Synnistä
Antonios Suuri
Luettelo synneistä:
Sivistymättömät moukat pitävät tieteitä naurettavina eivätkä halua kuullakaan niistä, koska silloin paljastuisi heidän sivistymättömyytensä. He haluavat myös kaikkien olevan kaltaisiaan. Samoin elämältään ja käytökseltään hillittömät toivovat hartaasti, että kaikki muut olisivat vielä pahempia: näin he kuvittelevat vapautuvansa syytöksistä, koska pahoja on niin paljon. Pahuus tuhoaa ja hämmentää velton sielun. Pahuutta ovat irstaus, ylpeys, kyltymättömyys, kiivastus, röyhkeys, raivo, murha, napina, pahansuopuus, ahneus, ryöstäminen, ahdistus, valhe, hekuma, laiskuus, murehtiminen, pelkuruus, kurjuus, viha, tyytymättömyys, velttous, harhaantuminen, tietämättömyys, petos ja Jumalan unohtaminen. Näillä ja muilla tällaisilla rangaistaan onnetonta sielua, joka on eronnut Jumalasta. (Pyhä Antonios Suuri: Opetuksia ihmisen luonteesta ja kehotuksia nuhteettomaan elämänvaellukseen, Filokalia I, s. 18, kohta 8)
Mieli näkee kaiken, myös taivaalliset, eikä sitä voi himmentää mikään muu kuin synti. Kaikki on puhtaan mielen tajuttavissa niin kuin kaikki on järjen ilmaistavissa. (Pyhä Antonios Suuri: Opetuksia ihmisen luonteesta ja kehotuksia nuhteettomaan elämänvaellukseen, Filokalia I, s. 37,kohta 106)
Synnin alku on himo. Se tuhoaa viisaankin sielun. Sielun pelastuksen ja taivasten valtakunnan alku taas on rakkaus. (Pyhä Antonios Suuri: Opetuksia ihmisen luonteesta ja kehotuksia nuhteettomaan elämänvaellukseen, Filokalia I, s. 44, kohta 148)
Jesaja Erakko
Jos sydämesi on luonnostaan alkanut vihata syntiä, se voittaa synnin ja pysyy erossa kaikesta mikä voi aiheuttaa syntiä. Pidä iankaikkinen rangaistus silmiesi edessä ja tiedä, että Auttajasi pysyy luonasi. Älä murehduta millään Häntä, vaan lausu itkien Hänen edessään: »Sinun on armo: pelasta minut, Herra. Käteni ovat voimattomat enkä pääse vihollisiani pakoon ilman Sinun apuasi.» Tarkkaa myös sydäntäsi, ja Hän on varjeleva sinut kaikesta pahasta. Jos mielesi on vapautunut kaikesta maallisesta, se on merkkinä siitä että synti on sinussa kuollut. (Pyhä Jesaja Erakko: Mielen varjelemisesta, Filokalia I, s. 52, kohdat 6, 8)
Euagrios
Kun rukoillessasi kyynelvirrat sumentavat silmäsi, älä pöyhisty siitä, ikään kuin olisit kohonnut muita korkeammalle. Olet saanut rukoukseesi avun ylhäältä, jotta voisit auliisti tunnustaa syntisi ja lepyttää Valtiaan kyynelilläsi. Älä tee himoa siitä, minkä tarkoituksena on himojen hävittäminen, jottet vielä enemmän vihastuttaisi Häntä, joka on antanut sinulle armon. (Munkki Euagrios: Rukouksesta, Filokalia I, s. 9, kohta 7)
Älä luule, että olet saavuttanut hyveen, ennen kuin olet taistellut sen puolesta vereen asti. Syntiä tulee apostolin sanojen mukaan “vastustaa verille asti” (Hebr 12:4), jotta säilyisimme nuhteettomina. (Munkki Euagrios: Rukouksesta, Filokalia I, s. 108, kohta 136)
Kassianus Roomalainen
… Käsitykseni mukaan asia on seuraavasti: Ruumiin luonnolliset liikkeet ovat havaittavissa ei ainoastaan lapsissa, jotka eivät vielä pysty erottamaan hyvää pahasta, vaan aivan vastasyntyneissäkin, joissa ei ole jälkeäkään hekumasta, mutta joiden liha luonnostaan liikkuu. Myös vihan pistin paljastuu jo pikkulapsissa: huomaamme heidän kiihtyvän nähdessään ihmisiä, jotka ovat tuottaneet heille pahaa mieltä. En sano tätä syyttääkseni luontoa synnin aiheeksi. Sanon tämän osoittaakseni, että vaikka Luoja alussa antoi vihan ja intohimon ihmiseen hyvää tarkoitusta varten, niin näyttää siltä, että ne ovat välinpitämättömyytemme vuoksi harhautuneet ruumiin luonnollisesta käytöstä luonnonvastaiseen. Sillä lihan liikkeen on Luoja antanut lasten saamiseksi ja suvun säilyttämiseksi, ei haureutta varten. Vihan vimma taas on sijoitettu meihin siinä pelastavaisessa tarkoituksessa että vihastuisimme syntiin, ei siksi että villipetojen tavoin taistelisimme heimolaisiamme vastaan. Luonto ei siis ole syntinen meidän väärinkäyttömme tähden eikä Luoja pahuuden aiheuttaja – yhtä vähän kuin se joka on antanut kirveen työkaluksi on syyllinen, jos vastaanottaja käyttääkin sitä tappoaseena… (Pyhä Cassianus Roomalainen: Rahanhimosta, Filokalia I, s. 119, kpl 2)
Markus Askeetti
Olet tehnyt syntiä salassa: älä yritä pysytellä piilossa, sillä kaikki on alastonta ja paljastettua Herran silmäin edessä, ja hänelle meidän on tehtävä tili. (Hebr.4:13) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Henegellisestä laista, Filokalia I, s. 166, kohta 52)
Jos joku on ilmiselvästi tehnyt syntiä eikä ole katunut eikä saanut siitä mitään rangaistusta tässä elämässä, niin tiedä, että hänen tuomionsa on oleva armoton. Kun olet tehnyt syntiä, älä syytä ruumista, vaan ajatusta. Jos mieli ei olisi rientänyt edellä, ei ruumiskaan olisi seurannut sitä. Älä jätä poispyyhkimättä syntiä, olipa se miten vähäinen tahansa, ettei se myöhemmin vetäisi sinua suurempaan pahuuteen. Syntinen, jota uskovat Jumalan tahdon mukaan nuhtelevat ja joka heidän uskonsa kautta saa syntinsä anteeksi, on kuin halvattu, joka laskettiin katon läpi. (Lk5:19). Synti on kuin polttava tuli. Mitä vähemmän annat sille polttoainetta, sitä helpommin se sammuu; mitä enemmän sitä ruokit, sitä suurempaa raivoon se yltyy. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Hengellisestä laista, Filokalia I, ss.172 – 174, kohdat 112, 119, 127, 131, 136)
