Valmistautumisesta katumuksen sakramenttiin
Yleistä katumuksen sakramentista
“Rakkaalla lapsella on monta nimeä”, sanoo sananlasku. Niinpä myös yhdellä sakramenteistamme on jopa kolme nimeä. Voimme “osallistua katumuksen sakramenttiin” tai “mennä synnintunnustukselle” tai “saada synninpäästön”. Kaikki nämä tarkoittavat sitä samaa sieluamme puhdistavaa sakramenttia, jota voimme käyttää avuksemme kasvaessamme kohti Jumalaa.
Synnintunnustus on sakramentti, jossa katuvainen uskovainen, papin näkyväisesti suorittaessa hänelle synninpäästön, saa syntinsä anteeksi itse Jeesukselta Kristukselta.
Synnintunnustuksen sakramenttia on oikeutettu toimittamaan jokainen pappi, jolta, ei ole kielletty papillisten tehtävien toimittamista.
Katumuksen sakramentin tarkoitus on siis puhdistaa meidät siitä kaikesta turhasta, joka estää meitä elämästä Jumalan ja muiden ihmisten yhteydessä. Harva meistä on tehnyt suuria rikoksia, mutta jokainen on tehnyt jotain, joka erottaa meidät Jumalasta ja lähimmäisestä. Niistä “pienistäkin” pahoista teoista ja sanoista haluamme vapautua. Niistä vapaudumme vain keskustelemalla avoimesti Jumalan kanssa ja tunnustamalla syntimme Hänen edessään.
Jumalan kanssa voi keskustella hiljaa omassa sydämessään, rukoillen ja katuen tekojaan sisimmässään. Ortodoksinen kirkkomme on kuitenkin pitänyt voimassa Raamatun opetuksen: “Tunnustakaa syntinne toisillenne…” (Jaak.5:16). Tämä siksi, että useimmilla meistä on tarve puhua omista tunteistamme ja teoistamme. Tarvitsemme jonkun luotettavan kuulijan. Tällaisiksi kuulijoiksi Kristus itse asetti apostolinsa antaessaan heille vallan antaa syntejä anteeksi (Joh.20:22-23). Tämä “valta” on nyt siirtynyt piispoille ja heidän vihkimilleen papeille. Synninpäästön lopullinen antaja on kuitenkin aina Jumala, joka antaa anteeksi sille, joka aidosti katuu tekemiään rikkomuksia.
Synnintunnustuksen vastaan ottava pappi eli rippi-isä on tavallaan todistajana Jumalan ja meidän välisessä keskustelussa. Voidaan sanoa, että hän on ikään kuin peili, joka kertoo meille miltä me näytämme. Hän reagoi sanoihimme ja antaa meille palautetta tai neuvoja. Hän ei ole tuomari. Hänen tehtävänsä on auttaa meitä elämään niin, että emme tekisi enää uudelleen niitä samoja syntejä, jotka olemme jo tunnustaneet. Tästä syystä olisikin hyvä etsiä vakituinen rippi-isä. Saman papin luona synnintunnustuksella käyminen tuo jatkuvuutta omaan hengelliseen kasvuumme.
Katumus tarkoittaa mielen, ajattelun, asenteiden ja tunteiden muutosta. Se on vastuullisuutensa ja syyllisyytensä tunnistamista tehtyihin synteihin ja synnilliseen luontoonsa nähden. Katumus tarkoittaa myös halukkuutta muuttaa tapansa ja elämäntyylinsä ja vieläkin enemmän: tähän asenteeseen tulee liittää jatkuva pyrkimys vapautua synnillisestä tilasta ja elää armon vaikutuspiirissä ja kiivetä koskaan päättymättömiä hengellisiä portaita. Tämän vuoksi katumus ei ole vain hetkellinen tapahtuma, vaan sen tulisi olla elämän tapa ja jatkuvasti kehittyvä tila.
