Tsasounan suunnalta
WWW. TSASOUNA. NET

Ortodoksisuuden sunnuntaina

Joh. 1: 43 – 51

Olemme aloittaneet Suuren paaston. Tätä ensimmäistä paastosunnuntaita kutsutaan ortodoksisuuden sunnuntaiksi. Sanaa ”ortodoksinen” käytettiin ensimmäisen kerran v. 842 tämän sunnuntain yhteydessä, kun puolustauduttiin ikonoklasteja, kuvainriistäjiä vastaan. Tuolloin päätettiin, että ikonit kuuluvat kristillisyyteen ja että niitä tulee kunnioittaa.

Myöhemmin sana ”ortodoksinen” laajeni käsittämään koko Konstantinopolin kirkon oppia. Tänä sunnuntaina oli tapana lukea virallinen asiakirja nimeltä synodikon, joka sisälsi kaikkien kirkonkiroukseen julistettujen harhaoppien johtajien nimet.

Idän kristillisyys katsoi tarpeelliseksi tällä tavoin tunnustaa oikean uskonsa paaston alussa.

Tänäkin aikana on oikein ja tarpeellista, että ortodoksinen kirkko ilmaisee oman näkemyksensä täysin selvästi. Kirkkojen ekumeeniset yhdistymispyrkimykset ovat tarpeellisia ja toivottavia. Niitä esiintyykin runsaasti aikanamme. Kirkkomme rukoilee jatkuvasti kaikkien yhdistymistä. Nuo pyrkimykset eivät kuitenkaan saisi olla vesittämässä ja tyhjäksi tekemässä Kirkon uskon perusteita ja perinteitä.

Eilen illalla tämän sunnuntain vigiliapalveluksen veisut sisältävät julistusta Jumalan ihmiseksi tulemisen salaisuudesta ja todellisuudesta. Juuri Kristuksen lihaksituleminen on se perusta, johon ikonien kunnioitaminen perustuu. Kristuksen lihaksitulo on perusikoni, kaikkien ikonien perustyyppi.

Triodionissa, paaston ajan jumalanpalvelustekstit sisältävässä kirjassa, ilmaistaan ikoneille osoitetun kunnioituksen syvin tarkoitus: ” On totta, että Kristuksen Kirkko on koristeltu Kristus-Vapahtajan, pyhän Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien ikoneilla. Ne ovat kirkon hienoimmat koristeet. Käyttäessämme Kristuksen ikoneita, joita ylistämme ja kunnioitamme, emme joudu harhaan Joutukoot hämmennyksiin ne, jotka eivät usko tätä. Sillä me polvistumme Lihaksitulleen Pojan edessä kunnioittaessamme Hänen ikoniaan.!

Kunnioitetut pyhät kantoivat Jumalan kuvaa itsessään vaikka elivät ja ajattelivat epätäydellisesti. Taivaalliseen, jumalalliseen kuvaan, Kristukseen, verrattuina he tietystikin olivat heikkoja jäljitelmiä. Mutta heissä me kunnioitamme alkukuvaa, joka on Kristus ja jonka kuvaksi ihminen on luotu.  Näin paaston alussa meitä muistutetaan siitä, että olemme kadottaneet tuon alkukuvan kauneuden. Alkanut paaston aika on tuohon alkukuvan kauneuteen pyrkimistä.

Tämän sunnuntain epistolatekstissä kuulimme kirjoittajan kuvaavan Mooseksen ja Daavidin, Israelin patriarkkojen ja marttyyrien kärsimyksiä, ”noiden, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle, ja joita kivitettiin, kiusattiin, rikkisahattiin, mestattiin ja joiden usko voitti maailman.”

Näitä kuvia ei ollut tehty puusta, vaan lihasta. He edeltä kuvasivat ja ilmoittivat lopullisen ikonin, Kristuksen persoonan, ilmestymisestä.

