyt tavat tähtäävän kolmitahoisen sielumme parannukseen. Eikä tältä vain näytä, vaan käskyjen noudattaminen todella tekee sielun terveeksi. Mutta myös paha henki käy yötä päivää taisteluaan kolmitahoista sieluamme * vastaan. Kun siis saatana suuntaa kolmelta taholta hyökkäyksiään sielua vastaan, se selvästikin taistelee Kristuksen käskyjä vastaan, sillä juuri noita sielun kolmea osaa – tunnetta, tahtoa ja järkeä – Kristus käskyillään ohjaa.

Tarkatkaamme siis Kristuksen sanoja »Joka vihastuu veljeensä ilman syytä, on ansainnut oikeuden tuomion.» ** Nämä sanat ja niihin liittyvät kehotukset ovat parannuskeino vihaan. Vihollinen puolestaan pyrkii tekemään tämän ohjeen tyhjäksi sisältäpäin riidanhalun, kaunan ja kateuden ajatuksilla. Tietäähän vastustajammekin, että järki hallitsee tunnetta, siis myös vihaa. Sen tähden vihollinen pommittaakin järkeä epäluuloisilla, kateellisilla, kiistanhaluisilla, riitaisilla, kavalilla ja turhamaisilla ajatuksilla. Näin vihollinen koettaa saada järjen luopumaan sille kuuluvasta vallasta. Se haluaa, että järki antaisi vapaan vallan vihalle, jota ei enää mikään pidättelisi. Kun viha sitten on syössyt hallitsijansa vallasta, se syöksee suun sanoina ilmoille kaiken, minkä vihollinen on pahoina ajatuksina ujuttanut sydämeen ohi herpaantuneen mielen. Silloin paljastuu kuinka sydän onkin täynnä pahuutta – sen sijaan että sen täyttäisivät Jumalan Henki ja jumalalliset ajatukset – sillä Herran sanojen mukaan »sydämen kyllyydestä suu puhuu» (Mt.12:34). Kun siis paholainen saa ihmisen niin pitkälle, että hän syytää suustaan sitä mitä ennen hautoi salaa mielessään, ei vihan villitsemä pysähdy siihen, että sanoo veljeään »tomppeliksi» tai »hulluksi» (vrt. Mt.5:22), vaan jatkaa herjaamistaan jopa murhaan asti. Tällaisia juonia paha henki käyttää tehdäkseen tyhjäksi Jumalan käskyn, joka kieltää vihastumasta ilman syytä. Vihasta versovat herjaavat sanat ja niiden kintereillä seuraavat teot olisivat vältettävissä, jos rukouksella ja sisäisellä valppaudella karkotettaisiin sydämestä vihan idut, heti kun ne nostavat päätään hyökkäävinä ajatuksina. Niinpä sielunvihollinen pääseekin päämääräänsä vain silloin, kun se onnistuu tekemään tyhjäksi Jumalan käskyn niiden asioiden kautta, jotka se herättämällä pahoja ajatuksia on kylvänyt sydämeen.

Mitä jumalalliset käskyt sitten sanovat intohimoista, sielun haluista? »Joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.» (Mt.5:28) Ja millaisia verkkoja viritteleekään mieleemme viekas vainooja, joka tuntee tämän käskyn ja koettaa tehdä sen tyhjäksi. Se on siirtänyt taistelun ihmisen sisimpään, missä sitä käydään silloinkin, kun himoon kiihottavat aiheet ovat kaukana. Paholainen loihtii mieleen vietteleviä ja haureellisia kuvia ja korviimme kiihottavia kuiskeita sekä koettaa monin muin tavoin herättää himokkaita haluja, minkä mielenliikkeitä tarkkaavat hyvin tietävät.

Entä millainen käsky on annettu ohjeeksi järjelle? »Minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko – vaan olkoon teidän puheenne: ‘on, on’ tahi: ‘ei, ei’.» (Mt.5:34 ja 37) »Joka ei luovu kaikesta ja seuraa minua, ei ole minulle sovelias.» (vrt. Mt 10:37 – 38) »Menkää ahtaasta portista sisälle.» (Mt.7:13) Nämä käskyt on tarkoitettu järjelle. Vihollinen haluaa alistaa valtaansa myös järjen, tuon urhean sotapäällikön ja siksi se ensitöikseen suistaa sen raiteiltaan pommittamalla sitä vatsanpalveluun ja välinpitämättömyyteen yllyttävillä ajatuksilla. Kun vihollinen näin on syössyt järjen sille kuuluvasta johtoasemasta ja pitänyt sitä pilkkanaan kuin juopunutta kenraalia, se panee sen palvelemaan – yhdessä vihan ja intohimon kanssa – omia oikkujaan. Näin tunteet ja intohimot pääsevät villiintymään – kun järki ei enää hillitse niitä – ja valjastavat kaikki viisi aistiamme vetämään synnin vankkureita. Ja näin sitten lankeamme. Silmämme pälyilevät uteliaina sinne tänne, koska ymmärrys ei ole niitä pidättelemässä, korvamme jäävät kuuntelemaan joutavia jaarituksia, nenämme nuuhkii hempeitä hajuja, suumme ahmii hillittömästi ja kätemme karkaavat koskettelemaan kiellettyjä. Sen sijaan että saavuttaisimme vanhurskauden, viisauden, siveyden ja rohkeuden vajoammekin niiden vastakohtiin: vääryyteen, mielettömyyteen. irstauteen ja raukkamaisuuteen. Jos nuo neljä päähyvettä – vanhurskaus, viisaus, siveys ja rohkeus – ovat voimissaan, ne hallitsevat kolmitahoista sieluamme. Ja kun sielunvoimat ovat valvonnassa, ne puolestaan pidättelevät aisteja kaikesta sopimattomasta. Silloin mielikin tyyntyy ja saa helposti voiton sisäisessä taistelussa, kun sen voimat alistuvat kuuliaisesti Jumalan tahdon johdettaviksi. Mutta jos mieli on tarkkaamaton ja hajottaa näin voimansa, paha pääseekin voitolle ja taivuttaa sen rikkomaan Jumalan käskyt. Käskyjen rikkomista on kaduttava, tai tulevassa ajassa seuraa rangaistus. Mielen on siis hyvä pysyä aina raittiina. Näin se säilyy luonnollisessa tilassaan ja siitä kehittyy Jumalan käskyjen valpas vartija. (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta III / 17 – 19. 14 – 18)

* Ks. Selitystä sieltä s. 361.

** Matt. 5:22 (UT:n Suomennokseen ei ole otettu joissakin käsikirjoituksissa esiintyvää sanaa eike = turhanpäiten, ilman syytä.)

Autuaalla apostolilla – Kristuksen opetuksen (kts.2Kor.2:17) valitulla aseella – oli suuri kokemus sisällämme riehuvasta näkymättömästä, hengellisestä taistelusta. Hän kirjoittaa efesolaisille: »Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.» (Ef.6:12) Apostoli Pietari puolestaan sanoo: »Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa.» (1Piet.5:8-9) Itse meidän Herramme Jeesus Kristus puhuessaan evankeliumin kuulijoiden erilaisista asenteista sanoo: »Mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään,» (Lk.8:12) ts. tekee tämän varkauden käyttäen kätyrinään unohdusta – »etteivät he uskoisi ja pelastuisi» (Lk.8:12). Apostoli Paavali sanoo vielä: »Sisäisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.» (Room.7:22 – 23) Nämä puheet on tarkoitettu meille opiksi ja paljastamaan asioita, jotka ovat ymmärrykseltämme salassa. (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta III / 26. 31)

 

Elia Presbyteeri

Rukoilija ei väsy koskaan, jos hän muistaa lesken, jolle raaka tuomari toi oikeuden (Lk.18: 2-5): hän pysyy rukouksessa, vaikka näkisikin, että hyvien lupausten toteutuminen viivästyy. (Elia Presbyteeri: Antologia III / 46. 98)

 

Simeon Harras

Lisäksi maailmasta luopuminen tarkoittaa, että vapaudumme kaikesta omaisuudesta ja jaamme sen köyhille kuten Herra käskee: “Myy omaisuutesi ja anna köyhille.” (Mt.19:21). Vielä se tarkoittaa, että unohdamme kaikki ihmiset, joita kohtaan olemme tunteneet kiintymystä ja joita olemme rakastaneet – joko lihallisesti tai hengellisesti. (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III / 79. 9)

Kaikki hyvä on tehtävä nöyrin mielin pitäen mielessä Herran sanat: “Kun te olette tehneet kaiken, sanokaa: “Me olemme arvottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” ( vrt. Lk.7:10) (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III/ 80. 12)

Ole aina ja kaikessa kuuliainen igumenillesi, joka on vihkinyt sinut munkiksi. Täytä epäröimättä hänen käskynsä aina kuolemaan asti, vaikka ne näyttäisivätkin sinusta mahdottomilta. Näin vaellat Kristuksen jälkiä, Hänen, »joka oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.» (Fil. 2:8)

Kaikessa sinun tulee totella paitsi igumenia, myös koko veljestöä ja työtehtävän johtajaa. Missään et saa olla tottelematon. Jos sinulle määrätty tehtävä ylittää voimasi, kumarra syvään ja pyydä anteeksi. Jollei igumeni suostu vapauttamaan sinua ylivoimaisesta tehtävästä, pakota itsesi sitä yrittämään. Ajattele, että taivasten valtakunta kuuluu hyökkääjille ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.* (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III/ 82. 19)

*Matt.1 1:12- : hyökkääjät, sananmukaisesti väkivaltaiset. Isien tulkinnan mukaan ihmisen on tehtävä väkivaltaa itselleen eli pakotettava itseään – vastoin alhaisemman luontonsa vaatimuksia täyttämään Jumalan käskyt. (suom.)

Sillä Sinä, Herra, olet luvannut että ‘jokainen anova saa ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan (Mt.7:8).» Veljeni, ano lisäksi väsymättä muutakin, mitä Herra johdattaa mieleesi, äläkä anna masennuksen herpaannuttaa itseäsi. Hyvä Jumala ei sinua jätä.

Pysy kärsivällisesti loppuun asti siinä keljassa, jonka esimiehesi sinulle alussa antoi. Jos keljasi on vanha ja rapistunut ja sen huono kunto alkaa vaivata mieltäsi, kumarra esimiehellesi ja muistuta häntä nöyrästi keljasi kunnosta. Jos hän kuulee sinua, iloitse. Jos hän taas ei sinua kuule, kiitä silloinkin: muista ettei Herrallasi ollut mihin päänsä kallistaa. (Mt.8:20) Mutta jos kahdesti, kolmesti tai neljästikin vaivaat igumeniasi tällä samalla asialla, se saa aikaan röyhkeyttä, epäuskoa ja lopulta halveksuntaa. Jos siis haluat viettää rauhallista ja hiljaista elämää, älä vaadi igumenilta minkäänlaista aineellista huolenpitoa. Etkö alussa niin luvannutkin? Lisäksi lupasit, Herran käskyn mukaan, alistua kaikkien ylenkatseeseen ja halveksuntaan ja kestää kaiken sen urhoollisesti. * Jos haluat säilyttää uskon ja rakkauden igumeniin ja nähdä hänet pyhänä, noudata näitä kolmea sääntöä: älä vaadi häneltä mitään aineellista huolenpitoa, älä käyttäydy röyhkeän tuttavallisesti häntä kohtaan, äläkä kovin usein käy hänen luonaan – kuten muutamilla on tapana tehdä. He menevät tapaamaan häntä muka siksi, että hän parantaisi heidät. Se on kuitenkin epävarmaa kuten kaikki mikä on ihmisten aikaansaannosta; kuitenkaan en sitä tuomitse. Älä salaa igumenilta mitään ajatusta, mikä mieleesi nousee. Jos noudatat näitä ohjeita, purjehdit myrskyihin joutumatta elämän meren halki ja näet isäsi pyhänä – olipa hän millainen tahansa. Jos menet kirkossa kysymään isältäsi neuvoa johonkin sinua ahdistavaan ajatukseen ja huomaat, että joku toinen on ehtinyt ennen sinua – joko saman tai jonkin muun asian tähden – ja sinun on sen vuoksi jäätävä sivuun vähäksi aikaa, älä loukkaannu. Älä päästä mieleesi pahoja ajatuksia, vaan seiso taampana kädet ristissä rinnalla kunnes tuo toinen lopettaa ja isäsi viittaa sinut luokseen. Isät ehkä menettelevät näin tietoisestikin koetellakseen meitä vapautumaan entisistä synneistämme. (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III/85. 21 – 22)

* Lupaukset. jotka annetaan munkiksi vihkimisen yhteydessä (suom.)

Öisin lue kaksi tuntia ja rukoile hartaasti kaksi tuntia liikutuksen vallassa ja kyyneleitä vuodattaen. Voit valita luettavaksesi minkä kanonin tahansa, psalttarista vaikkapa kaksitoista psalmia ja psalmin 119 sekä pyhän Eustratioksen rukouksen. Näin pitkinä öinä. Lyhyinä öinä olkoon rukouspalveluksesikin lyhyempi, aina sen mukaan kuin Jumala suo sinulle voimia. Sillä ilman Häntä emme voi saada aikaan mitään hyvää. Sanoohan profeettakin: »Jumala johtaa ihmisen askeleet». Ja itse Vapahtaja on sanonut: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Älä koskaan nauti pyhää ehtoollista vuodattamatta kyyneleitä (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III /87.25)

Veljeni, kaikki nämä kilvoitukset saavat mielesi hartaaksi ja liikutuksen valtaan, kun vain kilvoittelet murtunein sydämin, kärsivällisesti ja kiitollisena. Näin kyynelet alkavat vuotaa, puhdistumme himoista ja saamme omaksemme taivasten valtakunnan. Sillä taivasten valtakunta kuuluu hyökkääjille ja »hyökkääjät tempaavat sen itselleen» (Mt 11:12, kts. selitystä 13 s.82) Jos onnistut toimimaan niin kuin edellä on kuvattu, olet päässyt kokonaan eroon entisistä tavoistasi ja kenties jopa ajatusten hyökkäyksistä, sillä pimeys väistyy valon ja varjo auringon tieltä. Jos joku kilvoitustaan aloitteleva Iyö laimin edellä kerrotut asiat, jos hän antaa ajatustensa laukata, tunkee nenänsä joka paikkaan, häärää ja touhottaa, hän jää vaille armoa, lankeaa pahoihin himoihin ja huomaa oman heikkoutensa. Tämä täyttää hänet pelolla. Mutta ei senkään, joka on päässyt hyvään alkuun kilvoituksessaan, pidä lukea edistymistään oman uurastuksensa ansioksi, vaan kaikesta tulee kiittää Jumalan armoa. Kilvoittelijan on aloitettava itsensä puhdistamisesta, sillä on sanottu: »Puhdistaudu ensin ja puhu vasta sitten Puhtaalle». Kyynelvirrat puhdistavat mielen ottamaan vastaan säteilevän jumalallisen valon. Tämä valo ei himmene, vaikka se annettaisiin koko maailmalle. Tämä valo saa mielen viihtymään tulevaisten mietiskelyssä.

Kerran pyhältä ja autuaalta Simeonilta kysyttiin, millainen papin tulee olla. Hän vastasi: – Minä en ansaitse papin arvoa. Tiedän kuitenkin tarkalleen, millainen tulisi olla sen, joka aikoo palvella Jumalaa pappina. Ensiksi hänen on oltava puhdas sekä ruumiltaan että sielultaan ja lisäksi vapaa kaikista synneistä. Toiseksi hänen tulee olla nöyrä, niin ulkoiselta kuin sisäiseltä olemukseltaan. Seisoessaan pyhän pöydän edessä ja nähdessään silmiensä edessä pyhät lahjat hänen tulee hengessään, muusta, koska hän tahtoi kätkeytyä ja paeta ihmisiltä tulevaa kunniaa. Lopulta hän kuitenkin rakkautensa pakottamana paljasti itsensä.

– Eräs pappismunkki puhui kanssani avoimesti, koska piti minua ystävänään. Häneltä kuulin, ettei hän koskaan toimittanut liturgiaa niin ettei olisi nähnyt Pyhää Henkeä. Hän näki liturgian aikana Pyhän Hengen laskeutuvan hänen päälleen samalla tavoin kuin silloin, kun hänet oli vihitty papiksi ja piispa oli lukenut vihkimisrukousta käsikirja hänen viheliäisen päänsä päällä. Kun kysyin? miten ja missä muodossa hän oli silloin nähnyt Pyhän Hengen, hän selitti: »Yksinkertaisena ja vailla muotoa – kuin valona. Alussa ihmettelin ja pohdiskelin: mitä tämä oli – näinhän jotakin, mitä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt? Silloin Pyhä Henki sanoi minulle salaisesti, ikään kuin ihmisäänellä: ‘Näin olen laskeutunut kaikkiin profeettoihin ja apostoleihin ja laskeudun myös nykyisin Jumalan valittuihin ja pyhiin. Olen Jumalan Pyhä Henki.’»

Hänelle olkoon kunnia ja valta iankaikkisesti. Aamen. (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita III/90.33)

 

Simeon Uusteologi

Jotka asettavat jossakin asiassa vanhempansa Jumalan käskyjen edelle (vrt. Mt 10:37), eivät usko Kristukseen. Heidän omatuntonsa – mikäli he ovat elävästi tietoisia epäuskostaan – tuomitsee heidät heidän epäuskonsa tähden. Uskovat eivät koskaan missään suhteessa riko suuren Jumalamme ja Vapahtajamme Kristuksen käskyjä.

Usko Kristukseen, todelliseen Jumalaan, saa meidät kaipaamaan tulevaisia hyvyyksiä ja pelkäämään ikuisia rangaistuksia. Näiden hyvyyksien halajaminen ja rangaistusten pelko taas johdattavat meidät noudattamaan käskyjä tarkasti. Käskyjen horjumaton noudattaminen puolestaan opettaa meidät tuntemaan oman todellisen heikkoutemme, mikä synnyttää kuoleman muistamisen.

Se jolla on kuolema aina mielessään, pyrkii vaivojaan säästämättä saamaan selville, mikä häntä odottaa sitten kun hän on lähtenyt tästä elämästä. Sen taas joka tavoittelee tietoa tulevaisista, pitää ennen kaikkea irrottautua nykyisistä. Joka on näet kiintynyt johonkin ajalliseen, olipa se kuinka mitätöntä tahansa, ei pysty saamaan täydellistä tietoa tulevaisista. Mutta vaikka hän Jumalan kaitselmuksesta olisikin saanut maistaa tätä tietoa, häneltä “otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan” (vrt. Lk.8:18), jollei hän kiireesti luovu kaikesta, mikä pitää häntä vankinaan. Tietoa tulevaisista on näet antauduttava etsimään koko sydämestä, niin ettei suostu edes ajattelemaan mitään muuta. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III / 94 – 95.3 – 4)

Jokainen joka ei itse näe, mutta siitä huolimatta ryhtyy opettamaan toisia, on eksyttäjä ja syöksee seuraajansa turmion kuiluun. Herra on sanonut: »Jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.» (Mt.15:14) (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III/102. 34)

Yhtä lailla kuin kuuliaisuusveljen ja yksinäisyyteen vetäytyneen vaikenijan tulee myös igumenin joka on monien esimies, samoin kuin palvelutehtävää suorittavan veljenkin vapautua kaikesta murehtimisesta, ts. olla täysin vapaa kaikista toimeentulohuolista. Sillä jos kannamme huolta aineellisista, rikomme Jumalan käskyn »Älkää huolehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte tai mitä päällenne pukisitte, sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat».(Mt.6:25,32) Ja toisaalla evankeliumissa sanotaan: “Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet.»(Lk.21:34) (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III/108. 53)

Jumala sanoo: »Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.» (Mt.5:8) Mutta ei yksi tai kaksi eikä kymmenenkään hyvettä vielä tee sydäntä puhtaaksi. Sydämen puhdistavat kaikki hyveet yhdessä: ne muodostavat ikään kuin yhden täydelliseksi kehittyneen hyveen. Eivät kuitenkaan yksin hyveet riitä puhdistamaan sydäntä, vaan tarvitaan Pyhän Hengen toimintaa ja läsnäoloa. Vaskiseppä ei voi saada ilman tulta aikaan yhtään mitään, käyttipä hän työkaluja kuinka taitavasti tahansa. Samoin kilvoittelija saattaa kyllä tehdä kaikkensa hyveet työkaluinaan, mutta ilman hengellistä tulta ovat kaikki hänen ponnistelunsa turhia ja raukeavat tyhjiin, eivätkä pysty puhdistamaan hänen sieluaan liasta ja mädästä. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III/ 114. 73)

Katumus pesee pois häpeällisten tekojen saastan. Sen jälkeen on mahdollista päästä osalliseksi Pyhästä Hengestä, ei kuitenkaan ilman muuta, vaan sen mukaan kuin vilpittömällä katujalla on uskoa ja nöyryyttä sekä oikea mielenlaatu. Mutta tämäkään ei vielä riitä: on saatava täydellinen synninpäästö hengelliseltä isältä. Siksi onkin hyvä katua joka päivä. Kehotus »Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle» (Mt.3:2) osoittaa, ettei katumuksella ole rajoja. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III/115. 75)

Meitä on käsketty kohtelemaan lähimmäisiämme kuin itseämme (3 Moos.19:18) – ei vain yhtenä päivänä, vaan koko elämämme ajan. Myös kehotus antaa jokaiselle anovalle (Mt.5:42) kuuluu meille elämämme loppuun asti. Ja jos haluamme, että muut tekevät meille hyvää, tulee meidän tehdä samoin heille (Mt.7:12).

Jos kohtelemme lähimmäistämme kuin itseämme, emme kestä ajatella, että meillä olisi jotakin enemmän kuin lähimmäisellämme. Ja jos meillä on jotakin enemmän emmekä jaa sitä avokätisesti, kunnes itsekin köyhdymme ja tulemme lähimmäisemme kaltaiseksi, emme täytä Herran käskyä. Käskyä ei täytä sekään, joka tahtoo antaa kaikille anoville, mutta käännyttää kuitenkin jonkun pois, vaikka hänellä vielä olisi jokin kolikko tai leipäpala. Käskyn täyttäjä ei liioin ole se, joka ei tee lähimmäiselleen sitä mitä toivoisi muiden tekevän itselleen (Mt.7:12). Ja jos joku kyllä syöttää, juottaa ja vaatettaa jokaisen köyhän ja vähäisen ja tekee kaiken muunkin heidän hyväkseen, mutta halveksii ja ylenkatsoo vaikkapa vain yhtä heistä, hän tuossa yhdessä laiminlyö itsensä nälkäisen ja janoisen Kristuksen (vrt. Mt. 25:45). (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III/ 128. 115 – 116)

Samoin kuin pääkäskyt kattavat myös kaikki erityiskäskyt, samoin sisältyvät kaikki erityishyveet päähyveisiin. Niinpä se joka myy kaiken omaisuutensa ja jakaa sen köyhille ja tulee kerralla itsekin köyhäksi, on täyttänyt kaikki omaisuuteen liittyvät erityiskäskyt. Enää ei vaadita, että hän antaisi anovalle tai olisi torjumatta sitä, joka pyytää häneltä lainaa (Mt.5:42). Samoin se joka rukoilee lakkaamatta (vrt.Tess.5:17) on täyttänyt kaikki rukousta koskevat säädökset. Hänen ei enää tarvitse ylistää Herraa seitsemästi päivässä (Ps.119:164) tai illoin, aamuin ja keskipäivällä (Ps.55:18), sillä hänen jatkuva rukouksensa korvaa säännöissä määrätyt ja määräaikaiset rukoukset ja veisuun. Niin myös se joka selvästi tuntee, että Jumala, tiedon antaja, asuu hänessä, on siten ikään kuin tutkinut koko pyhän Raamatun ja koonnut itselleen kaiken sen hyödyn minkä lukemisesta voi saada, eikä hänen enää tarvitse lukea kirjoja. Mihin näet tarvitsisi kirjoja se, joka keskustelee pyhien kirjoitusten kirjoittajien Innoittajan kanssa ja jonka tämä Innoittaja itse perehdyttää sanomattomiin kätkössä olleisiin salaisuuksiin? Hänestä itsestään tulee toisille Jumalan innoittama kirja, johon Jumala on omalla sormellaan kirjoittanut (2Moos.31:18) sekä uusia että vanhoja salaisuuksia, sillä hän on täyttänyt kaiken, saavuttanut alkuperäisen täydellisyyden ja saanut Jumalassa levon kaikista töistään. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… III/129. 118)

 

Niketas Stitahatoslainen

Mielestäni on neljä syytä, jotka saavat hyveiden täydellisen kolmion* innoituksesta hengellisessä elämässä edistyneen ja Jumalan tuntemisen tutkimattomaan kolmiyhteiseen korkeuteen kohonneen kirjoittamaan hengellisesti hyödyllisistä asioista toisille.

Ensimmäinen syy on vapaus. Vapaus tarkoittaa himottomuutta, jonka sielu on saavuttanut kilvoitusten kautta; kilvoituksissa ponnistellen sielu on kohonnut luomakunnan luonnolliseen tarkasteluun ja siitä astunut sisään Jumalan tuntemisen pimeyteen* *.

Toinen syy miksi hengellisesti harjaantunut kirjoittaa toisille, on mielen puhtaus, jonka ovat saaneet aikaan kyynelet ja rukous. Puhdas mieli synnyttää armon sanan ja vuodattaa pelastavaisten ajatusten virtoja.

Kolmas syy on se, että Pyhä Kolminaisuus asuu meissä. Hänestä lähtevät Hengen valovirrat, jotka vaikuttavat jokaisen puhdistuneen ihmisen sisimmässä hänen itsensä ja muiden hyödyksi. Nämä valovirrat kirkastavat taivasten valtakunnan salaisuuksia ja paljastavat Jumalan aarteet, jotka ovat syvällä sielun kätköissä.

Neljänneksi jokaista tiedon leiviskän saanutta velvoittaa Jumalan uhkaus: »Sinä paha ja laiska palvelija, sinun olisi pitänyt jättää rahani rahanvaihtajille, että minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.» (Mt.25:26 – 27) Tätä uhkausta peläten Daavidkin sanoo: »Katso minä en sulje huuliani, sinä, Herra, sen tiedät. Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.» (Ps.40:10 – 11) (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III /131 – 132. 1)

* Hyveiden täydellisen kolmion muodostavat usko, toivo ja rakkaus.

** Kr. gnofos, synkkä pilvi, pimeys johon Jumala on verhoutunut, vrt. 2 Moos. 20:21. Ks. myös Filokalia 11 s. 148, kohta 27 ja s. 270, kohta 5.