Synnin tunnustaminen tarkoittaa sitä, että ihminen paljastaa sen, mitä hänellä on sydämellään, Kristuksen edustajalle, piispalle tai papille, kaiken sen väärän, mitä on tehnyt, kaiken sen pahan, mitä on ajatellut. Kaikki tämä on välttämätöntä syntien anteeksiantamiselle. Kuinka pappi voi antaa anteeksi, ellei hän tiedä. Ja voiko olla todellista katumusta ilman tunnustusta? Joku saattaa sanoa häpeävänsä niin paljon, ettei voi puhua. Synti on luonnollisesti häpeää tuottava. Mutta ihmisen pitäisi tuntea häpeää tehdessään syntiä ei tunnustaessaan syntinsä. Valitettavasti me syntiä tehdessämme emme häpeä, vaan jopa nautimme siitä. Myöhemmin sitten huomaamme, että synti on hengellinen myrkky, joka päällystetty hunajalla. Synti on hengellinen myrkky, joka kuihduttaa sielua ja tuottaa hengellisen kuoleman.
Katumus ja tunnustaminen eivät ole tuomioistuin tai oikeussali. Pikemminkin se on sairaala tai suojapaikka. Sitä, joka tunnustaa, ei tuomita. Hänet päinvastoin ympäröidään rakkaudella, lohdutuksella ja aidolla mielenkiinnolla, hänestä välitetään, häntä hoidetaan, autetaan kuten lääkäri tekee ja neuvotaan sekä anteeksiannetaan. Tunnustuksen vastaanottaja ei ole tuomari. Hän on lääkäri, rakastava isä. Hän ei ole vartija, vaan vapauden ja anteeksiantamuksen enkeli. Ei ole syntiä, jota ei anneta anteeksi, paitsi katumattomuuden synti, joka olemukseltaan on jumalanpilkkaa ja syntiä Pyhää Henkeä vastaan.
Katumusharjoituksista eli epitimioista
Joskus rippi-isämme saattaa antaa meille ns. katumusharjoituksia. Tällainen epitimia voi olla esim. anteeksi pyytäminen siltä työtoverilta, jota on loukannut tai omiin huvituksiin varatun rahan käyttäminen lähimmäisten auttamiseen.
Koska katumusharjoitusten tarkoituksena on juuria meistä pois synnillisiä taipumuksemme ja osoittaa niiden kautta katumuksemme vilpittömyyttä, niin tulee katumusharjoitustenkin olla sellaisia, että ne vastaavat niiden tarkoitusta, t.s. sellaisia, jotka ovat vastakohtaisia niille synneille, joiden hävittämiseksi ne määrätään. Niinpä esim. rahanhimoisen tulee harjoittaa hyväntekeväisyyttä, irstailevan paastoamista, sen, jonka usko ja toivo ovat heikenneet, rukoilemista jne.
– Katumukseksi, – sanoo Johannes Krysostomos – minä en nimitä sitä, että jätetään pois entiset pahat teot, vaan ennemminkin sitä, että tehdään hyviä töitä. Tehkää – sanoo Kristuksen Edelläkävijä, – Kastaja Johannes – parannuksen mukaisia hedelmiä. – Miten me voimme niitä tehdä? -Menetellen päinvastoin. Esimerkiksi jos sinä olet varastanut vieraan esineen, – anna vastaisuudessa omasikin. Jos olet jo pitemmän aikaa tyydyttänyt lihallisia himojasi, – pidättäydy nyt määrättyinä päivinä yhteydestä vaimosi kanssa ja totu pidättyväisyyteen. Jos olet jotakin loukannut tai lyönyt, siunaa tästä lähtien niitä, jotka sinua loukkaavat ja tee hyvää, niille, jotka sinua lyövät. Sillä parantaaksemme haavamme ei riitä, että otetaan pois nuoli ruumiista, vaan sen lisäksi täytyy panna haavaan myös lääkettä. Jos ennen olet antautunut nautintoihin ja juopotteluun, nyt paastoa ja juo ainoastaan vettä. Jos ennen katselit toisen kauneutta himoiten, – vältä vastedes katselemasta ollenkaan naisia, sillä on sanottu: pakene pahaa ja tee hyvää.
Katumuksen sakramenttiin tulijoista
Katumuksen sakramenttiin voi osallistua jokainen ortodoksi. Synnintunnustukselle tulevan katuvan tulee kuuluu ortodoksiseen kirkkoon. Kirkkosäännöt sanovat, että toisuskoisia kristittyjä, kuten armenialaisia, roomalaiskatolisia, protestantteja ja muita, ortodoksinen pappi ei saa missään tapauksessa ottaa synnintunnustukselle, ei edes silloinkaan, kun nämä ovat sairaita tai vailla omaa – pappia, ennen kuin edeltäkäyvän valmistumisen kautta he ovat liittyneet ortodoksiseen kirkkoon.
