Mielestä ja ymmärryksestä

6.2.201212.11.2019 admin

Antonios Suuri

Elämä on mielen ja sielun sekä ruumiin yhdistymistä ja keskinäistä kosketusta. Kuolema taas ei ole näiden toisiinsa liittyneiden osien tuhoutumista, vaan niiden yhteyden hajoamista. Sillä Jumalan edessä kaikki säilyy hajoamisen jälkeenkin. (Opetuksia ihmisen luonteesta, Filokalia I, s. 35, kohta 93)

Järki on mielen palvelija. Mitä mieli tahtoo, sen järki ilmaisee. Ihmisen ruumis on kuolevainen, mutta mieli ja järki ovat kuolemattomia. Kun vaikenet, opit ymmärtämään ja ymmärrettyäsi puhut. Hiljaisuudessa mieli synnyttää sanan. Jumalalle kannettu kiitoksen sana on ihmiselle pelastukseksi. ( Opetuksia ihmisen luonteesta, Filokalia I, s. 37.kohta 105)

Jesaja Erakko

Jos Jumala näkee, että ihmisen mieli on kokonaan jättäytynyt Hänen varaansa, eikä sillä ole muuta apua kuin Hän yksin, Hän vahvistaa sitä ja sanoo: »Älä pelkää, poikani Jaakob, sinä Israelin vähäinen väki» (Jes.41:4; Huom. VT:n sitaatit ovat kaikki LXX-laitoksesta) ja vielä: »Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi eivätkä virrat sinua upota; jos tulen läpi käyt, et kärvenny, eikä liekki sinua polta. Sillä minä Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun Vapahtajasi.” (Jes.43:1-3) (Mielen varjelemisesta, Filokalia I, s. 51, kohta 4)

Munkin tulee sulkea sielunsa kaikki ovet, so. aistit, ettei hänen tuhonsa tulisi niiden kautta. Kun mieli näin näkee ettei mikään sitä vallitse, se valmistautuu kuolemattomuuteen kokoamalla kaikki aistinsa yhteen ja tekemällä ne yhdeksi ruumiiksi. Jos mielesi on vapautunut kaikesta maallisesta, se on merkkinä siitä että synti on sinussa kuollut. Jos mieli on vapautunut, katoaa seinä joka erottaa sen Jumalasta. Jos mieli on vapautunut kaikista vihollisistaan ja nauttii sapatin lepoa, se elää jo toista, uutta aikakautta ja mietiskelee uusia ja katoamattomia asioita. Niinpä siis “missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat”. (Mt. 24: 28) (Mielen varjelemisesta, Filokalia I, s. 52, kohdat 7-10)

Munkki Evagrios

Kun mieli riisuu pois vanhan ihmisen ja pukeutuu uuteen armosta syntyneeseen, niin silloin se rukouksen aikana näkee olevansa täynnä taivaan sineä ja kirkkautta. Tätä tilaa Raamatussa kutsutaan myös Jumalan jalkojen alustaksi, jonka vanhimmat näkivät Siinain vuorella. (2 Moos.24:10) (Himojen ja ajatusten erittelemisestä, Filokalia I, s. 84, kohta 18)

Kassianus Roomalainen

… Tähän sanoi Germanus: »Kuka sitten voi tämän lihamme kahleissa pitää mielensä aina Jumalassa, niin ettei ajattele mitään muuta – ei sairaiden luona käymistä, ei vieraiden vastaanottamista, ei käsityötä tai muita ruumiin tarpeellisia ja välttämättömiä tarpeita? Ja vielä: miten voi ihmisen mieli nähdä näkymättömän ja käsittämättömän Jumalan ja pysyä erottamattomasti Hänessä?» Abba Mooses sanoi: »Jumalan näkeminen ja Hänessä erottamattomasti pysyminen on, siinä mielessä kuin te ajattelette, mahdotonta ihmiselle, joka on lihallisessa ruumiissa ja on heikkouden vallassa. Mutta on toinen tapa, jolla Jumalan voi nähdä. On näet monia tapoja nähdä Jumala. Ei Hän ole tunnettavissa vain autuaassa ja käsittämättömässä olemuksessaan – sen saavat Hänen pyhänsä nähdä tulevassa ajassa -, vaan Jumalan voi nähdä myös Hänen luotujensa suurenmoisuudessa ja kauneudessa. Jumalan voi tuntea myös Hänen päivittäisestä ohjauksestaan ja huolenpidostaan, Hänen oikeudenmukaisuudestaan ja niistä ihmeellisistä teoista, joita Hän sukupolvesta toiseen pyhilleen tekee… (Skiitan pyhistä isistä, Filokalia I, s.144)

Hesykhios Jerusalemilainen

Sydän, jota jatkuvasti vartioidaan ja jonka ei sallita ottaa vastaan pahuuden pimeiden henkien aiheuttamia kuvia ja harhoja, tuottaa tavallisesti itsestään valoa hohtavia ajatuksia. Hiilestä syttyy liekki ja se sytyttää kynttilän; samoin Jumalakin, joka pyhästä kasteesta lähtien asuu sydämessämme, sytyttää mielemme jumalallisiin mietiskelyihin, jos vain havaitsee sielumme ilman puhtaaksi pahuuden tuulista mielen varjelemisen sitä suojellessa. (Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, ss. 252 – 253, kohta 104)

Mieli palaa välinpitämättömyydestä entiseen järjestykseensä ja raittiuteensa, jos korjaamme heti laiminlyöntimme ja alamme huolehtia sen tilasta sekä jälleen intoa hehkuen panemme sen jatkamaan entistä toimintaansa.

Kun sydän on vaiennut, se näkee tiedon korkeudet ja syvyydet; ja vaienneen mielen korva saa kuulla Jumalalta ihmeellisiä asioita. (Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 259, kohdat 129,132)

Lainsäätäjä Mooseksessa isät näkevät ihmismielen kuvauksen. Hän näkee Jumalan pensaassa, hänen kasvonsa säteilevät, ja jumalien Jumala asettaa hänet jumalaksi faraolle. Egyptiä hän lyö vitsauksilla, johtaa Israelin pois orjuudesta ja antaa sille lait. Kaikki nämä kuvaannollisessa hengessä ymmärrettyinä ovat mielen toimintoja ja etuoikeuksia. (Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 261, kohta 139)

»Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen», sanoo profeetta. (Jes.55:1) Te, jotka janoatte Jumalaa, tulkaa puhtain mielin. Mutta sen joka tällä tavoin puhtaana liitää korkealle, on katsottava myös oman alhaisuutensa maahan, sillä ei kukaan ole nöyrää korkeampi. Kuten silloin kun ei ole valoa, kaikki on hämärää ja pimeää, niin myös nöyryyden puuttuessa kaikki pyrkimyksemme Jumalaa kohti ovat turhia ja epämääräisiä.( Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 248, kohta 84)

Mitä tarkkaavaisemmin varjelet mieltäsi, sitä hartaammin rukoilet Jeesusta. Ja päinvastoin: mitä huolimattomampi olet mielesi tarkkaamisessa, sitä kauemmas etäännyt Jeesuksesta. Kuten tarkkaavaisuus valaisee kirkkaasti mieltä ympäröivän ilman, niin myös henkisen raittiuden ja Jeesuksen suloisen avuksihuutamisen kaihtaminen pimentää sen tavallisesti kokonaan. Kuten jo totesin, näin on luonnonjärjestyksen mukaan, eikä muutoin voi ollakaan. Sen tulee käytännön kokemus sinullekin osoittamaan. Sillä ei yleensäkään hyvettä eikä varsinkaan tätä valoa synnyttävää suloista harjoitusta voi olla olemassa, jollei sitä opita kokemuksesta.(Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I ,s. 249, kohta 90)

Näin sielu voi Herrassa pysyä sopusointuisen kauniina ja suorana – siis sellaisena, millaiseksi Jumala sen alussa loi. Suuri Jumalan palvelija Antonios sanoo: »Hyve on sitä, että mielemme on luonnollisessa tilassaan.» Ja toisaalla hän sanoo: »Se, että sielu on suora, tarkoittaa että mieli on sellainen, jollaiseksi se on luotu.» Vielä hän sanoo: »Puhdista mielesi, sillä minä uskon, että luonnollisessa tilassaan joka tavalla puhtaana se voi saada selvänäkemisen kyvyn ja nähdä enemmän ja pitemmälle kuin pahat henget, koska itse Herra ilmaisee sille salattuja asioita.» Näin puhui kuuluisa Antonios, kuten Athanasios Suuri hänen elämäkerrassaan kertoo.(Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 271,kohta 179)

Diadokhos Fotikealainen

Erittäin harvat ovat tarkkaan selvillä kaikista rikkomuksistaan. Siihen pystyvät vain ne, joiden mieli ei hetkeksikään herpaannu Jumalan muistamisesta. Kun silmämme ovat terveet, voimme nähdä kaiken aina ilmassa lenteleviä hyttysiä ja mäkäröitä myöten, mutta kun ne ovat jostain syystä sumentuneet, näemme suurenkin esineen epäselvästi ja pieniä emme edes havaitse. Tämä sama pätee sieluunkin. Kun se on valppauden avulla hälventänyt sokeuden, jonka siinä on aiheuttanut rakkaus maailmaan, silloin se pitää vähäisiäkin hairahduksiaan erittäin raskaina ja kiittää jatkuvasti kyynelin Jumalaa. Raamattu sanoo: »Totisesti, vanhurskaat saavat kiittää sinun nimeäsi.» (Ps.140:14) Mutta jos sielu on maailmallisesti asennoitunut, niin vaikka ihminen tekisi murhan tai jotain muuta ankarasti rangaistavaa, suhtautuu sielu siihen tyynesti. Muita vähäisempiä hairahduksiaan se ei pysty edes havaitsemaan, vaan usein pitää niitä jopa saavutuksina; niinpä tuo viheliäinen sielu ei häpeä niitä kiihkeästi puolustaa. (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 288, 27)

Älköön kukaan kuullessaan puhuttavan mielen tuntokyvystä kuvitelko, että Jumalan kirkkaus ilmestyy näkyvällä tavalla. Sanomme todellakin, että puhdas sielu eräänlaisella sanoin ilmaisemattomalla aistimuksella maistaa jumalallista lohdutusta; ei kuitenkaan niin että sille ilmestyisi jotain näkymätöntä, sillä nyt vaellamme uskossa emmekä näkemisessä, kuten apostoli Paavali sanoo. (2 Kor. 5: 7) Jos jollekulle kilvoittelijalle näyttäytyy joko valo tai jokin tulinen hahmo tai kuuluu ääntä, älköön hän missään tapauksessa ottako tuollaista näkyä todesta. Se on selvää vihollisen petosta, ja monet ovat tällaisen kokemuksen jälkeen tietämättömyydessään kääntyneet pois totuuden tieltä. Mutta me tiedämme, että niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, olemme poissa Herrasta (2 Kor. 5: 6)emmekä pysty näkemään sen enempää Häntä itseään kuin Hänen taivaallisia ihmeitäänkään. (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 292, kohta 36)

Runsas ruoka rasittaa ruumista ja tekee mielen jotenkin araksi ja hidasliikkeiseksi. Toisaalta taas yletön paasto näännyttää ruumiin ja saa sielun alakuloiseksi ja haluttomaksi hengelliseen tutkiskeluun. Ruumista on ravittava sen kulloisenkin tilan mukaisesti: ruumiin ollessa terve sitä pidetään tiukasti aisoissa, mutta kun se sairastaa, sille suodaan kohtuullista huojennusta. Kilvoittelija ei saa päästää ruumistaan riutumaan, vaan sen tulee olla kyllin vahva kilvoittelemaan, jotta ruumiin vaivoissa sielukin puhdistuisi (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I. s. 296, kohta 45)

Kun sielumme ei enää halaja mitään maallista kauneutta, silloin sitä uhkaa jonkinlainen masennuksen henki. Se vie halun sanan palvelukseen ja sumentaa sielussamme toivon tulevista hyvyyksistä sekä liioittelee tämän ajallisen elämänkin tarpeettomuutta, ikään kuin siihen ei sisältyisi mitään arvokasta. Itse tietoakin sielu silloin vähättelee sillä perusteella että se on jo monille muille suotu tai sitten ettei se ole täydellistä. Tätä laimeaksi tekevää ja laiskistavaa himoa pääsemme pakoon, jos vain kiinnitämme mielemme katseen Jumalan muistamiseen emmekä vilkuile muualle. Vain tällä tavoin mieli alkaa jälleen hehkua intoa ja pääsee eroon tuosta jäljettömästä herpaannuksesta. (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 300, kohta 58)

Jotkut ovat arvelleet, että armo ja synti, so. totuuden henki ja eksytyksen henki, (kts.1 oh.4:6) vaikuttaisivat yhtä aikaa kastettujen mielen kätköissä: edellinen kehottaa mieltä hyvään, jälkimmäinen taas kiirehtii yllyttämään pahaan. Pyhistä kirjoituksista ja oman mieleni kokemuksesta olen päätynyt seuraavaan käsitykseen: Ennen pyhää kastetta armo on sielun ulkopuolella ja sieltä kehottaa sitä hyvään. Sielun syvyyksissä taas asustaa saatana, joka pyrkii tukkimaan sielulta kaikki kanavat Jumalan yhteyteen. Kasteessa kaikki kääntyy: paha henki joutuu ulos ja armo alkaa vaikuttaa sielun sisällä. Samoin kuin ennen vallitsi sielua eksytys, niin sitä kasteen jälkeen vallitsee totuus. Saatana tosin vaikuttaa sieluun kasteen jälkeenkin entiseen tapaan, toisinaan jopa pahemminkin. Ei kuitenkaan niin, että se asuisi sielussa yhdessä armon kanssa – pois se! – vaan se käyttää hyväkseen ruumiin nesteitä sumentaakseen mielen järjettömillä himoilla ja nautinnoilla. Tämä tapahtuu Jumalan sallimuksesta, jotta ihminen läpäistyään myrskyn ja tulen koetuksen pääsisi – mikäli haluaa – nauttimaan hyvästä. On sanottu: »Me jouduimme tuleen ja veteen, mutta sinä veit meidät yltäkylläisyyteen.» (Ps.66:12)

Kasteessa armo siis astuu sieluumme ja asettuu asumaan sen syvyyksiin, kuitenkin niin, ettei edes mieli itse havaitse sen läsnäoloa. Kun sitten ihminen pyrkii kaikin voimin rakastamaan Jumalaa, alkaa armo sanomattomin sanoin tuntomme kautta raottaa sielulle aarrearkkuaan. Jos sielu silloin tahtoo lujasti säilyttää löytämänsä, se haluaa luopua iloiten kaikista ajallisista hyvyyksistä saadakseen todella omakseen tuon pellon, jonka poveen on kätketty elämän aarre. (Mt.13:44) Sillä kun ihminen luopuu kaikesta tämän elämän rikkaudesta, silloin hän löytää Jumalan armon aarrekätkön. Sitä mukaa kuin sielu edistyy hyveissä avautuvat myös armon salaisuudet. Samalla Jumala sallii pahojen henkien entistä ankarammin ahdistaa sielua: näin Hän haluaa opettaa sitä erottamaan hyvän pahasta ja tehdä sen nöyremmäksi. Puhtauteen pyrkiessään se näet suuresti häpeää niitä häpeällisiä ajatuksia, joita saatana sille tyrkyttää.

Jumalan kuvaa meissä on sielun henkinen toiminta, ruumis taas on ikään kuin sielun asumus. Aadamin rikkomuksessa sielumme jumalalliset piirteet turmeltuivat ja ruumiimmekin lankesi katoavaisuuteen. Sen tähden Jumalan pyhä Sana tuli lihaksi ja Jumalana oman kasteensa kautta lahjoitti meille pelastuksen veden uudestisyntymiseksemme. Pyhän ja eläväksi tekevän hengen vaikutuksesta me uudestisynnymme veden kautta. Jos vain koko sydämestämme riennämme Jumalan luo, puhdistuvat tämän veden vaikutuksesta sekä sielumme että ruumiimme, kun Pyhä Henki tulee asumaan meihin ja karkottaa synnin. Sielumme on näet jakamaton ja yksinkertainen, eikä ole mahdollista, niin kuin jotkut ovat arvelleet, että siinä asuisivat yhtä aikaa sekä Pyhä Henki että pimeyden ruhtinas. Sillä kun Jumalan armo piirtyy pyhässä kasteessa äärettömän hellästi Jumalan kuvan mukaan luotuun ihmiseen pantiksi Jumalan kaltaisuudesta, ei pahuuden edustajalle enää jää sijaa. Valkeudella ja pimeydellä ei ole mitään yhteyttä. (2 Kor. 6: 14) Me, jotka kilvoittelemme näissä pyhissä taistoissa uskomme, että katoamattomuuden pesossa tuo kavala käärme karkotetaan mielemme kammioista. Älkäämme kuitenkaan ihmetelkö, miksi kasteen jälkeenkin taas ajattelemme pahaa yhdessä hyvän kanssa. Pyhyyden peso näet poistaa meistä synnin saastan, mutta ei poista tahtomme kaksijakoisuutta, niin että se taipuu edelleen sekä hyvään että pahaan. Se ei myöskään estä pahoja henkiä käymästä kimppuumme petollisilla kuiskutuksillaan. Mutta kun opimme tarttumaan vanhurskauden aseisiin, (2 Kor. 6: 7) voimme nyt Jumalan voimalla säilyttää sen, mitä emme voineet varjella luonnollisessa tilassamme. (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I. ss. 311 – 313, kohdat 76 -78)

Sen tähden ruumista tulee kohtuullisesti kuihduttaa, jottei sen kosteus vetäisi mieltä hiveleviin nautintoihin. Apostolikin vakuuttaa, että kilvoittelijoiden mielessä vaikuttaa jumalallinen valo, ja siksi mieli myös palvelee Jumalan lakia ja ilolla yhtyy siihen. (Room. 7: 25)Liha taas nautinnollisten taipumustensa tähden kallistuu pahojen henkien puoleen ja tuntee houkutusta palvella niiden pahuutta.