Jos arvostamme ihmiskunniaa – vaikka se todellisuudessa on yhtä tyhjän kanssa – antaudumme sielumme kyltymättömyyden vuoksi nautinnonhimon valtaan ja ahneudessamme takerrumme rahanhimoon. Näin meistä tulee joko saatanallisia pöyhkeytemme ja ylpeytemme tähden, tai eläimellisiä vatsan ja vatsan alapuolisten nautintojen palvojia – tai sitten kyltymätön epäinhimillinen rahanhimo ajaa meidät petojen lailla lähimmäistemme kimppuun. Sillä kuten on kirjoitettu, uskosta Jumalaan lankeaa pois se, joka ottaa vastaan kunniaa ihmisiltä. (Joh.5:44)

Rahanhimoinen hehkuttaa hillittömyydellään vatsan alapuolisia elimiä ja antaa periksi himon liikkeille ja näin horjahtaa syrjään siveydestä ja puhtaudesta. Hän huolehtii ainoastaan itsestään eikä anna omastaan mitään puutteessa olevalle lähimmäiselleen loitoten kauas rakkaudesta. Tällaisesta ihmisestä on tullut kuin monimuotoinen, useista toisilleen vastakkaisista aineksista koostunut peto. Hän on sekä Jumalan että ihmisten ja eläintenkin leppymätön vihollinen. (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III/135. 14)

Kaikkien hyveiden edelläkävijä on vilpitön usko. Uskova sielu ei häily mielipiteissään, vaan on kokonaan luopunut itserakkaudesta. Mikään ei näet niin tehokkaasti estä jo taistoihin valmistautunutta toteuttamasta käskyjä kuin juuri tuo ilkeätäkin ilkeämpi itserakkaus. Se on vakavien kilvoittelijoiden edistymisen esteenä: se nostaa heidän mieleensä ajatuksia sairauksista ja vaikeasti parannettavista ruumiillisista vaivoista ja näin kylmentää lämpimän sielun. Tällä tavoin itserakkaus taivuttaa heidät heti alkuun luopumaan vaivalloisesta kilvoittelusta, jota he käyvät hyveiden saavuttamiseksi – onhan kilvoittelu mukavan elämän vihollinen. Itserakkaus on järjetöntä rakkautta ruumiiseen; se saa munkin rakastamaan omaa elämäänsä ja ruumistaan ja näin vieroittaa hänet Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan. Sanoohan Pyhä sanakin: »Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen.» (Joh.12:25) (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III/ 141. 28)

Sydämen saastaisuus ja sielun tahraisuus ei ole vain himokkaita ajatuksia. Turmeltuneisuutta on myös se, että ylpeilee saavutuksillaan ja kerskuu hyveillään, luulee liikoja omasta viisaudestaan ja kuvittelee kohonneensa Jumalan tuntemisen korkeuksiin sekä moittii velttoja ja välinpitämättömiä veljiä. Tämän osoittaa vertaus fariseuksesta ja publikaanista (Lk.18:10 -14). (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III/ 148.48)

Jotkut sanovat, ettei hyveelliseen elämään voi juurtua, jollei lähde kauas asutuilta seuduilta ja vetäydy erämaahan. Ihmettelen vain, kuinka nämä sanojat kuvittelevat voivansa rajoittaa rajoittamattoman johonkin paikkaan. Jos kerran hyveellinen elämäntapa tarkoittaa, että sielun voimat palautetaan entiseen jalouteensa ja päähyveet liittyvät yhteen ja alkavat toimia luonnonmukaisesti, sitä ei suinkaan voida istuttaa meihin ulkoapäin: hyveellinen elämä ilmiöineen on ollut sisällämme luomisesta lähtien jumalallisena ja henkisenä aistina. Sen kautta ja sen avulla – kun toimimme luontomme mukaan – käy tiemme taivasten valtakuntaan, joka Herran sanojen mukaan on »sisällisesti meissä» (Lk.17:21). Niinpä erämaa ei ole mitenkään välttämätön, koska pääsemme taivaaseen ilman sitäkin, jos vain kadumme ja täytämme huolellisesti Jumalan käskyt. Katumukseen ja käskyjen täyttämiseen taas ovat Daavidin mukaan soveliaita »Hänen valtakuntansa kaikki paikat», sanoohan hän: »Kiitä Herraa, minun sieluni, hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa.» (Ps.103:22) Jos joku ei kuninkaan sotajoukoissa – kun kenraalit ja muut upseerit häntä johtavat ja asetoverit ovat valmiita tukemaan ja auttamaan – pysty tekemään nuorekasta ja urhoollista vastarintaa vihollisille eikä lyömään maahan yhtäkään heistä, kuinka hän voisi taistella yksin määrättömien vihollisjoukkojen keskellä ja ryhtyä itse sotapäälliköksi – eihän hänellä ole mitään kokemusta sodasta. Jos kerran tämä on mahdotonta maallisessa sodankäynnissä, vielä mahdottomampaa se on hengellisessä. Sillä kuka voisi erämaahan pakenemalla oppia tuntemaan pahojen henkien rynnäköt ja himojen hyökkäykset – olivatpa ne sitten näkymättömiä tai näkyviä. Tai kuinka voisi ryhtyä vastahyökkäykseen, ellei ensin ole veljesyhteisössä – ja tässä näkymättömässä henkisessä taistelussa kokeneen päällikön johdolla – harjaantunut oman tahdon kieltämisessä? Jos kerran tämä on mahdotonta, vielä mahdottomampaa on että tällainen ihminen taistelisi toisten puolesta ja opettaisi toisia voittamaan näkymättömiä vihollisia. (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III/ 157 – 158.73)

Veljien kanssa asuminen on yksinäisyyttä turvallisempaa Yhdessä asumisen tarpeellisuudesta todistaa myös Jeesuksen Jumalan sana: »Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.» (Mt.18:20) Salomo taas puhuu yksinäisyyden vahingollisuudesta: »Voi yksinäistä jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa hänet ylös.» (Saarn.4:10) Ja Daavid ylistää autuaiksi niitä, jotka rakkaudessa ja yksimielisyydessä veisaavat ylistystä Jumalalle: »Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun!» (Ps.89:16) Yhdessä asumista hän kiittää sanoen: »Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljet yhdessä asuvat.» (Ps.133:1) Ja Herran opetuslapsilla oli »yksi sydän ja yksi sielu» (Apt.4:32). Ei myöskään Jumala laskeutunut meidän luoksemme erämaahan, vaan hän oli asutuilla seuduilla ja syntisten ihmisten keskellä. On siis tarpeen viettää yhteiselämää yksimielisyydessä, kun taas yksinäisyys on vahingollista ja vaarallista.

Viettelysten täytyy kyllä tulla», sanoo Herra, »mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! » (Mt.18:7) Joka on kadottanut hartautensa ja elää ilman Jumalan pelkoa, Hänen käskyjään halveksien, veljien keskuudessa, koituu viettelykseksi monelle yksinkertaiselle sielulle – milloin teoillaan, esiintymisellään ja kelvottomalla käytöksellään, milloin taas sanoillaan ja turmeltuneilla puheillaan. Hän turmelee toisten sieluja ja vääristää heidän hyvän elämänvaelluksensa.

Kompastuskiveä ei tule ihmisille siitä, joka pitää Jumalan käskyt: hän ei näet ole millään tavoin pahennukseksi. Onhan kirjoitettu: »Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule.» (Ps.119:165) He ovat valkeus, suola ja elämä. niin kuin Herra sanoo: »Te olette maailman valkeus ja maan suola.» (Mt.5:13 – 14) Valkeus he ovat, koska heidän elämänsä on hyveellinen, puheensa loistava ja ymmärryksensä täynnä viisautta. Suola he ovat, koska heillä on runsaasti jumalallista tietoa ja he ovat väkeviä Jumalan viisaudessa. He ovat elämä koska he tekevät sanoillaan eläviksi himojen kuolettamia ja nostavat heidät ylös epätoivon syvyyksistä. He säteilevät ihmisten edessä vanhurskaiden tekojensa valoa ja valaisevat heidät. Suloisilla mutta tinkimättömillä sanoillaan he saavat toiset ryhdistäytymään sekä vapauttavat heidät himojen mädästä. Elämä jota heidän sanansa uhkuvat, suo uuden elämän synnin kuolettamille sieluille. (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III/ 160 – 161.77-79)

Hyvä lähde ei voi pulputa sameaa ja haisevaa vettä, josta löyhkää maailmallinen aineellisuus. Ei liioin sydän, joka on taivasten valtakunnan ulkopuolella, pysty milloinkaan vuodattamaan jumalallisen elämän virtoja, joista huokuu henkisen mirhan tuoksu. Onhan sanottu: »Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? Eihän piikkipensas voi tuottaa öljymarjoja eikä öljypuu tammenterhoja!» (Jaak.3:12;vapaaa sitaatti) Niin ei myöskään sydämen lähteestä voi kummuta samanaikaisesti sekä hyviä että pahoja ajatuksia.

Herran sanojen mukaan »hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastaan esiin pahaa.» (Lk.6:45) (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä III/169. 99)

Sielunrauhan ja puhtaan mielen on saavuttanut se, joka rakastaa Jumalaa. harjoittaa sisäistä työskentelyä, on päässyt osalliseksi lähestymättömästä valkeudesta ja josta on tullut Pyhän Kolminaisuuden asuinsija. Herra sanoo: »Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.” (Joh.14:23) (Niketas Stitahatoslainen :Mielen puhdistamisesta III / 170. 2)

Jumalalle otollisia ovat ne, jotka vaeltavat Hengessä (vrt. Gal.5:25) ja ovat kokonaan antautuneet hengelliseen elämään: nasiirien (vrt.4 Moos.6:2-8) tavoin he ovat vihkiytyneet Jumalalle. Vaivoja karttamatta he puhdistavat jatkuvasti sieluaan ja pitävät Herran käskyt ja vuodattavat verensäkin Hänen rakkautensa tähden. He puhdistavat lihansa paastolla ja valvomisella, herkistävät sydämensä kyynelillä ja kuolettavat maiset jäsenensä kieltäymysten kyllästämällä elämällä. Rukouksen avulla ja syventymällä hengelliseen kirjallisuuteen he kirkastavat mielensä ja täyttävät sen valolla. Kieltämällä oman tahtonsa ja omat halunsa he irrottavat sielunsa kiintymyksestä ruumiiseen ja näin kohoavat kokonaan hengellisiksi. Niinpä heitä ei ainoastaan tunneta hengellisinä ihmisinä, vaan kaikki heitä myös aivan oikein kutsuvat hengellisiksi. Edetessään himottomuutta ja rakkautta kohti he kohoavat kuin siivin tutkiskelemaan luomakunnan perusteita. Näin he Jumalan salaisen viisauden (vrt. 1Kor.2:7) kautta saavat tiedon olevaisista. Tämä tieto annetaan ainoastaan niille, jotka ovat nousseet ruumiin alhaisuuden yläpuolelle. Näin he jättävät taakseen aistimaailman ja kohoavat sen yläpuolelle. Heidän järkensä kirkastuu ja heidän puhtaasta sydämestään tulvii ihania sanojat (vrt. Ps.45:2) Jumalan kirkossa ja uskovaisten suuressa seurakunnassa (vrt. Ps.40:11). Heistä tulee ihmisille suola ja valo, Herran sanoin: »Te olette maailman valkeus ja maan suola.» (Mt.5:13 – 14) (Niketas Stitahatoslainen :Mielen puhdistamisesta III / 173. 7)

Kilvoittelijat voivat välttää koettelemusten ketjun vain siten, että oppivat tuntemaan oman heikkoutensa ja tunnustavat olevansa vailla vanhurskautta ja arvottomia mihinkään lohdutukseen, kunniaan ja lepoon. Jumala, sielujemme lääkäri, haluaa että olisimme aina nöyriä, että meillä olisi murtunut sydän ja olisimme kuin muukalaisia suhteissamme kaikkiin ihmisiin sekä seuraisimme Hänen antamaansa kärsimisen esikuvaa. Hän oli itse »hiljainen ja nöyrä sydämeltä» (Mt.11:29) ja tahtoo, että mekin vaellamme Hänen käskyjensä tietä sydämen sävyisyydessä ja nöyryydessä. (Niketas Stitahatoslainen: Mielen puhdistamisesta III /179.24)

»Pyhän Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.» (Gal.5:22) Vihollishengen hedelmiä taas ovat viha, masennus, sielun sekasorto, sydämen hämmennys, ilkeys, uteliaisuus, halveksunta, suuttumus, epäluotettavuus, kateus, ylensyönti, juoppous, panettelu, tuomitseminen, »silmäin pyyntö» (vrt.1 Joh.2:16), sielun pöyhkeys ja korskeilu. Näistä hedelmistä voit tunnistaa puun (vrt. Mt.12:33) ja saat selville, minkä hengen lapsia tapaamasi ihminen on. Näistä tuntomerkeistä puhuu myös itse Herra sanoessaan: »Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.» (Mt.12:35) Sillä puusta riippuu, millainen on sen hedelmä. (Niketas Stitahatoslainen: Mielen puhdistamisesta III /181. 30)

Sitä joka on valloittanut tämän hyveiden huipun eivät aistit enää voi sitoa mihinkään luotuun. Hän ei näe tämän elämän iloja eikä tee eroa pyhittyneen ja epäpyhän ihmisen välillä, vaan antaa rakkautensa säteiden loistaa kaikille, niin kuin Jumala »antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin» (Mt.5:45). Hänen sydämessään ei ole ahdasta (vrt.2.Kor.6:12), vaan hän on täynnä rakkautta kaikkia kohtaan. Hän on ahdistunut ja vaivaantunut vain silloin, kun ei voi tehdä hyvää niin paljon kuin haluaisi. Hänestä virtaa. kuin muinoin Eedenistä, (1 Moos.2:10) nelihaarainen joki. Tämän hartaan liikutuksen virran neljä haaraa ovat nöyryys, puhtaus, himottomuus ja korkeuksiin kohoava keskittynyt rukous. Tämä joki kastelee koko Jumalan henkisen luomakunnan. (Niketas Stitahatoslainen: Mielen puhdistamisesta III / 186.44)

Älä sano sydämessäsi: »Minun on mahdotonta enää saavuttaa neitseellistä puhtautta, olenhan monin eri tavoin langennut ruumiin turmelukseen ja kiihkoon.» Siellä missä käydään palavasieluisesti, vaivoin ja kieltäymyksin, katumuksentekoon ja missä hartaan liikutuksen kyynelvirrat vuotavat, siellä kaikki pahan varustukset luhistuvat, himojen palo sammuu ja Lohduttaja – Henki saa aikaan uudestisyntymisen. Sielusta tulee jälleen puhtauden ja neitseellisyyden palatsi, johon yliluonnollinen Jumala laskeutuu valossa ja sanoin kuvaamattomassa ilossa.

Kun Jumala istuutuu mielen valtaistuimelle kuin kunniasijalle, Hän antaa sielun voimille rauhan lausuen: »Rauha teille teitä vastaan sotivista himoista. Minun rauhani, sen minä annan teille (Joh.14:27), että toimisitte luonnon mukaan. Minun rauhani minä jätän teille, että tulisitte yliluonnollisesti täydellisiksi.» Näin Jumala parantaa sielun kolme puolta kolminkertaisen rauhan lahjalla ja johtaa sen kolminaiseen täydellisyyteen. Hän yhdistää sen itseensä, kaunistaa jälleen puhtauden tuoksuvilla voiteilla ja tekee siitä kokonaan neitseen, hyvän ja kauniin. Jumala sanoo sielulle: »Nouse armaani, kaunis kyyhkyseni, käytännön kilvoituselämän avulla. Katso, himojen talvi on väistynyt ja hekumallisten ajatusten sade mennyt menojaan. Sydämen maahan ovat puhjenneet hyveiden kukkaset, jotka levittävät hyvien ajatusten tuoksua. Nouse armaani, sen tiedon avulla jonka luotujen luonnollinen tutkiskelu* antaa. Tule, kyyhkyseni, tule yksin salaisen Jumalan tuntemisen suojassa ja pimeydessä.** Kätkeydy sen horjumattoman kallion suojaan, joka on usko minuun, Jumalaan.” (vrt. Kork.V. 2:10 – 14) (Niketas Stitahatoslainen: Mielen puhdistamisesta III / 189.50)

* Ks. hengellinen tutkiskelu ja logos kohta 3, s. 357.

** tarkoitetaan sitä pimeyttä, joka 2. Mooseksen kirjan (20:21) mukaan vallitsee Jumalan ympärillä. Tämä “pimeys” -sana ei tietenkään täysin vastaa tulkittavaa tilaa – on jotakin, joka on jumalallisen valon tuolla puolen ja johon astuttuaan ihminen ei voi enää edetä pitemmälle Jumalan tuntemiseen.(suom.)

On hyvä kuolla maailmalle ja elää Kristukselle. Muulla tavoin on mahdotonta syntyä Herran sanojen mukaan uudesti, ylhäältä: »Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.» (vrt.Joh.3:3) Tämän uudestisyntymisen saa aikaan kuuliaisuus hengellisille isille. Jollemme ole ensin ottaneet vastaan sanan siementä isien opetuksesta ja tulleet heidän kauttaan Jumalan lapsiksi, emme voi syntyä ylhäältä. Näin kaksitoista apostolia olivat syntyisin yhdestä, Kristuksesta. Seitsemänkymmentä apostolia taas syntyivät noista kahdesta toista ja tulivat Jumalan ja Isän lapsiksi, kuten Herra sanoo: »Te olette minun Isäni lapsia, joka on taivaissa.» (vrt. Mt.5:45) Sen tähden Paavalikin sanoo meille: »Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa. Kehotan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.» (1 Kor.4:15 – 16) (Niketas Stitahatoslainen: Mielen puhdistamisesta III / 190. 53)

Syvässä hiljaisuudessa elävä kilvoittelija, joka kerää hyveiden hunajaa. kohoaa kilvoitusten avulla lihan alhaisuuden yläpuolelle. Nöyrtynyt mieli palauttaa hänen sielunvoimansa takaisin niiden luonnolliseen tilaan. Koska kyyneleet ovat puhdistaneet kilvoittelijan sydämen, hän tunnistaa Hengen säteet ja pukeutuu Kristuksen eläväksi tekevän kuoleman katoamattomuuteen. (Vrt.2 Kor.4:10) Syvän hiljaisuuden yläsalissa hän saa Lohduttaja – Hengen (vrt. Apt.2:2-3) tulisina kielinä. Silloin hän on velvollinen puhumaan rohkeasti »Jumalan suuria tekoja» (vrt.Apt.2:11) ja julistamaan Hänen vanhurskauttaan suuressa seurakunnassa (Ps.40:10LXX), onhan hän saanut sisimpäänsä Hengen lain (vrt.Joh.7:38-39). Jos Pyhän Hengen saanut kilvoittelija ei julista Herran hyvyyttä, hänet heitetään ikuiseen tuleen niin kuin se paha palvelija, joka oli kätkenyt Herransa leiviskän. (vrt. Mt 25:30) Niin Daavidkin pestyään ensin katumuksella pois syntinsä ja saatuaan takaisin profeetallisen armolahjansa, lausui Jumalalle – koska ei voinut kätkeä Hänen hyvää tekoaan: »Katso, en minä sulje huuliani, Sinä, Herra, sen tiedät. Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.» (Ps.40:11LXX) (Niketas Stitahatoslainen: Mielen puhdistamisesta III / 196.66)

Jos veli tulee ja koputtaa keljasi oveen silloin, kun veisaat rukousvirttä Jumalalle, älä aseta rukousta rakkaudenteon edelle välittämättä kolkuttavasta veljestäsi. Se ei ole Jumalalle mieleen, sillä Hän tahtoo rakkauden laupeutta eikä rukouksen uhria (vrt. Moos 6:6; Mt.9:13). Jätä siis rukouksen lahja ja keskustele rakkaudessa veljesi kanssa ja paranna hänet. Sitten palaa lahjasi luo ja tuo se (vrt. Mt.5:23 – 24) henkien Isälle kyynelin ja särjetyin sydämin (vrt. Ps.51:12 LXX). Näin suora, vilpitön henki uudistuu sisimmässäsi (Ps.51:12LXX). (Niketas Stitahatoslainen: Mielen puhdistamisesta III / 200. 76)

*Jumalan Sana tulee langenneeseen sieluun kuin muinoin Betanian kaupunkiin: Hän saapuu herättämään kuolleista synnin kuolettaman ja himojen turmelukseen hautautuneen mielen. Ymmärtäväisyys ja vanhurskaus menevät surun murtamina Sanaa vastaan ja mielen kuolemaa vaikeroiden sanovat Hänelle: »Jos olisit ollut täällä meidän luonamme, jos olisit varjellut ja vartioinut, ei mieli, veljemme, olisi kuollut syntiin.”

Vanhurskaus kiiruhtaa ruokkimaan Sanaa: se huolehtii kovasti hyveistä ja uurastaa niissä. Se tahtoo tarjota Sanalle kieltäymysten ja vaivojen runsaan monen ruokalajin aterian. Ymmärtäväisyys puolestaan luopuu kaikesta huolehtimisesta se ei askaroi itsekieltäymyksen vaivoissa, vaan paneutuu sisäiseen työskentelyyn ja istuutuu seuraamaan Sanan sisäisiä liikkeitä ja kuuntelemaan Hänen näkemisensä innoittamia mietteitä.

Sana ottaa kyllä vastaan vanhurskauden, kilvoitteleehan se hyvän kilvoituksen voidakseen kestitä Häntä käytännön kilvoituselämän runsaassa pöydässä. Hän kuitenkin moittii vanhurskautta aina siitä, että se huolehtii moninaisista itsekieltämyksen lajeista ja näin askaroi asioissa, joista on »hyötyä vain vähään» (kts. 1Tim.4:8). Sillä vain yksi on Sanalle tarpeen ja riittää miellyttämään Häntä: se että alistamme alhaisemman ylhäisemmälle** ja muutamme hyveen hiellä sielun maallisen ajattelutavan hengelliseksi.

Ymmärtäväisyyttä Sana ylistää ja tuntee sen luonnostaan omakseen, onhan se valinnut hengellisen tiedon hyvän osan. Hengellisen tiedon avulla ymmärtäväisyys kohoaa inhimillisten asioiden yläpuolelle ja tunkeutuu Jumalan pyhiin syvyyksiin. Se lunastaa sieltä omakseen Sanan helmen (Mt.13:46) ja saa nähdä Hengen salaiset aarteet (vrt.13:44). Se täyttyy sanoin kuvaamattomalla ilolla, jota ei oteta siltä pois. (Niketas Stitahatoslainen :Mielen puhdistamisesta III /211-212.98)

*Vertaa koko jaksoa kertomukseen Lasaruksen herättämisestä Joh.11:1-44

** So. Ruumiin hengelle.

Joka kilvoittelee laillisesti (vrt.2 Tim.2:5) ja on edennyt kilvoitustien keskitaipaleelle, on päässyt »Kristuksen täyteyden täyden iän määrään» (Ef.4:13). Tällaiselle tosi kilvoittelijalle Pyhä Henki ilmoittaa selvästi, vaikutuksellaan ja sisäisesti hänelle vakuuttamalla, mikä häntä odottaa ruumiista eroamisen jälkeen: hänen osansa on iankaikkinen ilo ikuisessa valkeudessa. Pyhän Hengen riemu, jota ei Herran sanojen mukaan oteta pois (Lk.10:42), sulkee laillisesti kilvoittelevat syleilyynsä jo täällä maan päällä, ja loppumaton ilo täyttää heidän sydämensä. Näin kilvoittelija on vapautuessaan ruumiin siteistä täynnä iloa ja rakkautta. Lohduttaja – Henki on näet jo laskeutunut häneen: hyveiden viljelijänä hän on saanut nauttia Hengen hedelmistä ja koota rikkaudekseen Hengen jumalallisia armolahjoja. Kaikkinainen pelko on poissa ja kilvoittelija eroaa iloiten näkyväisestä, johon kohdistuvasta kiintymyksestä hän oli vapautunut jo eläessään. Hän saa levon sanomattomassa valoisassa ilossa, missä on kaikkien iloitsevien asunto (Ps.87:7 LXX). Siitä huolimatta ei ole mitenkään harvinaista, että ruumis kärsii, kun sielun ja ruumiin välinen yhteys purkautuu ja katkeaa – liittyyhän tähän ajalliseen syntymäänkin usein synnytyskipuja. (Niketas Stitahatoslainen:Mielen puhdistamisesta III / 213. 100)

Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. (kts. 1 Moos.1:26) Jumalan kaltaisia olemme, jos harrastamme hyveitä ja olemme ymmärtäväisiä, sillä »Hänen hyveensä peittävät taivaat ja Hänen ymmärtäväisyyttään on maa täynnä.” (Habak.3:3 (LXX; nykyisessä LXX-laitoksessa on: ja Hänen ylistystään on maa täynnä) Näitä Jumalan hyveitä ovat vanhurskaus, pyhyys ja totuus, niin kuin Daavid sanoo: »Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun totuutesi ympäröitsee sinua» (Ps.119:137); »vanhurskas ja pyhä on Herra.» (Ps.145:17 LXX) Myös suoruus ja hyvyys – sillä »hyvä ja vakaa on Herra» (Ps.25:8) – tekevät meistä Jumalan kaltaisia, samoin kuin viisauden ja tiedon sana, sillä myös ne ovat Hänessä, ja Häntä kutsutaan Viisaudeksi ja Sanaksi.

Jumalan kaltaisuus ilmenee myös pyhyytenä ja täydellisyytenä, sillä Herra sanoo: »Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.» (Mt.5:48)Ja vielä: »Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä.» (3 Moos.20:26) Jumalan kaltaisiksi meidät saavat myös nöyryys ja sävyisyys. Herra sanoo: »Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.» (Mt.11:29) (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… III/219. 11)

Innokkaiden kilvoittelijoiden hengellistä kasvua voidaan verrata meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiilliseen varttumiseen. Imeväisikäisten tarvitsemaa maitoa (vrt. Hebr.5:12) he saavat ruumiillisten harjoituksien hyveistä. Ruumiillisten harjoitusten hyöty (1 Tim.4:8) ehtyy sitä mukaa kuin kilvoittelijat kasvavat hyveissä ja jättävät vähitellen taakseen lapsuuden. Nuorukaisiksi vartuttuaan he alkavat nauttia olevaisten tutkiskelun tukevaa ravintoa kuin ainakin ne, joiden sielun aistit ovat harjaantuneet. (Hebr.5:14) Heistä voidaan sanoa, että he Kristuksen tavoin edistyvät »iässä ja armossa» (Lk.2:52), istuvat vanhimpien keskellä (Lk.2:46) ja paljastavat »syvyydet pimeyden peitosta» (Job.12:22). Kun he sitten ovat päässeet täyteen miehuuteen, »Kristuksen täyteyden täyden iän määrään» (Ef.4:13), he saarnaavat kaikille katumusta. He opettavat kansoille taivasten valtakunnan salaisuuksia (vrt. Mt.4:17) ja kulkevat kohti kärsimystä. Kiusausten ja koettelemusten kärsimykset odottavat näet Kristuksen ristinkuoleman tavoin lopussa jokaista joka Kristuksen kaikki ikäkaudet elettyään on tullut hyveissä täydelliseksi. (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… III/ 235. 50)

Jumalan käskyjen toteuttamisen vuoret tiukkuvat (vrt.Jooel.3:7-18) jokaiselle innokkaalle kilvoittelijalle suloista riemua, heti kun hän on tullut täydelliseksi hyveissä ja hallitsee puhtaan mielensä Siionia. Ja kukkulat, hyveiden aiheet, vuotavat maitoa ja näin ravitsevat himottomuuden vuoteella lepäävää. Kaikki Juudan puronotkot. so. kilvoittelijan usko ja tieto, pulppuavat vettä: opetuksia. vertauksia ja arvoituksia, jotka selittävät jumalallisia. Koska hän on tullut Herran asuinsijaksi, hänen sydämestään pulppuaa sanomattoman viisauden lähde, joka »kastelee Akasialaakson». ts. ne, jotka himojen kuivuus ja helle on näivettänyt. Silloin hän tuntee, kuinka hänessä ovat toteutuneet Herran sanat: »Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat.» (Joh.7:38) (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… III/ 238. 55)

Jokainen joka lausuu hyödyllisiä sanoja lähimmäisensä rakennukseksi, tuo niitä esiin sydämensä hyvän runsaudesta ja Herran sanojen mukaan hän on hyvä. (Lk.6:45) Sillä ilman Pyhää Henkeä ei kukaan voi edetä tutkiskelemaan jumalallisia ja puhua Jumalaa koskevista asioista (1Kor.12:3). Kukaan joka puhuu Pyhässä Hengessä, ei puhu mitään mikä olisi vastoin uskoa Kristukseen. Hänen puheensa on rakentavaa, johtaa Jumalan luo ja Hänen valtakuntaansa; se palauttaa meidät entiseen jalouteen ja saattaa pelastuvia Jumalan yhteyteen. Jos kerran kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi (1Kor. 12:7), eikö se, joka on saanut runsaasti jumalallista viisautta ja tullut siunatuksi tiedon sanalla toimi Jumalan Hengen vaikutuksesta ja ole myös Jumalan ehtymättömien aarteiden temppeli? (Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… III/ 254. 85)

 

Gregorios Siinailainen

Yö josta Herra puhuu, on se tulevainen pimeys, »jolloin ei kukaan voi työtä tehdä» (Joh.9:4). Toisen tulkinnan mukaan taas yö tarkoittaa antikristusta, joka on yö ja pimeys ja jota myös näillä nimillä kutsutaan. Siveellisessä mielessä yöllä tulee ymmärtää välinpitämättömyyttä jokapäiväisessä elämässä: kuin pilkkopimeä yö se vaivuttaa sielun tunnottomuuden uneen. Yö vaivuttaa kaikki uneen ja on kuoleman kuva. Niin myös tulevaisen pimeyden yössä tuskien huuma kuolettaa ja turruttaa syntiset.

