Jumalan kuvasta ihmisessä
Maksimos Tunnustaja
Saattaessaan järjelliset ja henkiset olennot olemattomuudesta olemiseen Jumala äärettömässä hyvyydessään lahjoitti niille neljä jumalallista ominaisuutta, joilla Hän ylläpitää, suojelee ja varjelee luotujaan. Nämä neljä ovat olemassaolo ja iankaikkinen olemassaolo sekä hyvyys ja viisaus. Kaksi ensin mainittua Jumala on sisällyttänyt itse luotujen olemukseen; toiset kaksi Hän on antanut siveellisenä mahdollisuutena, että luotu sitä kautta voisi tulla sellaiseksi kuin Jumala luonnostaan on. Tämän vuoksi sanotaankin, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Hänet on luotu Jumalan kuvaksi, koska hänen olemassaolonsa on Jumalan olemassaolon kuva ja hänen ikuinen olemassaolonsa on Jumalan ikuisen olemassaolon kuva – siinä mielessä, että vaikka se ei olekaan aluton, se on kuitenkin loputon. »Kaltaisuus» taas tarkoittaa, että ihmiselle on annettu mahdollisuus tulla hyväksi ja viisaaksi niin kuin Jumala, että hän armon avulla tulisi sellaiseksi kuin Jumala on luonnostaan. Jokainen järjellinen olento on siis Jumalan kuva, mutta Hänen kaltaisiaan ovat vain hyvät ja viisaat. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II /105.25)
Aistinautintoa ja tuskaa, intohimoa ja pelkoa ja kaikkia niiden seurauksia ei alun perin ole luotu ihmisluontoon kuuluviksi; silloinhan ne olisivat luontomme tunnusomaisia piirteitä. Suuren Gregorios Nyssalaisen opetusten mukaan nuo mainitut piirteet ovat tulleet ihmisluontoon vasta sen jälkeen, kun ihminen oli langennut täydellisyydestä, ja ne ovat liittyneet luontomme järjettömimpään osaan. Nuo piirteet paljastivat heti lankeemuksen jälkeen selvästi sen, että Jumalan autuaan kuvan ihmisessä oli korvannut järjettömien eläinten kaltaisuus. Väistämätöntä ja oikeudenmukaista näet oli, että kun järjen arvo oli hämärtynyt, ihmisluontoa rangaistiin juuri samoilla asioilla, jotka olivat johtaneet ihmisen järjettömyyteen. Näin on Jumala viisaasti säätänyt että ihminen oppisi tuntemaan järjen suurenmoisen jalouden. (III: 65) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista…Filokalia II /17. 115)
Simeon Uusteologi
Joka ei tietoisesti ja havaittavasti ole pukenut järjellistä sisäistä ihmistään meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen, taivaallisen ihmisen ja Jumalan kuvaan, on ainoastaan lihaa ja verta: hän ei voi oppia tuntemaan hengellistä kirkkautta pelkästään kuvausten perusteella. Eiväthän sokeina syntyneetkään pysty pelkkien sanojen perusteella käsittämään, millaista auringon valo on.
Joka kuulee, näkee ja tuntee näin, ymmärtää mitä edellä on sanottu, sillä hän on jo pukeutunut »taivaallisen kuvaan (1 Kor. 15: 49) ja päässyt »täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään» (Ef.4:13). se joka on saavuttanut tällaisen olotilan, pystyy kaitsemaan oikein Jumalan laumaa Hänen käskyjensä tiellä. Joka ei näitä asioita tunne, on vielä toisessa olotilassa: hänen sielunsa aistit eivät ole kirkkaat ja terveet. Hänen on parempi itse antautua ohjattavaksi kuin alkaa ohjata toisia ja saattaa vaaraan sekä ohjattavat että itsensä. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja… Filokalia III / 103. 36 – 37)
Niketas Stithatoslainen
Joka kurkottaa kiihkeästi ja vaivoja karttamatta kohti Jumaluutta, alkaa sielunsa ja ruumiinsa hyveillä heijastaa Jumalan kuvaa. Hän lepää Jumalassa ja Jumala hänessä. Hän on yhdistynyt Jumalaan ja Jumala häneen, niin että hän on runsaine Hengen armolahjoineen jo täällä Jumalan autuuden kuva ja asemansa puolesta jumalat – ja se myös näkyy hänestä. Jumala taas on hänen täydellistämisensä salaisuuden toteuttaja.