Kohtuuden harrastaja välttyy vatsanpalvelusta. Joka ei omista mitään, välttyy ahneudesta. Hiljainen välttyy turhanpuhumisesta, puhdas hekumallisuudesta ja siveä haureudesta. Joka tyytyy siihen mitä hänellä on, välttyy rahanhimosta. Sävyisä välttyy levottomuudelta, nöyrämielinen turhamaisuudesta, kuuliaisuusveli turhilta väittelyiltä. Itseään tutkiskeleva välttyy ulkokultaisuudelta. Samoin rukoilija ei vajoa toivottomuuteen, köyhällä ei ole omaisuuden taakkaa, tunnustaja taas välttyy kieltämiseltä ja marttyyri epäjumalanpalvelukselta. Huomaat siis, kuinka jokainen jopa kuoleman uhallakin harjoitettu hyve ei ole mitään muuta kuin synnistä pidättymistä. Synnistä pidättyminen on mahdollista luontaisten voimiemme rajoissa – se ei ole maksuväline, jolla voisimme ostaa taivasten valtakunnan. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 184, kohta 25)
Jokainen synti on kuolemaksi, ellei sitä pyyhitä pois katumuksella. Vaikka pyhä ihminenkin rukoilisi lähimmäisensä puolesta tämän katumattoman synnin tähden, ei Jumala kuule häntä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s. 186, kohta 41)
Me kyllä murehdimme syntiemme tähden , mutta silti otamme iloiten vastaan niiden aiheuttajat. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, s.190, kohta 79)
Korskeus on vierasta katuvalle; samoin on nöyryys mahdotonta sille, joka tieten tahtoen tekee syntiä. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I , s. 193, kohta 110)
Kun vihollinen on kirjannut paljon ajattelemattomuudessa tehtyjä syntejä, se pakottaa velallisensa tekemään niitä myös tietoisesti. Näin se käyttää ovelasti hyväkseen synnin lakia. Jos haluat Jumalan peittävän syntisi, älä esittele ihmisille hyveitäsi. Sillä miten me suhtaudumme hyveisiimme, siten Jumala suhtautuu meidän synteihimme. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, ss. 195 – 196, kohdat 133, 135)
Vanhojen syntien yksityiskohtainen muisteleminen vahingoittaa toivossa vahvistunutta. Sillä jos hän alkaa murehtien muistella syntejään, ne horjuttavat toivoa. Jos hän taas muistelee niitä ilman murhetta, ne alkavat uudestaan saastuttaa sielua. Synnin vallassa ei voi yksinään voittaa lihan mieltä, sillä hänessä on sen polte lakkaamatta jäsenissään. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, ss. 198 – 199, kohdat 151, 159)
Jos joku lankeaa johonkin syntiin eikä murehdi hairahdustaan vastaavasti, hän lankeaa helposti uudelleen samaan ansaan. Tämän tietäen Herra kehottaa meitä: »Älkää murehtiko huomisesta päivästä.» (Mt.6:34) Ja todella: jos joku ei ole vapautunut aineellisista asioista ja niiden aiheuttamista huolista, kuinka hän voisi vapautua pahoista ajatuksista? Ja kuinka hän taas ajatusten piirittämänä voisi nähdä niiden taakse kätkeytyneen synnin? Synti on sielun pimeys ja usva ja saa alkunsa pahoista mielijohteista ja teoista, kun saatana kiusaa meitä houkutuksillaan. Saatanan houkutukset eivät kuitenkaan voi meitä pakottaa, vaan se heittää meille syötin, johon me sitten nautinnonrakkaudesta ja turhamaisuudesta tartumme. Näin käytännössä miellyimme saatanan ehdotuksiin ja hyväksyimme ne, vaikkemme ehkä tietoisesti sitä tahtoneetkaan. Mutta jos emme näe tätä syvintä syntiä, kuinka voimme rukoilla siitä puhdistumista? Ja jollemme ole puhdistuneet, kuinka voimme löytää luonnollisen puhtautemme? Mutta jos emme sitä löydä, kuinka voisimme nähdä Kristuksen asuinsijan sisimmässämme – olemmehan me profeettain, evankelistain ja apostolien sanojen mukaan »Jumalan huone»? (Sak.2:10; Joh.14:23; 1Kor.3:16) (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, Filokalia I, ss.206 – 207, kohdat 215, 224)
Hesykhios Siinailainen
Synnin kehitysvaiheet:
Ensin on houkutus, sitten keskustelu, so. meidän ajatustemme ja pahojen demonien aiheuttamien ajatusten sekoittuminen, kolmanneksi taipuminen, jolloin molemmilta tahoilta tulevat ajatukset keskenään neuvottelevat, kuinka pitäisi toimia. Ja neljänneksi seuraa sitten varsinainen teko, synti. Jos siis mieli on raitis ja valpas ja karkottaa taisteluvalmiudellaan ja Herran Jeesuksen avuksikutsumisella houkutuksen ja niin estää sitä leviämästä, silloin myös kaikki se mikä muutoin seuraisi jää toteutumatta. Koska näet paholainen on henkiolento, se pystyy eksyttämään sieluja vain mielikuvituksen ja ajatusten kautta. Houkutuksesta sanoo Daavid: »Joka aamu minä hukutan kaikki jumalattomat maasta jne.» (Ps.101: 8) Keskustelusta demonien kanssa taas sanoo suuri Mooses: »Älä tee liittoa heidän kanssaan.» (2 Moos.23:32) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 240, kohta 46)
Pahan houkutusta seuraavat monet ajatukset, ajatuksista taas tulee paha teko. Se, joka Jeesuksen avulla heti kukistaa houkutuksen, välttää seuraukset ja pääsee osalliseksi suloisesta jumalallisesta tiedosta, jonka avulla hän löytää kaikkialla olevan Jumalan. Kun hän pitää mielensä peiliä Jumalaan päin, hän kirkastuu jatkuvasti kuin lasi johon aurinko heijastuu. Silloin mieli pääsee toiveittensa perille ja löytää levon kaikesta muusta mietiskelystä. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 249, kohta 88)
Diadokhos Fotikealainen