Tätä maailmaa kohtaava tuomio on jumalattomien epäusko, niin kuin evankeliumissa sanotaan: »Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.» (Joh.3:18) Tuomioita ovat myös vaikeat koettelemukset, jotka Jumalan kaitselmus lähettää hillitsemään pahaa tai käännyttämään meitä. Myös sisimpämme ailahtelut milloin hyvään. milloin pahaan ovat tuomiota, sillä on sanottu: »Luopuneita ovat jumalattomat äitinsä kohdusta asti.» (Ps.58:4)Epäuskomme tähden Jumalan oikeudenmukainen tuomio kohtaa silloin meitä tekojemme mukaisena kurituksena. Toisia Hän rankaisee ja toisille osoittaa laupeutta, toisia kurittaa ja toiset kruunaa voitonseppeleellä. Rangaistukset ja kuritukset tulevat niiden osaksi, jotka ovat olleet täysin jumalattomia; lempeämmän kohtelun saavat ne, jotka ovat olleet uskovia vaikkakin välinpitämättömiä. Ne taas jotka ovat tulleet täydellisiksi joko hyveissä tai paheissa, saavat ajallaan tekojaan vastaavan palkan. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 274. 39 – 40)

Vapahtaja puhuu »monista asuinsijoista» (Joh.14:2) ja tarkoittaa tuonpuoleisen elämän erilaisia tiloja ja asteita. Taivasten valtakunta on tosin yksi, mutta sen sisällä on paljon eroja. Pääseehän sinne sisälle erilaisia ihmisiä, joista toiset ovat taivaallisempia, toiset maallisempia, ja joiden hyveen ja tiedon määrä samoin kuin jumalallistumisen astekin vaihtelee. »Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa», (1Kor.15:41) niin kuin apostoli sanoo. Kaikki ne kuitenkin loistavat samalla jumalallisella taivaalla. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 276. 44)

Kristuksen ylösnousemuksen lapsista tulee ikään kuin henkiolentoja, evankelistan sanoin “enkelten kaltaisia”(Lk.20:36)). Näin Jumalan pyhät saavat katoamattomuuden, jumalallistuvat. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III /277. 53)

Kaikki hyveet ovat samanarvoisia ja yhdessä ne muodostavat yhden ja yhtenäisen hyveiden kokonaisuuden. On kuitenkin hyveitä, jotka ovat muita suurempia, koska ne käsittävät ja sulkevat sisäänsä monia muita tai jopa kaikki hyveet. Tällaisia suuria hyveitä ovat jumalallinen rakkaus ja nöyryys sekä kärsivällisyys, josta Herra itse sanoi: »Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän.» (Lk.21:19) Hän ei sanonut »paastolla» tai »valvomisella». Tuo »kestäväisyys» on Jumalan tahdon mukaista kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys on hyveiden kuningatar ja hengellisten urotekojen ehdoton edellytys. Se on rauha taistelujen keskellä, tyven myrskyssä ja horjumaton tuki niille, jotka siinä menestyksekkäästi ahkeroivat. Mitkään aseet, keihäät tai hyökkäävät armeijat eivät voi vahingoittaa sitä, joka on Jeesuksessa Kristuksessa saanut omakseen kärsivällisyyden, eivät edes pahojen henkien taistelurintamat tai vihollisvoimien synkät legioonat. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 286. 84)

Vaikenemiskilvoituksen paahtavaa hellettä ei voi kestää ilman synninmurhetta * ja sen sävyttämää elämäntapaa. Joka synninmurhe sydämessään mietiskelee ennalta kärsimyksiä, jotka odottavat meitä sekä ennen kuolemaa että sen jälkeen, on voittanut omakseen kärsivällisyyden ja nöyryyden, vaikenemisen kaksi kulmakiveä. Sen sijaan sillä joka koettaa kilvoitella vaikenemisen tiellä ilman kärsivällisyyttä ja nöyryyttä, on alituisina seuralaisinaan leväperäisyys ja omahyväisyys. Niiden vaikutuksesta hänen ajatuksensa alkavat harhailla yhä enemmän ja pyörivät pakonomaisesti tietyissä aiheissa, mistä on seurauksena kilvoituksen herpaantuminen. Velttouden tytär, hillittömyys, tekee sitten ruumiin veteläksi ja tarmottomaksi sekä paaduttaa ja pimentää mielen. Silloin Jeesuskin poistuu, sillä ymmärryksen »paikassa» on paljon mielikuvien ja ajatusten »kansaa» (Joh.5:13). (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III /297. 108)

* kts. Synninmurhe s. 84, 105, 106, 113, 153, 323 ja 354

Kuuliaisuusveljen lyhyissä – ja sama]la kertaa pitkissä -tikapuissa on viisi täydellisyyteen johtavaa askelmaa: maailmasta luopuminen, kuuliaisuuden ikeeseen astuminen, tottelevaisuus, nöyryys ja rakkaus, joka on itse Jumala. Maailmasta luopuminen nostaa ylös tuonelasta ja vapauttaa aineen orjuudesta. Kuuliaisuuden ikeeseen astunut taas on löytänyt Kristuksen ja palvelee Häntä. Kristus sanoo: »Jos joku minua palvelee seuratkoon hän minua, ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva.» (Joh.12:26) Missä Kristus sitten on? Hän istuu Isän oikealla puolella. Palvelijan tulee olla siellä missä hänen Herransa on, ja hänen jalkansa pitää olla kepeä nousuun. Tai oikeastaan, jo ennen kuin hän omalla elämänvaelluksellaan kohoaa korkeuksiin, hän on jo noussut ja nousee ylös Kristuksen kanssa.

Tottelevaisuus, joka ilmenee käskyjen täyttämisenä, rakentaa puolestaan sieluun hyveistä tikkaat. Hyveet ovat tikkaiden askelmia. joita myöten sielu kohoaa kohti korkeuksia. Tämän jälkeen korkealle kohottava nöyryys ottaa huomaansa tottelevaisen: se vie hänet ylös taivaaseen ja luovuttaa rakkauden, hyveiden kuningattaren, haltuun. Rakkaus johdattaa sitten kilvoittelijan Kristuksen eteen. Tällä tavoin, näitä lyhyitä tikapuita, todellinen kuuliaisuusveli kohoaa helposti taivaaseen. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III / 304. 120)

Ihmiset, jotka ovat vain liha (vrt. 1Moos.6:3) ja joita hallitsee itserakkaus, palvelevat aina nautintoa ja turhamaisuutta. Pahansuopuus on juurtunut heihin ja kateus kalvaa heitä niin, että he katkeroituvat lähimmäisensä menestyksestä ja panettelevat hyvää pahaksi sanoen sitä muka eksytyksen tulokseksi. He eivät hyväksy Pyhän Hengen töitä eivätkä usko niihin. Koska heillä ei ole uskoa, he eivät pysty näkemään tai tuntemaan Jumalaa, vaan sokeina ja vähäuskoisina saavat kuulla oikeudenmukaisen tuomion: »Minä en tunne teitä.» (Mt.25:12)

Kun uskova kysyy jotakin, hänen tulee uskoa, vaikka saisikin vastaukseksi sellaista mitä ei itse tunne, tai sitten hänen on opittava tuntemaan se mihin uskoo. Hänen on myös tyydyttävä opettamaan vain sitä minkä itse tietää ja näin moninkertaistettava jatkuvasti leiviskänsä niissä, jotka ottavat hänen opetuksensa uskoen vastaan. Mutta jos hän ei usko mitään mitä ei itse tunne, vähättelee sitä mitä ei tiedä ja opettaa sellaista mitä ei ole itse oppinut – kadehtien niitä, jotka opettavat omasta kokemuksestaan – hän saa saman osan kuin ne, jotka ovat »täynnä katkeruuden sappea». (Apt.8:23) (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III/ 309. 126)

Jotka kirjoittavat ja puhuvat ilman Pyhää Henkeä ja tahtovat näin rakentaa Kirkkoa, ovat apostolin mukaan pelkästään sielullisia, henkeä heillä ei ole (Juuda19). Heitä koskee tämä kirous: »Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä!» (Jes.5:21)

Sielullisten ihmisten puhe on lähtöisin heistä itsestään, eikä Jumalan Henki puhu heissä, kuten Herra on sanonut. (kts.Mt.10:20) Nämä ennen puhdistumistaan omia ajatuksiaan esittelevät ovat eksyneet omahyväisyyden hengen pauloihin. Heistä sanoo sananlasku: »Näet miehen, viisaan omissa silmissään – enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.» (Sananl.26:12) Ja toinen sananlasku varoittaa: »Älä ole viisas omissa silmissäsi.» (Sananl.3:7)

Myös Hengen täyttämä apostoli todistaa: »Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta.» (2 Kor. 3:5;lyhennetty) Ja toisaalla hän sanoo: »Niin kuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.» (2Kor.2:17) Ilman henkeä puhuvien sanoista puuttuu viehätys ja valovoima, sillä niiden puhujat eivät ammenna Hengen elävästä lähteestä, vaan oman sydämensä mutalammikosta, joka kuhisee halujen, pöyhkeyden ja hillittömyyden iilimatoja, käärmeitä ja sammakoita. Heidän tietonsa vesi haisee, on sameaa ja haaleaa: se vie juojansa heikkoon kuntoon ja aiheuttaa inhoa ja pahoinvointia. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia III/ 312. 128)

Suuren opettajan* mukaan, lipunkantaja Longinos**, meidän ei pitäisi enää tarvita pyhien kirjoitusten tai pyhien isien opetusten apua (vrt.1Tess. 4:9), vaan meidän tulisi olla Jumalan opettamia. Sanoohan profeettakin: »He tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.» (Joh.6:45;Jes. 54:13) Niin meidänkin pitäisi oppia suoraan Häneltä ja Hänen kauttaan se, mikä on meille hyödyksi. Tämä ei suinkaan koske vain meitä, vaan jokaista uskovaa: kaikkien meidän tulisi kantaa Hengen lakia sydämeemme kirjoitettuna. (vrt.Hrbr.8:10 Ja mikä ihmeellisintä, kaikille meille on suotu kunnia saada kerubien tavoin keskustella suoraan itsensä Jeesuksen kanssa puhtaassa rukouksessa.

Mutta koska me uudestiluomisemme*** hetkellä olemme pikkulapsia. emme tajua saamaamme armoa, emme ymmärrä uudistumistamme emmekä käsitä, kuinka suuresta kunniasta ja kirkkaudesta olemme päässeet osallisiksi. Emme liioin tiedä, että velvollisuutemme on täyttää käskyt ja siten kasvaa sielullisesti ja hengellisesti, että pääsisimme hengen silmin näkemään sen mistä olemme tulleet osallisiksi. Tietämättömyytemme tähden useimmat meistä joutuvat välinpitämättömyyttään himollisten tottumusten valtaan ja lankeavat tunteettomuuteen ja pimeyteen. Siten emme tiedä, onko Jumala olemassa, ja keitä me itse olemme tai mitä meistä on tullut, kun olemme tulleet Jumalan ja valon pojiksi, Kristuksen lapsiksi ja jäseniksi.

Ja vaikka ottaisimmekin kasteen vasta aikuisina, tunnemme että meidät kastetaan kyllä vedellä mutta ei Hengellä. Henki tosin uudistaa meidät, mutta meidän uskomme on vielä kuollutta, se ei toimi teoissa ja sanommekin olevamme jatkuvasti kahden vaiheilla. Koska itse asiassa olemme liha, elämme ja vaellamme lihallisesti. Ja vaikka kadummekin, tunnemme käskyt ja noudatamme niitä vain pintapuolisesti tajuamatta niiden syvempää hengellistä merkitystä. Jos sitten suuren vaivannäön jälkeen armo Jumalan ihmisrakkaudesta näyttäytyy joillekin meistä, pidämme sitä petoksena. Ja jos kuulemme, että armo toimii muissa, ajattelemme kateuden sokaisemina sen olevan eksytystä. Niin pysymme kuolleina hamaan kuolemaan saakka, sillä emme elä ja toimi Kristuksessa.

Lähtömme hetkellä tai viimeisellä tuomiolla otetaan meiltä sitten epäuskomme ja paatumuksemme tähden pois sekin mikä meillä on, niin kuin Raamattu sanoo (vrt.Mt.25:29). Emme nimittäin ole tajunneet, että lasten tulee olla isänsä kaltaisia: jumalia Jumalasta, hengellisiä Hengestä. Sanoohan Herrakin: »Mikä Hengestä on syntynyt, on henki.» (Joh.3:6) Vaikka meistä on tullut uskovia ja taivaallisia olentoja, olemme vain liha, ja sen tähden Jumalan Henki ei pysy meissä. (Vrt. 1 Moos.6:3) Siksi Herra on sallinut myös pakkosiirrot ja sotavankeudet ja antanut verilöylyjen lisääntyä. Näillä väkevillä lääkkeillä Hän ehkä tahtoo tehdä lopun pahuudesta, tai ainakin hillitä sitä ja parantaa sen. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Tarkka opetus vaikenemisesta ja… III / 319- 321. 1)

* Tarkoittaa p. Johannes Krysostomosta. (I puhe Matteuksen evankeliumista).

** Puhuttelulla halutaan osoittaa. että Longinos oli eturivin kilvoittelijoita (Suom.)

*** so.kasteessa

Jotka etsivät armovoimaa vakavissaan eivätkä vain kokeilumielessä, voivat tietyistä merkeistä havaita, että se on alkanut vaikuttaa heissä. Julistaahan viisauskin, että armon löytävät ne jotka eivät etsi sitä kiusaten, ja että se ilmestyy niille jotka eivät suhtaudu siihen epäuskoisesti. (vrt. Sal. Viisaus 1:2)

Toisissa ihmisissä armo näkyy sielun aamuruskona, toisissa kauhunsekaisena riemuna, toisissa ilona, tai ilona ja pelkona, joissakin taas kauhistuksena ja ilona. Toisinaan se ilmenee kyynelinä ja pelkona: sielu kyllä iloitsee Jumalan vierailusta ja armosta, mutta toisaalta se pelkää Hänen läsnäoloaan ja vapisee, koska on syyllistynyt moniin synteihin. Kun armon vaikutus alkaa, tuntevat jotkut kuvaamatonta synninmurhetta ja suurta sieluntuskaa: sielu vääntelehtii tuskissaan kuin synnytyskivuissa oleva nainen, kuten Raamattu asian ilmaisee (vrt.Jes.26:17). Elävä ja toimiva Sana, Jeesus, tunkeutuu ihmisen sisimpään, kunnes apostolin mukaan »erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet» (vrt. Hebr.4:12), että Hänen väkevä voimansa kuluttaisi sielusta ja ruumiista pois kaiken himollisen.

Toisissa armo herättää rakkauden ja saa heidät suhtautumaan tyynen rauhallisesti kaikkiin. Joissakin se näkyy riemastuksena, jota isät nimittävät usein sydämen ilonkarkeloksi. Tämä riemu on nimittäin Hengen voimaa ja sydämen elävää liikettä. Sitä kutsutaan myös Hengen sykähdykseksi ja huokaukseksi, sillä »Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla» (Room.8:26). Jesaja nimittää sitä Jumalan vanhurskauden luomukseksi (vrt. Jes. 45:8) ja suuri Efraim* sydämen pistokseksi. Herra itse kutsuu tätä riemastusta »sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään» (Joh.4:14) – (Henkeä Hän nimittää vedeksi). Se nousee sydämestä ja kuohuu yli väkevässä voimassaan. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Ohjeita armovoiman löytämiseksi III / 322 – 323. 4)

* Pyhittäjä Efraim Syyrialainen (n.300 – 273)

Jesaja Erakko* ja monet muut kehottavat pidättämään hengitystä. Joku neuvoo: »Hillitse hillitön mieli», jota vihollisvoima heittelee ja repii hajalle. Kasteen jälkeinen välinpitämättömyytemme on näet päästänyt vihollisvoiman palaamaan velttoon sieluumme muiden vielä pahempien voimien kanssa, kuten Herra sanoo. Se on »tehnyt sielun viimeiset pahemmiksi kuin ensimmäiset (Mt.12:45).» Joku toinen taas toteaa: »Munkin hengityksen tulee olla Jumalan muistamista.» Ja vielä muuan opettaa: »Rakkaudesta Jumalaa kohtaan tulee pidätellä uloshengitystä.» Simeon Uusteologi puolestaan sanoo: »Hillitse myös sisäänhengitystäsi, ettet hengittäisi täysin vapaasti.»

Portaiden kirjoittaja neuvoo: »Jeesuksen muistaminen liittyköön hengitykseesi – silloin opit tuntemaan vaikenemisesta koituvan hyödyn.» Apostoli taas vakuuttaa, ettei hän enää elä itse, vaan hänessä elää Kristus (Gal.2:20). Kristus vaikuttaa hänessä ja henkii häneen jumalallista elämää. Herra itse sanoo »Tuuli puhaltaa missä tahtoo» (Joh.3:8) – tuulta Hän käyttää Hengen vertauskuvana.

Kasteessa olemme puhdistuneet ja saaneet Hengen vakuuden. (2 Kor.1:22) Olemme ottaneet vastaan Sanan kuin siemenen, joka on istutettu meihin lainataksemme Herran veljeä Jaakobia. (vrt. Jaak.1:21) Sana on juurtunut meihin ja, – mikäli niin voi sanoa – yhdistymättä** yhdistynyt meihin. Hyvyydessään Hän, jonka täyteys on ylenpalttinen, jumalallistaa meidät itse vähenemättä ja meihin sekoittumatta. Välinpitämättömyys saa kuitenkin meidät taas lankeamaan himoihin, koska olemme kasteen jälkeen laiminlyöneet käskyjä, armon varjelijoita. Pyhän Hengen henkäyksen sijaan meissä puhaltelevat pahojen henkien puhurit, jotka isien mukaan repivät sisäisen elämämme riekaleiksi. Mutta se jonka Henki on puhdistanut ja joka on saanut Hänet sisäänsä, lämpenee Hengen vaikutuksesta. Henki innoittaa häntä jumalalliseen elämään ja hän puhuu, ajattelee ja liikkuu Hengen voimalla. Herra sanoo: »Sillä te ette itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.»(Mt.10:20) Vastaavasti se, jolla on sisimmässään Jumalan vastustajan henki ja joka elää sen vallassa, toimii ja puhuu sen mukaisesti. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hengityksestä III / 329.3)

* vrt. Jesaja Erakko: Mielen varjelemisesta. kohta 15. Filokalia I s. 54. Siinä ei kuitenkaan viitata – kuten Gregorios Siinailainen olettaa – teknisiin menetelmiin hengityksen pidättämiseksi. (Suom.)

** Tällä kirjoittaja tahtoo ilmaista. ettei Sana ole kokenut minkäänlaista muutosta yhdistyessään meihin – siinä mielessä on kuin yhdistymistä ei olisi tapahtunutkaan (suom.)

Tässä yhteydessä on paikallaan mainita hengelliseen työhön liittyvät ponnistelut ja vaivat sekä selostaa tarkkaan, kuinka kutakin työtä tulee harjoittaa. Muuten joku saattaa vaeltaa näkemättä vaivaa kilvoituksessa pelkästään sen mukaan mitä on sattunut kuulemaan ja jää siten ilman hedelmää. Hän voisi aivan aiheellisesti syyttää meitä tai toisia siitä, ettei kilvoitus edistykään niin kuin olemme sanoneet.

Sydämen kipu ja ruumiillinen vaivannäkö ovat hengellisen työskentelyn aitouden tae. Ne paljastavat Pyhän Hengen toiminnan, joka on jo kasteessa annettu sinulle ja kaikille uskoville, mutta joka on sitten hautautunut himojen alle, kun olemme laiminlyöneet käskyjä. Nyt se kuitenkin – Jumalan sanomattoman laupeuden ansiosta – odottaa meidän katumustamme, ettemme jäisi hedelmättömiksi ja joutuisi lopulta kuulemaan »Ottakaa leiviskä häneltä pois» (Mt.25:28) ja »Siltä jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan» (Lk.8:18). Katumus pelastaa meidät myös joutumasta helvetin ikuisiin kärsimyksiin.

Mikään ruumiillinen tai hengellinen työ ei koskaan kanna hedelmää ilman kipua ja vaivaa, sillä Herran sanojen mukaan »taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen» (Mt.11:12). Hyökkäyksellä Hän tarkoittaa ruumiillista vaivannäköä ja itsensä pakottamista kaikissa asioissa. Monet ovat ehkä tehneet työtä monta vuotta, mutta eivät saavuta puhtautta eivätkä pääse osallisiksi Pyhästä Hengestä, koska eivät ponnistele vaivaa nähden ja hehkuvin sydämin, vaan karttavat vaivannäön ankaruutta. Jotka tekevät työtä veltosti ja välinpitämättömästi. arvelevat ehkä uurastavansa kovastikin, mutta eivät kuitenkaan pääse koskaan korjaamaan hedelmää, koska työskentelevät ilman vaivaa, tuntematta sisimmässään kipua. Tästä todistaa myös se pyhä isä* joka sanoo: »Vaikka harjoittaisimme innokkaasti kaikkia kilvoituselämän muotoja, mutta meillä ei ole kipua sydämessä, puuttuu niiltä aitous ja ne lemuavat pilaantuneelle.»**

Kun vaelluksemme on vaivatonta, saattaa myös kyllästyneisyys johtaa meidät hyödyttömiin ja tarpeettomiin puuhailuihin, joista pimentynyt mielemme kuvittelee meidän löytävän viihdytystä. Nämä kuvitelmat eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Lujat näkymättömät siteet kahlitsevat meitä ja niin meistä tulee toimettomia ja mihinkään työhön kykenemättömiä, kun entisestäänkin vielä veltostumme, etenkin jos olemme aloittelijoita.

Täydellisille taas kaikki on hyödyksi, kunhan se tapahtuu kohtuullisuuden rajoissa. Tästä todistaa myös suuri Efraim***: »Antaudu vaivannäön vaivaan että välttäisit hyödyttömien vaivojen vaivat.» **** Elleivät lanteemme ole käyneet hervottomiksi paastoamisen vaivasta ja ellei sydämen tuskallinen ahdistus ole – profeetan sanoin (vrt. Jes.21:3)- synnytyskipujen lailla vallannut meitä emme ole vielä synnyttäneet pelastuksen henkeä sydämemme maahan (vrt. Jes.26:18). Kerskaamme ainoastaan kilvoittelun vuosien määrästä, hyödyttömästä oleskelusta erämaassa ja veltosta vaikenemiskilvoituksestamme, ja olemme olevinamme suuriakin kilvoittelijoita. Mutta kun lähtömme sitten koittaa, saamme kaikki varman tiedon siitä mikä on elämämme hedelmä. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Lukemisesta III / 339 – 341. 14)

*Johannes Siinailainen

**Johannes Siinailainen: Hyveiden portaat.

*** Efraim Syyrialainen (n. 300 – 373)

**** Hyödyttömien vaivojen vaivoilla pyhä Efraim tarkoittaa turhiin ja tarpeettomiin puuhiin uhrattua vaivannäköä..

Kukaan ei voi omin päin oppia hyveiden tiedettä, vaikka jotkut ovatkin pitäneet kokemusta opettajanaan. Se että toimii omin päin eikä turvaudu edistyneempien neuvoihin, on ylimielisyyttä, tai paremminkin juuri tämä omapäisyys synnyttää ylimielisyyden. »Poika ei voi itsestään mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä näkee Isän tekevän, sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee» (Joh.5:19) eikä Henkikään puhu mitään itsestään. (Joh.16:13) Kuinka siis kukaan olisi hyveiden tiellä kohonnut niin korkealle, ettei tarvitse ketään ohjaamaan itseään kilvoituselämän salaisuuksiin? Joka tällaista luulee, on joutunut harhaan ja kuvittelee omistavansa hyveitä vaikka häntä itse asiassa vaivaa mieletön ylimielisyys. Siksi tulee totella niitä, jotka tuntevat kokemuksesta käytännön kilvoituksen vaivat. Heidän ohjeittensa mukaan on sitten harjoitettava tätä kilvoitusta ja koettava sen vaivat: Näännyttävä paasto, kaikesta nautinnosta pidättyvä itsehillintä, kestävyys valvomisessa, vaivalloiset maahankumarrukset, kivulias paikallaan seisominen, sitkeä rukous, vilpitön nöyryys. keskeytymätön huokaileminen ja murehtiminen, järkevä »suolalla höystetty» (Vrt.Kol.4:6) vaitiolo sekä kärsivällisyys kaikessa. Ei pidä elää yhtenään levossa ja mukavuudessa. eikä totutella rukoilemaan aina istuallaan – ellei sitten ole vanha tai sairas. Raamattu vakuuttaa: »Sinä saat nauttia hyveittesi vaivannäön hedelmistä» (vrt. Ps.128:2LXX) ja »hyökkääjät tempaavat taivasten valtakunnan itselleen.» (Mt.11:12) Se joka »hyökkää» eli vaivojaan säästelemättä pyrkii joka päivä harjoittamaan edellä lueteltuja kilvoituksia, saa Jumalan avulla kerran korjata hedelmää. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Lukemisesta III / 341. 15)

Istu rukoillessasi jakkaralla. Rukoile enimmäkseen tässä asennossa, koska se on vaivalloisempaa. Joskus tosin voit vähän aikaa levähtää vuoteellasi. Ole kärsivällinen ja noudata apostolin ohjetta: »Olkaa kestäväiset rukouksessa.» (Kol.4:2) Älä hevin kyllästy ja nouse rukoilemasta, vaikka ruumistasi särkeekin, mielesi väsyy huutamaan ja jatkuva keskittyminen käy voimillesi Profeetta sanoo: »Minut valtaavat tuskat, niin kuin synnyttäjän tuskat.»(Jes.21:3) Istu kumarassa ja kokoa mielesi sydämeesi, mikäli sydämesi on avautunut, ja kutsu avuksesi Herraa Jeesusta. Vaikka hartioitasi särkisi ja päätäsi kivistäisi, pysy lujana ja jatka rakkauden innoittamana kilvoitustasi ja etsi Herraa sydämessäsi. »Taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.» (Mt.11:12) Näillä sanoilla Herra innostaa meitä tähän kilvoitteluun, mutta osoittaa samalla, että siihen sisältyy paljon vaivaa. Kärsivällisyys ja kestävyys kaikessa saa meidät antautumaan sekä ruumiin että sielun vaivoihin. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Neuvoja siitä kuinka mieli tulee… III/ 342.)

Eksytyksestä vapaa rukous, Jeesuksen rukoukseen liittyvä lämpö – onhan Hän tullut heittämään tulta sydämemme maahan (vrt. Lk.12:49) – polttaa himot poroksi kuin ohdakkeet ja ilahduttaa sielun ja täyttää sen valoisalla lempeydellä. Tämä rukous ei tule oikealta tai vasemmalta eikä liioin ylhäältä: vesilähteen tavoin se kumpuaa sydämessä eläväksi tekevästä Hengestä. Pyri sydämessäsi tähän rukoukseen, tavoittele ja kaipaa vain sitä. Säilytä mielesi aina vapaana kuvitelmista, riisuttuna mielikuvista ja ajatuksista. Älä pelkää, sillä meidän kanssamme on Hän joka sanoi: »Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.» (Mt.14:27) Häntä pyydämme aina puolustamaan meitä. Meillä ei siis ole mitään syytä arkailla eikä huokailla kun huudamme Jumalaa avuksemme.

Jotkut ovat tosin joutuneet harhaan ja heidän mielenterveytensä on järkkynyt, mutta niin on käynyt heidän omapäisyytensä ja ylpeytensä tähden. Kristuksen armo suojelee vahingoilta sitä, joka on kuuliainen ja nöyrästi sekä neuvoa kysellen etsii Jumalaa, sillä Herra tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat.(1Tim.2:4) (Pyhä Gregorios Siinailainen: Eksytyksestä ja monista muista… III / 354)

 

Teoleptos Filadelfialainen

Maailmasta vetäytyminen suo maailman hylänneelle turvapaikan Kristuksen luona. Maailmalla tarkoitan rakkautta aisti-maailman asioihin ja lihallisuuteen. Totuuden tuntemisen myötä maailmasta vieraantunut pääsee lähelle Kristusta ja voittaa omakseen Hänen rakkautensa. Tämän rakkauden tähden hän on luopunut kaikesta maailmaan kuuluvasta ja siten ostanut omakseen kallisarvoisen helmen, Kristuksen. (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely… IV / 10.2)

Näin olet solminut jo toisen liiton Jumalan kanssa. Ensimmäisen solmit tullessasi tähän elämään, toisen solmit nyt rientäessäsi kohti sen loppua. Silloin sinut otettiin Kristuksen yhteyteen uskon kautta, nyt olet yhdistynyt Häneen katumuksessa. Silloin sait armon, nyt olet saanut myös velvoitteita. Silloin olit pienokainen etkä tajunnut saamaasi armoa, mutta kasvaessasi aloit käsittää lahjan suuruuden ja rupesit tuntemaan myös suitset suussasi. Nyt ymmärrykseltäsi täysi-ikäisenä tiedät tarkkaan sitoumuksesi merkityksen. Varo siis, ettet riko tätäkin lupaustasi, jottei sinua heitettäisi rikkinäisen ruukun lailla ulos pimeyteen, missä on itku ja hammasten kiristys. (Mt.8:12) Sillä pelastukseen ei ole olemassa muuta tietä kuin katumuksen tie.