Näin on käynyt selvästi ilmi, ettei sydän voi olla samanaikaisesti Jumalan ja saatanan asuntona. Kuinka minä “mielellä palvelen Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia», (Room. 7: 25) jollei mieleni olisi vapautensa koko voimalla noussut taisteluun pahoja henkiä vastaan ja käynyt iloiten palvelemaan armon hyvyyttä, mutta ruumiini viihtyisi järjettömien himojen imelässä lemussa? Pahoille hengille, kuten jo sanoin, on jätetty mahdollisuus asettua ruumiiseen. »Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää», sanoo apostolikin. (Room. 7: 18) Näin siis ne, jotka kilvoitellen taistelevat syntiä vastaan – apostoli ei nimittäin puhu henkilökohtaisesti itsestään -, saavat kokea kuinka pahat henget hyökkäävät mieltä vastaan pyrkimällä niljakkailla houkutuksillaan viettelemään lihan hekumalliseen nautintoon. Sillä Jumala on vanhurskaudessaan säätänyt, että pahat henget saavat pesiytyä niidenkin lihaan, jotka kiihkeästi taistelevat syntiä vastaan, jotta ihmisen vapaa tahto olisi aina koetuksella. Mutta jos ihminen pystyy jo eläessään kilvoitusvaivoillaan kuolettamaan lihansa, silloin hänestä tulee kokonaan Pyhän Hengen asumus. Sellainen ihminen on noussut kuolleista jo ennen kuin on kuollutkaan. Tällainen oli autuas Paavali itse sekä kaikki ne, jotka ovat täydellisesti kilvoitelleet tai kilvoittelevat syntiä vastaan.

On totta, että sydän synnyttää omasta itsestäänkin sekä hyviä että pahoja ajatuksia. (Vrt. Lk. 6: 45) Pahat ajatukset eivät kuitenkaan ole sydämen luontaisia hedelmiä, vaan pikemminkin ensimmäisen lankeemuksen heijastumia: pahan muistaminen on tullut tavaksi. Valtaosa pahoista ajatuksista on kuitenkin pahojen henkien hyökkäysten tulosta. Meistä itsestämme kuitenkin tuntuu, että ne kaikki tulevat sydämestä, ja siksi jotkut ovatkin alkaneet ajatella, että mielessä asuu armon ohella myös synti. Tämän vuoksi he sanovat Herrankin lausuneen: »Mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet jne.” (Mt.15:18 -19) He eivät tiedä, että mielemme on äärimmäisen herkkä ja pitää ominaan niitäkin ajatuksia, jotka pahat henget ruumiin toimintojen kautta herättävät. Ruumiin ja sielun yhteyden vuoksi ruumiin viehtymys aina heikentää sielua, vaikka emme ymmärräkään, kuinka se sen tekee. Liha mielii määrättömästi petollista imartelua ja siksi siis myös pahojen henkien alulle panemat ajatukset näyttävät tulevan sydämestä. Ja niistä todellakin tulee meidän ajatuksiamme, jos ilomielin niihin yhdymme. Tästä Herra moitti edellä lainatussa kohdassa, kuten itse lainauksestakin käy ilmi. Sillä onhan selvää, että se joka mielihyvin yhtyy ajatuksiin, jotka kavala saatana on hänen mieleensä ujuttanut, ja siten ikään kuin kaivertaa niiden muiston sydämeensä, alkaa ennen pitkää esittää niitä oman ajattelunsa hedelminä. (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, ss. 317 – 318, kohdat 82 – 83)

Se että ajattelemme sekä hyvää että pahaa, ei johdu siitä että Pyhä Henki ja paholainen asuvat molemmat mielessämme, vaan siitä, ettemme vielä ole »maistaneet ja katsoneet kuinka Herra on hyvä». (Ps.34:9) Kuten jo olen sanonut, armo ei alussa ilmaise itseään kastetuille vaan odottaa sielun vapaata ratkaisua. Kun sitten ihminen kääntyy kokonaan Herran puoleen, silloin armo astuu esiin ja sydän havaitsee sen sanoin selittämättömänä tunteena. Sitten armo jää jälleen odottamaan sielun ratkaisua. Samalla se kuitenkin sallii saatanan nuolien päästä haavoittamaan sielun herkimpiäkin osia, jotta sielu entistä nöyremmin ja palavammin etsisi Jumalaa. Jos ihminen sitten alkaa edistyä käskyjen noudattamisessa ja kutsuu lakkaamatta avukseen Herraa Jeesusta, silloin Jumalan armon tuli leviää myös sielun kuorikerroksiin ja polttaa rikkaruohot sydämen pellosta. Siitä seuraa, että pahan hengen hyökkäykset kilpistyvät jo sielun kuorikerrokseen: ne vain hipaisevat himoille herkkää sielun sivua, mutta eivät aiheuta sisäistä hämminkiä. Kun kilvoittelija sitten on vyöttäytynyt kaikkiin hyveisiin, erityisesti täydelliseen köyhyyteen, silloin armo valaisee syvemmällä tietoisuudella koko hänen olemuksensa ja sytyttää hänessä suuren rakkauden Jumalaa kohtaan. Silloin paholaisen tulinuolet sammuvat, ennen kuin ehtivät edes koskea ruumiiseen, sillä Pyhän Hengen henkäys, joka herättää sydämessä rauhan tuulet, sammuttaa kaikki tulta syöksevän paholaisen nuolet kesken niiden lennon. Kuitenkin Jumala joskus antaa näinkin pitkälle päässeen kilvoittelijan pahojen henkien kiusattavaksi ja jättää hänen mielensä valosta osattomaksi, jotta vapaa tahtomme ei olisi kokonaan armon sitoma. Jumalan tarkoituksena ei ole ainoastaan se, että kilvoituksillamme kukistaisimme synnin, vaan Hän haluaa tällä tavoin auttaa meitä kartuttamaan hengellistä kokemustamme. Sillä se mikä kasvatettavalle on täydellistä, on vielä vajavaista, kun sitä verrataan Jumalan yltäkylläisyyteen. Sillä Hän kasvattaa meitä rakkauteen, joka pyrkii yhä vain enenemään, vaikka olisimme kilvoituksissamme kohonneet jo Jaakobin tikapuiden ylimmälle askelmalle. (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 319, kohta 85)

Armo suo uudestisyntymisen kasteen kautta meille kaksi lahjaa, joista toinen on äärettömästi toista arvokkaampi. Ensimmäisen lahjan saamme heti kasteessa: armo uudistaa meidät jo kastevedessä ja kirkastaa kaikki sielumme piirteet – so. meissä olevan Jumalan kuvan – pesten pois synnin tahrat. Mutta toinen lahja, Jumalan kaltaisuus, edellyttää myös meidän osuuttamme: Kun mielemme alkaa tajuta ja maistaa Pyhän Hengen hyvyyttä, tietäkäämme silloin, että armo alkaa tavallaan maalata kuvan päälle kaltaisuutta. Taiteilijat piirtävät ensin yhdellä värillä muotokuvan ääriviivat ja sitten vähän kerrassaan lisäävät väriä värin päälle ja niin ikuistavat mallinsa aina pienintä piirtoa myöten. Samoin myös Jumalan armo aluksi kasteen kautta uudistaa ihmisessä olevan Jumalan kuvan sellaiseksi kuin se luotiin. Kun armo sitten näkee meidän koko sydämestämme kaipaavan kaltaisuuden kauneutta ja nöyrästi seisovan alastomina sen ateljeessa, silloin se loihtii kukkaan hyveen toisensa jälkeen ja kohottaa sielun kunniasta kunniaan ja niin saa sielussa aikaan Jumalan kaltaisuuden. Sisäinen havaintokykymme ilmaisee että meissä on kehkeytymässä Jumalan kaltaisuus, mutta sen täydellisyyden opimme tuntemaan vasta armon kirkastamina. Sillä edetessään tavalla, jota sanat eivät pysty ilmaisemaan, mieli voi havaintokykynsä avulla saada kaikki muut hyveet, mutta hengellistä rakkautta se ei voi saavuttaa muuten kuin Pyhän Hengen täyttämänä ja kirkastamana. Ellei mieli koe sellaista Jumalan kirkkautta eikä saavuta Jumalan kaltaisuuden täyteyttä, se jää osattomaksi täydellisestä rakkaudesta, siitäkin huolimatta että sillä olisi kaikki muut hyveet. Vasta sitten kun mieli on saavuttanut Jumalan kaltaisuuden – siinä määrin tietenkin kuin se on mahdollista – vasta silloin se pääsee myös Jumalan rakkauden täyteyteen. Kun muotokuvaan sitten viimeiseksi lisätään kirkkain väri, on näköisyys täydellinen, niin että kuva muistuttaa mallia jopa hymyä myöten. Samoin tapahtuu myös niille, jotka armo maalaa Jumalan kaltaisuuteen kun kuvaan lisätään rakkauden kirkkaus, on Jumalan kuva kokonaan korotettu Jumalan kaltaisuuden kauneuteen. Mikään muu hyve ei voi tuottaa himottomuutta paitsi rakkaus, sillä »rakkaus on lain täyttymys». (Room. 13: 10) »Sisäinen ihmisemme päivä päivältä uudistuu» (2 Kor. 4: 16) rakkautta maistamalla, ja vasta rakkauden täydellisyydessä se löytää oman täyttymyksensä.

Jos pyrimme palavasti pyhyyteen, antaa Pyhä Henki kilvoitustaipaleemme alussa sielumme selvästi ja tietoisesti maistaa Jumalan suloisuutta, niin että mielemme olisi tarkoin selvillä siitä, kuinka suuri voittopalkinto odottaa kivikkoisen kilvoitustien päässä. Sitten Pyhä Henki kätkee meiltä pitkäksi aikaa tämän eläväksi tekevän kallisarvoisen lahjansa, ettemme – vaikka onnistuisimmekin saavuttamaan kaikki muut hyveet – pitäisi itseämme minkään arvoisina, kun kerran jumalallinen rakkaus ei meissä vielä ole pysyvä tila. Silloin vihan demoni vaivaa niin ankarasti kilvoittelijoita, että he suhtautuvat vihamielisesti jopa niihinkin jotka heitä rakastavat, ja aina rauhansuudelmaan asti ulottuu vihan turmiollinen vaikutus. Tämä lisää entisestäänkin sielun tuskaa, sillä siinä elää jumalallisen rakkauden muisto, mutta koska se ei vielä ole kohonnut korkeimmalle hengelliselle tasolle ei se voi tietoisesti kokea tätä rakkautta. Sielua on silloin jonkin aikaa pakotettava kilvoituksiin, jotta päätyisimme maistamaan tuota rakkautta täysin tietoisesti. Rakkauden täydellisyyttä ei kuitenkaan kukaan voi saavuttaa lihassa; poikkeuksena ovat ne pyhät, jotka kärsivät aina marttyyrikuolemaan asti ja tunnustavat uskonsa vainoista välittämättä. Mutta se joka on saavuttanut tuon ylimmän asteen, muuttuu täysin eikä hevin tunne halua edes ravinnon nauttimiseen. Sillä mitä halua tämän maailman hyvyyksiin tuntee se, jota jumalallinen rakkaus ruokkii? Viisas Paavali, tuo suuri tietäjä, julistaa meille oman varman kokemuksensa perusteella ilosanomaa vanhurskaiden tulevasta nautinnosta sanoen: »Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. » (Room. 14: 17) Vanhurskaus, rauha ja ilo ovat täydellisen rakkauden hedelmiä. Näin täydellisyydessä edistyvät voivat jatkuvasti maistaa rakkautta jo täällä. Mutta täydellisessä määrin ei kukaan voi sitä saavuttaa, ennen kuin elämä täydellisesti nielee sen mikä on kuolevaista. (2Kor.5.4) (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, ss. 322 – 323, kohdat 89 – 90)

Kun hengellinen tieto jo tietyssä määrin vaikuttaa meissä, murehdimme suuresti, jos kiivastuksissamme loukkaamme jotakuta ja saamme hänestä itsellemme vihollisen. Omatuntomme ei lakkaa kolkuttamasta, ennen kuin selityksin ja anteeksipyynnöin olemme saaneet loukatun leppymään. Mutta kun hengellinen tieto kirkastaa mielemme kokonaan, huolestumme ja tulemme levottomiksi silloinkin, kun joku tämän maailman ihmisistä syyttä suotta vihastuu meihin, koska silloin olemme tulleet kompastuskiveksi jollekulle, olkoonkin että hän on tämän ajan ihmisiä. Tämän vuoksi ei mielikään pysty jatkamaan jumalallisia tutkiskelujaan. Sillä hengellinen tieto on pohjimmiltaan kokonaan rakkautta eikä salli ymmärryksen silmien aueta näkemään jumalallisia, jollemme ensin saa takaisin rakkauden tielle sitäkin joka on aiheetta vihastunut meihin. Mutta jos tämä vihastunut ei halua leppyä tai emme saa tilaisuutta tavata häntä, meidän on palautettava hänen kuvansa mieleemme ja ajateltava häntä sydän hellyyttä tulvillaan, ja niin meidän on sydämemme syvyydessä täytettävä rakkauden laki. Sillä jos tavoittelemme tietoa Jumalasta, meidän tulee pystyä sielumme silmin näkemään närkästymättä nekin, jotka ovat syyttä meihin vihastuneet. Kun näin teemme, mielemme ei ainoastaan voi kokonaan omistautua jumalallisten asioiden tutkiskeluun, vaan myös rohkeasti kohoaa Jumalan rakkauteen ja astuu esteettömästi alemmalta tasolta ylimmälle askelmalle. (100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, ss. 325 – 326, kohta 92)

Kilvoittelijan tulee aina varjella mielensä ailahtelemasta, jotta ymmärrys joka erottelee mieleen nousevat ajatukset voisi sijoittaa hyvät ja Jumalan lähettämät muistin kammioihin, mutta väärät ja saatanalliset heittää ulos. Kun meri on tyyni, pystyvät kalastajat näkemään syvänteisiinkin, niin että heiltä ei juuri jää huomaamatta mikään siinä liikkuva eläin. Mutta kun tuulet myllertävät, kätkee meri synkän myllerryksensä suojiin kaiken minkä se tyynenä hymyillessään auliisti paljastaa. Silloin ei auta niidenkään taito, jotka eri keinoin koettavat pyydystää kaloja. Tämän saman kokee jumalallisiin mietiskelyihin antautunut mieli, varsinkin silloin kun aiheeton viha saa sielun syvyydet kuohuksiin.(100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 287, kohta 26)

Ja oi ihmettä, armon valon valaisema vuoritien taivaltaja pääsee katselemaan yliluonnollisia asioita milloin alkuperäisen matkakumppaninsa aineellisen ruumiin yhteydessä milloin erossa siitä, aina kulloisenkin kohoamisvaiheen mukaan. Hän ei näet kohoa ymmärryksen mielikuvituksellisilla siivillä, niin että ymmärrys harhailisi sokean tavoin pystymättä tarkkaan ja epäilemättä käsittämään sen enempää taakseen jättämäänsä aistimaailmaa kuin yläpuolellaan siintävää henkimaailmaakaan. Hän todellakin kohoaa Hengen kuvaamattoman voiman vaikutuksesta, ja sanoin selittämättömällä hengellisellä ymmärryksellä hän kuulee »sanomattomia sanoja» (2 Kor. 12: 4) ja näkee näkymättömiä asioita. Hän täyttyy yltyleensä ihmetyksellä jo täältä lähtien. vaikkei vielä olekaan henkimaailmassa, ja alkaa kilpailla ruumiittomien voimien kanssa, jotka veisaavat väsymättä ylistysvirttä Jumalalle. Hänestä on tullut todellinen vaikkakin maanpäällinen, Jumalan enkeli. Itsessään hän johtaa koko luomakuntaa Jumalan luo, koska hän on itse osallinen kaikista luoduista. Nyt hän pääsee osalliseksi myös kaiken luodun yläpuolella Olevasta, että Jumalan kuva olisi hänessä joka suhteessa täydellinen.

Pyhä Neilos sanoo, että tällaisen ihmisen mieli on verrattavissa taivaan kuulaaseen sineen, johon rukouksen aikana syttyy Pyhän Kolminaisuuden valo. Ja hän jatkaa: »Jos joku tahtoo nähdä mielensä varsinaisen tilan, hän pidättyköön kaikista ajatuksista ja silloin hän näkee mielensä safiirin- tai taivaansinisenä.» Ilman himottomuutta on kuitenkin mahdotonta saavuttaa tällaista tilaa, sen tähden tarvitaankin avuksi Jumalaa, joka suo mielelle sille luonnostaan kuuluvan valon.

