Halvaantuneen sunnuntai

                                                          Tsasounan suunnalta  
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

Halvaantuneen sunnuntai

Joh. 5:1–15

Kristus nousi kuolleista!

Elämme vielä pääsiäisaikaa. Tänä aikana jokaisella sunnuntailla on oma aiheensa. Tänään pääsiäiskauden kolmantena sunnuntaina evankeliumi kertoo halvaantuneen parantumisesta Bedestan lammikolla. Lammikon reunalla makasi halvaantunut, joka oli odottanut 38 pitkää ja tuskallista vuotta, että joku auttaisi hänet lammikkoon. Mutta hän ei koskaan ehtinyt ajoissa veteen, jonka enkeli kuohutti ja teki siten parantavaksi. Aina joku ehti hänen edelleen.

Useimmilla meistä on kokemusta jonottamisesta. Olemme ärtyneitä jos joku etuilee. Voimme aavistaa tuon halvaantuneen mielialat maatessaan lammikon reunalla. Ehkä hän oli jo lähellä epätoivoa.”Herra, minulla ei ole ketään”, hän vastaa Jeesuksen kysymykseen: ”Haluatko tulla terveeksi?”. Tuo mies tunsi yksinäisyyden tuskan.
Oikeastaan Jeesuksen kysymys tuntuu tarpeettomalta. Kukapa sairas ei haluaisi parantumista ja terveyttä. Jeesus kuitenkin tarkoitti kysymyksellään aivan muuta. Hän halusi tietää, uskoiko halvaantunut paranemisen mahdollisuuteen. Jeesus paransi ihmisiä, mutta Hän edellytti uskoa parantavaan voimaansa. Nytkin hän halusi tietää, oliko mies kenties epätoivossaan menettänyt uskonsa. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Jos meillä on tahto pysyä terveenä tai tahdomme tulla terveiksi sairastuttuamme, silloin parantavat voimat uudistavat meitä.

Lähimmäistemme joukossa on monenlaisia sairaita. Jotkut tietävät, milloin heidän sairautensa alkoi. Toiset taas sairastuivat tai saivat tiedon sairaudestaan yhtäkkiä, varoittamatta. Monesti sairaudet ja ruumiimme vammat ovat seurausta väärästä elämäntyylistä ja -tavasta.

Joskus kuulee sanottavan, että Jumala rankaisee sairauksilla. Useimmiten sairaudet ovat kuitenkin itse aiheuttamiamme. Jumala kyllä sallii sairauksien tulla elämäämme kasvattamaan meitä ja sitä varten, että etsisimme Jumalaa ja hänen valtakuntaansa.

Kun Jeesus aloitti sairaan parantamisen, Hän aloitti sen aina ihmisen sisimmästä. Hän antoi synnit anteeksi. Tätä Jeesus tarkoitti kysymyksellään: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Myöhemmin, kun Jeesus tapaa halvaantuneen parantuneena, Hän varoittaa tätä: ”Katso, sinä olet tullut terveeksi, älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi!”

Kerran eräältä lääkäriltä kysyttiin, mikä hänen mielestään on tuhoisin sairaus. Hänen vastauksensa oli: “Yksinäisyys”. Varmasti evankeliumin halvaantunut mies oli yksinäinen. Sitä todistavat hänen sanansa: ”Herra, minulla ei ole ketään”.

Yksinäisyys saa ihmiset tekemään epätoivoisiakin tekoja. Yksinäisyys on tutkimusten mukaan pääsyy itsemurhiin. Se on myös suurin syy alkoholismiin. Yksinäisyys ei ole riippuvainen iästä. On pieniä lapsia, joiden yksinäisyys johtuu siitä, että vanhemmilla on liian vähän aikaa heille. On murrosikäisten yksinäisyyttä. He tuntevat, että vanhemmat eivät ymmärrä ja ovat heitä vastaan. On avioliiton yksinäisyyttä, jossa kaksi ihmistä voi elää yhdessä läheisessä suhteessa ja kuitenkin tuntea vierautta. On myös iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä. He saattavat tuntea itsensä tarpeettomiksi ja ei—toivotuiksi. Yksinäisyyttä voi aiheuttaa myös rakastetun menettäminen tai oman kuoleman pelko.

Tässä suhteessa olemme samankaltaisia evankeliumin halvaantuneen kanssa. Meillä on sama ongelma.”Herra, minulla ei ole ketään”. Mikä olisi sopiva hoito tähän ihmisen suurimpaan ja pahimpaan sairauteen?

Hoitokeinoja on monia: väärää hoitoa tai oikeata hoitoa.