Kuuntele, mitä Daavid lupaa sinulle: »Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi», ja jos olet valinnut Kristuksen tahdon mukaisen kaidan tien (vrt. Mt.7:14), ei maailman elämästä sinuun tarttunut »paha enää lähesty sinua» (vrt. Ps.91:10 LXX). Sinä olet valinnut katumuksen tien, eivätkä seurassasi viihdy rahanhimo, ylellisyys, kunnianhimo, koreilunhalu eikä hillitön aistillisuus. Sinun silmiesi edessä eivät liioin kestä laittomat, (Ps.5:6) so. ymmärryksen haihattelu, mielen takertuminen turhuuksiin, ajatusten vellonnan aiheuttama sisäisen järjestyksen herpaantuminen eikä mikään muukaan sekasorto tai tahallinen poikkeaminen Jumalan tahdosta. Sinua ei myöskään pääse kiusaamaan kiintymys vanhempiin, sisaruksiin ja sukulaisiin sekä ystäviin ja tuttaviin. Sinun tykönäsi ei asu (Ps.5:5) halu tarpeettomiin tapaamisiin tai hyödyttömiin keskusteluihin heidän kanssaan. (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely… IV/ 11. 5-6)

Pane nyt mieleesi, miten toimii sisäinen ymmärryksen rukous. Rukouskeskustelu hävittää himolliset ajatukset, mielen kiinnittäminen Jumalaan karkottaa maailmalliset mietteet ja sielun harras liikutus pyyhkii pois kiintymyksen lihallisiin nautintoihin. Se että rukouksessa herkeämättä toistetaan Jumalan nimeä osoittaa, että rukous on mielen, järjen ja sielun sopusointua ja ykseyttä. Herra sanoo: »Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.» (Mt. 18:20)Näin siis rukous kutsuu sielun voimat pois himojen aiheuttamasta hajaannuksesta, yhdistää ne toisiinsa ja samalla itseensäkin sekä sovittaa näin yhdistyneen kolmivoimaisen sielun kolmipersoonaisen Jumalan kanssa. Ensin rukous raaputtaa hyveiden avulla sielusta synnin häpeän, sitten se maalaa siihen pyhällä tiedollaan sen alkuperäiset, kauniit jumalalliset piirteet ja vie sen lopuksi Jumalan eteen. Sielu tunnistaa heti oman Luojansa. Psalminkirjoittajan sanoin: »Sinä päivänä, jona minä huudan, minä tiedän, että sinä olet minun Jumalani.» (Ps.56:10) Ja Jumala puolestaan tuntee sielun, niin kuin on kirjoitettu: »Herra tuntee omansa.» (2Tim.2:19) Sielu tuntee Jumalan, koska siinä itsessään oleva Jumalan kuva on jälleen puhdas ja jokainen kuva on yhteydessä alkukuvaansa. Jumala taas tuntee sielun, koska se hyveissään muistuttaa Häntä. Hyveet näet johtavat sielun Jumalan tuntemiseen ja hyveiden perusteella myös Jumala tuntee sielun. (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely… IV/ 18 – 19. 19)

Ruokalajien vaihtelu herättää ruokahalun. Samoin erilaiset hyveenmuodot herättävät mielen eloisuuden. Niinpä vaeltaessasi mielesi tietä valikoi eri tahoilta rukoussanoja ja keskustele jatkuvasti Herran kanssa huutaen Häntä avuksesi. Älä koskaan väsy, vaan rukoile vähän väliä esikuvanasi lannistumaton leski joka sai säälimättömän tuomarin leppymään.(Lk.18:1-5) Silloin vaellat Hengessä (Gal.5:16) kiinnittämättä huomiota lihan haluihin, eivätkä maailmalliset ajatukset pääse keskeyttämään jatkuvaa rukoustasi: sinusta on tullut Jumalan temppeli ja ylistät yhtä mittaa minkään häiritsemättä Jumalaa. Kun rukoilet näin ymmärryksessäsi, alat ennen pitkää olla otollinen kohoamaan Jumalan muistamiseen. Pääset mielesi sisimpään pyhäkköön ja salaisissa tutkiskeluissa näet Näkymättömän. Jumalallisen tiedon ja rakkauden yltäkylläisyydessä seisot yksin Jumalan edessä – vain sinä ja Hän – Häntä ainoaa palvellen. (Teoleptos, Filadelfian metropoliitta: Mitä on näkymätön työskentely… IV/ 20. 21)

 

Nikeforos

Pyhä Teodosios oli niin syvästi rakkauden suloisen nuolen haavoittama ja niin tiukasti rakkauden siteissä, että todella noudatti elämässään ylevää jumalallista käskyä: »Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.» (Mt. 23:37) Tämä on mahdollista vain siten, että kaikki luontaiset sielunvoimat keskitetään Luojan kaipuuseen, eikä anneta niiden harhautua mihinkään näkyväiseen. Pyhän Teodosioksen sielussa vaikuttavat henkiset voimat saivat aikaan sen, että hän lohduttaessaankin herätti kunnioitusta ja pelkoa, mutta toisaalta nuhdellessaankin säilyi rakastettavana ja ystävällisenä. Kuka pystyi hänen laillaan jakamaan hyödyllistä opetusta monille? Kuka osasi yhtä hyvin kuin hän opettaa, kuinka aistit kootaan ja keskitetään sisimpään, niin että hänen munkkinsa elivät luostarin hälinän keskellä suuremmassa rauhassa kuin toiset erämaassa? Ja kuka kykeni hänen laillaan olemaan samalla sekä ihmispaljouden keskellä että yksin? (Erakkomunkki Nikeforos: Pyhittäjä Theodosioksen… IV/ 32. r. 3)

 

Abba Agathonin** elämästä

Veli kysyi abba Agathonilta: »Sano minulle, abba, kumpi on arvokkaampaa: ruumiillinen vaivannäkö vai sisimmän varjeleminen?» Abba vastasi: »Ihmistä voidaan verrata puuhun. Ruumiillinen vaivannäkö on lehdet, kun taas sisimmän varjeleminen on hedelmä. On kirjoitettu: ‘Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. (Mt.3:10) Näin on ilmeistä, että kaiken pyrkimyksemme tarkoituksena on hedelmien tuottaminen, toisin sanoen mielen varjeleminen. Tosin myös lehtien – ruumiillisen vaivannäön – suoja ja kaunistus ovat puulle tarpeen.” (Erakkomunkki Nikeforos: Abba Agathonin elämästä IV / 34.r.3 alh.)

** Abba Agathon oli Egyptin erakkoja.

Nyt haluammekin oppia: mitä tarkkaavaisuus on ja kuinka se voidaan saavuttaa? Tämä aihepiiri on näet meille täysin vieras.

Vastaus: Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä – Hänen joka on sanonut »ilman minua te ette voi mitään tehdä» (Joh.15:5) -, Häntä avukseni huutaen ja auttajakseni kutsuen yritän voimieni mukaan selvittää teille, mitä tarkkaavaisuus on ja kuinka se Jumalan niin tahtoessa saavutetaan. (Erakkomunkki Nikeforos: Nikeforoksen omaa opetusta IV / 41. r.6)

Aivan kuin mies joka on ollut pitkään poissa kotoa, ei palattuaan tiedä miten päin olisi iloissaan siitä että saa jälleen tavata lapsensa ja vaimonsa, samoin myös mieli sieluun yhdistyttyään täyttyy sanomattomasta nautinnosta ja riemusta. Totuta siis, veljeni, mielesi siihen, ettei se heti poistu sydämestä. Alussa sen on vaikea pysytellä sisimmässä, se tuntee ahdinkoa ja kyllästyy pahemman kerran. Mutta kun se tottuu tähän sisäiseen olotilaan, eivät ulkoiset harhailut sitä enää miellytä – onhan taivasten valtakunta sisällisesti meissä (Lk.17:21). Tätä valtakuntaa mieli tutkailee sydämessä ja sitä se etsii puhtaan rukouksen välityksellä, kun taas kaikki ulkoinen herättää siinä vastenmielisyyttä ja vihaa. (Erakkomunkki Nikeforos: Nikeforoksen omaa opetusta IV/ 43. r.9)

 

Gregorios Tessalonikalainen

*** Kun siis vastustajat olivat minuakin vähän parjanneet olisin ollut valmis lopettamaan kokonaan kirjoittelun, vaikka kiusaajani tosin kirkolliskokouksessa tuomittiinkin, ellet sinä, kunnianarvoinen äiti, olisi jatkuvasti ahdistanut minua pyyntökirjeilläsi ja viesteilläsi. Viimein onnistuit taivutteluissasi ja sait minut tarttumaan jälleen kynään ja kirjoittamaan hengellisiä ohjeita, vaikket sinä itse niitä liiemmälti tarvitsekaan. Vuosien myötä olet näet Kristuksen armosta päässyt osalliseksi myös vanhuksen ymmärtäväisyydestä ja olet opiskellut pyhien käskyjen lakia käytännössä elämällä vuosikausia niiden mukaan, onhan koko elämäsi ollut joko kuuliaisuuden harjoitusta tai vaikenemiskilvoitusta. Näin olet siloittanut sielusi vahataulun ja tehnyt sen soveliaaksi ottamaan vastaan ja säilyttämään jumalalliset jäljet. Sielu jonka on kokonaan vallannut rakkaus hengelliseen opetukseen, ei kuitenkaan saa sitä koskaan kyllikseen. Niinpä viisauskin sanoo itseensä viitaten: »Jotka minua syövät, ovat edelleen nälkäisiä.» (Siir.24:21) Ja Herra, joka on istuttanut sieluumme hengellisen opetuksen kaipauksen, sanoo Mariasta, että tämä on valinnut hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois. (Lk.10:42) (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 48 – 49. 1)

***Jaottelu on Dobrotoljubijen mukainen.

Tiedä siis, kunnianarvoinen äiti, tai paremminkin opeta sinä niitä nuoria neitoja jotka ovat valinneet Jumalan tahdon mukaisen elämän, pitämään mielessään, että on olemassa myös sielun kuolema, vaikka sielu luontojaan onkin kuolematon. Niinpä Kristuksen rakastama teologikin** sanoo: »On syntiä, joka on kuolemaksi – ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.» (1 Joh. 5:16 – 17)Ja suuri Paavali toteaa – sielun kuolemaa tarkoittaen: »Maailman murhe tuottaa kuoleman». (2 Kor.7:10) Toisaalla hän kehottaa: »Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!» Mistä kuolemasta hän kehottaa nousemaan’? Tietenkin siitä jonka saavat aikaan sielua vastaan sotivat lihan himot (1Piet.2:11). Siksi Herrakin kutsui kuolleiksi niitä, jotka elävät tässä turhuuden maailmassa. Hän ei suostunut opetuslapsen pyyntöön, kun tämä halusi mennä hautaamaan isänsä, vaan käski opetuslapsen seurata itseään ja antaa kuolleiden haudata kuolleensa. (Mt.8:22) Kuolleiksi Herra siis kutsuu myös elossa olevia mutta sielultaan kuoleutuneita.

Niin kuin sielun eroaminen ruumiista merkitsee ruumiin kuolemaa, niin merkitsee myös Jumalan eroaminen sielusta sielun kuolemaa, ja kuolema sanan täydessä merkityksessä on juuri sielun kuolema. Sitä Jumala tarkoitti myös varoittaessaan Aadamia paratiisissa: »Sinä päivänä jona sinä syöt kielletystä puusta, pitää sinun kuolemalla kuoleman.» (1Moos.2:17) Rikkomuksessa kuoli näet Aadamin sielu, koska rikkomus erotti sen Jumalasta. Ruumiillisesti Aadam sen sijaan eli peräti 930-vuotiaaksi. (1 Moos.5:5)

Mutta rikkomuksen tuottama sielun kuolema ei turmele pelkästään sielua syösten ihmisen kiroukseen, vaan saattaa myös ruumiin turmelukselle ja lukemattomille rasituksille ja vaivoille alttiiksi, kunnes lopulta korjaa senkin saaliikseen. Rikkomusta seuranneen sisäisen ihmisen kuoleman jälkeen sai maasta luotu Aadam kuulla kirouksen sanat: »Kirottu olkoon maa sinun tähtesi, orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.» (1 Moos.3:17 – 19)

Tosin aikanaan seuraavassa uudestisyntymisessä, vanhurskaiden ylösnousemuksessa, myös lainrikkojien ja syntisten ruumiit nousevat ylös, mutta vain siirtyäkseen kuolemasta kuolemaan (Ilm.20:14), iankaikkiseen rangaistukseen, kuolemattoman madon (Mk.9:44;puuttuu suom. UT:sta) ruoaksi, hammasten kiristykseen (Mt.8:12), ulos pilkkopimeään (Mt.8:12), helvetin pimeyteen ja sammumattomaan tuleen (Mt.5:22), josta profeetta sanoo: »Laittomat ja syntiset palavat yhdessä eikä ole sammuttajaa.» (Jes.1:31 LXX) Tämä on »toinen kuolema», niin kuin Johannes Ilmestyskirjassa meille opettaa. (Ilm.20:14)

Kuule myös, mitä suuri Paavali sanoo: »Jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.» (Room.8:13) Paavali puhuu tässä tulevan maailman elämästä ja kuolemasta ja tarkoittaa elämällä pääsyä iankaikkisen valtakunnan nautintoon, kuolemalla taas ikuista rangaistusta. Jumalan käskyjen rikkomisesta seuraa siis sekä sielun että ruumiin kaikinpuolinen kuolema niin tässä ajassa kuin myös tulevassa päättymättömän rangaistuksen paikassa.

Tämä on siis varsinainen kuolema: sielun eroaminen Jumalan armosta ja liittyminen syntiin. Ymmärtäväisille tämä on se kuolema, jota on todella vältettävä ja kauhistuttava. Asioita oikein harkitseville se on helvetin piinaakin pahempi. Paetkaamme siis mekin sitä kaikin voimin. Heittäkäämme pois kaikki, työntäkäämme pois tieltä kaikki, luopukaamme kaikesta – olipa sitten kyse ihmissuhteista, teoista tai haluista – kaikesta mikä kiskoo meitä poispäin ja eroon Jumalasta ja johtaa tuohon kauheaan kuolemaan. Joka on pelännyt sielun kuolemaa ja onnistunut varjelemaan itsensä siltä, ei enää pelkää lähestyvää ruumiin kuolemaa, sillä hänen sisimmässään asuu todellinen elämä, jota ei ruumiin kuoleman jälkeen mikään voi enää ottaa häneltä pois – kuolema vain sinetöi sen pysyvyyden.

Mutta samoin kuin sielun kuolema on tosi kuolema, niin on myös sielun elämä todellista elämää. Sielun elämä puolestaan on sielun yhdistymistä Jumalaan, niin kuin ruumiin elämä on ruumiin yhteyttä sieluun. Samoin kuin sielu koki kuoleman, kun se rikkomalla käskyn erosi Jumalasta, samoin se tulee uudestaan eläväksi, kun se tottelemalla käskyä yhdistyy jälleen Jumalaan. Kristus sanookin evankeliumissa: »Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.» (Joh.6:63) Tämän kokenut Pietari lausui Herralle: »Sinulla on elämän sanat.» (Joh.6:68) Mutta iankaikkisen elämän sanoja ne ovat vain niitä noudattaville, tottelemattomille tämä elämän käsky koituu kuolemaksi. (Vrt. Room.7:10) Apostolitkin, jotka olivat Kristuksen hyvä tuoksu, olivat toisille kuoleman haju kuolemaksi, toisille taas elämän tuoksu elämäksi. (2 Kor. 2:16) (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 49 – 52. 3 – 5)

** Kunnianimi, jonka Kirkko on antanut apostoli Johannekselle.

Näetkö nyt, kuinka suuri on Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan? Alun alkaenkaan Hän ei tuominnut meitä tottelemattomia oikeuden mukaan, vaan soi meille kääntymyksen ajan. Tänä pitkämielisyytensä aikana Hän antaa meille vallan tulla Hänen lapsikseen – todellakin, ei vain tulla Hänen lapsikseen, vaan yhdistyä Häneen ja tulla yhdeksi hengeksi Hänen kanssaan. (vrt. 1Kor.6:17) Jumala on pitkämielinen, vaikka vaeltaisimme jumalattomuuden tietä ja rakastaisimme kuolemaa enemmän kuin todellista elämää: silloinkaan Hän ei ota meiltä pois tätä antamaansa valtaa. Hän menee vieläkin pitemmälle: Hän jopa kutsuu meitä yhä uudestaan luokseen ja kulkee ympäriinsä etsimässä meitä ja koettaa saada meidät kääntymään elämän tekoihin. Ja näin on aina elämämme aamusta sen iltaan asti, kuten vertaus viinitarhan työmiehistä osoittaa. (Mt.20:1 – 16) Kuka on sitten vertauksen työhön kutsuja ja palkkaaja? – Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala. (2 Kor.1:3) Mikä on se viinitarha, jonne Hän kutsuu työhön? – Jumalan Poika, joka sanoo: »Minä olen totinen viinipuu.» (Joh.15:1) Eihän kukaan voi tulla Kristuksen luo, niin kuin Hän itse on evankeliumissaan sanonut, jollei Isä häntä vedä.(Joh.6:44) Ketkä ovat viinipuun oksia? – Me. Muistathan Vapahtajan sanat: »Te olette oksat ja minun lsäni on viinitarhuri.» (Joh.15:5,1) Eikä Isä, joka on Pojan kautta sovittanut meidät itsensä kanssa lukematta meille viaksi meidän rikkomuksiamme (vrt.2 Kor.5:19), edes sano, että askaroimme sopimattomissa puuhissa, vaan kutsuu meitä ainoastaan ‘joutilaiksi’. (Mt.20:6) Tosin joutilaisuuskin on synti, ja jokaisesta turhasta sanasta joudumme tilille. (Mt.12:36) 9. Mutta kuten jo sanoin Jumala ei muistele meidän syntejämme vaan kutsuu yhä uudestaan meitä jokaista. Kutsuu mihin? – Työhön viinitarhaan, so. tekemään jotakin viiniköynnöksen oksien, siis meidän itsemme hyväksi. Sanomaton on Hänen rakkautensa meitä ihmisiä kohtaan: Hän vieläpä lupaa ja myös antaa meille palkan vaivannäöstä oman itsemme hyväksi. »Tulkaa», Hän kutsuu, »ottakaa vastaan iankaikkinen elämä, jonka yltäkylläisenä teille suon. Korvaukseksi vaelluksen väsymyksestä ja jo pelkästään siitä että tahdotte ottaa minulta vastaan iankaikkisen elämän minä annan teille palkan, aivan kuin itse olisin teille velkaa.» Kelläpä meistä ei olisi lunnasvelkaa kuolemasta Vapauttajalle? Kuka ei olisi kiitollisuuden velassa elämän Antajalle? Mutta Hän lupaa velallisille vielä palkankin ja sellaisen palkan, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla! Hän näet sanoo: »Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.» (Joh.10:10) Mitä on tuo »yltäkylläisyys»? – Se tarkoittaa, että nämä velalliset saavat olla Hänen kanssaan ja elää Hänen yhteydessään, eikä siinä kyllin: Hän tekee heistä myös veljiään ja kanssaperillisiään.

Herran lupaama »yltäkylläisyys» on käsittääkseni juuri palkka niille, jotka rientävät Elämänantaja-viinipuun luo, kasvavat sen oksiksi, uurastavat oman kasvunsa hyväksi ja kasvattavat hedelmää itsessään. Miten he tämän tekevät? Ensiksi he karsivat pois kaiken tarpeettoman, mikä ei hyödytä, vaan estää oksaa kantamasta soveliaita hedelmiä taivaan aittoihin talletettavaksi. Karsittavien listalla ovat rikkaus, nautiskelu ja turhamaisuus sekä kaikki ajallinen ja katoava, kaikki iljettävät ja pahat sielun ja ruumiin himot, kaikki ylpistyneen mielen haihattelut ja kaikki sellainen mikä voi korvan, silmän tai puheen kautta vahingoittaa sielua. Jos näet emme hakkaa tarkoin pois kaikkea tätä ja perkaa perusteellisesti sydämemme versoja, emme koskaan kanna iankaikkisen elämän hedelmiä. (vrt. Joh.4:36)

Nekin jotka elävät avioliitossa, voivat kyllä tavoitella tätä puhtautta, vaikka heille sen saavuttaminen on erityisen vaikeaa. Niinpä kaikki ne, jotka jo nuorina ovat saaneet osakseen Jumalan armon, tähyilevät mielen katse kirkkaana todelliseen elämään halaten sen hyvyyksiä eivätkä astu avioliiton tielle niin kuin oikein onkin, koska kerran ylösnousemuksessakaan ei Herran sanojen mukaan »naida eikä mennä miehelle, vaan he ovat niin kuin enkelit taivaassa» (Mt.22:30). Joka siis tahtoo Jumalan enkeliksi, kohottautuu aivan aiheellisesti jo täällä ylösnousemuksen lasten lailla (Lk.20:36) sukupuoliyhteyden yläpuolelle. Sitä paitsi synti sai alussa ihmisestä otteen juuri vaimon kautta (1 Moos.3:1-6). Siksi niiden jotka eivät halua oma-aloitteisesti antaa vastustajalle milloinkaan minkäänlaista otetta itseensä, on parasta olla avioitumatta.

Jos kerran tämä ruumis on jo itsessään vaikeasti hillittävissä ja vielä vaikeammin ohjattavissa takaisin hyveen tielle tai paremminkin jos se jo luonnostaan vastustaa hyvettä, mitä tapahtuukaan ja kuinka vaivalloiseksi käy hyveen harjoittaminen, jos sitoudumme vielä moniin muihin ruumiisiin? Kuinka sellainen joka on luonnon sitein kiinni miehessä ja lapsissa, vieläpä kaikissa sukulaisissakin, voisi saavuttaa vapauden, jota hänen on käsketty tavoitella? Kuinka voisi aina rukoilla Herraa huolista vapaana se, jolla on niin monta huollettavaa? Kuinka voisi elää hiljaisuudessa ja rauhassa sellainen, joka elää jatkuvasti niin suuren joukon keskellä. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 55 – 57. 8-10)

Mutta jättäkäämme tämä aihe. Sinä neitsyt, Kristuksen morsian, elämän viinipuun oksa, palaa nyt Herran sanoihin: »Minä olen viinipuu, te olette oksat ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.» (Joh.15:1,5) Tämä Jumalan puhdistava huolenpito sinun tapauksessasi osoittaa, että neitsyytesi on kantanut hedelmää ja Ylkä rakastaa sinua. Iloitse entistä enemmän ja osoita puolestasi Hänelle vieläkin suurempaa kuuliaisuutta.

Kulta johon sekoitetaan vaskea, menettää arvonsa. Sen sijaan ohuesti kullattu vaski on kirkkaampaa ja kiiltävämpää kuin pelkkä luonnonvaski. Vastaavasti sinun neitseenä sopii muistaa, että niille jotka eivät ole neitseitä, on kunniaksi kaivata sellaista mikä varsinaisesti kuuluu sinulle, mutta sinulle on häpeäksi huolia heille kuuluvaa. Maallisten kaipuu palauttaa sinut takaisin maailmaan. Sinä, joka olet kuollut maailmalle, alat pitää yhteyttä maailmassa eläviin ja elää yhdessä heidän kanssaan. Ja heidän lähellään eläessäsi alat itsekin kaivata sitä mitä he haluavat itselleen ja sukulaisilleen, so. ulkonaista menestystä, rikkautta, mainetta, kunniaa ja niistä koituvaa iloa. Mutta tällöin hylkäät Ylkäsi tahdon, sillä kaikkea tällaista Hän surkuttelee suureen ääneen evankeliumissaan: »Voi teitä, te rikkaat! Voi teitä, jotka nyt nauratte! Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää!” (vrt. Lk.6:24-26)

Miksi Herra sitten surkuttelee heitä? Eikö siksi että he ovat sielultaan kuoleutuneita? Mitä sukulaisuutta voi elämän morsiamella olla kuolleisiin, mitä yhteyttä niihin jotka vaeltavat kuoleman tietä’? He ajelehtivat avaraa ja laveaa tietä (Mt.7:13), ja päätyvät täydelliseen tuhoon, elleivät pidättele itseään lähestymällä sinun elämäntapaasi. Sinä sen sijaan menet ahtaasta portista kaitaa tietä (vrt. Mt.7:13) sisälle elämään. Mutta joka on sälyttänyt hartioilleen kunnian taakan, nautintojen aiheuttaman mielen hajaannuksen ja rikkauden kiviriipan, ei voi mennä sisään ahtaasta portista. Älä kuitenkaan kuvittele, ettei tuolla toisella tiellä, jota kutsutaan laveaksi, olisi lainkaan murheita. Päinvastoin, sen kulkijoilta ei puutu raskaita huolia ja koettelemuksia. Herra kutsuu tuota tietä avaraksi ja laveaksi, koska sen vaeltajia on laumoittain, ja jokainen kulkija on kerännyt mukaansa kaikenlaista kamaa. Mutta sinun tiesi, neitsyt, on tosi kaita: sille ei mahdu kahta rinnakkain. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 59 – 60. 13)

Sen tähden monet naiset, jotka ovat aikansa olleet kiinni maailmassa, ovat puolisonsa menetettyään ja yksin jäätyään sinun ylimaallisen elämäsi innoittamina hylänneet maailman ja valinneet sinun tiesi saadakseen samanlaisen voitonseppeleen kuin sinä. Apostoli Paavali kehottaa kunnioittamaan tällaisia leskiä, sillä he pysyvät jatkuvasti rukouksessa ja anomisessa ja panevat toivonsa Jumalaan (1Tim.5:3,5).

Mutta jos neitseellisen elämään kuuluukin murheita, ne kuitenkin tuottavat lohdutuksen, johtavat taivasten valtakuntaan ja tasoittavat tien pelastukseen. Sen sijaan naimisissa olevan sekä ilot että murheet tuottavat yhtä lailla kuoleman. »Maailman mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu.» (vrt.2 Kor. 7:10)

Siksi Herra korottaakin kunniaan tämän maailman hyvyyksien vastakohdat sanoessaan: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.» (Mt.5:3) Miksi Hän sanoessaan autuaita ovat köyhät lisäsi vielä hengessään? Hän tahtoi näin osoittaa, että sielun vaatimattomuus on ylistettävää ja Herralle otollista. Miksi Hän ei sanonut autuaita ovat hengeltään köyhät, olisihan sekin ilmaissut vaatimatonta mielenvirettä? Hän tahtoo opettaa meille, että ei pelkästään hengen köyhyys vaan myös ruumiillinen köyhyys on autuaallista ja johtaa taivasten valtakuntaan, mutta vain silloin kun sitä harjoitetaan sielun nöyryyden tähden ja kun se on liittynyt nöyryyteen tai saanut siitä alkunsa.

Ylistäessään autuaiksi hengessään köyhiä Herra osoitti suurenmoisella tavalla, missä on pyhien näkyväisen köyhyyden juuri ja aiheuttaja. Se on heidän hengessään: kun henki omaksuu evankeliumin opetuksen armon, se alkaa vuodattaa köyhyyden virtoja. Ne kastelevat koko maan pinnan, (vrt.1Moos.2:6) – ts. ulkoisen ihmisemme – ja tekevät siitä hyveiden paratiisin. Tällainen köyhyys on Jumalan silmissä autuaallista.

Lyhyesti ja ytimekkäästi Herra näin esitti, mikä on vapaaehtoisen, monessa eri muodossa ilmenevän köyhyyden aiheuttaja. Osoitettuaan sen ja ylistettyään sitä autuaalliseksi Hän liitti siihen myös muut köyhyyden monet versot ja opetti vähän niistä kaikista. Joku näet saattaa elää mitään omistamatta, olla hyvin vaatimaton ja kohtuullinen ja tehdä kaiken tämän omasta halustaan, mutta vain saadakseen kunniaa ihmisiltä. Tällainen ei tietenkään ole hengessään köyhä. Tekopyhyys syntyy nimittäin omahyväisyydestä, ja omahyväisyys on hengellisen köyhyyden vihollinen. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 60. 14)

Kun tutkit asiaa, huomaat että sielun halujen ensimmäinen epäsikiö on omistushalu. Sen sijaan ne halut jotka auttavat meitä pysymään hengissä, ovat viattomia, toimivathan ne luonnossamme jo syntymästä saakka. Omistamisen halu ilmaantuu myöhemmin, sekin silti jo lapsuusiässä. Vaikuttaakin siltä, ettei omistushalu ole lähtöisin luonnostamme vaan se on vapaan tahtomme tuote. Syystä pyhä Paavali nimittääkin rahanhimoa kaiken pahan juureksi (1 Tim.6:10). Se saa todellakin aikaan monenlaista pahaa: saituutta, riistoa, ryöstöjä ja varkauksia – sanalla sanoen kaikkinaista ahneutta; ahneutta taas apostoli kutsuu epäjumalanpalvelukseksi (Kol.3:5). Rahanhimo ruokkii myös miltei kaikkia muita paheita, vaikkeivät ne suoranaisesti siitä versoisikaan. Kaikki nämä mammonaan mieltymisestä syntyneet himot rehottavat sielussa, joka ei hehku intoa hyviin tekoihin.

Niistä himoista, jotka ovat vapaan tahtomme tuotteita, on kuitenkin helpompi vapautua kuin niistä, jotka ovat lähtöisin suoraan luonnostamme. Mutta epäusko, jonka kohteena on Jumalan huolenpito, tekee erittäin vaikeaksi luopumisen rahanhimosta ja sen seuralaisista. Joka ei usko Jumalan huolenpitoon, luottaa rahoihinsa. Vaikka hän on kuullut Herran sanat »helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan» (Mt.19:24), ei hän välitä vähääkään tästä taivaallisesta ja iankaikkisesta valtakunnasta, vaan kaipaa vain maailman katoavaa rikkautta. Ja vaikkei hänellä sitä olisikaan, niin jo pelkkä sen kaipaaminenkin tuottaa hänelle suurta vahinkoa. Rikkauksia havittelevat lankeavat moniin kiusauksiin ja pahan hengen pauloihin, kuten Paavali sanoo (vrt.1 Tim.6:9).

Mutta silloinkin kun rikkautta todella on, sen arvottomuus käy ilmi jo siitä, että sen omistajat, jotka eivät ole vielä kokemuksestaan järkiintyneet yhä vain janoavat rikkautta, aivan kuin heillä ei sitä ennestään olisi. Tämä sairaalloinen rakkaus ei näet suinkaan synny puutteesta vaan pikemminkin synnyttää puutetta. Sillä on juurensa mielettömyydessä – mielettömäksihän Kaikkivaltias Kristus osuvasti nimitti rikasta miestä, joka repi maahan aittansa ja rakensi suuremmat. (Lk.12:18) Ja todella mieletön on se, joka täysin hyödyttömän tähden (sillä »ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi» (Lk.12:15)) hylkää kaikkein hyödyllisimmän. Viisas taloudenhoitaja tinkisi mahdollisuuksien mukaan jopa perustarpeistaan sijoittaakseen näin säästyneet varat todella tuottoisaan ja suuren voiton antavaan hengelliseen liike- tai viljelypääomaansa. Tähän viljelyyn uhrattu pääoma moninkertaistuu jo ennen korjuuaikaa ja niin ennakoi tulevaa voittoa ja ajallaan korjattavaa satoa, joka on ennen kuulumattoman ja käsittämättömän runsas. Ja mikä merkillisintä, sato on sitä runsaampi mitä niukempia ovat olleet siemenvarat. Näin ei siis rikastumishaaveille jää mitään tekosyytä, sellaiseksi ei käy edes hyväntekeväisyys.

