Jumalallistumisesta eli theoosiksesta

Teodoros Edessalainen

Tämän puhdistumisen ja sielun häpeällisten viettien kuolettamisen tai parantamisen lisäksi on ehdottomasti tarpeen hengellinen kohoaminen ja jumaloituminen, sillä sen joka on luopunut pahasta, on harjaannuttava hyvään. (kts.Ps.34:15) Sen tähden sanotaankin, että ensin tulee kieltää itsensä ja sitten ottaa ristinsä ja seurata Herraa jumaloitumisen täydellisyyteen saakka. (kts. Mt.16:24)

Mitä sitten on hengellinen kohoaminen ja jumaloituminen? Järjen osalta se tarkoittaa, että tunnemme olevaisen ja Hänet, joka on sen yläpuolella, todellisen Olevan, niin täydellisesti kuin ihmisluonto siihen kykenee. Tahdolle se merkitsee täydellistä ja jatkuvaa suuntautumista hyvyyden alkulähdettä, todellista Hyvää, kohti. Tunteille se merkitsee suuntautumista kohti Kaivattua, mikä käytännössä ilmenee voimakkaana ja hellittämättömänä ponnisteluna, raivoisana ja periksi antamattomana vyörynä, jota mitkään vastoinkäymiset eivät voi pysäyttää. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II, s. 45, kohdat 4 – 5)

Siirtykäämme nyt toiseen asiaan: kaikki asiat saavat selityksensä, kun niitä tarkastellaan niiden lopullisen päämäärän valossa. Päämäärä ratkaisee, kuinka kukin asia on jäsennettävä ja millaisia ovat osien keskinäiset suhteet. Meidän elämämme päämäärä on autuus tai – sama asia toisin sanottuna – taivasten eli Jumalan valtakunta. Se ei ole ainoastaan majesteettisen Kolminaisuuden katselemista vaan myös jumalallisen säteilyn kokemista ja tavallaan jumaloitumista. Jumalallisen säteilyn voimasta se mikä meissä on puutteellista ja vajavaista, tulee täydelliseksi. Tämä täydellistyminen puolestaan on hengellisten olentojen ravintoa. Näin on siis olemassa eräänlainen katkeamaton ketju, joka päättyy siihen mistä alkaakin: mitä enemmän ymmärrämme, sitä kiihkeämmin kaipaamme lisää; mitä suurempi on kaipauksemme, sitä suurempi on myös nautintomme; mitä suurempi on nautintomme, sitä syvemmäksi kasvaa ymmärryksemme. Ja niin alkaa taas alusta tuo liikkumaton liike tai liikkumaton liikkumattomuus. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II, s. 51, kohta 21)

 

Maksimos Tunnustaja

Jos kerran Jumalan Isän Poika, jumalallinen Sana, tuli ihmisen pojaksi ja ihmiseksi sen tähden, että tekisi ihmiset jumaliksi ja Jumalan pojiksi, tulee meidän uskoa, että mekin pääsemme sinne missä Kristus jo nyt on – Hän, joka on »ruumiin pää» (Kol.1:18) ja on edelläkävijänämme mennyt ihmisluonnossa Isän luo. »Jumalien – so. pelastettujen – kokouksessa» (vrt. Ps. 82:1) Hän seisoo Jumalana kaikkien keskellä ja jakaa taivaallista autuutta kullekin hänen ansionsa mukaan, antamatta minkään erottaa pelastettuja yhteydestään. (II: 25) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta ja jumalan Pojan lihaksitulosta, Filokalia II, s. 152, kohta 40)

Jotkut haluavat tietää, millainen on niiden tila jotka on havaittu otollisiksi pääsemään Jumalan valtakunnan täydellisyyteen. Tapahtuuko sielläkin edistymistä ja muutoksia vai pysyykö siellä kaikki muuttumattomassa tilassa? Millaisia ovat siellä ruumiit ja sielut ja mitä niistä on ajateltava?