Ihminen on Jumalan kuva, ei kuitenkaan ruumiinrakenteeltaan – älköön vain kukaan tietämättömyyttään väittäkö mitään sellaista – vaan henkiseltä luonnoltaan, jota ei maatuvainen ruumis pysty rajoittamaan. Eihän voida rajoittaa jumalallistakaan luontoa, joka on aineeton ja kaiken luomakunnan ulkopuolella: se on rajaton ja ruumiiton, näkymätön ja kuolematon, se sijaitsee kaiken olevaisen ja järjen yläpuolella, eikä sitä voida aistein havaita; se on myös laaduton, määrätön, käsittämätön ja ylittää täysin meidän ymmärryksemme. Samoin myös henkinen luonto, jonka Jumala on meille antanut, on rajoittamaton ja aineeton, eikä sitä voi nähdä tai muuten aistein havaita; se on myös ruumiiton, käsittämätön ja Jumalan iankaikkisen kuolemattoman kunnian kuva.
Jumala on kaikkeuden Kuningas ja Alkujärki ja Hänellä on itsessään yhtä olentoa oleva ja Hengen kanssa iankaikkinen Sana. Hän ei koskaan ole ilman Sanaa ja Henkeä, sillä jumaluuden olemus on jakaantumaton. Mutta Hän ei myöskään sekoitu Sanaan eikä Henkeen, sillä Jumalan persoonat ovat sekoittumattomat. Sana jonka Hän olemuksestaan luonnollisesti synnyttää, ei eroa Hänestä, sillä Jumala ei eroa itsestään. Sana on Isän kanssa iankaikkinen eikä erkane Synnyttäjästään. Sanalla on myös aluton Henki, joka on Hänen kanssaan yhtä luontoa ja joka lähtee ennen kaikkia aikoja Isästä. Sanalla ja Isällä on yksi jakamaton luonto, vaikka se jakaantuukin eri persooniksi ja vaikka Kolminaisuutta ylistetäänkin Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Persoonat eivät milloinkaan eroa yhteisestä iankaikkisesta olemuksestaan ja luonnostaan – ovathan He yksi luonto ja yksi Jumala. Jumalan luoma ihminen on tämän kolmipersoonaisen ja samalla yhden luonnon kuva Tämä kuva ei heijastu ihmisen näkyväisestä, kuolevaisesta ja hajoavasta puolesta, vaan hänen olemuksensa siitä osasta, joka on kuolematon ja aina muuttumaton.
Jumala, Alkujärki, joka on viisaudessaan luonut kaiken, on verrattomasti luotujensa yläpuolella. Itse muuttumatta Hän synnyttää Sanan ylläpitämään luotujaan ja lähettää kaikkein pyhimmän Hengen vahvistamaan niitä, (Joh.15: 26) niin kuin on kirjoitettu. Jumala itse on sekä kaiken ulkopuolella että kaikessa Samalla tavoin on aineen ja näkyväisen maailman sekä ulko- että sisäpuolella myös ihminen, joka on Hänen jumalallisesta luonnostaan osallinen. Ihmisen henkinen, ruumiiton ja kuolematon sielu on Jumalan kuva, ja hänen mielensä synnyttää luonnostaan. omasta olemuksestaan käsin, sisäisen sanan, joka ylläpitää ruumiin voimaa. Niin kuin Luoja ei koskaan eroa omista persoonistaan, Sanasta ja Hengestä, niin kuuluvat myös ihmissieluun jakamattomasti ja erottamattomasti mieli ja sana. Ne ovat sielun kanssa yhtä luontoa ja olemusta, jota ruumis ei pysty rajoittamaan.
