Koettelemuksista

Diadokhos Fotikealainen

Vahaan, jota ei ole kunnolla lämmitetty tai pehmitetty, ei voi lyödä sinettiä. Samoin ei ihminenkään, ellei häntä ole koeteltu vaivoissa ja heikkouksissa, voi vastaanottaa Jumalan pyhyyden sinettiä. Siksi Herra sanoo apostoli Paavalille: »Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.» (Fil. 2: 13) Ja apostoli itse kerskaa sanoen: »Sen tähden minä mieluummin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.» (2 Kor.12:9) Sananlaskuissakin sanotaan: »Jota Herra rakastaa, sitä hän rankaisee.» (Sananl.3:12)

»Heikkoudella» apostoli tarkoittaa ristin vihollisten kiivaita hyökkäyksiä, joita hän ja muut sen ajan pyhät saivat kokea, etteivät he, kuten hän itse sanoo, ylpeilisi niin erinomaisten ilmestysten tähden. (2Kor.12:7)Nöyryytykset saivat heidät pysymään entistäkin vakaammin täydellisyydessä ja jatkuvat häväistykset auttoivat heitä varjelemaan jumalallista lahjaa kaikessa pyhyydessä. Meidän heikkoutemme taas ovat pahoja ajatuksia ja ruumiillisia sairauksia. Apostolien aikaan syntiä vastaan taistelevat pyhät joutuivat kokemaan kuolettavia kidutuksia ja monia muita ruumiillisia kärsimyksiä, ja siksi he kohosivat kirkkaasti niiden himojen yläpuolelle, jotka synnin kautta olivat tulleet ihmisluontoon. Kun nyt Herran armosta vainot ovat lakanneet, kilvoitustien kulkijoita on tuon tuostakin koeteltava ruumiin sairauksin, heidän sielujaan taas koettelevat pahat ajatukset. Näin on erityisesti niiden laita, joissa jumalallinen tieto jo selvästi toimii. Heitä koetellaan että he olisivat vapaat kaikesta turhamaisuudesta ja korskeista ajatuksista ja voisivat, kuten jo sanoin, suuren nöyryytensä tähden saada sydämeensä jumalallisen kauneuden sinetin. Pyhä psalminkirjoittaja sanoo: »Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.» (Ps4:7) Alistukaamme siis kiitollisina Herran tahtoon. Silloin sekä moninaiset sairaudet että taistelu saatanallisia ajatuksia vastaan luetaan meille marttyyriuden veroiseksi. Paholainen kehotti aikoinaan laittomien hallitsijoiden suulla pyhiä marttyyrejä kieltämään Kristuksen ja tavoittelemaan tämän maailman kunniaa. Se sama kiusanhenki toistelee nyt itse omassa persoonassaan noita kehotuksiaan Jumalan palvelijoille. Silloin ennen se käyttäen välikappaleinaan ihmisiä, jotka ajoivat sen saatanallisia aikeita, kidutti ruumiillisesti pyhiä ja häpäisi hirveästi hengellisiä opettajia. Se sama kiusaaja käy nyt hurskaiden uskovien kimppuun erilaisin kärsimyksin sekä monin häväistyksin ja nöyryytyksin, erityisesti silloin kun he Herran kunniaksi vakaasti auttavat köyhiä ja sorrettuja. Kilvoitelkaamme siis horjumatta ja kärsivällisesti sisäinen marttyyrikilvoituksemme Jumalan edessä. Onhan sanottu: »Hartaasti minä odotin Herraa ja hän kumartui minun puoleeni.» (Ps. 40:2) (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 327. 94)

 

Markus Askeetti

Odottamattamme osaksemme tulevat koettelemukset on Jumala lähettänyt meille opettaakseen meitä rakastamaan vaivannäköä. Ne vetävät meitä tahtomattammekin katumukseen. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… Filokalia I, s. 182. 8)

Kun koettelemus tulee, älä kysy, miksi tai kenen kautta se on tullut, vaan miten sen tyytyväisenä, murehtimatta ja kaunaa kantamatta kestäisit.