Epäuskoiset elävät kuitenkin jatkuvassa puutteen pelossa, koska eivät usko Häneen, joka on luvannut antaa kaiken tarpeellisen Jumalan valtakunnan etsijöille (Mt.6:33). Puutteen pelko on heidän ainoana ajatuksenaan, vaikka heillä onkin kaikkea, eivätkä he milloinkaan toivu sairaalloisesta ja tuhoisasta halustaan, vaan haalivat haalimasta päästyäänkin ja keräävät näin kannettavakseen turhan taakan tai paremminkin hautaavat itsensä elävältä eriskummalliseen hautakammioon. Kuolleet haudataan tavalliseen multaan, mutta rahanahne mieli hautaa kantajansa elävältä kultaan, joka sekin on maata. Tämän haudan löyhkä puistattaa niitä joiden aistit eivät ole pilalla, enemmän kuin kalman haju. Sitä kovempi on löyhkä, mitä enemmän kultaa kasataan: sen alle hautautuneiden kurjien mätähaavojen lemu tunkee läpi ja nousee taivaaseen asti Jumalan enkelten ja itsensä Jumalan eteen. Kultaan hautautuneista tulee kaikkien inhoamia ja karttamia, heidän haavansa – Daavidin sanoin – »haisevat ja märkivät heidän hulluutensa tähden» (Ps.38:6). Tästä löyhkäävästä, kuolemaa tuottavasta himosta voi vapautua elämällä mitään omistamatta. Omistamattomuuden tulee kuitenkin olla vapaaehtoista, eikä siihen saa liittyä ihmisten ihailun tavoittelua. Tämä on Herran ylistämää hengellistä köyhyyttä. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV /62 – 64. 16)

Kuuliaisuutta edeltää kaikesta maallisesta luopuminen Kuinka voisikaan se mikä tulee perästä olla ennen edellä käypää? Jos siis kaikesta maallisesta luopuminen on tavallaan munkkiuden peruspilari, kuinka voisi sellainen, joka ei ole ensin luopunut omaisuudestaan, menestyä jossakin muussa luostarielämään kuuluvassa kilvoituksesssa? Mutta vaikka omaisuudestaan kiinni pitävä ei olisikaan kypsä kuuliaisuuteen, eikö hän silti voisi harjoittaa vaikenemiskilvoitusta keljassaan rukoukseen antautuneena? Tähän Herra sanoo: »Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.» (Mt.6:21) Kuinka se, joka kerää aarteita maan päälle (Mt.6:19), voisi hengessään katsella Häntä, joka istuu »Majesteetin oikealla puolella korkeuksissa» (Hebr.1:3)? Kuinka voisi taivasten valtakunnan periä se, joka rahanhimossaan ei pysty puhtain mielin edes ajattelemaan sitä? Senpä tähden »autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta» (Mt.5:3).

Näetkö, kuinka monen himon synnyn Herra on ehkäissyt yhdellä autuudenlauseella? Mutta Hän ei ehkäissyt vain näitä edellä lueteltuja. Vaikka ensimmäisenä pahan halumme sikiönä mainitsimmekin mammonan rakastamisen, on olemassa toinen vieläkin vaarallisempi himo eikä kolmaskaan jää pahuudessa siitä jälkeen. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 65.18)

Jos pitäisimme mielessä kaikki ne häpeälliset teot, joihin turhamaisuus yleensä johtaa, karttaisimme sitä kaikin voimin. Toisten ihailua tavoitteleva joutuu näet häpeään nimenomaan niiden tekojensa vuoksi, joilla hän kunniaa tavoittelee. Kaunistelemalla ulkonäköään, ylpeilemällä ylhäisellä syntyperällään, koreilemalla kauniilla vaatteilla ja tekemällä muuta tämänkaltaista hän osoittaa oman lapsellisuutensa. Ulkonäkö, syntyperä ja muu sellainen on vain maan tomua ja mikäpä olisi tomua arvottomampaa?

Joka ei vaateta itseään vain verhotakseen ruumiinsa ja pysyäkseen lämpimänä, vaan ihastelee pehmeitä ja kiiltäviä kankaita, paljastaa siten sielunsa hedelmättömyyden ja antaa viitteitä huonoista kevytmielisen naisen taipumuksistaan. Tämän käsittää jokainen joka hänet näkee. Hänelle kuuluvat ennen muuta Herran sanat: »Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa.» (Mt.11:8) Mutta meidän yhdyskuntamme on taivaissa (Fil.3:20), toteaa apostoli Paavali. Varokaamme siis, ettei meitä houkkamaisen pukeutumisemme takia käännytettäisi taivaan portilta tätä maailmaa hallitsevan pimeydenruhtinaan majoihin (vrt. Ef.6:12). (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 67. 22)

Mielistelynhalu on kavalin kaikista himoista. Niinpä ei riitä, että sitä vastaan taisteleva varoo vain liittymistä tähän himoon: hänen on varjeltava itseään jo sen houkutukseltakin*, aivan kuin se olisi jo taipumista, ja silti hän vain vaivoin onnistuu välttämään pikaisen tappion. Jos hän kuitenkin toimii neuvomme mukaan ja pitää mielensä valppaana, mielistelynhalun hyökkäys jää hänelle hartaan liikutuksen aiheeksi; muutoin se valmistaa maaperää ylpeydelle.

Ylpeyden tartunnan saaneen taas on työlästä parantua, tai pikemminkin hän on parantumaton, onhan ylpeys paholaisen lankeemus. Mutta jo ennen kuin näin pitkälle on edetty, mielistelynhalu on tuottanut uhrilleen niin suuren vahingon, että hän on kärsiä haaksirikon itse uskossakin (1Tim.1:19). Herra muistuttaa: »Kuinka te voisitte uskoa minuun, te jotka otatte vastaan kunniaa ihmisiltä ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?» (Joh.5:44) Mitä hyötyä sinulle, ihminen, on kunniasta joka tulee toisilta ihmisiltä tai pikemminkin siitä mikä ei ole mitään kunniaa vaan vain tyhjä nimi? Siitä ei ainoastaan puutu todellinen kunnia, vaan se riistää uhriltaan senkin kunnian, mikä hänellä jo on. Ja kaiken kukkuraksi se herättää vielä muissa kateutta, jossa piilee murhan aihe: Kateus aiheutti maailman ensimmäisen veririkoksen ja sittemmin myös jumalanmurhan. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 68. 24)

Katsokaamme nyt, tuhoaako Herran autuuttavaksi ylistämä köyhyys sairaalloisen halumme kolmannenkin jälkeläisen. Tämä sairaan sielumme kolmas sikiö on vatsanpalvonta, josta saa alkunsa kaikki lihallinen saastaisuus. Miksi sitten otamme sen esille vasta viimeisenä, vaikka se on meissä luonnostaan jo syntymästämme saakka? Eikä vain tämä, vaan myös suvun jatkamiseen liittyvät luonnolliset liikkeet ovat havaittavissa jo imeväisikäisissä. Kuinka siis olemme jättäneet viimeiseksi lihan himon sairauden? Syy on tämä: nämä ilmiöt ovat meissä luonnostaan eikä luonnollisissa asioissa sinänsä ole moitittavaa, koska hyvä Jumala on ne luonut, että käyttäisimme niitä hyviin tekoihin. Ne eivät siis sellaisenaan ole sielun sairauden oireita, mutta väärin käytettyinä niistä tulee sellaisia. Ja näin tapahtuu. kun huolehdimme lihasta niin että himot heräävät.” (Room.13:14) Silloin on jo kyse nautinnonhimosta, joka on tosi paha himo, lihallisten himojen alku ja sielun sairaus. Ensimmäisenä sairastuu mieli, sillä pahat himot kumpuavat mielestä. Herra sanoo, että sydämestä lähtevät pahat ajatukset ja ne saastuttavat ihmisen. (Mt.15:19) Evankeliumia ennen ollut lakikin varoittaa: “Varo, ettei sydämesi kätköissä oleva sana muutu laittomuudeksi.» (5 Moos.15:9 LXX)

Mieli on tosin ensimmäisenä hairahtunut väärään asennoitumiseen, mutta senkin ovat ensin huumanneet aistien tarjoamat alhaiset mielikuvat ja siksi se tuntee himokasta vetoa aistimaailmaan. Etenkin silmät voivat jo kaukaa kaapata saastaa sisimpään, ja niin kiihottaa mieltä vääryyteen. Selvänä todistuksena tästä on esiäitimme Eeva: ensin hän näki, että puu oli ihana katsella ja suloinen antamaan ymmärrystä, ja taivuttuaan sitten svdämessään pahaan tekoon kosketti kiellettyä puuta ja maistoi sen hedelmää. (1 Moos.3:6) Emme siis suotta sanoneet, että kun laskemme aseemme ruumiillisen kauneuden edessä, porhaltavat häpeälliset himot perässä. Jo isiltä peräisin on varoitus: älä katsele toisten ruumiillista kauneutta (vrt. Siir.9:8) äläkä ihastele omaasi. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV / 70. 26)

Ruumiilliset kieltäymykset ja kohtuullinen pidättyminen ravinnon nauttimisessa ovat toki tarpeen, ettei ruumiin hallitseminen kävisi liian hankalaksi tai ettei se riuhtautuisi irti järjen ohjaksista. Siten siis ruumiilliset kieltäymykset ja nöyrtyneestä sydämestä kohoava rukous – nämä yksin eikä mikään muu -parantavat kaikki lihan himot. Mutta nämä parannuskeinot ovat juuri tuota Herran autuuttavaksi ylistämää hengellistä köyhyyttä. Joka siis haluaa saada runsaana osakseen pyhityksen, jota ilman ei kukaan ole näkevä Herraa (Hebr.12:14), pysyköön omassa keljassaan ruumistaan vaivaten ja nöyrästi rukoillen. Oikean munkin kelja on siveyden satama. Sen sijaan kaikki mikä on luostarin ulkopuolella, etenkin toreilla ja markkinahumussa, on pelkkää haureellista sekasotkua, läpeensä sopimatonta kuultavaa ja nähtävää, omiaan hukuttamaan tällaisiin paikkoihin harhautuvan munkin kurjan sielun.

Pahuuden maailmaa voidaan kutsua myös tuleksi, jonka polttoainetta ovat sen kanssa seurustelevat ja joka polttaa poroksi kaikki heidän hyveensä. Polttamaton tuli löytyy vain erämaasta (vrt. 2 Moos.3:2). Erämaan asemesta sinulla on keljasi: pysy siellä piilossa – »lymyä hetkinen» – kunnes himojen talvi on mennyt ohitsesi (vrt. Jes.26:20). Kun se on poissa, ei ulkona oleskelukaan enää sinua vahingoita. Silloin olet todella hengessäsi köyhä ja olet saanut vallan hallita himoja. Silloin sinuakin ylistää autuaaksi ja sinullekin suo kirkkautensa Herra, joka on sanonut »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta» (Mt.5:3). (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV /71 – 72.28)

Joka hengellisessä köyhyydessään halveksii nautintoa ja kunniaa ja katsoo ansainneensa kaikkein kovimmat katumuslääkkeet, on valmistautunut mitä moninaisimpiin murheisiin ja suhtautuu kaikkiin koettelemuksiin kuin johonkin luonnostaan lankeavaan. Hän iloitsee niiden kohdatessa koska tuntee niiden puhdistavan sielua. Koettelemuksista hän saa aiheen sydämen tuskan läpitunkemiin, tuloksia tuottaviin rukouksiin ja pitää niitä sielun tervehdyttäjinä ja varjelijoina. Hän ei kanna kaunaa kiusaajilleen vaan tunnustaa olevansa heille kiitollisuuden velassa ja rukoilee heidän puolestaan aivan kuin he olisivat hänen hyväntekijöitään. Näin hän ei ainoastaan saa syntejään anteeksi lupauksen mukaan (Mt.6:14), vaan myös perii taivasten valtakunnan ja saa Jumalan siunauksen. Herra ylistää häntä autuaaksi, koska hän osoittaa nöyryyden hengessä kärsivällisyyttä loppuun saakka.

Olemme nyt muutamin esimerkein antaneet jonkinlaisen kuvan siitä, mitä tarkoittaa hengellinen ympärileikkaus. Lisäksi on syytä kuvailla joitakin sen runsaista hedelmistä. Hän joka itse on ainoa autuas, tekee myös murheelliset osallisiksi omasta autuudestaan sen jälkeen kun hengessään köyhät ovat saaneet palkakseen katoamattoman rikkauden. Hän, autuuden Antaja, sanoo: »Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.”(Mt.5:4)

Miksi Kristus on liittänyt köyhyyteen murehtimisen? Siksi että köyhyyteen kuuluu aina murhe. Maallisen köyhyyden murehtiminen tuottaa kuitenkin apostolin sanojen mukaan sielulle kuoleman, kun taas murhe, jonka lähteenä on Jumalan mielen mukainen köyhyys, saa aikaan mielenmuutoksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kenenkään tarvitse katua (vrt. 2Kor 7:10). Koska maallinen köyhyys kohtaa meitä tahtomattamme, on myös sen aiheuttama murhe tahatonta. Sen sijaan vapaaehtoisesti valitsemaamme Jumalan mielen mukaista köyhyyttä seuraa väistämättä myös vapaaehtoisesti valitsemamme murhe. Kun siis Kristuksen autuuttavaksi ylistämä murhe liittyy tässä Jumalan mielen mukaiseen köyhyyteen ja pakostakin syntyy siitä, on tämä murhe myös täysin riippuvainen aiheuttajastaan köyhyydestä, ja saa siitä hengellisen, omaehtoisen luonteensa. Mutta katsokaamme nyt, kuinka autuuttava köyhyys synnyttää autuaallisen murheen. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV /73 – 74. 30 – 31)

Sydämen murtaa kolmenlainen pidättyväisyys, so. unen, ravinnon ja kaiken ruumiillisen mukavuuden voimakas säännöstely. Kun sielu sitten sydämen näin murtuessa vapautuu kaikesta pahuudesta ja katkeruudesta, se saa niiden sijaan hengellisen ilon. Tämä on se lohdutus, jonka vuoksi Herra ylistää murheellisia autuaiksi. Johannes, joka on opetuksillaan osoittanut meille hengelliset portaat, sanoo: »Jano ja valvominen ahdistavat sydäntä, ja sydämen ahdistus saa kyyneleet vuotamaan. Joka tätä kokeilee, se saa nauraa» (Johannes Siinailainen: Portaat, puhe 6:14,15). Hän saa siis lohdutuksekseen sen autuaallisen naurun, jonka Herra on luvannut itkeville (Lk.6:21). Näin siis autuasta lohtua tuova murhe syntyy Jumalalle mieluisasta ruumista koettelevasta köyhyydestä. Mutta kuinka sitten syntyy murhe toisesta köyhyyden muodosta eli pelokkaasta mielenlaadusta ja sielussa vallitsevasta jumalallisesta nöyryydestä? (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV/ 75 – 76. 33)

Tässä elämässä sen sijaan tällainen murhe on erittäin hyödyllinen. Armelias Jumala kuulee meitä, onhan Hän laskeutunut meidän luoksemme ja luvannut antaa murehtiville lohdutuksen. Tämä lohdutus on Hän itse, sillä Hän on nimensä mukaisesti Lohduttaja. (Joh.14:16 (UT:n suomennoksessa Puolustaja)) Näetkö nyt, millainen on nöyrtyneen sielun tuntema murhe ja siitä seuraava lohdutus?

Mutta pelkkä itsemme soimaaminenkin, kun vain laskemme sen pitkäksi aikaa ikään kuin painoksi ajatustemme päälle, murskaa ajatukset, painaa niitä ja puristaa esiin pelastavaisen viinin, joka ilahuttaa ihmisen sydämen (Ps.105:15) eli sisäisen ihmisemme. Tämä viini on harras liikutus. Murheen avustuksella oman itsemme soimaaminen murskaa ajatusten ohella myös himot ja vapauttaa sielun niiden kauheasta taakasta sekä täyttää sen autuaallisella ilolla. Sen tähden »autuaita ovat murheelliset sillä he saavat lohdutuksen» (Mt.5:4).

Seuraavaksi tarkastelemme elämistä mitään omistamatta eli aineellista köyhyyttä. Kuuntele nyt ymmärryksen korvat avoinna, kuinka aineellisesta köyhyydestä hengen köyhyyteen yhtyneenä – yhdessä toteutettuina kaikki nämä köyhyyden lajit ovat täydellisiä ja Jumalalle otollisia – syntyy murhe ja siitä kasvava lohdutus. Kun ihminen jättää jäähyväiset kaikelle, luopuu sekä rahasta että tavarasta joko hylkäämällä ne tai käskyn mukaan jakamalla köyhille (Lk.14:33; Mt.19:21), hän kohottaa sielunsa rahaan ja tavaraan kohdistuvista huolista ja saa sen vapaana ulkonaisista hajaannuksen aiheista kääntymään itsensä tarkkailuun.

Ja kun mieli irrottautuu ja kohoaa aistein havaittavien asioiden tulvasta ja ryhtyy tarkastelemaan sisäistä ihmistään, se huomaa heti alkajaisiksi kasvoillaan maallisten harharetkiensä muistona inhottavan naamion ja pyrkii murehtimisellaan pesemään sen pois. Saatuaan tuon ruman verhon poistetuksi ja kun sielukaan ei enää eksy erilaisiin arvolleen sopimattomiin asioihin, mieli astuu hämmentymättä todellisiin sisäisiin kammioihin ja rukoilee siellä Isää, joka on salassa (Mt.6:6).

Ensimmäiseksi mieli saa Isältä lahjan, joka puolestaan johtaa muihin armolahjoihin: ajatusten rauhan, mistä kehittyy vähitellen täydellinen nöyryys, kaikkien hyveiden synnyttäjä ja säilyttäjä. Tämä nöyryys ei koostu hyödyttömistä sanoista ja eleistä, joita kuka tahansa voi halutessaan helposti toistella, vaan on sitä todellista nöyryyttä, josta Jumalan hyvä Henki todistaa. Henki itse luo tämän nöyryyden asetuttuaan asumaan meidän sisimpäämme. (Ps 51:12 LXX) Rauhan ja nöyryyden maaperässä ikään kuin mielen paratiisin turvallisten muurien sisällä versovat sitten todellisen hyveen monimuotoiset puut. Niiden keskellä kohoaa rakkauden pyhä palatsi, jonka portin pielessä kukkii tulevan valtakunnan airuena sanoin ilmaisematon kuihtumaton ilo. Täydellinen omistamattomuus on näet hyvän huolettomuuden äiti. Huolettomuuden jälkeläisiä taas ovat tarkkaavaisuus ja rukous, jotka vuorostaan synnyttävät murheen ja kyyneleet. Nämä pyyhkivät pois synnilliset houkutukset.

Houkutusten hävittyä on hyveen tietä helppo kulkea, koska esteet ovat poissa eikä omatunto enää soimaa. Tästä tilasta kumpuaa sitten ilo ja sielun autuaallinen nauru. Tuskan kyyneleet vaihtuvat suloisiin ilon kyyneleihin, Jumalan sana alkaa maistua hunajaakin makeammalta (Ps. 119:103) ja rukouksessa anomuksen korvaa kiitos. Silloin Jumalan todistusten tutkiskelu on sydämen ilo. (vrt. Ps.119:24) Täynnä toivoa, joka on tulevan autuuden pettämätön airut, sydän paneutuu tutkiskeluihinsa ja saa jo ennalta maistaa tulevaa juhla-ateriaa. Näin se saa jo esimakua Jumalan hyvyyden ylenpalttisesta runsaudesta (vrt Ef 2:7), kuten psalminkirjoittaja sanoo: »Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä » (Ps.34:9) Hän on vanhurskaiden riemu, oikeamielisten ilo, nöyrtyneiden ihastus ja niiden lohdutus, jotka Hänen tähtensä murehtivat. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV/ 77. 35 – 36)

Tällaisiin korkeuksiin kohottaa siis autuaallinen murhe sydämeltään nöyrät ja hengessään köyhät. Mutta koska nämä asiat meihin pesiytyneen velttouden tähden ylittävät mittamme, palatkaamme alkuun ja tarkastelkaamme vielä vähän kaiken pohjana olevaa murhetta. Myös kaikki maallinen köyhyys, joka kohtaa meitä tahtomattamme saa aikaan murhetta. Kukapa ei murehtisi joutuessaan rahattomana näkemään nälkää riutumaan vaivoissaan tai joutuessaan häväistyksi? Tällaiseen murheeseen ei kuitenkaan liity lohdutusta, ja se on sitä raskaampaa mitä ankarammaksi köyhyys käy tai paremminkin: mitä kauempana köyhä on todellisesta tiedosta. Hän ei näet alista aistikokemuksien aiheuttamia nautintoja tai tuskia järjelle, vaan päinvastoin alistuu itse niiden valtaan käyttäen väärin järkensä terävyyttä pahoihin ajatuksiin. Näin hän lisää järjettömästi nautintojen tuskaa – saamatta siitä mitään hyötyä, päinvastoin – mitä suurimmaksi vahingokseen. Hänen uskonsa horjuvuus todistaa selvästi häntä vastaan. Häneltä puuttuu näet luja usko Jumalan evankeliumiin, sitä edeltäviin profeettoihin ja sitä seuranneisiin opetuslapsiin, jotka lähetettiin julistamaan köyhyydellään kulumatonta rikkautta, alhaisuudellaan sanoin kuvaamatonta kunniaa, itsekieltäymyksellään tuskaa tuntematonta nautintoa, kestävyydellään kiusauksissa ja koettelemuksissa vapautusta tulevasta iankaikkisesta ahdistuksesta ja murheesta. Ahdistus ja murhe näet odottavat niitä, jotka rakastavat täällä leväperäistä elämää eivätkä tahdo mennä kaitaa tietä (Mt.7:14) ahtaasta portista elämään sisälle. Sattuvasti sanoo apostoli Paavali: »maailman murhe tuottaa kuoleman». (2Kor.7:10) Edellä esitetystäkin on jo käynyt ilmi, että on olemassa synti, joka on kuolemaksi.

Todellinen elämä on siis isien opetuksen mukaan sielussa vaikuttava jumalallinen valo, joka syntyy Jumalan tahdon mukaisesta murheesta. Vastaavasti sielun todellinen kuolema on se katala pimeys, jolla maailman murhe se täyttää. Tästä pimeydestä puhuu Basileios Suuri* sanoessaan, että synnin synty on seurausta hyvän puutteesta ja pahat teot saavat aikaan, että synti alkaa ilmetä henkisen pimeyden muodossa. Myös jumalallinen Markus julistaa: »Kuinka pahojen ajatusten piirittämä voisi nähdä niiden taakse kätkeytyneen synnin? Synti on sielun pimeys ja usva ja saa alkunsa pahoista mielijohteista, sanoista ja ajatuksista. – Mutta jos emme näe tätä syvintä syntiä, kuinka voimme rukoilla siitä puhdistumista. Ja jollemme ole puhdistuneet, kuinka voimme löytää luonnollisen puhtautemme? Mutta jos emme sitä löydä, kuinka voisimme nähdä Kristuksen asuinsijan sisimmässämme?» (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle IV/ 83. 39)

* Basileios Suuri (N.330 – 379) ,kuuluisa kirkkoisä, Kesarean piispa.

Ylistä Jumalana ainoastaan kaiken Valtiasta ja Luojaa rakkaudessa liity Häneen sekä öin ja päivin kadu Hänen edessään rikkomuksia, jotka olet tehnyt tietoisesti ja tietämättäsi. Jumala on »laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armosta rikas» (Ps103:8), ikuinen hyväntekijämme. Niille jotka kumartaen Häntä kunnioittavat sekä rakastavat Häntä ja pitävät Hänen käskynsä, Hän on luvannut – ja Hän myös antaa – iankaikkisen taivasten valtakunnan, tuskaa tuntemattoman kuolemattoman elämän ja illattoman valkeutensa. Mutta Hän on myös »kiivas Jumala» (2Moos.20:5), oikeudenmukainen tuomari ja kauhistuttava kostaja. Hän langettaa ikuisen rangaistuksen jumalattomille, jotka eivät tottele Häntä, vaan rikkovat Hänen käskyjään. Heidän osakseen tulee sammumaton tuli, lakkaamaton tuska ja lohduton murhe. Valoton synkeys kietoo heidät vaippaansa, ja heidän asuinpaikkanaan on pimeä murheen maa. Siellä he surkeina kiristelevät hampaitaan (vrt. Mt.8:12) kuolemattomien myrkkymatojen keskellä (vrt.Mk.9:48). Kaiken tämän Jumala on näet valmistanut ensimmäiselle luopiolle paholaiselle ja kaikille sen seuraajille (vrt. Mt 25:41) -paholaisen eksyttämille, jotka ovat teoin, sanoin ja ajatuksin hylänneet Luojansa. (Gregorios Palamas: Kristuksen lain eli uuden liiton 10 IV / 90.4)

“Älä turhaan lausu Herraan, sinun Jumalasi, nimeä” (2 Moos.20:7) niin että teet väärän valan jonkin maallisen asian takia – ihmisten tai häpeän pelosta tai hyötymisen toivossa. Väärä vala on nimittäin Jumalan kieltämistä. Sen tähden älä ensinkään vanno (Mt.5:34), vaan pidäty täydellisesti vannomisesta. Valan vanavedessä nimittäin vaanii väärä vala, joka vierottaa Jumalasta ja liittää valapaton lainrikkojen joukkoon. Kun puhut aina totta, ovat kaikki sanasi kuin valan vahvistamia.

Jos kuitenkin joskus joudut käyttämään valaa – mikä ei ole toivottavaa – voit sen tehdä asiassa, joka on Jumalan lain mukainen. Vaikka laki vannomisen salliikin, pitää sinun silti vaatia itsesi vastuuseen siitä että vannoit. Laupeudentöillä ja murehtimisella sekä rukoillen ja ruumiista vaivaten sinun tulee lepyttää Kristus, joka on käskenyt olla vannomatta.

Mutta jos turvaudut valaan jossakin laittomuudessa, varo ettet valallasi tue vääryyttä ja niin joudu samaan joukkoon profeetantappajan Herodeksen kanssa. (kts. Mt.14:1-12) Riko tuo laiton valasi ja ota ohjenuoraksesi, ettet koskaan enää vanno. Lepytä Jumala kyynelin sekä käyttämällä samoja lääkkeitä kuin edellisessä tapauksessa – mutta voimakkaampina annoksina. (Gregorios Palamas: Kristuksen lain eli uuden liiton 10 IV /92.7)

»Kunnioita isääsi ja äitiäsi» (2Moos. 20:12), sillä heidän kauttaan Jumala on tuonut sinut elämään, ja olemassaolomme alkulähteen Jumalan ohella he ovat sinun olemassaolosi lähde. Siispä sinunkin tulee kunnioittaa ja rakastaa heitä heti Jumalan jälkeen, jos se lisää sinussa rakkautta Jumalaan. Mutta jos rakkaus vanhempiasi kohtaan ei enennä rakkauttasi Jumalaan, lähde heti heidän luotaan. Jos vanhempasi estelevät sinua ja varsinkin jos he toisuskoisina eivät anna sinun tunnustaa oikeaa pelastavaista uskoa, älä ainoastaan lähde pois heidän luotaan, vaan vihaa heitä sekä kaikkia muita, joihin sinua liittävät sukulaisuuden, ystävyyden tai muut siteet. Vihaa vieläpä omia jäseniäsi ja niiden haluja sekä koko ruumistasi, jonka kautta olet kiinni himoissa.

Kristus sanoo: »Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. (Lk.14:26) Ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.»( Mt.10:38) Jos kuitenkin lihalliset vanhempasi ja sisaruksesi sekä ystäväsi ovat uskonveljiäsi eivätkä ole pelastuksesi esteenä, kunnioita ja rakasta heitä.

Jos sinun siis tulee näin rakastaa ja kunnioittaa lihallisia vanhempiasi, kuinka paljon enemmän onkaan sitten suotava rakkautta ja kunnioitusta niille, joista on tullut hengellisiä isiäsi. He ovat johdattaneet sinut pelkästä olemassaolosta elämään ja suoneet sinulle tiedon valkeuden sekä opetuksillaan osoittaneet sinulle totuuden. He ovat synnyttäneet sinut uudelleen uudestisyntymisen pesossa ja istuttaneet sinuun ylösnousemuksen ja kuolemattomuuden sekä iankaikkisen valtakunnan ja katoamattoman perinnön toivon.

Hengelliset isäsi ovat tehneet sinut arvottoman arvolliseksi (vrt. Jer.15:19 LXX) iankaikkisiin hyvyyksiin, sinusta, maallisesta ja ajallisesta, he ovat tehneet taivaallisen ja iankaikkisen. Sinä et enää ole ihmisen vaan Jumalihmisen, Jeesuksen Kristuksen, poika ja opetuslapsi (Jes.54:13; Joh.6:45), sillä Hän on suonut sinulle »lapseuden hengen»(Room.8:15). Hän on sanonut: »Isäksenne ja opettajaksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän isänne ja opettajanne, Kristus.» (vrt. Mt.23:9 – 10) Sinun tulee siis osoittaa kunnioitusta ja rakkautta hengellisille isillesi: heille osoittamasi kunnioitus kohdistuu Kristukseen ja kaikkein pyhimpään Henkeen, jonka kautta olet tullut Jumalan lapseksi, sekä taivaalliseen Isään, josta saa nimensä »kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä» (Ef.3:15).