Näitä pohdiskeltaessa voidaan vertauskohteeksi ottaa ruumiillinen elämä, jossa ruoalla on kahtalainen tehtävä: se palvelee sekä ruokittavien kasvamista että heidän hengissä pysymistään. Niin kauan kuin emme ole täysikasvuisia, nautimme ravintoa kasvaaksemme; mutta kun ruumis lopettaa kasvunsa, ei sitä enää ruokita siksi että se kasvaisi, vaan sen elämän säilyttämiseksi.

Samoin sielunkin elämässä ravinnolla on kahtalainen merkitys. Kun sielu ei ole vielä saavuttanut täydellisyyttä vaan vasta etenee sitä kohti, se saa ravintoa hyveistä ja hengellisistä tutkiskeluista, kunnes – käytyään läpi kaiken olevaisen – päätyy »Kristuksen täyteyden täyden iän määrään». (Ef. 4:13) Sen saavutettuaan sielu ei enää edisty tai kehity edellä mainittujen välillisten keinojen avulla, vaan saa välittömästi ravintoa yli ja ohi kaiken ymmärryksen. Koska sielu on kohonnut kaiken kasvamisen yläpuolelle, se nauttii tätä turmeltumatonta ravintoa ainoastaan Jumalan kaltaisen täydellisyytensä säilyttämiseksi ja saa siitä ikuisen hyvän olon. Tämän katoamattoman ravinnon suoma suunnaton kirkkaus avautuu sielulle, ja Jumalan armon osallisuus tekee siitä itsestään jumalan. Silloin sielu hylkää kaikki mielen ja aistien toiminnot sekä samalla myös ruumiin luonnolliset toiminnat, sillä ruumiskin on jumaloitunut yhdessä sielun kanssa edellytystensä mukaan. Silloin sekä sielu että ruumis ovat kauttaaltaan Jumalan säteilyä, sillä niiden luonnolliset piirteet ovat väistyneet Hänen ylenpalttisen kirkkautensa tieltä. (II:88) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta ja Jumalan Pojan lihaksitulosta, Filokalia II, s. 162 – 163, kohta 69)

Jumala on luonut meidät sitä varten, että tulisimme »jumalallisesta luonnosta osallisiksi» (2 Piet. 1:4) ja osallisiksi Hänen iankaikkisuudestaan, sekä tulisimme jumalallistavan armon vaikutuksesta Hänen kaltaisikseen. (1Joh.3:2) Tämä jumaloituminen on kaiken olevaisen tarkoitus ja päämäärä. Jumaloitumisen tähden sekin mitä ei vielä ole olemassa, syntyy ja tulee olemiseen. (III: 42) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 172, kohta 99)

Varma ja luotettava jumaloitumisemme toivon perusta on Jumalan ihmiseksi tulo. Siinä ihminen tuli yhtä paljon jumalaksi kuin Jumala tuli ihmiseksi. Sillä selvää on, että Hän joka on tullut ihmiseksi ilman syntiä, voi jumalallistaa ihmisluonnon muuttamatta sitä kuitenkaan jumaluudeksi, ja voi kohottaa sen itsensä tähden samassa määrin kuin Hän itse on ihmisen tähden alentanut itsensä. Suuri apostoli viittaa tähän salaisuuteen sanoessaan, että Jumala osoittaa »tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta hyvyydessään meitä kohtaan”. (Ef.2:7) (III:62) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 176, kohta 113)

Jumala, joka isoaa kaikkien ihmisten pelastusta ja janoaa heidän jumaloitumistaan, tekee lopun ihmisten omahyväisyydestä – niin kuin Hän aikoinaan kuivetti hedelmättömän viikunapuun (Mt.21:19- 21) -, niin etteivät he enää huolehtisi hurskaasta ulkokuoresta, vaan pyrkisivät todelliseen hurskauteen. Jumala tahtoo heidän luopuvan tekopyhästä näyttelemisestä ja viettävän vilpittömästi hyveellistä elämää Jumalan sanan mukaisesti. Heidän tulee ennemminkin pyrkiä siihen, että voisivat paljastaa sielunsa hyvän tilan Jumalalle, kuin siihen että voivat näytellä hurskasta ihmisten edessä. (III: 74) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 179, kohta 121)