Jumalan tahdon mukaista työskentelyä kutsutaan hyveeksi, odottamatonta murhetta koettelemukseksi.

Jumala koetteli Aabrahamia, (1Moos.22:1 jne.) so. tuotti hänelle tuskaa hänen omaksi hyödykseen. Jumala ei tehnyt sitä oppiakseen tuntemaan Aabrahamin – Jumalahan tuntee kaiken jo enne kuin se on olemassa -, vaan antaakseen hänelle mahdollisuuksia osoittaa täydellistä uskoa.

Jokainen murhe osoittaa, taipuuko tahtomme oikeaan vai väärään. Siksipä tällaista murhetta kutsutaankin koettelemukseksi, koska se antaa meille mahdollisuuden koetella tahtomme piileviä taipumuksia. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat.., Filokalia I, s. 204 – 205. 198, 202 – 204)

 

Maksimos Tunnustaja

Kolmella tapaa koettelee Jumalan kaitselmus niitä, joita se tässä elämässä kasvattaa vanhurskauteen. Ensiksikin, suomalla hyviä lahjoja – terveyttä, kauneutta, hyviä lapsia, rikkautta ja kunniaa. Toiseksi, erilaisilla onnettomuuksilla kuten lasten, omaisuuden tai kunnian menetyksellä. Kolmanneksi, ruumiillisilla kärsimyksillä: sairaudella, kidutuksella jne. – Ensimmäisen ryhmän koeteltaville Herra sanoo: »Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.» (Lk. 14: 33) Toisen ja kolmannen ryhmän koeteltaville taas kuuluvat nämä Herran sanat: »Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän». (Lk. 21:19) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 98. 91)

Sillä, joka ei kärsivällisesti kestä koettelemusten tuomia murheita, vaan katkaisee rakkauden yhteyden hengellisiin veljiinsä, ei vielä ole täydellistä rakkautta eikä syvällistä tietoa Jumalan kaitselmuksesta. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta Filokalia II, s. 125. 16)

Jumala lähettää meille erilaisia koettelemuksia, jotta tekisimme parannuksen. Joka ei kiitollisena ota niitä vastaan eikä katuen luovu luulottelemasta olevansa vanhurskas, hänet viedään vankeuteen, pannaan rautoihin ja kahleisiin, annetaan nälälle” kuolemalle ja miekalle alttiiksi sekä ajetaan maanpakoon. Näin siksi, että hän on asettunut Jumalan oikeudenmukaisia tuomioita vastaan eikä ole vapaaehtoisesti suostunut alistumaan Babylonin kuninkaan ikeeseen, vaikka Jumala on niin käskenyt.

Kaiken tämän ja paljon muutakin saa kestää se, joka hylkää jo hankkimansa hyveet ja hengellisen tiedon ja siten ikään kuin lähtee pois omasta maastaan siitä syystä, ettei ylpeydessään ja turhamaisessa itsetunnossaan tahdo maksaa täyttä hintaa rikkomuksistaan, niin että apostolin tavoin »mielistyisi hätään ja ahdistuksiin». (2 Kor.12:10) Suuri apostoli tiesi, että kärsimysten aiheuttama ruumiin alennustila on sielun aarteiden varjelija. Sen tähden hän antautuikin mielellään kärsimyksiin sekä itsensä vuoksi että niiden vuoksi joille hän oli hyveen ja uskon esikuvana, niin että hän syyttömästi kärsiessään olisi lohdutuksena ja rohkaisuna niillekin, jotka kärsivät syyllisinä kuten haureudesta tuomittu korinttolainen (1 Kor. 5: 1- 5) (III: 91) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… Filokalia II, s. 81. 126)