Ne, jotka väittävät molempien, armon ja synnin, asustavan uskovien sydämessä, vetoavat evankeliumin sanaan: “Valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt » (Joh.1: 5) Tästä he päättelevät, että jumalallinen kirkkaus ei mitenkään saastu pahan läsnäolosta, vaikka jumalallinen valkeus sielussa jotenkin liittyisi saatanan pimeyteen. Kuitenkin juuri tämä evankeliumin sana osoittaa, ettei heidän mielipiteensä ole sopusoinnussa pyhän Raamatun kanssa. Näillä evankeliuminsa sanoilla pyhä Johannes Teologi on nimittäin halunnut sanoa, että Jumalan Sana, totinen Valkeus, näki hyväksi ilmestyä luomakunnalle lihassa ja mittaamattomassa ihmisrakkaudessaan sytyttää meissä pyhän tiedon valon, mutta maailman mieli ei ottanut vastaan Jumalan tahtoa so. ei tuntenut sitä, sillä »lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan”. (Room.8:) Vähän edempänä evankeliumissaan jumalallinen Johannes jatkaa: »Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan» – tällä hän tarkoittaa: joka ohjaa ja tekee eläväksi – »maailmassa hän oli ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.» (Joh.1: 9-12) Viisas Paavali tulkitsee sanoja – »eivät ottaneet vastaan», kun hän sanoo: »Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.» (Fil. 3:12) Evankelista ei siis sano, että saatana ei ottanut vastaan todellista valkeutta. Se on alusta alkaen kaihtanut tätä valkeutta, joka ei siinä itsessään loista. Näillä sanoilla evankelista arvostelee ihmisiä, jotka ovat kyllä kuulleet Jumalan voimateoista ja ihmeistä, mutta sydämeltään pimentyneinä eivät halua lähestyä totuuden valoa. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä,Filokalia I, s. 314, kohta 80)
On totta, että sydän synnyttää omasta itsestäänkin sekä hyviä että pahoja ajatuksia. (Vrt. Lk. 6: 45) Pahat ajatukset eivät kuitenkaan ole sydämen luontaisia hedelmiä, vaan pikemminkin ensimmäisen lankeemuksen heijastumia: pahan muistaminen on tullut tavaksi. Valtaosa pahoista ajatuksista on kuitenkin pahojen henkien hyökkäysten tulosta. Meistä itsestämme kuitenkin tuntuu, että ne kaikki tulevat sydämestä, ja siksi jotkut ovatkin alkaneet ajatella, että mielessä asuu armon ohella myös synti. Tämän vuoksi he sanovat Herrankin lausuneen: »Mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet jne.” (Mt.15:18 -19) He eivät tiedä, että mielemme on äärimmäisen herkkä ja pitää ominaan niitäkin ajatuksia, jotka pahat henget ruumiin toimintojen kautta herättävät. Ruumiin ja sielun yhteyden vuoksi ruumiin viehtymys aina heikentää sielua, vaikka emme ymmärräkään, kuinka se sen tekee. Liha mielii määrättömästi petollista imartelua ja siksi siis myös pahojen henkien alulle panemat ajatukset näyttävät tulevan sydämestä. Ja niistä todellakin tulee meidän ajatuksiamme, jos ilomielin niihin yhdymme. Tästä Herra moitti edellä lainatussa kohdassa, kuten itse lainauksestakin käy ilmi. Sillä onhan selvää, että se joka mielihyvin yhtyy ajatuksiin, jotka kavala saatana on hänen mieleensä ujuttanut! ja siten ikään kuin kaivertaa niiden muiston sydämeensä, alkaa ennen pitkää esittää niitä oman ajattelunsa hedelminä. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 318, kohta 83)
Kun pahojen henkien nuolet haavoittavat sydäntä yhtä kirvelevästi ja tuskallisesti kuin vihollisen nuolet soturia, on se merkkinä siitä, että sielu on alkanut kiihkeästi vihata himoja; tämä on sen puhdistumisen alku. Sillä jollei sielu suuresti kärsi synnin julkeudesta, ei se myöskään voi runsaasti iloita vanhurskauden siunauksesta. Joka siis tahtoo puhdistaa sydämensä, pitäköön sen aina hehkuvana Herran Jeesuksen muistamisella. Se olkoon hänen mietiskelyjensä ainoana aiheena ja alituisena aherruksenaan. Niille, jotka haluavat vapautua turmeluksesta, ei riitä, että he rukoilevat aika ajoin: heidän on pyrittävä pysymään alinomaa rukouksessa ja varjeltava mieltään, vaikka eläisivät kaukanakin rukouspaikoista. Joka haluaa puhdistaa kultaa, ei saa hetkeksikään päästää tulta sammumaan sulattimen alta, muuten puhdistettava aine kovettuu jälleen. Samoin sekin joka muistaa Jumalaa vain aika ajoin, kadottaa keskeytysten tähden senkin, minkä näytti rukouksellaan jo saavuttaneen. Hyvettä rakastava polttaa aina sydämestään kaikkea maallista Jumalan muistamisella, niin että paha vähitellen kuluisi loppuun Jumalan muiston liekeissä ja sielu saavuttaisi jälleen luonnollisen kirkkautensa ja entistäkin suuremman kunnian. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 330, kohta 97)
Johannes Karpathoslainen
Ilkeät pahat henget herättävät yhä uudestaan henkiin, lietsovat ja kiihottavat meissä saastaisia himoja. Mutta Jumalan sanan tutkiskelun terästämät ajatukset, etenkin kyynelten kannustamina tappavat ja tuhoavat piintyneetkin himot. Vähä vähältä tällaiset hurskaat ajatukset tekevät kokonaan lopun sielun ja ruumiin synnillisistä toiminnoista, kunhan vain emme väsy lähestymästä Herraa ehtymättömin huokauksin ja järkkymättä toivossamme, joka ei saata meitä häpeään. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia, s. 337, kohta 6)
Kun ihminen kasvaa sisäisesti ja edistyy hyveissä, hän on todella jotakin suurta. Mutta kuitenkin tämä suuri pelkää syntiä kuin norsu hiirtä, jottei hän, joka muille saarnaa, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi. (1 Kor.9:27) (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 341, kohta 23)