Pyri siihen, että sinulla olisi koko elämäsi ajan hengellinen isä, jolle kerrot kaikki syntisi ja kaikki ajatuksesi. Häneltä saat parannuksen ja synninpäästön, sillä hengellisille isille on annettu valta päästää ja sitoa sieluja. Kaikki minkä he sitovat maan Päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä he päästävät maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. (vrt. Mt.18:18) Tämän armon ja vallan hengelliset isät ovat saaneet Kristukselta. Sen tähden tottele heitä äläkä väitä vastaan, ettet saattaisi sieluasi kadotukseen. Lain mukaan se, joka vastustaa lihallisia vanhempiaan asioissa, joita Jumalan laki ei kiellä, on ansainnut kuoleman.(2Moos.21:17); 5Moos.21:20 – 21) Kuinka siis ei se, joka vastustaa hengellisiä isiään, karkottaisi sisimmästään Jumalan henkeä ja näin saattaisi tuhoon omaa sieluaan? Kysy sen tähden neuvoa hengellisiltä isiltäsi ja tottele heitä loppuun saakka, että sielusi pelastuisi ja saisit periä iankaikkiset turmeltumattomat hyvyydet. (Gregorios Palamas: Kristuksen lain eli uuden liiton 10… IV /93 – 94. 9-10)

Sananmukaisesti: olemassaolosta (to einai) hyvinvointiin (to eu einai). Vrt. p. Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, kolmas jakso, kohta 23. Filokalia II s. 104. ** tarkoittaa kastetta.

Vietä neitseellistä elämää, jos voit. (vrt. Mt.19:12) Silloin voit omistautua kokonaan Jumalalle, liittyä Häneen täydellisellä rakkaudella ja elää koko elämäsi ajan Hänen yhteydessään. Minkään häiritsemättä huolehdit aina siitä mikä on Herran (vrt.1Kor.7:34 – 35) ja saat jo etukäteen nauttia iankaikkisesta elämästä. Elät maan päällä kuin Jumalan enkeli, sillä neitsyys on enkelten ominaisuus (vrt. Mt.22 – 30). Enkelten kaltainen on näet se joka pysyttelee neitseellisenä niin täydellisesti kuin ruumiilliselle olennolle on vain mahdollista.

Tai paremminkin neitsyydessä kilvoitteleva muistuttaa Isää, joka on ennen kaikkia aikoja neitseellisesti synnyttänyt Pojan. Hän muistuttaa myös neitseellistä Poikaa, joka on alussa syntynyt neitseellisestä Isästä ja viimeisinä aikoina tuli lihaksi Neitsyt-äidistä. Neitsyydessä kilvoitteleva on myös Pyhän Hengen kaltainen: Pyhä Henki lähtee – ei synny – sanoin kuvaamattomasti vain Isästä. Jumalan kaltaiseksi on siis tullut se, joka on valinnut osakseen todellisen neitsyyden: hän varjelee niin sielunsa kuin ruumiinsakin neitseellisinä ja aistinsa, puheensa ja ymmärryksensä hän on kaunistanut neitsyyden kauneudella. Turmeluksesta vapaissa häissä hän on liittynyt Jumalaan.

Jos neitseellinen elämä ei ole sinun valintasi etkä ole luvannut sitä Jumalalle. sallii Herran laki sinulle yhden vaimon. Lain mukaan sinun tulee elää yhdessä ainoastaan hänen kanssaan ja ottaa hänet omaksesi kaikessa pyhyydessä (kts.1 Tess.4:4). Muita naisia sinun tulee kaikin voimin karttaa. Voit kokonaan varjeltua vierailta naisilta, jos varot tapaamasta heitä aiheettomasti, et mielly rivoihin puheisiin tai lauluihin, käännät mahdollisuuksien mukaan sekä ruumiisi että sielusi silmät heistä pois ja totuttelet siihen ettet jää uteliaana tarkemmin katselemaan kauniita kasvoja.

»Jokainen joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan» (Mt.5:28) ja on epäpuhdas Kristuksen, sydänten tuntijan edessä. Tuo kurja katselija lankeaa häpeällisiin tekoihin myös ruumiillisesti. Ja miksi puhunkaan vain haureudesla ja aviorikoksesta sekä muista ihmisluontoa saastuttavista iljettävyyksistä. Luonnottomiinkin irstailuihin ihminen joutuu mukaan sen tähden, että jää uteliaana katselemaan ruumiillista kauneutta. Mutta jos leikkaat itsestäsi irti kitkerät juuret. et kanna kuolettavaa hedelmää vaan satonasi on puhtaus ja siihen sisältyvä pyhitys jota ilman »ei kukaan ole näkevä Herraa.» (Hebr.12:14) (Gregorios Palamas: Kristuksen lain eli uuden liiton 10… IV / 95. 12 – 13)

»Älä tapa» (2Moos.20:13), ettet menettäisi Hänen lapseuttaan, joka tekee kuolleetkin eläviksi, ja tulisi tekojesi kautta sen lapseksi, joka on alusta alkaen ollut murhaaja (Joh.8:44). Murha on lyönnin, lyönti herjauksen ja herjaus vihan seuraamus. Vihan valtaan joudumme, kun toiset tekevät meille vahinkoa, herjaavat tai lyövät meitä. Sen tähden Kristus sanookin: »Jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.» (Lk.6:29) Älä liioin lyö tai herjaa takaisin, jos joku lyö tai herjaa sinua. Nain vapautat murhan synnistä sekä itsesi että kiusaajasi. Saat myös anteeksi rikkomuksesi Jumalaa vastaan, niin kuin luvattu on: »Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.» (Lk.6:37; vrt. Mt 6:14)

Mutta sitä joka puhuu ja tekee pahaa, odottaa tuomio: iankaikkinen kadotus. Kristuskin varoittaa: »Joka sanoo veljelleen: ‘Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.» (Mt.5:22) Jos siis pystyt kitkemään pahan pois juurineen ja voit turvata sielullesi autuaan sävyisyyden, ylistä Kristusta, joka ohjaa meitä hyveisiin ja auttaa saavuttamaan ne. Ilman Häntä – kuten tiedämme – emme voi tehdä mitään hyvää (Joh.15:5). Mutta ellet kestä vihastumatta, nuhtele itseäsi ja kadu sekä Jumalan että sen ihmisen edessä jolle olet sanonut tai tehnyt pahoin. Synnin etenemisen katkaisee näet se, joka katuu sitä heti alkuvaiheessa. Mutta pienistä piittaamaton hairahtuu helposti suuriinkin lankeemuksiin.

»Älä varasta» (2Moos.20:15), ettei Jumala – salaisuuksien tuntija, jota varastamalla ylenkatsot – rankaisisi sinua moninkertaisesti. Ennemminkin anna salaa omaisuudestasi puutteenalaisille, että näin saisit satakertaisen korvauksen Jumalalta »joka salassa näkee» (Mt.6:4), sekä perisit tulevassa ajassa iankaikkisen elämän (vrt. Mk.10:29 – 30). (Gregorios Palamas: Kristuksen lain eli uuden liiton 10… IV / 9.14 – 15)

»Älä himoitse mitään, mikä on lähimmäisesi omaa» (2Moos.20:17;5Moos. 5:21), älä omaisuutta, älä rahaa, älä kunniaa äläkä mitään muuta lähimmäisellesi kuuluvaa. Kun himo on tullut raskaaksi sielussa, synnyttää se synnin, »mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman». (vrt.Jaak.1:15) Kun siis et himoitse mitään vierasta, pidäty mahdollisimman täydellisesti myös ahneuden synnyttämästä riistosta. Anna ennemminkin omastasi apua pyytävälle ja osoita mahdollisuuksiesi mukaan armeliaisuutta tarpeessa olevalle »äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää» (Mt.5:42). Jos löydät jotakin, jonka joku toinen on kadottanut, anna se takaisin omistajalleen, vaikka hän olisi vihamiehesi (vrt.2 Moos.23:4). Siten saat hänet sopimaan kanssasi ja »voitat pahan hyvällä» (Room.12:21) Kristuksen käskyn mukaan. (Gregorios Palamas :Kristuksen lain eli uuden liiton 1 … IV / 98.17)

Sielumme on yksi kokonaisuus, voimien kimppu, ja toimii ruumiissa, joka on luotu elämään yhdessä sen kanssa. Missä ruumiinosassa toimii sitten se sielunvoima, jota kutsumme mieleksi? Ei kukaan ole koskaan esittänyt, että älylliset ominaisuutemme asuisivat kynsissä, silmäripsissä, sieraimissa tai huulissa: kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että niiden sijaintipaikka on meidän sisimmässämme. Sen sijaan siitä, minne mieli on keskittynyt sisimmässämme, on eriäviä näkemyksiä. Toiset sijoittavat sen aivoihin aivan kuin kaupungin korkeimmalle kohdalle, toiset taas antavat sille vaunuiksi sydämen sisimmän ja sielun hengen, joka on siellä puhtaimmillaan.

Me puolestamme tiedämme tarkoin, että ajattelukykymme asuu ja toimii sydämessä, ei kuitenkaan sen sisällä kuin jossakin astiassa – onhan se ruumiiton -, mutta ei myöskään sen ulkopuolella, koska se on sydämeen yhtynyt. Emme ole oppineet tätä ihmisiltä vaan Häneltä, joka on luonut ihmisen ja sanoo evankeliumissaan: »Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä käy suusta ulos, se saastuttaa ihmisen.» (Mt.15:11) Hän myös sanoo: »Sydämestä lähtevät pahat ajatukset.” (Mt.15:19) Samaa selittää suuri Makarioskin: »Sydän vallitsee koko olemusta, ja kun armo saa valtaansa sydämen kaikki osat, se hallitsee myös kaikkia ajatuksia ja jäseniä. Siellä sijaitsevat näet mieli ja kaikki sielun ajatukset.» *) Näin sydän on ajatusten aitta ja ajattelukykymme kannalta keskeisin ruumiinosa. (Pyhä Gregorios: Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus IV / 103.3)

*) Makarios Egvptiläinen: 15. opetuspuhe. Alkutekstissä on virheellisesti »Maksimos». Korjaus on tehty nykykreikkalaisen käännöksen mukaisesti.

Näetkö nyt, kuinka välttämätöntä on niiden jotka ovat päättäneet elää hiljaisuudessa itseään tarkaten, johtaa mielensä takaisin ruumiiseen ja sulkea se sinne ja nimenomaan ruumiissa sijaitsevaan »ydinruumiiseen», jota kutsumme sydämeksi? Jos kerran psalminkirjoittajankin mukaan »kuninkaantyttären koko loisto on sisimmässä»(Ps.45:14 LXX), miksi etsisimme sitä jostakin ulkopuolelta? Ja jos kerran apostoli sanoo, että Jumala on lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ‘Abba! Isä!’, (Gal.4:6) kuinka me kieltäytyisimme rukoilemasta sydämessämme yhdessä Hengen kanssa? Profeettojen ja apostolien Herra on itse sanonut, että taivasten valtakunta on sisällisesti meissä. (Lk.17:21) Eikö näin ollen se, joka pyrkii johtamaan mielensä ulos sisimmästään, joudu siten myös taivasten valtakunnan ulkopuolelle’? (Pyhä Gregorios: Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus IV / 104.5)

Joku suurista isistä on sanonut näistä asioista puhuessaan, että syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisen sisäinen tila mukautuu yleensä hänen ulkonaiseen käyttäytymiseensä. Kun siis joku pyrkii innokkaasti suuntaamaan mielensä itseensä, ettei se enää noudattaisi suoraa, vaan kaikesta harhasta vapaata kiertoliikettä, eikö hänelle ole suureksi avuksi, ettei hän salli katseensa harhailla sinne tänne, vaan suuntaa silmänsä omaan rintaansa tai napaansa ikään kuin johonkin tukipisteeseen? Kun hän lisäksi käpristyy kerälle mahdollisimman tiukkaan ja siten ruumiillaankin myötäilee tavoittelemaansa mielen liikettä, hän tällä ruumiinasennolla ohjaa sisälle sydämeensä sen mielen voiman, joka muutoin katseen kautta virtaisi ulos.

Raamatun mukaan henkisen pedon voima on navassa (vrt. Job.40:11), koska siellä vallitsee synnin laki, joka suo pedolle sijan. Miksi emme siis sijoittaisi samaan paikkaan rukouksella aseistettua mielen lakia (Room.7:23)” taistelemaan synnin lakia vastaan? Näin estämme »uudestisyntymisen peson» karkottamaa pahaa henkeä palaamasta takaisin sisimpäämme mukanaan seitsemän vielä pahempaa henkeä ja asettumasta uudestaan taloksi, niin että viimeisemme tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. (Mt.12:44 – 45) (Pyhä Gregorios: Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus IV / 108 – 109.111)

Minusta näyttää, veljeni, että ne joilta sanot kuulleesi alussa esittämiäsi väitteitä, potevat fariseusten tautia. He eivät halua tutkia ja puhdistaa »maljan sisäpuolta» (Mt.23:25) – omaa sydäntään. He eivät halua mukautua isiltä perittyyn, vaan kiiruhtavat kilvan ensimmäisille sijoille (vrt. Mt.23:6) uusiksi lain opettajiksi. He eivät hyväksy publikaanin rukousasentoa, joka vanhurskautti hänet, ja estävät muitakin rukoilijoita omaksumasta sitä. Publikaanista Herra itse sanoo, ettei tämä tahtonut edes nostaa silmiään taivasta kohti. (Lk.18:13) Publikaanin esikuvaa seuraavat ne, jotka suuntaavat rukoillessaan katseensa tarkkaavaisesti itseensä. On päivänselvää, että ne jotka nimittävät näitä rukoilijoita »napasieluisiksi», syyllistyvät panetteluun: ei kai kukaan heistä ole koskaan väittänyt, että sielu on navassa.

Samaiset panettelijat vain pilkkaavat niitä, joita tulisi ylistää, eivätkä suinkaan oikaise hairahtuneita, kuten luulevat. He eivät kirjoita puolustaakseen vaikenemiskilvoitusta ja totuutta vaan heidän vaikuttimenaan on turhamaisuus, eikä heidän tarkoituksenaan ole ohjata lukijoitaan henkiseen raittiuteen vaan pois siitä. He ottavat hampaisiinsa edellä kuvatun ulkonaisen kilvoittelukeinon ja pyrkivät kaikin tavoin halventamaan sekä itse tätä kilvoittelutapaa että sen uutteria harjoittajia. He ovat valmiit nimittämään »vatsasieluisiksi» sekä Daavidia joka sanoi: »Jumalan laki on vatsassani», * että profeettaa joka lausui Jumalalle: »Minun vatsani väräjää kuin kannel ja sisimpäni kuin vaskimuuri, jonka sinä olet uudistanut.» (Jes.16:11LXX)

Nämä turhamaiset nimittelijät ovat valmiita panettelemaan yleensä kaikkia, jotka pyrkivät ruumiillisilla vertauskuvilla ilmaisemaan, hahmottamaan ja jäljittämään henkisiä, jumalallisia ja hengellisiä ilmiöitä. He eivät kuitenkaan pysty mitenkään vahingoittamaan kilvoittelijoita, pikemminkin lisäävät heidän autuuttaan ja kirkastavat heidän taivaalliset kruununsa. Nämä syyttelijät itse eivät saa astua pyhien asuntoihin eivätkä saa tähyillä edes totuuden varjoa. Ja pahoin pelkään, että heitä kohtaa myös iankaikkinen rangaistus, koska he eivät ole vain vetäytyneet pois pyhien yhteydestä vaan ovat myös sanoillaan hyökänneet heitä vastaan. (Pyhä Gregorios: Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus IV / 111 – 112. 115)

*)Ps. 40 9 LXX: suom. käännös: sydämessäni. Huomattakoon, että myös karjalan kielessä. kuten muinoin hepreassa. käytetään vatsaa ilmaisemaan ihmisen sisintä. Ks. Siina Taulamo: Vie sinne mun kaihoni s. 198

 

Munkit Kallistos ja Ignatios

Pyhä Simeon Tessalonikalainen* kirjoittaa Kallistos ja Ignatios Ksanthopouloslaisesta Jeesuksen rukousta käsittelevässä kirjoitelmassaan:

»Erittäinkin ovat tästä aiheesta omana aikanamme kirjoittaneet Pyhän Hengen opastamina pyhä isämme Kallistos Uuden Rooman patriarkan ja hänen samanmielinen kilvoittelijatoverinsa pyhittäjä Ignatios – molemmat pyhiä Jumalaa ja Kristusta sydämessään kantavia. Heidän satajaksoinen kirjansa on täynnä ylevää jumalallista viisautta ja sitä voidaan pitää Jeesuksen rukouksen täydellisenä esityksenä.

Kallistos ja Ignatios olivat molemmat kotoisin pääkaupugista, mutta luopuivat yhdessä kaikesta ja antautuivat neitseelliseen munkinelämään. Ensin he kilvoittelivat kuuliaisina hengelliselle isälleen ja sitten yhdessä askeetteina kohosivat taivaallisen elämän korkeuksiin. Heidän välillään vallitsi mitä suurin yksimielisyys, niin että heissä toteutui Kristuksen rukous Isälle: että he yhtä olisivat. (Joh.17:11) Apostoli Paavalin sanoin he loistivat kuin tähdet maailmassa pitäen tarjolla elämän sanaa (Fil.2:15 – 16). Onkin ilmeistä että he onnistuivat – täydellisemmin kuin monet muut pyhyyden saavuttaneet – säilyttämään ykseyden ja rakkauden Kristuksessa niin ettei heidän välillään ilmennyt koskaan erimielisyyden häivääkään – ei edes eleissä tai käytöksessä – eikä hetkellistä pahastumistakaan, mikä yleensä ihmisten kesken ei ole vältettävissä.

Näin Kallistoksesta ja Ignatioksesta tuli enkelten kaltaisia ja he säilyttivät Jumalan rauhan kuten olivat luvanneet ja saivat sen eli itsensä Jeesuksen Kristuksen sisimpäänsä.( IV / 120)

*Tessalonikan viimeinen bysanttilaisen ajan metropoliitta (turkkilaiset valloittivat kaupungin lopullisesti v.1430). Julistettu hiljattain pyhäksi.

Haluat tutkia Herran sanan mukaan jumalallisia elämän antavia kirjoituksia (Joh.5:39;vapaa sitaatti) ja perehtyä niihin ilman erehtymisen vaaraa. Siksi olet jo monesti vaatinut, että me kelvottomat kirjoittaisimme sinun ja ehkä muidenkin hyödyksi – niin sanot – kokoelman opetuksia ja ohjeita. Emme ole aikaisemmin siihen ryhtyneet, mutta nyt päätimme lopultakin Jumalan avulla toteuttaa sinun ylistettävän toiveesi, rakas hengellinen lapseni, ja rakkaudesta sinuun ja sinun hyödyksesi unohtaa seuralaisemme velttouden. Ihailemme näet suuresti intoasi hyvään ja väsymättömiä ponnistelujasi. Ennen kaikkea pelkäämme kuitenkin Jumalan kauhistuttavaa tuomiota, joka uhkaa leiviskänsä kätkijöitä. (kts. Mt.25:25 – 26) Lisäksi toteutamme tällä tavoin isiemme ja hengellisten opettajiemme kehotuksen uskoa muillekin Jumalaa rakastaville ne opetukset, jotka olemme heiltä kuulleet. Jumala, rakkauden Isä ja yleensäkin kaiken hyvän runsaskätinen Jakaja, antakoon meille hidaspuheisille ja kankeakielisille (vrt. 2Moos.4:10) oikeat sanat (vrt. Ef.6:19) – onhan Hän usein saanut järjettömät eläimetkin puhumaan” -, että kuulijat hyötyisivät puheestamme. Antakoon Hän myös sinulle ja kaikille, jotka kertomasi mukaan ohjeisiimme tutustuvat, korvat jotka pystyvät viisaasti ja ymmärtäväisesti kuun telemaan sanojamme, ja suokoon teidän elää horjumatta Hänen tahtonsa mukaan. Ilman Jumalaa emme näet pysty tekemään mitään hyödyllistä ja pelastavaista. (vrt. Joh.15:5) Sillä tässäkin asiassa pätee »jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.» (Ps.127:1) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 123. 2)

Kuten jo sanoimme, kaiken toimintamme alku ja perusta on pelastavaisten käskyjen mukainen elämä. Tällaisen elämän lopputuloksena ja hedelmänä on, että löydämme uudestaan täydellisenä sen Hengen armon, joka aluksi on meille lahjoitettu kasteen kautta ja siten on jo meissä – »Jumala ei armolahjojaan kadu» (Room.11:29), kuten apostoli sanoo. Armo on kuitenkin hautautunut meissä himoihin ja paljastuu vasta sitten, kun uurastamme käskyjen täyttämiseksi. Siksi tehtävänämme onkin täyttää mahdollisuuksien mukaan kaikki jumalalliseksi tekevät käskyt ja siten pyrkiä kaikin tavoin siihen, että Henki pääsisi meissä uudestaan esiin kirkkaana ja selvästi havaittavana.

Autuas Daavid sanoo Jumalalle: »Sinun lakisi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni.» (Ps.119:105) Toisaalla hän sanoo: »Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.» (Ps.19:9) Ja vielä: »Sen tähden minä vaellan kaikessa suoraan, kaikkien sinun asetuksiesi mukaan.» (Ps.119:128) Opetuslapsi, joka nojasi Kristuksen rintaa vasten, puolestaan toteaa: »Joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä» (1Joh.3:24) ja »hänen käskynsä eivät ole raskaat» (1Joh.5:3). Vapahtaja itse sanoo: »Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle. Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani.» (1Joh.14:21, 23 -24)

Suurin huomio on kohdistettava nimenomaan käskyistä tärkeimpiin ja yleisluonteisimpiin, jotka ovat ikään kuin muiden äitejä. Siten pääsemme Jumalan avulla kompastelematta siihen päämäärään jonka jalon uurastuksen alussa itsellemme asetimme, sekä saavutamme myös kaipauksemme täyttymyksen: Henki alkaa ilmetä meissä.

Kaikki Jumalalle mieluinen työskentely alkaa siten, että huudamme uskossa avuksi Herramme Jeesuksen Kristuksen pelastavaista nimeä. Hän itse on sanonut: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä.»(Joh.15.5) Herran avuksihuutoon kuuluu erottamattomasti myös rauha ja rakkaus. Apostolikin opettaa rukoilemaan »ilman vihaa ja epäilystä» (1Tim.2:8) sillä »Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä» 1Joh.4:16) . Rauha ja rakkaus tekevät rukouksesta otollisen, mutta toisaalta ne itsekin ovat rukouksen hedelmiä, jotka lähtevät siitä kahtena erottamattomana jumalallisena säteenä, koko ajan kasvaen ja täydellistyen. (Munkit Kallistos ja Ignatios:Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 128 – 129.7 – 8)

Selvää on, että myös Pyhän Hengen lahja ja laskeutuminen tulee uskoville Jumalalta Isältä Kristuksen Jeesuksen ja Hänen pyhän nimensä välityksellä. Sielujamme rakastava jumalallisin Herramme Jeesus Kristus sanoi itse apostoleille: »Teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Lohduttaja tule teidän tykönne». (Joh.16:7) Hän lupasi: »Mutta kun Lohduttaja* tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä–.» (Joh.15:26) Hän myös vakuutti: »Lohduttajat, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni…» (Joh.14:26)

Kunniakkaat johtajamme ja ohjaajamme opettavatkin sangen viisaasti heissä asuneen kaikkein pyhimmän Hengen valistamina, että kaikkien mutta etenkin niiden, jotka tahtovat astua jumalalliseksi tekevän vaikenemiskilvoituksen kilparadalle, tulee omistautua kokonaan Jumalalle ja irrottautua maailmasta sekä elää viisaasti hiljaisuudessa. Heidän tulee ennen kaikkea rukoilla Herraa ja anoa Häneltä laupeutta ilman pienintäkään epäilystä asettaen rukouksen kaiken muun hyväntekemisen ja mietiskelyn edelle. Hänen kaikkein pyhimmän ja suloisimman nimensä tulee olla heidän lakkaamattomana työnään ja mietiskelyn aiheenaan. Sitä heidän tulee jatkuvasti tutkiskella sydämessään ja mielessään ja pitää se alinomaa huulillaan. Herrassa ja Herran kanssa heidän tulee hengittää ja elää, nukkua ja valvoa, liikkua, syödä ja juoda – sanalla sanoen: kaikki mitä he tekevät, heidän tulee tehdä Herrassa. Ilman tätä nimeä kaikki onnettomuudet suorastaan kasaantuvat päällemme tai pikemminkin mitään hyödyllistä ei tule kohdallemme. Vastaavasti taas kun Jeesuksen nimi täyttää sisimpämme, kaikki vihollisvoimat pakenevat eikä meiltä puutu mitään hyvää. Silloin ei mikään ole meille mahdotonta. Herra itse on sanonut: »Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.» (Joh.15:5) Niin mekin kelvottomat kutsumme uskossa avuksemme tätä koko luomakunnan pelkäämää ja kunnioittamaa nimeä, joka on kaikkia nimiä korkeampi (Fil.2:9), ja levittäen esityksemme purjeet kokonaan sen varaan ryhdymme käsittelemään edessä olevaa aihetta.

Suuri Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on sanonut: »Minä olen valkeus (Joh.8:12), tie, totuus ja elämä (Joh.14:6) sekä ovi Jumalan Isän luo, ja jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja ulos ja löytävä pelastavaisen laitumen» (Joh.10:7,9) -, Hänen nimessään tarkkaa mitä sanomme ja vilpittömin mielin neuvomme. Sen lisäksi että pyhässä vihkimyksessä luovut kaikesta, valitse elämä vilpittömässä ja täydellisessä kuuliaisuudessa: yritä innokkaasti päästä eksytyksestä vapaan opettajan ohjaukseen. Jos hänen puheensa ovat yhtäpitäviä pyhien kirjoitusten kanssa, se todistaa, ettei hänessä ole eksytystä. Ohjaajan tulee olla Hengen kantaja ja hänen elämänsä tulee olla sopusoinnussa hänen sanojensa kanssa. Lisäksi hänen tulee olla ylevämielinen, mutta nöyräsydäminen ja muuten kaikin puolin nuhteeton – toisin sanoen joka suhteessa sellainen kuin Kristuksen tahdon mukaisen opettajan tulee Jumalan sanan mukaan olla.

Kun olet löytänyt oikean opettajan, liity häneen kuin hellä poika todelliseen isäänsä sekä ulkonaisesti että henkisesti. Noudata kaikessa hänen ohjeitaan ja ota hänen käskynsä elämäsi perustaksi. Unohda, että hän on ihminen ja katso häneen kuin itseensä Kristukseen ja karkota kauas kaikki epäusko ja epäilys sekä myös omat mielipiteesi ja halusi. Seuraa vilpittömästi ja turhia kyselemättä opettajasi jalanjälkiä, ja olkoon omatuntosi sinulle peilinä, joka näyttää selvästi, onko kuuliaisuutesi ohjaajaasi kohtaan empimätöntä ja ehdotonta. Jos saatana, kaiken hyvän vihollinen, koettaa joskus kylvää ymmärrykseesi jotakin ohjaajaasi vastaan, kavahda kaikkea tällaista kuin haureutta tai tulta ja kiiruhda sisimpääsi. Vastusta viisaasti petkuttajaa, joka johdattaa sellaista mieleesi, ja sano sille: »Ei ohjattava ohjaa ohjaajaa vaan ohjaaja ohjattavaa. Minä en ole ottanut kantaakseni ohjaajani syntejä vaan hän minun. En myöskään ole hänen tuomarinsa vaan hän minun, kuten Portaiden kirjoittaja** sanoo.» Tähän tapaan voit vielä jatkaakin puolustautumistasi.

Jos tahdot varmasti repiä rikki rikkomustesi käsikirjoituksen ja kirjoittautua pelastettujen kirjaan, on kuuliaisuus kaikkein oikein elämäntapa. Autuaan Paavalin mukaan Jumalan Poika ja meidän Jumalamme Herra Jeesus Kristus, joka tuli meidän tähtemme kaltaiseksemme ja suuressa viisaudessaan toteutti Isän hyvän tahdon meidän pelastukseksemme, kulki itse tätä tietä ja sitä vaeltaen saavutti ihmisenä Isän mielisuosion ja tunnustuksen. Apostoli sanoo: »Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti. Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.» (Fil2:8-9) Kuka siis olisi niin röyhkeä – ettemme sanoisi typerä -, että odottaisi pääsevänsä osalliseksi Herran, Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kunniasta ja Hänen Isältä saamistaan voittopalkinnoista valitsematta samaa tietä kuin opettajamme ja ohjaajamme Jeesus Kristus?