Pyhä Diadokhos taas sanoo: »Armo suo uudestisyntymisen kasteen kautta meille kaksi lahjaa, joista toinen on äärettömästi toista arvokkaampi. Ensimmäisen lahjan saamme heti kasteessa: armo uudistaa meidät jo kastevedessä ja kirkastaa kaikki sielumme piirteet – so. meissä olevan Jumalan kuvan – pesten pois synnin tahrat. Mutta toinen lahja, Jumalan kaltaisuus, edellyttää myös meidän osuuttamme: kun mielemme alkaa tajuta ja maistaa Pyhän Hengen hyvyyttä, tietäkäämme silloin, että armo alkaa tavallaan maalata kuvan päälle kaltaisuutta. Sisäinen havaintokykymme ilmaisee, että meissä on kehkeytymässä Jumalan kaltaisuus, mutta sen täydellisyyden opimme tuntemaan vasta armon kirkastamina.» (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 322 – 323, kohta 89.)

Teodoros Edessalainen

Edellä esitetyn perusteella näyttää siis siltä, että hyveisiin pyrkivän sielun on raivattava tieltään neljä estettä. Ensimmäisenä ovat entiset tottumukset, toisin sanoen mieltymys hyveiden vastakohtiin; sieluun syöpynyt viehtymys on kehittynyt voimakkaaksi tottumukseksi, joka pyrkii taivuttamaan mielen maallisiin asioihin.

Toinen este ovat aistit, jotka aistein havaittavaan kauneuteen viehtyneinä koettavat temmata myös mielen mukaansa.

Kolmas este on henkisen toiminnan taantuminen, mikä johtuu siitä että sielu joutuu elämään ruumiissa. Sillä kun sielu on ruumiin yhteydessä, ei mielen suhde henkisiin asioihin ole samanlainen kuin näön suhde näkyväisiin tai yleensä aistien suhde aistimaailmaan. Aineettomat henkiolennot sen sijaan tajuavat henkisiä asioita vieläkin paremmin kuin näkö näkyväistä. Mutta niin kuin sameat silmät näkevät kaiken sekavana ja epäselvänä, niin myös ruumiin vankina oleva sielumme tajuaa hämärästi henkisiä asioita. Ja koska se ei kykene kirkkaasti näkemään hengen kauneuksia, se ei osaa niitä kaivatakaan – sillä jotakin voi kaivata vain sen mukaan kuin siitä on tietoa. Lisäksi aistein havaittava kauneus kiehtoo väkisinkin mieltä, koska se on selvemmin havaittavassa muodossa; mieli ei näet voi olla viehtymättä kauniilta näyttäviin asioihin, olipa sitten kysymys todellisesta tai näennäisestä kauneudesta.

Näiden kolmen esteen lisäksi on vielä neljäs: saastaisten vihollishenkien vaikutus. On mahdotonta luetella kaikkia niitä erilaisia ansoja, joita ne viheliäiset virittävät kaikkialle tuhotakseen sielun. Ne käyttävät hyväkseen aisteja, järkeä, mieltä – kaikkea mahdollista. Yksikään sielu ei voisi välttää niiden ansoja, ellei Hän, joka nostaa hartioilleen eksyneen lampaan (kts. Lk.15:4 – 5), kohottaisi äärettömässä huolenpidossaan Häneen turvaavia niiden ulottumattomiin.

Näiden esteiden voittamiseen tarvitsemme kolmea asiaa. Ensimmäinen ja tärkein niistä on, että suuntaamme koko sielustamme katseemme Jumalaan, anomme Hänen apuaan ja panemme kaiken toivomme Häneen. Meidän tulee olla vakuuttuneita siitä, että ilman Hänen apuaan lankeaisimme varmasti viekoittelijoiden pauloihin. Toiseksi – itse asiassa tämä johtaa edelliseen – meidän on jatkuvasti ravittava mieltämme tiedolla. Tarkoitan tietoa kaikista luoduista, näkyvistä ja näkymättömistä, tietoa siitä millaisia ne ovat sellaisinaan ja mikä on niiden suhde kaiken Alkuun, josta ne ovat lähtöisin ja jota kohti ne pyrkivät. Tämän lisäksi meidän on tutkiskeltava myös itse luomakunnan Luojaa, siinä määrin kuin se on meille mahdollista, tutkimalla Hänen luotujaan. Luotujen olemuksen tutkiminen vaikuttaa puhdistavasti. Se vapauttaa meidät himollisesta suhtautumisesta ja väärästä viehtymyksestä niihin sekä varmemmin kuin mikään muu kohottaa sielumme kaiken Alkajan puoleen. Sillä kaikki kaunis, ihmeellinen ja suuri heijastaa kuvastimen tavoin täydellistä kauneutta, ihmeellisyyttä ja suuruutta – tai pikemminkin heijastaa sitä Alkulähdettä, joka on kaiken kauneuden, ihmeellisyyden ja suuruuden yläpuolella.

Kuinka mieli, joka alati askartelee tällaisten asioiden parissa, voisi olla kaipaamatta todellista hyvää? Sillä jos sitä kiehtoo sellainenkin mikä on sille luonnostaan vierasta, eikö paljon enemmän kiehdo sellainen, mikä on sille luonnostaan läheistä? Antaisiko sielu, joka rakastaa tällaisia tutkiskeluja, enää minkään maallisen erottaa itseään Rakastetustaan. Eikö se ennemminkin ole kyllästynyt elämään ruumiissa, joka estää sitä saavuttamasta todellista kauneutta? Vaikka mieli aineellisuuden keskellä näkeekin vain hämärästi henkisen kauneuden, ovat nuo henkiset hyvyydet kuitenkin niin suurenmoisia, että pieni pisarakin tai kalpea aavistus tuosta kauneuden merestä saa mielen kohoamaan kaiken aineellisen kauneuden yläpuolelle ja ikävöimään hengen maailmaan. Ja kohtasivatpa mieltä millaiset murheet tahansa se ei enää voi erota tuosta suloisesta kauneudesta.

Kolmas seikka, jota tarvitaan aiemmin mainittujen esteiden voittamiseen, on matkakumppanimme ruumiin kuolettaminen. Vain siten voimme nähdä kirkkaasti ja selvästi hengen maailman ilmiöt. Liha kuoletetaan tai, oikeammin, ristiinnaulitaan Kristuksen kanssa paaston, valvomisen, paljaalla permannolla nukkumisen, karkean ja vain välttämättömän vaatetuksen sekä vaivojen ja rasitusten avulla. Kun ruumis on jalostunut ja puhdistunut sekä tullut henkistyneeksi ja herkäksi, se seuraa vaivattomasti ja vastaan hangoittelematta mielen liikkeitä ja kohoaa yhdessä sen kanssa hengen korkeuteen. Mutta ilman lihan kuolettamista kaikki meidän ponnistelumme on turhaa. ( Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II, ss. 48 – 4, kohdat 15 -16

Maksimos Tunnustaja

Kun mieli tarkastelee näkyväisiä asioita, se tutkii joko niiden luonnollisia perusteita tai näiden perusteiden heijastamaa syvempää hengellistä merkitystä taikka pyrkii selvittämään niiden alkusyyn.

Kun mieli tarkastelee näkymättömiä voimia, se pyrkii selvittämään niiden luonnolliset perusteet, olemassaolon syyt ja muut tästä johtuvat seikat sekä sen, millainen on Jumalan huolenpidon ja kaitselmuksen suhde niihin.

Kun mieli pysyy Jumalassa, se pyrkii ensin hehkuvalla rakkaudella ymmärtämään Hänen olemuksensa sisäiset perusteet, mutta ei saa tästä mitään tyydytystä kaipaukseensa, sillä luotu ei voi tuntea Jumalan olemusta. Tyydytyksen kaipaukseensa mieli saa Jumalan ominaisuuksien tutkimisesta. Niitä ovat iankaikkisuus, loppumattomuus, rajattomuus, hyvyys, viisaus sekä voima, joka on luonut kaiken, huolehtii kaikesta ja säätelee kaikkea. Mutta ainoastaan yksi näistä on täysin tajuttavissa – Jumalan rajattomuus ja se ettei Hänestä voida tietää mitään, kuten teologit Gregorios ja Dionysios ovat opettaneet. (Rakkaudesta, Filokalia II, s. 75, kohdat 98 -100)

Kun mieli tarkastelee näkyväistä luomakuntaa, se tajuaa Jumalan teot aistien välityksellä luonnostaan puhtaasti. Mieli ei ole paha; ei liioin siinä ole mitään pahaa, että mieltä käytetään asioiden luonnonmukaiseen tajuamiseen. Eivätkä itse luonnolliset asiat ole pahoja, eivät myöskään aistit, sillä kaikki ne ovat Jumalan tekoja. Missä paha sitten piilee? Ilmeisesti sen himossa, joka tunkeutuu luonnostaan puhtaaseen tajuamiseen. Tämä tunkeutuminen on kuitenkin torjuttavissa, jos vain mieli on valpas. (Rakkaudesta, Filokalia II, s. 80, kohta 15)

Kun huomaat mielesi viihtyvän aineellisten asioiden parissa ja muistelevan niitä mieluusti, voit olla varma, että rakastat aineellisia asioita enemmän kuin Jumalaa. Herra sanoo: »Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.» (Mt. 6:21)

Mieli, joka liittyy Jumalaan ja pysyy Hänen yhteydessään rukouksessa ja rakkaudessa, muuttuu viisaaksi, hyväksi, vahvaksi, rakastavaksi, armeliaaksi ja pitkämieliseksi. Lyhyesti sanoen siinä alkavat kehittyä lähes kaikki Jumalan ominaisuudet. Mutta kun mieli on erossa Jumalasta ja kiintyy maallisiin, siitä tulee eläimellisen hillitön tai petomaisen julma. Se alkaa kieriskellä eläimellisissä nautinnoissa tai se käy petojen tavoin taistellen tavoittelemaan nautintoja.

Raamatussa sanotaan aineellisia asioita »maailmaksi» ja ihmisiä, joiden mieli askartelee niiden parissa, »maailmallisiksi». Tällaisesta kiintymyksestä Raamattu varoittaa:»Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on – lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.» (1Joh.2:15 – 16)

Oikea munkki on se, joka on vapauttanut mielensä aineellisista asioista ja on itsehillinnän, rakkauden, psalmilaulun ja rukouksen avulla tarrautunut Jumalaan.

Käytännön hyveissä harjaantuva on kuin karjanhoitaja, hänen karjaansa ovat siveelliset saavutukset. Siksi Jaakob sanookin: »Palvelijasi ovat karjanhoitajia.» (1Moos.46:34LXX) Hengelliseen tietoon pyrkivä taas on kuin lammaspaimen: lampaita ovat ajatukset, joita mieli kaitsee jumalallisten tutkiskelujen vuorilla. Sen tähden onkin jokainen lammaspaimen kauhistus egyptiläisille, (1Moos.46:34 LXX) ts. pahoille hengille. (Rakkaudesta, Filokalia II, ss. 89 – 90, kohdat 51 – 55)

Itserakkaus on, kuten jo monesti on todettu, kaikkien himollisten ajatusten alku. Siitä kehittyvät kolmen päähimon ajatukset: vatsanpalvonnan, rahanhimon ja turhamaisuuden. Vatsanpalvontaa seuraa haureus, rahanhimoa ahneus ja turhamaisuutta ylpeys. Samoin kaikki muutkin himolliset ajatukset kuten esimerkiksi viha, alakuloisuus, kaunaisuus, kateus ja panettelu seuraavat näiden kolmen kintereillä. Nämä himot kiinnittävät mielen aineellisiin ja raskaan kiviriipan lailla kahlitsevat sen maahan, vaikka se luonnostaan on tultakin keveämpi ja aineettomampi.

Kuten vanhemmat ovat kiintyneet lapsiinsa, jotka ovat heistä syntyneet, niin mielikin on luonnostaan kiintynyt ajatuksiinsa. Sokeasti rakastavien vanhempien silmissä heidän omat lapsensa näyttävät muita paremmilta ja kauniimmilta, vaikka he todellisuudessa olisivatkin surkeasti epäonnistuneita. Samoin järjettömästä mielestä sen omat ajatukset näyttävät kaikkein älykkäimmiltä, vaikka ne saattavat itse asiassa olla aivan arvottomia. Mutta viisas ei suhtaudu tällä tavoin omiin ajatuksiinsa. Juuri silloin kun ne näyttävät hänestä varmasti hyviltä ja tosilta, hän ei usko omaan arvostelukykyynsä. vaan kysyy toisten viisaiden mielipidettä, jottei ehkä “juoksisi tai olisi juossut turhaan”.(Gal.2:2) Vasta näiden toisten tuki saa hänet vakuuttuneeksi ajatustensa oikeellisuudesta. (Rakkaudesta, Filokalia II, s. 112, kohdat 56, 58)

Mieli on täydellinen silloin, kun se on todellisen uskon avulla käsittämättömästi käsittänyt Hänet, joka on käsittämättömyydenkin yläpuolella. Tällainen mieli on tarkkaan tutkinut Jumalan luomakunnassa vallitsevia lakeja ja on saanut Jumalalta tietoa Hänen kaitselmuksestaan ja tuomioistaan niin paljon kuin ihminen voi sitä ottaa vastaan. (Rakkaudesta, Filokalia II, s. 121,kohta 99)

Joka tavoittelee hurskaasti viisautta ja odottaa valppaasti näkymättömien vihollisten hyökkäyksiä, anokoon rukouksessa sekä luonnollista tervettä arvostelukykyä, jonka valo tosin on rajallinen, että Hengen valaisevaa armoa. Terve arvostelukyky kasvattaa ruumista käytännön kilvoitusten avulla hyveeseen; Hengen armo puolestaan valaisee mielen valitsemaan toverikseen ennen mitään muuta viisauden. Viisauden avulla mieli hävittää kaikki pahuuden linnoitukset ja »jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan». (2Kor.10:4 – 5) Molempiin edellä mainittuihin viittaa myös Joosua, Nuunin poika, rukoillessaan, että »aurinko seisoisi alallaan Gibeonissa» – so. ettei Jumalan tuntemisen valo koskaan laskisi hänen hengellisen mietiskelynsä vuorella – »ja kuu Aijalonin laaksossa» (Joos.10:12) – so. että hänen luonnollinen arvostelukykynsä, joka valvoo lihan heikkoutta, pysyisi aina vankkumattomana hyveessä. (II:33)

»Gibeon» tarkoittaa ylevää mieltämme, »Aijalonin laakso» taas kuoleman nöyryyttämää lihaa. »Aurinko» on Sana, joka valaisee mielen ja antaa sille voimaa jumalallisiin tutkiskeluihin sekä vapauttaa sen kaikkinaisesta tietämättömyydestä. »Kuu» puolestaan tarkoittaa luonnossamme vaikuttavaa lakia, joka velvoittaa lihan alistumaan hengelle ja ottamaan kannettavakseen käskyjen ikeen. Kuu on luonnon vertauskuva, onhan se vaihtelevainen. Kuitenkin pyhien ihmisten luonto on vaihtelematon, sillä he ovat saavuttaneet pysyvän hyveen tilan. (II:34) (Rakkaudesta, Filokalia II, s. 15, kohdat 42 – 43)

Jos ihminen arvioi asioita aistillisesti, vain sen mukaan tuottavatko ne ruumiille tuskaa vai nautintoa, hän rikkoo Jumalan käskyn ja syö hyvän ja pahan tiedon puusta, toisin sanoen hän alkaa totella järjettömiä aistejaan. Hän osaa erottaa hyvän vain ruumiinsa tuntemusten perusteella, ja niin hän pitää hyvänä kaikkea mikä tuntuu miellyttävältä – epämiellyttäviä asioita hän karttaa ja pitää pahana.