Hänen päällänsä lepää Jesajan mukaan seitsemän henkeä: viisauden henki, ymmärryksen henki, tiedon henki, taidon henki, neuvon henki, voiman henki, Herran pelon henki. (Jes.11: 2- 3 LXX) Nämä hengelliset armolahjat ilmenevät kukin omalla tavallaan: »pelko» pahasta luopumisena, »voima» hyvän tekemisenä, »neuvo» kykynä tunnistaa vihollisvoimat, »taito» velvollisuuksien oikeana ymmärtämisenä, »tieto» hyveiden olemuksen aktiivisena oivaltamisena, »ymmärrys» sielun täydellisenä antautumisena sille selvinneiden asioiden toteuttamiseen, »viisaus» kaiken ymmärryksen ylittävänä Jumalaan yhdistymisenä, joka tekee siitä osalliset jumaliksi. Tästä yhteydestä tulee jatkuva nautinto niille, jotka on havaittu siihen otollisiksi, ja he jakavat Jumalan autuutta toisillekin, jotka kaipaavat jumalallisia lahjoja, sillä Jumalan salaisuuksien ehtymättömät virrat virvoittavat heitä jatkuvasti. (V:38) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 197, kohta 181)

Saatana, joka kadehtii sekä Jumalaa että meitä, sai viekkaudella ihmisen uskomaan, että Jumala muka kadehtii ihmistä, ja siten suostutteli hänet rikkomaan käskyn. Koska se itse kadehtii Jumalaa, se ei tahdo, että Hän pääsisi osoittamaan ylistettävän voimansa suuruuden tekemällä ihmisenkin jumalaksi; ja koska se kadehtii ihmistä, se pelkää, että hän hyveen kautta pääsee osalliseksi jumalallisesta kunniasta. Niin tuo iljetys kadehtii meiltä sitä kunniaa, jonka hyve suo meille Jumalassa. Mutta sen kateus ei rajoitu ainoastaan meihin, vaan ulottuu myös Jumalaan: Jumalalta se kadehtii Hänen ylistettävää voimaansa, jonka avulla Hän pelastaa meidät. (VI: 48) (Pyhä Maksimos Tunnustaja:Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä hyvettä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, s. 207, kohta 217)

 

Thalassios Afrikkalainen

Mikä outo ihme taivaassa ja maan päällä: Jumala maan päällä ja ihminen taivaassa! Näin Hän liittäessään ihmiset enkeleihin jumalallistaa koko luomakunnan. Enkelten ja ihmisten pyhitys ja jumaloituminen on Pyhän ja Yksiolennollisen Kolminaisuuden tuntemista. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 221, kohdat 98- 99)

 

Niketas Stithatoslainen

Jumalallistuminen on maallisen elämän aikana tapahtuva henkinen ja jumalallinen pyhä prosessi: sen kestäessä sanomattoman viisauden Sana jaetaan niille, jotka ovat mahdollisimman hyvin valmistautuneet ottamaan Hänet vastaan. Jumala on hyvyydessään lahjoittanut järjellisille luoduille jumalallistumisen mahdollisuuden ja näin myös uskon yhteyden. Ne jotka ovat puhdistuneet ja jotka jumalallinen tieto on jumalallista

Täydellinen puhtaus ja suuri rakkaus Jumalaan synnyttävät Jumalan kaltaisuuden. Kilvoittelija säilyttää tämän tilan vain kurkottamalla jatkuvasti Jumalan puoleen ja kiinnittämällä mielen sisäisen katseen herkeämättä Häneen. Tällaisen sieluntilan saa aikaan sitkeä ja hiljainen hyveiden harjoitus, keskittynyt, aineeton ja jatkuva rukous, kaikinpuolinen itsehillintä ja innokas pyhien kirjoitusten tutkiskelu. (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, ss. 226 – 227, kohdat 33, 35)

