Samarialaisen naisen sunnuntai
| Tsasounan suunnalta |
| WWW. TSASOUNA. NET |
Samarialaisen naisen sunnuntai
Joh.4:5–42
Tämän päivän evankeliumi kertoo meille Samariasta. Samaria on yksi Israelin neljästä maakunnasta ja sijaitsee Juudean ja Galilean välissä. Samarialaiset ovat oikeastaan juutalaisia, Jaakobin heimoa. V.721e.Kr. puhkesi maakunnassa levottomuuksia. Eräs pakanakuningas valloitti Samarian ja sijoitti sinne oman kuningaskuntansa väestöä. Aikojen kuluessa juutalaiset solmivat avioliittoja valloittajiensa kanssa ja seurauksena oli, että seuraavat sukupolvet sekoittuivat. Kansa ei ollut juutalaisia eikä pakanoita. Heidän tapansa samoin kuin uskontonsa sekoittuivat. Sen tähden oikeauskoiset juutalaiset ympäröivillä alueilla halusivat erottautua samarialaisista ja osittivat joskus vihaansa heitä kohtaan. He pitivät samarialaisia Israelin laittomuuden lapsina, kieltäytyivät menemästä heidän kanssaan avioliittoon ja jopa tervehtimästä heitä. Jos heidän matkansa suuntautui Samarian takaisille alueille, he kiersivät Samarian alueen. Toisinaan myös samarialaiset menettelivät samoin. Kun juutalaiset kielsivät samarialaisia palvelemasta Jumalaa Salomonin temppe1issä, nämä rakensivat oman temppelinsä Garissimin vuorelle.
Evankeliumin kertomus tapahtuu pienessä Sykarin kaupungissa Samariassa. Kaupungin ulkopuolella sijaitsee kuuluisa kaivo, jota kutsuttiin Jaakobin lähteeksi. Tätä tapahtumaa ennen samarialaisilla ei ollut tietoa Kristuksesta, eikä Hänen toiminnastaan, koska he pysyttelivät täysin erossa juutalaisista. Kertomuksen naisesta tulee tavallaan lähetystyöntekijä, eräänlainen samarialaisten kummitäti. Ihmeellisesti kaikki asiat tapahtuvat! Kuulimme, että tuo nainen oli syntinen, ollut neljä kertaa avioliitossa ja nyt eli viidennen miehen kanssa eronneena tai laittomasti. Tämä nainen, jota pidettiin syntisenä ja jota halveksittiin, kohtaa Kristuksen, katuu ja uskoo Häneen. Hänen elämänsä muuttuu ja hänen kauttaan myös muiden elämä. Hänen ei mennyt Kristuksen luo, vaan Kristus itse meni hänen luokseen. Tämä on merkillepantava kohta ja se muistuttaa meitä velvollisuudestamme mennä oman aikamme samarialaisten keskuuteen ja tuoda heidät Kristuksen luo. Joka juhlana ja sunnuntaina ovat kirkkomme ovet avoinna, jotta ihmiset tulisivat kohtaamaan Kristusta. Moni jää tulematta, meidän aikamme samarialaiset, publikaanit ja Sakkeukset. He odottavat meidän auttavan heidät elävän veden lähteelle. Kristuksen esimerkki velvoittaa meitä samalla kun se asettaa meidät tuomiolle. Kristus, joka tuntee ihmisten sydämet, poikkesi tieltä etsiäksensä kadotetun sielun. Kristus oli myös ihminen. Kivet hehkuivat kuuman Samarian auringon paahteessa. Oli päivän kuumin hetki. Eräs kirkon isistä on sanonut, että “ samarialainen nainen tuli keskipäivällä, koska aamulla ja iltapäivällä tulivat kaupungin muut naiset hakemaan vettä. Tämä nainen häpesi moraalitonta elämäänsä ja pelkäsi joutuvansa naisten ivan kohteeksi”. Keskustelu, joka käytiin Jeesuksen ja naisen välillä on samalla kertaa sekä yksinkertainen että syvällinen. Nainen meni hakemaan vettä kaivosta ja sen sijaan löysi kuolemattomuuden lähteen: ”Mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa”. Nainen tunnisti kanssaan keskustelevan miehen Messiaaksi, jota kutsuttiin Kristukseksi. Se muutti hänen elämänsä. Mutta nainen ei pysähtynyt tähän. Hän ei halunnut pitää kokemusta yksin omana tietonaan, vaan halusi pelastuksen tulevan kaikkien samarialaisten osaksi. Nainen otti vesiruukkunsa, riensi kaupunkiin kehottaen kaikkia katsomaan Messiasta, miestä, jota koko kansa oli kauan ikävöinyt. “Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?” Se lämpö, jota nainen tunsi sydämessään sai hänet viemään sanan kaupunkilaisille. Ja kansa meni Kristuksen luo: ”Niin he lähtivät kaupungista ja menivät Hänen luokseen”. Samarialaiset, nuo, joita heidän juutalaiset serkkunsa halveksivat, pyysivät Kristusta jäämään luokseen, päinvastoin kuin gerasalaiset erään toisen kerran kehottivat Jeesusta menemään pois heidän alueeltaan, kun tämä oli parantanut kaksi riivaajien vaivaamaa.
Mitä tämän päivän evankeliumi meille opettaa? Se antaa meille esikuvaksi samarialaisen naisen ja sykarilaiset. Se opettaa meille, kuinka ratkaisevan tärkeää on rakastaa Kristusta kaikesta sydämestään. Se opettaa meille katumuksen merkityksestä ja synnillisen elämän uudistumisen mahdollisuudesta. Näiden pelastavaisten kokemusten jälkeen olemme kykeneviä menemään ihmisten keskelle ja etsimään niitä, jotka elävät Kristus-elämän ulkopuolella. Kykenemme saamaan heidät vakuuttuneiksi siitä, että elämä Kristuksen lähellä on rauhaa ja kauneutta.
Tällaiset ihmiset eivät ole meistä kaukana, eikä meidän tarvitse mennä kauaksi heitä etsiäksemme. Heitä on ystäviemme ja sukulaistemme joukossa. He kaikki odottavat meitä, että o1isimme ammennusastioita ja auttaisimme heitä juomaan elämän vettä.
Kunnia… Aamen.