Kuinka sitten voimme taistella meihin juurtunutta syntiä vastaan? Siihen tarvitaan itsekuria. On sanottu, että »mies ponnistelee vaivaa nähden ja pakottaa tuhon peräytymään» (Vrt. Sananal.16:26 LXX)) ja kilvoittelee alati kohottaaksensa ajatuksensa pyhyyden korkeuksiin. Laki ei kiellä vastaamasta väkivaltaan väkivallalla. Jos siis liitämme johonkin hyvään pyrkimykseen vaikkapa vain vähänkin itsekuria, voimme odottaa avuksemme voimaa ylhäältä »pysyen Jerusalemissa»,(vrt. Lk.24:49) so. hellittämättömässä rukouksessa ja muissa hyveissä, kunnes meille lähetetään ylhäältä väkevä voima. Tämä voima on aivan muuta kuin heikko itsekurimme, sen väkevyyttä ei voi ihmiskieli kuvailla. Väellä ja voimalla se hävittää suurimmatkin heikkoutemme ja kukistaa pahojen henkien kavaluuden. Se tappaa sielumme taipumuksen pahaan ja tekee lopun myös ruumiimme sopimattomista liikkeistä. »Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt väkevä tuulispää”. (Apt.2:2), ja tämä voima pakottaa pois pahuuden, joka on aina pakottanut meidät pahaan. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I , s. 350, 50)
Oikeastaan synti itse alkaa työntää katuvaa kohti Jumalaa sen jälkeen, kun hän on huomannut sen lemun sekä raskauden ja raivon. Mutta sitä, joka ei halua nöyrtyä katumukseen, synti ei päästä Jumalaa kohti, vaan pitää hänet tiukasti vallassaan ja sitoo katkeamattomilla kahleilla ja tekee tuhoisat halut hänessä yhä kiihkeämmiksi ja väkevämmiksi. (Pyhittäjä Johannes Karpathoslainen: Rohkaisun sanoja Intiasta kirjoittaneille munkeille, Filokalia I, s. 35, kohta. 57)
Teodoros Edessalainen
Hyvän Jumalamme armosta olemme luopuneet saatanasta ja liittyneet Kristukseen ensin uudestisyntymisen pesossa ja nyt toistamiseen vihkiytyessämme munkkeuteen. Pitäkäämme siis Hänen käskynsä. Siihen meitä velvoittaa kaksinkertaisen lupauksemme lisäksi luontommekin, sillä loihan Jumala meidät alussa »sangen hyviksi» (1 Moos.1:31), ja sellaisia meidän tulisi myös olla. Tosin varomattomuutemme tähden synti pääsi sekaantumaan asioihin ja toi olemukseemme luonnon-vastaisia aineksia. Jumala on kuitenkin suuresta armostaan kutsunut meidät jälleen yhteyteensä ja olemme uudistuneet Hänen kärsimyksiensä kautta, Hänen joka itse on kärsimyksistä vapaa. Meidät on »kalliisti ostettu» (1 Kor. 6: 20) Kristuksen verellä ja näin vapautettu esivanhempiemme muinaisesta rikkomuksesta. Jos meistä siis kaiken tämän jälkeen tulee vanhurskaita, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Päinvastoin säälittävää ja tuomittavaa on langeta pois vanhurskaudesta. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 1, kohta 1)
Kukaan meistä ei voi omin voimin voittaa paholaisen juonia ja vehkeilyjä, vaan siihen tarvitaan Kristuksen kaikkivoittavaa voimaa. Turhaan siis jotkut kiertelevät kerskumassa, että ovat muka omilla kilvoituksillaan ja oman tahtonsa voimalla kukistaneet synnin. Synti voidaan hävittää vain Jumalan armon avulla, vain Ristin salaisuus on synnin kuolema. Siksi Kirkon valo, Johannes Krysostomos, sanookin: »Ihmisen halu ja yritys eivät yksin riitä, jollei hän saa apua ylhäältä. Toisaalta taas ylhäältä tuleva apu jää turhaksi, jos ihmisen oma halu ja pyrkimys puuttuu. Tästä ovat todisteena Juudas ja Pietari. Vaikka Juudas oli saanut nauttia runsain määrin Jumalan armon apua, hän ei hyötynyt siitä mitään, koska hän ei tahtonut ottaa sitä vastaan eikä liittänyt siihen omaa ponnistustaan. Pietari taas, vaikka olikin osoittanut alttiutta hyvään, lankesi koska ei saanut apua ylhäältä. Hyveen kudelmaan tarvitaan siis aina nämä kaksi. Sen tähden pyydän teitä: älkää jättäkö kaikkea Jumalan tehtäväksi ja itse vaipuko uneen; älkää myöskään uurastuksen innossa unohtako, että omin voimin ette pysty kaikkeen.» (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, ss. 30 – 31, kohta 68)
Elämämme vastustaja, saatana, koettaa kaikenlaisin verukkein saada meidät vähättelemään syntejämme. Usein se kätkee syntimme unohduksen suojiin, että me vähän kärsittyämme niiden tähden emme enää pitäisi tarpeellisena murehtia lankeemuksiamme. Veljet, älkäämme kuitenkaan unohtako niitä, vaikka näyttäisikin, että olemme katumuksen kautta saaneet ne anteeksi. Muistakaamme aina synnintekomme ja lakkaamatta murehtikaamme niitä, että saisimme nöyryyden uskolliseksi seuralaiseksemme ja välttäisimme sen avulla turhamaisuuden ja ylpeyden paulat. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 33, kohta 72)
Maksimos Tunnustaja
Nöyryys ja ruumiillinen vaivannäkö vapauttavat ihmisen kaikista synneistä. Nöyryys karkottaa himot sielusta, vaivannäkö taas ruumiista. Tämän tien valitsi autuas Daavidkin, kun hän rukoili: “Katso minun nöyryyttäni ja vaivaani ja anna kaikki minun syntini anteeksi.” (Ps.25:18 LXX) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 71, kohta 76)
Ensin muisti johtaa mieleen pelkän ajatuksen synnistä. Mutta kun se saa viipyä mielessä, alkaa himo herätä. Jos himoa ei heti torjuta, se saa mielen mukaansa. Kun mielen suostumus on näin saatu, ei synnin toteuttamiselle itse tekona ole enää estettä. Sen tähden – kirjoittaessaan pakanuudesta kristinuskoon kääntyneille – apostoli ihmeteltävän viisaasti kehottaa heitä ensin pidättymään synnin lopputuloksesta eli luopumaan varsinaisesta synninteosta ja sitten palaamaan edellä kuvatussa järjestyksessä taaksepäin aina synnin aiheeseen asti. Synnin aihe on, toistan vielä, ahneus, joka synnyttää ja kasvattaa himon. Ahneudella apostoli tässä arvatenkin tarkoittaa ennen kaikkea ylensyöntiä, joka on haureuden äiti ja imettäjä. Synnillistä ei näet ole ainoastaan rahanahneus vaan myös ravinnon ahnehtiminen, tarvitaanhan itsehillintääkin sekä syömisessä että omaisuuden hankkimisessa. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s.73, kohta 84)