Mutta jos ihminen arvioi asioita hengellisesti ja erottaa ajallisen hyvän iankaikkisista hyvyyksistä, hän pitää Jumalan käskyn ja syö elämän puusta, so. hänen mielensä täyttyy sisäisestä viisaudesta. Silloin hän arvioi asioita vain sen perusteella, missä määrin ne hyödyttävät sielua: hän pitää ylimpänä hyvänään iankaikkista kunniaa, mutta hylkää katoavan ajallisen hyvän. (IV: 34)

Mielen todellinen hyvä on himoton tila, jolloin se tavoittelee hengellisiä; mielen todellinen paha taas on himollinen kiintymys aistilliseen. Aistit sen sijaan pitävät hyvänä himokasta nautintoa lihallisista asioista, pahana taas nautinnon puuttumista. (IV: 35)

Viiniköynnös tuottaa viiniä, viini aiheuttaa humalan ja humala vahingollisen hurmostilan. Vastaavasti myös luontainen järkemme – jota voidaan verrata viiniköynnökseen -, synnyttää hyveillä jalostettuna tiedon; tieto taas saa aikaan hyvän hurmiotilan, joka tempaa mielen irti kaikesta aistillisesta. (IV: 37) (Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II ,s. 185, kohdat 137 – 139)

Mielellä, joka on vyöttäytynyt Jumalan voimaan, on kolme neuvonantajaa ja esimiestä. Ensimmäinen on ymmärrys, josta syntyy hengelliseen tietoon perustuva usko. Se opettaa mielelle, että Jumala on aina sanoin selittämättömästi läsnä, ja saa sen toivossa nauttimaan tulevaisista hyvyyksistä aivan kuin ne olisivat jo käsillä. Toinen on kaipuu. Siitä kumpuaa rakkaus Jumalaan. Tämä rakkaus saa mielen oma-alotteisesti suuntaamaan koko kaipauksensa puhtaaseen jumaluuteen ja herpaantumatta halajamaan Rakastettua. Kolmas on into. Sen avulla mieli tarrautuu lujasti Jumalan rauhaan ja keskittää kaiken halajamisensa jumalalliseen rakkauteen. – Nämä kolme voimaa on jokaisella ihmismielellä apunaan sekä pahan tuhoamisessa että hyveen hankkimisessa ja vaalimisessa. (IV: 73)

Jos ihminen ei ole ensin puhdistunut himoista, hänen ei pidä ryhtyä tutkiskelemaan luomakunnan olemusta, sillä tähän tutkiskeluun liittyvät aistittavien asioiden mielikuvat voivat houkutella himoon mielen, joka ei vielä ole päässyt täydelliseen himottomuuteen. Mielestä joka aisteja tyydyttääkseen kuvittelee mielellään aistittavien asioiden näkyväisiä piirteitä, tulee saastaisten himojen luoja eikä se pysty hengellisten tutkiskelujen avulla kohoamaan sille itselleen ominaiseen hengen maailmaan. (IV: 75) (Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, ss. 153 – 154)

Käytännön kilvoittelu kohottaa kilvoittelijan himojen yläpuolelle. Hengelliset tutkiskelut taas kohottavat viisaan kaiken näkyväisen yläpuolelle johdattamalla mielen hengen maailmaan jonne se luonnostaan kuuluukin. (IV:100)

Joka yhdistää tiedon ja toiminnan tai toiminnan ja tiedon, on Jumalan valtaistuin ja Hänen jalkojensa astinlauta. Tieto tekee hänet valtaistuimeksi, toiminta astinlaudaksi. Emmekä käsittääkseni erehdy, jos kutsumme taivaaksi mieltä, joka on puhdas kaikista aineellisista mielikuvista ja askaroi alinomaa jumalallisissa, hengellisissä mietiskelyissä tai paremminkin kaunistautuu niillä. (V: 1)

Jumalan ja ihmisten välissä on aistimaailma ja henkinen maailma. Edetessään Jumalaa kohti ihmismieli kohoaa niiden kummankin yläpuolelle: aistimaailma ei enää orjuuta mieltä, kun se kilvoittelee käytännön hyveissä, eivätkä henkiset asiat kahlehdi sitä hengellisen näkemisen korkeuksissa. (V:5) (Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, ss.192, kohdat 162 – 163, 165)

Valaiskaamme mielemme jumalallisten asioiden ajattelemisella ja kirkastakaamme ruumiimme elämällä, joka on sopusoinnussa näiden mietiskelyjen kanssa, sekä tehkäämme siitä himoista puhdistettu järjen ja hyveen työpaja. Ruumiin luonnollisissa haluissa ei nimittäin ole mitään moitittavaa, kunhan vain järki niitä ohjailee, mutta ilman järjen ohjausta ne ovat paheksuttavia. On siis tyrmättävä sellaiset halut jotka sinänsä ovat luonnollisia, mutta jotka usein kasvavat luonnottomiksi ja riistäytyvät järjen hallinnasta. (V: 21)( Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s.195, kohta 174)

Thalassios Afrikkalainen

Jos korvasi kuuntelee usein hengellistä opetusta, mielesi etääntyy epäpuhtaista ajatuksista.

Ainoastaan Jumala on luontonsa puolesta hyvä ja viisas. Hänen osallisuutensa kautta voi myös mieli tulla hyväksi ja viisaaksi, jos se innokkaasti siihen pyrkii.

Sekä mieli että aistit tarkkailevat aistimaailmaa, mutta vain mielelle kuuluu tieto henkisistä asioista.

Mielen on mahdotonta pysytellä henkisissä asioissa, jollei se katkaise yhteyttä aisteihin ja aistimaailmaan.

Suuntaa aistisi palvelemaan mieltä äläkä anna niille tilaisuutta hajottaa sitä.

Kun mielesi jättäytyy miettimään maallisia aistimaailman asioita, irrota aistisi niistä ja käytä aistittavia asioita virikkeinä hengelliseen tutkiskeluun.

Mielen keskittyminen hengellisiin asioihin näkyy siitä, että se halveksii kaikkea mikä miellyttää aisteja.

Mieli, joka on antautunut hengellisiin tutkiskeluihin, saa niistä nautintoa, jota ei voida siltä riistää. (Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II. s. 22, kohdat 36 – 37, 40 – 41,43 – 46)

Kun mieli on saanut omakseen tiedon Ainoasta, se on täysin alistanut aistit itselleen.

Estä mieltäsi harhailemasta aistimaailmassa, ettei se harharetkiensä hedelmänä poimisi hekumallisia nautintoja ja murheita.

Ne, joiden mieli on alati keskittyneenä hengellisiin tutkiskeluihin, ovat takoneet myös tahtonsa ja tunteensa Jumalan aseiksi.

Mieli vieraantuu maallisista vasta kun se katkaisee kokonaan yhteyden aisteihin.

Mieli ei voi askaroida aistimaailman asioissa, ellei se tunne niihin jonkinlaista himollista viehtymystä.

Mieli on täydellinen silloin kun se on hengellisen tiedon läpitunkema. Sielu on täydellinen silloin kun se on hyveiden kyllästämä.

Yhteys aisteihin tekee mielestä ruumiillisten nautintojen orjan. (Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 226, kohdat 47 – 49, 51, 53 – 55)

Joka on saanut mielensä irti lihan liehakoinnista ja kaikesta kiintymyksestä siihen, on kuolettanut elävöittävällä Hengellä ruumiin teot. (Room.8:13)

Älä kuvittele, että olet vapautunut lihan siteistä, jos mielesi vielä viihtyy lihallisissa asioissa.

Niin kuin aistit ja aistimaailma kuuluvat lihan piiriin, niin mieli ja ajatusmaailma ovat sielun aluetta.

Pidä sielusi erossa aistimaailman asioista, niin mielesi kiintyy Jumalaan ja hengelliseen mietiskelyyn. (Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä Filokalia II, s. 240, kohdat 1 -4)

Mielen asiana on elää Jumalassa sekä ajatella Häntä, Hänen huolenpitoaan ja peljättäviä tuomioitaan.

Sinulla on valta valita hyvä tai paha. Asetu hyvän puolelle, niin pääset pahan herraksi.

Niin kuin on luonnotonta alistaa hyvä isäntä huonon palvelijan valtaan, niin on myös sopimatonta tehdä järjellisestä mielestä katoavaisen ruumiin orja.

Kun mieli ei valvo aisteja, nämä viettelevät sen pahaan. Aistinautintojen pettämä mieli turmeltuu. ( Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 241, kohdat 10, 14 – 15)

Filoteos Siinailainen

Mikään ei niin hajota ihmisen mieltä kuin puheliaisuus. Eikä ole mitään vahingollisempaa kuin hillitön kieli, sillä ei mikään muu pysty yhtä lailla turmelemaan hyvää sieluntilaa. Sen mitä päivittäin rakennamme, hillitön kieli sortaa maahan. Ja minkä vaivaa nähden kokoamme, sen puhelias sielu hajottaa taivaan tuuliin. Mikä voisi olla kielevyyttä pahempaa? Se on hillitsemätön paha(Jaak.3: 8; UT:n suomennoksessa vapaa käännös: se on levoton ja paha.). Kieli on saatava kuriin, se on väkivalloin pantava suitsiin ja aisoihin: näin valjastamme sen palvelemaan vain tarpeellista. Kukapa näet pystyisi kuvaamaan kaikkea vahinkoa, minkä kieli aiheuttaa sielulle? (Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 11, kohta 5)

Monet munkit eivät tiedä, kuinka pahat henget eksyttävät mielen. Kokemattomuuttaan ja tietämättömyyttään he ahkeroivat ainoastaan käytännön kilvoituksissa, eivätkä huolehdi mielen sisäisestä tilasta. Pahoin pelkään, että he purjehtivat tämän elämän halki saamatta maistaa sydämen puhtautta, täysin tietämättöminä siitä himojen pimeydestä, joka piilee sisällämme.

Todellista hyvää eivät varmaankaan ole kokeneet ne, jotka eivät tunne apostoli Paavalin kuvaamaa taistelua. He luulevat, että lankeemuksia ovat vain ne synnit, jotka ovat edenneet teon asteelle. Tietämättömyydessään he eivät ota lukuun ajatustason tappioita ja voittoja, sillä nämä sisäiset tappiot ja voitot ovat silmiltämme salassa, vain Jumalan – kilvoituksen alkuunpanijan – ja kilvoittelijan omantunnon tiedossa. Tällaisiin sopii Raamatun sana: »He sanovat ‘rauha’ vaikka ei rauhaa ole.» (Hes.13: 10) Meidän tulee rukoilla näiden veljien puolesta, jotka yksinkertaisuudessaan ovat näin tietämättömiä. Heitä pitää myös opettaa, että he koettaisivat välttää synnintekoja niin

Paljon kuin mahdollista. Mutta niitä varten, joilla on jumalallinen toive, jotka haluavat puhdistaa sielunsa silmät, on oma työtapansa Kristuksessa, oma salaisuutensa. (Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 29, kohta 37)

Elia Presbyteeri

Jollei mieli vapaudu aistillisesta rihkamasta, se ei pysty suuntaamaan kulkuaan ylöspäin eikä opi tuntemaan omaa arvoaan. (Antologia, Filokalia III, 4, kohta 84)

Viisaan tulee tietää, milloin hänen mielensä mietiskelee hengellisiä ja milloin se askartelee tavanomaisten ajatusten, milloin taas tunteiden parissa. Jos mieli liikkuu tunteiden piirissä, on lisäksi tiedettävä, askarteleeko se soveliaissa vai sopimattomissa asioissa.

Kun mieli ei mietiskele hengellisiä, se antautuu järjelliseen ajatteluun. Mutta järjellinen ajattelu ei suo sijaa hengelliselle mietiskelylle. Sen sijaan kun mieli keskittyy tunteisiin, silloin kaikki on sen ulottuvilla.

Hengellisten mietiskelyjen kautta mieli etenee kohti hengellistä ja järjellisen ajattelun kautta kohti järjellistä. Tunteet taas etenevät mielikuvituksen kautta kohti tekoja.

Kun mieli keskittyy itseensä, se ei suo silmäystäkään millekään enempää tunteiden kuin järjenkään tuomalle ajatukselle. Se näkee pelkästään puhtaita henkiä ja jumalallisen valon josta virtaa rauhaa ja iloa. (Hengellisestä tiedosta, Filokalia III, s. 49, kohdat 1 – 4)

Mieli ei voi kohota korkeuksiin vaikka onkin sieltä lähtöisin, ellei se alinomaa askaroi jumalallisissa asioissa ja näin opi halveksimaan kaikkea alhaista.

Kaikki mitä ikinä teet, on puhdas lahja Jumalalle, kunhan ensin vapautat mielesi ihmisruumiiseen, omaisuuteen ja ruokaan kohdistuvasta nautinnonhimosta. Vastalahjaksi sydämesi silmät avautuvat. ja voit selvästi lukea mieleesi kirjoitettuja Jumalan sanoja, jotka suovat hengellisille makunystyröillesi hunajaakin makeamman nautinnon. (Ps.119:103)

Et voi irrottaa ja kohottaa mieltäsi ihmisruumiin, mammonan ja tarpeettomien ruokien himoitsemisesta, ellet johda sitä vanhurskaiden puhtaaseen valtakuntaan. Siellä kuoleman ja Jumalan muistamisen vuolaat virrat huuhtelevat maallisesta sydämestä pois kaikki himot. (Hengellisestä tiedosta, Filokalia III, s 50, kohdat 7, 10 – 11)

Niin kauan kuin mieli viihtyy jumalallisissa asioissa, se on hyvä ja suopea ja säilyttää siten Jumalan kaltaisuuden. Laskeuduttuaan oikeaan aikaan ja oikealla tavalla aistimaailman piiriin sekä saatuaan ja välitettyään vaikutelmia, se saavuttaa aiemman hyvän tilansa palatessaan jälleen itseensä. Mutta jos mieli askartelee aineellisissa asioissa väärään aikaan ja tarpeettomasti, se on kuin harkitsematon kenraali, joka menettää taistelussa suurimman osan sotavoimistaan.(Hengellisestä tiedosta, Filokalia III, s. 52, kohta 18)

Ajatukset eivät ole lähtöisin sielun älyllisen puolen ulkopuolelta (eiväthän järjettömät luontokappaleetkaan ajattele). Ne eivät liioin ole sielun hengellisen puolen tuotteita (ei enkeleilläkään ole ajatuksia). Ajatukset syntyvät järjestä ja käyttävät mielikuvitusta askelminaan. Mielikuvituksen portaita ne nousevat aistimaailmasta mieleen ja välittävät sille aistihavaintoja. Samaa tietä ne myös laskeutuvat mielestä aistimaailmaan ja vievät sinne henkisiä vaikutteita. (Hengellisestä tiedosta, Filokalia III, ss. 53 – 54, kohta 26)

Kun mieli askaroi aineellisissa, sen työtoverina on järkeisajattelu. Mutta kun mieli astuu aineettoman alueelle, sen on hylättävä järkeisajattelu, joka ei enää olisi työtoveri vaan rusikoiva pistin (vrt. 2 Kor.12:7) (Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä, Filokalia III, s. 5, kohta 50)

Järjellisen sielun esipiha on tunne, temppeli ymmärrys ja ylimmäisenä pappina toimii mieli. Mieli on temppelin esipihalla silloin, kun rukousta häiritsevät asiattomat ajatukset. Temppelissä mieli on miettiessään rukouksen aikana sinänsä hyviä ja hyödyllisiä asioita. Mutta kun mielen on suotu astua kaikkein pyhimpään, eivät sitä askarruta enempää asiattomat kuin hyvät ja hyödyllisetkään ajatukset. (Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä, Filokalia III. s. 59, kohta 54)

Joka ei ole kohonnut aineellisen kaksinaisuuden ja sen naapurina asustavan ykseyden yläpuolelle, ei voi nähdä Jumalaa: Kolminaisuutta. Ykseyttä ja kaksinaisuutta korkeammalle ei voi päästä, ellei eheytä mieltään ajatusten moninaisuuden keskellä. (Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä, Filokalia III, s. 68,kohta 107)

Jo luonnonlait sinänsä riittävät täyttämään mielen ihailevalla hämmästyksellä. Kun ne avautuvat, ovat edessämme taivaallista nektaria tulvivat kukkaniityt: niiden puhtaista kukista virtaa hengellisten riemujuhlien suloinen mesi.

Suuresti iloiten vaeltaa kotiaan kohti se, joka on vapautunut pitkästä sotavankeudesta. Hänen iloaan ei kuitenkaan voi verrata riemuun, joka täyttää maallisista siteistä vapautuneen mielen: riemullisin askelin se rientää kohti taivaallisia, aivan kuin palaisi omiensa pariin. (Käytännön kilvoittelusta ja mietiskelystä, Filokalia III, s. 69, kohdat 110, 113)

Niketas Stithatoslainen

Enkelten elämää elää jo täällä maan päällä se, joka on korvannut ulkoisten aistiensa toiminnan sisäisillä aisteilla – näkönsä mielellä, joka näkee elämän valkeuden, kuulonsa sielun harkitsevuudella. makuaistinsa järjen arvostelukyvyllä, hajuaistinsa mielensä ymmärryksellä ja kosketusaistinsa sydämen valppaudella. Ihmisten silmissä hän tosin on ihminen ja näyttää ihmiseltä, mutta hän elää enkelinä enkelten joukossa ja häntä on pidettävä heidän vertaisenaan.

Mieli joka näkee jumalallisen elämän valon, avaa meille Jumalan kätketyt salaisuudet. Sielun harkitsevuus taas auttaa meitä viisaasti järjestelemään sydämeemme nousevat ajatukset, erottamaan hyvät pahoista. Järjen arvostelukyky puolestaan auttaa meitä maistamaan, millaisia ajatuksia mielessämme liikkuu: katkeruuden juuresta versovat ajatukset joko muutamme sielulle makeaksi ruoaksi tai hylkäämme kokonaan; niitä ajatuksia jotka ovat terveesti viheriöivän yrtin versoja, me vaalimme ja »vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle» (2Kor.10:5). Mielen ymmärryksen avulla aistimme näkymättömän mirhan tuoksun – mirhan, jota Hengen armo vuodattaa – ja sydämemme täyttää ilo ja riemu. Sydämen valppauden avulla opimme tuntemaan Hengen, joka laskeutuu virvoittamaan meissä palavaa liekkiä – halua hyvään – tai elvyttämään himojen pakkasessa hyytyneet voimamme.

Ihmisellä on viisi aistia: näkö, kuulo, maku, haju ja tuntoaisti. Vastaavasti myös sielun aisteja on viisi: mieli, järki, sisäinen tunto, viisaus ja tieto. Ne liittyvät kolmeksi sielun energiaksi: mieleksi, järjeksi ja tunnoksi. Mielen avulla otamme vastaan jumalallisen tiedon ja viisauden aivoitukset, järjen avulla tulkitsemme tätä tietoa ja viisautta ja tunnon kautta sen kuvat piirtyvät mieleemme.

Kaiken aistittavan yläpuolelle, yliaistilliseen maailmaan, on Vanhurskauden Auringon valonsäteiden vahvistamana kohonnut se, jonka mieli pystyy hyvin erottelemaan erilaisia ajatuksia ja puhtaasti omaksumaan jumalallisia asioita. Hänen järkensä tulkitsee koko näkyväistä luomakuntaa eli paljastaa olevaisen sisäisen olemuksen. Hänen henkinen tuntonsa puolestaan ottaa vastaan taivaallisen ymmärryksen ja viisauden ja hän nauttii jo täällä näkymättömien hyvyyksien suloisuudesta.