Myös kirkkoon liittyvä käy synnintunnustuksella ennen kuin hänet voidellaan mirhalla. Lapsena ortodoksiseen kirkkoon liitetyn olisi luonnollista käydä synnintunnustuksella ensimmäistä kertaa siinä iässä, kun hän tietoisesti osaa erottaa toisistaan hyvän ja pahan teon. Jo esikouluikäinen lapsi tietää, että kun hän lyö kaveria, se sattuu. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapset tottuvat papin kanssa keskustelemaan (sitähän se lasten “synnintunnustus” tavallisesti onkin), sitä helpompi heidän on “tosipaikan tullen” ottaa yhteyttä rippi-isään ja sopia synnintunnustusaika.
Lasten synnintunnustuksesta
Vanhat kirkkosäännöt edellyttävät, että vanhempien on tuotava lapsensa synnintunnustukselle. Kreikan kirkon käytäntö ei tunne mitään yleistä sääntöä, joka määräisi, missä iässä lasten on alettava käydä synnintunnustukella. Asian luonnosta johtuu, että alaikäisiä vaaditaan tulemaan synnintunnustukelle silloin, kun he kykenevät erottamaan hyvän pahasta ja alkavat siis olla siveellisen edesvastuun alaisia. Toisilla lapsilla siveyskäsite herää ja kehittyy aikaisemmin, toisilla taas myöhemmin. Pyhä Timoteus Aleksandrialainen vastaa kysymykseen: “Mistä iästä alkaen Jumala lukee syyksi synnit”, sanomalla, että se riippuu kunkin tajunnasta ja ymmärryksestä: toisilla 12 ikävuodesta alkaen, toisilla myöhemminkin (Tim. 18). Tällä selityksellä on Kreikan kirkossa käytännöllinen merkitys alaikäisten synnintunnustuksella käymiseen nähden, ja se esiintyy vallitsevana käsityksenä. Slaavinkielisen nomokanonin mukaan tulee sekä poika- että tyttölasten parannuttaa ja pyhityttää itsensä synnintunnustuksen kautta jo kuuden vuoden ikäisenä. Siksi määrättäessä aikaa, jolloin lasten tulee aloittaa synnintunnustuksella käynti, Kreikan kirkon käytäntö hyväksyy lapsuusiän loppupuolen, mutta slaavinkielinen nomokanoni jo varhaisemman lapsuusiän.
Katumuksen sakramentissa uudelleen solmittu sovinto Jumalan kanssa sinetöidään ehtoollisen sakramentissa. Niinpä meidän tulisikin mennä synnintunnustuksen jälkeen heti ensimmäiseen mahdolliseen liturgiaan ja ehtoolliselle.
Kuuromykät ja synnintunnustus
Kuuromykistä säännöt sanovat, että heille on ehdottomasti sallittava pääsy synnintunnustukselle ja Herran pyhälle ehtoolliselle. Jos kuuromykkä ja samoin myös sellainen sairas, joka ei voi puhua on luku- sekä kirjoitustaidoton, niin hän selittää papille syntisyytensä, mikäli voi, enemmän tai vähemmän, selvien merkkien avulla.
Jos kuuromykkä osaa kirjoittaa niin hän voi esittää kykynsä mukaan, synnintunnustuksensa papille kirjoitettuna. Luettuaan sen papin tulee polttaa se ripilläkävijän läsnä ollessa: tämä on välttämätöntä katuvaisen omantunnon rauhoittamiseksi kuin myös erilaisten sattumien välttämiseksi, kuten esim., että paperi saattaa joutua jonkun syrjäisen henkilön käsiin. Kuuromykälle tai mykälle, joka osaa lukea, pappi voi tehdä kysymyksiä joko painetun tai kirjoitetun sanan muodossa sekä vaatia, että -mykkä luettuaan kunkin kysymyksen erikseen antaisi merkin avulla joko myöntävän tai kieltävän vastauksen. On itsestään selvää, että tässä taaskin osoittautuvat tarpeellisiksi erinäiset ruumiinliikkeet, joiden avulla synnintunniistuksella oleva antaa selityksiä. Välttääkseen kiusauksia, joihin syrjäiset ihmiset voivat joutua, kuuromykkiä ei saa ottaa synnintunnustukselle muitten nähden, sillä ilmeiden ja eleiden avulla tapahtuva keskustelu rippi-isän ja kuuromykän tai mykän kesken saattaisi herättää naurua toisissa synnintunnustuksella kävijöissä, tai paljastaa toisille kuuromykän tai mykän salaisuudet.