Oppilaan on siis, sikäli kuin hän haluaa tulla opettajansa kaltaiseksi, tarkattava herpaantumatta kaikin sielunsa voimin opettajansa elämää ja saavutuksia. Ne olkoot hänelle mallina ja erinomaisena esikuvana, niin että hän pyrkisi joka päivä yhä lähemmäs opettajansa mittoja. Herramme Jeesus Kristus itse oli kirjoitusten mukaan kuuliainen isälleen ja äidilleen. (Lk.2:51) Vapahtaja itsekin sanoo: »Minä en ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan.» (vrt. Mt 20:28) Ja silti joku saattaa haluta elää toisin, itselleen mieliksi ja omin päin ilman ohjaajaa! Ja hän saattaa jopa kuvitella elävänsä järkevästi ja Jumalan tahdon mukaan! Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, ei sitten millään, sillä tällainen omapäinen on poikennut isien viitoittamalta tieltä. Portaiden kirjoittaja sanoo: »Sellainen jolla ei ole opasta, eksyy helposti. Yhtä lailla se joka vaeltaa munkkilaisuuden tietä ilman ohjausta, ajautuu helposti tuhoon, vaikka hallitsisi maailman koko viisauden. »Sen tähden monet niistä – voisimme sanoa kaikki -, jotka eivät elä kuuliaisuudessa ja vaeltavat neuvoa kysymättä, korjaavat todellisuudessa vain hyvin vähän satoa, vaikka he haaveittensa vallassa hiellä ja vaivalla kylvävätkin runsaasti. Jotkut korjaavat – surullista mutta totta – viljan sijaan rikkaruohoja, koska koko heidän elämänsä perustuu omavaltaisuuteen*** ja omiin mieltymyksiin.

Mikään ei ole pahempaa kuin omavaltaisuus, siitä todistavat Portaiden kirjoittajan sanatkin: »Te jotka olette päättäneet astua uskonkilvoittelun henkiselle areenalle, te jotka tahdotte ottaa niskaanne Kristuksen ikeen, te jotka pyritte sälyttämään oman taakkanne toisten hartioille, te jotka riennätte vapaaehtoisesti myymään itsenne orjuuteen ja tahdotte siitä palkaksi vapautuskirjan, te jotka toisten kätten kannattamina uitte tämän suuren meren poikki – tietäkää, että olette valinneet lyhyen mutta vaikean tien. Tällä tiellä on vain yksi eksytys ja se on nimeltään omavaltaisuus. Joka hylkää kerralla kaiken omavaltaisuuden – siinäkin, mitä pitää hyvänä, hengellisenä ja Jumalan tahdon mukaisena -, on saapunut perille jo ennen vaellukselle lähtöään. Kuuliaisuus on näet sitä, ettei luota itseensä missään hyvässä aina viimeiseen hengenvetoon saakka.»

Siispä sinäkin joka kaipaat vaikenemiskilvoitusta – tuota hyvää osaa, jota ei oteta sinulta pois (Lk.10:42) ja jonka turvin kohoat korkeuksiin -, paina tämä lähtemättömästi mieleesi ja seuraa tätä kilvoitusta koskevia säädöksiä, niin kuin sinulle on osoitettu. Tartu ensin iloiten kuuliaisuuteen ja antaudu sitten vaikenemiskilvoitukseen. Sillä niin kuin käytännön hyveenharjoitus on sisäisen hengellisen tutkiskelun kivijalka, niin on myös kuuliaisuus vaikenemiskilvoituksen perusta. Älä pyri muuttamaan isien asettamia rajoja, niin kuin on kirjoitettu (Sananl.22:28), ja pidä mielessäsi sanat »voi yksinäistä!» (Saarn.4:10) Kun tällä tavoin aloitat oikein perustuksista, saat ajan oloon hengelliseen rakennukseesi myös erinomaisen katon. Sillä jos pohja pettää, ei koko työstä ole mihinkään, kuten on sanottu. Ja päinvastoin: siellä missä perustus on luja, kaikki muukin on kestävää ja kaunista. Joskus tosin saattaa käydä toisinkin päin, mutta se tapahtuu yleensä vastoin meidän aikeitamme ja suunnitelmiamme.**** (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 134 – 135. 12 – 14)

* U. T n suomennoksessa Puolustaja

** Pyhä Johannes Siinailainen (525 – 600).

*** Kr. idiorrythmia. Termi tarkoittaa, että munkki rytmittää itse elämänsä kysymättä neuvoa ohjaajavanhukselta.

****Tämä tarkoittaa, että on joitakin harvoja tapauksia jolloin kilvoittelija on aloittanut hengellisen talonsa rakentamisen suoraan katosta eli ryhtynyt heti alkuun vaikenemiskilvoitukseen. mutta näin käy yleensä vain erikoisesta Jumalan johdatuksesta.

A. Vapahtaja sanoo: »Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.» (Mt.7:21) Niin sinäkin, rakas veljeni, älä rakasta vain sanoin jumalalliseksi tekevää vaikenemiskilvoitusta, joka suo vilpittömien harjoittajiensa jo täällä ajassa nähdä selvästi heijastuksia taivasten valtakunnasta ja Jumalasta ja tulevassa elämässä takaa vielä kokonaisemman ja täydellisemmän näkemisen. Rakasta vaikenemista todella vilpittömästi käytännössä ja pidä huoli, että oikean uskon lisäksi olet tulvillaan hyviä tekoja. Elä rauhassa kaikkien kanssa, mikäli se sinusta riippuu (kts.Room.12:18), ole keskittynyt, vapaa huolehtimisesta ja hätäilemisestä, vähäpuheinen, hiljainen, kaikkeen tyytyväinen ja tunne oma heikkoutesi. Yleensäkin tarkkaa valppaana ja raittiina hengelliset silmät auki niitä erilaisia ja monimuotoisia kiusauksia, jotka päivittäin sinua kohtaavat. Taistele kärsivällisesti jokaista myrskyä ja murhetta vastaan olipa aihe mikä tahansa.

Siitä että meidän tulee olla oikean uskon ja hyvien tekojen kaunistamia, opettaa selkeästi kunniakas Herran veli sanoen: »Usko ilman tekoja on kuollut.» (Jaak.2:17) Mutta niin ovat teotkin ilman uskoa. Apostoli Jaakob jatkaa: »Näytä minulle teoistasi uskosi.» (Jaak.2:18; kr. tekstiversion mukaan) Ja jo ennen häntä Herramme Jeesus Kristus, meidän kaikkien ohjaaja ja opettaja, sanoi opetuslapsilleen: »Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää (Mt.28:19 – 20).Ja pyhä Gregorios Teologi tiivistää: “Kolmea asiaa vaatii Jumala jokaiselta kastetulta: oikeaa uskoa sielulta, siveyttä ruumiilta ja totuutta kieleltä.” (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 147. 16 A)

Vapahtaja itse sanoi opetuslapsilleen, jotka pyysivät Häntä lisäämään heille uskoa: »Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: ‘Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen’, ja se tottelisi teitä» (Lk.17:5 – 6). Samoin Hän sanoi: »Jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, niin ette ainoastaan voisi tehdä sitä, mikä viikunapuulle tapahtui, vaan vieläpä, jos sanoisitte tälle vuorelle: ‘Kohoa ja heittäydy mereen’, niin se tapahtuisi. Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa uskoen, te saatte.» (Mt.21:21 – 22) Sairaalle Hän sanoi: »Sinun uskosi on sinut pelastanut.» (Lk.17:19)

Pyhittäjä lisak Syyrialainen opettaa:

Usko on hienojakoisempaa ja kevyempää kuin tieto, yhtä lailla kuin tieto on hienojakoisempaa kuin aistein havaittavat asiat. Kaikki pyhät, jotka ovat tulleet otollisiksi tähän elämäntapaan – pyhään ihmetykseen Jumalan edessä – vaeltavat uskon vahvistamina yliluonnollisen elämän nautinnoissa. Uskolla emme tässä tarkoita uskoa Jumalan kolmeen erillisinä kumarrettavaan persoonaan tai Jumaluuden kaiken yläpuolella olevaan yhteen luontoon tai Hänen ihmeelliseen suunnitelmaansa ihmiskunnan pelastamiseksi, kun Hän otti päälleen meidän luontomme – tätä emme tarkoita, vaikka tämäkin usko on sangen ylevä. Tarkoitan sitä uskoa, jonka armon valo saa sarastamaan sielussa yhtyessään ymmärryksen todistukseen. Tämä usko vahvistaa sydämen, niin että se pysyy empimättä varmana toivossaan, kuitenkin kaukana kaikesta omahyväisyydestä. Tämä usko ei tule korvin kuultavaksi, vaan se avaa hengelliset silmät näkemään sielun salaisuudet, salaisen jumalallisen rikkauden, joka on kätkössä lihan lapsilta ja paljastuu hengessä niille, jotka saavat aterioida Kristuksen pöydässä Hänen lakejaan tutkiskellen. Herra itse on sanonut: »Jos te pidätte minun käskyni, lähetän minä teille Lohduttajan, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, ja hän opettaa teille koko totuuden.» (vrt.Joh.4:15,17; 16:13)

Pyhä Iisak jatkaa vielä:

Siihen saakka kunnes tulee Hän, joka on salaisuuksien täyttymys, ja kunnes ne paljastuvat meille kokonaan, usko toimittaa Jumalan ja pyhien välillä sanoin ilmaisemattomia sakramentteja. Suokoon Kristus armossaan, että mekin saisimme osallistua näihin salaisuuksiin* – täällä vakuutena tulevaisista ja siellä, ts. taivasten valtakunnassa, todellisesti yhdessä Häntä (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 150. 16 B)

*Sakramentteja kutsutaan ortodoksisen Kirkon piirissä mieluummin “pyhiksi salaisuuksiksi”.

E. Viidenteen kohtaan eli huolista ja hätäilystä vapaana elämiseen – olipa huoliin ja hätäilyyn sitten aihetta tai ei – antaa itse Herra opetusta evankeliumissa: »Sen tähden minä sanon teille: älkää kantako huolta* hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi hätäilemisellään lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te kannatte huolta vaatteista? – Älkää siis huolehtiko sanoen: ‘Mitä me syömme? tahi: ‘Millä me itsemme vaatetamme?’ Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis kantako huolta huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.»’ (Mt 6:25 – 28)

Pyhä Iisak puolestaan muistuttaa: »Ellet ole vapaa huolista, älä odota löytäväsi valoa sielustasi, älä liioin tyyneyttä ja hiljaisuutta, silloin kun aistisi ovat valtoiminaan.» – Portaiden kirjoittaja puolestaan opettaa: »Pienikin haiven kaikertaa silmää, ja huolen häiväkin riittää hävittämään vaikenemisen. Vaikenemiskilvoitus nimittäin on ajatusten sivuun sysäämistä ja sinänsä hyväksyttävien huolien hylkäämistä. Joka on kohonnut todelliseen vaikenemiseen, ei huolehdi edes omasta ruumiistaan. Sillä Hän joka on luvannut huolehtia siitä, ei petä.» (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 151. 16 E)

* kantaa huolta tai huolehtia sopii mielestäni tässä ja muuallakin paremmin alkutekstin merimnao- verbin vastineeksi kuin UT:n entisen käännöksen murehtia. (suom.)

Kaiken jo sanotun lisäksi sinun tulee tietää tämäkin: tilanteen niin vaatiessa meidän on oltava valmiit ilomielin »kadottamaan elämämmekin» eli luopumaan hengestämmekin Herran Jeesuksen Kristuksen elämää antavien käskyjen ja niiden mukaisen uskon edestä. Herra Jeesus Kristus itse sanoo: »Joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.»

Usko siis horjumatta ja ilman pienintäkään epäilystä, että Jumalihminen Jeesus Vapahtaja on sekä ylösnousemus että elämä ja kaikki muukin mitä pelastukseen tarvitaan. Hän itse on sanonut: »Minä olen ylösnousemus ja elämä: joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollutkin. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.» (Joh.11:25 – 27; 3:16 ja 10:10) Olitpa siis missä tilanteessa tahansa unohda taakse jäänyt ja kurottaudu sitä kohti mikä on edessä (Fil.3:13), kuten apostoli sanoo, ja juokse taaksesi vilkuilematta yhdessä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme kanssa eteenpäin tielläsi. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 160. 18)

Aterioituasi todellisen kilvoittelijan tavoin seuraten pyhän Paavalin ohjetta kaikkinaisesta itsensähillitsemisestä (1Kor.9:25), lue istuallasi sopiva määrä isien kirjoituksia, etenkin sellaisia jotka käsittelevät hengen raittiutta. Sitten nuku tunnin verran, jos päivät ovat pitkät. Herättyäsi tee vähän käsityötä* samalla myös rukoillen. Sen jälkeen rukoile niin kuin edellä on neuvottu, sitten taas lue, mietiskele ja pyri nöyrtymään, että tuntisit itsesi kaikkia muita alhaisemmaksi. Sillä on sanottu: »Jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään» ja »Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.» (Lk.18:14;1Kor 10:12) Vielä on sanottu: »Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Ylpeyden alku on siinä, ettei tunneta Herraa. Ylpeät harjoittavat hillittömästi laittomuutta.» (Jaak.4:6; vrt. Siirak 10:12; Ps.119:51LXX) Apostoli kehottaa: »Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin.» (Room.12:16)

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa: »Itsensä tuntee todella se, joka ei pidä itseään minkään arvoisena. Jumalalle ei mikään ole niin rakasta kuin se, että luemme itsemme viimeisten jouk- koon.» Pyhä Iisak taas sanoo: »Nöyrämielisille paljastuvat salaisuudet» ja »Missä nöyryys versoaa, siellä Jumalan kunnia pursuaa» sekä vielä »Armon edellä käy nöyryys ja kurituksen edellä omahyväisyys»

Pyhä Barsanufios puolestaan neuvoo: »Jos todella tahdot pelastua, kuule minua ja tee niin kuin sanon: irrottaudu maasta ja johda mielesi ylös taivaaseen sekä pysyttele siellä mietiskelyissäsi yötä päivää. Antaudu halveksittavaksi niin paljon kuin vain voit kestää ja taistele nähdäksesi itsesi kaikkia ihmisiä alempana. Tämä on ainoa oikea tie, eikä ole muuta tietä sille, joka tahtoo pelastua häntä vahvistavan Kristuksen avulla. (vrt. Fil.4:13) Juoskoon – juoskoon juoksemistaan se joka tahtoo, että voittaisi omakseen kaipaamansa. (vrt. Fil.3:12) Minä olen tämän todistajana elävän Jumalan edessä, joka tahtoo suoda iankaikkisen elämän kaikille sitä haluaville.» Portaiden kirjoittaja toteaa: »En paastonnut, en valvonut, en nukkunut paljaalla permannolla, mutta nöyrryin ja Herra pelasti minut heti.»

Ennen muuta pyri välttämään kaikkea huomiota. Pyhä Barsanufios sanoo tästä: »Vapaus huolista vie sinut kaupungin porteille. Se että ihmiset sivuuttavat sinut huomiotta tekee sinusta kaupungin asukkaan, ja se että kuolet kaikille ihmisille tekee sinusta kaupungin ja sen aarteiden perijän.» Barsanufios neuvoo edelleen: »Jos tahdot pelastua, pyri välttämään kaikkea huomiota ja riennä kohti määränpäätä.» Pyhän Barsanufioksen oppilaan pyhän Johanneksen mukaan huomion välttäminen tarkoittaa sitä, ettei pidä itseään kenenkään kanssa samanarvoisena eikä sano mistään hyvästä teosta: »Myös minä olen tehnyt niin.»

Näitten mietteitten jälkeen istuudu taas ja rukoile puhtaasti ajatusten harhailematta iltaan saakka. Veisaa tavanomainen ehtoopalvelus ja lausu loppusiunaus. Usko vilpittömästi sydämessäsi, että Jumala suo meille lahjojaan, palkintojaan ja lohdutustaan sen mukaan kuin olemme nähneet vaivaa, uurastaneet ja kärsineet hyveen tähden. Pyhä psalminkirjoittajakin sanoo: »Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahduttaa minun sieluni.» ((Ps.94:19) Vapahtaja itse lupaa: »Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.» (Mt.11:28)

Suuri Paavali päättelee: »Jos kerran yhdessä Kristuksen kanssa kärsimme, myös yhdessä hänen kanssaan kirkastumme. Sillä minä päätän, etteivät tämän nykyisen ajan kärsimykset ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.» (Room.8:17 – 18); alkuosaltaan vapaa käännös) Ja jumalallisien asioiden tuntija Maksimos vakuuttaa: »Kaikki eivät siis saa yhtä lailla Jumalan hyvyyksiä, koska kaikilla ei ole yhtä paljon uskoa. Sen mukaan kuin meillä on uskoa, on meillä myös alttiutta ilmaista uskomme teoissa. Niin teot ovat uskomme mitta ja tällä mitalla meille armoakin mitataan. Joka ei tee uskon tekoja, osoittaa siten epäuskonsa suuruuden, ja tällä epäuskon mitalla mitataan se armo, jonka epäuskomme tähden menetämme. Suotta siis pahansuopa kadehtii menestyviä, sillä selvästikin hänen itsensä – eikä kenenkään muun – vallassa on enentää uskoa ja uskon mukaisia tekoja ja siten suurentaa omaa armoannostaan uskonsa määrän mukaan.» **

Lopuksi ano koko sielustasi Jumalalta, että elämämme jäljellä oleva aika ja sen loppu olisi kristillinen, kivuton, kunniallinen ja rauhallinen ja että saisimme lisäksi hyvän vastauksen Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 186 – 188. 37)

* Tarkoittaa jotakin kevyttä keljassa tehtävää puuhaa kuten korinpunomista, puuesineiden valmistamista yms.

** Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemisesta. kohta 180. Filokalia 11 s. 196-197.

Jaottelumme ensimmäiseen ryhmään kuuluva – lihallisesti ja luonnonvastaisesti elävä – muistuttaa vaeltajaa, joka taivaltaa keskiyön pilkkopimeässä. Hän harhailee läpitunkemattoman pimeyden keskellä eikä pysty näkemään ja erottamaan itseään. ei liioin sitä, minne on menossa. Vapahtaja sanoo: »Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa.» (Joh.12:35) Toinen – joka on luopunut pahasta ja alkanut tehdä hyvää – vaeltaa kuin tähtikirkkaassa yössä. Tähtien heikossa valossa hän kulkee hitaasti, lyö jalkansa usein arvostelukyvyttömyyden kiviin ja kompastelee. Hän siis jo näkee jonkin verran ja erottaa jotakin itsestään mutta vain varjonomaisesti. Hänenlaisilleen kuuluu kehotus: »Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee ! » (Ef.5:14)

Kolmas puolestaan – se joka elää luonnonmukaisesti ja sielullisesti – vaeltaa kuin täydenkuun valaisemassa tyynessä yössä. Kuunsäteiden ohjaamana hän kulkee suoraan eteenpäin pahemmin harhailematta ja hänen matkansa edistyy. Hän näkee itsensä kuin kuvastimesta ja pystyy erottamaan myös matkatoverinsa. On sanottu: »Te teette hyvin, jos otatte vaarin profeetallisesta sanasta, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.» (2Piet.1:19)

Mutta neljäs – se joka elää yliluonnollisesti ja hengellisesti vaeltaa pilvettömän keskipäivän kirkkaudessa auringonsäteiden häntä valaistessa. Auringonvalossa hän näkee ja tutkii itsensä tarkkaan ja tutkii myös monia muita tai paremminkin kaikkia, niin kuin apostoli sanoo. (vrt.1 Kor 2:15) Hän osaa myös arvioida oikein lähes kaiken mikä häntä kohtaa, oli se mitä tahansa ja tapahtui miten tahansa. Itse hän vaeltaa eksymättä ja ohjaa seuraajansakin kompastelematta todelliseen valoon, elämään ja totuuteen. Hänen kaltaisilleen kuuluvat pyhän kirjan sanat »Te olette maailman valkeus.» (Mt.5:14) Pyhä Paavali puolestaan sanoo: »Jumala, joka sanoi: ‘Loistakoon valkeus pimeydessä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.» (2Kor.4:6) Autuas Daavid taas anoo »Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus» (Ps.4:7) ja vakuuttaa »Sinun valkeudessasi me valkeuden näemme.» (Ps.36:10) Ja Herra itse vahvistaa: »Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.»(Joh.8:12) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 195.42)

Sanat “armahda minua” ovat sitten myöhemmät isät liittäneet pelastaviin rukoussanoihin “Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika”. He ovat näin jatkaneet rukousta lähinnä niitä varten jotka ovat vielä lapsia hyveessä, toisin sanoen aloittelijoita ja epätäydellisiä. Mutta edistyneille ja Kristuksessa täydellistyneille riittää yksikin seuraavista ilmaisuista »Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika» ja joskus pelkästään nimi »Jeesus». Se on heille täydellistä rukoustyötä, johon he antautuvat kaikesta sydämestään ja iloiten, sillä se täyttää heidät kaiken ymmärryksen ylittävällä nautinnolla ja riemulla, jollaista eivät näkö- tai kuuloaisti pysty koskaan suomaan. Näin nämä kolminkertaisesti autuaat sulkien aistinsa astuvat lihan ja maailman ulkopuolelle. Heissä asuva Jumalan lahja ja armo juovuttaa heidät autuaallisella rakkaudella. He puhdistuvat, valaistuvat ja täydellistyvät, sen mukaan kuin he jo nyt vakuudeksi tulevaisista pääsevät katselemaan kuin peilistä yliolennollisen Jumaluuden yliluonnollista, alutonta ja luomatonta armoa. Näille edistyneille riittää, kuten jo totesimme, pelkkä yhdenkin Jumalihmisestä ja Sanasta käytetyn nimityksen muisteleminen ja mietiskely. Se tempaa heidät korkeuksiin, kohottaa Hengessä sanoin ilmaisemattoman tiedon ja ihmiskielellä kuvaamattomien ilmestyksien piiriin. Siitä meille antaa kiistattoman varmuuden ja selvän takeen suloisin sieluja rakastava Herramme Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jonka sanat ovat myös tekoja ja ovat Hänen oman ilmoituksensa mukaan »henki ja elämä» (Joh.6:63). Hän itse julistaa suureen ääneen: »Ilman minua te ette voi mitään tehdä.» (Joh.15:5) Jos te anotte jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen» (Joh.14:14; suomal. Raamatussa tarpeeton lisäys minulta) ja »Mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen.» (Joh.14:13) Muutakin vastaavanlaista Hän on sanonut, kuten olemme jo aikaisemmin esittäneet. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 210. 50)

Tällainen on siis se rukous, jota kutsutaan puhtaaksi ja keskittyneeksi sydämen rukoukseksi ja josta syntyy sydämeen tietynlainen lämpö. Onhan kirjoitettu: “Minun sydämeni hehkuu minun rinnassani; kun minä mietiskelin, syttyi minussa tuli.” (Ps.39:4) Tätä tulta Herra Jeesus Kristus on tullut sytyttämään sydämemme maahan, joka aikaisemmin kasvoi himojen orjantappuroita mutta tuottaa nyt armon vaikutuksesta Hengen hedelmiä. Herra itse on sanonut: »Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!» (Lk.12:49) Tämä tuli lämmitti ja poltti Kleopasta ja hänen seuralaistaan ja sai heidät haltioissaan huudahtamaan toisilleen: »Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?» (Lk.24:32) Suuri Johannes Damaskolainenkin sanoo yhdessä kaikkein puhtaimman Jumalansynnyttäjän kunniaksi kirjoittamassaan troparissa: »Sydämessäni palava rakkauden tuli Neitseeseen panee minut veisaamaan.»

Pyhä Iisak puolestaan kirjoittaa:

Itsepakotusta vaativa työskentely synnyttää sydämeen tavattoman lämmön, jota mielessä uudella ja erikoisella tavalla liikkuvat ajatukset lietsovat. Tämä työskentely ja sisäinen valppaus herkistävät mielen lämmöllään ja suovat sille näkökyvyn.

Tämä lämpö joka seuraa hengellisen näkemisen armoa avaa myös kyynelvirrat.

Ehtymättömät kyyneleet antavat sielulle ajatusten rauhan. Ajatusten rauhasta se kohoaa mielen puhtauteen. Ja kun mieli on puhdistunut, ihminen pääsee näkemään Jumalan salaisuudet. Tämän jälkeen mieli kohoaa näkemään profeetta Hesekielin tavoin ilmestyksiä ja merkkejä.

Kyyneleet, päänsä takominen rukoillessa ja maassa kieriskeleminen sisäisen palon vallassa saavat kyynelten suloisen lämmön heräämään sydämessä, ja ylistettävän haltioitumisen vallassa sydän lennähtää Jumalan eteen ja huutaa: »Minun sieluni janoaa Sinua, elävää väkevää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?» (vrt.Ps.42:3) (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 214. 54)

Totuuden sekä hyvän ja eläväksi tekevän Hengen vaikutuksesta todistavat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen ja muu vastaava, niin kuin apostoli Paavali sanoo kutsuessaan niitä jumalallisen Hengen hedelmiksi. (Gal.5:22) Hän myös kehottaa: »Vaeltakaamme valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä.» (Ef.5:8-9) Kaikki mikä ei ole sopusoinnussa tämän kanssa, on eksytystä. Eräs Jumalassa viisas vastasi kysyjälle:

Rakkaani, eksytyksestä vapaasta pelastuksen tiestä, jota minulta tiedustelit, haluan sanoa, että on monia teitä jotka johtavat elämään, ja monia jotka johtavat kuolemaan. Yksi elämään johtava tie on Kristuksen käskyjen pitäminen. Hänen käskyistään löytyvät kaikki hyveet ja erityisesti seuraavat kolme, joita ilman ei kukaan saa nähdä Herraa: nöyryys, rakkaus ja laupeus. Nämä kolme ovat voittamattomia aseita taistelussa paholaista vastaan. Ne on meille lahjoittanut Pyhä Kolminaisuus, ja niihin ei demonien parvi pysty katsahtamaankaan. Demoneissa ei näet ole jälkeäkään nöyryydestä, ovathan ne ylpeytensä tähden joutuneet pimeyteen ja niille on valmistettu ikuinen tuli. (vrt. Mt.25:41) Kuinkapa niissä olisi rakkauden ja laupeuden häivääkään, ovathan ne ihmissuvun leppymättömiä vihollisia eivätkä hetkeksikään herkeä taistelemasta sitä vastaan? Suojatkaamme siis itsemme näillä kolmella kilvellä – nöyryydellä, rakkaudella ja laupeudella, sillä niiden kantaja on voittamaton vihollisten edessä.

Sama viisas on myös sanonut:

Näemme, että tämä kolmisäikeinen lanka (vrt. Saarn.4:12), jonka Pyhä Kolminaisuus on palmikoinut ja punonut, on sekä kolme että yksi. Se on nimitykseltään tai – jos niin haluat -myös koostumukseltaan kolminainen, mutta sen voima ja vaikutus sekä kyky lähentää Jumalaan, taivuttaa sielu Hänen puoleensa ja tehdä se Hänen omakseen on yksi ja sama. Näitä kolmea hyvettä Herra tarkoittaa sanoessaan: »Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani keveä.» (Mt.11:30) Herran rakastama opetuslapsikin vakuuttaa: »Hänen käskynsä eivät ole raskaat.» (1Joh.5:3) Sen tähden sielu, joka elämällä puhtaasti, pitämällä käskyt ja turvautumalla näihin kolmeen aseeseen, jotka ovat itse Jumala, on liittynyt Jumalaan, on pukeutunut Jumalaan itseensä ja nöyryys, laupeus ja rakkaus ovat tehneet sen asemansa puolesta jumalaksi.*

Kun tällainen sielu sitten jättää taakseen aineellisen kaksinaisuuden** ja kohoaa jopa lain täyttymyksen, rakkauden, yläpuolelle, silloin se yhtyy yliolennolliseen elämän Antajaan, Kolminaisuuteen, on välittömässä yhteydessä Häneen, ottaa valoa Hänen valostaan ja riemuitsee ehtymättömässä iankaikkisessa ilossa. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 240.73)

* Ks. Jumalallistuminen s. 353.

** Aineellinen kaksinaisuus tarkoittaa aistimaailmaa, joka koostuu aineesta ja muodosta. (Filokalia III s. 68, alaviite).