Mielen päävoimia on neljä: harkitsevuus, älykkyys, käsityskyky ja taidokkuus. Kaksin verroin lujat taivaaseen johtavat tuliset sotavaunut on itselleen rakentanut se, joka liittää mielen päävoimiin neljä sielun päähyvettä: hän yhdistää mielen harkitsevuuteen sielun siveyden, älykkyyteen ymmärtäväisyyden, käsityskykyyn oikeudenmukaisuuden ja taidokkuuteen urhoollisuuden. Nämä tuliset sotavaunut auttavat taistelussa himojen rintaman kolmea johtajaa ja päävoimaa – rahanhimoa, nautinnonhimoa ja kunnianhimoa – vastaan. (Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, ss. 133 – 13, kohdat 8- 12)

On hyvä muistaa, että himottomuutta on kahdenlaista ja se ilmenee todellisissa kilvoittelijoissa kahdella eri tavalla. Ensimmäisen himottomuuden lajin kilvoittelijat saavuttavat, kun ovat kohonneet käytännön hyveellisen elämän loppuasteelle. Tähän himottomuuteen pääsyä edeltävät sääntöjen mukaisen kilvoittelun (vrt. 2Tim.2:5) vaivat monin tavoin, ja se kuolettaa heti himot sekä tekee tyhjäksi lihan kuohahdukset. Se myös saa sielun voimat toimimaan luonnonmukaisesti ja palauttaa mielen tutkiskelemaan ajatuksella jumalallisia asioita.

Luonnonmukainen tutkiskelu sitten johtaa kilvoittelijat viisaasti toiseen. täydellisempään himottomuuteen: ajatukset tyyntyvät ja mieli rauhoittuu. Silloin mieli saa selvänäköisyyden ja ennaltanäkemisen lahjan. Selvänäköisyyden lahja ilmenee siten, että sielu alkaa nähdä jumalallisia asioita, se saa ilmestyksiä korkeammasta maailmasta ja Jumalan salaisuudet paljastuvat sille. – Ennaltanäkeminen taas koskee inhimillisiä asioita: sielu näkee kaukaisia tulevia tapahtumia.

Molemmissa himottomuuden muodoissa vaikuttaa yksi ja sama Henki, joka ensimmäisellä himottomuuden asteella pidättää ja hillitsee mutta toisella vapauttaa iankaikkisen elämän vapauteen, kuten apostoli Paavali sanoo. (vrt. Room.6:22) (Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, ss.164 – 165, kohta 89)

Mieli on himoton, kun se hallitsee synnillisiä halujaan ja on kohonnut sekä murheen että ilon yläpuolelle. Himoton mieli ei synkkene katkerissakaan koettelemuksissa, eikä menestyksen myötä ratkea hillittömään riemuun. Valoisan vireensä himoton mieli säilyttää murheenkin aikana, riemussaan se taas on hillitty ja pysyy kohtuuden rajoissa. (Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 106, kohta 92)

Jumalat Alkujärki, joka on viisaudessaan luonut kaiken, on verrattomasti luotujensa yläpuolella. Itse muuttumatta Hän synnyttää Sanan ylläpitämään luotujaan ja lähettää kaikkein pyhimmän Hengen vahvistamaan niitä, (Joh.15:26) niin kuin on kirjoitettu Jumala itse on sekä kaiken ulkopuolella että kaikessa. Samalla tavoin on aineen ja näkyväisen maailman sekä ulko- että sisäpuolella myös ihminen, joka on Hänen jumalallisesta luonnostaan osallinen. Ihmisen henkinen, ruumiiton ja kuolematon sielu on Jumalan kuva, ja hänen mielensä synnyttää luonnostaan, omasta olemuksestaan käsin, sisäisen sanan, joka ylläpitää ruumiin voimaa.

Niin kuin Luoja ei koskaan eroa omista persoonistaan, Sanasta ja Hengestä. niin kuuluvat myös ihmissieluun jakamattomasti ja erottamattomasti mieli ja sana. Ne ovat sielun kanssa yhtä luontoa ja olemusta, jota ruumis ei pysty rajoittamaan. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 216, kohta 6)

Eri asioita ovat Jumalan kuva ja kuvaan liittyvät ominaisuudet. Jumalan kuva ihmisessä on henkinen sielu, mieli ja järki, joiden luonto on yksi ja jakaantumaton. Kuvaan liittyvät ominaisuudet ovat hallitsevuus, kuninkaallisuus ja vapaus.

Samoin mielen kunnia ja arvo ovat eri asioita, ja eri asioita taas Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa6. Mielen kunniaa on sen kohoaminen, jatkuva liike ylöspäin, samoin sen terävyys, puhtaus, järkevyys, viisaus ja kuolemattomuus. Sen sijaan arvon mielelle antavat järjellisyys, kuninkaallisuus, hallitsevuus ja vapaus.

Jumalan kuva näkyy siitä, että sielu, mieli ja järki ovat olemassa sekä itsenäisesti että muodostavat yhden olemuksen, ovat jakaantumattomia ja erottamattomia. Mieli ja järki kuuluvat erottamattomasti sieluun, joka on ruumiiton ja kuolematon, jumalallinen ja henkinen, ja nämä kolme – mieli, järki ja sielu – ovat samoin yksiolemuksisia ja katoamattomia. Ne eivät koskaan jakaudu eivätkä voi erota toisistaan.

Jumalan kaltaisuutta taas ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys, armahtavaisuus, myötätuntoisuus ja lähimmäisrakkaus. Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa näkyvät kirkkaina niissä, joilla on nämä ominaisuudet ja jotka niitä varjelevat. Heissä ihmisluonto pääsee oikeuksiinsa ja he kohoavatkin arvossa muiden yläpuolelle. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 217, kohta 8)

Mielemme, joka on Jumalan kuva, on omalla alallaan, jos se pysyy itselleen kuuluvissa asioissa eikä askartele arvolleen ja luonnolleen sopimattomien ajatusten parissa. Sen tähden se syventyykin mielellään mietiskelemään jumalallisia. Mieli pyrkii yhtymään Häneen, josta on saanut alkunsa, jonka kautta toimii ja jonka puoleen tuntee luonnostaan vetoa. Se tahtoo myös jäljitellä Hänen ihmisrakkauttaan ja yksinkertaisuuttaan.

Kun mieli on yhtynyt Jumalaan, synnyttää se viisauden sanan. Viisauden sanan avulla se muokkaa uudeksi – aivan kuin loisi uudet taivaat – kanssaan samaa ihmisluontoa olevien lähimmäistensä sielut. Se vahvistaa ne kestäviksi saamalla ne kilvoittelemaan kärsivällisesti käytännön hyveissä, suunsa hengellä (vrt. Ps.33:6) se tekee ne eläviksi ja antaa niille voiman turmiollisia himoja vastaan. Kun ihmisen mieli näin jäljittelee Jumalaansa, tulee siitäkin henkisen luomakunnan ja suuren maailman luoja ja se saa selvästi kuulla ylhäältä sanat: »Joka tekee arvottomasta arvollisen, on kuin minun suuni.» (Jer.15:19 LXX)

Aineellisista vapaana pysyy se, jonka mieli liikkuu jatkuvasti sille luontaisissa asioissa ja joka käyttää sanaa sen arvoa vastaavalla tavalla. Hänen kaunistuksenaan ovat sävyisyys, nöyrämielisyys, rakkaus ja myötätunto, ja Pyhän Hengen säteily kirkastaa hänet. Hän suuntaa mielensä silmät yleviin tutkiskeluihin ja niin oppii tuntemaan kätkössä olleet Jumalan salaisuudet. Hyvyydessään hän välittää näitä salaisuuksia viisauden sanoin niille, joilla on korvat kuulla. Näin hän ei vain moninkertaista omaa leiviskäänsä, vaan jakaa sen nautintoa myös lähimmäisilleen. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 220, kohdat 12 – 13)

Niin kauan kuin luonnolliset voimamme kapinoivat omaa luontoamme vastaan ja ovat hajallaan, emme voi saada Jumalan yliluonnollisia lahjoja. Koska emme ole päässeet osallisiksi näistä lahjoista, olemme kaukana siitä salaisesta pyhästä palveluksesta. jota mieli toimittaa taivaallisella uhrialttarilla sisäisen työskentelynsä aikana. Mutta kun olemme pyhissä kilvoituksissa innokkaasti taistellen puhdistuneet aineellisuuteen vetävästä pahuudesta ja olemme Hengen voimalla koonneet hajalleen joutuneet voimamme yhteen, pääsemme osallisiksi Jumalan sanoin kuvaamattomista hyvyyksistä. Silloin olemme arvollisia toimittamaan Sanalle ja Jumalalle mielen pyhän palveluksen jumalallisia sakramentteja Jumalan ylitaivaallisella ja henkisellä uhrialttarilla, sillä meistä on tullut Hänen kuolemattomien salaisuuksiensa näkijöitä ja pappeja.

Olemme pirstoutuneet osasiksi niin kauan kuin häilyvät ajatukset hajottavat mieltämme ja lihan laki hallitsee meitä. Koska meissä ei ole jumalallista ykseyttä, olemme kaukana Jumalasta. Mutta sitten kun tämän kuolevaisen nielee (Vrt. 2 Kor. 5: 4) yhdistävä voima ja eräänlainen yliluonnollinen huolettomuus, ja mieli palaa – viisautta tuovien oivallusten valaisemana – alkuperäiseen olotilaansa, silloin sielukin yhdentyy samalla tavoin kuin Jumaluus on yksi. Silloin vastakkaiset voimat eivät enää raasta sielua hajalle, vaan se yhdistyy ja eheytyy jumalalliseksi ykseydeksi yksinkertaisuudessaan Jumaluuden persoonia jäljitellen. Sielu on palannut alkuperäiseen kauneuteensa ja meistä on tullut uusia, parempia ihmisiä. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 221, kohta 16, 18)

Toiset johtavista taivaallisista voimista ovat palavia ja kiihkeitä kaikessa mikä koskee Jumalaa – he eivät hetkeksikään lakkaa ylistämästä Jumalaa. Toiset taas ovat antautuneet Jumalan katselemiseen ja ovat täynnä tietoa ja viisautta. Pyhä tottumus saa heidät liikkumaan aina jumalallisten asioiden parissa. Myös puhtaat sielut ovat palavia ja kiihkeitä kaikessa jumalallisessa. Nekin ovat viisaita ja tietäviä sekä ylentävät jatkuvasti mielensä jumalallisiin tutkiskeluihin. Pyhä tottumus saa ne aina voimiensa mukaan askaroimaan jumalallisissa ja seisomaan vakaasti Jumalan edessä. Puhtaat sielut pystyvät myös ottamaan vastaan jumalallista valonsäteilyä, jonka kautta ne osallistuvat Olevaan. Sanoillaan ne välittävät Hänen valoaan ja armoaan runsain määrin toisillekin.

Jumala on Järki ja Hän panee kaiken jatkuvaan liikkeeseen. Kaikki järjelliset olennot ovat pysyvästi paikoillaan mutta toisaalta liikkuvat lakkaamatta tässä Alkujärjessä. Tämän kokevat ne, joiden mieli on vakaa eikä ajattele aineellisia, koska pyhä kilvoitus on puhdistanut heidän järkensä, joka on näin kirkastunut ja vapautunut vieraista vaikutteista. Näin puhdistuneille jumalallinen rakkaus suo tämän paikallaan pysymisen ja samalla jatkuvan liikkeen kokemuksen, ja he säteilevät itselleen ja toinen toisilleen valoa jonka Jumala on hyvyydessään heille antanut. Veljellisesti he jakavat kätkössä olevaa Jumalan salaisuuksien viisautta myös muille, että Jumalan rakkautta ylistettäisiin lakkaamatta. (Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 224 – 225, kohdat 27 – 28)

Kun viisi aistiamme alistuvat neljälle päähyveelle ja tottelevat niitä, alkaa neljästä perusaineesta luotu ruumiimme kiertää häiriintymättä elämän kehää: kolme päävoimaamme eivät enää ole kapinassa keskenään, vaan sielun himollinen puoli- tahto ja tunteet – on yhteydessä järjelliseen. Näin mieli ottaa vallan, joka sille luonnostaan kuuluu ja tekee neljästä päähyveestä valjakon ja panee istuimekseen aistien palvelijaviisikon. Kun mieli on taistellut voitokkaasti hirmuvaltiasta – lihaa -vastaan, se temmataan tällä nelivaljakolla taivaisiin ja se saa voitonseppeleen iankaikkisen Kuninkaan edessä. Jumalassa mieli saa myös levon vaelluksestaan.(Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 259, kohta 95)

Gregorios Siinailainen

Tunteettomuus on samaa kuin kuolema, ja mielen sokeutta voidaan verrata ruumiilliseen sokeuteen. Tunteettomalta puuttuu liikkeelle paneva elämänvoima, ja mieleltään sokea on vailla jumalallista valoa, joka tekee kantajansa sekä näkeväksi että näkyväksi.( Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 265, kohta 5)

Mielen henkinen toiminta on mielen suorittamaa hengellistä pappispalvelusta. Jo ennen kuin pääsemme osallisiksi tulevista ymmärryksen ylittävistä nautinnoista, mieli uhraa salaisesti ikään kuin niiden ennakkona Karitsan sielun uhrialttarilla ja tulee osalliseksi Hänestä. Karitsan nauttiminen sielun alttarilla ei tarkoita vain, että tunnemme Hänet tai tulemme Hänestä osallisiksi. Se tarkoittaa myös, että tulevassa elämässä tulemme muodoltamme Karitsan kaltaisiksi. Sillä täällä tunnemme vain salaisuuksiaan sanat, mutta siellä, toivomme mukaan, pääsemme nauttimaan itse salaisuuksista.( Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 298, kohta 112)

Teoleptos Filadelfialainen

Istuessasi kotona keljassasi muista Jumalaa, irrota mielesi kaikesta ja heitä se sanattomana Jumalan eteen, vuodata Hänen eteensä koko sydämesi ja rakkauden voimalla tarraudu Häneen. Jumalan muistaminen on Jumalan katselemista, sillä Hän kiinnittää itseensä mielen katseen ja halun ja valaisee sen omalla valollaan. Kun sitten kaikki luotuja koskevat, kuvia muodostavat ajatukset ovat mielestä kaikonneet, se palaa Jumalan luo ja näkee ilman kuvia: mielen näkökyky kirkastuu tietämättömyydessä joka ylittää kaiken tiedon, onhan Jumalan kunnia lähestymätön. Ja vaikka mieli ei voikaan tunnistaa näkemäänsä, koska Jumala on käsittämätön, se tuntee kuitenkin todeksi sen, että Hän on tosi Oleva ja ainoa, joka on kaiken olevaisen yläpuolella. Jumalasta runsain määrin virtaavalla hyvyydellä mieli ruokkii rakkauttaan ja saa siten täyden tyydytyksen pyrkimyksilleen ja pääsee loppumattomaan autuaalliseen lepoon. – Nämä ovat oikein harjoitetun Jumalan muistamisen tunnusmerkit.( Mitä on näkymätön työskentely, Filokalia IV , s. 15, kohta 12)

Selventääkseni kuinka Jumalan muistaminen johtaa mielen Jumalan näkemiseen ja mikä osa on ymmärryksellä puhtaassa rukouksessa, käytän vertauskohtana ruumiillista silmää ja kieltä. Mitä silmäterä on silmälle ja puhe kielelle, sitä on Jumalan muistaminen mielelle ja rukous ymmärrykselle. Silmä saa tiedon näkemästään näkökokemuksen välityksellä eikä päästä mitään ääntä, kun se ottaa näköaistin välityksellä vastaan näkökohteen. Samalla tavoin mielikin Jumalaa muistaessaan lähestyy rakkaudessa Jumalaa, johon palava alttius ja tajuamisen hiljaisuus sen yhdistävät. Niin se valaistuu jumalallisesta säteilystä ja saa tulevan kirkkauden pantin. Ja kuten kieli sanoja lausuessaan ilmaisee kuulijalle mielen kätkössä olleen tahdon, siten ymmärryskin toistaessaan usein ja hartaasti lyhyitä rukouksia paljastaa sielun pyynnöt kaikkitietävälle Jumalalle. Kestävä rukouksessa viipyminen ja sydämen pysyvä murtumus avaavat armollisen Jumalan ihmisiä rakastavan sydämen ja rukoilija saa runsain määrin osakseen pelastuksen siunausta. Profeetta Daavid vakuuttaa: “Särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää”. (Ps.15:19) (Mitä on näkymätön työskentely, Filokalia IV, s. 17, kohta 16)

Kun mieli kääntää selkänsä ulkomaailmalle ja keskittyy sisäiseen maailmaan, se palaa omaan itseensä. Mieli yhtyy ymmärryksen puheeseen ja tämä mielen luontainen puhe liittää sen rukoukseen. Rukouksen kautta mieli sitten kohoaa Jumalan tuntemiseen rakkauden koko voimalla ja innolla. Silloin väistyvät lihan halut, kaikki nautinnolliset aistimukset katoavat ja tämän maailman kauneuskin tympäisee sielua. Sielu hylkää kaikki ruumiilliset ja ruumiiseen liittyvät asiat ja pyrkii kohti Kristuksen kauneutta. Se seuraa Häntä elämällä nuhteettomasti ja pitämällä mielensä puhtaana ja veisaa: »Neitsyet saatetaan kuninkaan tykö.» (vrt. Ps.45:15 LXX) Sielu saa nähdä Kristuksen ja pitää Hänet jatkuvasti silmiensä edessä sanoen: »Minä pidän Herraa aina edessäni, sillä hän on minun oikealla puolellani.» (Ps.16:8 LXX) Silmät koko ajan Kristukseen suunnattuina se huutaa: »Minun silmäni katsovat alati Herraan.» (Ps.25:15) Puhtaassa rukouksessa sielu keskustelee Kristuksen kanssa ja riemuitsee ihastuksissaan: »Olkoon minun puheeni hänelle suloinen; minä iloitsen Herrassa.» (Ps.104:34 LXX) Ja niin rakastettu, nimeltä kutsuttu ja avuksi huudettu Jumala kuulee rukousäänen ja suo rukoilevalle sielulle sanomattoman ilon. Kun sielu muistaa rukouskeskustelussa Jumalaa, Herra ilahduttaa sen ja se voi lausua: “Minä muistin Jumalaa ja riemastuin”. (Ps.77:4 LXX) (Yhdeksän kohtaa salaisesta työskentelystä, Filokalia IV, s. 2, kohta 1)

Ensin mieli etsii ja löytää ja sitten se yhtyy löytämäänsä. Etsintään se käyttää järkeä, kun taas yhtymisen aikaansaa rakkaus. Järki etsii totuutta, kun taas rakkaus pyrkii yhtymään hyvyyteen.