Joka tavoittelee todellista elämää, kohtaa iloiten ja riemuiten kaikki koettelemusten koleikot (vrt. Jes.40:4), sillä hän tietää, että kaikki vaivat – ryhdymmepä niihin oma-aloitteisesti tai joudumme vastoin tahtoamme – koituvat kuolemaksi nautinnonhimolle, kuoleman äidille. Kärsivällisyydellään hän muuttaa ahdistuksensa helppokulkuisiksi tasaisiksi teiksi jotka johtavat hurskaan vaeltajan ilman eksymisen vaaraa kohti »voittopalkintoa, johon Jumala on hänet taivaallisella kutsumisella kutsunut». Sillä kuoleman äiti on nautinnonhimo; nautinnonhimon kuolema taas on vaiva – vapaaehtoinen tai Jumalan lähettämä. (IV:55) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… Filokalia II, s. 187. 146)

Samoin kuin on kahdenlaisia kärsimyksiä, totuuden sana tuntee myös kahdenlaisia kiusauksia: toivottuja ja pelättyjä. Edelliset tuovat toivottua aistinautintoa, jälkimmäisten seuralaisina ovat vaivat, joita pelkäämme. Mieluisa kiusaus johtaa selvästikin tahtomme mielimiin nautintoihin, mutta karvas koettelemus tuottaa kärsimystä, jonka haluaisimme välttää. Edellinen aiheuttaa sieluntuskaa, jälkimmäinen ruumiillista kärsimystä. (V: 90) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista.., Filokalia II, s. 205. 206)

Joka autuaan Jobin ja urhoollisten marttyyrien tavoin kestää järkähtämättä ja miehuullisesti vastoinkäymisten vaivat, on kuin kirkkaasti valaiseva lamppu. Urhoollisuudellaan ja kärsivällisyydellään hän varjelee pelastuksen valoa ettei se pääse sammumaan, sillä Herra on hänen »väkevyytensä ja ylistysvirtensä». (Ps.118:14) Lampuksi voidaan kutsua myös sitä, joka tuntee pahan hengen juonet ja on selvillä näkymättömän taistelun taktiikasta, sillä hän säteilee tiedon valoa. Suuren apostolin tavoin hänkin voi lausua: “Saatanan juonet eivät ole meille tuntemattomat.” (2 Kor.2:11) (VI:81) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… Filokalia II, s. 208. 221)

 

Elia Presbyteeri

Kukaan oikeauskoinen kristitty ei saa heittäytyä huolettomaksi, vaan hänen on aina varauduttava ja valmistauduttava koettelemuksiin. Kun koettelemukset sitten tulevat, ei hän ihmettele eikä hämmenny, vaan kestää kärsivällisesti ja kiitollisin mielin ahdistuksen vaivan. Hän ymmärtää, mitä veisaa profeetan sanoin: »Tutki minua, Herra, ja pane minut koetukselle.» (Ps.26:2) Silloin hän myös käsittää, miksi profeetta ei sanonut: »Sinun kurituksesi on tuhonnut minut», vaan »Sinun kurituksesi kohottaa minut ylös jälleen» (Ps.18:36 LXX). (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia III, s. 32. 1)

Vapaaehtoiset kieltäymykset eivät vapauta sielua kokonaan pahuudesta, ellei se kestä myös vastentahtoisten koettelemusten kärvennystä. Sielu ei kestä murtumatta onnettomuuksien iskuja, ellei sitä karkaista kuin veistä tulessa ja vedessä (Ps.66:12), ts. vaivoissa, joihin se joko itse vapaaehtoisesti ryhtyy tai jotka sitä kohtaavat.