Nyt on aika sinun, hengellinen lapsemme, oppia ennen kaikkea ja kaiken ohella myös tämä: jousiampuja ei viritä nuolta, ellei hänellä ole maalia – niin senkin joka tahtoo oppia vaikenemiskilvoituksen, tulee panna päämääräkseen pitää sydämensä aina sävyisänä. Pyhä Isidoros muistuttaa: »Hyveen saavuttamiseksi ei riitä pelkkä harjoitus, vaan harjoituksen on oltava säänneltyä. Jos näet kilvoittelemme saavuttaaksemme sävyisyyden, mutta sallimme sisäisen levottomuuden keskeyttää kilvoituksemme, se merkitsee että vaikka haluammekin pelastua, emme halua toimia niin, että se edistäisi pelastustamme.» Jo paljon ennen Isidorosta on jumalallinen Daavid sanonut: »Hän johdattaa sävyisiä oikein, hän opettaa sävyisille tiensä.» (Ps.25:9 LXX) Ja Siirak vakuuttaa: »Sävyisille paljastuvat salaisuudet” (Tämä on vain joissakin tietyissä VT:n käsikirjoitukissa täydennyksenä jakeeseen Siir.3:19)

ltse suloisin Jeesus sanoo: »Oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sieluillenne» (Mt.11:29; alkutekstin paos kirkkoraamatussa suomennettu hiljainen) ja »Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan.» (Mt.5:5; huomautus kuten edellä) Maa tarkoittaa sydäntä, joka armon avulla kantaa kolmikymmen-, kuusikymmen- tai satakertaisen hedelmän sen mukaan, onko kyseessä aloitteleva, varttunut vai täydellinen kilvoittelija. Sävyisä ei aiheuta milloinkaan levottomuutta eikä ole itse levoton, paitsi silloin kun on kyse oikeasta uskosta. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 247. 77)

Mutta jos sattuu että joudut joskus levottomuuden valtaan tai lankeat johonkin muuhun hairahdukseen ja siten harhaannut pois oikealta tieltä, sinun tulee heti sopia loukkaajasi tai loukkaamasi kanssa. Koko sielustasi sinun on kaduttava, murehdittava ja itkettävä sekä syytettävä itseäsi, sinun on samalla oltava koko ajan varuillasi ja viisaasti varjeltava itseäsi uudelta lankeemukselta. Opettaahan Herra Jeesus: »Sen tähden jos tuot lahjasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.» (Mt.5.”3-24) Apostoli Paavali puolestaan sanoo: »Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisillenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut. (Ef.4:31 – 32) ‘Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.’ Älkää antako auringon laskea vihanne yli. (Ef.4:26) Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle. (Room.12:19) Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.» (Room.12:21) Näin opetetaan sopimaan toisten kanssa. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 248.79)

Pyhä Iisak opettaa edelleen: “Katumus on laiva, pelko sen kapteeni ja rakkaus on jumalallinen satama. Pelko ajaa meidät katumuksen laivaan ja kuljettaa tämän elämän löyhkäävän meren halki jumalallisen rakkauden satamaan, johon pääsevät kaikki katumustyötä tekevät ja katumuksen kuormaa kantavat (vrt. Mt.11:28). Ja kun olemme päässeet rakkauden satamaan, olemme saavuttaneet Jumalan. Vaelluksemme on ohi ja olemme saapuneet tuonpuoleisen maailman saareen, joka on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen asuinsija.»

Jumalalle mieluisasta murheesta sanoo Vapahtajamme: »Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.» (Mt.5:4) Pyhittäjä Iisak, jonka opetuksia jo edellä lainasimme, kirjoittaa kyynelistä: »Rukouksessa vuodatetut kyyneleet ovat merkki Jumalan laupeudesta, johon sielu on katumuksen kautta kypsynyt. Ne osoittavat, että katumus on kelvollisena otettu vastaan ja kyynelehtivän sielun edessä avautuvat puhtauden tasangot. Sillä jos ihminen ei vapaudu ajallisissa askartelevista ajatuksista eikä hylkää maallisia toiveita ja ala halveksia tätä maailmaa, ja ellei hän ala valmistautua lähtöönsä ja ellei hänen sielussaan ala liikkua ajatuksia tuonpuoleisista, eivät silmätkään pysty vuodattamaan kyyneleitä. Kyyneleet syntyvät keskittyneestä puhtaasta mietiskelystä, monista toistuvista ja harhailemattomista ajatuksista sekä etenkin yhdestä ymmärryksessä syntyvästä jonkinlaisesta hienonhienosta ajatuksesta, jonka mieleentulo täyttää sydämen murheella. Kaikki tämä saa kyyneleet virtaamaan vuolaina. »Pyhä Johannes, Portaiden kirjoittaja, opettaa: »Niin kuin tuli kuluttaa ruo’on, niin myös puhtaat kyyneleet pyyhkivät pois kaikki tahrat sekä ruumiista että sielusta.»

»Pyrkikäämme lähtöämme muistamalla puhtaisiin vilpittömiin kyyneliin. Niihin ei sisälly paholaisen petosta eikä omahyväisyyttä. Ne päinvastoin puhdistavat ihmisen, enentävät rakkautta Jumalaan, pesevät pois synnin ja tuovat tilalle himottomuuden.»

»Älä luota kyynelvirtoihisi ennen kuin olet kokonaan puhdistunut. Ethän voi olla varma viinistäkään, heti kun se on kuurnasta laskettu ja suljettu leileihin. »*

»Pelon kyynelillä on oma vartijansa – pelko varjelee niitä; sen sijaan rakkaudesta kumpuaviin kyyneliin vihollinen voi – ennen kuin rakkaus on kehittynyt täydelliseksi – joissakin tapauksissa ehkä helpostikin ujuttaa petoksensa. Täysin turvassa ne ovat vasta sitten, kun sydän hehkuu kauttaaltaan rakkauden sammumattomassa tulessa. Hämmästyttävää on, kuinka vähempiarvoinen ilmiö** on omalla ajallaan turvallisempi.»

»Lähdön muistamisen nostattamat kyyneleet synnyttävät pelon. Mutta kun pelosta kasvaa pelottomuus, seuraa ilo. Ja kun tämä käsittämätön ilo lakkaa, silloin avautuu pyhän rakkauden kukka.»

Oman itsensä soimaamisesta opettaa suuri Antonios: »Suuri kilvoitus on ihmiselle siinä, että hän tunnustaa itsensä aina syylliseksi Jumalan edessä ja odottaa kiusausta viimeiseen hengenvetoonsa asti.»

Eräältä toiselta pyhältä isältä kysyttiin »Mitä tärkeää olet löytänyt kilvoituselämän tiellä, isä?» Tämä vastasi: »Sen että syytän kaikesta itseäni.» Kysyjä piti vastausta erinomaisena ja sanoi: »Todellakaan ei ole muuta tietä kuin tämä.»

Abba Poimen taas huokasi: »Tämä maailma on tullut täyteen hyveitä. Mutta ota pois niistä yksi, ja ilman sitä ihminen vain vaivoin pysyy pystyssä.» Häneltä kysyttiin: »Mikä on tämä hyve?» Hän vastasi: »Se että ihminen aina soimaa itseään.» Vielä hän lisäsi: »Jos joku soimaa itseään, niin kohtasipa häntä mikä tahansa – vahinko, loukkaus tai muu murhe – hän pitää jo ennalta itseään sen ansainneena eikä joudu koskaan hämmennyksiin.» (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 251 – 252. 81)

*Oli olemassa vaara että viinin käydessä leilit pakahtuvat.

**Tarkoitetaan pelon kyyneliä, joiden hengellinen arvo on vähäisempi kuin rakkauden aikaansaamien. (Suom.)

Isät sanovat, että sen joka tahtoo järkevästi harjoittaa henkistä raittiutta, pitää aina pyrkiä sisäänhengityksen kautta laskeutumaan sydämeensä ja rukoilemaan siellä puhtaasti ja keskittyneesti, niin että tarkkaa, mietiskelee ja ajattelee ainoastaan rukoussanoja »Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua». Näin on meneteltävä siihen saakka, kunnes mieli valaistuu sydämessä. Pyhä Diadokhos sanoo: »Jotka mietiskelevät lakkaamatta Herran Jeesuksen pyhää ja kunniallista nimeä sydämensä syvyydessä, voivat nähdä myös mielensä valon.» (kts. Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, kohta 59. Filokalia I s.300) Kun niin on tapahtunut, me vaellamme siitä lähtien Jumalan avulla kilvoituksemme jäljellä olevan osuuden harhautumatta ja kompastelematta, koska kuljemme valossa tai paremminkin valon lapsina.

Valon antaja Jeesus sanoo: »Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, että teistä tulisi valon lapsia. (Joh.12:36) Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.»Joh.8:12) Ja Daavid huutaa Herralle: »Sinun valossasi me näemme valon.» (Ps.36:10) Pyhä apostoli Paavali puolestaan sanoo: »Jumala joka sanoi: ‘Loistakoon valo pimeydessä’, on se, joka loisti sydämiimme.» (2Kor.4:6) Sisimmän valaistuminen johtaa todellisia uskovia kuin kirkkaasti loistava lyhty ja antaa heidän katsella sitä mikä on aistien ulottumattomissa. Ja koska he ovat puhdassydämisiä (vrt.Mt.5:8), heille avautuu taivaan portti enkelimäiseen ylevään elämään ja tilaan. Lisäksi tämä valaistuminen säteilee heille kuin auringonkehrä erilaisia armolahjoja: kyvyn tutkia ja arvostella asioita oikein, selvänäkemisen ja ennaltanäkemisen lahjan jne. Lyhyesti sanottuna aikaisemmin tuntemattomiksi jääneet salaisuudet kirkastuvat, selviävät ja aukeavat heille, ja Hengen vaikutuksesta he täyttyvät yliluonnollisella ja jumalallisella voimalla. Tämä yliluonnollinen voima saa aikaan sen, että heidän maan tomusta tehty ruumiinsakin kevenee, tai paremminkin heidän painava lihansa ohentuu ja leijuu irti maasta.

Pyhän Hengen valaisevan voiman vaikutuksesta jotkut pyhistä isistä vielä ruumiissa ollessaan ylittivät kuivin jaloin syviä jokia ja laajoja meriä ja kulkivat hetkessä taipaleita, joihin normaalisti olisi kulunut monta päivää, aivan kuin olisivat olleet aineettomia ja ruumiittomia. Myös monia muita ihmeellisiä ilmiöitä esiintyi heidän vaikutuksestaan taivaassa ja maassa, auringossa ja meressä, ja he tekivät ihmetekoja niin erämaissa kuin kaupungeissakin, kaikkialla ja kaikissa maissa, petojen ja matelijoiden keskellä, lyhyesti sanoen koko luomakunnan piirissä, kaikissa sen elementeissä – kaikki luomakunnan elementit lisäsivät heidän kunniaansa. Kun he seisoivat rukouksessa, heidän tahraton kunniakas ruumiinsa kohosi kuin siipien kannattamana irti maasta. Armon kuluttava, jumalallinen ja aineeton tuli poltti poroksi heidän ruumiinsa aineellisuuden ja painon ja sai heidät – oi ihmettä – kohoamaan keveinä ylöspäin. Heissä asuva jumalallinen voima ja armo näet muokkasi heitä väkevällä kädellään ja ikään kuin takoi heidät entistä jumalallisempaan muotoon.

Lopun jälkeenkin muutamien kunnianarvoiset ruumiit ovat säilyneet hajoamattomina ja todistaneet siten ilmiselvästi siitä yliluonnollisesta armovoimasta, joka heissä asui ja joka asuu kaikissa uskossaan varmoissa. Yleisen, koko maailmaa koskevan ylösnousemuksen jälkeen sama Hengen valaiseva voima antaa heille ikään kuin siivet ja heidät »temmataan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin he saavat aina olla Herran kanssa» (Vrt.1 Tess.4:17), niin kuin sanoo Paavali, tuo sanoin ilmaisemattomiin salaisuuksiin vihkiytynyt jumalallinen apostoli.

Hengen innoittama Daavid veisaa: »He saavat vaeltaa sinun kasvojesi valossa, Herra, ja sinun nimessäsi he riemuitsevat koko päivän – hän tarkoittaa iankaikkista päivää – ja sinun vanhurskautesi voimasta heidät korotetaan, sillä sinä olet heidän väkevyytensä, heidän kerskauksensa, ja sinä armossasi kohotat meidän sarvemme. (Ps.89:16 – 18) Jumalan väkevät ovat kohonneet ylen korkealle maasta.» (Ps.47:10LXX)

Jesaja puolestaan julistaa suureen ääneen: »Ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman he kohottavat siipensä kuin kotkat.» (Jes.40:31)

Pyhä Makarios vakuuttaa: »Jokainen sielu, joka uskon ja kaikkien hyveiden innokkaan harjoituksen kautta on tullut otolliseksi voimallisesti ja tietoisesti pukeutumaan täydellisesti Kristukseen ja on yhdistänyt itsessään olevan turmeltumattoman Jumalan kuvan taivaalliseen valoon, saa aina konkreettisen tiedon taivaallisista salaisuuksista. Ylösnousemuksen päivänä tämän saman taivaallisen kunniaa säteilevän kuvan voimasta myös ruumis kirkastuu yhdessä sielun kanssa. Henki tempaa sen Herraa vastaan yläilmoihin, kuten on kirjoitettu (1Tess.4:17), ja siitä tulee Hänen kirkkautensa ruumiin kaltainen (Fil.3:21), ja niin sekä sielu että ruumis hallitsevat yhdessä Kristuksen kanssa iankaikkisesti.» (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 275.95)

Kuuliaisuuteen perustuva vaikenemiskilvoitus on todellisten kristittyjen tie, heidän omaksumansa Jumalalle mieluinen hengenelämän muoto ja pyhä työskentely, se on oikea, eksytyksestä vapaa, aito, selvästi Kristukseen kätketty elämä.

Tämän tien avasi ja siihen meidät perehdytti itse suloisin Jumalihminen Jeesus, sitä vaelsivat pyhät apostolit ja heidän uskolliset seuraajansa maineikkaat johtajamme ja opettajamme. Siitä lähtien kun Kristus tuli ensimmäisen kerran maan päälle, aina tähän päivään saakka he ovat elävöittävien sanojensa säteilyllä ja ihmeteoillaan loistaneet maailmassa kuin tähdet. (Fil.2:15) He luovuttivat tämän perinnön ensin toisilleen ia sitten myöhemmin heidän välityksellään tämä hyvä siemen (Mt.13:24), pyhä hapatus (Mt.13:33), pyhitetty uutisleipä (vrt. Room.11:16), varma talletus (vrt.1 Tim.6:20), armon voima korkeudesta (Lk.24:49), kallisarvoinen helmi (Mt.13:46), Isän meille suoma jumalallinen perintö, peltoon kätketty aarre (Mt.13:44), Hengen vakuus (2 Kor.1:22), kuninkaallinen merkki, elävä virtaava vesi (vrt. Joh.4:14), jumalallinen tuli, arvokas suola, armolahja, sinetti, valo tai mitä muuta nimitystä siitä käytämmekään, on siirtynyt sukupolvesta toiseen aina meidän aikaamme saakka. Ja näin tulee myös jatkumaan: salaisella tavalla tämä perintö siirtyy sukupolvelta toiselle aina Kristuksen toiseen tulemukseen saakka. Hän on luvannut olla seuraajiensa kanssa »joka päivä maailman loppuun asti» (Mt.28:20) eikä Hän valehtele. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… IV/ 279.97)

Valikoima pyhien isien opetuksia

*Kilvoittelijan tulee kaikella tarmollaan keskittyä siihen, ettei nautintojen hyöky pääse vahingoittamaan hänen sielunsa ylevää tilaa. Kuinka näet alhaiseen lihalliseen nautintoon kiinnittynyt sielu voisi vapaasti kohottaa katseensa sukulaiseensa henkiseen valoon? Sen tähden tulee ennen kaikkea harjoittaa itsehillintää joka on siveyden varma vartija, eikä sallia meitä vallitsevan mielen ajatella epäpuhtaita ajatuksia. On siis välttämätöntä huolehtia sisäisestä ihmisestä, ettei mieli lentelisi sinne tänne, vaan keskittyisi päämääräänsä Jumalan kunniaan. Näin vältämme Herran tuomion:

Voi teitä, kun te olette valkoisiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.(Mt.23:27 – 28)

Siksi tarvitaan suurta kilvoittelua – ja nimenomaan Jumalan lakien mukaista kilvoittelua – sekä sydämen että puheiden ja tekojen vartioinnissa, ettei Jumalan armo jäisi meissä turhaksi. (kts.2 Kor.6:1)

Vaha saa muodon sitä muovailevan käsissä. Samalla tavoin muovatkaamme mekin Herramme Jeesuksen Kristuksen opetuksella sisäistä ihmistämme. Siten teemme totta Paavalin opetuksesta: »… te olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.» (Kol.3:9 – 10) Vanhaksi ihmiseksi apostoli kutsuu yhteisesti kaikkia syntejä ja saastutuksia. Meidän tulee muokata sisäistä ihmistämme uuteen elämään aina kuolemaan asti, että voisimme rehellisesti sanoa: »Minä elän, en enää minä vaan Kristus elää minussa.» (Gal.2:20)

Tarvitaan suurta tarkkaavaisuutta ja vireää valppautta ettemme mitenkään poikkeaisi käskyjen noudattamisessa siitä mitä meille on opetettu. Silloin menettäisimme suuren palkan – eikä se olisi ainoa seuraamus: myös kauheat uhkaukset kohdistuisivat meihin. Toisinaan paholainen hyökkää ja sinkoaa kiivaasti houkutustensa tulinuolia hiljentyneeseen ja rauhasta nauttivaan sieluun. Se yllättää sielun tulituksellaan, herättää mielessä uinuvat muistot ja painaa ne syvälle sieluun, niin että niitä on vaikea pyyhkiä pois. Tällaisessa tilanteessa meidän on valpastuttava ja pyrittävä tarkoin tekemään tyhjiksi pahan juonet, aivan kuin tarkkaavaisuutensa äärimmilleen jännittänyt urheilija, joka nopeilla väistöillään torjuu vastustajan hyökkäykset. Turvatkaamme kaikessa rukoukseen ja ylhäältä tulevaan apuun – se saa taistelun taukoamaan ja se myös torjuu pahan nuolet. Apostoli Paavali opettaa: »Kaikessa ottakaa uskon kilpi jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.» (Ef.6:16) (Valikoima pyhien isien opetuksia rukouksesta ja tarkkaavaisuudesta. IV / 297. 1-2)

* Kappalejako on Dobrotoljubijen mukainen: kreikkalaisessa laitoksessa sitä ei ole.

 

Simeon Tessalonikalainen

Jeesuksen rukous parantaa sekä sielun että ruumiin, sillä Pietari sanoi: »Jeesuksen Kristuksen nimessä nouse ja käy» (Apt.3:6) ja »Aineas, Jeesus Kristus parantaa sinut»(Apt.9:34). Se suo jumalallisen valaistuksen, koska Kristus on todellinen valo (joh.1:9) ja välittää kirkkauttaan ja armoaan niille, jotka kutsuvat Häntä avukseen. Psalmintekijä sanoo: »Tulkoon Herran meidän Jumalamme kirkkaus meidän päällemme (Ps.90:17LXX), ja Herra itse sanoo: »Joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valo.» (Joh.8:12) Tämä rukous vuodattaa jumalallista laupeutta, sillä me etsimme laupeutta ja Herra on laupias ja armahtaa kaikkia jotka Häntä kutsuvat (vrt. Ps.86:5 ja 145:8), ja toimittaa viipymättä oikeuden kaikille, jotka Häntä avuksi huutavat (Lk.18:7).

Jeesuksen rukous suo nöyrille jumalallisia ilmestyksiä ja vihkii heidät Jumalan salaisuuksiin, sillä taivaallinen Isä itse ilmoitti sen kalastaja Pietarille (Mt.16:17). Paavali puolestaan temmattiin Kristuksessa paratiisiin ja hän kuuli Jumalan ilmoituksia (2Kor.12:3). Aina tämä rukous vaikuttaa tällä tavoin. Se on myös ainoa pelastus, sillä apostolin sanoin, meillä »ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa» (Apt.4:12) ja »tämä on totisesti maailman Vapahtaja Kristus» (Joh.4:42). Sen tähden viimeisenä päivänä jokainen kieli tahtoen tai tahtomattaan tunnustaa ylistäen »Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra» (Fil.2:11). (Autuas Simeon, Tessalonikan piispa: Pyhästä rukouksesta IV/ 304.)

 

Simeon Uusteologi

Ihminen on siis luotu sellaiseksi ja sitä varten olemiseen saatettu, että saatuamme täällä maan päällä näitä pieniä hyvyyksiä saisimme tulevassa elämässä kiitollisuutemme ja Jumalaa kohtaan tuntemamme rakkauden vuoksi nauttia suuremmista iankaikkisista hyvyyksistä. Mutta, voi meitä! Ei siinä kyllin, että emme välitä vähääkään tulevaisista: emme tunne kiitollisuutta edes näistä ajallisista hyvyyksistä, vaan olemme kiittämättömyydessämme pahojen henkien kaltaisia tai – totta puhuen – niitäkin kurjempia. Sen tähden ansaitsemmekin sitä ankaramman rangaistuksen, mitä enemmän olemme Jumalalta saaneet osaksemme hyvää ja oppineet tuntemaan Hänet, joka meidän tähtemme on tullut kaltaiseksemme – kuitenkin ilman syntiä (Hebr.4:15) – päästääkseen meidät eksytyksestä ja vapauttaakseen synnistä.

Mitä vielä sanoisin? Kaiken edellä sanotun uskomme ainoastaan sanoissamme, mutta teoillamme kiellämme sen. Eikö Kristuksen nimi ole tunnettu kaikkialla – kaupungeissa ja kylissä, luostareissa ja vuorilla? Jos haluat, tutki tarkoin, pitävätkö ihmiset Hänen käskynsä. Ja todellakin: tuhansien ja kymmenien tuhansien joukosta löydät tuskin ainoatakaan, joka on kristitty sekä sanoissaan että teoissaan. Eikö Herramme ja Jumalamme sanonut pyhässä evankeliumissa:»Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin» (Joh.14:12)? Kuka meistä uskaltaisi sanoa: »Minä teen Kristuksen tekoja ja uskon oikein Kristukseen»? Ettekö näe, veljet, että tuomiopäivänä me paljastumme epäuskoisiksi ja saamme pahemman rangaistuksen kuin ne, jotka eivät ole koskaan tunteneet Herraa? Sillä joko meidät on tuomittava epäuskoisiksi tai sitten Kristus on valehtelija, mikä on mahdotonta, veljeni, todellakin mahdotonta.

Tämän olen kirjoittanut – en estääkseni ketään vetäytymästä pois maailmasta tai kehottaakseni ennemmin elämään keskellä sen hyörinää – vaan tehdäkseni selväksi kaikille, jotka tämän kertomuksen lukevat, että se joka tahtoo tehdä hyvää, saa Jumalalta voiman tehdä sitä missä paikassa tahansa. (Pyhä Simeon Uusteologi: Uskosta IV/ 321)

 

Tuntematon

Jotkut isistä kutsuvat tätä työskentelyä sydämen hiljaisuudeksi, toiset tarkkaavaisuudeksi, jotkut sydämen varjelemiseksi, toiset henkiseksi raittiudeksi ja vastaansanomiseksi*, toiset ajatusten tutkimiseksi ja mielen vartioinniksi. Mutta olipa nimitys mikä tahansa, kaikki he ovat yhtä lailla muokanneet sen avulla sydäntään ja saaneet ravita sieluaan jumalallisella mannalla.

Tätä työskentelyä tarkoittaa Saarnaaja sanoessaan: »Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi ja vaella nuhteettomana sydämesi teitä ja poista sydämestäsi katkera kiivaus. (Saarn.11:9 LXX) Jos hallitsijassa nousee viha sinua vastaan, älä jätä paikkaasi.» (Saarn.10:4)Paikalla hän tarkoittaa sydäntä – sanoohan Herrakin: »Sydämestä lähtevät pahat ajatukset.» (Mt.15:19) Vielä Herra sanoo: »Älkää korkeita tavoitelko.» Lk.12:29) »Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään.» (Mt.7:14) »Autuaita ovat hengessään köyhät» (Mt.5:3) – toisin sanoen ne jotka eivät sisimmässään välitä ollenkaan tämän maailmanajan asioista.

Myös apostoli Pietari kehottaa: »Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne perkele käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet hän saisi niellä… jne.» (1Piet.5:8) Erittäin selvästi kirjoittaa apostoli Paavali sydämen varjelemisesta kirjeessään efesolaisille: »Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa – – jne.» (Ef.6:12 jne.) (Tuntematon: Kolmesta tavasta rukoilla IV/ 331)

*Tarkoittaa, että sanoo vastaan pahoille ajatuksille.

** Tästä kappaleen loppuun on todennäkoisesti myöhempää lisäystä

Ensimmäinen munkkeuden ikäkausi on himojen heikentäminen – tämä on aloittelijoiden tehtävä.

Toinen askelma ja ikäkausi, joka kasvattaa hengellisen poikasen nuorukaiseksi, on keskittyminen psalmilauluun. Kun himot ovat tyyntyneet ja heikentyneet, on psalmilaulu suloista kielelle ja Jumala ottaa sen huomioon. Ei näet ole mahdollista veisata Herralle vieraalla maalla (vrt. Ps.137:4) eli himojen täyttämässä sydämessä. Psalmilauluun omistautuminen on edistyvien tuntomerkki.

Kolmas askelma ja ikäkausi, jolloin kilvoittelija kasvaa nuorukaisesta hengelliseksi mieheksi, on kestävä pysyminen rukouksessa – tämä on tunnusomaista jo pitkälle ehtineille. Rukous eroaa psalmilaulusta siinä missä täysi-ikäinen mies nuorukaisesta tai pojasta – sen mukaan millä asteella olemme.

Lisäksi tulee vielä vanhuksen ja harmaahapsen neljäs askelma ja ikäkausi: sisäisten silmien herkeämätön kiinnittäminen hengellisiin asioihin. Siihen pystyvät vain täydelliset. Katso, tie on kuljettu loppuun ja portaat kiivetty ylös asti.

Kun siis nämä asiat ovat näin ja Henki on ne niin säätänyt, ei lapsukaisen ole mahdollista kasvaa mieheksi ja varttua vanhuuteen muutoin kuin aloittamalla ensimmäiseltä askelmalta ja kohoamalla askelma kerrallaan näitä neliaskelmaisia portaita kohti täydellisyyttä.

Sille joka tahtoo syntyä hengellisesti uudelleen, on himojen heikentäminen eli sydämen varjelu ensimmäinen askel kohti valoa. Ilman sydämen varjelua on näet mahdotonta heikentää himoja, saavathan ihmisen saastuttavat pahat ajatukset alkunsa sydämestä, niin kuin Vapahtaja sanoo (Mt.15:19).

Seuraavana tulee omistautuminen psalmilaululle. Kun himot ovat sydämen vastustuksesta tyyntyneet ja heikentyneet, alkaa mieltä polttaa halu sovintoon Jumalan kanssa. Siitä mieli vahvistuu ja hyökkää tarkkaavaisuus aseenaan sydämen ympärillä myrskyävien ajatusten kimppuun. Ne karkotettuaan se omistautuu jälleen psalmilauluun, toiseen tarkkaavaisuuden ja rukouksen lajiin. Siitä taas seuraa pahojen henkien vastahyökkäys ja himojen henget myllertävätkin rajusti sydämen syvyyttä, mutta Herran Jeesuksen avuksi kutsuminen hävittää ja sulattaa ne kuin vahan.

Sydämen ulkopuolelle paiskatut pahat henget hämmentävät aistien avulla mielen pintaa. Siksi mieli vaikkakin nopeasti tyyntyy, ei voi täysin vapautua pahojen henkien hyökkäyksistä, niin etteivät ne ollenkaan kävisi sen kimppuun. Se on mahdollista vain niille, jotka ovat kasvaneet täyteen miehuuteen: he ovat vetäytyneet kaiken näkyväisen ulkopuolelle ja tarkkaavat lakkaamatta sydäntään.

Täydestä miehuudesta tarkkaavainen kilvoittelija kohoaa vähä vähältä harmaahapsen viisauteen eli hengellisen näkemisen korkeuksiin, mikä on suotu täydellisille.

Joka harjoittaa oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä näitä kilvoituksia, pystyy tekemään kaikkea karkotettuaan himot sydämestään. Hän paneutuu psalmilauluun ja puolustautuu oikeassa järjestyksessä aistien herättämiä, mielen pintaa hämmentäviä ajatuksia vastaan. Mutta tarpeen tullen hän voi myös kohottaa sekä ruumiilliset että henkiset silmänsä taivaaseen ja rukoilla puhtaasti totuudessa. Näin sopii kuitenkin menetellä perin harvoin ilmassa väijyvien pahojen henkien takia. Sillä ainoastaan yhtä meiltä kysytään: että sydämemme olisi puhtaaksi varjeltu.

Jos – apostolia lainatakseni – juuri on pyhä (Room.11:16), on ilmeistä, että myös oksat ja hedelmät ovat pyhiä. Mutta sellainen joka varjelematta sydäntään, niin kuin olemme esittäneet, kohottaa silmänsä ja mielensä taivaaseen haluten nähdä henkisiä asioita, kuvittelee ennemminkin harhoja kuin näkee totuuden heijastuksia. Koska hänen sydämensä on saastassa, ei ensimmäinen eikä toinen tarkkaavaisuuden harjoitustapa auta häntä eteenpäin. Emmehän taloa rakentaessammekaan pane ensin kattoa ja vasta sitten laske perustuksia – sehän olisi mahdotonta -, vaan ensin laskemme perustukset, sitten pystytämme seinät ja vasta sen jälkeen teemme katon. Sama pätee myös hengellisessä elämässä. Ensin laskemme hengellisen rakennuksemme perustan varjelemalla sydäntämme ja heikentämällä siinä vaikuttavia himoja. Tälle perustalle pystytämme hengellisen huoneemme seinät torjumalla aistien nostattaman pahojen henkien vihurin ja pyrkimällä mahdollisimman nopeasti niiden hyökkäysten tavoittamattomiin. Sen jälkeen voimmekin kattaa talomme kääntymällä kokonaan Jumalan puoleen ja irrottautumalla kaikesta maallisesta. Ja niin on hengellinen rakennuksemme lopullisesti valmis Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme, jolle kuuluu kunnia iankaikkisesti. Aamen. (Tuntematon: Kolmesta tavasta rukoilla IV/ 334 – 336)