Merkkien avulla suorittavat synnintunnustuksensa äärimmäisissä tapauksissa myös ne henkilöt, jotka puhuvat rippi-isälle vierasta kieltä.
Ohjeissa papeille sanotaan, että syntymästään asti tylsämieliset, joilla elimistön sairaalloisen tilan vuoksi ei ole kehittynyt tietoisuus, tulee ottaa synnintunnustukselle kuten lapset, so. tulee rajoittua ainoastaan yksinkertaisiin kysymyksiin. Niitä, jotka eivät ollenkaan ymmärrä, voidaan päästää Herran ehtoolliselle, ilman synnintunnustusta.
Papin tulee suhtautua jokaiseen synnintunnustuksella kävijään samalla tavalla eikä lainkaan saa erotella ihmisiä, hyväksyen toisia ja toisia taas ei, tai suhtautuen toisiin lempeästi ja toisiin ankarasti.
Synnintunnustuksen ajankohta
Sopivana synnintunnustamisaikana pidetään erikoisesti paastoaikoja, nim. pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin paastoa, Herran Äidin paastoa, joulupaastoa ja erityisesti suurta paastoa. Mutta ihmisen, joka lankeaa johonkin raskaaseen syntiin ei pidä odottaa synnintunnustukselle määrättyä aikaa, vaan heti lankeemuksen jälkeen on hänen käännyttävä Jumalan puoleen oikealla katumuksella, mentävä synnintunnustukselle ja etsien haavoilleen oikeata parannusta rukoiltava koko sydämestään Jumalalta anteeksiantoa. Tällä tavalla voidaan hillitä voimakkaat himot ja estää synnin voimistuminen. Sen vuoksi – Jeesus Siirakinpoika opettaa (5: 8-9, 18: 20, 23): Älä viivytä kääntymistäsi Herran puoleen, äläkä lykkää sitä päivä päivältä; yhtäkkiä saavuttaa Jumalan rangaistus ja sinä kuolet koston hetkellä. Näin ollen kaikkina aikoina myös silloin, kun lihan syöminen on sallittu, jokainen voi ja hänen tuleekin parantaa sielunsa synnintunnustuksen kautta.
Katuvan valmistautuminen synnintunnustukseen.
Perinteisen tavan mukaan synnintunnustus, joka tapahtuu papin edessä, vaatii tavallisesti valmistautumista, jonka tulee kestää sääntöjen mukaan viikon päivät (Typikon 32 luku). Tänä aikana tulee synnintunnustukselle aikovan paastota sääntöjen mukaisesti, ottaa osaa seurakunnallisiin jumalanpalveluksiin ja rukoilla kotona, käyttää aikansa itsetutkisteluun, murehtia syntejään, pyrkiä hillitsemään himonsa ja synnilliset tapansa sekä palavasti toivoa, että. Herra armahtaisi häntä ja lähettäisi hänelle parantavan armonsa; yleensä tulee viettää ankarasti pidättyväistä, katuvaista ja mikäli mahdollista rakkauden tekojen ja kristillisen hyväntekeväisyyden rikastuttamaa elämää ja valmistautua siten oikeaan syntien tunnustamiseen ja Herran pyhän ehtoollisen nauttimiseen. Tarpeen vaatiessa tämä valmistautumisaika voidaan lyhentää kolmeksi jopa yhdeksikin päiväksi.