Väärää hoitoa on yrittää hukuttaa yksinäisyytensä huvitteluun. Ihminen yrittää ostaa itsensä ulos vankeudestaan tavaroiden avulla, kenties lankeamalla juomaan tai lukemattomilla muilla tavoilla. Jotkut raatavat ylettömästi tai ovat lakkaamatta menossa ja jossakin puuhassa. He suunnittelevat ohjelmansa niin, ettei jäisi koskaan yksinäistä hetkeä.

Ensimmäiseksi meidän tulisi kysyä itseltämme, johtuuko yksinäisyytemme kenties meistä itsestämme. Olemmeko itse olleet aiheuttamassa omaa halvaantumistamme ja jäämistämme tavallaan elämän ulkopuolelle.

Usein olemme antautuneet itsesääliin, odottaen toisten ihmisten rakastavan meitä, vaikka meidän tulisi tarjota apuamme ja rakkauttamme toisille. Unohtuu, että ainoa keino saada rakkautta on antaa rakkautta. Meidän on lähdettävä liikkeelle, tehtävä jotakin. Meidän on alettava rakentaa siltoja toisiin saariin, toisiin yksinäisiin. Puhumalla heille ensin, odottamatta, että he puhuvat meille ensin. Osoittamalla heitä kohtaan kiinnostusta ja aitoa huolenpitoa.

Yksinäisyyden hoitotapa on myös itsensä antaminen toisten palvelemiseen.

Eräs syvimmistä syistä yksinäisyyteen on Jumalan kaipuu. Yksinäisyys on pohjimmiltaan sitä, että tuntee itsensä epätäydelliseksi ja puutteelliseksi. Se on sellaista nälkää, joka vetää meitä kohti Jumalaa. Vain Jumala voi tuon nälän tyydyttää. Saattaa olla niin, että Jumala sallii meidän joutua yksinäisyyteen, jotta ymmärtäisimme elämämme tyhjyyden ilman Häntä. Yksinäisyys onkin sisäistä tyhjyyttä, joka halajaa täyttymyksekseen ainoaa, joka voi tyhjyyden täyttää, Kristusta. Hän on antanut meille tietoisuuden elämän arvosta ja tärkeydestä. Hän on antanut mielle tiedon voiman lähteestä ja suunnasta, joka ei vie koskaan harhaan.

Synti on suurin tuhoaja juuri siksi, että se saattaa ihmisen yksinäiseksi erottamalla hänet Jumalasta, todellisesta itsestään ja lähimmäisistä. Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa hävittämään synnin aikaansaamat vauriot, yhdistämään meidät jälleen Jumalaan, todelliseen itseemme ja kanssaihmisiimme.

Olipa sairaus tai sen syntymisen syy mikä tahansa, paranemisen alkuna on syntien anteeksisaamisen kokeminen. Helposti ajattelemme, että vain terveenä oleminen on normaalia ja että olemme siihen oikeutettuja. Mutta sairauskin voi yhtä hyvin palvella Jumalan tarkoituksia. Silloin, kun olemme terveitä ja hyvissä voimissa, saatamme unohtaa, että kaikki on viime kädessä Jumalasta ja hänen sallimaansa. Kun joudumme koettelemuksiin, alamme ajatella asioita ja elämän perimmäisiä kysymyksiä aivan uudella tavalla ja toisista lähtökohdista.

Pääsiäisaikaan kuuluu Kristuksen ylösnousemuksen ilosanoma. Se tulisi jokaisen saada kokea, myös kärsivien ja vaivoissa olevien. Ilosanoma sisältää senkin, että Kristus kantoi meidän sairautemme. Meidän ratkaistavaksemme jää, haluammeko parantua, saada anteeksi syntimme ja elää. Haluammeko antaa itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan haltuun.

Kaikki sisältyy Kristuksen uhriin.

Kristuksen seuraajina emme saisi pitää ensisijaisena asiana fyysistä terveyttä, vaan mahdollisuutta elää Kristuksessa. Olimmepa silloin terveitä tai sairaita, me palvelemme Kristusta ja Hän toimii meissä ja meidän kauttamme.

Herra, minulla ei ole ketään, sanoi halvaantunut Jeesukselle.

Mutta hänellä oli sittenkin joku, itse Kristus Jeesus, Jumalihminen.

Meilläkin on kumppaninamme Vapahtajamme vahvistamassa meitä, kun omassa itsessämme olemme tulossa heikoiksi. Antamassa meille rohkeutta, kun sydämissämme alamme pelätä.

Hän antaa meidän tuntea läsnäolonsa, kun olemme eksymässä yksinäisyyteen. Kun näin uskomme, saamme rohkeutta kohdata ongelmamme, olkoot ne kärsimystä, sairautta, yksinäisyyttä tai mitä tahansa.

Kunnia… Aamen.