Jumaluus on kolmipersoonainen, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä kumarrettava. Kolminainen on myös ihminen, jonka Jumala on luonut kuvakseen. Tämä kolminainen ihminen kumartaa sielullaan, mielellään ja järjellään Häntä, joka on kaiken olemattomuudesta luonut. Se mikä Jumalassa on luonnostaan ikuista ja yksiolennollista, sen Hän on luomisessa liittänyt myös kuvaansa, ja siitä näkyy, että meidät on luotu Jumalan kuviksi: niinpä olen Jumalan kuva, vaikka koostunkin sekä maan tomusta että tästä kuvasta.
Eri asioita ovat Jumalan kuva ja kuvaan liittyvät ominaisuudet. Jumalan kuva ihmisessä on henkinen sielu, mieli ja järki, joiden luonto on yksi ja jakaantumaton. Kuvaan liittyvät ominaisuudet ovat hallitsevuus, kuninkaallisuus ja vapaus.
Samoin mielen kunnia ja arvo ovat eri asioita, ja eri asioita taas Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa (vrt.1Moos.1:26). Mielen kunniaa on sen kohoaminen, jatkuva liike ylöspäin, samoin sen terävyys, puhtaus, järkevyys, viisaus ja kuolemattomuus. Sen sijaan arvon mielelle antavat järjellisyys, kuninkaallisuus, hallitsevuus Ja vapaus.
Jumalan kuva näkyy siitä, että sielu, mieli ja järki ovat olemassa sekä itsenäisesti että muodostavat yhden olemuksen, ovat jakaantumattomia ja erottamattomia. Mieli ja järki kuuluvat erottamattomasti sieluun, joka on ruumiiton ja kuolematon, jumalallinen ja henkinen, ja nämä kolme – mieli, järki ja sielu – ovat samoin yksiolemuksisia ja katoamattomia. Ne eivät koskaan jakaudu eivätkä voi erota toisistaan.
Jumalan kaltaisuutta taas ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys, armahtavaisuus, myötätuntoisuus ja lähimmäisrakkaus. Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa näkyvät kirkkaina niissä, joilla on nämä ominaisuudet ja jotka niitä varjelevat. Heissä ihmisluonto pääsee oikeuksiinsa ja he kohoavatkin arvossa muiden yläpuolelle.
Kolmiosaisessa sielussamme on kaksi puolta: järjellinen ja himollinen. Järjellinen puoli on Luojansa kuvana riippumaton ja näkymätön, eivätkä aistit pysty rajoittamaan sitä, koska se on niiden sekä ulko- että sisäpuolella. Järjellisellä puolellaan sielu on yhteydessä henkisiin ja jumalallisiin voimiin ja kiiruhtaa luonnostaan luotuja koskevan pyhän tiedon kautta Jumalan alkukuvansa luo. Näin sielu saa nauttia Hänen jumalallisesta luonnostaan.
Sielun himollinen puoli on pirstoutunut aisteihin ja on alttiina kärsimyksille ja nautinnoille. Himollinen puoli pitää sielun yhteydessä siihen olemuksemme osaan, joka tekee aistihavaintoja sekä huolehtii ravinnonsaannista ja kasvamisesta. Sen kautta ihminen tajuaa säänvaihtelut, kylmyyden ja lämmön sekä tuntee tarvitsevansa ravintoa elääkseen, kasvaakseen ja pysyäkseen terveenä. Koska sielun himolliseen puoleen vaikuttavat näin monet asiat, saavat järjettömät halut toisinaan sen hairahtumaan pois luonnollisen piiristä; toisinaan se taas ärsyyntyy ja joutuu järjettömän vihan valtaan. Sielun himollinen puoli on meissä se joka tuntee nälkää ja janoa, murehtii, aistii kivun ja huojennuksen, nauttii mukavuuksista ja kärsii ahdistuksissa. Aivan oikein sitä kutsutaan sielun himolliseksi puoleksi – tuleehan se esiin himojen yhteydessä. Mutta silloin kun järjen sisältämä »elämä nielee sen, mikä on kuolevaista» (2 Kor. 5: 4) ja arvokkaampi voittaa, alkaa Jeesuksen elämä näkyä kuolevaisessa lihassamme (2 Kor. 4: 11). Se saa meissä aikaan eläväksi tekevän kuoleman, himottomuuden, ja suo meille kuolemattomuuden ja turmeltumattomuuden, mitä myös henki halajaa.