Vapaaehtoisiin kieltäymyksiin ryhdymme lähinnä siksi, että tavoittelemme terveyttä, rikkautta ja kunniaa. Vastaavasti kolmenlaisia ovat myös meitä kohtaavat ei-toivotut koettelemukset: aineelliset menetykset, panettelut ja sairaudet. Toisiin näillä on rakentava vaikutus, toisille ne taas koituvat tuhoksi. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia III, s. 33. 7 – 8)

 

Niketas Stithatoslainen

Jumala haluaa testata todellisten kilvoittelijoiden edistymistä: siksi Hän panee heidät koetukselle ja sallii kiusausten lieskan kohdata heitä. Hän ottaa joksikin aikaa pois armon, joka kilvoittelijoille on annettu ylhäältä, ja päästää aika ajoin pahat henget järkyttämään heidän ajatustensa tyyneyttä. Tällä tavoin Hän tahtoo nähdä, mihin päin sielu kallistuu: tahtooko se miellyttää enemmän Luojaansa ja Hyväntekijäänsä vai maailmallisia aistinautintoja ja hivelevää hekumaa? Näin Jumala sitten joko antaa kilvoittelijoille kaksin verroin armoaan nähdessään heidän edistyvän rakkaudessa Häneen tai, jos he ovat kiintyneitä maallisiin, ruoskii heitä koettelemuksilla ja murheilla, kunnes he alkavat vihata näkyväisen epävakaisuutta ja pesevät kyynelillään pois maailmallisten nautintojen katkeruuden. (Niketas Stithatolainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 175. 14)

Koettelemukset kohtaavat meitä sen mukaan, kuinka pahasti himojen tauti on sieluamme turmellut ja kuinka paljon meihin on kertynyt synnin mätää: meille tarjotaan Jumalan tuomioiden etikkamalja joko katkerampana tai laimennettuna. Jos meissä oleva synti on helposti parannettavissa eli jos se koostuu nautinnonhimoisista tai maallisiin mieltyneistä ajatuksista, tarjoaa sielujemme Lääkäri meille koettelemusten maljan laupeudella laimennettuna. Tässä tapauksessa meitä koetellaan inhimillisten heikkouksiemme tähden, ovathan maalliset ja nautinnonhimoiset ajatukset ihmisluonnolle ominaisia. Mutta jos meihin on pesiytynyt vaikeasti parannettava synti, joka kehittää kuolettavaa mätää eli jos sen aineksina ovat pöyhkeys ja äärimmäinen ylpeys, saamme niellä koettelemusten maljan laimentamattomana, kaikessa vihan ankaruudessa. Tarkoitus on, että nöyryys karkottaisi sielustamme tämän toistuvien koettelemusten hehkun pehmittämän ja heikentämän taudin ja me pesisimme kyynelillämme pois pahojen ajatuksiemme katkeruuden sekä astuisimme puhtaina, nöyryyden valaisemina, sielujemme Lääkärin eteen.

Kilvoittelijat voivat välttää koettelemusten ketjun vain siten, että oppivat tuntemaan oman heikkoutensa ja tunnustavat olevansa vailla vanhurskautta ja arvottomia mihinkään lohdutukseen, kunniaan ja lepoon. Jumala, sielujemme lääkäri, haluaa että olisimme aina nöyriä, että meillä olisi murtunut sydän ja olisimme kuin muukalaisia suhteissamme kaikkiin ihmisiin sekä seuraisimme Hänen antamaansa kärsimisen esikuvaa. Hän oli itse »hiljainen ja nöyrä sydämeltä» (Mt.11:29) ja tahtoo, että mekin vaellamme Hänen käskyjensä tietä sydämen sävyisyydessä ja nöyryydessä. (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 178 – 179. 22 – 23)