Joka on kohonnut ajallisen maailman muutosten yläpuolelle ja päässyt eroon katoavaisten kaipuusta, ei katsele alas eikä kaipaa tämän maailman hetken kukoistavaa kauneutta, vaan hänelle avautuvat ylhäiset näkymät ja hän katselee taivaallista kauneutta ja tutkiskelee autuaallista katoamattomuutta. Joka ihastelee aineellisia hyvyyksiä ja alentuu lihan nautintoihin, hänelle taivaat pysyvät suljettuina, koska hänen sisäiset silmänsä ovat pimentyneet. Mutta sen mieli, joka vähättelee ja välttelee kaikkea maallista ja alhaista, kohoaa korkeuksiin ja saa nähdä ikuisen kunnian ja katsella pyhiä odottavaa kirkkautta. Hän saa osansa myös Jumalan rakkaudesta, joka verhoaa hänet, ja hänestä tulee Pyhän Hengen temppeli. Hänen tavoitteenaan on Jumalan tahto ja Jumalan Henki kuljettaa häntä. Hänestä tulee Jumalan lapsi ja Jumala osoittaa hänelle suopeuttaan ja on häneen tyytyväinen. Sillä »kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia» (Room. 8: 14).( Yhdeksän kohtaa salaisesta työskentelystä, Filokalia IV, s. 27,kohdat 7- 8)

Ruokalajien vaihtelu herättää ruokahalun. Samoin erilaiset hyveenmuodot herättävät mielen eloisuuden. Niinpä vaeltaessasi mielesi tietä valikoi eri tahoilta rukoussanoja ja keskustele jatkuvasti Herran kanssa huutaen Häntä avuksesi. Älä koskaan väsy, vaan rukoile vähän väliä esikuvanasi lannistumaton leski, joka sai säälimättömän tuomarin leppymään. (Lk.18:1 – 5) Silloin vaellat Hengessä (Gal.5:16) kiinnittämättä huomiota lihan haluihin, eivätkä maailmalliset ajatukset pääse keskeyttämään jatkuvaa rukoustasi: sinusta on tullut Jumalan temppeli ja ylistät yhtä mittaa minkään häiritsemättä Jumalaa. Kun rukoilet näin ymmärryksessäsi. alat ennen pitkää olla otollinen kohoamaan Jumalan muistamiseen. Pääset mielesi sisimpään pyhäkköön ja salaisissa tutkiskeluissa näet Näkymättömän. Jumalallisen tiedon ja rakkauden yltäkylläisyydessä seisot yksin Jumalan edessä – vain sinä ja Hän – Häntä ainoaa palvellen.( Mitä on näkymätön työskentely, Filokalia IV, s. 20, kohta 21)

Gregorios Tessalonikalainen

Katsokaamme nyt, tuhoaako Herran autuuttaviksi ylistämä köyhyys sairaalloisen halumme kolmannenkin jälkeläisen. Tämä sairaan sielumme kolmas sikiö on vatsanpalvonta, josta saa alkunsa kaikki lihallinen saastaisuus .Miksi sitten otamme sen esille vasta viimeisenä, vaikka se on meissä luonnostaan jo syntymästämme saakka? Eikä vain tämä, vaan myös suvun jatkamiseen liittyvät luonnolliset liikkeet ovat havaittavissa jo imeväisikäisissä. Kuinka siis olemme jättäneet viimeiseksi lihan himon sairauden? Syy on tämä: nämä ilmiöt ovat meissä luonnostaan eikä luonnollisissa asioissa sinänsä ole moitittavaa, koska hyvä Jumala on ne luonut, että käyttäisimme niitä hyviin tekoihin. Ne eivät siis sellaisenaan ole sielun sairauden oireita, mutta väärin käytettyinä niistä tulee sellaisia. Ja näin tapahtuu. kun huolehdimme lihasta niin että himot heräävät. (Room.13:14) Silloin on jo kyse nautinnonhimosta, joka on tosi paha himo, lihallisten himojen alku ja sielun sairaus. Ensimmäisenä sairastuu mieli, sillä pahat himot kumpuavat mielestä. Herra sanoo, että sydämestä lähtevät pahat ajatukset ja ne saastuttavat ihmisen. (Mt.15:19) Evankeliumia ennen ollut lakikin varoittaa: »Varo, ettei sydämesi kätköissä oleva sana muutu laittomuudeksi.» (5Moos.15: 9LXX)

Mieli on tosin ensimmäisenä hairahtunut väärään asennoitumiseen, mutta senkin ovat ensin huumanneet aistien tarjoamat alhaiset mielikuvat ja siksi se tuntee himokasta vetoa aistimaailmaan. Etenkin silmät voivat jo kaukaa kaapata saastaa sisimpään, ja niin kiihottaa mieltä vääryyteen. Selvänä todistuksena tästä on esiäitimme Eeva: ensin hän näki, että puu oli ihana katsella ja suloinen antamaan ymmärrystä, ja taivuttuaan sitten sydämessään pahaan tekoon kosketti kiellettyä puuta ja maistoi sen hedelmää. (1Moos.3:6) ” Emme siis suotta sanoneet, että kun laskemme aseemme ruumiillisen kauneuden edessä, porhaltavat häpeälliset himot perässä. Jo isiltä peräisin on varoitus: älä katsele toisten ruumiillista kauneutta (vrt. Siir.9:8) äläkä ihastele omaasi.(Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, ss. 69 – 70, kohta 26)

… Ensimmäiseksi mieli saa Isältä lahjan, joka puolestaan johtaa muihin armolahjoihin: ajatusten rauhan, mistä kehittyy vähitellen täydellinen nöyryys, kaikkien hyveiden synnyttäjä ja säilyttäjä. Tämä nöyryys ei koostu hyödyttömistä sanoista ja eleistä, joita kuka tahansa voi halutessaan helposti toistella, vaan on sitä todellista nöyryyttä, josta Jumalan hyvä Henki todistaa. Henki itse luo tämän nöyryyden asetuttuaan asumaan meidän sisimpäämme. (Ps. 51:12 LXX) Rauhan ja nöyryyden maaperässä ikään kuin mielen paratiisin turvallisten muurien sisällä versovat sitten todellisen hyveen monimuotoiset puut. Niiden keskellä kohoaa rakkauden pyhä palatsi, jonka portin pielessä kukkii tulevan valtakunnan airuena sanoin ilmaisematon kuihtumaton ilo. Täydellinen omistamattomuus on näet hyvän huolettomuuden äiti. Huolettomuuden jälkeläisiä taas ovat tarkkaavaisuus ja rukous, jotka vuorostaan synnyttävät murheen ja kyyneleet. Nämä pyyhkivät pois synnilliset houkutukset.

Houkutusten hävittyä on hyveen tietä helppo kulkea, koska esteet ovat poissa eikä omatunto enää soimaa. Tästä tilasta kumpuaa sitten ilo ja sielun autuaallinen nauru. Tuskan kyyneleet vaihtuvat suloisiin ilon kyyneleihin, Jumalan sana alkaa maistua hunajaakin makeammalta (Ps.119: 103) ja rukouksessa anomuksen korvaa kiitos. Silloin Jumalan todistusten tutkiskelu on sydämen ilo. (Vrt. Ps.119: 24) Täynnä toivoa, joka on tulevan autuuden pettämätön airut, sydän paneutuu tutkiskeluihinsa ja saa jo ennalta maistaa tulevaa juhla-ateriaa. Näin se saa jo esimakua Jumalan hyvyyden ylenpalttisesta runsaudesta (vrt. Ef.2:7), kuten psalminkirjoittaja sanoo: »Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä.» (Ps.34:9) Hän on vanhurskaiden riemu, oikeamielisten ilo, nöyrtyneiden ihastus ja niiden lohdutus, jotka Hänen tähtensä murehtivat… (Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 78, kohta 36)

Diadokhos jatkaa vielä: »Hengellistä rakkautta mieli ei voi saavuttaa muuten kuin Pyhän Hengen kirkastaessa sen niin, että se on siitä selvästi tietoinen. Ellei mieli koe sellaista Jumalan kirkkautta eikä siten saavuta Jumalan kaltaisuuden täyteyttä, se jää osattomaksi täydellisestä rakkaudesta, siitäkin huolimatta että sillä olisi kaikki muut hyveet.» (Autuas Diadokhos: mainitun teoksen sivulla 323) Olemme myös kuulleet pyhän Iisak Syyrialaisen opettavan, että armon täyttämä mieli näkee rukouksen aikana oman puhtautensa taivaan sinenä, jota Israelin vanhimmat kutsuivat »Jumalan paikaksi» (2 Moos.24:9 -11 LXX), Jumalan näyttäytyessä heille vuorella. Pyhä lisak sanoo myös: »Mielen puhtaus on sitä, että siinä rukouksen aikana hohtaa Pyhän Kolminaisuuden valo.»

Mieli joka on tullut otolliseksi saamaan jumalallisen valon, välittää myös itseensä yhdistyneeseen ruumiiseen runsaasti jumalallisen kauneuden merkkejä. Tällä tavoin se toimii siltana lihan aineellisuudesta Jumalan armoon ja suo ruumiille voiman tehdä sellaista, mihin se ei muuten pystyisi. Tästä mielen ruumiiseenkin välittämästä jumalallisesta valosta kumpuaa toisaalta Jumalan kaltaisuudesta todistava valtaisa into hyveeseen, toisaalta taas kaiken pahan täydellinen torjuminen tai ainakin haluttomuus pahaan. Siitä seuraa myös, että Sana tulee ja selvittää mielelle olevaisten olemuksen ja mielen oman puhtauden ansiosta paljastaa sille luonnon salaisuudet. Niistä sitten uskovan ymmärrys kohoaa vastaavasti yliluonnollisten asiain tajuamiseen, jonka Sanan Isä itse on kytkenyt tällaisiin aineettomiin yhteyksiin. Tämä ruumiissakin vaikuttava jumalallinen valo on alkuna myös moninaisille ihmeellisille ilmiöille, esim. selvänäkemiselle, ennalta näkemiselle ja kaukaisten tapahtumien kuvaamiselle aivan kuin ne tapahtuisivat silmiemme edessä.

Huomionarvoista on, että nämä autuaat ihmeellisiä kykyjä saaneet eivät mitenkään ole tavoitelleet näitä kykyjä. Niin kuin auringonpaisteessa näemme etsimättä myös ilmassa leijuvat tomuhiukkaset, siten hekin kohdatessaan puhtaina jumalalliset säteet, jotka luonnostaan paljastavat kaiken saavat puhtauttaan vastaavassa määrin nähdä nykyisten ja menneiden lisäksi myös tulevaisia aivan kuin ylimääräisenä nähtävyytenä vaeltamallaan vuoritiellä. Se mihin he tietoisesti ovat pyrkineet, on ollut mielen palauttaminen ja keskittäminen omaan itseensä tai paremminkin – niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin -kaikkien sielunvoimien palauttaminen mieleen, niin että ne toimivat mielen ohjauksessa, siis Jumalan tahdon mukaan. Silloin sielunvoimat parantuvat ja alkavat muistuttaa Alkukuvaansa, ja armo palauttaa ne jälleen niiden alkuperäiseen suurenmoiseen kauneuteen.(Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, ss. 80 – 82, kohta 38 (= I, 84.18) (kts. I, s. 322 – 323:89)

… Pyydän nyt sinua, isä, kuuntelemaan kun esitän kohta kohdalta, mitä olen kuullut miehiltä jotka ovat koko elämänsä askarrelleet kreikkalaisen filosofian parissa. Kerro minulle sen jälkeen oma kantasi ja liitä mukaan pyhien mielipiteet näistä asioista

Kreikkalaisen filosofian kannattajat sanovat, että menettelemme väärin pyrkiessämme sulkemaan mielemme ruumiin sisälle. He sanovat, että meidän pitäisi ennemmin koettaa kaikin tavoin saada se ulos ruumiista. Siksi he pilkkaavat ankarasti joitakin meikäläisiä ja hyökkäävät kirjoituksissaan näitä vastaan, kun nämä kehottavat aloittelijoita kääntämään katseensa omaan itseensä ja johtamaan hengityksen kautta mielen sisäänsä.

Vastustajamme väittävät, että mieli ei ole erillään sielusta. Kun se kerran ei ole erillään vaan on yhtä sielun kanssa, kuinka se voitaisiin johtaa takaisin sinne missä se jo on? He väittävät myös, että meikäläiset sanovat johtavansa Jumalan armon sisäänsä sierainten kautta. Tiedän kuitenkin, että tämä on panettelua, sillä en ole kuullut kenenkään meikäläisen sanovan mitään sellaista. Tästä olen päätellyt, että vastustajamme myös muissa kohdin hyökkäävät meitä vastaan silkkaa pahuuttaan. Tällaiset ihmiset näet syyttääkseen toisia keksivät usein olemattomia ja vääristelevät jo olemassa olevaa. Opeta siis minulle, isä, miksi pyrimme niin hartaasti johtamaan mielen sisimpäämme emmekä pidä pahana sulkea sitä ruumiiseen?

Vastaus: Niille jotka ovat päättäneet hiljaisuudessa tarkata itseään, on hyödyksi pyrkiä pitämään mielensä ruumiin sisällä. 1. Veljeni, etkö ole kuullut, kuinka apostoli sanoo, että ruumiimme on meissä olevan Pyhän Hengen temppeli? (1Kor.6:19) Ja toisessa kohdassa hän sanoo: »Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: ‘Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa’.» (2Kor.6:16) Kun kerran ruumis on luotu Jumalan asuinsijaksi, pitäisikö kukaan järkevä ihminen turhana vaivana koettaa saada mielensä asumaan siinä? Miksi Jumalakin jo luomisessa sijoitti mielen ruumiiseen’? Tekikö Hänkin kenties väärin? Tällaiset väitteet, veljeni, sopivat harhaoppisille, jotka sanovat että ruumis on paha ja paha henki on sen luonut.

Me pidämme pahana sitä, että mieli pysyttelee lihallisissa ajatuksissa, emme sitä että mieli asettuu ruumiiseen, koska ei ruumis ole paha. Niinpä kaikki ne jotka koko elämänsä ajan ovat pyrkineet kohti Jumalaa, huutavat Hänelle yhdessä Daavidin kanssa: »Sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini. (Ps.63: 2) Minun sydämeni ja ruumiini pyrkivät riemuiten elävää Jumalaa kohti.»(Ps.84:3) Jesajan tavoin he sanovat: »Siksi väräjää minun sydämeni kuin kannel ja sisimpäni kuin vaskimuuri, jonka sinä olet uudistanut. (vrt. Jes.16:11 LXX) Sinun pelostasi, Herra, me olemme tulleet raskaiksi ja synnyttäneet pelastuksen hengen, johon luottaen emme lankea, vaan lankeavat ne, jotka huutavat vainajien henkiä maan alta (Jes.8:19 LXX)» (vrt. Jes.26:18 LXX) ja valheellisesti väittävät taivaallisia sanoja ja elämyksiä maallisiksi. Apostoli tosin nimittää ruumista kuolemaksi – »kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?» (Room.7:24) – mutta hän tarkoittaa aineellista ja lihallista ajattelutapaa, jota kuvaamaan hän käyttää ruumista. Verratessaan aineellista ja lihallista ajattelutapaa hengelliseen ja jumalalliseen ajatteluun hän aivan oikein kutsuu sitä ruumiiksi ja -painokkaammin – ruumiin kuolemaksi.

Vähän aikaisemmin apostoli on vielä selvemmin ilmaissut, ettei hän syytä lihaa, vaan syntiinlankeemuksessa siihen tullutta synnillistä taipumusta. Hän sanoo näet: »Minut on myyty synnin alaisuuteen» (Room. 7: 14) – en siis ole luonnostani orja, vaan minut on myyty orjaksi. Ja toisaalla hän sanoo: »Tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.» (Room.7: 18) Näetkö, ettei hän tarkoita lihaa sinänsä, vaan siinä asuvaa pahaa? Pahaa siis on se. että »laki joka on jäsenissämme ja sotii mielemme lakia vastaan” (Vrt. Room. 7: 23), asuu ruumiissa, ei se että mieli asuu siinä. Siksi me vastustammekin synnin lakia ja ajamme sen ulos ruumiista. Sijalle tuomme mielen valvonnan, jonka avulla säädämme jokaiselle sielunvoimallemme ja ruumiinjäsenellemme kullekin omat velvollisuutensa.