Jumala on Viisaus ja Hän tekee kaltaisikseen ne, jotka vaeltavat viisaudessa, johtamalla heidät tuntemaan olevaiset. Hän yhdistää heidät valollaan itseensä ja tekee heidät asemansa puolesta jumaliksi. Jumala on viisaudessaan luonut kaiken olemattomuudesta ja ylläpitää ja ohjaa maailmaa. Viisaudessaan Hän myös pelastaa kaikki ne, jotka katuen palaavat Hänen luokseen. Samalla tavoin viisaasti myös se, joka on puhdistunut ja jolle on sen tähden suotu korkein viisaus, täyttää aina Jumalan tahdon, onhan hän Jumalan kuva. Hän kokoaa itsensä ulkomaailman moninaisista vaikutteista ja keskittyy sisimpäänsä: koska hän on oppinut tuntemaan sanoin kuvaamattomia asioita, hän kohottaa mielensä päivä päivältä yhä lähemmäksi enkelvoimia. Eheytettyään elämänsä – siinä määrin kuin se on ihmiselle mahdollista – hän liittyy ylhäisiin voimiin, jotka yhteen liittyneinä ympäröivät Jumalaa. Näiden ylhäisten voimien hyvässä johdatuksessa jumalallistunut ihminen kohoaa kaiken Alkusyyn luokse. (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 233, kohta 47)

 

Gregorios Siinailainen

Jumala loi ihmisen turmeltumattomaksi – niinpä hänellä ei ollut ruumiinnesteitä – ja sellaisena hän myös nousee kuolleista. Mutta Jumala ei luonut ihmistä sen enempää muuttumattomaksi kuin muuttuvaksikaan, vaan hänen tahtonsa suunta ratkaisee muuttuuko hän vai pysyykö ennallaan. Tahto ei kuitenkaan voi taata ihmisluonnolle täydellistä muuttumattomuutta: muuttumattomuus on palkinto, jonka saamme tulevassa elämässä – silloin saavutamme lopullisen jumalallistumisen, joka ei enää ole altis muutoksille. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 265, kohta 8)

Kun Henki uudistaa ihmisen, ja tämä säilyttää saamansa lahjan, Kristus saa muodon hänessä. (vrt. Gal.4:19) Hän tulee osalliseksi Kristuksen kunniasta ja jumalallistuu ihmeellisellä, sanoin kuvaamattomalla tavalla. Mutta yhtä Kristuksen kanssa, ja Hänen jäsenensä ei voi olla kukaan, joka ei jo tässä elämässä ole päässyt osalliseksi armosta ja jolla ei ole itsessään, apostolin sanoin, »tiedon ja totuuden muotoa» (Room. 2: 21).

Vapahtaja puhuu »monista asuinsijoista» (Joh.14:2) ja tarkoittaa tuonpuoleisen elämän erilaisia tiloja ja asteita. Taivasten valtakunta on tosin yksi, mutta sen sisällä on paljon eroja. Pääseehän sinne sisälle erilaisia ihmisiä, joista toiset ovat taivaallisempia, toiset maallisempia, ja joiden hyveen ja tiedon määrä samoin kuin jumalallistumisen astekin vaihtelee. »Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa», (1 Kor.15: 41) niin kuin apostoli sanoo. Kaikki ne kuitenkin loistavat samalla jumalallisella taivaalla. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 275 – 276, kohta 42, 44)

Tässä elämässä on täydellisenä pidettävä ihmistä, joka on kasvanut Kristuksen mittoihin. Näin hän on saanut ikään kuin pantin tulevaisista. Tulevassa elämässä taas täydellisyys määräytyy jumalallistumisen perusteella.

Ne jotka ovat tämän elämän aikana kasvaneet hengellisesti niin että ovat tulleet täydellisiksi hyveissä, ovat tulevassa elämässä samanarvoisia ja samalla jumalallistumisen asteella. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 278, kohta 55 – 56)

 