Innokkaiden kilvoittelijoiden hengellistä kasvua voidaan verrata meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiilliseen varttumiseen. Imeväisikäisten tarvitsemaa maitoa (vrt. Hebr.5:12) he saavat ruumiillisten harjoituksien hyveistä. Ruumiillisten harjoitusten hyöty (1Tim.4:8) ehtyy sitä mukaa kuin kilvoittelijat kasvavat hyveissä ja jättävät vähitellen taakseen lapsuuden. Nuorukaisiksi vartuttuaan he alkavat nauttia olevaisten tutkiskelun tukevaa ravintoa kuin ainakin ne, joiden sielun aistit ovat harjaantuneet. (Hebr.514) Heistä voidaan sanoa, että he Kristuksen tavoin edistyvät »iässä ja armossa» (Lk.2:52), istuvat vanhimpien keskellä (Lk.2:46) ja paljastavat »syvyydet pimeyden peitosta» (Job.12:22). Kun he sitten ovat päässeet täyteen miehuuteen, »Kristuksen täyteyden täyden iän määrään» (Ef.4:13), he saarnaavat kaikille katumusta. He opettavat kansoille taivasten valtakunnan salaisuuksia (Vrt. Mt.4:17) ja kulkevat kohti kärsimystä. Kiusausten ja koettelemusten kärsimykset odottavat näet Kristuksen ristinkuoleman tavoin lopussa jokaista, joka Kristuksen kaikki ikäkaudet elettyään on tullut hyveissä täydelliseksi. (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III, s. 235. 50)

Joka omistaa rakkauden, ei osaa kadehtia. Hän ei liioin kerskaile ylväänä ja röyhkeänä, ei pöyhkeile kenenkään edessä eikä käyttäydy sopimattomasti lähimmäistään kohtaan, ei etsi ainoastaan omaa etuaan, vaan myös lähimmäisen. Hän ei katkeroidu helposti loukkaajilleen eikä liioin murehdi, jos joutuu joskus kärsimään pahaa. Hän ei iloitse vääryyksistä, joita hänen ystävänsä tekevät, vaan heidän todellisesta vanhurskaudestaan. Joka rakastaa, kestää myös kaikki itseään kohtaavat murheet, uskoo kaiken yksinkertaisesti ja vilpittömästi ja toivoo, että saa nauttia kaikesta, minkä Jumala on meille luvannut. Hän kestää kärsivällisesti kaikki koettelemukset ja kiusaukset eikä maksa pahaa pahalla. Eikä se joka todella rakastaa, koskaan lankea pois lähimmäisen rakastamisesta. ( (1 Kor. 13: 4- 8) (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III, s. 255. 87)

 

Gregorios Tessalonikalainen

Herra on sijoittanut pelastuksemme evankeliumin alkuun aivan kuin varta vasten joitakin keskeisiä runsassisältöisiä lausumia. Niinpä Hän on tämänkin yhden autuudenlauseen piiriin koonnut kokonaisen joukon hyveitä ja samalla karkottanut pois parven paheita. Hän on siunannut ne, jotka ovat sen vaikutuksesta ympärileikanneet sielunsa himollisen puolen katumuksella. Eikä tässä kyllin: tähän autuuden lauseeseen sisältyy vielä hyvin paljon muutakin, jonka kuvailuun ei käy ympärileikkaus. vaan pakkanen ja jää, lumi, kuura ja myrskytuulet – lyhyesti: kaikki ne koettelemukset, joille kasvit joutuvat alttiiksi talven kylmyydessä ja kesän helteessä, mutta joita ilman ei mikään maassa kasvava voi koskaan kantaa täyttä hedelmää.

Mitä esimerkkimme ankarat sääolot sitten kuvaavat? Niitä monenlaisia kiusauksia ja koettelemuksia, jotka sen joka aikoo kantaa hedelmää sielujen puutarhan Tarhurille, tulee mielihyvin kestäa. Jos näet joku säälistä sään armoilla olevia kasveja kohtaan aitaisi ne ja rakentaisi niille suojakatoksen niin ettei niiden tarvitsisi kestää ankaria sääolosuhteita, ei hän saisi niistä mitään hedelmää, vaikka kuinka niitä oksisi ja karsisi ja kaikin tavoin hoitaisi. Kasvien on annettava kestää kaikki säät, ja niin ne talven koettelemusten jälkeen puhkeavat keväällä kukoistukseen, kukkivat, versovat lehtiä ja kasvattavat raakileita kukkaversoihinsa. Auringon hehkuvien säteiden hyväilyssä raakileet vähitellen kehittyvät täysikokoisiksi ja kypsyvät, kunnes ovat valmiita korjattaviksi ja ravintona käytettäviksi.