Aisteille säädämme, mitä ja missä määrin niiden tulee havaita – tätä hengellisen lain toimintaa nimitetään itsehillinnäksi. Tahdon ja tunteet totutamme tavoittelemaan hyvää – tätä erinomaista tottumusta kutsutaan rakkaudeksi. Hengellisen lain avulla parannamme myös järkemme karkottamalla siitä kaiken mikä estää ymmärrystä kohoamasta Jumalan puoleen; tätä hengellisen lain aluetta kutsumme henkiseksi raittiudeksi. (Pyhä Gregorios: Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus, Filokalia IV, s. 100, kohta 101)

Sielumme on yksi kokonaisuus, voimien kimppu, ja toimii ruumiissa, joka on luotu elämään yhdessä sen kanssa. Missä ruumiinosassa toimii sitten se sielunvoima, jota kutsumme mieleksi? Ei kukaan ole koskaan esittänyt, että älylliset ominaisuutemme asuisivat kynsissä, silmäripsissä, sieraimissa tai huulissa: kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että niiden sijaintipaikka on meidän sisimmässämme. Sen sijaan siitä, minne mieli on keskittynyt sisimmässämme, on eriäviä näkemyksiä. Toiset sijoittavat sen aivoihin aivan kuin kaupungin korkeimmalle kohdalle, toiset taas antavat sille vaunuiksi sydämen sisimmän ja sielun hengen, joka on siellä puhtaimmillaan.

Me puolestamme tiedämme tarkoin, että ajattelukykymme asuu ja toimii sydämessä, ei kuitenkaan sen sisällä kuin jossakin astiassa – onhan se ruumiiton -, mutta ei myöskään sen ulkopuolella, koska se on sydämeen yhtynyt. Emme ole oppineet tätä ihmisiltä vaan Häneltä, joka on luonut ihmisen ja sanoo evankeliumissaan: »Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä käy suusta ulos, se saastuttaa ihmisen. (Mt.15:11) Hän myös sanoo: »Sydämestä lähtevät pahat ajatukset.» (Mt.15:19) Samaa selittää suuri Makarioskin: »Sydän vallitsee koko olemusta, ja kun armo saa valtaansa sydämen kaikki osat, se hallitsee myös kaikkia ajatuksia ja jäseniä. Siellä sijaitsevat näet mieli ja kaikki sielun ajatukset.» (Makarios Egyptiläinen: 15. opetuspuhe. Alkutekstissä on virheellisesti “Maksimos”. Korjaus on tehty nykykreikkalaisen käännöksen mukaisesti) Näin sydän on ajatusten aitta ja ajattelukykymme kannalta keskeisin ruumiinosa.

Kun pyrimme huolellisesti ja raittiisti tutkimaan ajattelukykyämme ja johtamaan sen oikeaan, kuinka muuten sitä tutkisimme, ellemme ensin kokoaisi aistien kautta hajaantunutta mieltämme ulkoa takaisin sisimpäämme, nimenomaan sydämeen, joka on ajatusten aitta’? Siksi autuas Makarios jatkaakin: “Sinne meidän tulee siis katsoa nähdäksemme, onko armo kirjoittanut sinne Hengen lait.» Minne sinne? Ruumiimme johtavaan elimeen, armon valtaistuimeen, siellä sijaitsevat mieli ja sielun kaikki ajatukset, siis sydämeen.

Salomo sanoo: »Suora sydän etsii tuntoa.» (Sananl.15:14 LXX) Tätä tuntoa hän toisaalla kutsuu henkiseksi ja jumalalliseksi. Myös isät kehottavat meitä kaikkia pyrkimään tietoiseen tuntemiseen. He sanovat, että henkiseen mieleen kuuluu eittämättä myös henkinen tunto, joka sekä on että ei ole sisällämme, emmekä me saa lakata etsimästä sitä. Kuten huomaat, on vättämätöntä johtaa mieli ruumiin sisälle tahdommepa sitten vastustaa syntiä, päästä osalliseksi hyveistä tai saada palkinnon hyveiden harjoituksen kilvassa tai paremminkin tuon palkinnon pantin eli henkisen tunnon. Mielen johdattaminen itse ruumiin eikä vain lihallisen ajattelutavan ulkopuolelle, siksi että se muka siten pääsisi näkemään henkisiä asioita, on kreikkalaisten filosofien suurin harha, kaikkien väärien oppien juuri ja lähde. Se on pahojen henkien keksintöä ja opetusta, järjettömyyden sikiö ja mielettömyyden äiti. Ne jotka demonien yllytyksestä esittävät tällaisia, ovat järjiltään eivätkä tajua mitä puhuvat. Me sen sijaan johdatamme mielen ruumiin ja sydämen ja niiden lisäksi vielä oman itsensäkin sisimpään.(Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus, Filokalia IV, ss. 103 -104, kohdat 3 – 4, 6)

»Tarkkaa itseäsi», sanoo Mooses. (5Moos.15:9 LXX) Tämä tarkoittaa, että itseään on tarkattava ei vain joiltakin osin vaan joka suhteessa. Millä sitten tarkkaamme itseämme? Tietenkin mielellä, sillä millään muulla sielunvoimalla emme voi tarkata itseämme joka puolelta. Pane siis tarkkaavainen mieli sekä sielusi että ruumiisi vartijaksi, sillä se auttaa sinua vapautumaan nopeasti sekä sielun että ruumiin himoista. Varjele, valvo ja tarkkaile itseäsi tai paremminkin ohjaa, tarkkaa ja tutki herkeämättä itseäsi. Näin alistat herkästi syttyvän lihasi hengelle eikä sydämessäsi pääse koskaan syntymään pahaa ajatusta. (5Moos.15:9) (Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus, Filokalia IV, s. 109, kohta 12)

Mieleksi kutsutaan usein myös ajatuksista ja mielteistä koostuvaa mielen toimintaa. Mieli on koko tätä toimintaa ylläpitävä voima, jota Raamatussa kutsutaan myös sydämeksi. Tämä voima on meissä olevista voimista tärkein ja tekee sielustamme järjellisen. Mielen varsinainen ajatustoiminta asettuu järjestykseen ja puhdistuu helposti, jos kilvoittelija viettää aikansa rukouksessa – etenkin jos hän harrastaa lyhyen rukouksen toistamista. Mutta tuota ajatustoimintaa ylläpitävä voima ei puhdistu, elleivät myös kaikki muut sielun voimat ole puhdistuneet. Sielu on näet yksi kokonaisuus, jossa on monta voimaa. Kun jokin sielun voimista alkaa levittää pahuutta, koko sielu saastuu: kaikki sielun voimat saavat osansa saastutuksesta, joka kohtaa yhtä voimaa, sillä sielu on ykseys. Koska sielun kullakin voimalla on oma erilainen toimintansa, on mahdollista, että jokin sielun toiminnoista puhdistuu joksikin aikaa kilvoittelijan ponnistelujen ansiosta, mutta se ei kuitenkaan takaa, että myös tämän toiminnan käynnistävä sielun voima itse olisi puhdas- se on näet yhteydessä sielun muihin voimiin ja saattaa olla pikemminkin likainen kuin puhdas.

Jos siis kilvoittelija, joka on rukouksessa ahkeroimalla puhdistanut mielensä toiminnan ja on jossain määrin joko tiedon valon tai henkisen kirkastumisen valaisema, alkaa sen tähden pitää itseään puhdistuneena, hän eksyy itsepetokseen ja avaa omahyväisyydessään oven ammolleen sille, joka vaanii koko ajan tilaisuutta eksyttääkseen meidät. Mutta jos kilvoittelija tuntee oman sydämensä epäpuhtauden eikä ylpisty kohtuullisesta puhdistumisestaan, silloin hän tämän puhtauden turvin näkee entistä selvemmin muiden sielunvoimiensa epäpuhtauden, edistyy nöyryydessä, murehtii murehtimasta päästyäänkin ja löytää kullekin sielunvoimalle sopivan lääkkeen. Käytännön kilvoituksella hän puhdistaa tekonsa, tiedolla älynsä ja rukouksella mietiskelynsä ja niin päätyy sydämen ja mielen täydelliseen. todelliseen ja pysyvään puhtauteen. Sitä ei kukaan ole koskaan saavuttanut muutoin kuin tulemalla täydelliseksi käytännön kilvoituksessa, sitkeästi harjoittelemalla sekä syventymällä jumalallisten asioiden katseluun ja sen synnyttämään rukoukseen.( Kolme lyhyttä lukua rukouksesta ja sydämen puhtaudesta, Filokalia IV, s. 117, kohta 3)

Munkit Kallistos ja Ignatios Ksanthospouloslaiset

Mielen puhtaudesta: “Mieli on puhdas, kun se on vapautunut tietämättömyydestä ja kun jumalallinen valo valaisee sitä”. (Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, I jakso, Filokalia II, s. 64, kohta 33)

Sielun puhtaudesta: »Sielu on puhdas, kun se on vapautunut himoista ja riemuitsee lakkaamatta Jumalan rakkaudesta.» (Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, I jakso, Filokalia II, s. 64, kohta 34)

Sydämen puhtaudesta: »Sydän on puhdas, kun se tuo Jumalan eteen muistin joka on täysin tyhjä kuvista ja muodoista ja valmis painamaan itseensä vain ne merkit, joiden kautta Jumala yleensä ilmaisee itsensä.» (Sama: Jumalan tuntemisesta, II jakso, kohta 82. (ei suomennettu)

Mielen täydellisyydestä: »Mieli on täydellinen silloin, kun se on todellisen uskon avulla käsittämättömästi käsittänyt Hänet, joka on käsittämättömyydenkin yläpuolella. Tällainen mieli on tarkkaan tutkinut Jumalan luomakunnassa vallitsevia lakeja ja on saanut Jumalalta tietoa Hänen kaitselmuksestaan ja tuomioistaan niin paljon kuin ihminen voi sitä ottaa vastaan.» (Rakkaudesta, II jakso, Filokalia II, s.121, kohta 99.

Sielun täydellisyydestä: »Sielu on täydellinen silloin, kun sen halujen ainoa kohde on Jumala.»(Rakkaudesta, II jakso, Filokalia II s. 121, kohta 98.)

Sydämen täydellisyydestä: »Sydäntä kutsutaan täydelliseksi, kun siinä ei millään tavoin ole minkäänlaista luonnollista liikettä mitään kohtaan. Tällainen sydän on kuin vahataulu, jonka äärimmäinen yksinkertaisuus on hyvin silotellut. Sellaiseen Jumala kirjoittaa lakinsa.» (Jumalan tuntemisesta, II jakso, kohta 81 (ei suomennettu)

Pyhän Diadokhoksen mukaan mielen voi puhdista ainoastaan Pyhä Henki. (Autuas Diadokshos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 288, kohta 28.) Portaiden kirjoittaja taas sanoo, että mielen vaellukset voi pysäyttää ainoastaan Pyhän Hengen toiminta. Pyhä Neilos neuvoo: »Jos joku tahtoo nähdä mielensä tilan, hän pidättyköön kaikista ajatuksista ja silloin hän näkee mielensä safiirin tai sinitaivaan kaltaisena.» Toisaalla hän toteaa: »Mielen perimmäinen tila on sinitaivaan tapainen huikaiseva henkinen korkeus, johon rukouksen aikana leviää Pyhän Kolminaisuuden valo.» Pyhä Iisak puolestaan sanoo: »Kun mieli riisuu pois vanhan ihmisen ja pukeutuu uuteen, armon täyttämään, silloin se näkee puhtautensa kirkkaana kuin taivas. Tätä kirkkautta Israelin vanhimmat kutsuivat Jumalan paikaksi kun Hän näyttäytyi heille vuorella.» (2 Moos.24:10 LXX)

Kun noudatat edellä esitettyjä ohjeita eli rukoilet puhtaasti ilman mielikuvia ja muotoja, seuraat sinäkin pyhien jälkiä. Mutta jollet niin tee, sinusta ei tule vaikenemiskilvoittelijaa vaan kuvittelija ja joudut korjaamaan rypäleiden sijaan ohdakkeita. Tästä Jumala sinua varjelkoon!( Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, ss. 224 – 22, kohta 66)

Sielulla on kuten jo esitimme ei vain pahoilta hengiltä peräisin oleva taipumus kuvitteluun, vaan myös luonnollinen, siitä itsestään kumpuava kuvittelukyky. Kuten ruumiilla on viisi aistia – näkö, haju, kuulo, maku ja tuntoaisti – niin on sielullakin viisi voimaa: mieli, ymmärrys, näkemys, mielikuvitus ja tunne. Mielikuvitus on siis sielun voima, jonka avulla sielu muodostaa mielikuvia. Jos sielu tahtoo käyttää ja ohjata voimiaan oikein, sen tulee pyrkiä siivittämään ja kaikkinensa kohottamaan Jumalan puoleen ne voimat jotka lujimmin liittävät sitä Jumalaan sekä tässä että tulevassa ajassa. Mutta muistakin voimistaan sen tulee pitää tarpeellista huolta sekä käyttää niitä oikein. Tutkikaamme nyt, mitä isät opettavat sielunvoimista ja niiden oikeasta käytöstä. Pyhä Maksimos sanoo: Koska sielu on itsessään, siis olemukseltaan, järjellinen ja henkinen, on sillä myös itsenäinen olemassaolo. Ja koska se on itsenäisesti olemassa, se toimii luontonsa mukaan sekä yksin että ruumiin yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että se luonnostaan tajuaa ja ajattelee eikä koskaan lakkaa käyttämästä luonnon siihen liittämiä voimia. Ovathan luonnolliset ominaisuudet, jotka kuuluvat itse kullekin olevalle, häviämättömiä ja kestävät niin kauan kuin asianomainen on olemassa. Niin sielukaan, joka kerran elämään tultuaan on ikuinen – sellaiseksi Jumala on sen luonut -, ei koskaan lakkaa tajuamasta, ajattelemasta ja tuntemasta oman olemuksensa ja luontonsa mukaan, olipa se sitten yksin tai ruumiin yhteydessä. Ei siis ole mitään syytä, jonka perusteella sielulta otettaisiin pois nämä sille luonnostaan – ei ruumiin vuoksi – kuuluvat ominaisuudet kun sielu erkanee ruumiista.» Tiedämme hyvin ja olemme pyhiltä oppineet, että mielemme ja ymmärryksemme kiertelevät aina Jumalan ympärillä ja toimivat yhdessä Hänen kanssaan sekä tässä että tulevassa ajassa. Muut sielunvoimamme sen sijaan toimivat vain tässä ajassa, johon ne myös kuuluvat. Sen tähden sielun, jolla luonnostaan on valta omiin voimiinsa, tulee toimia taitavan ohjaajan tavoin ei vain tätä aikaa vaan ennen kaikkea tulevaista ajatellen. Sen tulee kaikin keinoin pyrkiä kohottamaan, johdattamaan ja kiinnittämään mielensä ja ymmärryksensä Jumalaan puhtaan rukouksen ja yksinkertaisen, keskittyneen hengellisen työskentelyn aikana. Mutta mielikuvituksesta ja muista voimistaan sielun tulee pitää mieli täysin erossa. Pyhä Neilos opettaa: »Rukouksellinen tila on himottomuuden tila, jossa pohjaton rakkaus tempaa hengellisiin korkeuksiin viisautta rakastavan mielen.» (Munkki Euagrios: Rukouksesta, Filokalia I, s. 98, kohta 53. (Kirjoittaja on siis todellisuudessa Euagrios, kts. alaviite Filokalia I, s.91) Näin toimien sielu säilyttää sille kuuluvan kunnian ja arvon.

Myös itse mielen, joka on olemukseltaan yksi jakautumaton, yksinkertainen ja itsenäinen kokonaisuus, kirkas ja valoisa, tulee varoa ja varjella itseään mielikuvitukselta: se ei saa olla missään tekemisissä mielikuvituksen kanssa, sen on pysyteltävä siitä tiukasti erillään. Se voi näet luonnostaan pysytellä erossa mielikuvituksesta yhtä lailla kuin se voi minkään pidättämättä tarkastella itseään, keskittyä ja hakeutua itseensä. Tämä on sitä mielen »pysähtymistä», joka sitä kohtaa Jumalan armon vaikutuksesta, kuten Portaiden kirjoittaja todistaa: »Vain Pyhä Henki voi pysäyttää mielen.»

Vaikka mieli onkin yksi sielun voimista ja sielu tavallaan panee sen liikkeeseen ja hallitsee sitä, on se myös – ja niin sitä nimitetäänkin – sielun silmä, ja sillä on luonnostaan oma yksinkertainen ja muista sielunvoimista riippumaton voimansa. Niinpä kun mielen suhde sieluun ja toisiin sielunvoimiin toimii luonnonmukaisesti, silloin mielellä on mahdollisuus kehittyä ja sitä kutsutaan »sielulliseksi ihmiseksi». Mutta kun mieli saa olemukseensa luonnostaan kuuluvan arvon ja kirkkauden jolloin se on yksinkertainen, jakaantumaton, riippumaton ja itsenäinen, eli kun se vapautuu luonnollisista siteistään sieluun ja ruumiiseen sekä niiden liikkeisiin ja muuttuu kehitysmahdollisuuden sisältävästä mielestä todelliseksi mieleksi eli siitä tulee yliluonnollinen hengellinen ihminen, silloin se aina palaa harhailuiltaan suoraan omaan itseensä ja sitä kautta ylenee esteettömästi täysin vapaana yksinkertaiseen, vailla hahmoa ja muotoa olevaan Jumala-käsitteeseen.