Munkit Kallistos ja Ignatios Ksantopouloslaiset

Jos halutaan tutkia tarkkaan ja tyhjentävästi, havaitaan että koko Jumalan kutoma hyveiden koskaan kulumaton purppuraviitta riippuu tästä kolmisäikeisestä katkeamattomasta silmukasta, johon se on kudottu kiinni. Jumalan tahdon mukainen elämä on kuin arvokas kultakoristeinen ketju: siinä hyveet liittyvät kauniisti toisiinsa ja kaikki muodostavat yhden sopusuhtaisen kokonaisuuden. Kaikilla niillä on yksi, yhteinen tehtävä: niiden yhteydessä vilpittömästi elävän ihmisen jumalallistaminen. Yhdyssiteenä ja ikään kuin eri hyveitä yhdistävänä renkaana on Herran Jeesuksen Kristuksen mitä rakkain nimi joka tuottaa pelastuksen, kun sitä uskossa ja – niin halutessasi – myös rakkaudessa ja nöyryydessä avuksi huudetaan. Pelastavana yhdysrenkaana ovat myös rauha ja rakkaus – eli tuo Jumalan itsensä istuttama kolmihaarainen elämänpuu. Joka koskee tähän puuhun oikeaan aikaan ja nauttii sen hedelmiä tunnollisesti, ei saa siitä kuolemaa niin kuin ensin luotu Aadam, vaan häviämättömän iankaikkisen elämän. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s. 133, kohta 11)

… On kirjoitettu: “Luotujen suurenmoisuudesta ja kauneudesta on pääteltävissä, millainen on vastaavasti niiden Luoja”, ei kuitenkaan maailmallisen, pakanallisen, monisanaisen ja turhan mekaanisen oppineisuuden perusteella. Maailmallinen oppineisuus on näet kuin julkea palvelustyttö, joka pöyhkeilee tieteellisillä saivarteluillaan ja todisteluillaan. Se ei nojaa evankeliumiin perustuvaan uskoon ja nöyryyteen eikä Jumalan totuuksien tunnustamiseen, ja siksi se on karkotettu kauas pyhiltä esipihoilta. Tässä me käsittelemme kuitenkin täydellistä, koko olemuksen läpitunkevaa valaistusta, jollainen sanoin kuvaamattomalla tavalla tuli apostolien johtomiesten osaksi, kun he nousivat yhdessä Jeesuksen kanssa Taaborin vuorelle. (kts. Mt. 17:1- 8) Siellä he kokivat todella autuaallisen muutoksen: Kaikkeinpyhimmän Hengen oikea käsi (Ilmaisut myötäilevät psalmin 77:11 LXX-versiota) teki heidät otollisiksi näkemään luonnollisilla silmillään näkymättömän valtakunnan ja jumaluuden. Heidän silmänsä olivat näet jotenkin hengellistyneet ja jumalallistuneet.

Mutta niin kaukana kuin itä on lännestä ja taivas maasta ja niin paljon kuin sielu on ruumiista arvokkaampi, yhtä suuri on ero ylhäältä annetun armontäyteisen hengellisen työskentelyn ja omaan ponnisteluumme pohjautuvan tutkistelun välillä. Omaan ponnisteluumme perustuva työskentely lähtee, kuten jo totesimme, ulkonaisista: siinä kerätään olevaisten säännöllisistä liikkeistä, järjestyksestä ja yhteenliittymisistä erilaisia mielikuvia, jotka sitten yhdistetään yhdeksi totuuden kuvaksi, ja tällä tavoin tutkiskelija kohoaa uskossa Jumalan puoleen.

Ylhäältä annetun hengellisen työskentelyn sen sijaan saa aikaan välittömästi itse Jumala. Se koskee koko olemustamme ja toteutuu sisällä sydämessä. Joskus se tosin välittää käsittämättömällä tavalla jumalallista säteilyään ja valaistustaan myös ulospäin ruumiiseen. Tämä tapahtuu viisaan Maksimoksen mukaan siksi, että sydän kokee jotakin yliluonnollista, ei siksi että itsessään aluton jumalallistuminen olisi sen omaa aikaansaannosta. Pyhä Maksimos selittää: »Kutsun aluttomaksi jumalallistumiseksi jumaluuden persoonallista säteilyä. Sillä ei ole syntyä, vaan se tulee käsittämättömällä tavalla otollisten osaksi”… (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat valinneet vaikenemiskilvoituksen ja yksinäisen elämänmuodon, Filokalia IV, s. 228, kohta 68)