Synninteon syynä on lähes poikkeuksetta nautinnonhalu. Sen voittamiseen tarvitaan vastaavasti vaivannäköä ja murehtimista: voimme antautua vapaaehtoisesti katumuskilvoituksiin tai meitä kohtaa jokin Jumalan kaitselmuksen lähettämä koettelemus. Apostoli sanoo: »Sillä jos tuomitsisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.» (1 Kor.11:31 – 32; alkutekstin mukaan, suom. UT: ssa. Mutta jos me tutkisimme itseämme) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II , s. 87, kohta 41)
On viisi syytä, jotka saavat sielun luopumaan synnistä: ihmisten pelko, tuomion pelko, tulevan palkinnon toivo, rakkaus Jumalaan ja viidenneksi omantunnon soimaukset. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 95, kohta 81)
Munkkielämässä voidaan erottaa kolme pääastetta. Ensimmäisellä asteella munkki ei lankea synnintekoihin. Toisella asteella hän ei salli himollisten ajatusten pesiytyä sieluunsa. Kolmannelle asteelle munkki on kohonnut, kun hän pystyy himoa tuntematta muistelemaan naista tai loukkaajaansa.
Todellinen kuolema on ero Jumalasta, ja “kuoleman ota on synti” (1 Kor. 15: 56). Kun synnin ota, synnin piikki, oli pistänyt Aadamia, hänet karkotettiin paratiisista ja hän joutui eroon Jumalasta eikä saanut syödä elämän puun hedelmiä – tästä seurasi väistämättä myös ruumiillinen kuolema. Todellinen elämä taas on Hän, joka on sanonut:” Minä olen elämä” (1 Joh.11:25) ja joka omalla kuolemallaan on antanut uuden elämän kuoleman valtaan joutuneelle ihmiselle. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, ss. 9 – 98,kohdat 87, 93)
»Isä ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle.» (Joh.5: 22) Poika puolestaan julistaa suurella äänellä: »Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.» (Mt. 7: 1) »Älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta.» (Lk. 6:37) Samoin sanoo apostolikin: »Älkää sen tähden lausuko mitään tuomiota, ennen kuin aika on, ennen kuin Herra tulee.» (1 Kor. 4: 5) Ja edelleen: »Mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset.» (Room. 2:1) Eikö siis ole syytä kauhistua, hämmästyä ja järkyttyä, kun ihmiset ovat lakanneet itkemästä omien syntiensä tähden ja ottaneet tuomiovallan Pojalta ja tuomitsevat ja lausuvat kadotustuomioita toisilleen, ikään kuin olisivat itse synnittömiä? Taivas hämmästelee ja maa kauhistuu, mutta itse he eivät tunnottomuudessaan edes häpeä.
Joka ahkeroi toisten syntien etsimisessä tai omien epäluulojensa nojalla tuomitsee veljeään, ei ole vielä edes pannut alulle katumustaan. Hän ei ole vielä ryhtynyt tutkimaan itseään, että oppisi tuntemaan omat syntinsä, jotka totisesti ovat lyijyäkin raskaammat. Hän ei tiedä, mikä ahdistaa ihmisen sydäntä kun hän »etsii turhuutta ja rakastaa valhetta» (Ps.4:3). Sen tähden, niin kuin mieletön joka pimeässä vaeltaa, hän ei enää tutki omia tekojaan, vaan pitää lukua toisten synneistä, olivatpa ne sitten todellisia tai pelkästään hänen omien luulottelujensa tuotteita. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 111, kohdat 54 – 55)
Ruoka on luotu kahteen tarkoitukseen: ravitsemaan ja parantamaan. Ne, jotka nauttivat sitä muussa tarkoituksessa, tuomitaan nautiskelun tähden, sillä he käyttävät väärin Jumalan antimia. Väärinkäyttö on synti kaikissa asioissa. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 118, kohta 86)
Niin kuin tottelemattomuuden hedelmänä on synti, niin siis on kuuliaisuuden hedelmänä hyve. Ja niin kuin tottelemattomuus johtaa käskyjen rikkomiseen ja eroon käskyjen Antajasta, niin kuuliaisuus johtaa käskyjen noudattamiseen ja kiinteään yhteyteen niiden Antajan kanssa. Niin se joka on kuuliaisesti noudattanut käskyjä, on toteuttanut myös vanhurskauden ja on samalla säilyttänyt rikkumattomana rakkauden yhteyden käskyjen Antajaan. (II: 7) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta ja Jumalan Pojan lihaksitulosta, Filokalia II, s. 149, kohta 33)
Meistä sanoo apostoli: »Te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.» (1 Kor.12: 27) Tämä ei merkitse sitä, että meiltä riistettäisiin oma ruumiimme, ei myöskään sitä että Kristuksen luonto siirtyisi meihin tai että Hänet jaettaisiin eri jäseniin. Meistä tulee Kristuksen ruumis siten, että Kristuksen lihallisen ruumiin tavoin myös meidän ruumiimme vapautuu synnin turmeluksesta. Sillä niin kuin Kristus ihmisenä oli luonnostaan sekä ruumiiltaan että sielultaan synnitön, niin voimme mekin, jotka uskomme Häneen ja olemme Hengessä Häneen pukeutuneet, Hänessä vapautua synnistä. (11: 84) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta a Jumalan Pojan lihaksitulosta, Filokalia II, s. 161, kohta 67)