Synnintunnustukseen valmistautuva harjoittaa syvää itsetutkistelua. Hyvänä pohjana tuolle tutkistelulle on esim. punnita itseään suhteessa Jumalan kymmeneen käskyyn:
Ensimmäinen käsky:
Olenko uskonut Jumalaan Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen? Olenko laiminlyönyt luottaa Jumalaan ja Hänen armoonsa? Olenko napissut Jumalalle vastoinkäymisissä? Olenko ollut kiitollinen Jumalan siunauksista? Olenko epäillyt kristinuskoa ja kirkon opetuksia? Olenko yrittänyt palvella Jumalaa ja pitää Hänen käskynsä? Olenko langennut taikauskoon? Olenko tuntenut vetoa skismaatikkojen yhteyteen? Olenko laiminlyönyt velvollisuuksiani Jumalaa kohtaan pelkäämällä tai pilailemalla tai vainoamalla? Olenko laiminlyönyt rukoilla Jumalaa uskollisesti? Olenko asettanut itseni Jumalan edelle?
Toinen käsky:
Olenko tehnyt jostakin asiasta tai ihmisestä epäjumalan itselleni? Olenko palvonut tai ihaillut ketään tai mitään enemmän kuin Jumalaa? Olenko pitänyt esikuvanani Kristuksen pyhää elämää ja pyrkinyt seuraamaan Häntä? Olenko lukenut säännöllisesti raamattua? Olenko ollut epäkunnioittava jumalanpalvelusten aikana, antanut ajatusteni harhailla tai ollut teeskentelevä? Olenko laiminlyönyt osallistua pyhään Ehtoolliseen säännöllisesti tai valmistautumatta?
Kolmas käsky:
Olenko häväissyt jollakin tavoin Jumalan pyhää nimeä? Olenko kironnut jotakuta tai jotakin asiaa, tai tehnyt väärän valan? Olenko jättänyt kunnioittamatta pyhiä henkilöitä tai asioita? Olenko osoittanut sopivaa kunnioitusta Kirkon työntekijöille vai estänyt heitä tekemästä Jumalan työtä? Olenko rikkonut jonkin juhlallisen lupauksen tai sitoumuksen? Olenko tehnyt jonkin laittoman sopimuksen tai laittoman lupauksen?
Neljäs käsky:
Olenko jäänyt pois kirkosta ilman pätevää syytä sunnuntaisin tai estänyt muita menemästä? Olenko tehnyt tarpeettomia töitä sunnuntaina? Olenko viettänyt päivän turmiollisella tavalla tai halventanut sitä sopimattomalla käyttäytymisellä? Ellen ole sairauden tai muun merkittävän syyn takia mennyt kirkkoon, olenko rukoillut kotona? Olenko saattanut jonkun muun ihmisen halventamaan Herran päivää? Olenko paastonnut määrättyinä aikoina ja viettänyt Kirkon juhlat asiaankuuluvalla tavalla?
Viiden käsky:
Olenko kunnioittanut vanhempiani ja ollut heille kuuliainen? Olenko syyllistynyt vilppiin tai aiheuttanut heille tuskaa sanoillani tai teoillani? Olenko laiminlyönyt heitä tai jättänyt auttamatta heitä? olenko tehnyt velvollisuuteni perhettäni kohtaan? Olenko vaillinaisesti rakastanut tai ollut ystävällinen puolisoani kohtaan tai vahingoittanut häntä jollakin tavoin? Olenko ollut lapsilleni hyvänä esimerkkinä ja yrittänyt kasvattaa heitä kunnollisesti? Olenko oikaissut heidän vikojaan ja virheitään kärsivällisyydellä enkä vihaisena? Olenko hemmotellut tai lellitellyt heitä? Olenko laiminlyönyt kummilapsiani ja jättänyt suorittamatta velvollisuuteni heitä kohtaan? Olenko työntekijänä ollut rehellinen ja ahkera? Olenko kohdellut reilusti kaikkia niitä, jotka ovat olleet minulla töissä? Olenko kunnioittanut Jumalaa taivaallisena isänä kohtelemalla kaikkia toisia veljinäni, ja olenko kunnioittanut Kirkkoa kuin hengellistä Äitiäni harjoittamalla uskoani sen opetusten mukaisesti?