Suuri Basileios opettaa: »Kun mieli ei hajaannu ulkonaisiin eivätkä aistit hajota sitä maailmaan, se palaa itseensä. Itsensä kautta se kohoaa ajattelemaan Jumalaa, ja kun tästä syntyvä kauneus valaisee sen säteilyllään, se unohtaa jopa oman luontonsakin.» Silloin mieli omaksuu uudelleen Jumalan kuvan ja kaltaisuuden (1 Moos.1: 26) ja säilyttää tämän tilan, koska nyt se on todellinen mieli. Itsessään se yhtyy suoraan hengessä jumalalliseen Mieleen – siis Jumalaan – ja pitää yhteyttä Häneen. Tämä kaikki on ympyräliikettä: mielen paluu ulkopuolelta takaisin omaan itseensä, sen kääntyminen ja yhdentyminen ja kohoaminen itsensä kautta Jumalan luo. Vain ympyräliike on vapaa eksymisen ja erehtymisen vaarasta, koska se on esteetöntä ja välitöntä ymmärryksen ylittävää yhdistymistä ja näkemistäkin korkeampaa näkemistä.

Suuri Dionysios sanoo: Yksi sielun liikkeistä on ympyräliike. Se tarkoittaa, että sielu astuu ulkonaisista omaan sisimpäänsä ja sen henkiset voimat kiertyvät yhteen ikään kuin keräksi tai ympyräksi. Tämä lopettaa sen harhailut ja suo sille keskittyneisyyden: palauttaa ja kokoaa sielun monista sen ulkopuolella olevista asioista ensin omaan itseensä. Kun sielu sitten on yhdentynyt, ympyräliike liittää sen omiin yhtyneisiin voimiinsa. Siten se ohjaa sielua kohti Kaunista ja Hyvää – Häntä joka on kaiken olevaisen yläpuolella, yksi ja sama, aluton ja loputon.

Spiraaliliikkeessä taas sielu saa jumalallisen tiedon valon sille itselleen ominaisella tavalla: ei mielen välityksellä eikä suoraan yhdistymällä, vaan järjen ja todistelujen kautta, siis ikään kuin erilaisten monimuotoisten väliasteiden perusteella.

Suora liike taas on sitä, että sielu ei mene sisimpäänsä eikä liiku mieli yhdentyneenä niin kuin ympyräliikkeessä, vaan suuntautuu ulospäin ja ulkonaisista asioista ikään kuin monimuotoisista ja monilukuisista vertauskuvista kohoaa yksinkertaisiin ja yhtenäistyneisiin mietiskelynäkyihin.

Pyhä Maksimos puolestaan sanoo: Kun mieli yhtyy suoraan Jumalaan, ei sen luonnollinen kyky tajuta ja tulla tajutuksi lainkaan toimi. Mutta kun se päästää tämän kykynsä valloilleen ja alkaa ajatella jotakin mikä ei ole Jumala, jotakin luotua, silloin se erkanee Jumalasta, koska se toiminnallaan rikkoo tämän kaiken ymmärryksen yläpuolella olevan yhteyden. Mutta silloin kun mieli on tavallaan yliluonnollisesti yhtynyt Jumalaan ja on osallistumalla Häneen tullut itsekin jumalaksi, se siirtää päältään luonnon lain kuin liikkumattoman vuoren. (vrt. Mt 17:20)

Kun puhdas mieli yhtyy olevaisten Alkusyyhyn, se on edennyt kaiken tajuamisen ylittävään yhteyteen. Silloin sen monimuotoinen luonnollinen liike lakkaa eikä se enää ole yhteydessä mihinkään muuhun kuin Jumalaan. Niinpä kun mieli sitten on päässyt sanoin selittämättömään päämääräänsä, se tahtoo pysyä käsittämättömällä tavalla ainoastaan kaiken tajuamisen ylittävän pohjattoman autuaallisen hiljaisuuden tilassa. Tätä hiljaisuutta eivät sanat tai ajatukset pysty mitenkään ilmaisemaan, vaan se on ainoastaan niiden kokemus jotka ovat tulleet otollisiksi tähän kaiken tajuamisen ylittävään nautintoon. Tämän hiljaisuuden voi kuka tahansa tunnistaa helposti ja kiistattomasti siitä, että tämä nykyinen maailmanaika ei enää ollenkaan kosketa sielua ja se on ikään kuin erillään siitä.

Mutta aina ei sielu auta mieltä lähestymään jatkuvasti Jumalaa, eikä liioin mieli itse toteuta omaa tehtäväänsä eli palaa takaisin itseensä ja siten vapaana kaikista siteistä kohoa kohti Jumalaa. Tai, niin kuin asian voi paremmin ilmaista, kun mieli ei korjaa tätä hedelmää ei sielun siivittämänä eikä oman toimintansa ansiosta, vaan liittyy mielikuvitukseen, silloin se ailahtelee milloin mihinkin suuntaan ja on kaukana Jumalasta.

Unohtaa ei myöskään sovi pyhän Maksimoksen opetusta: mieli ei voi saavuttaa himottomuutta pelkästään käytännön kilvoituksin, ellei mietiskely eri muodoissaan ole sen jatkuvana seuralaisena. Pyhä Neilos puolestaan muistuttaa, että mieli voi himottomanakin jäädä todellisesta rukouksesta osattomaksi, sillä se saattaa silloinkin askarrella monenmoisissa asioissa ja olla kaukana Jumalasta: »Vaikka mieli olisikin kohonnut luomakunnan tarkastelun yläpuolelle, se ei vielä merkitse, että mieli olisi täydellisesti nähnyt Jumalan korkeuden. Se saattaa näet tutkailla aineetonta luomakuntaa (enkeleitä) ja siten pirstoutua.»

Pyhä Neilos myös sanoo: Kuitenkaan ei jokainen, joka on saavuttanut himottomuuden, ole vielä rukoilija. Hänen mielensä voi vielä askarrella yksinkertaisissa ajatuksissa ja vaellella kaukana Jumalasta.

Mutta vaikka mieli ei viipyisikään yksinkertaisissa ajatuksissa, ei tämä vielä merkitse, että se olisi jo kohonnut rukouksen alueelle. Mieli saattaa näet usein askarrella eri asioiden parissa ja mietiskellä niiden syitä, ja vaikka sellainen ajattelu on himotonta, se kohdistuu kuitenkin luotuihin asioihin ja painaa jälkensä mieleen muovaillen sitä ja johtaa sen kauaksi Jumalasta. (Munkki Euagrios: Rukouksesta, Filokalia I, s. 98, kohta 58)

Pyhä Johannes, Portaiden kirjoittaja, sanoo: »Ne joiden mieli on oppinut rukoilemaan oikein, puhuvat todellakin Herralle kasvoista kasvoihin, (Filokalia I, s.98, sama, kohdat 56- 57) aivan kuten kuninkaan ystävät puhuvat kuninkaan korvaan.»

Edellä esitetyistä ja muista vastaavista lausumista voit selvästi nähdä, miten mielen himottomuus ja puhdas rukous eroavat toisistaan ja ettei niitä voi verrata toisiinsa. Toinen on elämää ylhäältä tulevien vaikutusten varassa, toinen taas elämää, jonka perustana ovat ihmisen omat ponnistelut. Jälkimmäinen on muun muassa opiskelua ja monenlaista mietiskelyä, edellisessä on työnä todellinen rukous. Ei siis ole epäilystäkään, että mielen himottomuus ja todellinen, aito rukous ovat eri asioita. Noista lauselmista käy myös ilmi, että pyhien isien mukaan sillä joka on saanut omakseen todellisen rukouksen, on väistämättä myös himoton mieli, kun taas himottoman mielen saavuttanut ei vielä välttämättä saa sydämeensä todellista rukousta.

Näin asia siis on, mutta nyt meidän on syytä palata, mistä edellä puhuimme. Koska ei ainoastaan mielikuvitus, vaan pelkkä hyvien tai pahojen asioiden muistaminenkin painaa heti tavalla tai toisella jälkensä mieleen ja johtaa sen kuvitteluihin, on syytä kosketella tätäkin aihetta.

Jos harjoitat vaikenemista ja tahdot olla yksin ainoastaan Jumalan edessä, älä milloinkaan ota vastaan mitään mitä ikinä näetkin, olipa se sitten aistein havaittavaa tai henkistä, sisälläsi tai ulkopuolellasi – älä silloinkaan kun näet muka Kristuksen tai enkelin tai jonkun pyhän ihmisen hahmon tai valon kajastuksen ilmestyvän mieleesi. Pysy aina epäilevänä ja varuillasi, vaikka ilmiö olisi hyväkin, ennen kuin kysyt kokeneilta, kuten olemme opettaneet. Näin on hyödyllisintä, Jumalalle mieluisinta ja Hänelle otollista.

Säilytä mielesi aina vapaana väreistä, muodoista, kuvista, hahmoista – kaikesta mikä liittyy jotenkin laatuun ja määrään. Tarkkaa, mietiskele ja ajattele ainoastaan rukouksen sanoja sydämesi sisäisen liikkeen rajoissa. Portaiden kirjoittaja sanoo: »Rukouksen alkuna on ajatushyökkäysten torjuminen heti alkuunsa lyhyen rukoushuokauksen avulla. Rukouksen edetessä ymmärrys seuraa ainoastaan rukoussanoja. Rukouksen viimeinen vaihe taas on tempautuminen Herran luo.» Pyhä Neilos opettaa: Täydellisten rukous on mielen tempautumista ja täydellistä irrottautumista kaikesta aistein havaittavasta. Henki rukoilee heissä sanomattomin huokauksin Jumalaa, joka näkee sydämen asenteen kuin avoimesta kirjasta: merkit paljastavat Hänelle ilman ääntäkin sydämen halun. Tällä tavoin Paavali tuli temmatuksi kolmanteen taivaaseen -ruumiissa vai poissa ruumiista, sitä hän ei tiennyt. (2Kor.12:2) Tällä tavoin Pietari katolla rukoillessaan näki näyn suuresta liinavaatteesta. (Apt.10:11-16)

Toinen, edellistä alempi, rukouksen aste on lausua rukoussanoja niin että mieli seuraa niitä hartaana ja liikuttuneena, tietoisena siitä, Kenelle se suuntaa rukouksensa. Sen sijaan sellainen rukous, jonka keskeyttävät ja johon sekoittuvat aineelliset huolet, ei ole enää mitään rukousta.

Noudata sinä näitä opetuksia, äläkä ota vastaan mitään muuta, ennen kuin himosi ovat tyyntyneet ja olet kysynyt neuvoa kokeneilta, niin kuin jo olemme sanoneet. Tällaiset ilmestykset, joista edellä varoitimme, ja muut vastaavanlaiset ilmiöt ovat lyhyesti sanottuna eksytyksen airuita. Siirtykäämme nyt tarkastelemaan totuuden tuntomerkkejä.

Totuuden sekä hyvän ja eläväksi tekevän Hengen vaikutuksesta todistavat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen ja muu vastaava, niin kuin apostoli Paavali sanoo kutsuessaan niitä jumalallisen Hengen hedelmiksi. (Gal. 5: 22) Hän myös kehottaa: »Vaeltakaamme valkeuden lapsina – sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä.» (Ef.5:8- 9) Kaikki mikä ei ole sopusoinnussa tämän kanssa, on eksytystä. Eräs Jumalassa viisas vastasi kysyjälle:

Rakkaani, eksytyksestä vapaasta pelastuksen tiestä, jota minulta tiedustelit, haluan sanoa, että on monia teitä jotka johtavat elämään, ja monia jotka johtavat kuolemaan. Yksi elämään johtava tie on Kristuksen käskyjen pitäminen. Hänen käskyistään löytyvät kaikki hyveet ja erityisesti seuraavat kolme, joita ilman ei kukaan saa nähdä Herraa: nöyryys, rakkaus ja laupeus. Nämä kolme ovat voittamattomia aseita taistelussa paholaista vastaan. Ne on meille lahjoittanut Pyhä Kolminaisuus, ja niihin ei demonien parvi pysty katsahtamaankaan. Demoneissa ei näet ole jälkeäkään nöyryydestä, ovathan ne ylpeytensä tähden joutuneet pimeyteen ja niille on valmistettu ikuinen tuli. (vrt. Mt.25:41) Kuinkapa niissä olisi rakkauden ja laupeuden häivääkään, ovathan ne ihmissuvun leppymättömiä vihollisia eivätkä hetkeksikään herkeä taistelemasta sitä vastaan? Suojatkaamme siis itsemme näillä kolmella kilvellä – nöyryydellä, rakkaudella ja laupeudella, sillä niiden kantaja on voittamaton vihollisten edessä.

Sama viisas on myös sanonut: Näemme, että tämä kolmisäikeinen lanka (vrt. Saarn.4:12), jonka Pyhä Kolminaisuus on palmikoinut ja punonut, on sekä kolme että yksi. Se on nimitykseltään tai – jos niin haluat – myös koostumukseltaan kolminainen, mutta sen voima ja vaikutus sekä kyky lähentää Jumalaan, taivuttaa sielu Hänen puoleensa ja tehdä se Hänen omakseen on yksi ja sama. Näitä kolmea hyvettä Herra tarkoittaa sanoessaan: »Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani keveä.» (Mt.11:30) Herran rakastama opetuslapsikin vakuuttaa: »Hänen käskynsä eivät ole raskaat.» (1 Joh.5:3) Sen tähden sielu, joka elämällä puhtaasti, pitämällä käskyt ja turvautumalla näihin kolmeen aseeseen, jotka ovat itse Jumala, on liittynyt Jumalaan, on pukeutunut Jumalaan itseensä ja nöyryys, laupeus ja rakkaus ovat tehneet sen asemansa puolesta jumalaksi.

Kun tällainen sielu sitten jättää taakseen aineellisen kaksinaisuuden ja kohoaa jopa lain täyttymyksen, rakkauden, yläpuolelle, silloin se yhtyy yliolennolliseen elämän Antajaan, Kolminaisuuteen, on välittömässä yhteydessä Häneen, ottaa valoa Hänen valostaan ja riemuitsee ehtymättömässä iankaikkisessa ilossa. Tämä riittäköön tästä aiheesta. – Olemme jo puhuneet sekä eksytyksen että totuuden tuntomerkeistä ja hedelmistä. Hedelmät auttavat meitä kutakuinkin näkemään, kuten apostoli Paavali sanoo, mikä henki kulloinkin ihmisissä vaikuttaa ja minkä hengen lapsia he ovat. (vrt. Gal.5:19 – 22) Vielä on kuitenkin syytä esittää samoin lyhyesti isien suulla, miten myös lohdutukset eroavat toisistaan: Millainen on todellisen jumalallisen armon aikaan saama lohdutus ja millainen eksytyksen synnyttämä väärä ja saatanallinen lohdutus? (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämän muodon, Filokali IV, ss. 231 – 239, kohdat 69–70, 72 -73)

Kallistos Angelikudes

Kun istut keljassasi, olkoon mielessäsi nöyryyteen liittynyt uskallus Jumalan edessä. Nöyräksi mieli tulee ajatellessaan omaa arvottomuuttaan, uskalluksen se saa muistaessaan Jumalan suunnatonta rakkautta ja pitkämielisyyttä ihmisiä kohtaan. Näin sielu oppii antamaan kunnian Jumalalle, kun se tietoisena syntisyydestään kuitenkin saa rohkeutta muistaessaan Jumalan ihmisrakkautta ja jättäytyy sen varaan. Siksi myös pyhä Paavali kehottaa: »Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen.» (Hebr.4: 16)

Todellakin uskallus Jumalan edessä on kuin rukouksen silmä tai siipi tai jokin muu erikoislaatuinen yhteydenpitoväline. Ei kuitenkaan pidä luulla, että jollakulla olisi uskallus sen tähden, että hän on hyvä – ei missään tapauksessa ja tämä ajatus olkoon kaukana sinusta -, vaan Jumalan sanomattoman ihmisrakkauden ja yleensä Hänen rakkautensa ja pitkämielisyytensä ajatteleminen siivittää kilvoittelijan jumalallisella toivolla. Rukoile siis rohkein mielin ja nöyrin ajatuksin ja ruokkikoot sinua Jumalaan kohdistuvat hyvät toiveet, niin kuin edellä esitimme, Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme. (Vaikenemiskilvoituksesta, Filokalia IV, s. 290, kohta 5)

Valikoima pyhien isien opetuksia

Tarvitaan paljon ja pitkäaikaista kilvoitusta rukouksessa, ennen kuin saavutamme kaikesta häirinnästä vapaan ymmärryksen tilan. Tätä tilaa voi luonnehtia sydämen taivaaksi, jossa asuu Kristus, kuten apostolikin sanoo: »Ettekö tunne, että Kristus asuu teissä?» (2 Kor. 13: 5)

Joka tahtoo nähdä mielensä tilan, pidättyköön kaikista ajatuksista: silloin mieli näkee itsensä safiirin sinisenä kuin taivas. Mieli ei voi nähdä Jumalan paikkaa itsessään, ellei se ole ensin kohonnut kaikkien maallisia asioita koskevien ajatusten yläpuolelle. Mutta sinne se ei voi kohota, ellei se ole riisunut yltään himoja jotka ajatusten kautta kiinnittävät sen aistimaailmaan. Hyveet vapauttavat mielen himoista, kun taas hengellinen mietiskely vapauttaa sen myös tavallisista yksinkertaisista ajatuksista. Mutta jumalallinen valo saa ilmestyessään mielen luopumaan myös hengellisestä mietiskelystä.(Rukouksesta ja tarkaavaisuudesta, Filokalia IV, s. 300, kohta 8)