Tämän päivän evankeliumi ei suoranaisesti käsittele ikoneita eikä ortodoksisuutta. Kuulimme siitä, kuinka apostoli Filippus tuo Natanaelin Jeesuksen luo. Myös hän halusi Jeesuksen opetuslapseksi. Jeesus sanoi Natanaelille:” Ennen kuin Filippus sinua kutsui, kun sinä olit viikunapuun alla, minä näin sinut”.

Tästä ilmoituksesta hämmästyneenä Natanael tunnustaa: ”Rabbi, Sinä olet Jumalan Poika”.  Jeesus sanoi Natanaelille, että tämä on näkevä suurempiakin asioita, kuin tällaista pitkän matkan päästä näkemistä: ”Te saatte nähdä taivaat avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle”

Nämä sanat avaavat meille valtavan mietiskelyn alueen. Emme tiedä, mitä Natanael oli tekemässä tai ajattelemassa viikunapuun alla. Oliko hänellä kiusauksen hetki, vai neuvottomuuden vai armon hetki, tai vain yksinkertaisesti lepohetki.

Mutta tuntuu siltä, että Herra ei olisi maininnut sitä, ellei se olisi ollut ihan määrätty hetki, Natanaelin elämän käännekohta.

Meidän elämässämme on ollut hetki tai useampiakin, jolloin olemme olleet ikään kuin Natanaelin tavoin ”viikunapuun alla”,kriitillisiä käännekohtia, joissa Jeesus itse näkymättömänä näkee meidät ja kutsuu meitä.

Tiedämme sydämissämme, olemmeko vastanneet kutsuun vai kapinoineet sitä vastaan.  Me saamme kuitenkin valmistautua uuteen armoon, uusiin näköaloihin, uusiin kutsuihinkin.

Opetuslasten elämä kohosi valosta yhä suurempaan valoon. Meillekin kuuluu tuo sama lupaus nähdä taivaat avoinna ja enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas, ylös Pelastajamme luo ja sieltä alas meidän luoksemme. Enkelien maailma ei ole meitä yhtään kauempana kuin ihmisten maailma.

”Te saatte nähdä taivaat avoinna”. Nämä sanat ovat tämän ortodoksisuuden sunnuntain hengellinen opetus.

Kilvoitustiemme suuressa paastossa on alkanut ja henkemme tähyilee kohti taivasta ja Jumalan valtakuntaa. Emme saa lannistua, vaikka päämäärämme häämöttääkin kaukana. Aavistamme ja tiedämme, että pyhänä pääsiäisenä koemme jo esimakua Jumalan valtakunnasta. Silloin, Kristuksen ylösnousemuksessa, uusi kirkastunut olotila laskeutuu maan päälle. Tänä päivänä kuitenkin olemme vielä matkalla ja siksi meille opetetaan, että ortodoksisuus on oikein uskomista ja myös oikeata Jumalan ylistämistä.

Paastoamisessa me juuri tunnustamme pyhää uskoamme ja uskomme mukaan pyrimme Jumalan armovoiman avulla kohoamaan syntisyydestämme ylöspäin Jumalan valtakunnan elämään.  Tämän sunnuntain evankeliumin mukaan pyhä usko avaa meille näkymän ylöspäin.. Meidän uskonelämämme ja uskonkokemuksemme perustana ovat kirkon uskontodistus. Uskomme tulee näkyä myös jokapäiväisessä elämässä. Nykyajan ihminen saattaa ehkä ajatella, että riittää, jos uskon totuudet ovat vain ajatuksellisen tietämisen kohde. Uskon totuudet ovat kuitenkin kristillisen elämämme ja kutsumuksemme ohjeellisia sääntöjä. Niiden varaan rakentuu henkilökohtainen uskonelämämme kaikkine ilmaisuineen.

Ikonit, joita tänä päivänä myös muistetaan, ovat meille viittamerkkejä Jumalan valtakunnan todellisuuteen.  Dionysios Areopagitan mukaan ikoni, pyhä kuva, ilmaisee salattua, sillä ”kuva on heijastusta näkymättömästä, ja katselemalla näkyväistä voimme kohota jumalalliseen näkemiseen”.  Kunnia olkoon…   Aamen.