Luojalla – iankaikkisella Kuninkaalla, joka tietää kaiken ennalta – oli itsessään kaikkea luotua koskeva tieto sekä kaikkien luotujen luonto ja olemus jo ennen kuin Hän loi olemattomuudesta olevaisen. Samalla tavoin Hän on pannut ihmiseen, omaan kuvaansa – luomakunnan kuninkaaksi luomaansa -, sekä tiedon luoduista että myös aineksia kaiken luodun luonnosta ja olemuksesta.
Ihmisen kuivuus ja kylmyys ovat maasta, josta hänet on luotu. Veren lämpö ja kosteus tulevat ilmasta ja tulesta sekä lima-ainesten kylmyys ja kosteus vedestä. Kasveilta on peräisin kasvuvoima. alkukantaisilta eläimiltä kyky tulla ravituksi. Aistit ja himot tulevat järjettömiltä eläimiltä ja henkinen järjellinen luonto taas enkeleiltä. Mutta Jumalalta ihminen on saanut tuon aineettoman henkäyksen, ruumiittoman ja kuolemattoman sielun, joka ilmenee mielen ja järjen toimintana sekä Pyhän Hengen voimana; näin ihminen on olemassa ja elää.
Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. (Kts.1 Moos.1: 26) Jumalan kaltaisia olemme, jos harrastamme hyveitä ja olemme ymmärtäväisiä, sillä »Hänen hyveensä peittävät taivaat ja Hänen ymmärtäväisyyttään on maa täynnä.» (Habak.3: 3) Näitä Jumalan hyveitä ovat vanhurskaus, pyhyys ja totuus, niin kuin Daavid sanoo: »Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun totuutesi ympäröitsee sinua» (Ps.119:137); »vanhurskas ja pyhä on Herra.» (Ps.145:17 LXX) Myös suoruus ja hyvyys – sillä »hyvä ja vakaa on Herra» (Ps.25:8) – tekevät meistä Jumalan kaltaisia, samoin kuin viisauden ja tiedon sana, sillä myös ne ovat Hänessä, ja Häntä kutsutaan Viisaudeksi ja Sanaksi. Jumalan kaltaisuus ilmenee myös pyhyytenä ja täydellisyytenä, sillä Herra sanoo: »Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.» Mt.5:48) Ja vielä: »Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä.» (3 Moos.20:26) Jumalan kaltaisiksi meidät saavat myös nöyryys ja sävyisyys. Herra sanoo: »Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne
Mielemme, joka on Jumalan kuva, on omalla alallaan, jos se pysyy itselleen kuuluvissa asioissa eikä askartele arvolleen ja luonnolleen sopimattomien ajatusten parissa. Sen tähden se syventyykin mielellään mietiskelemään jumalallisia. Mieli pyrkii yhtymään Häneen, josta on saanut alkunsa, jonka kautta toimii ja jonka puoleen tuntee luonnostaan vetoa. Se tahtoo myös jäljitellä Hänen ihmisrakkauttaan ja yksinkertaisuuttaan. Kun mieli on yhtynyt Jumalaan, synnyttää se viisauden sanan. Viisauden sanan avulla se muokkaa uudeksi – aivan kuin loisi uudet taivaat – kanssaan samaa ihmisluontoa olevien lähimmäistensä sielut. Se vahvistaa ne kestäviksi saamalla ne kilvoittelemaan kärsivällisesti käytännön hyveissä, suunsa hengellä (vrt. Ps.33:6) se tekee ne eläviksi ja antaa niille voiman turmiollisia himoja vastaan. Kun ihmisen mieli näin jäljittelee Jumalaansa, tulee siitäkin henkisen luomakunnan ja suuren maailman luoja ja se saa selvästi kuulla ylhäältä sanat: »Joka tekee arvottomasta arvollisen, on kuin minun suuni.» (Jer.15:19 LXX) (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III / 215- 219. 3-12)