Opetuspuheita

25. helluntainjälkeinen sunnuntai

                                                    Tsasounan suunnalta  
                                                                  WWW. TSASOUNA. NET

25. helluntainjälkeinen sunnuntai

Lk. 10: 25 – 37

Vertaus laupiaasta samarialaisesta alkaa kysymyksellä: Mitä minun pitää tehdä, että perisin iankaikkisen elämän, ja se päättyy kuvaukseen siitä, kuinka eräs henkilö antaa apuaan tien vieressä makaavalle.

Tätä vertausta on sanottu suurimmaksi Jeesuksen kertomista. Vertauksen kuultuaan lainoppinut kysyi Jeesukselta: ”Kuka on minun lähimmäiseni?” Silloin Jeesus kertoi tämän vertauksen: Mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon. Rosvot kävivät hänen kimppuunsa, riisuivat hänet, löivät häntä ja jättivät puolikuolleena tien varteen. Sattumalta ensimmäinen paikalle saapuva ihminen oli pappi, joita kutsuttiin juutalaisten “temppelin pylväiksi; Jumalan mies, jonka pyhä kutsumus oli olla lähimmäinen jokaiselle ihmiselle. Kuitenkin hän meni ohi nähdessään haavoittuneen. Toinen paikalle tuleva henkilö on leeviläinen. Hänkin oli sidoksissa temppeliin. Hänen tehtävänään oli mm. laulaa temppelikuorossa. Hänkin meni ohi. Kolmas paikalle tuleva oli samarialainen. Hän oli puoliverinen, joita juutalaiset halveksivat eivätkä halunneet olla heidän kanssaan minkäänlaisissa tekemisissä. Juutalaisten keskuudessa sana “samarialainen” oli kaikkein vastenmielisin sana. Se tarkoitti “koiraa” tai “paholaista”. Eräässä toisessa evankeliumin kohdassa Jeesus pyysi Jaakobin lähteellä vettä samarialaiselta naiselta. Tuo nainen oli niin hämmästynyt, että kysyi: ”Kuinka on mahdollista, että sinä joka olet juutalainen, pyydät vettä minulta samarialaiselta naiselta. Jeesus valitsi sanan “samarialainen” joka oli tuohon aikaan saastaisin sana, jolla juutalaista saattoi nimittää, osoittamaan, että nykyaikana suurin kohteliaisuus, mitä toiselle voi sanoa on kutsua häntä samarialaiseksi. Näin sanan merkitys on nykyisin muuttunut täysin päinvastaiseksi.

Mitä nuo temppelin pylväät eivät aikoinaan tehneet, sen teki tuntematon samarialainen. Nähdessään miehen tien vierellä, hän tunsi sää1iä. Hän meni miehen luo, sitoi haavat, pani hänet aaasinsa selkään, vei majataloon ja huolehti hänestä. Hän meni paljon pitemmälle kuin velvollisuus vaati. Hän jäi miehen luo koko yöksi Seuraavana aamuna hän antaa majatalon pitäjälle lisää rahaa ja sanoo maksavansa kaikki kulut, mitkä tälle hoidosta aiheutuvat.

Tällä vertauksellaan Jeesus tahtoo sanoa aikansa juutalaisille: Jos samarialainen, siitä huolimatta, että hänen nimensä on huonossa huudossa, jota ei pidetty edes lähimmäisenä, jolla on vähäisempi usko teihin verrattuna; jos hän ei epäröi auttaa juutalaista vaikeuksissa, kuinka paljon enemmän teidän, jotka olette Jumalan valittua kansaa, jotka olette kokeneet Jumalan rakkautta, te, joilla on todellinen uskonto, tulisi muuttaa uskonne rakkauden teoiksi. Jeesus ei kertonut vertaustaan vain tuon ajan ihmisille, vaan myös meille. Mitä hän sanoo meille?

Ensimmäiseksi Jeesus haluaa meidän ymmärtävän, että useimmat meistä eivät ole laupiaan samarialaisen kaltaisia, vaan kuten pappi ja leeviläinen. Olemme liian kiireisiä omissa toimissamme, jotta ehtisimme vastata toisten tarpeisiin. Keksimme tuhansia tekosyitä päästäksemme tilanteesta. Kuljemme ohi tien toista reunaa. haluamme kyllä, että toiset olisivat laupiaita samarialaisia, kunhan meidän ei tarvitse olla.

Papin ja leeviläisen synti oli laiminlyömisen synti. He eivät tehneet mitään, kun heidän olisi pitänyt tehdä jotakin. Sillä, etteivät tehneet mitään, he jättivät haavoittuneen kuolemaan. Se oli eräänlainen kuolemantuottamus.

Eiköhän Jeesus tarkoittanut tämän kaltaista syntiä, kun Hän sanoo: ”Minä olin muukalainen, ettekä te toivottaneet minua tervetulleeksi, alaston, ettekä te vaatettaneet minua, sairas, ettekä te käyneet minua katsomassa”.