Kuudes käsky:
Olenko aiheuttanut vamman tai kuoleman jollekin ihmiselle, tai toivonut hänen kuolemaansa? Olenko tehnyt jotakin lyhentääkseni omaa elämääni tai jonkun toisen elämää vahingoittamalla hänen tai omaa terveyttä huonolla ja hillittömällä elämällä? Olenko antautunut vihaan tai vahingoittanut muita sanoilla tai teoilla? Olenko häpäissyt apua tarvitsevia tai laiminlyönyt tukea ja puolustaa niitä, joita on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti? Olenko ollut julma jotakuta kohtaan? Olenko kohdellut huonosti eläimiä tai tuhonnut elämää tarpeettomasti? Olenko laiminlyönyt antaa anteeksi jollekin tai hautonut pahoja ajatuksia heitä kohtaan?
Seitsemäs käsky:
Olenko antanut tilaa epäpuhtaille ajatuksille, sanoille ja teoille? Olenko tehnyt arvottomia tekoja yksin tai toisten kanssa? Olenko halventanut itseäni jollakin tavoin tai unohtanut inhimillisen arvokkuuden? Olenko lukenut moraalittomia kirjoja tai julkaisuja tai nauttinut epäsiveellisyydestä jollakin tavalla? Olenko pitänyt tapanani oleskella huonossa seurassa tai käydä siveettömissä paikoissa? Olenko syönyt, juonut tai tupakoinut liian paljon? Olenko ollut laiska, toimeton tai hukannut aikaani? Olenko saattanut toisia lankeamaan synnin tekoihin? Olenko ollut uskoton hänelle, joka luottaa minuun?
Kahdeksas käsky:
Olenko varastanut jotakin tai toivonut tekeväni niin? Olenko ottanut jotakin, mikä ei kuulu minulle? Olenko yrittänyt löytää kadonneen ja löytämäni esineen omistajan? Olenko petkuttanut jotakuta? Olenko maksanut velkani? Olenko elänyt varojeni mukaan enkä tuhlaten ja ylellisesti? Olenko antanut apua tarvitsevalle varojeni mukaan? Olenko ollut rehellinen ja suora?
Yhdeksäs käsky:
Olenko kertonut valheita tai liioitellut tai vähätellyt asioita totuudesta poiketen? Olenko antanut valheellisia lausuntoja tai puhunut pahaa muista? Olenko paljastanut minulle uskottuja salaisuuksia tai pettänyt jotakuta? Olenko juorunnut jostakin tai vahingoittanut jonkun mainetta? Olenko salannut totuuden, edesauttanut valhetta tai teeskennellyt tehneeni synnin, johon en ole syyllinen? Olenko yrittänyt nähdä hyvää toisissa pikemminkin kuin heidän puutteitaan?
Kymmenes käsky:
Olenko kadehtinut jotakin toisella olevaa hyvää? Olenko ollut kateellinen jonkun hyvästä onnesta? Olenko halunnut jotakin, mikä on toisen omaa? Olenko vahingoittanut tai tuhonnut toisten omaisuutta? Olenko halunnut asioita, joita Jumala ei ole minulle suonut, tai ollut tyytymätön elämänosaani? Olenko ollut saita? Olenko pitänyt jotakin toiselle kuuluvaa? Olenko toivonut jonkun perikatoa saavuttaakseni jotakin? Olenko laiminlyönyt armeliaisuuden ja anteliaisuuden jotakin kohtaan? Olenko toivonut Jumalan antavan minulle sellaista, mitä en soisi muille?
Ennen tunnustusta tulisi palauttaa mieleensä kaikki synnit, joihin on langennut tahtoen tai tahtomattaan. Tulee huolellisesti tarkastella ja pohtia elämäänsä, jotta palautuisi mieleen ei vain ne synnit, joita on tehnyt edellisestä tunnustuksesta lähtien, vaan myös ne, jotka on unohtanut kertoa aikaisemmin. Näitä mieleen palautuvia rikkomuksia voi kirjata vaikkapa listaan aina sitä mukaa kun ne palautuvat mieleen. Sen jälkeen katuen ja särjetyin sydämin lähestytään ristiä ja evankeliumia ja aloitetaan syntien tunnustus.