Yhtä lailla ei kilvoittelijakaan, joka ei urhoollisesti kestä kiusausten ja koettelemusten raskasta taakkaa, koskaan kanna hedelmää, joka olisi kyllin arvokas jumalalliseen viinikuurnaan tai taivaalliseen aittaan, vaikkei häneltä muuten puuttuisi ainoatakaan hyvettä. Jokainen todellinen kilvoittelija kehittyy ja kypsyy täydellisyyteen kestämällä kärsivällisesti monenlaisia vaivoja, joista toiset tulevat ulkopuolelta vastoin kilvoittelijan tahtoa ja toisiin hän itse tieten tahtoen antautuu.

Luonto, vuodenaikojen vaihtelut ja erilaiset viljelytoimet koettelevat kasveja, kun taas me, Kristus-viinipuun järjelliset oksat, alistumme sielujen Tarhurin hoitotoimiin ja otamme vastaan koettelemukset omasta halustamme, sillä elämäämme säätelee vapaa tahto. Mutta ellemme me ole kärsivällisiä koettelemuksissa jotka kohtaavat meitä tahtomattamme, ei sekään mitä teemme omasta halustamme, saa Jumalan siunausta. Rakkautemme Jumalaan joutuu näet koetukselle ennen muuta juuri murheiden ahdingossa. Sielun on ensin opittava omaehtoisissa kilvoitteluharjoituksissa halveksimaan niin nautintoa kuin kunniaakin, vasta sen jälkeen kestämme helposti myös meitä kohtaavat ulkonaiset vastoinkäymiset.

Joka hengellisessä köyhyydessään halveksii nautintoa ja kunniaa ja katsoo ansainneensa kaikkein kovimmat katumuslääkkeet, on valmistautunut mitä moninaisimpiin murheisiin ja suhtautuu kaikkiin koettelemuksiin kuin johonkin luonnostaan lankeavaan. Hän iloitsee niiden kohdatessa koska tuntee niiden puhdistavan sielua. Koettelemuksista hän saa aiheen sydämen tuskan läpitunkemiin, tuloksia tuottaviin rukouksiin ja pitää niitä sielun tervehdyttäjinä ja varjelijoina. Hän ei kanna kaunaa kiusaajilleen vaan tunnustaa olevansa heille kiitollisuuden velassa ja rukoilee heidän puolestaan aivan kuin he olisivat hänen hyväntekijöitään. Näin hän ei ainoastaan saa syntejään anteeksi lupauksen mukaan (Mt.6:14), vaan myös perii taivasten valtakunnan ja saa Jumalan siunauksen. Herra ylistää häntä autuaaksi, koska hän osoittaa nöyryyden hengessä kärsivällisyyttä loppuun saakka. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 72 -73. 30)

 

Kallistos ja Ignatios

Tulee kestää urhoollisesti koettelemukset ja kiusaukset.

J. Luettelomme päättävä kymmenes kohta käsittelee koettelemusten urhoollista kestämistä ja sitä, kuinka on taisteltava kärsivällisesti ja pitkämielisesti kaikkia osaksemme tulevia erilaisia ja monenkirjavia kiusauksia vastaan. Kuule siis pyhän Raamatun sanoja tästä asiasta.