Pahin synti kanssaihmisiämme kohtaan ei ehkä olekaan vihata häntä, vaan pitää häntä toisarvoisena, kieltäytyä heidän yhteydestään ja olla kunnioittamatta heitä.

Toinen seikka, jonka Jeesus haluaa huomattavan, on se, ettei uskontoa tule harjoittaa vain kirkossa, vaan myös tien vierillä. Pappi ja leviitta katsoivat täyttävänsä velvollisuutensa suorittamalla temppelissä sen, minkä uskonto vaati. Jeesus tahtoo meidän ymmärtävän, että todellinen uskon testaus tapahtuu tien vierillä, ihmisten ja tapahtumien keskellä.

Kolmanneksi opimme tästä vertauksesta, että haavoittuneet ovat yhä keskellämme. Hän ei ehkä ole ruumiillisesti haavoittunut, vaan sellainen, joka elää kurjuudessa, työttömänä, alkoholistina, sorron uhrina, kuolemaisillaan, tuomittuna tai toisten orjuuttamana. Haavoittunut ja apua tarvitseva ei aina makaa tien varrella, hän voi yhtä hyvin olla kävelevä, autolla ajava tai yhtä hyvin juokseva. Siitä huolimatta hän on haavoittunut ja tarvitsee lähimmäisen itselleen.

Kuka on minun lähimmäiseni?

Useinkin haluamme vastata tähän kysymykseen itsellemme, mutta me asetamme rajoja: Tämä on lähimmäiseni, mutta tuo ei ole.

Juutalaisille eivät samarialaiset olleet lähimmäisiä. ”Jokainen on minun lähimmäiseni”, Jeesus sanoo. Jokainen avun tarpeessa oleva. Jokainen, jonka kohtaan. Niinpä kristityn ei tulekaan kysyä: ”Kuka on minun lähimmäiseni”, vaan: ”Kenelle minä voin olla lähimmäinen?”

Olemme velvolliset olemaan lähimmäinen jokaiselle, joka sellaista tarvitsee. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, jos haluamme olla Jumalan kansaa. Jumala ei luonut maailmaa pahaksi ja epätäydelliseksi. Alkuaan hän loi kaiken hyväksi. Ihminen turmeli Jumalan luoman hyvän. Oman vapaan tahtonsa väärinkäyttämisen seurauksena ihminen luo sodat. Ihmisen toiminnasta johtuu miljoonat pakolaiset jokaisen sodan jälkeen. Ihminen saastuttaa maapallon, ihmisen toiminnasta johtuu nälänhätä maapallolla, kun hän jakaa väärin maailman elintarvikkeet. Juuri ihminen asettaa lähimmäisensä makaamaan Jerikon tien varteen, ryöstettynä, lyötynä ja puolikuolleena.

Jeesus aivan kuin haluaa osoittaa ja sanoa: ”Katsokaa, tuollainen on elämän tie. Tällaista tulet jatkuvasti kohtaamaan elämän tiellä. Siellä tien varrella on sinun lähimmäisesi. Häntä sinun Jumalasi käskyt kehottavat rakastamaan.

Kohtaamme tässä maailmassa kärsimystä, tuskaa ja pahaa. Ei siksi, että Jumala tahtoisi pahaa, ei siksi, että Hän loisi pahaa. Jumala haluaa päästä pahasta yhtä paljon kuin mekin. Itse asiassa laupias samarialainen tämän päivän evankeliumissa on Jumala itse. Hän tuli maailmaan hävittämään synnin vallan.

Vastauksen”? voimme antaa kysymykseen ”Miksi Jumala tuli ihmiseksi”? voimme antaa muutamalla vertauksen sanalla: ”Jumala näki ja sääli näkemäänsä ja tuli”.

Avuton, runneltu ruumis tien varrella oli itse ihmisyys tai ihmiskunta syntiin vaipuneena ja kuolemaan tuomittuna. Laupiaan samarialaisen toiminta on Jumalan toimintaa Kristuksessa kohottaakseen meidät terveyteen ja vapauteen.

Jeesus on yhä meidän laupias samarialaisemme. Kun olemme haavoittuneita, Hän parantaa meidät, kun lankeamme, Hän nostaa meidät jälleen ylös. Kun olemme eksyksissä, Hän ohjaa meidät jälleen kotiin. Samarialaisen tavoin Hän tulee luoksemme silloin, kun muut ovat kulkeneet ohitsemme. Hän säälii meitä ja sitoo haavamme.

”Mene ja tee sinä samoin”, Jeesus sanoi lainoppineelle. Tämän saman Hän sanoo tänään meille. ”Olen ollut sinulle lähimmäinen”, Hän sanoo. Olen osoittanut sinulle, mitä rakkaus on. Olen poiminut sinut ylös eksyksissä olon suosta ja tehnyt sinusta uuden ihmisen. Olen puhunut sinulle vertauksen laupiaasta samarialaisesta osoittaakseni sinulle, kuinka ajattelematonta on kulkea ohi.

Kunnia olkoon… Aamen.änH