Hengen voimin varustetun sielun pahuus on sitä, että se unohtaa luonnollisen hyvän tilansa; tämän saa aikaan himollinen suhtautuminen lihaan ja maailmaan. Mutta kun järki pääsee ohjaksiin, se tuhoaa tämän himollisen suhtautumisen hengellisen tiedon avulla: se tutkii ja tulkitsee oikein maailman ja lihan alkuperän ja luonnon sekä häätää sielun hengen valtakuntaan, jonne se kuuluukin. Sinne ei synnin laki ulotu, sillä enää ei ole mitään aistien siltaa, jota myöten synti pääsisi mielemme majoihin. Aistit ovat näet kokonaan rajoittuneet aineelliseen maailmaan ja kaikki niiden entiset yhteydet sieluun ovat poikki. Kun mieli nousee aistittavien asioiden yläpuolelle, se tulee täysin tunteettomaksi niitä kohtaa ja vieraantuu niistä kaikin tavoin. (III: 57) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta a Jumalan Pojan lihaksitulosta, Filokalia II, s. 174, kohta 108)
Pyhän kasteen armo tuhoaa synnin vallan eli lihan mielen, ja Jumalan käskyjen totteleminen surmaa sen Hengen miekalla, so. jumalallisella tiedolla Hengessä. Kuuliaisuus Jumalan käskyille huutaa salaisesti synnin himolle kuten suuri Samuel Agagille: »Niin kuin sinun miekkasi on tehnyt vaimoja lapsettomiksi, niin on myös sinun äitisi tuleva lapsettomaksi ennen muita vaimoja.»(1 Sam. 15:33) (V11: 56) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta ja Jumalan Pojan lihaksitulosta, Filokalia II, s. 211, kohta 231)
Thalassios Afrikkalainen
Syntien anteeksisaamisen merkkinä on himoista vapautuminen. Joka ei ole vapautunut himoista, ei ole vielä saanut anteeksiantamuksen armoa. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 221, kohta 100)
Ruumiillinen vaivannäkö ja nöyrtyminen ovat sielusta huolehtimista. Niiden tähden Jumala antaa anteeksi kaikki syntimme. Aivan samoin kuin intohimo ja viha moninkertaistavat syntimme, samoin itsehillintä ja nöyrtyminen kitkevät niitä pois. Kaikki synnit sikiävät nautinnonhalusta; kaikkinainen anteeksianto on vaivannäön ja murehtimisen hedelmää. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, ss. 227 – 228, kohdat 69 – 70, 74)
Filoteos Siinailainen
Joka on päästänyt pahat ajatukset valloilleen, ei voi ulkoisestikaan olla puhdas synnistä. Ja jos sydämestä ei ole hävitetty juurineen pahoja ajatuksia, tuottavat ne väistämättä pahoja tekoja. Katsomme haureellisesti, koska sisäiset silmämme katsovat haureellisesti ja pimentyvät. Kaikenlaiset iljettävyydet taas kiehtovat korvaamme, koska sisimpämme kuuntelee mieluusti häpeämättömien pahojen henkien kuiskutuksia. Niinpä meidän on siis Herran avulla puhdistettava itsemme sekä ulkoa että sisältä. Meidän täytyy itse kunkin varjella aistejamme ja puhdistaa joka päivä itsemme himojen houkutuksista ja synnin saastasta. Kun ennen vaelsimme maailman teitä tietämättömyydessä ja turhuudessa. valjastimme kaikki ajatuksemme ja aistimme synnin nautintojen tavoitteluun. Niinpä nyt kun olemme alkaneet elää Jumalan tahdon mukaan, meidän tulee vastaavasti palvella kaikilla ajatuksillamme ja aisteillamme elävää ja todellista Jumalaa, Hänen vanhurskauttaan ja Hänen tahtoaan. (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 27, kohta 33)
Elia Presbyteeri
Joka vihaa pahaa, lankeaa syntiin vain harvoin, eikä silloinkaan harkitusti. Pahan aiheisiin kiintynyt taas tekee syntiä usein ja omasta halustaan.(Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia II, s. 33, kohta 13)
Joka ei teoillaan vahingoita sieluaan, saattaa saastuttaa sen sanoillaan. Samoin se, joka varjelee sielunsa pahoista sanoista, ei vielä voi olla varma siitä, ettei tahraa sitä ajatuksillaan. Syntiä on näet kolmenasteista. Sielu tekee syntiä kolmessa muodossa: teoin, sanoin ja ajatuksin. Synnittömyyden hyvä puolestaan ilmenee kuudella tapaa: viiden aistin ja puheen puhtaudessa. Joka ei hairahdu näissä, on täydellinen: hänellä on voimaa hillitä myös sielunsa muut puolet. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia II, s. 3, kohdat 16, 19)
Toiset pyrkivät puhdistamaan ainoastaan ruumiinsa, toiset myös sielunsa. Edellisten voimat riittävät vain synnintekojen voittamiseen, jälkimmäiset taas hävittävät itse himon. Mutta vain perin harvat ovat kyllin väkeviä voittaakseen synnillisen halunkin. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia II, s. 41, kohta 70)
Jokainen sielu riisutaan tästä näkyväisestä ruumiista. Mutta synnin ruumiista vapautuu ainoastaan sellainen sielu, joka on vain vähän maistanut tämän elämän nautintoja. Kuka voisikaan nähdä itsensä synnistä riisutuksi jo ennen ruumiillista kuolemaa, joka kohtaa meitä kaikkia? Kuka tuntisi itsensä ja oman luontonsa laadun ennen kuin kuolema hänet riisuu? (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia II, s. 43, kohdat 77, 79)
Niketas Stithatoslainen
Sielunsa pystyvät säilyttämään vapaana jopa synnin häiritsevistä muistoistakin ainoastaan ne, jotka ovat otollisia kantamaan Herran eläväksi tekevää kuolemaa jäsenissään ja ajatuksissaan (Vrt. 2 Kor. 4: 10) – tämän lahjan he saavat ylhäältä Pyhän Hengen kautta. He kantavat synnille kuollutta ruumista, mutta ovat Kristuksessa Jeesuksessa saaneet rikkaudekseen hengen, joka »on elämä vanhurskauden tähden» (Room. 8: 10). Ja ne joille on annettu Kristuksen mieli viisauden sanan kautta, ovat kuolleet synnille ja tulleet samalla eläviksi, koska he ovat oppineet tuntemaan Jumalan. Tätä olotilaa mikään ei pysty häiritsemään. (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 178, kohta 20)
Gregorios Siinailainen
Jollemme tiedä millaisiksi Jumala loi meidät, emme liioin voi tarkoin tietää millaisiksi synti on meidät tehnyt. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 277, kohta 50)