Kristuksenkantaja Paavali julistaa: »Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.» (Ef.6:12) Hän myös toteaa: »Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.» (Hebr.12: 8) Kurituksesta hän sanoo myös näin: »Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.» (Hebr.12:6) Herran veli puolestaan opettaa: »Ihminen, jota ei ole kiusattu, ei kestä koetusta.» (vrt. Jaak.1:12;vapaa johtopäätös)

Pyhä Elia Presbyteeri selittää: »Kukaan oikeauskoinen kristitty ei saa heittäytyä huolettomaksi, vaan hänen on aina varauduttava ja valmistauduttava koettelemuksiin. Kun koettelemukset sitten tulevat, ei hän ihmettele eikä hämmenny, vaan kestää kärsivällisesti ja kiitollisin mielin ahdistuksen vaivan. Hän ymmärtää, mitä veisaa profeetan sanoin: ‘Tutki minua Herra, ja pane minut koetukselle.’ (Ps.26:2) Silloin hän myös käsittää, miksi profeetta ei sanonut ‘Sinun kurituksesi on tuhonnut minut’ vaan ‘Sinun kurituksesi kohottaa minut ylös jälleen’. (Ps.18:36 LXX)» (Elia Presbyteeri: Antologia, kohta 1. Filokalia III, s. 32)

Älä pyri ottamaan selvää, mikä on syynä koettelemuksiisi ja mistä ne tulevat, vaan tyydy ainoastaan rukoilemaan Jumalaa, että voisit kestää ne kiitollisin mielin. Pyhä Markus sanoo: »Kun koettelemus tulee, älä kysy, miksi tai kenen kautta se on tullut, vaan miten sen tyytyväisenä, murehtimatta ja kaunaa kantamatta kestäisit.» Ja hän jatkaa: »Jos kerran on vaikea löytää ihmistä, joka ilman koettelemuksia olisi ollut Jumalalle mieleen, tulee kaikesta, mikä meitä kohtaa, kiittää Jumalaa.» Vielä hän sanoo: »Jokainen murhe osoittaa, taipuuko tahtomme oikeaan vai väärään. Siksipä tällaista murhetta kutsutaankin koettelemukseksi, koska se antaa meille mahdollisuuden koetella tahtomme piileviä taipumuksia.» Pyhä Iisak taas sanoo muun muassa näin: »Koettelemuksesta on hyötyä jokaiselle ihmiselle. Jos kerran koettelemus oli hyödyksi Paavalille, ‘tukittakoon jokainen suu ja koko maailma tulkoon syylliseksi Jumalan edessä’. (Vrt. Room. 3: 19)»

Koettelemukset kohtaavat kilvoittelevia, että he saisivat siten tilaisuuden kasvattaa rikkauttaan. Velttoja ne taas kohtaavat siksi, että he varjeltuisivat vahingoittavilta asioilta. Torkkuvia koetellaan, että he heräisivät, ja niitä jotka ovat kaukana, että he tulisivat lähemmäksi Jumalaa. Jumalan läheisiä koetellaan, että he voisivat rohkein mielin asettua Hänen luokseen asumaan. Poika, joka ei ole saanut taloudenhoidon harjoitusta, ei pysty lisäämään talon varallisuutta, kun perii isänsä rikkauden. Siksi Jumalakin ensin koettelee ja kurittaa ja vasta sitten osoittaa armonsa. Kunnia olkoon Valtiaallemme, joka katkerilla lääkkeillä parantaa meidät ja antaa meidän nauttia suloisesta terveydestä!

Ei ole ketään, joka ei harjoituksen aikana tuntisi ahdinkoa, ei ketään, jonka mielestä se aika, jolloin hän joutuu juomaan

koettelemusten karvasvettä, ei vaikuttaisi katkeralta. Mutta ilman koettelemuksia ei ole mahdollista saavuttaa mielenlujuutta. Niiden kestäminen ei kuitenkaan jää kokonaan meidän varaamme. Kuinka voisi savesta tehty tiili kestää hajoamatta vesivirrat, jollei jumalallinen tuli sitä lujittaisi? Jos vain alistumme Jumalan tahtoon ja anomme jatkuvan kaipauksen vallassa nöyrästi Hänen apuaan, saamme mekin kaiken Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme armosta, kun vain kärsivällisesti odotamme.» Sanotaanhan Siirakin Viisauden kirjassa: »Poikani, jos antaudut palvelemaan Herraa Jumalaa, niin valmista sielusi koettelemuksiin» (Siir. 2:1) ja: »Pidä sydämesi vilpittömänä, ole kestäväinen, äläkä ole hätäinen kovan onnen päivänä.» (Siir.2:2)

