Veden pyhittämisestä

Voimme lukea 1 Mooseksen kirjasta (1 Moos.1:2), että luominen alkoi Pyhän Hengen liikkeestä vesien päällä. Läpi Raamatun vedellä on tärkeä ja “mystinen rooli” ihmisen olemassaolon nähden ja ihmisen suhteessa Jumalaan, Luojaan.

Vedellä on kyky tuottaa sekä kuolemaa, kuten kertomuksessa Nooasta ja arkista (1Moos. 6) että elämää, niin kuin kertomuksessa Mooseksesta iskemässä sauvallaan kallioon saadakseen vettä janoon nääntymäisillään oleville vaeltajille (4.Moos 20). Kun Punaisen meren vedet jakaantuivat päästäen heprealaiset kulkemaan turvallisesti, ja niin pelastaen elämän, samat vedet syöksyivät faaraon ja hänen joukkojensa päälle hukuttaen heidät.

Uudessa testamentissa Kolminaisuus ilmestyi veden kautta Jeesuksen kasteessa. Tuota tapahtumaa juhlimme joka vuosi tammikuun 6., teofanian juhlana. Jeesuksen kasteessa Johannes Kastajan toimesta veden voima ja hengellinen merkitys elämän lähteenä paljastuu ja vahvistetaan uudelleen aivan kuin ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Raamatun ensimmäisessä kirjassa.

Johannes Krysostomos saarnassaan teofaniasta sanoo: “Tänä päivän Kristus kastetaan, kasteensa kautta Hän pyhitti vedet. Niistä ammentakaamme ja ottakaamme talteen koteihimme, koska tänä päivänä vesi siunataan.”

Vedenpyhityksessä juhlapäivänä rukoilemme ja pyydämme, että veden alkuperäinen tarkoitus elämän, siunauksen ja pyhityksen lähteenä ilmentyisi meissä sitä juodessamme. Eedenin paratiisissa Aadam nautti ainutlaatuisesta suhteesta Luojansa kanssa. Lankeemuksensa jälkeen hänet karkotettiin paratiisista ja hän kuuli sanat: “Olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät” (1 Moos. 3: 17). Tuosta hetkestä asti Aadam olisi luomakunnalle alistettu eikä herra. Kuitenkin Kristuksen kautta tuo kirous poistetaan kuten kuoleman kirouskin poistuu ihmiskunnalta, Kristuksen ylösnousemuksessa. Kristuksen ihmiseksitulemisen ja Hänen pelastustyönsä ja lunastuksensa vuoksi ihminen ja luomakunta saatetaan sopusointuun. Luomakunta kykenee jälleen vastaamaan ei vain ihmisen fyysisiin tarpeisiin, vaan luomisen ainekset voivat olla ja ovatkin armon ja parannuksen lähteitä palvoessamme Elämän Herraa.

Veden pyhittämisessä – tai minkä muun tahansa aineellisen kohteen pyhittämisessä – ja toimittaessamme Kirkon sakramentteja, kunnioittavasti ja kiitollisina julistamme, että Kristus itse,( liturgian sanoin, “uhraa ja uhrataan”), siunaa ja pyhittää maailman Suurena Ylimmäisenä Pappina. Suuren vedenpyhitys on sen myöntämistä, että Kristuksen oman kasteen kautta, Hänen joka on meitä rakastava Herramme, on pois pyyhitty Aadamin synnin kirous ja ihmiskunnalle on uudelleen palautettu Jumalan luomakunnan luova hyvyys.