Pahat ajatukset syöksyvät meitä vastaan kuin vuolas virta. Ensin ne esittävät houkutuksensa, jota seuraa taipuminen syntiin. Kuin tulva-aalto se peittää sydämen alleen. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 279, kohta 64)
Jollei Mooses olisi saanut Jumalan väkevyyden sauvaa, ei hänestä olisi tullut “jumalaa faaraolle” (2 Moos.7:1), eikä hän olisi voinut rangaista vitsauksilla faaraota ja koko Egyptiä. Vastaavasti ei mielikään voi murskata syntiä ja vihollisvoimia ilman rukouksen voimallista sauvaa. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 299, kohta 114)
Jotka etsivät armovoimaa vakavissaan eivätkä vain kokeilumielessä, voivat tietyistä merkeistä havaita, että se on alkanut vaikuttaa heissä. Julistaahan viisauskin, että armon löytävät ne jotka eivät etsi sitä kiusaten, ja että se ilmestyy niille jotka eivät suhtaudu siihen epäuskoisesti. (vrt. Salom. Viis 1:2)
Toisissa ihmisissä armo näkyy sielun aamuruskona, toisissa kauhunsekaisena riemuna, toisissa ilona, tai ilona ja pelkona, joissakin taas kauhistuksena ja ilona. Toisinaan se ilmenee kyynelinä ja pelkona: sielu kyllä iloitsee Jumalan vierailusta ja armosta, mutta toisaalta se pelkää Hänen läsnäoloaan ja vapisee, koska on syyllistynyt moniin synteihin. Kun armon vaikutus alkaa, tuntevat jotkut kuvaamatonta synninmurhetta ja suurta sieluntuskaa: sielu vääntelehtii tuskissaan kuin synnytyskivuissa oleva nainen, kuten Raamattu asian ilmaisee. (Vrt. Jes.26:17). Elävä ja toimiva Sana, Jeesus, tunkeutuu ihmisen sisimpään, kunnes apostolin mukaan »erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet» (vrt. Hebr.4:12), että Hänen väkevä voimansa kuluttaisi sielusta ja ruumiista pois kaiken himollisen.
Toisissa armo herättää rakkauden ja saa heidät suhtautumaan tyynen rauhallisesti kaikkiin. Joissakin se näkyy riemastuksena, jota isät nimittävät usein sydämen ilonkarkeloksi. Tämä riemu on nimittäin Hengen voimaa ja sydämen elävää liikettä. Sitä kutsutaan myös Hengen sykähdykseksi ja huokaukseksi, sillä »Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla» (Room.8:26). Jesaja nimittää sitä Jumalan vanhurskauden luomukseksi (Vrt. Jes.45:8) ja suuri Efraim sydämen pistokseksi. Herra itse kutsuu tätä riemastusta »sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään» (Joh.4:14) (Henkeä Hän nimittää vedeksi). Se nousee sydämestä ja kuohuu yli väkevässä voimassaan. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Ohjeita armovoiman löytämiseks, Filokalia III, ss. 322 – 323, kohta 4)
Diadokhos Fotikealainen
Eksytyksen toiminta on synnin poltetta. Se sytyttää sielun hekumaan ja herättää ruumiissa raivoisan sukupuolihalun. Eksytyksen tila on täysin holtiton ja sekava, kuten pyhä Diadokhos sanoo. Se saa aikaan järjetöntä iloa, omahyväisyyttä, hämmennystä ja epämääräistä riemastusta, joka ei pysty ravitsemaan sielua. Tympeällä nautinnollaan se vaikuttaa ennen kaikkea haluihin. Eksytyksen polttoaineena ovat hekumalliset nautinnot ja sen kumppani on kyltymätön vatsa. Vatsasta se ammentaa voimaa ja saa lihan himot syttymään. Täysi vatsa suo eksytykselle tilaisuuden vaikuttaa myös sieluun: se alkaa polttaa kilvoittelijan sielua ja vetää sitä puoleensa, niin että hekumalliset nautinnot muodostuvat ihmiselle lopulta tottumukseksi ja hän siten vähä vähältä karkottaa armon sisimmästään. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Ohjeita armovoiman löytämiseks, Filokalia III, s. 326. 10
Gregorios Tessalonikalainen
Tällaisiin korkeuksiin kohottaa siis autuaallinen murhe sydämeltään nöyrät ja hengessään köyhät. Mutta koska nämä asiat meihin pesiytyneen velttouden tähden ylittävät mittamme, palatkaamme alkuun ja tarkastelkaamme vielä vähän kaiken pohjana olevaa murhetta. Myös kaikki maallinen köyhyys, joka kohtaa meitä tahtomattamme saa aikaan murhetta. Kukapa ei murehtisi joutuessaan rahattomana näkemään nälkää, riutumaan vaivoissaan tai joutuessaan häväistyksi? Tällaiseen murheeseen ei kuitenkaan liity lohdutusta, ja se on sitä raskaampaa mitä ankarammaksi köyhyys käy tai paremminkin: mitä kauempana köyhä on todellisesta tiedosta. Hän ei näet alista aistikokemuksien aiheuttamia nautintoja tai tuskia järjelle, vaan päinvastoin alistuu itse niiden valtaan käyttäen väärin järkensä terävyyttä pahoihin ajatuksiin. Näin hän lisää järjettömästi nautintojen tuskaa – saamatta siitä mitään hyötyä, päinvastoin – mitä suurimmaksi vahingokseen. Hänen uskonsa horjuvuus todistaa selvästi häntä vastaan. Häneltä puuttuu näet luja usko Jumalan evankeliumiin, sitä edeltäviin profeettoihin ja sitä seuranneisiin opetuslapsiin, jotka lähetettiin julistamaan köyhyydellään kulumatonta rikkautta, alhaisuudellaan sanoin kuvaamatonta kunniaa, itsekieltäymyksellään tuskaa tuntematonta nautintoa, kestävyydellään kiusauksissa ja koettelemuksissa vapautusta tulevasta iankaikkisesta ahdistuksesta ja murheesta. Ahdistus ja murhe näet odottavat niitä, jotka rakastavat täällä leväperäistä elämää eivätkä tahdo mennä kaitaa tietä (Mt.7:14) ahtaasta portista elämään sisälle. Sattuvasti sanoo apostoli Paavali: »maailman murhe tuottaa kuoleman». (2 Kor. 7: 10) Edellä esitetystäkin on jo käynyt ilmi, että on olemassa synti, joka on kuolemaksi.