Vaikenijan tulee panna toivonsa Jumalaan ja ottaa Häneltä kaikki vastaan omaksi hyödykseen.

Heitä toivosi ankkuri Jumalaan, joka pystyy pelastamaan, ja odota että Hän päästää sinut kiusauksista, silloin kun se on sinulle hyödyksi. Apostoli Paavali sanoo: »Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä» (1Kor.10:13) ja: »Ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä ja koettelemuksen kestäminen toivoa, mutta toivo ei saata häpeään.» (Room. 5: 3- 5) Vielä on sanottu: »Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu» Mt.10: 22) ja »Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän.» (Lk. 21:19)

Herran veli rohkaisee: »Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset. Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat.» (Jaak.1:2 – 4, 12)

Apostoli Paavali toteaa vielä: »Tämän nykyisen ajan kärsimyksiä ei voi verrata siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.» (Room.8:18) Psalminkirjoittaja veisaa: »Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme .» (Ps.40:2 – 4)

Autuas Simeon Kääntäjät kirjoittaa: »Sielu, joka on rakkauden sitein kiinnittynyt Jumalaan, ei pidä kärsimistä minään, vaan nauttii ahdistuksista ja kukoistaa vaivojen keskellä. Sille on ennemminkin kärsimys, ellei se saa kärsiä mitään Rakastetun tähden, ja se pakenee helppoa elämää kuin helvettiä.» (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… Filokalia IV, s. 155 – 158: 16J)

… Pyhä Iisak selittää:

Ilman kasvattavia koettelemuksia, joiden ajaksi Jumala jättäytyy sivuun, ei ihminen voi saavuttaa viisautta hengellisissä taisteluissa. Niiden kautta hän oppii ymmärtämään, kuka pitää hänestä huolta, ja niiden aikana hän kokee Jumalan avun ja vahvistuu salaisesti uskossaan Häneen. Kaikki tämä perustuu siihen kokemukseen, minkä kilvoittelija saa kiusausten aikana Jumalan voimasta. Kun armo näkee, että omahyväisyys alkaa hiljalleen hiipiä kilvoittelijan mieleen ja tämä rupeaa luulottelemaan suuria itsestään, se sallii oitis kiusausten yltyä ja voimistua, kunnes kilvoittelija oppii tuntemaan oman heikkoutensa, pakenee Jumalan turviin ja tarrautuu nöyrästi Häneen. Näissä kilvoituksissa ihminen kasvaa täyteen miehuuteen uskossaan ja toivossaan Jumalan Poikaan (vrt. Ef.3:14) sekä kohoaa rakkauden ilmapiiriin. Ihmeellisellä tavalla tulee Jumalan rakkaus todeksi ihmiselle, jos hän joutuu tilanteeseen, missä hänellä ei enää ole toivoa. Silloin Jumala osoittaa hänelle voimansa pelastamalla hänet. Koskaan ei näet ihminen opi tuntemaan Jumalan voimaa silloin, kun kaikki on kohdallaan ja ongelmatonta. Ei liioin Jumala ole koskaan toiminut selvästi havaittavalla tavalla muualla kuin hiljaisuudessa ja erämaassa: siellä ei ole tilaisuutta tavata muita ihmisiä ja sieltä puuttuvat ihmisten yhteiselosta aiheutuvat levottomuudet. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… Filokalia IV, s. 257. 85)