Muuta huomioonotettavaa
1. Synnit tulee tunnustaa rehellisesti muistaen, että tunnustus ei tapahdu ihmiselle, vaan Jumalalle itselleen. Jumala jo tietää syntimme ja Hän ainoastaan haluaa, että myönnämme tehneemme syntiä. Hengellisen isän, papin, edessä ei tarvitse tuntea itseään noloksi tai hämmentyneeksi. Pappi on aivan samanlainen ihminen kuin syntinsä tunnustavakin. Hän tuntee inhimilliset vajavaisuudet ja ihmisen taipumuksen synnin tekemiseen. Tästä syystä hengellinen isä ei voi olla synnintunnustuksella pelottava tuomari. Eikö syynä nolostumiseen lienekin se, että tunnustaja on nolo hengellisen isänsä edessä siksi, että pelkää hänen menettävän hyvän käsityksen synnintunnustajasta.. Itse asiassa on päinvastoin. Hengellinen isä rakastaa tunnustajaa entistä enemmän nähdessään ja kuullessaan hänen avoimen, rehellisen tunnustuksensa. Lisäksi, jos pelkää tunnustaa syntejä ihmisen, papin, edessä, kuinka voittaa häpeänsä joutuessaan kerran Jumalan tuomion eteen? Silloin kaikki synnit, joita ei ole tunnustettu, paljastetaan Jumalan, enkelien ja kaikkien ihmisten edessä.
2. Tunnusta yksityiskohtaisesti luetellen kaikki syntisi erikseen. Pyhä Johannes Krysostomos sanoo: “Ei pidä vain sanoa: olen tehnyt syntiä, tai olen syntinen, vaan sinun on selitettävä tekemäsi synnin laatu.” “Synnin paljastaminen” sano Basileios Suuri, “koskee sama laki kuin lausuntoa fyysisestä sairaudesta” Synnintekijä on hengellisesti sairas, ja hengellinen isä on lääkäri tai parantaja. Se on syy siihen, että tulee tunnustaa tai kertoa syntinsä samalla tavoin kuin se, joka sairaana kuvailee sairautensa oireet lääkärille, jolta hän toivoo parannusta.
3. Ei pidä mainita ketään muita ihmisiä tunnustuksen aikana. ts. ei pidä syyttää ketään tai valittaa kenestäkään – minkälainen tunnustus se sellainen on? Se ei ole tunnustus, vaan tuomitsemista ja lisäsynti.
4. Ei pidä yrittää puolustella itseään millään tavoin tunnustuksen aikana syyttämällä heikkoutta, tapoja jne. Mitä enemmän puolustelee itseään tunnustuksessaan, sitä vähemmän saa anteeksi Jumalalta. Mitä enemmän taas tuomitsee itsensä ja syyttää itseään, sitä enemmän sillä on arvoa Jumalan silmissä.
5. Hengellisen isän kysyessä ei pidä sanoa: “En muista, olen ehkä tehnyt sen synnin”. Jumala käski meidän aina muistaa syntimme. Jotta emme puolustelisi itseämme unohtamalla, tulee tunnustaa synnit niin usein kuin mahdollista. Niillä, jotka välinpitämättömyyden vuoksi käyvät epäsäännöllisesti synnintunnustuksella ja ehtoollisella ja sen vuoksi unohtavat syntinsä eivät voi syyttää muita kuin itseään. Heillä ei ole toivoa niiden syntien anteeksisaamisesta, jotka ovat unohtaneet. Siksi on välttämätöntä yrittää palauttaa mieleen synnintekonsa. Jos joku on meille velkaa, varmasti muistamme sen. Kuitenkin unohdamme oman velkamme Jumalalle! Se osoittaa omalta puoleltamme äärimmäistä välinpitämättömyyttä sielustamme
6. Ellei hengellinen isämme kysy jotakin, ei pidä luetella sellaisia syntejä, joita ei ole tehnyt tai joihin ei ole langennut. Näin tekemällä teemme itsestämme evankeliumin fariseuksen kaltaisen. Silloin ei ole kysymys syntien tunnustamisesta, vaan eräänlaisesta pöyhkeilystä.
7. Tunnustuksen tulisi tapahtua surren ja särkynein sydämin koskien niitä syntejä joilla olemme murehduttaneet Jumalan. Ei ole hyvä, että monet kertovat syntinsä kuin tavallisen asian ilman tunnonvaivoja. He puhuvat kuin tavallisista arkipäiväisistä asioista. Jotkut jopa saattavat naureskella tunnustuksen aikana. Sellainen on merkki katumattomuudesta. Sillä tavoin tunnustamalla ei puhdistu synneistä, vaan pikemminkin lisää niitä.