Todellinen elämä on siis isien opetuksen mukaan sielussa vaikuttava jumalallinen valo, joka syntyy Jumalan tahdon mukaisesta murheesta. Vastaavasti sielun todellinen kuolema on se katala pimeys, jolla maailman murhe se täyttää. Tästä pimeydestä puhuu Basileios Suuri sanoessaan, että synnin synty on seurausta hyvän puutteesta ja pahat teot saavat aikaan, että synti alkaa ilmetä henkisen pimeyden muodossa. Myös jumalallinen Markus julistaa: »Kuinka pahojen ajatusten piirittämä voisi nähdä niiden taakse kätkeytyneen synnin? Synti on sielun pimeys ja usva ja saa alkunsa pahoista mielijohteista, sanoista ja ajatuksista. Mutta jos emme näe tätä syvintä syntiä, kuinka voimme rukoilla siitä puhdistumista. Ja jollemme ole puhdistuneet. kuinka voimme löytää luonnollisen puhtautemme’? Mutta jos emme sitä löydä, kuinka voisimme nähdä Kristuksen asuinsijan sisimmässämme?» (vrt. Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat vanhurskautuvansa teoista, kohta 224. Filokalia I, s. 208) (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia III, ss. 82 – 84, kohta 39 )
Veljeni, etkö ole kuullut, kuinka apostoli sanoo, että ruumiimme on meissä olevan Pyhän Hengen temppeli? (1 Kor. 6: 19) ja toisessa kohdassa hän sanoo: “Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:” Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa.” (2 Kor. 6: 16)
Kun kerran ruumis on luotu Jumalan asuinsijaksi, pitäisikö kukaan järkevä ihminen turhana vaivana koettaa saada mielensä asumaan siinä? Miksi Jumalakin jo luomisessa sijoitti mielen ruumiiseen? Tekikö Hänkin kenties väärin? Tällaiset väitteet, veljeni, sopivat harhaoppisille, jotka sanovat että ruumis on paha ja paha henki on sen luonut.
Me pidämme pahana sitä, että mieli pysyttelee lihallisissa ajatuksissa, emme sitä että mieli asettuu ruumiiseen, koska ei ruumis ole paha. Niinpä kaikki ne jotka koko elämänsä ajan ovat pyrkineet kohti Jumalaa, huutavat Hänelle yhdessä Daavidin kanssa: »Sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini. (Ps.63:2) Minun sydämeni ja ruumiini pyrkivät riemuiten elävää Jumalaa kohti.» (Ps.84:3) Jesajan tavoin he sanovat: »Siksi väräjää minun sydämeni kuin kannel ja sisimpäni kuin vaskimuuri jonka sinä olet uudistanut. (vrt. Jes 16:11 LXX) Sinun pelostasi, Herra, me olemme tulleet raskaiksi ja synnyttäneet pelastuksen hengen, johon luottaen emme lankea, vaan lankeavat ne, jotka huutavat vainajien henkiä maan alta (Jes. 8:19 LXX)» (vrt. Jes.26:18 LXX) ja valheellisesti väittävät taivaallisia sanoja ja elämyksiä maallisiksi. Apostoli tosin nimittää ruumista kuolemaksi – »kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?» (Room.7:24) – mutta hän tarkoittaa aineellista ja lihallista ajattelutapaa, jota kuvaamaan hän käyttää ruumista. Verratessaan aineellista ja lihallista ajattelutapaa hengelliseen ja jumalalliseen ajatteluun hän aivan oikein kutsuu sitä ruumiiksi ja -painokkaammin – ruumiin kuolemaksi.
Vähän aikaisemmin apostoli on vielä selvemmin ilmaissut, ettei hän syytä lihaa, vaan syntiinlankeemuksessa siihen tullutta synnillistä taipumusta. Hän sanoo näet: »Minut on myyty synnin alaisuuteen»”‘ – en siis ole luonnostani orja, vaan minut on myyty orjaksi. Ja toisaalla hän sanoo: »Tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.» ( Room.7: 18) Näetkö, ettei hän tarkoita lihaa sinänsä, vaan siinä asuvaa pahaa? Pahaa siis on se, että »laki joka on jäsenissämme ja sotii mielemme lakia vastaan»(vrt. Room.7: 23), asuu ruumiissa, ei se että mieli asuu siinä. Siksi me vastustammekin synnin lakia ja ajamme sen ulos ruumiista. Sijalle tuomme mielen valvonnan, jonka avulla säädämme jokaiselle sielunvoimallemme ja ruumiinjäsenellemme kullekin omat velvollisuutensa.
Aisteille säädämme, mitä ja missä määrin niiden tulee havaita – tätä hengellisen lain toimintaa nimitetään itsehillinnäksi. Tahdon ja tunteet totutamme tavoittelemaan hyvää – tätä erinomaista tottumusta kutsutaan rakkaudeksi. Hengellisen lain avulla parannamme myös järkemme karkottamalla siitä kaiken mikä estää ymmärrystä kohoamasta Jumalan puoleen; tätä hengellisen lain aluetta kutsumme henkiseksi raittiudeksi. (Pyhä Gregorios: Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus, Filokalia III, ss. 101 – 102)